Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Rekiajelulla

Isäni on kova poika kiertämään huutokauppoja. Pienenä tyttönä kiersin isäni kanssa huutokauppoja mielelläni – niissä oli jotain jännittävää ja ilmapiiri oli mukavan leppoisa. Joskus pääsin itsekin nostamaan käteni jonkin pienen kipon ollessa huudon kohteena. Eräästä konkurssipesästä huusin itselleni laatikkollisen krääsää, ja penkoessani 20 markan laatikkoani, löysin sieltä selkeästi hieman piilotetun esineen. Kävi ilmi, että se oli norsunluusta veistetty koriste-esine. Kilttinä tyttönä kävin näyttämässä esinettä huutokaupan pitäjälle, ja hän nappasi sen minulta hieman nolostuneena eikä selkeästi tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jotain puhui laittomasta tavarasta ja ettei sitä olisi saanut myydä. Sinne meni minun hurjin huutokauppalöytöni!

rekiajelu

Isäni on tehnyt valtavasti upeita löytöjä huutokaupoista, ja jokunen niistä majailee myös vihreässä Vihervaarassa. Yksi niistä on kuvissakin näkyvä lasten reki. Reki on peräisin 1800-luvulta, ja siinä oleva samettinen istuinosa on alkuperäinen ja uskomattoman hyvässä kunnossa sen ikäiseksi. Reki on ollut alunperin musta, se on maalattu 1950-luvulla. Maali alkaa jo hieman hapertua, mutta toisaalta se tuo rekeen aika kauniin ja eläväisen pinnan. Isäni osti reen mieheltä, jonka perhe oli saanut sen lahjaksi vuonna 1918 Kankaisten kartanosta.

rekiajelurekiajelu

Reessä on tässä vuosien saatossa työnnelty Kodaa, ja sen lisäksi useampi kaverin lapsi on halunnut istua siinä meillä kyläillessään. Eilen reki pääsi ensimmäistä kertaa ihan tositoimiin! Nappasimme pienen ihmeen untuvapussin sisään ja istutimme pienen pojan reen kyytiin. Olimme lähes varmoja, ettei takorautainen reki kulje mihinkään, mutta sehän luisti kuin unelma!

rekiajelurekiajelu

Viipotimme pitkin Espoon keskuspuistoa ja kyllä siinä oli hymy herkässä kun ajattelimme miltä meidän kokoonpano näyttää! Horatio sekoili reen vieressä ja me lykimme pientä ihmettä antiikkireessäämme ylä- ja alamäissä hurjaakin vauhtia. Pieni ihme nautti menosta niin paljon, että otti ja nukahti reen kyytiin! Aamupäikkärit nukuttiin sitten pitkän metsälenkin aikana ihanan kirpsakassa talvisäässä.

rekiajelurekiajelu

Hieman jo lenkillä juttelimme, että voisiko rekeä kunnostaa ensi talvea varten jollakulla alan asiantuntijalla. Olisi upea saada se alkuperäiseen loistokuntoon (mustaa emme kyllä reestä haluaisi). Tosin en yhtään tiedä suostuuko pieni ihme siinä enää ensi talvena rauhassa istumaan. Mutta jos reen kunnostaisi, olisi se entistä upeampi sisustuselementti. Tällä hetkellä reellä ei kyllä oikein ole sellaista asiallista paikkaa vihreässä Vihervaarassa. Mutta eiköhän sekin järjesty kun pienen ihmeen huone saadaan joskus valmiiksi, ja sen myötä talon muutkin nyt hieman epämääräisissä paikoissa olevat huonekalut löytävät omille paikoilleen.

rekiajelu

Nyt pitää vain kovasti toivoa, että nämä upeat talvikelit kestäisivät etelässäkin edes hetken aikaa! Rekiajelulle haluamme ehdottomasti uudestaan – vielä monta kertaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.

rekiajelu

Kun mies jää hoitovapaalle

Moliikki, Herra Longfield täällä.

Minullapa alkaa piakkoin uusi ura. Olen elämäni aikana normaalien työ- ja opiskeluhommien ja tämän bloggailun lisäksi kokeillut mm. mallin, näyttelijän, rokkitähden, kolumnistin ja tieteislehtitoimittajan uraa. En löytänyt noilta aloilta kutsumustani, mutta ehkä löydän sen seuraavaksi kun tarkoitus olisi kokeilla miten siipeni kestävät kotiäitinä.

isä hoitovapaa

(Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa miten nuo muut urani menivät, niin: malliurani koostui yhdestä hiusmallina olosta Sörnäisissä joidenkin brittiläisten saksiniekkojen leikeltävänä, näyttelijänurallani esitin Juulian Totuudet –tv-sarjassa jääkiekkojoukkueen varamaalivahtia eli seisoin rivissä jäähallissa jääkiekkopaita päälläni samalla kun Reino Nordin ja Martti Syrjä ja jotkut muut näytteli oikeasti, rokkitähtivaiheessani soitin vanhan ala-asteemme limudiskossa bändimme kanssa yhden keikan, kolumnistiurani koostuu yhdestä Mondo-lehteen kirjoitetusta artikkelista ja tieteislehtitoimittajan ominaisuudessa olin mukana kirjoittamassa jotain liirumlaarumia höyryverkkosäädöistä ja niiden simuloinneista johonkin alan lehteen jota lukee ehkä 7 ihmistä maailmassa.)

Kotiäitiurani ei näillä näkymin tule olemaan kovinkaan paljon noita edellisiä urakokeilujani mullistavampi, sillä tarkoitus olisi olla yhdessä pienen ihmeen kanssa kotona kokonaista 3 kuukautta. Sen jälkeen tehdään Hulin kanssa taas läpsystä vaihto, minä menen takaisin töihin ja Huli tulee korjaamaan pienen ihmeen 3 kuukauden aikana särkyneen psyykeen.

isä hoitovapaa

Mutta, kyllä tämä kotiäitiyden kokeileminen hieman enemmän jännittää kuin esimerkiksi aikoinaan jäähallissa rivissä seisominen. Olen nyt tuosta joulukuun puolivälistä lähtien ollut jo täyspäiväisesti kotona Hulin ja pienen ihmeen kanssa, ja entistä kirkkaammaksi on muodostunut kuva siitä että kotiäitiys tulee olemaan aika hemmetin rankkaa puuhaa sitten kun helmikuussa ryhdyn tätä koko palettia yksinäni täällä pyörittämään ja Huli käy arkipäivisin hakemassa leivän pöytään. Pieni ihme on kaikesta mahtavuudestaan huolimatta aika vaativa kaveri, ei laisinkaan sellainen paikallaan köllöttäjä kuin jotkut tapaamani vauvat ovat. Koko ajan on meno ja touhotus päällä, ja itsesuojeluvaistoa kaverilla ei tunnu olevan laisinkaan joten kopsahteluja ja muksahteluja sattuu tuon tuosta jos silmä välttää. Muutamana päivänä oon nyt hengaillut jampan kanssa kahdestaan joitakin tunteja kun Huli on jossain omilla teillään riekkunut, ja ei se kyllä mitään sohvalla makoilua ja telkkarin katselua ole ollut. Päiväunien aikana sentään saa vähän hengähtää, tosin silloinkin yleensä tekee mieli siivota kaikki edellisen hereilläoloajan sotkut ja ehkä jotain ruokaa tehdä tai vastaavaa. Ja koska pienen ihmeen päiväuniajat on keskimäärin semmosta 45 minuutin luokkaa, niin ei siinä paljoa ehdi ostos-tv:tä katsella.

isä hoitovapaa

Huli on melko ahkerasti rampannut pienen ihmeen kanssa ties missä aktiviteeteissa, ja minä kyllä olen ajatellut jatkaa samalla linjalla – kaikki musiikkileikkikoulut, värikylvyt ja vauvauinnit jatkuu samalla tavalla minunkin kotiäitiyteni aikana, ja lisäksi sain joululahjaksi Hulilta vielä jonkun ihme vauvasirkushässäkän aloittamisen joten sinnekin sit mennään piene ihmeen kanssa kekkuloimaan. Olen kyllä käynyt jo ainakin kertaalleen kaikkia näitä jutskia Hulin kanssa kokeilemassa, ja ihan mukavaa puuhaahan se on pienen ihmeen kanssa käydä muita vauvoja ja vanhempia kattelemassa ja siinä sivussa vähän jotain helistimiä heiluttelemassa ja katsomassa kuinka vauvat litistelee mustikoita paperille ja harjoittelevat sukeltamista. Kai me niissä pienen ihmeen kanssa kahdestaankin pärjätään. Huli ja pieni ihme ovat myös sulautuneet osaksi erilaisia kotimammaporukoita jotka jotain kahvitteluhetkiä ja vauvalenkkejä ja tämmösiä järjestävät, ja kovasti mieleni tekisi mennä näihinkin porukoihin kuokkimaan ja ihmettelemään että mitä siellä oikein tapahtuu – luulisin että ainakin kerran pystyisin itseni muljuttamaan kotiäitikahveille mukaan, seuraavalle kerralle saattaa sitten olla uusi erillinen WhatsApp-ryhmä perustettu johon minut on sattumoisin unohdettu kutsua.

