Vauvan kanssa matkalla: vinkkejä helteiseen Espanjaan

Madridissa oli elokuussa odotetusti hurjat helteet. Kuumaksi kattilanpohjaksi olen Madridia kuullut sanottavan, eikä siinä liiemmin ole liioiteltu. Miljoonakaupunki, joka on kaukana merestä ja ikään kuin laakson pohjalla, ei ole mikään viilein vaikka kuumimpina kesäkuukausina.

Paikalliset pakenevat Madridista erityisesti elokuussa lomille mm. juuri Vigoon, jossa oleilimme viikon Madridissa suhaamisen jälkeen. Osa pienimmistä putiikeista sulkee jopa ovensa elokuussa muutamaksi viikoksi, osa koko kuukaudeksi. Meiltä jäi väliin esimerkiksi muutama hehkutettu herkkukauppa, sillä niissä oli elokuussa lappu luukulla.

Espanja, Vigo

Ennen matkaa en suuremmin miettinyt mitä seikkoja tulikuumassa kaupungissa tulisi 5-kuukautisen vauvan kanssa ottaa huomioon, eniten mietin ja jännitin lentoja sekä sitä, miten oma maitoni riittää pienelle ihmeelle, jos hänellä on kuumuuden takia jatkuvasti kova jano.

Mitään suunnitelmia emme menemisten ja tulemisten kanssa etukäteen tehneet, päätimme mennä täysin vauvan ehdoilla. Meillä kun sattuu olemaan sellainen vauva, joka ei vaunuissa hereillä viihdy, joten lähes kaikki liikkuminen tuli tehdä päiväunien aikaan. Ja niitä päiväunia meillä ei nukuttu reissun aikaan kuin sellaiset 40 minuuttia kaksi tai kolme kertaa päivässä.

Espanja, Madrid

Tein vauvalle ennen reissua joitakin hankintoja, jonka lisäksi pakkasin kotoa jo entuudestaan löytyneitä kamoja matkalaukun pohjalle – tarpeellisia sekä tarpeettomia.

UV-suojattu kesähattu lipalla sekä hauskalla selkälierillä oli reissussa varsin kätevä, vaikka tuntui aika pahalta maksaa hatusta melkein 20 euroa yhden matkan takia, samaan aikaan kun Suomessa oltiin ottamassa syksy vastaan. Hattu oli hyvä erityisesti silloin kun vaunuista herättiin ja alkoi armoton huuto. Silloin ei auttanut kuin napata poika syliin ja kantaa häntä. Kantaminen ei ollut mitään luksusta 40 asteen helteissä, vaikka kuinka valittiin aina teiden varjoinen puoli. Hatun takia vauvan olkapäät pysyivät kuitenkin auringolta suojattuina (meillä oli käytössä pääsääntöisesti hihattomia ja lyhythihaisia bodeja kuumimpina päivinä).

imettäminen ulkomailla, espanjaEspanja, Madrid

Kantamista helpottamaan meillä oli mukana kantoreppu, joka on ollut pojan syntymästä asti kovassa käytössä (juurikin siitä vaunukammosta johtuen). Kantorepun sai jemmattua matkarattaiden alakoriin, ja sieltä sen sai käyttöön aina kun tarvetta oli. Eniten käytin kantoreppua Vigossa, jossa olin päivät vauvan kanssa yksin, mutta kyllä sitä Madridissakin käytettiin. Ihan korvaamaton se oli mm. Kuninkaallisessa palatsissa, jossa saimme kierrellä upean palatsin täysin rauhassa läpi vauvan torkkuessa onnellisena kantorepun kyydissä äidin sydämentykytystä kuunnellen. Ei olisi kuuna päivänä onnistunut matkarattaiden kanssa!

Espanja, MadridEspanja, Madridvigo_espanja

Rattaista puheenollen meillä oli mukana vain matkarattaat. Hommasimme jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää Babyzen Yoyo plussat, joihin olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä. Nämä matkarattaat eivät paina mitään, ne saa järkyttävän pieneen kokoon (ne saa ottaa myös lentokoneeseen mukaan), rattaat liikkuvat kuin unelmat (loskasta ja hiekkarannoista ei ole kokemusta) ja voin kannella niitä vauva kyydissä myös yksin esim. portaita ylös ja alas.

Espanja, MadridEspanja, Madrid

Hommasimme matkarattaisiin juuri ennen matkaa Babyzenin oman hyttysverkon sekä aurinkovarjon. Hyttysverkko oli täysin turha, mutta ehkä sille on käyttöä Suomessa ensi kesänä! Aurinkovarjoa osa kehui ja osa haukkui kun kyselin etukäteen sen tarpeellisuudesta. Meistä varjo oli tosi kätevä! Tätä meidän varjoa sai käänneltyä helposti ja nopeasti vaikka mihin asentoon ja se oli kätevää, kun eihän se aurinko koskaan samasta paikasta paista kun kaupungilla köpöttelee.

Varjon lisäksi mukana oli myös vaunuverho, jota pidimme aina päiväunien aikaan alhaalla. Vaunuverho jätti rattaiden sivuun sopivat kaistaleet, jotta ilma pääsi kiertämään rattaissa edes jonkin verran.

Espanja, Madrid

Ostin reissuun vauvalle myös oman aurinkorasvan. Kipitin apteekkiin ja kysyin minkämoista rasvaa voi viisikuukautiselle laittaa ja apteekkitäti näytti oikean pullon. Ei se alle 100 ml pullo ilmainen ollut, enkä osaa sen tarpeellisuudesta sen enempää sanoa. Ehkä se kuitenkin oli tarpeen, vauvan iho ei ruskettunut taikka palanut, eikä se myöskään reagoinut rasvaan mitenkään (meidän jässikällä on luonnostaan kyllä hurjan hyvä iho). Vauvaa emme tietenkään pitäneet auringossa juurikaan, aina pyrimme olemaan varjossa, mutta silti rasvasin vauvan jalat, kädet sekä naaman joka aamu ennen kuin lähdimme liikkeelle. Rasvaa lisäsin tarpeen mukaan pitkin päivää – lähinnä jalkoihin, jotka pötköttivät rattaista auringon armoilla silloin tällöin.

imettäminen ulkomailla, espanja

Hoitolakkua emme ottaneet matkalle mukaan. Meidän hoitolaukkua kun ei ihan näppärästi kokonsa takia saa kiinni pikkuruisiin matkarattaisiin. Kävin siis ostamassa hoitorepun reissua varten. Ihan normaali Kiplingin reppu se on, ei siis mikään varsinainen hoitoreppu. Taskuja ja lokeroita laukussa on kuitenkin paljon, jonka lisäksi sen tärkein ominaisuus on se, että se mahtuu matkarattaiden suht kapeaan alakoriin. Lisäksi hoitolaukku olisi ollut aika mahdoton siitäkin syystä, ettei sitä sekä vauvaa olen kovin mielekästä kantaa samaa aikaa pitkiä aikoja. Reppu kulkee kätevästi tarpeen mukaan selässä oli vauva sylissä tai ei. Lisäksi reppu on näppärä silloinkin kun on liikkeellä vain kantorepun kanssa – vauva omassa repussaan etupuolella ja vaipat, harsot, lompakot, vaihtovaatteet yms. kulkee selän puolella omassa repussa.

