Ravintola Buttenhoff, Imatra

Imatran olohuoneeksikin kutsuttu ravintola Buttenhoff on nököttänyt Imatran ydinkeskustassa jo vuodesta 1936. Tämän perinteikkään, hyvästä ruoasta sekä ystävällisestä palvelusta tunnetun ravintolan nimi on kiirinyt myös vieraspaikkakuntalaisten tietoisuuteen. Me bongasimme ravintolan Suomen parhaat ravintolat -kirjasta, jossa paikka sai paljon kehuja mm. kattavasta viinivalikoimasta sekä henkilökunnan osaavasta viinituntemuksesta.

Imatra_Buttenhoff6_c_ravintola_

Ravintolan entiset omistajat Birgitta ja Lars Buttenhoff saivat vuonna 2011 Vuoden Imatra -mitalin. Mitali luovutetaan vuosittain yleisesti arvostetulle imatralaiselle, joka on tehnyt hyvää Imatran ja imatralaisuuden hyväksi. Buttenhoff on Birgitan ja Larsin elämäntyö, josta he pitkän harkinnan jälkeen luopuivat vuonna 2008. Entiset omistajat vetäytyivät yrityksestä eläkepäiville ja myivät sen eteenpäin ravintolan entisille työntekijöille Kiril Georgieville sekä Julia Serbinokselle, jotka lupasivat jatkaa Larsin ja Birgitan työtä perinteisen ravintolan parissa entiseen tapaan muuttamatta mitään toimivaa suuntaan taikka toiseen.

Imatra_Buttenhoff41

Buttenhoff on idyllinen ravintola, josta huokuu heti sisään astuessa lämminhenkisyys. Hymyilevät tarjoilijat ottavat vieraat vastaan ja ohjaavat heidät kauniisti sisustettiin ravintolasaliin. Me saimme istua söpöön loossiin, jossa uppouduimme mukavan pehmeälle sohvalle. Tarjoilijat sytyttivät pöytäämme kynttilän ja jäimme odottamaan tilaamiamme kuohuviinejä. Illallinen saattoi alkaa.

Buttenhoffissa jätimme a la carte -listan alkupalat väliin, sillä hintaan kuului salaatti- ja leipäpöytä, josta saattoi horia niin paljon alkupaloja kuin jaksoi. Me olimme Imatralla pääsiäisen aikaan, joten salaattipöydällä oli myös erillinen kulho värjättyjä ja keitettyjä kananmunia, jotka saivat hymyn huulille.

Imatra_Buttenhoff8Imatra_Buttenhoff10

Pääruokasi minä otin paistettua lohta, joka tarjoiltiin selleripyreen ja kauden kasvisten kera. Koko annoksen kruunasi komea Serrano-kinkun viipale sekä maukas piparjuurituorejuustokastike. Tykkäsin tosi paljon.

Herra Longfield pitää kovasti poronlihasta sekä maksasta (itse en ymmärrä kumpaakaan näistä himoista), joten hän päätyi tilamaan rohkeasti poronmaksaa. Tarjoilija varoitteli herraa, että poronmaksa maistuu todella vahvalta maksalta, mutta ei se saanut herraa perääntymään. Ja hyvä niin, herra piti maksan makuisesta poronmaksastaan mummonmuusilla ja puolukoilla oikein paljon. Minäkin sain annosta maistaa, mutta joku siinä maksassa vaan tökkii.

Imatra_Buttenhoff19

Jälkiruoan tilaamiseen emme tarvinneet edes menua. Terhin keittiössä -blogin Terhi huuteli meille Instagramin puolella, että Buttenhoffissa on PAKKO syödä jälkkäriksi klassikoksi muodostunutta suklaakakkua konjakkikermalla.

Suklaakakku a’ la Buttenhoff oli konjakkikermoineen täydellistä. Mutakakkumainen suklaakakku oli sisältä ihanan sula ja lämmin suklaa yksinkertaisesti suli suussa. Konjakkikermassa oli käytetty juuri oikea määrä alkoholia – yhtään enempi olisi hallinnut makua liikaa, ja taasen yhtään pienempi määrä ei olisi maistunut kermavaahdossa juurikaan.

Imatra_Buttenhoff32

Ennen Buttenhoffin illallista olimme viettäneet pitkähkön päivän koiranäyttelyssä Imatralla. Hyvä ruoka sekä täydellinen jälkiruoka päättivätkin hieman rankan päivän upeasti. Horatio koisasi illallisen aikaan hotellissa. Pikku prinssi oli näyttelypäivästä tietenkin väsynyt, joten kiertelimme vielä illallisen jälkeen herran kanssa Imatran keskustassa kaikessa rauhassa ennen kuin putkahdimme itsekin koisimaan hotellin valkoisiin lakanoihin. Lomaa voi hyvin viettää myös koiranäyttelyiden lomassa!

Lappeenranta KV 26.3.201675

Scandic Oulu

Yhteistyössä Scandic Oulu.

Kevätloman ensimmäinen stoppi tehtiin Oulussa, jossa kävimme moikkaamassa Horation kasvattajia sekä syömässä aika herkullisen illallisen ravintola Hugossa. Hugon illallinen käsiteltiin edellisessä postauksessa, nyt olisi aika pölistä majapaikastamme.

scandic_oulu13_c_matka_

Scandic Oulu on ainakin omaan silmään uuden karhea, moderniin tyyliin kalustettu hotelli Oulun keskustassa. Hotellin ylimmistä kerroksista aukeaa komeat näkymät Perämerelle. Me saimme huhtikuun alussa ikuistaa vielä muutamia uhkarohkeita pilkkijöitä hotellihuoneemme terassilta, jotka pilkkivät osittain avoimen Perämeren jäällä. Hullut!

Aivan hotellin vieressä sijaitsee suuri elokuvateatteri, kulman takana on ostoskatu Rotuaari ja vain parin minuutin kävelymatkan päästä löytyy Oulun tori, jossa tarkkaavaisen katseen omaava Toripoliisi toivottaa kaikki torilla kävijät iloisesti tervetulleiksi.

scandic_oulu5scandic_oulu7scandic_oulu2scandic_oulu1

Meidän yön yli kestänyt visiittimme sujui Scandic Oulun hellässä huomassa enemmän kuin hyvin. Huoneessa meitä odotti Hugossa nautitun illallisen jälkeen kuohuviini kera tuoreiden marjojen ja karkkien (kuinka ihana yllätys!). Huoneessamme oli tautisen korkea sänky, jonne piti melkein hypätä nukkumaan kun saavuimme kasvattajien luolta myöhään illalla. Lisäksi huoneeseemme oli jemmattu sauna, jossa saunoimme kunnolla tuhdin aamupalan jälkeen. Huoneeseen ei ollut meidän jälkeen tulossa heti seuraavia vieraita, joten herra Longfield sai puhuttua meille myöhäisemmän uloskirjauksen. Otimme saunan päätteeksi vielä torkut, ennen kuin matka lopulta jatkui kohti Luostoa.

scandic_oulu12scandic_oulu10

Aamupalasta on toki aamupala- sekä brunssifanina pakko kertoa hieman enemmän. Lampsimme herran kanssa aamupalalle aamutossut jalassa. Aamutossuja olemme alkaneet ottaa reissuille mukaan, sillä erityisesti talviaikaan matkatessa mukana ei (yleensä) ole kevyitä kesäkenkiä, ja aamupalalle on meidän mielestä tylsä mennä paksuissa talvikengissä tai pitkissä saappaissa. Hotellien aamupaloilla jalkaan on mukava vetää löysät ja kevyet kengät, ja aamutossut ovat juuri sellaiset.

No nyt tossuista takaisin siihen ruokaan!

