Gorner Gorge -rotko, Zermatt Sveitsi

Samalla kun Suomessa valmistauduttiin keskikesän juhlaan grillaamalla mökeillä koko suvun voimin, lämmittämällä pihasaunoja ja virittämällä kokkoja tulevaa yötöntä yötä varten, kävelimme me Sveitsin Zermatissa Gorner Gorge -trekin. Trekki vei massiivisen Gorner Gorge -rotkon lävitse, ja tupsahti lopulta upeille kukkiville alppikedoille, joilta keräsimme äitini kanssa seitsemän erilaista (no okei, oli niitä lopulta vähän enemmän) niittykukkaa seuraavaa yötä varten tyynyn alle (no okei, unohdettiin kauniit kimput yöksi maljakkoon ruokapöydälle).

Gorner Gorge Zermatt

Gorner Gorge -rotko on muovaantunut viimeisimmän jääkauden seurauksena, voimakasvirtaisen Gornervispen vesimassojen ansiosta. Kolmen herran joukkio päätti vuosina 1886-1887 rakentaa rotkoon turisteille sopivan polun, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä ihastelemaan tätä luonnon ihmettä.

Gorner Gorge sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päästä Zermatin kylän eteläkärjestä. Opastukset perille olivat suoraan sanottuna aivan törkeän huonot. Harhailimme huonojen ohjeiden ja olemattoman kartan kanssa rotkon ympäristössä jokusen tovin, ennen kuin ymmärsimme minne sinne-tänne sojottavat opaskyltit halusivat meidän tallustavan. Sekoilu kuitenkin kannatti, pienen sisäänpääsymaksun jälkeen astelimme ensimmäiset kapeat portaat alas rotkoon.

Gorner Gorge ZermattGorner Gorge ZermattGorner Gorge Zermatt

Gorner Grogen läpi kulkeva polku on rakennettu isoilta osin kiinni rotkon reunaan, alla vilisevän veden yläpuolelle. Paikka ei sovellu kaikista pienimmille lapsille taikka hurjan iäkkäille ja tosi huonojalkaisille vanhuksille. Puinen polku on osittain kapea, ja portaiden avulla tehtävät nousut sekä laskut ovat lisäksi todella korkeita ja askelmat ovat kapeat. Kävellessä pitää yrittää muistaa kurkkia mihin tassuansa on laittamassa, samalla kun silmät haluavat kuitenkin imeä itseensä sitä kaikkea upeaa luontoa mitä ympärille avautuu.

Gorner Gorge ZermattGorner Gorge ZermattGorner Gorge Zermatt

Gorner Gorgen kävelee läpi noin puolessa tunnissa. Siinä ajassa ehtii hyvin pysähtyä ottamaan kuvia ja katsella komeita vesiputouksia sekä alla olevia vesipyörteitä kaikessa rauhassa. Paikka on rauhallinen, enkä usko siellä olevan kovin suurta yleisöryntäystä oikeastaan koskaan. Kuumilla kesäpäivillä se tarjoaa varjoa ja mukavaa viilennystä.

Gorner Gorge Zermatt

Gorner Gorgen voi yhdistää kätevästi muutamiinkin pidempiin trekkeihin. Trekkimerkit, vaativuustasot sekä pituudet löytyvät joko suoraan maastosta, tai niihin voi tutustua etukäteen info-pisteiltä löytyvien trekkioppaiden avulla. Me jätimme juhannusaattona pidemmät vaellukset väliin, ja kävelimme rotkon näkemisen jälkeen kukkivien alppiketojen läpi takaisin Zermatin viehättävään kylään. Seuraavana päivänä alkoi nimittäin kotimatka, ja halusimme käydä vielä herra Longfieldin kanssa lepuuttamassa väsyneitä kroppiamme yhdessä Zermatin kylpylässä. Se oli aika jees päivä – kuten kaikki päivät Zermatissa!

Gorner Gorge Zermatt Gorner Gorge Zermatt

Patikointia Cinque Terressä: Riomaggioresta Vernazzaan ja takaisin

Koimme herra Longfieldin kanssa kesän kaksi viikkoa kestäneellä Italian reissulla paljon ikimuistoisia hetkiä. Näimme kauniita pieniä kyliä sekä suuria kaupunkeja, söimme herkullisia pastoja, nautimme auringon lämmöstä, ystävien sekä toistemme seurasta, hengähdimme välissä uimarannoilla, jonka jälkeen oli taas aika lähteä seikkailemaan – välillä jalan ja välillä liitovarjon kyytiin. Nyt olisi aika kurkistaa tarkemmin yhteen lomamme kohokohtaan, patikointiin Cinque Terressä. Liitovarjoiluun palataan hieman myöhemmin.

cinque terre_hike (18)cinque terre_hike (11)

Useat retkeilyoppaat kehottavat patikoimaan kaikkien viiden Cinque Terren kylien läpi yhtenä päivänä. Oppaissa tosin neuvotaan kulkemaan suhteellisten helppojen reittien kautta, jotka tuppaavat valitettavasti olemaan hyvin usein suljettuna luonnon aihettamien maavyöryjen vuoksi. Tästä syystä helpot ja lyhyet reitit pitää usein kiertää vaikeasti ja pitkästi, jonka seurauksena yhdelle päivällä saattaa tulla liian pitkä trekki. Luin trekkioppaita ennen reissua, ja ostin itselleni lopulta kirjan, jossa esitellään 50 Toscanan alueella olevaa vaellusreittiä (kirjan nimi on 50 Hikes In and Around Tuscany). Kirjassa kehotettiin jättämään viimeinen kylä (Monterosso al Mare) väliin, sillä maisemat eivät enää Vernazzan (toiseksi viimeisen kylän) jälkeen kuulemma hätkähdytä niin paljon, ja sen lisäksi Monterosso al Maren sanottiin kirjassa olevan jo liian turistimainen. Uskoimme kirjaan, ja päätimme tehdä herra Longfieldin kanssa Cinque Terressä neljän kylän välisen vaelluksen.

cinque terre_hike (12)

Patikkaretkeen on syytä varata aikaa koko päivä. Liikkeelle kannattaa lähteä ajoissa heti aamupalan jälkeen, sillä aamupäivällä on vielä mukavan viileää kavuta ensimmäiselle vuorelle. Lisäksi aikaa kuluu idyllisiin kyliin tutustumisiin, vesitankkauksiin sekä ruoka- ja muihin lepotaukoihin. Kilometrejä myös kertyy auttamattomasti enemmän kuin mitä vaellusretken varsinainen pituus on, sillä niissä Cinque Terren kylissä on ihan pakko talsia ristiin rastiin paikkoja katsellen, sen sijaan että kävelisi vain kylän läpi aina seuraavaan.