vigo_espanja

Tämmöisiä juttuja tuli mieleen ensimmäisellä ulkomaanreissulla vauvan kanssa. Toki kaikkien hankintojen lisäksi vauvan kanssa matkatessa varmasti tärkein vinkki on avoin mieli! Mitä tahansa saattaa tapahtua, kaikki lapset ovat erilaisia ja kaikki vanhemmat haluavat matkaltaan vähän erilaisia juttuja. Omalla kohdalla teki esimerkiksi aika tiukkaa jättää useat museot sekä hienommat ravintolat väliin, lisäksi jatkuva vauvan ehdoilla liikkuminen ärsytti aika ajoin, matkarattaissa huutava vauva sai punan nousemaan kasvoille ja shoppailusta pitävänä saatoin muutamana kertana mielessä ajatella, että jestas kun saisin koluta kauppojen kesäalet läpi yksin, kaikessa rauhassa. Mutta nyt ei hetkeen olla yksin. Senkin aika koittaa taas kunhan pieni ihme kasvaa hieman ja maitobaarin läsnäolo ei ole enää muutamien tuntien välein pakollista. Nyt nautitaan tästä (lyhyestä) ajanjaksosta ja pyritään ottamaan siitä kaikki ilo irti!

vigo_espanja

Chocolatería San Ginésin churrot, Madrid Espanja

Saamme hetken metsästää pienehköllä sivukadulla olevaa Chocolatería San Ginésiä ennen kuin bongaamme sen kelta-vihreät kyltit. Terassipöytiä on kahden kadun kulmassa useampia – ja kaikissa niissä syödään legendaarista annosta nimeltään chocolate con churros. Näky on aika hauska, erimaalaiset turistit ovat selkeästi jokainen löytäneet paikan Madridin matkaoppaista, aivan kuten mekin.

san gines churro madrid

Pieni ihme on terassialueen valkoisin otus, hän näyttää varsin hauskalta Sherlock Holmes -kesähatussaan ja saa tuttuun tapaan osakseen hymyjä ja lässytystä. Löydämme rauhallisen sivupöydän, jossa saatan imettää pikkuisen mikäli hänelle tulee nälkä kesken herkuttelutuokion. Sivukadulla soittaa reipasta espanjalaista musiikkia kaksi katusoittajaa, jotka ovat varsin eteviä ja saavat churrojaan syövät turistitkin taputtamaan ja heiluttamaan jalkojaan musiikin tahdissa. Mekin kaivamme muutaman kolikon ja heitämme ne kitarakoteloon.

san gines churro madrid

Chocolatería San Ginés on Madridin tunnetuin paikka popsia munkkitikkuja paksun kaakaon kera. Kahvila sijaitsee kivenheiton päässä suurelta Plaza Mayorilta, josta mekin tupsahdimme herkuttelemaan. Paikalliset popsivat churroja yleisesti aamupalan ja lounaan välissä, festareilla taikka pitkäksi venyneen bileillan päätteeksi (silloin kun meille maistuu snägärin nakkikukkaro kaikilla mausteilla).

san gines churro madridsan gines churro madrid

Churrot ovat rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Niissä ei ole meidän tuntemien munkkien tapaan päällä sokeria, vaan tikut törkätään paksuun kaakaoon. Ilman paksua, suklaista kaakaota churrot eivät maistu miltään. Rapsukka kuori on kuitenkin varsin miellyttävä suussa suklaisen kastikkeen kera.

Tilasimme kaksi annosta churroja ja se oli jopa kaltaisillemme sokerihiirille liikaa. Yhden annoksen voi hyvin jakaa kaverin kanssa, sen verran tuhti ja makea annos on kyseessä. Kaikista kovimmat sokerihiiret voivat lusikoida churrojen syönnin jälkeen lopun lämpimän suklaajuoman vielä sisuksiinsa, meistä ei siihen 40 asteen helteessä ollut.

san gines churro madrid

Annoksen hinta on San Ginésissä varsin kohtuullinen, olisikohan se ollut 3,5 euroa jos en aivan väärin muista. Churroja täällä on voinut syödä jo vuodesta 1894, joten ei ihme, että paikka on päätynyt jokaisen mahdollisen matkaoppaan sivuille.

Tiedä sitten johtuuko turistien suuresta määrästä vai mistä, mutta tottahan toki kahvilan viereen on avattu suklaamyymälä, josta voi ostaa tuliaisiksi San Ginésin omalla reseptillä tehtyä suklaata. Suklaan on sanottu olevan ihanteellista juuri churrojen kanssa nautittavaksi. Me jätimme helteen vuoksi ostokset tällä kertaa väliin ja jatkoimme matkaa vatsat täysinä kohta kuninkaallista palatsia.

san gines churro madridsan gines churro madrid

Julki-imetys Espanjassa

Aloitetaan reissupostausten purkaminen hieman erikoisemmalla aiheella kuin mihin on normaalisti totuttu. Nimittäin imetysasioilla!

imettäminen ulkomailla, espanja

Haaveilin salaa kuuden kuukauden täysimetyksestä. Ihan siihen ei päästy, sillä lääkärin ja muutamien muiden alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan kiinteiden maistelut vajaan 5 kk iässä. Tämä ihan siitä syystä, että koska olen itse varsinainen ruoka-allergikko ja siihen päälle omistan vielä ongelmavatsan, saattaisi olla fiksua aloittaa maistelut hyvin rauhalliseen tahtiin ennen 6 kuukauden ikää. Puolivuotiaalle pitää nimittäin alkaa tarjota uusia ruoka-aineita hurjan kovaa vauhtia, ja silloin voi olla hankalampi huomata mahdollisia allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.

imettäminen ulkomailla, espanja

Kiinteiden maistelut aloitettiin siis elokuun alussa. Korviketta en ole kuitenkaan vieläkään pienelle ihmeelle pystynyt antamaan. Miksi? Se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja väärältä. Tätä on kyllä täysin mahdotonta selittää, koska missään selityksessä ei ole mitään järkeä omasta mielestänikään. Joku käsittämätön äiti-hormoni-juttu taustalla täytyy kuitenkin olla. Mulla tekee ihan fyysisesti pahaa katsoa jo sitä kun herra Longfield juottaa pientä ihmettä pullosta, jossa on mun itse pumppaamaani maitoa! Itse en ole tainnut kuin kerran kokeilla pullosta syöttämistä pienelle ihmeelle, sekin päättyi mun kyyneliin samalla kun rintoja alkoi pakottaa valtavasti. Sama homma kävi rintakumin kanssa aivan imetystaipaleen alussa. Rinnanpää vuosi verta, itkin ja imetin, sillä se teki niin kipeää. Muistin ostaneeni valmiiksi muutaman rintakumin ja testasin niitä. Sama fyysinen pahoinvointi alkoi heti kun näin pienen suun hamuavan kumista päätä, rintakumi lensi roskiin ja jatkoin kivuliasta imetystä. Kyllä on äitiys aivan outo juttu!

imettäminen ulkomailla, espanja

Espanjan matkalle otimme kuitenkin kasan korviketta varmuudeksi mukaan. En yhtään tiennyt miten maitobaarini toimii 30-40 asteen helteissä ja kuinka usein pienelle ihmeelle tulee semmoisissa helteissä nälkä. Hyvin oma maito kuitenkin riitti ja korvikkeet jätin hotellihuoneeseen.

Miten imetys sitten hoidettiin jättimäisessä Madridissa sekä pikkuruisessa Vigossa?