isä hoitovapaa

Vaikka nykyaikana tämmöinen perheen isän suorittama kotiäitiysjakso ei nyt enää mitään ihan tavatonta ole – kaveripiirissä ja työelämässä vastaan tulleista isukeista aika moni muukin on tätä kokeillut – niin olen huomannut että kyllä tähän vielä vähän jännästi suhtaudutaan. Varsinkin naisväeltä tulee herkästi ylistäviä ja kannustavia kommentteja että on se hienoa että tämmöseen ryhdyt ja kyllä se onkin mainiota että uskallat ja voi että mikä sankari olet, patsas sinulle tulisi pystyttää ja paraati ja kansallinen liputuspäivä perustaa. En usko että naiset saa hirveästi mitään tämmösiä kommentteja kun kertovat, että minä sitten kotiin jään lapsia hoitamaan, mutta sitten kun mies jää muutamaksi kuukaudeksi puuroja keittämään ja vaippoja vaihtamaan ja kärrylenkkejä tekemään, niin se onkin Nobel-palkinnon arvoista itsensä uhraamista. Päin naamaa en ole tainnut kuulla vielä kertaakaan mitään tämmösiä ”kai sä pidät hametta sit kanssa päällä” –kommentteja, joita kuulemma vielä melko lähimenneisyydessä kotiin jäävät isät varsinkin muilta miehiltä herkästi saivat, eli sillä osastolla on sitten kai jotain kehitystä tapahtunut  (paitsi omalla kohdallani, koska itse tituuleeraan itseäni kotiäidiksi). Ehkä tasa-arvon ja yleisen järkevyyden lisääntymisen lisäksi tää tämmönen koti-isukkien kuolemattomiksi sankareiksi kohottaminen on myös niitä kommentteja hillinnyt, mutta nyt saattais sitten olla aika jo kääntää sitäkin kelkkaa, ei tässä nyt kuitenkaan mitään raajoja olla itseltään amputoimassa.

isä hoitovapaa

Mutta vaikkei käsiä irti sahatakaan, niin kyllä tämä kotiäitiyteen heittäytyminen silti tosiaan hieman jännittää. Sitä miettii että pärjätäänkö me kahdestaan vai voiko pieni ihme jotenkin saada itsensä lukittua pesukoneen sisään ja entä jos joskus epähuomiossa syötänkin sille aamupuuron sijaan mikrotettua erikeeper-liimaa ja mitä hittoa minä sitten teen jos pieni ihme alkaa kesken musiikkileikkikoulun huutamaan kuin palosireeni ja voiko se tukehtua kuumuuteen jos lähdetään plussakeleillä vaunulenkille ja olen pukenut sille neljät talvihaalarit päälle. Olen kyllä yrittänyt kuunnella Hulin ohjeita ja myös välillä koittanut työntää sitä syrjään ja tehdä itse ja sitä kautta sitten oppia näitä tämmösiä pukemiskommervenkkejä ja syöttämistekniikoita kantapään kautta, ja joka päivä tässä luotto kasvaa että ehkä me kuitenkin selviämme tästä kaikki melkein täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja kenties jopa ilman yhtään lastensuojeluilmoitusta.

isä hoitovapaa

Yhtään en kyllä ihmettele sitä mitä työterveydenhoitajalta kuulin kun hänelle kotiinjäämisaikeistani kerroin. Hän nimittäin tiesi kertoa, että vaikka aika moni mies nykyään kotiäitiyttä kokeileekin, on kuitenkin vielä paljon niitäkin jotka eivät hommaan ryhdy, ja he usein perustelevat sitä sillä että perheen talous ei kestä jos minä en ole tienaamassa ja ei pysty nyt just kun projektia pukkaa ja oon niin tärkee jätkä kato että maailma kaatuu jos jäisin himaan ja mitä näitä nyt on. Toki varsinkin tämmöset taloussyyt saattaa usein olla ihan relevanttejakin, varsinkin jos mies tienaa paljon naista enemmän, koska nää tämmöset kotihoidon tuet ja mitä lie kuntalisiä siinä kotiin jäädessä saakaan on kyllä sen verran pikkusia summia, että hankalahan niillä on toimeen tulla jos toisen puolison tulot on kovastikin paljon pienemmät. Usein kuitenkin kun asiasta sitten enemmän keskustelee, tulee ilmi että talous- ja työkiireasioiden sijaan useammin on kyse ihan vaan siitä, että miehet ei uskalla jäädä himaan, koska se tuntuu jotenkin niin isolta muutokselta ja ajatus siitä että sitten minulla on vastuu siitä lapsesta ja minähän en osaa enkä tiedä mitään enkä pärjää, en tahdo, en uskalla. Siihen ajatusmaailmaan pystyn kyllä hyvin samaistumaan, koska on tässä kuitenkin aika isosta asiasta ja vastuusta kyse kun omaa lasta jää hoitamaan ja hengissä pitämään. Tosin odotan kyllä kaiken kauhun seassa kotiin jäämistä myös ihan innolla ja mielenkiinnollakin, koska tällaista tilaisuutta meille tuskin enää tulee (ainakin just nyt tuntuu siltä että pieni ihme ei tule sisaruksia saamaan), joten tästä mahdollisuudesta on nyt otettava kaikki irti. Viime aikoina on tuntunut, että joka viikko pieni ihme keksii jotain uutta ja ihmeellistä, ja tuntuu mukavalta päästä seuraamaan tätä kehitystä ihan lähietäisyydeltä ja herkeämättä edes nyt sitten 3 kuukauden ajaksi. Pieni ihme tulee kotiinjäämisjaksoni aikana viettämään ensimmäisiä syntymäpäiviään ja kukaties ottamaan ensi askeliaan ja kehittämään kommunikointiaan nykyisestä ähkimisestä ja sormella osoittamisesta ihan oikeihin sanoihin asti, ja ties vaikka osaisi musiikkileikkikoulussa tamburiiniakin heiluttaa melkein tahdissa. Ja on kyllä kiva hypätä työasioistakin ihan ulos muutamaksi kuukaudeksi, ei tässä varmaan ennen eläkkeellä jääntiä tämmöstäkään mahdollisuutta enää tule.

isä hoitovapaa

Saapa nähdä. Minun pitäisi kotiinjäämisjaksoni aikana vielä kirjoittaa fiiliksistäni tänne blogiin, ja vielä kerta kiellon jälkeen rustata joku yhteenveto koko ruljanssista sittenkin kun taas työelämään siirryn takaisin. Ihan mielenkiintoista nähdä onko tämän hetken kauhukuvat muodostuneet todellisuudeksi ja olen jossain lataamossa kun 3 kuukautta on lusittu, vai sujuuko kaikki kuin tanssi ja minä pakotan Hulin jäämään töihin ja otan itse loparit jotten vaan tipahda kotimammojen uusimmista juoruista ulos.

