Spisin pitkä vegaaninen maistelumenu epäpätevän ruokabloggarin kertomana

Spis on pieni, 18-paikkainen ravintola Helsingissä. Spis keskittyy puhtaisiin, pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Menujen pääosaa näyttelevät kasvikset. Saatavilla on maistelumenut jokaiseen makuun: vegaaneille, kasvissyöjille sekä lihan että kalan ystäville. Me olemme herra Longfieldin kanssa käyneet Spisissä kerran aiemmin, silloin herra veti lihamenun ja minä kasvismenun. Tykästyimme paikkaan hurjasti.

Aivan joulukuun lopussa suuntasin Spisiin uudemman kerran, tällä kertaa leidiporukassa. Olimme ostaneet lähes vegaanille ystävällemme syntymäpäivälahjaksi pitkän vegaanisen maistelumenulahjakortin, ja luvanneet lähteä hänen mukaansa kiskomaan vegaaninen menu lihansyöjämasuihimme. Tiedossa oli siis kahdelle leidille uusia ruokakokemuksia.

Niin kovasti kuin haluaisinkin kattavasti illan menusta kertoa, täytyy tässä kohden tuottaa teille lukijoille pettymys. Kävi nimittäin niin, että ilta vei minut mukanaan. Kuvia räpsin jutustelun välissä jokusen hassun, välittämättä pätkääkään kameran asetuksista. Virhe. En lisäksi ottanut ravintolaan mukaani pientä pinkkiä muistivihkoani, joka kulkee yleensä mukana, jos tiedossa on esim. jokin pidemmän kaavan mukaan vedetty illallinen. Tämä ihan siitä syystä, että pystyn kirjoittamaan kummalliset ruoat ylös jo ravintolassa. No, nyt vihko oli kotona, ja Spisin pöydässä istui vain yksi lahopäinen leidi, jolle lähes kaikki vegaanisen menun sapuskat olivat entuudestaan täysin tuntemattomia. Yritä siinä sitten muistaa yhteensä 13 annoksen kaikki mystiset ainesosat. Ei onnistu. Vihkon kotiin jättäminen oli virhe. Toki olisin voinut kirjoittaa muistiinpanot myös puhelimeen, mutta sekin unohtui siinä räkätyksen keskellä. Ehkei se toisaalta mikään virhe ollutkaan, sainpahan nauttia illallisesta kerrankin ilman tuhottomia kuvaussessioita sekä jatkuvien muistiinpanojen kirjoitttamista kaikessa rauhassa, keskittyen siihen olennaiseen – hyvään seuraan.

Mutta kyllähän Spis pitkän vegaanisen maistelumenunsa kera ansaitsee yhden postauksen verran tilaa blogista. Joten kurkataan seuraavaksi miltä epäpätevän ruokabloggaajan ravintola-arvostelu näyttää ja kuulostaa.

Aluksi pöytään tuotiin alkujuomat sekä leivät. Minä kittasin koko illan alkoholittomia juomia, kun vain muistaisi mitä.. Seljankukka-jotain oli toinen illan aikana juomistani litkuista, ja toinen oli jotain muuta, ehkä mansikka-jotain. Ystäväni tilasivat viinipaketin menun kanssa, se sisälsi valkoisia ja oransseja viinejä. Ei yhden yhtä punaviiniä, josta ystäväni olivat hieman harmissaan. Kasvisruoan kanssa passaa punkkukin kuulemma oikein hyvin.

Alkupalaleivistä mulla ei ole mitään muistikuvaa. Niiden kanssa ei vegaanisessa menussa tarjottu tietenkään voita, vaan olisikohan se ollut kylmäpuristettua öljyä, jonka seassa oli jotain mustaa. Seos maistui aivan maapähkinävoille.

Varsinainen lämmittelyalkupala oli näkkäri, jonka päällä oli kolme pisaraa jotain. Siemennäkkäriä se taisi olla, mutta tuosta vaaleanruskean pisaran mausta ei ole muistikuvaa.

Seuraavaksi pöytään tuotiin jokaiselle kolme söpöä sormipalaa, joista tunnistan jälkikäteen kuvien perusteella ainoastaan punajuuren, se on tuo punainen pieni pala. Muista ei ole mitään muistikuvaa.

