Sampea ja kaviaaria Varkaudessa

Moluga, Herra Longfield tässä.

Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.

Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.

Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.

caviar_varkaus6

Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.

caviar_varkaus4

Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.

caviar_varkaus5

Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.

caviar_varkaus3

Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.

caviar_varkaus1

Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.

caviar_varkaus2

Broileria, avokadorisottoa sekä rucola-parmesaanisalaattia

Moikka taas pienen tauon jälkeen! Kesäloma on kyllä outo. Ajattelin, että ehdin tehdä lomalla postauksia pitkälle syksyyn asti valmiiksi ennen kuin kiireinen työrupeama taas syyskuussa alkaa. No, en mä nyt sitten olekaan ehtinyt tehdä postauksen postausta! Tai siis varmasti olisin ehtinyt, mutta lomamoodi on iskenyt sen verran ihanasti päälle, ettei koneelle ole yksinkertaisesti tehnyt mieli mennä. Sen sijaan ollaan valvottu myöhään, nukuttu vielä myöhempään, syöty aamupalaa 12.00 aikoihin, ulkoiltu, käyty tekemässä lomajuttuja, pelattu lautapelejä, testattu syksyn uusia jumppia, tehty uusia ruokia (joita ei ole kyllä jaksettu kuvata blogiin..), syöty ulkona luvattoman paljon (ilman kameraa!), nähty ystäviä ja sukulaisia, nukuttu päiväunia ja yksinkertaisesti vain oltu. Hyvin poikkeuksellinen kesäloma siis, mutta hyvää se on tehnyt. Reissussahan oltiin Sveitsissä jo kesäkuussa ja lisää on tulossa syksyllä, joten kyllä tässä matkustuksenkin makuun on päästy, ja päästään vielä syksymmällä lisää.

moottorikelkka_luosto2

Matkoista puheenollen, nyt hypätään viimeisen kerran huhtikuun Lapin reissulle. Päivään, jolloin tämä leidi ajoi luvattoman kovaa moottorikelkalla! Siis oikesti kovaa – jossain tunturien välissä kaahasimme herra Longfieldin sekä meidän oppaan kanssa, maksimivauhti yhdellä suoralla oli melkein 100 kilsaa tunnissa! Huusin onnesta, niin mahtavalta vauhti tuntui! Metsän siimeksessä vauhti oli hillitympää, vaikka tulomatkalla innostuinkin hommasta sen verran paljon, että oppaan piti pysäyttää meidät ja sanoa mulle, että jospa mentäisiin mutkikkailla metsäpoluilla vähän hiljempaa ja pidettäisiin pidempää turvaväliä. Heh.

moottorikelkka_luosto3moottorikelkka_luosto1

Moottorikelkkasafari kesti kolme tuntia, ja sen jälkeen kädet olivat kyllä kipeät. Ilmeisesti emme osanneet olla ensikertalaisina vielä rennosti kelkan kyydissä, vaan puristimme ohjaustankoa kuin hullut. Vaikka kävimme safarin välissä syömässä porokeittoa eräällä porotilalla, piti illalla kelomökin siimeksessä kokkailla vielä päivällistä.

Aloimme tehdä broileria, rucola-parmesaanisalaattia sekä tosi herkullista avokadorisottoa. Mulla tuli joskus 10 vuotta sitten avokadosta tosi pahat vatsaoireet, mutta ajattelin niiden olevan jo mennyttä. Niinpä söin maittavaa risottoa hymyssä suin mehevän broilerin sekä raikkaan salaatin kera. Nam! Vartin päästä syömisestä mahassa alkoikin sitten kiertää.. Toisen vartin päästä halasin vessanpönttöä ensimmäisen kerran ja saman illan aikana vielä usean kerran uudestaan. Ei kiva.

avokadorisotto4avokadorisotto8

En ymmärrä, miten joku voi olla allerginen niinkin terveelliselle jutulle kuin avokado.. Mulle se ei kuitenkaan tosiaankaan sovi, ja enää en kokeile onneani tämän superfoodin kanssa. Onneksi en omien outojen ärsytysteni takia ole koskaan avokadopastaa tehnyt.

Mutta jos sulla ei ole avokadon kanssa ongelmia, kannattaa tätä Glorian Ruoka & Viini -lehden 100 parasta-keittokirjasta nappaamaani reseptiä kokeilla. Hyvää on!

avokadorisotto5avokadorisotto7

Broileria, avokadorisottoa sekä rucola-parmesaanisalaattia

4 annosta

Broileri

  • 4 kpl broilerin rintafileetä
  • öljyä
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria

1. Nuiji rintafileet ohuiksi pihveiksi. Sipaise pintaan öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

2. Paista broilerin ”lehtipihvejä” kuumassa paistinpannussa öljytilkassa 3-4 minuuttia per puoli.

3. Tarjoile pihvien kanssa rucola-parmesaanisalaattia sekä avokadorisottoa (ks. ohjeet alla).

Rucola-parmesaanisalaatti

  • 100 g rucolaa
  • 400 g kirsikkatomaatteja
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl (punaviini)etikkaa
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 2 dl parmesaania lastuina

1. Riivi, huuhtaise ja kuivaa rucola. Puolita kirsikkatomaatit ja yhdistä ne rucolan kanssa.

2. Tee salaatinkastike valmiiksi sekoittamalla öljy, punaviinietikka, suola ja pippuri.

3. Yhdistä rucola-tomaattisalaatti ja kastike. Lisää parmesaanilastut.

Avokadorisotto

  • 5 dl kasvislientä tai vettä
  • 1 kpl salottisipuli
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1½ dl risottoriisiä
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 limetin raastettu kuori
  • 1 avokado
  • 1 limetin mehu
  • 3-4 tippaa Tabascoa
  • 2 rkl ranskankermaa

1. Kuumenna kasvisliemi tai vesi valmiiksi pienessä kattilassa.

2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä laakeassa kattilassa 2-3 minuuttia. Lisää riisi ja kuullota 2 minuuttia, kunnes riisin pinta muuttuu lasimaiseksi.

3. Lisää risottoon valkoviini ja suola. Raasta myös limetin kuori joukkoon. Anna kiehua, kunnes valkoviini on lähes kokonaan haihtunut.

4. Lisää kauhallinen kasvislientä ja anna kiehua, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut. Lisää sitten lientä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on kypsää. Riisin lajikkeesta ja laadusta rippuen tähän menee 13-17 minuuttia. Riisi saa olla pehmeää, mutta kuitenkin al dente eli hampaissa tuntuvaa.

5. Levitä risotto vadille hetkeksi jäähtymään. Kuori ja halkaise avokado. Poista kivi. Soseuta avokado ja limetin mehu sauvasekoittimella (tai haarukalla). Kun risotto on hieman jäähtynyt, sekoita siihen avokadosose, Tabasco sekä ranskankerma.

avokadorisotto6

Scandic Kuopio

Yhteistyössä Scandic Kuopio.

