Koko perheen tinkimätön suoja aurinkoa vastaan & tuotepaketin arvonta


Molanooma, herra Longfield täällä.

Kaupallinen yhteistyö P20:n aurinkosuojatuotteiden kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli tutustua P20:n aurinkosuojatuotteisiin koko perheen voimin Vigon matkallamme, ja kertoa meidän käyttökokemuksistamme teille lukijoille.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Vigoon ja Espanjan auringon alle lähtiessämme yksi matkan hankalin ja ärsyttävin vaihe oli pakkaaminen. Koska päätimme ottaa Suomesta mukaan pienen ihmeen tarvitsemat ruoat sekä maidot ja vaipat, niitä kun oli kuuleman mukaan ja omienkin kokemuksiemme perusteella toisinaan hankala löytää etelä-Euroopasta – ainakaan sellaisessa muodossa mihin poika on koto-Suomessa tottunut – oli pakkaaminen lähes rakettitieteen veroista taiteilua. Piti laskea miten paljon ruoka- ja maitoannoksia pieni ihme tulisi matkalla tarvitsemaan, kuinka paljon ne tulevat painamaan, miten ne jaotellaan eri laukkuihin siten ettei yhdenkään laukun painoraja ylitä sallittua, ja vieläpä siten että jos joku laukku nyt sattuisi matkalla häviämään, olisi muissa laukuissa vielä kaikkea tarvittavaa edes jonkun verran. Ettei kävisi siten että jonkun laukun mukana vaikka häviäisi sitten kaikki maidot.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Vaikka pakkaaminen oli siis melkoinen savotta, oli silti selvää että mukaan otetaan myös aurinkosuojat koti-Suomesta – vaikka ne sitten veisivätkin taas lisätilaa ja -painoa matkalaukuista. P20-aurinkosuojat piti nimittäin saada ehdottomasti matkalle mukaan, koska ne ovat hemmetin helppokäyttöisiä taaperon kanssa auringossa temmeltäessä, ja ei ollut varmuutta saako niitä Espanjasta käsin hommattua. Nämä möhnät antavat pitkäkestoisen, pakkausten lupausten mukaan jopa 10 tunnin suojan kerralla, joten purkkien kanssa ei tarvitse koko ajan olla häseltämässä. Riittää kun kerran tai korkeintaan pari kertaa päivässä sipaisee tavaraa pienen ihmeen ja oman itsensä iholle. P20-aurinkosuoja kestää myös vedessä käynnin rasvan levityksen jälkeen (pakkauksen mukaan voi käydä 4 kertaa 20 minuutin uintiretkellä ennen kuin rasvaa tarvitsee lisätä) joten voitiin käydä meressä ja uima-altaassa uimassakin ihan vapautuneesti, ilman pelkoa välittömästä palamisesta.

Pieni ihme ei kyllä viiltävän kylmään Atlantin valtamereen uskaltanut uimaan tulla, hänelle riitti varpaiden kastelu sekä hiekkaleikit rannan tuntumassa vaipat jalassa ja aurinkolätsä päässä. Mutta minä toki näytin urheasti mallia pojalleni ja pulahdin hyytävään veteen muina miehinä useamman kerran.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Teimme työviikkoni jälkeen viikonloppuna retken Cies-saarille, jonka Rodasin rannan the Guardian valitsi jokunen vuosi sitten parhaaksi rannaksi koko maailmassa. Huli on luvannut kirjoitella Ciesin saarista teille jokusenkin postauksen, joten ei saarista sen enempää tässä postauksessa. Mutta siis retki sinne tehtiin, ja matkaoppaanamme kulki töiden kautta tutuksi tullut Pablo. Tosin tämä aivan Vigon vieressä asuva espanjalainen nuori herra ei ollut koskaan itse Ciesin saarilla käynyt – ovat kuulemma olleet liian lähellä.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