Scandic Oulun aamupalatila on suuri ja avara. Koko hotelli oli meistä hyvin valoisa, ja suurista ikkunoista sai nauttia myös aamupalatilassa. Sapuskapuoli oli hyvin uskollinen aamupalalle. Oli puurot, leivät, leikkeleet, juustot, jogurtit, myslit, hedelmät, kahvit, teet, mehut, keksit ja croissantit. Mutta meidän mielestä näitä perusjuttuja oli buustattu astetta mielenkiintoisemmaksi kivalla tavalla. Puuro oli jotain superpuuroa, leivät laadukkaita ja tuoreita, jogurtin kanssa oli laaja valikoima myslejä sekä siemeniä, teepussit eivät olleet niitä edullisimpia, hedelmäpöytä oli iso ja esim. ananasta sai leikata itse tuoreesta ananaksesta. Pikkujuttuja, joilla kuitenkin on iso vaikutus kokonaisuuteen. Hyvä Oulun Scandic!

scandic_oulu8scandic_oulu9

Mahat saatiin siis oikein täyteen. Tämä oli tärkeä juttu, sillä edessä oli vielä aikamoinen ajomatka Luostolle asti. Ei me tosin ihan perille asti jaksettu ilman taukoja. Pysähdyimme Rovaniemellä syömään, sillä herra Longfield halusi päästä maistamaan kuuluisaa Lordin kebabia Torikeitaan grillillä. Lordin kebabista herra ehti reissun aikana teille jo kertoakin tarkemmin. Tai no, ei siinä postauksessa kamalasti itse kebabista puhuttu, mutta jotenkin herra sai tuostakin aiheesta melkein romaanin aikaan. Heh.

scandic_oulu3scandic_oulu6

Oulussa tulemme tulevaisuudessakin piipahtamaan, sillä Horatio on sieltä kotoisin. Seuraavalla kerralla olisi tosin mahtavaa ottaa myös Horatio mukaan, Scandic Oulussa kun saa majoittua myös karvaiset vieraat. Horatiolle oli tällekin reissulle varattu huoneeseen juomakippo, sillä oli hieman epävarmaa otammeko koiran reissulle mukaan vai emme. Horatio jäi sitten kuitenkin lopulta hoitoon vanhemmilleni, sillä selvisi, ettei Luoston mökkiin saanut ottaa eläimiä mukaan.

Ensi kerralla sitten reissuun Horation kanssa, kyllähän pikkuisen prinssin pitää päästä moikkaamaan Ouluun Emma-mummoa, Leila-äitiä, Wagner-iskää ja Lucia-siskoa – niin ja käydä kusase.. eiku merkkaamassa Toripoliisin jalka!

scandic_oulu4

Ravintola Hugo, Oulu

Yhteistyössä Ravintola Hugo.

Kevätlomamme ensimmäinen kohde oli Oulu. Kuten osa teistä varmasti ehkä muistaa, Horatio on kotoisin Oulusta. Päätimmekin pysähtyä yhden yön verran Oulussa, jotta ehdimme käydä moikkaamassa Horation kasvattajia. Ouluun asti kun ei noin muuten tule kovin usein lähdettyä kahville.

Viime kesänä kävimme katsomassa ensimmäistä kertaa viisiviikkoista karvapalloa Oulussa oikein lentokoneella. Saavuimme Ouluun aamulla, ja lento lähti takaisin illansuussa. Kasvattajat heittivät meidät tuolloin vierailun päätteeksi Oulun keskustaan hienon keltaisen rakennuksen eteen, aivan Oulun kauppatorin viereen. Tuo rakennus oli Uusi Seurahuone, jonka kulmassa sijaitsee ravintola Hugo.

Ravintola Hugo_Oulu (2)

Kahdella ensimmäisellä Oulun reissullamme emme Uutta Seurahuonetta sen suuremmin noteeranneet, söimme silloin mm. Kauppurin hyviä burgereita ja salaattia. Nyt kolmannella kerralla tutkin Oulun ravintolatarjontaa hieman tarkemmin, ja löysin lopulta maininnan Seurahuoneesta Suomen parhaat ravintolat –kirjasta. Varasin siltä istumalta ravintolasta pöydän.

Ravintola Hugo_Oulu (1)

Hugon ruoka-annoksissa voi maistaa vuodenaikojen vaihtelut. Päivää ennen meidän visiittiä menut oli laitettu kokonaan uusiksi kevään kunniaksi. Asiakkaiden lautasille halutaan tuoda sesongin mukaisia raaka-aineita puhtaasta pohjoisesta luonnosta perinteisellä ranskalaisen keittiön vivahteella. Eikö kuulosta aika hyvältä?

Me söimme herra Longfieldin kanssa Hugon nimikkomenut (minun menun tarjosi Hugo). Menu piti sisällään viisi toinen toistaan kekseliäämpää annosta, jotka veivät kyllä useaan otteeseen meidän kielet mennessään.

Alkuun otimme lasit proseccoa, jota siemailimme alkuleipien kanssa. Voi jestas kuinka hyvää kolmen leivän seassa ollut mallasleipä olikaan. Niin makeaa, pehmeää ja herkullista saaristolaisleipää en ole ennen syönyt. Saimme tätä siirappista unelmaa lisää kehuessamme sitä tarjoilijalle maasta taivaisiin.

Ravintola Hugo_Oulu (4)Ravintola Hugo_Oulu (5)

Varsinainen ruoka-osuus laitettiin käyntiin keitolla. Eteemme tuotiin kaunis annos, joka piti sisällään villiä siikaa, tapioka-helmiä, herneitä sekä minttupyreetä, joka kaadettiin teatraalisesti lautaselle vasta pöydässä. Alkuruoka toi mieleen kevään jo ihan väriensä ansiosta. Tapioka-helmiä emme olleet ennen maistaneet, niiden suutuntumasta pidimme paljon, vaikka olimme varmoja, että ne tuntuvat suussa sammakonkudulle. Muuten annos oli kokonaisuudessaan lempeä ja ehdottomasti keväinen.

Ravintola Hugo_Oulu (6)

Toisena alkuruokana meille tarjottiin kylmän kukkakaali-parmesaanipyreen päällä möllöttäviä hummerin palasia, kuivattua kukkakaalia, sahramihyytelöä sekä pistaasipähkinöitä (oma annokseni oli pähkinätön allergian vuoksi). Pyreen koostumus oli ihan tiptop. Annos oli kylmä (siis ihan tarkoituksella) ja sen päämakuna toimi vahvasti kukkakaali.

Ravintola Hugo_Oulu (7)

Esipääruokana toimi sitten kotimaisen possun ylikypsä poski. Kaverina lautasella oli ainakin parsaa, retikkaa, kevätsipulipyreetä sekä tulista hapatettua kaalia. Tarjoilija kertoi, että annokseen on pyritty tuomaan makumaailmaa idästä ja tässä oli totta vie onnistuttu. Hapatetussa kaalissa oli itämäistä potkua vaikka muille jakaa. Ja se tulisuus passasi niin kivasti rasvaisen possun posken kanssa, ai että.

Ravintola Hugo_Oulu (8)

Varsinaista pääruokaa saimme odotella hetken verran. Se oli kyllä ihan hyvä, sillä alkuruoat olivat tulleet pöytään aika haipakkaa, ja tässä välissä oli ihan fiksua pitää pieni paussi ja antaa maittavien alkusapuskojen laskeutua kunnolla mahaan.

Ennen pääruokaa saimme kuitenkin pääruoalle tarkoitetut aterimet eteemme – ison haarukan, sekä ihka oikean puukon. Puukon! Mieleeni tuli heti puukon nähdessäni, että joskohan pääruoka pitäisi sisällään poroa, sillä possua ja mereneläviä olimme illallisella jo aiemmin syöneet. Ja oikeassahan minä ajatusteni kanssa olin.

Ravintola Hugo_Oulu (10)

Pääruokalautasella oli kaksi kotimaisen Tannilan tilan poron muhkeaa ulkofilepalaa. Oli siinä lautasella myös pinaattia, palsternakkaa, kuusenkerkkäpunaviinikastiketta sekä hurjan kaunis rapea sipuliverkko, joka oli aseteltu annoksen päälle. Enpä osaisi itse moista väkertää.

Itse en ole poronlihan suurin fani, mutta herra Longfield kehui annosta juurta jaksaen. Liha oli kuulemma täydellistä. Uskokaa siis herraa, sillä itse en voi sille mitään, että poro maistuu mun suussa hieman maksalle, joka ei ole musta herkkua sitten ollenkaan. Mutta lisukkeet olivat omasta mielestänikin ihan taivaallisia.

Ravintola Hugo_Oulu (9)

Illallisen kruunasi runsas jälkiruoka. Annos, joka tuotiin eteemme, oli jälleen kerran hurjan kaunis. Sitruunapiirakka, jonka päällä oli lakritsijäätelöä ja lakritsinsiivuja, oli koristeltu orvokein. Keväistä eikö? Kävimme ahnaasti jälkkärin kimppuun. Jäätelö vei kielen mennessään. Sitruunapiirakka oli ennen kaikkea sitruunaista – ehkä kirpeä sitruuna pisti annoksesta jopa liian voimakkaasti esiin. Lisäksi piirakan pohja oli aika paksua, joka teki sen syömisestä hieman haastavaa. Tai ehkä parempi sana olisi väkivaltaista, sillä piirakan pohjaa sai tosissaan painaa voimalla aterimien avulla, jotta siitä sai sopivia paloja irti. Ei sillä, että tämä olisi makuun mitenkään vaikuttanut.

Ravintola Hugo_Oulu (11)

Kaiken kaikkiaan Hugon nimikkomenu toimi meidän mielestämme loistavasti. Herra Longfield piti siitä, että annosten eteen oli nähty vaivaa, kokonaisuutta oli selkeästi mietitty tovi jos toinenkin ja mukaan mahtui osittain tosi kekseliäitä juttuja.

