8 päivää yksin koliikkivauvan kanssa

Äitini on sanonut minulle seuraavat sanat useampaan kertaan viime vuosien aikana:

Vauvat ovat niin ihania, ne vaan nukkuvat, syövät ja tuhisevat.

Viime viikolla olin pienen ihmeen kanssa kahdeksan päivää yksin kun herra Longfield suunnisti ensimmäiselle pidemmälle työmatkalleen vauvan syntymän jälkeen. Näiden kahdeksan päivän jälkeen, en voi edelleenkään yhtyä äitini tokaisuun siitä, että vauvat vain nukkuvat, syövät ja tuhisevat.. Kurkataanpas seuraavaksi miten meidän viikko eteni.

Sunnuntai 11.6.

Hyvinpä lähti tämä 8 päivän yksinelo liikkeelle. Päätin, että pysyn kasassa ja hoidan hommat rauhallisesti ilman stressiä. No ei se ihan niin mennyt.

Olin ollut yksin 7 tuntia ja kaikki oli mennyt päin persettä. Aamupäivällä meni 50 minuuttia eteisessä pienen ihmeen kanssa, ennen kuin päästiin Horation kanssa aamulenkille (yleensä 2 minuutin homma). Vauva oli silmät ummessa sylissäni, mutta kun laitoin hänet vaunuihin, alkoi silmitön huuto. Hytkytin rattaita 15 sekuntia ja nappasin huutavan vauvan syliini. Rauhoitin hänet ja nakkasin uudestaan vaunuihin, mutta huuto alkoi samantien uudestaan. Sitten taas 15 sekunnin hytkytykset ja uudestaan syliin. Tätä kesti 50 minuuttia kunnes vauva nukahti omaan huutoonsa. Ärähdin vauvalle 3 kertaa, ja itkin itse vikat 20 minuuttia vauvan kanssa kilpaa.

Kun pääsimme vihdoin lähtemään, oli Horatio rikkonut pihalta ison lyhdyn (koira oli ollut pihalla yksikseen remmissä huutokonsertin ajan, ja jotenkin onnistunut kaatamaan lyhdyn joka oli mennyt rikki). Lisäksi otin itselleni ”palkinnoksi” (ja upean sään takia) jätskin mukaan, mutta kun avasin sen, siitä tippui koko toisen puolen suklaat maahan. Sitten räjähdin. Huusin täysiä naapuritalojen edessä ”no ei sitte v*ttu” ja jäätelö sai sen jälkeen kyytiä. Menin etsimään sitä lenkin jälkeen ja löysin sulaneen jätskin pitkältä nurmikolta.

Pieni ihme on nukkunut ihan alusta asti (ainoat pitkät) päiväunet lähes kellontarkasti klo 10-12. No eipä tietenkään tehnyt sitä sunnuntaina. Oltiin vain puolen tunnin lenkillä, ja kun tulin takaisin kotipihaan, alkoi vaunuista sillä sekunnilla kuulua huutoa. Kärryttelin pihassa vaunuja jonkin aikaa, mutta itku ei ottanut laantuakseen, joten ei siinä muu auttanut kuin tuoda vaunut sisään ja vauva syliin.

Herra Longfield soitti minulle ennen pisintä lentoaan, ja romahdin soiton aikana täysin. Itkin lähes hysteerisesti ja olin aivan varma, etten tule selviämään seuraavista 8 päivästä elävänä. Tai elävänä kyllä, mutta tuona hetkenä 8 päivää tuntui vuodelta ja olo oli sanoinkuvaamattoman raskas.

Sunnuntai jatkui, ja oikeastaan koko päivä oli enemmän ja vähemmän täynnä huutoa. Todella raskas päivä. Pieni ihme oli niin kärttyinen, ettei ollut toivoakaan, että olisin onnistunut viemään Horation iltapisulle vauvan kanssa. Niinpä juoksin Horation kanssa maailman lyhyimmälle iltalenkille kun pieni ihme oli viimein unessa, eikä ollut 30 minuuttiin herännyt. Tämä aiheutti tietenkin jäätävän huonon omatunnon, joka sopi totisesti sunnuntain yleiseen ilmapiiriin enemmän kuin hyvin.

Maanantai 12.6.

Koska sunnuntaina oli mennyt k a i k k i pieleen, heräsin tuskanhiessä maanantaiaamuun. Mun piti nimittäin lähteä käymään työpaikalla kympin pintaan. Eniten jännitin automatkaa, sillä pieni ihme ei ole vielä kertaakaan ollut koko automatkaa hiljaa, vaan pääsääntöisesti huuto alkaa heti kun hänet nakkaa turvakaukaloon ja huuto laantuu kun pääsee siitä pois. Ja nyt mun pitäisi olla autossa vielä kahdestaan pikkuisen kanssa.

