Valmistujaisjuhlat

Tasan viikko sitten niitä vihdoin juhlittiin oikein kunnolla. Herra Longfield sai paperit koulustansa ulos kyllä jo viime syksynä, mutta päätimme jo tuolloin juhlia meidän molempien valmistujaisia yhtä aikaa, ettei vaan tarvitse järkätä kaksia juhlia. No ei, olisin mieluusti pistänyt pystyyn vaikka kolmet juhlat, mutta ajattelimme sitten kuitenkin pitää kerralla koko porukalle kesäjuhlat vihreässä Vihervaarassa, joten niinpä juhlien ajankohdaksi valikoitui kesä 2015. Tämä päätös pakotti mutkin pitämään kiirettä lopputyöni kanssa, jotta sain paperit koulusta ulos kesäkuun 16. päivänä.

valmistujaiset_c_perhejuhlat_.jpgvalmistujaiset (14)

Juhlia suunnittelimme yhdessä ja erikseen pitkin kevättä ja kesää. Suomen epävakainen kesä aiheutti kyllä hieman päänvaivaa ihan loppumetreille asti, sillä suunnitellut kesäiset pihajuhlat näyttivät vielä juhlaviikolla aika epävarmoilta mystisesti etenevien saderintamien vuoksi. Mutta sääjumalat olivat puolellamme, ja juhlapäivänä taivaalta ei tullut kuin ihan muutama hassu sadepisara koko päivän aikana.

Säiden salliessa pääsimme nauttimaan ulkoilmasta terassilla sekä pihalla. Olimme virittäneet herran kanssa pihalle aika hankalan krokettiradan, jonka lisäksi pihalla saattoi pelata mölkkyä sekä heittää tikkaa. Alapihalla koko juhlakansa pääsi myös leikkimään illan aikana, sillä eräs työkaverini veti muutaman loistavan leikin vieraille tutustumismielessä. Vieraita saapui juhliin hieman eri suunnilta, ja mukana oli varmasti kaikille uusia kasvoja. Hauskat leikit ovat (ainakin musta) helppo ja mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin ilman sen suurempia panikoimisia siitä, mitä fiksua uusille tuttavuuksille pitäisi sanoa. Leikkien ohessa saa sekoilla vapaasti, se on vaan hauskaa. Ja hauskat ihmiset ovat hauskoja.

valmistujaiset (11)valmistujaiset (12)

Myös terassilla oli tunnelmaa! Kesän alussa asennetut markiisit pääsivät vihdon tositoimiin, tarjoten vieraille suojaa auringolta sekä alkuillan tuulelta. Markiisien alla saatiin myös kuunnella kauniita musiikkiesityksiä, jotka olivat mun mielestä yksi juhlien kohokohdista. Hirmuisen ihana ystäväni laulaa lurautti meille herra Longfieldin säestyksellä kauniin Over the rainbow –biisin. Hymyilin koko esityksen ajan. Ja en sitten tietenkään juhlahumussa tajunnut ottaa esitystä videolle, vaikka niin sitä etukäteen suunnittelin.. Toisaalta esitys ei olisi varmasti ollut niin vaikuttava, jos olisin katsonut sitä videokamera kädessä, joten ehkä parempi näin.

Herra Longfield pääsi säestämään myös toista ihanaa lauluesitystä, jonka lauloi koulukaverini. Elina lauloi meille Arja Korisevan Enkelin silmin –biisin, jonka kertosäe on varsin tarttuva ja niin kivan pirteä! Tykkään hymyilevästä Arja Korisevasta paljon, joten kun sain valita parin biisin joukosta mulle mieluisemman laulun, oli päätös aika nopeasti tehty.

valmistujaiset (7)valmistujaiset (16)valmistujaiset (8)

Musiikkiesitysten lisäksi terassilla tarjoiltiin vieraille ruokaa ja juomaa. Juhlien ruokapuoli pyrittiin pitämään visusti salassa, sillä halusimme vähän yllättää juhlakansaa heidän saapuessaan paikalle. Olimme hommanneet terassille blogin kautta lainaan aidon puulämmitteisen pitsauunin, jossa eräs vanha ystäväni, joka toimii nykyisin kokkina Kaarnassa, kokkasi vieraille nimikkopitsojamme. Aika hauska, ja ennen kaikkea herkullinen idea, vaikka itse sanonkin!

Pitsat tekivät kauppansa, ja pitsauuni kävi kuumana neljästä eteenpäin. Viimeiset pitsat paistettiin puolen yön jälkeen, ja voi tavaton ne maistuivat hyviltä! Pitsojen kylkeen vieraat saivat vielä kylmää Coronaa, jota olimme lastanneet aikamoisen määrän terassille nostettuihin kottikärryihin. Juustoinen kuuma pitsa ja kylmä Corona limelohkolla antoivat kyllä potkua meidän kesäjuhliin! Kurkataan muuten tarkemmin nimikkopitsoihimme resepteineen omassa postauksessaan hieman myöhemmin. Meidän mielestä pitsaidea oli sen verran hauska, että siitä voisi kertoa hieman enemmänkin.

valmistujaiset (17)valmistujaiset (18)valmistujaiset (9)valmistujaiset (10)valmistujaiset (20)

Illan aikana vihreässä Vihervaarassa piipahti yhteensä viitisenkymmentä vierasta. Paikalla oli perhettä, sukulaisia, ystäviä, koulu- sekä työkavereita, joita toki voi mainiosti kutsua myös ystäviksi. Ehkä voisikin paremmin sanoa, että paikalla oli sekä uusia että vanhoja ystäviä. Juhlien jälkeisenä aamuna olo oli aika outo. Tuntui kuin en olisi jutellut kenenkään kanssa, saati kysynyt keneltäkään kuulumisia tai muutenkaan mitään fiksua. Häsäsin siellä täällä kamera kaulassa, unohtaen välillä syödä ja juoda. Kameraankin oli tarttunut illan aikana ehkä jopa 15 kuvaa. Mutta muistan kyllä halanneeni herra Longfieldin kanssa hurjan montaa ihmistä, kiittäneeni ja toivottanut heitä tervetulleeksi, ja ennen kaikkea olleeni onnellinen niin monesta ihanasta ihmisestä, jotka ovat ihan tässä meidän lähellämme. ♥

Kiitokset kaikille, kaikesta!