isä hoitovapaa

Vuosi 2018 – haaveet ja toiveet

Viime keväänä, pienen ihmeen syntymän jälkeen, tuntui täysin mahdottomalta, että kesä saapuisi joskus – saati joulu. Mutta niin ne rankat päivät, viikot sekä myös kuukaudet kuluivat vauvan kanssa. Ensin selätettiin imetyksen kivulias alkutaival, sitten koliikki, sitten leikattiin kireät huuli- sekä kielijänteet, sen jälkeen vuorossa olivat hampaat, jotka saivat pienen pojan varsin kiukkuiseksi. Sen jälkeen alettiin vierastaa kaikkia muita paitsi äitiä ja isää, jossain välissä vain äiti kelpasi. Vauvan itkuisuus jatkui. Päiväunia nukuttiin kaksi kertaa 30 minuuttia 15-60 minuutin huutokonsertin päätteeksi. Öisin herättiin sentään vain pari kertaa. Äidin paino alkoi nousta ja tulevaisuus ei näyttänyt ihanan aurinkoiselta – hyvä kun jaksoi ajatella seuraavaa itkuista päivää. Tässä välissä taisi tuoreen äidin pää hajota ja piti käydä lääkärin luona purkamassa omia tuntoja. Neuvolan täti alkoi viimein uskoa, ettei kaikki ole ihan okei ja vanhemmat alkavat näyttää aika väsyneiltä. Saimme perhetyöntekijän kylään auttamaan unikoulun kanssa, hoitoapuakin olisimme saaneet, mutta en ollut valmis ottamaan sitä vastaan. Kaikki aikanaan. Samassa rytäkässä suuntasimme kotimammakavereiden vinkkien toimesta yhdelle etelä-Suomen ”parhaalle” allergialääkärille, ja vihdoin alkoi aurinko paistaa vihreään Vihervaaraankin. Kun vielä joulun aikoihin pienen ihmeen eroahdistus alkoi lieventyä, saatamme nyt vihdoin sanoa, että tiedämme miltä siellä vaaleansinisessä vauvakuplassa oikein tuntuu olla. Siihen vain meni meidän tapauksessa noin kahdeksan kuukautta. ♥

vuosi 2018

Vuosi 2017 piti sisällään niin paljon kyyneleitä, raskaita päiviä, huolta pienestä sekä omasta jaksamisesta, että otan uuden vuoden enemmän kuin mielelläni vastaan.

Olen tosi huono tekemään lupauksia jotka myös pidän, ja sen lisäksi minulle on kerrottu, että minun tulisi pyrkiä eroon kaikista täydellisistä mielikuvistani, joita olen varsin hyvä luomaan pienen pääni sisällä. Sen sijaan minun tulisi näin vauvan saapumisen jälkeen pyrkiä ajattelemaan, että asiat menevät miten menevät. Niinpä en tehnyt yhden yhtä lupausta vuodelle 2018, mutta haaveita ja toiveita kaikilla saa toki olla. Haluatteko kuulla minun toiveeni vuodelle 2018?

vuosi 2018

Ensinnäkin odotan aidosti todella paljon helmikuuta, jolloin palaan hetkeksi töiden pariin. On ihanaa päästä hengähtämään tämän kaiken vauva-arjen keskeltä täysin toisenlaiseen ympäristöön, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa ikään kuin puhtaalta pöydältä toukokuussa jäädessäni hoitovapaalle. Lisäksi on helpottavaa tietää, että pieni ihme on hyvässä hoidossa isänsä kanssa kotona.

Kuinka upeaa onkaan, että isä voi viettää pienen poikansa kanssa tiivistä aikaa kolmen kuukauden ajan aivan kahdestaan? Se tekee meille kaikille kolmelle todella hyvää. Herra Longfield saa opetella itse omat rutiininsa pienen ihmeen kanssa ilman, että minä olen koko ajan kertomassa miten asiat tulisi tehdä. He voivat tehdä ihan mitä lystäävät, tulla ja mennä miten haluavat ja näin tiivistää keskenäistä suhdettaan aivan uudella tavalla. Ja mikä parasta – samalla minä saan kaivattua omaa aikaa, joskin toki töiden ääressä, mutta tällaiselle suorittajalle (oli kyse sitten työntekijänä olemisesta taikka äitydestä) tekee enemmän kuin hyvää irrottautua arkisin työpäivien ajaksi vauvasta ihan kokonaan.

vuosi 2018

Toukokuusta alkaen on sitten taas minun vuoroni jäädä kotiin. Tosin aika pian sen jälkeen herra Longfield pitää kesälomansa sekä isyysvapaansa ja salaa haaveilemme kesällä yhteisestä reissusta. Siis koko perheen voimin (miinus Horatio). Mutta reissun kohtalo selviää kun kevät etenee, ja näemme mihin ihmeeseen kotihoidon tuki riittää. Meillähän oli suuret suunnitelmat suunnata koko tammikuuksi reissuun, mutta ne suunnitelmat kuopattiin jo aikoja sitten kun vauva-arjen todellisuus iski päin kasvoja ihan tosissaan. Reissujen aika on sitten kun on. Nyt on hyvä olla kotona kaikessa rauhassa.

vuosi 2018

Toivon, että imetystaival ei päättyisi vielä ihan pian. Toki en osaa sanoa miten töihinpaluuni asiaan vaikuttaa, mutta jos vain maitoa tulee entiseen tahtiin, niin imettämisen lopettamisen kanssa ei ole kiirus. Mutta tosiasia on varmaan se, että tämän vuoden aikana saan kroppani taas kokonaan ihan vain omaan käyttööni. Sitä minä kyllä odotan. Odotan, että saan viskata KAIKKI kauhtuneet imetysliivit sekä -vaatteet roskiin (parasta olisi polttaa ne roviolla) ja ostaa uusia alusvaatteita niin paljon kuin vain pankkitili antaa myöten. Aion uskaltautua ensimmäisen kerran elämässäni liiviasiantuntijan käsittelyyn ja paljastaa hänelle itseni. Se jännittää jo nyt.

vuosi 2018

Nyt pitää kyllä perua aiemmin sanomaani. Yhden lupauksen olen nimittäin itselleni salaa vuodelle 2018 tehnyt. Rankan vauva-arjen keskellä itsestä huolehtiminen jäi jonnekin risukasan pohjalle, ja paino nousi synnytyksen jälkeen ihan liikaa. Pakko se on tunnustaa, että rankkojen aikojen aikana ainoa huvi oli iltaisin avattu karkkipussi, sillä sai jotenkin nollattua rankan päivän, vaikka joskus karkit suussakin vollotin ihan tosissaan.

Sain omasta toiveestani joululahjaksi kolmen kuukauden tapaamiset ravintoterapautin kanssa, ja huomenna meillä on ensimmäinen tapaaminen. Ruokavalio on laitettava nyt kuntoon. Totuus on se, etten yksinkertaisesti ehdi käymään nyt jumpissa (ainakaan kun palaan töihin), joten mitään PT-tapaamisia minun on aivan turha ottaa, tekemättömistä treeneistä saisin vain lisää stressiä ja sitä en totisesti tähän elämänvaiheeseen kaipaa. Jumppien aika on sitten kun on. Juuri nyt liikunta rajoittuu lähinnä vaunulenkkeihin ja sen kanssa on vain elettävä.

Paino laitetaan tämän vuoden aikana ruotuun. Hidasta se tulee olemaan, sillä imettämisen yhteydessä laihduttaminen on vähän niin kuin kiellettyä, mutta katsotaan mitä saamme ravintoterapeutin kanssa aikaan. Hän tietää tilanteeni varsin yksityiskohtaisesti, ja odotan hurjasti meidän huomisia treffejä. Minun tulee olla kunnossa – sekä henkisesti että fyysisesti. Pieni ihme on ansainnut sen. Eiku MINÄ olen ansainnut sen.

vuosi 2018

Blogin osalta elettiin loppuvuonna hauraalla pohjalla. Mietin jo kesän jälkeen pitäisikö pillit laittaa pussiin. Haluan antaa kaikkeni pienelle ihmeelle, olla aidosti läsnä, olla mahdollisimman hyvä äiti ja näiden vahvojen tunteiden sekamelskassa blogi alkoi tuntua täysin turhalta ajankäytöltä, sillä haluan olla myös mahdollisimman hyvä vaimo rakkaalle miehelleni, jota rakastan niin syvästi, ettei sitä voi oikein edes selittää. Yhteinen aika on kortilla ja kaikki koneella vietetty aika kutistaa tuota aikaa entisestään.

Mutta jokin suurempi voima minua koneelle kuitenkin vetää. Ei läheskään niin usein kuin ennen, mutta kuitenkin. Kameraa raahaan mukanani enää harvoin, mutta kyllä se hoitolaukkuun sujahtaa uusien postausideoiden toiveissa aina silloin tällöin.

Blogin kohtalolla en sen suuremmin mieltäni rasita. Eihän tämä nyt ihan oikeasti ole kuin yksi blogi miljoonien muiden joukossa, mutta toki minulle ja herra Longfieldille varsin rakas sellainen.

Mitäs muuta? Ennen kaikkea toivon vuodelta 2018 itselleni mielenrauhaa, luottamusta olla sellainen äiti kuin olen, rakkautta rakkaimpiani kohtaan, ikimuistoisia hetkiä pienen perheeni kanssa ja kaivattua rakkautta itseltäni itselleni. Se oli vuonna 2017 vähän kadoksissa.

