Ravintola Werner 2.6.2017, Helsinki

Frankfurtissa asuva ystäväni tuli käymään Suomessa, ja olimme jo pitkän aikaa sitten sopineet pienellä porukalla treffit maanantaille 5.6. Suunnittelimme menevämme tyttöjen kanssa Liuskaluodon Skifferille juoruamaan ja vaihtamaan useamman kuukauden kuulumiset (ilman vauvaa!). No tietenkin edellisellä viikolla herra Longfield sai tietää, että hänen pitää lähteä kyseisenä maanantaina käymään Tampereella, eikä tiedä mihin aikaan pääsee sieltä kotiutumaan. Plääh..

Muutimme lopulta suunnitelmia niin, että tulisimme meille grillaamaan hampurilaisia. Toki pieni ihme olisi seuranamme, mutta minkäs teet. Kantorepussa vauvan kanssa voi kuitenkin tehdä melkein mitä vain, joten ajattelin grillaamisenkin onnistuvan helposti. Ja jos se ei onnistuisi, niin olisihan täällä kolmet apukäsiparit seuranani.

werner ravintola helsinki

Erinäisten viestittelyjen lomassa kuitenkin selvisi, että olisimme Suomessa lomailevan ystäväni kanssa molemmat toimettomia perjantai-iltana. Ja mikä parasta, silloin herra Longfield olisi kotona, joten pääsisin lähtemään kotoa ilman vauvaa, jeee! Sovimme siis treffit perjantaiksi. Suuntana oli säiden salliessa Skiffer, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei perjantaina ollut terassikelit, joten piti keksiä joku toinen paikka. Kyselin apua ruokabloggaajilta, ja 52 Weeks of Deliciousness -blogin Anne vinkkasi ravintolasta nimeltä Werner, josta en ollut itse kuullut koskaan aiemmin.

Wernerin lista kuulosti houkuttelevalta, eikä Googlen syövereistä löytynyt nopealla selauksella ravintolasta kuin ylistäviä sanoja, joten pakkohan pöytä oli Werneristä varata. Lopulta kävi vielä niin, että saimme yhden lisävahvistuksen illalliselle, sillä yhteisen ystävämme perjantai-illan menot olivat muuttuneet sen verran, että hänellä olikin menoa vasta seitsemältä illalla, joten hän ehtikin kello viiden pöytävaraukseemme mukaan.

werner ravintola helsinki

Werner avattiin viime vuoden marraskuussa WSOY:n ison kirjakaupan tiloihin Ruttopuistoa vastapäätä. Skandinaavisesti sisustettu ravintolasali pitää sisällään yhteensä 120 asiakaspaikkaa, ja kesällä avattava terassi vielä 30 lisää. Ravintolan juju on kolme metriä leveä avogrilli, jossa paistuu kotimaisten hiilien yllä niin kokonaiset kalat kuin mahtavat pihvitkin. Avogrillin lisäksi jokainen asiakas hymähtää varmasti pöydissä oleville jättimäisille viinilaseille, joissa tilattu viiniannos näyttää naurettavan pieneltä. Yhteen lasiin mahtuisi varmaan melkein koko viinipullo.

werner ravintola helsinki

Werneriä ei totisesti ole turhaan ruoistaan kehuttu. Jessus mitkä mätöt!

Vedin alkuun Harjun makkaratehtaan lammas-harissamakkaraa, jonka seurana oli leipää, salaattia ja majoa. Muut eivät alkuruokia ottaneet, mutta mun oli pakko, kun kerrankin ei tarvinnut syödä pelko persuksen alla kamalalla kiireellä. Makkaraleipä upposi vatsaani samalla kun ihanat juorut virtasivat korvieni kautta aivokuoreen. Ah, niin parasta!

werner ravintola helsinki

Pääruoaksi tilasimme avotulella kypsennettyä lohta sekä Iberico-possua. Kalan ja lihan lisukkeina ei Wernerissä nähdä ranuja, vaan grillattua varhaiskaalia sekä parsaa, voi nam! Minä söin lohta ja se oli ihan törkeän hyvää. Iberico-possua ystäväni kehui parhaaksi koskaan syömäkseen. Melkein olisi tehnyt mieli napata pala possua ystävän lautaselta, mutta jätin toisen lautasen kuitenkin rauhaan ja keskityin omaan annokseeni, joka sekin vei kielen mennessään.

werner ravintola helsinkiwerner ravintola helsinki

Jälkkäreille meillä ei ollut tällä kertaa aikaa, sillä toisen ystävistäni piti kiiruhtaa treffeille Kiasmaan. Kyllä arvostan miestä, joka ehdottaa ekaksi treffipaikaksi museota! Wernerin raparperijälkkäriä on kuitenkin kehuttu sen verran paljon, että tänne on varmaan pakko palata maistamaan Iberico-possun lisäksi the jälkkäri.

Pssst.. Ne ystäväni treffit olivat venyneet muuten aamun pikkutunneille asti!

werner ravintola helsinki

Ravintola Holiday 27.4.2017, Helsinki

Kuljin viime kesänä ainakin pari kertaa Sipuli-ravintolan ohi ihaillen sen vieressä olevaa Holiday-kylttiä ja nättejä ulkovaloja. Kuvittelin, että kyseessä on jokin biletila, jota voi vuokrata itselleen ja järjestää siellä juhlat. Toisella ohikulkumatkalla aloin hieman ihmetellä, että onpas hassua kun jo toinen bileporukka on koristellut juhlatilan terassin täysin samoilla kylteillä ja valoilla kuin se porukka, joka juhli paikassa kun edellisen kerran paikan ohi kuljin.

holiday helsinki

Vasta pitkän ajan jälkeen sain kuulla, ettei kyseessä ole mikään varattavissa oleva juhlatila, vaan ravintola, jonka nimi on Holiday. Ajattelin heti, että ravintola jonka terassi on niin kivasti laitettu, pitää ehdottomasti käydä testaamassa. Viime kesä kuitenkin loppui ennen kuin pääsin kurkistamaan Holidayn sisään, joten ravintolan testaus piti jättää tällä kesälle.

Tämän vuoden kesää (saati edes kevättä) ei olla saatu vielä kunnolla käyntiin, mutta minäpäs astelin jo Holiday-ravintolaan syömään eräänä aurinkoisena päivänä työkaverien kanssa. Hyvin ihastuttava työkaveri (ja ystävä myös) otti ja lähti uusiin työhaasteisiin, joten hänelle järjestettiin läksiäiset. Läksiäisten viettopaikaksi työkaverit olivat valinneet Holidayn ja sehän passasi mulle enemmän kuin hyvin.

holiday helsinki

Pumppasin herra Longfieldille kasan maitoa, kävin pitkässä suihkussa jynssäten jokaisen kuivuneen maito- ja puklutahran ihosta sekä hiuksista pois, meikkasin ja valitsin vaatekaapista mekon, jossa EI VOI imettää (arjen luksusta nykyään) ja sitten olin valmis lähtemään!

Karautin paikalle autolla, sillä kotiin olisi lähdettävä heti jos herra Longfield soittaisi ja sanoisi, että maito alkaa loppua. Lisäksi ilman pumppua en voisi olla poissa kotoa kuin sellaisen neljä tuntia ennen kuin tissit räjähtäisivät.

