Greenwichin nollameridiaani Lontoossa

Moridiaan, Herra Longfield tässä.

Nollameridiaani. Sellasesta nyt sitten täytyy kirjottaa.

Nollameridiaani on pituuspiiri, jonka pituusaste on määritelty nollaksi. Mitä se nyt sitten tarkoittaa edes? No en minä tiedä, mutta onneksi Wikipedia tietää.

greenwich-nollameridiaani-london1

Maapallohan on semmonen mötkäle, että se on jaettu pallon pituussuunnassa 360 pituuspiiriin, ja leveyssuunnassa 180 leveyspiiriin. Näiden avulla ihminen voi sitten ilmoittaa olinpaikkansa ihan missä tahansa maapallolla seisookin, Helsinki esimerkiksi sijaitsee semmosessa paikassa kun 60 astetta pohjoista leveyttä, ja 25 astetta itäistä pituutta. Jos oikein alkaa hiuksia halkomaan, niin nämä piirit on vielä jaettu jokainen 60 yhtä suureen osaan joita sanotaan minuuteiksi, ja nämä minuutitkin on jaettu vielä 60 yhtä suureen osaan, joita sanotaan sekunneiksi. Eli jos vaikka meet Helsingissä Presidentinlinnan pihalle seistä toljottamaan, niin voit tarkentaa sijaintiasi sanomalla että oot kohdassa 60 astetta, 10 minuuttia ja 5 sekuntia pohjoista leveyttä, ja 24 astetta, 57 minuuttia ja 23 sekuntia itäistä pituutta, ja jo tietävät poliisit neliömetrien tarkkuudella mistä tulevat sinut hakemaan vankilaan.

Leveyspiireistä semmonen ku päiväntasaaja on melko kuuluisa, se sijaitsee tasan keskellä maapalloa, siitä on yhtä pitkä matka molemmille navoille ja se on maapallon levein kohta. Kaikki muut 180 leveyspiiriä on sitten jaettu siten, että päiväntasaajan yläpuolella on 90 kpl pohjoisia leveyspiirejä, ja alapuolella 90 kpl eteläisiä leveyspiiriä. Jokainen päiväntasaajasta kaikkoava leveyspiiri on aina edellistä lyhyempi, koska maapallo on pallo, niin se ympärysmitta sit sillee pienenee mitä lähemmäs pallon napoja mennään. Viimeisimmät eli ne 90. piirit sijaitsee ihan tasan pohjois- ja etelänavalla, eli jos joku joskus sanoo että kävinpä tossa 91. leveyspiirillä niin älkää uskoko, ei voi olla yli 90, älä mene halpaan!

greenwich-nollameridiaani-london3

Päiväntasaajalla ja muilla leveyspiireillä on siis vähän niinku fyysiset syyt olla sillee miten ne nyt on, mutta pituuspiireilläpä on eri tilanne. Pituuspiirit on kaikki yhtä pitkiä, ne menee jokainen pohjoisnavalta etelänavalle, eikä ole olemassa mitään järkevää tieteellistä syytä että missä nyt pitäisi olla semmonen päiväntasaajan tapainen julkkispituuspiiri minkä avulla voidaan sitten määrittää kaikkien muiden pituuspiirien numerot. Niinpä aikojen saatossa kaikenlaiset sankarit on sitten kuka milloinkin päättäneet, että se nollapituuspiiri menee sit just tästä, ja kaikki muut pituuspiirit jaetaan sitten tän kohdan mukaan. Nollapituuspiirin itäiselle ja läntiselle puolelle voidaan sitten alkaa lätkiä muita pituuspiirejä silleen että siellä nollapituuspiirin ihan vastakkaisella puolella on 180. pituuspiiri, ja kaikki nollan ja 180. piirin väliin jäävät sitten ovat jotain siitä väliltä, joko itäistä tai läntistä pituutta.