Let’s start the hike!

cinque terre_hike (14)

Riomaggiore – Manarola

Aika: 55 minuuttia
Pituus: noin 2,7 kilometriä

Via dell’Amore -reitti Riomaggioren ja Manaralon kylien välillä on kaiketi koko Cinque Terren kuuluisin patikointireitti. Reitissä on vain sellainen huono ominaisuus, että se on suljettuna melkein aina. Hotellimme pitäjä jopa sanoi, että hän haluaisi, että kyseinen reitti suljettaisiin lopullisesti, sillä sen jatkuva kunnostaminen vie valtavasti rahaa. Via dell’Amore kulkee aivan vuorenrinteen alaosassa, ja on siitä syystä hyvin haavoittuvainen esim. maavyöryille, jotka katkovat reitille rakennettuja puisia kävelyteitä. Maavyöryistä kärsii myös jatkuvasti reitti Manarolasta Cornigliaan, joka kulkee Via dell’Amoren tapaan aivan vuorenrinteen alaosassa lähellä merenpintaa. Meidän reissumme aikaan nämä molemmat reitit olivat taas (odotetusti) suljettuina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kylien välillä pääsisi patikoimaan. Ehei, se tarkoittaa vaan sitä, että patikointi pitää tehdä hieman ylempänä vuorenrinteellä, joissa maavyöryjä ei tule (ainakaan niin usein kuin aivan alhaalla).

Vaelluksen ensimmäinen osuus oli tiukka. Lähdimme matkaan kello 10 aikaan aamulla majapaikastamme Riomaggioresta, ja vaikka ilma oli vielä aamulla suhteellisen viileä, oli nousu ensimmäiselle vuorenhuipulle raskas. Reitti sisälsi todella jyrkkiä nousuja kivisessä maastossa auringon porottaessa niskaan. Nousut olivat pitkiä, ja niiden välissä oli usein vain pieni pätkä tasamaata, ennen kuin taas lähdettiin kapuamaan ylöspäin. Maisemat saivat kuitenkin mielen pois raskaasta aloituksesta, ja kuvia napsittiin reitin varrella paljon. Vettäkin tuli juotua suhteellisen reilusti, mukana meillä oli 3 litraa vettä, ja ostimme jokaisesta kylästä aina yhden litran lisää. Olimme pakanneet mukaan myös jokusen proteiinipatukan, joita mussutimme vaelluksen myöhemmissä vaiheissa.

Kaunis Riomaggiore jäi koko ajan kauemmaksi, ja kun pääsimme vihdoin vuorenhuipulle, alkoi ihana matka ALASpäin kohti Manarolan värikästä ja söpöä kylää, joka lähestyi jatkuvasti matkan edetessä.

cinque terre_hike (13)cinque terre_hike (4)cinque terre_hike (2)cinque terre_hike (3)cinque terre_hike (6)cinque terre_hike (5)cinque terre_hike (7)cinque terre_hike (1)

Manarola – Volastra – Corniglia

Aika: 3 h 10 min (sis. jätskitauko)
Pituus: noin 7 kilometriä

Manarola on toiseksi pienin kylä Cinque Terressä. Riomaggioren tapaan kylä päättyy mereen, jonka kivisille rannoille ihmiset pakkaantuvat ottamaan aurinkoa ja vilvoittelemaan kauniin sinisessä meressä. Manarolasta lähtee vuorenrinteen alaosassa kulkeva kävelyreitti kohti Cornigliaa, mutta kuten jo aiemmin totesin, sekin on hyvin usein suljettuna. Meidän reissun aikana tätä aivan rannan tuntumasta lähtevää reittiä pitkin pääsi kävelemään jonkin matkaa, ennen kuin eteen tuli suljettu portti. Jos Manarolaan joskus eksyy, kannattaa tämä lyhytkin pätkä käydä kävelemässä muiden turistien tapaan, sillä reitin varrelta saa kauniita kuvia Manarolan kaupungista mereltä päin.

cinque terre_hike_c_matka_.jpgcinque terre_hike (9)cinque terre_hike (8)

Manarolasta meidän trekkimme jatkui ensin kohta Volastraa, joka ei varsinaisesti kuulu Cinque Terren kyliin, vaan on pienempi vuoristokylä Manarolan ja Corniglian välissä. Tämä osuus oli koko vaelluksen rankin. Manarolasta noustiin käytännöllisesti katsoen koko matka suoraan ylöspäin ilman ainuttakaan tasaista kohtaa. Hiki valui ihan hulluna, mutta silti fiilis oli tosi siisti – tätähän tänne tultiin hakemaan! Nousua tuli yhteensä noin 300 metriä, joka on kyllä ihan riittävästi. Volastraan päästessämme puuskutimme hurjasti, mutta johan helpotti kun ostimme pikkuisesta kylästä jätskit, jotka söimme kaikessa rauhassa varjoisalla penkillä. Hengähdystauon jälkeen olimme taas täynnä energiaa!

cinque terre_hike (21)

cinque terre_hike (22)

cinque terre_hike (17)cinque terre_hike (16)cinque terre_hike (20)

cinque terre_hike (15)

Volastrasta alkoi oikein mukava trekkiosuus. Maasto oli suhteellisen tasaista, maisemat aivan älyttömän upeita ja osa poluista kulki kokonaan varjossa. Teimme trekin tässä osassa teille myös videotervehdyksen, jonka postasimme blogiin jo reissun päältä kesäkuun lopussa.