Ihan ensiksi on pakko sanoa, että oli varsin mahtavaa nähdä työkavereita! Jollain sairaalla tavalla mulla on tosi ikävä töihin.. Ekana päivänä kun herra lähti isyyslomien jälkeen töihin, olin täysin valmis vaihtamaan hänen kanssaan paikkoja. Uusi yksinäinen päiväarki jännitti kovasti, jonka lisäksi yksinolo ei kovasti huutavan vauvan kanssa tuntunut alkuun lainkaan miellyttävältä. Mutta ihanan joustavasti on herra saanut työnsä aloitettua, aamulla hänellä ei useimmiten ole kiire töihin, etäpäiviä voi tehdä joustavasti ja pari kertaa hän on lähtenyt kesken päivän kotiin kun huutava vauva on ottanut minusta yliotteen. Päivä päivältä arkipäivät alkavat rullata paremmin, opin tuntemaan ja lukemaan pientä ihmettä paremmin, ja sen lisäksi olemme uskaltaneet lähteä liikkeelle, vaikka masuvaivat voivat alkaa vaivata milloin vain. Ja se tarkoittaa sellaista huutokonserttia, ettei ole totta.

No mutta asiaan.

holiday helsinki

Oli tosiaan ihana nähdä työkavereita! Kyselin heti työkuulumisia muutamien isoimpien projektien osalta ja kerroin seuranneeni niiden kehitystä myös kotoa käsin mm. lehtien palstoilta. Seko mikä seko!

Pian meidät ohjattiin omaan pöytäämme rennosti sisustetun ravintolasalin läpi. Saimme tosi kivan ovaalin muotoisen pöydän, jossa ajattelimme kaikkien kuulevan hyvin toistemme jutut. Toisin kuitenkin kävi. Ravintolan sisällä soi DJ:n soittama musiikki niiiin kovaa, että hyvä jos vierustoverin äänen kuuli.. Sanoimme tästä asiasta pari kertaa tarjoilijalle, joka kävi huomauttamassa asiasta levyjä räpeltävälle herrasmiehelle. DJ laski äänti hetkellisesti, mutta heti kun seuraava biisi alkoi soida, oli melutaso entisellään. Se oli vähän harmi, olisi ollut tosi kiva jutella koko pöytäseurueen kanssa!

Mutta jos melutasosta tulee negatiivista palautetta, ei ruokapuolesta ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa! Siis tsiisus mitkä safkat!

holiday helsinki

Olen syönyt elämäni parhaimman alkupalan Singaporessa Pete’s Place -nimisessä ravintolassa. Popsin italialaisessa ravintolassa alkupalaksi burrata-juustoa, ja ihastuin siihen ikihyvikseni! Tuon ravintolaillan jälkeen en ole törmännyt burrataan kertaakaan Suomessa, vaikka olen sitä yrittänyt etsiä sekä ravintoloiden listoilta että markettien juustohyllyiltä. Burrataa saanee Suomessa tosi hankalasti käsiinsä (ymmärrykseni mukaan sitä saa muutamalta hassulta juustomyyjältä Hakaniemen kauppahallista), jonka lisäksi se on hurjan kallista.

Holidayn listalta burrataa kuitenkin löytyi 14 euron hintaan. Kermaan sotkettua mozzarellaa tarjoiltiin Holidayssa peston, mojo-kastikkeen sekä leivän kera. Taivaallisen hyvää! Olisin hyvin voinut tilata alkupala-annoksen myös pää- ja jälkiruoaksi. Harmikseni olin kuitenkin ehtinyt tehdä jo pääruokatilauksen.

holiday helsinki

Pääruoaksi valitsin listalta jättikatkarapupastaa, jonka huuhtelin alas valkoviinilasillisen kanssa. Oli muuten ihka ensimmäinen alkoholiannos sitten viime kesän kun sain tietää olevani raskaana. Yhdestä 16 cl annoksesta ei lähtenyt jalat alta, enkä käyttäytynyt nolosti oman esimieheni silmien alla (sen olen kyllä tehnyt jo useasti ennenkin, heh).

Pasta oli alkupalan tavoin tosi hyvää. Ei se burrataa kuitenkaan voittanut, mutta oli silti varsin hyvää. Kuulostelin pöytäseurueen muiden jäsenten fiiliksiä sapuskoista, ja kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa. Erityistä hehkutusta kuulin veefistä (vegaanit syö ainakin sitä, se on tehty jostain mystisestä seitanista), joka näytti ihan kebabilta. Maistui jopa vähän kebabilta, ja sen koostumuskin oli hurjan lihamainen.

holiday helsinki

Illallisen aikana syötiin tosi hyvä ruokaa, vaihdettiin kuulumisia (minä jorisin pienestä ihmeestä ja muut kertoivat työjuttuja), halailtiin ja annettiin työpaikkaa vaihtavalle leidille pieni muisto meistä. Niin tylsää kun hyvät tyypit lähtevät muualle hommiin, mutta minkäs teet. Onneksi tähän kyseiseen leidiin yhteydet säilyvät vaikka emme enää samalla käytävällä töissä istukaan! Siis sitten kun minä siellä taas joskus istun.

Muut jäivät vielä istumaan iltaa kun mun oli pakko lähteä (maitobaari oli sitä mieltä, että nyt äkkiä kotiin). Teki kuitenkin enemmän kuin hyvää päästä vähän tuulettumaan! Ja tiedättekö mikä oli koko reissun parasta antia (burratan ja työtovereiden näkemisen jälkeen)? Autossa täysillä soiva musiikki! Miten siistiä päästä hoilaamaan Spotifyn omaa listaa oikein antaumuksella, sekin tekee hyvää!

holiday helsinki

Pssst.. Holiday sijaitsee aivan Shelterin vieressä. Shelter on kanssa törkeän hyvä mesta, sekin kannattaa käydä testaamassa!

Brunssi: Kampin Sandro 25.2.2017 (HKI)

Sandron menestykselle ei näy loppua. Taapersimme ensimmäisen kerran Sandroon vuonna 2014, jolloin kävimme testaamassa hurjasti kehuja keränneen vegebrunssin Kalliossa. Vuosien saatossa Sandro on avannut ovet Kallion lisäksi Eiraan sekä Kampin kauppakeskukseen. Eikä tule espoolaisena unohtaa kertoa, että Sandro on juuri avannut ovensa myös Espoossa, Tapiolan Ainoa-ostoskeskuksessa. EDIT 30.3.: Sandro avaa ovensa Ainoassa kesäkuussa!

Ajan kuluessa Sandro on siirtynyt käsittääkseni Royal-ravintoloiden alle, mutta alkuperäiset herrat Sandron takana puuhaavat taustajoukoissa kyllä edelleenkin.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Helmikuun lopussa oli aika suunnistaa testaamaan Sandron lauantaibrunssi Kampin kauppakeskukseen muutaman ystävän kera. Ennen brunssia osallistuimme Alvar Aallon ateljeen opastettuun kierrokseen Munkkiniemessä, josta olikin hyvä jatkaa matkaa vatsat muristen kohti Kamppia.

Kampissa on tarjolla lauantaisin lihainen vaihtoehto brunssista kello 10-16. Tosin brunssin lihapuoli on lähes olematon (siis hyvällä tavalla), eli sinne voi vegeilijätkin mennä oikein hyvin herkuttelemaan. Nälkä ei varmasti jää kellekkään, tai no ehkä mun isälle, jonka makunystyrät ovat niin omituiset, ettei hän löytäisi Sandrossa varmasti kovin montaa sopivaa ruokaa lautaselleen. Heh!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Brunssin hintaan kuuluu muuten edelleen skumpat, joka on oikein kiva lisä. Alkoholitontakin skumppaa löytyi allekirjoittaneelle möhömahalle, joten siitä isot kiitokset Sandrolle. Olisi ollut tylsää kippistellä vesilasilla kaverien kiskoessa kuplajuomaa.