Aamulla kaikki meni hyvin. Jopa niin hyvin, että pieni ihme nukahti ensimmäisen kerran ihan itse pinnasänkyyn ensimmäisten päiväunien aikaan. Sovitin vaatteita, sillä vaatekriisihän siinä iski kun piti töihin mennä! Pieni ihme huusi sängyssään ensin naama punaisena, sitten vähän vähemmän punaisena, sitten itku muuttui kitinäksi, joka muuttui hymyksi ja seuraavassa hetkessä jässikkä oli unessa! En voinut uskoa tätä todeksi! Olin ihan varma, että olen kämmännyt kaiken kun olen nukuttanut vauvaa (muita vaihtoehtoja ei koliikkivauvan kanssa ole vaan ollut) syliin sekä rinnalle, emmekä saisi häntä koskaan nukahtamaan itse omaan sänkyyn. No sinne hän kuitenkin nukahti. Historiallinen päivä.

Juuri ennen töihin lähtöä tankkasin pienen ihmeen täyteen maitoa ja yritin nukuttaa häntä. Siitä ei tullut mitään, ja turvakaukalossakin kitistiin vähän, mutta vain vähän. Nakkasin kamat autoon ja sitten lähdettiin. Takapenkillä oli pelottavan hiljaista, ja sitä hiljaiseloa jatkui koko matkan! Olin varma, että vauva oli nukahtanut kaukaloon, mutta ei – hän katseli ja tökki nyrkeillään ystävältäni saamaansa turvakaukalon lelua! Uskomatonta!

Töissäkin kaikki meni yllättävän hyvin. Ensin oltiin vähän hereillä ja kierrettiin työkavereiden syleissä, ja minä pälpätin kuin viimeistä päivää. Oli niin kivaa olla töissä! Sitten juuri ennen lounasaikaa pieni mies nukahti ja pääsin työkaverin kanssa lounaalle. Mahtavaa! Lounaan jälkeen piti vauvankin saada ruokaa, ja sen jälkeen menin juttelemaan esimieheni kanssa töihinpaluusta. Palaan töihin helmikuussa (JEEEE!) ja herra Longfield jää vauvan kanssa kotiin. Olen niin ylpeä miehestäni ja siitä, että hän haluaa jäädä pienen ihmeen kanssa kotiin. Uskon, että heidän siteestään tulee vahvempi kun he saavat olla pidemmän pätkän kahdestaan ja opettaa toinen toisiaan.

Maanantai meni kaiken kaikkiaan tosi kivasti. Työpaikalla vierailu väsytti pikkuista selkeästi, ja kotona nukuttiin yhdessä 2,5 tunnin päikkärit vierekkäin. Se oli kivaa. Iltakin meni mukavasti. Sain kaiken kukkuraksi Horatiolle iltalenkittäjän keskiviikkoon asti, joten meidän iltarutiinit hoituivat hurjan paljon helpommin. Onnea on ihanat kotiäitikaverit.

Tiistai 13.6.

Tiistai lähti hyvin käyntiin. Nukuttiin ensimmäistä kertaa seiskaan asti (yleensä täällä herätään joka aamu kuudelta) ja saatiin kaikki aamutoimet hoidettua ilman kiukkuja. Aamupäivälenkki saatiin tehtyä ilman sadetta. Käveltiin kaupalle, tehtiin ruokaostoksia ja lähdettiin kotiin. Kotimatka tehtiin metsän kautta kiertäen ja kyllä hieman huvitti – koira yhdessä kädessä, vauva kantorepussa, ruokaostokset olkapäällä ja toisessa kädessä jättimäinen paistopisteen suklaacookie. Niin ja korvissa soi Sinuhe Egyptiläinen. Tuli vähän sellainen fiilis, että tätäkö mä ihan oikeesti halusin? No sen cookien ja metsässä samoilun kyllä!

Tiistai sujui rauhallisissa merkeissä. Iltapäivälenkillä suunnattiinkin toiseen lähikauppaan hakemaan Elloksen pakettia. Silloin tosin satoi. Pientä ihmettä ei voi missään tapauksessa laittaa vaunuihin ellei hän ole simahtanut ensin syliin, ja koska Horation teki mieli jo pissata sisälle, oli pakko ottaa kantoreppu taas käyttöön. Vedin itseni ja kantorepun päälle sadetakin, joka meni just ja just kiinni. Vauvan pään päälle vedin vielä ulkona kantorepun suojan ja oltiin varmasti outo näky pihalla. Mutta eihän se ulkoilu ole kuin vaatetus- ja asennekysymys!

Illalla Horatio haettiin taas ulos, ja minä kipitin samalla pienen ihmeen kanssa suihkuun ja sieltä syöttöhommiin. Horatio palautettiin puolen tunnin päästä ja minä huikkasin kiitokset sängynpohjalta, ja sitten koko porukka nukahti.