Matkalla kuljimme ison osan ajasta viiniviljelmien keskellä. Viinipensaita varten vuorenrinteitä on Cinque Terressä pengerretty niin paljon, että jos pengerrykset laittaisi peräkkäin yhteen nättiin jonoon, tulisi jonolle pituutta enemmän kuin Kiinan muurille. Kesäkuun lopussa viinipuskissa oli vasta aivan pieniä viinirypäleitä. Bucinessa huvilamme omistaja (Fabio) kertoi, että kesän alku oli ollut liian sateinen ja viileä. Viinipuskat kuulemma tykkäisivät tosi kuumasta ilmastosta. Kai se sade sitten vaikuttaa myös viinin makuun.. Ehkä, en minä viineistä mitään tiedä, mutta jotain sellaista Fabio meille kertoi kun ihastelimme hänelle miten vehreää Bucinessa oli. Fabio totesi tähän, että liian vihreää, pitäisi olla kuivempaa.

cinque terre_hike (10)

Corniglia on viidestä Cinque Terren kylästä ainoa, johon ei pääse laivalla. On kylässä toki pieni satama, mutta turisteja sieltä ei kyyditetä. Corniglia sijaitsee korkean kallion laella, jonka näkee parhaiten mereltä päin veneen kyydistä. Me söimme Cornigliassa lounasta. Mun pestopasta oli taivaallista ja herran merenherkkuja sisältänyt pasta myös oiken kelvollinen (mun pestopasta kuitenkin voitti). Lounaan jälkeen matkamme jatkui kohti Vernazzaa.

cinque terre_hike (23)

cinque terre_hike (26)

Corniglia – Vernazza

Aika: 1 h 10 min
Pituus: noin 4,5 kilometriä

Trekin viimeiseltä osuudelta avautui ensin kauniit maisemat Cornigliaan. Matkan alkuosassa piti taas kävellä aika paljon rikkinäisiä portaita ylöspäin, mutta aika pian reitti muuttui mukavan tasaiseksi. Aurinko porotti jo tosi kuumasti, mutta hyvin me herran kanssa jaksettiin pitää vauhtia yllä! Askel tuntui kevyeltä ja hymy oli suupielellä, vaikka hiki lensi ja vettä kului (ja yksi ruotsalainen porukka yritti ottaa meitä koko ajan kiinni).

Lähes koko matkan ajan aina Riomaggioresta asti saimme nauttia hurjan upeista rantaviivamaisemista ylhäältä käsin. Meri näytti käsittämättömän kutsuvalta, ja päätimmekin herran kanssa suunnistaa Vernazzassa heti rannalle uimaan. Ennen uimaskeluhetkeä piti kuitenkin köpötellä reipas tunti.

cinque terre_hike (27)

cinque terre_hike (29)

cinque terre_hike (24)cinque terre_hike (30)

cinque terre_hike (28)

cinque terre_hike (25)

cinque terre_hike (32)

Lopulta upea Vernazza näkyi edessämme! Ei siinä voinut kuin ihailla kaunista maisemaa ja olla itsestään enemmän kuin tyytyväinen. Kun pääsimme alas Vernazzan kapeille kujille, oli yläfemmojen aika. Huikea reissu!

Suunnistimme heti kiviselle rannalle, vaihdoimme uikkarit päälle ja pulahdimme ihanan raikkaaseen veteen. Jalat olivat patikoinnin takia polviin asti aivan hiekassa, ja kaikki tomu sekä lika saatiin huuhdottua meressä pois. Ranta sijaitsi suoraan äkkijyrkän kallion alaosassa, ja meressä polskuttaessa saatoimme vain ihmetellä kuinka ylhäällä olimme juuri äsken olleet.

Polskuttelimme ja makasimme rannalla kaksi tuntia kaikessa rauhassa. Suljimme silmät ja ainakin minä otin auringon alla tunnin torkut. Hieman ennen kuutta pakkasimme kamamme ja suunnistimme Vernazzan venerantaan, josta palasimme Riomaggioreen veneen kyydillä.

cinque terre_hike (33)

cinque terre_hike (34)cinque terre_hike (35)cinque terre_hike (36)

Vernazza – Riomaggiore

Riomaggioren kotisatamaan saavuimme laivan kyydillä. Laivamatka maksoi 9 euroa per nassu. Viimeinen laiva lähti kello 18.00. Mutta ei hätää, jos viimeinen laiva lähtee liian aikaisin, kylien välillä pääsee kulkemaan myös junilla, jotka kulkevat suunnilleen keskiyöhän asti. Laivan kannelta näimme hienosti missä kaikkialla olimme päivän aikana kävelleet – voin kertoa, että pienen pienet polut näyttivät laivan kannelta katsottuna olevan todella korkealla!

cinque terre_hike (38)cinque terre_hike (39)cinque terre_hike (40)

Laivalta näki myös Cinque Terren kylät mereltä päin. Näkymät olivat odotetusti kauniit, erityisen ihanilta värikkäät kylät näyttivät ilta-auringossa, joka tuo värit ja fiiliksen aivan eri tavalla esiin kuin polttava keskipäivän aurinko.

Upea reissu! En voi kuin suositella samaa trekkiä kaikille luontoa rakastaville. Kuntoa se kyllä vaatii, mutta ei me herran kanssa mitään maratonisteja olla, ihan tavallisia tallaajia.