Ei niin kiva lisä on se, ettei Sandron sivuilta löydy brunssin hinnasta mitään tietoja. Enkä minäkään enää muista mitä brunssi kustansi (olikohan se vähän yli 30 euroa, vai vähän alle..?). EDIT 30.3.: Brunssin hinta on lisätty nyt nettisivuille. Brunssi kustantaa 29,90 euroa, ja hintaan sisältyy Mimosa-drinkki. Muutenkin mua ehkä vähän ärsyttää Sandron nettisivut. Ymmärrän kyllä, että on tosi coolia (ja varmasti myös hyödyllistä), että ravintolan nettisivut ovat englanniksi, mutta eikö rinnalla voisi olla myös ihan suomenkieliset nettisivut? Lisäksi Sandron nettisivut ovat suunniteltu vieritysnäytöksi (eli siis selattavaksi esim. tableteilla ja älypuhelimilla), ja se ei omasta mielestäni toimi yhtään jos ja kun sivuja selaa perinteisellä tietokoneella. Mutta saanen syyttää tästä vain itseäni, on tullut opiskeltua sen verran paljon tietojärjestelmien käytettävyyttä, että tämmöiset asiat tuppaavat ärsyttämään välillä aivan turhaan.

sandro brunssi kamppiidsandrobrunssikamppisandro brunssi kamppi

Ruokapuolihan Sandrossa toimii törkeän hyvin. Kaikki ihanat salaatit, mössöt, falafelit ja kastikkeet ovat tosi herkullisia. Lautaselle ei melkein mahdu kaikkia brunssipöydän herkkuja samaan aikaan, vaikka just parasta on tunkea haarukkaan kaikkea mahdollista sekaisin ja sitten vain nauttia eksoottisista mauista. Ainakaan meidän kotikeittiössä ei Sandrossa saatavia makuyhdistelmiä ole tarjolla oikeastaan koskaan.

Ainoa brunssin pettymys oli lammas, jota sai jäystää kuin kengänpohjaa. Kaikki muut sapuskat upposivat meidän kolmen hengen leidiporukan vatsoihin enemmän kuin hyvin. Meille oli lisäksi varattu päheä paikka ikkunoiden vierestä ja pöydästä avautui ihan komeat näkymät Narinkkatorin yli.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Sandro sijaitsee siis Kampin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. En ollut edes tajunnut, että siellä on nykyään niin valtava ravintolamaailma! Sekavahan ravintolamaailma on, ja mekin etsimme Sandroa ihan tosissaan useamman minuutin ajan ennen kuin tajusimme sen olevan piilossa erään kulman takana. Jotain opasteita voisi kyllä Kampin yläkertaan nälkäisiä asiakkaita varten laittaa.

Ilo oli kuitenkin tajuta, että Kampista löytyy niin monia houkuttelevalta näyttäviä kahviloita sekä ravintoloita, jonne ei tarvitse tulla juhlakoltut päällä. Erityisesti ilahduin nähdessäni usean ravintolan ”terassilla” vanhempia lastenvaunujen kanssa. Tänne me tullaan varmasti pienen ihmeen kanssa moikkaamaan kavereita kun sen aika hieman myöhemmin keväällä on! Kamppiin on meidän kotiovelta niin hitsin kätevä bussimatkakin, enää pitää opetella käyttäytymään bussissa lastenvaunujen kanssa. Voi apua!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Kurkkaa perään myös aiemmat postaukset Sandrosta!

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Spisin pitkä vegaaninen maistelumenu epäpätevän ruokabloggarin kertomana

Spis on pieni, 18-paikkainen ravintola Helsingissä. Spis keskittyy puhtaisiin, pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Menujen pääosaa näyttelevät kasvikset. Saatavilla on maistelumenut jokaiseen makuun: vegaaneille, kasvissyöjille sekä lihan että kalan ystäville. Me olemme herra Longfieldin kanssa käyneet Spisissä kerran aiemmin, silloin herra veti lihamenun ja minä kasvismenun. Tykästyimme paikkaan hurjasti.

Aivan joulukuun lopussa suuntasin Spisiin uudemman kerran, tällä kertaa leidiporukassa. Olimme ostaneet lähes vegaanille ystävällemme syntymäpäivälahjaksi pitkän vegaanisen maistelumenulahjakortin, ja luvanneet lähteä hänen mukaansa kiskomaan vegaaninen menu lihansyöjämasuihimme. Tiedossa oli siis kahdelle leidille uusia ruokakokemuksia.

Niin kovasti kuin haluaisinkin kattavasti illan menusta kertoa, täytyy tässä kohden tuottaa teille lukijoille pettymys. Kävi nimittäin niin, että ilta vei minut mukanaan. Kuvia räpsin jutustelun välissä jokusen hassun, välittämättä pätkääkään kameran asetuksista. Virhe. En lisäksi ottanut ravintolaan mukaani pientä pinkkiä muistivihkoani, joka kulkee yleensä mukana, jos tiedossa on esim. jokin pidemmän kaavan mukaan vedetty illallinen. Tämä ihan siitä syystä, että pystyn kirjoittamaan kummalliset ruoat ylös jo ravintolassa. No, nyt vihko oli kotona, ja Spisin pöydässä istui vain yksi lahopäinen leidi, jolle lähes kaikki vegaanisen menun sapuskat olivat entuudestaan täysin tuntemattomia. Yritä siinä sitten muistaa yhteensä 13 annoksen kaikki mystiset ainesosat. Ei onnistu. Vihkon kotiin jättäminen oli virhe. Toki olisin voinut kirjoittaa muistiinpanot myös puhelimeen, mutta sekin unohtui siinä räkätyksen keskellä. Ehkei se toisaalta mikään virhe ollutkaan, sainpahan nauttia illallisesta kerrankin ilman tuhottomia kuvaussessioita sekä jatkuvien muistiinpanojen kirjoitttamista kaikessa rauhassa, keskittyen siihen olennaiseen – hyvään seuraan.

Mutta kyllähän Spis pitkän vegaanisen maistelumenunsa kera ansaitsee yhden postauksen verran tilaa blogista. Joten kurkataan seuraavaksi miltä epäpätevän ruokabloggaajan ravintola-arvostelu näyttää ja kuulostaa.

Aluksi pöytään tuotiin alkujuomat sekä leivät. Minä kittasin koko illan alkoholittomia juomia, kun vain muistaisi mitä.. Seljankukka-jotain oli toinen illan aikana juomistani litkuista, ja toinen oli jotain muuta, ehkä mansikka-jotain. Ystäväni tilasivat viinipaketin menun kanssa, se sisälsi valkoisia ja oransseja viinejä. Ei yhden yhtä punaviiniä, josta ystäväni olivat hieman harmissaan. Kasvisruoan kanssa passaa punkkukin kuulemma oikein hyvin.

Alkupalaleivistä mulla ei ole mitään muistikuvaa. Niiden kanssa ei vegaanisessa menussa tarjottu tietenkään voita, vaan olisikohan se ollut kylmäpuristettua öljyä, jonka seassa oli jotain mustaa. Seos maistui aivan maapähkinävoille.

Varsinainen lämmittelyalkupala oli näkkäri, jonka päällä oli kolme pisaraa jotain. Siemennäkkäriä se taisi olla, mutta tuosta vaaleanruskean pisaran mausta ei ole muistikuvaa.

Seuraavaksi pöytään tuotiin jokaiselle kolme söpöä sormipalaa, joista tunnistan jälkikäteen kuvien perusteella ainoastaan punajuuren, se on tuo punainen pieni pala. Muista ei ole mitään muistikuvaa.

Kolmas lämmittelyalkupala lukeutuu myös ”ei mitään muistikuvaa” -kategoriaan. Näyttää ehkä sipulilta, tuosta sipulipalojen alla olevasta juustoraasteen näköisesta jutusta ei ole mitään käsitystä. Tai on sen verran, että olen varma, ettei se ole juustoa.

Sitten oli tiedossa lisää alkupaloja. Punajuurta siinä oli. Annos oli kaunis, mutta en yhtään muista oliko se lämmin vai kylmä.

Seuraava annos oli lämmin, sen muistan. Sienisörsseli oli tosi herkullista. Sieninä oli ainakin suppiksia, ja suppisten maku hallitsi koko annosta. Mutta se ei minua haitannut, sillä suppikset ovat hyviä. Kunhan niitä ei joudu syömään ihan joka viikko.

