Galicialaisia merenherkkuja Area Da Cruzin rannalla

Kerroin teille viime postauksessa pienen ihmeen ensimmäisestä kosketuksesta rantaelämään. Pääsimme tuolloin nauttimaan elokuisen iltapäivän ja illan auringosta O Groven -kaupungissa sijaitsevalla Area da Cruzin rannalla kauniin vehreässä Galiciassa, Espanjan luoteisosassa.

Rantahetken jälkeen suuntasimme herra Longfieldin työkaverin, paikallisen Pablon, perässä rannalla sijaitsevaan ravintolaan, jossa pääsimme maistelemaan Pablon opastuksella paikallisia merenherkkuja, joista osa oli nostettu aivan kyseisen rannan tuntumasta.

area da cruz_galicia_seafood

Galiciasta on sanottu saavan espanjan parasta ruokaa, sen vehreyden sekä suhteellisen suurien sademäärien vuoksi. Siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kyllähän melkein 1500 kilometrin rantaviiva antaa ainakin odottaa kohtuullisen herkullisia sekä tuoreita merenantamia. Merenherkut näyttelevät Galiciassa odotetusti suuren suurta osaa paikallisten ruokavaliossa.

Pablo kehotti meitä tilaamaan rantaravintolan listalta tiettyjä paikallisia herkkuja ja tottahan toki me häntä tottelimme. Siinä me sitten pian popsimme sisuksiimme tuoreita mereneläviä sekä padron pepperseitä. Kyllä vähän harmitti pienen ihmeen osalta, hän oli reissun aikaan vielä niin pieni, ettei hänelle voinut paikallisia herkkuja antaa edes maistettavaksi.

Pulpo a feira_vigoarea da cruz_galicia_seafood

Padron Peppers

Padron peppersit olivat hauskoja suupaloja. Ne ovat suhtellisen pieniä vihreitä paprikoita, joita kasvatetaan perinteisesti Padronin alueella Galiciassa. Paprikoiden syömisessä on eräs jännittävä puoli – hieman alle 10 prosenttia paprikoista on ihan tosissaan tulisia muiden ollessa täysin iisejä suupaloja. Espanjalaisilla on sanonta Unos Pican Otros No, joka viittaa juuri paprikoiden tulisuuteen: Toiset ovat tulisia, toiset eivät.

Meille kävi onneksi niin hyvä tuuri, että saimme herra Longfieldin kanssa puraista kumpainenkin tulista paprikaa, ja olihan se totisesti yllättävää – varsinkin kun Pablo kertoi meille tästä (ihan suunnitellusti) vasta sen jälkeen kun aloimme ihmetellä miksi suussa alkoi yllättäen polttaa hurjasti.

Paikalliset syövät näitä söpöjä pieniä paprikoita tapaksina, valmistaen ne simppelisti oliiviöljyssä paistamalla sekä suolaa päälle viskelemällä. Linkin takaa löytyy resepti, jos satutte jostain tuoreita padronin paprikoita löytämään.

area da cruz_galicia_seafood

Sinisimpukat

Sinisimpukat sekä niiden kasvatus on paikallisen talouden tukipilari Vigon alueella ja sen lähettyvillä. Herra Longfield kertoi minulle jo ensimmäisten Vigoon kohdistuvien työmatkojensa jälkeen, että rantojen läheisyydessä möllötti satoja ja taas satoja lauttoja, joiden tarkoitusta herra ihmetteli muutaman päivän ennen kuin kysyi asiasta työpaikalla.

Kävi ilmi, että näiden kelluvien lauttojen alla kasvatetaan luonnollisessa ympäristössä pääasiallisesti sinisimpukoita. Toki muistettiin myös mainita, että Galiciassa kasvatetut sinisimpukat ovat maailman parhaimpia, me emme ota siihenkään asiaan sen enempää kantaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy harmaita/vaalean ruskeita neliötä iso liuta vastarannalla, ne ovat juuri niitä simpukkalauttoja. Harmi kun emme parempia kuvia tajunneet lautoista ottaa!

kuva lainattu Terveisiä Espanjasta -blogista

Sinisimpukat eivät ole varmaan monelle kovin uusi tuttavuus, saahan niitä ihan koti-Suomestakin vaikka minkä ravintolan listoilta. Galician alueella sinisimpukoita syödään tuttuun tapaan höyrytettyinä tuoreiden sitruunalohkojen kera. Sinisimpukoita voi syödä myös raakoina osterin tapaan. Meidän nauttimamme simpukat oli höyrytetty ja niiden päälle puristettiin aimo annos sitruunaa.

Pablo osasi kertoa, että syömämme sinisimpukat on nostettu aivan rannan tuntumassa olevilta simpukkalautoilta. Eipä sitä paljon tuoreempia simpukoita voisi edes toivoa pääsevänsä syömään.

No miltä ne sitten maistuivat? Suolaiselta mereltä, ihan niin kuin niiden pitääkin.

 

area da cruz_galicia_seafood

Partaveitsisimpukat (navajas)

Hauskat pitkulaiset simpukat tunnetaan Espanjassa nimellä navajas. Suomalainen käännös on partaveitsisimpukka, joka tulee muotonsa lisäksi myös varsin terävistä simpukankuorien reunoista.

Nämä simpukat asustelevat pystyasennossa merenpohjamudassa ja sukeltajat nappaavat ne yksitellen koreihinsa. Koska simpukat nököttävät mudassa, tulee ne huuhdella varsin hyvin ennen keittämistä, jotta hiekkaa ei päädy ruokalautaselle taikka suuhun asti.

Partaveitsisimpukat voivat kasvaa jopa 23 senttimetrisiksi jötkäleiksi, me herkuttelimme Area Da Cruzin rannalla noin 15-senttisillä simpukoilla, joka lienee yleisin pituus.

Me söimme partaveitsisimpukat keitettyinä sitruunalohkojen kera. Maku oli hyvin simpukkamainen, pitkulainen muoto oli välillä haaste kun emme olleet ihan varmoja pitääkö koko lihaosuus tunkea kerralla suuhun vai paloitella se osiin. Erityisesti herra Longfield piti partaveitsisimpukoista hurjasti. Niiden kaverina ollut leipäkori tyhjeni kokonaan, sillä välillä suuhun piti saada muutakin makua kuin suolaista Atlantin valtamerta.

area da cruz_galicia_seafoodarea da cruz_galicia_seafood

Pulpo a feira

Pablo suositteli meitä maistamaan myös mustekalasta tehtyä pulpo a feiraa, mutta tätä paikallista herkkua olimme maistelleet aiemmin samalla viikolla Vigossa. Herra Longfield oli ihastunut pulpo a feiraan jo ensimmäisellä Vigon työmatkallaan, ja on hän kirjoittanut siitä myös oman postauksen blogiimme, sen voi kurkata seuraavan linkin takaa.

Pulpo a feira oli aivan tautisen hyvää! Mutta niin oli kaikki muutkin tämän postauksen herkut – voi mikä matkakuume täällä riehuu. Olisinkohan minä voinut mitenkään voittaa sitä 90 miljoonan eurojackpottia?!

Pulpo a feira_vigo

Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Bouzas, Vigo Espanja

Elokuinen Espanjan matka startattiin Madridista, josta matkamme jatkui pieneen merenrantakaupunkiin Espanjan luoteisosassa. Tai no, pieneen ja pieneen, Vigo on Espanjan 14. suurin kaupunki ja Galician hallintoalueen suurin kaupunki. Mutta oli se Madridissa suhaamisen jälkeen varsin söpö ja pieni.