Kevään lappiloman viimeinen yö vietettiin Kuopiossa. Menomatkallahan yövyimme loman ensimmäisen yön Oulun Scandicissa. Oulussa kävimme moikkaamassa Horation kasvattajia ja söimme herkullisen illallisen ravintola Hugossa. Tulomatkalle olimme myös keksineet kivaa ohjelmaa. Emme halunneet ajaa Luostolta yhtä soittoa kotiin, vaan nautimme lomasta vielä yhden yön verran ennen kotiinpaluuta. Viimeiseksi lomakohteeksi valikoitui Kuopio, jossa halusimme maistaa aitoa kalakukkoa, syödä burgerit Ehta-ravintolassa ja käydä ihailemassa maisemia Puijon tornista.

scandic kuopio4

Kuopion majapaikaksi valikoitui Scandic Kuopio, jonka vuonna 2014 täysin uudistetut modernit huoneet ottivat meidät oikein lämpimästi vastaan. Kontrasti hotellin ulkokuoren kanssa oli suuri, hieman tylsähkö keltainen möhkäle kätkikin sisälleen ihanan freesejä harmaalla sisustuksella varustettuja hotellihuoneita, jotka kelpaavat varmasti kaikenlaisille vieraille.

scandic kuopio1scandic kuopio2

Kauniin ja raikkaan sisustuksen lisäksi huoneet kätkevät sisälleen muutakin upeaa. Nimittäin näköalan Kallavedelle. Meidän huoneessa oli terassi, jolta saimme katsella juuri puhjennutta kevättä ja sen mukanaan tuomia ensimmäisiä vihreitä lehtiä kuohujuoman kera. Jestas!

Maisema näytti sen verran ihastuttavalta, että pistin kellon soimaan viideltä seuraavana aamuna, jotta näkisimme auringonnousun terassilta. Kannatti herätä!

scandic kuopio9scandic kuopio3scandic kuopio5_c_matka_scandic kuopio6

Pitkän päivän päätteeksi suuntasimme illalla hotellin saunaosastolle. Tälläkin saralla Scandic Kuopio pääsi yllättämään oikein positiivisesti. Saunat ja allasosasto ovat hotellivieraiden käytössä ilman erillistä maksua. Me satuimme paikalle niin myöhään, ettei saunaosastolla ollut meidän lisäksi ketään muita. Saunoja oli tarjolla kolme erilaista (joskin ne eivät olleet sekasaunoja) ja allasosastolla meitä odotti suuri valaistu uima-allas sekä lämmin poreallas. Kyllä kelpasi täällä huuhdella Lapin trekkien pölyjä kropasta ja rentoutua kunnolla ennen seuraavana päivänä starttaavaa kotimatkaa.

Uima-allasosastoa hallitsi suuret koko seinänkokoiset tummennetut ikkunat, jotka avautuivat Kallaveden suuntaan. Me olimme uimaskelemassa niin myöhään, että ulkona oli jo aivan pimeää, mutta näköalat ovat varmasti päheät valoisaan aikaan.

scandic kuopio13scandic kuopio11scandic kuopio12

Aamulla menimme vielä nukkumaan sen jälkeen kun auringonnousu oli saatu ihasteltua ja ikuistettua muistikortille. Heräsimme virkeinä, mutta nälkäisinä, useita tunteja aamun ensimmäisen herätyksen jälkeen. Oli aika siirtyä aamupalalle.

Scandic Kuopion aamupalatila oli suuri, valoisa sekä viihtyisä. Tarjolla oli kaikkea mitä kunnon hotelliaamupalalta voi toivoa. Plussaa pitää ehdottomasti antaa teekannuista sekä tuoreista hedelmistä, joita riitti vaikka kuinka. Teekannuja toivoisi näkevän muillakin hotelliaamupaloilla. On inhottavaa juoda teetä pienistä kahvimukeista, sillä teemukin pitää olla ISO. Itse juon joka aamu kannullisen (vajaan litran) vihreää teetä, joten alle kahden desin muki tuntuu naurettavan pieneltä teeannokselta. Teen pitää antaa hautua rauhassa ja sitä on ihana hörppiä isot kasat kaikessa rauhassa.

scandic kuopio7scandic kuopio8

Aamupalan jälkeen aloimme laittaa kamoja kasaan. Ihailimme vielä hetken terassilta keväistä Kallavettä ja sitten suhasimme autolla kotiin. Scandic Kuopio tarjoaa asiakkailleen ilmaisen parkkipaikan hotellin pääovien vierestä, joten kamoja ei autosta/autoon tarvitse kovin pitkää matkaa kanniskella.

Nyt mä kyllä vähän huijasin, ei me suoraan hotellilta kotiin ajettu. Käytiin matkan varrella vielä siellä Puijon tornissa lounaalla, siitä kuitenkin enemmän toisella kerralla.

scandic kuopio10

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta iisisti Luostolla

Jäljellä olisi vielä kaksi reseptiä Luoston keväiseltä matkaltamme. Tällä kertaa vuorossa on iisi vuohenjuusto-pinjansiemenpasta, joka taltutti meiltä nälän varsin aktiivisena ulkoilupäivänä.

luosto7

Rauhallisen aamun jälkeen lähdimme valloittamaan Ukko-Luostoa. Ukko-Luoston näköalapaikalta kuulemma piti avautua lumisen kauniit maisemat Luoston alueelle, ja lisäksi siellä piti olla valkoinen, isohko sääpallo. Maarit, Pää Pilvissä -blogista, on valloittanut miehensä kanssa Ukko-Luoston kesäaikaan, ja voi taivas miten erilaiselta paikka Maaritin blogissa näyttää – käy vaikka kurkkaamassa. Piiitkistä puisista portaista ei meidän alkukeväisellä reissulla ollut tietoakaan, saati että olisimme onnistuneet kammeta itsemme nelinkontin lumituiskussa aina sinne sääpallon luokse asti. Homma tyssähti hieman ennen tunturin lakea yksinkertaisesti siihen, että jalat upposivat jatkuvasti lähes reiteen asti, joka teki konttaamisesta aika raskasta. Raskasta saa toki olla, mutta kun lumen alla oli jemmassa Maaritin kuvissa näkyvät kivilohkareet, päätimme pysähtyä, hörpätä eväskahvit melkein tunturin laella ja lähteä sen jälkeen alaspäin. Nilkka olisi ollut ikävä taittaa keskellä lumipyryistä tunturia.

luosto2

Koska lumi tosiaan upotti ylempänä niin paljon, keksin fiksumman tavan alastuloon kuin kävelyn. Ensin liu’uimme pyllymäkeä ja sen jälkeen pyörimme peräkkäin tunturia alas niin kovasti, että pää meni sekaisin. Olimme alhaalla tuota pikaa.

luosto3luosto4_c_matka_

Hikisen kiipeilyn ja patikoinnin aikana nälkä oli päässyt yllättämään. Kipitimme kelomökkimme lämpöön, jossa valmistui muutamassa silmänräpäyksessä herkullinen vuohenjuusto-pinjansiemenpasta.