Sitten tarjoilija toi pöytään jälleen ihan punajuurilta näyttävän annoksen. Mutta menimme halpaan! Tässä annoksessa ei ollut punajuurta ollenkaan, kyseessä oli punaista porkkanaa. Herra osti kotiinkin mulle joku aika sitten erivärisiä porkkanoita ja dippejä. Olin niin urpo, että söin vaan oranssit porkkanat, keltaiset ja punaiset näyttivät sen verran epäilyttäviltä, etten koskenut niihin.

Seuraava annos oli yksi koko maistelumenun suosikeistani. Naurista kolmella tavalla. Älkää kysykö mitkä ne kolme tapaa olivat (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, heh). Tämän annoksen nimi oli ainoa joka jäi mieleeni, ja sekin ihan siitä syystä, etten edes tiennyt mikä on nauris. Ihan oikeasti en tiennyt, mun oli pakko googlata ”nauris” sen jälkeen kun tarjoilija esitteli meille mitä lautasella oli. Lihansyöjä sai totisesti uusia makuelämyksiä!

Nauriksen jälkeen oli välidrinkin aika. En muista yhtään mitä drinkki piti sisällään, mutta pahaa se oli.

Lisää lämpimiä pääruokia oli tiedossa seuraavaksi. Luulin lautasella olevia herkullisia uppopaistettuja juttuja perunaksi, mutta väärin meni. En kylläkään osaa kertoa mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan perunaa. Vihreän lehden alla oleva valkoinen juttu oli jotain vegaanista juustoa, sen nimi oli joku outo, mutta ei sekään muistu enää mieleen. Tämä annos oli kokonaisuudessaan hyvällä tavalla erikoinen, kaikki sen osa-alueet olivat minulle täysin outoja enkä osannut yhtään ajatella miltä ne maistuvat suussani.

Lämpimien ruokien jälkeen siirryttiin jälkiruokien pariin. Ensin piti neutralisoida suu. Se tehtiin lakka-/hillasorbetin (onko ne edes sama asia..?) avulla. Sorbetti oli niin outoa (maistui suoraan sanottuna mädältä), että se jäi syömättä.

Pääjälkiruoka tarjoiltiin ihanista ruskeista lautasista. Sorbettia oli tarjolla tälläkin kertaa, nyt tosin (ehkä) porkkanasta tehtyä. Se oli tosi hyvää, ja kaavin lautasen aivan tyhjäksi.

Viimeiseksi pöytään tuotiin Spisin erikoisuus – suuren legopalikan päällä pieniä makeita herkkuja. Tällä kertaa legopalikalla oli itse tehtyä lakua sekä marmeladia, kolmannesta herkusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.


Että semmoinen illallinen epäpätevän ruokabloggarin kertomana. Eikö ollut avartava ja mielenkiintoinen yhteenveto? Voi jestas sentään. Ensi kerralla muistivihko lähtee mukaan.. Ennen sitä voitte kyllä käydä kurkkaamassa mitä herra Longfield kirjoitti meidän ensimmäisestä Spisin vierailusta blogiin. Herralla oli muistiinpanovälineet mukana, sen saattaa kyllä postauksesta myös huomata.

Pakko myös vielä todeta, että Spis on cool ja makea paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä astetta päheämmällä illallisella!

Brunssi: Krog Roba 8.1.2017 (HKI)

Suuntasimme sunnuntaina koulukaverien kanssa Krog Robaan. Tiedossa oli valmistujaisbrunssi! Meidän koulukaveriporukan viimeinenkin leidi sai urakan pakettiin, ja tottahan toki sitä piti hieman juhlistaa ennen varsinaisia valmistujaisjuhlia, joita tietenkin odotamme innoissamme. Tällä valmistujaiskierroksella koulun järjestämissä juhlissa sai ensimmäistä kertaa painaa päähänsä oikean valmistujaislakin. Tämän kuullessani olin vähän kade, omissa valmistujaisjuhlissa päälle sai vain sinisen Harry Potter -viitan. Mutta oli se viittakin päheä, se teki koulun juhlasta astetta arvokkaamman ja juhlavamman myös.

Olimme ostaneet vastavalmistuneelle lahjakortin brunssille, ja sen kaveriksi annoimme näin alkuun myös pullon kuplivaa sekä kukkakimpun. Varsinaisten lahjojen aika on sitten kun saamme kutsun juhliin, heh!

Krog Roban brunssista olen lukenut muutamista blogeista. Blogien teksteistä mieleen on jäänyt ennen kaikkea kaunis sisustus. Astuessani sisään Krog Robaan yllättyin silti hurjan positiivisesti – ravintolasali oli silmiä hivelevän kaunis paikka. Kaikki näytti hyvältä, kalusteista kattaukseen ja aina ruoan esillepanoon asti. Niin herkullisen näköistä, minne vain silmänsä kohdistikaan.

Rakennus on toiminut sekä Helsingin energialaitoksena että viimeksi poliisilaitoksena. Krog Roban yhteydessä toimii Hotel Lilla Roberts, jonne tahtoisin kovasti päästä yöpymään. Brunssin testaamisen jälkeen olisi mahtavaa päästä herkuttelemaan myös hotellin aamupalalla, veikkaan senkin olevan aika hyvä. Ehkä me tehdään pieni retki Helsinkiin herran kanssa hääpäivän kunniaksi, kun itse hääpäivänä herra poti sen verran pahaa keuhokuumetta, että jäi kaikki suunnitelmat toteuttamatta.

Krog Roba tarjoilee lauantaisin ja sunnuntaisin omien sanojensa mukaan brunssimaista All Day Breakfastia, joka koostuu buffetpöydän herkuista sekä erikseen tilattavista a la carte annoksista. Brunssin (noutopöydän) hinta on 29 euroa henkilöltä ja siihen päälle tulee sitten erikseen a la carte -annosten hinnat, jos semmoisia haluaa tilata. Meidän vierailun perusteella voin kyllä sanoa, ettei listan annoksia kannata edes vilkaista, noutopöytä on kattava ja sen avulla saa mahtavan ähkyn aikaan (me olimme brunssilla 12.30-15 ja kello on nyt kohta yhdeksän illalla, ja vatsa on vieläkin aivan täynnä). Brunssille voi tulla 12.30-15.00. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, paikalla oli porukkaa reippaasti ja kaikki pöydät olivat varattuina.

Noutopöytiä oli kolme, yhdessä kylmät sapuskat, toisessa lämpimät ja kolmannessa komeilivat jälkiruoat sekä luonnonjogurtti useilla eri lisukkeilla varustettuna. Mehut, vesi, kahvi sekä tee kuuluivat brunssin hintaan. Kahvi ja tee tuodaan pöytään pyynnöstä, muut juomat saa hakea itse.

Ruokapuolesta piti huolta ainakin rapea, itse leivottu maalaispatonki, croissantit, keitetyt luomumunat, tomaatilla maustettu munakokkeli, pekoni, bratwurstit, herkullinen palvikinkku, lämminsavulohi, lohi- ja sienipiirakat, salaatit, marinoitu punasipuli, mummonkurkut, tautisen hyvä ryytisinappimajoneesi, hedelmät, brunssikakku, juustovalikoima, erilaiset Brunbergit suukot, karkit sekä keksit. Että kyllä siellä kaikille oli jotakin!

Olen nyt ollut 4D-ultran jälkeen aika tarkkana sokerin käytön kanssa, koska lääkäri siellä totesi, että vatsani sisällä möyrii aika iso otus. Että jos en halua puskea keväällä itsestäni ulos reipasta 4500 grammaa, niin loppuraskauden ajan sokerin kanssa kannattaa olla tarkkana. Voi kyllä olla, etten voi asiaan paljon itse vaikuttaa. Äitini on ollut molemmissa raskauksissa simpsakassa kunnossa ja vältellyt sokereita, ja silti sieltä putkahti kaksi yli 4500 grammaista tyttöä – ilman mitään kipulääkityksiä. Arvostan! Lääkärin mukaan vauvan koko on yllättävän perinnöllistä erityisesti äidiltä tyttärelle, heh..