Keskiviikko 14.6.

Aamu lähti ihan hyvin käyntiin. Pieni ihme heräsi kuudelta vääntämään kakkaa, mutta ei siitä tullut mitään. Sitä siinä ihmeteltiin puolisen tuntia ja sitten tainnutettiin tyyppi tissillä takaisin uneen. Puoli kahdeksan aikaan noustiin sitten ylös ja kaikki näytti menevän hyvin.

Siskoni oli tulossa käymään, ja aamulenkillä mun piti hakea meille kaupasta jotain purtavaa. Pieni ihme nukahti vaunuihin, ja lähdettiin reippaalle aamulenkille. Tiedä sitten mikä meni vikaan, mutta vartin päästä poika heräsi ja alkoi huutamaan kurkku suorana. Nälkä ei voinut olla, eikä muutenkaan minkään pitänyt olla vikana. Jatkoin kärräämistä ja otin jässikän kolme kertaa syliin reilun 30 minuutin aikana, mutta ei siitä mitään tullut. Huuto ei laantunut. Niinpä kauppa jäi ja kärräilimme takaisin kotiin. Laitoin siskolleni viestin, että jos haluat syödä niin tuo mukanasi jotain tai sitten tilataan pitsat, sillä mä en päässyt nyt kauppaan.

Siskoni haki meille eväät ja päätin lähteä häntä vastaan kun hänen bussinsa oli tulossa. Tiedä sitten taas mikä tuli, mutta maitobaarin tankkauksen jälkeen alkoi taas aivan jäätävä huuto. Niin jäätävä, että piti hakea Peltorit korvien suojaksi ja laittaa pienen ihmeen ympärille suojia ja juosta aina välistä mahdollisimman kauas huutavasta vauvasta. Horatio kipitti makuuhuoneen perälle piiloon ja minä menin perässä. Huuto ei vaan loppunut. Jätkä oli aivan yliväsynyt, huusi puoliksi unessa 40 minuuttia putkeen ennen kuin kuupahti. Ja ei, me ei keritty siskoa vastaan, vaan sisko sai todistaa huutokonserttia hetken aikaa (ja kävellä yksin bussipysäkiltä).

No sitten kävi niin ihanasti, että pieni mies nukkui reippaat kaksi tuntia putkeen. Heräsi hän kyllä kaksi kertaa huutamaan, mutta sain tainnutettua kärryttelemällä vauvan uudestaan uneen. Mikä helpotus. Unien jälkeen oli ruoka-aika, ja sitten oltiin ihan hyvällä päällä ja päästiin jopa saattamaan sisko kantorepussa möllöttävän vauvan kanssa pysäkille.

Mä en tiedä mikä keskiviikkona oli pielessä, mutta illalla taas huudettiin, ihan h*lvetisti. Minä hytkytin vauvaa vuoroin sylissä ja sitten taas sitterissä ne tutut Peltorit päässä ja manasin elämääni lähettäen herra Longfieldille oikein mukavia viestejä toiselle mantereelle. Meillä on sellainen sopimus, että saan purkaa tuntoja aivan rauhassa. Mun pitää saada kaikki harmitus ulos. Koliikkivauvan äitinä ei oikeasti ole aina kovin kivaa. Keskiviikkona istuin viidestä kahdeksaan rääkyvä vauva sylissäni (välillä sitterissä) Peltorit päässä ja ikään kuin suljin itseni siitä tilanteesta pois. Tuijotin vain seinää ajattelematta mitään.

Keskiviikko oli huono päivä. Ihan hemmetin huono. Onneksi sisko kävi moikkaamassa ja jässikkä nukkui ison osan tuosta vierailusta, joten saatiin pälpättää siskon kanssa ihan rauhassa.

Torstai 15.6.

Lomarahat on tilillä! Jeeeee!

Keskiviikko vielä kovin vahvasti mielessä aloin jo heti aamusta stressata illan Taste of Helsinkiä. Samalla mua alkoi ärsyttää itseni ja se, että stressaan niin paljon vauvan kanssa liikkumista. Kun en mä ole sellainen! Mutta totuus on kuitenkin se, ettei hiestä märkänä huutavan vauvan kanssa ole kovin kivaa liikkua. Toki mua harmittaa myös se, etten yksinkertaisesti pysty nauttimaan kaikkien hehkuttamasta vauva-ajasta, sillä kävelen koko ajan kuin heikoilla jäillä koliikkisen vauvan kanssa. Koskaan ei tiedä milloin hymy ja jokeltelu muuttuu jäätäväksi huudoksi.

