Sumuinen Harakan saari, Helsinki

Eräänä elokuisena perjantaina heräsimme pienen ihmeen kanssa ihan kahdestaan tosi aurinkoiseen päivään. Se olikin kiva, sillä olimme lähdössä kesäretkelle viimeisiä kesälomapäiviään viettävän ystäväni kanssa. Kohteeksi olimme valinneet Harakan saaren, josta emme kummatkaan olleet ennen kuulleet mitään.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Ajaessani aamutoimien jälkeen pitkin Länsiväylää ihastelin meren päällä leijuvaa sumua, joka näytti hurjan kauniilta aurinkoisessa säässä. Taivaalla ei ollut pilven pilveä, elettiin jo puoltapäivää ja hieman ihmettelin, miten aamusumu ei vielä tähän aikaan päivästä ole hälvennyt pois.

Mitä lähemmäs Helsingin keskustaa ajoin, sitä sankemmaksi sumu merellä kävi. Kun käännyin autolla Teollisuuskadulle, melkein ääneen ihmettelin edessä näkyvää ihmettä. Koko Teollisuuskatu oli aivan sumun peitossa! Eikä sumu siitä mihinkään hälvennyt mitä lähemmäs Cafe Ursulaa ajelin. Saatuani auton parkkiin laitoin ystävälleni kuvan edessä avautuvasta merinäkymästä – siinä ei näkynyt kuin paksua sumua.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Ajattelimme, että tuleekohan pieni yhdysalus edes noutamaan meitä Ullanlinnan laiturista kohti Harakan saarta, sillä eihän merellä nähnyt eteensä edes metriä. No pakkasin kuitenkin pienen ihmeen kantoreppuun ja lähdimme odottamaan venettä, joka kuskaa porukkaa Cafe Ursulan vieressä olevalta laiturilta 30 minuutin välein Harakan lisäksi Särkkään.

Suureksi yllätykseksi laiturilla odotti kyytiä myös muutamia muita hämmästyneitä ihmisiä, ja sieltä sumun keskeltä pikkuinen paattikin tuli ihan ajallaan. Näky oli kuin Euronin alukset Game of Thronesissa, mutta ei kerrota niistä aluksista sen enempää. Harakan saarelle meno-paluumatka maksoi 5 euroa per nuppi. Yhdysaluksella ei käynyt maksuvälineenä kuin käteinen.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Harakan saari sijaitsee Kaivopuiston edustalla, Särkän- ja Uunisaaren välissä. Vaikka se siinä ihan näkyvällä paikalla sijaitseekin, emme olleet kumpikaan tätä rehevää saarta ennen huomanneet.

Saarella sijaitsee Harakan luontokeskus, joka tarjoaa mm. tietoa Itämerestä sekä saaristoluonnosta. Me emme kuitenkaan kesäretkellämme suunnanneet luontokeskuksen tiloihin, vaan meitä veti puoleensa saarella oleva luontopolku.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Saaren kasvillisuus on hurjan rehevää, ja se pisti silmään heti kun saarella otti ensimmäiset askeleet. Linnuista en tajua mitään, mutta niitäkin saarella kuulemma pesii vaikka mitä sorttia, ja näin kesäaikaan osa saaresta on rajattu köydellä niin, ettei sinne pääse häiritsemään lintujen pesiä.

Luontopolku on merkattu saarelle selkeästi valkoisilla kolmioilla, ja se kulkee pienen saaren kattavasti läpi. Rattaiden (ei edes matka- sellaisten) kanssa tänne ei voi tulla, eli kantoreppu oli tosi fiksu idea ottaa mukaan. Luontopolun kiertää puolessa tunnissa ja polun varrella avautuu tosi hienoja maisemia merelle, tosin me nähtiin meidän reissun aikana vaan aika paljon sumua. Mutta sumu oli kyllä kaunista, ja oli hassua kävellä sumun seassa samalla kun ilma oli kuuman hiostava.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Luontopolkua kävellessämme sumu alkoi hiljalleen haihtua. Meren päällä se pysyi vielä aika tiukasti, mutta Harakan saari alkoi edessämme saada värejä, ja ymmärsimme miten vehreä ja runsaskukkainen söpö saari oli. Täältä löytäisi ihania piknik-paikkoja ja varmasti ei olisi ruuhkaa. Mekin saimme aivan kolmistaan kiertää luontopolun, ketään ei tullut vastaan.

Harakan saari HelsinkiHarakan saari Helsinki

Päästessämme takaisin laiturille ja odottaessamme yhdysalusta, sumu kaikkosi myös meren päältä ja upean kesäinen päivä pääsi alkamaan! Päätimme lähteä Harakan saarelta syömään Birgitan terassille, jonka hampurilaisia sekä salaatteja ystäväni oli kuullut kovasti kehuttavan. Se oli oikein hyvä ja herkullinen päätös.

Harakan saari Helsinki

Kesäretki onnistui hienosti ja taas löytyi Helsingistä paikka, josta minulla ei ollut entuudestaan mitään tietoa. Taidetaan palata Harakan saarelle pienen ihmeen kanssa ehkäpä jo ensi kesänä tutkimaan ja ihmettelemään saaristoluontoa. Tulkaa ja menkää tekin!

Lisätietoja saaresta löytyy ainakin seuraavien linkkien takaa:

Harakan saari Helsinki Harakan saari Helsinki

Hanikan luontopolku, Espoo

Espoo on siitä mahtava paikka, että täällä pääsee varsin helposti metsään. Ihan oikeisiin metsiin. Espoon keskuspuisto on meille varsin tuttu, sitä on koluttu vuosien saatossa juosten, hiihtäen, Horation kanssa köpötellen sekä nykyään myös pienen ihmeen kanssa vaunulenkkien muodossa. Vaikka neljän vuoden aikana on Keskuspuistoon muodostunut ns. omat reitit, osaa iso metsäpläntti yllättää edelleen. Jos en nyt varsinaisesti enää eksy sinne, niin aina välillä olen ihan ällikällä lyötynä siitä mihin ihmeeseen tupsahdin.

Hanikan luontopolku espoo

Espoon keskuspuiston lisäksi sekä Nuuksion että Luukin metsiköt ovat meille tuttuja. Niissä on tullut seikkailtua jo melkein kymmenen vuotta herra Longfieldin sekä Kodan että Horation kanssa. Metsiköt tulevat myös pienelle ihmeelle aivan varmasti tutuiksi, hänen pitää vain ensin vähän kasvaa, että päästään patikoimaan yhdessä ihan tosissaan. Haluan ehdottomasti opettaa ja näyttää lapsellemme miten kaunis ja arvokas Suomen upea luonto on.

Hanikan luontopolku espoo

Pieni ihme tutkii ympäristöään jo nyt varsin suurella mielenkiinnolla kantorepusta käsin (vaunuista ei oikein näe mitään, sillä ratasosa ei ole vielä käytössä). Metsässä kävellessämme pikkuisen pää kääntyy silmät ammollaan hänen ihmetellessään kaikkia metsän puita, vahvoja vihreän sävyjä, uusia ääniä sekä tuoksuja. Uudet ihmeelliset asiat tuppaavat kyllä väsyttämään, ja pieni ihme nukahtaa kantorepussa hyvin nopsaan makoisille päiväunille.

Näin kävi myös Hanikan luontopolulla, jossa seikkailimme koko perheen voimin heinäkuun alussa.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Hanikan luontopolku löytyy Soukan kaakkoispuolelta, Espoosta. Soukka on aivan Suvisaariston kupeessa, ja noin viiden kilometrin pituisella luontopolulla saa ihailla yllättävän upeita sekä vaihtelevia maisemia, vaikka välistä reitti kulkee kerrostalojenkin ohi.

Reitti kulkee osin suhteellisen jyrkissä kalliomaisemissa (hyvät kengät ovat reitillä arvokkaat), lisäksi pitkospuita pitkin saa tallustaa toooosi paljon ja eipä reitin varrelta ole kauniita merimaisemiakaan unohdettu.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Luontopolku on merkitty maastoon maalatuilla keltaisilla palloilla. Muutamaan otteeseen saimme hieman etsiskellä seuraavaa palloa. Reitti on niin lähellä asutusta, että sen varrelle on muodostunut aikojen saatossa useitakin eri koiranulkoilutusreittejä ja muita epämääräisiä polkuja, joten jos varsinaisella reitillä haluaa pysyä, niin hieman pitää tarkkailla mitä polkua lähtee milloinkin seuraamaan.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Maisemien lisäksi reitin varrella voi ihailla suuren suurta siirtolohkaretta (jättimäisen kiven päälle pääsee myös kiipeämään) sekä pronssikautisia hautaröykkiöitä. Me olemme törmänneet hautaröykkiöihin eräällä Turun lähistöllä tehdyllä patikointimatkalla. Onni sinänsä, sillä Hanikan luontopolun varrelta löytyvät haudat jouduimme tällä kertaa jättämään välistä, sillä pieni ihme alkoi kitistä kantorepussa sen verran paljon, että reitin loppupää kipitettiin hieman nopeampaa reittiä kuntopolkua pitkin takaisin autolle.

