Brunssi: Vanha Viilatehdas, Kuninkaan lohet 29.7.2017 (Vantaa)

Moni blogiani pidempään seurannut varmasti tietääkin, että olemme tavanneet herra Longfieldin kanssa hurjan nuorina. Niin nuorina, että olen viettänyt herran kanssa jo yli puolet elämästäni. Olin vasta viidentoista, kun päätimme alkaa olla yhdessä. Heinäkuun viimeisenä päivänä meillä oli 17. vuosipäivä, ja samaisena päivänä juhlimme myös 8. kihlajaispäivää.

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Yhdessä tallustettuihin vuosiin mahtuu niin paljon muistoja, että niistä voisi kirjoittaa kirjasarjan. Tietyltä kantilta kun asiaa ajattelee, niin on täysin käsittämätöntä, että kaksi näinkin erilaista ihmistä on pitänyt yhtä aivan teiniajoista asti.

Suhteessamme taidan rakastaa eniten sitä, että olemme ihan aidosti kasvaneet yhteen. Tunnemme toisemme läpikotaisin, meillä ei ole varmasti mitään sellaista mitä toinen ei toisesta tietäisi, ja tärkeimpänä kaikista pidän sitä, että meillä on hyvä olla yhdessä. Emme kaipaa suuremmin omaa aikaa erossa toisistamme, vaan tykkäämme tehdä ja olla yhdessä.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Muistan, kun olimme neuvolan järjestämässä perheillassa odottaessani pientä ihmettä. Pariskunnat, joista kaikki siis odottivat esikoistaan, kertoivat tilaisuuden alussa toisistaan, ja satuimme olemaan viimeiset jotka pääsivät ääneen. Kun kerroimme olleemme yhdessä pian 17 vuotta, kuului huoneessa muutama yllättynyt äännähdys. Tilaisuuden vetäjä onnitteli meitä sanoen, että taisimme tehdä hänen järjestämien esikoisperheiltojen ennätyksen. Se tuntui hassulta, sillä yhdessä viettämämme aika ei tunnu pitkältä ajalta.

Lapsia meille olisi toki voinut tulla tässä ajassa jo vaikka vähän suurempikin katras, mutta pienen ihmeen aika tuli vastaan reilun 16 vuoden jälkeen.

mywear Citymarket

Tämän vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä emme siis olleet enää kahdestaan, joten vuosipäivän juhlistaminen ei käynyt ihan niin helposti kuin edellisinä 16 vuotena. Pieni ihme ei ole ollut hoidossa, sillä alun koliikkihuudot olivat sen verran rajut, ettemme yksinkertaisesti halunneet viedä vauvaa hoitoon. Eikä meillä muutenkaan ole ollut mitään tarpeita lähteä kahdestaan mihinkään, joten hoitotarpeita ei ole edes ollut. Mutta nyt sellainen tuli vastaan.

Päätimme lähteä viettämään vuosipäivää brunssin merkeissä. Olemmehan hurjia brunssifaneja jo usean vuoden takaa, ja vauvan vieminen hoitoon tuntui jotenkin iisimmältä päivä- kuin ilta-aikaan. Hoitajaksi valikoitui ihana anoppini, ja brunssipaikkaa aloimme metsästää anopin lähimaastosta. Herra Longfield löysi lopulta Vantaalta minulle täysin tuntemattoman paikan, joka osoittautui ihan nappivalinnaksi.

Paikan nimi oli Vanha Viilatehdas, ja sen tiloissa toimii Kuninkaan lohet -niminen ravintola. Ravintolassa tarjoillaan brunssia aina silloin tällöin, ja sattumalta 29.7. brunssi oli ohjelmistossa. Seuraavan kerran brunssia taitaa olla tarjolla syyskuun 9. päivä, jonka lisäksi Isänpäivänä katetaan runsas lounas ravintolan tiloihin.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

En ollut itse koskaan kuullutkaan koko paikasta, vaikka olen asunut Vantaalla reippaasti yli 20 vuotta.

Vanha Viilatehdas on kuitenkin nököttänyt Vantaankosken vieressä jo vuodesta 1888 asti. Viilatehdas oli tuohon aikaan puinen tehdasrakennus, jossa toimi varsinaisen viilatehtaan (ei ne varmaan siellä kynsiviiloja kuitenkaan tehneet) lisäksi mylly ja saha. Vuonna 1903 hirsirakenteinen viilatehdas sai väistyä uuden, tiilisen rakennuksen tieltä. Uusi rakennus tehtiin tismalleen alkuperäisen paikalle, ja on sittemmin laajentunut useaan otteeseen.