Bouzas_Vigo_Spain

Vietin Vigossa päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, sillä herra Longfield oli Vigon lähellä olevassa kaupungissa töissä. Herra varoitteli minua etukäteen, että hänellä saattaa olla hurjan pitkiä työpäiviä, mutta toisin kävi. Joku firma oli vähän kämmännyt omat hommansa ennen herran visiittiä, joten asioita ei saatu eteenpäin ihan sellaista vauhtia mitä oltiin etukäteen suunniteltu. No tämähän passasi meille oikein mahtavasti! Herra tuli joka päivä noin viideltä hotellille, ja meillä oli sen jälkeen koko ilta aikaa tutkia Vigoa yhdessä.

Ehdimmekin koluta Vigoa ja sen lähimaastoa viikon aikana varsin kivasti. Eräänä iltana suuntasimme auton kohti Bouzasia.

Bouzas_Vigo_SpainBouzas_Vigo_Spain

Vaikka herra Longfield on käynyt Vigossa työmatkalla aiemminkin, ei hän ollut kuullut Bouzasista mitään. Bouzasista meille kertoi hotellimme respanainen kirjautuessamme hotelliin sisään. Respanainen puhui hieman auttavasti englantia, eikä löytänyt sopivaa sanaa Bouzasille, mutta kuvaili paikkaa sen verran vakuuttavasti, että päätimme piipahtaa siellä eräänä iltana.

Bouzas oli aina vuoteen 1904 itsenäinen alue, ja edelleen siellä asustelevat espanjalaiset sanovat ”menevänsä käymään Vigossa”, vaikka Bouzas on nykyään liitetty Vigon kaupunkiin. Bouzasin kuvataan olevan Vigon kalastuskaupunki, ja respanaisen mukaan sieltä löytyy hurjan hyviä mereneläviä tarjoilevia ravintoloita. Me emme harmiksemme omalla visiitillämme törmänneet yhteenkään ravintolaan (ainoastaan yhteen kahvilaan), mutta se saattoi johtui siitä, että suuntasimme Bouzasissa suoraan paikan promenadille, josta tämä Vigoon liitetty kaupunki on kaiketi kaikista tunnetuin.

Bouzas_Vigo_SpainBouzas_Vigo_Spain

Promenadi oli juuri se sana, jota hotellin respanainen ei keksinyt. Kävelykadun varrelta saattoi ihailla Ria de Vigoa (tönkkö suomennos olisi jotain tyyliin Vigon joensuu tai Vigon vuono). Hyytävän kylmässä vedessä (täällä ei paljon Golf-virrat lämpöä meriveteen tuo) uiskenteli ihan kaikenikäistä porukkaa, koiratkin hakivat pallojaan merestä onnesta sekaisin hyppien. Kyllä minäkin hyppäisin hyytävän kylmään veteen jos joutuisin elämään Espanjan auringon alla alituiseen. Meidän reissulla riitti se, että sain tuntea kuuman auringon iholla. Kuumuus ei vajaassa kahdessa viikossa alkanut vielä ärsyttää, vaan siitä ainoastaan nautti hieman kökön Suomen kesän jälkeen.

Bouzas_Vigo_SpainBouzas_Vigo_Spain

Promenadin olivat tosiaan valloittaneet kaikensuuruiset kaveriporukat sekä perheet. Siellä lötköttivat sulassa sovussa yläosattomissa suvun nuoret timmit naiset sekä perheen mummelit. Välillä sai olla tarkkana mistä kuvia napsi, ettei niihin päätyisi liikaa paljasta pintaa. Puheensorina oli kova, ja omasta mielestäni espanjalaisten kiihkeitä keskusteluita on mahtava kuunnella. En niistä paljoakaan ymmärrä, mutta jotenkin niissä on fiilis niin mukaansatempaava, että melkein on pakko hidastaa askeleita ja laittaa korvat hörölle.

Bouzas sekä sen noin 3 kilometriä pitkä promenadi olivat vähän rönttöisessä kunnossa. Siistiä kyllä oli, mutta vähän sellaista rosoisen söpöä. Tykkäsin tosi paljon!

Bouzas_Vigo_SpainBouzas_Vigo_Spain

Ennen kaikkea tykkäsin merestä. Sen läheisyydessä, turkoosissa värissä, solisevassa äänessä sekä viileän makeassa tuoksussa on vain sitä jotain!

Köpöttelimme pieni ihme kantorepussa rantapromenadin päästä päähän. Tai niin me ainakin silloin luulimme. Katselin postausta kirjoittaessani paikkaa google mapsin kautta, ja huomasin, että muutama ranta meiltä jäi näkemättä. Ne olivat vähän jemmassa poukaman takana, emmekä tajunneet, että kävelytie olisi vielä jatkunut poukaman sekä vastaan tulleen autotien jälkeen. No, kyllä me ihan tarpeeksi nytkin köpöteltiin helteisenä iltana vauva repussa.

Bouzas_Vigo_Spain

Jos koskaan ikinä kukaan teistä Vigoon syystä tai toisesta eksyy, niin käykää ihmeessä talsimassa Bouzasin promenadilla. Se on kaunis paikka, eikä sinne ole Vigon pääkaduilta kuin vajaan 15 minuutin ajomatka.

Bouzas_Vigo_Spain

Pulpo a feira, Vigo Espanja

Moctopussy, Herra Longfield täällä.

Minä en oikein tykkää mustekalasta. Jos jossain on mustekalan palasia, niin se on vähän kun jäystäisi merivedessä lojunutta pyyhekumia kun niitä yrittää syödä. Tiedostan että on varmasti eri asia syödä Suomessa jotain huonosti valmistettuja säilykemustekalan rämmäleitä kun tuoretta merenelävää jossain missä niitä voi luonnossa tavata, mutta en oikein tykännyt Singaporessakaan kun siellä kerran söin semmosia pikkusia mustekaloja, vaikka ne oletettavasti oli melko tuoreita ja ihan taitavissa ravintolakokin käsissä valmistettu.

jules verne vigo

Siksi vähän epäröin aikoinaan, kun Espanjassa työmatkaillessani eräs kollega suositteli into piukalla että kun nyt kerran käyt viikonloppuna Santiago de Compostelassa, sun on pakko syödä siellä paikallista ruokaa nimeltä Pulpo a Feira. Eihän minulle ensiksi toki sanonut mitään että mikä se semmonen Pulppo Afero on, mutta kun kollega selvensi että se on paprikalla maustettua mustekalaa (ja selitti myös miten se sanotaan ja kirjoitetaan), vähän vaan nyökyttelin ja sanoin että jaaha, okei, hyvä vinkki joo, pitääpä kattoa sit joo. Meinasin että en kyllä syö mitään pyyhekumin palasia jotka on vaan jollain paprikalla turattu, kuulostaa ihan karseelta, ennemmin meen vaikka Mäkkäriin.

Mutta sitten kun siellä Santiago de Compostelassa olin aikani harhaillut ja etsiskelin ruokapaikkaa, mieleni muuttui koska se Pulpo a Feira luki niin monen ravintolan menussa. Päätin että kokeillaan nyt sitten hitto jos se kerran paikallista erikoisuutta on. Menin jonnekin ruokapaikkaan ja sanoin ”Pulppo De Farsto” kun tarjoilija kysyi mitä haluan, ja hetkellisen hämmästelyn jälkeen sohin ruokalistasta riviä jossa luki Pulppo På Biblioteket eli Pulpo á Feira (huomasitteko että tossa a-kirjaimen päällä on tommonen pilkku? Se on tärkeä juttu, kai.).

Pulpo a feira_vigo

Pöytään tuotiin eka leipää, ja sitä horin sisuksiini aika paljon siltä varalta että ne paprikaiset pyyhekumin palaset ei maistuisi. Olin myös tietämättäni tehnyt ison etikettivirheen, koska en pyytänyt ruokajuomaksi nuorta punaviiniä vaan oisinko jotain kokis lightia ja vettä siinä ryystänyt, jälkikäteen luin että varsinkaan vettä ei saisi mustekalan kanssa juoda, mutta turistit saa kaikenlaisia raakalaismaisia tapojaan anteeksi eikä minuakaan sinne ravintolan pöytään kivitetty vaikken osannutkaan käyttäytyä kuten normaalit ihmiset.