Hugoon täytyy mennä uudestaan kun seuraavan kerran Horation kasvattajia piipahdamme moikkaamaan. Ei se varmaan ihan heti tapahdu, mutta Oulu on niin ihastuttava kaupunki, että kyllä sinne taas jossain välissä täytyy eksyä.

Ravintola Hugo_Oulu (3)

Lappineitsyt

Liemessä-blogissa mietittiin tovi sitten mistä tunnistaa Business class –neitsyeen. Jennin hauskan postauksen innoittamana syntyi tämä postaus, jossa kerron mistä tunnistaa lappineitsyeen.

Luosto (8)Luosto (9)Luosto (7)

.. Lappineitsyt kaivaa autossa kameran esille heti kun tienvarressa oleva kyltti kertoo auton ohittaneen Lapin rajan siinä uskossa, että nyt niitä poroja alkaa köpötellä tien yli jatkuvasti.

.. Lappineitsyt pysähtyy syömään myöhäistä lounasta Rovaniemen torille (Lordin kebabia tietenkin) ja kuvittelee, että torilla tulee vastaan neljäntuulenhattuja pitäviä lappalaisia.

.. Lappineitsyt kuvittelee, että Lapissa osa ihmisistä liikkuu paikasta toiseen porojen vetämillä kärryillä tai koiravaljakoilla.

.. Lappineitsyt luuli vielä joskus yläasteella, että ihmiset asuvat Lapissa kodissa (siis niissä kota-teltoissa). Tästä harhaluulosta lappineitsyt on sentään päässyt vuosien saatossa eroon.

Luosto (3)Luosto (12)

.. Lappineitsyt nappaa onnellisena kuvan Napapiiri-kyltistä Joulupukin kylässä ja somettaa sen heti jokaiseen mahdolliseen some-kanavaan.

.. Lappineitsyt ei tiedä mikä on tunturin ja vuoren ero.

.. Lappineitsyt yllättyy, kun lapissa puhutaan täysin sujuvaa suomea, eikä sen suurempaa murretta ole havaittavissa.

.. Lappineitsyt on haltioissaan nähdessään ensimmäiset tunturit auton ikkunasta.

Luosto (6)Luosto (5)

.. Lappineitsyt hiihtää tunturilla ja silmäilee jatkuvasti ympärilleen etsien metsästä susia, kettuja, metsoja, poroja ja muita metsäneläimiä, joita on pakko tulla vastaan, Lapissa kun ollaan.

.. Lappineitsyt hihittelee söpöille kitukasvuisille puille tuntureilla reissatessaan, tietämättä puiden nimiä. Ne vaan näyttävät lappineitsyestä valtavan hassuilta.

.. Lappineitsyt hiihtelee ensimmäistä kertaa tunturilla ja näkee naavaa tietämättä mitä se on. Ensimmäinen ajatus mikä lappineitsyeelle tulee mieleen on se, että naava varmaan lämmittää puita kylmän talven aikana.

.. Lappineitsyt lumoutuu kauniista luonnosta ikihyvikseen.

Lopuksi lappineitsyt on onnellinen, ettei ole enää lappineitsyt. Lappi on valloittavan kaunis ja tänne on päästävä uudestaan! Miten lappineitsyeellä menikin yli 30 vuotta, että hän näki ja koki Lapin?

Luosto (10)Luosto (11)Luosto (1)Luosto (13)

Pssst.. Lappineitsyt luuli itseään myös hieman liian kovaksi eräjormaksi ja yritti kavuta Pyhä-Luoston kansallispuiston korkeimman tunturin eli Noitatunturin huipulle tuosta noin vaan patikkaretken päätteeksi. Luonto voitti lappineitsyeen, jolle tuli pupu pöksyyn. Tarkemmat jorinat videolta.

Imatran Valtionhotellin aamupala

Pääsiäslomareissumme majapaikkana toimi vaikuttava Imatran Valtionhotelli, joka teki yhteistyötä Imatralla pääsiäisviikonloppuna järjestetyn koiranäyttelyn kanssa. Hotellihuoneiden hintaa oli laskettu kaikille näyttelyyn osallistuville, joka tiesi sitä, että hotellin käytävillä tuli tuon tuosta vastaan karvaisia otuksia. Me piipahdimme Horation kanssa koiranäyttelyssä lauantaina, mutta päätimme lomailla näyttelyn lisäksi Imatralla ihan muutenkin muutaman yön verran. Herra Longfieldin sai nimittäin houkuteltua hieman paremmin mukaan koiranäyttelyyn, kun selitin mitä kaikkea muuta kivaa tekisimme näyttelyn lisäksi reissun aikana. Olin varannut meille spa-hoitoja, hotellin yhteydessä toimi kylpylä, olin varannut pöydän sekä perjantai- että lauantai-illalla mukavan kuuloisista ravintoloista ja sitten meidän oli tarkoitus katsoa hotellin lakanoissa OZ-sarjaa, johon olemme tällä hetkellä koukussa. Näillä verukkeilla herrakin suostui lähtemään mukaan koiranäyttelyyn.

Imatran Valtionhotelli_aamupala1
Imatran Valtionhotelli osoittautui heti parkkipaikalle ajaessa aika päheäksi paikaksi. Herra teille jo muutama päivä sitten kertoikin hotellin historiasta. Kyseinen postaus kannattaa kurkata myös jos Imatrankosken historia kiinnostaa. Imatrankoski sijaitsee aivan hotellin vieressä, ja alunperin koko hotelli on rakennettu rakennuksen vieressä virtaavan kosken takia. Mutta niistä jutuista enemmän herran raapustamassa postauksessa, nyt puhutaan ruoasta!

Imatrankoski6

Sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna laahustimme herran kanssa aamupalalle Valtionhotellin Linnaravintolan tiloihin. Lauantaina paikalla oli porukkaa huomattavasti enemmän kuin sunnuntaina. Isoin osa koiranäyttelyporukoista lähti kotia kohti heti näyttelyn jälkeen, joten sunnuntaina saimme nauttia hurjan rauhallista aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Meille sattui kyllä molempina aamuina hyvä tuuri sen suhteen, että saimme pöydän valoisan ikkunan vierestä, josta avautui näkymät koskelle. Koskessa ei tosin vesi virtaa valtoimenaan enää kuin harvoin, mutta kyllä jylhiä kalliomaisemia katseli silti mielellään ilman lorisevaa vettäkin.

Imatran Valtionhotelli_aamupala3

Imatran Valtionhotelli_aamupala4

Aamupala on hiljaittain uudistettu ja nykyisin se kulkee nimellä Hyvän olon aamupala. Tarjolla on kaikki kunnolliseen hotelliaamupalaan kuuluvat asiat. Puuroa useilla eri lisukkeilla, rapeaa pekonia, tuoreita kasviksia ja hedelmiä, laaja leikkele- ja leipävalikoima, hyvä kahvi, omat teekannut(!), paljon erilaisia keksejä makean nälkään, taivaallista uunimunakasta, mehuja sekä jogurttia valtavan laajalla lisukearsenaailla varustettuna. Ja oli siellä paljon muutakin. Pakko todeta, että hotellin aamupalasetti oli loistava.

Kun hyvään sapuskaan lisää vielä kauniit maisemat sekä tunnelmallisen tilan, nauttii päivän tärkeimmästä ateriasta paljon enemmän. Lauantaina ennen nukkumaanmenoa sanoin herralle, että olisipa jo aamu, että päästäisiin taas syömään aamupalaa!

Imatran Valtionhotelli_aamupala5

Loppuun teen vielä tunnustuksen.. Kyllähän mä tiedän, ettei hotellin aamupalalta saisi viedä mitään mukanaan, mutta mun oli ihan pakko piilottaa kaksi kinkkuviipaletta servietin väliin Horatiota varten. Kävellessämme aamupalalta pois olin yskivinäni serviettiin, ettei kukaan tarjoilijoista olisi huomannut, että kannan mukanani aivan turhaan valkoista paperia. Herra Longfield oli sitä mieltä, että herätin feikkiyskälläni paljon enemmän huomiota kun jos olisin vain kantanut paperiliinan kädessäni huoneeseemme. No niin tai näin, Horatio piti kinkkuviipaleista valtavasti! Eli koko meidän poppoo voi vain suositella Imatran Valtionhotellin aamupalaa. Heh!

Imatran Valtionhotelli_aamupala2

Imatrankoski ja Imatran Valtionhotelli

Moö, Herra Longfield täällä.

Mepäs mentiinkin pääsiäisenä Imatralle, käykö kateeksi? Jos ei, niin kohta kyllä käy. Imatra ei nimittäin ole mikään ihan turha kaupunki, vaan täällä sijaitsee yksi Euroopan mahtavimmista  nähtävyyksistä, jolle veti 1800-luvun lopulla vertoja ainoastaan Eiffelin torni jossain Parstuaisissa tai missä lie semmonen nököttääkään.