Lounaan jälkeen makoilimme hetken sängyllä, ennen kuin päivän toinen reippailuhetki pääsi alkamaan. Kävimme vuokraamassa meille loppupäiväksi lumikengät! Emme olleet kumpikaan kokeilleet lumikenkiä aiemmin, vaikka olen niiden ostosta jopa haavaillut useamman vuoden. Karautimme autolla semmoisen metsän viereen, jossa emme olleet reissun aikana vielä käyneet. Kiskoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme umpimetsään.

luosto9luosto8luosto10

Lumikenkäily oli mahtavaa hommaa metsässä, jossa ei ollut meidän lisäksi ketään muita. Olimme melko väsyneitä ja juttujen taso oli normaaliakin huonompaa. Nauroimme ratketaksemme tyhmille jutuillemme tyhjässä metsässä. Lisäksi meidän piti tietenkin kokeilla lumikengillä juoksemista sekä sitä kuinka hyvin kengät kannattelevat koskemattomalla hangella – hyvin ja hyvin huonosti. Itse onnistuin myös kaatumaan lumikengillä aivan suorilta jaloilta kahdesti, ja se sitten olikin hauskaa.

Kun vihdoin pääsimme illansuussa mökin ja saunan lämpöön, oli olo just niin ihanan vetämätön kun vaan voi olla. Uni tuli sekunnissa, ja reisilihakset kertoivat olemassa olostaan seuraavana aamuna.

luosto5

Mutta nyt sen reseptin pariin. Tässä olisi tosi iisin, nopean ja lihattoman pinjansiemen-vuohenjuustopastan resepti. Nam!

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta

2 reilua annosta

  • spaghettia kahdelle
  • ¾ dl pinjansiemeniä
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 kpl sitruuna
  • 2-3 kpl valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl ruoka- tai kuohukermaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 200 g vuohenjuustoa (paksusta tangosta)

1. Keitä spaghetti paketin ohjeiden mukaisesti. Tee kastike spaghettin kiehuessa.

2. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Siirrä ne lautaselle jäähtymään.

3. Hienonna basilika, raasta sitruunan kuori ja purista mehu lasiin. Kuori ja hienonna valkosipuli.

4. Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä keskilämmöllä kypsäksi. Lisää kerma ja anna sen lämmetä. Lisää sen jälkeen mukaan basilika, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta mustapippurilla maun mukaan.

5. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeeseen. Murustele juusto pastan joukkoon ja ripottele päälle pinjansiemeniä. Tarjoa ja nauti heti.

luosto6

Orinoron rotko, Leppävirta Savo

Orinoro, Pohjois-savo15

Ilma on kostea. Hyttysiä vilisee siellä täällä. Kaikkialla on hurjan vihreää. Taustalla solisee niin kauniisti, että voisi luulla olevansa kaukana ulkomailla – vaikkapa aidossa japanilaisessa puutarhassa. Mutta ei. Nyt ollaan Pohjois-Savossa upean Orinoron rotkon pohjalla Leppävirralla.

Orinoro, Pohjois-savo7Orinoro, Pohjois-savo11

Olemme köpötelleet kumisaappaat jalassa herra Longfieldin sekä Horation kanssa reilun kilometrin, pienen hiekkaisen Hanhiahontien vieressä olevalta parkkipaikalta hyvin merkittyä luontopolkua pitkin. Olemme juuri saapuneet noin 200 metriä pitkän Orinoron rotkon pohjalle. Rotkon pohja on ajoittain vain 5 metriä leveä, ja pystyseinäinen kallio kohoaa ympärillämme lähes 20 metriin. Näky on hyvin vaikuttava.

Rotkon pohjalla pulppuaa lähde, jalkojemme alla on liukkaat ja märät pitkospuut sekä osittain hyvin kivikkoista maastoa. Horatio hakee tassuilleen sopivia askelmia ja me tasapainoilemme koiran perässä. Minä yritän vielä siinä sivussa napsia rotkosta kuvia. Ihme, että pysymme pystyssä.

Orinoro, Pohjois-savo12Orinoro, Pohjois-savo8Orinoro, Pohjois-savo2Orinoro, Pohjois-savo3

Soisalon saaressa Mustinmäessä Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotko on suosittu luontoretkikohde, jonka sanotaan olevan yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Kukaan ei tunnu tietävän niitä kuutta muuta ihmettä, mutta samapa tuo. Orinoro on ihmeellinen.

Orinoron rotko on vanha, hyvin vanha. Sen alkuperäistä ikää on vaikea määrittää, mutta nykyisen muotonsa rotko on saanut viimeisen jääkauden sulamisvesien virtaamisen myötä. Luoteesta kaakkoon virrannut sulamisvesivirta on mannerjään vetäytyessä huuhtonut Orinoron puhtaaksi irtaimesta maa-aineksesta noin 10 000 vuotta sitten.

Orinoro, Pohjois-savo14Orinoro, Pohjois-savo4Orinoro, Pohjois-savo6_c_matka_

Satumainen valo, rauhallinen soliseva vesi ja metsän upea vihreä väri sekä ympäröivä rauhallisuus ovat totisesti kokemisen arvoiset.

Pohjois-Savoon voisi tulla hyvin visiitille ihan vain Orinoron takia (ja sammen ja kaviaarin, mutta siitä lisää myöhemmin). Mukaan kannattaa ehdottomasti pakata kumisaappaat, monessa paikassa on nimittäin pitkospuiden ympärillä suota, jonne ei ole kiva pludata lenkkareilla. Koirakin on syytä pitää remmissä jos sillä on tapana poukkoilla pitkospuilta sinne tänne.

Lisätietoja Orinorosta sekä selkeän vaelluskartan löydtä tämän linkin takaa.

Orinoro, Pohjois-savo9 Orinoro, Pohjois-savo10 Orinoro, Pohjois-savo13

Jaakkolan porotila Luostolla

Moro, Herra Longfield täällä.

Lapin lomareissumme aikana hortoilimme eräs päivä Luoston lähellä sijaitsevalla Jaakkolan porotilalle tutustumaan porotilan toimintaan, ja tietty toiveissa oli myös päästä ihmettelemään niitä poroja ihan näppituntumalta. Porotilalle täytyi soittaa ja sopia vierailuajasta, sinne ei ihan ex tempore sovi paukahtaa pihalle, koska porotila on paitsi Jaakkolan perheen työpaikka, myös koti, ja vierailuja varten täytyy aina tilalla tehdä pieniä valmisteluja.