Viilatehtaan toiminta lakkasi 1960-luvulla ja sen jälkeen viilatehtaan alue myytiin perikunnan toimesta Vantaan kaupungille. Sitten eivät asiat menneet ihan putkeen, kaupunki ei keksinyt rakennukselle käyttöä, ja vuonna 1984 tehdas tuhopoltettiin, mutta ponnekkaiden vantaalaisten ansioita vuonna 1985 viilatehtaalle ja sen alueelle myönnettiin museoviraston suojelupäätös. Kaupunki alkoi kunnostaa aluetta ja vuonna 2002 löytyi vielä sopiva vuokralainen, joka aloitti ravintolatoiminnan Vanhan Viilatehtaan tiloissa elokuussa 2002.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Ja nyt tässä kauniissa ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa voi brunssitella. Miten mahtavaa!

Brunssi koostuu ikään kuin jättimäisestä salaattipöydästä. Jokainen voi koota mieluisensa kokonaisuuden – enemmän tai vähemmän salaattimaisen. Toki brunssipöydästä löytyy myös croissantit, karjalanpiirakat, kahvit, teet sekä jälkkärit, mutta minusta oli oikein virkistävää huomata, että jotkut keksivät vielä uusia juttuja brunsseille.

Varsinaisia lämpimiä ruokia ei pinaattimunakasta lukuunottamtta ollut tarjolla ollenkaan. Kauniisti katettu, ja upeilla kukka-asetelmilla koristeltu noutopöytä notkuikin freeseistä salaateista, joihin oli piilotettu niin kalaa, kanaa kuin läjäpäin kasviksia ja hedelmiä. Lisukkeita oli vaikka kuinka, ja ensimmäistä kertaa törmäsin brunsseilla murennettuun Aurajuustoon. Jestas se maistui hyvältä perunasalaatin kanssa, nam!

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Ei olla herran kanssa yhdessä brunssiteltukaan sitten pienen ihmeen syntymän, joten ei oikein muistettu miten paljon lautaselle ruokaa kannattaa hamstrata. Liikaahan sitä taas otettiin ja masut alkoivat olla tupaten täynnä jo ennen jälkkäreihin siirtymistä. Urhoollisesti kuitenkin hain muutamia herkkuja lisää, mm. savulohisalaatti, perunasalaatti, puolikuivatut kirsikkatomaatit sekä leikkeleet maistuivat minulle oikein hyvin. Ja jotenkin ihmeen kaupalla sain vielä ahdettua sisääni pari palaa pannukakkua jälkkäriksi. Olipahan hyvää!

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Odotimme molemmat, että ensimmäinen kerta ulkona ilman vauvaa tuntuisi jotenkin oudolta ja erikoiselta, mutta ei se kyllä tuntunut miltään. Ihan normaalilta. Puhelintakaan emme tuijottaneet sen enempää kuin normaalisti, sillä anoppi osaa kyllä hommansa. Katsoimme itse asiassa liudan Horation pentukuvia brunssilla, sillä Horatio tupsahti meille suunnilleen tasan kaksi vuotta sitten. Vitsit Horatio on ollut söpö!

Ruoan jälkeen päätimme tehdä vielä pienen kierroksen Vanhan Viilatehtaan ympäristössä, sillä se näytti varsin kutsuvalta. Lisäksi olimme syöneet tuttuun tapaamme tosi nopeasti, joten ajattelimme kaiken olevan täysin okei anopin tykönä. Köpöttelimme käsi kädessä Vantaanjoen rantoja kunnes oli aika lähteä takaisin.

Kotimatkalla saimme anopilta viestin, että pieni ihme on herännyt ja pullo ei kelpaa. Heh! Sitten vain tuhatta ja sataa pelastamaan anoppi. Kuulimme jo pihalle asti tutun huudon (pienellä ihmeellä on valtavan kova ääni!) ja melkein naureskellen kipitimme pimpottamaan ovikelloa. Anoppi sanoi iloisesti, että oli meillä hyviäkin hetkiä!

No se oli vasta eka kerta, ensi kerralla menee varmasti (TOIVOTTAVASTI) paremmin!