Kolmas lämmittelyalkupala lukeutuu myös ”ei mitään muistikuvaa” -kategoriaan. Näyttää ehkä sipulilta, tuosta sipulipalojen alla olevasta juustoraasteen näköisesta jutusta ei ole mitään käsitystä. Tai on sen verran, että olen varma, ettei se ole juustoa.

Sitten oli tiedossa lisää alkupaloja. Punajuurta siinä oli. Annos oli kaunis, mutta en yhtään muista oliko se lämmin vai kylmä.

Seuraava annos oli lämmin, sen muistan. Sienisörsseli oli tosi herkullista. Sieninä oli ainakin suppiksia, ja suppisten maku hallitsi koko annosta. Mutta se ei minua haitannut, sillä suppikset ovat hyviä. Kunhan niitä ei joudu syömään ihan joka viikko.

Sitten tarjoilija toi pöytään jälleen ihan punajuurilta näyttävän annoksen. Mutta menimme halpaan! Tässä annoksessa ei ollut punajuurta ollenkaan, kyseessä oli punaista porkkanaa. Herra osti kotiinkin mulle joku aika sitten erivärisiä porkkanoita ja dippejä. Olin niin urpo, että söin vaan oranssit porkkanat, keltaiset ja punaiset näyttivät sen verran epäilyttäviltä, etten koskenut niihin.

Seuraava annos oli yksi koko maistelumenun suosikeistani. Naurista kolmella tavalla. Älkää kysykö mitkä ne kolme tapaa olivat (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, heh). Tämän annoksen nimi oli ainoa joka jäi mieleeni, ja sekin ihan siitä syystä, etten edes tiennyt mikä on nauris. Ihan oikeasti en tiennyt, mun oli pakko googlata ”nauris” sen jälkeen kun tarjoilija esitteli meille mitä lautasella oli. Lihansyöjä sai totisesti uusia makuelämyksiä!

Nauriksen jälkeen oli välidrinkin aika. En muista yhtään mitä drinkki piti sisällään, mutta pahaa se oli.

Lisää lämpimiä pääruokia oli tiedossa seuraavaksi. Luulin lautasella olevia herkullisia uppopaistettuja juttuja perunaksi, mutta väärin meni. En kylläkään osaa kertoa mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan perunaa. Vihreän lehden alla oleva valkoinen juttu oli jotain vegaanista juustoa, sen nimi oli joku outo, mutta ei sekään muistu enää mieleen. Tämä annos oli kokonaisuudessaan hyvällä tavalla erikoinen, kaikki sen osa-alueet olivat minulle täysin outoja enkä osannut yhtään ajatella miltä ne maistuvat suussani.

Lämpimien ruokien jälkeen siirryttiin jälkiruokien pariin. Ensin piti neutralisoida suu. Se tehtiin lakka-/hillasorbetin (onko ne edes sama asia..?) avulla. Sorbetti oli niin outoa (maistui suoraan sanottuna mädältä), että se jäi syömättä.

Pääjälkiruoka tarjoiltiin ihanista ruskeista lautasista. Sorbettia oli tarjolla tälläkin kertaa, nyt tosin (ehkä) porkkanasta tehtyä. Se oli tosi hyvää, ja kaavin lautasen aivan tyhjäksi.

Viimeiseksi pöytään tuotiin Spisin erikoisuus – suuren legopalikan päällä pieniä makeita herkkuja. Tällä kertaa legopalikalla oli itse tehtyä lakua sekä marmeladia, kolmannesta herkusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.


Että semmoinen illallinen epäpätevän ruokabloggarin kertomana. Eikö ollut avartava ja mielenkiintoinen yhteenveto? Voi jestas sentään. Ensi kerralla muistivihko lähtee mukaan.. Ennen sitä voitte kyllä käydä kurkkaamassa mitä herra Longfield kirjoitti meidän ensimmäisestä Spisin vierailusta blogiin. Herralla oli muistiinpanovälineet mukana, sen saattaa kyllä postauksesta myös huomata.

Pakko myös vielä todeta, että Spis on cool ja makea paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä astetta päheämmällä illallisella!

Spis

Mopsi, Herra Longfield tässä.