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Tähän kysymykseen teistäkin varmaan moni sanoisi vastaukseksi, että mitä siinä nyt on niin ihmeellistä. Tissit esiin ja imettämään – paikasta ja ajasta riippumatta. Mutta siinä se ongelma just onkin: paikasta ja ajasta riippumatta. Kaltaiseni siveyden sipuli kun ei koe mielekkääksi kaivaa rintavarustustaan esiin ihan missä vain, ei edes mammatapaamisilla, jossa rintoja ja nännejä vilahtaa tuon tuosta. Eikä niissä muiden rinnoissa ja nänneissä ole mitään kummalista, eivät ne mua häiritse, mutta itse en pidä vilauttelusta missään muualla kuin perheen kesken kotona. Mulla ei ole mitään ongelmaa imettää ystävien tai heidän puolisoidensa vieressä, kunhan varustus pysyy piilossa. Ongelmana ei myöskään ole imettää ravintoloissa, kaupoissa, museoissa tai missään muuallakaan, mutta en myöskään halua aiheuttaa muille vaivaannuttavaa oloa tai närkästystä.

imettäminen ulkomailla, espanja

Reissussa imetin kerran vessassa, kerran siirryin ravintolasta puistonpenkille imettämään, ja lisäksi jätin imettämättä kirkossa, sillä en pitänyt sitä soveliaana. Muuten imetin siellä missä nälkä yllätti, siirtyen kuitenkin aina johonkin hieman syrjään tai valiten jo etukäteen esim. terassilta sellaisen pöydän, jossa pääsen mahdollisesti imettämään rauhassa.

Vessassa imettämistä vihaan, se on minusta jollain tasolla jopa alistavaa. Istua nyt syöttämässä (nuhjuisessa ja epäsiistissä) julkisessa vessassa, josta kuuluu ällöttäviä ääniä ohuen seinän takaa ja jatkuva vessanpönttöjen vetäminen sekä käsien kuivauslaitteiden hurina häiritsee herkkää hetkeä. Vessaan kuitenkin pakenin imettämään suuressa ostoskeskuksessa, jossa nälkä yllätti pienen ihmeen. Ostosten tekeminen oli kesken ja en löytänyt mistään sopivaa penkkiä, jolle olisin voinut käydä istumaan. Niinpä suuntasin vessaan, yök.

imettäminen ulkomailla, espanja

Madridin ruuhkaisilla kaduilla, toreilla sekä nähtävyyksillä julki-imettäminen tuotti eniten ongelmia. Vapaita penkkejä oli vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista olisi saanut koko penkin omaan käyttöön ilman, että aivan kiinni kyljessä olisi istunut joku vieras ihminen. Lisäksi en kehdannut käyttää ravintoloiden terasseja vain imettämiseen, enkä kokenut järkeväksi tilata aina juomaa/pientä purtavaa, että pääsisin imettämään pikkuista. Niinpä Madridissa imetettiin mm. pusikoiden takana, seisoen ruuhkaisella kadulla talon nurkkaan kääntyen, siellä ällöttävässä vessassa, puistoissa, sivukaduilla sekä lounaan että päivällisen aikoihin ravintoloiden terasseilla (rauhallisissa sivupöydissä).

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Madridissa koin imettämisen välillä hieman haastavaksi. Mutta toki se johtui vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, moni muu olisi varmaan hoitanut asian paljon vähemmällä sekoilulla. Kukaan ei Madridin kuumuudessa ja ihmispaljoudessa minua kertaakaan ns. pahalla silmällä imetyshommissa katsonut, saimme hoitaa asian pienen ihmeen kanssa aina täysin rauhassa.

Matkamme jatkui jättimäisestä Madridista pikkuruiseen Vigoon, jossa odotinkin julkisesti imettämisen helpottavan. Ja niin se myös teki.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa oli kaikkialla rauhallista, tyhjiä penkkejä (kokonaisia rivejä) vapaana siellä täällä, suhteellisen hiljaiset terassit (ainakin siihen aikaan kun turisteina nälkä yllätti) ja hotelli oli aina lähellä, niin pikkuinen söpö Vigo oli.

Vigossa imetin ravintoloissa enemnän kuin Madridissa. Terassit ja sisätilat olivat rauhallisempia, mutta silti odotin aina, että sain tehtyä ruokatilauksen ja tilaamani juomat tuotiin pöytään. Sitten sain ilman häiriötekijöitä imettää ennen kuin ruoka saapui.

Vigossa kävimme myös herra Longfieldin työkaverin kanssa rannalla sekä rantaravintolassa syömässä. Imetin sekä rannalla että ravintolassa aivan herran työkaverin vieressä, eikä meistä kumpikaan ollut asiasta moksiskaan, keskustelu jatkui täysin normaalisti imetyksen aikana. Olin kyllä varta vasten valinnut tapaamiselle sellaiset vaatteet, että imettäminen onnistuu helposti eikä minun tarvitse alkaa säätää suojahuivien kanssa.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa vietin päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, joten auttavia käsiä ja huivin pitelijää ei ollut käytettävissä. En tykkää/osaa oikein imettää huivin kanssa, joten esim. lentokoneessa ja Madridissa herra Longfield piteli huivia suojana muutamaan kertaan kun tarpeeksi rauhallista paikkaa en juuri sillä hetkellä löytänyt. Huivin käyttö oli myös kuumuuden takia matkalla aika hankalaa. Yli 30 asteen helteissä ei kukaan halua, että pään päälle laitetaan turhia huiveja.

imettäminen ulkomailla, espanja

Yllättyin, etten törmännyt koko reissumme aikana yhteenkään toiseen imettävään äitiin. Kuvittelin, että heitä olisi katukuvassa näkynyt, erityisesti siitä syystä, että Espanjaa pidetään niin kovin lapsirakkaana maana, jossa lapset ovat tervetulleempia esim. ravintoloihin kuin täällä Suomessa. Vaunujen kanssa kärryttelijöitä oli erityisesti Vigossa runsaasti, mutta imettäviin äiteihin en tosiaan törmännyt.

imettäminen ulkomailla, espanja

Toivottavasti kovin moni ei nyt ajattele, että miten teen ehkä maailman luonnollisemmasta asiasta näin suuren numeron. Postauksen mielipiteet ovat täysin minun omia, eikä minua itseäni hetkauta pätkääkään miten ja missä muut omia vauvojaan imettävät. Tai edes se, imettävätkö he ollenkaan. Jokainen tavallaan!

Reissu meni pienen ihmeen syöttöjen osaltakin varsin mallikkaasti, vaikka välillä sopivan rauhallista imetyspaikkaa etsiessäni mielessäni kävi ajatus miten helppoa olisi vain kaataa korviketta pulloon ja nakata se vauvan suuhun – ajasta ja paikasta riippumatta.

imettäminen ulkomailla, espanja

Videopäiväkirja Vigosta, Espanja

Olisi reissun toisen videopäiväkirjan aika! Tämäkään ei Madridin videon tapaan ole kovin kummoinen, mutta kunhan nyt saadaan terkut teille sinne.

Täällä Vigossa ollaan siis oltu pienen ihmeen kanssa ihan kahdestaan kaikki päivät, kun herra Longfield on ollut töissä. Mukavasti ollaan päästy liikkeelle, vaikka kyllä meidän perään on katseltu. Pieni ihme kun ei rattaissa(kaan) hereillä viihdy, jonka lisäksi nukahtamista ennen huudetaan aina kurkku suorana 5-15 minuuttia ja sekös on espanjalaisia mummeleita kiinnostanut.

Muutenkin meidän valkoinen viikinkipoika kiinnostaa täällä kovasti vanhempaa kansaa. Tosi moni mummeli ja pappa on tullut häntä moikkaamaan, lässyttämään hänelle, koskettelemaan ja jopa pussailemaan tuosta noin vaan! Eipä olla samaan Suomessa törmätty!