En onneksi ollut ehtinyt vielä kaikkia pöytään tuotuja leipiä syödä kun tarjoilija jo kiikutti eteeni ison puuvadillisen punavalkoisia möykkyjä, joiden päälle oli paprikamausteen lisäksi ripoteltu reippaasti suolaa ja oliiviöljyä. Siinä niitä pyyhekumin palasia nyt sitten oli, ja niitä oli vielä aika paljon. Joissain oli vielä imukupitkin jäljellä, mutta naama pokkana törkkäsin yhtä haarukalla, odotin hetken josko se alkaisi tappelemaan vastaan, ja kun klöntti pysyi hiljaa tungin sen suuhuni. Ja voi hitto, eihän se ollut mitään pyyhekumia nähnytkään! Se oli ihan sairaan hyvää, ihmettelin oikein että mikäköhän kumma kemiallinen reaktio syntyy kun pyyhekumia, paprikaa, suolaa ja oliiviöljyä sekottaa, jos siitä kerran näin erinomaista möhnää tulee. Horin koko lautasen tyytyväisenä tyhjäksi, imukuppipalatkin hävisi tosta vaan ja leivillä vielä pyyhin puuvadilta pois kaikki viimeisetkin mustekalamähnät.

Pulpo a feira_vigo

Nyt kun käytiin tuossa äskettäin Hulin ja pienen ihmeen kanssa Espanjassa ja Galician maakunnassa, hehkutin Hulillekin että sitten hei mennään kyllä syömään Pulppo Ahvestronista tai jotain sellasta, ei sitä tarvitse Santiago de Compostelaan asti mennä edes syömään koska sitä kyllä saa kaikkialta muualtakin Galiciasta. Pelkäsin, että olisin puhkirummuttanut koko ruoan siten että Hulilla on odotukset niin pilvissä ettei niihin päästä, mutta kun sitten viimein jossain Vigon kadunvarsiravintolassa löydettiin Bulbasaurus Aframframia niin kyllä Hulikin ihan vakuuttavasti sanoi sitä hyväksi, ja söikin melkein kaiken. Pari eniten imukuppista lonkeronpalaa siltä jäi syömättä, minä toki söin nekin sitten oman annokseni lisäksi ja meinasin vielä puraista palasen lautasestakin jos siihen vaikka olisi ehtinyt imeytyä vähän makua.

Pulpo a feira_vigo

Pulpo a Feira tai Polbo á Feira on tosiaan galicialainen perinneruoka, joka koostuu keitetystä mustekalasta joka leikataan saksilla mukavankokoisiksi paloiksi, ja sitten palojen päälle pirskotellaan suolaa, paprikaa ja oliiviöljyä. Ei sen kummempaa, mutta ei se mitään muuta kyllä tarvitsekaan. Mustekalan keittoprosessissa on kuulemma tärkeää, että mustekalaa ensin dippaillaan kiehuvaan veteen pääosasta kiinnipitäen, siten että sen lonkerot kipristyvät rullalle, ja sen jälkeen mustekala tungetaan kattilaan pää edellä. Mustekalan oikeanlaisen kypsyyden saavutus on tärkeää, jos se menee pieleen, niin sitten otus maistuu tosiaan pyyhekumeilta. Kuulemma 20 minuuttia pitää mustekalaa keitellä, ja sen jälkeen mustekalan pitää vielä antaa lojua vedessä toiset 20 minuuttia, pois lämmönlähteen päältä.

Pulpo a feira_vigo

Pulpo a Feira on perinteisesti tarjoiltu puuastioilta, ja Santiago de Compostelassa näin ainakin vielä toimittiin vaikka tapa onkin pikkuhiljaa jäämässä unholaan, puuastiat kun on vähän hankalia pitää puhtaina ja epäkulahtaneen näköisinä kovassa käytössä. Mustekalan kanssa on tapana tarjota keitettyjä perunaviipaleita ja leipää, me ei tosin saatu pottuviipaleita kummallakaan kerralla ja tultiin kyllä ilmankin hyvin toimeen.

Pulpo a Feira ja muut mustekalaruoat on olleet Espanjassa jännästi historiallisesti vähän enemmän sisämaan juttuja, koska mustekalaa tavattiin kuivattaa jolloin se säilyi pidempään ja sitä voitiin jollain hiton aasivankkureilla viedä sisämaahankin ilman että kaikki oli parin tunnin matkanteon jälkeen pilalla. Nykyään käytetään enemmän pakastemustekalaa kuin kuivattua tai edes tuoretta mustekalaa, koska pakastetun mustekalan käytössä on semmonen etu ettei mustekalaa tarvitse moukaroida ennen ruoanvalmistusta, toisin kuin tuoreen mustekalan kanssa. Melkoista käsittelyä joutuvat kyllä mustekalaraukat kärsimään, ei riitä että ne tapetaan vaan sitten pitää vielä ruumista piestä ja ennen armollista kattilaan tunkemista pitää sitä murjottua kalmoa vielä kotva dippaillakin sinne kiehuvaan veteen. Onneksi elukkaparat ainakin Euroopassa eivät ole enää käsittelyn alkaessa elossa, Aasiassa kuulemma joissain maissa näitä melko älykkääksi tiedettyjä otuksia leikellään paloiksi elävältäkin, koska on kuulemma kiva syödä lonkeronpalasia kun ne vielä viimeisiään vedelleen kiemurtelevat lautasella. Yök.

Pulpo a feira_vigo

Galiciasta voi vähän sieltä täältä löytää myös mustekalaan erikoistuneita polberias-nimellä kulkevia ravintoloita. Polberias on galiciaa ja tarkottaa kirjaimellisesti mustekalaravintolaa, ne on usein semmosia vähän rohjoisempia ja rentoja ruokapaikkoja, ei mitään kuuden Michelin-tähden valkopöytäliinapaikkoja. Semmoseen sitten vaan jos joskus alueelle eksytte, ja muistakaa lausua paprikamustekala oikein eli Polberos Por Favoreten tai muuten espanjalaiset orjuuttaa sinut ja koko kansasi, vie maasi ja luonnonvarasi ja pakottavat koko maanosan puhumaan espanjaa.

Pulpo a feira_vigo

Vauvan kanssa matkalla: vinkkejä helteiseen Espanjaan

Madridissa oli elokuussa odotetusti hurjat helteet. Kuumaksi kattilanpohjaksi olen Madridia kuullut sanottavan, eikä siinä liiemmin ole liioiteltu. Miljoonakaupunki, joka on kaukana merestä ja ikään kuin laakson pohjalla, ei ole mikään viilein vaikka kuumimpina kesäkuukausina.

Paikalliset pakenevat Madridista erityisesti elokuussa lomille mm. juuri Vigoon, jossa oleilimme viikon Madridissa suhaamisen jälkeen. Osa pienimmistä putiikeista sulkee jopa ovensa elokuussa muutamaksi viikoksi, osa koko kuukaudeksi. Meiltä jäi väliin esimerkiksi muutama hehkutettu herkkukauppa, sillä niissä oli elokuussa lappu luukulla.

Espanja, Vigo

Ennen matkaa en suuremmin miettinyt mitä seikkoja tulikuumassa kaupungissa tulisi 5-kuukautisen vauvan kanssa ottaa huomioon, eniten mietin ja jännitin lentoja sekä sitä, miten oma maitoni riittää pienelle ihmeelle, jos hänellä on kuumuuden takia jatkuvasti kova jano.