Hanikan luontopolku espoo

Meillä meni luontopolun kiertämiseen (pieni pätkä jäi tosin välistä) reippaat pari tuntia. Pieni ihme kulki meidän molempien sylissä kantorepussa, ja pidetiin keskellä matkaa myös yksi maitobaaritauko. Kuumana päivänä reitillä sai vauva kantorepussa hieman hikoillakin, erityisesti kallioisemmalla osuudella. Meillä oli myös Horatio mukana, jolle maistui iso satsi vettä retken päätteeksi auton luona.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Hanikan luontopolulta matkamme jatkui vielä Haukilahden Paviljongin terassille, joka kuuluu meidän jokakesäisiin käyntikohteisiin. Ravintolan terassi on upealla paikalla venesataman tuntumassa ja se on koiraystävällinen. Horatio piipahti siellä jo ihan pentuna, ylisöpöt kuvat pienestä Horatiosta voi kurkata linkin takaa löytyvästä postauksesta.

Jos pieni patikkareissu alkoi kiinnostaa, niin kurkkaa Hanikan luontopolun info-lehtinen Espoon nettisivuilta. Info-lehtisessä on mm. ajo-ohjeet paikalle.

Hanikan luontopolku espoo

Rakkaudesta Helsinkiin: Eliel Saarisen Munkkiniemi

Moliel, Herra Longfield tässä.

Siskoni on kirjoitellut Keltaisessä keittiössä.. eiku oho tuli pieni kirjoitusvirhe, tarkoitin siis Tasty Travelissimo -blogiinsa Rakkaudesta Helsinkiin -merkkisiä juttuja, jossa hän selostaa mitä kaikkea on tullut vastaan kun hän ja äitini ovat kävelleet jostain kirjasta löytyviä erilaisia Helsinki-reittejä pitkin ja poikin. Minäkin halusin kokeilla, ja tässäpä nyt olisi Mad-lehden hengessä kirjoitettu tarina siitä kun kävimme vapun aikaan Hulin, pienen ihmeen ja Oxygenol-pariskunnan kanssa kiertämässä samasta Helsinki-reittikirjasta löytyneen Munkkiniemi-reitin, joka oli ristitty Eliel Saarisen Munkkiniemeksi. Emme käyneet tosin ihan orjallisesti juuri tätä reittiä kaikkine kohtineen läpi, vaan piipahdimme vähän muuallakin, ja reittikirjan tarinoita täydensi Oxygenol-pariskunnan miespuolinen puolikas, joka on ihmisen ja tietosanakirjan risteytys. Minä yritin parhaani mukaan muistella kirjan ja tietosanakirjaihmisen tarinat ylös hataraan ajokoppaani, ja luulen että suoriuduin tehtävästä hyvin ja muistin kaikki tärkeimmät faktat ihan oikein.

Munkkiniemi

Kierroksemme alkoi Munkkiniemen yhteiskoululta, jonka pihalla sojottaa kuuluisa kaarimainen veistos ”Vapaaheitto”. Kari-Pekka Klinga ja Henrik Dettman tekivät veistoksen kunnioittaakseen 1700-luvulla Munkkiniemessä asuneita munkkeja, jotka keksivät eräänä tylsänä kevätpäivänä rukoushetkien välissä vahingossa uuden urheilulajin. Eräs munkki oli asettanut vanhan rikkonaisen pärekorin roikkumaan naulakosta, ja Paavalin sun muiden Getsemanien matkoista lukemiseen kyllästynyt munkki Hannos Möttöläs pyöritteli kädessään vedellä täytettyä sianrakkoa, ja hetken mielijohteesta heitti sen pärekoria kohti. Rakko pomppasi seinästä koriin, ja Hannos tästä innostuneena päätti yrittää temppua uudelleen. Muutkin munkit tahtoivat kokeilla vuoroaan, ja pian oli Raamatut heitetty ojaan ja kaikki munkit pelasivat innoissaan uutta peliä, jolle NBA:han varattu munkki Laurelius Marccanen keksi nimen ”koripallo”. Sanomattakin oli selvää, että Munkkiniemen paavi ei tämmöstä lekkeripeliä kauaa jaksanut katsella, vaan erotti heti kaikki koripallomunkit luostarista. Munkit eivät lannistuneet, vaan veivät rikkinäisen pärekorinsa ja sianrakkonsa erään torpan seinälle, ja jatkoivat pelaamistaan. Tästä torpan pihalla pelailleesta munkkilaumasta syntyi lopulta kuuluisa munkkiniemeläinen koripalloseura, Torpan Pojat eli ToPo, jotka eivät nimestään huolimatta kuulemma ole ralliautoilijan ja Maisa Torpan poikia.

Munkkiniemi

Vapaaheittokoululta matka jatkui Munkkiniemen puistoon, jossa suuren lammen keskellä nököttää Koneen entinen pääkonttori. Konttori herätti 1970-luvulla valmistuttuaan suurta närää paikallisissa asukkaissa, ja vuonna 1975 Munkkiniemen asukkaat hyökkäsivät katapultein ja palavin soihduin konttoriin. Kone oli kuitenkin saanut hyökkäyksestä vihiä etukäteen, ja puolustautui kaatamalla konttorista kuumaa tervaa munkkiniemeläisten päälle sekä heittämällä raivoavan väkijoukon sekaan hissejä. Munkkiniemeläisten kenraalina toimi kuuluisa elokuvaohjaaja Edvin Laine, joka oli varsin etevä katapultinkäyttäjä ja saikin konttorin itäsiiven romahtamaan hyvin tähdätyllä katapultinlaukauksella. Koneen ja Munkkiniemen välinen sota päättyi neljä päivää sodanjulistuksen jälkeen, kun Kone lahjoi kaikki munkkiniemeläiset laskemaan aseensa lupaamalla heille ilmaiset hissit joka kotiin ja myös kesämökeille. Edvin Laine, joka oli elokuvaohjaajan ja katapulttiampujan lisäksi selvännäkijä ja ennustaja, teki selkkauksesta 20 vuotta aiemmin elokuvan nimeltä Tuntematon sotilas.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Koneen ja Munkkiniemen välisen taistelun näyttämöltä jatkoimme kulkuamme kohti rantaa, ja siinä vastaan tuli ortodoksisen Pokrovan seurakunnan kirkko. Kirkko on maailmankuulu siitä, että siellä keksittiin aikoinaan pyörä. Kirkon pihalla on suuri kultainen pyörä, jotta me kaikki muistaisimme tämän historian käännekohdan. Pyörän keksijä, herra Pokrova Ortodox, kääntyi myöhemmällä iällä tekniikan alalta uskontoon, ja perusti ortodoksisen kirkon. Melkoinen merkkihenkilö, ja täällä hänkin asui, Munkkiniemessä, pelasi välillä koripalloa ja oli näreissään Koneen suunnitelmista tehdä puistoon ruma konttori.

Munkkiniemi

Herra Ortodoxiakin kuuluisampi munkkiniemeläinen on kuitenkin Alvar Aalto. Alvar asui Munkkiniemessä koko ikänsä, ja otti taiteilijanimekseen Alvar Aalto koska ravasi alvariinsa meren aalloissa uimassa. Oikealta nimeltään Alvar Aalto oli Pokrova Ortodox. Munkkiniemessä sijaitsee Alvar Aalto -museo, Alvar Aalto -säätiö, Alvar Aalto -yliopisto sekä Alvar Aalto -Alvar Aalto, ja me törmäsimme sattumalta myös Alvar Aalto -paraatiin, jonne kaikki Alvar Aallon elossa olevat jälkeläiset olivat kokoontuneet grillaamaan makkaraa ja heittelemään koripalloa. Useilla oli päässään Alvar Aallon suunnittelema valkoinen hattu, joka nykyään heitetään vapaaheitolla vappuisin erään helsinkiläisen patsaan päähän kunnioittamaan Koneen ja Munkkiniemen välisen sodan uhreja.

MunkkiniemiMunkkiniemiMunkkiniemi

Me emme paraatiin liittyneet, koska emme tietääksemme ole Alvar Aallon jälkeläisiä ja myös koska meillä oli kiire jatkaa reittiä eteenpäin, tulihan vastaan seuraavaksi Munkkiniemen Pensionaatti. Tämä hulppea rakennus on nyt sitten sen Eliel Saarisen suunnittelema, hän suunnitteli rakennuksen aikoinaan koripallohalliksi Munkkiniemen Munkeille, mutta koska seura jouduttiin ajamaan konkurssiin kun kaikki munkit muuttivat Pokrovan seurakunnan kirkkoon rakentamaan pyöriä, rakennuksesta tehtiin Suomen Armeijan ilmavoimien esikunta ja kadettikoulu. Toisen maailmansodan aikana Marsalkka Mannerheim katseli Munkkiniemen pensionaatin katolta kiikareilla taivaalle, ja huusi aina ”HEP” kun näki neuvostoliittolaisen lentokoneen. Koneen ja Munkkiniemen sodasta ylijääneellä katapultilla ammuttiin taivaalle useita koripalloja, ja kerran yksi näistä osuikin neuvostoliittolaiseen lentokoneeseen joka tippui keskelle Munkkiniemeä ja pahaksi onneksi koneesta lentänyt propelli surmasi meressä uineen Alvar Aallon. Tapauksen johdosta Mannerheim tuomittiin hollantilaiseksi. Nykyään pensionaatissa toimii sähköt ja puhelin.