Lähdetiin aamulenkille Horation ja vaunujen kera kymmeneltä. No tänäkään aamuna vaunuissa ei viihdytty 20 minuuttia pidempään, ja koko kotimatka huudettiin vaunuissa. Kotimatkalla mulla tuli mieleen, että voisiko pienellä ihmeellä olla nälkä. Vaikka mulla tulee maitoa hyvin, en yhtään tiedä onko se näin hellepäivinä tarvittavan tujua ja tuleeko sitä nyt sitten ihan oikeasti tarpeeksi kasvavan vauvan tarpeisiin. Neuvolassahan meillä on 7 viikon tauko, joten eipä voi sielläkään asiaa tarkistaa ihan toviin (joo voisin kyllä soittaa ja varata ajan).

Kolmen pintaan aloimme tehdä lähtöä Taste of Helsinkiin. Otettiin kunnon hörpyt maitoa ja sitten lähdettiin. Koko menomatkan pieni ihme oli autossa hiljaa. Uskomatonta, jo toisen kerran! Nukkumaan hän ei kuitenkaan käynyt, istuskeli vain leluaan katsellen. Olisin kovin halunnut työntää ruokatapahtumassa vaunuja, mutta sen verran kova kitinä alkoi turvakaukalon uumenista piakkoin kuulua, että heti kun pääsimme alueelle sisään, nakkasin pienen ihmeen kantoreppuun.

Pieni ihme nukkui repussa reippaat puolisen tuntia ja sen jälkeen loppuaika oli erinäistä kitinää ja tissittelyä yms. Tapahtuma ja safkat meni vähän ohi, kun oli pelko persuksissa koko ajan. Kotimatkalle lähdettiin puoli kahdeksan aikaan, ja se taitettiin normaaliin tapaan huutokonsertin säestyksellä kotiovelle asti.

Ilta meni tutulla kaavalla, suihku ja sen jälkeen sänkyyn ja maitobaarin hanat auki. Siihen pieni kultainen poikani nukahtaa vartissa, ja nukkuu hyvin koko yön. Heräillään yhdessä yleensä yhden ja viiden aikaan, tankataan maitoa ja jatketaan unia vierekkäin. Yöt on mun lemppareita, nukkuva vauva on aivan tajuttoman söpö.

Perjantai 16.6.

Perjantai alkoi kuten muutkin päivät. Möyrittiin sängyssä noin puoli kahdeksaan, vaihdettiin vaipat ja valittiin vaatteet. Sen jälkeen pieni ihme sai aamupalaa ja sitten oli äidin vuoro. Ruoan päälle ”leikittiin” vähän aikaa, kunnes tankattiin lisää maitoa ja sitten Horatio alkoikin olla siinä pisteessä, että ulos pitäisi päästä.

Anoppi oli tulossa töidensä jälkeen hoitamaan pientä ihmettä, jotta minä saisin hetken hengähdystauon. Ajattelin ensin lähteväni salille (en jumppaan, vaan pitkään suihkuun ja saunaan), mutta sitten keksin paljon parempaa tekemistä. Mulla oli vihdoin mahdollisuus pestä ja puunata Horatio. Toki en pääsisi pois kotoa, mutta suihkuhuoneen uumenissa en itkua kuulisi. Iltapäivän pesuhetkeä ajatellen lähdin aamulenkille vaunujen kera. Otin mukaan myös Horation harjat ja ajattelin sutivani koirasta vielä pahimmat irtokarvat pois. Vaunujen pohjalta herättiin kuitenkin taas aika pian, joten kovin paljon en ehtinyt Horatiota harjata, mutta sentään hiukan.

Anoppi tuli kolmen jälkeen ja olin juuri saanut pienen ihmeen nukkumaan. Ehdimme syödä yhdessä, ja taisin minä pari kyyneltäkin ruokailun yhteydessä tirauttaa kun juttelimme näistä rankoista ensimmäisistä kuukausista. Se oli ehkä vähän noloa.

Sitten lähdin pesemään Horatiota ja sainkin koiran pestyä ja föönattuakin aika pitkälle, ennen kuin anoppi tuli oven taakse koputtelemaan. Pienen ihmeen huuto oli lähtenyt taas ihan käsistä, ja anoppi tiedusteli olisiko jo aika antaa tissiä. No kellon mukaan ei olisi, mutta huuto oli niin kovaa, että pakko oli jotain keksiä. Taas mieleeni tulvahti ajatus siitä, että saakohan vauva yksinkertaisesti liian vähän ruokaa. Syötin pikkuisen ja kävin sen jälkeen suihkussa. Kitinä alkoi uudestaan, mutta anoppi vapautti minut vielä sen verran, että ehdin viedä Horation metsälenkille. Kotiin tullessa kuulin jo oven takaa, että huuto on aikamoista.