Ekana pituuspiirit keksi joku kreikkalainen, joka jostain syystä halusi laittaa nollapituuspiirin Kap Verden saaren poikki kulkemaan. Tän Ptolemaios-nimisen häiskän pituuspiirin kanssa eleltiinkin suhteellisen sopuisasti monta vuosisataa, kunnes sitten Amerikassa ekana käväissyt länsimaalainen Kristoffer Kolumbus kertoili tarinoita että Atlantin poikki kun kulkivat niin jossain kohtaa kompassin neula osoitti ihan millimetrilleen just tasan tarkkaan pohjoiseen, ja siitä innostuttiin sitten laskemaan että siellä missä Kolumbus katto kompassia niin just siinä onkin kivempi nollapituuspiiri.

Ei siitäkään viivasta sit kuitenkaan globaalisti tykätty, Espanja ja Portugali tosin jakoivat tän Kolumbuksen viivan mukaan maapallon kahtia, ja sopivat että Portugali saa kaikki viivan itäpuoliset Euroopan ulkopuoliset maat, ja Espanja saa kaikki viivan länsipuoliset Euroopan ulkopuoliset maat. Muilta mailta tai niiden Euroopan ulkopuolisten maiden asukeilta ei toki vaivauduttu kysymään että sopisko tämmönen jako teillekin. No ei se maapallon jako sitten ihan näin sitten lopulta toteutunut, mutta sen verran sen Kolumbuksen viivan olinpaikka on vaikkapa Etelä-Amerikkaan vaikuttanut, että ainoa Etelä-Amerikan maa missä tätä nykyä vielä portugalia puhutaan on Brasilia, ja siitä osui semmonen sopivan kokoinen kolkka just sen viivan Portugalin puoleiselle osalle, koko muu mantere meni Espanjalle ja espanjaahan siellä nykyään sitten muualla puhutaankin.

Kolumbuksen jälkeen vähän jokamaalaiset sankarit julistelivat että nollapituuspiiri on tässä missä meidän maa just sattuu sijaitsemaan, ja asiasta päästiin yksimielisyyteen vasta vuonna 1884, kun Washingtonissa järjestettiin oikein meridiaanikonferenssi, missä äänestettiin että se helvetin nollameridiaani sijaitsee nyt Lontoossa ja se menee Greenwichissä sijaitsevan Kuninkaallisen Tähtitornin poikki ja sillä hyvä, nyt loppuu se omien mielivaltaisten viivojen vetely! Ranskalaiset ei tosin tätäkään äänestystulosta vielä tahtoneet kunnioittaa, koska ne halus että se nollameridiaani ois menny jossain kivemmassa kohtaa Ranskaa, ja ruojat käyttivät väkisin omaa meridiaaniaan vielä vuoteen 1911 asti kunnes vihdoin myöntyivät olemaan samaa mieltä muun maailman kanssa.