Munkkiniemi

Pensionaatin lähellä sijaitsee kuuluisat Saarisen rivitalot. Eliel Saarinen palkattiin aikoinaan suunnittelemaan Munkkiniemeen kivoja taloja, koska Munkkiniemi haluttiin liittää osaksi Helsinkiä ja sinne piti myös rakentaa metrolinja. Saarinen ehti suunnitella pensionaatin lisäksi nämä Hollantilaisentien rivitalot, joissa asui kuuluisia munkkiniemeläisiä kuten Pokrova Ortodox, Mannerheim, Maisa Torppa ja Alvar Aalto. Metroa ei ikinä rakennettu, mutta Mannerheim pakotettiin hollantilaiseksi tulemisensa jälkeen rakentamaan Munkkiniemeen raitiovaunulinja. Edvin Laine matkusti innokkaasti raitiovaunulla Helsingin ja Munkkiniemen väliä, silloin kun ei ammuskellut katapultilla tai tehnyt elokuvia.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Rivitaloilta kävelimme kohti rantaa ja siellä sijaitsevaa Hotelli Kalastajantorppaa. Hotellin tilalla oli aikoinaan pieni Eliel Saarisen suunnittelema kalastajan torppa, joka oli juurikin se sama torppa jonka pihalle munkit tulivat pelaamaan koripalloa ja missä sai alkunsa Torpan Pojat. Nykyään torppa on purettu, ja tilalla on Eliel Saarisen suunnittelema hotelli Kalastajantorppa josta saa hyvää brunssia. Hotellin Eliel Saarisen suunnittelemaan lisäosaan ”Valtion vierastalo” muuten majoitetaan aina kaikki Suomeen vierailulle tulevat valtiolliset merkkihenkilöt, kuten Vladimir Putin, Donald Trump, Ronald McDonald ja herra Burger King. Siellä asuu myös se kalastaja, jonka torppa purettiin hotellin tieltä. Tuo kalastaja on nimeltään Maisa Torppa, ja hän on nykyään naimisissa ralliautoilija Jari-Matti Latvalan kanssa.

Munkkiniemi

Kalastajantorpan hotellilta päästiin rantatielle, jolla kävellessämme bongasimme sattumalta laiturin, jolla otettiin aikoinaan minun ja Hulin hääpäivänä kuvia meistä kahdesta hirvittävässä lumimyrskyssä. Valokuvaaja pyysi tuolloin melkoisessa kuumeessa ollutta Oxygenol-pariskunnan herrapuolta auttamaan kuvien kanssa, ja siellähän se sitten seistä torotti lumimyrskyssä juhlavaatteissaan ja kuumetaudissaan, ja piteli jotain jumalattoman kokoista salamavaloa sillä välin kun kuvaaja kaivoi Hulille lumeen kuoppaa johon mennä seisomaan, jotta minä näyttäisin häntä päätä pidemmältä hääkuvissamme. No, se ei nyt kuulunut tähän Munkkiniemi-kiertueeseen ja oli vieläpä tottakin, joten unohdetaan se ja jatketaan eteenpäin.

Munkkiniemi

Rantatie päättyy Eliel Saarisen suunnittelemaan autotiehen, ja siitä kun kääntyy vasemmalle, seuraillaan toista rantaa jonka toisella puolella sijaitsee Eliel Saarisen suunnittelema Mäntyniemi. Mäntyniemi ja sen pihalla nököttävä Eliel Saarisen suunnittelema sauna tuli kuuluisaksi siitä, että sinne Urho Kekkonen aina vei valtiovieraansa saunomaan ja siellä sovittiin kaikki riidat. Muun muassa Edvin Laine ja herra Kek(Kone)n itse sopivat siellä Munkkiniemen rauhasta sillä välin kun Eliel Saarinen heitti suunnittelemaansa löylyä, ja on siellä isompiakin konflikteja selvitetty, toinen maailmansota mm. lopetettiin heti kun Urho Kekkonen vei kaikki sotivat osapuolet Mäntyniemen saunaan ja kertoi siellä riipaisevan surullisen tarinan mereen lentokoneen propellista kuolleesta Alvar Aallosta. Myöhemmin Kekkonen vei saunaan myös herra Burger Kingin, ja siellä päätettiin että Eliel Saarisen suunnittelema Burger King tulee Suomeen. Perussuomalaiset ja Sininen Tulevaisuus vai Uusi Vaihtoehto vai mikä Tasty Travelissimo se niiden uusi nimi nyt olikaan on muuten kutsuttu tässä viime aikoina Kekkosen toimesta saunaan sopimaan kiukkujaan, mutta Halla-Aho ja Soini eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä kumpi saa istua nurkassa ja onko Eliel Saarisen suunnittelemat vihdat tehty raudus- vai hieskoivusta.

MunkkiniemiMunkkiniemi

Mäntyniemeltä matka jatkui Munkkiniemen kartanon ohi. Munkkiniemen kartanossa asuu tätä nykyä Munkkiniemen kreivi, omaa sukua Pokrova Ortodox, mutta kartano oli 1900-luvulla päästetty Eliel Saarisen suunnittelemana rapistumaan ja siellä asui pultsareita, torpistaan häädettyjä kalastajia sekä munkkeja jotka olivat liian huonoja koripalloilijoita Torpan Poikiin, ja myös itse Eliel Saarinen. Koneen ja Munkkiniemen sodan jälkimainingeissa Kone määrättiin kunnostamaan kartano korvaukseksi sodasta ja rumasta konttorista aiheutuneesta kivusta ja särystä, ja he tekivätkin niin ja julistivat Pokrova Ortodoxin ensimmäiseksi Munkkiniemen kreiviksi sekä Koneen toimitusjohtajaksi.

Munkkiniemi

Kone eli Kekkonen myös pystytti läheiselle mäennyppylälle Eliel Saarisen suunnitteleman näkötornin, josta käsin lähetettiin Eliel Saarisen suunnitteleman toisen maailmansodan aikana Eliel Saarisen suunnittelemalla lennättimellä viestejä Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin Sinebrychoffin puistoon aina kun Mannerheim oli havainnut pensionaatin katolta kiikareilla Eliel Saarisen suunnitteleman neuvostoliittolaisen lentokoneen. Näkötornin lennättimen on valmistanut lasista Timo Sarpaneva, ja lennätintä käytti sodan aikana Ville Valo. Sittemmin Ville perusti pienen Eliel Saarisen suunnitteleman kellaribändin nimeltään HIM, joka on lyhenne sanoista Helsinki Ilman Munkkiniemeä. Ville Valo vihaa Helsinkiä eikä olisi halunnut että Munkkiniemi liitetään Helsinkiin, ja hän ei myöskään mielenosoituksellisesti ikinä ole käyttänyt Mannerheimin Helsingistä Munkkiniemeen vetämää raitiovaunulinjaa, eli Mannerheim-linjaa. Urho Kekkonen on kutsunut Ville Valon ja Edvin Laineen kanssaan saunomaan ja keskustelemaan raitiovaunuista ja Edvinin pojan Patrik Laineen menestyksekkäästä tulokaskaudesta NHL:ssä, mutta heidän täytyy odottaa vuoroaan koska Perussuomalaiset ja Uusi Sininen Vaihtoehtotulevaisuus ovat varanneet varmuuden vuoksi kaikki Mäntyniemen saunavuorot vuoteen 2027 asti.

Munkkiniemi

Sellainen oli Elias Saarikosken Munkkilahti. Jos käytätte tätä aineistoa esim. koulun essee-tehtävissä tai Munkkiniemen historiaa käsittelevässä väitöskirjassanne, niin minä kiellän sen.

Munkkiniemi

Suomi 100 – sata asiaa mitä tehdä Suomessa

Sain hurjan kauniita kuvia pursuavasta Suvin blogista idean – tai ei se mikään idea ollut, vaan räikeä postauksen matkiminen – tähän sadan asian listaan. Suomihan juhlii tänä vuonna 100-vuotiasta taivaltaan, ja sen kunniaksi saamme törmätä koko vuoden kaiken maailman ”Suomi 100”-tempauksiin. Tämä olkoon nyt sitten minun tempaukseni upean, kauniin ja arvokkaan kotimaani juhlavuoden kunniaksi!