Saimme tuossa jokunen aika sitten valmistumisjuhlissamme lahjaksi ihan mahtavia lahjakortteja! Ne kävivät kuulemma ihan minne tahansa! Näitä maagisia kapistuksia kutsuttiin nimellä ”20 euron seteli”, oletteko ennen moisista kuulleet? Supermahtavien lahjakorttien lisäksi saimme myös kehotuksen käyttää ne kahden hengen illalliseen helsinkiläisessä Spis-ravintolassa, ja tokihan me kehotusta kuuntelimme. Niinpä sitten eräs ilta paukkasimme hienojen lahjakorttiemme kanssa Spissiin sisään. Olimme tehneet paikkaan pöytävarauksen, ja se onkin ihan suositeltavaa, koska ravintola on kooltaan melkoisen kompakti: sisään mahtuu vain 18 ruokailijaa kerrallaan.

Ravintola Spis Helsinki

Spississä on semmonen systeemi, että sieltä saa tilata vain menu-kokonaisuuksia, valittavana on pitkää ja lyhyttä versiota. Lyhyessä versiossa on neljä ruokalajia, ja pitkässä kuusi. Me valittiin lyhyt versio, ja on heti alkuun pakko paljastaa, että lupaus 4 ruokalajista oli karmaiseva huijaus. Ruokalajeja ei todellakaan ollut neljää, vaan lopullinen annosten määrä taisi laskujemme mukaan olla yhdeksän. Aivan järkyttävää asiakkaiden huijausta!

Yritimme myös tiedustella, että mitä menut pitävät sisällään, mutta ei sitä kerrottu. Sen verran meiltä kysyttiin että haluaako jompikumpi kasvisvaihtoehdon, ja allergioista myös tahtoivat tietää, mutta muuten eivät suostuneet ruoista mitään kertoimaan. Hauskaa. Heti alkuun pöytään raijattiin annos joka piti sisällään mannapuurokeksin ja lipstikkamajoneesia. Siitä pystyi hyvin päättelemään, että loputkaan annokset ei varmaan tule olemaan tyyliin lehtipihvi ja ranskalaiset. Eikä ne olleetkaan. Mannakeksin jälkeen pöytäämme tuotiin astia jolla lepäsi pieniä jutskia, jotka olivat kuulemma porkkanaa, parsakaalia, retiisiä ja sipulimajoneesia. Kokeneena ravintolakävijänä huomasin, että nyt teki tarjoilija virheen: pöytäämme ei nimittäin tuotu lainkaan ruokailuvälineitä. Päätin tehdä Huliin vaikutuksen, nostin etusormeni pystyyn, ja huomautin asiasta niin kovaan ääneen, että koko ruokasali varmasti kuuli. Tarjoilija käveli viereeni, ja omahyväinen virne kasvoillani kuuntelin, kuinka hän selosti että nämä ovat itse asiassa sormisyötäviä, mutta tässä teille haarukka ja veitsi. Siinä minä sitten tökin pikkuisia palasia haarukalla, kun en iljennyt olla välineitä käyttämättäkään kun sellaisia olin vaatinut. Huli ei vaikuttunut.

Ravintola Spis Helsinki

Kauaa emme haarukalla hankalasti syötävien sormisyötävien jälkeen ehtineet juomiksi tilaamiamme kaura-IPA kaljoja lipitellä, kun pöytään tuotiin keittiön tervehdys. Se ei nimestään huolimatta ollut paperilappu jossa lukee ”Moi! t. Keittiö”, vaan se oli ruoka-annos jossa oli kanttarellia. Se oli todella hyvää, mutta kyllä mä vähän ihmettelen että kuka tervehtii ihmisiä kanttarelliannoksia jakamalla.

Ravintola Spis HelsinkiRavintola Spis Helsinki

Kanttarelli-morotuksen jälkeen saimme vihdoin ja viimein eteemme ensimmäisen varsinaisen ruoka-annoksen, joka piti sisällään perunaa ja purjoa, sekä todella hyvää leipää. Sen jälkeen minulle tuotiin annos joka piti sisällään ainakin kampasimpukkaa, balsamicoa ja laventeliä, ja alussa kasvisvaihtoehdon valinneelle Hulille tuotiin lautanen, jolla lepäsi juurisellerin palanen sekä tilliä ja kaikenlaista muutakin tilpehööriä. Ruoat oli oikein hyviä, minun normaalien ihmisten vaihtoehto oli tietenkin Hulin ruohonsyöjien valintaa parempi, mutta ei Hulinkaan annos huono ollut.

