Illallinen Gordon Ramsayn La Cantinassa Toscanassa

Mon appetiitto, Herra Longfield tässä.

Viime kesänä oltiin Italiassa hölmöilemässä, ja sieltä on jäänyt vaikka mitä kaikkea jännää vielä kirjoittamatta tänne blogiin. Yksi jänskä juttu oli vierailu itsensä Gordon Ramsayn omistamassa ravintolassa, La Cantinassa, siitä mun on jo pitkään pitänyt vähän kirjoitella, ja nytpä se sitten tapahtuu viimein.

La Cantina Toscana4_c_matka_

Tänne ravintolaan alettiin varausta häsäämään heti kun oli tiedossa, että Toscanassa meinataan jonkun verran aikaa viettää. Ravintola sijaitsee melko lähellä majapaikkaamme, ja aiemmin paikassa vierailleet olivat aiemmilla kerroilla miettineet, että joskus pitäisi tuolla Gordoninkin paikassa käydä kattomassa meininkiä, ja nyt sitten sai luvan olla se joskus. En tiedä mitä tapahtui, mutta pöytävarauksen aikaansaaminen lankesi mun harteilleni, ja jotenkin sain varauksen teosta aikaan melkoisen härdellin. Onnistuin tekemään yhden pöydän varaamisesta ihan hemmetin vaikeata, mutta täytyy tosin kyllä antaa kunniamaininta myös ravintolan henkilökunnalle ja niiden varaussysteemille ja säännöille, kyllä ne siinä varauksen hankaloittamisessa ihan hienosti minua auttoivat.

Meidän matkaryhmän kesken piti toki ensin selvittää, että kuinka moni olisi ravintolaan menosta kiinnostunut. Ravintolasta kertoivat heti kättelyssä, että päivä ja aika pitää varata nyt, koska ravintolassa järjestetään kesäisin kaikenlaista juhlaa ja tapahtumaa, eikä sieltä välttämättä löydy meidän ryhmälle tilaa ellei päivämäärää ja aikaa lyödä heti lukkoon. Sitten, kun osallistujia oli joku tietty määrä, ja oltiin saatu joku sopiva päivä haarukoitua, pyysi ravintola meitä kertomaan minkä menun haluamme noin 4 kuukautta etukäteen. Lisäksi, koska osallistujia oli yli 8, ravintola käsitteli pöytävaraustamme vähän niinku tilavarauksena, ja ilmoitti että meidän on maksettava etukäteen koko roska jotta varaus varmistetaan.

La Cantina Toscana3

Minä vähän tätä tämmöstä järjestelyä ihmettelin, ja sain matkaryhmältäkin sen verran tukea ihmetykseeni, että rohkaistuin kirjoittamaan ravintolaan että mitäs tää nyt on, me oltais tulossa sinne vaan syömään, ei olla varaamassa koko mestaa vaan vain yksi iso pöytä. Ei me olla mikään hiton matkanjärjestäjätoimisto, vaan joukko suomalaisia ihmisiä jotka ei ees tunne kaikki toisiaan, kommunikointi ja rahojen siirto ja kaikki tämmönen on siksi hieman haastavaa, joten tarviiko tämmösestä ihan normaalista pöytävarauksesta nyt tehdä näin hemmetin hankalaa. Keulimiseni jälkeen ravintola suostui lieventämään varausehtojaan siten, että vain 50 % hinnasta pitää maksaa 30 päivää etukäteen, ja 30 päivää ennen varausta voidaan myös osallistujien määrää vielä muuttaa jos tarvitsee – sen jälkeen hinta on se mitä on maksettu, vaikka sitten kävisi niin että kaikki kuoltaisiin ebolaan eikä päästäisi paikalle.

La Cantina Toscana7La Cantina Toscana2

No, se ei vielä ollut mielestäni mikään kovin iso lievennys, ja ilmoitettuani matkaseurueelleme näistä uusista ehdoista, muutama kokikin homman vielä niin hankalaksi että päättivät jättää ravintolassa käynnin väliin. Nytpä olikin sitten tilanne, että osallistujamäärä oli tippunut alle tuon maagisen 8 henkilön rajan, joten koko varausrumba ja ehdot ja kaikki vääntö alkoi alusta. Nyt ei 50 % etukäteismaksua enää tarvittukaan – toki tässä vaiheessa minulla jo oli tililläni ravintolaan vielä tulevilta ihmisiltä karhuttu 50 % menun hinnasta, mutta turhaksi osoittautui sitten se työ. Pienemmän varauksen kanssa ravintolaan piti antaa luottokorttitiedot, ja jos ei 7 päivää ennen varausta peruttaisi koko hommaa eikä tultaisi paikalle, luottokortilta velotettaisiin se 50 % menujen hinnasta. Sovittiin ravintolaseurueemme kanssa, että pidän ne jo maksetut 50 % itselläni, ja niillä maksetaan sitten puolet koko roskasta siellä ravintolassa. Ravintolaan taas annoin luottokorttini tiedot, mutta sitten sekään ei vielä riittänyt, vaan mun piti vielä joku ihme lomake täyttää ja lähettää kopio passistani. Ei oo helppoa mennä Gordon Ramsayn ravintolaan syömään! Jossain välissä kun olin vihdoin onnistunut ottamaan passistani kopion ja täyttämään ja lähettämään sen hiton lomakkeen, oli varaus lopulta valmis. Jee!

La Cantina Toscana1

No, paikan päällä Italiassa oli koko varausrumba jo onnellisesti unohtunut, ja hyvin tyylikkäinä herrasnaisina ja rouvasmiehinä sitten ajeltiin majapaikastamme kahden vuokra-auton armadallamme kohti melko lähellä sijainnutta Castel Monasteroa, jossa Gordonin La Cantina -ravintola pyöritti touhuaan. Castel Monastero itsessään on entinen nunnaluostari, joka nykyisin toimii hotellina. Hotelli on siitä vähän epätavanomainen, että siellä on majoitusalueiden lisäksi ei yhtä vaan peräti kaksikin Gordon Ramsayn ravintolaa: luostarin viinikellariin kyhätty La Cantina, johon meillä siis oli varaus, ja sitten vielä astetta fiinimpi Contrada. La Cantina kun on kuulemma sellainen vähän rennompi ravintola, niin sinne ei ole pukukoodia, Contradassa varmaan sitten on – enkä halua ees ajatella että kuinka hemmetin hankalaa sinne olisi varata pöytää, jos tänne rentoon viinikellariinkin piti jo lomakkeet ja passikopiot toimittaa. Sinne jos oltaisiin yli 8 hengen seurueella yritetty niin olis varmaan pitänyt maksaa etukäteen 400-kertainen hinta siltä varalta että poltamme koko ravintolan, ja toimittaa elinluovutustestamentti, 6000 euron shekki ja Facebookin salasana vain jotta saadaan oikeus keskustella varausjärjestelmää ylläpitävän henkilön avustajan kanssa oikeudesta katsella ravintolan Internet-sivuja.

La Cantina Toscana6La Cantina Toscana8

Sen verran toki osasin La Cantinan varauksemme kanssa vielä itsekin sössiä, että muistin varauksen alkamisajan väärin, ja oltiin sitten tuntia aikaisemmin siellä Castel Monasterossa ihmettelemässä että jaa, ravintola on vielä kiinni. Mutta siinä kävi oikeastaan onni onnettomuudessa, meillä oli sitten nimittäin ravintolan aukeamista odottaessamme tunti aikaa istuskella Monasteron idyllisellä sisäpihalla drinkkejä hörpsien ja sekavia hölöttäen, ei siinä yhtään harmittanut että hemmetti kun tässä nyt joudutaan olemaan, päinvastoin.

La Cantina Toscana9La Cantina Toscana5

Kun ravintola sitten aukaisi ovensa, meidät johdatettiin hyvin ystävällisesti kellariin, ja saimme käydä sitä Contradaakin katselemassa. Hulppeat tilathan sielläkin oli, mutta kyllä minä itse tykkäsin enemmän siitä La Cantinasta. Viimeisen päälle sisustettu, tiiliseinäinen vanha nunnien viinikellari oli tosi makea paikka ravintolalle. Pöytään päästyämmekin meitä yhä kohdeltiin ylitsevuotavan ystävällisesti, ehkä Gordon on käynyt siellä aika ajoin huutamassa ja haukkumassa kaikki idiooteiksi, sen verran säyseitä ja mukavia kaikki henkilökunnan edustajat olivat. Tarjoilijat toi kaikki lautaset ja pelit ja pensselit hanskat kädessä, ja yksi kaveri kävi aina siinä pöydässä vähän mukavia juttelemassa, kertomassa paikasta ja selostamassa että mitä ollaan milloinkin syömässä.

La Cantina Toscana10La Cantina Toscana12

Ensimmäinen ruokalaji oli siitä jännä, että se piti sisällään monta eri ruokalajia. Pöytään tuotiin koko seurueellemme yhteiseksi lautasia ja vateja, joissa oli munakoisoa ja kesäkurpitsaa hunajan kanssa, panzanellaa muussatun leivän kanssa, mustekalaspelttiä, erilaisia leikkeleitä sekä juustoja. Ruokaa oli ihan järjetön määrä, oltiin vähän kuviteltu että onkohan ruoka semmosta gourmet-piperrystä, mutta eipä siltä näyttänyt. Oli todella hankala olla syömättä itseään jo alkuruoista ihan tukkoon, sen verran hyviä juttuja sieltä pöydästä löytyi. Leikkeleistä, juustoista ja hunajasta sai sairaan hyviä kokonaisuuksia aikaan, ja panzanella oli myös erinomaista. Laseihin kaadettiin viinejä, ne kuuluivat myös menun hintaan, ja oikein mielellään niitä siinä syömisen ohella ryypiskeli.