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Eniten aviopuolisossa ärsyttää…

Törmäsin Mutsis on -blogissa hauskaan Puolisoni on ärsyttävä, koska… -postaukseen. Meillä on tässä meneillään juuri kuudes hääpäivä, jonka kunniaksi oli pakko ottaa mallia Emilian mainiosta postausideasta ja laatia listat siitä mikä tuossa maailman ihanimmassa aviopuolisossa eniten ärsyttää. Kuudennen hääpäivän (jota kutsutaan myös sopivasti sokerihääpäiväksi) kunniaksi mietimme molemmat omissa oloissamme kuusi toisessa eniten ärsyttävää piirrettä/asiaa.

Rakkauden täyteistä ja unelmat toteuttavaa uutta vuotta 2017 koko lukijakunnallemme!

wedding picture

Herra Longfieldissä ärsyttää eniten..

  1. Ei-asenne. Tämä ärsytyksen aihe on samalla yksi niistä syistä, miksi sovimme niin pirun hyvin yhteen. Minä olen meistä se, joka rakastaa säheltää, suunnitella, miettiä ja toteuttaa. Herra Longfield on taasen järjen ääni (murrr, miten ärsyttävä sana..), joka toppuuttaa ja yrittää ohjailla yli-innokasta vaimoaan taivaita hipovista suunnitelmista edes hieman alaspäin. Mutta jatkuva toppuuttelu käy kyllä hermonkin päälle. Vaikka luulen, että kaksi kaltaistani sekoilijaa ei voisi toimia ikinä hyvin yhdessä – tai ainakaan kovin kauan, sillä konkurssi siinä tulisi vastaan hyvinkin pian.
  2. Herran mielestä pyyhkeitä ei ole syytä pestä koskaan. Ei, vaikka haistan jo metrien päästä oven päällä kuivumassa olevan pyyhkeen. Ja siis haistan! Kyllä kaikki tietää sen hajun kun pyyhettä ei ole pesty yli kuukauteen (hyi hitto) ja siitä leijailee erityisesti kosteana ummehtunut lemu. Yök. Haisevista pyyhkeistä olen huomauttanut 16,5 vuoden yhteiselon aikana varmasti satoja kertoja, vastaukseksi saan usein seuraavan selityksen: Eihän niitä tartte kovin usein pestä, niillähän kuivataan vaan puhdasta ihoa. Just.
  3. Oma-aloitteisuuden puute. Jos jotain pitää tehdä, herra Longfield tekee sen 110 % kotona sekä töissä. Mutta mitään ”turhaa” taikka ”ylimääräistä” on turha odottaa tapahtuvan. Mutta tämä sama taitaa vaivata myös (useita/joitakin) muita miehiä, jotenkin heille riittää paljon vähempi kuin naisille (yleistämättä sen enempää). Sellainen idearikkaus puuttuu lähes kokonaan, mutta onneksi herralla on kovin idearikas vaimo, heh.
  4. Ruoan laittaminen just eikä melkein ohjeiden mukaan. Kun herra kokkaa, reseptit luetaan pilkuntarkasti. Niin tarkasti, että jos ohjeessa sanotaan, että ainekset pitää sekoittaa puuhaarukalla teräskulhossa, niin niitähän ei voi sekoittaa missään tapauksessa muovilusikalla muoviastiassa, ei siis millään.