Mitään suunnitelmia emme menemisten ja tulemisten kanssa etukäteen tehneet, päätimme mennä täysin vauvan ehdoilla. Meillä kun sattuu olemaan sellainen vauva, joka ei vaunuissa hereillä viihdy, joten lähes kaikki liikkuminen tuli tehdä päiväunien aikaan. Ja niitä päiväunia meillä ei nukuttu reissun aikaan kuin sellaiset 40 minuuttia kaksi tai kolme kertaa päivässä.

Espanja, Madrid

Tein vauvalle ennen reissua joitakin hankintoja, jonka lisäksi pakkasin kotoa jo entuudestaan löytyneitä kamoja matkalaukun pohjalle – tarpeellisia sekä tarpeettomia.

UV-suojattu kesähattu lipalla sekä hauskalla selkälierillä oli reissussa varsin kätevä, vaikka tuntui aika pahalta maksaa hatusta melkein 20 euroa yhden matkan takia, samaan aikaan kun Suomessa oltiin ottamassa syksy vastaan. Hattu oli hyvä erityisesti silloin kun vaunuista herättiin ja alkoi armoton huuto. Silloin ei auttanut kuin napata poika syliin ja kantaa häntä. Kantaminen ei ollut mitään luksusta 40 asteen helteissä, vaikka kuinka valittiin aina teiden varjoinen puoli. Hatun takia vauvan olkapäät pysyivät kuitenkin auringolta suojattuina (meillä oli käytössä pääsääntöisesti hihattomia ja lyhythihaisia bodeja kuumimpina päivinä).

imettäminen ulkomailla, espanjaEspanja, Madrid

Kantamista helpottamaan meillä oli mukana kantoreppu, joka on ollut pojan syntymästä asti kovassa käytössä (juurikin siitä vaunukammosta johtuen). Kantorepun sai jemmattua matkarattaiden alakoriin, ja sieltä sen sai käyttöön aina kun tarvetta oli. Eniten käytin kantoreppua Vigossa, jossa olin päivät vauvan kanssa yksin, mutta kyllä sitä Madridissakin käytettiin. Ihan korvaamaton se oli mm. Kuninkaallisessa palatsissa, jossa saimme kierrellä upean palatsin täysin rauhassa läpi vauvan torkkuessa onnellisena kantorepun kyydissä äidin sydämentykytystä kuunnellen. Ei olisi kuuna päivänä onnistunut matkarattaiden kanssa!

Espanja, MadridEspanja, Madridvigo_espanja

Rattaista puheenollen meillä oli mukana vain matkarattaat. Hommasimme jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää Babyzen Yoyo plussat, joihin olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä. Nämä matkarattaat eivät paina mitään, ne saa järkyttävän pieneen kokoon (ne saa ottaa myös lentokoneeseen mukaan), rattaat liikkuvat kuin unelmat (loskasta ja hiekkarannoista ei ole kokemusta) ja voin kannella niitä vauva kyydissä myös yksin esim. portaita ylös ja alas.

Espanja, MadridEspanja, Madrid

Hommasimme matkarattaisiin juuri ennen matkaa Babyzenin oman hyttysverkon sekä aurinkovarjon. Hyttysverkko oli täysin turha, mutta ehkä sille on käyttöä Suomessa ensi kesänä! Aurinkovarjoa osa kehui ja osa haukkui kun kyselin etukäteen sen tarpeellisuudesta. Meistä varjo oli tosi kätevä! Tätä meidän varjoa sai käänneltyä helposti ja nopeasti vaikka mihin asentoon ja se oli kätevää, kun eihän se aurinko koskaan samasta paikasta paista kun kaupungilla köpöttelee.

Varjon lisäksi mukana oli myös vaunuverho, jota pidimme aina päiväunien aikaan alhaalla. Vaunuverho jätti rattaiden sivuun sopivat kaistaleet, jotta ilma pääsi kiertämään rattaissa edes jonkin verran.

Espanja, Madrid

Ostin reissuun vauvalle myös oman aurinkorasvan. Kipitin apteekkiin ja kysyin minkämoista rasvaa voi viisikuukautiselle laittaa ja apteekkitäti näytti oikean pullon. Ei se alle 100 ml pullo ilmainen ollut, enkä osaa sen tarpeellisuudesta sen enempää sanoa. Ehkä se kuitenkin oli tarpeen, vauvan iho ei ruskettunut taikka palanut, eikä se myöskään reagoinut rasvaan mitenkään (meidän jässikällä on luonnostaan kyllä hurjan hyvä iho). Vauvaa emme tietenkään pitäneet auringossa juurikaan, aina pyrimme olemaan varjossa, mutta silti rasvasin vauvan jalat, kädet sekä naaman joka aamu ennen kuin lähdimme liikkeelle. Rasvaa lisäsin tarpeen mukaan pitkin päivää – lähinnä jalkoihin, jotka pötköttivät rattaista auringon armoilla silloin tällöin.

imettäminen ulkomailla, espanja

Hoitolakkua emme ottaneet matkalle mukaan. Meidän hoitolaukkua kun ei ihan näppärästi kokonsa takia saa kiinni pikkuruisiin matkarattaisiin. Kävin siis ostamassa hoitorepun reissua varten. Ihan normaali Kiplingin reppu se on, ei siis mikään varsinainen hoitoreppu. Taskuja ja lokeroita laukussa on kuitenkin paljon, jonka lisäksi sen tärkein ominaisuus on se, että se mahtuu matkarattaiden suht kapeaan alakoriin. Lisäksi hoitolaukku olisi ollut aika mahdoton siitäkin syystä, ettei sitä sekä vauvaa olen kovin mielekästä kantaa samaa aikaa pitkiä aikoja. Reppu kulkee kätevästi tarpeen mukaan selässä oli vauva sylissä tai ei. Lisäksi reppu on näppärä silloinkin kun on liikkeellä vain kantorepun kanssa – vauva omassa repussaan etupuolella ja vaipat, harsot, lompakot, vaihtovaatteet yms. kulkee selän puolella omassa repussa.

vigo_espanja

Tämmöisiä juttuja tuli mieleen ensimmäisellä ulkomaanreissulla vauvan kanssa. Toki kaikkien hankintojen lisäksi vauvan kanssa matkatessa varmasti tärkein vinkki on avoin mieli! Mitä tahansa saattaa tapahtua, kaikki lapset ovat erilaisia ja kaikki vanhemmat haluavat matkaltaan vähän erilaisia juttuja. Omalla kohdalla teki esimerkiksi aika tiukkaa jättää useat museot sekä hienommat ravintolat väliin, lisäksi jatkuva vauvan ehdoilla liikkuminen ärsytti aika ajoin, matkarattaissa huutava vauva sai punan nousemaan kasvoille ja shoppailusta pitävänä saatoin muutamana kertana mielessä ajatella, että jestas kun saisin koluta kauppojen kesäalet läpi yksin, kaikessa rauhassa. Mutta nyt ei hetkeen olla yksin. Senkin aika koittaa taas kunhan pieni ihme kasvaa hieman ja maitobaarin läsnäolo ei ole enää muutamien tuntien välein pakollista. Nyt nautitaan tästä (lyhyestä) ajanjaksosta ja pyritään ottamaan siitä kaikki ilo irti!

vigo_espanja

Julki-imetys Espanjassa

Aloitetaan reissupostausten purkaminen hieman erikoisemmalla aiheella kuin mihin on normaalisti totuttu. Nimittäin imetysasioilla!

imettäminen ulkomailla, espanja

Haaveilin salaa kuuden kuukauden täysimetyksestä. Ihan siihen ei päästy, sillä lääkärin ja muutamien muiden alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan kiinteiden maistelut vajaan 5 kk iässä. Tämä ihan siitä syystä, että koska olen itse varsinainen ruoka-allergikko ja siihen päälle omistan vielä ongelmavatsan, saattaisi olla fiksua aloittaa maistelut hyvin rauhalliseen tahtiin ennen 6 kuukauden ikää. Puolivuotiaalle pitää nimittäin alkaa tarjota uusia ruoka-aineita hurjan kovaa vauhtia, ja silloin voi olla hankalampi huomata mahdollisia allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.