La Cantina Toscana13La Cantina Toscana11

Taktisen pohdinnan jälkeen jätettiin hirveää itsehillintää osoittaen hyväksi katsomamme määrä alkuruokia syömättä, jotta jaksettaisiin vielä seuraaviakin ruokalajeja naamaamme tunkea. Alkuruokien jälkeen oli pastan vuoro. Pasta oli tietty paikan päällä käsin tehtyä, ja annos näytti sen verran simppeliltä, että varsinkin alkuruokakasan jälkeen vähän ihmeteltiin että tuleeko tähän vielä jotain vai onko tämä tässä. Pastassa oli tosi kiva purutuntuma, se ei ollut yhtään semmosta vetistä mähnää. Pastaa kun oli aikamme mussutettu, tuotiin pöytään sitten seuraava annos, joka olikin ehkä koko menun paras. Se oli nimeltään pappa pomodoro, ja se oli käytännössä paksua tomaattikeittoa, jonka sekaan on mussutettu leipää. Ei kuulosta oikein miltään, mutta voi elämä miten hyvää se oli! Sen kanssa ei itsehillintä pitänyt, vaan kattilat oli pakko vetää tyhjäksi. Sovellettiin sen verran että kokeiltiin syödä pappa pomodoroa vähän sen pöytään jätetyn pastankin kanssa, eikä se huonoa senkään kanssa ollut, mutta ihan omana itsenään se oli kyllä parasta. Tätä ruokaahan me yritettiin Hulin kanssa tehdä himassakin, siitä on täällä blogissa resepti tässä.

La Cantina Toscana14

Järkyttävän hyvän tomaattileipäkeittomössön jälkeen tuli sitten varsinainen pääruoka, joka oli tilalla kasvatettu kukonpoika perunoiden, sitruunan ja ruohosipulin kanssa. Ähky alkoi tässä vaiheessa jo tehdä tuloaan, ja vähän siinä meinasi alahuuli alkaa väpättämään kun katsottiin jokaisen lautasella nököttävää omaa kokonaista kukonpoikaa, vähempikin kun olisi tässä vaiheessa iltaa jo riittänyt. Mutta jokaiselle oli nyt kuitenkin sitten erikseen käyty tilan kanalasta väkivalloin iloinen ja elämästään nauttiva kukonpoika saalistamassa ja tappamassa, ja sitten niistä oli Gordonin haukkumat kokit valmistaneet meille parhaan taitonsa mukaan pääruoka-annoksen. Pakkohan moista uhrausta oli kunnioittaa, ja vimmalla yritimme kaikki oman kukkomme lautaselta pois syödä. Ei se kyllä mitenkään vastenmielistä ollut, kukonpoika oli nimittäin ihan sairaan hyvää, ja toimi todella kivasti sitruunan ja ruohosipulin kanssa.

La Cantina Toscana15La Cantina Toscana16

Kukkojen koluamisen jälkeen olikin sitten vielä jälkiruoan vuoro. Jälkiruokiakin tuotiin pöytään muutamaa erilaista, tiedä sitten oliko siinä vaiheessa jo syöty ihan riittävästi liikaa, vai oliko rima noussut aiempien lajien parissa jo sen verran korkealle, mutta jälkiruoista ei mitään ihan ihmeellisiä makuelämyksiä saatu revittyä. Hedelmiä siinä taidettiin enimmäkseen syödä, ja sitten oli kiva doppailla semmosia keksejä jälkiruokaviiniin, jotkut pöytäseurueemme kylttyrellimmistä jäsenistä tämän tempun tiesivät tehdä, ja innolla me muutkin sitten viinilaseihin keksejä tungettiin kun ei kukaan niistä hanskakäsistä tullut nyrpistelemään. Jälkiruokien jälkeen yksi seurueemme varsin ansiokkaasti ruokaa syöneistä jäsenistä näytti olevan kuolemaisillaan ähkyyn, ja hän joutuikin hetkeksi poistumaan pöydästä ja meni ulos hoipertelemaan, hengittämään ja kävelemään jotta sai olonsa tokenemaan. Se on tietty ravintolalle merkki onnistuneesta ruoasta, kun ihminen syö niin paljon että meinaa kuukahtaa!

La Cantina Toscana17La Cantina Toscana18

Semmonen oli Gordon Ramsayn ravintola, ei harmittanut yhtään että oli vähän joutunut varauksen kanssa aluksi taistelemaan. Ruoka oli sairaan hyvää, sitä oli enemmän kuin riittävästi ja miljöö ja henkilökunta olivat aivan erinomaisia. Ilta oli kaikkineen aika hemmetin kiva, olkoonkin että tultiin liian ajoissa ja lopuksi oli ähkykuolema lähellä. Jos nyt jostain jaksaa valittaa, niin Gordon vois kokkien sijaan mennä vähän niille varaustyypeille raivoamaan, jotta saisivat vielä senkin puolen vähän parempaan kuosiin! Kuulitko Gordon, senkin idiootti!

La Cantina Toscana19

Patikointia Cinque Terressä: Riomaggioresta Vernazzaan ja takaisin

Koimme herra Longfieldin kanssa kesän kaksi viikkoa kestäneellä Italian reissulla paljon ikimuistoisia hetkiä. Näimme kauniita pieniä kyliä sekä suuria kaupunkeja, söimme herkullisia pastoja, nautimme auringon lämmöstä, ystävien sekä toistemme seurasta, hengähdimme välissä uimarannoilla, jonka jälkeen oli taas aika lähteä seikkailemaan – välillä jalan ja välillä liitovarjon kyytiin. Nyt olisi aika kurkistaa tarkemmin yhteen lomamme kohokohtaan, patikointiin Cinque Terressä. Liitovarjoiluun palataan hieman myöhemmin.

cinque terre_hike (18)cinque terre_hike (11)

Useat retkeilyoppaat kehottavat patikoimaan kaikkien viiden Cinque Terren kylien läpi yhtenä päivänä. Oppaissa tosin neuvotaan kulkemaan suhteellisten helppojen reittien kautta, jotka tuppaavat valitettavasti olemaan hyvin usein suljettuna luonnon aihettamien maavyöryjen vuoksi. Tästä syystä helpot ja lyhyet reitit pitää usein kiertää vaikeasti ja pitkästi, jonka seurauksena yhdelle päivällä saattaa tulla liian pitkä trekki. Luin trekkioppaita ennen reissua, ja ostin itselleni lopulta kirjan, jossa esitellään 50 Toscanan alueella olevaa vaellusreittiä (kirjan nimi on 50 Hikes In and Around Tuscany). Kirjassa kehotettiin jättämään viimeinen kylä (Monterosso al Mare) väliin, sillä maisemat eivät enää Vernazzan (toiseksi viimeisen kylän) jälkeen kuulemma hätkähdytä niin paljon, ja sen lisäksi Monterosso al Maren sanottiin kirjassa olevan jo liian turistimainen. Uskoimme kirjaan, ja päätimme tehdä herra Longfieldin kanssa Cinque Terressä neljän kylän välisen vaelluksen.

cinque terre_hike (12)

Patikkaretkeen on syytä varata aikaa koko päivä. Liikkeelle kannattaa lähteä ajoissa heti aamupalan jälkeen, sillä aamupäivällä on vielä mukavan viileää kavuta ensimmäiselle vuorelle. Lisäksi aikaa kuluu idyllisiin kyliin tutustumisiin, vesitankkauksiin sekä ruoka- ja muihin lepotaukoihin. Kilometrejä myös kertyy auttamattomasti enemmän kuin mitä vaellusretken varsinainen pituus on, sillä niissä Cinque Terren kylissä on ihan pakko talsia ristiin rastiin paikkoja katsellen, sen sijaan että kävelisi vain kylän läpi aina seuraavaan.

Let’s start the hike!

cinque terre_hike (14)

Riomaggiore – Manarola

Aika: 55 minuuttia
Pituus: noin 2,7 kilometriä

Via dell’Amore -reitti Riomaggioren ja Manaralon kylien välillä on kaiketi koko Cinque Terren kuuluisin patikointireitti. Reitissä on vain sellainen huono ominaisuus, että se on suljettuna melkein aina. Hotellimme pitäjä jopa sanoi, että hän haluaisi, että kyseinen reitti suljettaisiin lopullisesti, sillä sen jatkuva kunnostaminen vie valtavasti rahaa. Via dell’Amore kulkee aivan vuorenrinteen alaosassa, ja on siitä syystä hyvin haavoittuvainen esim. maavyöryille, jotka katkovat reitille rakennettuja puisia kävelyteitä. Maavyöryistä kärsii myös jatkuvasti reitti Manarolasta Cornigliaan, joka kulkee Via dell’Amoren tapaan aivan vuorenrinteen alaosassa lähellä merenpintaa. Meidän reissumme aikaan nämä molemmat reitit olivat taas (odotetusti) suljettuina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kylien välillä pääsisi patikoimaan. Ehei, se tarkoittaa vaan sitä, että patikointi pitää tehdä hieman ylempänä vuorenrinteellä, joissa maavyöryjä ei tule (ainakaan niin usein kuin aivan alhaalla).