Eiköhän tästä aika upea vuosi vielä saada!

vuosi 2018

Pieni ihme 8 kuukautta

Varmaan pitäisi kirjoittaa, että jestas kun aika rientää, meidän vauva on jo 8 kuukauden ikäinen! Mutta ennemmin haluan sanoa, ettei aika ole koko aikaa rientänyt. Päivät ja viikot ovat tuntuneet välillä hurjan pitkiltä, arki on ollut rankkaa ja sitä on vain toivonut, että aika kuluisi nopeammin.

Mutta vaikka kuinka uupunut olenkaan, kuinka vähän omaa aikaa minulla onkaan, kuinka paljon kuulosuojaimet korvilla vauvaa yritän nukuttaa, kuinka monta suklaalevyä ja karkkipussia olenkin syönyt piristääkseni itseäni tai kuinka monta automatkaa olen istunut takapenkillä sormet korvien suojina, on pieni ihme niiden kaikkien arvoinen – aivan heittämällä!

Chow chow ja vauva

Se ilo, onni sekä rakkaus mitä voi toista kohtaan tuntea on jotain aivan käsittämätöntä. Se on aivan erilaista rakkautta mitä koen ystäviäni, miestäni, koiraamme taikka muuta perhettäni kohtaan. Se on jollain tavalla syvempää, tunnollisempaa ja pysäyttävämpää kuin mikään muu tunne mitä olen elämäni aikana kokenut.

Parasta tässä kaikessa on tähän asti ollut se, että näkee oman lapsen kehityksen niin läheltä kuin se vain on mahdollista. Toista ei halua päästää silmistään hetkeksikään, ettei vain missaa mitään tärkeää. Mahdollisimman hyvän ja vakaan kiintymyssuhteen vuoksi olen päättänyt heittäytyä täysin pienen ihmeen pauloihin ja olla häntä lähellä just niin paljon kuin hän vain sitä haluaa.

Herra Longfield saa punoa pian omaa kiintymyssuhdettaan pieneen ihmeeseen ihan tosissaan hänen jäädessään helmikuusta alkaen vauvan kanssa kahdestaan kotiin. Katsotaan miten monet kyyneleet minä omassa työhuoneessani rintapumppua pumpaten tulen vielä helmikuusta alkaen vuodattamaan.. Onneksi kesän alusta on taas minun vuoro jäädä taaperomme kanssa kotiin sekoilemaan.

Chow chow ja vauva

Mutta siis tänään meidän oma pieni rakas poikavauva on 8 kuukautta vanha!

Viimeinen kuukausi on ollut kehityksen kannalta kaikista hurjin. Hampaita on tullut kaksi lisää ja yksi puskee läpi häiriten unia oikein tosissaan. On opittu istumaan, nousemaan tukea vastan seisomaan ja tänä aamuna pieni herra päätti alkaa kontata! Hoitopöydällä otettiin ensikonttaukset ja treenejä jatkettiin pitkin päivää. Kovin hataraa meno vielä on, mutta sen verran rohkea jässikkä täällä on, ettei varmaan kovin kauaa mene, kun vauhtia on enemmän kuin äiti kestää.

Totisesti pieni ihme on rohkea. Rohkea, tarkkaavainen ja temperamenttinen. Hän mennä metkottaa muskareissa, värikylvyissä ja kerhoissa ihan itsekseen pitkin huoneita tutustuen kaikkeen mahdolliseen uuteen. Äidin perään ei paljon jakseta katsella. Itku tulee vasta siinä vaiheessa, jos joku vieras aikuinen sattuu menemään liian lähelle. Vauvauinnissa ei ole itku tullut kertaakaan, siellä tehdään jo reippaasti yli metrin lähettisukelluksia ja tullaan pää edellä liukumäestä alas.

Kyllä meillä on menoa sekä melskettä tässä seuraavien kuukausien ja vuosien aikana tiedossa! Mutta jestas me odotamme sitä – yhteisiä seikkailuja, menemisiä, tulemisia, kaikkea uutta ja ihmeellistä mitä saamme perheenä yhdessä kokea! Ja tottahan toki menossa on mukana myös maailman paras karvainen isoveli.

Sanattoman onnellinen olen minä tästä kaikesta. ♥

Pssst.. Muistathan, että 45 euron Minisun-tuotepaketin arvontaan voi osallistua lauantaihin asti. Ohjeet tämän postauksen takaa!

Chow chow ja vauva

Meidän imetystaival & 45 euron tuotepaketin arvonta


Kaupallinen yhteistyö Vermanin kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli tutustua Minisun Mama -monivitamiiniin ja kertoa lukijoille omia kokemuksia raskaus- ja imetysajasta.

minisun mama imetys

Meille tulee ensi viikolla pienen ihmeen kanssa 8 kuukautta onnistunutta imetystaivalta täyteen! Enpä olisi kaiken alkusähläyksen jälkeen uskonut, että näinkin pitkälle päästään – saati, että toivoisin, ettei imetyksen lopettaminen olisi vielä pitkään aikaan ajankohtaista.

Mutta ennen kuin pääsin edes aloittamaan imetyksen, piti toki ensin tulla raskaaksi. Muistan kertoneeni töissä muutamalle lähimmälle työkaverille, että vauva saattaa olla lähitulevaisuudessa tulossa. Sain heiltä toiselta joululahjaksi paketin, jonka hän pyysi avaamaan hieman salassa. Ajattelin paketin sisältävän jotain pikkutuhmaa ja avasin sen muiden joulupakettien seassa hissukseen. Paketti piti sisällään mm. raskaustestejä sekä jotain pillereitä. Hihitin raskaustesteille ja ihmettelin, että mitä hiton pillereitä ystäväni oli minulle antanut.

minisun mama imetys

Palasin paketin sisältöön seuraavana päivänä, kun jouluvieraat olivat kotiutuneet ja pahin jouluähky oli nukuttu pois. Pilleripurkin kyljessä luki foolihappo. En ollut moisesta koskaan edes kuullutkaan, joten oli pakko googlettaa. Kävi ilmi, että foolihappoa olisi hyvä alkaa popsia sisuksiinsa jo siinä vaiheessa, kun raskautta aletaan suunnitella, ja jatkaa sen päivittäistä käyttöä aina ensimmäisen raskauskolmanneksen loppuun asti.

Seuraavien kuuden kuukauden aikana popsin säännöllisesti foolihappoa ja käytin joulupaketissa olleet raskaustestit. Testejä piti ostaa lisääkin, sillä pieni ihme antoi odottaa itseään aina kesään asti. Lopulta syntymäpäivänäni lokakuussa pääsin hehkuttamaan positiivista raskaustestiä myös blogin puolella.

Raskausaika oli ja meni, ja maaliskuun 22. päivänä koin ensi-imetyksen.

minisun mama imetyssynnytyskertomus

Pieni ihme ei tarttunut heti synnytyksen jälkeen rintaan kunnolla. Se tuntui tuoreesta äidistä vähän pahalta. Kysyin kätilöltä miten rintaa tulee tarjota, teenkö jotain väärin, onko kaikki kunnossa vai mistä johtuu, ettei rinta kelpaa. Kätilö selitti, että pieni poika on reilun 2 tunnin ponnistusvaiheesta niin puhki, että hänen pitää kerätä hetki voimia ennen kuin alkaa jaksaa imeä.

Niinpä en kokenut ensi-imetystä synnytyssalissa, vaan vasta osastolla. Hoitaja tuli luokseni, asetti vauvan viereeni ja sitten se tapahtui! Pieni ihme tarttui rintaani niin kovin, että säpsähdin ja päästin jonkin ”jösses” äänen. Sanoin hoitajalle, että näinkö voimakkaasti vauvat imevät, ja sain vastaukseksi kauniin hymyn ja pään nyökäytyksen. Siitä meidän imetystaival sitten lähti liikkeelle.

Jos en koskaan unohda synnytystä, niin en kyllä unohda tuota onnistunutta ensi-imetystäkään osaston vuoteessa. Olin huoneessa yksin – tai siis vastasyntyneen vauvani kanssa, ja sisälläni myllersi niin kovin. Ihmettelin, että tässä sitä nyt ollaan imettämässä vauvaa, joka vain hetki sitten putkahti sisältäni maailmaan. Miten ihmeellistä ja upeaa!

synnytyskertomus

Kotiuduimme muutaman yön jälkeen, ja kotona meitä oli vastassa aivan uudenlainen arki. Imetyksen ihanuudesta ja tärkeydestä oli hölötetty etukäteen neuvolassa sekä perhevalmennuksissa. Kaikista infoista oli jäänyt mieleeni kovin kaunis kuva imetyksestä. Mutta ei siinä ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana mitään kovin kaunista ollut.