Sen pidemmittä puheitta minun sadan asian listani siitä, mitä kaikkea upeaa voi tehdä Suomessa. Ison osan olen näistä tehnyt tai kokenut, mutta joukkoon mahtuu myös juttuja, jotka voisi hyvin yrittää toteuttaa Suomen syntymävuoden aikana.

Mikä asia pääsisi sinun listaasi?

Suomi 100 – sata asiaa mitä tehdä Suomessa:

1. Hiihdä järven jäällä

2. Nauti kesäillasta Haukilahden Paviljongin terassilla

3. Ryntää metsään aina kun se on mahdollista, luonnosta saa voimaa

4. Käristä notskimakkaraa Porkkalanniemessä

5. Nauti piknikistä Soukan Kasavuorella Espoossa

6. Patikoi Nuuksiossa, reittejä löytyy jokaiseen makuun

7. Mene sieneen, myös marjastus on sallittu, mutta sienestys on parasta

8. Syö brunssia Klaus K:ssa

9. Tutustu Vanhaan Raumaan

10. Koe Linnanmäen valokarnevaali lokakuussa

11. Grillaa koko kesä

12. Tee lumiukko joka talvi

13. Osallistu Forsmann teen teekoulutukseen

14. Yövy Westerby Gårdissa Inkoossa

15. Yövy Pariisin Villessä Porvoossa

16. Yövy Hotelli Onnissa Porvoossa

17. Suosi aina suomalaista

18. Käy savusaunassa

19. Syö härkäpastaa Gastonessa Helsingissä

20. Mene Chjokon suklaabrunssille ystäväsi kanssa

21. Opettele sytyttämään nuotio

22. Käy Lapissa

23. Tutustu porojen hoitoon

24. Aja täyttä häkää moottorikelkalla

25. Käy baletissa, oopperassa sekä teattereissa

26. Osallistu työkaverien kanssa Dragonmelontaan

27. Suppaa (paras paikka on meistä Bodominjärvellä)

28. Käy melonnan peruskurssi

29. Souda ja/tai melo nauttien kesästä mereltä käsin

30. Käy kesäkinossa, eli katso leffaa tähtien alla

31. Askartele karkkisushia

32. Maista mämmiä

33. Leivo itse karjalanpiirakoita

34. Opettele tekemään maukasta karjalanpaistia

35. Syö sushia LN-Sushi Artissa

36. Tilaa Kilon Peshawarista Lamb Karahi -lammasannos, et pety

37. Retkeile Orinoron rotkolla

38. Katsele revontulia

39. Pyöri alasti lumessa

40. Osta kunnolliset ulkoiluvaatteet ja -kengät jokaiselle vuodenajalle. Ulkoilu on välillä varustelukysymys.

41. Tutustu Suomenlinnaan oppaan kanssa

42. Katso Uuno Turhopuro -leffat

43. Syö Varkaudessa kotimaista kaviaaria

44. Lumikenkäile

45. Syö Hookin siipiä mahdollisimman tulisella kastikkeella

46. Juo kaffet Bembölen kahvituvassa

47. Kierrä Ähtärin eläinpuisto kaikessa rauhassa

48. Pulahda Flamingo Span aikuisten puolella

49. Lue Kalevala, lastenkin versio käy

50. Lue Sinuhe Egyptiläinen

51. Käy moikkaamassa Oulun Toripoliisia

52. Syö Lordin kebab Rovaniemellä

53. Syö Vety ja Atomi Lappeerannassa

54. Hakkaa itseäsi ja kavereitasi koivuvihdalla saunassa

55. Tarvo suolla

56. Kävele pitkospuilla

57. Nauti maisemista ja hyvästä ruoasta Haukilahden vesitornissa (ravintola Haikaranpesä)

58. Tutustu Kallen Gallelan kotimuseoon

59. Osallistu opastetulle kierrokselle Alvar Aallon ateljeehen

60. Vieraile Fazerin opastetulla kierroksella ja syö itsesi ähkyyn ilmaisista herkuista

61. Dippaa itsesi kylpytynnyriin

62. Vieraile Kirkkonumella Rehndahlin kotieläinpihalla

63. Kolua Fiskarsin pienet putiikit

64. Suomenlinnan kesäteatteri on syytä kokea vaikka joka kesä

65. Nauti kesäpäivästä Leppävaaran maauimalassa

66. Vietä rauhallinen rantsupäivä Helsingin Mustasaaressa

67. Syö Pizza Hutin pannupitsaa

68. Koe kesäinen Naantali ja siinä samassa Muumimaailma

69. Ylitä napapiiri

70. Nauti perinteisestä suomalaisesta joulusta

71. Juo drinkit Clarion-hotellin Skybarissa Helsingin Jätkäsaaressa

72. Paista muurikkalettuja, ja toki myös syö niitä

73. Syö hampurilainen koulubussissa Lahdessa (ravintola Bus Burger)

74. Tilaa suolainen tai makea vohveli Harjupaviljongissa Heinolassa

75. Vieraile lammassaarella Helsingin edustalla

76. Moikkaa kesälaitumella olevia lampaita ja lehmiä

77. Lennä Sirius-tuulitunnelissa

78. Osta Minna Parikan kengät

79. Riehu Angry Birds -puistoissa

80. Kata pöytä ulos elokuun pimeinä, mutta lämpiminä iltoina

81. Ihaile maisemia Stadionin tornin huipulta

82. Käy pissalla Hotelli Tornin vessassa

83. Tee lumilinna

84. Syö venäläinen illallinen Saslikissa Helsingissä

85. Lounasta Puijon Tornissa Kuopiossa

86. Vieraile Design-museossa Helsingissä

87. Nauti brunssia Sipoon Gumbostrand Konst & Formissa, vieraile sen jälkeen taidenäyttelyn puolella ja shoppaile lopuksi ihanassa museokaupassa

88. Koe Liuskaluodon Skiffer kesällä. Tilaa Aperol Spritz ja liuska. Ei sitä paljon muuta tartte.

89. Katso Ässien kotipeli Porin Isomäen jäähallin seisomakatsomossa

90. Käy kesällä festareilla. Jos olet uhkarohkea, kokeile telttamajoitusta festarialueella.

91. Valvo juhannuksena läpi yön ja lämmittele siinä sivussa kokon lämmössä

92. Tutustu Turun merimuseon edustalla oleviin miinalaivoihin. Suomen Joutsen -niminen purjelaiva kannattaa myös katsastaa samalla, ja museokin totta kai.

93. Seuraa sivusta tai osallistu kaljakelluntaan

94. Kesämökkeile

95. Hemmottele itseäsi Helsinki Day Spassa

96. Koe vappuaatto ja itse vappu. Aattona Espalle viinipullojen ja vappuna Kaivariin piknikneväiden (ja viinipullojen) kera. Älä unohda valkolakkia!

97. Ui avannossa keskellä talvea

98. Hurraa Suomen puolesta ihan missä tahansa Suomi-Ruotsi -lätkäpelissä

99. Toljota monta tuntia 6.12. telkkarin ääressä katsomassa kun presidentti kättelee ihmisiä.

100. Ihaile Imatran koskea

Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Kallavesi, Kuopio

Äitiysloman toinen viikko on käynnissä. Ensimmäisen viikon siivosin kotona kuin sekopää. Lukeudun niihin omituisiin ihmisiin, jotka pitävät siivouksesta ihan aidosti. Kämpän kanssa päästiin oikein hyvään vauhtiin ensimmäisellä lomaviikolla, ja sunnuntaina olikin sitten kiva lähteä herra Longfieldin sekä Horation kanssa kohti Kuopiota.

Herra on työhommissa tämän viikon Kuopion lähellä, ja kun nyt kerrankin olin kotona ihan luvan kanssa, ajattelin lähteä herran työmatkakaveriksi. Kivempi täällä on aikaa viettää, kuin ihan yksin kotosalla (koko ajan siivoten). Horatio lähti myös mukaan! Jässikkähän on ollut hotelleissa jo monia öitä (kirjoittelin viime vuonna jopa pienen matkaoppaan hotellielämästä koiran kanssa), joten senkään puolesta ei tarvinnut jännittää. Eikä myöskään synnytyksen, nyt olisi tasan 1 kk laskettuun aikaan, joten aika epätodennäköistä olisi, että pieni ihme päättäisi tällä viikolla vielä maailmaan putkahtaa. Ja jos päättääkin, niin tervetuloa vaan! Turvakaukalo, villapeitto ja pari bodya on mukana, muut roippeet revitään käsiimme jostakin, jos niihin tulee tarvetta.

Sen verran hyvässä kunnossa olen vatsani kanssa, että suunnittelin oikeastaan jokaiselle päivälle jotain tekemistä reissun ajaksi. Eihän kaikkea tarvitse sitten tehdä jos väsymys jossain välissä iskee.

Ison osan ajasta vie toki Horatio. Vaikka koirahuoneet ovat hotelleissa isot, ei 30-kiloinen koira ”yksiössä” kamalasti aktiviteettejä voi suorittaa. Niinpä me kävellään Horation kanssa paljon.