Vaelluksen ensimmäinen osuus oli tiukka. Lähdimme matkaan kello 10 aikaan aamulla majapaikastamme Riomaggioresta, ja vaikka ilma oli vielä aamulla suhteellisen viileä, oli nousu ensimmäiselle vuorenhuipulle raskas. Reitti sisälsi todella jyrkkiä nousuja kivisessä maastossa auringon porottaessa niskaan. Nousut olivat pitkiä, ja niiden välissä oli usein vain pieni pätkä tasamaata, ennen kuin taas lähdettiin kapuamaan ylöspäin. Maisemat saivat kuitenkin mielen pois raskaasta aloituksesta, ja kuvia napsittiin reitin varrella paljon. Vettäkin tuli juotua suhteellisen reilusti, mukana meillä oli 3 litraa vettä, ja ostimme jokaisesta kylästä aina yhden litran lisää. Olimme pakanneet mukaan myös jokusen proteiinipatukan, joita mussutimme vaelluksen myöhemmissä vaiheissa.

Kaunis Riomaggiore jäi koko ajan kauemmaksi, ja kun pääsimme vihdoin vuorenhuipulle, alkoi ihana matka ALASpäin kohti Manarolan värikästä ja söpöä kylää, joka lähestyi jatkuvasti matkan edetessä.

cinque terre_hike (13)cinque terre_hike (4)cinque terre_hike (2)cinque terre_hike (3)cinque terre_hike (6)cinque terre_hike (5)cinque terre_hike (7)cinque terre_hike (1)

Manarola – Volastra – Corniglia

Aika: 3 h 10 min (sis. jätskitauko)
Pituus: noin 7 kilometriä

Manarola on toiseksi pienin kylä Cinque Terressä. Riomaggioren tapaan kylä päättyy mereen, jonka kivisille rannoille ihmiset pakkaantuvat ottamaan aurinkoa ja vilvoittelemaan kauniin sinisessä meressä. Manarolasta lähtee vuorenrinteen alaosassa kulkeva kävelyreitti kohti Cornigliaa, mutta kuten jo aiemmin totesin, sekin on hyvin usein suljettuna. Meidän reissun aikana tätä aivan rannan tuntumasta lähtevää reittiä pitkin pääsi kävelemään jonkin matkaa, ennen kuin eteen tuli suljettu portti. Jos Manarolaan joskus eksyy, kannattaa tämä lyhytkin pätkä käydä kävelemässä muiden turistien tapaan, sillä reitin varrelta saa kauniita kuvia Manarolan kaupungista mereltä päin.

cinque terre_hike_c_matka_.jpgcinque terre_hike (9)cinque terre_hike (8)

Manarolasta meidän trekkimme jatkui ensin kohta Volastraa, joka ei varsinaisesti kuulu Cinque Terren kyliin, vaan on pienempi vuoristokylä Manarolan ja Corniglian välissä. Tämä osuus oli koko vaelluksen rankin. Manarolasta noustiin käytännöllisesti katsoen koko matka suoraan ylöspäin ilman ainuttakaan tasaista kohtaa. Hiki valui ihan hulluna, mutta silti fiilis oli tosi siisti – tätähän tänne tultiin hakemaan! Nousua tuli yhteensä noin 300 metriä, joka on kyllä ihan riittävästi. Volastraan päästessämme puuskutimme hurjasti, mutta johan helpotti kun ostimme pikkuisesta kylästä jätskit, jotka söimme kaikessa rauhassa varjoisalla penkillä. Hengähdystauon jälkeen olimme taas täynnä energiaa!

cinque terre_hike (21)

cinque terre_hike (22)

cinque terre_hike (17)cinque terre_hike (16)cinque terre_hike (20)

cinque terre_hike (15)

Volastrasta alkoi oikein mukava trekkiosuus. Maasto oli suhteellisen tasaista, maisemat aivan älyttömän upeita ja osa poluista kulki kokonaan varjossa. Teimme trekin tässä osassa teille myös videotervehdyksen, jonka postasimme blogiin jo reissun päältä kesäkuun lopussa.

Matkalla kuljimme ison osan ajasta viiniviljelmien keskellä. Viinipensaita varten vuorenrinteitä on Cinque Terressä pengerretty niin paljon, että jos pengerrykset laittaisi peräkkäin yhteen nättiin jonoon, tulisi jonolle pituutta enemmän kuin Kiinan muurille. Kesäkuun lopussa viinipuskissa oli vasta aivan pieniä viinirypäleitä. Bucinessa huvilamme omistaja (Fabio) kertoi, että kesän alku oli ollut liian sateinen ja viileä. Viinipuskat kuulemma tykkäisivät tosi kuumasta ilmastosta. Kai se sade sitten vaikuttaa myös viinin makuun.. Ehkä, en minä viineistä mitään tiedä, mutta jotain sellaista Fabio meille kertoi kun ihastelimme hänelle miten vehreää Bucinessa oli. Fabio totesi tähän, että liian vihreää, pitäisi olla kuivempaa.

cinque terre_hike (10)

Corniglia on viidestä Cinque Terren kylästä ainoa, johon ei pääse laivalla. On kylässä toki pieni satama, mutta turisteja sieltä ei kyyditetä. Corniglia sijaitsee korkean kallion laella, jonka näkee parhaiten mereltä päin veneen kyydistä. Me söimme Cornigliassa lounasta. Mun pestopasta oli taivaallista ja herran merenherkkuja sisältänyt pasta myös oiken kelvollinen (mun pestopasta kuitenkin voitti). Lounaan jälkeen matkamme jatkui kohti Vernazzaa.

cinque terre_hike (23)

cinque terre_hike (26)

Corniglia – Vernazza

Aika: 1 h 10 min
Pituus: noin 4,5 kilometriä

Trekin viimeiseltä osuudelta avautui ensin kauniit maisemat Cornigliaan. Matkan alkuosassa piti taas kävellä aika paljon rikkinäisiä portaita ylöspäin, mutta aika pian reitti muuttui mukavan tasaiseksi. Aurinko porotti jo tosi kuumasti, mutta hyvin me herran kanssa jaksettiin pitää vauhtia yllä! Askel tuntui kevyeltä ja hymy oli suupielellä, vaikka hiki lensi ja vettä kului (ja yksi ruotsalainen porukka yritti ottaa meitä koko ajan kiinni).

Lähes koko matkan ajan aina Riomaggioresta asti saimme nauttia hurjan upeista rantaviivamaisemista ylhäältä käsin. Meri näytti käsittämättömän kutsuvalta, ja päätimmekin herran kanssa suunnistaa Vernazzassa heti rannalle uimaan. Ennen uimaskeluhetkeä piti kuitenkin köpötellä reipas tunti.

cinque terre_hike (27)

cinque terre_hike (29)

cinque terre_hike (24)cinque terre_hike (30)

cinque terre_hike (28)

cinque terre_hike (25)

cinque terre_hike (32)

Lopulta upea Vernazza näkyi edessämme! Ei siinä voinut kuin ihailla kaunista maisemaa ja olla itsestään enemmän kuin tyytyväinen. Kun pääsimme alas Vernazzan kapeille kujille, oli yläfemmojen aika. Huikea reissu!

Suunnistimme heti kiviselle rannalle, vaihdoimme uikkarit päälle ja pulahdimme ihanan raikkaaseen veteen. Jalat olivat patikoinnin takia polviin asti aivan hiekassa, ja kaikki tomu sekä lika saatiin huuhdottua meressä pois. Ranta sijaitsi suoraan äkkijyrkän kallion alaosassa, ja meressä polskuttaessa saatoimme vain ihmetellä kuinka ylhäällä olimme juuri äsken olleet.

Polskuttelimme ja makasimme rannalla kaksi tuntia kaikessa rauhassa. Suljimme silmät ja ainakin minä otin auringon alla tunnin torkut. Hieman ennen kuutta pakkasimme kamamme ja suunnistimme Vernazzan venerantaan, josta palasimme Riomaggioreen veneen kyydillä.

cinque terre_hike (33)

cinque terre_hike (34)cinque terre_hike (35)cinque terre_hike (36)

Vernazza – Riomaggiore

Riomaggioren kotisatamaan saavuimme laivan kyydillä. Laivamatka maksoi 9 euroa per nassu. Viimeinen laiva lähti kello 18.00. Mutta ei hätää, jos viimeinen laiva lähtee liian aikaisin, kylien välillä pääsee kulkemaan myös junilla, jotka kulkevat suunnilleen keskiyöhän asti. Laivan kannelta näimme hienosti missä kaikkialla olimme päivän aikana kävelleet – voin kertoa, että pienen pienet polut näyttivät laivan kannelta katsottuna olevan todella korkealla!

cinque terre_hike (38)cinque terre_hike (39)cinque terre_hike (40)

Laivalta näki myös Cinque Terren kylät mereltä päin. Näkymät olivat odotetusti kauniit, erityisen ihanilta värikkäät kylät näyttivät ilta-auringossa, joka tuo värit ja fiiliksen aivan eri tavalla esiin kuin polttava keskipäivän aurinko.

Upea reissu! En voi kuin suositella samaa trekkiä kaikille luontoa rakastaville. Kuntoa se kyllä vaatii, mutta ei me herran kanssa mitään maratonisteja olla, ihan tavallisia tallaajia.

Pala kauneinta Toscanaa: Siena

Teimme kesäkuisella Italian matkallamme Bucinessa sijaitsevasta huvilasta päiväretken myös Sienaan, joka oli minun mielestäni ehkä koko reissumme aikana näkemistämme kaupungeista se kaunein. Tai no, Venetsia kyllä menee Sienan ohi, mutta Toscanan alueella vierailemistamme kaupungeista Siena vei voiton kauneuskisassa.

siena (19)siena (20)

Vuokra-automme starttasi pitkien yöunien jälkeen Villa Catolan pihasta yhdentoista aikaan aamupäivällä. Mukaan saimme tällä kertaa yhden kaverin, sillä moni muu huvilassa oleilevista kavereistamme oli jo ehtinyt käydä tutustumassa Sienaan aikaisemmin samalla viikolla.