Porkkalanniemen kalliot

Monelle pääkaupunkiseutulaiselle Porkkalanniemi on varmasti tuttu retkikohde. Alue on suhteellisen pieni, joten siellä voi vaivattomasti patikoida myös perheen pienimpien kanssa. Alueella sijaitsee kauniiden maisemien lisäksi mm. uimaranta, grillikatos, puusee sekä erillinen telttailualue, joiden ansiosta Porkkalanniemessä on erittäin helppo viettää aikaa luonnon helmassa, vaikkei mikään kovin eräjorma olisikaan.

porkkalanniemi (7)porkkalanniemi (2)

Kirkkonumella sijaitsevalla alueella on värikäs historia, onhan alue ollut toisen maailmansodan jälkeen vuokralla Neuvostoliitolla, joka vaati Porkkalanniemen lisäksi muutamia muita lähialueita itselleen Moskovan välirauhan aikaan vuonna 1944. Neuvostoliitto oli kovin kiinnostunut Porkkalanniemestä mm. sen sijainnin vuoksi – Porkkalanniemi kun sattuu sijaitsemaan lähellä Helsinkiä Suomenlahden kapeimmassa kohdassa: Viron pohjoisrannikolle sieltä on matkaa vain 36 kilometriä.

Neuvostoliiton hallinnon aikaan alue kuului siis käytännöllisesti katsoen Neuvostoliitolle. Alueen läpi kulkevista junista esimerkiksi suljettiin aina ikkunat teräsluukuilla kun saavuttiin Porkkalanniemen maille, tai Porkkalan ”tunneliin”, kuten sitä silloin kutsuttiin. Lisäksi alueelta heivattiin ja pakkomuutettiin kaikki suomalaiset pois, jottei heille vaan selviäisi mitä jänniä juttuja neuvostoliittolaiset alueella tekivät. Varmaan suurimmaksi osaksi ne vaan patikoivat komeilla Porkkalanniemen kallioilla ja pulahtivat välistä uimaskelemaan Suomenlahteen.

porkkalanniemi (3)porkkalanniemi (5)porkkalanniemi (6)

Me olemme herra Longfieldin kanssa samoilleet alueella kahdesti, ensimmäisen kerran joskus tosi kauan sitten, ja toisen kerran viime viikonloppuna Suomen luonnon päivänä. Ensimmäisellä kerralla retkellä oli mukana Koda, toisella kerralla uusi karvainen kaveri (Horatio) sai jäädä vielä kotiin, sillä pieni pentu ei vielä jaksa samoilla ihan sellaisia matkoja, joita me haluamme rauhassa metsässä köpötellä.

Porkkalanniemen valokuvatuimpia alueita on varmasti alueen jylhät kalliot, joita pitkin voi kävellä aivan meren tuntumassa tai sitten ihailla merimaisemia korkeammalta, vaikkapa Pamskatanin niemenkärjestä, jonka parhaalle näköalapaikalle on sijoitettu pöytä ja tuolit, jotta maisemia tutkaillessa voi samalla syödä vähän eväitä.

porkkalanniemi (9)porkkalanniemi (1)porkkalanniemi (8)porkkalanniemi (10)

Suomen luonnon päivänä ilma oli aurinkoinen ja lähes pilvetön. Kauniin ja selkeän sään lisäksi Porkkalanniemessä tuuli hurjasti. Kallioilla kävellessä sai vetää paidan vetoketjun ylös asti kiinni, ja myötätuulessa oli pakko alkaa ottaa muutamia hölkkäaskeleita, sillä tuuli puhalsi niin kovin. Hymy oli molempien huulilla, keuhkot saivat raikasta meri-ilmaa ja kuten luonnossa ollessa aina, pääkoppa tyhjeni ja mieli virkeni.  Luonnossa on niin hitsin hyvä olla.

porkkalanniemi (4)

Monte Pisano Loop ja upeat maisemat Pisaan, Italia

monte pisano loop tuscany (6)

Elokuun alussa kirjoittelin teille vaellusretkestämme Monteriggioni-kylän ympäristössä Toscanassa. Tuo vaellushan ei mennyt ihan nappiin. Eksyimme totaalisesti, jonka seurauksena kilometrejä kertyi paljon suunniteltua enemmän ja maisemat olivat suurimmaksi osaksi mitäänsanomattomia. Uskalsimme kuitenkin lähteä viisihenkisen trekkiporukamme kanssa uudestaan matkaan päivän tauon jälkeen. Tällä kertaa onnistuimme täydellisesti. Herra Longfield piti meidät visusti reitillä koko matkan ajan, ja tällä vaelluksella saimme totisesti nauttia upeista maisemista! Kurkataanko hieman tarkemmin?

monte pisano loop tuscany_c_matka_.jpg

Monte Pisano Loop on noin 12 kilometrin mittainen vaellusreitti, joka nimensä mukaisesti mukailee Pisano-vuoren rinnettä ympyränomaisesti, päätyen reitin puolessa välissä Faeta-vuoren huipulle, jolta voi tirkistellä maisemia alla möllöttävään Pisan kaupunkiin. Paluumatkaa Faeta-vuoren huipulta ei taiteta samaa reittiä takaisin, vaan reitti tosiaan kulkee ympyränmuotoisen kierroksen Pisano-vuoren rinteillä.

Matkaan emme sentään lähteneet 900-metrisen Pisano-vuoren juurelta, vaan ajoimme auton parkkiin reittioppaan mukaisesti jonnekin Pisano-vuoren rinteille suunnilleen 600 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalan. Meillä oli oppaana 50 Hikes In and Around Tuscany -kirja, josta nappasimme ohjeet ja vinkit suurimpaan osaan reissumme aikana tekemiimme patikointiretkiin.

monte pisano loop tuscany (14)monte pisano loop tuscany (4)

Reitin alkuosa taitettiin vanhaa kivistä tietä pitkin, jonka varrella kasvoi vaahtera- sekä kastanjapuita. Pisano-vuori tarjoaakin kauniiden maisemien lisäksi mielenkiintoisia metsä- sekä kukkivia kasvialueita, jotka tuovat erityisesti kesäaikaan kaivattua varjoa patikkaretkeläisille. Oppaamme mukaan talvisin, kun puissa ei ole enää lehtiä, voi jo heti reitin alkuosassa ihailla upeita panoraamaisia näkymiä Pisan lähialueille. Näin kesäisin, puiden väleistä saattoi alas avautuvia näkymiä kurkkia vain ajoittain.