imettäminen ulkomailla, espanja

Kiinteiden maistelut aloitettiin siis elokuun alussa. Korviketta en ole kuitenkaan vieläkään pienelle ihmeelle pystynyt antamaan. Miksi? Se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja väärältä. Tätä on kyllä täysin mahdotonta selittää, koska missään selityksessä ei ole mitään järkeä omasta mielestänikään. Joku käsittämätön äiti-hormoni-juttu taustalla täytyy kuitenkin olla. Mulla tekee ihan fyysisesti pahaa katsoa jo sitä kun herra Longfield juottaa pientä ihmettä pullosta, jossa on mun itse pumppaamaani maitoa! Itse en ole tainnut kuin kerran kokeilla pullosta syöttämistä pienelle ihmeelle, sekin päättyi mun kyyneliin samalla kun rintoja alkoi pakottaa valtavasti. Sama homma kävi rintakumin kanssa aivan imetystaipaleen alussa. Rinnanpää vuosi verta, itkin ja imetin, sillä se teki niin kipeää. Muistin ostaneeni valmiiksi muutaman rintakumin ja testasin niitä. Sama fyysinen pahoinvointi alkoi heti kun näin pienen suun hamuavan kumista päätä, rintakumi lensi roskiin ja jatkoin kivuliasta imetystä. Kyllä on äitiys aivan outo juttu!

imettäminen ulkomailla, espanja

Espanjan matkalle otimme kuitenkin kasan korviketta varmuudeksi mukaan. En yhtään tiennyt miten maitobaarini toimii 30-40 asteen helteissä ja kuinka usein pienelle ihmeelle tulee semmoisissa helteissä nälkä. Hyvin oma maito kuitenkin riitti ja korvikkeet jätin hotellihuoneeseen.

Miten imetys sitten hoidettiin jättimäisessä Madridissa sekä pikkuruisessa Vigossa?

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Tähän kysymykseen teistäkin varmaan moni sanoisi vastaukseksi, että mitä siinä nyt on niin ihmeellistä. Tissit esiin ja imettämään – paikasta ja ajasta riippumatta. Mutta siinä se ongelma just onkin: paikasta ja ajasta riippumatta. Kaltaiseni siveyden sipuli kun ei koe mielekkääksi kaivaa rintavarustustaan esiin ihan missä vain, ei edes mammatapaamisilla, jossa rintoja ja nännejä vilahtaa tuon tuosta. Eikä niissä muiden rinnoissa ja nänneissä ole mitään kummalista, eivät ne mua häiritse, mutta itse en pidä vilauttelusta missään muualla kuin perheen kesken kotona. Mulla ei ole mitään ongelmaa imettää ystävien tai heidän puolisoidensa vieressä, kunhan varustus pysyy piilossa. Ongelmana ei myöskään ole imettää ravintoloissa, kaupoissa, museoissa tai missään muuallakaan, mutta en myöskään halua aiheuttaa muille vaivaannuttavaa oloa tai närkästystä.

imettäminen ulkomailla, espanja

Reissussa imetin kerran vessassa, kerran siirryin ravintolasta puistonpenkille imettämään, ja lisäksi jätin imettämättä kirkossa, sillä en pitänyt sitä soveliaana. Muuten imetin siellä missä nälkä yllätti, siirtyen kuitenkin aina johonkin hieman syrjään tai valiten jo etukäteen esim. terassilta sellaisen pöydän, jossa pääsen mahdollisesti imettämään rauhassa.

Vessassa imettämistä vihaan, se on minusta jollain tasolla jopa alistavaa. Istua nyt syöttämässä (nuhjuisessa ja epäsiistissä) julkisessa vessassa, josta kuuluu ällöttäviä ääniä ohuen seinän takaa ja jatkuva vessanpönttöjen vetäminen sekä käsien kuivauslaitteiden hurina häiritsee herkkää hetkeä. Vessaan kuitenkin pakenin imettämään suuressa ostoskeskuksessa, jossa nälkä yllätti pienen ihmeen. Ostosten tekeminen oli kesken ja en löytänyt mistään sopivaa penkkiä, jolle olisin voinut käydä istumaan. Niinpä suuntasin vessaan, yök.

imettäminen ulkomailla, espanja

Madridin ruuhkaisilla kaduilla, toreilla sekä nähtävyyksillä julki-imettäminen tuotti eniten ongelmia. Vapaita penkkejä oli vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista olisi saanut koko penkin omaan käyttöön ilman, että aivan kiinni kyljessä olisi istunut joku vieras ihminen. Lisäksi en kehdannut käyttää ravintoloiden terasseja vain imettämiseen, enkä kokenut järkeväksi tilata aina juomaa/pientä purtavaa, että pääsisin imettämään pikkuista. Niinpä Madridissa imetettiin mm. pusikoiden takana, seisoen ruuhkaisella kadulla talon nurkkaan kääntyen, siellä ällöttävässä vessassa, puistoissa, sivukaduilla sekä lounaan että päivällisen aikoihin ravintoloiden terasseilla (rauhallisissa sivupöydissä).

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Madridissa koin imettämisen välillä hieman haastavaksi. Mutta toki se johtui vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, moni muu olisi varmaan hoitanut asian paljon vähemmällä sekoilulla. Kukaan ei Madridin kuumuudessa ja ihmispaljoudessa minua kertaakaan ns. pahalla silmällä imetyshommissa katsonut, saimme hoitaa asian pienen ihmeen kanssa aina täysin rauhassa.

Matkamme jatkui jättimäisestä Madridista pikkuruiseen Vigoon, jossa odotinkin julkisesti imettämisen helpottavan. Ja niin se myös teki.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa oli kaikkialla rauhallista, tyhjiä penkkejä (kokonaisia rivejä) vapaana siellä täällä, suhteellisen hiljaiset terassit (ainakin siihen aikaan kun turisteina nälkä yllätti) ja hotelli oli aina lähellä, niin pikkuinen söpö Vigo oli.

Vigossa imetin ravintoloissa enemnän kuin Madridissa. Terassit ja sisätilat olivat rauhallisempia, mutta silti odotin aina, että sain tehtyä ruokatilauksen ja tilaamani juomat tuotiin pöytään. Sitten sain ilman häiriötekijöitä imettää ennen kuin ruoka saapui.

Vigossa kävimme myös herra Longfieldin työkaverin kanssa rannalla sekä rantaravintolassa syömässä. Imetin sekä rannalla että ravintolassa aivan herran työkaverin vieressä, eikä meistä kumpikaan ollut asiasta moksiskaan, keskustelu jatkui täysin normaalisti imetyksen aikana. Olin kyllä varta vasten valinnut tapaamiselle sellaiset vaatteet, että imettäminen onnistuu helposti eikä minun tarvitse alkaa säätää suojahuivien kanssa.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa vietin päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, joten auttavia käsiä ja huivin pitelijää ei ollut käytettävissä. En tykkää/osaa oikein imettää huivin kanssa, joten esim. lentokoneessa ja Madridissa herra Longfield piteli huivia suojana muutamaan kertaan kun tarpeeksi rauhallista paikkaa en juuri sillä hetkellä löytänyt. Huivin käyttö oli myös kuumuuden takia matkalla aika hankalaa. Yli 30 asteen helteissä ei kukaan halua, että pään päälle laitetaan turhia huiveja.

imettäminen ulkomailla, espanja

Yllättyin, etten törmännyt koko reissumme aikana yhteenkään toiseen imettävään äitiin. Kuvittelin, että heitä olisi katukuvassa näkynyt, erityisesti siitä syystä, että Espanjaa pidetään niin kovin lapsirakkaana maana, jossa lapset ovat tervetulleempia esim. ravintoloihin kuin täällä Suomessa. Vaunujen kanssa kärryttelijöitä oli erityisesti Vigossa runsaasti, mutta imettäviin äiteihin en tosiaan törmännyt.

imettäminen ulkomailla, espanja

Toivottavasti kovin moni ei nyt ajattele, että miten teen ehkä maailman luonnollisemmasta asiasta näin suuren numeron. Postauksen mielipiteet ovat täysin minun omia, eikä minua itseäni hetkauta pätkääkään miten ja missä muut omia vauvojaan imettävät. Tai edes se, imettävätkö he ollenkaan. Jokainen tavallaan!

