Vauvavuoden positiiviset

Koti jossa on yksivuotias, omistaa elävän auringonsäteen.
– Wahlgren

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Olen saanut paljon positiivista palautetta siitä, että olen kertonut meidän vauvavuodesta rehellisesti ja ärräpäitä säästelemättä. Haluan tässä kohden kiittää myös teitä. Olen saanut kasan kauniita tsemppiviestejä sekä ihan konkreettista apua meidän ongelmiin blogin avulla. Kireistä huuli- taikka kielijänteistä en ollut esimerkiksi koskaan kuullut mitään, kunnes sain eräältä teistä pitkän sähköpostin jossa kyseltiin että olemmeko selvittäneet voisiko pienen ihmeen itkuisuuden yksi syy olla kireät jänteet suussa. Ja kuinkas kävikään? Pian tämän viestin jälkeen istuimme Töölön Mehiläisessä odottamassa aikaa kieli- sekä huulijänteiden operoimiseen.

Ihan sydämeni pohjasta haluan kiittää teitä kaikkia, että olette roikkuneet mukanamme koko vauvavuoden. Lähettäneet niitä kauniita viestejänne, kommentoineet blogiin sekä jakaneet omia vinkkejä ihan kaikkeen vauvoissa liittyvissä asioissa. Kaunis kiitos teille ihanaiset! ♥

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Meillä menee tällä hetkellä todella hyvin. Pieni ihme on tomera, vauhdikas sekä reipas taapero, joka nukkuu, syö sekä touhuaa kuten taaperoiden kuuluu touhuta. Tästä eteenpäin blogissakin saadaan varmasti lukea positiivisempia juttuja lapsiperhearjesta – ainakin siihen ensimmäiseen uhmaikään asti, heh!

Vaikka vauvavuosi oli rankka, mahtui siihen toki tosi paljon myös positiivisia asioita, hetkiä joita emme vaihtaisi mistään hinnasta pois. Näitä hetkiä ja asioita olen listannut tähän postaukseen. Postausta kuvittaa upeat Linnolahti Photographyn nappaamat yksivuotiskuvat pienestä ihmeestä. Sydän pakahtuu kun näitä kuvia selaa. ♥ Elina Linnolahti nappasi kuvia muuten aikanaan myös 6 päivää vanhasta pienestä ihmeestä, jutun vastasyntyneen valokuvauksesta voi käydä lukemassa täältä.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Synnytys

Synnytys oli upea kokemus. Miten voikaan 16 tunnissa kokea niin paljon varmuutta ja epävarmuutta samaan aikaan. Kasvaa alle vuorokaudessa äidiksi, isäksi ja perheeksi. Saada käsiin maailman arvokkain asia.

Sylipäikkärit

Heittämällä parasta koko vauvavuodessa! Ihan parhaita huilimishetkiä pienen vauvan kanssa. Rinnalle taikka syliin nukahtava vauva on vain jotain niin täydellistä. Siinä yhdistyy lapsi vanhemman kanssa valtavan kauniilla tavalla.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Ryömimään lähteminen

Yhtään en enää muista minkä ikäinen pieni ihme oli kun ryömimisen tajusi. Kovasti sitä yritettiin jo tuossa 4 kuukauden jälkeen, mutta vauhtiin päästiin vähän myöhemmin. Istuskelin olohuoneen lattialla, ja pieni ihme möllötti vatsallaan lattialla ilmaa takajaloillaan potkien. Olin jostain syystä tuonut olohuoneen matolle ison muovialustan miettien minne sen laittaisin jemmaan. Pieni ihme sattui olemaan muovin päällä, ja varmaan liukas alusta sai pikkuisen tajuamaan mitä niillä käsillä pitää tehdä, jotta pääsee eteenpäin. Siinä muovialustan päällä pieni poika ryömi värikkäässä raidallisessa bodyssaan ensimmäiset sentit. Satuin saamaan ihan ensimmäiset sentit jopa videolle. Tekniikka kehittyi nopeasti, ja pian pieni pötkylä meni varsin näppärästi pitkin lattioita vuorovedoin ryömien. Se oli söpöä!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Ensiaskeleet

Ryömimisen jälkeen alettiin myös jossain kohtaa kontata, mutta sitä merkkipaalua en suuremmin muista. Mutta ensiaskeleita en unohda koskaan! Pieni ihme lähti kävelemään 4 päivää ennen 11 kuukauden ikää. Mielestämme meno on ollut alusta asti varsin vakaata, ja pahimmilta kaatumisilta on vältytty. Mikään täysin aivoton menijä pieni ihme ei ole ollut, vaikka vauhtia on riittänyt.

Mutta ne ensiaskeleet. Millä vimmalla niitä harjoiteltiin. En ikinä unohda niitä hetkiä pienen ihmeen huoneessa, kun istuimme herra Longfieldin kanssa metrin päässä toisistamme ja pieni ihme vaan otti niin rohkeasti ensin yhden askeleen ja heittäytyi sen jälkeen meistä toisen syliin ja sitten taas toiseen suuntaan. Pian askeleita saatiin otettua kaksi, sitten kolme ja siitä se sitten lähti! Naurettiin kaikki ihan kippurassa. Upeita hetkiä!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Leppäkertut

On niin söpöä kun pieni ihme etsii kaikista kirjoistaan leppäkerttuja. Ja mikä ilo ja onni kun hän leppäkertun kirjojen sivuilta löytää (oletteko muuten huomanneet, että leppäkerttuja on ihan jokaisessa lastenkirjassa?). Yhdessä kirjassa leppäkerttu on piilotettu jokaiselle sivulle, ja joka päivä tätä kirjaa selataan suurella vimmalla, joka sivulta vauhdilla osoitetaan leppäkerttua ja sen jälkeen sivu vaihtuu nopeasti toiseen ja uuden leppäkertun metsästys alkaa. Tämän kyseisen kirjan leppäkertut pieni ihme osaa jo ulkoa, joten kirjanen selataan nykyään läpi noin 15 sekunnissa sivujen vaan vaihtuessa ja pienen sormen osoittaessa jokaisen aukeaman leppäkerttua erikseen.

Vastaanottokomitea kotiin tullessa

Heti kun pieni ihme lähti liikkeelle, alkoi hän valua ovelle kun isä taikka äiti saapui kotiin. Parhaimmalta pojan vastaanottokomitea on tuntunut sen jälkeen kun palasin töihin. Sitä ihan oikeasti juoksee kotiovelle, että pääsee näkemään iloisen hymyn ja syliin kurottavat kädet, sekä kuulemaan kauneimman sanan ”äiti”.. Se on maailman välittömintä sekä aidointa rakkautta – molemminpuolista sellaista.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Hiusten silittely

Tarkemmin sanottuna äidin hiusten silittely. Mun hiukset ja niiden harominen sekä silittely rauhoittaa pientä ihmettä suuresti. Hän saa niiden avulla unen päästä uudestaan kiinni ja rauhoittuu päikkäreille kuin itsestään jos vaan saa upottaa pienet kätensä äitinsä hiuksiin. Kuinka suloista!

Ylpeä onnistumisista

On mahtavaa, kun pieni ihme onnistuu jossain ja ymmärtää itsekin, että nyt tuli tehtyä jotain hienoa! Onnistumisen päätteeksi poika hymyilee ja hihkaisee niin onnellisena, ettei siinä voi kuin onnitella pikkuista. Näkisitte miten onnellinen hän on esimerkiksi silloin kun saa kasattua puupalikoita päällekkäin, tai onnistuu löytämään aiemmin mainitun leppäkertun kirjojen sivuilta, tai löytää isän tai äidin navan, Horation nenän taikka onnistuu laittamaan pesukoneen päälle äidin pyynnöstä ihan itse. Voi sitä riemua ja onnea!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Tiukka sormella osoittelu

Sormella osoittelu nauratti meitä tosi usein – ja naurattaa edelleen. Tomera ja tiukka etusormi on mahtava! Pieni ihme alkoi osoitella ensin ruokapöydän päällä olevaa lamppua, hän oppi lamppu-sanan merkityksen joulukuussa ja sillä brassailimme mammakahveilla ja muissa riennoissa. Lisäksi saimme huijattua pienen ihmeen suuhun monen monta puurolusikkaa kun iltapalalla kysyttiin kymmeniä kertoja ”missä lamppu”, ”missa Horatio” ja ”missä takka”. Aina pieni ihme osasi vastauksen ja osoitti kysymäämme kohdetta varsin tömäkästi söpöllä etusormellaan.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Urahtelu

Teidän pitäisi kuulla mikä urahtelija meillä on kotona. Siis niin mahtava ääni! Emme ole ihan varmoja onko murahtelun takana Horatio vai mistä ihmeestä pieni ihme on oppinut murisemaan niin hurjasti. Kaikki uudet ja ihmeelliset jutut osoitetaan aina ensin tiukasti sormella, ja sitten liikettä säestetään valtavan kovalla urahtelulla. Tästä pitää nauttia nyt, sillä jossakin välissä ihan oikeat sanat tulevat korvaamaan murahtelun.

Tanssimuuvsit

Voi tämä saa mut nauramaan vaikka vain kirjoitan tästä! Meillä tanssiminen on yleensä sellaista söpöä tepsuttelua sekä ympyrää kävelemistä. Jos radio pauhaa ihan naaman edessä ja pieni ihme pitää pöydän reunasta kiinni, niin silloin heiluu koko kroppa. Aivan ylisöpöä. Tanssitaan olohuoneessa koko perhe yhdessä tosi usein, ja sekös vasta hauskaa onkin kun voi yrittää matkia äidin ja isän hassuja liikkeitä – tai ainakin alkaa käkättää niille!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Nukahtaminen omaan sänkyyn

Tämä oli kahdeksan kuukauden unitaistelujen jälkeen parasta maailmassa! Jokainen vanhempi, jolla on ollut vauvan kanssa univaikeuksia ja saa lapsen lopulta nukahtamaan omaan sänkyyn ilman huutoa, voi varmasti yhtyä tähän.

”Äiti” ja ”Isi”

Pienen ihmeen ensimmäiset sanat. Ensin niitä hoilotettiin putkessa ”äitiisiäitiisiäitiisi”, sen jälkeen yritettiin pelkkää äitiä, mutta se oli sen verran vaikea, että ”isi” sanottiin selkeästi ensin 7.12.2017. Seuraavana päivänä suusta putkahti puhdas ”äiti”.

Tällä hetkellä sanavarasto on neljän sanan mittainen, äidin ja isän rinnalle on tulleet sanat ”anna” ja ”puu”. Horatiota yritetään myös sanoa päivittäin, mutta onhan se ihan mahdottoman vaikea ja pitkä sana, vielä.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Vaunulenkit

Luonto on ollut meille tosi tärkeä elementti ja osa arkea niin kauan kuin muistan. Kävelin viime kesänä pururadoilla aivan hurjasti, onnea on valtavat lenkkimaastot takapihalla. Muistan elävästi parin tunnin vaunulenkit viime keväänä ja kesänä mammakavereiden kanssa. Huolet, itkuisuus ja kaikki muukin saatiin unohdettua hetkeksi metsän siimeksessä. Lämmin aurinkokin yllätti viime kesänä jokusen kerran ja siivitti askellusta vieläkin enemmän. Ulkoilman vaikutusta omaan hyvinvointiin ei pidä koskaan väheksyä!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Hippaleikit

Herra Longfield muisti hippaleikit. Hänestä ne ovat tosi hauskoja. Pieni ihme pitää minua turvakeskuksena, ja juoksee luokseni naama hassussa virneessä samalla kun isä ottaa häntä kiinni. Ennen kuin pieni ihme osasi kävellä ilman tukea, hän juoksi syliini sohvan reunoja pitkin. Leikkiä jatkettiin vaikka kuinka kauan, ja riemukas nauru täytti hippaleikkien aikana vihreän Vihervaaran. Parasta!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Espanjan matka

Viime elokuun matkan aikaan pieni ihme oli 5 kuukautta vanha. Jännitimme matkaa todella paljon, ja vaikka vietin päivät yksin pikkuisessa Vigon kaupungissa hyvin huonosti vaunuissa viihtyvän vauvan kanssa, loi matka uskoa tulevaan ja siihen, että pääsemme kyllä jatkamaan reissailua koko perheen voimin myös vauvan syntymän jälkeen. Miten ihanaa on antaa lapselle muistoja, kokemuksia sekä ymmärrystä maailmasta matkailun avulla. Meillä on suuri haave päästä matkustelemaan perheenä mahdollisimman paljon. Eikä sen tarvitse olla edes mikään haave, sen kuin vain lähdetään reippaasti ja rohkeasti reissuun! Nythän sen pitäisi olla iisiä kun kaikki ongelmat on selätetty ja matkalla ei tarvitse pelätä jatkuvasti milloin kivuliaat itkukohtaukset alkavat.