Ensinnäkin imetys oli kovin kivuliasta, rinnanpäät vuotivat verta, kivikovat rinnat painoivat ja olivat hyvin arat. Pelkäsin rintatulehdusta, joten peittelin rintoja villaliinoilla sisällä ja ulkona. Kaalinlehtiä sekä apteekin törkeän kallista lanoliinivoidetta kului. Purin hammasta yhteen, itkin ja imetin ties missä oudoissa asennoissa, jotta saisin maitoa tasaisesti rinnoista ulos.

minisun mama imetys

Herra Longfield oli ensimmäiset reilut kolme viikkoa kotona, ja huolehti mm. minun ruokavaliostani aika pitkälti. Söimme terveellisesti, sillä olin lukenut, että onnistuneen imetyksen kannalta on tärkeää syödä hyvin ja riittävästi. Aamupalan yhteydessä söin tuttuun tapaan vitamiinit, ja pitkin päivää litkin vettä litratolkulla ihan vain hikoillakseni juuri vaihdetut petivaatteet litimäriksi taas seuraavana yönä.

Herra Longfield palasi töihin, vauvan koliikki jatkui ja kuin varkain itsestä huolehtiminen alkoi jäädä väsymyksen keskellä. Yritin syödä hyvin, jotta maidontuotanto olisi turvattu. Ruoan laatu alkoi kuitenkin heiketä, ja sokeri maistua enemmän kuin hyvin.

minisun mama imetys

Tässä tilanteessa ollaan oikeastaan edelleen. Toki koliikki on ollut jo pidempään historiaa, mutta meidän vaativa vauvamme tosiaan vaatii huomiota osakseen lähes jatkuvasti, joten omaa aikaa mm. itsensä huolehtimiseen on aika vähän. Niinpä täällä kasvaa kulmakarvat yhteen, naama ei saa ylleen meikkiä lähes koskaan, suihkussa käydään kun muistetaan, päälle viskataan aamuisin leggarit ja imetystoppi, hiukset laitetaan pään päälle mystiselle nutturalle ja hampaat pestään ties koska.

Omistaudun tällä hetkellä täysillä pienelle ihmeelle. Hän tarvitsee minua nyt. Ensimmäinen vuosi on niin kovin tärkeä kaiken lapsen kehityksen kannalta, että voimme herran kanssa uhrata omasta elämästämme aikamoisen siivun vain tämän pienen ihmisen hyväksi.

minisun mama imetys

Mutta kuten olen tässä viime aikoina kuullut useammasta eri lähteestä: ”Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin”, joten ei omaa itseä voi kuitenkaan kokonaan unohtaa. Itsestään täytyy pitää huolta, äidin varsinkin.

Kun oma aika on kortilla, voi edes ruokavalioon kiinnittää huomiota. Oma ruokavalioni vaikuttaa erityisesti rintamaidon vesiliukoisten vitamiinien (B- ja C-vitamiinien) määrään sekä rasvan laatuun. Ruokavaliota parantamalla vitamiinien määrä rintamaidossa lisääntyy. Jos (ja kun) se ruokavalio ei seuraa kaikkia mahdollisia oppeja joka päivä, niin meillä ainakin popsistaan ihan ympäri vuoden vitamiineja purkeista. Tällä hetkellä syön päivittäin yhden söpön vaaleanpunaisen tabletin, joka on suunnattu erityisesti raskaana oleville sekä imettäville äideille. Minisunin Monivitamiini Mama sisältää jopa 17 vitamiinia sekä hivenainetta. Söpön pinkin tabletin lisäksi syön päivittäin D-vitamiinia pillerien muodossa.

minisun mama imetys

En ole kovin hyvä kertomaan lääketieteellisen hienosti, mitä kaikkia vitamiineja meidän imettävien äitien tulisi päivittäin saada. Pyrin syömään kaiken vauvakiireen keskellä laadukasta kotiruokaa (ja pyrin pääsemään eroon tästä hervottomasta sokerihimosta), juomaan hurjan paljon vettä ja nappaamaan aamupalan yhteydessä pari pilleriä, joilla täytän aukkoja omasta ruokavaliostani ja saan samalla pari bonarivitskua kaupan päälle.

Lepoa, rentoutumista ja omaa aikaa ei tule myöskään vauvavuoden aikana (tai sen jälkeen) unohtaa. Niiden kanssa minun tulee kuitenkin tehdä vielä (paljon) töitä, mutta ei aleta käsitellä sitä aihetta tässä postauksessa. Haluan vain muistutella miten kovin tärkeää on pitää itsestään huolta, tehdä itselleen tärkeitä juttuja ja olla välillä muutakin kuin kotiäiti, vaikka se maailman paras ammatti ainakin minusta on.

minisun mama imetys

Ja sitten siihen arvontaan!

Minisun arpoo kaikkein tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken noin 45 euron arvoisen äidille ja vauvalle sopivan Minisun-tuotepaketin. Kommentointiaikaa on lauantaihin 25.11.2107 asti. Kilpailun sääntöihin voi tutustua täällä.

Kommentissa haluaisin kuulla kiinnititkö sinä huomiota raskauden taikka imetyksen aikana ruokavalioosi? Ja jos täällä on muitakin jäätävän sokerihimon omaavia imettäviä äitejä, niin ilmiantakaa itsenne! Vertaistuki on paras tuki, heh!

minisun mama imetys

Ärsyttävimmät hokemat raskausaikana

Pieni ihme on saamassa alkukeväästä uuden serkun! ♥ Ja ei, se ei ole Sauli Niinistön vauva.

Herra Longfieldin siskon perhe on kasvamassa! Nähdessäni kälyni sekä hänen ihanan masunsa vähän aikaa sitten, tuli omaa raskausaikaa oikein ikävä!

Samalla muistin, että olin joskus viime vuoden puolella aloitellut postauksen ärsyttävistä ja mukavista hokemista raskausaikana. Mukavien hokemien postauksen viskasin jo pitkän aikaa sitten roskiin, koska siihen kertyi noin kolme hokemaa. Hah! Mutta näitä ärsyttäviä oli hieman enemmän, joten tätä postausta en ollut viskannut roskakoriin, vaan jemmannut ja unohtanut sen luonnosten sekaan.

Palataan siis hetkeksi noin vuosi taaksepäin ja katsotaan mitkä kommentit mua ärsytti raskaana ollessani.

Älä koske mun vatsaan

Tämä ei kyllä ole varsinaisesti mikään hokema, mutta mua ärsytti suunnattomasti kun vatsaa tultiin hiplaamaan tuosta noin vaan lähes tuntemattomien ihmisten toimesta. Tuli vaivaantunut olo ja vaistomaisesti vedin itseäni aina taaksepäin. Olisi ollut kiva, että hiplailijat olisivat edes kysyneet ensin lupaa. Toisaalta en kyllä keksi miten olisin osannut nätisti sanoa, että ”pidä kätesi minusta erossa, en minäkään tule sinun pyllyä hiplaamaan”.

En ihan saa kiinni siitä, miksi pyöristynyt vatsa on yhtäkkiä kaikkien yhteistä omaisuutta.

raskauden viimeinen kolmannes

Juo nyt aamukahvisi lämpimänä vielä kun voit

Olin kirjoittanut postaukseen seuraavan tekstin valmiiksi

Ensinnäkin en juo kahvia. Teen voin lämmittää aamun aikana vaikka 10 kertaa uudestaan. Ja eiköhän sen pienen ihmisen tarpeet mene noin niin kuin oletuksena kymmenen kertaa jonkun hemmetin lämpimän teen/kahvin edelle.

Komppaan omaa kommenttiani edelleen. Sen verran pitää lisätä, että olen kyllä synnytyksen jälkeen saanut ihan jokaisena aamuna juoda teeni kuumana.

Lisäsin tämän hokeman postauksen luonnokseen, kun olin käynyt kaupungin järjestämässä fyssarin tapaamisessa. Taisin olla tapaamisen jälkeen hieman hormonipäissä, sillä sain lähes raivarin kun olimme tekemässä lähtöä ja kolmen lapsen äitinä toiminut fyssari sanoi tämän aamukahvikommentin meille kaikille raskaana oleville äideille. Ettei hän sitten mitään muuta lopetuskommenttia ensimmäistä kertaa raskaina oleville naisille keksinut sanoa. Jestas, puhisin ja pihisin kun pääsin tapaamisesta pois.

