Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Kallavesi, Kuopio

Äitiysloman toinen viikko on käynnissä. Ensimmäisen viikon siivosin kotona kuin sekopää. Lukeudun niihin omituisiin ihmisiin, jotka pitävät siivouksesta ihan aidosti. Kämpän kanssa päästiin oikein hyvään vauhtiin ensimmäisellä lomaviikolla, ja sunnuntaina olikin sitten kiva lähteä herra Longfieldin sekä Horation kanssa kohti Kuopiota.

Herra on työhommissa tämän viikon Kuopion lähellä, ja kun nyt kerrankin olin kotona ihan luvan kanssa, ajattelin lähteä herran työmatkakaveriksi. Kivempi täällä on aikaa viettää, kuin ihan yksin kotosalla (koko ajan siivoten). Horatio lähti myös mukaan! Jässikkähän on ollut hotelleissa jo monia öitä (kirjoittelin viime vuonna jopa pienen matkaoppaan hotellielämästä koiran kanssa), joten senkään puolesta ei tarvinnut jännittää. Eikä myöskään synnytyksen, nyt olisi tasan 1 kk laskettuun aikaan, joten aika epätodennäköistä olisi, että pieni ihme päättäisi tällä viikolla vielä maailmaan putkahtaa. Ja jos päättääkin, niin tervetuloa vaan! Turvakaukalo, villapeitto ja pari bodya on mukana, muut roippeet revitään käsiimme jostakin, jos niihin tulee tarvetta.

Sen verran hyvässä kunnossa olen vatsani kanssa, että suunnittelin oikeastaan jokaiselle päivälle jotain tekemistä reissun ajaksi. Eihän kaikkea tarvitse sitten tehdä jos väsymys jossain välissä iskee.

Ison osan ajasta vie toki Horatio. Vaikka koirahuoneet ovat hotelleissa isot, ei 30-kiloinen koira ”yksiössä” kamalasti aktiviteettejä voi suorittaa. Niinpä me kävellään Horation kanssa paljon.

Maanantaille sattui aivan upea ulkoiluilma! Köpöttelin eilen varmasti reippaat 10 kilometriä Horation kanssa sekä yksin pitkin Kuopion katuja. Aamulla suuntasimme Horation kanssa nokkamme kohti Kallavettä, jonka rannalla majapaikkamme (Scandic Kuopio) nököttää.

Kuopio sijaitsee Kallaveteen työntyvällä niemellä järven keskiosassa. Eikä kyseessä oli mikään ihan pieni järvi, Kallavedellä on pinta-alaa 472,76 neliökilometriä, mikä tekee siitä Suomen kymmenenneksi suurimman järven.

Näin talviaikaan Kallavesi on sen verran hyvässä jäässä, että sen päällä ajelee autoja, auroja ja traktoreita. Julkista autotietä jään päälle ei sentään ole tehty, mutta huoltoajoneuvoja siellä ajelee ihan jatkuvasti. Jäälle on tehty myös kamalat määrät hiihtolatuja, kävelypolkuja sekä useita eripituisia (retki)luistinratoja. Pisin bongaamani kyltti ilmoitti kevyestä 14,5 kilometrin luistelureitistä. Aika jees!

Luistelijoita Kallavedellä totisesti riittää! Siellä potkitaan menemään hokkareilla, kaunoluistimilla sekä retkiluistimilla. Osalla on allaan potkukelkka ja jotkut työntävät luistimet jalassa lastenvaunuja semmoista vauhtia, että heikompaa alkaa huimata! Minäkin saattaisin muuten pysyä lastenvaunujen kanssa luistimet jalassa jopa pystyssä, heh!

Luistelijoiden lisäksi jäällä on isot määrät hiihtäjiä sekä kävelijöitä. Me köpöttelimme Horation kanssa maanantaiaamuna järven jäällä reippaan tunnin. Ilma oli upea, ja Horatiokin taisi aistia kevään rinnassaan, sen verran kovat hepulit se sai lenkin aikana useampaan otteeseen!

Näissä maisemissa me vietämme tämän viikon ulkoillen ja Kuopion kaupunkiin tutustuen. Blogin Instagramin puolella voi seurata Kuopio-loman etenemistä! Täksi illaksi oli aika hauskaa ohjelmaa, eikä huominen taikka torstainen tule jäämään paljon huonommaksi – olkaahan siis kuulolla Instagramin puolella!