No siinä sitten vaihdeltiin syliä ja yritettiin saada huuto lakkaamaan, mutta ei siitä tullut mitään. Vapautin anopin puoli kahdeksan aikaan sanoen, että me pärjätään kyllä ja kiittelin että tästä iltapäivästä oli ihan tosi iso apu!

Kahdeksan aikaan mentiin sitten kylpyyn ja siellä vaahtojen keskellä pikkuinen mies vihdoin rauhottui hymyillen minulle niin valtavan kauniisti. Iltapesun jälkeen oli aika kömpiä sänkyyn ja nukkua tuttuun tapaan parilla nopealla syötöllä aamuun asti.

Lauantai 17.6.

Lauantaina päätin ruveta antaa pienelle ihmeelle maitoa just niin paljon kuin hän haluaa. Mehän olimme saaneet kahdelta lääkäriltä ja kahdelta neuvolatädiltä ohjeen, että meidän täytyy pitää kolmen tunnin syöttövälit, jotta pienen ihmeen masu saa rauhoittua ruokailujen välissä. Maitoa minulta tulee niin paljon, ettei vauva voi kuulemma alkaa huutaa nälkää tunnin päästä. Lauantaina ajattelin, että hitot tästä ohjeesta. Itku oli ollut minusta tällä viikolla hieman erilaista kuin ennen, ja sen lisäksi vauvan vatsa oli alkanut toimia paljon paremmin. Niinpä ajattelin, että jos kyseessä on 3 kuukauden tiheän imun kausi, niin onpa mahtavaa, että olen antanut vauvan olla nälässä. Ja sitä paitsi, syteen tai saveen, ei se huutomäärä voisi tästä enää pahemmaksi mennä.

Yhdentoista aikaan pakkasin pienen ihmeen autoon ja lähdimme mammatreffeille Haagan alppiruusupuistoon. Reissu meni oikein hyvin! No okei, pieni ihme huusi aika raivokkaasti koko menomatkan, mutta nukahti kun pääsimme perille ja nukkui sen jälkeen koko reissun kotiin asti. Uskomatonta!

Kotona imettelin pikkuista lähes tunnin välein, joskus jopa tiheämpään. Rinnat olivat kyllä omasta mielestäni jo täysin tyhjät, mutta en hermostunut, vaan annoin vauvan olla rinnalla aina kun hän halusi. Huutokonsertteja saatiin pitkin iltapäivää ja iltaa, mutta ehdittiin siinä välissä myös harjoitella masullaan oloa sekä tutkia leluja. Päivän paras hetki oli se, kun pieni ihme tuijotti itseään peilistä ja yhtäkkiä sieppasi peilin aivan naamaansa kiinni ja alkoi villisti nuolla omaa peilikuvaansa, se oli niin söpöä!

Muuten lauantaina ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Olin kyllä aika väsynyt, mutta se johtui varmaan ihan siitä, että tiesin herra Longfieldin tulevan kotiin seuraavana päivänä ja tämä viikon urakka saataisiin päätökseen.

Sunnuntai 18.6.

Sunnuntaina jatkoin edelleen lapsentahtista imetystä. Imetin aamupäivän tunnin välein, jonka jälkeen pieni mies nukahti vaunuihin ilman itkuja. Ajattelin, että nyt on hyvä tilaisuus tehdä pitkä metsälenkki, sillä vauva nukkuu varmasti pari tuntia, sillä on syönyt niin paljon. No mitenkäs kävi? 45 minuutin jälkeen pieni ihme heräsi vaunuista ja me oltiin jossain hiton metsän keskellä ja kotiin oli matkaa vielä toiset 45 minuuttia.

Herättyään pieni poikani aloitti tietenkin aika kovan metelin, ja siinä minä sitten pohdin kaksi kertaa, että mitä ihmettä teen. Kuin lahjana taivaalta kulman takaa paljastui penkki (siis penkki keskellä metsää!) ja siihen minä sitten istuuduin ja kaivoin maitobaarin ensimmäistä kertaa ulkona esiin. Oli se jännää! Horatio tuli istumaan jalkojeni päälle ja vahti, että imetyshetki oli rauhallinen sekä turvallinen.

Evästauon jälkeen jatkettiin matkaa ja huudoksihan se aika pian meni. Päätin, että nyt me jatketaan matkaa ja juttelin huutavalle vauvalle ja paijasin häntä minkä ehdin. Noin kymmenisen minuutin päästä huuto lakkasi ja sen jälkeen kärryteltiin kotiin kaikessa rauhassa. Pieni ihme katseli vaunuista vihreää metsää (laskin vaunujen kuomun kokonaan alas) ja jokelteli. Aivan parasta!