Mutta siis Krog Roban jälkkäripöytä näytti sen verran hyvältä, että päätin juhlan kunniaksi nostella lautaselle just sen verran makeita juttuja kuin mieli teki. Ei niitä sitten loppupeleissä mitenkään kamalan paljon lautaselle päätynyt, mutta enemmän kuin pitkään aikaan.

Kokonaisuudessaan brunssi toimi musta upeasti. Kaikki sapuskat olivat herkullisia, palvelu pelasi, miljöö oli enemmän kuin kaunis ja seura hyvää. Melkein kolme tuntia me siellä istuttiin ja joristiin niin kovasti, että muut pöydät oli jo siivottu ja henkilökunta veti melkein ulkovaatteitaan päälle kun me tajuttiin vasta nousta pöydästä. Tänne tarttee tulla herra Longfieldinkin kanssa – aamupalalle tai brunssille.

Joulukalenteri 6: Toscaninin joululounas


Moerinco 2016, Herra Longfield Frutti di Mare – ESPOO tässä.

Itsenäisyyspäivän aatto eli eilinen oli jännä päivä. Helsinki nimittäin vastaanotti silloin suuria mediajulkkiksia, eli minut ja Hulin. Meillä sattui olemaan molemmilla vapaapäivä, ja moista ihmettä juhlistaaksemme suunnistimme Helsingin Toscaniniin joululounasta syömään. Ilolla panimme merkille, että kaupunkiin saapumisemme takia kaupungissa pyöri ties mitä Ylen rekkaa ja uutistiimiä, en vaan ymmärrä miksei ne tulleet kuvaamaan meitä siihen Toscaninin edustalle, vaan menivät sen sijaan kaikki Senaatintorin suuntaan. Varmaan olivat saaneet väärän uutisvinkin meidän liikkeistämme.

Toscaninissa on jouluaatonaattoon eli 23.12. asti tarjolla joululounasmenu. Olemme ravintolassa muutamia kertoja aiemminkin käyneet syömässä, paikka on tunnelmaltaan mukava, henkilökunta on aina ollut asiantuntevaa ja ystävällistä, ja ruoka todella hyvää. Lisäksi siellä on maailman hienoin katto!

toscanini-helsinki5

Tällä kertaa minä ryhdyin syömisen lomassa oikein juopottelemaan, sillä otin lounasmenun ruoille suunnitellun viinipaketin. Huli ei sitä jostain syystä tahtonut ottaa (no siis ku se on raskaana), mutta Toscaninin ystävällinen väki toi Hulillekin kuitenkin alkoholitonta Zero-skumppaa. Se oli oikein hyvää, kyselin tarjoilijalta että mahtaisikohan sitä saada ihan Alkostakin, mutta ei kuulemma saa. Käytiin loppukesästä muutamia kertoja Hulin kanssa Alkoista etsimässä alkoholittomia huijausviinejä erinäisiin tapahtumiin, joita lipittämällä Huli pystyi silloin vielä salassa pidettyä raskauttaan piilottelemaan. Kovin laajaa alkoholittomien viinien valikoimaa ei Alkoista löytynyt, ei kai niitä sitten kauheesti ihmiset tuppaa juoda.

toscanini-helsinki6

Alkuruokana joululounasmenussa tarjoiltiin hernekeittoa, mutta sepä ei ollutkaan ihan normitorstain hernesoppaa, vaan rosmariinilla maustettua kikhernekeittoa, jonka sekaan oli vielä viskelty mustekalaa, tiikerirapuja ja valkosipulikrutonkeja. Tai no, ei niitä tosiaankaan oltu lautaselle viskelty, vaan kaikki oli millilleen oikeassa kohdassa, lautasille oli jopa aseteltu niistä kikherneistä hieno kaarimainen muodostelma. Ajatuksena hernekeitto, johon on sotkettu mereneläviä, kuulosti melko oudolta, mutta oikein hyvin ne keskenään toimivat, tiikeriravut varsinkin maistuivat kikhernekeiton kanssa todella hyviltä. Keiton kaverina tarjoiltu valkoviini ei ollut minun makuuni, se oli hyvin kuivaa ja minä en kuivia viinejä useinkaan ymmärrä. Viini oli semmosta ku ”Campo Maccione 2015, Rocca delle Macie Vermentino – TOSCANA”. (Hirveesti sanoja yhden viinin nimessä, luulen että noista toi 2015 on vuosikerta, ja capslock päällä kirjoitettu Toscana paikka mistä viini oli kotoisin. Muiden sanojen epäilen olevan italian kieltä.)

toscanini-helsinki4

Pääruokaa odotellessa minulle tuotiin lasillinen punaviiniä, Hulille tuotiin lisää Zeroa, ei kokista vaan sitä alkoholitonta kuoharia. Muistelin kesäistä viininmaistelukoulutustamme, ja huljuttelin punaviiniä kuin mikäkin ammattilainen ennen kuin nuuhkaisin sitä ja hörppäsin pienen kulauksen. Viini maistui ihan märälle villakankaalle, mutta en vaipunut epätoivoon, sillä muistin myös sen seikan että punaviinin on syytä antaa tehdä tuttavuutta ilman kanssa ennen kuin sitä alkaa ihan toden teolla tuomitsemaan, joten annoin punaviinille vähän lisäaikaa.

Pääruokana oli karitsanniskaa polentalla ja luumu-punaviinikastikkeella, ja huhhuh miten hyvää karitsa oli! Lihaa oli pitkään ja hartaasti kypsytelty, ja se oli niin mureaa että sen olisi melkein voinut saada rikki puhaltamalla. Annos oli myös melkoisen iso, Huli ei jaksanut ihan kaikkea omalta annokseltaan syödä, minä sitten vedin itseni väkisin lähes ähkyyn koska se liha oli niin hyvää että sitä ei sopinut jättää yhtään syömättä. Myös se aluksi villatakilta maistunut punaviinikin muuntui ilmaannuttuaan hemmetin hyväksi, helpoksi punkuksi, joka sopi murean karitsan kanssa messevästi yhteen. Punaviinin kutsumanimi oli ”Barbaresco DOCG 2013, Carlo Boffa Nebbiolo – PIEMONTE”, ja uskoakseni numerosarja oli taas vuosikerta ja viimeinen capslock-teksti paikka mistä viini oli. Tuo DOCG lienee jotain nuorisokieltä, näitä tämmösiä YOLO ja LOL ja mitä niitä on, ja sitten ehkä tuo Carlo oli jonkun viiniveijarin etunimi.

toscanini-helsinki3

Jälkkärikin lounasmenuun toki kuului, sen seuraksi minulle tuotiin jälkkäriviiniä, ja koska Huli ei sitä voinut juoda, mukava tarjoilijasetä kaatoi minun lasiini kaksinkertaisen annoksen ihan vahingossa, hassusti se vielä sanoi oho ennen kuin oli lopettanut kaatamistaan. Jälkiruokana pöytään tuotiin oikein nätti lautanen, johon oli ripoteltu Castagnaccio-kakun palasia, valkosuklaamoussea sekä marjoja. Paahdetuilla pinjansiemenillä varustettu kakku ei ollut niin kuivaa miltä se näytti, ja kakku-mousse-yhdistelmä oli oikein hyvää, ruoka-aineita kannatti sotkea toisiinsa, erikseen syötyinä kumpikaan ei ollut oikein mainittavaa mutta kun ne yhdisti ja vielä haarukoi jonkun mustikan siihen kaveriksi niin aijai! Jälkiruokaviini haisi ihan marmeladille, eikä se makeudeltaankaan sille paljoa hävinnyt. Ihan kun olisi jotain nestemäistä karkkia juonut! Oikein mukava jälkkäriviini siis oli sellainen asia kuin ”Dindarello 2014, Maculan Moscato – VENETO”. Nyt varmaan osaatte jo itsekin tulkita tuosta rimpsusta kaiken oleellisen kun olen aikaisempien viinien kanssa antanut jo niin hyvää tulkkausapua.