greenwich-nollameridiaani-london6

Mitä väliä niillä pituuspiireillä ja niiden sijainnilla sitten on? No, kellonajat ja päivämääräkin ainakin katsotaan vaihtuvan sen mukaan miten pituuspiirit vaihtelee, näiden mukaan suunnilleen määräytyy nykyisetkin aikavyöhykkeet, tosin ne ei oikein missään muualla ku jossain merillä seuraa orjallisesti pituuspiirejä, lähinnä aikavyöhykkeet on maiden rajojen mukaan meneviä juttuja. Aikavyöhykkeistähän aiheutuu vaikka semmonen jännä ilmiö, että jos meet Helsinki-Vantaalla lentokoneeseen kello 8.00 aamulla ja lennät Ruotsiin, oot perillä ennen ku oot lähtenytkään, eli 7.50, koska kello on siellä Ruotsissa tunnin vähemmän, ja lentokoneella pääsee niin nopsaan kulkemaan että käy noin hassusti. Tälleen kun miettii semmosta tilannetta, että mitä käy jos sitten vaan matkaisit aina tunnissa yhden aikavyöhykkeen eteenpäin, niin eikö se aika sitten ikinä muutu, aina vaan on kello 8.00? No niinhän siinä käy, kellonaika ei tämmösessä touhussa muuttuisi, mutta siinä nollameridiaanin vastakkaisella puolella sijaitsevalla 180. meridiaanilla on sovittu olevan semmonen jännä vaikutus, että siitä kun meet yli, niin päivämäärä muuttuu. Tämä sovittiin, koska ekana maapallon ympäri purjehtineet heebot ihmettelivät kotiin päästyään että miksi kaikki on huomisessa päivässä jo, nyt on 12. päivä meidän kalenterin mukaan mutta kivenkovaan täällä kaikki väittävät että eikä oo ku 13. päivä. Sitten tarkistettiin lokikirjat ja kalenterit että missä on ryssitty, mutta missään ei oltu mokattu, ja viimein tajusivat että jos maapallon ympäri mennään niin on vaan jossain kohtaa pakko vaihtaa päivämäärää tai muuten menee koko ajanlaskusta järki, ja sitten sovittiin että siellä nollameridiaanin vastapuolella sit aina vaihdetaan päivää, eiks vaan. Jos meet päivämäärärajan yli idästä länteen, hyppäät 24 tuntia eteenpäin huomiseen, ja jos meet lännestä itään, matkustatkin ajassa vuorokauden verran taaksepäin eiliseen.

greenwich-nollameridiaani-london4

Minulla meinasi aivot nyrjähtää kun yritin ajatella tuota asiaa, ja näiden päivämäärien ja aikavyöhykkeiden kanssa on aikojen saatossa nyrjäytelty muutenkin aivoja oikein urakalla. Mm. vuonna 1867, kun Venäjä möi Alaskan Yhdysvalloille, oli Alaska vähän niinku Venäjän ajassa, mutta Yhdysvalloille siirryttyään se piti kiireesti siirtää samaan aikaan muun Jenkkilän kanssa. Koska se nollameridiaanin vastainen päivämääräraja meni ennen Alaskan halki, oli Venäjän aikainen Alaska aina eri vuorokaudella kuin muu Pohjois-Amerikka, ja jotta Alaska saatiin samalle vuorokaudelle muun USA:n kanssa, sovittiin maapallon kanssa siirtää sitä päivämäärärajaa USA:n ja Venäjän väliselle Beringinsalmelle niin että Alaska mahtuu samalle puolikkaalle muun Pohjois-Amerikan kanssa. Viivan siirron seurauksena Alaskassa sitten oli lokakuussa 1867 kaksi perjantaita peräkkäin. Ja koska venäläisillä vielä oli eri kalenteri, oli näistä tuplaperjantaista ensimmäinen 6. lokakuuta, ja sitten kun entiset venäläisalaskalaiset tämän 6. lokakuuta perjantain jälkeisenä aamuna heräsivät amerikanalaskalaisina, lukikin kalenterissa että nyt on taas perjantai, ja ihan loogisesti 6. lokakuuta jälkeen tuli tietysti 18. lokakuuta. On siinä varmaan mennyt alaskalaisilla siirron jälkeen aikansa ennen ku ne on tajunneet yhtään mikä viikonpäivä ja kuukausi on kyseessä ja minkäs valtion osa nyt tänään ollaan, vai onko tänään eilinen vai mitä helvettiä. Myös Samoan saarilla jotain kikkailivat tuon päivämääräasian kanssa, ja väkisin pitivät itseään eri päivämäärässä kuin muut lähiseudun alueet. Vasta kun USA:n kauppiaat kiltisti pyysi että voisitteko nyt olla normaaleja kun menee kaikki systeemit teidän takia sekaisin, vuonna 1892 Samoan kuningas leppyi ja päätti siirtää päivämäärää, tämän johdosta vuonna 1892 oli Samoalla 367 päivää, ja 4. heinäkuuta oli sinä vuonna kahtena päivänä peräkkäin.