Superisot kiitokset vielä Miialle tavattoman kivoista leikeistä. Annalle ja Elinalle kauniista ja herkistä lauluesityksistä. Isoveljelle Remaxin pakettiautosta, jolla saimme pitsauunin pihaan. Pizzauunille mahdollisuudesta tehdä herkullisia pitsoja omalla terassilla. Mikalle pitsojen kokkaamisesta. Sinebrychoffille kylmistä kesäisistä Coronoista. Hannan Sopalle isosta jeesistä ruokaostosten kanssa.

valmistujaiset (13)

Monteriggioni ja totaalinen eksyminen, Toscana Italia

Italian reissun ensimmäinen viikko vietettiin pienessä Bucinen kylässä isossa Villa Catola -huvilassa kaverien kanssa. Teimme loman ensimmäisen viikon aikana päiväretkiä Bucinesta sinne tänne, ja nyt olisi vuorossa hyvin pienen Monteriggioni-kylän valloitus.

monteriggione (5)

Bucinen kylästä meillä oli vajaan 60 kilometrin ajomatka Monteriggioniin. Nelipaikkaiseen Smartiin istahti tarmoa täynnä oleva viisihenkinen vaellusporukka. Herra Longfield oli laatinut vaellusreitin etukäteen, ja kaiken piti olla selvää kuin pässinliha. Sen kuin vain seuraamme maastoon merkittyjä puna-valko-puna-reittimerkkejä, niin saisimme ihailla kauniita viiniviljelmämaisemia sekä panoraamaisia näkymiä ympyränmuotoiseen Monteriggioniin 9,5 kilometrin vaelluksen aikana. No ei se ihan niin mennyt.. Heh!

monteriggione (10)monteriggione (1)monteriggione (4)

Reitin starttipiste oli pienen pienessä Monteriggionin kylässä. Auton jätimme kylän maksulliselle parkkipaikalle, joka sijaitsi kukkulalla olevan kylän alapuolella. Astuttuamme autosta ulos, huumasi meidät heti valtavan ihana laventelin tuoksu! Laventelia kukki kylään johtavan ylämäen rinteillä todella paljon, ja siinä samassa eräs vaellusporukkamme jäsenistä muisti olleensa Monteriggionissa ennenkin! Aika hauskaa, ettei hän muistanut aikaisempaa vierailua kuin vasta siinä vaiheessa kun kävelimme kohti suloista kylää.

Tulimme Monteriggioniin sisään Porta Romea -nimisestä portista, joka on kylän toinen suuri sisääntuloportti. Toinen portti on nimeltään Firenzen portti. Porttien nimet viittaavat yksinkertaisesti siihen, että toinen osoittaa Roomaan ja toinen Firenzeen. Porttien lisäksi koko Monteriggionin kylää kiertää ympyränmuotoinen muuri, jossa nököttää komeat 14 tornia, jotka voi nähdä jo kaukaa. Monteriggionia ei suunniteltu muodoltaan ympyräksi, vaikka niin voisi kuvitella. Muurit, ja samalla koko kylä, rakennettiin vuosien 1213 ja 1219 välissä ihan vain maaston mukaan. Minkäs sille voi jos kukkula oli ympyränmuotoinen.

Vaikka Monteriggioni on kooltaan pieni, ei kyseessä ole mikään ihan turha kyläpahanen. Itse herra Dante nimittäin mainitsi Monteriggionin Jumalaisessa näytelmässään, jossa hän vertasi kylän 14 tornia jättiläisten muodostamaksi piiriksi.

monteriggione (3)

Astellessamme vaellusporukkamme kanssa Monteriggionin Piazza di Roma -nimisellä pääaukiolla, jossa toimi ennen muinoin suuri vihannespuutarha, olimme vähän hukassa siitä, mistä kohden vaellusreittimme oikein pitäisi lähteä. Pienen päättömän köpöttelyn jälkeen herra Longfield sekä ryhmämme ainoa italiaa osaava neitokainen (se en ollut minä) lähtivät kysymään apua info-pisteen tädiltä. Saimme ohjeet – menkää portista heti oikealla, etsikää Stop-merkki, kääntykää vasemmalle ja seuraavasta oikealla ja sitten vain seuraatte puna-valko-puna-reittimerkkejä. Helppoa!

Muistin nähneeni Stop-merkin portin ulkopuolella, ja sitä kohden me sitten lähdimme talsimaan. Ainoa ongelma oli se, että kyseinen Stop-merkki oli portista vasemmalla. En tiedä miksi kaikki uskoivat minua, mutta me lähdimme sitten portista vasemmalle, vaikka olimme juuri saaneet ohjeet lähteä oikealle. Urpot. Sitten kävi vielä niin uskomattomasti, että Stop-merkin jälkeen näimme puna-valko-puna-reittimerkkejä, joita lähdimme totta kai iloisesti seuraamaan! Kävelimme kauniiden viiniviljelmien läpi ihastellen maisemia. Siinä samalla herra Longfield mutisi, ettei tämmöisestä viiniviljelmäalueesta kyllä puhuta mitään reittioppaassa reitin tässä kohtaa. Mutta koska olimme löytäneet Stop-merkin ja sen jälkeen alkoivat puna-valko-puna-reittimerkit, jatkoimme talsimista eteenpäin. Herra Longfield silti tutki vähän kännykkänsä karttoja, ja lopulta pysäytti meidät – olimme lähteneet täysin väärään suuntaan. Nokat takaisin Romea-porttia kohti, josta lähdimme reilun tunnin alkusekoilun jälkeen vihdoin oikeaan suuntaan eli oikealle.

monteriggione (8)

Oikea stop-merkki löytyi, ja lopulta myös ne oikeat puna-valko-puna-reittimerkit. Reittimme kulki nyt samaa tahtia kuin herra Longfieldin reittioppaassakin. Näimme lopulta myös ne odotetut panoramanäkymät Monteriggionin yli. Siinä sitä sitten käveltiin nauraen ja jutellen niitä näitä. Kävimme juttelemassa myös erään maatilalla asuvan perheen kanssa, joiden pihakaivosta saimme täyttää jo alkusekoilun aikana huvenneet vesivarastomme, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Seurasimme tarkasti reittimerkkejä, kunnes yhdessä kohtaa päätimme jostain käsittämättömästä syystä POIKETA reitiltä. Reitimerkit jatkuivat eteenpäin, mutta me käännyimme risteyksestä oikealle. En tähän päivään asti tiedä, miksi ihmeessä me hylkäsimme ne hienot puna-valko-puna-reittimerkit..

monteriggione (11)monteriggione (9)

No, turha niiden perään on enää itkeä. Siellä me sitten käveltiin. Jossain kohden tie muuttui poluksi, ja lopulta polkukin päättyi ja me olimme keskellä metsää. Metsää, jossa oli isoja villisikojen kaivamia mutaisia alueita. Metsää, jonka pikkuisten polkujen kaikki kivet villisiat olivat kääntäneet ympäri etsiessään sieniä ja jotain muuta safkaa niiden alta. Metsää, jossa oli siellä täällä haulikon hylsyjä. Metsää, jossa on selkeästi harrastettu villisikojen ampumista. Kiva.

Onneksi olin varustautunut hyvin. Kun porukalta meinasi pitkän hortoilun aikana usko loppua, kaivoin reippaana repusta kasan proteiinipatukoita ja pari banaania, jotta kaikki saisivat vähän energiaa. Pienen tauon jälkeen matka jatkui. Herra Longfield otti suunnan ja sitten lähdettiin metsän läpi edes suunnilleen Monteriggionia kohden. Lopulta tupsahdimme joidenkin italialaisten maatilaihmisten pihalle. Mies ja nainen olivat pihallaan lounaalla koiriensa kanssa, ja sitten sinne tupsahti umpimetsästä viisi suomalaista turistia. Olimme varmasti näky! Huikkasimme ciaot, ja jatkoimme pokkana matkaa. Pian vastaan alkoi tulla muutaman kymmenen metrin välein varoituskylttejä, joissa kerrottiin, että olimme juuri olleet yksityisellä sienimetsäalueella, jolla oleilu oli kiellettyä. Hah!

monteriggione (6)monteriggione (7)

Jossain välissä polku kasvoi onneksi taas hiekkatieksi ja lopulta pikitieksi. Kävelimme yli 17 kilometrin sekoilun päätteeksi viimeiset kilometrit autotien viertä pitkin, jossa kauniista maisemista ja viiniviljelmistä ei ollut tietoakaan. Mutta ei siinä voinut olla nauramattakaan. 9,5 kilometrin trekki muuttui 17 kilometriksi. Olimme saaneet mukaamme kolme kaveria, joille kehuimme, että nyt olisi tosi kiva ja upeita maisemia sisältävä trekki tiedossa, ja sitten me eksytään umpimetsään ja kävellään autotiellä. Heh!