Imatrankoski5_c_matka_Imatrankoski1

Kyseinen ihmenähtävyys on Imatrankoski. Tätä luonnon aikaansaannosta ihan totta tultiin aikoinaan ihastelemaan pitkin Eurooppaa. Ensimmäiset turistit on kuuleman mukaan tulleet Imatralle jo joskus 1700-luvun aikana, ja vuonna 1772 jopa itse Venäjän silloinen keisarinna Katariina II teki seurueineen matkan Imatralle, vain jotta he pääsisivät ihastelemaan kosken suunnatonta pauhua. Koski on muodostunut ihan itsestään, kun Salpausselän taakse kerääntyneet vesimassat ovat etsineet reittiä alavampia maita kohti, ja ne sitten päättivät kaivertaa Imatran kohdalla kallioon reiän ja ryöpytä siitä näyttävänä vesimassana kohti Laatokkaa.

Imatrankoski11Imatrankoski7

1800-luvun lopulla kosken yli järjestettiin köysirata-ajeluja ja kaikenlaisia näytöksiä, ja paikalle sankoin joukoin vaeltaneet turistit jopa kaivertelivat kosken viereisiin kallioihin omia puumerkkejään mainostaakseen omaa visiittiään Imatran mahtavalla koskella. Nykyisinhän näitä ”Petteri oli täällä” ja ”Arja ja Joppe 4eva” töherryksiä on kiusaksi asti siellä sun täällä, mutta nämä 1800-luvun graffitit on ihan taltoilla tai jollain vastaavilla hakattu kiveen, ja osa niistä on tänä päivänä oikein valaistuksella ja opasviitoilla varustettu, jotta nykypäivän emiliat ja jonnet pääsee katsastamaan kuinka puumerkkejä tehtiin old school –tyyliin.

Imatrankoski3Imatrankoski14

Imatrankosken ympäristöön avattiin myös Suomen vanhin luonnonpuisto nimeltään Kruununpuisto vuonna 1842, ja turistimassoja majoittaakseen kosken viereen rakennettin hulppea hotelli. Ensimmäinen hotelli rakennettiin puusta, ja se paloi. Toinen hotelli rakennettiin samalle paikalle, taas puusta, ja kappas, sekin paloi. Kolmannen hotellin kohdalla viisaat imatralaiset vetivät lankoja yhteen, ja päättelivät että puuhotellin sijaan voitaisiin rakentaa seuraava versio kivestä, koska kivi ei välttis pala niin helposti kuin puu. Tämä 1903 kivestä rakennettu, melkoisen massiivinen ja krumeluuri Imatran Valtionhotelli seisoo kosken vieressä vielä tänäkin päivänä, ja se on yhä oikein näyttävä ilmestys. Me saimme tässä pytingissä ja sen viereen 2009 rakennetussa kylpyläosiossa viettää kaksi yötä pääsiäisen aikaan, ja paikka oli sisältäkin ihan yhtä tyylikäs kuin ulkoa.

Imatrankoski13Imatrankoski4Imatrankoski6

Harmillinen juttu tosin, että se Euroopan mahtavin nähtävyys, Imatrankoski, on tätä nykyä valtaosan ajasta kuivana. Vuonna 1920 kosken viereen alettiin rakennella vesivoimalaa. Voimalan avaamisen jälkeen vuonna 1929 koskesta virtasi vielä jokin määrä vettä jatkuvasti, mutta vuonna 1937 voimalaan lisättiin osio, ja sen jälkeen on koskesta juoksutettu vettä vain silloin kun ihminen on niin määrännyt tai laitokselta on kuulunut ”oho”.

Imatrankoski10

Kaikeksi onneksi näitä juoksutuksia yhä järjestetään näytösluonteisesti pitkin vuotta, ja myös jos siellä vesivoimalassa menee joku mönkään, kosken valtavat patoluukut avataan ja vesi ohjataan voimalan ohi vanhaan luonnon muovaamaan railoon. Näytöstyylisiä juoksutuksia kertyy aina kosken yli meneville silloille ja sen viereisille näköalapaikoille tänäkin päivänä katsomaan suuri joukko ihmisiä, tiedä vaikka silloin tällöin olisi vieläkin turisteja ympäri maailmaa kosken pauhua ihmettelemässä. Venäjällä ei enää ole keisaria sen koommin kuin keisarinnaakaan, mutta josko Vladimir Putin vaikka joskus tulisi koskea katselemaan, ties vaikka vielä innostuisi ratsastamaan ilman paitaa kosken läpi jollain taimenella.

Imatrankoski9

Meidän visiittimme aikana koski pysyi harmillista kyllä kuivana, oikein toivottiin kuivunutta kosken uomaa katsellessamme että voi kun hälytyskellot alkaisi soida, ja patoportit lähtisi avautumaan sen merkiksi että vesivoimalassa on käynyt joku härö. Mutta ei siellä mitään stiplua käynyt, valitettavasti. Toki koskenuoma on kuivuneenakin oikein vaikuttava näky, mutta olisi se hienoa katsella kun pato avataan ja vesimassat iskeytyy pitkin poikin uomaa ja sen pohjalle kertyneitä kiviä. Jäisi varmana se Parikkalassa tai jossain sijaitseva Eihvelin tornikin varjoon.

Imatrankoski8

Herra Longfield työmatkailee: Lappeenranta

MoiPa, Herra Longfield tässä.

Viime maanantai minun piti käväistä nopealla ja kivuttomalla reissulla Lappeenrannassa. Lappeenranta on minulle hyvin tuttu ja turvallinen paikka, työreissujen lisäksi olen ihan vapaa-aikananikin monesti paikkaan matkustanut katsomaan maailman parhaan jääkiekkojoukkue SaiPan pelejä – vietinpä minä polttarinikin aikanaan Lappeenrannassa Darius Kasparaitiksen Venäjän maajoukkuepaitaan ja munasuojia myöten täydelliseen jääkiekkovarustukseen verhoutuneena. SaiPan peliä tuolloinkin käytiin tietty katsomassa, oli hauskaa istua siellä katsomossa lätkäkamoissa, häkkikypärä päässä ja lätkämaila kädessä. Erätauolla tiputin hanskat ja tappelin vetyjonossa bestmanin kanssa, kierien lopulta muiden jonottajien jaloissa siellä Kisapuiston lattialla, ja myöhemmin hotellissa jouduin silloisen espoolaisen naapurini taklaamaksi – naapuri, joka vain sattui omista syistään olemaan omassa porukassaan siellä samassa hotellissa pienoisessa nousuhumalassa, ei tosin minua kamojen alta ennen taklaustaan tunnistanut, katsoi vaan että joku urpo lätkäkamoissa, niittaanpa tuon tohon seinään koska se on varmasti kaikista hauskaa. Ja olihan se, hauska ilme sille ainakin tuli, kun otin kypärän pois, tervehdin naapuria ja kysyin että käytkö täällä usein.

SaiPa

No, se SaiPasta, ja jääkiekosta ja oudoista varustuksista, naapureista ja sattumuksista. Maanantainen työmatka oli paperille hahmoteltuna siis varsin helpon oloinen: minun piti aamulla käyttää auto nopeasti huollossa, ajaa se sitten Hulin työpaikalle, ja jatkaa siitä toimistolle vähän papereita tulostelemaan ja työhommia hoitamaan, ja sieltä sitten näppärästi suhailla junalla Pasilaan ja hypätä siellä Lappeenrannan junaan. Puoli kuudelta olin kaavaillut astelevani hotelliin, ja sitten ehkä käydä vähän kaupungilla, syömässä ja saunassa, ja vähän vielä valmistella seuraavan päivän työjuttuja jos tarttee.