Suomalaiset voisivat ottaa espanjalaisista sen verran oppia, että voisimme alkaa olla hieman lapsirakkaampaa kansaa. Täällä lapset ovat mukana kaikkialla, ravintoloissa kuulee lasten mekastusta eikä meitä olla pahalla silmällä katsottu kertaakaan, vaikka voin taata, että meidän pojasta lähtee tosi komeat desibelit kun hän sille päälle sattuu. Pahaa silmää en ole myöskään saanut imettäessäni vauvaa – ja sitä olen tehnyt täysin julkisesti ties missä.

Herra Longfieldillä on huomenna viimeinen työpäivä ja lauantaina matkaamme takaisin Madridiin, josta lennämme takaisin kotiin sunnuntaina. Reissu on ollut ennen kaikkea antoisa ja opettavainen. On ollut ihana huomata, että pärjään vauvan kanssa hyvin myös reissussa ihan yksikseen. Yritän koota ajatuksia reissusta blogiin kunhan kotiudutaan, nyt nautitaan vielä loppuviikko ihanan lämpimistä keleistä ennen kuin palaamme Suomeen ottamaan syksyn vastaan.

Videopäiväkirja Madridista

Terkut helteisestä Madridista!

Pienen ihmeen ensimmäinen ulkomaanreissu on lähtenyt oikein hyvin käyntiin! Säätämistä ja opettelua on toki ollut, mutta mukavasti ollaan päästy käymään nähtävyyksillä, museoissa, ostoksilla sekä syömässä.

Barcelonan tapahtumat näkyvät myös Madridissa. Espanjan liput ovat puolitangossa, Merimuseossa vietettiin hiljainen hetki turman uhreille, televisioissa ei näy kuin videokuvaa La Ramblalta ja paikallisten lehtien kansissa on sydäntä raastavia kuvia ruumiista ja haavoittuneista La Ramblalla. Järkyttävää. Aamupalalla herra Longfield mietti ihan tosissaan mitä meidän tulee tehdä, mikäli jotain samankaltaista tapahtuisi täällä. Olemme kuitenkin yrittäneet nauttia lomasta sekä auringosta ja laittaa ikävät ajatukset taka-alalle.

Huomenna matka jatkuu lentäen kohti Vigoa, jonne herra menee töihin ja me vietämme pienen ihmeen kanssa aikaa ihan kahdestaan. Jännittävää, mutta odotan viikkoa kuitenkin innolla!

Aurinkoisia päiviä myös Suomeen!

Herra Longfield työmatkailee: Galicia, Espanja

Monqistador, Herra Longfield täällä.

Galicia, spain8_c_matka_

Pakistanien sun muiden Qatarien vastapainoksi oon tässä viime aikoina päässyt välillä ihan inhimillisiin ja normaaleihinkin paikkoihin matkustelemaan työn merkeissä. Espanjan Galiciassa sijaitsevasta Vigosta oon täällä aiemminkin hölissyt, ja nyt menin samalle seudulle taas pariksi viikoksi asustelemaan, mutta ekaa yötä lukuunottamatta majailin tällä kertaa Pontevedra-nimisessä kaupungissa.

Galicia, spain2

Pontevedra olikin oikein mukava pieni kaupunki, yksi harvoista työmatkakohteista jonne voisin ihan hyvin kuvitella tuovani Hulinkin joskus mukanani jos tilaisuus aukenee. Pontevedrasta on hyvä tietää semmonen pieni knoppi, että siellä muinoin rakennettiin semmonen laiva ku Santa Maria. Tällä botskilla sitten eräs kaunis päivä tuossa viitisensataa vuotta sitten kaveri nimeltään Kristoffer Kolumbus lähti kavereidensa ja parin muun venhon kanssa vähän purjehtimaan, ja he saivat päähänsä että hei, mennäänpä nyt niin pitkälle tota Atlanttia kun kyetään, ja siinä tohinassa tulivat vahingossa löytäneeksi Amerikan.

Galicia, spain7

Hotelli, missä asustelin, sattui sijaitsemaan ihan Pontevedran vanhan kaupungin rajalla, joten mikäs sieltä oli tehdä iltaisin pistohyökkäyksiä vanhoja katuja ja taloja ihmettelemään. Ei haitannut, vaikka useimmiten työpäivät menivät tosi myöhään, ja hotellille pääsi vasta joskus iltakahdeksan jälkeen. Kaduilla oli iltaisinkin mukavan leppoisa meininki. Siellä pelattiin futista ja turistiin niitä näitä ja juotiin katukahviloissa kahvia tai jotain vahvempaa vielä iltayhdenkintoista aikaan arkipäivinä. Oikeastaan haittasi, jos töistä pääsi joskus normaaliin skandinaaviseen aikaan, koska sitten piti odottaa monta tuntia ennen kuin ravintolat aukaisivat ovensa. Espanjassa tuntuu edelleen olevan valloillaan aikoinaan siestasta johtunut elämäntapa, eli se että ihmiset tekevät asioita vasta hemmetin myöhään illalla. Se taas aiheuttaa sen, että mm. ravintolat avaavat ovensa vasta joskus iltakasin jälkeen, koska ennen sitä ei asiakkaita tule. Ennen, kun siestaa vielä vietettiin, työpäivä ihmisillä katkesi aina joskus lounasajan jälkeen pariksi kolmeksi tunniksi. Sitten käytiin himassa, syötiin perheen kanssa ja vähän ehkä jotain muutakin siinä puuhailtiin, ja sitten mentiin takaisin töihin ja töitä jatkettiin iltaan asti. Nykyään ei siestaa enää vietellä, mutta silti työpäivien pituus ei kuulemma ole entisajoista juurikaan lyhentynyt, ja normaali elämä keskittyy sen takia yhä hyvinkin painavasti myöhäisiltoihin. Turisteille ja muille vierailijoille toki kiva asia tuollainen, kun voi sitten myöhään illallakin lampsia pitkin paikkoja mukavassa ihmisvilinässä, mutta parin paikallisen suusta kuultuna tuo meininki on kuulemma ihan älytöntä. Ihmiset on vaan töissä eivätkä pysty olemaan perheidensä ja kavereidensa kanssa, unet jää vähiin ja viikonloppuna sitten lähinnä levätään että jaksaa taas viikolla olla espanjalainen. Yksi paikallinen kaveri oli ollut Norjassa joskus vaihdossa, ja häntä oli siellä alkanut oikein ärsyttämään miten ihmiset oli jo viiden aikoihin perheidensä kanssa jossain puistoissa tai ravintoloissa tai jossain. Miksi nuo voi tehdä tuolla tavalla, mutta meidän pitää olla 12 tuntia vuorokaudesta töissä?