Pian et saa syödä lounasta lämpimänä etkä rauhassa moneen vuoteen

Tähän alkuun pitää laittaa taas näkyville kommenttini jonka olin kirjoittanut postaukseen valmiiksi noin vuosi sitten:

No mutta hyvä, ehkä karistan raskauskilot siten nopeammin. Plus oikeasti kuinka moni nainen on Suomessa kuollut nälkään äidiksi tulemisen jälkeen? Veikkaan nolla. Rauhassa? Mitä sekin tarkoittaa? Jos menen töissä joskus harvoin yksin syömään, ahdan lounaan sisuksiini jälkkärin kera valehtelematta alle vartissa. Eiköhän pieni ihme anna minulle edes sen vartin omaa aikaa lounasaikaan? Ja jos ei anna, niin jätän jälkkärin väliin. Silloin kuluu vain 10 minuuttia.

Hahah, onpas tuo kirjoitettu varsin tuohtuneena!

raskauden viimeinen kolmannes

Lämpimänä olen lounaani kyllä saanut syödä, mutta en useinkaan rauhassa. Pieni ihme osoittautui alkuun varsin vaativaksi ja huomionkipeäksi tyypiksi, joten lounaan syön hyvin usein hänen (ja Horation) kanssa lattialla. Siinä on molemmat poikani ihan lähietäisyydellä ihmettelemässä mitä äiti oikein tekee. Jossain vaiheessa sanoin kyllä herra Longfieldille, että rauhallisia lounashetkiä on ikävä. Onneksi niistä pääsee nauttimaan aina silloin tällöin, kun pieni ihme nukkuu päiväunia, ja oma nälkä osuu juuri sille ajalle.

Ja ne raskauskilot? No ne kaikki 8 jäi synnärille, mutta jotenkin niitä on alkanut nyt tulla lisää! Mitä ihmettä?! Eikö sen imettämisen pitänyt kuluttaa kaikki ylimääräinen energia..? Heheh!

Nuku varastoon

Kun ei varastoon voi nukkua! Ja ainakin omalla kohdallamme olemme kyllä nämä jutut miettineet, tai ainakin tiedostaneet ennen kuin tähän hommaan päätimme ryhtyä. Väsymystä on tiedossa, se lienee täysin selvää. Kuinka kovasti se iskee? En voi tietää, enkä ala kauhistella muiden kokemuksilla. Otetaan vastaan mitä tulee ja mietitään keinoja sitten siinä tilanteessa. Apukäsiä meillä on onneksi lähellä. Siitä olemme kiitollisia jo näin etukäteen.

Näin totesin viime vuoden puolella. Nukkumispuolesta kirjoittelin blogiin just vähän aikaa sitten oman postauksen, sen voi kurkata tämän linkin takaa.

raskauden viimeinen kolmannes

Vaikka meillä ei täysiä öitä ole nukuttu vielä kertaakaan, niin rehellisesti voin sanoa, etten siitä huolimatta ole ollut väsynyt kuin ehkä parina päivänä. Hormonit varmaan jeesaavat minua, sillä herra Longfield on ollut päiväunien tarpeessa useammin kuin minä.

Kyllä ne vaivat ja kivut vielä tulevat

Tästä sain kuulla kaikista eniten! Pahimpiin voivottelijoihin törmäsin erilaisissa perhevalmennuksissa, joissa muut raskaana olevat naiset ihan kilpailivat siitä, kenellä oli eniten vaivoja, närästystä, selkäkipuja, turvotusta, oksentelua, mielitekoja jne jne jne. Eniten mieleen on jäänyt synnytysvalmennus, jossa edessämme istuvien naisten keskustelu eteni suunnilleen näin:

Nainen 1: Jos tää raskaus on tosiaan näin kamalaa, niin kyllä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi raskaudeksi.

Nainen 2: Joo, ihan sama. Mua närästää niin paljon, että söin eilen yhden koko levyn Rennietä.

Nainen 1: No äläpä! Mä söin eilen melkein kaksi levyllistä.

Itse kirjoittelin postauksen luonnokseen raskausaikana seuraavasti:

Ilmeisesti on täysin epätavallista voida raskauden aikana hyvin ja nauttia siitä? Eihän tässä mitään sairautta podeta, vaan eletään elämän yhtä ihmeellisintä ja upeinta aikaa! Yhdeksän kuukautta on ihmiselämästä varsin lyhyt aika.

idraskaudenviimeinenkolmannes

Mulla oli tosiaan maailman iisein raskaus. Nautin lähes joka sekunnista! Aina kun näen raskausmasun valtaa mut suunnaton onni ja samalla haikea olo. Se kaikki on omalta osaltani tällä hetkellä takana päin. Se, että sisälläsi kasvaa toinen ihminen, on jotain ihan käsittämätöntä – niin upeaa ja ainutlaatuista. En todellakaan tahdo mennä sitä aikaa keneltäkään muulta pilaamaan pelottelemalla niillä kivuilla ja vaivoilla jotka varmasti ihan just kohta sullekin iskee päälle, ja minä muuten söin sitten enemmän Rennietä kun sinä, ettäs tiedät.

Mitens Horatio?

Viimeisenä tähän listaan pääsee Horation ihmettelijät. Tai siis ne, jotka olivat vahvasti sitä mieltä, että Horatio ja pieni vauva ei jostain ihmeen syystä mahtuisi saman katon alle. Että mitähän v*ttua?

Horatio on ollut alusta asti ihan paras karvainen isoveli.

Horatio on lempeä, laiska, pehmeä, karvainen, suloinen, rauhallinen ja valtavan tunnollinen. Horatio asettuu hyvin usein pienen ihmeen viereen lattialle (pari kertaa on mätkähdetty myös osittain vauvan päälle), tulee lähes aina jalkojeni juureen kun imetän poikaa, ottaa rehvakkaan asennon vaunujen ja vastaantulevien juttelemaan jäävien ihmisten väliin, nukkuu pienen ihmeen pinnasängyn vieressä ja vartioi kotiamme terhakkaammin kuin koskaan ennen.

chow chow

Toki koiraa sekä vauvaa täytyy pitää silmällä, oli kyseessä sitten kuinka lepsu karvainen kaveri tahansa. Koskaan ei tiedä mitä voi sattua kun pikkuinen kiskaisee yllättäen viiksikarvoista tai tunkee sormensa koiran avonaiseen silmään. Lapselle on tärkeää opettaa jo pienestä pitäen eläinten kunnioittamista sekä oikeanlaista käsittelyä.

Horatio on vielä niin nuori poika, että pieni ihme saa kokea sen kanssa montaa upeaa ja kivaa hetkeä. Hullua ajatella, että Horatio on luultavammin meidän kanssa vielä silloinkin kuin pieni ihme astelee kouluun! Ja Horatio tulee olemaan myös se koira, josta pieni ihme saa ensimmäiset muistonsa ja tulee muistamaan Horation varmasti koko loppuelämänsä ajan. Niin minäkin muistan ikuisesti meidän ensimmäisen kissan sekä koiran – jotka asustelivat meillä kun itse olin aivan pieni vauva.

chow chow

Tätä postausta viilatessani herra Longfield kiikutti eteeni kirjekuoren, jossa meitä pyydettiin kälyni lapsen kummeiksi! Oih, kyllä oli ihana kirje se. Saa meidän pieni ihme sitten alkukeväällä lainasisaruksen, ja varmaan koetaan serkusten kanssa monia kivoja hetkiä tässä vuosien saatossa! Nyt pitää vain malttaa hetki vielä odotella pienokaisen syntymää sekä ehkä siihen päälle vielä jokunen vuosi, että päästään kunnolla rymyämään porukalla!