Aamusta ajoin auton huoltoon, ja jäin hyvillä mielin huoltomestaan odottelemaan auton valmistumista. Alkuperäisen tunnin sijaan huollossa kestikin kolme tuntia, koska samaan paniikkiin kannatti kuulemma tehdä seuraavakin vastaantuleva huolto jo tällee etukäteen ajoissa pois. No, ei se mitään, siellä kahviautomaatin vieressä sitten vähän jo sähköposteja lueskelin, räpläsin vastikään löytämääni mahtavaa Garage Band –appsia, ja kaikenlaista häsäilin, oikein leppoisasti meni kolme tuntia. Huollosta ajoin Hulin työpaikalle, näpsäkästi siinä nähtiin parkkikellarissa, ja siitä sulavasti moikat sanottuani lähdin matkaamaan kohti omaa toimistoa. Matkalla jotain kaivelin taskujani siinä, ja tajusin, että voi helvetti, mulla on vielä auton avaimet taskussa. Ne piti jättää Hulille, että se voisi sillä sinne työpaikkaansa ajetulla autolla sitten ajaa himaankin peräti. Kirosin ensin itsekseni mielessäni, ja sitten WhatsAppin välityksellä myös Hulille että voi hitto, joudun tulemaan sinne uudestaan. Vähän aikaa ketutti, mutta sitten ajattelin että kyllä mä ehdin, käyn vaan nopeesti töissä syömässä ja ehdin jo huoltoa venatessa tehdä vähän työjutskia pois alta, joten voin vähän aikaisemmin lähteä sitten Lappeenrantaankin ja siinä matkalla koukata taas Hulin työpaikan kautta.

lappeenranta2

Töissä oli mitä oli, härväsin aikani ja sitten lähdin reippain mielin matkustelemaan takaisin Hulin työpaikkaa kohti. Huli kovasti yritti maanitella mua ottamaan taksin, ettei tarvitsisi turhaan hortoilla, mutta oon niin pihi että en todellakaan millään taksilla ajele kun kerran julkisilla ja parin kilometrin kävelylläkin selviää! Lyhyen paikallisjunamatkan jälkeen tallustelin lumisateessa Hulin työpaikalle viemään ne hiton auton avaimet, ja sieltä jatkoin bussilla Pasilaan, mistä ajattelin lähteä kolmen junalla kohti Lappeenrantaa. Pasilassa huomasin kuitenkin myöhästyneeni kolmen junasta viitisen minuuttia, mutta ei hätää, seuraava lähtee jo neljältä. Kävin kaupassa ostamassa vissyä ja suklaapatukan, ja menin niitä naamaani survoen istuskelemaan penkille.

Parinkymmenen minuutin istuskelun jälkeen suklaapatukka oli horittu ja vissypullo ryystetty, enkä jaksanut enää istua penkillä, joten lähdin hortoilemaan. Keräsin siinä kamani kasaan, ja huomasin että voi saatana, mun hanskat on pöllitty! Tai no, ekaksi aloin ihmettelemään että missä mun hanskat on, laitoinkohan ne reppuun, en näköjään, oon siis hukannut ne jonnekin. Mutta sitten muistin, että tempoilin niiden kanssa kyllä kun vissypulloa ja suklaapatukkaa penkillä availin, ja asettelin ne hanskat vielä sillee siihen penkille että vähän istuin niiden päälle. Mutta ei ne siinä enää olleet, joten pöllitty ne oli, hitto! Ne oli hienot hanskat vielä, just joululahjaksi saatu, semmoset nahkaset ja lämpimät. Ihmettelin että on se nyt kumma että on jengiä joka oikeesti jotain hanskoja jaksaa varastella, pöllis nyt ees lompakoita tai kännyköitä, sen vielä ymmärtäisin, mutta että jotain hanskoja.

Koska ulkona oli hemmetin kylmä, ja tiesin että joutuisin Lappeenrannassa kuljeskelemaan ulkona jonkin aikaa enkä välttis saisi käsiä aina taskuun sullottua, etsin Pasilan asemalta paikkaa mistä saisin jotkut hätävarahanskat ostettua, ja löysinkin suutarin joka hanskoja möi. Ostin siitä jotkut 12 euron reuhakkeet, ja vielä sille myyjällekin päivittelin että on se kumma kun jengi pöllii hanskoja, kyllä ennen oli paremmin, ei minun nuoruudessani, ja myyjä siihen että se on 12 euroa.

Uusien hanskanreuhakkeideni kanssa kävelin vielä siitä penkin ohitse, jolla istuessani minun hienot mustat nahkahanskani oli pöllitty, ja huomasin että siinä penkin edessä haahuili semmoinen vanhempi herra, jolla oli kädessään hienot mustat nahkahanskat. Yllättävän paljon vieläpä samannäköiset hanskat, jotka minulta oli ihan äsken pöllitty. Lähestyin herraa ja ehdin vain osoittaa sormella hänen kädessään olevia hanskoja, kun hän jo alkoi pyytelemään anteeksi, oli kuulemma ottanut siitä penkiltä hanskat jotka niin muistuttivat hänen omiaan. En minä osannut alkaa kiukkuamaan että menin just äsken ostamaan sun takia uudet hanskat, ihmettelin vaan että onko tämä totta ja kiittelin että kiva kun jaksoit tuoda ne takaisin. Ukkeli oli varmaan johonkin junaan mennessään siellä ulkona vetäissyt käteen ja ihmetellyt että ei tunnu nyt oikeelta tämä (siis ne hanskat, jotka hän oli käteensä laittanut, mitä oikein siellä kuvittelitte).

Siitä sitten kävelin kaksien hanskojeni kanssa aseman laiturille ja pomppasin neljän junaan, ja vasta kun juna oli Tikkurilassa, tajusin että olisinhan mä muuten voinut käydä palauttamassakin ne turhaan ostamani reuhakehanskat, mutta se oli myöhäistä nyt.

lappeenranta3

Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti olla puoli kuuden maissa hotellissa, mutta nyt kun tunnilla myöhästyin, niin ynnäilin siellä junassa että puoli seitsemältä pitäisi olla perillä. Aloin lueskelemaan iPadilta Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista ja kuuntelemaan musiikkia, ja siinä naureskellessa aika vierähtikin rattoisasti. Juna meni Lahteen, ja jatkoi matkaansa kohti Kouvolaa. Jossain välissä juna pysähtyi jonnekin Lahden ja Kouvolan väliin, mutta niinhän junat välillä pysähtelee. Sitten juna lähti taas liikkeelle, kunnes pysähtyi kohta uudestaan. Piakkoin taas lähdettiin eteenpäin, ja kohta taas pysähdyttiin. Junakuuluttaja leppoisalla äänellään kuulutti, että on pienen pientä häikkää, ja siksi tässä vähän pysähdellään, ehkä pikkasen tullaan myöhässä Kouvolaan, mutta koettakaa kestää. No mehän koetettiin. Juna lähti taas, ja minuutin rullailun jälkeen se myös pysähtyi taas. Lähtöjä ja pysäytyksiä tuli melkoisen paljon lopulta, junankuuluttaja silti jaksoi leppoisasti rupatellen kertoa että on vielä pientä teknistä vikaa, jotain automaattisia pysäytyskäskyjä junan hieno, Suomen talvisiin olosuhteisiin selvästi suunniteltu järjestelmä kuulemma aiheettomasti antaa, ja siksi nyt vähän on tökkiväistä matkanteko. Kouvolassa junia vaihtavia kuuluttaja kehotti ottamaan rauhallisesti, jatkoyhteys kuulemma järjestyy.

Noin yhdeksännen pysäytyksen jälkeen junakuuluttaja sitten kehotti Kouvolassa junia vaihtavia unohtamaan rauhallisesti ottamisen, ja sen sijaan rohkaisi heitä ottamaan junan henkilökuntaan yhteyttä. Kouvola-vaihdokeille järjestettäisiin Kouvolasta taksikuljetus, ja junassa olevia varusmiehiä kehotettiin myös ottamaan konnareihin yhteyttä jotta heidänkin kuljetuksensa saataisiin myös järjestettyä ilman että sotilaspoikia teloitetaan varuskuntiensa paraatikentille opetukseksi muille myöhästelijöille. Kuuluttaja lohdutteli meitä muitakin vielä, että onneksi ollaan junassa eikä lentokoneessa, siellä tämmönen vaiva vois olla vähän kiusallisempi.

Pikkuriikkinen viivästyminen oli tässä vaiheessa tainnut kasvaa jo parin tunnin myöhästymiseksi. Juna yritti parhaansa mukaan kulkea, mutta tuli aina sikamaisen automaattipysäytysjärjestelmän pysäyttämäksi, jarrutkin jo kuulemma alkoivat siinä touhussa kuumenemaan sen verran että uusien starttiyritysten välillä piti niidenkin viilenemistä aina vähän jäädä odottelemaan. Piakkoin siitä meidän junamme ohi paineli juna, joka oli lähtenyt Pasilasta kuudelta, kaksi tuntia meidän jälkeemme. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt olla jo tunti sitten hotellissani Lappeenrannassa, mutta yhä vain kökimme jossain Lahden ja Kouvolan välisessä perämetsässä. Sen verran VR oli heltynyt, että tarjosi koko junalle ilmaiseksi kahvia ja munkkia ravintolavaunusta, vaikka tietenkin oli meidän omaa syytämme että oltiin siihen pysähtelevään junaan tultu murjottamaan ja huokailemaan. Minäkin kävin äkkiä oman munkkini ottamassa ennen kuin rahvaan edustajat olisivat ehtineet syödä ne kaikki. Eihän siitä meidän veturista enää ollut meitä kuljettamaan, joten lopulta Kouvolasta tuli varaveturi meitä kyyditsemään. En tiedä mitä sille automaattisesti pysähtyvälle veturille tehtiin, toivottavasti se hylättiin sinne metsikköön.

lappeenranta5
Lappeenranta kesällä

Lopulta olin joskus varttia yli yhdeksän Lappeenrannassa, ja asemalle päästyäni katselin, kuinka muut junasta ulostautuneet juoksivat päätä pahkaa jonnekin. Taksitolpallehan ne kirmasivat, ja nopeimmat veivät sieltä ne odottamassa olleet kaksi taksia, ja hitaimmat jäivät puuskuttaen odottamaan että me rauhallisemmat tultiin heidän kanssaan seuraavia takseja jonottamaan. Olin jo haudannut haaveeni iltakävelystä Lappeenrannan talvisella rantabulevardilla (ei mulla semmosta alun perin ollut, mutta näin jälkikäteen voin valehdella että oli, niin kuulostaa sitten katkerammalta ja surullisemmalta tämä minun kova kohtaloni), siinä taksitolpalla puuskuttavien takana jonottaessani toivoin vaan että hotellin ravintola olisi vielä auki, jotta saisin syödäkseni.