Reissu meni pienen ihmeen syöttöjen osaltakin varsin mallikkaasti, vaikka välillä sopivan rauhallista imetyspaikkaa etsiessäni mielessäni kävi ajatus miten helppoa olisi vain kaataa korviketta pulloon ja nakata se vauvan suuhun – ajasta ja paikasta riippumatta.

imettäminen ulkomailla, espanja

Videopäiväkirja Madridista

Terkut helteisestä Madridista!

Pienen ihmeen ensimmäinen ulkomaanreissu on lähtenyt oikein hyvin käyntiin! Säätämistä ja opettelua on toki ollut, mutta mukavasti ollaan päästy käymään nähtävyyksillä, museoissa, ostoksilla sekä syömässä.

Barcelonan tapahtumat näkyvät myös Madridissa. Espanjan liput ovat puolitangossa, Merimuseossa vietettiin hiljainen hetki turman uhreille, televisioissa ei näy kuin videokuvaa La Ramblalta ja paikallisten lehtien kansissa on sydäntä raastavia kuvia ruumiista ja haavoittuneista La Ramblalla. Järkyttävää. Aamupalalla herra Longfield mietti ihan tosissaan mitä meidän tulee tehdä, mikäli jotain samankaltaista tapahtuisi täällä. Olemme kuitenkin yrittäneet nauttia lomasta sekä auringosta ja laittaa ikävät ajatukset taka-alalle.

Huomenna matka jatkuu lentäen kohti Vigoa, jonne herra menee töihin ja me vietämme pienen ihmeen kanssa aikaa ihan kahdestaan. Jännittävää, mutta odotan viikkoa kuitenkin innolla!

Aurinkoisia päiviä myös Suomeen!

Sumuinen Harakan saari, Helsinki

Eräänä elokuisena perjantaina heräsimme pienen ihmeen kanssa ihan kahdestaan tosi aurinkoiseen päivään. Se olikin kiva, sillä olimme lähdössä kesäretkelle viimeisiä kesälomapäiviään viettävän ystäväni kanssa. Kohteeksi olimme valinneet Harakan saaren, josta emme kummatkaan olleet ennen kuulleet mitään.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Ajaessani aamutoimien jälkeen pitkin Länsiväylää ihastelin meren päällä leijuvaa sumua, joka näytti hurjan kauniilta aurinkoisessa säässä. Taivaalla ei ollut pilven pilveä, elettiin jo puoltapäivää ja hieman ihmettelin, miten aamusumu ei vielä tähän aikaan päivästä ole hälvennyt pois.

Mitä lähemmäs Helsingin keskustaa ajoin, sitä sankemmaksi sumu merellä kävi. Kun käännyin autolla Teollisuuskadulle, melkein ääneen ihmettelin edessä näkyvää ihmettä. Koko Teollisuuskatu oli aivan sumun peitossa! Eikä sumu siitä mihinkään hälvennyt mitä lähemmäs Cafe Ursulaa ajelin. Saatuani auton parkkiin laitoin ystävälleni kuvan edessä avautuvasta merinäkymästä – siinä ei näkynyt kuin paksua sumua.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Ajattelimme, että tuleekohan pieni yhdysalus edes noutamaan meitä Ullanlinnan laiturista kohti Harakan saarta, sillä eihän merellä nähnyt eteensä edes metriä. No pakkasin kuitenkin pienen ihmeen kantoreppuun ja lähdimme odottamaan venettä, joka kuskaa porukkaa Cafe Ursulan vieressä olevalta laiturilta 30 minuutin välein Harakan lisäksi Särkkään.

Suureksi yllätykseksi laiturilla odotti kyytiä myös muutamia muita hämmästyneitä ihmisiä, ja sieltä sumun keskeltä pikkuinen paattikin tuli ihan ajallaan. Näky oli kuin Euronin alukset Game of Thronesissa, mutta ei kerrota niistä aluksista sen enempää. Harakan saarelle meno-paluumatka maksoi 5 euroa per nuppi. Yhdysaluksella ei käynyt maksuvälineenä kuin käteinen.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Harakan saari sijaitsee Kaivopuiston edustalla, Särkän- ja Uunisaaren välissä. Vaikka se siinä ihan näkyvällä paikalla sijaitseekin, emme olleet kumpikaan tätä rehevää saarta ennen huomanneet.

Saarella sijaitsee Harakan luontokeskus, joka tarjoaa mm. tietoa Itämerestä sekä saaristoluonnosta. Me emme kuitenkaan kesäretkellämme suunnanneet luontokeskuksen tiloihin, vaan meitä veti puoleensa saarella oleva luontopolku.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Saaren kasvillisuus on hurjan rehevää, ja se pisti silmään heti kun saarella otti ensimmäiset askeleet. Linnuista en tajua mitään, mutta niitäkin saarella kuulemma pesii vaikka mitä sorttia, ja näin kesäaikaan osa saaresta on rajattu köydellä niin, ettei sinne pääse häiritsemään lintujen pesiä.

Luontopolku on merkattu saarelle selkeästi valkoisilla kolmioilla, ja se kulkee pienen saaren kattavasti läpi. Rattaiden (ei edes matka- sellaisten) kanssa tänne ei voi tulla, eli kantoreppu oli tosi fiksu idea ottaa mukaan. Luontopolun kiertää puolessa tunnissa ja polun varrella avautuu tosi hienoja maisemia merelle, tosin me nähtiin meidän reissun aikana vaan aika paljon sumua. Mutta sumu oli kyllä kaunista, ja oli hassua kävellä sumun seassa samalla kun ilma oli kuuman hiostava.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Luontopolkua kävellessämme sumu alkoi hiljalleen haihtua. Meren päällä se pysyi vielä aika tiukasti, mutta Harakan saari alkoi edessämme saada värejä, ja ymmärsimme miten vehreä ja runsaskukkainen söpö saari oli. Täältä löytäisi ihania piknik-paikkoja ja varmasti ei olisi ruuhkaa. Mekin saimme aivan kolmistaan kiertää luontopolun, ketään ei tullut vastaan.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Päästessämme takaisin laiturille ja odottaessamme yhdysalusta, sumu kaikkosi myös meren päältä ja upean kesäinen päivä pääsi alkamaan! Päätimme lähteä Harakan saarelta syömään Birgitan terassille, jonka hampurilaisia sekä salaatteja ystäväni oli kuullut kovasti kehuttavan. Se oli oikein hyvä ja herkullinen päätös.

Harakan saari Helsinki

Kesäretki onnistui hienosti ja taas löytyi Helsingistä paikka, josta minulla ei ollut entuudestaan mitään tietoa. Taidetaan palata Harakan saarelle pienen ihmeen kanssa ehkäpä jo ensi kesänä tutkimaan ja ihmettelemään saaristoluontoa. Tulkaa ja menkää tekin!

Lisätietoja saaresta löytyy ainakin seuraavien linkkien takaa:

Harakan saari Helsinki Harakan saari Helsinki

Rakkaudesta Helsinkiin: Eliel Saarisen Munkkiniemi

Moliel, Herra Longfield tässä.