Jaakkolan porotila2

Meidät otti tilalla vastaan reipas kesä- tai siis talvityöläinen, ja ensi töiksemme kävelimme oppaamme ja isojen jäkäläpussien kanssa sisään poroaitaukseen. Porot tulivat tottuneesti meidän pussit kädessä tönöttävien turistien luokse, ja rauhallisesti odottelivat että saivat meiltä jäkälänpalasia narskuteltavakseen. Opastyttö samalla kertoili meille porojen hoidosta ja esitteli muutamia tilan poroja nimeltä. Laumassa on selvä hierarkia, ja kovimmat sarvipäät tulivat nytkin ensimmäisinä hakemaan turisteilta jäkälät, ja hierarkiassa alempana olevat joutuivat katselemaan sivusta – jos joku vähän alempitasoinen yritti vaivihkaa hiipiä jäkälöitä hakemaan, pomoporot ajoivat ne heti tiehensä. Me kyllä yritettiin vähän pomoporoja huijata, ja teimme yksittäisiä pistohyökkäyksiä niiden alempiarvoistenkin porojen luokse jotta nekin saivat vähän jäkälää syödäkseen. Poronhoitajat toki pitävät tarkasti huolen siitä, että kaikki pahnanpohjimmaisetkin saavat päivittäiset ruoka-annoksensa syödäkseen, turistien jakama jäkälä on sitten vähän niinku ekstraa.

Jaakkolan porotila6

Kun jäkäläpussit oli tyhjät, vietiin meidät hienoon vieraskotaan, jossa tarjolla oli pannukahvia ja kampanisut. Eväitä särpiessämme katselimme kotaan viritetyllä videotykillä pientä esitelmää ja kuvakoostetta Jaakkolan porotilan historiasta ja nykyhetkestä, sekä yleisemminkin porojen hoitoon liittyvistä kommervenkeistä.

Minulla oli mielikuva, että porot ovat Lapissa vähän samanlaisessa asemassa kuin pyhät lehmät Intiassa, ja että niitä vaeltaa pitkin poikin Lappia valtoimenaan ihan hirveitä määriä. Liikenne ei välillä kulje kun porotokka on päättänyt pysähtyä ottamaan tirsat keskelle moottoritietä, ja lähes jokaisella aukealla pitäisi pystyä bongaamaan muutamia kymmeniä poroja jäkälää syömässä. Todellisuus ei ihan tätä mielikuvaa vastannut, mutta ei se kaikilta osin ihan täysin metsässäkään ollut.

Jaakkolan porotila1

Poro-powerpointin aikana kävi selväksi, että Lapissa ei itse asiassa ole lainkaan villejä poroja, joka ikinen poro mikä jossain päin lakeuksia vaeltaa, on jonkun omaisuutta. Kesäisin porot päästetään vapaaksi vaeltelemaan pitkin Lappia, mutta talveksi ne haetaan takaisin aitauksiinsa, ja se ei olekaan mikään ihan sormien napsautuksella tapahtuva juttu. Poronhoitajat yhteistuumin ajavat porot jollain ilveellä isoihin aitauksiin, ja sieltä sitten katsotaan että kuka poro on kenenkin, ja ne kuljetetaan talveksi omiin aitauksiinsa hengailemaan.

Se kuka poro kuuluu kenellekin, tarkistetaan porojen korvissa olevista merkeistä. Jokaisella poronomistajalla on oma yksilöllinen korvamerkkinsä, tyyliin että Seppo Kekkosen (nimi muutettu) poroilla on kolme viiltoa alakorvassa ja puoliympyrän muotoinen merkki korvan päässä, ja Kaarlo Kakkosen (nimi myöskin muutettu) poroilla taas on kaksi kolmion mallista merkkiä yläkorvassa ja yksi viilto alhaalla, ja niin edespäin. Porotilallisilla oli ennen pienet kirjaset mukanaan, joihin oli merkattu jokaisen poro-omistajan korvamerkit, ja sen avulla sitten katseltiin elikoiden korvista että onkos tää nyt Sepon vai Kaarlon poro, vaiko peräti Arto Länsmanin (nimeä ei muutettu, mutta en tiedä omistaako herra poroja) tai itsensä Joulupukin (nimeä ei muutettu, varmana omistaa poroja!) joka on tänne väärälle alueelle jotenkin onnistunut eksymään. Nykyisin pienet vihkot alkavat olla historiaa, ja korvamerkit löytyvät tietokannoista interwebistä. Koskakohan muuten joku tekee jonkun Korvamerkki-appsin, jonka avulla voi ottaa poron korvasta kuvan, ja laite sitten kertoo että tämä on Arton poro, ei sun.

Jaakkolan porotila3

Syksyisin tapahtuvan poroerotuksen lisäksi toinen iso hässäkkä on alkukesästä, kun uudet poronvasat otetaan kiinni ja niiden korvat merkitään, siinäkin saa käyttää luovuutta kun liukkaasti liikkuvia poronvasoja yritetään saada kiinni ja pidetyksi aloillaan sen aikaa että saavat jengimerkit korviinsa. Poronvasoja pitää myös tarkkailla että kenen poron vasa kukin on, ettei vaan käy niin että mennään merkitsemään Sepon poroksi Kaarlon poron vasa.

Porojen omistamisessa on hyvin tarkat säännöt ja määräykset, että kuinka monta poroa saa missäkin poroalueella – paliskunta taitaa olla semmosen alueen oikea nimi – olla, ja kuinka monta poroa kunkin paliskunnan poro-omistajilla saa omassa tokassaan olla. Määriä vahditaan tarkasti, ja voisi kuvitella että laskentojen aikana ja sen jälkeen käydään melko vakavahenkistäkin keskustelua poro-omistajien kesken että kuinka monta uutta elikkoa minulla saa olla ja miksen minä saa pitää neljää uutta kun Kaarlokin sai, ja on se tuolla naapuripaliskunnassa helppoa kun siellä ei ole tota tommosta Kekkosen Seppoa aina kiukuttelemassa, viime vuonna sait seitsemän uutta ja nyt siinä kehtaat kiukutella, mulla sitä paitsi kuoli viime kesänä kaksi poroa liikenneonnettomuuksissa niin voisit vähän miettiä hei.

Jaakkolan porotila5

Pohjois-Lapin saamelaisilla on kuulemma vähän eri säännöt ja löyhemmät kiintiöt porojensa kanssa. Siellä päin saamelaisilla oli vielä jokin aika sitten tapana matkustaa kesäisin porojen kanssa pitkin pientareita ja majoittua kotateltoissa siellä mihin porot kulloinkin pysähtyvät – nykyisin kun on moottorikelkkoja sun muuta apuvälineistöä, on tällainen täysipäiväinen poropaimentolaisuus päässyt saamelaistenkin parissa vähenemään. Ruotsin ja Norjan puolella saamelaisilla on jopa laissa määritetty yksinoikeus poronhoitoon, Suomessa ei tämmöstä lakia ole vaan poroja saa hoitaa vaikka ei olisikaan sellaista hienoa saamelaispukua, minkä väreistä ja raidoista näkee kaikki kantajansa perhesuhteet ja sukupuut ja lempiruoat ja Wifin salasanat, ja jollaisten omistajana on aina hermostuttava jos jossain päin maailmaa joku missi tai Lordi keikaroi ihan väärän värisessä saamelaispuvussa tai typerää informaatiota antavassa neljäntuulenhatussa. Lordiko muka olisi sukua Inarin Kekkosille sekä Nuorgamin Kakkosille, ja lohenmäti kaurapuurossa on miehen lempiruokaa, tämä on väärin ja kaikki on kiellettävä heti!