Yllättävää epäsuomalaisuutta osoittaen me taksijonottajat aloimme kysellä toisiltamme että minne päin ollaan kukin menossa, ja sen sijaan että oltaisiin jokainen otettu yksi taksi itsellemme sitä mukaa kun niitä jostain siihen tolpalle eksyi, ahtauduttiin takseihin porukalla sen mukaan minne oltiin matkalla. Junassa istuttu viisituntinen oli selvästi saanut kaikki selviytymismoodiin, ja adrenaliinipauhussa eräs meidän taksimme takapenkillä matkustanut työmatkailija lupasi maksaa koko taksin omasta (tai siis firmansa) pussistaan, niin onnellinen hän oli selviydyttyään Lahden ja Kouvolan välisestä metsiköstä hengissä ihmisten ilmoille Lappeenrantaan. Ei meillä muilla ollut siihen vastaansanomista. Se nainen oli ilmiselvästi johtaja-ainesta ja selviytyjä, ja olisi varmasti esiintynyt edukseen Jolon saarella Fräntin ja Vahasen kanssa.

Hotelliin päästyäni sain huomata, että vastoin päivän muiden tapahtumien takia muodostamia odotuksiani, hotellin ravintola oli kuin olikin yhä auki, ja kovasta koettelemuksesta selvinneenä menin sinne syömään hampurilaista. Vähän siinä viimeistä ranskalaista järsiessäni jo nauratti, että on tää nyt ihme, pari viikkoa sitten kävin Qatarissa eikä siltä matkalta jäänyt oikein mitään kerrottavaa, mutta nyt junamatkasta Lappeenrantaan tuli melkein Odysseuksen matkojen veroinen eepos.

Loppu.

lappeenranta4
Iso SaiPa-hiekkakakku Lappeenrannassa

Westerby Gård, Inkoo

westerby gård24_c_matka_

Vuoden ensimmäisenä päivänä vietimme herra Longfieldin kanssa puuhääpäivää. Se tarkoittaa, että takana on nyt yhteensä viisi auvoista aviovuotta. Hääpäivän viettoon olin varannut meille huoneen Westerby Gårdista. Sanooko paikka teille mitään? Kyseessä ei ole uusin design-hotelli Helsingin keskustassa, vaan tavattoman suloinen kartanohotelli Inkoossa.

westerby gård13

Kertoessani työpaikalla missä aiomme hääpäivää viettää, ilmestyi monen työkaverin naamalle iso kysymysmerkki.

Te siis aiotte viettää hääpäivän Inkoon maaseudulla, keskellä ei mitään? Kyllä.

Kartanohotellissa, jonka kehuttu ravintola on vierailunne aikana kiinni? Kyllä.

Hotellissa, jossa ei ole kyseisinä päivinä ketään muita asiakkaita? Kyllä, eikö se ole aika täydellistä?

Ja sitä se oli. Täydellistä!

westerby gård27

Tilan yksi omistajista, Gunilla, oli meitä vastassa vuoden ensimmäisenä päivänä Westerby Gårdin tilan päärakennuksessa. Tänä päivänä tiluksilla seisova punainen päärakennus on valmistunut vuonna 1857. Päärakennus on kolmikerroksinen, ja siinä toimii nykyisin mm. hotellin respa sekä ravintola, joka on kerännyt kehuja kovasti. Meidän vierailumme aikana ravintola ei tosiaan ollut auki, mutta minä olin onneksi jo päässyt maistelemaan ravintolan herkkuja syyskuisella Länsi-Uudenmaan ruokakierroksella muutaman muun bloggarin kanssa.

Gunilla toivotti meidät tervetulleiksi, ja ohjasi meidät päärakennuksen vieressä olevaan hotellisiipeen, joka on päärakennuksesta täysin erillinen punainen rakennus. Tilan hotelliosuus valmistui vuonna 2008, ja se pitää sisällään 10 persoonallisesti sisustettua kahden hengen huonetta. Meille oli varattu kustavilainen huone, joka oli kompakti ja jossa oli ihana sänky tavattoman pehmeillä ja hyvälaatuisilla lakanoilla varustettuna. Niissä nukkuisimme hyvin.

Gunilla toivotti meille mukavia hetkiä, ja sanoi että hänet tavoittaa tarvittaessa puhelimitse. Ja sitten me jäimme herran kanssa Westerby Gårdiin ihan kahdestaan.

westerby gård3westerby gård2westerby gård19

Ihan ensiksi lähdimme patikoimaan. Vaihdoimme ulkoiluvaatteet päälle, pakkasimme reput ja läksimme karttojen kanssa metsään. Kyllä oli puuhääpäivä hyvä viettää metsässä puiden ympäröimänä kuuma kaakao toisessa ja ruisleipä toisessa kädessä. Talsimme kaikessa rauhassa noin kolmen tunnin ajan, pysähdyimme syömään eväitä, ihastelimme jäätynyttä merta ja juttelimme niitä näitä.

westerby gård4westerby gård12westerby gård16

Hotellille palatessamme Gunilla oli lämmittänyt meille saunan ennen pois lähtöään. Kävelimme hotellin käytävää pitkin vain pyyhkeet päällämme kohti lämmintä saunaosastoa – olimmehan paikan ainoat asiakkaat, joten sama se missä asussa siellä köpötteli.

Saunaosastolla meitä odotti myös poreamme, jonka olin vähän niin kuin yllätykseksi varannut käyttöömme. Kuuma sauna ja poreileva vesi tuntui hyvältä pitkän patikkaretken päätteeksi. Aika kului kaikessa rauhassa, saunoimme todella kauan. Mihinkään ei ollut kiire. Se tuntui hyvältä.

westerby gård31

Iltaa päädyimme viettämään hotellin päädyssä olevaan tilaan. Tilasimme inkoolaisesta pitseriasta sapuskaa, ja pelasimme monta erää Carcassonnea kynttilöiden loisteessa. Yhdeksältä marssimme takaisin huoneeseemme, jossa uppouduimme valtavan ihanien lakanoiden väliin katsomaan elokuvaa. Puolen tunnin päästä minä olin jo unessa, herra oli katsonut leffan loppuun asti.

Vaikka hotellin ravintola oli kiinni, oli meille silti toki tarjolla aamupala. Sitä tarjoiltiin itsepalveluperiaatteella hotellirakennuksen päädyssä. Meille oli katettu pöytä kahdelle, ja jääkaapista löysimme kaikki tarvittavat aamupala-ainekset. Oli jotenkin aika absurdia olla kauniissa maalaisromanttisessa hotellissa ihan vain kahdestaan. Pihalla pureva pakkanen teki tuloaan samalla kun me popsimme herkullista aamupalaa yökkärit päällä. Emme viitsineet turhaan vaihtaa edes vaatteita, kun emme kehenkään kuitenkaan olisi törmänneet.

westerby gård42

Aamupalan jälkeen saimme viettää aamupäivää vielä kaikessa rauhassa. Gunilla oli kertonut meille, ettei meillä ollut mikään kiire poistua. Meidän tuli vain pirauttaa hänelle kun haluamme lähteä kotiin. Jossain välissä soitimme Gunillalle ja sanoimme heipat ihastuttavalle puuhääpäivälle Inkoossa, keskellä ei mitään. Täydellistä.