Galicia, spain4

Yksi syy, miksi Espanjassa on melko kovat työajat, on maan yleinen jama. Se ei ole ihan kovimmassa tikissä meinaan. Suomessa voivotellaan nuorisotyöttömyyttä, mutta Espanjassa se on ihan eri sfääreissä Suomeen verrattuna – jostain luin että 15-24 -vuotiaiden espanjalaisten työttömyysprosentti on luokkaa 50 %, se on ihan karmean paljon enemmän kuin Suomessa (22,1 %, googlasin). Käytännössä siis puolet espanjalaisista vastavalmistuneista junnuista ei saa töitä, ja ne jotka saa, on vähän niinku pakotettuja sitten tekemään mitä pomo käskee, tai muuten tulee lähtö ja oven takana hattu kourassa pyörivästä 4000 innokkaasta odottelijasta valitaan joku toinen korvaamaan. Firmoilla on nykyään tapana ottaa ”trainee”-nimikkeellä koulusta valmistuneita tyyppejä töihin, määräaikaisella vuoden sopimuksella. Näille ympärivuosihessuille ei tarvitse maksaa kuin 600€ kuukausipalkkaa, joten firmoille on kiva juttu napsia innokkaita/epätoivoisia koulusta päässeitä ties mihin hommiin hanttiliksalla, ja vuoden jälkeen heittää kaikki pois ja ottaa uusi satsi tilalle. Jos joku junioreista oikein toden teolla näyttää vuoden aikana kyntensä, se saattaa ehkä saada peräti ihan oikeankin työpaikan, mutta kuulemma melko pienellä prosentilla tommonen onnistuu. Sama homma toki on sitten niillä vanhemmillakin työntekijöillä, jos alkaa hankalaksi ja valittaa että miksi on työaika näin pitkä, se helposti lyhenee nollaan ja sitten on joku innokas nuori siellä tilalla vetämässä naama väkinäisessä hymyssä 14-tuntista työpäivää.

Galicia, spain11

Espanjasta onkin kuulemma tätä nykyä käynnissä jonkinnäköinen pienimuotoinen nuorien maastapako. Se on toki ihan ymmärrettävää, jos ei kotimaasta meinaa töitä löytyä. Etelä-Amerikka varsinkin on espanjalaisille hyvä mesta, koska siellä puhutaan samaa kieltä, ja eurooppalainen koulutus on arvossaan. Tämä muuttoliike kyllä näkyi Pontevedrassakin, siellä nimittäin tuli vastaan huomattavasti enemmän vanhoja, eläkeikäisiä ihmisiä kuin nuoria tai edes keski-ikäisiä. Pitkällä tähtäimellä ei ole kovinkaan hyvä kehityssuunta tämmöinen.

Tiedä sitten johtuiko asia nuorisotyöttömyydestä vai rasismista vai ihan vaan siitä että jollain oli huono päivä ja mulla oli huono tuuri, mutta minä pääsin matkani aikana ehkäpä oikein viharikoksen uhriksi. Tai no, en minä oikeastaan, mutta minun vuokra-autoni kuskinpuoleinen ovi sai eräs päivä työpaikalla ollessani melkoiset avaimella raavitut ristinollanaarmut pintaansa. Tuona päivänä en mitenkään kusipäisesti ollut autoani pysäköinyt edes, joten kiukkukohtauksen syyn on täytynyt olla jotain muuta kuin liian lähelle parkkeerattu auto. Paikallisten kanssa asiaa pohtiessamme emme saaneet mitään selkeää syytä aikaiseksi. Kovasti siellä vakuuttivat, että eihän nyt kellään voi henkilökohtaisesti minua vastaan mitään olla, koska olen niin kiva ja mukava ja kaikenkaikkiaan ihan mahtavan hieno ja super ja paras kaikista ihmisistä. Autossani ei ollut väärän maan kilpiäkään, joten perusrasismikaan ei kuulemma oikein tuntunut uskottavalta selitykseltä, koska mistä joku olisi voinut tietää että se auto on ulkomaalaisen käytössä.

Galicia, spain1

Itse veikkasin, että muiden kivoista sanoista ja kehuista huolimatta varmaan jollain oli minua vastaan jotakin, ja se sitten jotenkin näki joku aamu että tuosta autosta se nyt nousi, ja sitä pitää nyt kolhia koska perkeleen suomalainen täällä vie meidän työt ja naiset tai miehet ja espanja espanjalaisille, rajat kiinni ja paikallinen Timo Soini ja kansa kyllä tietää, ja sitten olikin ovessa jo isot ristit ja ympyrät ja oliko neliökin siihen vielä hahmoteltu. Onneksi asia hoitui minun kannaltani ilmoittamisen jälkeen todella vaivattomasti, paikalliset turvallisuustyypit vähän yritti selvittää että näkyisikö turvakameroista kuka tempun oli tehnyt, ja ilmoittivat sitten että he hoitavat vuokrafirman kanssa asian kuntoon, mun ei enää tarvinnut sen jälkeen tehdä asian eteen yhtään mitään. Eikä kukaan ees tullut räkimään mua naamaan tai puukottamaan loppumatkallakaan.

Galicia, spain6

Vigo, Pontevedra ja Santiago de Compostela kuuluvat kaikki Galician itsehallintoalueeseen. Viimeisenä päivänäni tein suhailumatkan paikallisen junnun kanssa, koska heitin kaverin vähän matkan päässä sijainneeseen kotikyläänsä, jottei hän joutunut bussilla menemään ja sinne pennosiaan haaskaamaan (se oli yksi niistä 600 euron kuukausipalkan traineeista). Vastineeksi jamppa lupasi esitellä mulle mestoja. Se olikin oikein mukava suhailutuokio se, ja siinä erinäisiä rantoja, kukkulanhuippuja ja rannikkokyliä kierrellessä pääsi kaverin juttujen ansiosta vähän paremmin sisään paikallisten sielunelämään. Yksissä tuumin teimme reissun aikana sellaisen johtopäätöksen, että Galicia on Espanjan Suomi, ja Suomi Euroopan Galicia. Molemmat on muista vähän syrjässä olevia, kohtalaisen tuntemattomia kolkkia, joissa asuvat ihmiset eivät ole niin ulospäin suuntautuneita, mutta ovat keskimäärin ihan fiksuja ja ahkeria tyyppejä, ja molemmissa on oikein puhdasta ja nättiä luontoa vaikka muille jakaa.

Galicia, spain10

Galicialaiset kuulemma inhoavat madridilaisia, jotka ovat leuhkoja ja ylimielisiä ja haukkuvat Galician asukkaita junteiksi ja pölvästeiksi. Kaikesta näki, että tämä galicialainen junnu oli kotiseudustaan ylpeä, vaikka esittelikin paikkoja välillä semmosen pienen itseironian ja ehkä noloudenkin häive äänessään, vähän niinku suomalaisilla tiettekö, mitä ne nyt meistä ajattelee. Kaveri oli selkeästi oikein ajatuksen kanssa miettinyt että mitä paikkoja käydään katsomassa ja missä järjestyksessä. Jänskin paikka ja tarina oli eräällä kukkulan huipulla sijainneella puulla, johon paikkakunnan asukkaat olivat kuulemma joskus kauan aikaa sitten hirttäneet paikallisen aatelisen, jota kukaan ei voinut sietää. Kun paikalle oli tullut viranomaiset murhaa selvittämään, oli sitten paikallisilta alettu kysymään että kukas tän jätkän nyt oikein meni tähän puuhun hirttämään. Ylitsevuotavassa yhteishengessään paikalliset oli kuulemma kaikki vastanneet ”Me kaikki murhasimme aatelisen”, ja koska viranomaiset eivät koko kylää voinut oikein vankilaankaan passittaa, painettiin koko murha lopulta villaisella. Tuo puu kasvaa paikalla vieläkin, tosin se on nykyään jotenkin käpristynyt joksikin valkoista, puolikuollutta pensasta muistuttavaksi oksaryppääksi.

