Karhunvatukkajäätelö ilman jäätelökonetta


Kaupallinen yhteistyö St. Dalfourin kanssa. Kampanjan ideana oli kehitellä juhlava resepti St. Dalfourin uudesta karhunvatukkahillosta.

karhunvatukkajäätelö

Viikonloppuna Pekka Poudan ei tarvinnut enää nauraa suorassa lähetyksessä toukokuun kylmille ilmoille, täällä etelässä oli nimittäin aivan törkeän kuuma! Kannoin vaunuraivarit saanutta pientä ihmettä sylissäni metsälenkillä reippaan tunnin paksuissa farkuissa sekä pitkähihaisessa paidassa ja voin kertoa, että olin hiestä märkänä kun vihdoin pääsin kotiin. Siinä samassa varpaisiinkin oli tullut komea vesikello. Vaikka raskauskiloista päästiin eroon jo synnärillä ja omat (vanhat) vaatteet sujahtavat päälle, kengät tuppaavat puristamaan ihan oudoista paikoista. Sovitin esimerkiksi kaapissa olevia korkokenkiä pienen ihmeen ristiäisiin, ja niin vain piti unohtaa korkokengät ja valita jalkaan ballerinat, sillä korkkarit puristivat jaloissa niin kovin. Nähtäväksi jää kasvoiko jo valmiiksi jättimäinen (koon 41) jalkani vielä koon verran raskausaikana..

Saavuin siis kotiin hiestä märkänä. Pieni ihme nukahti syliini jossain metsälenkin loppuvaiheilla ja ajattelin, että pääsen käymään rauhassa suihkussa, jos vain onnistun laittamaan vauvan nukkumaan vaunuihin. Arvaatteko miten kävi? Sillä sekunnilla, kun laskin pienen ihmeen vaunuihin, avautuivat pienen pojan silmät ja suihku oli vain kaunis muisto. Heh!

karhunvatukkajäätelö

Onneksi samana päivänä ei ollut enää muita menoja, joten vauva hoitopöydälle, hikiset vaatteet pois päältä, vauvalle kuiva vaippa sekä minulle uudet vaatteet hikisten tilalle, vauva olalle ja kohti pakastinta! Pakastimessa mua nimittäin odotti maukas ja jääkylmä karhunvatukkajäätelö. Kyllä maistui tuona kuumana päivänä jäätelö hyvältä, vaikka sen joutuikin taiteilemaan kuppiin sekä sen jälkeen vielä suuhun yhdellä kädellä.

Älkää muuten kuvitelko, että postauksen kuvat on napattu tuona hikisenä päivänä. Ehei, ne otettiin jo paljon ennen tuota päivää kaikessa rauhassa herra Longfieldin ollessa vauvan kanssa.

karhunvatukkajäätelö

Jäätelöhän sopii oivasti niin lasten kuin aikuistenkin juhliin. Aikuisten juhlia varten voi pöytään nostaa hieman erikoisemmalta maistuvaa jäätelöä ja panostaa esillepanoon sekä esimerkiksi jäätelön kanssa tarjottaviin lisukkeisiin. Karhunvatukkajäätelön kanssa lisukkeiksi sopivat erilaiset pähkinät, kuivatut kookoksen palat, jogurtilla höystetyt rusinat sekä tietenkin tuoreet marjat. Värikkäät karkit sekä strösselit voi jättää lastenkutsuille.

karhunvatukkajäätelö

Itse jäätelön teko onnistuu enemmän kuin helposti ilman jäätelökonetta. Kananmunien, kerman ja tomusokerin lisäksi tarvitaan vain muutamia aineksia maustamaan jäätelö sekä glukoosisiirappia, joka antaa jäätelölle sellaisen samettisen pehmeän koostumuksen, jota on aika vaikea saavuttaa ilman siirappia. Jäätelö tekeytyy yksinkertaisesti pakastimen uumenissa, jossa sen on hyvä antaa olla vaikkapa yön yli.

karhunvatukkajäätelökarhunvatukkajäätelö

Karhunvatukkajäätelöni maustoi St. Dalfourin uusin hillotulokas: karhunvatukkahillo. Hilloa pitäisi olla saatavilla sekä K- että S-ryhmän kaupoista, mutta jos sitä ei jostain syystä hillohyllyltä löydy, voi asiasta hyvin käydä vinkkaamassa kauppiaalle.