Hiljaiset automatkat

Voi nämä ovat niin luksusta! Olemme vasta alkaneet harjoitella sitä että pieni ihme on takapenkillä yksin. Automatkat olivat niin hurjia vauvavuotena, ettei tullut edes mieleen jättää huutavaa vauvaa yksin takapenkille – siellä tehtiin ihan kaikki sen eteen, että toisella olisi edes hetki parempi olla. Mutta tosiaan nyt matkat menevät jo niin paljon paremmin!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Muistot

Tärkeimpänä kaikista ovat nämä sekä lukuisat muut muistot. Niitä on saatu tallennettua omaan sekä tietokoneen muistiin valokuvien ja videoiden avulla vaikka kuinka. Muistojen avulla näihin hellyyttäviin hetkiin voi palata vuosien saatossa vielä useita satoja kertoja.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Minulle sanottiin vauvavuoden aikana usein, että rankat jaksot unohtuvat nopeasti, ja mieli täyttyy kaikella sillä ihanalla mitä pieni ihme toi mukanaan. Tätä oli vaikea uskoa, mutta nyt kun touhuamme valloittavan taaperomme kanssa, minun on pakko yhtyä tähän. Olen niin onnellinen sekä rakastunut pieneen poikaamme, etten aidosti enää muista miltä ne viikot yksin koliikkisen vauvan kanssa tuntuivat. Miltä tuntui nukuttaa viikko (eiku kuukausi) toisensa jälkeen tunteja itkevää vauvaa, miltä tuntui kun tunsi itsensä täysin hyödyttömäksi kun ei voinut auttaa vauvan oloa, miltä tuntui kun apua ei ollut oikein saatavilla ja oma pää alkoi hajota..

Ikävät muistot ovat totisesti kadonneet! Mitä kaikkea me saamme vielä pojan kanssa kokea, sitä ei malttaisi edes odottaa.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Katsellessani vastasyntyneen pienen ihmeen valokuvia, hymyilen. Miten kauniisti Linnolahti Photography sai ikuistettua pienen käärömme. Samalla hymyilen sille miten paniikissa olimme kuvaussessiossa. Meidän pieni perhe, vanhemmat päästään aivan sekaisin vastasyntyneen kanssa ja vauva niin autuaan tietämätön kaikesta häsästä mitä me vanhemmat hänen ympärillään häsäsimme. Kuvat ovat rauhoittavia, ja pieni vauva näyttää niissä valtavan kauniilta – täydelliseltä. Miten upeita muistoja vuoden takaiset kuvat saivatkaan aikaan.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Ja sitten nämä uunituoreet yksivuotiaan kuvat, jälleen taitavan Elina Linnolahden ottamia. Kuvaussessio oli vuoden takaiseen verrattuna meille vanhemmille paljon rennompi, olemme kasvaneet vanhemmiksi ja pieni vauva kasvanut reippaaksi taaperoksi. Eihän tässä ole enää mitään hätää.

Tätä matkaa on upea jatkaa yhdessä eteenpäin – uusia unohtumattomia muistoja keräten!

Kerro meille omat parhaat hetkesi vauvavuodesta, niitä olisi ihana lukea. ♥

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Yhteistyössä Linnolahti Photography

Megalistaus: Vauvavuoden turhakkeet ja hyödykkeet & Lapsimessulippujen arvonta

* sisältää mainoslinkkejä

Idean tähän listauspostaukseen sain Mistä on pienet pojat tehty -blogista. Luin vastaavia postauksia useasta eri blogeista ollessani raskaana ja yrittäessäni selvittää mitä kaikkea vauvakamaa olisi pakko hommata etukäteen, mitä voisimme ostaa tarvittaessa ja mitä emme tarvitse ollenkaan.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että meille putkahti ihan omanlaisensa vauva, jonka tavat sekä tarpeet eivät olleet ihan yksi yhteen muiden vauvojen kanssa. Ja näinhän se tietenkin menee, jokainen vauva, jokainen äiti, jokainen isä ja jokainen perhe on erilainen, eikä etukäteen vaan voi liiaksi suunnitella. Tämän asian sisäistäminen ja hyväksyminen vei ainakin allekirjoittaneelta tovin jos toisenkin. Minä kun olen mestari suunnittelemaan kaiken etukäteen, minuutilleen.

Chow chow ja vauva

Meidän suurimmat hyödykkeet sekä turhakkeet liittyivät pääsääntöisesti siihen, että pieni ihme kärsi koliikista sekä allergioista 8 kuukauden ajan, ja lisäksi hän ei huolinut koskaan tuttia taikka tuttipulloa. Niin ja mistään pötköttelystä ei meidän reipas poika ole koskaan piitannut – menoa on riittänyt alusta asti eikä paikoillaan ole viihdytty juuri ollenkaan. Tästä kertoo sekin, että ollessamme ihan alkukuukausien aikana seurakunnan kerhossa, tuli pappi puhumaan minulle kerhon jälkeen. Hän totesi, että näytän väsyneeltä ja kyseli vointiani. Lisäsi vielä lopuksi, että hän haluaisi olla näkemässä minkä urheilulajin poikamme valitsee, hänestä näki kuulemma heti, että hän on voimakas ja urheilullinen. Voiko yksivuotiaan ilmoittaa jo Teemu Selänteen kiekkokouluun? Heheheh!

baby blues

Jotta postaus ei veny kahden romaanin mittaiseksi, niin jätän listalta kaikki vauvanvaatteisiin liittyvät turhakkeet ja hyödykkeet pois. Niistä voisin helposti raapustaa teille vaikka oman postauksen – sen verran paljon vaatteiden kanssa on onnistumisia ja sekoiluja ensimmäisen vuoden aikana tullut tehtyä.


Jos jaksat lukea koko postauksen, niin lopussa odottaa yllätys!
Siellä on ohjeet kahden lipun arvontaan Lapsimessuille!


Hyödykkeet

Kaalinlehdet olivat aivan ehdoton imetystaipaleen alkumetreillä. Jääkaapissa piti olla aina valmiiksi revittyjä kaalinlehtiä, joilla pingottuneita rintoja saatiin rauhoitettua. Meidän koko kämppä haisi ekat kuukaudet kaalille – kaalinlehtiä oli jääkaapissa, keittiön tasoilla, yöpöydillä, lakanoiden välissä, roskiksissa ja ties missä.

Kauratyynyn sain joululahjaksi herra Longfieldilta. Ajattelin aluksi, ettei sille olisi käyttöä. Eikä ollutkaan ennen kuin imetys alkoi. Kauratyynyä lämmitettiin kuitenkin jatkuvasti kotiutumisen jälkeen. Se helpotti pingottuneiden rintojen paineen tunnetta, ja auttoi uudemman kerran viime vuoden lopulla kahden päivän rintatulehduksen kanssa suuresti.

Lansinoh-voidetta meni litroittain. Olin aivan shokissa, kun ymmärsin kuinka paljon yksi voidepurkki maksaa, ja kuinka paljon sillä läträsin. Sitä haettiin apteekista joka viikko lisää. Rinnat olivat kovalla imetyksen alkaessa, rikkoutuneet rinnanpäät tekivät imetyksestä todella kivuliasta, mutta sisulla siitä selvittiin ja sain lopulta kokea ihanan sekä onnistuneen imetystaipaleen, josta kirjoittelin jokunen aika sitten myös blogissa.

minisun mama imetys

Jumppapallo* oli pienen ihmeen synnytyksessä isosti mukana. Sairaalaan asti en sitä raahannut, mutta kotona se oli käytössä. Pienen ihmeen synnytyskertomuksen voi lukea täältä, se taitaa olla koko viime vuoden luetuimpien postausten joukossa. Mutta synnytyksen jälkeenkin jumppapallo oli päivittäin käytössä, sillä ei jumpattu, vaan sen päällä kevyesti istualtaan pomppelehtien saatiin koliikkinen vauva rauhoittumaan ja usein myös nukahtamaan huutokonsertin päätteeksi. Jumppapallo on myyty jo eteenpäin, en halunnut säästää sitä, sillä sen päällä itkimme pienen ihmeen kanssa usein kilpaa, enkä halunnut jättää niitä muistoja turhaan nurkkiin pyörimään.

Imetysvaatteet ja -liivit olivat ihan ehdottomat onnistuneeseen ja mukavaan imetykseen. Laitoin imetysvaatteisiin sekä -liiveihin useamman sata euroa, enkä kadu niitä pennosia yhtään. Oli ihanaa lähteä liikkeelle ja olla kotona istuvissa ja mukavissa imetysvaatteissa, joiden takia ei tarvinnut piiloutua muiden katseilta toisiin huoneisiin taikka verhota itseään suuremmin. Lisäksi hyväkuntoiset imetysvaatteet liikkuvat kirppareilla varsin hyvin.

Kestävimmät, mukavimmat ja edelleen käytössä olevat imetysliivit ovat Boobin liivit*. Parhaimmat ne ovat myös siitä syystä, että niissä on ikään kuin vähän suojaa, sillä pieni kangaspala jää rinnan päälle kun liivin ”oven” avaa. Näitä käytin aina kylissä sekä julkisilla paikoilla.

Pakko kyllä tunnustaa, että nyt odotan aika kovasti sitä hetkeä kun saan polttaa roviolla kaikki imetysvaatteet ja tutkia mitä muuta omasta vaatekaapista löytyykään.

Liivinsuojat olivat ihan ehdottomia kaltaiseni suihkutissin kanssa. Aivan ehdottomat. Ja ehdottomasti parhaat (testasin useat) olivat Natusan Baby -liivinsuojat.

imettäminen ulkomailla, espanja

Aventin sähkökäyttöinen rintapumppu oli jokaisen euron arvoinen. Teimme pumpattuun maitoon puuroa ja yritimme juottaa maitoa myös tuttipullolla kun minä olin poissa, mutta sen kanssa meillä oli ongelmia, sillä pullo ei oikein kelvannut. Mutta vaikka varsinaisesti pumpattua maitoa emme saaneet tuttipullolla alas, jouduin käyttämään pumppua ihan vain rintojen tyhjentämiseen, sillä maitoa tuli niin hurjasti.

Ergobaby-kantoreppu ja vastasyntyneen lisäosa oli koliikkivauvan kanssa täysin välttämätön. Pystyasento oli usein ainoa, jossa vauvalla oli hyvä (tai ainakin parempi) olla, joten kantoreppu oli meillä aivan alusta asti käytössä. Onneksi olin ostanut kantoreppuun etukäteen myös vastasyntyneen lisäosan, sen avulla saimme repun heti käyttöön. Toki kantoreppu oli myös koiraperheessä tosi kätevä, varsinkin perheessä jossa tykätään samoilla metsässä. Kantorepun avulla pääsimme metsään koko perheen voimin niin, että Horatiokin pääsi nauttimaan tutuista metsäpoluista vauvan syntymänkin jälkeen.

Alla olevassa kuvassa päällä Vertbaudet-imetysmekko*.

Bouzas_Vigo_Spain

Stokke Steps -syöttötuoli tarjottimella on ollut todella hyvä sijoitus. Vankka, kaunis, laadukas, toimiva, pitkäikäinen sekä helppohoitoinen. Ei se enempää lätinöitä kaipaa.

Teutonian Prestige -vaunut löysimme Tori.fistä. Ne olivat uudet, sillä niiden alkuperäinen omistaja muutti perheineen vanhaan kerrostaloon, jossa oli niin pieni hissi, etteivät isot vaunut mahtuneet siihen. Meillä kävi niin hyvä tuuri! Teutoniat ovat olleet jokaisen kehun arvoiset, todella laadukkaat saksalaiset kärryt. Toimintoja on vaikka kuinka ja pehmeä kantokoppa toimi meillä paremmin kuin kova koppa. Suuret kääntymättömät renkaat olivat meidän ehdottomalla vaatimuslistalla ja tätä vaatimusta emme ole katuneet. Vaunut ovat toimineet joka säässä ja ties missä metsäteillä todella hyvin.

chow chow

Babyzen YoYo Plus -matkarattaat ostin jo raskausaikana heti kun bongasin ne pienessä alessa. Olin lukenut niistä niin paljon hyvää ja suhteellisen paljon matkustelevana meitä kiehtoi se, että matkarattaat saa ottaa lentokoneeseen mukaan käsimatkatavaroina. Autossa ja sisällä kotonakin ne vievät niin vähän tilaa, että hyvä jos niiden olemassaoloa edes huomaa. Matkarattaita on lisäksi helppo sekä mukava työntää, ja ne kääntyvät todella pienessä tilassa hyvin vaivattomasti.

Espanja, Madrid

Sinkkivoide on ollut eniten käyttämämme voide vauvalla ensimmäisen vuoden aikana. Aivan huikea aine vaippaihottumaan sekä reisien ja poikien varusteiden väleihin.

Bebanthen-voide on ollut sinkkivoiteen jälkeen toiseksi käytetyin rasva. Käytän sitä paljon myös itse huuliin sekä vauvavuoden aikana rintoihin kun pienet hampaat alkoivat hinkata imettäessä ikävästi. Pieni ihme ei ole koskaan purrut minua, mutta kun hampaita alkoi rytinällä tulla, ei imuote korjaantunut ihan yhtä nopeasti.

Weleda Calendula Baby Oil* oli ihan mahtava ensimmäisten kuukausien aikana, kun koliikki oli kovimmillaan. Vauvakerhossa oli kerran vauvahieroja paikalla, ja kun hän kuuli tilanteestamme, antoi hän minulle tarkan yksityisopetuksen vauvahierontaa varten. Sillä sai masusta ilmoja paremmin pihalle, ja se toki helpotti pienen vauvan oloa. Weledan Calendula vauvaöljy oli vauvahierontaan todella hyvä, se on öljymäinen, mutta ei kuitenkaan liian märkää taikka liukasta. Vauvan poskiin olen sitä myös välillä levittänyt.