Ajomatka huvilalta Sienaan kesti vain noin 40 minuuttia. Auton parkkeerasimme San Francescon parkkialueelle, joka sijaitsee aivan Sienan vanhan kaupungin muurien ulkopuolella. Parkkeeraus maksoi meidän reissumme aikaan 2 euroa tunnilta, ja parkkialueelta pääsi nousemaan tosi kätevästi pitkillä liukuportailla suoraan Sienan vanhan kaupungin sydämeen.

siena (2)siena (5)siena (1)

Sienan päänäyttämönä toimii Piazza del Campo, joka on rakennettu Sienan kolmen kukkulan kohtaamispaikkaan. Aukion kiveyksessä on marmorista tehdyt raidat, jotka jakavat Il Campo -aukion sädemäisesti yhdeksään osaan. Yhdeksän osan sanotaan kuvaavan Neitsyt Marian puvun laskoksia, ja sen lisäksi ne edustavat kaupunginhallinnon muinaisia yhdeksää neuvostoa.

Piazza del Campo on kuuluisa kahdesti vuodessa järjestettävistä Palio-laukkakisoista, joissa Sienan 17:sta kaupunginosasta 10 kilpailee silkkisestä viiristä. Eikö kuulosta aika oudolta? Meidän reissumme aikaan Palio-kisojen tämän vuoden ensimmäistä mittelöä jo valmisteltiin täyttä vauhtia. Aukion laidoille oli rakennettu puisia penkkikatsomoja, joista hirmuista vauhtia laukkaavia hevosia voisi katsella. Isoin massa katsojia katselee kisoja aina laukkaradan keskelle jäävältä Il Campo –aukiolta, jossa on varmasti aika tiivis tunnelma. Itse laukkakisa kestää kuuleman mukaan vain pari hassua minuuttia, mutta kisojen aikaan tarjolla on toki muutakin ohjelmaa. Keltaisen keittiön Martina kirjoitteli omaan blogiinsa Paliosta jutun, se kannattaa käydä lukemassa, jos outo laukkakisa kiinnostaa enemmän.

siena (3)siena (8)siena (4)

Il Campon reunalla nököttää 102-metrinen (joidenkin tietojen mukaan 97,5 metriä korkea) Torre del Mangia, jonka huipulle johtaa 500 porrasta (joidenkin tietojen mukaan 505 porrasta; kuin vaikea niitä nyt on mennä tarkasti laskemaan?). Kyseinen kellotorni on osa Palazzo Comunalea, joka rakennettiin aukion keskipisteeksi joskus 1200-luvulla. Kellotorni on Italian toiseksi korkein. Me olimme päättäneet jo etukäteen, että kipuamme yhdessä kellotorniin pitkistä jonoista taikka tukahduttavan kuumasta ilmasta huolimatta.

siena (22)

Kellotorniin tulee ostaa lippu etukäteen tornin alaosan sisäpihalta. Lippuun merkitään aika, jolloin kipuaminen on aloitettava. Ylös lähdetään yhtä aikaa kaikkien niiden ihmisten kanssa, joiden lipussa on sama kellonaika. Aikaa koko matkaan ylös ja taas alas on varattu noin 30 minuuttia. Jos matkaan käyttää sen suunnitellun 30 minuuttia, välttyy alas mennessä kokonaan vastaantulevilta ihmisiltä, joka on oikein mukavaa, sillä torniin johtavat portaat ovat ahtaat sekä ajoittain myös pimeät. Meillä meni hommaan kolmeen pekkaan tasan 28 minuuttia, ja ehdimme ihailla ylhäältä maisemia kaikessa rauhassa, ja napata kasan kuvia maisemien lisäksi myös itsestämme, ja muutamista muista turisteista.

Kellotornin laelta avautuva näköala levittyy Firenzeen päin idyllisen Chiantin alueen yli. Muutama korkeampi rakennus erottuu muuten hyvin tasaisesta maisemasta. Talojen ja kaupungin jälkeen näkökentän valtaa vehreys. Hurjan kaunista!

siena (9)siena_c_matka_.jpgsiena (11)siena (12)

Porrastreenin jälkeen mahamme alkoivat murista. Suunnistimme herra Longfieldin ohjeiden mukaisesti lounaalle Morbidi-nimiseen deliin, jonka yläkerrasta paikalliset ostivat valmiita ruoka-annoksia mukaansa (vähän niin kuin Citymarketin tai Stockan herkun ruokatiskiltä). Morbidin alakerrassa tarjoiltiin 12 euron hintaista lounasta, jossa pääsimme herkuttelemaan buffetpöydän herkuista (hintaan kuului ruoat, vesi sekä jälkiruoka). Hinta-laatusuhde oli Morbidissa eriomainen!

siena (14)siena (13)

Lounaan jälkeen erosimme matkaseuralaisestamme. Häntä ei nimittäin kiinnostanut tulla tutustumaan tarkemmin Sienan Duomoon, jonka oikea nimi on Opera della Metropolitana di Siena. Yhden Italian hienoimman goottisen kirkon ympärillä on lisäksi lukuisia muita upeita ja tärkeitä rakennuksia. On museoita, kastekirkko ja krypta. Kaikkia aukion rakennuksia yhdistää upean ulkomuodon lisäksi myös taide. Rakennusten sisällä on lukuisten kuuluisien taidemaalarien töitä, jotka ovat aikanaan olleet osallisina oman kaupunginsa sekä Jumalan ylistämisessä.

Me ostimme herra Longfieldin kanssa liput ainoastaan Duomoon, sillä aikaa oli rajoitetusti. En osaa kertoa teille kirkon arkkitehtuurista, mutta sen verran osaan sanoa, että kirkko oli häikäisevän upea. Niin ulkoa kuin sisältä. Sisäpuolen kattorajassa oli lukematon määrä entisten pappien tai piispojen veistettyjä päitä (joka tapauksessa joidenkin kirkon tärkeiden jamppojen), ja lisäksi kirkkosalin korkeat musta-valkoiset marmoripilarit saivat meidät lähes sanattomiksi. Suurimman kirkkosalin vieressä olevan huoneen katto sekä seinät taasen kiilsivät niin monissa väreissä, että silmiä alkoi ihan oikeasti särkeä.

siena (6)siena (7)siena (17)siena (18)siena (16)

Tupsahdettuamme ulos hulppeasta kirkosta kiertelimme herran kanssa Sienan kapeita katuja vielä ristiin rastiin, ennen kuin tapasimme kaverimme parkkipaikan läheisyydessä. Meille ei ollut aikaa olla Sienassa kuin viisi tuntia, sillä illalla oli vielä ohjelmassa illallinen vähän isommalla porukalla Gordon Ramsayn ravintolassa keskellä Toscanaa. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa Italia-postauksessa.

siena (21)siena (15)

Pisan kalteva torni

Pisan kalteva torni nököttää vinossa Pisan kaupungissa Toscanassa. Kalteva torni on osa Pisan Ihmeiden aukiota, jolla sijaitsee kaunis tuomiokirkko, kastekappeli sekä tämä hyvin kuuluisa vinossa oleva kellotorni.

pisa_c_matka_.jpg

Marmorisen kellotornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173, sen jälkeen kun leski nimeltään Berta Bernardo testamenttasi 60 kultarahaa tornin rakennuskivien ostamiseen sekä työmiesten palkkaamiseen. Rakennustöiden aluksi pehmeään maahan kaivettiin tornin paikalle kolme metriä syvä kuoppa perustuksia varten. Olisi ehkä kannattanut kaivaa hieman syvempi kuoppa, sillä rakennelma alkoi kallistua jo siinä vaiheessa, kun kellotornista oli saatu vasta kolme kerrosta valmiiksi vuoteen 1178 mennessä. Hommat piti kallistumisen vuoksi keskeyttää seuraaviksi 98 vuodeksi. Varmaan leskirouva Berta Bernardo katseli hommaa innoissaan pilvenhattaralta. Kultarahat olisi varmaan voinut jälkiviisaana testamentata johonkin vähän järkevämpään.

pisa (6)

Vuonna 1276 rakennustyöt saatiin vihdoin aloitettua uudestaan. Vajaan sadan vuoden aikana perustukset olivat asettuneet pehmeään maahan paremmin, ja sen ajateltiin estävän tornin totaalisen kaatumisen. Kellotornin seuraavat kolme kerrosta valmistuivatkin ripeään tahtiin seuraavien kahden vuoden aikana.

Tornin kaltevuutta yritettiin korjata rakennustöiden edetessä rakentamalla kallistuneen puolen kerroksista korkeampia, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Torni alkoi lopulta taas upota, koska sen paino kasvoi alunperin suunnitellusta. Viimeiset kerrokset saatiin kuitenkin valmiiksi vihdoin 1300-luvulla. Tarkasta valmistumisvuodesta ei ole tietoa, mutta kellotorni näkyy ensimmäisen kerran freskossa, joka on peräisin vuodelta 1384. Kellotornista tuli 55,86 metriä korkea, se on itseasiassa sen matalamman puolen korkeus. Korkeammalta puolelta torni on 56,70 metriä korkea.

Kellotornin historia ei pääty sen valmistumiseen. Tornin kaltevuuden kanssa on taisteltu aina näihin päiviin asti. Vuodesta 1550 vuoteen 2000 tornin kaltevuus oli lisääntynyt 3,8 metristä aina 4,4 metriin. Asialle oli pakko tehdä jotain.