Elämä on. ♥

chow chow

Kauniita unia rakas

Ensimmäiset kuusi kuukautta on kulunut pienen ihmeen syntymästä. Alku ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta rankoista koliikkikuukausista selvittiin varmasti pitkälti sen takia, että nukuimme yömme hyvin. Pienellä ihmeellä oli heti ensimmäisestä päivästä alkaen päivän ja yön välinen ero selvillä. Nukkumaan on menty aina yhdeksään mennessä, ja aamulla on herätty seitsemään mennessä. Älkää nyt kuitenkaan kuvitelko, että täällä on vedelty yöt ilman herätyksiä! Ehei! Pääsääntöisesti pieni ihme herää yöllä syömään kahdesti, mutta riippuen erinäisistä hulinoista, tiheän imun kausista ja muista epämääräisistä vaiheista, heräämisiä on ollut 2-8 kertaa yön aikana. Onneksi heräämiset ovat yöllä nopeita, pieni ihme nukahtaa rinnalle syötyään ja välillä uudelleen nukahtamiseen riittää pelkkä shhhhh-ääni sekä silittävä käsi.

Nuppu print lakanatNuppu print lakanat

Vaikka heräämisiä on useampia joka yö, en ole ollut väsynyt viimeisten kuuden kuukauden aikana kuin pari kertaa. Tosin onhan se aika hullua ajatella, että en ole nukkunut kuuteen kuukauteen viittä tuntia putkeen! Mutta kuten jo aiemmin sanoin, yöheräämiset ovat meillä nopeita ja omalla kohdalla ne vastaavat tyyliin vessassa käyntiä. Nukahdan itsekin imettäessäni pientä ihmettä ja nostan hänet takaisin omaan sänkyyn kun seuraavan kerran havahdun hereille. Olemme herra Longfieldin kanssa molemmat hyväunisia, nukahdamme illalla nopeasti ja saamme unen päästä helposti kiinni mihin aikaan yöstä tahansa.

Nuppu print lakanatNuppu print lakanat

Pieni ihme nukkui ihan ensimmäiset viikot (ehkä kuukaudetkin) meidän välissä unipesän suojissa. Opettelin imettämään unipesän yli, joten vauvaa ei tarvinnut siirtää yöllä mihinkään. Siirtäminen kun oli hurjan hankalaa koliikkikuukausien aikana, pienikin liike/kosketus sai toisinaan vauvan heräämään ja huudon alkamaan.

Meillä oli lisäksi käytössä kehutut Swaddle UP -unipussit ensimmäiset neljä kuukautta. Pieni ihme oli kova vispaamaan käsiään, ja huitoi niillä itseään päiväunien aikaan ja heräsi omiin nyrkin iskuihinsa. Yöllä tätä ei päässyt Swaddle UPin johdosta käymään ja se rauhoitti öitä. Eihän siinä heräämisessä muuta ongelmaa ollut kuin se, että pieni ihme huusi kolme kuukautta lähes kaiken hereilläoloaikansa, eli unia emme olisi halunneet keskeyttää minkään turhan takia.

Meillä oli käytössä kolme Swaddle UPia, yksi S-kokoinen (*saatu blogin kautta) ja kaksi M-kokoista. Lopetin Swaddle UPien käytön sen jälkeen kun vauva oppi kääntymään unissaan.

Katsokaa nyt miten pieni meidän vauva on ollut! En kestä. ♥

swaddle upswaddle up

Swaddle UP olisi riittänyt vauvalle myös peitoksi, mutta pieni vauva näytti kehdossa sekä pinnasängyssä niin orvolta ilman peittoa, että käytimme peittoa Swaddle UPin päällä. Eikä muuten ole pienellä ihmeellä mitkä tahansa peitot! Äitini on omin pikkukätösin tehnyt pienelle ihmeelle villapeiton sekä ostanut Unikulmasta muhkean vauvapeiton. Lisäksi hän on ommellut meille kasan lakanoita, tyynyliinoja sekä aluslakanoita niin kehtoon kuin pinnasänkyynkin. Tyynyliinat pääsevät toki käyttöön vasta hieman myöhemmin, mutta onpahan niitäkin jo valmiina.

Nuppu print lakanatNuppu print lakanat

Kauneimmat lakanat äiti ompeli Nuppu Printin upeista kankaista. Nuppu Printin ohuet puuvillat sopivat mm. lakanakankaiksi ja niiden lähes satiinista pintaa haluaa silitellä sekä hiplata lakkaamatta. Kankaat ovat niin kauniita, ettei niitä halua jemmata päiväpeiton alle. Näiden kanssa riittää kun petaa vauvan sängyn kauniisti, ja antaa kauniiden lakanakankaiden jäädä näkyviin.

Nuppu printNuppu print

Äiti ompeli Lumipallo-kankaasta lakanan sekä tyynyliinan kehtoon. Kehdon pienempää peittoa voi toki käyttää myös rattaissa ja pinnasängyssä, me olemme peitelleet pienemmällä peitolla pienen ihmeen myös sohvalle, jossa uni joskus yllättää. Yöunille pieni ihme siirtyi kehtoon meidän välistä muutaman kuukauden ikäisenä. Kauniin antiikkisen kehdon uumenissa vauva nukkui tyytyväisenä reilun 5 kk ikään asti, jonka jälkeen makkariin oli pakko kantaa pinnasänky. Kehtoon pieni ihme mahtuu edelleen nukkumaan päiväunia, mutta öisin vauva haluaa kieriä ja kääntyillä niin paljon, että kehdossa tulee vain kiukku, kun kesken unien ei pääsekään kääntymään masulleen tai kääntymään sivuttain 180 astetta.

Nuppu print lakanatNuppu print lakanat

Turkoosista Sydäntalvesta pyysin äitiä tekemään lakanat pinnasänkyyn. Sydäntalvi taitaa olla Nuppu Printin suosituimpia kankaita, eikä se mikään ihme ole. Onhan se todella kaunis, ja värivaihtoehtojakin löytyy muutamia. Turkoosi Sydäntalvi passaa myös pojille! Äitini kertoi muuten, että hänen ompelupiirissä naiset ovat leikanneet Sydäntalvi-kankaasta suuria kukkia irti ja aplikoineet ne kiinni tekemiinsä yöpaitoihin. En nyt kyllä ole ihan varma onko aplikointi ihan oikea sana, mutta siis ommelleet leikkaamansa kukkaset toiseen kankaaseen kiinni. Käsityöjutuissa olen aika uuno.. Myin juuri tällä viikolla jokunen vuosi sitten ostamani ompelukoneen eteenpäin. Siellä se lojui kaapissa täysin käyttämättömänä, joten oli aika laittaa se eteenpäin.

Nuppu print lakanat

Pinnasänky sijaitsee tällä hetkellä makuuhuoneessamme sängyn vieressä. Sieltä pikkuisen saa helpoiten syömään yöllä ja silittäminenkin käy ilman, että tarvitsee itse tehdä mitään muuta kuin liikuttaa kättä ja alkaa suhista. Shhhh-ääntely kyllä loppuu usein aika nopeasti, sillä sitä on ihmeen rankkaa tehdä unenpöpperössä! Pinnasänky siirretään pienen ihmeen omaan huoneeseen siinä vaiheessa, kun yöllä ei herätä kuin maks. yhden kerran. En jaksa keskellä yötä ravata talon toisesta päästä toiseen useampaa kertaa. Nähtäväksi jää, missä vaiheessa siirto tapahtuu. Kiirettä ei ole, mutta kunhan kiinteät ruoat saadaan täydellä teholla käyntiin, pitää katsoa mitä yösyöttöjen kanssa pitäisi tehdä. Onko edessä kenties unikoulu vai olisiko jotain hieman lempeämpää keinoa saada tissiposki luopumaan yöllisistä läheisyyshetkistä. Nähtäväksi jää!

Nuppu print lakanat

Tekemistä täällä vielä on nukkumisten ja erityisesti nukahtamisen kanssa. Eteenpäin mennään kuitenkin hitaasti ja varmasti, esikoisen kanssa olemme varmasti tehneet hölmöjäkin valintoja, mutta näissä asioissa ei kuitenkaan voi mitään peruuttamatonta tehdä, korjataan väärät valinnat sitten ajan kanssa, jos sellaiseen tulee tarvetta.

Viime päivät meillä ollaan oltu ensimmäisen flunssan kourissa. Pienen ihmeen uni on ollut katkonaista tukkoisen nenän ja yskän takia. Rinta on maistunut viime öinä tiuhaan tahtiin ja olen sitä antanut aina kun pinnasängystä on alkanut itkua kuulua. Horatio onkin sitten viime aikoina ollut meistä ainoa, joka on nukkunut öisin ja päivisin just niin paljon kuin haluaa. Isoveljen oikeuksia!