Ravintola Spis HelsinkiRavintola Spis HelsinkiRavintola Spis Helsinki

Näiden annoksien jälkeen meille tuotiin eteemme jätskipalloilta näyttäneet jutut. Ne olivat kuulemma kuusenkerkkäsorbettia, ja sen kaveriksi lautaselle oli ripoteltu jotain nimeltä pihasauniopulveri, ja niiden oli tarkoitus raikastaa suu seuraavaa ruoka-annosta varten. No, vähän saippualta annos kieltämättä maistuikin, ei ehkä ollut maultaan ihan sellainen että tilaisin ensi kesänä jätksikiskalta aina kuusenkerkkäsorbettia pihasauniopulverilla, kyllä mä salmiakkijätskiä vaikkapa mieluummin ottaisin. Mutta raikastuihan se suu siitä, minulta varsinkin koska horin myös valtaosan Hulin kuusenkerkkäsorbetista, ja imuroin niin paljon sitä pihasauniopulveriakin kun vain pystyin. Lautaset pitää syödä tyhjiksi, koska Afrikassa nähdään nälkää.

Ravintola Spis Helsinki

Kuusensauniopulivarin ja pihakerkkäsorbuksen jälkeen minulle kiikutettiin annos jossa oli broileria, fenkolia ja jotain sipuleita. Se oli todella hyvää! Hulin lehtienpureskelijoiden vaihtoehto piti sisällään lanttua ja omenaa, koska ei tietenkään oltu sanottu mitään Hulin omena-allergiasta vaikka niistä allergioista ihan erikseen kysyttiin. Huli kuitenkin popsi annoksen, ja kehui sitä vielä erikseen tarjoilijalle. Allergioista viis.

Ravintola Spis Helsinki

Sitten jäimmekin odottamaan jälkiruokaa, ja sitä odotellessamme meille tuotiin esijälkiruoka. Siinä oli vadelmaa ja auringonkukansiemeniä. Esijälkiruokaa syödessä aika kuluikin kuin siivillä, ja pian pöytään kiikutettiin varsinainen jälkiruokakin. Se piti sisällään suklaata, mallasta ja herukkaa, maut oli aika jänniä, mallas toi hässäkkään semmosta kotikalja-fiilistä, mutta oikein hyvin toimi kun kaikkia juttuja tunki yhtä aikaa suuhunsa.

Ravintola Spis Helsinki

Lopulta sitten ravintolalle taisi käydä pieni kämmi, heiltä nimittäin ilmeisesti loppui lautaset kesken (niitä olikin ollut jos jonkinlaista ruokien alustana, Huli taisi niistä jokaista ihastella). Viimeinen annos nimittäin tarjottiin meille ylisuuren lego-palikan päältä, jollaisia varmaan oli sattumalta lojunut keittiön nurkassa jostain syystä, ja neuvokkaat kanttarelli-morjenstaja-kokit olivat sitten keksineet laittaa jälki-jälkiruokaan kuuluneet porkkanatyrnin, perunaleivoksen ja pikkuiset lakupötköt legon päälle. Tämä jälki-jälkiruoka oli meistä jälkiruoista paras, ehkä se johtui osaksi siitä hauskasta lego-palikastakin. Harvoin sitä tommosilta tulee syötyä.

Ravintola Spis Helsinki

Kaikkineen Spis oli oikein kiva paikka, ruoat oli jännittäviä ja oikein maistuvia! Tai no, ehkä se kuusenkenkäservietti ja pihasaunapultsari ei maultaan hurmannut, mutta jännyyttä se kyllä toi menuun sitäkin enemmän. Käykää Spississä jos ette ole jo käyneet, ja jos olette, niin käykää uudestaan! Ja muistakaa pyytää ruokailuvälineet sormisyötäviin!

Pssst.. Myös Herneetkin rokkaa -blogi on käynyt Spisissä.