toscanini-helsinki1

Toscaniniin muuten tuli muitakin mediajulkkiksia meidän lisäksemme, Risto Siilasmaa asteli sinne meidän tapaamme lounasta popsimaan, ja lisäksi ikkunamme ohi meni Mira Kasslin ja Minttu Mustakallio. Kyllä niitä Ylen rekkoja ja Maikkarin uutistiimejä varmaan harmittaa nyt kun eivät tulleet siihen Toscaninin edustalle, meidän lisäksemme olisivat saaneet bonuksena videokuvaa muistakin julkimoista. Nyt joutuivat sitten vaan kuvaamaan brittiläisen mediakoneiston kanssa Senaatintorille sattumalta ilmestynyttä Saara Aaltoa ja monituhatpäistä ihmismerta.

toscanini-helsinki2

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 6. luukut!

Vuoden 2011 6. luukku: Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2012 6. luukku: Kotikutoinen Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2015 6. luukku: Itsenäinen Suomi

Espoon ravintolat

Ai että Espoossa ei ole yhtään hyvää ravintolaa? PAH sanon minä!

Tässä olisi teille 11 Espoosta löytyvää ravintolaa sekalaisessa järjestyksessä. Listasta puuttuu muutama ravintola, joista ei ole blogiin asti postausta tullut. Näitä ovat mm. Sellosta löytyvä ravintola Retro sekä Lime Leaf, Haukilahden vesitorniravintola Haikaranpesä sekä Tapiolan keskustassa sijaitseva ravintola Kylä. Näitä voimme myös suositella.

Kerrothan kommenttiboksiin omat suosikkisi! Uusia espoolaisia ravintoloita lähdemme testaamaan aina mieluusti.

Espoon ravintolat

Fuku Supreme, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Sushibuffet, joka pitää sisällään myös lämpimän ruoan sekä jälkkärin. Sushit ovat kuitenkin Fuku Supremen juttu. Arkisin on tarjolla hieman edullisempi lounasbuffet (14,50 euroa) ja iltaisin sitten iltabuffet (22,50 euroa). Iltabuffet pyörii samalla hinnalla myös viikonloppuisin, jolloin tarjolla on lisäksi lounasbuffet hintaan 19,50 euroa.

Sushia voi hakea myös take away -meiningillä. Saat käteesi boksin, jonne voit haalia susheja suoraan buffetpöydästä. Hinnat edullisemmat kuin koko buffet.

Missä?

Viaporintorilla, Kauppakeskus Sellon 2. kerroksessa. Sisäänkäynti Viaporintorilta.

Plussat

+ Sushit ovat yllättävän laadukkaita buffetpöydästä huolimatta
+ Tilaa on aina, pöytävarausta ei tarvitse tehdä
+ Sushipöytää täydennetään ripeästi

Miinukset

– Arkisin iltabuffet alkaa vasta 17.00. Joskus olisi mukava lähteä töistä esim. kolmelta, ja nähdä kavereita sushin äärellä heti töiden jälkeen

Fuku Supreme Sello Espoo_c_ravintola_.jpg

KG, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

KG eli Kilo on rento ja sporttinen ruokaravintola. Listalta löytyy pihvejä, pizzoja ja burgereita. KG ei ole välttämättä laihduttajan paikka. Mutta mitäs väliä sillä on, välillä tekee mieli suolaa ja rasvaa samalla kertaa.

KG:n seinillä roikkuu paljon urheilukamaa ja useampi telkkari, joissa pyörii urheiluohjelmia. Nykyisin tarjolla on myös sunnuntaibrunssia (se meidän täytyy käydä herra Longfieldin kanssa jossakin välissä testaamassa).

Missä?

Nihtisillassa, osoitteessa Nihtisillantie 1, 02630 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Palvelu on ollut jokaisella kerralla ystävällistä
+ Syömään mahtuu aina, ravintolasali on tilava ja avara

Miinukset

– Listalta ei montaa kevyempää annosta löydy

Scandic Kilo KG (7)

Haukilahden paviljonki, Haukilahti

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy linkin takaa. Vuoden 2014 arvostelu löytyy tämän linkin takaa. Ja vuoden 2015 arvostelu löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Meistä ehdottomasti ainoastaan kesäravintola (on auki ympäri vuoden). Terassi meren äärellä on ihana. Tarjolla kepeitä salaatteja, muhkeita burgereita sekä jonkin verran kalaa. Passelia ja maistuvaa kesäterassiruokaa. Tänne on kiva mennä ystävien kanssa, sillä maisemat ovat niin kauniit ja safkan jälkeen voi tehdä pienen kävelylenkin rannalla.

Missä?

Espoon Haukilahdessa pienvenesatamassa. Osoite on Mellstenintie 12, 02170 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Maisemat ovat upeat
+ Ruoka on ollut jokaisella kerralla hyvää
+ Terassi on koiraystävällinen

Miinukset

– Terassilta on parhaina kesäpäivinä hieman haastavaa löytää tilaa, aina ollaan kyllä pöytä saatu ilman varauksia
– Palvelu on ruuhkaisimpina kesäaikoina hieman kiireistä ja kireääkin

haukilahden paviljonki (8)

Moms, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy tämän linkin takaa. Vuoden 2013 arvostelu taasen löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Momsissa on tullut istuttua useasti. Ravintolan yhteydessä on myös (urheilu)baari, mutta se on jemmattu hienosti ravintolan taakse, joten täällä viihtyy hyvin lapset, äidit, iskät, mummit sekä ukit. Ruokalistaan ilmestyy sopivin väliajoin uutuuksia ilman, että klassikkoannokset lähtevät mihinkään.

Momsista saa maittavaa ruokaa. On pastaa, salaattia, pitsaa, burgereita, keittoja yms. Kaikille jotain, liioittelematta kuitenkaan turhan massiivisella a la carte -listalla. Me tykätään Momsista tosi paljon.

Missä?

Kauniaisen ytimessä. Kauppakeskus Grani, Promenadi 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Pöytä on saatu aina ilman varausta
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon

Miinukset

– Ei niitä ole

Moms

Il Gabbiano, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Meidän mielestä Il Gabbianosta saa maailman parasta pasta carbonaraa. Tilaamme sitä tässä ravintolassa jokaisena kertana. No okei, muutaman kerran ollaan hairahduttu tilaamaan jotain muutakin, mutta ei olisi pitänyt. Pasta carbonara on täällä törkeän hyvää (kunhan siihen lisää itse pöytämaustepurkeista suolaa sekä mustapippuria ja sekoittaa sen jälkeen vimmatusti kaikki sekaisin).

Il Gabbiano taitaa olla myös ainoa ravintola, jonne olen lähtenyt yksin kotoa varta vasten vain syömään. Arvaatte varmaan minkä annoksen tilasin?

Missä?

Sellon Vapaa-ajankeskuksen tiloissa. Käynti Viaporintorilta. Samassa rakennuksessa on myös Finnkino ja liuta muita ravintoloita.

Plussat

+ Isot annokset, nälkä kyllä lähtee
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on Sellossa paljon

Miinukset

– Ei tule mieleen

il gabbiano

LN-Sushi Art, Tapiola ja Iso Omena

Olen kirjoittanut LN-Sushista neljästi. Kahdesti vuonna 2012 (postaus 1 ja postaus 2), yhden kerran 2013 ja viimeisen kerran viime vuonna.

Mitä?