Jaakkolan porotila4

Esitelmässä kävi myös ilmi, että työläiden poroerottelujen lisäksi ainakin Jaakkolan porotilan väki käy kesäisin Keski-Suomessa asti keräämässä poroille jäkälää. Jäkälä on porojen suurta herkkua ja talviaikana myös tärkein ravinnon lähde, ja sen avulla saadaan myös porot ja turistit tutustumaan toisiinsa lähemmin. Ei ole siis mitään ruusuilla tanssimista porojen hoito, vaan kovaa ympärivuotista työtä.

Jaakkolan porotila8

Muiden paikallisten kanssa poroista juteltaessa pystyi rivien välistä lukemaan, että poroista on ainakin tietyille elinkeinoharjoittajille riesaakin, muutama ihan suoraan sanoi senkin että kesäisin on todella ärsyttävää kun ne porot tosiaan joskus jumittavat autoteillä. Moottorikelkka-ajelullamme opas kertoi, että vaikka porot teoriassa kerätään aina talveksi aitauksiin, ei niitä kaikkia aina saada kuitenkaan kiinni, tai joku saattaa aitauksista päästä karkuun. Ja koska ne on niin tottuneita kuulemaan moottorikelkan ääniä ennen kuin saavat ruokaa, karanneet porot hakeutuvat usein hengailemaan moottorikelkkareittien varrelle. Muutamia kertoja on kuulemma tullut vastaan tilanteita, jolloin kelkkareitin keskellä on maata nököttänyt karkuriporo, eikä sitä sitten saa siitä hevillä siirrettyä, porot kun eivät ole moksiskaan jos moottorikelkkaa revittämällä yrittää ne saada liikkelle.

Jaakkolan porotila7

Tottahan se varmaan on, että poroista on pientä riesaakin, mutta kyllähän porot ja poronhoito kuuluvat ainakin minusta melko keskeisenä osana koko Suomen meininkiin, joten porot laiduntakoot normaaliin tapaan kesäisin pitkin Lappia. Paikalliset ei varmaan viidenkymmenen kerran jälkeen enää kauheasti jaksa tien vallannutta porotokkaa ihastella, mutta turisteja ei varmana haittaa, jos matka tyssää siihen kun porohuligaanit ovat tien vallanneet. Mekin Hulin kanssa välillä autolla ajaessa oikein toivottiin että tulisipa nyt jostain vastaan porojengi, jonka seassa voisi tietä pitkin madella ja ottaa jonnekin Snapgrammiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Koska oli talvi, ei loppupeleissä nähty poroja kuin vain porotilojen aitauksien sisällä, täytyy siis varmaan tulla joskus kesäaikaan takaisin!

Savulohi-kaprispasta iisisti

Lappi, Luosto

Kesä puskee sisään ikkunoista ja ovista, mutta nyt palataan hetkeksi lumisiin Luoston maisemiin. Mehän lomailimme Luostolla pääsiäisen aikaan viikon verran ja reissulta olisi vielä muutama herkullinen resepti postaamatta. Kokkasimme mökin keittiössä loman aikana ahkerasti. Blogiin olen tosin ennättänyt kirjoitella vasta savulohichowderista, joka pääsi täyttämään mahamme 27 kilometrin hiihtolenkin päätteeksi.

Lappi, Luosto

Toisen pidemmän sivakoinnin teimme herra Longfieldin kanssa loman keskivaiheilla Luostolta Pyhälle. Matkaa tuli reippaat 30 kilsaa ja olo oli Pyhän päässä aika tööt. Kävimme Pyhällä ruokakaupassa tekemässä muutaman täydennysostoksen, ja sen jälkeen hurautimme taksilla takaisin Luostolle. Bussin lähtöön oli nimittäin aivan liian pitkä aika ja nälkä kurni mahassa jo sen verran kovasti, ettei kiukku ollut kaukana. Onneksi kiukku ei päässyt valloilleen, sen tilalla oli vain tosi tyhmät jutut ja räkätysnauru (tai näin haluan ainakin muistaa, heh).

Lappi, Luosto

Mökkiin päästyämme kävimme suihkussa ja pikasaunassa, jonka jälkeen aloimme häärätä köökin puolella. Olin miettinyt meille kasan helppoja sekä nopeita ruokia jo kotona valmiiksi, joten sen kun vain avasi keittokirjan korvamerkin kohdalta ja alkoi hommiin.

Tällä kertaa kokkasimme Glorian Ruoka & Viini -ruokakirjasta iisiä savulohi-kaprispastaa, joka oli valmista valehtelematta vartissa. Kylkeen vielä Hardys Stamp Chardonnay Semillon -valkoviiniä ja olotila oli täydellisen tööt.

savulohipasta

Savulohi-kaprispasta

reilut annokset kahdelle

  • noin 400 g spaghettia
  • 250 g lämminsavustettua lohta
  • ½ ruukku lehtipersiljaa
  • 1 kpl sitruuna
  • ¾ dl oliiviöljyä
  • 2 rkl kapriksia
  • chili explosion -mausteseosta
  • raastettua parmesaania

1. Laita pasta kiehumaan ja tee sillä aikaa kastike valmiiksi.

2. Murra lohi käsin pieniksi paloiksi. Hienonna persilja. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kulhossa.

3. Valuta valmis pasta ja sekoita se kuumana kastikkeen joukkoon. Tarjoa ja syö heti. Aika iisiä, eikö?

savulohipasta Lappi, Luosto

Ratia Ranchin ylämaankarjan vasikoita moikkaamaassa

Muistatteko vielä upeat Ratia Ranchin karvalehmät, joita kävimme herra Longfieldin kanssa moikkaamassa viime kesänä Monninkylässä Askolassa? Tuolloin kerroin, että maatilan pitäjät, Asmo ja Johanna, ovat loppuvuoden puolella saamassa ensimmäiset luomuleimalla hyväksytyt tuotteensa ulos markkinoille, ja niin myös tapahtui! Meille kävi niin upea tuuri, että saimme osallistua ensimmäiseen lihatilaukseen, ja eräänä sateisena syyspäivänä karautin autoni Vantaan Ikean parkkipaikalle, josta noudin ison kassin ensiluokkaista ylämaankarjan lihaa.