Galicia, spain5

Toinen jänskä paikka oli rantabaari, jonka terassille mekin mentiin muun väkijoukon sekaan istumaan. Siinä aikamme odoteltuamme lähdimme sisätiloihin katselemaan että missäs henkilökunta oikein luuraa, mutta baari oli sisältä ihan tyhjä, lukuunottamatta esiintymislavalla makoilevia kahta isoa koiraa. Se oli jotenkin absurdi tilanne, terassilla oli kymmeniä ihmisiä, kaikilla niillä oli juomat tai ruoat edessään mutta henkilökuntaa ei ollut, ainoat olennot baarin sisällä oli kaksi koiraa. Kyllä sitä henkilökuntaakin jostain sitten lopulta paikalle pelmahti, mutta ennen sitä baariin tuli vielä kolmaskin koira, jonka kanssa ne lavalla makoilleet hurtat alkoivat temmeltämään.

Galicia, spain12

Jampan kanssa tuli lopulta ajettua ympyrää koko ilta, pääsin näkemään mm. simpukankuorikirkon ja aasiaitauksen ja kiviveistoksia täynnä olleen rannan, ja siinä samalla tuli Galician ja Suomen lisäksi hölistyä myös muunmuassa koripallosta, Jari Litmasesta, ISISistä, Apocalypticasta, Wire-TV-sarjasta, appelsiineista ja Laplace-muunnoksista. Oikein mukavat suhailut oli, vaikkei meille käynytkään niin hyvin kuin Kristofferille, Amerikan sijaan löydettiin perille sinne minne pitikin. Mutta Galiciasta kyllä löytyi katseltavaa ja ihmeteltävää, seudulle voisi ihan tosissaan joskus jonkun turisteerausreissun Hulinkin kanssa joskus tehdä. Tee sinäkin! Tai jos et Hulia mukaasi tahdo, niin mene sit ilman.

Galicia, spain9

Tunnin pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan

Moomen, Herra Longfield tässä.

Vietin tuossa tovi sitten pari viikkoa työmatkalla Espanjan Galiciassa. Kaksiviikkoisen reissun väliin osunut viikonloppu piti sisällään reissuni ainoan vapaapäivän, kun 16-tuntiseksi venyneen lauantain jälkeen sain sunnuntain pitää vapaata. Majapaikastani Pontevedrasta ei ollut kovinkaan pitkä matka läheisien ja melko kuuluisienkin pyhiinvaellusreittien päätekohteena sijaitsevaan Santiago de Compostelaan, joten sinne minäkin päätin sitten lähestyvän pääsiäisen kunniaksi tehdä vuokra-autollani pyhiinvaellusreissun moottoriteitä pitkin. Itse asiassa minä en ollut vielä jokin aika sitten koskaan kuullutkaan mistään Santiago de Compostelasta, mutta eräs kerta Hulin vanhempien luona vieraillessamme anoppini tästä paikasta kertoi, ja paikan nimi oli sitten jäänyt jonnekin aivonystyröihin muhimaan. Kun huomasin että hemmetti, toihan on tossa ihan vieressä, oli vapaapäivän suhailukohde nopeasti selvillä.

Santiago de Compostela1

Tarinan mukaan joskus vuoden 800 paikkeilla paimenukko tuli kiihkoissaan jonkun piispan juttusille lähellä Santiago de Compostelaa. Piispa piirteli siinä just tikku-ukkoja Raamatun takakanteen, ja kuunteli sivukorvalla kuinka paimen kertoi että oli nähnyt metsässä kummia valoja. Yhtäkkiä piispalla välähti. Kynä tippui kädestä, ja piispanhattukin varmaan kaatui tohinassa lattialle, kun piispa nousi ylös, ja kertoi että kuule paimenukko, sinä löysit Jeesuksen opetuslapsen haudan, Jaakoppi tai joku semmonen on varmana haudattu just siihen missä ikinä niitä valoja näitkään. Näiden kiistattomien todistusten valossa paikalle riensi oitis joukko ihmisiä, jotka paimenen neuvojen ja piispan valvovien silmien alla rakensivat kirkon siihen missä niitä valoja oli ollut, ja missä aivan varppina on Jaakkiman hauta. Vielä nykyäänkin tuossa samassa paikassa seistä nököttää kirkko, ja oikein todella hieno ja iso sellainen nököttääkin. Ja siellä kirkon kellarissa on yhä sen Jarpin hautakin, se toimii samalla näppärästi näiden kuuluisien pyhiinvaellusreittien päätepisteenä. Tuonne kirkkoon minäkin sitten noin tunnin mittaisen pyhiinvaellusmatkani päätin.

Koska tein matkani palmusunnuntaina, oli kirkossa meneillään jumalanpalvelus, ja siellä oli karmea määrä ihmisiä. Minä en siitä toki lannistunut, vaan menin sinne muiden mukana paikkaa ihmettelemään, enkä pahoittanut mieltäni edes siitä että siellä kirkon keskellä seisovalla lavalla oli joukko vanhoja punaviittaisia ukkoja espanjaksi jotain juttujaan kertoilemassa. Tosin vähän kyllä mieleni pahoitin siitä, että Santiago de Compostelan kirkon kuuluisuus, hemmetin iso suitsukeastia, joka parhaimmillaan viuhtoo pitkin kirkkoa ku mikäkin Linnanmäen Viikinkilaiva, oli nyt pysähtyneenä, koska just siinä alla ne punaviittaiset miehet kertoilivat ilmeisen huonoja kaskujaan joille kukaan ei nauranut. Tämä Santiago de Compostelan katedraalin suitsukeastia on lajissaan maailman suurin, se painaa 80 kiloa ja on parin metrin luokkaa halkaisijaltaan. Kun se on käytössä, mötikän sisään lapataan 40 kiloa palavia hiiliä ja suitsukkeita, ja kahdeksan ukkelia keinuttaa sitten astiaa jollain jännällä köysihässäkällä pitkin kirkkoa, niin että suitsukesavu leviää joka paikkaan – parhaimmillaan astia kuulemma kiihtyy jopa 80 km/h vauhtiin heiluriliikkeessään. Suitsukeastiasta piti aikanaan tehdä niin iso, että satojen kilometrien pyhiinvaellusreiteillään likaantuneiden pyhiinvaeltajalaumojen hajut saatiin edes vähän peitettyä suitsukkeen käryyn.

Santiago de Compostela3

Kävin muun juhlakansan mukana myös morjenstamassa sitä Jalmarin hautaakin – Jaakob vanhempi tämä Jeesuksen opetuslapsi oikeasti on Wikipedian mukaan suomalaiselta nimeltään. Jaakob lähti tarujen mukaan kertoilemaan tarinoita Jeesuksesta Espanjaan, ja ikäväkseen sattui matkoillaan törmäämään Herodes Agrippa -nimiseen hahmoon, joka ei ilmeisesti tarinoista vakuuttunut vaan otti ja mestautti Jaakob-raukan. Sitten Jaakobin ruumis makasi maassa muutaman sata vuotta, kunnes paimen sitten viimein näki metsässä valoja, ja piispa tajusi että ne valot merkkaa Jaakobin hautapaikkaa. Jotenkin vähän epäilevin fiiliksin kattelin kirkon kellariin sijoitettua hautaa, että näinköhän sittenkään.. Mutta samapa tuo kai on mitä minä olen mistään asiasta mieltä, tarina on silti ihan jänskä ja kertomisen arvoinen. Kovasti sinne Jaakobin haudalle oli menijöitä, ja hartaasti ihmiset siihen eteen polvistuivat ja taisipa jokunen jopa muutaman kyyneleenkin siinä tirauttaa, tiedä vaikka olisivat juuri saaneet pitkän pyhiinvaelluksensa päätökseen. Minä en ihan samoihin sfääreihin päässyt tunnin ajomatkani jälkeen, mutta tulipa käytyä. Roomassa käytiin aikoinaan tsekkaamassa Pietarin oletettu hautapaikka, nyt olisi siis jo kaksi kahdestatoista opetuslapsen viimeisestä sijasta käyty tsekkaamassa, melkein tekisi mieli kerätä koko sarja.