  5. Säästeleväisyys. Enkä tarkoita tällä rahan säästämistä (sitä ei osata kumpikaan), vaan ihan kaikkea muuta. Pari esimerkkiä. On todella ärsyttävää kun herra ostaa kaupasta talouspaperia, jonka yksi arkki on jaettu kahtia. Ja sitten kotona herra alkaa pestä keittiöntasoja sillä yhdellä talouspaperiarkin puolikkaalla. Hän kääntelee arkin puolikasta säntillisesti niin, että puhdasta pintaa riittää mahdollisimman pitkään. Ei tsiisus, siinä vaiheessa mun on pakko poistua keittiöstä. Toinen paperiin liittyvä ärsytys koskee vessapaperia. Jos herra joskus sattuu näkemään (tai kuulemaan vessanoven läpi) kuinka paljon rullaan vessapaperia pyyhkimishommiin, saan sellaiset arvostelut osakseni ettei totta. Kyllä sanon ihan suoraan, että on aivan eri asia pyyhkäistä joku pieni vuorenhuippu yhdellä arkilla kuin kokonainen kraateri! Siinä ei yhden arkin kanssa pitkälle pötkitä. Kolmas tähän kategoriaan liittyvä ärsytys koskee herran kännykkää. Hän on saanut töiden kautta Lumian (en tajua miten kukaan normaali ihminen ostaa ikinä Lumiaa..), ja se on niin p*ska! Herra kiroaa puhelinta viikoittain, mutta ei suostu sitten millään ostamaan omilla rahoillaan uutta normaalien ihmisten puhelinta. Minä olen viime vuosien aikana jouluna ja merkkipäivien alla kysynyt, josko ostaisin herralle HYVÄN puhelimen lahjaksi, mutta vastaus on aina tiukka EI. Kuulemma tällä p*skalla pärjää ihan hyvin, onhan se sentään ilmainen. En ymmärrä..
  6. Väkivaltaisten videoiden katselu. En voi ymmärtää miksi joku haluaa varta vasten katsella ISIS-videoita sekä muita väkivaltaisia videoita netistä. Siis oikeasti väkivaltaisia. Melkein suutuin kun kuulin, että herra oli katsonut jotain kamalia ISIS-videoita, joissa joukkomurhattiin ihmisiä. Kysyin häneltä, että mitä hemmetin järkeä niitä on toljottaa, maailmassa on ihan tarpeeksi pahaa ilman, että sillä pitää ruokkia aivoja ihan oma-aloitteisesti. Kuulemma sen takia, että tietää oikeasti miten kamalia esim. terroristijärjestöt ovat. Ettei ne ole mitään leikin asioita. Ai jaa, no tiesin sen kyllä jo ihan teurastusvideoita katsomattakin. Ennen ISIS-videoita ollaan juteltu myös väkivaltaisista elokuvista. Herra on niitä ilmeisesti katsellut aika vapaasti pienestä asti, minulla kun taas oli tiukat ehdot, ettei mitään K16-leffoja katsota ennen kuin olen täyttänyt 16. Näiden osalta herra on kyllä kallistunut minun kanssani samoille linjoille siitä, ettei niitä ikärajoja ihan turhaan leffoihin ja videoihin ole laitettu. Muutamista elokuvista on herralla sen verran kovat pelkotilat nuorempana jäänyt.