Hillo antoi jäätelölle herkullisen maun lisäksi upean liilan värin! Hillon avulla olisi voinut myös tehdä jäätelöön ”hillovanoja”, mutta minä halusin sekoittaa hillon kunnolla jäätelömassan sekaan, jotta jäätelö värjäytyi kauttaaltaan kauniin väriseksi.

karhunvatukkajäätelö

St. Dalfourin kauniit hillopurkit erottuvat edukseen kaupan hillohyllyllä. Itse olen käyttänyt kyseisiä korkeita ja kapeita hillopurkkeja mm. aterimien säilytysastioina vihreässä Vihervaarassa järjestetyissä juhlissa. Hilloista on toki ilman lasipurkkejakin hyötyä erilaisissa herkuissa kevään ja kesän juhlissa. Vain mielikuvitus on rajana!

Juhlien jälkeen purkin pohjalle jääneen jämähillon voi käyttää vaikkapa suolaisten aamupalaleipien välissä. Otetaan pari palaa vaaleaa leipää ja laitetaan väliin hilloa sekä pehmeää juustoa (esim. brie sopii tähän hommaan enemmän kuin hyvin). Koko komeus sitten vain hetkeksi paistinpannulle lämpiämään ja ei kun herkuttelemaan.

karhunvatukkajäätelö

Mutta koska nyt on kesä, tehdään me jäätelöä! Se ei tosiaan vaadi erillistä jäätelökonetta eikä jätski sisällä mitään ylimääräistä. Makeaa ja jätskintäytteistä kesän alkua kaikille!

Karhunvatukkajäätelö

6 annosta

1. Halkaise vaniljatanko ja keitä sitä hiljalleen vedessä kannen alla noin 10 min.

2. Erottele kulhoihin keltuaiset ja valkuaiset. Siivilöi tomusokeri keltuaisten joukkoon, ja vatkaa seos vaahdoksi.

3. Kiehauta kerma ja glukoosisiirappi liedellä. Anna kiehua koko ajan sekoittaen ainakin pari kolme minuuttia.

4. Vatkaa keltuais-sokeriseos kermaseokseen. Rapsuta keitettyjen vaniljatankojen siemenet jäätelömassaan ja sekoita hyvin.

5. Lisää sekaan vielä karhunvatukkahillo ja sekoita niin kauan, että jäätelömassa on kauttaaltaan värjäytynyt.

6. Kaada seos esim. uunivuokaan ja anna sen jäähtyä ennen kuin laitat sen pakastimeen. Nosta jäähtynyt seos pakastimeen vähintään viideksi tunniksi. Parhaan tuloksen saat reippaalla 12 tunnin pakastamisella. Jäätelöä on tärkeä käydä sekoittamassa kunnolla ensimmäisten tuntien aikana, jotta saadaan aikaan tasainen jäätelömassa.

karhunvatukkajäätelö

Kuinka moni teistä on tehnyt jätskiä itse? Me ollaan kokkailtu jätskejä ennenkin kotosalla. Kurkkaa tähän samaan syssyyn blogiin aiemmin ilmestyneet jäätelöreseptit. Ne on kaikki tehty ilman jäätelökonetta (osassa on käytetty aiemmin mainitsemaani glukoosisiirappia, osassa ei).