Uskomatonta kyllä, saimme kolme kaverusta mukaan vielä yhdelle trekille, joka oli kyllä sitten todella onnistunut. Siitä lisää myöhemmin!

p.s. Trekin jälkeen raahasimme itsemme takaisin Piazza di Romalle, jossa söimme ansaitusti jätskit ja osa porukasta joi isot bisset. Sitten istahdimme taas autoon yhtä seikkailua rikkaampana.

monteriggione_c_matka_.jpg

Kullaanpolku ja Turun korkein vuori

Kullaanpolku Raisio_c_matka_.jpg

Teimme herra Longfieldin kanssa kesäkuun toisella viikolla viikonloppureissun Turkuun. Olimme molemmat perjantaina vapaalla, ja saavuimme Turkuun lounasaikaan. Söimme salaattilounaan ulkona Aboa Vetus & Ars Nova -museon terassilla (silloin oli kesä!), jonka jälkeen suunnistimme ylisöpöön Park Hotel Turkuun, jonka respassa majaili hotellivieraita lirkutteleva Jaakko-niminen papukaija. Hauska otus!

Perjantaina lähdimme lounaan ja hotelliin sisäänkirjoittautumisen jälkeen patikoimaan. Olimme etsineet netistä etukäteen sopivan reitin Turun läheltä, sillä aivan Turun keskustan vierestä emme onnistuneet löytämään sopivia patikointikohteita. Ajoimme siis auton kohtia Raisiota, jonne on Turusta vain noin 20 minuutin ajomatka. Parkkeerasimme auton Kerttulan liikuntakeskuksen pihalle, josta lähdimme kohti Kullaanpolku-nimistä retkeilyreittiä.

Kullaanpolku on pituudeltaan 11,5 kilometriä, ja se kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Reitti on yksi Raision lähialueen pisimmistä patikointireiteistä. Suhteellisen helppokulkuinen Kullaanpolku sopii hyvin päiväretkikohteeksi vuodenajasta riippumatta. Ympyräreitin kiertämiseen kannattaa varata 4-6 tuntia aikaa, ellei sitten eksy, kuten meille kävi..

Kullaanpolku Raisio (4)

Kullaanpolku Raisio (3)

Kullaanpolulta löytyy myös laavu nuotiopaikkoineen sekä puusee. Laavu ja vessa sijaitsevat reitin alkupäässä, jos reitin kiertää ns. oikein päin. Me lähdimme kuitenkin kiertämään Kullaanpolkua tietoisesti väärästä suunnasta, sillä halusimme paistaa notskimakkarat vasta reitin loppuosuudella. Laavu ei kylläkään tule vastaan ihan itsestään (kiertää reitin sitten miten päin tahansa), sillä sen sijainti poikkeaa hieman reitiltä, ja suhteellisen tiheän metsän takia mekin ”vanhat eräjormat” jouduimme tosissaan etsimään laavua ennen kuin löysimme sen. Mutta palataan nyt kuitenkin takaisin reitin alkuosuuteen.

Reitin alussa kävelimme hyvin merkityllä reitillä läpi kauniin omakotitaloalueen sekä lehmien laiduntamaiden läpi, ennen kuin saavuimme metsän reunaan. Peltojen vieressä makoilevia lehmiä oli tietenkin pakko mennä morjestamaan. Nämä kaverit olivat hyvin kesyjä, ja tulivat mieluusti syömään ruohoa kädestä. Lehmät näyttävät vähän hassuilta, heh!

Kullaanpolku Raisio (5)Kullaanpolku Raisio (6)Kullaanpolku Raisio (8)Kullaanpolku Raisio (7)Kullaanpolku Raisio (9)

Matka jatkui hyvällä polulla metsän reunassa. Matkantekoon tuli vähän jännitystä, kun törmäsimme hiekkapolulla kyykäärmeeseen, ja hieman myöhemmin näimme metsässä ketun, joka jäi oikein tuijottamaan kahta eräjormaa. Lähdimme jolkottamaan ketun perään, mutta ihan turhaan. Viekas kettu katosi hetkessä silmistämme, vaikka kuinka rämmimme umpimetsässä sen perässä. Onneksi sentään löysimme takaisin polulle!

Metsässä Kullaanpolun reittimerkit vähenivät huomattavasti, ja jossakin välissä tajusimme tehneemme oman pienen rengasreitin ympyräreitin sisällä. Nauruhan siinä pääsi, kun löysimme itsemme tasan samasta paikasta missä olimme jo olleet noin puoli tuntia sitten, vaikka niin muka oltiin menossa oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa jouduin perumaan Tintå-ravintolaan tekemäni varauksen, sillä kello kävi, ja matkaa oli vielä taitettavana aika paljon.

Kullaanpolku Raisio (10)Kullaanpolku Raisio (11)

Löysimme huonoista reittimerkinnöistä huolimatta komean Kullaanvuoren. Sen korkeimmalle kohdalle on rakennettu puinen näköalatorni, josta voi huhujen mukaan hyvällä ilmalla nähdä jopa Turun tuomiokirkon. Kullaanvuoren huippu kohoaa 71 metrin korkeuteen, ja sieltä avautui komeat maisemat metsän yli (Turun tuomiokirkkoa emme paljain silmin pystyneet näkemään).

Meillä oli omat eväät mukanamme, ja söimme Kullaanvuoren näköalatornissa mansikoita kaikessa rauhassa maisemien ihailun ohessa, ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa (ja eksymään totaalisesti).

Kullaanpolku Raisio (12)Kullaanpolku Raisio (13)

Emme tienneet yhtään minne suuntaan näköalatornilta olisi pitänyt lähteä. Tutkimme maastoa, ja löysin lopulta reittimerkin, jota kohti lähdimme kävelemään. Myöhemmin kävi sitten selväksi, että löytämäni reittimerkki oli aivan toisen reitin merkki, joten niinpä talsimme kolme kilometriä täysin väärään suuntaan, ennen kuin tajusimme kääntyä ja kulkea samaa reittiä takaisin näköalatornille. Tässä vaiheessa ei enää naurattanut, nälkä oli alkanut jo kurnia, ja kiukku oli herkässä.

Löysimme takaisin näköalatornille, jonka läheisyydestä yritimme tosissaan etsiä Kullaanpolun reittimerkkiä. En edes enää muista löysimmekö merkin lopulta, vai johdattiko herra Longfield meidät puhelimensa navigaattorin avulla oikeaan suuntaan, mutta oikea polku löytyi kuin löytyikin noin kuuden kilometrin sekoilun jälkeen.

Tämän sekoilun jälkeen etsimme vielä laavua hyvän tovin. Maastossa oli kyllä kyltti missä luki ”laavu”, mutta kyltin osoittamasta suunnasta ei laavua ihan hevillä löytänyt. Tiedä sitten onko joku reipas eräjorma käynyt kääntämässä kylttiä hieman väärään suuntaan.. Lopulta notsipaikka kuitenkin löytyi ja kyllä maistui notsimakkara ihanalta 15 kilometrin tarpomisen jälkeen!