Hoitotaso kodinhoitohuoneessa oli fiksu veto. Mietin pitkään, että haluaisin erillisen kauniin hoitopöydän pienen ihmeen omaan huoneeseen, mutta lopulta kuuntelin kavereita jotka totesivat, että kaikista fiksuinta on asettaa hoitopöytä vesipisteen lähelle – meidän tapauksessa kodinhoitohuoneeseen. Ja onhan se ollut todella kätevä, kaikki tavarat ovat olleet alusta asti lähettyvillä vesipisteen ja vaatteiden lisäksi.

pojan huone

Imetystyyny meillä oli valmiina, mutta koin pitkulaisen tukityynyn sen verran hankalaksi imettäessä, etten käyttänyt sitä enää tyynyn alkuperäisessä tarkoituksessa. Tilalle ostin kehutun Doomoon*, joka oli mahtava. Testasin sitä ensin ystävän luona ja totesin, että vastaava oli saatava. Käytin imetystyynyä muistaakseni nelisen kuukautta, jonka jälkeen myin sen eteenpäin. Neljän kuukauden jälkeen imetys toimi jo kuin itsestään, enkä kaivannut tyynyä enää avuksi.

Pinnasängyn saimme ystävältämme. Jämäkkä, kotimainen pinnasänky on täyttä puuta ja se painaa hurjan paljon. Vielä en osaa arvioida kuinka kauan pinnis tulee olemaan käytössä. Jos joutuisin ostamaan pinnasängyn itse, ostaisin sellaisen josta saisi yhden pitkän päädyn pois, jotta pinnasänky toimisi vanhempien sängyn jatkeena. Pieni ihme siirtyi omaan huoneeseen noin 7-8 kuukauden ikäisenä (jos en täysin väärin muista), hänen nukkumisistaan kirjoittelin blogiin jo aiemmin.

Nuppu print lakanat

Hoitolaukun tilasin Briteistä. Mietin pitkään onko se aivan turha kapistus, mutta kun törmäsin omasta mielestäni maailman kauneimpaan hoitolaukkuun, oli se pakko saada. Onneksi tilasin, karhukuvioinen Mamas&Papas-hoitolaukku on ollut järisyttävän toimiva. Siihen kuuluva taitettava kosteussuojattu hoitoalusta on ollut myös todella kätevä kapistus. Hoitolaukku on saanut myös tosi paljon kehuja!

Tärkeintä hoitolaukussa on mielestäni tilava koko, hyvät kantomahdollisuudet (eli siis kunnon kantohihnat) sekä se, että laukun saa helposti vaunujen aisaan roikkumaan.

Nabby-itkuhälyttimen ostin sen saamien arvostelujen perusteella jo raskausaikana. Pieni, luotettava, hyvän akkukeston omaava, ei turhista äänistä häikkää ottava itkuhälytin kuulosti oikein passelilta. Ja sitä Nabby on ollut. Ei mitään pahaa sanottavaa, iso suositus.

Vauvavakuutus otettiin jo raskauden aikana. Itselläni ei vakuutusta lapsena ollut, ja muistan ne kymmenet ja taas kymmenet kerrat kun jonotimme äitini kanssa keskellä yötä reilut kolme tuntia Peijaksen päivystyksessä korvatulehdusten takia kännikalojen seassa. Ei kiva. Vakuutusta on tullut ensimmäisen vuoden aikana käytettyä – kävimme koliikin, masuvaivojen, kireiden huuli- ja kielijänteiden sekä allergioiden takia useamman kerran lääkärissä.

imettäminen ulkomailla, espanja

Cybex Sirona Plus -turvaistuin hommattiin tosi aikaisessa vaiheessa. Pieni ihme huusi kuin riivattu kaikki automatkat turvakaukalossa, ja ajattelimme kokeilla jos turvaistuimeen vaihto auttaisi asiaa. Kyllä se vähän taisi jopa auttaa, tilavampi ja paremmilla säätömahdollisuuksilla varustettu istuin tuntui hieman miellyttävän pientä ihmettä. Kokonaan autossa huutaminen saatiin loppumaan vasta sen jälkeen kun piipahdimme allergialääkärin luona saaden sieltä lääkkeet ja ohjeet minun sekä vauvan ruokavalioon. Allergisten vauvojen autoraivot olivat lääkärin mukaan yleisiä – tiukka istuma-asento kiristää vatsan seutua ja saa aikaan todella ikäviä kouristuksia vatsassa. Vatsavaivat on tällä erää selätetty ja Cybexin istuin on edelleen loistava, sen myös pitäisi pysyä käytössä vielä pitkään. Plus-kankaista kannattaa maksaa jokunen kymppi lisää, ovat paljon laadukkaammat ja vähemmän hiostavat kuin peruskankaat.

Knitworksin villapeitto lähti mukaan Gumbostrandin brunssilta jo ennen kuin raskauden ensimmäinen kolmannes oli selätetty! Ihastuin villapeittoon heti ja se oli aivan pakko saada. Villapeitto on palvellut hurjan hyvin. Sen pehmeä pinta ei kutita ja pienen käärön voi kietoa siihen heti syntymän jälkeen. Meillä oli peitto mukana jo synnärillä ja kätilö sekä kaksi hoitajaa kehuivat sitä kilpaa. Useita kehuja se on kerännyt myös kotiutumisen jälkeen. Villapeitto on käytössä edelleen ja keväällä sitä tullaan varmasti käyttämään rattaissa lämmikkeenä kun lämpöpussit on aika heittää mäkeen. Iso peukku suomalaisen käsityön puolesta!

Babynest-unipesän suojissa pieni ihme nukkui perhepedissä ensimmäiset kuukaudet. Pinnis raahattiin makkariin vähän myöhemmin kun alkoi tuntua siltä, että vauvaa olisi hyvä alkaa opettaa nukkumaan omassa sängyssä.

Saimme unipesän veljeltäni, jonka kuopus oli juuri kasvanut pesästä ulos. Siis unipesästä, pienen ihmeen serkku on 6 kuukautta meidän poikaa vanhempi, joten kotipesästä hän saa lentää vasta vuosien ja vuosien jälkeen! Unipesä oli aivan huippu. Sitä siirreltiin joustavasti rattaiden, matkarattaiden, pinniksen sekä kehdon välillä aina kun tarve vaati. Imetin öisin unipesän yli, joten vauvaa ei tarvinnut öisin edes siirtää, ja koko perhe sai jatkaa unia kun tissi oli saatu suuhun.

swaddle up

Peltorit olivat välttämättömät koliikkiperheessä. Välttämättömät. Ei muuta lisättävää.

Untuvapussiksi hommasin Stokken untuvapussin enkä katunut. Tätä olisi voinut käyttää jo vastasyntyneellä, mutta eka kevät mentiin äitiyspakkauksen makuupussilla. Nyt untuvapussi on pakattu jo kirppiskamoihin ja käytössä on vielä tämän lopputalven kevyempi lämpöpussi. Untuvapussin kanssa ei tarvinnut koskaan miettiä voiko ulos lähteä ja mitä vauvalle pitää pukea ulos päälle. Untuvapussi passasi myös matkarattaisiin, joten tarpeen vaatiessa se heivattiin toisiin vaunuihin. Ehkä ainoa miinus Stokken pussissa oli fleecesuikale vauvan pään ja selän alla. Fleece hiostaa, ja välistä pienen ihmeen niska sekä pää olivat päiväunien jälkeen litimärät.

Fleecepussi toimi toisena lämpöpussina vaunuissa untuvapussin rinnalla. Ostin kevyemmän lämpöpussin tajutessani, että untuvapussi on todella lämmin, eikä sen kanssa sovi ihan miinus viiteen asteeseen lähteä. Kevyempi pussi löytyi tosi hyvässä alessa eikä sille jäänyt hintaa kuin 20 euroa. Tätä pussia käytämme nyt rattaissa, pituus alkaa olla jo liian pieni, mutta juuri ja juuri vetskarit saa vielä kiinni.

Aventin höyrysterilointilaitteen tarpeellisuutta mietin tovin ostohetkellä, mutta päätin sen kuitenkin ostaa koska hintaa ei kovin montaa kymppiä ollut. Mutta vaikka pieni ihme ei tutteja taikka tuttipulloja koskaan oikein huolinut, steriloin laitteen avulla rintapumpun osia, puruleluja sekä satunnaisia kertoja tutteja ja pulloja. Laite oli tosi näppärä ja ensimmäisten kuukausien aikana se pyöri useamman kerran päivässä mikrossa. Miten paljon se olisi siellä pyörinytkään mikäli pullot ja tutit olisivat kunnolla vauvalle kelvanneet!

Mies on ehdottomasti tärkein kaikesta. Ilman herra Longfieldia en olisi vauvavuodesta selvinnyt. Kiitos rakas!

isä hoitovapaa

Turhakkeet

Muumi leikkimattoa emme olleet hommanneet valmiiksi ja sen hommaamisen olisi voinut jättää kokonaan väliin. Pieni ihme ei ole koskaan viihtynyt pötkötysasennossa pidempään kuin ehkä minuutin. Sylissä hän sen sijaan viihtyi varsin tiiviisti. Melkein 80 euroa maksanut leikkimatto oli täten täysin turha, Horatio siellä kyllä jokusen kerran nukkui, mutta muuten sillä ei juuri mitään tehty. Onneksi sain leikkimaton myytyä varsin kohtuulliseen hintaan eteenpäin kirpputorilla, toivottavasti se ilostuttaa seuraavaa omistajaansa enemmän kuin meidän vauvaa.

muumi_martinex

Rintakumit viskasin hormonipäissäni roskiin. Kerroin jo aiemmin eräässä imetyspostauksessa siitä kuinka en voinut rintakumeja käyttää. En pysty tätä mitenkään järjellä selittämään, mutta rintakumien käyttö tuntui väärältä. Syytän hormoneita. Olin hommanut muutamat rintakumit valmiiksi, mutta ne lensivät roskiin kyynelten virratessa silmistä, koska tunsin itseni jotenkin täysin epäkelvoksi äidiksi mikäli vauvani joutuisi imemään maitoa rintakumien läpi. En ymmärrä itseäni vieläkään.

Stokke Steps Bouncer sitteri. Sitteri itsessään oli toki todella tarpeellinen. Mutta ei siitä meidän tapauksessa olisi kannattanut reipasta 150 euroa maksaa. Kuten jo alussa kerroin, pieni ihme ei oikein viihtynyt selällään koliikin ja vatsavaivojen takia, joten sitteriä meillä ei loppupeleissä kovin paljon käytetty. Syöttötuolina se toimi ennen kuin vauva oppi itse istumaan, ja jokuset päiväunet siinä nukkui, mutta muuten jäi varsin vähälle käytölle. Sylissä oltiinkin sitten hurjasti. Mutta sehän on vain hyvä asia. ♥

Tosin sain myytyä sitterin yli 100 euron hinnalla eteenpäin, joten eipä siitä kuitenkaan montaa kymppiä meille maksettavaa jäänyt.

idnewborn

Tutit eivät meidän pojalle kelvanneet, eivät koskaan. Aivan turhaan ostin varmasti 10 erilaista tuttia testiin. Yksikään ei kelvannut.

Tuttipulloihin käytin valehtelematta useamman sata euroa rahaa. Kyllä kaduttaa. Ne eivät vain kelvanneet ja se siitä. Jälkiviisaana olisin ostanut valmiiksi yhden pullon (en kuutta(toista)) ja luovuttanut erilaisten pullojen testaamisen jo aikaisemmassa vaiheessa. Lähes käyttämättömistä pulloista annoin osan eteenpäin Tasty Travelissimo -blogin Martinalle, loput vein neuvolan vaatepisteeseen, josta perheet voivat ottaa vaatteita ja muita tarvikkeita ilmaiseksi itselleen.

Kehto oli ihana. Isälläni on ollut tapana antaa jokaiselle lapsenlapselleen kehto, eikä pieni ihme ollut poikkeus. Rakastuin kehtoon heti kun sen näin ja ajattelin heijaavani siinä vauvaa syntymän jälkeen kaikessa rauhassa. No ei se ihan niin mennyt, kun tosiaan tämä meidän pikkuinen ei ollut mikään pötköttelijä, kehdossa ei hereillä viihdytty juuri lainkaan vaikka kuinka heijasi. Kehdossa nukuttiin kyllä päiväunia ja myös osa yöunista, sillä emme raahanneet pinnasänkyä heti meidän makkariin, mutta suurimman osan alkukuukausien unista vauva nukkui minun kainalossa rinnalle nukahtaen. Se oli meidän perheelle paras ratkaisu, saimme kaikki levättyä näin eniten, ja se jos mikä oli alkukuukausina tärkeää. Mutta jäähän kehto upeaksi sisustuselementiksi meille, joten ei se tavallaan turha ollut – ei vain päässyt niin paljon nukkumiskäyttöön kun olimme alunperin ajatelleet.

Nuppu print lakanat

Talkki. En vieläkään ymmärrä mitä sillä pitää tehdä. Kaksi avaamatonta purkkia meiltä löytyy, enkä totisesti tiedä mihin niitä voisi käyttää.

Vauvan kylpyvaahto, pesuaine sekä ihorasva kiikutettiin meille oikein Puolasta asti. Olen kahdella Prahan reissulla ihastunut suunnattomasti paikallisen Manufactura-sarjan tuotteisiin ja raahannut niitä kotiin aika monta purnukkaa (heidän miesten sarjan tuotteet ovat herra Longfieldista täydellisiä). Vauvalle piti toki tilata omat purnukat törkeillä postikuluilla varustettuina. No eipä ole näitä purkkeja paljon käytetty. Pienen ihmeen iho on niin hyvä, ettei sitä ole tarvinnut rasvata eikä pesujen yhteydessä ole saippuoita juuri käytetty.