Paahdettu valkosuklaajäätelö

Varmasti monen moni ruokabloggari ilmoitti itsensä mukaan Dansukkerin jätskikisaan, jossa piti kehitellä jäätelöresepti käyttämällä Dansukkerin uutta glukoosisiirappia. Minäkin jaoin blogin facebook-sivuilla kisakutsun, joten toivottavasti se tavoitti ainakin muutaman uuden bloggarin kisaan mukaan. Kisan äänestysohjeet julkaisen blogissa sekä facebookissa myöhemmin, mutta ennen sitä täytyy päästää päivänvaloon ihan omassa päässäni kehitelty paahdetun valkosuklaajäätelön resepti! Ja kyllä, olen tästä reseptistä erityisen ylpeä.

paahdettu valkosuklaajäätelö

Paahdettuun valkosuklaaseen tutustuin ensimmäistä kertaa Blogiringin järkkäämässä tilaisuudessa, josta kerroin teille jo aiemmin. Olen myös kertonut, etten pidä valkosuklaasta, jonka takia on aika outoa, että voisin hyvin elää viikon tai pari pelkällä paahdetulla valkosuklaalla. En tiedä oletteko päässeet koskaan maistamaan paahdettua valkosuklaata, mutta voin kertoa, että suklaan maku muuttuu uunissa möllöttelyn jälkeen aivan erilaiseksi! Makua voisi yrittää kuvata toffeen ja karamellikastikkeen sekoitukseksi, joten jos kinuski maistuu, niin alkakaahan paahtaa valkosuklaata!

Valkosuklaan paahtaminen saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta se ei vaadi kuin 130-150 asteisen uunin, uuninkestävän kipon sekä kasan valkosuklaata. Valkosuklaapalojen tulee antaa paahtua uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia, jonka aikana suklaan väri muuttuu kellertävän ruskeaksi. Uunissa möllöttelyn jälkeen paahtunut suklaa tulee sekoittaa tasaiseksi mönjäksi (saattaa aluksi vaikuttaa mahdottomalta, mutta hetken lusikalla sekoittelun jälkeen kuivahko suklaa sulaa ja sekoittuu tosi nätisti tasaiseksi). Ja sen jälkeen käsissäsi onkin kasa tajuttoman makeaa ja hyvää paahdettua valkosuklaata, jota voi käyttää esim. jäätelön teossa, kuten minä tein.

paahdettu valkosuklaajäätelöpaahdettu valkosuklaajäätelöpaahdettu valkosuklaajäätelö

Blogissani on jo aiemmin tehty ilman jäätelökonetta vaniljajäätelöä sekä mokkasuklaajäätelöä. Molemmat ovat olleet ylihyviä, joten mua jännitti hieman lähteä kokeilemaan uutta jäätelömakua, sillä en uskonut voivani kehitellä enää yhtään parempaa makua. Mutta kuinkas sitten kävikään? Paahdettu valkosuklaajäätelö onnistui hirmuisen hyvin, ja se ylsi herra Longfieldin top 1 -paikalle omatekemien jätskien listalla. Dansukkerin glukoosisiirapin avulla jätskiin sai tosi samettisen ja pehmeän rakenteen, tätä syödessä saattoi vain mumista tyytyväisenä!

Paahdettu valkosuklaajäätelö

4 annosta

  • 150 g paahdettua valkosuklaata (kts. tarkempi ohje yllä)
  • 4 kpl munankeltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1½ dl (rasvatonta) maitoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl DanSukker Glukoosisiirappia

Lisäksi koristeluun esim. tuoreita pensasmustikoita, vadelmia ja Pandan Kinuski Muru -suklaan paloja.

1. Paahda valkosuklaa n. 130 – 150 asteisessa uunissa n. 20 – 30 minuuttia. Sekoita paahtunut suklaa tasaiseksi mössöksi.

2. Vatkaa keltaiset ja sokeri vaahdoksi.

3. Kiehauta maito, kerma ja glukoosisiirappi liedellä. Anna kiehua koko ajan sekoittaen ainakin pari kolme minuuttia. Vatkaa keltuais-sokeriseos maitoseokseen ja lisää lopuksi paahdettu suklaa sekaan. Vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Anna seoksen jäähtyä ennen kuin laitat sen pakastimeen.