Kullaanpolku Raisio (15)Kullaanpolku Raisio (1)

Laavulta oli matkaa vielä autolle jokunen kilometri. Reittimerkit olivat miten sattui, ja loppumatka mentiin vähän mututuntumalla. Oikeaa polkua me kyllä onneksemme seurasimme, sillä tupsahdimme ohjeiden mukaisesti jossain välissä lemmikkieläinten hautausmaalle, jossa kymmenet ja taas kymmenet muistolaatat saivat tunteet pintaan edesmenneen Kodan vuoksi.. Hautausmaalta matka jatkui vielä pari kilometriä, josta osa tarvottiin tylsästi autotien vieressä, ennen kuin saavuimme takaisin Kerttulan liikuntakeskuksen parkkipaikalle, jossa auto meitä jo odottelikin.

Jos reitti alkoi sekavista merkinnöistä huolimatta kiinnostaa, kurkkaa Kullaanpolun kartta Raision kaupungin nettisivuilta. Me voimme reittiä kyllä suositella! Varaat vaan tarpeeksi aikaa ja evästä mukaan, niin pari eksymistä ei haittaa yhtään. Heh!

Kullaanpolku Raisio (2)

Markiisit kuuman terassin pelastajana

Jo heti ensimmäisenä kesänä vihreässä Vihervaarassa huomasimme, että etelään osoittava isohko terassi on pirun kuuma paikka aurinkoisella säällä. Perinteisistä aurinkovarjoista ei ole mihinkään, sillä Suomessa aurinko paistaa yksinkertaisesti liian alhaalta, jotta aurinkovarjoista saataisiin kunnolla hyötyä.

terassimarkiisit kannustalo (3)

Ensimmäisen kesän kärvistelimme tulikuumalla terassilla. Otimme aurinkoa, söimme ja grillasimme keskenämme sekä ystävien ja perheen kesken. Kaikki hikoilivat, ja välillä oli pakko siirtyä sisälle syömään, sillä terdellä oli liian kuuma.

Toisena kesänä keksin, että voisimme raahata kuumina päivinä grillin sekä terassipöydän tuoleineen takapihan nurmikolle, jossa on mukavan vilpoista istuskella varjossa. Takapihalla oli tosiaan mukava istua – varpaat sai upottaa paksuun nurmikkoon, jonka lisäksi takapihalla pääsi lähinaapureita lukuunottamatta muiden katseilta pakoon. Kovin kätevää terassikalusteiden ja grillin roudaaminen tontin toiselle puolelle ei kyllä ollut. Grilli painaa, ja isoa pöytää oli jopa suhteellisen huvittavaa kantaa vieraiden kanssa yhdessä takapihalle varjoon.

Kesän jälkeen muistin, että meidän varastokopissa on toinen terassikalusteryhmä. Päätin kantaa sen seuraavana kesänä pysyvästi takapihalle. Ajattelin myös, että ostamme takapihalle hiiligrillin, jotta painavaa grilliä ei tarvitse siirrellä seuraavana kesänä yhtään mihinkään.

Sitten tuli tämä kesä. Kaivoin yksikseni eräänä viikonloppuna varastokopin perukoilta toisen terassikalustesetin, pesin kalusteet ja siirsin ne pumppukärryn avulla takapihalle. Kaikki hyvin. Söin opintovapaan aikana takapihalla aamuauringossa pari kertaa aamupalaa, todeten samalla, että kalusteet uppoavat aika komeasti vielä hieman kevään kosteaan nurmikkoon.

Sitten tuli nurmikonleikkuun aika. Olin taas työmatkaleskenä, ja tartuin ruohonleikkuriin itsekseni. Voitte varmaan arvata miten ärsyttävää oli siirrellä nurmikonleikkuun yhteydessä puista sohvaa, neljää tuolia sekä isoa pöytää pois ruohonleikkurin alta. Meni ehkä vähän hermot.

Sitten mieleeni juolahti markiisit. Satuin kaiken kukkuraksi näkemään ensimmäiset hyvännäköiset markiisit juoksulenkillä hieman päähänpistoni jälleen. Nappasin markiiseista kuvan, ja näytin sen lenkin jälkeen herra Longfieldille. Markiisit päätettiin hommata siltä istumalta!

terassimarkiisit kannustalo (4)

terassimarkiisit kannustalo (7)

Otimme yhteyttä muistaakseni neljään eri markiisifirmaan päätyen lopulta Articin markiiseihin. Saimme markiiseista blogin kautta hieman alennusta, mutta ilman alennuksiakin Articin tarjous kuulosti parhaalta. Markiisit tilasimme ja ostimme A-Kaihtimelta, joka kuuluu Artic-ketjuun. Kävimme A-kaihtimien Espoon myymälässä tekemässä kaupat, sen jälkeen kun markiisiasentajat olivat ensin käyneet katsomassa sekä mittaamassa terassimme ja todenneet, että markiisien asennus onnistuu ilman ongelmia.

Tilauksen teon jälkeen jäimme odottamaan asennusmiehien soittoa. Markiisien toimitus kesti yllättävän pitkään – markiisit laitettiin tilaukseen toukokuun 11. päivä, ja ne asennettiin lopulta kesäkuun 16. päivänä.

terassimarkiisit kannustalo (5)terassimarkiisit kannustalo (2)

Asennuspäivä oli jännittävä. Ensinnäkin juhlin kyseisenä päivänä valmistumistani ylemmästä ammattikorkeakoulusta, jonka lisäksi mua jännitti suunnattomasti miltä massiiviset markiisit näyttäisivät terassillamme. En ole aiemmin ollut mikään markiisien suurin ihailija, mutta emme olleet parin edellisen vuoden aikana keksineet kuumalle terassille mitään muuta fiksua ratkaisua.

Jännitys ja pelko haihtuivat kuitenkin heti kun ajoimme koulun valmistujaisjuhlista kotipihalle, jossa asennusmiehet olivat täydessä työn touhussa. Miehet olivat saaneet asennettua ensimmäisen kahdesta terassille tulevasta markiisista, ja se näytti hyvältä. Jipii! Väri sopi kuin nakutettu taloomme, ja markiisi oli yllättävän kevyen näköinen. Markiisien asennus kävi näppärästi,  ja pian molemmat markiisit nököttivät omilla paikoillaan. Kiitimme asennusmiehiä, ja jäimme ihmettelemään markiiseja kahdestaan.

Tämä kesä ei nyt kyllä ole ollut kovin kuuma ja aurinkoinen, joten markiisien käyttö on ollut suhteellisen vähäistä. Tosin markiisit antavat suojaa myös sateen sattuessa, joten on niistä jotain hyötyä tänäkin kesänä jo ollut. Heh! Toivotaan kuitenkin, että saisimme nauttia loppukesästä vielä lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, ja markiisit pääsisivät vielä tämän vuoden puolella toden teolla käyttöön!