Nuppu print lakanatNuppu print

nuppu print

Yhteistyössä Nuppu Print

Vauvan kanssa matkalla: vinkkejä helteiseen Espanjaan

Madridissa oli elokuussa odotetusti hurjat helteet. Kuumaksi kattilanpohjaksi olen Madridia kuullut sanottavan, eikä siinä liiemmin ole liioiteltu. Miljoonakaupunki, joka on kaukana merestä ja ikään kuin laakson pohjalla, ei ole mikään viilein vaikka kuumimpina kesäkuukausina.

Paikalliset pakenevat Madridista erityisesti elokuussa lomille mm. juuri Vigoon, jossa oleilimme viikon Madridissa suhaamisen jälkeen. Osa pienimmistä putiikeista sulkee jopa ovensa elokuussa muutamaksi viikoksi, osa koko kuukaudeksi. Meiltä jäi väliin esimerkiksi muutama hehkutettu herkkukauppa, sillä niissä oli elokuussa lappu luukulla.

Espanja, Vigo

Ennen matkaa en suuremmin miettinyt mitä seikkoja tulikuumassa kaupungissa tulisi 5-kuukautisen vauvan kanssa ottaa huomioon, eniten mietin ja jännitin lentoja sekä sitä, miten oma maitoni riittää pienelle ihmeelle, jos hänellä on kuumuuden takia jatkuvasti kova jano.

Mitään suunnitelmia emme menemisten ja tulemisten kanssa etukäteen tehneet, päätimme mennä täysin vauvan ehdoilla. Meillä kun sattuu olemaan sellainen vauva, joka ei vaunuissa hereillä viihdy, joten lähes kaikki liikkuminen tuli tehdä päiväunien aikaan. Ja niitä päiväunia meillä ei nukuttu reissun aikaan kuin sellaiset 40 minuuttia kaksi tai kolme kertaa päivässä.

Espanja, Madrid

Tein vauvalle ennen reissua joitakin hankintoja, jonka lisäksi pakkasin kotoa jo entuudestaan löytyneitä kamoja matkalaukun pohjalle – tarpeellisia sekä tarpeettomia.

UV-suojattu kesähattu lipalla sekä hauskalla selkälierillä oli reissussa varsin kätevä, vaikka tuntui aika pahalta maksaa hatusta melkein 20 euroa yhden matkan takia, samaan aikaan kun Suomessa oltiin ottamassa syksy vastaan. Hattu oli hyvä erityisesti silloin kun vaunuista herättiin ja alkoi armoton huuto. Silloin ei auttanut kuin napata poika syliin ja kantaa häntä. Kantaminen ei ollut mitään luksusta 40 asteen helteissä, vaikka kuinka valittiin aina teiden varjoinen puoli. Hatun takia vauvan olkapäät pysyivät kuitenkin auringolta suojattuina (meillä oli käytössä pääsääntöisesti hihattomia ja lyhythihaisia bodeja kuumimpina päivinä).

imettäminen ulkomailla, espanjaEspanja, Madrid

Kantamista helpottamaan meillä oli mukana kantoreppu, joka on ollut pojan syntymästä asti kovassa käytössä (juurikin siitä vaunukammosta johtuen). Kantorepun sai jemmattua matkarattaiden alakoriin, ja sieltä sen sai käyttöön aina kun tarvetta oli. Eniten käytin kantoreppua Vigossa, jossa olin päivät vauvan kanssa yksin, mutta kyllä sitä Madridissakin käytettiin. Ihan korvaamaton se oli mm. Kuninkaallisessa palatsissa, jossa saimme kierrellä upean palatsin täysin rauhassa läpi vauvan torkkuessa onnellisena kantorepun kyydissä äidin sydämentykytystä kuunnellen. Ei olisi kuuna päivänä onnistunut matkarattaiden kanssa!

Espanja, MadridEspanja, Madridvigo_espanja

Rattaista puheenollen meillä oli mukana vain matkarattaat. Hommasimme jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää Babyzen Yoyo plussat, joihin olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä. Nämä matkarattaat eivät paina mitään, ne saa järkyttävän pieneen kokoon (ne saa ottaa myös lentokoneeseen mukaan), rattaat liikkuvat kuin unelmat (loskasta ja hiekkarannoista ei ole kokemusta) ja voin kannella niitä vauva kyydissä myös yksin esim. portaita ylös ja alas.

Espanja, MadridEspanja, Madrid

Hommasimme matkarattaisiin juuri ennen matkaa Babyzenin oman hyttysverkon sekä aurinkovarjon. Hyttysverkko oli täysin turha, mutta ehkä sille on käyttöä Suomessa ensi kesänä! Aurinkovarjoa osa kehui ja osa haukkui kun kyselin etukäteen sen tarpeellisuudesta. Meistä varjo oli tosi kätevä! Tätä meidän varjoa sai käänneltyä helposti ja nopeasti vaikka mihin asentoon ja se oli kätevää, kun eihän se aurinko koskaan samasta paikasta paista kun kaupungilla köpöttelee.

Varjon lisäksi mukana oli myös vaunuverho, jota pidimme aina päiväunien aikaan alhaalla. Vaunuverho jätti rattaiden sivuun sopivat kaistaleet, jotta ilma pääsi kiertämään rattaissa edes jonkin verran.

Espanja, Madrid

Ostin reissuun vauvalle myös oman aurinkorasvan. Kipitin apteekkiin ja kysyin minkämoista rasvaa voi viisikuukautiselle laittaa ja apteekkitäti näytti oikean pullon. Ei se alle 100 ml pullo ilmainen ollut, enkä osaa sen tarpeellisuudesta sen enempää sanoa. Ehkä se kuitenkin oli tarpeen, vauvan iho ei ruskettunut taikka palanut, eikä se myöskään reagoinut rasvaan mitenkään (meidän jässikällä on luonnostaan kyllä hurjan hyvä iho). Vauvaa emme tietenkään pitäneet auringossa juurikaan, aina pyrimme olemaan varjossa, mutta silti rasvasin vauvan jalat, kädet sekä naaman joka aamu ennen kuin lähdimme liikkeelle. Rasvaa lisäsin tarpeen mukaan pitkin päivää – lähinnä jalkoihin, jotka pötköttivät rattaista auringon armoilla silloin tällöin.

imettäminen ulkomailla, espanja

Hoitolakkua emme ottaneet matkalle mukaan. Meidän hoitolaukkua kun ei ihan näppärästi kokonsa takia saa kiinni pikkuruisiin matkarattaisiin. Kävin siis ostamassa hoitorepun reissua varten. Ihan normaali Kiplingin reppu se on, ei siis mikään varsinainen hoitoreppu. Taskuja ja lokeroita laukussa on kuitenkin paljon, jonka lisäksi sen tärkein ominaisuus on se, että se mahtuu matkarattaiden suht kapeaan alakoriin. Lisäksi hoitolaukku olisi ollut aika mahdoton siitäkin syystä, ettei sitä sekä vauvaa olen kovin mielekästä kantaa samaa aikaa pitkiä aikoja. Reppu kulkee kätevästi tarpeen mukaan selässä oli vauva sylissä tai ei. Lisäksi reppu on näppärä silloinkin kun on liikkeellä vain kantorepun kanssa – vauva omassa repussaan etupuolella ja vaipat, harsot, lompakot, vaihtovaatteet yms. kulkee selän puolella omassa repussa.

vigo_espanja

Tämmöisiä juttuja tuli mieleen ensimmäisellä ulkomaanreissulla vauvan kanssa. Toki kaikkien hankintojen lisäksi vauvan kanssa matkatessa varmasti tärkein vinkki on avoin mieli! Mitä tahansa saattaa tapahtua, kaikki lapset ovat erilaisia ja kaikki vanhemmat haluavat matkaltaan vähän erilaisia juttuja. Omalla kohdalla teki esimerkiksi aika tiukkaa jättää useat museot sekä hienommat ravintolat väliin, lisäksi jatkuva vauvan ehdoilla liikkuminen ärsytti aika ajoin, matkarattaissa huutava vauva sai punan nousemaan kasvoille ja shoppailusta pitävänä saatoin muutamana kertana mielessä ajatella, että jestas kun saisin koluta kauppojen kesäalet läpi yksin, kaikessa rauhassa. Mutta nyt ei hetkeen olla yksin. Senkin aika koittaa taas kunhan pieni ihme kasvaa hieman ja maitobaarin läsnäolo ei ole enää muutamien tuntien välein pakollista. Nyt nautitaan tästä (lyhyestä) ajanjaksosta ja pyritään ottamaan siitä kaikki ilo irti!

vigo_espanja