4. Kaada seos esim. uunivuokaan ja nosta pakastimeen vähintään viideksi tunniksi. Parhaan tuloksen saat reippaalla 12 tunnin pakastamisella. Jäätelöä on tärkeä käydä sekoittamassa kunnolla ensimmäisten tuntien aikana, jotta saadaan aikaan tasainen jäätelömassa.

5. Pyöritä valmiista jäätelöstä palloja ja koristele haluamillasi herkuilla. Mustikat ja suklaan palat sopivat tämän jätskin kanssa tosi hyvin yhteen!

paahdettu valkosuklaajäätelö

Kotitekoinen mokkasuklaajäätelö

Nyt olisi tarjolla sellaista herkkua, että oksat pois.

Kotitekoinen mokkasuklaajäätelö

Viime kesänä teimme ensimmäistä kertaa itse jätskiä, ja kotitekoista vaniljajäätelöä tulikin vedettyä viime kesänä aika monta annosta vadelmamelban ja pätkiksen kanssa. Tänä kesänä kokeiluvuoroon pääsi mokkasuklaajäätelö, joka nousi hitiksi heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Jäätelön valmistaminen kotona onnistuu oikein hyvin ilman jäätelökoneita, joten en voi kuin suositella jätskin tekemistä kotona. Kaupasta ette nimittäin näin hyvää jäätelöä saa, sen mä vannon kautta kiven ja kannon.

Mokkasuklaajäätelö

4 annosta

  • 2 rkl kokonaisia kahvinpapuja
  • 4 dl kuohukermaa
  • 200 g Fazer Tumma -leivontasuklaata
  • 4 kpl kananmunan keltuaista
  • 1 dl muscovadosokeria

1. Murskaa kahvipavut esim. morttelissa pienen pieniksi palasiksi. Mittaa 2 dl kuohukermaa kattilaan, ja lisää joukkoon kahvipavut. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia.

2. Nosta kattila liedeltä ja sekoita suklaa joukkoon (se sulaa sinne kuin itsestään). Anna seoksen jäähtyä.

3. Vatkaa keltuaiset ja muscovadosokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa loput kuohukermasta (2 dl) vaahdoksi. Sekoita kahvi-suklaaseos kevyesti käännellen keltuaisvaahdon joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.

4. Kippaa seos pakastuksen kestävään rasiaan. Jäähdytä pakastimessa vähintään 8 tuntia. Sekoita 3-4 kertaa parin ensimmäisen pakastustunnin aikana.

Me syötiin jätskiä kahtena päivänä peräkkäin, ja koristeltiin jätskiä molempina kertoina erilaisilla herkuilla. Ensimmäisenä päivänä kokeiluun pääsi Haribon minikarkit, joita saimme jätskiimme ensimmäisen kerran Langkawilla. Jätski ja pehmeät Haribon karkit toimivat Langkawin kuuman auringon alla tosi hyvin, joten ajattelimme testata niitä myös kotona. Parivaljakko oli edelleen oikein maukas! Ne pehmeät minikarkit eivät nimittäin kovene jätskin kylmyydestä, vaan pysyvät ihanan pehmeinä. Mmmmm..

Kotitekoinen mokkasuklaajäätelö

Toisena päivänä Haribon karkkipussi oltiin saatu jo tuhotuksi, joten kaupasta piti lähteä hakemaan uusia herkkuja jätskin kaveriksi. Herra Longfield paloitteli omaan annokseensa Omar-karkkeja, kun taas minä nappasin muutamaa eri Parrotsin herkkua irttarilaareista. Mun mielestä mokkasuklaajäätelön kanssa sopi parhaiten Parrotsin vadelma cripsit, herran Omarit olivat ehkä jo vähän liian makeita. Mutta makunsa kullakin.

Kotitekoinen mokkasuklaajäätelöKotitekoinen mokkasuklaajäätelö

Vinkki!

  • Törkkää jäätelökauha kuumaan veteen ennen kuin alat kaapimaan sillä jääkylmää jäätelöä. Kuumalla jäätelökauhalla jäätelöstä saa kaavittua kauniin pyöreitä palloja. Törkkää kauha sinne kuumaan veteen ennen jokaista kaapimiskertaa.