2000-luvun alussa kerättiin rahaa ja uutta työvoimaa, joiden avulla vuoden 2009 tienolla tornin kallistuksen vastaiselta puolelta poistettiin 60 tonnia maata, jonka lisäksi erilaisten jättiläismäisten teräsvaijerien avulla Pisan kaltevaa tornia saatiin ensimmäisen kerran suoristettua. Kaltevuus saatiin laskemaan 3,9 metriin ja insinöörit ovat luvanneet, että torni pysyy pystyssä ainakin seuraavat 200 vuotta.

Halpaa huvia tornin suoristaminen ei ole ollut. Siihen saatiin nykytekniikallakin kulumaan yli 10 vuotta, ja se maksoi noin 26 miljoonaa euroa. Siinä summassa ei varmaan Berta Bernardon 60 kultarahaa olisi paljon auttaneet.

pisa (3)

Me kävimme ihmettelemässä Pisan kaltevaa tornia Faeta-vuorelle tekemämme patikointiretken jälkeen. Köröttelimme kauniita mutkikkaita vuoristoteitä alas suoraan Pisan kaupungin muurien ulkopuolelle, jonne saimme auton helposti parkkiin. Pisan kaupunki ei ole kovin iso, mutta eihän sitä toki yhdessä iltapäivässä ehdi kunnolla koluta. Meillä oli kuitenkin ihan tarkoituksena käydä Pisassa vain nopeasti patikkaretken jälkeen syömässä ja nappaamassa samalla kuvat vinosta tornista.

Eksyimme syömään aivan sattumalta hurjan hyvään pieneen kahvilaan, jonka listalla oli mm. herkullisia täytettyjä leipiä sekä erilaisia maistelulautasia. Kaikki tilaamamme annokset tehtiin käsin tilauksen tekemisen jälkeen pienen kahvilan kassapisteen vieressä. Kinkut leikattiin isoista lihaklönteistä, ja juustot viipaloitiin taidokkaasti käsin. Nälkä oli patikkaretkemme jälkeen valtava, joten onneksemme satuimme astumaan juuri tähän pienen Ristoro Pecorino -nimisen kahvilan terassille. Se oli nappivalinta!

pisa (4)pisa (5)

Ruoan jälkeen meillä riitti sitten kuitenkin energiaa vielä sen verran, että vuokrasimme allemme hassun viiden hengen polkupyörän, jolla köröttelimme läpi pyörävuokrausfirmalta saamamme reitin, joka ohitti kätevästi kaupungin kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Nauroimme jättimäisen pyörähökötyksen selässä hervottomasti, ja ne nähtävyydet jäivät kyllä tällä reissulla toissijaiseen asemaan. Mutta se tärkein nähtävyys ehdittiin kyllä ihmetellä kaikessa rauhassa.

Ja pakko sanoa, että Pisan kalteva torni oli totta tosissaan ihan kunnolla vinossa! Paljon enemmän vinossa kuin olin osannut odottaa.

pisa (1)pisa (7)

Monte Pisano Loop ja upeat maisemat Pisaan, Italia

monte pisano loop tuscany (6)

Elokuun alussa kirjoittelin teille vaellusretkestämme Monteriggioni-kylän ympäristössä Toscanassa. Tuo vaellushan ei mennyt ihan nappiin. Eksyimme totaalisesti, jonka seurauksena kilometrejä kertyi paljon suunniteltua enemmän ja maisemat olivat suurimmaksi osaksi mitäänsanomattomia. Uskalsimme kuitenkin lähteä viisihenkisen trekkiporukamme kanssa uudestaan matkaan päivän tauon jälkeen. Tällä kertaa onnistuimme täydellisesti. Herra Longfield piti meidät visusti reitillä koko matkan ajan, ja tällä vaelluksella saimme totisesti nauttia upeista maisemista! Kurkataanko hieman tarkemmin?

monte pisano loop tuscany_c_matka_.jpg

Monte Pisano Loop on noin 12 kilometrin mittainen vaellusreitti, joka nimensä mukaisesti mukailee Pisano-vuoren rinnettä ympyränomaisesti, päätyen reitin puolessa välissä Faeta-vuoren huipulle, jolta voi tirkistellä maisemia alla möllöttävään Pisan kaupunkiin. Paluumatkaa Faeta-vuoren huipulta ei taiteta samaa reittiä takaisin, vaan reitti tosiaan kulkee ympyränmuotoisen kierroksen Pisano-vuoren rinteillä.

Matkaan emme sentään lähteneet 900-metrisen Pisano-vuoren juurelta, vaan ajoimme auton parkkiin reittioppaan mukaisesti jonnekin Pisano-vuoren rinteille suunnilleen 600 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalan. Meillä oli oppaana 50 Hikes In and Around Tuscany -kirja, josta nappasimme ohjeet ja vinkit suurimpaan osaan reissumme aikana tekemiimme patikointiretkiin.

monte pisano loop tuscany (14)monte pisano loop tuscany (4)

Reitin alkuosa taitettiin vanhaa kivistä tietä pitkin, jonka varrella kasvoi vaahtera- sekä kastanjapuita. Pisano-vuori tarjoaakin kauniiden maisemien lisäksi mielenkiintoisia metsä- sekä kukkivia kasvialueita, jotka tuovat erityisesti kesäaikaan kaivattua varjoa patikkaretkeläisille. Oppaamme mukaan talvisin, kun puissa ei ole enää lehtiä, voi jo heti reitin alkuosassa ihailla upeita panoraamaisia näkymiä Pisan lähialueille. Näin kesäisin, puiden väleistä saattoi alas avautuvia näkymiä kurkkia vain ajoittain.

Noin parinkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen saavuimme kiviselle kielekkeelle, joka tarjosi erinomaiset näkymät viereiselle Serra-vuorelle, joka on tämän alueen korkein vuori. Serra-vuoren huipulla nököttää paljon tv- sekä radiomastoja, jotka voi erottaa usein esim. auton kyydissä läntisessä Toscanassa ajellessa. Postauksen kuvissa ei tv- tai radiomastoja näy, mutta postauksessa hieman myöhemmin olevassa videossa ne näkyvät kyllä ihan hyvin.

monte pisano loop tuscany (2)monte pisano loop tuscany (3)monte pisano loop tuscany (15)

Matkamme jatkui rupatellen niitä näitä suhteellisen kivistä polkua pitkin. Eteemme tuli risteyskohtia, mutta tällä kertaa osasimme aina valita oikean suunnan. Hyvä me! Tai oikeastaan hyvä muut, itse pyrin olemaan tällä reissulla neuvomatta kartta-asioissa sen suuremmin.

Reitin vaikein ja ehdottomasti rankin osuus oli edessä puolessa välissä matkaa. Nousimme ensin jyrkkää serpentiinitietä PITKÄN matkan ylöspäin, ja kun mutkitteleva polku vihdoin päättyi, olimme aivan varmoja, että olimme juuri valloittaneet Faeta-vuoren huipun. Mutta ehei! Tästä kohdin se nousu vasta alkoikin. Päästäksemme Faeta-vuoren huipulle, piti meidän vielä kavuta reilut 80 metriä oikeasti lähes täysin äkkijyrkkää kivipolkua pitkin. Siinä koeteltiin reisi- ja pakaralihaksia.

monte pisano loop tuscany (5)

Mutta kyllä muuten kannatti kavuta! Faeta-vuoren huipulta avautui näyttävät näkymät Pisan yli aina Välimerelle asti. Wau! Me emme pystyneet löytämään kovasta etsinnästä huolimatta Pisan kaltevaa tornia vuoren huipulta, mutta kotona kuvia zoomatessa löysimme kuin löysimmekin lopulta tornin. Kovin pienihän se on, joten aika tarkkasilmäinen saa olla, että sen voi paljain silmin Faetan huipulta bongata.

monte pisano loop tuscany (16)monte pisano loop tuscany (8)monte pisano loop tuscany (1)monte pisano loop tuscany (9)monte pisano loop tuscany (10)

Vuoren huipulla pidimme ansaitun tauon, kuvasimme teille alla olevan videotervehdyksen ja yksinkertaisesti vain nautimme näkymistä. Kävelimme vuoren huipulla ristiin rastiin, ennen kuin päätimme aloittaa paluumatkan, joka oli onneksi tästä lähtien hyvin alamäkivoittoinen!

monte pisano loop tuscany (11)monte pisano loop tuscany (13)

Paluumatka oli leppoista köpöttelyä ja jutustelua. Saavuimme jossain välissä kesäleirialueelle, josta ostimme jätskiä ja pojat olutta. Pienen paussin jälkeen herra Longfield näytti meille oikean suunnan ja niin jatkoimme matkaa Pisano-vuoren toiselle puolelle, kunnes tupsahdimme takaisin autollemme. Fiilis oli trekin jälkeen tosi hyvä! Emme eksyneet kertaakaan, ja saimme nauttia upeasta luonnosta, joka saa minut aina kovin onnelliseksi.