No Pablo kiinnostui meidän P20-möhnistä retkipäivän aikana ihan toden teolla. Kaveri sattuu olemaan hyvin herkkä palamaan – ei mikään ihan tyypillinen ilmiö etelä-eurooppalaisissa – ja tästä syystä hän on koko pienen ikänsä viettänyt aika tavalla aikaa eri aurinkosuojien kanssa lutratessa. Ciesin saarille lähtiessämme hän alkoi levittämään naamaansa jotain omaa tököttiään, ja Hulin äiti sattui juuri sillä hetkellä ottamaan meistä kuvia. Paikallinen kaveri surkutteli, että nyt ne katsoo sitten Suomessa että kuka toi klovni on, koska hänen naamansa oli aurinkorasvasta vielä ihan valkoinen, hänen käyttämiensä mössöjen kanssa kun kesti aikansa ennen kuin mähnä imeytyi ihoon kunnolla.

Vigo_Galicia_Spain

Elvistelimme sitten näillä omilla huipputeknologiarasvoillamme vähän niinku vitsinä, ja esitelmöin että katopa ku mun suojasta ei jää mitään valkosta maalia naamaan ja kyllä meinaan kestää suojat päällä vaikka tulis hurrikaani ja tsunami yhtä aikaa, mutta hänpä ihan tosissaan kiinnostui ja alkoi tuotteesta kyselemään, ja oli vaikuttunut kun sai kuulla näistä 10 tunnin kestoista ja uintireissuista sun muista. Hän nolosteli sitäkin, että tarvitsee normaalisti vauvoille tarkoitettua 50 suojakertoimen möhnää, ja oli mielissään että silläkin suojakertoimella löytyi P20-tuotetta – on niitä sitten vähän pienemmilläkin kertoimilla, 20 ja 30 taisi kanssa löytyä.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Saarilla ollessamme päätimme lähteä Pablon kanssa ihan kahdestaan tekemään vähän pidempää trekkiä. Matkarattaat eivät oikein soveltuneet tälle reilun 7 kilometrin reitille, joten Huli jäi äitinsä sekä pojan kanssa kiertelemään saarta niiltä osin minne matkarattaiden avulla pääsi. Pablo alkoi trekin puolessa välissä valitella, että nyt alkaa jo tuntua pientä poltetta ja on parasta laittaa lisää aurinkorasvaa – kaivoin sitten omasta repusta P20-mömmöjämme ja annoin Pablon kokeilla niitä omien sekundakamojensa sijaan. Eipä muuten tullut Pablolle sen jälkeen tarvetta aurinkosuojaa enää päivän aikana lisätä, ei vaikka hikoilimme trekin aikana paitamme ja siinä sivussa myös suurilta osin itsemme litimäriksi.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Käytiin myös tosiaan välissä uimassakin – sitä ennen piti kyllä meidän molempien rasvaa taas laitella, mutta ihan vain siksi koska uikkareissa toikkaroidessa auringon armottoman porotuksen alle paljastui uusia iholämmäreitä, jotka piti oitis suojata ennen kuin palaminen tapahtuisi. Ja palamista ei tapahtunut minulla, pienellä ihmeellä, Hulilla, Hulin äidillä eikä myöskään tällä herkästi palavalla nuorella espanjalaisella. Pakkauksen lupaukset pitivät siis ihan käytännön kokeessakin paikkansa.

Vigo_Galicia_Spain

Pienen ihmeen kanssa sitä on eritoten alkanut auringolta suojaamisestakin ottaa selvää, ja ilmeisesti on ihan oikeasti järkevää suojautua auringolta myös itse, ihan täällä Suomenkin auringon alla oleillessa. Ja ainakin tämmöisillä keleillä mitä Suomen alkukesä on meille tänä vuonna tarjonnut! Ei sitä oikein meinaa edes uskoa, että nyt on vasta aivan kesäkuun alku, sillä tuntuu ihan siltä, että kesää olisi kestänyt jo vaikka kuinka kauan.

Vigo_Galicia_SpainVigo_Galicia_Spain

Ja hei! Nyt on taas oikea ilon ja riemun päivä, koska jos jaksat nähdä sen verran vaivaa, että kommentoit tähän postaukseen ja kerrot hieman omista auringonottotavoistasi, osallistut arvontaan jossa voi voittaa noin 46 euron arvoisen P20-aurinkosuojatuotepaketin! Tykkää ja jaa! Av ja yv ja kaikki muutkin vokaalit ja v! Mmm! Kommentoi jo!!