Hulissa ärsyttää eniten..

  1. Huli ei hyväksy sairastelua, ainakaan minussa. Oon kylläkin vähän taipuvainen miesflunssailuun, ja välillä suurentelen vaikkapa pienestä nuhasta johtuvia kestämättömiä tuskiani, ja silloin jotenkin salaa hyväksynkin sen jos Huli tuhahtelee kun oon vaikkapa imuroimisen tai tiskien laiton sijasta maannut himassa 8 tuntia Family Guyta katsoen. Mutta silloin kun oon oikeesti kipeä, kyrsii kun Huli hermostuu siitä etten ole keuhkokuumekoomassa maatessani tajunnut omaehtoisesti ryhtyä etsimään hyviä salaattireseptejä huomiselle päivälle. Kyllä se välillä on oikein hoivaavainenkin kun oon kipeä, mutta silloinkin siitä jotenkin aistii semmosen kevyen roolinvetämisen ja kaiken takana kytevän tukahdutetun raivon kun ei toi vätys oo verhojakaan ees viitsinyt silitysraudalla suoristaa, ota tästä teetä sitten niin, voi voi, muista nyt levätä, lepää oikein perkeleesti nyt sitten, älä missään nimessä tee yhtään mitään hyödyllistä enää ikinä koska sulla on ehkä o,1 astetta kuumetta.
  2. Huli on kova tekemään ja häseltämään kaikenlaista, mutta vaikeampaa on jälkien korjaaminen kun tekemiset on tehty ja häseltämiset häselletty. Tai no, kyllä ne aikanaan korjataan, mutta minua ärsyttää kun tuntuu että yhden voileivän laiton jälkeenkin keittiö on täynnä jauhoja ja granaatinomenan räjähdysjälkiä ja likaisia astioita, kaikkia hemmetin taikinaisia kulhoja ja möhnäisiä kauhoja lojuu tasoilla ja joskus lattioillakin. Niitä sitten joudun minä raukka pois korjailemaan vaikka olisin vasta viime viikolla kerran melkein aivastanut.
  3. Hammastahnatuubien käyttö on Hulille haasteellista. Nykyisin onneksi on keksitty semmosia tuubeja missä se korkki on sillee jännästi kiinni siinä tuubissa, niiden kanssa Huli osaa toimia, mutta niiden semmosten kanssa mistä pitää korkki kiertää auki, niin se korkin kiinni kiertäminen ei onnistunut ikinä, tuubi jäi aina auki ja se korkki pöydälle vielä sillee että se hammastahnainen puoli on pöytää vasten. Ja sitten kun rikospaikalle illalla palasi, auki jätetty tuubi olikin hammastahnan sijaan täynnä betonia, ja kylppärin tasolle oli hammastahnaisesta korkista jäänyt valkonen renkula jonka saa irti ehkä liekinheittimellä. Sille, joka keksi ne semmoset napsukorkkiset hammastahnatuubit, pitäisi myöntää Nobelin kaikki palkinnot kymmenen vuotta putkeen.
  4. Jos ajellaan jonnekin missä ei olla aiemmin oltu, ja ei meinaa osoite syystä tai toisesta löytyä, Huli alkaa jostain syystä ajamaan aina ihan helvetin lujaa. Se on vielä siitä ikävä juttu, että yleensähän siinä loppuvaiheessa ollaan jossain asuinalueella tai muualla pienellä tiellä. Lue siinä nyt sit karttaa kun Huli kaahaa jossain tuntemattomassa risteysviidakossa 80 km/h ja huitelee samalla kädellä oikealle että olikohan se tuolla vasemmalla, ja ihan sama mitä sanot, käännynpä tästä nyt tänne random-tielle missä on näköjään umpikuja ja vauhti kiihtyy 110 km/h. Nykyään yritän aina ite päästä auton rattiin jos ollaan johonkin vähän vieraaseen paikkaan menossa.
  5. Jos Huli mielestään tietää jonkun asian, on suunnilleen kirkonkirouksen ja Jokeri-faniksi julistamisen veroinen loukkaus alkaa sitä asiaa tarkastamaan. No, onhan se myönnettävä että 9 kertaa kymmenestä tämmösissä tilanteissa Huli sitten lopulta on tiennytkin sen asian ihan oikein, mutta ei se tarkastaminen silti mitään haittaisi, ja aina välillä tulee sit se kymmeneskin kerta vastaan ja se huomataankin sitten vasta perillä kun ollaan ajettukin ihan väärään paikkaan, koska varmana oikeaksi tiedetty osoite olikin jotain ihan muuta. En oo vielä ollut niin itsetuhoisella tuulella, että olisin kokeillut, mitä kävisi jos näissä tilanteissa alkaisin ääneen meuhaamaan ”mitäs mä sanoin”, ja toivon terveyteni tähden etten koskaan moista erehdykään tekemään. Huli kyllä tietää näissä tilanteissa jo muutenkin, että mielessäni myhäilen itsetyytyväisenä ja näytän voitto-silmää, ja siis riitahan meillä on jo muutenkin valmiiksi käynnissä koska olen osoitteen tarkastusta julennut mennä ehdottamaan aiemmin.
  6. Hulin mielestä on selvää säästöä ostaa mitä tahansa 100 eurolla, jos sen oikea hinta on joskus ollut 200 euroa. Oon kanssa alkanut tässä epäilemään, että Hulilla saattaa olla tapana näissä tämmösissä ostelujutuissa tehdä sillee, että eka se kertoo että kato, täältä sais tämmösen jutun 5000 eurolla, vaikka se oikeesti maksaa 8000 euroa, eikö kantsuiskin nyt ostaa hei? Sitten kun oon oksentanut järkytyksestä lattialle, Huli myöntyy että joo, onhan se aika paljon, no, on täällä tämmönenkin, maksaa 1500 euroa, oikee hinta ois 3500 euroa, tää nyt ois tosi hyvä jo. Sitäkin kun sitten olen kakistellut aikani, ladataan tämä kolmas vaihtoehto mikä maksaa VAIN 100 euroa ja se on hei 50% alennuksessa nyt, ja aattele miten paljon halvempi tää on ku ne 5000 ja 1500 euron jutut, ja nytkin kun tätä tällee kirjottelen tähän niin huomaan aattelevani että joo, onhan se 100 euroa kyllä aika vähän kun ei oo sentään se 5000 euroa, ja 50% alennus, on se kyllä hyvä, siinähän vähän niinku säästää toisen 100 euroa.. voi hitto. Mua on vedätetty kaikki nämä vuodet.