Auto startattiin ja sen nokka suunnattiin kohti Pisaa, jossa kävimme vielä ilta-auringon aikaan ihmettelemässä kaltevaa tornia, syömässä hyvin sekä ajelemassa oudolla viisipaikkaisella pyörällä. Mutta Pisan seikkailusta lisää sitten seuraavassa reissupostauksessa!

monte pisano loop tuscany (7)

Monteriggioni ja totaalinen eksyminen, Toscana Italia

Italian reissun ensimmäinen viikko vietettiin pienessä Bucinen kylässä isossa Villa Catola -huvilassa kaverien kanssa. Teimme loman ensimmäisen viikon aikana päiväretkiä Bucinesta sinne tänne, ja nyt olisi vuorossa hyvin pienen Monteriggioni-kylän valloitus.

monteriggione (5)

Bucinen kylästä meillä oli vajaan 60 kilometrin ajomatka Monteriggioniin. Nelipaikkaiseen Smartiin istahti tarmoa täynnä oleva viisihenkinen vaellusporukka. Herra Longfield oli laatinut vaellusreitin etukäteen, ja kaiken piti olla selvää kuin pässinliha. Sen kuin vain seuraamme maastoon merkittyjä puna-valko-puna-reittimerkkejä, niin saisimme ihailla kauniita viiniviljelmämaisemia sekä panoraamaisia näkymiä ympyränmuotoiseen Monteriggioniin 9,5 kilometrin vaelluksen aikana. No ei se ihan niin mennyt.. Heh!

monteriggione (10)monteriggione (1)monteriggione (4)

Reitin starttipiste oli pienen pienessä Monteriggionin kylässä. Auton jätimme kylän maksulliselle parkkipaikalle, joka sijaitsi kukkulalla olevan kylän alapuolella. Astuttuamme autosta ulos, huumasi meidät heti valtavan ihana laventelin tuoksu! Laventelia kukki kylään johtavan ylämäen rinteillä todella paljon, ja siinä samassa eräs vaellusporukkamme jäsenistä muisti olleensa Monteriggionissa ennenkin! Aika hauskaa, ettei hän muistanut aikaisempaa vierailua kuin vasta siinä vaiheessa kun kävelimme kohti suloista kylää.

Tulimme Monteriggioniin sisään Porta Romea -nimisestä portista, joka on kylän toinen suuri sisääntuloportti. Toinen portti on nimeltään Firenzen portti. Porttien nimet viittaavat yksinkertaisesti siihen, että toinen osoittaa Roomaan ja toinen Firenzeen. Porttien lisäksi koko Monteriggionin kylää kiertää ympyränmuotoinen muuri, jossa nököttää komeat 14 tornia, jotka voi nähdä jo kaukaa. Monteriggionia ei suunniteltu muodoltaan ympyräksi, vaikka niin voisi kuvitella. Muurit, ja samalla koko kylä, rakennettiin vuosien 1213 ja 1219 välissä ihan vain maaston mukaan. Minkäs sille voi jos kukkula oli ympyränmuotoinen.

Vaikka Monteriggioni on kooltaan pieni, ei kyseessä ole mikään ihan turha kyläpahanen. Itse herra Dante nimittäin mainitsi Monteriggionin Jumalaisessa näytelmässään, jossa hän vertasi kylän 14 tornia jättiläisten muodostamaksi piiriksi.

monteriggione (3)

Astellessamme vaellusporukkamme kanssa Monteriggionin Piazza di Roma -nimisellä pääaukiolla, jossa toimi ennen muinoin suuri vihannespuutarha, olimme vähän hukassa siitä, mistä kohden vaellusreittimme oikein pitäisi lähteä. Pienen päättömän köpöttelyn jälkeen herra Longfield sekä ryhmämme ainoa italiaa osaava neitokainen (se en ollut minä) lähtivät kysymään apua info-pisteen tädiltä. Saimme ohjeet – menkää portista heti oikealla, etsikää Stop-merkki, kääntykää vasemmalle ja seuraavasta oikealla ja sitten vain seuraatte puna-valko-puna-reittimerkkejä. Helppoa!

Muistin nähneeni Stop-merkin portin ulkopuolella, ja sitä kohden me sitten lähdimme talsimaan. Ainoa ongelma oli se, että kyseinen Stop-merkki oli portista vasemmalla. En tiedä miksi kaikki uskoivat minua, mutta me lähdimme sitten portista vasemmalle, vaikka olimme juuri saaneet ohjeet lähteä oikealle. Urpot. Sitten kävi vielä niin uskomattomasti, että Stop-merkin jälkeen näimme puna-valko-puna-reittimerkkejä, joita lähdimme totta kai iloisesti seuraamaan! Kävelimme kauniiden viiniviljelmien läpi ihastellen maisemia. Siinä samalla herra Longfield mutisi, ettei tämmöisestä viiniviljelmäalueesta kyllä puhuta mitään reittioppaassa reitin tässä kohtaa. Mutta koska olimme löytäneet Stop-merkin ja sen jälkeen alkoivat puna-valko-puna-reittimerkit, jatkoimme talsimista eteenpäin. Herra Longfield silti tutki vähän kännykkänsä karttoja, ja lopulta pysäytti meidät – olimme lähteneet täysin väärään suuntaan. Nokat takaisin Romea-porttia kohti, josta lähdimme reilun tunnin alkusekoilun jälkeen vihdoin oikeaan suuntaan eli oikealle.

monteriggione (8)

Oikea stop-merkki löytyi, ja lopulta myös ne oikeat puna-valko-puna-reittimerkit. Reittimme kulki nyt samaa tahtia kuin herra Longfieldin reittioppaassakin. Näimme lopulta myös ne odotetut panoramanäkymät Monteriggionin yli. Siinä sitä sitten käveltiin nauraen ja jutellen niitä näitä. Kävimme juttelemassa myös erään maatilalla asuvan perheen kanssa, joiden pihakaivosta saimme täyttää jo alkusekoilun aikana huvenneet vesivarastomme, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Seurasimme tarkasti reittimerkkejä, kunnes yhdessä kohtaa päätimme jostain käsittämättömästä syystä POIKETA reitiltä. Reitimerkit jatkuivat eteenpäin, mutta me käännyimme risteyksestä oikealle. En tähän päivään asti tiedä, miksi ihmeessä me hylkäsimme ne hienot puna-valko-puna-reittimerkit..

monteriggione (11)monteriggione (9)

No, turha niiden perään on enää itkeä. Siellä me sitten käveltiin. Jossain kohden tie muuttui poluksi, ja lopulta polkukin päättyi ja me olimme keskellä metsää. Metsää, jossa oli isoja villisikojen kaivamia mutaisia alueita. Metsää, jonka pikkuisten polkujen kaikki kivet villisiat olivat kääntäneet ympäri etsiessään sieniä ja jotain muuta safkaa niiden alta. Metsää, jossa oli siellä täällä haulikon hylsyjä. Metsää, jossa on selkeästi harrastettu villisikojen ampumista. Kiva.

Onneksi olin varustautunut hyvin. Kun porukalta meinasi pitkän hortoilun aikana usko loppua, kaivoin reippaana repusta kasan proteiinipatukoita ja pari banaania, jotta kaikki saisivat vähän energiaa. Pienen tauon jälkeen matka jatkui. Herra Longfield otti suunnan ja sitten lähdettiin metsän läpi edes suunnilleen Monteriggionia kohden. Lopulta tupsahdimme joidenkin italialaisten maatilaihmisten pihalle. Mies ja nainen olivat pihallaan lounaalla koiriensa kanssa, ja sitten sinne tupsahti umpimetsästä viisi suomalaista turistia. Olimme varmasti näky! Huikkasimme ciaot, ja jatkoimme pokkana matkaa. Pian vastaan alkoi tulla muutaman kymmenen metrin välein varoituskylttejä, joissa kerrottiin, että olimme juuri olleet yksityisellä sienimetsäalueella, jolla oleilu oli kiellettyä. Hah!

monteriggione (6)monteriggione (7)

Jossain välissä polku kasvoi onneksi taas hiekkatieksi ja lopulta pikitieksi. Kävelimme yli 17 kilometrin sekoilun päätteeksi viimeiset kilometrit autotien viertä pitkin, jossa kauniista maisemista ja viiniviljelmistä ei ollut tietoakaan. Mutta ei siinä voinut olla nauramattakaan. 9,5 kilometrin trekki muuttui 17 kilometriksi. Olimme saaneet mukaamme kolme kaveria, joille kehuimme, että nyt olisi tosi kiva ja upeita maisemia sisältävä trekki tiedossa, ja sitten me eksytään umpimetsään ja kävellään autotiellä. Heh!

Uskomatonta kyllä, saimme kolme kaverusta mukaan vielä yhdelle trekille, joka oli kyllä sitten todella onnistunut. Siitä lisää myöhemmin!

p.s. Trekin jälkeen raahasimme itsemme takaisin Piazza di Romalle, jossa söimme ansaitusti jätskit ja osa porukasta joi isot bisset. Sitten istahdimme taas autoon yhtä seikkailua rikkaampana.

monteriggione_c_matka_.jpg

Pappa al pomodoro, eli toscanalainen tomaattikeitto

Kävimme Italian loman ensimmäisellä viikolla seitsemän hengen seurueen kesken nauttimassa upean ruokaelämyksen Gordon Ramsayn La Cantina -ravintolassa huikeassa Castel Monastero -resortissa. Illallisesta tulee blogiin luonnollisesti oma postaus, mutta ennen kuin ehdimme saada sen postauksen valmiiksi, voidaan upeaa illallista hieman sivuuttaa, ihan tuiki tavallisen reseptipostauksen merkeissä.