Santiago de Compostelaan päättyvistä pyhiinvaellusreiteistä kuuluisin on Ranskasta lähtevä noin 750 kilometrin pituinen vaellus Camino Frances. Pyhiinvaellusreitit on merkitty pitkin pientareita keltaisilla nuolilla ja simpukoilla, ja ilmiöstä oli toki otettu ilo irti Santiago de Compostelan kaupungissa, siellä sun täällä myytiin näillä nuolimerkinnöillä ja simpukankuvilla varustettua roinaa. Eräs paikallinen tiesi kertoa, että jossain vähän Santiago de Compostelasta kaueampana on vielä olemassa paikka, johon kunnon true-pyhiinvaeltajien olisi matkan lopulliseksi päätteeksi mentävä polttamaan vaelluksessa käyttämänsä kengät. Ei niillä varmaan paljoa käyttöä olisikaan enää tommosen 750 kilsan yhtämittaisen talsimisen jälkeen. Minä en sinne mennyt autoani polttamaan.

Santiago de Compostela4

Kirkkoon tutustuttani etsin jostain ravintolan, ja tilasin sieltä annoksen nimeltään Pulpo a Feira. Tämä annos oli kuulemma Santiago de Compostelan ja myös koko Galician kuuluisuus, ja se pitää sisällään mustekalaa, joka on maustettu oliiviöljyllä ja paprikamausteella. Ei kuulosta oikein miltään, mutta voi hyvä ihme, miten hyvää se oli! Minä en normaalisti ole mustekalan ystävä ollenkaan, mutta tätä herkkua olisin voinut vetää muutaman pesuvadillisen verran! Mustekalojen lisäksi muutkin merenelävät olivat sekä Santiagossa että Pontevedrassa arvossaan, merellä kalastettiin jos jonkinlaista otusta, ja eritoten Vigon ja Pontevedran välissä sijanneissa vuonomaisissa lahdelmissa oli kuulemma oikein hyvät olosuhteet simpukoiden viljelyyn. Näitä viljeltiin semmosilla keskellä merta möllöttävillä laitureilla, joita saattoi olla vieri vieressä kymmeniä, jopa satoja. Niistä sitten riippui merenpinnan alla jotain ihme köysi- tai kettinkiviritelmiä, joihin kiinnittyneinä simpukat elelivät elämäänsä, eli söivät mitä kiinni saivat ja kasvoivat tarpeeksi isoiksi.

Santiago de Compostela5

Lähestyneen pääsiäisen takia törmäsin sekä Santiago de Compostelassa että pariin otteeseen myös Pontevedrassa kulkueeseen, jota vähemmän tietävä olisi voinut kuvitella paikallisen Ku Klux -klaanin kevätmuotinäytöksen ja jonkunnäköisen X-factor -karsinnan yhdistelmäksi. Kaduilla tuli nimittäin aina silloin tällöin vastaan kulkueita, joissa normaaleja kukluxklaani-asusteita huomattavasti värikkäämmissä huppu-kaapu-yhdistelmissä joukko ihmisiä musisoi milloin säkkipilleillä, milloin marssirummuilla, tai sitten ihan vaan perinteisesti laulamalla. Niiden perässä tuli aina joukko voimailijoita, jotka kannattelivat harteillaan isoa aasilla ratsastavaa Jeesusta esittävää patsasta. Palmusunnuntain paraatia Santiago de Compostelaan katselemaan tulleet paikalliset olivat vieläpä varustautuneet ties minkälaisilla saniaisen oksilla tai ruohokimpuilla kulkueelle huiskuttelemaan, kai siinä mallattiin sitä kuinka aikoinaan Jeesus tuli aasilla ratsastellen mestoille ja miestä fanittaneet tytöt ja varmaan pojatkin viskoivat jampan ratsun eteen innoissaan palmunlehtiä. Siitä se nimikin, palmusunnuntai. Pientä on varmana tämä nykypäivän puljujärvien ja laineiden ja ahojen saama huomio siihen verrattuna kun on itse Jumalan poika tullut kadulla vastaan! Varmana olisivat palmunlehtien heittelyn sijaan ottaneet Jeesuksenkin fanit tapahtuneesta johonkin Instagramiin videota, jos vain älypuhelimet ja internetit oltais keksitty vähän aiemmin, ja nyt ei oiskaan palmusunnuntaita vaan Snapchat-sunnuntai. Tämä Santiagoon lopulta mestatuksi tullut Jaakobkin siellä on Jeesuksen perässä jollain klenkkaavalla kopukalla painanut menemään, salettiin on sillekin jotain voikukan lehtiä heitetty eteen, vaikka onkin varmaan jäänyt Jaakob vielä enemmän Nasaretin Jessen varjoon kuin vaikkapa joku Sami Niku jäi junnulätkän MM-kultajuhlissa sen toisen, alkuperäistä paljon hymyileväisemmän Puljujärven Jessen varjoon. Mutta sentään on jälkikäteen nevahöörd-Jaakobillekin tehty omat kirkot ja pyhiinvaellusreitit, ties vaikka siis Sami Nikustakin vielä tulee Stanley Cup -voittaja!

Santiago de Compostela2_c_matka_

Herra Longfield työmatkailee – Vigo, Espanja

Mola, Herra Longfield tässä. Kesäloma oli ja meni, ja kun se oli mennyt, olikin heti suorilta lähdettävä työreissulle. Tällä kertaa kohde oli ihan Euroopassa vain, nimittäin Espanjassa Vigon kaupungin lähettyvillä oli eräs paikka minne pääsin viikoksi elämää ihmettelemään.

vigo (5)

Espanjassa en ollut aiemmin työmatkalla käynytkään. Maa kyllä oli saatu jo ruksittua pois valtionkeruulistaltamme, Kanarian saarilla meinaan käytiin Hulin kanssa meidän ihka ekalla yhteisellä ulkomaanmatkallamme joskus vuonna miekka ja serpentiini, ja lisäksi Barcelonassakin ollaan joskus käyty lomaa viettämässä. Mulla on jotenkin ollut aina vähän nuiva suhtautuminen espanjalaisiin. En tiedä tuleeko se siitä, että Barcelonan matkalla mua alkoi pariin otteeseen ärsyttämään kun ihmiset ei osanneet jonottaa tai muuten vaan asiat ei toimineet, vai jostain historian tunnilta kun on kerrottu espanjalaisten touhuista löytöretkien aikaan. Jostain kohtalaisen turhasta kuitenkin on tämmönen pieni tympääntynyt asenne Espanjaa kohtaan pääkoppaani pesiytynyt. Kovin isosta asennevammasta ei kyllä ole kyse, koska olen kyennyt kuitenkin tykkäämään Espanjan maajoukkueen edesottamuksista jalkapallon saralla, ja lisäksi pystyn auliisti myöntämään että Espanjasta tulee yksi kovimmista TV-sarjoista koskaan – Serranon perhe. Diegon, Santin ja Fitin toilailuja pystyi oikein hyvin kattelemaan, yhtään ei harmittanut että hemmetin spaniardit, mitään ette osaa. No, ei se kolmikko kyllä oikeastaan mitään osannutkaan.

vigo (7)vigo (6)vigo (8)

Työmatka alkoi melko dramaattisesti, sillä kotipihalta taksiin astuttuani ei oltu keretty ajamaan kuin parisataa metriä, kun jo taksi ajoi liikenneympyrässä pyöräilevän pojan päälle. Mitään törmäyksessä ei onneksi käynyt, mitä nyt taksikuski puhalteli jonkun aikaa ja soimasi tuuppaisusta itseään sen jälkeen kun oli tarkistanut että pojalla oli kaikki OK eikä pyörällekään ollut käynyt mitään. Ja varmaan sitä poikaakin vähän nolotti kun kaverinsa edessä joutui tommoseen tilanteeseen, mutta naarmuitta kuitenkin selvittiin.