Noin parinkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen saavuimme kiviselle kielekkeelle, joka tarjosi erinomaiset näkymät viereiselle Serra-vuorelle, joka on tämän alueen korkein vuori. Serra-vuoren huipulla nököttää paljon tv- sekä radiomastoja, jotka voi erottaa usein esim. auton kyydissä läntisessä Toscanassa ajellessa. Postauksen kuvissa ei tv- tai radiomastoja näy, mutta postauksessa hieman myöhemmin olevassa videossa ne näkyvät kyllä ihan hyvin.

monte pisano loop tuscany (2)monte pisano loop tuscany (3)monte pisano loop tuscany (15)

Matkamme jatkui rupatellen niitä näitä suhteellisen kivistä polkua pitkin. Eteemme tuli risteyskohtia, mutta tällä kertaa osasimme aina valita oikean suunnan. Hyvä me! Tai oikeastaan hyvä muut, itse pyrin olemaan tällä reissulla neuvomatta kartta-asioissa sen suuremmin.

Reitin vaikein ja ehdottomasti rankin osuus oli edessä puolessa välissä matkaa. Nousimme ensin jyrkkää serpentiinitietä PITKÄN matkan ylöspäin, ja kun mutkitteleva polku vihdoin päättyi, olimme aivan varmoja, että olimme juuri valloittaneet Faeta-vuoren huipun. Mutta ehei! Tästä kohdin se nousu vasta alkoikin. Päästäksemme Faeta-vuoren huipulle, piti meidän vielä kavuta reilut 80 metriä oikeasti lähes täysin äkkijyrkkää kivipolkua pitkin. Siinä koeteltiin reisi- ja pakaralihaksia.

monte pisano loop tuscany (5)

Mutta kyllä muuten kannatti kavuta! Faeta-vuoren huipulta avautui näyttävät näkymät Pisan yli aina Välimerelle asti. Wau! Me emme pystyneet löytämään kovasta etsinnästä huolimatta Pisan kaltevaa tornia vuoren huipulta, mutta kotona kuvia zoomatessa löysimme kuin löysimmekin lopulta tornin. Kovin pienihän se on, joten aika tarkkasilmäinen saa olla, että sen voi paljain silmin Faetan huipulta bongata.

monte pisano loop tuscany (16)monte pisano loop tuscany (8)monte pisano loop tuscany (1)monte pisano loop tuscany (9)monte pisano loop tuscany (10)

Vuoren huipulla pidimme ansaitun tauon, kuvasimme teille alla olevan videotervehdyksen ja yksinkertaisesti vain nautimme näkymistä. Kävelimme vuoren huipulla ristiin rastiin, ennen kuin päätimme aloittaa paluumatkan, joka oli onneksi tästä lähtien hyvin alamäkivoittoinen!

monte pisano loop tuscany (11)monte pisano loop tuscany (13)

Paluumatka oli leppoista köpöttelyä ja jutustelua. Saavuimme jossain välissä kesäleirialueelle, josta ostimme jätskiä ja pojat olutta. Pienen paussin jälkeen herra Longfield näytti meille oikean suunnan ja niin jatkoimme matkaa Pisano-vuoren toiselle puolelle, kunnes tupsahdimme takaisin autollemme. Fiilis oli trekin jälkeen tosi hyvä! Emme eksyneet kertaakaan, ja saimme nauttia upeasta luonnosta, joka saa minut aina kovin onnelliseksi.

Auto startattiin ja sen nokka suunnattiin kohti Pisaa, jossa kävimme vielä ilta-auringon aikaan ihmettelemässä kaltevaa tornia, syömässä hyvin sekä ajelemassa oudolla viisipaikkaisella pyörällä. Mutta Pisan seikkailusta lisää sitten seuraavassa reissupostauksessa!

monte pisano loop tuscany (7)

Monteriggioni ja totaalinen eksyminen, Toscana Italia

Italian reissun ensimmäinen viikko vietettiin pienessä Bucinen kylässä isossa Villa Catola -huvilassa kaverien kanssa. Teimme loman ensimmäisen viikon aikana päiväretkiä Bucinesta sinne tänne, ja nyt olisi vuorossa hyvin pienen Monteriggioni-kylän valloitus.

monteriggione (5)

Bucinen kylästä meillä oli vajaan 60 kilometrin ajomatka Monteriggioniin. Nelipaikkaiseen Smartiin istahti tarmoa täynnä oleva viisihenkinen vaellusporukka. Herra Longfield oli laatinut vaellusreitin etukäteen, ja kaiken piti olla selvää kuin pässinliha. Sen kuin vain seuraamme maastoon merkittyjä puna-valko-puna-reittimerkkejä, niin saisimme ihailla kauniita viiniviljelmämaisemia sekä panoraamaisia näkymiä ympyränmuotoiseen Monteriggioniin 9,5 kilometrin vaelluksen aikana. No ei se ihan niin mennyt.. Heh!

monteriggione (10)monteriggione (1)monteriggione (4)

Reitin starttipiste oli pienen pienessä Monteriggionin kylässä. Auton jätimme kylän maksulliselle parkkipaikalle, joka sijaitsi kukkulalla olevan kylän alapuolella. Astuttuamme autosta ulos, huumasi meidät heti valtavan ihana laventelin tuoksu! Laventelia kukki kylään johtavan ylämäen rinteillä todella paljon, ja siinä samassa eräs vaellusporukkamme jäsenistä muisti olleensa Monteriggionissa ennenkin! Aika hauskaa, ettei hän muistanut aikaisempaa vierailua kuin vasta siinä vaiheessa kun kävelimme kohti suloista kylää.

Tulimme Monteriggioniin sisään Porta Romea -nimisestä portista, joka on kylän toinen suuri sisääntuloportti. Toinen portti on nimeltään Firenzen portti. Porttien nimet viittaavat yksinkertaisesti siihen, että toinen osoittaa Roomaan ja toinen Firenzeen. Porttien lisäksi koko Monteriggionin kylää kiertää ympyränmuotoinen muuri, jossa nököttää komeat 14 tornia, jotka voi nähdä jo kaukaa. Monteriggionia ei suunniteltu muodoltaan ympyräksi, vaikka niin voisi kuvitella. Muurit, ja samalla koko kylä, rakennettiin vuosien 1213 ja 1219 välissä ihan vain maaston mukaan. Minkäs sille voi jos kukkula oli ympyränmuotoinen.