Maanantaille sattui aivan upea ulkoiluilma! Köpöttelin eilen varmasti reippaat 10 kilometriä Horation kanssa sekä yksin pitkin Kuopion katuja. Aamulla suuntasimme Horation kanssa nokkamme kohti Kallavettä, jonka rannalla majapaikkamme (Scandic Kuopio) nököttää.

Kuopio sijaitsee Kallaveteen työntyvällä niemellä järven keskiosassa. Eikä kyseessä oli mikään ihan pieni järvi, Kallavedellä on pinta-alaa 472,76 neliökilometriä, mikä tekee siitä Suomen kymmenenneksi suurimman järven.

Näin talviaikaan Kallavesi on sen verran hyvässä jäässä, että sen päällä ajelee autoja, auroja ja traktoreita. Julkista autotietä jään päälle ei sentään ole tehty, mutta huoltoajoneuvoja siellä ajelee ihan jatkuvasti. Jäälle on tehty myös kamalat määrät hiihtolatuja, kävelypolkuja sekä useita eripituisia (retki)luistinratoja. Pisin bongaamani kyltti ilmoitti kevyestä 14,5 kilometrin luistelureitistä. Aika jees!

Luistelijoita Kallavedellä totisesti riittää! Siellä potkitaan menemään hokkareilla, kaunoluistimilla sekä retkiluistimilla. Osalla on allaan potkukelkka ja jotkut työntävät luistimet jalassa lastenvaunuja semmoista vauhtia, että heikompaa alkaa huimata! Minäkin saattaisin muuten pysyä lastenvaunujen kanssa luistimet jalassa jopa pystyssä, heh!

Luistelijoiden lisäksi jäällä on isot määrät hiihtäjiä sekä kävelijöitä. Me köpöttelimme Horation kanssa maanantaiaamuna järven jäällä reippaan tunnin. Ilma oli upea, ja Horatiokin taisi aistia kevään rinnassaan, sen verran kovat hepulit se sai lenkin aikana useampaan otteeseen!

Näissä maisemissa me vietämme tämän viikon ulkoillen ja Kuopion kaupunkiin tutustuen. Blogin Instagramin puolella voi seurata Kuopio-loman etenemistä! Täksi illaksi oli aika hauskaa ohjelmaa, eikä huominen taikka torstainen tule jäämään paljon huonommaksi – olkaahan siis kuulolla Instagramin puolella!

Brunssi: Hotelli Mesikämmen, Ähtäri 19.2.2017

Kaupallinen yhteistyö Hotelli Mesikämmenen kanssa.

Sain viime viikon alkupuolella varsin ihastuttavan sähköpostin Ähtäristä asti. Meitä pyydettiin tulemaan maistelemaan Hotelli Mesikämmenen brunssia, jota tarjoillaan kevään aikana kerran kuussa aina vappuun asti. Tutkin kalenteria, ja näytti siltä, että ainoa varmasti sopiva ajankohta olisi heti saman viikon sunnuntaina. Vaihdoimme muutamia sähköposteja, jonka jälkeen meille oli varattu hotellihuone sekä brunssi Hotelli Mesikämmenestä, ja päälle saimme vielä liput aivan hotellin vieressä sijaitsevaan Ähtärin eläinpuistoon.

Perjantaina olin viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa, ja heti lauantaiaamuna auto starttasi kohti Ähtäriä. Aika mainio tapa aloittaa äitiysloma!

Lauantaina ehdimme loistavasti kiertää sekä Ähtärin eläinpuiston että kotieläinpihan upeassa kevätalven säässä. Herra Longfield jorisikin teille jo aiemmin tällä viikolla eläimistä joihin Ähtärissä törmäsimme, joten ei niistä tässä postauksessa sen enempää. Noin kolmen tunnin ulkoilun jälkeen pulahdimme hotellin kylpylään, josta matka jatkui illalliselle hotellin ravintolan puolelle. Sunnuntaina nukuimme pitkään jättäen aamupalan aivan tarkoituksella väliin. Hotellien aamupalat ovat ihania, mutta nyt se oli pakko jättää väliin, sillä kello 11.00 meillä oli pöytävaraus hotellin brunssille.

Viime sunnuntaina brunssin teemana oli ystävänpäivä. Tallustellessamme ravintolan puolelle oli meitä vastassa kauniisti sisustettu, tilava ravintolasali. Taustalla soi tunnelmallinen, ystävänpäiväteemaan hienosti sopiva musiikki. Lisäksi luminen maisema avautui suurista ikkunoista ja brunssiherkkuja oli vaikka muille jakaa. Erityisesti jälkiruokapöytä sai huomiomme heti käännettyä itseensä. Söpösti asetellut jälkiruokaherkut saivat veden herahtamaan kielelle.

Brunssille kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan mennä heti ensimmäiseen kattaukseen, näin buffetpöydät ovat vielä vimosen päälle laitettuina ennen kuin niihin käydään nälkäisten asiakkaiden toimesta käsiksi.

Jälkiruokapöydän lisäksi suuresta tilasta löytyi oma piste salaateille, jogurtille sekä puurolle ja itse tehdyille granoloille (voi nam!), leiville, juomille (kolmea eri mehua sekä vettä), lämpimille ruoille sekä leikkeleille ja muille kylmille ”alku”paloille. Olimme ruoanpaljouden seassa aluksi hieman hädissämme siitä mistä pöydästä lähtisimme liikkeelle, mutta alkupaniikin jälkeen homma lähti rullaamaan ja lautaset täyttyivät kuin itsestään.

Mitenköhän tähän nyt olisi fiksua kertoa mitä kaikkea oli tarjolla!

Leipäpuolesta pitivät huolta talon leipä, croissantit, juustoskonssit, ruisnapit sekä siemennäkkäri. Leipien kaveriksi saattoi lautaselleen napsia marinoitua kukkakaalia, graavattua lohta, hirven paahtopaistia, savumeetvurstia sekä juustoleikkeleitä. Omassa pöydässään olivat vielä salaatit. Niitä oli kolmea eri sorttia: feta-granaattiomena-couscoussalaattia, pesto-perunasalaattia sekä tietenkin caesarsalaattia.

Croissantit sekä juustoskonssit olivat törkeän hyviä, muita emme maistaneet. Minä tungen usein croissantin väliin juustoa, tomaattia sekä salaattia, ja niin tein nytkin. Hyvää oli. Vastapaistetut, lämpimät juustoskonssit maistuivat myös meille molemmille enemmän kuin hyvin.

Lämpimiä ruokia oli myös reilusti tarjolla. Ne onnistuivat kuitenkin olemaan hyvin aamiaismaisia, eli lohta taikka broilerin nuijia ei ollut tarjolla. Sen sijaan oli nakkeja talon sinapilla (iso nam!), parmesan-rucola-munakasta, vuohenjuusto-paprikamuffinsseja, pekonia, pieniä karjalanpiirakoita (kai ne tunnetaan paremmin Vuoksen piirakoina), falafelejä tsatsikilla sekä herra Longfieldin suureksi iloksi blinejä kaikilla lisukkeilla. Blinit ovat raskauden takia jääneet väliin, ja oli kiva, että herra pääsi niillä nyt brunssin yhteydessä herkuttelemaan!

Blinit tosiaan maistuivat herralle, minä pidin taasen hurjasti munakkaasta ja nakeista talon sinapin kera.

Puuroja masuihimme ei mahtunut, niitä muut brunssivieraat kyllä ahkerasti söivät. Tarjolla oli luomukaurapuuroa sekä pitkään haudutettua vaniljaista kookos-ohrapuuroa. Puurojen kanssa tarjolla oli tuoreita mustikoita. Ei huono.

Puurojen sijaan vedimme isot kulholliset paksua maustamatonta jogurttia itse tehtyjen granoloiden kanssa. Jessus, että maistui hyvältä. Kipasimme hakemaan jogurtin ja granolan päälle vielä jälkkäripöydästä tuoreita vadelmia. Olisin ollut tyytyväinen jo ihan pelkästään tähän jogurttiannokseen! Kotonakin syön ihan jokaisena aamuna Valion kreikkalaista jogurttia granaattiomenan siemenien kanssa, aivan törkeän hyvää.

No joko olisi niiden jälkiruokien aika! Kauniisti katettu jälkiruokapöytä jäi varmasti jokaisen brunssittelijan mieleen. Upeat punaherukka-valkosuklaakakut kruunasivat koko pöydän. Kakkua minun möhömahaani ei brunssin loppusuoralla enää mahtunut, mutta sydänkeksejä, suklaa-vadelma kuppikakkuja sekä suklaista marenkia vedin kyllä niin, että napa paukkui. Herra maistoi kakun lisäksi myös kääretorttua ja kehui ruokaa alituiseen tahtiin.

Makean osuuden lisäksi jälkiruoaksi saattoi nauttia myös juustoja (Herra Longfield piti hyvin paljon yhdestä tarjolla olleista juustoista, mutta juuston merkki ja malli on päässyt unohtumaan vaikka oikein erikseen käytiin se kysymässä), hedelmiä sekä marjaista smoothieta. Että kyllä varmasti jokaiselle löytyi jotain!

