Six Word Memoirs

En tiedä oletteko te törmänneet jossain välissä Six Word Memoirsiin. Kaikki lähti liikkeelle tosi kauan sitten, kun Ernest Hemingway keksi vedonlyönnin tuloksena kuuden sanan tarinan, jota on tituleerattu mm. Hemingwayn parhaaksi teokseksi. Itse olen lukenut Hemignwayltä yhden ainoan teoksen, Vanhus ja Meri, josta pidin sen oudoista ”Minä rakastan sinua, kala” -jutuista huolimatta. Mutta kyllä osasi Hemingway ujuttaa vain kuuteenkin sanaan aika paljon, vai mitä mieltä te olette. Osu ja upposi tämäkin.

For sale: baby shoes, never used.

Hemingway on innoittanut monia muitakin keksimään omia kuuden sanan tarinoitaan. Ylioppilaslehti on tehnyt oman koosteensa suomalaisten kirjoittajien kuuden sanan novelleista, jonka lisäksi aiheesta on tehty myös kirja, jonne julkisuudenhenkilöt ovat raapustaneet omat elämäkertansa – vain kuudella sanalla.

Aiheesti juteltiin menneellä viikolla myös Radio Aallon Dynastiassa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Minäkin halusin paketoida oman, tähän astisen elämäni kuudella sanalla.

Me olemme tehneet kodin. Tulevaisuus, tule!

Turha kai sitä on enempää alkaa selittää. Siinähän se lukee, mustaa valkoisella.

Tartu sinäkin haasteeseen, minkälainen on sinun kuuden sanan elämänkertasi?

pssst. Herra Longfield keksi myös oman elämäkertansa:

Olipa kerran minä. Sen pituinen se.

lumi

Onnenhetkiä

Mikä saa sinut tuntemaan itsesi aidosti onnelliseksi?

Mietin kysymykseen vastausta eräällä bussimatkalla, ja pian olin rustannut pienelle paperinpalalle kolmetoista tilannetta/asiaa, jotka saavat tämän leidin sydämensä pohjasta asti onnelliseksi. ♥

..Herra Longfieldin kainalossa sohvalla

..Kaappeja ym. järjestellessä ja lopputulosta ihastellessa

..Alelöytöjen äärellä

..Luonnossa! Metsässä! Metsäpoluilla! Eksyksissä!

..Karvaturrin lähellä

..Ystävien vieressä

..Aamupalalla

..Body Combatissa ja Body Balancessa

..Tanssiessa (selvinpäin tai hiprakassa)

..Hyvän ja terveellisen aterian jälkeen

..Opettaessa muille jotain mitä osaan

..Snorklatessa ja tuntiessa samalla ihanan jännityksen mahan pohjalla

..Merta, järveä tai mitä tahansa lätäkköä katsellessani

Entä sinä, mikä saa sinut tuntemaan itsesi aidosti onnelliseksi?

happy

Ohi on!

Voi jees mikä päivä tänään on ollut!

Aamu alkoi aikaisella Urban Jungle -treenillä Leppävaarassa, jonka jälkeen jäimme vielä peuhaamaan pienellä porukalla Angry Birds -puistoon (kuvamateriaalia nähtävissä blogin Instagramissa). Treeneistä suuntasimme Angry Birds -puistoporukkamme kanssa maukkaalle aamupalalle (lukuunottamatta Urban Jungle -vetäjäämme Elina Koposta, joka jäi vielä puiston lähettyville vetämään uutta treeniä uudelle porukalle), ja sen jälkeen aloin laittautua koulun valmistujaisjuhlia varten.

Kello 13.00 alkoi tämän leidin päivän jännittävin osuus. Kipitin tuolloin lavalle Laurean sininen viitta ylläni, kättelemään koulun rehtoria ja ottamaan vastaan onnittelut valmistumisen johdosta. Kyllä, se on nyt virallista ja totta. Plakkarissa on ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinto (Master of Business Administration) tietojärjestelmäosaamisen koulutusohjelmasta, ja fiilis sen tiimoilta aika upea. Hyvä minä!

valmistujaiset MBA (2)

Koululla järjestetyissä juhlissa vierähti neljään asti. Kotipihaan ajaessamme löysimme terassiltamme kaksi kappaletta markiisiasentajia. Tulikuumalla terassilla on toivottavasti tänä kesänä hieman mukavampi olla markiisien ansiosta. Enää pitäisi saada niitä tulikuumia kesäpäiviä! Asentajien kanssa hölöttäessä vierähti jälleen tunti, ja sitten olikin jo kiire vaihtaa vaatteita ja jatkaa päivää eteenpäin.

Hieman viiden jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Kauppatoria, josta lähdimme vanhempieni kanssa valmistujaispäivälliselle Lonnan saarelle. Tutkimme kaunista saarta, söimme hyvää ja aitoa ruokaa, nautimme hyvästä kattauksesta Pares Baltan viinejä, nauroimme, juttelimme, avasimme valmistujaislahjoja ja yksinkertaisesti vietimme hurjan mukavan illan. Kotimatkalla köröttelimme veneen kyydillä Suomenlinnan kautta takaisin Kauppatorille, josta matka jatkui kotiin.

Kello on nyt 23.25, ja tulimme juuri kotiin. Pää on vielä aika pyörällä suhteellisen vauhdikkaasta ja erikoisesta päivästä. Olen onnellinen, kiitollinen ja ylpeä yhtä aikaa. Nyt on hyvä aika painaa pää tyynyyn, ja antaa ihanien fiilisten saatella tämä onnellinen leidi unten maille. Kauniita unia!

valmistujaiset MBA (1)