Kommellukset menomatkalla päättyivät onneksi siihen, lento Madridiin ja vaihto sieltä Vigoon menivät ihan normaalisti, ja hotellillekin löysin näpsäkästi. Vigo oli kaupunkina yksi viihdyttävimmistä paikoista missä oon näiden työjuttujen takia joutunut asumaan. Paikka sijaitsee merenrannalla, ja on ihan kunnon kokoinen kaupunki. Pääsin kerrankin turisteeraamaan ihan siinä kaupungissa missä asuin, hortoilin pitkin rantaa ja kapusin keskustasta löytyvälle mäennyppylälle ja siellä sijaitsevalle linnalle, josta avautui hienot näkymät kaupungin yli Atlantille sekä vuorille. Aamuisin mereltä tuli pariin otteeseen todella sankka sumu, jonka läpi oli jotenkin hieno ajella merenrantaa ja kukkuloiden rinteitä pitkin meneviä teitä.

vigo (2)vigo (3)

Myös työkohde sijaitsi normaalista poiketen meren rannalla, en oo aiemmin pystynyt töissä kattelemaan ikkunasta delfiinien pomppelehtimista, mutta nytpä semmonenkin tapaus kävi. Lisäksi oli metka katella, kuinka meri laskuveden aikana vetäytyi, ja veden alta paljastuneille hiekkasärkille pelmahti iso kasa porukkaa keräilemään simpukoita tai jotain. Siellä ne kyykki korien kanssa niinku meillä mummot mustikassa. Onkohan Espanjassa semmosta sanontaa, että mummot meni simpukkaan, mutta toinen ei mahtunutkaan?

Paikallisturisteerauksen lisäksi yksi ilta pääsin niin aikaisin töistä, että ajelin Portugaliin, koska se oli aika vieressä, ja siellä en ollut vielä aiemmin käynyt. Katoin kartasta vaan jonkun kaupungin, mikä oli ihan siinä Espanjan ja Portugalin rajan takana – Valenca oli sen paikan nimi – ja ajoin sinne. Aattelin että käyn vähän syömässä ja etsimässä josko paikassa ois jotain näkemisen arvoista.

Mutta siellä Valencassapa olikin aika messevä linna! Linnat on kivoja, monessa semmosessa oon aina matkoillani käynyt jos moisia vastaan tulee, joten toki menin sitten Valencankin linnaan. Vähän jännitti körötellä sinne sisälle vuokra-autolla, koska tie kulki linnan muurit puhkovien hemmetin kapeiden porttien läpi. Niistä aukoista mahtui yksi auto just ja just kerrallaan, porttien molemmilla puolilla oli liikennevalot ohjailemassa ettei jotkut yrittäneet samaan aikaan porttien molemmilta puolilta tulla, muuten ois tuloksena ollut nokkakolari. Linnan sisällä ajoin auton jonnekin kentälle parkkiin, ja haahuilin Valencassa aikani. Siellä linnanmuurien keskellä oli kapeilla kaduilla kaikenlaista kojua ja kauppaa, joissa lähinnä myytiin jotain rihkamaa, mutta portviiniä sieltä kävin semmosesta hauskannäköisestä viinikaupasta ostamassa, koska se myyjä jotain tuli niitä portviinejä siinä sormella tökkimään ja kovasti melttosi niistä. Aattelin että ovatkohan ne sitten Portugalista, kun nimessä on port, ja ostin pari pulloa vähän niinku tuliaisiksi. Hulille muuten ostin kanssa Valencasta tuliaisen, semmosen jostain ihme nahkasta tehdyn laukun, siitä tehtyjä tavaroita yksi kauppa oli väärällään, ja aattelin että sieltä pitää joku juttu Hulille ottaa. Ilmeisesti se laukku ei ollut kovin onnistunut valinta, koska laukku päätyi suoraa päätä kirppistavaroihin. Viesti itselle: älä osta Hulille ikinä mitään omin päin, ostat kuitenkin väärin ja hukkaan menee rahat. No, laukku päätyi lopulta Hulin äidille, joten ei se ihan hukkaan mennyt.

vigo (11)vigo (1)vigo (10)

Tuli sitä espanjalaistakin meininkiä Vigossa vastaan, niin hyvässä kuin pahassa. Kerran jäin hotellin parkkihalliin jumiin, kun puomi ei auennut, ja melkein puoli tuntia kesti ennen kun löysin jonkun joka jaksoi lähteä asiaa kanssani selvittämään ja pääsin hallista pakoon. Hotellissa, missä yövyin, myös oli jostain syystä vain yksi silityssetti. Sitä kyselin viikon aikana varmaan kuusi kertaa, mutta se oli aina lainassa jollain muulla hotellivieraalla. Semmoset ei kauheesti luulis maksavan, jos vaikka toisen laudan ja raudan varalle hommaisi. No, en sitten ryppysissä kauluspaidoissa mennyt siellä, onneksi oli t-paitojakin sen verran että niillä selvisi.

Mutta olihan niissä paikallisissa kyllä jotenkin aika hellyyttävääkin sakkia. Tuli ihan Serranon perhe –fibat välillä, kun töissä joku nainen kävi välillä vähän itkemässä toimistossaan, tai äijä tuli ruokatunnilta ihan viinalta haisten, tai kun jollekin jutellessa se toinen tulee ihan kiinni ja kauheen tomerana selittää jotain ihan tavallista asiaa käsiä heilutellen ja voluumit korkealla. Sellasella intensiteetillä välillä juteltiin jostain yhdentekevistä numeroista että jos niiden kanssa joku menisi väärin, maailma tuhoutuisi. Hauska, joskin mun mielestä epäkäytännöllinen, oli myös sellanen tapa, että työkohteessa ihmiset liikkui aina työunivormuissa ja –varusteissa, mutta kun lähdettiin syömään, kaikki vaihtoi siviilivaatteet päälle. Ruokalaan ei saanut ees mennä jos ei ollut siviilivaatteet niskassa. Sit siellä pitkin toimistoja jampat hillui kalsareissaan kun ruoka-aika lähestyi. Naispuoliset henkilöt harmillisesti vaihtoi vaatteensa jossain muualla kun keskellä käytäviä.

vigo_c_matka_.jpg

Kaiken kaikkiaan Vigon matka sujui oikein hyvin, ja sai kyllä itseni loiventamaan nuivaa asennettani espanjalaisia kohtaan. Ei kai se oo niin justiinsa jos on silitysraudat vähän hukassa ja parkkihallista ei pääse pois. T-paidassa on mukavampi mennä, ja kaikki siellä parkkihallissakin vietetty aika oli kuitenkin pois töistä. Liikennekin sujuu siellä selvästi paljon paremmin kuin Suomessa – kertaakaan ei Espanjassa taksikuski ajanut polkupyöräilevän ihmisen päälle.

vigo (9)