Unipussia kohtaan meillä oli suuret odotukset. Ja olihan se toisaalta ihan kätevä, mutten osaa sanoa miten se olisi eronnut tavallisista yöpuvuista. Meillä oli Swaddle Up -pusseja käytössä yhteensä neljä kappaletta, ja kovassa käytössä ne olivat. Jossain vaiheessa koin, että vauvaa oli hieman hankala liikutella/kantaa kun hän oli tiukasti pussin sisällä. Asento oli varmasti vauvalle turvallinen ja tiukka, eikä vauva päässyt lätkimään/raapimaan itseään päähän pussin sisällä, mutta en silti osaa sanoa oliko pussit vajaan 40 euron arvoisia vai olisiko normaalit yöpuvut ajaneet saman asian.

swaddle up

Mobilet pinnasängyn sekä hoitotason päällä olivat täysin turhia! Ja mikä homma niiden kiinnittämisessä ja paikkojen suunnittelussa nähtiinkään. Hoitotason päällä oleva Muumi-mobile tarttui hiuksiini ehkä 50 kertaa kunnes viimein revin sen alas ja heitin roskiin. Pinnasängyn päällä hilluva mobile oli yhtä tyhjän kanssa, pieni ihme ei varmasti koskaan edes tajunnut, että hänen päänsä päällä oli jotain ”kiinnostavaa”.

Turvakaukaloa ilman emme olisi toki mitenkään päässeet esim. synnäriltä kotiin, mutta silti sijoitan sen tänne turhakkeiden sekaan. Pieni ihme huusi kaukalossa aina niin valtavasti, ettei sitä voi edes uskoa. Sydämeen sattuu kun katson videoita huutavasta vauvasta kaukalossa.. Otin itkuvideoita lääkäriä varten talteen, enkä ole niitä voinut puhelimen uumenista poistaa, vaikka niiden katsominen sattuu paljon.

Kaukolossa vauva ei siis viihtynyt, joten häntä ei siinä pidetty yhtään ylimääräistä sekuntia ja jo aikaisin kesällä ostimme turvaistuimen, jossa oli parempi istuma-asento, enemmän säätömahdollisuuksia sekä tilaa.

Äitiyspakkaus. Jestas tuntuu pahalta laittaa äitiyspakkaus tänne turhakkeiden sekaan. Niin upea asia kuin äitiyspakkaus onkin, niin kaltaiselleni suunnittelijalle ja himoshoppaajalle se oli kuitenkin loppupeleissä enemmän turhake kuin hyödyke. Vauvan- ja lastenvaatteet ovat vieneet sydämeni ja hamstrasin niitä jo raskausaikana vinot pinot kaappeihin. Lisäksi äitini halusi ostaa vauvalle ”paremman” peiton ja hän on ommellut lapsenlapselleen kaikki lakanat, joten nekin olivat meille turhia. Mitäs muuta siellä pakkauksessa olikaan..? No toki se itse laatikko on tosi hyvä, meillä se toimii muistojen arkkuna ja mahtuu oikein passelisti pinnasängyn alle jemmaan.

Koliikkikeinu ostettiin vähän paniikissa Tori.fistä kovimpien huutojaksojen aikaan. Eihän se koliikkia parantanut, mutta antoi minulle välillä pariksi minuutiksi lepohetken kun jätin vauvan keinuun ja juoksin talon toiseen päähän puhaltelemaan pahimmat puuskat ulos. Jokusen kuukauden keinu meillä majaili, sitten hökötys myytiin samaan hintaan eteenpäin, eli kuluja tästä ei toisaalta aiheutunut meille yhtään. Uusille omistajille toivotin sydämeni pohjasta jaksamista rankkaan koliikkijaksoon.

Stokken kylpyamme ja kylvetystuki ovat osoittautuneet meille aivan turhiksi. Kodinhoitohuoneessaamme on isompi allas kuin amme on, joten kylvetys onnistuu siinä tosi näppärästi samalla kun oma selkä saa olla suorana. Kylvetystukea käytimme kolme kertaa.. Aivan turha! Ihan vauvana (ja vieläkin) pieni ihme suihkuttelee isänsä kanssa joka ilta, joten ammetta ei siitäkään näkövinkkelistä tarvittu oikeastaan kuin saunassa. Saunassa käymme vauvauinnin yhteydessä joka sunnuntai, joten kotona olemme saunoneet tosi vähän – ehkä viitisen kertaa.

Kaukaloadapterit vaunuihin maksoivat 80 euroa ja olivat kyllä turhimmat 80 euroa koskaan. Tästähän jo lätisin, pieni ihme ei kaukalossa viihtynyt, ihan sama missä tai mihin kaukalo oli kiinnitetty. Yhden kerran onnistuimme käydä Helsingissä niin, että pieni ihme nukkui meno- ja tulomatkan autossa ja vielä lounashetken kaukalossa, joka oli kiinnitetty adaptereilla vaunuihin. Mutta vain sen yhden kerran tämä onnistui. Muuten reissut tehtiin pitkälti kantorepussa.

Hyppykiikku oli kirppislöytö. Mammakaveri löysi sen ja osti meille. Hintaa oli viitisen euroa. Olin varma, että hyppykiikku olisi kova hitti, toisin kävi. Kiikkua käytettiin keinuna ja se oli jokusen hetken ihan lystikästä pienestä ihmeestä, mutta hyppimistä hän ei tajunnut. Kiukku vaan meinasi tulla kun ei päässyt liikkumaan kiikun kyydissä, hah!

Babyzen YoYo Plus -matkarattaiden makuuosa ostettiin ihan siitä syystä, että pääsisimme kesällä reissuun vauvan kanssa. Sehän meillä oli suurena haaveena. Että matkustaisimme äitiyslomani aikana vaikka minne vauvan kanssa ja reissuissa olisi tosi kätevä olla mukana kevyet matkarattaat, jotka saisi vielä ottaa lentokoneeseen mukaan.

No mutta sitten tuli koliikit, masuvaivat sekä allergiat, joten matkasuunnitelmat menivät uusiksi. Makuuasento ei miellyttänyt, joten matkarattaiden makuuosaa ei päästy käyttämään niin paljon kuin oli suunniteltu. Toki se oli valtavan kätevä niinä kertoina kun uskaltauduimme reissuun ja kaikki meni hyvin. Pieni ihme mötkötti vaunuissa esim. lähes koko Muumimaailma-reissun ajan viime juhannuksena ja kyllä matkarattailla tehtiin myös kahvilareissuja sekä muita lyhyitä matkoja. Onneksi makuuosan sai myytyä tosi hyvään hintaan eteenpäin, eli loppupeleissä sille ei kovasti hintaa jäänyt.

isä hoitovapaa

Siinä se oli! Aikamoinen lista! Vieläkö joku jäi uupumaan? Kerro kommenteissa teidän vauvavuoden turhakkeet sekä hyödykkeet ja olet mukana kahden Lapsimessulipun arvonnassa. Liput ovat omani, mutta me emme pääsekään osallistumaan Lapsimessuille, joten laitetaan liput jollekin onnekkaalle eteenpäin. Lapsimessut järjestetään Messukeskuksessa 20.-22.4.2018. Kommentointiaikaa on torstaille 12.4. asti! Otan voittajaan heti seuraavana perjantaina yhteyttä, ja laitan liput postiin. Niiden pitäisi ehtiä hyvin perille ennen Lapsimessuja.

Malja yksivuotiaalle & kuohuva-arvonta

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy.

En oikein käsitä, että vauvavuosi on takana. En jää kaipaamaan tuota vuotta mitenkään suuremmin – se oli rankka vuosi. Tai vuoden ensimmäiset 8 kuukautta olivat rankkoja, sen jälkeen elo alkoi olla vauvan kanssa varsin mutkatonta ja leppoisaa.

alkoholiton kuohuviini

Puolen vuoden kohdalla pidimme ystävillemme juhlat, sillä tuntui lähes uskomattomalta, että olimme selvinneet pienen ihmeen kanssa ensimmäiset kuusi kuukautta. Se oli meille vanhemmille varsinainen virstanpylväs. Ystäviä emme lisäksi olleet ensimmäisten kuukausien aikana yksinkertaisesti vain jaksaneet juuri nähdä, joten oli kiva saada porukka kasaan lämpimänä elokuisena päivänä.

Puolen vuoden kekkerien jälkeen edessä oli joulu, ja pian sen jälkeen tajusimme, että kohta meidän vauva täyttää vuoden. Oli aika alkaa suunnitella yksivuotissynttäreitä.

yksivuotissynttärit

Ystävät jätimme tällä kertaa rannalle ruikuttamaan, sillä yksivuotispippaloihin kutsuimme vain sukulaisia sekä pienen ihmeen kummit. Vihreä Vihervaara ei vetäisi sukulaisia sekä ystäviä sisäänsä talviaikaan, kun terassille ja pihalle ei voi levittäytyä viettämään aikaa. Mietimme kyllä jos olisimme pitäneet ystävillemme omat juhlat, mutta oikeasti kuinka montaa kaveria kiinnostaisi ihan aidosti tulla yksivuotissynttäreille..? Veikkaan, ettei kovin montaa. Nähdään kavereita sitten ihan omissa riennoissa.

Vaikka olivathan pienen ihmeen synttäritkin aikamoiset riennot! Tupa täynnä väkeä, tarjolla suolaista sekä makeaa purtavaa, komea syntymäpäiväkakku, laulua, musiikkiesityksiä, lahjoja, kasapäin suklaamunia sekä tietenkin kuohuvaa. Ja tietenkin alkoholitonta kuohuvaa, koska kyseessä oli lastenjuhlat.

yksivuotisjuhlatalkoholiton kuohuviini

En halua kuulostaa nipolta, mutta teimme jo raskausaikana lupauksen pienelle ihmeelle. Hän ei joutuisi kokemaan oloaan epämukavaksi juhlissa joissa äiti ja/tai isä alkavat käyttäytyä omituisesti, haisemaan oudolta taikka puhumaan oudosti alkoholin takia. Holillista juhlakuohuvaa taikka ruoan kanssa nautittua viinilasia (tai paria) emme ole jättämässä toki väliin, mutta siihen se saa jäädä – silloin kuin lapsi on mukana. Aikuisten riennot sitten erikseen.

Pienen ihmeen yksivuotissynttäreille halusin ehdottomasti tarjolle kuohuvaa. Meillä on herra Longfieldin kanssa monta syytä kilistellä sille, että selvisimme kahdestaan vauvavuodesta. Siihen päälle kun lisää vielä onnenkilistelyt pikkuisesta 1-vuotiaasta taaperosta, hänen kehityksestään sekä ihan vain siitä, että meillä on hänet, niin kyllä se on totisesti kuohuvan paikka.

alkoholiton kuohuviini

Juhlissa meillä oli tarjolla raikkaan keväistä Henkell Sparkling Roseeta, jossa maistuu omasta mielestäni kesän ensimmäiset vanhempieni pihalta poimitut omenat. Pirskahteleva kuohuva ei häpeile yhtään holillisille sukulaisilleen. Tästä tuli heittämällä meidän tämän kesän juhlajuoma. Ainakin niiden juhlien, joissa pieni ihme häärää mukana.

Hennon vaaleanpunainen kuohuva oli omiaan näin kevään kynnyksellä. Koti oli koristeltu pajunkissoilla sekä tulppaaneilla ja kevään saattoi aistia sisälläkin. Ulkona lumi suli auringon voimasta ja keväinen sulamisvesien tiputteluääni kuului jos korviaan tunki yhtään ulko-ovien ulkopuolelle.

Yksivuotiaan maljat kohotettiin pienen puheen päätteeksi. Toki minä unohdin puheen päälle koko maljat, mutta onneksi pienen ihmeen kummisetä vinkkasi vierestäni, että eiköhän ne maljatkin pitäisi kohottaa! Äitiaivot on äitiaivot.

alkoholiton kuohuviinialkoholiton kuohuviini

Maljojen jälkeen koettiin ehkä koko synttärien ihanin hetki. Pienen ihmeen kummitäti on musiikkivirtuoosi, eikä herra Longfieldkään mikään rytmitajuton olento ole. Kummitäti oli tehnyt pienelle ihmeelle lahjaksi ihan ikioman biisin, jonka he sitten herra Longfieldin kanssa esittivät. Heittämällä paras lahja koskaan! Samainen duo esitti pienen pojan ristiäisissä Mestaripiirros biisin. Ristiäisissä en kyyneliä voinut esityksen aikana pidättää, mutta synttäreillä kyyneleet pysyivät kuin pysyivätkin kurissa jammaillessamme biisin tahdissa pienen ihmeen kanssa.

…Toisen vuoden matka kohta alussa
Tarinoita, turinoita luvassa
Tunnetulvan sanoiksi kun muodostaa
Pieni poika maailmaa kun innolla ahmia saa

Poistaa en maailman tyhmyyksiä voi, mutta auttaa ja opastaa voin

Aina kun tarvitset
Paikalla oon, paikalle tuun
Käyn mörköjen kanssa myös taisteluun
Paikalla oon, paikelle tuun
Yksin et joudu taisteluun…

Maljojen ja tunnelmallisen musiikkiesityksen jälkeen juhlat jatkuivat synttärikakun sekä kahvien merkeissä. Lahjatkin avattiin, ja pienen taaperon kädet pääsivät innosta soikeina pyörittelemään uusien kuormurien sekä rekka-autojen isoja pyöriä. Äiti tutki muita lahjoja yhtä innoissaan varsin kiitollisena ja onnellisena onnistuneista yksivuotissynttäreistä. Tätä lisää sitten taas vuoden päästä!

say it with a cake

Osa saattaa muistaa, että teimme Henkellin alkoholittomien kuohuvien kanssa yhteistyötä jo viime kesänä. Juhannus oli viime vuonna tuoreena perheenä aiempia vuosia erikoisempi, ja keskikesän hulinoiden keskellä skoolattiin muutamaan otteeseen Henkell Alkoholfrei Sparkling Blanc -kuohuvalla. Viime juhannuksen fiiliksiä voi kurkata seuraavan postauksen takaa.