greenwich-nollameridiaani-london2

greenwich-nollameridiaani-london5

Nyt kun olette kaikki ihan perillä siitä mitä ovat pituus- ja leveyspiirit, niin käykääpä tekin joskus Lontooseen mentyänne siellä Greenwichin Kuninkaallisessa Tähtitornissa, missä se nollameridiaani yhä tänäkin päivänä maapalloa halkoo. On sitä muutaman karttapalloon vedetyn viivan takia väännetty aikanaan sen verran ahkerasti että ihan hyvä se on mennä itse paikan päältä tarkistamaan että missä se viiva nyt ihan oikeasti kulkee. Tosin, koska maapallon mannerlaatat liikkuu, se Lontoon maaperään uurrettu viivakaan ei enää oikeasti olekaan siinä nollameridiaanin kohdalla, vaan se on siirtynyt muutaman senttimetrin verran sivuun. On tää vaikeeta!

greenwich-nollameridiaani-london7

Neljä kohtuuhintaista ravintolavinkkiä Lontooseen

Lontoon ravintolatarjonta on järjetön. Niin järjetön, etten jaksanut tutkia sitä yhtään ennen syyskuista reissuamme. Ajattelin, että eiköhän sieltä ruokaa löydy ilman tuntien ja taas tuntien etukäteistä googletteluakin. Toisena syynä laiskuuteeni oli vatsassa kasvava pieni ihme, joka aiheutti ensimmäisellä kolmanneksella sen verran paljon väsymystä, että kaikesta ylimääräisestä oli pakko päästää irti, ja antaa kropan levätä aina kuin siltä tuntui. Tämän postauksen kuvatkin ovat samasta syytä osittain aika mitäänsanomattomia, napsin Lontoon matkalla nimittäin ennätyksellisen vähän kuvia, jotenkin kameran kaivaminen repustakin tuntui reissussa välillä liian raskaalta.

Ruoan osalta tein ennen matkaa ainoastaan yhden päätöksen – haluan syödä fish and chips -annoksen. Arvaatka söinkö? No en.

lontoo-edullinen-ravintola3

Tähän postaukseen kokosin neljä syyskuussa kokeilemaamme ravintolaa, jossa söimme herkullista ruokaa kohtuuhinnalla. Kohtuuhinta tarkoittaa tässä yhteydessä alle 20 punnan pääruoka-annoksia. Nämä voi napata talteen, jos joku reipas tutustuu jo ennen matkaa Lontoon ravintolatarjontaan.

1. Maroush

Voi Maroush minkä teit. Veit meidän kaikkien neljän kielet mennessään! Minun kieleni lähes sanan varsinaisessa merkityksessä, niin mahtavan tulisen lammasannoksen tässä aidossa libanonilaisessa ravintolassa söin.

Maroush on yksi Lontoon Edware Roadin monen monesta libanonilaisesta ravintolasta. Maroush on nököttänyt tällä paikalla jo vuodesta 1981, ja voi hyvin olla mahdollista, että muut libanonilaiset kahvilat sekä ravintolat seurasivat Maroushia Edware Roadille.

lontoo-edullinen-ravintola8

Marouf Abouzakin sekä hänen Houda-vaimonsa tarkoituksena oli vuodesta 81 alkaen tarjota lontoolaisille autenttista libanonilaista ruokaa, joka on valmistettu perinteisin tavoin. Ihan puskiin eivät ole Maroufin ja Houdan toiveet menneet. Lontoossa on nimittäin tällä hetkellä 16 Maroush-ravintolaa, joissa teemat ja tyylit vaihtelevat ravintoloittain.