Westerby Gård
Västerbyvägen 95
10210 Inkoo

westerby gård49

Länsi-Uudenmaan ruokahelmiä

Syyskuun 9. päivänä juoksin hikihatussa Kampista Kiasman edessä odottavaan pikkubussiin. Bussin piti lähteä 9.00, mutta pääsimme lähtemään matkaan 9.03, sillä tämä leidi oli nolosti kolme minuuttia myöhässä. Aamut pienen koiranpennun kanssa vievät todella paljon aikaa, ja nyt kyllä sattui todella mahtava päivä myöhästyä kotipäässä bussista, jolla olisin ollut Kiasman edessä ajoissa. Pikkubussiin nousin kuitenkin lopulta hymy huulilla (ja sykkeet vähän koholla pienestä aamulenkistä johtuen).

Bussissa mua odotteli muutaman bloggarin lisäksi päivän oppaamme, mahtava Bitte Westerlund, joka tietää varmasti kaiken Länsi-Uudenmaan ruokatarjonnasta. Sellaisen käsityksen minä ainakin päivän aikana Bittestä sain. Minun lisäkseni päivän retkelle lähti mukaan leidejä sekä yksi herra seuraavien blogien takaa: Kiehumispiste, Kananpoikien Bistro, Jerryn keittiössä, Visit Helsinki ja Himahella.

länsi-uusimaa (18)länsi-uusimaa (11)

Ainiin, mun olisi varmaan hyvä kertoa hieman tarkemmin, mistä kyseisessä päivässä oli oikein kyse! Lumo Matkailu ja Slow Food Västnyland kutsuivat minut mukaan tutustumaan Länsi-Uudenmaan ruokatarjontaan syyskuun 9. päivänä. Vastasin kutsuun oitis myöntävästi, anoin lomapäivän töistä ja jäin innolla odottamaan mitä bloggaripäivä toisi mukanaan. Länsi-Uusimaa on meille herra Longfieldin kanssa aika tuttua seutua, sillä itsekin asustelemme vähän niin kuin lännessä. Retkiä on tullut tehtyä vuosien saatossa niin Nuuksioon, Kirkkonummelle, Pohjaan, Mustioon, Långvikiin, Siuntioon, Fiskarsiin sekä Billnäsiinkin. Bloggaripäivän aikana tutustuin kuitenkin seitsemään täysin entuudestaan tuntemattomaan kohteeseen, joista tässä postauksessa teille nyt hieman kootusti jotain kerron. Muutamaan paikkaan olemme herran kanssa palaamassa jo tämän vuoden puolella uudestaan, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. Kurkataan nyt missä kaikissa mahtavissa paikoissa pääsin syyskyyn alussa käymään!

kartta_länsi-uusimaa
Klikkaa kartta halutessasi suuremmaksi

Inkoo: Westerby Gård (kartassa B)

Pieni porukkamme otti ensimmäiseksi suunnan kohti Inkoota, jossa sijaitsee tavattoman söpö ja tunnelmallinen Westerby Gård. Westerby Gård on vanha maatila, joka on nykyisin tunnettu ennen kaikkea keittiöstään. Ravintolan lisäksi entisen maatilan tiluksilla toimii pieni ja herttainen hotelli, joka tarjoaa asiakkailleen kymmenen toinen toistaan kodikkaampia huoneita keskellä ei mitään. Ihan täydellistä! Niin täydellistä, että varasin hotellista jo reippaana vaimona herralle ja minulle huoneen viidenneksi hääpäiväksemme ensi vuoden ensimmäiselle päivälle.

Westerby Gårdin ympäristössä voi paikan omistajien – Gunilla Wikströmin sekä Jeanette Bäckströmin – mukaan samoilla kaikessa rauhassa luonnon helmassa. Meri on lähellä, metsät kutsuvat seikkailemaan ja reippaiden retkien jälkeen on varmasti ihanaa lämmitellä hotellin pienellä saunaosastolla poreammeeseen pulpahtaen. Toivotaan, että tammikuun ensimmäisinä päivinä olisi kaunis talvisää, jotta pääsisimme nauttimaan herran kanssa luonnosta oikein kunnolla.

länsi-uusimaa (16)länsi-uusimaa_c_matka_.jpglänsi-uusimaa (12)

Bloggaripäivän matka jatkui Inkoosta kohti Tammisaarta. Piipahdimme ensin viehättävällä Tammisaaren torilla, jossa paikalliset tekivät ostoksiaan aurinkoisessa säässä kaikessa rauhassa. Kiertelimme torilla omaan tahtiin, ja bongasin paikallisten tuottajien ruokakojujen välistä myös vanhoja kirjoja myyvän naisen. Tutkin esillä olevia kirjoja, ja löysin sieltä aivan yllättäen punaisen Iloinen Aapinen -kirjan, jonka sain omakseni vuonna 1991 astuessani ensimmäisen kerran koulun penkille. Jos mukanani olisi ollut yhtään enemmän käteistä, olisin ostanut aapisen oitis itselleni. Nyt se piti valitettavasti jättää Tammisaaren torille, mutta jostain aion kyllä kyseisen kirjan omaan kirjahyllyyni saada.

länsi-uusimaa (19)länsi-uusimaa (3)länsi-uusimaa (7)

Hotel Sea Front & Jannen ravut (kartassa C)

Tammisaaren torilta jatkoimme matkaa kohti Sea Front -hotellia sekä paikallisen Jannen kuuluisia rapuja. Sea Front -hotelli sijaitsee komealla paikalla meren rannalla, ja muutamista sen huoneista avautuu maisema Pohjanpitäjänlahdelle. Hotellin keittiössä paikallinen Janne keittelee kuuluisia rapujaan salaisella reseptillään. Me pääsimme katsomaan rapujen keitto-operaatiota, ja voinen paljastaa, että Jannen liemen salaisuus piilee suolassa, oluessa sekä tillissä. Muuta en uskalla teille kertoa.

Meidän perheessä, taikka ystäväporukoissa ei ole rapujuhlia liiemmin pidetty, joten ravuista en osaa sen tarkemmin teille kertoa. En ehkä ihan ymmärrä kaikkea hössötystä rapujuhlien ympärillä, mutta juhlathan ovat aina kivoja, joten antaa rapujuhlista pitävien juhlia juhliaan kaikessa rauhassa. Jannen rapuja pääsee halutessaan maistelemaan Sea Frontissa, jonka lisäksi niitä voi tilata Jannelta myös suoraan omiin rapubileisiin.

länsi-uusimaa (4)

Sea Frontin vierailun aikana saimme tosiaan kurkistaa Jannen ravunkeittopuuhia, jonka jälkeen pääsimme myös maistelemaan näitä elävinä keitettyjä saksiniekkoja. Ravut huuhtelimme alas vastavalmistuneilla Mustion Panimon oluilla, joiden markkinointi on aloitettu tänä kesänä. Mustion pienpanimo toimii Mustion linnan läheisyydessä, ja heidän kolmea nimikko-oluttaan pääsee nyt ainakin aluksi maistelemaan Länsi-Uudenmaan ravintoloissa sekä ostamaan paikallisista kaupoista.

Mustion linnassa olemme vierailleet herra Longfieldin kanssa kolme vuotta sitten. Paikka on upea erityisesti kesäisin! Linnan opastetulle kierrokselle kannattaa ehdottomasti osallistua, jonka jälkeen voi mennä kävelemään linnan vieressä olevalle lammelle, jossa kukkii paljon lumpeita.

länsi-uusimaa (17)länsi-uusimaa (13)lumpeenkukka lumpeenkukka

Raasepori: Mörby Gård (kartassa D)

Pikkubussimme jatkoi matkaa kohti Mörby Gårdia, jonka pihaan päästäksemme ajoimme mutkaista hiekkatietä pitkän tovin, kunnes lopulta tupsahdimme idyllisen maatilan pihalle. Mörby Gård on yksi Suomen vanhimmista luomutiloista (luomuviljely aloitettiin vuonna 1995), ja se sijaitsee kauniilla paikalla peltojen ja metsien keskellä Pohjanpitäjänlahden länsirannalla. Tilan omistajana toimii nykyisin nuori nainen nimeltään Anna Alm, joka jatkaa hienoa ja arvokasta työtä tilalla perheensä jättämillä jalanjäljillä.