Pssst.. Terassin avoin ja (todella) ruma alaosa piti koteloida tänä kesänä rimoilla, mutta se jääkin nyt sitten ensi kesään. Miksi? Koska Italian matka ja koiranpentu.

terassimarkiisit kannustalo (1)

Lonna ja Parés Baltà

Morianteri, Herra Longfield tässä. Pääsin nyt kirjoittamaan sellaisesta asiasta kuin Lonna.

lonna_c_ravintola_.jpg lonna (3)

Lonna on saari. Eikä vaan mikä tahansa saari, vaan Helsingin edustalla sijaitseva, puolustusvoimien käytössä aiemmin ollut pikkusaari, jolla jotenkin kummallisesti poistettiin aikoinaan laivoista magneettisuutta, ja jolla huollettiin ja varastoitiin merimiinoja ja kaikkea semmosta jännää armeija-laivasto-touhua tehtiin. Vieläkin siellä on jonkun upseerikerhon saunatilat, mutta kaikenlainen hyödyllinen sotilastouhuilu on saarella nykyisin loppu, ja viime kesänä saari avattiin siviileille.

Lonnan katsotaan kuuluvan osaksi Suomenlinnan linnoituspiiriä, ja koska Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, ei Lonnalle sovi tehdä ihan mitä tahansa. Sen verran siellä kuitenkin on jo saatu aikaiseksi, että saarella toimii ravintola ja kahvila, jottei saarelle eksyvät siviilit joudu pyörimään hätääntyinenä ympäri pientä saarta, ruokaa ja juomaa etsien. Tulevaisuudessa saarelle ollaan myös avaamassa seminaaritilat, ja yleinen saunakin sinne ollaan johonkin nurkkaan pystyttämässä – kaikki nämä kommervenkit tosin tehdään Unescon valvovan silmän alla siten, että alueen yleisilme pysyy ennallaan.

lonna (2)lonna (12)

Me kävimme testaamassa Lonnan saaren kehuja saaneen ravintolan eräs alkukesän ilta. Viikon Viini oli ystävällisesti tarjonnut meille illallisen ravintolassa viineineen kahdelle hengelle, mutta me otimme mukaan myös Hulin vanhemmat, ja suuntasimme saarelle juhlistamaan Hulin valmistumista. Hyvä Huli! Olet nyt valmis!

Ennen varsinaista ruokailua meille kerrottiin vähän saarella olevasta ravintolasta, ja eritoten ravintolan viineistä, jotka on kaikki kotoisin Pares Baltan viinitilalta. Tila on pienehkö mutta pitkään toiminut luomutila Espanjasta, ja tilan pitäjistä toinen, herra nimeltä Josep, on kuulemma saanut alkunsa Suomessa, kun tilan edellinen pitäjä kävi vaimoineen Suomessa matkalla. Josep vetää viinitilaa nykyään veljensä Joanin kanssa. Veljekset tekevät viinit, ja näiden vaimot hienosäätävät niiden maut kohdilleen. Lonna on nyt ottanut koko Pares Baltan katalogin käyttöönsä, ja ruoka ravintolassa tehdään näiden viinien makujen mukaan. Kovasti meille vakuuteltiin, että viinien pitäisi hyvin antaa tilaa ruokien mauille, ja tokihan me se uskottiin.

lonna (7)lonna (4)

Koska oli Hulin valmistumisjuhlat, alkuun juotiin lasilliset cavaa tai mustaherukkalehtimehua. Cava oli meidän makuumme kuivahkoa ja helppoa juoda, mustaherukkalehtimehu oli tosi hyvää niiden mielestä jotka moista cavan sijaan joivat.

Piakkoin eteen tuotiinkin sitten jo ensimmäiset ruoka-annokset. Ensimmäinen piti sisällään ainakin spelttiä, parsaa ja 65-asteisen munan (onneksi se ei ollut 66-asteinen, mä en ois voinut muuten syödä sitä). Tämän ruoan kanssa meille tarjottiin sitä samaa cavaa mitä alkumaljatkin olivat olleet, tosin ilman kuplia, elikkä se oli ihan valkoviiniä sitten vain. Blanc de Pacs -valkkari oli tosi hyvää, ilmavaa ja kepeää, ja sopi oikein hyvin ruoan kanssa yhteen. Eivät ne valehdelleet.

Toinen vaihtoehto alkuruoalle oli annos, joka sisälsi lammasta, ruoholaukkaa, creme fraichea, retiisiä ja jotain mantelimöhnää. Koko setti oli maustettu mintulla, kuminalla ja jollain tosi tutulla mausteella jota ei saatu päähämme, semmonen marokkolainen maku siitä tuli miltä esim. sen yhden kätensä musteella sotkeneen hymypojan Boulevard Social -ravintolassa melkein kaikki maistuu. Tämän ruoan kanssa juotiin Mas petit 2012 -punaviiniä. Kyseinen viini maistui vähän tunkkaiselta, enkä sellaisenaan ois kauheasti viinistä välittänyt, mutta jotenkin se toimi todella hyvin sen ruoan kanssa.

lonna (8)lonna (1)

Alkuruokien jälkeen saatiin sitten aluksi seuraava viini laseihimme. Tämä viini oli Indigena 2014 -roseviini, ja se oli kuulemma oiva pari seuraavalla herkäksi luonnehditulle pääruoka-annokselle. Viinistä reipas tarjoilijatäti kertoi, että siinä on valmistusvaiheessa lojuteltu hetki punaviinirypäleitä valkoisten kanssa, niinku kuulemma aina roseviinien kanssa tehdään, ja että viini on kuiva, mineraalinen, ja siinä pitäisi maistua maaperä. Näin sanoi ammattilainen, me sanoimme, että viini ei yhtään maistunut mullalta, mutta ehkä se maaperän maku olikin sitten jotain muuta. Tultiin sellaiseen tulokseen, että viini oli vähän vetisen makuinen, ja maistui lähinnä mehulta eikä viiniltä, ja se oli siis ihan positiivinen asia, viini oli nimittäin meistä oikein hyvää.

lonna (9)

Viiniä aikamme kummasteltuamme pöytään tuotiin sitten pääruokakin. Valittavana oli kolmea eri lisuketta: yhteen kuului cous cousia, kurkkua, rusinaa ja minttua, toinen piti sisällään mesijuurta ja kaalia, ja kolmas oli vehnänoraita ja salaattia. Varsinainen ruoka oli kuhaa, jonka kanssa oli kukkakaalia, herneenversoja, kalakermaa ja omenaa, ja sitten siihen lautaselle sai viskellä lisukekipoista sitä mitä huvitti. Lisukkeet oli runsaat, ja oli ihan kiva kun ne ei olleet sellaisia tavanomaisia perunajuttuja. Lisukkeista salaattia sisältävän kipon sisälmykset oli tosi maukkaita, vinaigretellä tai jollain oli tehty salaatista hyvän suolaista. Pääruoasta kala oli tosi hyvää, ja sopi eritoten kukkakaalin kanssa hyvin yhteen, maut oli selkeät ja taas tuntui että joku on kyllä kovasti miettinyt että mitä siihen lautaselle oikein laitetaan. Vetiseksi mehuksi julistamamme viini toimi taas erinomaisen hyvin ruokien kanssa, ja Hulin äiti keksikin oikein hienosti kuvailla, että jos ajatellaan taulua, niin roseviini oli kuin taustaväri: yksin tylsä, mutta ruoan kanssa toimiva ja sitoi kaiken yhteen. Tosi hienosti sanottu, ihan kun tajuttaisiinkin jotain näistä asioista kun tämmösiä tänne kirjoitellaan.

lonna (10)lonna (11)