hääkuva

Totuus Romeosta ja Juliasta

Tullessamme Veronaan, kysyin herra Longfieldiltä (meidän perheen historiafriikiltä) ensi töikseni hieman nolona, onko Romeon ja Julian tarina tosi vai ei. Vastausta ei tietopankkini päästä heti tullut, joten asiahan piti selvittää.

giulietta_balcony_verona3

Romeon ja Julian traaginen rakkaustarina sai alkunsa jo paljon ennen William Shakespearen 1500-luvun lopussa kirjoittamaa näytelmää. Jos ette tienneet (me emme), Shakespeare ei keksinyt tarinaa kahdesta onnettomasta rakastavaisesta omasta päästään.

Näytelmä ei ole kaikilta osin pelkkää fiktiota. Se on saanut alkunsa kahdesta nuoresta rakastavaisesta kertovasta vanhasta tositarinasta, jotka elivät Veronassa ja kuolivat toistensa puolesta. Tarinasta on monia eri versioita, ja se on aikojen saatossa elänyt suuntaan jos toiseen – sitä on värittänyt useat eri henkilöt vuosien aikana. Shakespeare seuraili omassa näytelmässään tarinan varhaisempia versioita.

giulietta_balcony_verona1

Myös tarinassa esiintyvät kaksi kilpailevaa sukua – Montecchit (Montaguet) sekä Cappellettit (Capuletit) – ovat olleet ihan oikeasti olemassa 1300-luvulla. On jopa pystytty todistamaan, että Cappellettit ovat asuneet Veronassa sijaitsevassa Julian talossa, joka on nykypäivänä parvekkeineen Veronan tunnetuin nähtävyys. Romeon ja Julian tarina siis kyllä pohjautuu tositarinaan ja oikeisiin Veronassa asuneihin sukuihin, mutta varsinaiset hahmot ja juonenkäänteet ovat suurimmaksi osaksi pelkkää fiktiota – Shakespearekin lisäsi löytämäänsä vanhaan tarinaan muutamia jänniä käänteitä ja lisähahmoja, koska hän halusi tehdä tarinasta vielä jännittävämmän ja mielenkiintoisemman.

giulietta_balcony_verona9

Keskiaikaiset holvikaaret johdattelevat kävijän käytävää pitkin pienehkölle sisäpihalle. Käytävän seiniltä voi lukea tuhansia ja taas tuhansia käsinkirjoitettuja rakkausviestejä monilla eri kielillä. Käytävän päässä oleva pieni ja vaatimaton sisäpiha Julian taloineen sekä parvekkeineen on yksi tunnetuimpia maailmankirjallisuuden keskipisteitä, se on Romeon ja Julian rakkaustarinan päänäyttämö. Siellä Romeo kuuli parvekkeen alle piiloutuneena kuinka Julia hoilotti parvekkeelta ääneen palavan rakkautensa Romeota kohtaan. Oih ja voih!

giulietta_balcony_verona8giulietta_balcony_verona6giulietta_balcony_verona7

Noin 1200-luvulla rakennettu Julian talo sijaitsee Via Cappelolla. Alun perin talo ei ollut kyllä Julian talo, se oli vaan talo. Julian taloksi rakennusta alettiin kutsua vasta 1800-luvulla, ja kuuluisa parveke lisättiin talon kylkeen ensimmäisen Hollywoodissa tehdyn Romeo ja Julia -elokuvan jälkeen vuonna 1932. Leffa sai aikaan niin suuren yleisöryntäyksen pienelle veronalaiselle sisäpihalle, että jotain kivaa ekstraa piti turisteille keksiä.

giulietta_balcony_verona4

Aivan Julian parvekkeen alla seisoo pronssinen Julian patsas, jonka oikeaa rintaa kaikki käyvät hipelöimässä. Hieman oudon perinteen alkuperä ei ole täysin varmana kenelläkään tiedossa. Mutta ei kai sillä niin väliä, pääasia, että pääsee koskettelemaan naisen rintaa – tuokoon se sitten mukanaan onnea rakkauselämässä tai toteuttakoon koskettelijan suurimmat haaveet. Kumpaakin kuulemma voi tapahtua..