Kotona kaikki sujui loppupäivän yllättävän hyvin. Kunnon päiväunetkin pieni mies päätti vihdoin ottaa! Nappasin vauvan jossain välissä viereeni sohvalle, tungin tissin suuhun ja aloin katsella House of Cardsin uusinta tuotantokautta. Sain katsottua melkein kaksi kokonaista jaksoa, ennen kuin herra Longfield saapui kotiin. Voi onnea! Olin niin onnellinen ja helpottunut. Horatio heilutti häntäänsä enemmän kuin koskaan, ja sai kyllä sellaiset rapsutukset herralta, ettei ole totta. Pieni ihme jatkoi vielä tirsojaan sohvalla ja me ehdimme halailla ja vaihtaa puolin ja toisin viikon hurjat kuulumiset.

Niin ne kahdeksan päivää olivat takana. Ja me selvisimme niistä. Nyt pitää sinnitellä vielä pari viikkoa ennen herran kesälomia ja sitten voidaan viettää koko perhe yhdessä aikaa. Nähtäväksi jää, ovatko ne viikot vihdoin itkuttomia vai vieläkö koliikki pitää pientä ihmettä otteessaan. Pääasia kuitenkin on, että olemme koko perhe kasassa, silloin kaikki voivat paremmin ja vaikeatkin päivät tuntuvat iisimmiltä.

Brunssi: La Torrefazione 15.4.2017, Iso Omena (ESP)

Lähdettiin pääsiäisviikonloppuna käymään Isossa Omenassa. Tarkoituksena oli ostaa uudet suojakuoret tablettiin sekä mun puhelimeen ja käydä siinä sivussa jossain kahvilla. Pakkasimme itsemme, pienen ihmeen, matkarattaat sekä hoitolaukun autoon kun aamutoimet oli saatu tehtyä, yhdet aamupäiväunet oli nukuttu ja maitobaaria oli tankattu sen verran, että meidän pitäisi päästä kauppakeskukseen asti ilman maitoraivoja. Jestas ne turvakaukalossa auton kyydissä tulevat raivarit on pyllystä! Kun et mitään pysty tekemään.. Tuttia yritän tunkea suuhun, mutta harvoin siitä mitään hyötyä on. Yleensä tutti lentää komeassa kaaressa punanaamaisen vauvan suusta ja huuto vain yltyy.

Tällä kertaa pääsimme kuitenkin perille ilman raivareita! Matkarattaisiin pieni ihme ei tosin suostunut menemään matkan päätteeksi pötköttämään, joten sylihommiksi meni. Kipitimme saman tien vaipanvaihtoon ja sen jälkeen lähdimme etsimään jotain kivaa ja rauhallista kahvilaa.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Tupsahdimme ihan sattumalta La Torrefazionen viereen ja iloksemme huomasimme, että tarjolla oli vielä monen tunnin ajan brunssia! Kaiken kukkuraksi La Torressa oli mukavasti tilaa. Löysimme tosi rauhallisen pöydän ja saatoin alkaa heti imetyshommiin.

Olen ollut koulukavereiden kanssa Helsingin keskustan La Torren brunssilla ja kirjoitellut siitä blogiinkin. Tuolloin tarjolla oli brunssilautasia eri maiden teemoilla. En tiedä onko lautausmallista brunssia tarjolla vielä keskustan kahvilassa, mutta Espoon sisarkahvilassa brunssi tarjoillaan buffetpöydästä.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Vajaan 20 euron hintaiseen brunssiin kuuluu sapuskojen lisäksi mehuja ja kaffet sekä teet. La Torrefazione tuo ainakin mulle heti mieleen päheät ja erikoiset kahviannokset, joita baristat tekevät varmoin ottein, joten on hieman tylsää ettei brunssin hintaan kuulu erikoiskahvia. Toki esim. latten saa ostaa brunssin kylkeen kahden euron lisähinnalla, mutta olisi mahtia jos brunssiin kuuluisi perinteisen suodatinkahvin sijasta erikoiskahvi – kun nyt kerran erikoiskahveja myyvässä kahvilassa ollaan.

Ison Omenan brunssivalikoima ei ollut päätä huimaavan runsas, mutta varsin pätevä. Oli lämpimiä ruokaisia juttuja, salaatteja, ihanan rasvaista jogurttia tykötarpeineen, erilaisia leipiä ja hedelmiä sekä aivan törkeän hyvää mutakakkua jälkkäriksi.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Koska pieni ihme nautti maitobaarin aineksista, en päässyt itse hakemaan ruokia, vaan herra Longfield kiikutti mulle juomat sekä ruoat suoraan pöytään. Varsin hyvät ja mun näköiset mätöt herra osasi valita, taitaa tuntea vaimonsa ruokamieltymykset aika hyvin. Lämpimästä chorizopaistoksesta sekä täytetyistä paprikoista pidin paljon, niin ja siitä ihanan tuhdista jogurtista siemensekoituksineen. Nam!