Me testasimme neljän hengen porukallamme syyskuussa alkuperäisen ja ensimmäisen Maroush-ravintolan Edware Roadilla. Kaksikerroksinen ravintola kätkee sisäänsä yli 150 istumapaikkaa. Yläkerrassa on rento baarimainen puoli ja alhaalla tilava ravintola, jossa lapsiperheet (ja me) viihtyvät alkuillasta, loppuillasta alakerran valtaavat mm. kaveriporukat, joille on tarjolla ruoan yhteydessä napatanssia libanonilaisen musiikin säestyksellä.

lontoo-edullinen-ravintola7

Kaikkien meidän neljän tilaamat annokset olivat hurjan herkullisia. Omat lammasrullani riisin sekä tulisen tomaattisoosin kanssa olivat täydelliset. Pöytäseuralaiset nyökyttelivät mielissään puputtaessaan mausteisia lihapatoja suuhunsa. Hyvän ruoan lisäksi palvelu pelasi Maroushissa paremmin kuin hyvin. Pöytään kiikutettiin jopa ilmaiset jälkiruoat illallisen päätteeksi.

Illallisen hinta oli neljältä hengeltä juomineen, tippeineen (10 puntaa) sekä ilmaisine jälkkäreineen yhteensä 93,50 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola6

2. Hard Rock Cafe

Hard Rock Cafe ei varmasti esittelyjä sen enempää kaipaa. Hyde Parkin kaakkoiskulmassa vuodesta 1971 asti sijainnut rokkiravintola, on ensimmäinen laatuaan. Nykyään näitä kovakivikahviloita on jo noin 150 kappaletta yli 50 eri maassa.

Jokusessa Hard Rock Cafessa olen käynyt, vaikka kovin suuri fani en olekaan. Jokaiselta matkalta hommaamme kyllä herra Longfieldille t-paidan kyseisen ravintolan rokkikaupasta. Ravintolapuolella minua harmittaa ehkä eniten se, että menu on jokaisessa maailman kolkassa sama. Tiedän jo miltä heidän herkullinen mac and cheese maistuu, ja koska reissuilla on kiva maistella kaikkea uutta, tuntuu vähän urpolta syödä samaa (joskin todella hyvää) mac and cheeseä Lontoossa, Prahassa, Kanadassa ja vaikkapa Singaporessa.

Lisäksi ravintoloissa on ollut jokaisena kertana (Panama oli poikkeus) aivan liian kova meteli. Tai siis musiikki on niin kovalla, että korviin alkaa särkeä. En ymmärrä, miten tarjoilijat kestävät sitä melua monen monta tuntia päivittäin.

Ystäväpariskuntamme ja herra Longfield halusivat Lontoon kovakivikahvilaan, ja toki sinne lähdin mukaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että tarjolla oli hyvän kuuloinen kuukauden spesiaaliannos, ja tilasinkin tämän jättikatkarapupläjäyksen oitis.

Hard Rock Cafesta ei ole kuittia tallella, mutta annosten hinnat pyörivät 20 punnan kieppeillä. Ruoka oli maultaan tuttua ja turvallista. Meidän pöytäämme kannettiin jopa kaksi annosta sitä herkullista mac and cheeseä.

lontoo-edullinen-ravintola5

Safkan jälkeen kipitimme tietenkin vielä ravintolan kaupan puolelle hakemaan herralle t-paidan. Lontoon ravintolan kaupassa oli lisäksi pieni rokkimuseo, jota kävimme myös ihmettelemässä. Oli kyllä vähän noloa, sillä tunsin ehkä vain yhden tai kaksi artistia museon uumenista, samalla kun seurueemme muut jäsenet olivat rokkareiden paidoista, soittimista, paperille rustatuista sanoituksista sekä joistain muista tärkeistä jutuista varsin innoissaan.