Elämä tilalla on jatkunut syksyn kautta talven koviin pakkasiin, ja kevään kautta uuteen kesään. Talven aikana noin viisikymmenpäinen luomuylämaankarjalauma on saanut mm. uusia tiloja, jonka lisäksi sekä Asmo että Johanna ovat painaneet paljon hommia tämän keväisten vasikoiden parissa.

Siitossonni Falcon on tällä hetkellä vielä hetkeksi erotettu emolehmistä sekä kevään vasikoista, jotta uusiin petipuuhiin ei ryhdyttäisi ihan vielä. Tämä siitä syystä, että vasikoiden syntymä ei ajoittuisi aivan niin aikaiseen kevääseen kuin tänä vuonna. Tänä keväänä vasikoiden poikimisaika kesti noin 1,5 kuukautta, ja voin uskoa, että töitä on riittänyt maatilalla tuona aikana ihan hurjasti. Jokaisen vasikan syntymä on varmasti upea ja ainutlaatuinen tapahtuma, joka vaatii tarkkaavaisuutta sekä ripauksen onneakin.

  Ratia ranch_highlandcattle3

Me karautimme viime perjantaina Itä-Uudellemaalle moikkaamaan Johannaa sekä rapsuttelemaan kevään söpöjä uusia vasikoita. Samalla noudimme uusimman lihatilauksemme – nyt pakastimessa on myös monta kiloa luomuylämaankarjanjauhelihaa, josta kokkaamme varmasti bloginkin puolelle jotain herkkuja. Mikä on teidän jauhelihaherkku? Itse ajattelin tehdä pakastimen lihoista ainakin perinteistä makaronilaatikkoa, äidin reseptillä tietenkin.

Ratia ranch_highlandcattle3

Pääsimme tänäkin vuonna Johannan kanssa emolehmien sekä vasikoiden aitaukseen. Viime kesänä olimme vierailulla hieman myöhemmin kesällä ja vasikat olivat tuolloin jo ehtineet hieman tottua ihmisiin. Mutta kyllä näin alkukesästäkin löytyi jo muutama utelias vasikka, jotka tulivat ensiksi varovasti nuuhkimaan ja pian sen jälkeen annettiin jo karhean märkiä pusuja isolla kielellä! Pusuja sai ensin maistaa herra Longfield, joka sai kyllä napattua tän kesän hellyyttävimmät selfiet itsestään ja noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista. Katsokaa nyt, eikö ole jo melkein liian sokerisia kuvia?

Ratia ranch_highlandcattle3

Ratia ranch_highlandcattle3

Laitumella köpöttelyn päätteeksi joimme vielä teet, ennen kuin lähdimme kotia kohti. Johanna lähetti Horatiollekin tervehdyksen. Meidän pikku prinssi sai kolme isoa haikkujen jalkaluuta (älkää kysykö mikä luu), jossa oli vielä maistuvia kalvoja ja vähän lihaakin jäljellä. Voitte varmaan uskoa kuinka paljon Horatio sekosi kun tulimme säkkien kanssa kotiin ja anoimme jässikälle yhden luista. Jestas, sellaista touhotusta ja intoa ei ole ennen Horatiosta irronnutkaan! Luu on Horation suurin saalis. Olisi ehkä pitänyt antaa ensimmäinen luu sille vasta ensi viikolla kun meidän pikku prinssi täyttää yhden vuoden! Nähtäväksi jää minkä lahjan Horatiolle keksin..

Lopuksi on vielä pakko mainita, että Ratia Ranchilla järjestetään
lauantaina 18.6.2016 avoimet ovat kello 11-15!

Menkää ihmeessä paikalle! Johanna kertoi, että avoimien ovien aikaan on mahdollista tutustua tilan elämään, ihailla Johannan ottamia upeita kuvia haikuista sekä maistella miltä se haikkujen luomuliha nyt sitten maistuu. Me ei valitettavasti päästä itse avoimiin oviin mukaan, mutta voimme molemmat lämpimästi suositella vierailua Monninkylässä. Linkin takaa löytyy Facebookin tapahtumakutsu Avoimiin oviin. Laittakaa ihmeessä kalentereihinne ylös!

Koiran kanssa hotellissa, vinkit onnistuneeseen lomaan

Yhteistyössä Scandic Tampere Station.

Koirien kanssa matkustaminen on yleistynyt ja yleistyy jatkuvasti lisää. Ihmisen paras ystävä halutaan ottaa matkoille mukaan, ja koiraa kuljetetaan nykyään myös yhä useammin mukana työmatkoilla. Haluaisikohan Horatio lähteä herra Longfieldin kanssa vaikkapa seuraavalle työmatkalle Kiinaan – sieltähän nämä sinikielet ovat alun perin kotoisin. Ties vaikka Horatio törmäisi siellä jossain munkkiluostarissa kaukaisiin vartioiviin sukulaisiinsa.

Scandic Tampere Station8

Liikkuva elämäntyyli ei ole este koiran hankinnalle, vaikka toki on mietittävä tarkasti onko koiralle omista ja perheen menoista huolimatta tarpeeksi aikaa, sillä sitä koira tarvitsee. Aikaa, yhdessäoloa ja tekemistä. Meillä ei ole koskaan ollut vaikea yhdistää suhteellisen vilkasta arkea, herra Longfieldin jatkuvia työmatkoja sekä omia harrastuksiamme koiran kanssa hengaamiseen. Haastavaa se toki ajoittain on, lähinnä minun näkökulmastani, kun omia iltapäivämenoja joutuu rukkaamaan ja säätämään herran työmatkojen vuoksi aika useinkin. Mutta onneksi meillä molemmilla on joustavat työajat, mahdollisuus tehdä etätöitä ja valtavan mukavia ystäviä, jotka pitävät koirista.

Scandic Tampere Station1

Sekä pilven päällä lepäävä Koda että nykyisin vihreässä Vihervaarassa sekoileva Horatio liikkuu meidän mukana mahdollisimman paljon. Koira pyritään ottamaan mukaan lähes joka paikkaan. Olemme tulossa ja menossa paljon, haluamme kokea ja nähdä, ja jos tämän yhtälön haluaa pitää kasassa, on koiran pakko liikkua mukana. Pakko on kyllä väärä sana, sillä kuten varmasti lastenkin kanssa (anteeksi koira-lapsi-vertaus!), reissuissa mennään koiran ehdoilla, sitä ei pakoteta mihinkään eikä sille haluta aiheuttaa huonoja muistoja.

Scandic Tampere Station2

Koiran kanssa matkustetaan toki paljon myös näyttelyiden perässä. Nämä näyttelyt ovatkin sitten ihan oma lukunsa. Niistä on varmaan turha alkaa tässä puhumaan sen enempää, niistä joko tykkää tai ei tykkää. Omasta mielestäni ne ovat mukava paikka tavata tuttuja, sekä karvattomia että karvaisia. Pääasia näyttelyissäkin on minusta se, että pidettäisiin mielessä onko koiralla siellä kivaa vai ei.