Pääruokien jälkeen pöytään hilattiin juustoja, jotka oli kaikki kotimaisia. Siinä oli Klippania, Keisaria ja Peltolan Blue-juustoa. Jouduin kysymään näiden juustojen nimet uudestaan tarjoilijalta, jotta sain ne varmasti oikein, eli niiden on nyt oltava 100 % jämptisti. Juustojen kanssa tuotiin punaviiniä, joka oli tehty niistä samoista rypäleistä, joita oli roseviinin valmistuksen aikana lilluteltu hetki niiden valkoisten rypäleiden seassa. Juustot oli tosi voimakkaita, kova juusto (Keisari) oli hyvää, se oli lämmintä (temperoitu on kuulemma oikea termi) ja vähän jauhomaista. Sinihomejuusto eli Peltolan Blue oli todella tujua, omaan makuuni ehkä vähän turhankin tyräkkää, mutta kun sekaan laittoi juustojen kaverina ollutta marinoitua porkkanaa, maku vähän tasoittui. Löysä Brie-juusto (Klippan) oli juustoista mauttomin ja jäi vähän kahden tujumman kaverin jalkoihin. Viini oli tosi marjaisen makuista, ei liian räväkkä, vaan semmonen sopivan lillu mutta silti täyteläinen. Tää oli meistä parempaa yksinään kun se lampaan kanssa tarjoiltu punaviini, mutta ei taas varmaan ois sopinut oikein hyvin sen lihan kanssa. Hulin isä oli muuten sitä mieltä, että parasta punaviiniä oli nyt jo edesmennyt Sorbus. En oo ihan varma jakaako kovinkaan moni viini-Niilo tämän mielipiteen.

lonna (13)

Juustot kun oli syöty ja Sorbuksia kaihoisasti muisteltu, tuli pöytään vielä jälkiruokapläjäys. Siinä oli minttua, valkosuklaa-parfaitia (kai se noin kirjoitetaan) ja siihen päälle oli vielä viskelty valkosuklaarouhetta. Ai hemmetti miten hyvää se oli, varsinkin kun napsi lusikkaan kaikkia ainesosia ja sitten kauhoi koko setin suuhunsa! Vähän jäi lopussa harmittamaan, kun valkosuklaa-parfait pääsi loppumaan ja vikat lusikalliset joutu kokoamaan jäljelle jääneistä sössöistä. Ois pitäny alussa säästellä sitä valkosta mönjää ja laittaa reippaammin muita.

lonna (14)

Kaiken kaikkiaan illallinen oli tosi onnistunut. Ruoat oli hyviä, ja tarjolle tuoduista viineistä tämmöset amatööritkin pääsi jyvälle minkälaisista viineistä Jose ja kumppanit tykkäävät. Kaikki oli oikeastaan semmosia ruokaviineiksi sopivia hyviä taustaviinejä, itsessään ei ehkä ois mikään ollut sitä juustojen mukana tuotua punaviiniä lukuunottamatta niin superhyviä, mutta sopivat mahtavan hyvin tarjoiltujen ruoka-annosten kanssa yhteen. Tarjoilijanainen, joka esitelmöi ruoista ja viineistä, oli tosi asiantunteva, välillä joutui kysymään tarkennuksiakin kun ei noviisit ymmärtäneet mitä äsken sanottiin, mutta ei yhtään nainen häiriintynyt kummallisistakaan kysymyksistä.

Menkää siis kaikki Lonnaan, ja kun tulee nälkä eikä lauttaa takaisin mantereelle kuulu, menkää Lonnan ravintolaan syömään!

lonna (6)

Helppo mansikkaherkku kesään

Vieraita tulossa lyhyellä varoitusajalla, ja kaapissa on vain mansikoita, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sekä paketti Domino-keksejä? Ei hätää, tässä helppo ja nopea mansikkaherkku kesään! No okei, ehkä tähän kesäiseen jälkkäriin tarvittavia aineksia ei loju kaapissa tuosta vaan. Mutta ne on tosi nopea hakea (lähi)kaupasta ennen vieraiden tuloa.

kesäjälkiruoka (4)

Minä sain maistaa tätä herkullista jälkkäriä ensimmäisen kerran koulukaverin luona heinäkuun alussa järjestetyissä grillibileissä. Suhtellisen kevyt ja mansikkainen jälkkäri oli kovasti mieleeni, ja niinpä tein sitä itsekin vain viikon päästä vanhemmilleni, jotka tulivat käymään kesävierailulla myöhäisen lounaan merkeissä. Herra Longfieldin laittaessa meille ruokaa, ihastelimme äitini kanssa puutarhassa kukkivia kukkia, jotka ovat tänä kesänä vihdoin alkaneet rehottaa ihan tosissaan. On perennapenkeissä vielä kaljujakin kohtia, mutta on mukavaa kun pihassa kukkii vihdoin kunnolla, ja perennat ovat alkaneet levitä ja viihtyä kukkapenkeissä.

kesäjälkiruoka (1)

kesäjälkiruoka (6)

Kun herran kokkaama savustettu pestolohi oli saatu tuhottua neljään pekkaan, oli aika keittää pressokahvit (ja mulle teetä) ja nostaa terassipöydälle jälkkärit.

Olin tehnyt jälkkärit paria tuntia ennen vanhempieni tuloa valmiiksi jääkaappiin. Jälkkärin voi hyvin tehdä juuri ennen tarjoiluakin, mutta itse pidän siitä, että murskatut Domino-keksien palat ehtivät imeytyä vaahdotettuun vaniljakastikkeeseen pehmentyen mukavasti.

Mansikkaherkkua (4 – 6 annosta) varten tarvitset purkin Valion 9 % vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, yhden pötkön Domino-keksejä sekä tuoreita mansikoita noin litran verran. Ensin mansikat tulee pilkkoa neljään osaan (eli aika pieniksi paloiksi), sen jälkeen Dominot murskataan ja viimeiseksi vaniljakastike vaahdotetaan kunnolla vaahdoksi. Sen jälkeen näitä kolmea ainesosaa laitetaan mielellään nätteihin tarjoiluastioihin kerroksittain, niin kauan, että kippo on täynnä. Ja jos aikaa on, täytetyt kipot voi nostaa huoletta pariksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään ennen herkutteluhetkeä.

Helppoa, nopeaa ja herkullista!

kesäjälkiruoka (5)

Vinkit grillikesään

Alkukesä on ollut hieman viileä ja tuulinen, mutta eiköhän se kuuma kesä saada ihan pian myös tänne Suomeen. Ja jos ei saada, niin laitetaan ainakin grilli kuumaksi! Tässä teille kootusti vinkkejä kuumaan grillikesään.

Lisukkeet ja kastikkeet

Grilliruokien lisukkeita voi olla välillä hieman hankalaa keksiä. Perus grillimakkara on toki hyvää, mutta ateriasta saa monipuolisemman, kun makkaran kylkeen tekee salaatin tai jonkin lämpimän lisukkeen. Nappaa tästä muutamat lisuke- ja kastikereseptit kesän grillailuja varten talteen.