Arvonnan säännöt voit lukea seuraavan linkin takaa. Kommentointiaikaa on viikon verran, eli kommentti tulee jättää viimeistään sunnuntaina 10.6.2018.

Onnea arvontaan ja sormet ristiin, että saamme nauttia vielä pitkään näin upeista keleistä myös Suomessa!

Vigo_Galicia_Spain

 

Galicialaisia merenherkkuja Area Da Cruzin rannalla

Kerroin teille viime postauksessa pienen ihmeen ensimmäisestä kosketuksesta rantaelämään. Pääsimme tuolloin nauttimaan elokuisen iltapäivän ja illan auringosta O Groven -kaupungissa sijaitsevalla Area da Cruzin rannalla kauniin vehreässä Galiciassa, Espanjan luoteisosassa.

Rantahetken jälkeen suuntasimme herra Longfieldin työkaverin, paikallisen Pablon, perässä rannalla sijaitsevaan ravintolaan, jossa pääsimme maistelemaan Pablon opastuksella paikallisia merenherkkuja, joista osa oli nostettu aivan kyseisen rannan tuntumasta.

area da cruz_galicia_seafood

Galiciasta on sanottu saavan espanjan parasta ruokaa, sen vehreyden sekä suhteellisen suurien sademäärien vuoksi. Siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kyllähän melkein 1500 kilometrin rantaviiva antaa ainakin odottaa kohtuullisen herkullisia sekä tuoreita merenantamia. Merenherkut näyttelevät Galiciassa odotetusti suuren suurta osaa paikallisten ruokavaliossa.

Pablo kehotti meitä tilaamaan rantaravintolan listalta tiettyjä paikallisia herkkuja ja tottahan toki me häntä tottelimme. Siinä me sitten pian popsimme sisuksiimme tuoreita mereneläviä sekä padron pepperseitä. Kyllä vähän harmitti pienen ihmeen osalta, hän oli reissun aikaan vielä niin pieni, ettei hänelle voinut paikallisia herkkuja antaa edes maistettavaksi.

Pulpo a feira_vigoarea da cruz_galicia_seafood

Padron Peppers

Padron peppersit olivat hauskoja suupaloja. Ne ovat suhtellisen pieniä vihreitä paprikoita, joita kasvatetaan perinteisesti Padronin alueella Galiciassa. Paprikoiden syömisessä on eräs jännittävä puoli – hieman alle 10 prosenttia paprikoista on ihan tosissaan tulisia muiden ollessa täysin iisejä suupaloja. Espanjalaisilla on sanonta Unos Pican Otros No, joka viittaa juuri paprikoiden tulisuuteen: Toiset ovat tulisia, toiset eivät.

Meille kävi onneksi niin hyvä tuuri, että saimme herra Longfieldin kanssa puraista kumpainenkin tulista paprikaa, ja olihan se totisesti yllättävää – varsinkin kun Pablo kertoi meille tästä (ihan suunnitellusti) vasta sen jälkeen kun aloimme ihmetellä miksi suussa alkoi yllättäen polttaa hurjasti.

Paikalliset syövät näitä söpöjä pieniä paprikoita tapaksina, valmistaen ne simppelisti oliiviöljyssä paistamalla sekä suolaa päälle viskelemällä. Linkin takaa löytyy resepti, jos satutte jostain tuoreita padronin paprikoita löytämään.

area da cruz_galicia_seafood

Sinisimpukat

Sinisimpukat sekä niiden kasvatus on paikallisen talouden tukipilari Vigon alueella ja sen lähettyvillä. Herra Longfield kertoi minulle jo ensimmäisten Vigoon kohdistuvien työmatkojensa jälkeen, että rantojen läheisyydessä möllötti satoja ja taas satoja lauttoja, joiden tarkoitusta herra ihmetteli muutaman päivän ennen kuin kysyi asiasta työpaikalla.