Vaikka Monteriggioni on kooltaan pieni, ei kyseessä ole mikään ihan turha kyläpahanen. Itse herra Dante nimittäin mainitsi Monteriggionin Jumalaisessa näytelmässään, jossa hän vertasi kylän 14 tornia jättiläisten muodostamaksi piiriksi.

monteriggione (3)

Astellessamme vaellusporukkamme kanssa Monteriggionin Piazza di Roma -nimisellä pääaukiolla, jossa toimi ennen muinoin suuri vihannespuutarha, olimme vähän hukassa siitä, mistä kohden vaellusreittimme oikein pitäisi lähteä. Pienen päättömän köpöttelyn jälkeen herra Longfield sekä ryhmämme ainoa italiaa osaava neitokainen (se en ollut minä) lähtivät kysymään apua info-pisteen tädiltä. Saimme ohjeet – menkää portista heti oikealla, etsikää Stop-merkki, kääntykää vasemmalle ja seuraavasta oikealla ja sitten vain seuraatte puna-valko-puna-reittimerkkejä. Helppoa!

Muistin nähneeni Stop-merkin portin ulkopuolella, ja sitä kohden me sitten lähdimme talsimaan. Ainoa ongelma oli se, että kyseinen Stop-merkki oli portista vasemmalla. En tiedä miksi kaikki uskoivat minua, mutta me lähdimme sitten portista vasemmalle, vaikka olimme juuri saaneet ohjeet lähteä oikealle. Urpot. Sitten kävi vielä niin uskomattomasti, että Stop-merkin jälkeen näimme puna-valko-puna-reittimerkkejä, joita lähdimme totta kai iloisesti seuraamaan! Kävelimme kauniiden viiniviljelmien läpi ihastellen maisemia. Siinä samalla herra Longfield mutisi, ettei tämmöisestä viiniviljelmäalueesta kyllä puhuta mitään reittioppaassa reitin tässä kohtaa. Mutta koska olimme löytäneet Stop-merkin ja sen jälkeen alkoivat puna-valko-puna-reittimerkit, jatkoimme talsimista eteenpäin. Herra Longfield silti tutki vähän kännykkänsä karttoja, ja lopulta pysäytti meidät – olimme lähteneet täysin väärään suuntaan. Nokat takaisin Romea-porttia kohti, josta lähdimme reilun tunnin alkusekoilun jälkeen vihdoin oikeaan suuntaan eli oikealle.

monteriggione (8)

Oikea stop-merkki löytyi, ja lopulta myös ne oikeat puna-valko-puna-reittimerkit. Reittimme kulki nyt samaa tahtia kuin herra Longfieldin reittioppaassakin. Näimme lopulta myös ne odotetut panoramanäkymät Monteriggionin yli. Siinä sitä sitten käveltiin nauraen ja jutellen niitä näitä. Kävimme juttelemassa myös erään maatilalla asuvan perheen kanssa, joiden pihakaivosta saimme täyttää jo alkusekoilun aikana huvenneet vesivarastomme, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Seurasimme tarkasti reittimerkkejä, kunnes yhdessä kohtaa päätimme jostain käsittämättömästä syystä POIKETA reitiltä. Reitimerkit jatkuivat eteenpäin, mutta me käännyimme risteyksestä oikealle. En tähän päivään asti tiedä, miksi ihmeessä me hylkäsimme ne hienot puna-valko-puna-reittimerkit..

monteriggione (11)monteriggione (9)

No, turha niiden perään on enää itkeä. Siellä me sitten käveltiin. Jossain kohden tie muuttui poluksi, ja lopulta polkukin päättyi ja me olimme keskellä metsää. Metsää, jossa oli isoja villisikojen kaivamia mutaisia alueita. Metsää, jonka pikkuisten polkujen kaikki kivet villisiat olivat kääntäneet ympäri etsiessään sieniä ja jotain muuta safkaa niiden alta. Metsää, jossa oli siellä täällä haulikon hylsyjä. Metsää, jossa on selkeästi harrastettu villisikojen ampumista. Kiva.

Onneksi olin varustautunut hyvin. Kun porukalta meinasi pitkän hortoilun aikana usko loppua, kaivoin reippaana repusta kasan proteiinipatukoita ja pari banaania, jotta kaikki saisivat vähän energiaa. Pienen tauon jälkeen matka jatkui. Herra Longfield otti suunnan ja sitten lähdettiin metsän läpi edes suunnilleen Monteriggionia kohden. Lopulta tupsahdimme joidenkin italialaisten maatilaihmisten pihalle. Mies ja nainen olivat pihallaan lounaalla koiriensa kanssa, ja sitten sinne tupsahti umpimetsästä viisi suomalaista turistia. Olimme varmasti näky! Huikkasimme ciaot, ja jatkoimme pokkana matkaa. Pian vastaan alkoi tulla muutaman kymmenen metrin välein varoituskylttejä, joissa kerrottiin, että olimme juuri olleet yksityisellä sienimetsäalueella, jolla oleilu oli kiellettyä. Hah!

monteriggione (6)monteriggione (7)

Jossain välissä polku kasvoi onneksi taas hiekkatieksi ja lopulta pikitieksi. Kävelimme yli 17 kilometrin sekoilun päätteeksi viimeiset kilometrit autotien viertä pitkin, jossa kauniista maisemista ja viiniviljelmistä ei ollut tietoakaan. Mutta ei siinä voinut olla nauramattakaan. 9,5 kilometrin trekki muuttui 17 kilometriksi. Olimme saaneet mukaamme kolme kaveria, joille kehuimme, että nyt olisi tosi kiva ja upeita maisemia sisältävä trekki tiedossa, ja sitten me eksytään umpimetsään ja kävellään autotiellä. Heh!