3. Il Conte Di Monteforte

Tähän pienehköön italialaiseen ravintolaan tupsahdimme ihan sattumalta järjettömän nälän saattelemana. Olimme pörräneet tunteja Lontoon isoilla ostoskaduilla, ja lopulta putkahdimme Regent Streetiltä Piccadilly Circukselle. Siinä vaiheessa iski jo pieni epätoivo kivan ravintolan löytymisestä. Emme voineet uskoa, että Piccadillyn välittömästä läheisyydestä löytyisi mitään kivaa ja sopuhintaista ravintolaa. Lisäksi nälkä oli kova.

Päätimme lähteä Piccadillyltä yhtä sattumanvaraisesti valittua katua eteenpäin, ja etsiä sieltä ihan minkä tahansa (kohtuuhintaisen) sapuskapaikan. Kävi niin onnekkaasti, että jo muutaman sadan metrin jälkeen eteemme tuli pieni italialainen ravintola, jonka edessä oli muutama puna-valkoraidallisella pöytäliinalla varustettu pöytä. Jäimme ihmettelemään ruokalistaa, ja samalla eräs ohi kulkenut paikallinen nainen sanoi, että menkää ihmeessä sisään, hänestä täältä saa varsin herkullista ruokaa ja hyvää palvelua. Paljon enempää emme ehtineet naisen sanoja kuulla, kun jo tungimme murisevin vatsoin sisään Il Conte Di Monteforte -ravintolaan.

Miehet tilasivat pitsat, ystävättäreni kotitekoista lasagnea ja minä lohipastaa. Hiilaripommit hävisivät lautasilta nopeaa tahtia, ja pian vatsatkin alkoivat olla hiljaa. Mukavan hämyinen ravintola söpöine italialaisine papparaisineen oli meistä kaikista varsin onnistunut valinta.

Annoshinnat pyörivät pitsojen ja pastojen kohdalla noin 11-15 punnassa. Varsin edukasta ja hyvää sapuskaa aivan Lontoon ytimessä!

lontoo-edullinen-ravintola4

4. All Bar One Waterloo

Kun olimme reissun viimeisenä päivänä käyneet aamupäivästä ihailemassa Lontoota yläilmoista käsin, iski lounasnälkä. Lähdimme köpöttelemään South Bankin rannalta Thamesilta poispäin, ja päätimme taas mennä syömään ensimmäiseen mukavan oloiseen ravintolaan.

Oli sunnuntai, ja monessa ravintolassa oli tarjolla vielä aamupalaa/brunssia. Mekin päädyimme istahtamaan All Bar One Waterloo -ravintolaan, jossa sai tilata vielä aamupalaa a la carte -listalta. Ravintola oli omasta mielestäni tosi päheä ja odotin siltä paljon!

lontoo-edullinen-ravintola2

Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että henkilökuntaa oli paikalla aivan liian vähän.. Seurueemme herrat tilasivat aamupalalautaset, leidi-ystäväni otti perinteisen fish and chips -annoksen ja minä päädyin rapeaan ankkasalaattiin. Annoksia saimme odottaa noin tunnin. Palvelu oli kökköä. Ymmärrämme kyllä, jos henkilökuntaa on paikalla sairaustapausten takia liian vähän, mutta hurjan pitkäksi venyneestä odottelusta voisi käydä sanomassa pöytiin aina välillä, tai mainita siitä jopa heti tilauksen teon yhteydessä. Nyt kävi niin, että 10 minuutin välein joku asiakas nousi ylös ja yritti saada jonkun henkilökunnasta kiinni ja kysellä mikä nyt tökkii. Ei hyvä.

No, kun ruoat vihdoin tulivat, alkoi ärsytys väistyä. Kaikki maistui todella hyvältä. Voimme paikkaa siis suositella, tosin sillä varauksella, että henkikökuntaa oli paikalla tosiaankin sairaustapausten takia aivan liian vähän, ja tästä (ja vain tästä) syystä kaikki joutuivat odottamaan.