Söimme nimittäin La Cantissa maailman parasta tomaattikeittoa, joka kulkee Toscanassa nimellä pappa al pomodoro. Pöytäseurueemme jokainen jäsen oli sitä mieltä, että paksu ja tuhti tomaattikeitto oli aivan törkeän hyvää. Ensin en edes ymmärtänyt, että kyseessä oli keitto, sillä pöytään tuodut kauniit kattilat pitivät sisällään paksua tomaattimönjää, joka näytti aivan kastikkeelta. Kun emme sitten saaneet mystisen kastikkeen kanssa mitään lisuketta, aloimma lapata sitä matalahkoille lautasille. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen pöydästä alkoi kuulua Mmmmmm-äännähdyksiä aika monen tyypin suusta.

pappa al pomodoro_tomaattikeitto (2)

Toscanalainen keittiö koostuu selkeistä ja yksinkertaisista raaka-aineista. Toscanalaisen keittiön kulmakiviä ovat tuoreet ja raikkaat kasvikset sekä hyvä ja laadukas liha. La Cantinan tomaatit olivat poimittu resortin omasta puutarhasta, ja niiden makea maku oli kaikkea muuta kuin S-marketin tiskiltä löytyvien ulkomaalaisten tomaattien maku keskellä talvea.

Löysin työkaverini lainaamasta Basta!-kirjasta toscanalaisen tomaattikeiton reseptin, ja sitä oli aivan pakko testata lähes heti Italian matkan jälkeen kotona. Basta!-kirjaa on kehuttu kovasti, mutta mun on pakko rutista.. Keiton reseptissä oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin ainesosaluettelossa sanotaan ”200 g kuivaa hiiva- tai maalaisleipää”. Heti reseptin alussa sanotaan, että leipä pitää kuoria. Pitääkö siis olla 200 g kuorellista vai kuoretonta leipää? En osaa sanoa, joten laitoin meidän keittoon 170 g kuoretonta leipää. Toinen bugi löytyi valkosipulin kohdalta. Valkosipulin kynnet piti kuoria ja paloitella, mutta niitä ei reseptin ohjeiden mukaan olisi koskaan pitänyt laittaa keiton sekaan, vaan vissiin jättää vaan kuorittuna ja paloiteltuna keittiön pöydälle lojumaan. Ai ai ai…

Oli miten oli, pappa al pomodoron resepti on selkeä. Siihen tarvitaan kasa laadukkaita tomaatteja, leipää ja mausteita. Siinä se. Tässä olisi Basta!-kirjan resepti, jolla syntyi hyvää, mutta ei aivan La Cantinan veroista, toscanalaista tomaattikeittoa.

Pappa al pomodoro, eli toscanalainen tomaattikeitto

noin 4 annosta

  • 2 kpl valkosipulinkynttä
  • 170 g kuorittua hiiva- tai maalaisleipää
  • oliiviöljyä
  • tuoretta salviaa (me laitoimme 10 lehteä)
  • 2 dl kanalientä
  • 2 tlk kokonaisia tomaatteja (me käytimme Mutteja)
  • tuoretta basilikaa
  • parmesaania
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • vettä

1. Kuori ja paloittele valkosipuli. Leikkaa kuorittu leipä pieniksi paloiksi.

2. Lämmitä 1-2 rkl oliiviöljyä kattilassa, ja lisää sekaan kanaliemi ja salvianlehdet. Kun liemi alkaa kiehua, lisää leivänpalat mukaan. Anna kiehua kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut.

3. Lisää tomaatit nesteineen (ja valkosipulit!). Riko tomaatteja esim. puuhaarukalla kypsennyksen aikana. Kiehuta keittoa noin 15 minuuttia. Lisää lopuksi hieman vettä, jotta saat enemmän keittomaisen lopputuloksen. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia.

4. Mausta suolalla ja pippurilla, revi päälle tuoretta basilikaa ja raasta komea kerros parmesaania koko komeuden päälle.

Psst.. Kurkkaa myös paahdetun tomaattikeiton sekä vuohenjuusto-tomaattikeiton reseptit! Nam.

pappa al pomodoro_tomaattikeitto (1)

 

Villa Catola -huvila pienessä Bucinen kylässä Toscanassa

Firenzessä vietetyn ajan jälkeen matkamme jatkui eteenpäin. Suunnistimme ensin Firenzen lentokentän autovuokraamolle, josta saimme allemme pikkuisen, mutta tosi kätevän Smartin seuraavien 10 päivän ajaksi. Autovuokraamolla törmäsimme myös täysin sattumalta kolmeen kaveriin, joiden kanssa meidän piti nähdä vasta Bucinen kylässä sijaitsevassa huvilassa, jonka olimme varanneet käyttöömme seuraavan viikon ajaksi.

tuscany Villa Catola (9)tuscany Villa Catola (12) tuscany Villa Catola (2)

Olimme tosiaan varanneet pienestä Bucinen kylästä ison, ja monikerroksisen Villa Catola –huvilan, jossa majoituimme viikon verran 16 kaverin kanssa. Bucinen kylä on pieni, eikä siellä juuri ole nähtävää. Kylässä on muutama ravintola, pari kahvilaa sekä hyvä ruokakauppa, joten nälkää Bucinessa ei tarvitse nähdä.

Bucinen suurin (ja ehkä myös ainoa) nähtävyys on toisen maailmansodan jälkeen uudelleenrakennettu kaarisilta, jonka alkuperäisen version natsit posauttivat pirstaleiksi toisen maailmansodan loppuhälinöissä. Uutta siltaa tultiin rakentamaan ympäri Italiaa, ja sillä on edelleen suuri merkitys Bucinelle.

tuscany Villa Catola (16)tuscany Villa Catola (17)

Pienestä koostaan huolimatta, Bucinen sijainti on hyvin keskeinen. Bucine sijaitsee Toscanassa, ja sieltä on matkaa Arezzoon 25 km, Sienaan 35 km ja Firenzeen 60 km. Keskeisen sijainnin takia pystyimme tekemään huvilaviikon aikana Bucinesta käsin monia päiväretkiä lähialueille pikkuisella Smartillamme. Retkien automatkat taitettiin pääsääntöisesti upeissa postikorttimaisemissa Chiantin tunnetulla ja arvostetulla viinialueella. Mutkittelevat tiet, kauniit viiniviljelysalueet sekä kauempana siintäneet vuoristot saivat totisesti meidän päät välillä pyörälle.

tuscany Villa Catola (6)tuscany Villa Catola_c_matka_.jpgtuscany Villa Catola (8)tuscany Villa Catola (10)

Majoituspaikkanamme toiminutta Villa Catolaa pitää yllä Fabio perheineen. Fabio on perinyt huvilan isovanhemmiltaan (jotka taas perivät sen isoisovanhemmiltaan). Nykyään Fabio asuu perheineen (johon kuuluu myös yksi TOSI komea poika) huvilan vieressä olevassa asunnossa, joka näyttää kovin pikkuiselta ison ja korkean huvilan rinnalla. Fabion oma perhe-elämä ei huvilassa lomailevia häiritse, sillä perhe on lähes näkymätön. Tosin jos vierailta puuttuu mitä tahansa, voi Fabion kotiovelle mennä koputtamaan ja pyytää apua. Meidän reissun aikana Fabiolta saatiin apua mm. puuttuvaan pippuriin ja suolaan, itkuhälyttimeen, lasten pumpattavaan uima-altaaseen, punaviinipulaan (Fabiolla on myös oma pieni viinitila) sekä oudosti toimivaan astianpesukoneeseen.

Fabio järjestää huvilalla vieraileville ihmiselle myös ohjelmaa. Fabio kierrättää vieraita pientä korvausta vastaan pitkin Bucinen lähialueita kertoen alueen historiasta ja nykypäivästä. Lisäksi huvilassa asuvat voivat käydä Fabion suvun viinitilalla ihmettelemässä viinin valmistusta. Kierroksen aikana saa myös pullottaa itse tilan punaviiniä. Me emme herra Longfieldin kanssa valitettavasti ehtineet mukaan Fabion kiertokäynneille meidän omien päiväretkikohteiden vuoksi, mutta kuulimme muilta kivoja tarinoita vapaina juoksevista kanoista, viinin pullottamisesta sekä herkullisesta lounaasta Fabion kanssa.

tuscany Villa Catola (3)tuscany Villa Catola (15)tuscany Villa Catola (5)tuscany Villa Catola (14)

Otimme herran kanssa kuitenkin osaa Fabion järjestämälle illalliselle. Eräänä iltana Fabio kokkasi meille perheineen kolmen ruokalajin illallisen huvilan puutarhassa. Illallisen hinta oli 25 euroa henkilöltä, ja siihen kuului ruokien lisäksi iso määrä viiniä ja vettä. Olimme varanneet illallisen etukäteen, ja sille osallistui kaikki 16 henkeä, jotka olivat huvilalla mukana. Illallinen taisi olla ainoa hetki, kun olimme koko köörin kanssa kasassa. Muuten porukka tuli ja meni omien aikataulujen mukaan. Huvilalla olevia tyyppejä näki täten satunnaisesti aamupalalla, päivällä uima-altaalla ja illalla illallisten merkeissä.

Fabion järjestämästä illallisesta pitivät varmasti kaikki. Kesäilta oli lämmin, ja puutarhaan tuodun pitkän lautapöydän ääressä raikui hervoton nauru pitkin tummuvaa Toscanan iltaa. Tunnelma oli katossa, ja kaikilla oli varmasti lomafiilis enemmän kuin kohdillaan. Pöydässä oli vanhoja ja uusia tuttavuuksia, ja oli kiva päästä juttelemaan tyhmiä juttuja myös uusien naamojen kanssa.