Henkell haluaa tarjota teille lukijoille mahdollisuuden päästä kohottamaan maljaa alkoholittomalla rosee kuohuvalla tämän kevään ja kesän hulinoissa! Kertokaahan tämän postauksen kommenttiosuudessa mihin juhliin taikka tilaisuuteen alkoholiton rosee teistä sopisi parhaiten! Tässähän on vaput, koulunpäättäjäiset sekä juhannukset jo ihan kulman takana, joten juhlia ei varmasti kenenkään keväästä sekä kesästä tule puuttumaan. Kaikkien kommentin jättäneiden kesken arvotaan yksi laatikko (pitää sisällään kuusi isoa pulloa á 75cl) alkoholitonta Henkell Sparkling Roseeta. Ei huono! Kommentit tulee jättää viimeistään tämän viikon sunnuntaina, eli 8.4. mennessä – ehtii palkinto sitten varmasti vapuksi voittajalle!

alkoholiton kuohuviini

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy

Isän hoitovapaan puoliväli

Moitovapaa, Herra Longfield täällä.

On aika koti-isän kotiäitiyselämän tilannekatsauksen, jee, kaikki äkkiä lopettakaa kaikki tekeminen nyt ja tulkaa lukemaan!

mies hoitovapaalla

Nyt on ohitettu puolimatkan krouvi tässä minun kotiäitiurallani, ja tähän asti touhu on kyllä ollut oikein mukavaa. Ekoina päivinä kyllä vähän tylsistytti laitella neljättäkymmenettä kertaa palikoita riveihin ja kasoihin jotka pieni ihme sitten kaatoi, tai toljottaa aina uudestaan samaa rahisevaa ankkasivua pienen ihmeen suosikkikirjasta ”Arvaa kuka?”. Mutta sitten sitä jotenkin kelasi että eihän tämmöstä pönttöilyä nyt varmaan pääse enää elämän aikana koskaan luvan kanssa tämän jälkeen tekemään, ja että onhan tämä nyt aika mukavaa kun ei tarvitse yhtään mitään työjuttuja mietiskellä. Sen kun vaan yrittää ehtiä kasaamaan palikoista semmoset tornit mitkä yhdistyy kaaripalikalla toisiinsa, ja arvuuttelee että mitähän ankkasivulta löytyvä tuhatjalkainen tai perhonen mahtaa sanoa (niillä kun ei ole samanlaisia vinkkejä kuin ankalla, koiralla ja sammakolla). Ehkä eläkkeellä voi sitten taas alkaa turata aikaa johonkin vastaavanlaiseen turhuuteen, niinku vaikka johonkin perhokalastukseen tai rautatiepienoismallien kasaamiseen tai johonkin mitä eläkeläiset ajautuu tylsyyksissään.

mies hoitovapaallamies hoitovapaalla

Pieni ihme myös ryhtyi kävelemään tuossa reilu kuukausi sitten (varmasti vain sen takia että olen niin hyvä ja kannustava kotiäiti), ja sehän muutti melko tavalla asetelmaa koska nyt pieni ihme vaeltelee toisinaan omin päinkin taloa pitkin ja uppoutuu välillä ihan itsekseen leikkimään norsulla jonka kärsä sylkee palloja tai tutkimaan pienen ihmeen uutta suosikkikirjaa, ”Maalla” kuvasanakirjaa. Ensi alkuun oli jotenkin ihan friikkiä kun pieni ihme taapersi yhtäkkiä jostain kulman takaa esille, että miten hitossa se tolla lailla nyt on oppinut yhtäkkiä menemään. Vastahan se äsken just kiukutteli mahallaan matolla kun ei päässyt siitä mihinkään, ja nyt se jo tuossa talsii silmät teevadin kokoisina menemään ja itsekin selvästi ihmettelee mitä tässä tapahtuu.

mies hoitovapaallamies hoitovapaalla

Mukavaa touhusta on varmasti tehnyt myös se että pienen ihmeen ongelmat on tällä hetkellä saatu hyvin selätettyä. Mahavaivoista johtuvia muutaman tunnin huutoitkukonsertteja ei ole ollut enää aikoihin, nokkamukipullosta on opittu juomaan maitoa oikein mainiosti ja syöminen ja nukkuminen ja eritoten se ennen niin haastava nukahtaminen sujuu myös erinomaisesti nykyään. Autolla ja kärryllä kulkeminenkin on tässä ihan viime aikoina opittu suorittamaan ilman isompia huutoja. Voi lähinnä keskittyä vaan ihmettelemään kaverin päivittäin tapahtuvaa kehitystä ja välillä pukea hänet muovikassiin.

mies hoitovapaallamies hoitovapaalla

Kotona hengailun lisäksi olen pitänyt lupaukseni mennä ukkelin kanssa kaikkiin niihin samoihin musiikkileikkikouluihin ja värikylpyihin ja vauvasirkuksiin ja vauvauinteihin kuin missä Hulikin pienen ihmeen kanssa meni (vauvauintiin toki mennään aina koko poppoo yhdessä). Ensimmäiset kerrat vaikkapa muskarissa ja värikylvyssä oli kyllä vähän hirvittäviä kun oli vähän ulapalla vielä kaikista ihan perushommistakin, niinku vaikka että missä järjestyksessä pienelle ihmeelle kantsuikaan ulkovaatteet pukea ja joudummeko lastensuojelun piiriin jos pieni ihme alkaa huutamaan julkisilla paikoilla enkä saa sitä rauhoittumaan. Mutta vauvanhoidon kanssakin tuntuu olevan vähän sama kuin minkä tahansa muun homman kanssa, eniten oppii kun vaan menee heikoille jäille soheltamaan ja kantapään kautta huomaa mikä homma missäkin vaiheessa toimii. Ja täytyy kyllä tunnustaa että enhän minä oikeasti missään heikoilla jäillä ole ollut, Huli on varustanut minut semmosilla jäänaskaleilla ja kelluntaliiveillä eli neuvoilla ja vinkeillä ja järkännyt meidän kämpän sillä tavalla että kaikki vaatteet ja varusteet ja systeemit on millintarkassa järjestyksessä, että helppohan se sieltä on aina käydä ohjeiden mukaiset rensselit ja vermeet hakemassa.

mies hoitovapaallamies hoitovapaallamies hoitovapaalla

Paikallisten kotimammojen kanssa olen myös jonkun verran asioinut, kuten uhosin. Yksillä kaverisynttäreillä käytiin pienen ihmeen kanssa, ja erinäisissä riennoissa (eli just näissä muskareissa ja värikylvyissä) on myös tullut paikallisia mammoja tavattua ja kuulumisia vaihdeltua. Ja vielä se WhatsApp-ryhmä mihin minut hyväksyttiin kotiäitiyteni alkumetreillä on ihan aktiivinen ja elinvoimainen, eli ei kai ne mitään varjoryhmää ole siihen sivuun perustaneet johon minut on unohdettu kutsua. Vakaa aikomukseni on vielä ennen työelämään paluuta järjestää jonkunnäköiset pullakahvisysteemit täällä meillä kotimammoille, kerran jo elvistelin pullanleipomisillani WhatsAppiin ja sain vastaukseksi kehotuksen jättää moiset ilmoittelut tekemättä jos en ole pullia muille tarjoamassa tai muuten sängyn päädystä voi joku kaunis aamu löytyä irtileikattu kumiankan pää.

mies hoitovapaallamies hoitovapaalla

Alkuperäisistä uhoamisistani olen siis kotiäitiyteni aikana leiponut pullaa ja tehnyt pataruokaa, makaronilaatikkoa piti myös tehdä karmea satsi ja siihenkin minulla on jo resepti katsottuna, joku päivä tarvitsisi vaan kaupassa käydä jotta pääsisi asiassa ajatusta pidemmälle. Ja nyt tosiaan tuo paikallisten mammojen pullakahvit täytyy myös järjestää. Sitten voin hyvillä mielin sanoa että minä olen kotiäidin poika, lähes kotiäiti siis itsekin.

mies hoitovapaalla

Alla olevan linkin takaa voitte käydä vielä lukemassa fiiliskiä ennen kotiäitiurani alkua.

Kun mies jää hoitovapaalle

Pienen pojan huone

*sisältää mainoslinkkejä

Pienen ihmeen huone on muuttanut muotoaan siitä asti kun tein positiivisen raskaustestin kesällä 2016. Aloin kerätä vimmatusti inspiraatiota raskausaikana lastenhuonetta varten, ymmärtämättä yhtään mikä toimisi pienen pojan huoneessa. Tässä yksivuotisjuhlien kynnyksellä halusimme (tai mitä tässä nyt selittelemään, ei herra Longfieldia kiinnosta yhtään miltä huone näyttää, heh) laittaa huoneen kuntoon. Tätä halua lisäsi vielä se, että olohuoneemme lattialle ilmestyi viikko toisensa jälkeen uusia lelukoreja, joihin yritin parhaani mukaan saada kasvavan lelumäärän uppoamaan mahdollisimman nätisti. Lelumäärä ei varmaan tule lähivuosina ainakaan vähenemään, joten lelujen säilytystilaa piti saada lisää.

pojan huone

On selvää, että pieni ihme leikkii olohuoneen lattialla raahaten sinne kaikki mahdolliset lelut. Tämä on täysin jees, mutta lelut on kiva saada päivän päätteeksi omiin koreihinsa, josta ne voi sitten taas seuraavana aamuna kaivaa esiin. Yöllä jos joutuu hipsimään pienen ihmeen huoneeseen rauhoittelemaan vauvaa, ei ole kiva kävellä pienten ja terävien puupalikoiden päältä. Sen jälkeen on vauvaa turha enää rauhoitella, hän on aivan varmasti täysin hereillä, kun jompikumpi vanhempi karjaisee kivusta oikein kunnolla.

pojan huone

Säilytystilaa ei varsinaisesti pienen ihmeen huoneesta alun perinkään puuttunut. Neljä isoa kiintokalustekaappia riittäisivät varmasti piilottamaan sisäänsä myös lelut, mutta suurien ovien avaaminen on pienelle lapselle kovin hankalaa. Pienet sormet jäävät niiden väliin helposti, eikä lelut ole mielestäni kaapin sisällä tarpeeksi helposti saatavilla.

Pohdin ja tutkin erilaisia hyllyjä sekä kaappeja pienen ihmeen huoneeseen jokusen tovin. Toiveena oli saada huoneeseen kaluste, jonka korkeus olisi sellainen, että pieni ihme yltää (ainakin vähän kasvettuaan) sen ylätasolle helposti. Lisäksi hyllyssä tulisi olla edes osa avointa tilaa, jotta leluihin pääsee mahdollisimman kätevästi käsiksi. Siro ja kauniskin hylly saisi olla, niin ja totta kai myös edullinen.

pojan huone

Olen ollut varmaan vuosikymmeniä Elloksen kuuliaisena asiakkaana, eikä heidän valikoima pettänyt tälläkään kertaa. Päädyin lopulta tilaamaan Ellos Homen 2*2-hyllyköitä* kaksi kappaletta. Kävi vielä niin hyvä tsägä, että tilauksen teon aikaan kaikista huonekaluista sai 20 % alennuksen, joten hyllyille ei paljon hintaa jäänyt. Toimituskulutkin sai tarjouksen yhteydessä ilmaiseksi, joten tilasin hyllyt suoraan lisämaksullisella kotiinkuljetuksella, josta maksoin 9,50 euroa lisähintaa.

pojan huonepojan huone

Hyllyjen kokoaminen kävi varsin näppärästi pienen ihmeen ihmetellessä kovasti mitä äiti ja isi oikein puuhaavat. Kun hyllyt oli saatu kootuksi, piti ne vain kantaa pojan huoneeseen ja alkaa täyttää niitä leluilla!

Meillä kävi hyllyjen kanssa myös toinen tosi hyvä tsägä. Nimittäin meidän vanhat Ikean korit passasivat Elloksen 2*2-hyllyköiden* avonaisiin koloihin ihan täydellisesti. Korien avulla hyllyistä saa entistä siistimmät, sillä iso kasa pallomeripalloja, Brion junarataosat sekä puupalikat saa kauniisti korien uumeniin piiloon. Yksi kori on vielä täysin tyhjä, sinne on suunniteltu pikkuautojen varastoa – niitä kun alkaa varmaan jossain vaiheessa olla aikamoiset määrät.

pojan huone

Korit ovat varsin passelit hyllyjen alaosassa, sillä näin pieni ihme saa itse vedettyä ne esiin, ilman että meidän vanhempien pitää panikoida koska suhteellisen raskas kori mäsähtää pienen ihmeen päälle jos (ja kun) hän alkaisi niitä vedellä alas hyllyjen toiselta tasolta.