Meidän neljän hengen aamupala- lounasyhdistelmä maksoi juomineen yhteensä 56,40 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola1

Maailmanpyörä nimeltään London Eye

Matka 135 metrin korkeuteen, läpinäkyvässä kananmunanmuotoisessa kapselissa, kolmen korkeapaikankammoisen kanssa, oli syyskuisen Lontoon reissun viimeisen päivän kohokohta. Ainakin minulle, ainoalle ei-korkeanpaikankammoiselle henkilölle.

london-eye6london-eye8london-eye1

Thamesin rannalla, aivan Big Beniä vastapäätä, nököttää Lontoon ehkä kuuluisin maamerkki, London Eye. Lontoon silmässä käy vuosittain 3,5 miljoonaa kävijää, ja tällä kävijämäärällä se on koko Britannian suosituin turistinähtävyys (se on kyllä vääryys, jokaisen turistin pitäisi käydä ennemmin katsomassa upeat kruununjalokivet Tower of Londonissa).

Me emme olleet ostaneet maailman neljänneksi korkeimpaan maailmanpyörään lippuja etukäteen, eikä siihen olisi ollut tarvetta – ainakaan visiittimme aikana syyskuussa. Paikalla oli toki runsaasti ihmisiä, mutta jonot etenivät hyvin. Lisäksi ns. fast track -jono oli lähes samanmittainen kuin meidän rahvaankin jono. Yhden hengen (rahvaan) lippu maksoi noin 25 puntaa, joten ihan halvasta lystistä ei ole kyse.

london-eye3london-eye4london-eye10

Valkoinen hökötys istuu yllättävän hyvin South Bankin rannalle. Se kohoaa kaikessa komeudessaan jopa 135 metriin. Ihan vertailun vuoksi on pakko kertoa, että Suomen tunnetuin maailmanpyörä, Linnanmäen Rinkeli, on 34 metriä korkea ja Kauppatorilla sijaitseva Skywheel on puolestaan 40 metriä korkea. Jokusen metrin ylemmäs Lontoon serkku siis kohoaa.

London eyetä kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa myös pimeään aikaan. Maailmanpyörä on valaistu upeasti, ja se näyttää iltaisella ehkä jopa paremmalta kuin päiväsaikaan.

london-eye11london-eye5

Lontoon maailmanpyörä avattiin 31.12.1999 silloisen pääministerin toimesta. Toivotaan, ettei Tony Blair kärsi yhtä pahasta korkeapaikankammosta kuin ystäväpariskuntamme jäsenet. Olisi avajaiset voineet olla vähän pakkopullaa, mikäli Blair olisi hymyillyt kuvissa väkinäisesti ja pysynyt lähes koko puolen tunnin kierroksen ajan kaukana läpinäkyvistä kapselien seinistä. Meidät ystävät olivat kyydissä kyllä hurjan rohkeasti – hatunnosto siitä heille!

london-eye7london-eye2

On varmaan sanomattakin selvää, että maailmanpyörän kyydistä aukeaa hulppeat näkymät koko Lontooseen. Lontoo avautuu ylhäältä aivan uudesta näkövinkkelistä, ja aurinkoisina päivänä voi nähdä aina 40 kilometriä etelään North Downs -kukkuloille, itään Elisabeth II Bridgelle ja länteen Windsorin linnalle. Hassua on myös se, etteivät suurkaupungin isot välimatkat nähtävyyksien välillä tunnu ylhäältä katsottuina yhtään niin pitkiltä. Melkein tuntui siltä, että koko Lontoon olisi voinut ihan tosta noin vaan kävellä päästä päähän. Niin vissiin!

Kiertoajelu Lontoon silmässä oli meistä neljästä pääsylipun hinnan arvoinen. Jonot olivat asialliset syyskuussa, kesäkuukausien ruuhkista en uskalla sanoa mitään. Silloin etukäteislipun ostaminen voi olla hyväkin idea.

london-eye9