La Torrefazione_iso omena

Tee oli La Torressa semmoista tavallista pussiteetä, teefriikki olisi arvostanut enemmän haudutettua teetä, mutta ei siinä pussiteessäkään mitään sen suurempaa vikaa ollut. Teen pääsin lisäksi nauttimaan ihan kuumana, sillä pieni ihme otti ja nukahti (jee!) oman maitotäytteisen brunssihetkensä jälkeen matkarattaisiin, joka tarkoitti sitä, että saimme syödä brunssin alusta loppuun ihan rauhassa. Unet jatkuivat vielä brunssin jälkeenkin, joten pääsimme ostamaan ne suojakuoret ja ehdin lisäksi kipaista vähän vaatekaapoissa ennen kuin rattaiden uumenissa alkoi peitto liikkua (en voinut kirjoittaa ”peitto heilua”, se olisi kuulostanut liian härskiltä).

La Torrefazione_iso omena

Ison Omenan La Torrefazionen brunssi oli kaiken kaikkiaan ihan jees. Ei huono eikä myöskään mikään järisyttävän hyvä. Hinta oli kuitenkin kohtuullinen, paikka viihtyisä (ja ainakin meidän visiitin aikaan rauhallinen) ja vaunuille oli hyvin tilaa. Lapsiperheitä paikalla oli itse asiassa aika paljon, eli kyseessä on oikein lapsiystävällinen paikka. Sitä osaa nyt pienen vauvan kanssa arvostaa vähän eri tavalla kuin ennen.

Iso Omenan ravintolamaailma M.E.E.T on muuten juuri avattu. Siellä on vaikka mitä mielenkiintoisia paikkoja, joihin meidän täytyy käydä vielä tutustumassa! Uskoisin myös, että kaikki ostoskeskusten ravintolat ovat sellaisia, joihin uskaltaa astua rohkeasti sisään myös lasten kanssa.

La Torrefazione_iso omena

Isänpäivänä

Omat isät ovat varmasti kaikille hyvin rakkaita. Niin myös minulle.

isänpäivä_c_perhejuhlat_.jpgisänpäivä (2)

Oma isäni on karski suomalainen mies, jonka sisältä löytyy valtavan suuri sydän. Tiedän tarkalleen keneltä olen perinyt jästipäisyyteni, kilpailuhenkisyyteni, reippauteni sekä periksiantamattomuuteni. Meidän kotona on puhuttu asioista aina asioiden oikeilla nimillä. Riidat on riidelty kunnolla, asioita ei ole lakaistu mattojen alle, vaan ne on puhuttu ja selvitetty halki, poikki ja pinoon. Ja sen jälkeen on jatkettu arkea normaaliin tapaan eteenpäin. Taaksepäin ei tarvitse katsoa, eikä menneitä miettiä, sillä asiat on käsitelty yhdeltä istumalta. Ehkä joitakin teinisekoiluja piti miettiä kahdenkin istuman ajan, mutta ei sen enempää.

Kotona ei ole koskaan tarvinnut esittää mitään.

Kotiin on aina ihana mennä.

Kotona voi puhua mistä vain.

Kotona saa aina pyyteetöntä apua.

isänpäivä (3)

isänpäivä (4)

Isänpäivänä olin pyytänyt vanhempani meille syömään. Isäni toi minulle pinkkiin paperiin käärityt ruusut ja minä ojensin isälleni punaiseen paperiin käärityn lahjan. Paketissa oli Bossin sukkia. Ihan vain sen takia, että isäni on Boss.

Ruokapöydän ääressä söimme hampurilaisia, joimme limua ja juttelimme tuttuun tapaan ihan kaikesta mahdollisesta. Ennen jälkiruokaa katsoimme yhdessä lätkäpeliä sohvan perukoilla. Äitini kutoi kaulaliinaa ja korjasi siinä sivussa villahousuni, joihin Horatio oli purrut reiän. Niin ihanan kotoista ja rentoa.

Jälkiruoka nostettiin jossain välissä pöytään. Leipomani suklaisen mutakakun kuorrute oli jäätynyt kivikovaksi jääkaapissa, mutta mitä väliä. Nauroimme kivikovalle kuorrutteelle samalla, kun isäni sahasi kovasta kakusta ison palasen itselleen. Kakku oli kovasta suklaakuorestaan huolimatta todella herkullista vaniljajäätelön kera.

isänpäivä (6)isänpäivä (5)

isänpäivä (1)

Illansuussa hyvästelimme toisemme. Mahat olivat täynnä ja ilta oli ollut onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon!