Hunajaiset uunivihannekset voit törkätä uuniin ja tehdä lihat samalla valmiiksi grillissä. Kätevää ja herkullista. Tuoreet kotimaiset vihannekset ja juurekset kruunaavat koko jutun.

uunijuurekset

Lämmin tomaatti-vuohenjuustopaistos on yksi omista suosikeistani. Tämänkin voi valmistaa uunissa, samalla kun lihat kärtsääntyvät grillissä. Juuston ansiosta lisuke on myös täyttävä, ja voihan sitä toki syödä myös sellaisenaan.

vuohenjuusto-tomaattisalaatti

Munakoiso-vuohenjuustosalaatti toimii myös sellaisenaan kasvisruokana, mutta toki se sopii myös grillilihojen lisukkeeksi.

munakoiso-vuohenjuustosalaatti

Ratatouillea meillä on syöty hurjan hyvän, itse savustetun lohen kanssa. Ratatouille on värikästä, terveellistä ja herkullista. Lohen savustusresepti löytyy myöhemmin tästä postauksesta. Toki värikästä ratatouillea voi popsia minkä tahansa muunkin grillilihan kanssa.

ratatouille

Me vietämme juhannuksen tänä vuonna Toscanan kuuman auringon alla. Toivottavasti säät sallivat myös Suomessa keskikesän juhlan aikaan. Panzanella on kotoisin Toscanasta, ja tämä leipäsalaatti sopii mainiosti myös suomalaisen grilliruoan lisukkeeksi. Hyvää on!

panzanella

Lisukkeisiin voi myös lukea erilaiset kastikkeet. Olen blogissa tässä vuosien saatossa julkaissut (vain) kaksi oikein pätevää kastikkeen reseptiä, jotka toimivat hyvin grilliruokien kanssa. Sitruunamajoneesi maistuu erityisesti lihan kanssa, se on tuhtia, mutta hyvää. Parmesaanikastiketta tein savulohelle, ja se oli myös oikein herkullista. Kaipa parmesaanikastike sopii myös lihan kanssa, kokeilemaan vain rohkeasti.

parmesaanikastike

Kasvis

Me olemme herra Longfieldin kanssa lihansyöjiä, mutta on blogissa siitä huolimatta julkaistu jokunen oikein kelvollinen kasvisreseptikin. Kurkataan niitä seuraavaksi.

Herkkusienet täytetään usein erimakuisilla tuorejuustoilla, jonka jälkeen ne kääritään pekoniin. Oikein mainio resepti sekin, mutta marinoidut herkkusienet tuovat grilliruokapöytään sienien osalta mukavaa vaihtelua.

grilliherkkusienet

Parsaa on nopea ja helppo grillata. Blogista löytyy reseptit grillatuille soija-seesamiparsoille sekä sitruuna-parmesaaniparsoille. Parsat toimivat sellaisenaan, mutta myös lihan tai kalan lisukkeena. Parsat ovat ohuita, joten niitä varten kannattaa hommata vaikkapa Eskimon foliogrillausalustoja. Me grillaamme nykyisin lähes kaiken kätevien grillausalusten päällä, sillä grillin peseminen on kovin ärsyttävää puuhaa.

grillattu parsa

grillatut parsat

Liha ja kala

Seuraavaksi käydään lihaisten juttujen kimppuun. Rasva tirisee ja nälkä lähtee!

Grilli ja possunpihvit kuuluvat yhteen. Kokeile tänä kesänä paistettua sinanpinsiemenpossua, jos kaupan valmiit marinadit alkavat tökkiä.

sinapinsiemen possua

Chimichurri oli pari kesää sitten kova sana. Me söimme chimichurri-marinoitua naudan sisäfilettä panzanellan kanssa kolme kesää sitten edellisen asuntomme pienellä terassilla. Tänä kesänä voisin ottaa tämän reseptin uudelleen kokeiluun, viime kerrasta kun on kulunut jo aika pitkä aika.

Chimichurri

Vaihtelua ainaisten pihvien ja makkaroiden keskelle saa herkullisilla surf and turf -vartailla, joihin tulee possua, nautaa ja katkarapuja. Nam!

surf&turf

Salaattiakin voi grillata! Grillatulla kanasalaatilla hurmaat ja ällistytät varmasti myös vieraat, kannattaa kokeilla.

Salaattia grillissä

Ja sitten grillipitsojen pariin (kurkkaa myös postaus kesältä 2011). Grillipitsat ovat yksinkertaisesti sanottuna sairaan hyviä, ja niitä onkin viime kesinä kokkailtu meillä suhteellisen ahkerasti. Täytteitä kannattaakin valita laidasta laitaan, jotta jokainen voi helposti rakentaa juuri sellaisen pitsan kuin itse haluaa. Testaa ihmeessä pitsojen grillausta tänä kesänä, jos et ole ennen tätä kokeillut!

grillipitsa

Makkara kuuluu meidän kesään. Sitä ruskistetaan niin grillissä kuin nuotiossakin, ja sen kanssa pitää saada sinappia. Pestomarinoituja makkara-halloumivartaita kokeilin ensi kertaa tänä kesänä. Oikein simppeli ja onnistunut kokeilu. Makkaramix oli taasen viime kesän loistoideani. Jos porukkaa (lihansyöjiä) on tulossa paljon syömään, kannattaa ostaa läjä erilaisia makkaroita, grillata ne, ja antaa jokaisen syödä niitä makkaroita joista he pitävät. Lisukkeeksi käy vihersalaatti, ja jos on oikein reipas, voi sinapitkin tehdä itse.

makkara-halloumivartaat (2)makkaramix

Postauksen loppuun on vielä pakko lisätä kaksi savustetun kalan reseptiä. Meillä on käytössä Muurikan sähkösavustin, ja olemme tykästyneet laitteeseen paljon. Kalan savustaa yllättävän nopeasti, ja vaikka kyseessä on (vain) sähkösavustin, maistuu kalassa savu meidän mielestä enemmän kuin riittävästi. Kesäkauden ensimmäinen itse savustettu kala maistuu tietenkin aina parhaimmalta. Meillä on savustettu viime vuosina kuhaa sekä pestolohta. Voimme vain suositella molempia reseptejä.

Kuumaa grillikesää kaikille!

savukuhasavustettu pestolohi

Grillaa&Chillaa: Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

Palataan vielä toisen postauksen verran mukavaan ja aurinkoiseen perjantai-iltaan, joka kului tällä kertaa koulukaverien kanssa grillaten. Kuten edellisessä alkoholittoman sangrian postauksessa totesin, olimme jakaneet illan ruokien vastuut viiden hengen grilliporukan kesken. Mun vastuulle jäi jälkkäri, sangria sekä grillivartaat. Vieraat toivat mukanaan valkkaria, salaatin, lihat, maissit sekä herkkusienet täytteineen ja pekoneineen. Nam nam nam!

makkara-halloumivartaat_c_grillaus_.jpgmakkara-halloumivartaat (1)

Vartaisiin päädyin lopulta hyödyntämään uusimman Yhteishyvän mukana tullutta pestomarinoitujen makkara-halloumivartaiden reseptiä. Pesto on hyvää, makkara ylihyvää ja grillattu halloumi taivaallisen hyvää, joten ajattelin, että käsissäni oli kohtuullisen varma resepti. Ja niinhän se myös oli! Vartaat oli helppo ja nopea tehdä. Sen kun vain pilkkoi oman lempigrillimakkaran ja halloumijuuston sopiviksi paloiksi, ja tunki palat puisiin grillitikkuihin. Halloumijuusto kannattaa pilkkoa aika isoiksi paloiksi, ettei se hajoa käsiin samalla kun juustopalan työntää grillitikkuun (nimimerkillä kokemusta on). Peston voi tehdä itse, mutta toki voi käyttää myös valmista vihreää pestoa. Toisaalta se on kyllä vähän hölmöä, sillä peston tekee todella nopeasti muutamasta hassusta raaka-aineesta. Grillikesä on tässä huushollissa nyt komeasti avattu, mitenkäs teillä muilla? Joko grilli on ollut monta kertaa kuumana? Lempparireseptit jakoon!

makkara-halloumivartaat (2)

Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

5-6 annosta

Pestomarinadi

  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • ½ dl oliiviöljyä

Lisäksi grillitikkuja (puisia tai metallisia)

1. Paloittele makkarat ja kuutio juusto.

2. Valmista marinadi lisäämällä kaikki ainekset kulhoon, ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella.

3. Pujota makkaroita ja halloumijuustopaloja vuorotellen vedessä liotettuihin puisiin, tai öljyttyihin metallisiin grillitikkuihin.