Yleensä näin runsaiden brunssien akilleen kantapää on juuri liika runsaus. Alkaa olla mahdotonta pitää korkeaa tasoa ja laadukkaita raaka-aineita yllä, jos tarjolla on tuhat ja sata eri lajiketta. Mutta Hotelli Mesikämmenen brunssi ei kaatunut tähän, päinvastoin, valikoiman laajuudesta huolimatta myös laatu oli enemmän kuin kohdillaan! Ehkä tähän on syynä se, ettei brunsseja ole Hotelli Mesikämmenessä tarjolla joka viikonloppu, ja jokaisen brunssin ympärillä on teema, jonka avulla brunssien sisältöä mietitään varmasti tarkemmin kuin ns. perusbrunsseja.

Seuraavan kerran Hotelli Mesikämmenessä brunsseillaan sunnuntaina 5.3.2017. Sen jälkeen 9.4.2017 ja kevään viimeinen brunssi on tarjolla vappuna 1.5.2017. Tarkemmat tiedot löytyvät Hotelli Mesikämmenen nettisivuilta. Meiltä lähtee ainakin tosi isot suositukset!


Ja hei, ettehän unohda arvontaa, joka on käynnissä 4.3.2017 asti! Meillä olisi herra Longfieldin kanssa teille jemmassa yhteensä viisi sisäänpääsyranneketta Ähtäri Zoohon. Rannekkeilla pääsee villieläin- sekä kotieläinpuistoon, ja ne ovat voimassa vuoden päivät. Rannekkeita arvotaan yhteensä kolmelle onnekkaalle: kaksi kahden rannekkeen lippupakettia ja yksi yhden rannekkeen paketti. Lippupakettien arvontaan osallistut jättämällä kommentin herra Longfieldin kirjoittamaan Ähtäri Zoo -postaukseen (ei siis tähän postaukseen) viimeistään lauantaina 4.3.2017. Lippupaketit arvotaan sunnuntaina 5.3.2017.

Yhteistyössä Hotelli Mesikämmen

Ähtäri Zoo (sis. lippupakettien arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö Ähtäri Zoon kanssa.

Morhu, Herra Longfield tässä.

Jos joku sanoo Ähtäri, niin mitäpä siitä tulee mieleen ekana? Mulle tulee mieleen karhu. En ees oikeastaan tiedä miksi, jostain Ähtärin eläinpuiston eli Ähtäri Zoon mainoksista se varmaan on jonnekin ajokoppaan istuttautunut. Tai ehkä se on jäänyt sinne siitä kun joskus pienenä poikana käytiin kerran Ähtärissä eläimiä kattelemassa, ja paikan karhut on jotenkin sitten jääneet alitajuntaan asti hengailemaan.

Kun Huli sitten tuossa joku päivä kertoi, että nyt olisi mahdollisuus lähteä Ähtärissä käymään, niin hetihän minä ajattelin että jippii, karhuja pääsee katselemaan, lähdetään jo! Karhut on metkoja otuksia, aina oon niistä tykännyt. Lempparikarhuni ei oo Nalle Puh tai mikään muukaan fiktiivinen karhuherra sadetakissa tai jymyhunaja purkki kädessä, vaan ihka aito ja oikea Juuso-karhu Kuusamon suurpetokeskuksesta. Juuso on mainospuheiden mukaan Suomen suurin karhu lähes 500 kilon talviunia edeltävällä elinpainollaan, ja Juuson käsittämättömän lämpimät välit hoitajaansa Sulo Karjalaiseen ja herrojen yhteiset videot ovat tehneet niin Juusosta kuin Sulostakin oikein julkkiksia. Sulo oli viime vuonna Linnan juhlissa Saulia kättelemässä, ja Juuso on alkanut videoilla hölmöilyjen lisäksi tekemään tauluja, joita on parina viime vuonna myyty New Yorkia myöten. Mekin käytiin Juuson taidenäyttely pikaisesti katsastamassa läpi tuossa jokunen viikko sitten, ja kovasti tekisi mieli saada omaan kotiin yksi aito Juuson maalaama taulu – ne oli vaan taas tänäkin vuonna myyty niin äkkiä loppuun että ilman jäätiin.

Mutta, jos on Juuso nykyään maailmankuulu julkkis, niin melkoisen kuuluisa karhurouva asustaa Ähtärissäkin. Siellä nimittäin asustaa Mimmi, jonka erikoisalaa on joogaaminen. Mimmi-karhun joogauskuvat levisivät vuonna 2010 pitkin maailmaa, ja päätyivät lopulta vuonna 2011 peräti National Geographiciin asti. Kuuleman mukaan Mimmi oppi joogan salat emoltaan, joka taas oli keksinyt alkaa temppuilemaan herkkujen jaon aikana huomiota herättääkseen, ja kuulemma Mimmin jälkikasvukin on osoittanut kiinnostusta joogaliikkeisiin.

Hetken ehdin vain olla karhuista innoissani, kunnes katsoin ikkunasta ulos ja muistin että ai niin, nyt on talvi, ja talvella karhut nukkuu. Mutta eipä hätä ole tämän näköinen! (Miltä hätä sitten oikein näyttää? Aina vain sanotaan että se ei ole tämän näköinen, mutta minkä näköinen se sitten on? Googlen kuvahakukaan ei auta tässä dilemmassa.) Talvisinkin Ähtärin eläinpuistossa on kyllä ihmeteltävää vaikkei julkkikset siellä silloin joogaakaan. Useat muut eläimet, kuten esimerkiksi lumileopardit, ahmat, saukot ja ilvekset peuhaavat paljon enemmän talvisin lumessa komeissa talviturkeissaan, kuin kesän paahtavassa kuumuudessa.

Me päästiin omalla kierroksellamme katselemaan ahman touhuja, kun se venkoili jonkun ihme luupalan tai minkä lie suolakivilohkareen kanssa, välillä se hautasi sen maahan ja juoksi muualle tonkimaan maasta jotain muuta, mutta palasi aina palikkansa luokse. Juokseva ahma on muuten aika jännä näky, se sillee kummasti klenkkailee menemään, etu- ja takatassut aina sillee tasajalkaa ponnistelevat vuorollaan ahman ruhoa eteenpäin. Ahmahan on myös muuten antanut nimensä melko suositulle sarjakuvasankarille, tosin se nimi on ensin käännetty englanniksi. Kieltämättä Wolverine kyllä kuulostaa vähän coolimmalta ku Ahma. Ei se jotenkin ois sama ku Hugh Jackman olisi jossain yliphotoshopatussa julisteessa naama irveessä ja adamantium-kynnet esillä, ja sitten siinä alla lukisi AHMA. Ei, Wolverine on Hugh Jackmanille parempi, Ahma sopii sitten enemmän Pirkka-Pekka Peteliukselle ja Taneli Mäkelälle, turvallista matkaa ja voi hitsin hitsi.

Ahman lisäksi lumileopardikaksikko pisti meille kunnon shown pystyyn, ne siellä lumessa vaanivat toisiaan ja hyökkäsivät toistensa kimppuun tai muuten vaan sätkyilivät selittämättömästi niinku kaikki normaalit kotikissatkin aina välillä tekevät. Muistan joskus yhden kaverin vitsailleen, että Korkeasaaressa kun käy niin siellä joka toisessa häkissä on lumileopardi. Se on sinänsä aika hassu juttu koska lumileopardi on yhä edelleen uhanalainen laji, kissapedon huikean kaunis turkki on ymmärettävästi aikoinaan vetänyt turkismetsästäjiä puoleensa ja siinähän tuppaa sitten aina käymään niin että eläimiä metsästetään ihan liian kanssa. Korkeasaari on tämän eläinlajin suojelemiseen erikoistunut, 1960-luvulta lähtien siellä on syntynyt yli sata lumileopardin pentua, mikä on enemmän kuin missään muualla eläintarhassa maailmassa. Siksi niitä siellä niin paljon tuntuu olevan, ja lumileopardihan on valikoitunut myös Korkeasaaren tunnuseläimeksi. Ähtäri Zoo on myös jo kauan kantanut kortensa kekoon tämän hienon lajin suojelua varten, tällä hetkellä kaiketi taas odotellaan, josko eläinpuiston tiloissa keskenään viihtyvä kaksikko äityisi tekemään pennun keskenään. Oikein hyvät välit niillä ainakin näytti olevan, eivät vaan jurottaneet häkkiensä nurkissa Tinderiä suihkien vaan keskenään peuhasivat.