Kävi ilmi, että näiden kelluvien lauttojen alla kasvatetaan luonnollisessa ympäristössä pääasiallisesti sinisimpukoita. Toki muistettiin myös mainita, että Galiciassa kasvatetut sinisimpukat ovat maailman parhaimpia, me emme ota siihenkään asiaan sen enempää kantaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy harmaita/vaalean ruskeita neliötä iso liuta vastarannalla, ne ovat juuri niitä simpukkalauttoja. Harmi kun emme parempia kuvia tajunneet lautoista ottaa!

kuva lainattu Terveisiä Espanjasta -blogista

Sinisimpukat eivät ole varmaan monelle kovin uusi tuttavuus, saahan niitä ihan koti-Suomestakin vaikka minkä ravintolan listoilta. Galician alueella sinisimpukoita syödään tuttuun tapaan höyrytettyinä tuoreiden sitruunalohkojen kera. Sinisimpukoita voi syödä myös raakoina osterin tapaan. Meidän nauttimamme simpukat oli höyrytetty ja niiden päälle puristettiin aimo annos sitruunaa.

Pablo osasi kertoa, että syömämme sinisimpukat on nostettu aivan rannan tuntumassa olevilta simpukkalautoilta. Eipä sitä paljon tuoreempia simpukoita voisi edes toivoa pääsevänsä syömään.

No miltä ne sitten maistuivat? Suolaiselta mereltä, ihan niin kuin niiden pitääkin.

 

area da cruz_galicia_seafood

Partaveitsisimpukat (navajas)

Hauskat pitkulaiset simpukat tunnetaan Espanjassa nimellä navajas. Suomalainen käännös on partaveitsisimpukka, joka tulee muotonsa lisäksi myös varsin terävistä simpukankuorien reunoista.

Nämä simpukat asustelevat pystyasennossa merenpohjamudassa ja sukeltajat nappaavat ne yksitellen koreihinsa. Koska simpukat nököttävät mudassa, tulee ne huuhdella varsin hyvin ennen keittämistä, jotta hiekkaa ei päädy ruokalautaselle taikka suuhun asti.

Partaveitsisimpukat voivat kasvaa jopa 23 senttimetrisiksi jötkäleiksi, me herkuttelimme Area Da Cruzin rannalla noin 15-senttisillä simpukoilla, joka lienee yleisin pituus.

Me söimme partaveitsisimpukat keitettyinä sitruunalohkojen kera. Maku oli hyvin simpukkamainen, pitkulainen muoto oli välillä haaste kun emme olleet ihan varmoja pitääkö koko lihaosuus tunkea kerralla suuhun vai paloitella se osiin. Erityisesti herra Longfield piti partaveitsisimpukoista hurjasti. Niiden kaverina ollut leipäkori tyhjeni kokonaan, sillä välillä suuhun piti saada muutakin makua kuin suolaista Atlantin valtamerta.

area da cruz_galicia_seafoodarea da cruz_galicia_seafood

Pulpo a feira

Pablo suositteli meitä maistamaan myös mustekalasta tehtyä pulpo a feiraa, mutta tätä paikallista herkkua olimme maistelleet aiemmin samalla viikolla Vigossa. Herra Longfield oli ihastunut pulpo a feiraan jo ensimmäisellä Vigon työmatkallaan, ja on hän kirjoittanut siitä myös oman postauksen blogiimme, sen voi kurkata seuraavan linkin takaa.

Pulpo a feira oli aivan tautisen hyvää! Mutta niin oli kaikki muutkin tämän postauksen herkut – voi mikä matkakuume täällä riehuu. Olisinkohan minä voinut mitenkään voittaa sitä 90 miljoonan eurojackpottia?!