Annan yhtenä toiveena on, että ihmiset tulisivat tilalle katsomaan mistä ruoka omalle lautaselle tulee. Tilalla viljellään mm. viljoja, juureksia, perunaa sekä kasvatetaan lehmiä ihan syömistarkoitukseen. Maatilalla toimii pieni tilakauppa, josta voi ostaa tilan tuotteita suoraan viljelijältä itseltään. Minä nappasin mukaani mm. tilan hunajaa, kaurahiutaleita sekä spelttipastaa, josta kyhäsin heti seuraavana päivänä päivällistä, nam! Paikan päälle voi saapua myös ns. avoimien ovien päivänä, joita Anna perheineen järjestää ainakin joulun ja laskiaisen aikoihin. Perinteinen Joulurieha on tänä vuonna 13.12., ja me olemme herran kanssa menossa silloin paikalle. Merkitse sinäkin päivä kalenteriin, ja tule mukaan! Voin taata, että Mörbyn tilalta saa herkulliset ja hieman erilaiset joululahjat kaikille ruoan ystäville.

länsi-uusimaa (1)länsi-uusimaa (8)länsi-uusimaa (5)länsi-uusimaa (14)

Pohjankuru: DeliTukku (kartassa E)

Mörbyn tilan kauniista maisemista matkamme jatkui kohta Pohjankurua, josta löytyy yritys nimeltään DeliTukku. DeliTukkua on hieman vaikea määritellä yhdellä sanalla, sillä sen tiloissa toimii niin lähiruokamyymälä, kahvila, lounasravintola kuin myös grilliravintola. DeliTukku tekee tiivistä yhteistyötä pientuottajien sekä viljelijöiden kanssa, jonka vuoksi kaupan hyllyiltä voi bongata tuoreita ja laadukkaita tuotteita aina juustoista, juomista, lihoista sekä leikkeleistä, jauhoista ja leivistä lähtien. DeliTukusta voi mm. ostaa aiemmin mainitsemiani Mustion pienpanimon oluita. Kyllä pitää olla onnekas, jos sattuu asumaan DeliTukun lähellä. Mun appiukko on muuten yksi näistä onnekkaista. Arvatkaa missä piipahdamme seuraavalla kerralla, kun köröttelemme moikkaamaan appiukkoa?

länsi-uusimaa (10)

Karjaa: Köttkontrollen (kartassa F)

Bloggaripäivän loppupään kohteet eivät todellakaan jääneet aamupäivän vierailukohteiden varjoon. Toiseksi viimeisenä kohteena oli hauskan historian omaava Köttkontrollen, jonka tiloissa toimii nykyään ravintola sekä laadukas lihakauppa, josta voi ostaa vaikkapa grilliin mitä kummallisempia osia naudoista ja possuista. Ja mikä parasta, lihakauppias tietää tarkalleen miltä tilalta liha on tullut ja milloin eläin on teurastettu.

Lihakauppa toimii punatiilisen rakennuksen alakerrassa ja ravintola yläkerrassa. Mikäli tilaat ravintolassa lihaa lautasellesi, haetaan liha tuoreeltaan alemman kerroksen lihakaupan tiskiltä. Sain myös kuulla, että ravintolassa tarjoillaan viikonloppuisin brunssia! Kotiin päästyäni sovimmekin heti pienellä porukalla treffit loppusyksylle Köttkontrolleniin.

No mutta palataan vielä hetkeksi paikan historiaan. 1930-luvulla pilaantuneet liha- sekä maitotuotteet aiheuttivat paljon terveysongelmia erityisesti maaseuduilla. Poliitikot, lääkärit ja muut tärkeät herrasmiehet päättivät tehdä asialle jotain, ja niinpä perustettiin lihantarkastusasemia, joissa tarkkailtiin lihan laatua. Kuten varmaan arvaatte, Köttkontrollen toimi tällaisena lihantarkastusasemana 30-luvulla. Upeaa, että entisajan taitavien lihamestareiden perinteet jatkuvat lihakaupan ja ravintolan tiloissa vielä tänäkin päivänä.

Karjaalta alkoi kotimatka. Suuntasimme kuitenkin ennen Helsinkiin palaamista vielä jäätelölle Siuntioon.

länsi-uusimaa (15)

Siuntio: Sjundbyn jäätelö (kartassa G)

Sjundby on Siuntiossa sijaitseva linna, joka toimii vieläkin yksityisasuntona. Linnan seinät ovat melkein kaksi metriä paksut, ja sen kellari on kuuleman mukaan valtava. Linnan alapihalla sijaitsee linnan vanha viljamakasiini, jossa toimii kesäisin pieni ja tunnelmallinen kesäkahvila Cafe Sjundby. Kahvilan erikoisuutena ovat muhkeat paikalliset leivonnaiset sekä paikallinen Sjundbyn jäätelö. Jäätelö tuotetaan lähellä, ja sen tekemisessä ei käytetä lisäaineita. Lisäaineiden sijaan jäätelö on täynnä mansikoita, mustikoita, omenoita, raparperia jne. No on siinä varmaan aika paljon myös kermaa ja muita jätskin tekoon tarvittavia ainesosia.

Olin vierailumme aikaan juuri aloittanut herkkulakon (jota on nyt takana jo melkein kolme viikkoa, HYVÄ minä!), joten jäätelö jäi minulta maistamatta. Yritin piiloutua kahvilan takaosaan, mutta kyllä mut bongattiin sieltä aika nopeasti, ja kysyttiin heti mitä jätskimakua haluan maistaa. Nolona siinä sitten selitin, että herkkulakko kieltää jäätelönkin syömisen.. Tiedustelin kuitenkin, missä pääsisin maistamaan jäätelöä herkkulakon jälkeen, ja ilokseni sain kuulla, että Runeberginkadun Petris Chocolate Roomissa voi herkutella kyseisillä jäätelöillä. Sinne siis herkkulakon jälkeen!

Siuntiosta matkamme jatkui pikkubussilla kotia kohti. Päivä oli todella antoisa, ja avasi minulle jo entuudestaan suhteellisten tuttujen alueiden ruokatarjontaa valtavasti. Oli kiva tavata uusia sekä  vanhoja bloggarikavereita ja kuulla Bitten toimesta hurjasti tietoa Länsi-Uudenmaan ruokatarjonnasta.

länsi-uusimaa (2)

Lisätietoja:
Visit South Coast Finland
Westerby Gård
Hotel Sea Front
Mörby Gård
Delitukku
Köttkontrollen
Sjundbyn jäätelö

Haagan alppiruusupuisto, Helsinki

Vuosina 1973-1979 suoritettiin Helsingin Yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksella alppiruusujen risteytysohjelma, jonka tuloksena syntyi 499 erilaista risteytystä. Päämääränä on talvenkestävän ja värikkään koristekasviaineiston kehittäminen Suomen ilmastoa varten.

Nyt on oikea aika kipittää kiireen vilkkaa Haagan alppiruusupuistoon! Alppiruusut ovat upeimmillaan juuri nyt, viikon päästä runsain kukinta on jo ohi. Myös rankkasade tai navakka tuuli voivat viedä hennot kukat mukanaan, joten puistoon kannattaa tosiaan kiiruhtaa ihan heti.

alppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinki

Puistossa voi ihailla upeita ja isoja alppiruusuja esim. pitkospuita pitkin kävellen. Upeimpaan kukinta-aikaan paikalla on paljon ihmisiä, mutta jokaiselle löytyy kyllä sopiva kävelypolku, sillä polkuja ja pitkospuita on kahden hehtaarin puistossa riittävän paljon. Muutamilta näköalatasanteilta voi useita metrejä korkeita pensaita katsella melkein niiden yläpuolelta, näkymät ovat hurjan kauniit ja tuoksu on huumaava erityisesti siinä osassa puistoa, jossa on atsaleoita.

Eräs työkaverini on viettänyt lapsuutensa nykyisen puiston liepeillä, ja hän kertoi sen olevan ennen todella märkää ja ajoittain jopa soista aluetta. Alppiruusut viihtyvät varjossa sekä happamassa maassa, joten entinen suoalue korkeine mäntypuineen sopii niille kasvupaikaksi erittäin hyvin.

alppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinki

Kävimme puistossa ensimmäisen kerran vuonna 2012. Tuolloin menimme puistoon aivan liian myöhään, vaikka kyllä siellä vielä heinäkuun alussa muutamia kukkivia pensaita sai ihailla. Viime vuonna kävimme puistossa uudestaan, nyt juhannuksen aikoihin, mutta silti jo toistamiseen liian myöhään. Tänä kesänä tarkkailin alppiruusujen kukintaa tarkasti, ja niin me ryntäsimme puistoon sunnuntaina monen muun kukkia ihailevan ihmisen kanssa. Ajoitus oli täydellinen, ja puisto sävähdytti meitä molempia tavattoman runsailla kukillaan. En voi kun suositella kaikkia kynnelle kykeneviä menemään puistoon heti alkuviikosta! Alppiruusujen kukintaa ei voi kuvata sanoin, eikä kuvatkaan kerro kaikkea – tämä pitää kokea ja nähdä itse.

Huom!

  • Puistoon on hieman hankala löytää, mutta osoite oli meidän navigaattorin mukaan Laajasuontie 40.
  • Puistoon on aina vapaa pääsy.
  • Koirat ovat tervetulleita puistoon.
  • Puistossa voi liikkua hyvin myös lastenrattaiden kanssa sekä pyörätuoleilla leveiden polkujen ja pitkospuiden ansiosta.

alppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinkialppiruusupuisto Haaga Helsinki