Ilta venyi yöksi, ja kun pihalla olevat sprinklerit menivät päälle, jatkoimme iltaa osan porukan kanssa huvilan yläkerran hieman pelottavassa lounge-tilassa, jossa juttelimme kaikkia pelottavia kummitusjuttuja. Sänkyyn mennessä hymy oli huulilla, mutta simmut menivät kiinni pitkän ja mukavan päivän päätteeksi ennätysnopeasti.

tuscany Villa Catola (18)tuscany Villa Catola (19) tuscany Villa Catola (1)

Viikko huvilalla meni nopeasti. Perjantaina hyvästelimme herran kanssa huvilaporukan ja jatkoimme reissua kahdestaan vielä toisen viikon verran. Blogissa virittäydytään seuraavaksi huvilaviikon päiväretkikohteisiin, pysykäähän siis mukana – tiedossa olisi San Marinoa, vaellusretkiä kaverien kanssa, Pisan todella kaltavaa tornia, illallista Gordon Ramsayn ravintolassa ja paljon muuta mukavaa lomajuttua!

tuscany Villa Catola (11)tuscany Villa Catola (13)

Historiallinen Firenze päivässä

Matkamme starttasi Firenzestä, jossa vietimme yhden yön. Käytimme käytettävissä olevan ajan tehokkaasti hyväksemme, jotta ehdimme nähdä Firenzeä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Tämä tarkoitti auttamatta sitä, että kahden museohullun piti jättää tällä kertaa museot väliin, ja tutustua kaupunkiin menemättä sisään jokaiseen mahdolliseen nähtävyyteen.

italy firenze_c_matka_.jpg

Hotellimme (Hotel Pitti Palace al Ponte Vecchio) olimme varanneet kuuluisan Ponte Vecchio -sillan toisesta päädystä, joten meillä oli ihan joka paikkaan lyhyt matka. En tiedä, miksi minulla on ollut italialaisista hieman itsekäs ja nirppanokkamainen kuva, me nimittäin saimme matkallamme heti Firenzen ensimmäisestä hotellista alkaen todella hyvää ja ystävällistä palvelua. Hyvä italialaiset (kolmea vastaan tullutta nirppanokkaa lukuun ottamatta)!

Ensimmäisenä lomapäivänä teippasin jalat Schollin rakkolaastareilla, vedin uudet sandaalit jalkaan (en sitten kuitenkaan ollut ehtinyt kävellä niitä sisään ennen reissua), ja sitten lähdimme valloittamaan Firenzeä, josta renesanssin voidaan sanoa startanneen joskus kauan sitten pimeän keskiajan jälkeen.

italy firenze (2)

italy firenze (4)

Ensimmäisenä tupsahdimme hotellimme sijainnin vuoksi Ponte Vecchiolle. Ponte Vecchio oli ainoa Firenzen silloista, joka säilyi natsien räjäytyksiltä toisen maailmansodan jälkeen (legendan mukaan itse Hitler käski säilyttää sillan ehjänä). Sillalla sijaitsi ennen lihateurastamoita, mutta niiden tilalle rakennettiin kulta- ja koruliikkeitä, sillä Medici-nimistä sukua häiritsi teurastamolta kantautuva haju. Suvulla oli käytössään yksityinen käytävä, joka ulottui Uffizistä aina Palazzo Pittiin. Ja kun nämä rikkaan suvun tyypit sitten jolkottelivat yksityisellä käytävällään Ponte Vecchion kohdalla piilossa kaikilta rahvailta, alkoi mädän lihan voimakas haju häiritä niin paljon, että teurastamot saivat lähteä Ponte Vecchiolta. Vielä tänäkin päivänä hassulla sillalla on vieri vieressä koruliikkeitä, jotka kilpailevat turistimassojen huomiosta.

italy firenze (3)italy firenze (15)

Ponte Vecchiolta meidän matkamme jatkui kohti Firenzen tunnetuinta nähtävyyttä – Firenzen Duomoa (tarkalta nimeltään Santa Maria del Fioren katedraali). Matkalla suurelle aukiolle, jolla katedraali sijaitsee, kävelimme pitkin kauniita kujia, joiden varrella oli kymmeniä ja taas kymmeniä jätskikiskoja. Välillä tuntui, että jätskikiskoja oli enemmän kuin meitä turisteja. Jätskejä emme vielä tässä vaiheessa langenneet ostamaan, vaan jatkoimme päättäväisesti matkaa kohti suurta ja mahtavaa Firenzen Duomoa.

italy firenze (11)

Ennen kuin päädyimme katedraalille, kävimme kuitenkin syömässä myöhäistä lounasta pienessä ja ahtaassa Il Buongustai -osteriassa. Bongasimme paikan opaskirjasta, jota ilman emme olisi kyllä paikalle koskaan eksyneet. Ravintolassa piti etsiä rohkeasti paikka paikallisten välistä, jonka jälkeen saimme kuin ihmeen kaupalla tilattua minulle salaatin ja herralle reissun ensimmäisen pastan. Siellä me sitten söimme paikallisten välissä kovan italialaisen metakan keskellä oikein maittavaa kotiruokaa, jota kaksi vanhempaa rouvaa teki aivan meidän takana pienessä keittiössä. Nam!

italy firenze (5)

Lounastauon jälkeen matka jatkui. Kun sitten putkahdimme Duomon aukiolle, oli näky todella komea. Katedraalin kellotorni kohosi taivaisiin, ja sen takana oleva valtavan kaunis kupolikattoinen Duomo sai meidät molemmat haukkomaan lähes henkeämme. Tornien ja kupolien lisäksi katedraalin värit saivat meidät ihmettelemään, mistä ihmeestä kirkon seinään on saatu pinkkiä ja vihreää marmoria valkoisen marmorin lisäksi?! Todella kaunista.

italy firenze (6)italy firenze (7)

Etsimme herran kanssa lippuluukun, jolta ostimme liput. Lipuilla pääsisimme kipuamaan noin 400 porrasta kellotorniin, sekä myös toiset noin 450 porrasta Duomon huipulle. Ensimmäisenä kipuamiskohteena oli kellotorni, sillä halusimme nähdä miltä kupolikattoinen Duomo näyttää yläilmoista.

Kipuaminen kävi meiltä molemmilta yllättävän helposti. Jotain hyötyä juoksukoulusta ja kaikesta muusta treenaamisesta on selkeästi ollut! Ylhäällä meitä odotti odotetusti huikeat maisemat yli Firenzen. Maisemien lisäksi punakattoinen Duomo oli ylhäältä katsottuna todella kaunis. Teimme herran kanssa kellotornin huipulta teille matkan ensimmäisen videotervehdyksen, kurkatkaa ihmeessä, jos video on vielä näkemättä.

italy firenze (10)

italy firenze (9)

Videolla mainitsin sellaisen asian, että olisimme lähteneet kapuamaan heti kellotornin jälkeen myös Duomon huipulle. Sitä emme kuitenkaan tehneet, sillä jonot olivat niin hurjat. Meillä oli liput kuitenkin jo hommattuna, joten päätimme tulla paikalle seuraavana aamuna ennen kuin matkamme jatkui eteenpäin. Emme myöskään menneet syömään hervotonta määrää jäätelöä, yhdet pallot riittivät. Heh.

Kellotornissa käynnin jälkeen harhailimme päättömästi tunteja Firenzen kujilla, ihastellen mm. talojen kauniita okran eri sävyjä. Jossain välissä meidän piti mennä tarkistamaan hotellilta jotain, ja eksyimme siinä samassa rytäkässä hotellin ylimmässä kerroksessa olevaan ravintolaan, joka sijaitsi puoliksi terassilla. Terassilta avautui kauniit näkymät firenzeläisten kattojen ylle. Aurinkokin alkoi olla jo aika alhaalla, joten päätimme lopulta jäädä illastamaan hotellin kattoterassille. Alkuun tilasimme antipastolautasen, jolta riitti syötävää enemmän kuin hyvin meille kahdelle. Pääruoaksi otimme pastaa sekä villisikaa. Ruoka oli hyvää, ilta ihanan lämmin, palvelu pelasi ja maisemat hivelivät silmää. Mikäs siinä oli ollessa.

italy firenze (12)

italy firenze (14)

italy firenze (1)           italy firenze (13)

Illallisen jälkeen kiiruhdimme vielä Ponte Vecchiolle, jolta saimme ihastella tajuttoman kaunista auringonlaskua kaikessa rauhassa ihanasti mahassa poreilevan lomafiiliksen saattelemana. Sillalla turistien iloksi soitteli eräs katusoittaja kauniita akustisia klassikoita, jotka sopivat illan fiilikseen kuin nenä päähän.

Pimenevässä illassa tallustelimme vielä pitkän tovin kapeilla kujilla, ja kuuntelimme Piazza della Signorialle feikki-Daavidin patsaan viereen jostain syystä kokoontunutta sinfoniaorkesterin soittoa, ennen kuin päätimme kääntyä takaisin hotellin suuntaan. Loma saatiin käyntiin historiallisessa Firenzessä todella onnistuneesti!

italy firenze (16) italy firenze (17) italy firenze (18) italy firenze (19) italy firenze (20) italy firenze (21)

p.s. Aamulla talsimme vielä Duomonkin huipulle. Matka kupoliin oli paljon haastavampi ja hauskempi kuin kipuaminen kellotorniin, mutta ihan samat näkymät sieltä avautuivat. Jos pitäisi valita, kumpaan kipuaisin uudestaan, niin pakko on kyllä sanoa, että kellotornista näkee paremmat näkymät (kupoli on upea), mutta kupoliin kapuaminen todella kapeita ja omituisia portaita pitkin oli sekin kokemus jo itsessään. Ehkä siis parempi mennä molempiin.

italy firenze (23)

italy firenze (22)  italy firenze (24) italy firenze (25)

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

italy_c_matka_.jpg

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

italy

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

italy2

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

italy3

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

italy4

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

italy5

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

italy6

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

italy7

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

italy8

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

italy9