Heittämällä parasta sushia mitä olen Suomessa syönyt. Tähän yhtyy useampi tuttavani, joten vain mun sanaan ei tarvitse luottaa. Menkää testamaan jos sushi maistuu. Oikeesti, menkää jo.

Sushit saa tilattua myös etukäteen kotiin, kotiinkuljetusta ravintola ei (valitettavasti) tarjoa, joten tilaus pitää noutaa ravintolasta itse.

Missä?

LN-Sushi Art sijaitsee Espoon Tapiolassa, Tapiolan Kinon vieressä (ei Tapiolan keskustassa) ja toinen ravintola sijaitsee Espoon Matinkylässä, Ison Omenan vieressä.

Plussat

+ Törkeän hyvää sushia
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina

Miinukset

– Suomen kieli ei taitu kaikilta ravintolan työntekijöiltä parhaalla mahdollisella tavalla
– Ei kotiinkuljetusta

sushi (7)

Sumo, Tapiola (Ainoa)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Jos sushinälkä iskee Tapiolassa ostoksia tehdessä, voi suunnata Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerrokseen Sumo-ravintolaan. Täältä saa hyvää sushia. Sushien lisäksi ruokalistalta löytyy myös muuta japanilaista ruokaa.

Missä?

Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerros.

Plussat

+ Hyvää sushia
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon

Miinukset

– Ei voita LN Sushi Artin susheja

Sumo Tapiola Ainoa

Peshawar, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Peshawar on pelastanut meidät nälkäkuolemalta tosi monta kertaa. On suoranainen ihme, että olen kirjoittanut tästä Nihtisillan helmestä blogiin vain kerran. Olemme käyneet Peshawarissa valehtelematta varmasti 20 kertaa. Eiku nyt kyllä valehtelin, emme ole syöneet paikan päällä koskaan, vaan hakeneet sapuskat aina mukaan, sillä ravintolan sisustus ja yleisilme on vähän sellainen.. No miten sen nyt sanoisi.. Nuhjuinen?

Peshawar tarjoilee massiivisen listan pakistanilaista ruokaa. Itse popsin täällä aina lammasta, olen tainnut testata jokaisen lammasruoan heidän listaltaan. Lamb Chili sekä Lamb Karahi ovat ehkä omat suosikkini.

Missä?

Nihtisillan S-marketin vieressä, osoite on Kutojantie 3, 02630 Espoo.

Plussat

+ Törkeän hyvät lammasruoat
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Annokset ovat isoja, nälkä lähtee aivan varmasti

Miinukset

– Ravintolan yleisilme ei miellytä
– Ei kotiinkuljetusta

peshawar

Chalupa, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Chalupa tarjoaa rentoa meksikolaista (pika)ruokaa Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä. Ruoan saa eteensä nopeasti, ja maku voittaa mäkkärin purilaiset 100-0. Kastikkeilla ja muilla lisukkeilla voi säätää annosten tulisuutta omalle maulle sopivaksi.

Ravintolan sisustus on värikäs ja pirteä. Annokset saa tilattua kassalta myös kotiin, jos haluaa viettää vaikkapa meksikolaista iltaa kotona.

Missä?

Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä osoitteessa Tunnelitie 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoan saa yhtä nopeasti kuin mäkkärissä
+ Mukavan tuliset maut
+ Koiraystävällinen (Horatio on ollut meidän mukana kerran syömässä)

Miinukset

– Autopaikkoja on aivan ravintolan läheisyydessä vähän

chalupa5

Pohjaanmaan grilli, Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Pohjaanmaan grilliltä saa rehellistä grillisafkaa. Ei siinä taida mitään muuta lisättävää olla. Paitsi, että myös Arman Alizad diggaa Pohjanmaan grillistä.

Missä?

Espoon Kilon poliisiaseman lähettyville osoitteessa Nihtisillankuja 2, 02630 Espoo.

Plussat

+ Nälkä lähtee
+ Palvelu on iloista ja ystävällistä
+ Autolla pääsee ihan viereen

Miinukset

– Hampurilaisten litteä sämpylä ei ollut omasta mielestäni paras mahdollinen (maku oli hyvä, mutta sämpylä oli kovin litteä)

pohjanmaan grilli (5)

Makaronitehdas, Iso Omena

Meidän ihan tuore arvostelu (vuodelta 2016) löytyy linkin takaa.

Mitä?

Vihdoinkin Makaronitehdas tuli etelä-Suomeen! Olemme käyneet tässä lähiviikkoina sekä Jumbon että Ison Omenan Makaronitehtaassa, ja jestas on ollut herkullista.

Pastat maistuvat just niin hyvältä kuin odotinkin. Pastat eivät ui kastikkeissa, suolaa ei ole liikaa, pastan kypsyys on täydellinen ja pastan seassa olevia sattumia on riittävästi. Ihan täydellistä.

Missä?

Ison Omenan laajennusosan ravintolamaailmassa.

Plussat

+ Todella hyvää ja tuoretta pastaa
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon
+ Kookkaat annokset

Miinukset

– Ruuhkaa on, ja pöytää voi joutua odottamaan

hangon-makaronitehdas3

Neljä kohtuuhintaista ravintolavinkkiä Lontooseen

Lontoon ravintolatarjonta on järjetön. Niin järjetön, etten jaksanut tutkia sitä yhtään ennen syyskuista reissuamme. Ajattelin, että eiköhän sieltä ruokaa löydy ilman tuntien ja taas tuntien etukäteistä googletteluakin. Toisena syynä laiskuuteeni oli vatsassa kasvava pieni ihme, joka aiheutti ensimmäisellä kolmanneksella sen verran paljon väsymystä, että kaikesta ylimääräisestä oli pakko päästää irti, ja antaa kropan levätä aina kuin siltä tuntui. Tämän postauksen kuvatkin ovat samasta syytä osittain aika mitäänsanomattomia, napsin Lontoon matkalla nimittäin ennätyksellisen vähän kuvia, jotenkin kameran kaivaminen repustakin tuntui reissussa välillä liian raskaalta.

Ruoan osalta tein ennen matkaa ainoastaan yhden päätöksen – haluan syödä fish and chips -annoksen. Arvaatka söinkö? No en.

lontoo-edullinen-ravintola3

Tähän postaukseen kokosin neljä syyskuussa kokeilemaamme ravintolaa, jossa söimme herkullista ruokaa kohtuuhinnalla. Kohtuuhinta tarkoittaa tässä yhteydessä alle 20 punnan pääruoka-annoksia. Nämä voi napata talteen, jos joku reipas tutustuu jo ennen matkaa Lontoon ravintolatarjontaan.

1. Maroush

Voi Maroush minkä teit. Veit meidän kaikkien neljän kielet mennessään! Minun kieleni lähes sanan varsinaisessa merkityksessä, niin mahtavan tulisen lammasannoksen tässä aidossa libanonilaisessa ravintolassa söin.

Maroush on yksi Lontoon Edware Roadin monen monesta libanonilaisesta ravintolasta. Maroush on nököttänyt tällä paikalla jo vuodesta 1981, ja voi hyvin olla mahdollista, että muut libanonilaiset kahvilat sekä ravintolat seurasivat Maroushia Edware Roadille.

lontoo-edullinen-ravintola8

Marouf Abouzakin sekä hänen Houda-vaimonsa tarkoituksena oli vuodesta 81 alkaen tarjota lontoolaisille autenttista libanonilaista ruokaa, joka on valmistettu perinteisin tavoin. Ihan puskiin eivät ole Maroufin ja Houdan toiveet menneet. Lontoossa on nimittäin tällä hetkellä 16 Maroush-ravintolaa, joissa teemat ja tyylit vaihtelevat ravintoloittain.