Korit on myös helppo nostaa olohuoneen puolelle leikkejä varten ja kantaa sieltä takaisin pojan omaan huoneeseen. Tosin tähän asti korit ovat pysyneet pojan huoneessa, sillä olohuoneen lattialla on edelleen ihan tarpeeksi lelukoreja! Jossain välissä täytyy kyllä käydä lelut läpi ja viskata vauvalelut isojen poikien lelujen alta pois.

pojan huone

Jossain vaiheessa pienen ihmeen huoneeseen tulee hommata pöytä tuoleineen mm. piirtämistä varten, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Pinnasänkykin vaihtunee jossain välissä isojen poikien sänkyyn – niitäkin olen jo ihastellut ja valinnanvaraa näyttää olevan vaikka kuinka.

Pienen ihmeen vaatteetkin siirtynee hänen omaan huoneeseen joskus. Vielä ne ovat hoitopöydän vieressä olevassa kaapissa kodinhoitohuoneessa. En yhtään tiedä milloin hoitopöydästä voisi/kannattaisi luopua. Vielä se on varsin kätevä, vaikka poika ei siinä suostu pötköttämään hetkeäkään. Mutta hoitotoimenpiteet on kuitenkin mukavampi tehdä selkä suorana pöydän päällä ja hoitopöydän ympärille on kertynyt kaikki tarpeelliset tarvikkeet ja asioille on löytynyt oma paikka.

pojan huone

Mutta kivahan se on, että huone muuttaa edelleen muotoaan pojan kasvaessa. Tarpeet tuntuvat muuttuvan juuri nyt niin hurjaa vauhtia, ettei mitään lopullisia ratkaisuja kannata kovin pitkälle miettiä. Elloksen 2*2-hyllyköt* vaikuttavat kyllä sen verran käteviltä, ettei niistä tarvitse ihan heti luopua. Tässä juuri muistin, että omassa huoneessakin oli lapsuudessani hyvin samankaltaiset hyllyt, ja ne taisivat olla käytössä ihan teini-ikään asti – saattoivat olla huoneessa jopa siihen asti, kun muutimme herra Longfieldin kanssa yhteiseen kotiimme. Ajatella, että siitäkin on jo yli 15 vuotta!

Loppuun on vielä todettava, ettei pieni ihme saa koskaan muuttaa kotoa pois. Ei koskaan. ♥

pojan huone

Lapsihoroskooppi: Oinaslapsi täytti 11 kuukautta

Muistan kun kerroin töissä pienen ihmeen lasketun ajan. Muutama nainen sanoi naureskellen, että tsemppiä, teille on tulossa oinaslapsi. Uudemmat tsempit sain osakseni samoilta naisilta kertoessani hieman myöhemmin, että meille on tulossa poika.

mimi design

Itse en tiedä horoskoopeista mitään, eivätkä ne minua edes suuremmin kiinnosta, mutta joskus niitä on hauska lueskella naureskellen sitä, miten jokainen kappale noin pääpiirteissään sopii jokaiselle ihmiselle.

Töissä saamieni tsemppitoivotusten jälkeen oli kyllä pakko kaivaa tietoa oinaksesta. Olin ihan unohtanut koko jutun, kunnes pienen ihmeen kummitäti alkoi lueskella meille oinaksen lapsihoroskooppia muutama viikko sitten. Kumman moni juttu sieltä meidän vahvatahtoiseen vauvaan sopi, joten katsotaanpas hieman tarkemmin minkälainen oinaslapsen tulisi olla, ja minkälainen veitikka meidän 11-kuukautisesta pojasta on kuoriutunut.

mimi design

Sinullako on elämää varten valmisteltavana Oinaslapsi? Oinas on alkavan kevään merkki ja siksi Oinas-lapsesi on tunnistettavissa samasta periksiantamattomuudesta kuin luonnon ensimmäiset kasvit niiden työntyessä esiin kylmästä ja osin vielä jäisestä maasta. Ihanan vilkas ja omatoiminen lapsi, sanovat vieraat nähdessään hänet ensimmäistä kertaa. Älä turhaan ala selittää asian nurjempaa puolta, sillä he tulevat sen kyllä huomaamaan viivyttyään luonanne hiukan pidempään. Kukaan Oinaslapsen lähellä elävä ei voi välttyä hänen intohimoltaan kokeilla kaikkia uusia asioita ja metkuja, etenkin kun on vieraita talossa.

Periksiantamattomuus on vain hyvä juttu! Ja sen pieni ihme on perinyt äidiltään. Tai ehkä myös isältään, mutta herra Longfieldillä tämä piirre on kovin piilossa. Se kytee pinnan alla, mutta hän ei tuo sitä esiin kuten minä. Periksiantamattomuus näkyy tällä hetkellä enemmänkin raivopuuskina, jos kaikki ei mene niin kuin pieni ihme haluaa (gröhöm miten tutulta kuulostaakin). Pieni ihme on vielä niin pieni, etten osaa sanoa onko hän vilkas taikka omatoiminen. Se on kuitenkin selvää, että hän ei ole mikään pötköttelijä – koko ajan pitää olla menossa.

Heti synnyttyään tämä terhakka vauveli tervehtii maailmaa tavallista kovemmalla äänellä. Eikä äänen hiljenemiselle kannata asettaa liian suuria odotuksia jatkossakaan. Tämä lapsi tulee ilmaisemaan omat mielitekonsa ja halunsa hyvin selkeästi läpi koko elämänsä. Ei tarvitse huolehtia ruoka-ajoista; kuulet varmasti milloin hänellä on nälkä. Sama pätee siihen asti, kun hän päättää lentää pois kotipesästä, mikä sekin tapahtuu tavallista kovemmalla rytinällä. Älä kuvittelekaan voivasi varjella tarmonpesääsi elämän kovilta kolhuilta hänen lapsuudessaan. Lukuisista kuhmuista ja haavoista huolimatta hän tulee selviämään muita merkkejä paremmin ja jopa paranee sairauksistaan tavallista nopeammin. Pahin, mitä voit tehdä, on holhota häntä liikaa. Älä säikähdä hänen törmäilyjään, sillä vain niiden avulla hän voi oppia hengissä pysymisen jalon taidon ja on myös aikuisena aina ensimmäisenä toteuttamassa uusia, ennen kokemattomia ideoita. Sinun on hyvä tietää muutamia syvempiäkin totuuksia tästä pioneriteetin merkistä.

Tässä kohden repesin! Kun pieni ihme putkahti maailmaan, sanoi kätilö oitis, että ”sinullahan on isot ja vahvat keuhkot”. Karjaisu oli valtaisa. Olemme monesti herran kanssa ihmetelleet miten pientä ääntä toiset vauvat pitävät! Meidän pikkuinen nimittäin pitää kovaa ääntä: huutaa, itkee, nauraa, kiljuu, hölöttää ja pölisee aina suurilla desibeleillä. Jestas meillä on Peltoreita tarvittu, ensimmäiset kahdeksan kuukautta kun olivat enemmän ja vähemmän jatkuvaa itkemistä ja huutamista. Automatkoilla mittasin voimakkuutta oikein desibelimittarilla, viisari heilahti hetkessä yli 100 desibelin. Niitä aikoja ei ole ikävä..

mimi design

Pahimmilta kolhuilta ja kaatumisilta olemme (vielä) välttyneet. Vaikka jässikkä lähti kävelemään suhteellisen aikaisin (juuri ennen kuin täytti 11 kk), on hän pysynyt yllättävän hyvin pystyssä. Menohaluja on ollut aivan alusta asti. Pieni ihme kiljui kovasti lattialla, kun oppi kierähtämään ympäri, sillä harmitushan siinä alkoi kun eteenpäin ei päässyt sitten millään.

Oma tahto hänellä on kova. Se on täysin selvää. Jotenkin olen hirmu iloinen ja otettu, kun meille on suotu tämmöinen tarmonpesä. Toivon niin, ettei tämä ominaisuus katoa mihinkään. Voimakkaalla tahdolla pääsee elämässä yllättävän pitkälle, saavuttaa asioita, joita jotkut eivät tohdi edes yrittää ja vastoinkäymiset on helpompi käsitellä kun mukana on hieman sellaista suomalaista sisua.

Mutta että ei saisi holholta liikaa.. Apua, haluaisin vain kietoa pienen poikani kiinni minuun, enkä koskaan ikinä päästää häntä luoltani pois!

Oinaslapsi syntyy maailmaan tullakseen mahdollisimman riippumattomaksi ja voidakseen toteuttaa itseään vapaasti ja impulsiivisesti. Ilman näitä peruselementtejä hän ei koskaan tule tuntemaan oloaan onnelliseksi. Varttuessaan hän tarvitsee esimerkkiä näille Oinaan piirteilleen. Palataanpa tuohon esimerkin etsimiseen ja keinoihin, joilla lapsi pyrkii saamaan sen esille. Koko asetelma pohjautuu siihen elämäntilanteeseen, jonka vallitessa Oinaslapsi syntyy. Sinulla on menossa voimakas itsenäistymisen ja riippumattomuuden etsimisen jakso. Lapsesi seuraa kuin haukka jokaista liikettäsi nähdäkseen kuinka saavutat näitä päämääriä, voidakseen myöhemmin toimia itse samalla tavalla. Ei ole väliä oletko isä vai äiti, hän ei halua mitään niin paljon kuin nähdä sinut toteuttamassa itseäsi vapaasti ja riippumattomasti. Lapsi ei 15 ikävuoteen saakka tee mitään pahaa tahallaan. Hän vain seuraa alitajuntansa täysin ehdottomia käskyjä saadakseen oikean mallin oinasmaiselle persoonallisuudelleen. Sinulla aikuisena on valinnan mahdollisuus, josta lapsi ei voi nauttia. Siksi Oinaslapsen kannalta on tärkeintä, mitä sinä teet, miten sinä uskallat nauttia elämästä, miten sinä pystyt ottamaan vastaan uusia vaativia haasteita. Oinaslapsi on herkempi kuin osaat ikinä kuvitella. Peräänantamattomasta taistelutahdostaan huolimatta hän kokee jokaisen moittivan sanan viiltävänä tuskana sydämessään.

Miten ihanaa olisikaan jos pieni ihme löytäisi ammatin ja harrastuksia, joissa saisi toteuttaa itseään. Olemme herra Longfieldin kanssa luvanneet tarjota hänelle mahdollisuuden tehdä ja harrastaa juuri niitä asioita mitä hän itse haluaa. Vaihtoehtoja tullaan tarjoamaan, ja olemme varmasti tukemassa häntä kaikessa mitä vastaan tulee.

mimi design

Olen itse varsin herkkä, ja en koskaan ikinä halua tuottaa pojalleni moittivien sanojen vuoksi pahaa mieltä. Niitä olen itse saanut kokea ihan tarpeeksi niin sukulaisilta kuin koulu- ja harrastuselämässä. Voin vieläkin kuulla edesmenneen mummoni sanat, kun hän totesi minulle, ettei tuommoinen pullukka varmasti osaa kuperkeikkaa tehdä, samalla kun hoikka ja urheilullinen serkkuni teki melkein voltteja mummoni sängyllä. Se tuntui kovin pahalta – että joku niinkin läheinen ihminen voi sanoa pienelle lapselle niin rumasti. Siinä tilanteessa olisin toivonut, että äitini olisi tullut tilanteeseen, ottanut syliin ja sanonut mummolleni, ettei noin saa sanoa, teepä itse se kuperkeikka jos se on niin kovin helppoa. Toivon sydämeni pohjasta, etteivät pienen ihmeen isovanhemmat koskaan tule pahoittamaan hänen mieltään – se jättää ikuiset arvet.

mimi design

Herkkä saa olla. Näin pojan äitinä sitä toki vähän jännittää miten saisi kasvatettua pojan, joka uskaltaa näyttää tunteitaan. Onneksi kotona häärää myös herra Longfield, joka on täysin vapaa kaikista miehisistä machoiluista ja antaa omalla terveellä itsetunnollaan pienelle ihmeelle valtavan upeaa esimerkkiä miehenä olemisesta.

Meillä on kotona myös uusi sääntö. Lapsen kuullen ei saa koskaan itseään (taikka muita ihmisiä) haukkua. Ei lihavaksi, rumaksi, näppylänaamaksi, möhömahaksi, isopeppuiseksi, selluliittireisiseksi tai miksikään vastaavaksi. Uskon vahvasti siihen, että aikuisen omalla käyttäytymisellä ja itsensä arvostamisella lapsi saa hyvän pohjan terveen itsetunnon kehittymiselle. Helppoa tämän säännön noudattaminen ei tule olemaan, mutta teemme sen eteen töitä.

Selviä sääntöjä ja rajoituksia tämä lapsi kaipaa ja niitä hän käyttäytymisellään etsii. Uskalla asettaa nuo rajat omien tarpeittesi pohjalta ja pysy niissä rakkaudella lastasi kasvattaen. Lapsellesi on tärkeämpää nähdä sinut vahvana, kuin saada kulloisetkin vaatimuksensa läpi. Vain sinulla on mahdollisuus ymmärtää tämä ja antaa sama ymmärrys lahjana lapsellesi. Haluatko, että hänestä kehittyy valoisa, innokas, rohkea ja huomaavainen uusien mahdollisuuksien toteuttaja? Ole sitten itse sellainen!

Rajojen asettamisessa ja niiden kiinni pitämisessä en ole kovin hyvä. Tämän asian kanssa joudumme varmasti vielä jossain vaiheessa istumaan herra Longfieldin kanssa alas, ja miettimään missä asioissa voimme antaa periksi ja minkä asioiden kanssa ei pelleillä, vaikka mikä tulisi. Emme olisi kumpikaan uskoneet ennen vauvan syntymää, että minusta kuoriutuisi perheen hyvä poliisi herra Longfieldin ollessa paha kyttä. Olimme varmoja, että roolit olisivat menneet automaattisesti toisinpäin.