Me päätimme Horation saapumisen jälkeen käydä näyttelyissä pentu- ja junnuiässä ihan siitä syystä, että pikkupoika tutustuisi kaikenlaisiin koiriin, näkisi hälinää, kuulisi kovaa meteliä, oppisi olemaan pelkäämättä isoja tiloja ja saisi uusia kokemuksia turvallisesti meidän seurassa. Nämä kaikki ovat toteutuneet, mutta päälle on tullut vielä useisiin mukaviin ihmisiin tutustumista! Näin aikuisiällä uusia kavereita ja ystäviä ei tule vastaan joka päivä, joten otan jokaisen mahtavan ihmisen ilolla vastaan.

Scandic Tampere Station10_c_matka_

Vappuna matkasimme Tampereen kansainväliseen näyttelyyn. Koska näyttelyihinkin mennään koiran ehdoilla, ja pyrimme ottamaan ne minilomana, päädyimme varamaan huoneen Scandic Tampere Stationilta, joka tarjoaa asiakkailleen lemmikkihuoneita. Tämä oli Horation toinen hotellikeikka, joten osasimme herran kanssa varautua reissuun paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Kokosimme teille kaikille koiran kanssa matkustaville, tai sitä harkitseville, muutamia käytännön vinkkejä koiran kanssa hotellissa majoittumiseen. Olkaapa hyvä!

p.s. Listan jälkeen sitten selviää miten meidän kävi Tampereen KV:ssa!

Varauksen tekeminen

Huoneeseen majoittuvasta lemmikistä (oli se sitten koira, lisko taikka vaikka pupu) on toki ilmoitettava heti varauksen teon yhteydessä. Lemmikkiasiakkaita ei voi sijoittaa allergiahuoneisiin ja muutenkin huoneen sijainnilla voi olla iso merkitys onnistuneeseen hotellilomaan. Asiakaspalvelussa osataan ohjata koiranomistajat esim. isompiin huoneisiin (koiran rotu ja koko kannattaa ehdottomasti tuoda esille), huoneisiin josta pääsee nopeammin ulos, joissa on tilavammat pesuhuoneet, joissa on parempi äänieristys, jotka on helpompi siivota yms. Osiin hotelleista voi jo tehdä erikseen lemmikkivarauksen netinkin kautta, joten varauksen teko on vaivatonta ja nopeaa.

Scandic Tampere Stationissa hoidin varauksen sähköpostin kautta ja sain iloisia viestejä ilmoitettuani, että meillä olisi yksi reippaat 30 kiloa painava karvakasa mukana. Ystävällinen asiakaspalvelu takasi sen, että hotelliin oli mukava saapua, eikä ollut sellaista oloa, että emme oikein olisi tervetulleita sotkemaan siistiä hotellia ison koiran kanssa.

Perillä meitä odotti iso huone, jossa odotti suuri vesikippo. Tilaa oli vaikka mulle jakaa. Laskutilaa oli paljon ja Horatio löysi monta mukavaa lekottelupaikaa huoneen lattialta – yhdet tirsat otettiin myös pesuhuoneen lattialla.

Scandic Tampere Station5

Scandic Tampere Station3

Ulkoilumahdollisuudet selville

Monessa Suomen kaupungissa on useampi kuin yksi hotelli. Hotellin sijaintia kannattaa miettiä toki esim. näyttelypaikan mukaan, mutta meistä tärkeämpää on se, että hotellin läheisyydestä löytyy hyvät ulkoilumahdollisuudet. Horatio on tottunut kävelemään paljon metsässä, ja se tykkää seikkailla puskien seassa, nuuhkia jokaista mahdollista oksaa, katsella lintuja jne. Tästä syystä emme mieluusti varaa hotellia aivan ydinkeskustasta.

Scandic Tampere Station sijaitsee juna-aseman välittömässä läheisyydessä, joten jos Tampereelle saapuu koiran kanssa junalla, pääsee kamojen sekä koiran kanssa kätevästi suoraan hotelliin. Hotellin läheisyydessä oli myös muutama puisto ja rauhallisempi asuinalue, joissa saimme kävellä teillä ja poluilla poukkoilevan koiran kanssa kaikessa rauhassa siitäkin huolimatta, että oli vappuaatto.

Scandic Tampere Station7

Hotellihuone kotoisaksi

Jos koira on ujompaa sorttia, on sille hyvä varata hotelliin tuttuja tuoksuja mukaan: oma peti, mahdollisesti myös häkki jos koira tuntee olonsa siellä turvalliseksi, lempileluja, järsittävää jne.

Horatio ei ole ujo. Se ottaa paikan heti haltuun ja alkaa sen jälkeen vartioida omia mestojaan. Ensimmäisellä hotellikeikalla Horatio oli oikein erityisen vartioiva. Luulen, että pikkuista poikaa hieman jännitti uusi paikka, ja sen takia hän vartioi ensimmäiset tunnit hotellihuoneen ovella ilmoittaen meille jokaisesta oven takana kulkevasta otuksesta. Vasta sitten maltettiin tulla järsimään siankorvia ja ottamaan torkkuja meidän sängyn viereen.

Tampereen keikalla Horatio ei jännittänyt yhtään. Se puski omaan tapaansa vimmalla eteenpäin, meni ensimmäisenä hissiin ja sieltä ulos, tutki hotellihuoneen tarkasti ja kävi sitten lepäämään. Hotellin aulassakin Horatio köllötti leppoisasti keräten tietenkin huomiota massiivisella olemuksellaan muilta hotellin asiakkailta. Nyrpeitä katseita emme osaksemme saaneet kertaakaan.

Scandic Tampere Station11

Yksinolo hotellihuoneessa

Koiraa ei ole hyvä jättää hotellihuoneeseen yksin heti saapumisen jälkeen. Paikkoihin ja uuteen ympäristöön kannattaa tutustua yhdessä ja odottaa, että koira rauhoittuu ja alkaa vaikuttaa normaalilta itseltään. Jos koira on kovin herkkä haukkumaan yksinollessaan, kannattaa miettiä, voiko/haluaako koiraa jättää huoneeseen yksin vai voisiko asian hoitaa niin, että koiran kanssa olisi koko ajan joku.

Kun huoneesta sitten lähtee pois, kannattaa oveen ripustaa Koira sisällä –lappu, jos sellainen hotellihuoneesta löytyy. Ja ennen kuin lähtee yhtään mihinkään, pitää varmistaa, ettei koira saa hotellin ovea itse auki. Hotellihuoneiden ovet ovat usein semmoista sorttia, että nokkela koira saa kyllä avattua ne kohtuullisen helposti. Voisi olla kohtuullisen noloa löytää oma koira hotellin respasta tai juoksentelemasta vapaana käytävillä kun palaa takaisin illalliselta tai aamupalalta. Sen jälkeen voisi muutama nyrpeä katse langeta.