Siskoni on kirjoitellut Keltaisessä keittiössä.. eiku oho tuli pieni kirjoitusvirhe, tarkoitin siis Tasty Travelissimo -blogiinsa Rakkaudesta Helsinkiin -merkkisiä juttuja, jossa hän selostaa mitä kaikkea on tullut vastaan kun hän ja äitini ovat kävelleet jostain kirjasta löytyviä erilaisia Helsinki-reittejä pitkin ja poikin. Minäkin halusin kokeilla, ja tässäpä nyt olisi Mad-lehden hengessä kirjoitettu tarina siitä kun kävimme vapun aikaan Hulin, pienen ihmeen ja Oxygenol-pariskunnan kanssa kiertämässä samasta Helsinki-reittikirjasta löytyneen Munkkiniemi-reitin, joka oli ristitty Eliel Saarisen Munkkiniemeksi. Emme käyneet tosin ihan orjallisesti juuri tätä reittiä kaikkine kohtineen läpi, vaan piipahdimme vähän muuallakin, ja reittikirjan tarinoita täydensi Oxygenol-pariskunnan miespuolinen puolikas, joka on ihmisen ja tietosanakirjan risteytys. Minä yritin parhaani mukaan muistella kirjan ja tietosanakirjaihmisen tarinat ylös hataraan ajokoppaani, ja luulen että suoriuduin tehtävästä hyvin ja muistin kaikki tärkeimmät faktat ihan oikein.

Munkkiniemi

Kierroksemme alkoi Munkkiniemen yhteiskoululta, jonka pihalla sojottaa kuuluisa kaarimainen veistos ”Vapaaheitto”. Kari-Pekka Klinga ja Henrik Dettman tekivät veistoksen kunnioittaakseen 1700-luvulla Munkkiniemessä asuneita munkkeja, jotka keksivät eräänä tylsänä kevätpäivänä rukoushetkien välissä vahingossa uuden urheilulajin. Eräs munkki oli asettanut vanhan rikkonaisen pärekorin roikkumaan naulakosta, ja Paavalin sun muiden Getsemanien matkoista lukemiseen kyllästynyt munkki Hannos Möttöläs pyöritteli kädessään vedellä täytettyä sianrakkoa, ja hetken mielijohteesta heitti sen pärekoria kohti. Rakko pomppasi seinästä koriin, ja Hannos tästä innostuneena päätti yrittää temppua uudelleen. Muutkin munkit tahtoivat kokeilla vuoroaan, ja pian oli Raamatut heitetty ojaan ja kaikki munkit pelasivat innoissaan uutta peliä, jolle NBA:han varattu munkki Laurelius Marccanen keksi nimen ”koripallo”. Sanomattakin oli selvää, että Munkkiniemen paavi ei tämmöstä lekkeripeliä kauaa jaksanut katsella, vaan erotti heti kaikki koripallomunkit luostarista. Munkit eivät lannistuneet, vaan veivät rikkinäisen pärekorinsa ja sianrakkonsa erään torpan seinälle, ja jatkoivat pelaamistaan. Tästä torpan pihalla pelailleesta munkkilaumasta syntyi lopulta kuuluisa munkkiniemeläinen koripalloseura, Torpan Pojat eli ToPo, jotka eivät nimestään huolimatta kuulemma ole ralliautoilijan ja Maisa Torpan poikia.

Munkkiniemi

Vapaaheittokoululta matka jatkui Munkkiniemen puistoon, jossa suuren lammen keskellä nököttää Koneen entinen pääkonttori. Konttori herätti 1970-luvulla valmistuttuaan suurta närää paikallisissa asukkaissa, ja vuonna 1975 Munkkiniemen asukkaat hyökkäsivät katapultein ja palavin soihduin konttoriin. Kone oli kuitenkin saanut hyökkäyksestä vihiä etukäteen, ja puolustautui kaatamalla konttorista kuumaa tervaa munkkiniemeläisten päälle sekä heittämällä raivoavan väkijoukon sekaan hissejä. Munkkiniemeläisten kenraalina toimi kuuluisa elokuvaohjaaja Edvin Laine, joka oli varsin etevä katapultinkäyttäjä ja saikin konttorin itäsiiven romahtamaan hyvin tähdätyllä katapultinlaukauksella. Koneen ja Munkkiniemen välinen sota päättyi neljä päivää sodanjulistuksen jälkeen, kun Kone lahjoi kaikki munkkiniemeläiset laskemaan aseensa lupaamalla heille ilmaiset hissit joka kotiin ja myös kesämökeille. Edvin Laine, joka oli elokuvaohjaajan ja katapulttiampujan lisäksi selvännäkijä ja ennustaja, teki selkkauksesta 20 vuotta aiemmin elokuvan nimeltä Tuntematon sotilas.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Koneen ja Munkkiniemen välisen taistelun näyttämöltä jatkoimme kulkuamme kohti rantaa, ja siinä vastaan tuli ortodoksisen Pokrovan seurakunnan kirkko. Kirkko on maailmankuulu siitä, että siellä keksittiin aikoinaan pyörä. Kirkon pihalla on suuri kultainen pyörä, jotta me kaikki muistaisimme tämän historian käännekohdan. Pyörän keksijä, herra Pokrova Ortodox, kääntyi myöhemmällä iällä tekniikan alalta uskontoon, ja perusti ortodoksisen kirkon. Melkoinen merkkihenkilö, ja täällä hänkin asui, Munkkiniemessä, pelasi välillä koripalloa ja oli näreissään Koneen suunnitelmista tehdä puistoon ruma konttori.

Munkkiniemi

Herra Ortodoxiakin kuuluisampi munkkiniemeläinen on kuitenkin Alvar Aalto. Alvar asui Munkkiniemessä koko ikänsä, ja otti taiteilijanimekseen Alvar Aalto koska ravasi alvariinsa meren aalloissa uimassa. Oikealta nimeltään Alvar Aalto oli Pokrova Ortodox. Munkkiniemessä sijaitsee Alvar Aalto -museo, Alvar Aalto -säätiö, Alvar Aalto -yliopisto sekä Alvar Aalto -Alvar Aalto, ja me törmäsimme sattumalta myös Alvar Aalto -paraatiin, jonne kaikki Alvar Aallon elossa olevat jälkeläiset olivat kokoontuneet grillaamaan makkaraa ja heittelemään koripalloa. Useilla oli päässään Alvar Aallon suunnittelema valkoinen hattu, joka nykyään heitetään vapaaheitolla vappuisin erään helsinkiläisen patsaan päähän kunnioittamaan Koneen ja Munkkiniemen välisen sodan uhreja.

MunkkiniemiMunkkiniemiMunkkiniemi

Me emme paraatiin liittyneet, koska emme tietääksemme ole Alvar Aallon jälkeläisiä ja myös koska meillä oli kiire jatkaa reittiä eteenpäin, tulihan vastaan seuraavaksi Munkkiniemen Pensionaatti. Tämä hulppea rakennus on nyt sitten sen Eliel Saarisen suunnittelema, hän suunnitteli rakennuksen aikoinaan koripallohalliksi Munkkiniemen Munkeille, mutta koska seura jouduttiin ajamaan konkurssiin kun kaikki munkit muuttivat Pokrovan seurakunnan kirkkoon rakentamaan pyöriä, rakennuksesta tehtiin Suomen Armeijan ilmavoimien esikunta ja kadettikoulu. Toisen maailmansodan aikana Marsalkka Mannerheim katseli Munkkiniemen pensionaatin katolta kiikareilla taivaalle, ja huusi aina ”HEP” kun näki neuvostoliittolaisen lentokoneen. Koneen ja Munkkiniemen sodasta ylijääneellä katapultilla ammuttiin taivaalle useita koripalloja, ja kerran yksi näistä osuikin neuvostoliittolaiseen lentokoneeseen joka tippui keskelle Munkkiniemeä ja pahaksi onneksi koneesta lentänyt propelli surmasi meressä uineen Alvar Aallon. Tapauksen johdosta Mannerheim tuomittiin hollantilaiseksi. Nykyään pensionaatissa toimii sähköt ja puhelin.