Uskomatonta kyllä, saimme kolme kaverusta mukaan vielä yhdelle trekille, joka oli kyllä sitten todella onnistunut. Siitä lisää myöhemmin!

p.s. Trekin jälkeen raahasimme itsemme takaisin Piazza di Romalle, jossa söimme ansaitusti jätskit ja osa porukasta joi isot bisset. Sitten istahdimme taas autoon yhtä seikkailua rikkaampana.

monteriggione_c_matka_.jpg

Kullaanpolku ja Turun korkein vuori

Kullaanpolku Raisio_c_matka_.jpg

Teimme herra Longfieldin kanssa kesäkuun toisella viikolla viikonloppureissun Turkuun. Olimme molemmat perjantaina vapaalla, ja saavuimme Turkuun lounasaikaan. Söimme salaattilounaan ulkona Aboa Vetus & Ars Nova -museon terassilla (silloin oli kesä!), jonka jälkeen suunnistimme ylisöpöön Park Hotel Turkuun, jonka respassa majaili hotellivieraita lirkutteleva Jaakko-niminen papukaija. Hauska otus!

Perjantaina lähdimme lounaan ja hotelliin sisäänkirjoittautumisen jälkeen patikoimaan. Olimme etsineet netistä etukäteen sopivan reitin Turun läheltä, sillä aivan Turun keskustan vierestä emme onnistuneet löytämään sopivia patikointikohteita. Ajoimme siis auton kohtia Raisiota, jonne on Turusta vain noin 20 minuutin ajomatka. Parkkeerasimme auton Kerttulan liikuntakeskuksen pihalle, josta lähdimme kohti Kullaanpolku-nimistä retkeilyreittiä.

Kullaanpolku on pituudeltaan 11,5 kilometriä, ja se kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Reitti on yksi Raision lähialueen pisimmistä patikointireiteistä. Suhteellisen helppokulkuinen Kullaanpolku sopii hyvin päiväretkikohteeksi vuodenajasta riippumatta. Ympyräreitin kiertämiseen kannattaa varata 4-6 tuntia aikaa, ellei sitten eksy, kuten meille kävi..

Kullaanpolku Raisio (4)

Kullaanpolku Raisio (3)

Kullaanpolulta löytyy myös laavu nuotiopaikkoineen sekä puusee. Laavu ja vessa sijaitsevat reitin alkupäässä, jos reitin kiertää ns. oikein päin. Me lähdimme kuitenkin kiertämään Kullaanpolkua tietoisesti väärästä suunnasta, sillä halusimme paistaa notskimakkarat vasta reitin loppuosuudella. Laavu ei kylläkään tule vastaan ihan itsestään (kiertää reitin sitten miten päin tahansa), sillä sen sijainti poikkeaa hieman reitiltä, ja suhteellisen tiheän metsän takia mekin ”vanhat eräjormat” jouduimme tosissaan etsimään laavua ennen kuin löysimme sen. Mutta palataan nyt kuitenkin takaisin reitin alkuosuuteen.

Reitin alussa kävelimme hyvin merkityllä reitillä läpi kauniin omakotitaloalueen sekä lehmien laiduntamaiden läpi, ennen kuin saavuimme metsän reunaan. Peltojen vieressä makoilevia lehmiä oli tietenkin pakko mennä morjestamaan. Nämä kaverit olivat hyvin kesyjä, ja tulivat mieluusti syömään ruohoa kädestä. Lehmät näyttävät vähän hassuilta, heh!

Kullaanpolku Raisio (5)Kullaanpolku Raisio (6)Kullaanpolku Raisio (8)Kullaanpolku Raisio (7)Kullaanpolku Raisio (9)

Matka jatkui hyvällä polulla metsän reunassa. Matkantekoon tuli vähän jännitystä, kun törmäsimme hiekkapolulla kyykäärmeeseen, ja hieman myöhemmin näimme metsässä ketun, joka jäi oikein tuijottamaan kahta eräjormaa. Lähdimme jolkottamaan ketun perään, mutta ihan turhaan. Viekas kettu katosi hetkessä silmistämme, vaikka kuinka rämmimme umpimetsässä sen perässä. Onneksi sentään löysimme takaisin polulle!

Metsässä Kullaanpolun reittimerkit vähenivät huomattavasti, ja jossakin välissä tajusimme tehneemme oman pienen rengasreitin ympyräreitin sisällä. Nauruhan siinä pääsi, kun löysimme itsemme tasan samasta paikasta missä olimme jo olleet noin puoli tuntia sitten, vaikka niin muka oltiin menossa oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa jouduin perumaan Tintå-ravintolaan tekemäni varauksen, sillä kello kävi, ja matkaa oli vielä taitettavana aika paljon.

Kullaanpolku Raisio (10)Kullaanpolku Raisio (11)

Löysimme huonoista reittimerkinnöistä huolimatta komean Kullaanvuoren. Sen korkeimmalle kohdalle on rakennettu puinen näköalatorni, josta voi huhujen mukaan hyvällä ilmalla nähdä jopa Turun tuomiokirkon. Kullaanvuoren huippu kohoaa 71 metrin korkeuteen, ja sieltä avautui komeat maisemat metsän yli (Turun tuomiokirkkoa emme paljain silmin pystyneet näkemään).

Meillä oli omat eväät mukanamme, ja söimme Kullaanvuoren näköalatornissa mansikoita kaikessa rauhassa maisemien ihailun ohessa, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa (ja eksymään totaalisesti).

Kullaanpolku Raisio (12)Kullaanpolku Raisio (13)

Emme tienneet yhtään minne suuntaan näköalatornilta olisi pitänyt lähteä. Tutkimme maastoa, ja löysin lopulta reittimerkin, jota kohti lähdimme kävelemään. Myöhemmin kävi sitten selväksi, että löytämäni reittimerkki oli aivan toisen reitin merkki, joten niinpä talsimme kolme kilometriä täysin väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme kääntyä ja kulkea samaa reittiä takaisin näköalatornille. Tässä vaiheessa ei enää naurattanut, nälkä oli alkanut jo kurnia, ja kiukku oli herkässä.