Ensimmäiset 11 kuukautta ovat nyt takana. Pienestä ihmeestä on kehittymässä varsin reipas, touhukas ja kovatahtoinen taapero, jonka kanssa olemme varmasti vielä monesti helisemässä. Mutta ihan yhtä varmasti olemme hänen kanssaan paljon useammin onnesta ja rakkaudesta sekaisin. Miten me saatoimmekaan saada aikaan jotain näin upeaa! ♥

mimi design

Psssst.. Jos joku siellä ihailee pienen ihmeen vaatteita, niin tiedoksi, että päheäkuvioiset body sekä haaremihousut ovat virolaisen Mimi Disainin käsialaa. Suunnittelu- sekä valmistustyö tehdään kokonaan Virossa, ja näitä ihanuuksia saa käsiinsä kotimaisen Lily & Noa -verkkokaupan kautta. Mimi Disainin tuotteet ovat tehty mahdollisimman luonnonystävällisistä materiaaleista, mutta silti niiden hinta ei päätä huimaa! Pienen ihmeen päällä oleva setti kustantaa yhteensä esimerkiksi 35 euroa (*minä satuin voittamaan Lily & Noan järjestemässä kilpailussa vapaavalintaisen tuotteen heidän verkkokaupastaan, ja sain suureksi iloksi vielä voiton lisäksi setin toisen osan blogin kautta).

Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Rekiajelulla

Isäni on kova poika kiertämään huutokauppoja. Pienenä tyttönä kiersin isäni kanssa huutokauppoja mielelläni – niissä oli jotain jännittävää ja ilmapiiri oli mukavan leppoisa. Joskus pääsin itsekin nostamaan käteni jonkin pienen kipon ollessa huudon kohteena. Eräästä konkurssipesästä huusin itselleni laatikkollisen krääsää, ja penkoessani 20 markan laatikkoani, löysin sieltä selkeästi hieman piilotetun esineen. Kävi ilmi, että se oli norsunluusta veistetty koriste-esine. Kilttinä tyttönä kävin näyttämässä esinettä huutokaupan pitäjälle, ja hän nappasi sen minulta hieman nolostuneena eikä selkeästi tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jotain puhui laittomasta tavarasta ja ettei sitä olisi saanut myydä. Sinne meni minun hurjin huutokauppalöytöni!

rekiajelu

Isäni on tehnyt valtavasti upeita löytöjä huutokaupoista, ja jokunen niistä majailee myös vihreässä Vihervaarassa. Yksi niistä on kuvissakin näkyvä lasten reki. Reki on peräisin 1800-luvulta, ja siinä oleva samettinen istuinosa on alkuperäinen ja uskomattoman hyvässä kunnossa sen ikäiseksi. Reki on ollut alunperin musta, se on maalattu 1950-luvulla. Maali alkaa jo hieman hapertua, mutta toisaalta se tuo rekeen aika kauniin ja eläväisen pinnan. Isäni osti reen mieheltä, jonka perhe oli saanut sen lahjaksi vuonna 1918 Kankaisten kartanosta.

rekiajelurekiajelu

Reessä on tässä vuosien saatossa työnnelty Kodaa, ja sen lisäksi useampi kaverin lapsi on halunnut istua siinä meillä kyläillessään. Eilen reki pääsi ensimmäistä kertaa ihan tositoimiin! Nappasimme pienen ihmeen untuvapussin sisään ja istutimme pienen pojan reen kyytiin. Olimme lähes varmoja, ettei takorautainen reki kulje mihinkään, mutta sehän luisti kuin unelma!

rekiajelurekiajelu

Viipotimme pitkin Espoon keskuspuistoa ja kyllä siinä oli hymy herkässä kun ajattelimme miltä meidän kokoonpano näyttää! Horatio sekoili reen vieressä ja me lykimme pientä ihmettä antiikkireessäämme ylä- ja alamäissä hurjaakin vauhtia. Pieni ihme nautti menosta niin paljon, että otti ja nukahti reen kyytiin! Aamupäikkärit nukuttiin sitten pitkän metsälenkin aikana ihanan kirpsakassa talvisäässä.

rekiajelurekiajelu

Hieman jo lenkillä juttelimme, että voisiko rekeä kunnostaa ensi talvea varten jollakulla alan asiantuntijalla. Olisi upea saada se alkuperäiseen loistokuntoon (mustaa emme kyllä reestä haluaisi). Tosin en yhtään tiedä suostuuko pieni ihme siinä enää ensi talvena rauhassa istumaan. Mutta jos reen kunnostaisi, olisi se entistä upeampi sisustuselementti. Tällä hetkellä reellä ei kyllä oikein ole sellaista asiallista paikkaa vihreässä Vihervaarassa. Mutta eiköhän sekin järjesty kun pienen ihmeen huone saadaan joskus valmiiksi, ja sen myötä talon muutkin nyt hieman epämääräisissä paikoissa olevat huonekalut löytävät omille paikoilleen.

rekiajelu

Nyt pitää vain kovasti toivoa, että nämä upeat talvikelit kestäisivät etelässäkin edes hetken aikaa! Rekiajelulle haluamme ehdottomasti uudestaan – vielä monta kertaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.

rekiajelu

Kun mies jää hoitovapaalle

Moliikki, Herra Longfield täällä.

Minullapa alkaa piakkoin uusi ura. Olen elämäni aikana normaalien työ- ja opiskeluhommien ja tämän bloggailun lisäksi kokeillut mm. mallin, näyttelijän, rokkitähden, kolumnistin ja tieteislehtitoimittajan uraa. En löytänyt noilta aloilta kutsumustani, mutta ehkä löydän sen seuraavaksi kun tarkoitus olisi kokeilla miten siipeni kestävät kotiäitinä.

isä hoitovapaa

(Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa miten nuo muut urani menivät, niin: malliurani koostui yhdestä hiusmallina olosta Sörnäisissä joidenkin brittiläisten saksiniekkojen leikeltävänä, näyttelijänurallani esitin Juulian Totuudet –tv-sarjassa jääkiekkojoukkueen varamaalivahtia eli seisoin rivissä jäähallissa jääkiekkopaita päälläni samalla kun Reino Nordin ja Martti Syrjä ja jotkut muut näytteli oikeasti, rokkitähtivaiheessani soitin vanhan ala-asteemme limudiskossa bändimme kanssa yhden keikan, kolumnistiurani koostuu yhdestä Mondo-lehteen kirjoitetusta artikkelista ja tieteislehtitoimittajan ominaisuudessa olin mukana kirjoittamassa jotain liirumlaarumia höyryverkkosäädöistä ja niiden simuloinneista johonkin alan lehteen jota lukee ehkä 7 ihmistä maailmassa.)

Kotiäitiurani ei näillä näkymin tule olemaan kovinkaan paljon noita edellisiä urakokeilujani mullistavampi, sillä tarkoitus olisi olla yhdessä pienen ihmeen kanssa kotona kokonaista 3 kuukautta. Sen jälkeen tehdään Hulin kanssa taas läpsystä vaihto, minä menen takaisin töihin ja Huli tulee korjaamaan pienen ihmeen 3 kuukauden aikana särkyneen psyykeen.

isä hoitovapaa

Mutta, kyllä tämä kotiäitiyden kokeileminen hieman enemmän jännittää kuin esimerkiksi aikoinaan jäähallissa rivissä seisominen. Olen nyt tuosta joulukuun puolivälistä lähtien ollut jo täyspäiväisesti kotona Hulin ja pienen ihmeen kanssa, ja entistä kirkkaammaksi on muodostunut kuva siitä että kotiäitiys tulee olemaan aika hemmetin rankkaa puuhaa sitten kun helmikuussa ryhdyn tätä koko palettia yksinäni täällä pyörittämään ja Huli käy arkipäivisin hakemassa leivän pöytään. Pieni ihme on kaikesta mahtavuudestaan huolimatta aika vaativa kaveri, ei laisinkaan sellainen paikallaan köllöttäjä kuin jotkut tapaamani vauvat ovat. Koko ajan on meno ja touhotus päällä, ja itsesuojeluvaistoa kaverilla ei tunnu olevan laisinkaan joten kopsahteluja ja muksahteluja sattuu tuon tuosta jos silmä välttää. Muutamana päivänä oon nyt hengaillut jampan kanssa kahdestaan joitakin tunteja kun Huli on jossain omilla teillään riekkunut, ja ei se kyllä mitään sohvalla makoilua ja telkkarin katselua ole ollut. Päiväunien aikana sentään saa vähän hengähtää, tosin silloinkin yleensä tekee mieli siivota kaikki edellisen hereilläoloajan sotkut ja ehkä jotain ruokaa tehdä tai vastaavaa. Ja koska pienen ihmeen päiväuniajat on keskimäärin semmosta 45 minuutin luokkaa, niin ei siinä paljoa ehdi ostos-tv:tä katsella.

isä hoitovapaa

Huli on melko ahkerasti rampannut pienen ihmeen kanssa ties missä aktiviteeteissa, ja minä kyllä olen ajatellut jatkaa samalla linjalla – kaikki musiikkileikkikoulut, värikylvyt ja vauvauinnit jatkuu samalla tavalla minunkin kotiäitiyteni aikana, ja lisäksi sain joululahjaksi Hulilta vielä jonkun ihme vauvasirkushässäkän aloittamisen joten sinnekin sit mennään piene ihmeen kanssa kekkuloimaan. Olen kyllä käynyt jo ainakin kertaalleen kaikkia näitä jutskia Hulin kanssa kokeilemassa, ja ihan mukavaa puuhaahan se on pienen ihmeen kanssa käydä muita vauvoja ja vanhempia kattelemassa ja siinä sivussa vähän jotain helistimiä heiluttelemassa ja katsomassa kuinka vauvat litistelee mustikoita paperille ja harjoittelevat sukeltamista. Kai me niissä pienen ihmeen kanssa kahdestaankin pärjätään. Huli ja pieni ihme ovat myös sulautuneet osaksi erilaisia kotimammaporukoita jotka jotain kahvitteluhetkiä ja vauvalenkkejä ja tämmösiä järjestävät, ja kovasti mieleni tekisi mennä näihinkin porukoihin kuokkimaan ja ihmettelemään että mitä siellä oikein tapahtuu – luulisin että ainakin kerran pystyisin itseni muljuttamaan kotiäitikahveille mukaan, seuraavalle kerralle saattaa sitten olla uusi erillinen WhatsApp-ryhmä perustettu johon minut on sattumoisin unohdettu kutsua.

isä hoitovapaa

Vaikka nykyaikana tämmöinen perheen isän suorittama kotiäitiysjakso ei nyt enää mitään ihan tavatonta ole – kaveripiirissä ja työelämässä vastaan tulleista isukeista aika moni muukin on tätä kokeillut – niin olen huomannut että kyllä tähän vielä vähän jännästi suhtaudutaan. Varsinkin naisväeltä tulee herkästi ylistäviä ja kannustavia kommentteja että on se hienoa että tämmöseen ryhdyt ja kyllä se onkin mainiota että uskallat ja voi että mikä sankari olet, patsas sinulle tulisi pystyttää ja paraati ja kansallinen liputuspäivä perustaa. En usko että naiset saa hirveästi mitään tämmösiä kommentteja kun kertovat, että minä sitten kotiin jään lapsia hoitamaan, mutta sitten kun mies jää muutamaksi kuukaudeksi puuroja keittämään ja vaippoja vaihtamaan ja kärrylenkkejä tekemään, niin se onkin Nobel-palkinnon arvoista itsensä uhraamista. Päin naamaa en ole tainnut kuulla vielä kertaakaan mitään tämmösiä ”kai sä pidät hametta sit kanssa päällä” –kommentteja, joita kuulemma vielä melko lähimenneisyydessä kotiin jäävät isät varsinkin muilta miehiltä herkästi saivat, eli sillä osastolla on sitten kai jotain kehitystä tapahtunut  (paitsi omalla kohdallani, koska itse tituuleeraan itseäni kotiäidiksi). Ehkä tasa-arvon ja yleisen järkevyyden lisääntymisen lisäksi tää tämmönen koti-isukkien kuolemattomiksi sankareiksi kohottaminen on myös niitä kommentteja hillinnyt, mutta nyt saattais sitten olla aika jo kääntää sitäkin kelkkaa, ei tässä nyt kuitenkaan mitään raajoja olla itseltään amputoimassa.

isä hoitovapaa

Mutta vaikkei käsiä irti sahatakaan, niin kyllä tämä kotiäitiyteen heittäytyminen silti tosiaan hieman jännittää. Sitä miettii että pärjätäänkö me kahdestaan vai voiko pieni ihme jotenkin saada itsensä lukittua pesukoneen sisään ja entä jos joskus epähuomiossa syötänkin sille aamupuuron sijaan mikrotettua erikeeper-liimaa ja mitä hittoa minä sitten teen jos pieni ihme alkaa kesken musiikkileikkikoulun huutamaan kuin palosireeni ja voiko se tukehtua kuumuuteen jos lähdetään plussakeleillä vaunulenkille ja olen pukenut sille neljät talvihaalarit päälle. Olen kyllä yrittänyt kuunnella Hulin ohjeita ja myös välillä koittanut työntää sitä syrjään ja tehdä itse ja sitä kautta sitten oppia näitä tämmösiä pukemiskommervenkkejä ja syöttämistekniikoita kantapään kautta, ja joka päivä tässä luotto kasvaa että ehkä me kuitenkin selviämme tästä kaikki melkein täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja kenties jopa ilman yhtään lastensuojeluilmoitusta.