Me testasimme neljän hengen porukallamme syyskuussa alkuperäisen ja ensimmäisen Maroush-ravintolan Edware Roadilla. Kaksikerroksinen ravintola kätkee sisäänsä yli 150 istumapaikkaa. Yläkerrassa on rento baarimainen puoli ja alhaalla tilava ravintola, jossa lapsiperheet (ja me) viihtyvät alkuillasta, loppuillasta alakerran valtaavat mm. kaveriporukat, joille on tarjolla ruoan yhteydessä napatanssia libanonilaisen musiikin säestyksellä.

lontoo-edullinen-ravintola7

Kaikkien meidän neljän tilaamat annokset olivat hurjan herkullisia. Omat lammasrullani riisin sekä tulisen tomaattisoosin kanssa olivat täydelliset. Pöytäseuralaiset nyökyttelivät mielissään puputtaessaan mausteisia lihapatoja suuhunsa. Hyvän ruoan lisäksi palvelu pelasi Maroushissa paremmin kuin hyvin. Pöytään kiikutettiin jopa ilmaiset jälkiruoat illallisen päätteeksi.

Illallisen hinta oli neljältä hengeltä juomineen, tippeineen (10 puntaa) sekä ilmaisine jälkkäreineen yhteensä 93,50 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola6

2. Hard Rock Cafe

Hard Rock Cafe ei varmasti esittelyjä sen enempää kaipaa. Hyde Parkin kaakkoiskulmassa vuodesta 1971 asti sijainnut rokkiravintola, on ensimmäinen laatuaan. Nykyään näitä kovakivikahviloita on jo noin 150 kappaletta yli 50 eri maassa.

Jokusessa Hard Rock Cafessa olen käynyt, vaikka kovin suuri fani en olekaan. Jokaiselta matkalta hommaamme kyllä herra Longfieldille t-paidan kyseisen ravintolan rokkikaupasta. Ravintolapuolella minua harmittaa ehkä eniten se, että menu on jokaisessa maailman kolkassa sama. Tiedän jo miltä heidän herkullinen mac and cheese maistuu, ja koska reissuilla on kiva maistella kaikkea uutta, tuntuu vähän urpolta syödä samaa (joskin todella hyvää) mac and cheeseä Lontoossa, Prahassa, Kanadassa ja vaikkapa Singaporessa.

Lisäksi ravintoloissa on ollut jokaisena kertana (Panama oli poikkeus) aivan liian kova meteli. Tai siis musiikki on niin kovalla, että korviin alkaa särkeä. En ymmärrä, miten tarjoilijat kestävät sitä melua monen monta tuntia päivittäin.

Ystäväpariskuntamme ja herra Longfield halusivat Lontoon kovakivikahvilaan, ja toki sinne lähdin mukaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että tarjolla oli hyvän kuuloinen kuukauden spesiaaliannos, ja tilasinkin tämän jättikatkarapupläjäyksen oitis.

Hard Rock Cafesta ei ole kuittia tallella, mutta annosten hinnat pyörivät 20 punnan kieppeillä. Ruoka oli maultaan tuttua ja turvallista. Meidän pöytäämme kannettiin jopa kaksi annosta sitä herkullista mac and cheeseä.

lontoo-edullinen-ravintola5

Safkan jälkeen kipitimme tietenkin vielä ravintolan kaupan puolelle hakemaan herralle t-paidan. Lontoon ravintolan kaupassa oli lisäksi pieni rokkimuseo, jota kävimme myös ihmettelemässä. Oli kyllä vähän noloa, sillä tunsin ehkä vain yhden tai kaksi artistia museon uumenista, samalla kun seurueemme muut jäsenet olivat rokkareiden paidoista, soittimista, paperille rustatuista sanoituksista sekä joistain muista tärkeistä jutuista varsin innoissaan.

3. Il Conte Di Monteforte

Tähän pienehköön italialaiseen ravintolaan tupsahdimme ihan sattumalta järjettömän nälän saattelemana. Olimme pörräneet tunteja Lontoon isoilla ostoskaduilla, ja lopulta putkahdimme Regent Streetiltä Piccadilly Circukselle. Siinä vaiheessa iski jo pieni epätoivo kivan ravintolan löytymisestä. Emme voineet uskoa, että Piccadillyn välittömästä läheisyydestä löytyisi mitään kivaa ja sopuhintaista ravintolaa. Lisäksi nälkä oli kova.

Päätimme lähteä Piccadillyltä yhtä sattumanvaraisesti valittua katua eteenpäin, ja etsiä sieltä ihan minkä tahansa (kohtuuhintaisen) sapuskapaikan. Kävi niin onnekkaasti, että jo muutaman sadan metrin jälkeen eteemme tuli pieni italialainen ravintola, jonka edessä oli muutama puna-valkoraidallisella pöytäliinalla varustettu pöytä. Jäimme ihmettelemään ruokalistaa, ja samalla eräs ohi kulkenut paikallinen nainen sanoi, että menkää ihmeessä sisään, hänestä täältä saa varsin herkullista ruokaa ja hyvää palvelua. Paljon enempää emme ehtineet naisen sanoja kuulla, kun jo tungimme murisevin vatsoin sisään Il Conte Di Monteforte -ravintolaan.

Miehet tilasivat pitsat, ystävättäreni kotitekoista lasagnea ja minä lohipastaa. Hiilaripommit hävisivät lautasilta nopeaa tahtia, ja pian vatsatkin alkoivat olla hiljaa. Mukavan hämyinen ravintola söpöine italialaisine papparaisineen oli meistä kaikista varsin onnistunut valinta.

Annoshinnat pyörivät pitsojen ja pastojen kohdalla noin 11-15 punnassa. Varsin edukasta ja hyvää sapuskaa aivan Lontoon ytimessä!

lontoo-edullinen-ravintola4

4. All Bar One Waterloo

Kun olimme reissun viimeisenä päivänä käyneet aamupäivästä ihailemassa Lontoota yläilmoista käsin, iski lounasnälkä. Lähdimme köpöttelemään South Bankin rannalta Thamesilta poispäin, ja päätimme taas mennä syömään ensimmäiseen mukavan oloiseen ravintolaan.

Oli sunnuntai, ja monessa ravintolassa oli tarjolla vielä aamupalaa/brunssia. Mekin päädyimme istahtamaan All Bar One Waterloo -ravintolaan, jossa sai tilata vielä aamupalaa a la carte -listalta. Ravintola oli omasta mielestäni tosi päheä ja odotin siltä paljon!

lontoo-edullinen-ravintola2

Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että henkilökuntaa oli paikalla aivan liian vähän.. Seurueemme herrat tilasivat aamupalalautaset, leidi-ystäväni otti perinteisen fish and chips -annoksen ja minä päädyin rapeaan ankkasalaattiin. Annoksia saimme odottaa noin tunnin. Palvelu oli kökköä. Ymmärrämme kyllä, jos henkilökuntaa on paikalla sairaustapausten takia liian vähän, mutta hurjan pitkäksi venyneestä odottelusta voisi käydä sanomassa pöytiin aina välillä, tai mainita siitä jopa heti tilauksen teon yhteydessä. Nyt kävi niin, että 10 minuutin välein joku asiakas nousi ylös ja yritti saada jonkun henkilökunnasta kiinni ja kysellä mikä nyt tökkii. Ei hyvä.

No, kun ruoat vihdoin tulivat, alkoi ärsytys väistyä. Kaikki maistui todella hyvältä. Voimme paikkaa siis suositella, tosin sillä varauksella, että henkikökuntaa oli paikalla tosiaankin sairaustapausten takia aivan liian vähän, ja tästä (ja vain tästä) syystä kaikki joutuivat odottamaan.

Meidän neljän hengen aamupala- lounasyhdistelmä maksoi juomineen yhteensä 56,40 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola1

Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

shelter_helsinki10

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

shelter_helsinki9

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

shelter_helsinki7

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

shelter_helsinki5shelter_helsinki6

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

shelter_helsinki3shelter_helsinki4

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

shelter_helsinki2

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

shelter_helsinki1 shelter_helsinki8