Kotitekoinen vaniljajäätelö

Käsillä olevan kesän kunniaksi minun on pakko jakaa tämä resepti kaikkien lukijoideni kanssa (joita on varmasti jo satojatuhansia).

Pudotettujen kilojen myötä olen tullut entistä kiinnostuneemmaksi siitä, mitä suuhuni laitan. Ja koska tällä hetkellä tuntuu olevan todella muodikasta välttää kaikkia E-koodeja ym., on tämäkin leidi väistämättä tutustunut tähän aiheeseen hieman tarkemmin.

Kaikki alkoi kirjasta nimeltään Petos lautasella. Kirjassa Mats-Eric Nilsson arvostelee lähinnä elintarviketeollisuutta aromien ja lisäaineiden käytöstä. Kirjan luettuani aloitin kaupassa tuoteselosteiden lukemisen ihan tosissaan. Syyniin joutuivat aluksi leivät, lihatuotteet, (virvoitus)juomat, makeiset ja pakastealtaan tuotteet. Kirjaa lukiessa tuli välillä sellainen olo, että mitä mä uskallan enää syödä!? Mutta kun käytti hieman enemmän aikaa kaupassa, alkoi sieltä löytymään suht helpolla esim. lisäaineettomia leipiä ja lihatuotteita.

Jäätelö on hauska ruoka, tai herkku. Ei sitä varmaan ruoaksi voi sanoa. Sen tekemiseen tarvitaan vain muutamia raaka-aineita, mutta jos kurkkaat pakastealtaan jäätelön tuoteselostetta, vilisee siellä läjäpäin E-koodeja ja erilaisia aromeja. Tästä syystä oli aika kaivaa kotitekoisen jäätelön ohje eteeni ja laittaa hihat heilumaan.

Emme omista jäätelökonetta, enkä sellaista oikeastaan edes halua. Ja hyvä uutinen on se, että sitä ei myöskään tarvitse! Jäätelön teko onnistuu oikein mainiosti ilman uutta keittiölaitetta. Tosin jäätelö ei valmistu 12 minuutissa, vaan aikaa tarvitaan tarkemmin 14 tuntia.

Vaniljajäätelö

  • 1 kpl vaniljatanko
  • 4 rkl vettä
  • 3 kpl kanamuna
  • 2 dl tomusokeri
  • 3 dl vispikerma
  • loraus vaniljalikööriä (halutessasi)

1. Halkaise vaniljatanko ja keitä sitä hiljalleen vedessä kannen alla noin 10 min.

2. Erottele kulhoihin keltuaiset ja valkuaiset. Siivilöi tomusokeri keltuaisten joukkoon, ja vatkaa seos vaahdoksi.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

4. Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä kulhossa.

5. Sekoita keskenään keltuaisvaahto, valkuaisvaahto ja kermavaahto. Rapsuta keitettyjen vaniljatankojen siemenet jäätelömassaan, ja lisää lopuksi vaniljavesi. Mausta halutessasi vaniljaliköörillä.

6. Kaada jäätelö laakeaan kannelliseen astiaan ja pakasta sitä vähintään 14h. Sekoita jäätelöä muutaman kerran pakastamisen aikana.

Itse syömme jäätelöä vadelmamelban kanssa. Melban takana seisoo mieheni, joka tekee melbasta niin täydellistä, että en halua sekaantua sen tekemiseen. Joskus heitämme jätskin ja melban sekaan myös pätkiksen paloja, ne sopivat mukaan mainiosti.

Kotitekoinen vaniljajäätelö

Tämä jätski on tuhtia tavaraa, eli ei mikään light-versio. Yksi annos sisältää noin 299 kaloria. Ja tähän tulee toki päälle sitten vielä melban ja mahdollisten pätkisten kalorit. Mutta eihän tätä joka päivä tarvitse syödä, eihän? 🙂