isä hoitovapaa

Yhtään en kyllä ihmettele sitä mitä työterveydenhoitajalta kuulin kun hänelle kotiinjäämisaikeistani kerroin. Hän nimittäin tiesi kertoa, että vaikka aika moni mies nykyään kotiäitiyttä kokeileekin, on kuitenkin vielä paljon niitäkin jotka eivät hommaan ryhdy, ja he usein perustelevat sitä sillä että perheen talous ei kestä jos minä en ole tienaamassa ja ei pysty nyt just kun projektia pukkaa ja oon niin tärkee jätkä kato että maailma kaatuu jos jäisin himaan ja mitä näitä nyt on. Toki varsinkin tämmöset taloussyyt saattaa usein olla ihan relevanttejakin, varsinkin jos mies tienaa paljon naista enemmän, koska nää tämmöset kotihoidon tuet ja mitä lie kuntalisiä siinä kotiin jäädessä saakaan on kyllä sen verran pikkusia summia, että hankalahan niillä on toimeen tulla jos toisen puolison tulot on kovastikin paljon pienemmät. Usein kuitenkin kun asiasta sitten enemmän keskustelee, tulee ilmi että talous- ja työkiireasioiden sijaan useammin on kyse ihan vaan siitä, että miehet ei uskalla jäädä himaan, koska se tuntuu jotenkin niin isolta muutokselta ja ajatus siitä että sitten minulla on vastuu siitä lapsesta ja minähän en osaa enkä tiedä mitään enkä pärjää, en tahdo, en uskalla. Siihen ajatusmaailmaan pystyn kyllä hyvin samaistumaan, koska on tässä kuitenkin aika isosta asiasta ja vastuusta kyse kun omaa lasta jää hoitamaan ja hengissä pitämään. Tosin odotan kyllä kaiken kauhun seassa kotiin jäämistä myös ihan innolla ja mielenkiinnollakin, koska tällaista tilaisuutta meille tuskin enää tulee (ainakin just nyt tuntuu siltä että pieni ihme ei tule sisaruksia saamaan), joten tästä mahdollisuudesta on nyt otettava kaikki irti. Viime aikoina on tuntunut, että joka viikko pieni ihme keksii jotain uutta ja ihmeellistä, ja tuntuu mukavalta päästä seuraamaan tätä kehitystä ihan lähietäisyydeltä ja herkeämättä edes nyt sitten 3 kuukauden ajaksi. Pieni ihme tulee kotiinjäämisjaksoni aikana viettämään ensimmäisiä syntymäpäiviään ja kukaties ottamaan ensi askeliaan ja kehittämään kommunikointiaan nykyisestä ähkimisestä ja sormella osoittamisesta ihan oikeihin sanoihin asti, ja ties vaikka osaisi musiikkileikkikoulussa tamburiiniakin heiluttaa melkein tahdissa. Ja on kyllä kiva hypätä työasioistakin ihan ulos muutamaksi kuukaudeksi, ei tässä varmaan ennen eläkkeellä jääntiä tämmöstäkään mahdollisuutta enää tule.

isä hoitovapaa

Saapa nähdä. Minun pitäisi kotiinjäämisjaksoni aikana vielä kirjoittaa fiiliksistäni tänne blogiin, ja vielä kerta kiellon jälkeen rustata joku yhteenveto koko ruljanssista sittenkin kun taas työelämään siirryn takaisin. Ihan mielenkiintoista nähdä onko tämän hetken kauhukuvat muodostuneet todellisuudeksi ja olen jossain lataamossa kun 3 kuukautta on lusittu, vai sujuuko kaikki kuin tanssi ja minä pakotan Hulin jäämään töihin ja otan itse loparit jotten vaan tipahda kotimammojen uusimmista juoruista ulos.

isä hoitovapaa

Vuosi 2018 – haaveet ja toiveet

Viime keväänä, pienen ihmeen syntymän jälkeen, tuntui täysin mahdottomalta, että kesä saapuisi joskus – saati joulu. Mutta niin ne rankat päivät, viikot sekä myös kuukaudet kuluivat vauvan kanssa. Ensin selätettiin imetyksen kivulias alkutaival, sitten koliikki, sitten leikattiin kireät huuli- sekä kielijänteet, sen jälkeen vuorossa olivat hampaat, jotka saivat pienen pojan varsin kiukkuiseksi. Sen jälkeen alettiin vierastaa kaikkia muita paitsi äitiä ja isää, jossain välissä vain äiti kelpasi. Vauvan itkuisuus jatkui. Päiväunia nukuttiin kaksi kertaa 30 minuuttia 15-60 minuutin huutokonsertin päätteeksi. Öisin herättiin sentään vain pari kertaa. Äidin paino alkoi nousta ja tulevaisuus ei näyttänyt ihanan aurinkoiselta – hyvä kun jaksoi ajatella seuraavaa itkuista päivää. Tässä välissä taisi tuoreen äidin pää hajota ja piti käydä lääkärin luona purkamassa omia tuntoja. Neuvolan täti alkoi viimein uskoa, ettei kaikki ole ihan okei ja vanhemmat alkavat näyttää aika väsyneiltä. Saimme perhetyöntekijän kylään auttamaan unikoulun kanssa, hoitoapuakin olisimme saaneet, mutta en ollut valmis ottamaan sitä vastaan. Kaikki aikanaan. Samassa rytäkässä suuntasimme kotimammakavereiden vinkkien toimesta yhdelle etelä-Suomen ”parhaalle” allergialääkärille, ja vihdoin alkoi aurinko paistaa vihreään Vihervaaraankin. Kun vielä joulun aikoihin pienen ihmeen eroahdistus alkoi lieventyä, saatamme nyt vihdoin sanoa, että tiedämme miltä siellä vaaleansinisessä vauvakuplassa oikein tuntuu olla. Siihen vain meni meidän tapauksessa noin kahdeksan kuukautta. ♥

vuosi 2018

Vuosi 2017 piti sisällään niin paljon kyyneleitä, raskaita päiviä, huolta pienestä sekä omasta jaksamisesta, että otan uuden vuoden enemmän kuin mielelläni vastaan.

Olen tosi huono tekemään lupauksia jotka myös pidän, ja sen lisäksi minulle on kerrottu, että minun tulisi pyrkiä eroon kaikista täydellisistä mielikuvistani, joita olen varsin hyvä luomaan pienen pääni sisällä. Sen sijaan minun tulisi näin vauvan saapumisen jälkeen pyrkiä ajattelemaan, että asiat menevät miten menevät. Niinpä en tehnyt yhden yhtä lupausta vuodelle 2018, mutta haaveita ja toiveita kaikilla saa toki olla. Haluatteko kuulla minun toiveeni vuodelle 2018?

vuosi 2018

Ensinnäkin odotan aidosti todella paljon helmikuuta, jolloin palaan hetkeksi töiden pariin. On ihanaa päästä hengähtämään tämän kaiken vauva-arjen keskeltä täysin toisenlaiseen ympäristöön, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa ikään kuin puhtaalta pöydältä toukokuussa jäädessäni hoitovapaalle. Lisäksi on helpottavaa tietää, että pieni ihme on hyvässä hoidossa isänsä kanssa kotona.

Kuinka upeaa onkaan, että isä voi viettää pienen poikansa kanssa tiivistä aikaa kolmen kuukauden ajan aivan kahdestaan? Se tekee meille kaikille kolmelle todella hyvää. Herra Longfield saa opetella itse omat rutiininsa pienen ihmeen kanssa ilman, että minä olen koko ajan kertomassa miten asiat tulisi tehdä. He voivat tehdä ihan mitä lystäävät, tulla ja mennä miten haluavat ja näin tiivistää keskenäistä suhdettaan aivan uudella tavalla. Ja mikä parasta – samalla minä saan kaivattua omaa aikaa, joskin toki töiden ääressä, mutta tällaiselle suorittajalle (oli kyse sitten työntekijänä olemisesta taikka äitydestä) tekee enemmän kuin hyvää irrottautua arkisin työpäivien ajaksi vauvasta ihan kokonaan.

vuosi 2018

Toukokuusta alkaen on sitten taas minun vuoroni jäädä kotiin. Tosin aika pian sen jälkeen herra Longfield pitää kesälomansa sekä isyysvapaansa ja salaa haaveilemme kesällä yhteisestä reissusta. Siis koko perheen voimin (miinus Horatio). Mutta reissun kohtalo selviää kun kevät etenee, ja näemme mihin ihmeeseen kotihoidon tuki riittää. Meillähän oli suuret suunnitelmat suunnata koko tammikuuksi reissuun, mutta ne suunnitelmat kuopattiin jo aikoja sitten kun vauva-arjen todellisuus iski päin kasvoja ihan tosissaan. Reissujen aika on sitten kun on. Nyt on hyvä olla kotona kaikessa rauhassa.

vuosi 2018

Toivon, että imetystaival ei päättyisi vielä ihan pian. Toki en osaa sanoa miten töihinpaluuni asiaan vaikuttaa, mutta jos vain maitoa tulee entiseen tahtiin, niin imettämisen lopettamisen kanssa ei ole kiirus. Mutta tosiasia on varmaan se, että tämän vuoden aikana saan kroppani taas kokonaan ihan vain omaan käyttööni. Sitä minä kyllä odotan. Odotan, että saan viskata KAIKKI kauhtuneet imetysliivit sekä -vaatteet roskiin (parasta olisi polttaa ne roviolla) ja ostaa uusia alusvaatteita niin paljon kuin vain pankkitili antaa myöten. Aion uskaltautua ensimmäisen kerran elämässäni liiviasiantuntijan käsittelyyn ja paljastaa hänelle itseni. Se jännittää jo nyt.

vuosi 2018

Nyt pitää kyllä perua aiemmin sanomaani. Yhden lupauksen olen nimittäin itselleni salaa vuodelle 2018 tehnyt. Rankan vauva-arjen keskellä itsestä huolehtiminen jäi jonnekin risukasan pohjalle, ja paino nousi synnytyksen jälkeen ihan liikaa. Pakko se on tunnustaa, että rankkojen aikojen aikana ainoa huvi oli iltaisin avattu karkkipussi, sillä sai jotenkin nollattua rankan päivän, vaikka joskus karkit suussakin vollotin ihan tosissaan.

Sain omasta toiveestani joululahjaksi kolmen kuukauden tapaamiset ravintoterapautin kanssa, ja huomenna meillä on ensimmäinen tapaaminen. Ruokavalio on laitettava nyt kuntoon. Totuus on se, etten yksinkertaisesti ehdi käymään nyt jumpissa (ainakaan kun palaan töihin), joten mitään PT-tapaamisia minun on aivan turha ottaa, tekemättömistä treeneistä saisin vain lisää stressiä ja sitä en totisesti tähän elämänvaiheeseen kaipaa. Jumppien aika on sitten kun on. Juuri nyt liikunta rajoittuu lähinnä vaunulenkkeihin ja sen kanssa on vain elettävä.

Paino laitetaan tämän vuoden aikana ruotuun. Hidasta se tulee olemaan, sillä imettämisen yhteydessä laihduttaminen on vähän niin kuin kiellettyä, mutta katsotaan mitä saamme ravintoterapeutin kanssa aikaan. Hän tietää tilanteeni varsin yksityiskohtaisesti, ja odotan hurjasti meidän huomisia treffejä. Minun tulee olla kunnossa – sekä henkisesti että fyysisesti. Pieni ihme on ansainnut sen. Eiku MINÄ olen ansainnut sen.

vuosi 2018

Blogin osalta elettiin loppuvuonna hauraalla pohjalla. Mietin jo kesän jälkeen pitäisikö pillit laittaa pussiin. Haluan antaa kaikkeni pienelle ihmeelle, olla aidosti läsnä, olla mahdollisimman hyvä äiti ja näiden vahvojen tunteiden sekamelskassa blogi alkoi tuntua täysin turhalta ajankäytöltä, sillä haluan olla myös mahdollisimman hyvä vaimo rakkaalle miehelleni, jota rakastan niin syvästi, ettei sitä voi oikein edes selittää. Yhteinen aika on kortilla ja kaikki koneella vietetty aika kutistaa tuota aikaa entisestään.

Mutta jokin suurempi voima minua koneelle kuitenkin vetää. Ei läheskään niin usein kuin ennen, mutta kuitenkin. Kameraa raahaan mukanani enää harvoin, mutta kyllä se hoitolaukkuun sujahtaa uusien postausideoiden toiveissa aina silloin tällöin.

Blogin kohtalolla en sen suuremmin mieltäni rasita. Eihän tämä nyt ihan oikeasti ole kuin yksi blogi miljoonien muiden joukossa, mutta toki minulle ja herra Longfieldille varsin rakas sellainen.

Mitäs muuta? Ennen kaikkea toivon vuodelta 2018 itselleni mielenrauhaa, luottamusta olla sellainen äiti kuin olen, rakkautta rakkaimpiani kohtaan, ikimuistoisia hetkiä pienen perheeni kanssa ja kaivattua rakkautta itseltäni itselleni. Se oli vuonna 2017 vähän kadoksissa.

Eiköhän tästä aika upea vuosi vielä saada!

vuosi 2018