Muista eläimistä meihin teki eniten vaikutuksen komean näköiset pöllöt ja maakotkat (hitto että sitä pelästyisi jos metsässä kävellessä joku pöllö vaikka suhahtaisi pään yli, ihan eri kokoluokan lintuja ovat ku jotkut perus talitintit, maakotkasta nyt puhumattakaan!), hemmetin utelias kettu joka seurasi meidän touhuja melkeinpä kiinnostuneempana kuin me sitä, ja tässä ihan viime aikoina vähän ikävääkin julkisuutta saanut Ähtärin susilauma, joka vierailumme aikana pisti pari kertaa sellaisen ulvomiskonsertin pystyyn ettei tosikaan. Susien leikkiessä keskenään lihakimpaleilla, katseltiin että on hullua että tommosista on jalostettu maailmaan jos jonkunnäköistä ja -kokoista koirarotua, meidän Horatiokin kai on jotain sukua susille vaikkei kyllä uskoisi, enemmän Horatio näyttää sen uteliaan ketun lihavalta serkkupojalta. Saukko ja majava nähtiin vain pesissään nukkumassa, ja ilves hengaili omassa laavussaan, se sieltä raimohelmismäisen majesteettisesti toljotteli meitä. Hulin lemppareihin lukeutuvat villisiat veteli nekin kaikki sikeitä olkien seassa. Sitten siellä oli vielä poroja ja kauriita ja visenttejä ja mitä lie muitakin sarvipäisiä otuksia, hirviäkin siellä oli, harmillisesti ne vaan oli niin kaukana että ne jäivät vähän etäisiksi.

Ähtäri Zoo tarjoaa talvisin myös pulkanvuokrausta, jonka avulla perheen pienimmät saadaan kuljeteltua kolmikilometrisen luontoreitin läpi, ja henkilökunta pitää alueella nuotiotulia palamassa, joiden ääressä voi lämmitellä tai vaikka paistaa makkaraa. Villieläinten lisäksi Ähtärin eläinpuistossa voi käydä tutustumassa myös kotieläimiin, alueelle on vastikään avattu kotieläintila, josta käsin voi käydä tutustumassa lehmiin, hevosiin, kilipukkeihin ja meidän kotieläintarhan suosikeiksi nousseisiin villasikoihin, jotka tulivat hyvin uteliaina kärsiensä kanssa toikkaroimaan aidan toiselle puolelle meitä ihmettelemään. Ei Huliakaan niin harmittanut niiden villisikojen missaaminen kun oli melkeinpä samannimisen lajin kanssa kuitenkin päästy läheisiin tekemisiin.

Ähtäriin on kyllä tässä vuoden tai parin kuluttua pakko päästä itse uudestaankin. Siellä ollaan nimittäin tälläkin hetkellä kovaa vauhtia järjestelemässä aitauksia Suomen ensimmäisille pandakarhuille! Tarkkaa ajankohtaa pandojen tulolle ei olla vielä annettu, me kuulimme paikallisilta huhuja vuodesta 2018. Saattaa olla, että pandojen Ähtäriin kotiutuessa jää Mimmit ja Juusot vähäksi aikaa mediapimentoon, elleivät ne sitten äidy jotain Mona Lisoja tai yhdellä etutassulla seisten tehtyjä aurinkosotureita tehtailemaan.

Alkoiko jo kauheesti kihelmöittämään että voi kun minäkin pääsisin Ähtäriin eläimiä kattelemaan. No tiedätkö mitä? Nytpä voit sitten päästäkin sinne, hei! Saimme läksiäislahjaksi peräti 5 kpl rannekkeita, ja ne nyt sitten arvottaisiin! Rannekkeilla pääsee sekä villieläin- että kotieläinpuistoon, ja ne ovat voimassa vuoden päivät.

Rannekkeita arvotaan yhteensä kolmelle onnekkaalle: kaksi kahden rannekkeen lippupakettia ja yksi yhden rannekkeen paketti. Lippupakettien arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään lauantaina 4.3.2017. Lippupaketit arvotaan sunnuntaina 5.3.2017. Kommentissa haluaisimme kuulla minkä eläimen haluaisit ehdottomasti Ähtärin eläinpuistossa nähdä. Kaikki Ähtäri Zoossa vipeltävät eläimet ovat nähtävissä Ähtäri Zoon nettisivuilla.

Sitten vain eläimellistä kommenttia tulemaan ja onnea arvontaan! Otamme yhteyttä voittajiin sunnuntaina 5.3.2017 sähköpostitse.

Yhteistyössä Ähtäri Zoo

Apulanta & Teit meistä kauniin -leffa: Mikho hyväksyy, niin minäkin

Monk as mock, Herra Longfield tässä.

Apulanta, onko tuttu asia? Minulle on. Bändihän on ollut tässä viime aikoina melko urakalla tapetilla. On tullut elokuvaa, on avattu museota, on julkaistu uusi tuplajäähallikeikka ensi tammikuulle. Vähän joka tuutista on saanut lukea Apulannasta erinäisiä juttuja: Tuukka Temosta on kyrsinyt, kun joku kriitikko on mölissyt ilkeyksiä tai pääsyliput on laskettu väärin tai joku on sanonut hampurilainen. Sipe Santapukki taas on ollut mehuissaan kun on saatu vihdoin vanhat bändiaarteet lasivitriineihin kaiken kansan töllisteltäviksi ihkaomaan Apulanta-museoon, ja Toni Wirtanen on ollut sitä mieltä että sekä leffa että museo on järjettömiä ajatuksia, mutta silti molemmat tuumat on pantu toimeen. Lisäksi tuossa äsken tuli julki myös Apulannan uudet jäähallikeikat, vissiin viime tammikuun vastaavilla oli sen verran mukavaa, että kannattaa järjestää uudet, ja ehkä niiltä ekoilta jäi sitten kaikkien trapetsitaiteilijoiden, kauko-ohjattavien lennokkien ja zombie-laumojen jälkeenkin vielä jotain muita järjettömiä spinal tap –henkisiä ideoita, jotka on vielä saatava toteutukseen.

apulandia6

Olen havainnut jo kansassa pientä ärsyyntymistäkin että mitä noi vanhat sedät nyt koko ajan on jossain itsestään kertomassa, mutta minuapa tämä viimeaikainen hässäkkä ei ole millään määrin haitannut, oikeastaan päinvastoin. On ollut oikein hauska huomata, että jostain 16-vuotiaasta asti fanittamani bändi on yhtäkkiä saanut taas mediahässäkkää osakseen – Tuukka Temosen kohdalla on päästy jopa siihen, että miekkosen yksittäiset Facebook-lauseetkin kelpaavat uutisiksi. Itse jotenkin miellän Apulannaksi nimenomaan kolmikon Toni, Sipe ja Tuukka, vaikka alkuaikoina bändin kanssa häsäsikin Anttia ja Mandyä, eikä Tuukka ole enää pitkään aikaan bändissä soittanut – muutamia satunnaisia encoreita lukuun ottamatta. Aikoinaan Tuukan bändin basistina korvannut Parta-Samikin on jo ehtinyt vaihtua vanhaan Bomfunk MC-käkkäräpää Villeen.

apulandia9

On toki myönnettävä, että enää en ihan niin kiukulla bändin tekemisiä seuraa kuin junnumpana, jolloin joka päivä hain Altavistasta uusia uutisia Apulannasta, luin teorioita että mistä se Ilona-biisi oikein kertoo, hölisin loputtomat määrät sekavia horinoitani anonyymin nimimerkkini takaa Apulannan keskusteluboardilla, ja joka hemmetin kouluaineeseenkin oli tungettava Apulanta kun se nyt vaan oli maailman kiinnostavin asia. Ruotsin tehtävissä yritin aina saada ujutettua lauseen ”Jag såg en flicka som är vacker som en blomma” jonnekin väliin ainetta, koska Apulanta oli jossain ruotsinkielisessä ohjelmassa laulanut Mato-biisin ruotsiksi, ja tuo lause oli jäänyt siitä biisistä takaraivoon. Se oli myös siitä hyvä lause, että siinä ei koskaan ollut mitään punaisia merkintöjä kielioppivirheiden tai muiden takia, joten sain aina ainakin yhden täysin oikein kirjoitetun lauseen aineeseen. Usein se oli ainoa, muissa meni aina vähintään joku från väärään paikkaan.