giulietta_balcony_verona5

On kai sanomattakin selvää, että tungos sisäpihalla on valtava, eikä mistään äärettömän romanttisesta hetkestä voinut ainakaan meidän mielestä puhua. Mutta kyllä pienellä sisäpihalla saattoi aistia jotain tunnelmallista sekä lämmintä. Rakkaus yhdistää, ja olihan se mukavaa katsella parvekkeella söpöjä suudelmia vaihtavia pariskuntia. Olkoonkin että se parveke on tehty vasta 1930-luvulla, eikä sieltä ole siis voinut edes kukaan Cappellettin suvun siivoojakaan käydä rakkauttaan Montecchin suvun talonmieheen oikeasti 1300-luvulla ääneen huokailemassa, fiktiivisistä Romeosta ja Juliasta puhumattakaan. Ajatus on kuitenkin tärkein!

giulietta_balcony_verona2_c_matka_

Sisäpihalle pääsee katsomaan kuuluisaa parveketta ilmaiseksi. Käynti parvekkeella maksaa erikseen.

Katkelma parvekekohtauksesta

Julia: Voi mua!
Romeo: Hän puhuu! Puhu taasen, kirkas enkelini!
Niin ylvä yössä olet pääni päällä,
kuin taivaan siivillinen airut silmiss’,
on hämmästyvän kuolevaisen,
joka kumartuin taapäin sitä tuijottaa,
kun leijuvilla pilvillä se liitää
ja povell’ ylä-ilmain purjehtii.
Julia: Oi, Romeo, Romeo! Miksi olet Romeo?
Isäsi nimes kiellä; tai jos sinä
et sitä tahdo, vanno lempes mulle,
ja kapulet en enään ole minä.
Romeo: Puhunko jo, vai kuuntelenko vielä?
Julia: Sun nimes vain on viholliseni;
sin’ olet sinä, etkä Montague?
Ei käs’, ei jalka, ei suu, ei silmä, eikä muukaan osa
sun miehest’ ole. Ota toinen nimi!
Mit’ on se nimi? Mitä ruususks kutsut,
yht’ ihanasti toisin nimin tuoksuu.
Näin Romeo, vaikk’ ei nimens oiskaan Romeo,
on yhtä kallis nimensä vailla.
Pois heitä nimes, se ei sinuun kuulu,
ja nimest’ ota minut kokonaan!

– Shakespeare (suomentanut Paavo Cajander)

giulietta_balcony_verona11

Puuhääpäivä 1.1.16

Jokainen onnellinen avioliitto
edellyttää kuutta asiaa:
ensimmäinen on usko
ja ne viisi muuta ovat luottamus.

– Elbert Hubbard

Ja minä uskon ja luotan pohjattomasti meidän rakkauteen.
Kiitos rakas, olet kaikkeni. ♥

p.s. Kurkatkaa Instagramin puolelta missä ja miten hääpäivää vietetään..

häät2häät1

1.1.12 Paperihääpäivä

1.1.13 Pumpulihääpäivä

1.1.14 Nahkahääpäivä

1.1.15 Keramiikkahääpäivä

Illallinen taivaan alla – kahdelle

Moni on varmasti kuullut Illallinen taivaan alla -tapahtumasta, joka starttasi Helsingissä vuonna 2013. Meidän asuinalueella tiedusteltiin kesän aikana, josko järjestäisimme yhdessä vastaavan tapahtuman elokuun alussa. Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään, ja koska en jaksanut alkaa itse häsätä koko kylälle illallistapahtumaa, päätin järjestää sellaisen vain meille kahdelle – herra Longfieldille ja mulle. Niin ja toki Horatio pyöri mukana koko ajan purren varpaita ja hyppien jalkojamme vasten ruoantähteiden toivossa. Mutta noin periaatteessa vietimme oikein romanttisen illan ihan vain kahdestaan elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla (2)illallinen taivaan alla (4)illallinen taivaan alla (11)

Halusin tehdä kaiken itse illallista varten. Siirsin iltaa varten jo aiemmin päivällä nurmikolle, varastokopin taakse, toisen terassipöytämme kahden tuolin kera. Pöydän päälle levitin valkoisen pöytäliinan ja nostin pöydälle kynttilöitä sekä kukkapuskan. Viritin varaston seinälle sekä pöydän takana olevaan kuuseen värikkäitä pallovaloja, joiden toivoin tuovan kivaa fiilistä tummenevaan elokuun iltaan.