4. Grillaa vartaat kuumassa grillissä välillä käännellen.

5. Valuta päälle juuri ennen tarjoilua vihreää pestokastiketta. Ja sitten vain nauttimaan kesästä!

makkara-halloumivartaat (5)

Alkoholiton sangria kesään

Eilen töiden jälkeen mun luokse saapui neljä ihastuttavaa koulukaveria, sekä yksi valtavan söpö karvapallo, viettämään iltaa grillauksen merkeissä. Jännitin viimeiseen asti pysyisikö sateet ja isot pilvet poissa taivaalta, ja onneksi niin kävi! Siirryimme sisälle vasta yhdeksän jälkeen illalla, ja terassilla saattoi osan iltaa istua ainoastaan toppi (ja housut) päällä. Kesä!

alkoholiton sangria (6)alkoholiton sangria (1)

Illan juoma- ja sapuskapuoli oli suunniteltu yhdessä etukäteen, ja jokainen toi mukanaan jotain. Mun vastuulle jäi jälkkärin lisäksi grillivartaat sekä alkoholittoman sangrian tekeminen. Alkoholittoman siitä syystä, että yksi kavereista tuli paikalle autolla, ja oli toki ihan ystävällistä tarjota hänellekin jotain kesäistä juotavaa.

Teimme herra Longfieldin kanssa viimesyksyisille kolmekymppisilleni tosi hyvää alkoholillista sangriaa, jonka reseptiä vilkaisin suunnitellessani alkoholitonta versiosta tästä kesäistä juomasta.

alkoholiton sangria (5)alkoholiton sangria (4)

Heleän värinen sangria maistui onneksi myös hyvältä, ja sen reseptiä pyydettiin jo heti eilen illalla. Kavereita on syytä totella, joten tässä olisi kesäisen alkoholittoman sangrian resepti. Muistakaa te muut lisätä juomaan jääpaloja juuri ennen tarjoilua. Itse nimittäin unohdin jääpalat kaiken häsän ja juttelun keskellä pakastimen perukoille.

Alkoholiton sangria

  • 1 litra granaattiomenamehua
  • 4 dl appelsiinimehua
  • 4 dl kivennäisvettä
  • 1-2 kpl appelsiinia
  • 2 kpl limeä
  • vajaa rasiallinen tummia viinirypäleitä
  • jääpaloja

1. Sekoita nesteet hyvin sekaisin (granaattiomena- ja appelsiinimehu sekä kivennäisvesi). Maista, ja tee korjausliikkeitä, jos maku ei miellytä.

2. Pese appelsiinit, limet sekä tummat viinirypäleet todella hyvin. Leikkaa appelsiineista ja limeistä ohuehkoja siivuja, ja puolita siivut niin halutessasi.

3. Lisää hedelmiä kerroksittain juoma-astian pohjalle (appelsiini- ja limeviipaleet sekä tummat viinirypäleet). Kaada päälle sangria ja anna muhia jääkaapissa tunnin tai pari. Lisää juomaan juuri ennen tarjoilua jääpaloja.

alkoholiton sangria (3)

Mustasaari (HKI)

MustasaariMustasaari

Suuntasimme eilen ystäväni kanssa Mustasaareen viettämään rentoa (ja todella kuumaa) kesäpäivää. Mustasaaresta mulle kertoi aiemmin kesällä työkaveri kysellessäni töissä(kin) vinkkejä lammasaitausten löytymiseen. Mustasaaresta niitä lampaita nimittäin löytyy. Tarkemmin sanottuna lampaat kuljeksivat vapaana Mustasaaren vieressä sijaitsevalla luonnontilaisella Hevossaarella. Lampaat saapuvat muutamien muiden eläinten (kanat ja puput) tapaan saarelle alkukesästä, ja viettävät siellä melkoisen leppoisia päiviä koko kesän ajan.

Etsiskelimme lampaita jokusen tovin ennen kuin törmäsimme niihin vadelmapuskissa. Aloin äännellä lampaille mystisillä äänillä, ja pian koko lauma alkoi määkiä mulle takaisin ja liikkua kummallisia ääniäni kohti. Lammaslauma kuitenkin ohitti minut, ja jatkoi matkaansa ystävääni kohden, joka lähti kävelemään tietä pitkin lammaslauma perässään. Kun ystäväni pysähtyi, pysähtyivät myös lampaat. Tunnettiin itsemme ihan lammaspaimeniksi! Hah!

Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat Mustasaari lampaat

Mustasaari on Helsingin seurakuntien omistuksessa, mutta kaikki ovat tervetulleita saareen sen aukioloaikoina kesäisin (vuonna 2014 saari on auki yleisölle 3.6.-17.8.). Saari on päihteetön eikä sinne saa tuoda mukanaan koiria. Päihteetön saari, jossa kuljeskelee lampaita vapaana, oli odotetusti lapsiperheiden suosiossa. Mutta kyllä sekaan mahtui myös pari kolmekymppistä leidiä!

Lampaiden ihmettelyn jälkeen suuntasimme rannalle ja kaivoimme rantapyyhkeet esiin. Kävimme pulahtamassa pariin kertaan meressä, suunnittelimme syksyn yhteistä Berliinin matkaa ja juttelimme niitä näitä. Rannalla oli meidän lisäksi lapsiperheitä, vanhempia mummeleita sekä muutama hanhiperhe. Laituriin parkkeerasi myös pari melojaa, jotka tulivat Mustasaareen kahvi-/lounaspaussille. Mustasaaressa tarjoillaan nimittäin kehuttua lounasta kesäkuusta elokuuhun kello 12-14 vaivaisen 9 euron hintaan. Meidän piti mennä saareen lounaalle, mutta ystävälläni oli sen verran kova sushihimo, että päädyimme lopulta syömään Mustasaaressa sämpylät, ja kuuman rantapäivän jälkeen suuntasimme sushille Korjaamon Sushibar + Wineen.

MustasaariMustasaari Mustasaari Mustasaari Mustasaari MustasaariKorjaamon sushit, nam!

Mustasaari sijaitsee Seurasaaren selällä, Lauttasaaren pohjoispuolella. Saareen pääsee yhteysalus Walhallalla Taivallahden laiturista Hietsun kupeesta (Eteläisen Hesperiankadun päässä). Venematka kestää vajaan vartin ja edestakainen matka kustantaa 4 euroa (vain käteismaksu). Taivallahden laiturin vieressä on kohtuullisen paljon parkkipaikkoja autoille, joten saapuminen onnistuu myös omalla autolla.

Lauttojen aikataulut kannattaa kurkistaa Mustasaaren nettisivuilta. Nettisivuilta löytyy paljon muutakin infoa saaresta ja siellä järjestettävistä tapahtumista (lähinnä kirkollisia tapahtumia).

Mustasaari Mustasaari