Perhe on paras. ♥

Brunssia ja taidetta Sipoossa: Gumbostrand Konst & Form

Gumbostrand Konst & Form on uniikki taide- ja tapahtumakokonaisuus Sipoon Gumbostrandissa. Meren äärellä, aidossa vanhassa tehdasmiljöössä on tarjolla ainutlaatuinen kattaus pohjoismaista taidetta ja muotoilua, suussa sulavia makuelämyksiä, sisustus- ja lahjatuotteita sekä inspiroivat puitteet yritystilaisuuksille ja tapahtumille.

gumbostrand (2)

Viime sunnuntaina suunnistin tyttöjen synttäribrunssille Sipooseen. Äitini sekä isosiskoni viettävät synttäreitään kesällä, ja päätimme tällä kertaa muiden kesähulinoiden takia viettää synttäreitä ihan vain kolmistaan hyvän ruoan ja lahjojen merkeissä.

Ajelin mystisen ja vaikean kuuloisen Gumbostrand Konst & Formin pihalle hieman ennen kahtatoista. Reitti taidetta ja ruokaa tarjoavalle mestalle oli kaunis. Sain ajella pikkuruisia teitä, joita reunusti aika ajoin kauniit meri- sekä pienvenesatamamaisemat. Ihmisiä oli kauniina ja aurinkoisena sunnuntaina liikkeellä paljon, ja kapealla tiellä joutui jatkuvasti tekemään tiukkoja ohituksia. Mutta eivät nämä sipoolaiset tiet olleet mitään verrattuna juuri päättyneen Italian reissumme sokkeloisiin vuoristoteihin, joilla olimme ajaneet 10 päivän ajan.

gumbostrand_c_ravintola_.jpg

Äitini on käynyt Gumbostrandissa aiemminkin, mutta silloin vain taidenäyttelyiden puolella. Päätimme tyttöjen kesken nauttia ensin brunssista, ja siirtyä sen jälkeen katsomaan taidetta, ja tutustua vielä lopuksi houkuttelevan näköisen museokaupan valikoimaan.

Brunssia tarjoillaan Sipoossa sunnuntaisin kello 11-14. Brunssin hinta on 24,90 euroa, ja se tulee maksaa ennen kuin käy käsiksi brunssipöydän antimiin.

Gumbostrandin brunssin valikoima vaihtelee kausittain. Oman paikan voi valita sisä- tai ullkotiloista. Huonolla säällä valoisa ja avara sisätila on paras vaihtoehto. Kesäisin voi sitten mennä istumaan aurinkovarjoilla varustetulle terassille, jossa me herkuttelimme äitini ja siskoni kanssa sunnuntaina.

Brunssin valikoima ei ole järin valtava, mutta kaikki tarjottavat ruoat ovat tuoreita ja ne on asetettu kauniisti esille. Brunssipöydällä olevien ruokien täyttäminen kävi henkilökunnalta välillä melko hitaasti, joka oli vähän ärsyttävää. Minulta jäi esimerkiksi kokonaan väliin jälkiruoaksi tarkoitetut hedelmät ja marjarahka.

gumbostrand (3) gumbostrand (6) gumbostrand (4) gumbostrand (5) gumbostrand (8)

Syömisen ohessa juttelimme tuttuun tapaan ihan kaikesta. Jossain välissä oli myös lahjojen avaamisen hetki, ja oikein mieluisia lahjoja taisi molempien ihanien naisten lahjapaketeista löytyä. Minäkin sain siskoltani matkamuiston Pariisista, ja äidiltäni kasan taimia ja muutamia kesäkukkia (ne tosin odottivat auton takakontissa).

Brunssittelun jälkeen lähdimme tutustumaan vielä taidegallerian antimiin. Elokuun loppuun asti Gumbostrandissa voi ihailla esim. yhden maamme menestyneimmän nykytaiteilijan, Nanna Suden, kauniita tauluja. Tietoa muista tällä hetkellä käynnissä olevista, sekä tulevista näyttelyistä voi kurkistaa Gumbostrandin nettisivuilta. Gumbostrandin museokaupan kassalta voi ottaa näyttelyiden kiertämisen ajaksi mukaansa esitteen, jossa on tietoja taiteilijoista, heidän töistään, sekä myös taideteosten hinnat, jos kukkaron pohjalla sattuu vielä maleksimaan kesälomarahoja.

Näyttelyihin tutustumisen jälkeen kolusimme vielä tarkasti museokaupan laajan valikoiman. Löysin kaupasta vaikka mitä ihanaa, mutta koska tässä nyt on ollut ja tulee olemaan kaikenmoisia rahamenoja, oli tällä kertaa pysyttävä tiukkana ostosten kanssa. Ensi kerralla sitten! Gumbostrandissa on nimittäin pakko päästä käymään myös toiste, eikä toki vain museokaupan takia, vaan myös herkullisen ja maittavan brunssin vuoksi. Suosittelen piipahtamaan kauniissa Sipoossa kesän aikana!

gumbostrand (9) gumbostrand (10) gumbostrand (11) gumbostrand (12)