Munkkiniemi

Pensionaatin lähellä sijaitsee kuuluisat Saarisen rivitalot. Eliel Saarinen palkattiin aikoinaan suunnittelemaan Munkkiniemeen kivoja taloja, koska Munkkiniemi haluttiin liittää osaksi Helsinkiä ja sinne piti myös rakentaa metrolinja. Saarinen ehti suunnitella pensionaatin lisäksi nämä Hollantilaisentien rivitalot, joissa asui kuuluisia munkkiniemeläisiä kuten Pokrova Ortodox, Mannerheim, Maisa Torppa ja Alvar Aalto. Metroa ei ikinä rakennettu, mutta Mannerheim pakotettiin hollantilaiseksi tulemisensa jälkeen rakentamaan Munkkiniemeen raitiovaunulinja. Edvin Laine matkusti innokkaasti raitiovaunulla Helsingin ja Munkkiniemen väliä, silloin kun ei ammuskellut katapultilla tai tehnyt elokuvia.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Rivitaloilta kävelimme kohti rantaa ja siellä sijaitsevaa Hotelli Kalastajantorppaa. Hotellin tilalla oli aikoinaan pieni Eliel Saarisen suunnittelema kalastajan torppa, joka oli juurikin se sama torppa jonka pihalle munkit tulivat pelaamaan koripalloa ja missä sai alkunsa Torpan Pojat. Nykyään torppa on purettu, ja tilalla on Eliel Saarisen suunnittelema hotelli Kalastajantorppa josta saa hyvää brunssia. Hotellin Eliel Saarisen suunnittelemaan lisäosaan ”Valtion vierastalo” muuten majoitetaan aina kaikki Suomeen vierailulle tulevat valtiolliset merkkihenkilöt, kuten Vladimir Putin, Donald Trump, Ronald McDonald ja herra Burger King. Siellä asuu myös se kalastaja, jonka torppa purettiin hotellin tieltä. Tuo kalastaja on nimeltään Maisa Torppa, ja hän on nykyään naimisissa ralliautoilija Jari-Matti Latvalan kanssa.

Munkkiniemi

Kalastajantorpan hotellilta päästiin rantatielle, jolla kävellessämme bongasimme sattumalta laiturin, jolla otettiin aikoinaan minun ja Hulin hääpäivänä kuvia meistä kahdesta hirvittävässä lumimyrskyssä. Valokuvaaja pyysi tuolloin melkoisessa kuumeessa ollutta Oxygenol-pariskunnan herrapuolta auttamaan kuvien kanssa, ja siellähän se sitten seistä torotti lumimyrskyssä juhlavaatteissaan ja kuumetaudissaan, ja piteli jotain jumalattoman kokoista salamavaloa sillä välin kun kuvaaja kaivoi Hulille lumeen kuoppaa johon mennä seisomaan, jotta minä näyttäisin häntä päätä pidemmältä hääkuvissamme. No, se ei nyt kuulunut tähän Munkkiniemi-kiertueeseen ja oli vieläpä tottakin, joten unohdetaan se ja jatketaan eteenpäin.

Munkkiniemi

Rantatie päättyy Eliel Saarisen suunnittelemaan autotiehen, ja siitä kun kääntyy vasemmalle, seuraillaan toista rantaa jonka toisella puolella sijaitsee Eliel Saarisen suunnittelema Mäntyniemi. Mäntyniemi ja sen pihalla nököttävä Eliel Saarisen suunnittelema sauna tuli kuuluisaksi siitä, että sinne Urho Kekkonen aina vei valtiovieraansa saunomaan ja siellä sovittiin kaikki riidat. Muun muassa Edvin Laine ja herra Kek(Kone)n itse sopivat siellä Munkkiniemen rauhasta sillä välin kun Eliel Saarinen heitti suunnittelemaansa löylyä, ja on siellä isompiakin konflikteja selvitetty, toinen maailmansota mm. lopetettiin heti kun Urho Kekkonen vei kaikki sotivat osapuolet Mäntyniemen saunaan ja kertoi siellä riipaisevan surullisen tarinan mereen lentokoneen propellista kuolleesta Alvar Aallosta. Myöhemmin Kekkonen vei saunaan myös herra Burger Kingin, ja siellä päätettiin että Eliel Saarisen suunnittelema Burger King tulee Suomeen. Perussuomalaiset ja Sininen Tulevaisuus vai Uusi Vaihtoehto vai mikä Tasty Travelissimo se niiden uusi nimi nyt olikaan on muuten kutsuttu tässä viime aikoina Kekkosen toimesta saunaan sopimaan kiukkujaan, mutta Halla-Aho ja Soini eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä kumpi saa istua nurkassa ja onko Eliel Saarisen suunnittelemat vihdat tehty raudus- vai hieskoivusta.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Mäntyniemeltä matka jatkui Munkkiniemen kartanon ohi. Munkkiniemen kartanossa asuu tätä nykyä Munkkiniemen kreivi, omaa sukua Pokrova Ortodox, mutta kartano oli 1900-luvulla päästetty Eliel Saarisen suunnittelemana rapistumaan ja siellä asui pultsareita, torpistaan häädettyjä kalastajia sekä munkkeja jotka olivat liian huonoja koripalloilijoita Torpan Poikiin, ja myös itse Eliel Saarinen. Koneen ja Munkkiniemen sodan jälkimainingeissa Kone määrättiin kunnostamaan kartano korvaukseksi sodasta ja rumasta konttorista aiheutuneesta kivusta ja särystä, ja he tekivätkin niin ja julistivat Pokrova Ortodoxin ensimmäiseksi Munkkiniemen kreiviksi sekä Koneen toimitusjohtajaksi.

Munkkiniemi

Kone eli Kekkonen myös pystytti läheiselle mäennyppylälle Eliel Saarisen suunnitteleman näkötornin, josta käsin lähetettiin Eliel Saarisen suunnitteleman toisen maailmansodan aikana Eliel Saarisen suunnittelemalla lennättimellä viestejä Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin Sinebrychoffin puistoon aina kun Mannerheim oli havainnut pensionaatin katolta kiikareilla Eliel Saarisen suunnitteleman neuvostoliittolaisen lentokoneen. Näkötornin lennättimen on valmistanut lasista Timo Sarpaneva, ja lennätintä käytti sodan aikana Ville Valo. Sittemmin Ville perusti pienen Eliel Saarisen suunnitteleman kellaribändin nimeltään HIM, joka on lyhenne sanoista Helsinki Ilman Munkkiniemeä. Ville Valo vihaa Helsinkiä eikä olisi halunnut että Munkkiniemi liitetään Helsinkiin, ja hän ei myöskään mielenosoituksellisesti ikinä ole käyttänyt Mannerheimin Helsingistä Munkkiniemeen vetämää raitiovaunulinjaa, eli Mannerheim-linjaa. Urho Kekkonen on kutsunut Ville Valon ja Edvin Laineen kanssaan saunomaan ja keskustelemaan raitiovaunuista ja Edvinin pojan Patrik Laineen menestyksekkäästä tulokaskaudesta NHL:ssä, mutta heidän täytyy odottaa vuoroaan koska Perussuomalaiset ja Uusi Sininen Vaihtoehtotulevaisuus ovat varanneet varmuuden vuoksi kaikki Mäntyniemen saunavuorot vuoteen 2027 asti.

Munkkiniemi

Sellainen oli Elias Saarikosken Munkkilahti. Jos käytätte tätä aineistoa esim. koulun essee-tehtävissä tai Munkkiniemen historiaa käsittelevässä väitöskirjassanne, niin minä kiellän sen.

Munkkiniemi

Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1