Löysimme takaisin näköalatornille, jonka läheisyydestä yritimme tosissaan etsiä Kullaanpolun reittimerkkiä. En edes enää muista löysimmekö merkin lopulta, vai johdattiko herra Longfield meidät puhelimensa navigaattorin avulla oikeaan suuntaan, mutta oikea polku löytyi kuin löytyikin noin kuuden kilometrin sekoilun jälkeen.

Tämän sekoilun jälkeen etsimme vielä laavua hyvän tovin. Maastossa oli kyllä kyltti missä luki ”laavu”, mutta kyltin osoittamasta suunnasta ei laavua ihan hevillä löytänyt. Tiedä sitten onko joku reipas eräjorma käynyt kääntämässä kylttiä hieman väärään suuntaan.. Lopulta notsipaikka kuitenkin löytyi ja kyllä maistui notsimakkara ihanalta 15 kilometrin tarpomisen jälkeen!

Kullaanpolku Raisio (15)Kullaanpolku Raisio (1)

Laavulta oli matkaa vielä autolle jokunen kilometri. Reittimerkit olivat miten sattui, ja loppumatka mentiin vähän mututuntumalla. Oikeaa polkua me kyllä onneksemme seurasimme, sillä tupsahdimme ohjeiden mukaisesti jossain välissä lemmikkieläinten hautausmaalle, jossa kymmenet ja taas kymmenet muistolaatat saivat tunteet pintaan edesmenneen Kodan vuoksi.. Hautausmaalta matka jatkui vielä pari kilometriä, josta osa tarvottiin tylsästi autotien vieressä, ennen kuin saavuimme takaisin Kerttulan liikuntakeskuksen parkkipaikalle, jossa auto meitä jo odottelikin.

Jos reitti alkoi sekavista merkinnöistä huolimatta kiinnostaa, kurkkaa Kullaanpolun kartta Raision kaupungin nettisivuilta. Me voimme reittiä kyllä suositella! Varaat vaan tarpeeksi aikaa ja evästä mukaan, niin pari eksymistä ei haittaa yhtään. Heh!

Kullaanpolku Raisio (2)

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

italy_c_matka_.jpg

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

italy

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

italy2

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

italy3

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

italy4

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

italy5

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

italy6

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

italy7

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

italy8

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

italy9

Videopäiväkirja Cinque Terrestä

Eilen oli kyllä ehdottomasti tämän loman rankin, mutta myös upein päivä!

Patikoimme herra Longfieldin kanssa 17 kilometriä, läpi neljän Cinque Terren kylän läpi. Kylästä kylään emme suinkaan menneet junalla tai laivalla, vaan patikoimme kylien väliset matkat vuorilla. Kyliä saimme ihailla yläilmoista ennen kuin laskeuduimme niihin pieniä ja ajoittain hyvin huonokuntoisia polkuja pitkin. Toki vuorenrinteiltä avautui lähes koko matkan ajan myös tajuttoman kauniit maisemat Cinque Terren kallioiselle rantaviivalle.

Vaellus oli rankka, sitä emme voi kiistää. Kummallisia kivisiä portaita tuli noustua ja laskeuduttua eilen varmasti suunnilleen 10 000 kappaletta, ehkä enemmänkin, sillä maasto oli sellaista mukavaa ylämäki-alamäki-settiä melkein koko matkan. Siitä ei ole kuitenkaan epäilystäkään, ettenkö lähtisi vaellukselle heti uudestaan. Se oli nimittäin jokaisen askelluksen arvoinen! Ja helppohan se on tässä uhkailla lähtevänsä reissulle uudestaan, kun auto on ihan kohta starttaamassa kohti seuraavaa kohdetta. Heh! Jääkäähän siis kuulolle – seuraavat videoterveiset voivat tulla mistä vaan!

Mahtia sunnuntaita kaikille! Tässä tosiaan vielä videoterveiset Cinque Terrestä. Video on kuvattu vuorenrinteeltä, jossa kävelimme upeiden viiniviljelmien seassa.

Videopäiväkirja Faeta-vuoren huipulta

Eilisen päivän retkikohteena oli Monte Pisano Loop -niminen patikointireitti sekä Pisan kaupunki. Lähdimme matkaan yhdentoista aikaan viiden hengen voimin. Ajomatka kesti trekin alkupisteeseen pari tuntia, joista viimeiset reippaat puoli tuntia saimme ihailla huikeita maisemia vuoren rinteen serpentiiniteitä ylöspäin ajaessamme. Wau!

Itse trekin piti olla pituudeltaan 8,2 kilometriä, mutta vaikka emme ihan totta eksyneet tällä kertaa ollenkaan (edellisen trekin piti olla 9 kilsaa, mutta eksyttiin totaalisesti metsään, ja lopulta patikoimme 14 kilsaa), venyi trekki 12 kilometrin mittaiseksi. No eihän se mikään paha ollut nytkään. Vuorella ilma on hurjan paljon viileämpää keskipäivällä, joten vaeltaminen käy oikein hyvin myös päivän kuumimpana ajankohtana.

Trekin upein ja haastavin vaihe koettiin reissun puolivälissä, kun nousimme melkein pystysuoraa kivistä polkua yli 60-70 metriä ylös Faeta-vuoren huipulle. Siinä koeteltiin persus- ja reisilihaksia. Mutta upeasti me kaikki viisi hurjapäätä hommasta selvittiin. Jokainen askel tuntui kuitenkin vaivan arvoisilta siinä vaiheessa, kun pääsimme näkemään kuinka upeat maisemat meitä odotti Faeta-vuoren huipulla! Pidimme pitkän, ja ansaitun breikin vuoren huipulla, josta kuvasimme teille pienet videoterveiset.

Breikin jälkeen jatkoimme trekkiä kunnes saavuimme lopulta takaisin autolle. Trekistä, sekä päivän toisesta retkikohteesta, Pisasta, tulee tarkempaa raporttia reissun jälkeen. Nyt pitää kiiruhtaa uusiin seikkailuihin – saa nähdä mistä saatte seuraavat videoterkut. Heh!