Vaikka kerkkopäisin into bändiä kohtaan onkin tässä vuosien varrella laantunut, on bändin tekemisiä tullut silti melko tarkasti seurattua yhä tähän päivään asti. Teit meistä kauniin, eli Apulannan alkuajoista 90-luvun lama-Suomessa kertova leffakin mentiin Hulin kanssa katsomaan heti ensi-iltana. Oikeastaan siitä asti, kun ekan kerran kuulin että Temonen on tämmöstä projektia kaavailemassa, olin odottanut että kunpa homma onnistuisi ja pääsisi leffateatteriin tekelettä katsomaan. Projektin edetessä kävin aina uudet trailerit ja haastattelut bongaamassa – jaksoinpa seurata Youtubestakin lähetystä, jossa Tuukka yhdessä Sipen ja leffan näyttelijöiden kanssa pisteytti leffaa varten pystyyn pistetyn katsojakilpailun satoa, jossa oli pyydetty ihmisiä tekemään cover-versioita bändin Teit meistä kauniin –biisistä, ja joista paras lopulta valittiin leffan tunnusbiisiksi.

apulandia3

Hyvissä ajoin varasin itselleni ja Hulille sitten leffan ensi-illaksi liput, ja hämmästelin paikan päällä että miksi täällä on näin vähän väkeä – teatterissa oli vain joku 30 tyyppiä. Muistin jostain lukeneeni, että leffan ohjaaja Tuukka Olga-vaimoineen – jotka myös yhdessä elokuvan tuottajina toimivat – olivat peräti pankista ottaneet lainaa asuntoaan vastaan, ja jopa toisen anopinkin kämppä oli siinä hötäkässä kiinnitetty, koska sponsori- ja tukirahoja ei projektille ollut jossain vaiheessa vielä riittävästi kertynyt – ja ilman lainoja olisi homma jäänyt kesken. Espoolaiseen ensi-iltaan vaivaantuneiden ihmisten lukumäärää laskiessani pohdin, että näinköhän joutuu Temosten perhe anoppeineen kadulle asumaan. Sittemmin on käynyt ilmi, että alussa nihkeästi projektiin suhtautunut Suomen Elokuvasäätiö lopulta lupautuikin elokuvaa tukemaan, ja sen verran paljon ihmisiä on käynyt leffaa katsomassa, että nätisti ilman konkurssia Temoset hommasta sittenkin näyttävät selviävän. Kyllähän sitä on arvostettava tommosta rohkeutta, että tosissaan ja vähän riskilläkin panostetaan hommaan täysillä, ja hulluna luotetaan että kyllä tästä hyvä tulee.

apulandia5

Elokuvasta oli kasvanut itselleni projektin etenemistä seuratessa melko suuret odotukset, mutta ne kyllä täyttyivät, tykkäsin leffasta tosi paljon. Apulannan tarina on melko erikoinen ja mielestäni kertomisen ja kuulemisen arvoinen, vaikkei bändi itsessään niin kiinnostaisikaan. Tarina oli saatu minusta hienosti kerrottua, ja kokonaisuutena leffa oli pieniä lapsuksia lukuun ottamatta laadukkaasti tehty. Näyttelijöistä eritoten Tonin ja Tuukan hahmoja näytelleet Tatu Sinisalo ja Iiro Panula vetäisivät ihan huikeat roolisuoritukset. Leffassa oli hölmöilykohtauksia, jotka oikeasti nauratti eikä ollut sellaista vaivaannuttavaa fiilistä että nytkö tässä pitäisi nauraa. Oli myös koskettavia juttuja, joiden aikana tuntui että olin vissiin vahingossa nielaissut omenankodan kokonaisena ja silmässä oli puolikas joulukuusi. Ja vaikka bändin tarina olikin minulle entuudestaan jo hyvin tuttu, oli sinne sekaan ripoteltu myös tämmöselle niilollekin uusia juttuja – muun muassa se Ilona-biisin alkuperä tuli leffassa esille, se oli huikea ahaa-elämys ja päätti vuosikymmeniä sitten velloneen arvailun siitä että kertooko biisi hamsterista vai tyttöystävästä vai onko kyseessä vain hassu kilpailu Apulannan ja Tehosekoittimen kesken. Kaikki nuo meni väärin, jos Tuukkaan on luottaminen.

apulandia7

Niistä lapsuksista täytyy mainita, että muutamissa kohdissa tökki, kun leffan muutoin erinomainen musiikki oli niin kovalla, ettei näyttelijän repliikeistä saanut selvää. Ne piti lukea ruotsinkielisestä tekstityksestä. Pari kertaa huomasin myös, että ääni ja kuva ei ollut ihan synkassa muutamissa soittokohtauksissa, laulu meni eri tahtiin kun laulajan huulet liikkui. Hulia taas alkoi leffan edetessä ärsyttää kun koko ajan tuli ilmakuvaa teistä ja rautateistä ja ties mistä, olisi kuulemma voinut vähän rajoittaa sitä helikopterin käyttöä tai millä niitä hienoja kuvia olikaan saatu aikaiseksi – itse en tosin tuota asiaa edes huomannut.

Lapsuksien olemassaolokin on kuitenkin pakko antaa anteeksi, kun tietää että leffa oli monelle sen tekijälle ihan ensimmäinen kerta näin ison projektin kimpussa painiessa. Tuntui, että töitä on kokemuksen ja rutiinin sijaan tehty suurella innolla, sydämellä ja lämmöllä – tästä kertoo mielestäni sekin, että sinne oli leffan työryhmän jäsenten ja muiden tuttujen lisäksi pestattu niin bändin henkilöt kuin näiden paremmat puoliskotkin jotain pikkurooleja vetämään. Kaikesta välittyi semmonen lämmin ja sopivan kotikutoinen meininki, mutta silti työn laatu ei ollut muutamia pikkufiboja lukuun ottamatta kärsinyt. Jos olisin asemassa, jossa voisin uskottavasti jakaa elokuville tähtiä, antaisin tälle 18/5. Heti leffan jälkeen teki mieli nähdä se uudestaan. Leffasta pitäisi myös melkein tehdä jatko-osa ihan vaan sen takia, että näkisi kuka tulisi esittämään pelkkiin sinisiin housuihin ja aurinkolaseihin pukeutunutta keikkakitaristi Sami Ylä-Pihlajaa, joka hokisi Tommi Mäkistä ja saisi välillä sydänkohtauksen.

apulandia4

Kauan odotetun ja suunnitellun leffaensi-illan lisäksi samalle viikolle sattui osumaan vielä ihan vahingossa toinenkin hauska Apulantaan liittynyt juttu. Meidät oli nimittäin kutsuttu viikonlopuksi Lahteen kavereiden häitä juhlistamaan, ja sattumalta samalla viikolla oli avattu Lahteen upouusi Apulandia-museo. Jo aikaisemmin olin uutisista huomannut, että Sipe ja Toni ovat avanneet uuden Lahdessa sijaitsevan treenikämppänsä yhteyteen jostain helvetin syystä oman kahvilan, missä myydään Apulanta-kahvia ja kassakoneiden kuiteissa lukee ”Mikhon hyväksymä” niinku kaikessa Apulannan julkaisemassa kamassa tapana on. Olin jo maanitellut Hulia tekemään hääreissun aikana käännöksen kahvilassa, mutta sattumalta pääsin siellä vastikään avatussa Apulanta-museossakin sitten samalla reissulla piipahtamaan. Tuosta museostakin on kaikenlaista nillitystä saanut lukea, että mitä järkeä ja onpa turhaa ja pojat tykkää itsestään. Itse en ihan pääse sisälle että mikä tämmösessä on harmin aihe. Suomesta löytyy kuitenkin museot vaikkapa sellaisistakin aiheista kuin perämoottorit, tapetti ja silli, eikä ketään kai harmita niidenkään olemassaolo. Miksi siis täytyisi harmistua Apulanta-museostakaan? Jos ei aihealue kiinnosta niin sittenhän voi museossa käynnin jättää väliin ja jatkaa elämää onnellisena, ei kannata turhaan asiasta murjottaa. En minäkään nyt vaikkapa sitten tapettimuseoon ihan riemusta kiljuen menisi, mutta varmana sinnekin on menijöitä ja hyvä että on.
apulandia8apulandia2

Minähän toki syynäsin koko Apulandian hyvinkin tiheällä kammalla läpi, kattelin festaripasseja ja Toni Wirtasen ruutupaperille väännettyjä luonnoksia tutuksi tulleista biiseistä, lueskelin juttuja musiikkivideoiden teosta ja muita pitkin museota ripoteltuja jänniä anekdootteja bändin uran vaiheilta, kattelin vitriiniin laitettua reppua jossa luki Misfits ja jonka avulla bändiin saatiin aikoinaan Mandy basistiksi, ja kävin kurkkimassa Heinolasta Lahteen väkisinmuutetun treenikämpän seiniä. Absurdi fiilishän siellä toki oli, viimeistään siinä vaiheessa kun museokierroksen jälkeen oli rustattu nimi ja vanha boardi-nimimerkki tiiliseinään, ja join sitä Apulanta-kahvia ja mietin että pitäiskö ostaa pala Sipen leipomaa sienipiirakkaa samalla kun mies itse pelmahti kahvilaan sisälle myhäilemään. Minusta on jotenkin mahtavaa, että ne vuosikymmenten nettistalkkauksen ja nykyään Teit meistä kauniin -leffan myötä taas etäältä tutuksi tulleet pojankoltiaiset, jotka ovat aikoinaan matkanneet pitkin Suomea paskalla Datsunilla bassorummut ja vahvistimet sylissä ja kiukutelleet kun ei isot levy-yhtiöt noteeraa kaverin perustaman firman kautta ennätyshalvalla myytyjen levyn myyntilukemia, tekevät nykyään itsestään elokuvia ja museoita jonne voi sitten leipoa ihmisille sienipiirakkaa. Mikho hyväksyy, niin minäkin.

apulandia1