Ravintola Ehta, Kuopio

Palasimme kevätlomalla Lapista Kuopion kautta kotiin. Vietimme viimeisen reissuyön Scandic Kuopiossa, jossa keräsimme voimia vikaan ajopyrähdykseen kohti omaa sänkyä. Saapuessamme Kuopioon ajoimme Ehta-ravintolan ohi, ja ihastuimme paikkaan heti auton ikkunoiden läpi. Paikka näytti ennen kaikkea freesiltä ja rennolta. Ikkunapaikoilla istui mukavasti porukkaa myöhäisellä viikonlopun lounaalla.

Aurinko paistoi ja Kuopiossa oli kevät. Olimme jo Lapissa saaneet muutaman edellisen päivän ihastella somesta Etelä-Suomen keväisiä kuvia, ja Kuopiossa pääsimme vihdoin myös itse toteamaan sen tosiasian, että kesä tekee tosissaan tuloaan talven jälkeen!

ravintola ehta_kuopio8_c_ravintola_

Asetuimme kamojemme kanssa rauhalliseen hotelliin, ja sitten jatkoimme Kuopioon tutustumista jalan. Herra Longfield halusi näyttää mulle Kuopion torilla nököttävän poika ja kala -patsaan (patsaan oikea nimi on Veljmies), jota hän on itse joskus Kuopiossa ollessaan ihmetellyt. Patsas löytyi, ja niin löytyi myös muikkukukko ja aidot riisipiirakat, joita ostimme molempia kotiin sekä viemisiksi vanhemmilleni, jotka urhoollisesti hoitivat villiä Horatiota lomamme ajan. Kävimme myös shoppailemassa Stockalla, josta löysimme molemmille jotain uutta kivaa vaatekaappiin.

ravintola ehta_kuopio1

Sitten tuli nälkä. Otimme suunnaksi ravintola Ehdan, jonne olimme päättäneet mennä illastamaan. Pöytävarauksenkin olin tehnyt jo viikkoja etukäteen, se tosin oli turha, Ehdassa oli paljon vapaata tilaa kuuden jälkeen sunnuntai-iltana.

Ehdan halutaan olevan koko kansan paikka, sinne ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Valoisasta ravintolasta löytyy useampi mukava loossi sekä liuta normaaleja ravintolapöytiä tuolien kera. Me asetuimme istumaan mukavaan loossiin aivan ikkunan viereen. Valoa riitti, vaikka ilta oli jo tuloillaan. Siitä tiesi täysin varmasti kevään ja kesän olevan ihan nurkan takana.

ravintola ehta_kuopio2

Tilasimme molemmat burgerit loman lopun kunniaksi. Herra Longfield tilasi Ehta burgerin, ja minä päädyin lopulta Lipan juusto -hamppariin, jonne lisäsin väliin lisämaksusta mukaan myös jauhelihapihvin. Lipan juuston resepti on peräisin Georgiasta, ja sitä tuotetaan pienimuotoisesti Suomessa. Juusto on maultaan ja koostumukseltaan minusta halloumimainen, joskin ei niin suolainen. Hampparin välissä ollut paksu tuorejuustoviipale oli grillattu kevyesti, ja se maistui odotetusti aikas hyvältä maukkaan jauhelihapihvin kanssa.

ravintola ehta_kuopio3ravintola ehta_kuopio4ravintola ehta_kuopio5

Ehta haluaa korostaa itse tehtyä ruokaa ja paikallisia sekä kotimaisia raaka-aineita. Tästä on hyvänä esimerkkinä ravintolan hamppareiden sämpylät sekä pihvit. Molemmat on tehty itse, jonka lisäksi pihvien liha tulee itäsuomalaisilta tuottajilta.

Mahassa oli herkullisten hamppareiden sekä ranujen (ranut olivat kyllä aika suolattomia) jälkeen vielä sen verran tilaa, että tilasimme jälkkäriksi Ehdan jäätelöannokset. Kevät ja jäätelö kuuluvat yhteen, joten pakkohan se oli kevään kunniaksi vetää jätskiöverit loman päätteeksi. Namskis!

Ehta toimi meistä mainiosti. Palvelu pelasi ja ruoka maistui hyvältä. Ehta on jonkinsortin ketjuravintola, mutta mitäs sillä on väliä jos homma toimii. Meillä ei ainakaan jäänyt hieman suolattomia ranuja lukuun ottamatta mitään valitettavaa.

ravintola ehta_kuopio6ravintola ehta_kuopio7