Kun pöytä oli valmis, oli aika siirtyä köökin puolelle. Alkupala korvattiin alkudrinkillä. Tosin olin sen verran hölmö, etten lukenut drinkin teko-ohjeita etukäteen, ja sitten illallisen alussa kävi se perinteinen kotikokin moka – reseptin lopussa luki ”anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti”. Mutta kun mä tarvitsin ne drinkit nyt heti.. No ei hätä ollut sen näköinen. Alkudrinkin alkudrinkiksi juotiin sitten SodaStreamilla tehtyä makukivennäisvettä, jonka sekaan viskelin tuoreita vadelmia.

illallinen taivaan alla (3)

Reilun puolen tunnin höpöttelyn jälkeen lähdin sitten keittiöön tekemään niitä oikeita alkudrinkkejä. Reseptin nappasin kesän Maku-lehdestä, jossa oli useampi kesäinen drinkkiohje. Me kittasimme vadelmaista Gin Tonicia, josta pidin oikein paljon.

Vadelmainen Gin Tonic

2 annosta

  • muutama kourallinen tuoreita vadelmia
  • 1 dl giniä
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl vastapuristettua limettimehua
  • 1 rkl kivennäisvettä
  • jäitä
  • tonic-vettä

1. Mittaa pieneen kulhoon vadelmat, gini, sokeri, limettimehu ja kivennäsivesi.

2. Sekoita ja anna maustua noin tunti jääkaapissa.

3. Laita kahden lasin pohjalle jääpaloja ja kaada vadelma-ginisekoitus laseihin. Viimeistele tonic-vedellä.

illallinen taivaan alla (7)illallinen taivaan alla (8)

Alkudrinkkien tekohetkellä laitoin myös veden kiehumaan illallisen pääruokaa varten. Söimme alkukesän Italian matkallamme monen monituista kertaa Toscanan alueella ällistyttävän hyvää ja yksinkertaista pestopastaa. Ostimme reissulta kotiin pastaa sekä hyvää italialaista pestoa, sillä halusimme yrittää tehdä tätä herkkuruokaa myös kotona.

Pestopastaan tulee perinteisesti pastan ja peston lisäksi myös perunaa sekä papua, mutta minä jouduin palkokasviallergiani takia jättämään pavut annoksesta pois. Keitin kuitenkin rosamunda-perunoita, jotka sopivat pastan sekaan yllättäen todella hyvin. Pastan tein suunnilleen Lidia’s Italy -sivuilta löytämäni reseptin mukaan. Pesto meillä oli tosiaan valmiina, mutta helppoahan sitä on myös itse valmistaa.

No miltäs se pasta sitten maistui elokuisen kuumahkon Suomen ilta-auringon alla? Todella hyvältä. Annos sai aikaan meissä molemmissa onnellisia hymähtelyitä, ja olipas ruoan äärellä aika ihana muistella yhdessä onnistunutta alkukesän reissua (samalla kun eräs nimeltä mainitsematon karvapallo pureskeli iltariehumisen merkeissä varpaitani).

illallinen taivaan alla (5)illallinen taivaan alla (6)

Pastan jälkeen pöydän ääressä soi edelleen mukava illan teemaan sopiva musiikki. Kannoin likaiset astiat pois ja aloin tehdä viimeistelyjä illallisen jälkiruokaa varten. Olin kyhännyt jälkkäriksi varsinaisen makeapommin. Vai miltä teistä kuulostaa S’mores pudding pie?

Juuri ennen tarjoilua mahtavan tuhdin piirakan päälle levitettiin kasa pieniä vaahtokarkkeja, joiden pinta ruskistettiin nopeasti tohottimella. Pihan valtasi tohottamisen aikana makea tuoksu, joka sai tämän sokerihiiren täysin valtaansa. Piirakan reseptin nappasin M Loves M -blogista, josta voitte halutessani käydä kurkkaamassa lähes ällömakean piirakan reseptin.

illallinen taivaan alla (9)illallinen taivaan alla (10)

Piirakkaa syötiin kaikessa rauhassa teekupposten kera. Ilta ei auringonlaskun jälkeen ollut enää kovin lämmin, joten päälle haettiin lisää vaatteita ja jalkaan sujautettiin villasukat. Kiire ei ollut minnekään. Horatiokin oli rauhoittunut ja kuorsasi pöydän alla. Meillä oli hurjan hyvä olla yhdessä siinä tumman elokuisen tähtitaivaan alla.

illallinen taivaan alla_c_piha_.jpg