Ennen huoneesta lähtöä tulee tarkistaa, että koiralle on riittävästi raikasta vettä saatavilla. Ruokaa ja/tai järsittävää on myös hyvä jättää näkyville, on toisella sitten jotain tekemistä yksin ollessaan.

Scandic Tampere Stationissa Horatio vietti yksin noin neljä tuntia. Kävimme vappuaattona kaupungilla kävelemässä sekä syömässä Hookissa, ja takaisin tullessamme hipsimme aivan hiljaa huoneemme taakse, jotta olisimme kuulleet haukkuuko Horatio huoneessa vai ei. Hiljaista siellä oli. Oven avattuamme meitä oli vastassa unenpöpperöinen jässikkä.

Scandic Tampere Station6

Lista varusteista

Loppuun vielä hieman listaa siitä, mitä nyt ainakin tulisi ottaa mukaan jos hotellilomalle lähtee mukaan myös koira.

  • omat ruoka- ja juomakipot koiralle (vaikka usein hotellin toimesta huoneessa odottaa suurehko vesikippo)
  • oma pyyhe koiralle (koiralle tarkoitettuja pyyhkeitä voi olla myös tarjolla, tämä kannattaa varmistaa varauksen tai sisäänkirjoittautumisen yhteydessä)
  • lempilelu(ja)
  • järsittäviä luita
  • oma peti (häkki tarvittaessa)
  • ruokaa
  • kaulapannat/valjaat/kuljetushihnat (flexi voi olla hankala ahtailla hotellin käytävillä tai kaupunkien keskustoissa)
  • omistajalle sään mukaiset ulkoiluvaatteet
  • iloinen ja reipas asenne auttaa aina

Mitenkäs meillä sitten meni Tampereella? Yllättävän hyvin. Lopullinen koodisarja oli seuraava: JUN ERI JUK 1 SA PUK 3 VARASERT. Eli siis junnusarjassa Horatio sai arvosanaksi erinomainen (JUN ERI). Horatio oli junnusarjan voittaja (JUK 1) ja oli Sertin arvoinen (SA). Kilpailusarjassa (mukana kaikkien luokkien parhaat urokset) Horatio oli kolmas ja sai Varasertin (sitä en osaa selittää suomeksi). Hyvä Horatio! Ja kiitos Scandic Tampere Station!

Scandic Tampere Station9

Ravintola Ehta, Kuopio

Palasimme kevätlomalla Lapista Kuopion kautta kotiin. Vietimme viimeisen reissuyön Scandic Kuopiossa, jossa keräsimme voimia vikaan ajopyrähdykseen kohti omaa sänkyä. Saapuessamme Kuopioon ajoimme Ehta-ravintolan ohi, ja ihastuimme paikkaan heti auton ikkunoiden läpi. Paikka näytti ennen kaikkea freesiltä ja rennolta. Ikkunapaikoilla istui mukavasti porukkaa myöhäisellä viikonlopun lounaalla.

Aurinko paistoi ja Kuopiossa oli kevät. Olimme jo Lapissa saaneet muutaman edellisen päivän ihastella somesta Etelä-Suomen keväisiä kuvia, ja Kuopiossa pääsimme vihdoin myös itse toteamaan sen tosiasian, että kesä tekee tosissaan tuloaan talven jälkeen!

ravintola ehta_kuopio8_c_ravintola_

Asetuimme kamojemme kanssa rauhalliseen hotelliin, ja sitten jatkoimme Kuopioon tutustumista jalan. Herra Longfield halusi näyttää mulle Kuopion torilla nököttävän poika ja kala -patsaan (patsaan oikea nimi on Veljmies), jota hän on itse joskus Kuopiossa ollessaan ihmetellyt. Patsas löytyi, ja niin löytyi myös muikkukukko ja aidot riisipiirakat, joita ostimme molempia kotiin sekä viemisiksi vanhemmilleni, jotka urhoollisesti hoitivat villiä Horatiota lomamme ajan. Kävimme myös shoppailemassa Stockalla, josta löysimme molemmille jotain uutta kivaa vaatekaappiin.

ravintola ehta_kuopio1

Sitten tuli nälkä. Otimme suunnaksi ravintola Ehdan, jonne olimme päättäneet mennä illastamaan. Pöytävarauksenkin olin tehnyt jo viikkoja etukäteen, se tosin oli turha, Ehdassa oli paljon vapaata tilaa kuuden jälkeen sunnuntai-iltana.

Ehdan halutaan olevan koko kansan paikka, sinne ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Valoisasta ravintolasta löytyy useampi mukava loossi sekä liuta normaaleja ravintolapöytiä tuolien kera. Me asetuimme istumaan mukavaan loossiin aivan ikkunan viereen. Valoa riitti, vaikka ilta oli jo tuloillaan. Siitä tiesi täysin varmasti kevään ja kesän olevan ihan nurkan takana.

ravintola ehta_kuopio2

Tilasimme molemmat burgerit loman lopun kunniaksi. Herra Longfield tilasi Ehta burgerin, ja minä päädyin lopulta Lipan juusto -hamppariin, jonne lisäsin väliin lisämaksusta mukaan myös jauhelihapihvin. Lipan juuston resepti on peräisin Georgiasta, ja sitä tuotetaan pienimuotoisesti Suomessa. Juusto on maultaan ja koostumukseltaan minusta halloumimainen, joskin ei niin suolainen. Hampparin välissä ollut paksu tuorejuustoviipale oli grillattu kevyesti, ja se maistui odotetusti aikas hyvältä maukkaan jauhelihapihvin kanssa.

ravintola ehta_kuopio3ravintola ehta_kuopio4ravintola ehta_kuopio5

Ehta haluaa korostaa itse tehtyä ruokaa ja paikallisia sekä kotimaisia raaka-aineita. Tästä on hyvänä esimerkkinä ravintolan hamppareiden sämpylät sekä pihvit. Molemmat on tehty itse, jonka lisäksi pihvien liha tulee itäsuomalaisilta tuottajilta.

Mahassa oli herkullisten hamppareiden sekä ranujen (ranut olivat kyllä aika suolattomia) jälkeen vielä sen verran tilaa, että tilasimme jälkkäriksi Ehdan jäätelöannokset. Kevät ja jäätelö kuuluvat yhteen, joten pakkohan se oli kevään kunniaksi vetää jätskiöverit loman päätteeksi. Namskis!

Ehta toimi meistä mainiosti. Palvelu pelasi ja ruoka maistui hyvältä. Ehta on jonkinsortin ketjuravintola, mutta mitäs sillä on väliä jos homma toimii. Meillä ei ainakaan jäänyt hieman suolattomia ranuja lukuun ottamatta mitään valitettavaa.

ravintola ehta_kuopio6ravintola ehta_kuopio7