Pulpo a feira_vigo

Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Chocolatería San Ginésin churrot, Madrid Espanja

Saamme hetken metsästää pienehköllä sivukadulla olevaa Chocolatería San Ginésiä ennen kuin bongaamme sen kelta-vihreät kyltit. Terassipöytiä on kahden kadun kulmassa useampia – ja kaikissa niissä syödään legendaarista annosta nimeltään chocolate con churros. Näky on aika hauska, erimaalaiset turistit ovat selkeästi jokainen löytäneet paikan Madridin matkaoppaista, aivan kuten mekin.

san gines churro madrid

Pieni ihme on terassialueen valkoisin otus, hän näyttää varsin hauskalta Sherlock Holmes -kesähatussaan ja saa tuttuun tapaan osakseen hymyjä ja lässytystä. Löydämme rauhallisen sivupöydän, jossa saatan imettää pikkuisen mikäli hänelle tulee nälkä kesken herkuttelutuokion. Sivukadulla soittaa reipasta espanjalaista musiikkia kaksi katusoittajaa, jotka ovat varsin eteviä ja saavat churrojaan syövät turistitkin taputtamaan ja heiluttamaan jalkojaan musiikin tahdissa. Mekin kaivamme muutaman kolikon ja heitämme ne kitarakoteloon.

san gines churro madrid

Chocolatería San Ginés on Madridin tunnetuin paikka popsia munkkitikkuja paksun kaakaon kera. Kahvila sijaitsee kivenheiton päässä suurelta Plaza Mayorilta, josta mekin tupsahdimme herkuttelemaan. Paikalliset popsivat churroja yleisesti aamupalan ja lounaan välissä, festareilla taikka pitkäksi venyneen bileillan päätteeksi (silloin kun meille maistuu snägärin nakkikukkaro kaikilla mausteilla).

san gines churro madridsan gines churro madrid

Churrot ovat rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Niissä ei ole meidän tuntemien munkkien tapaan päällä sokeria, vaan tikut törkätään paksuun kaakaoon. Ilman paksua, suklaista kaakaota churrot eivät maistu miltään. Rapsukka kuori on kuitenkin varsin miellyttävä suussa suklaisen kastikkeen kera.

Tilasimme kaksi annosta churroja ja se oli jopa kaltaisillemme sokerihiirille liikaa. Yhden annoksen voi hyvin jakaa kaverin kanssa, sen verran tuhti ja makea annos on kyseessä. Kaikista kovimmat sokerihiiret voivat lusikoida churrojen syönnin jälkeen lopun lämpimän suklaajuoman vielä sisuksiinsa, meistä ei siihen 40 asteen helteessä ollut.

san gines churro madrid

Annoksen hinta on San Ginésissä varsin kohtuullinen, olisikohan se ollut 3,5 euroa jos en aivan väärin muista. Churroja täällä on voinut syödä jo vuodesta 1894, joten ei ihme, että paikka on päätynyt jokaisen mahdollisen matkaoppaan sivuille.

Tiedä sitten johtuuko turistien suuresta määrästä vai mistä, mutta tottahan toki kahvilan viereen on avattu suklaamyymälä, josta voi ostaa tuliaisiksi San Ginésin omalla reseptillä tehtyä suklaata. Suklaan on sanottu olevan ihanteellista juuri churrojen kanssa nautittavaksi. Me jätimme helteen vuoksi ostokset tällä kertaa väliin ja jatkoimme matkaa vatsat täysinä kohta kuninkaallista palatsia.

san gines churro madridsan gines churro madrid

Julki-imetys Espanjassa

Aloitetaan reissupostausten purkaminen hieman erikoisemmalla aiheella kuin mihin on normaalisti totuttu. Nimittäin imetysasioilla!

imettäminen ulkomailla, espanja

Haaveilin salaa kuuden kuukauden täysimetyksestä. Ihan siihen ei päästy, sillä lääkärin ja muutamien muiden alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan kiinteiden maistelut vajaan 5 kk iässä. Tämä ihan siitä syystä, että koska olen itse varsinainen ruoka-allergikko ja siihen päälle omistan vielä ongelmavatsan, saattaisi olla fiksua aloittaa maistelut hyvin rauhalliseen tahtiin ennen 6 kuukauden ikää. Puolivuotiaalle pitää nimittäin alkaa tarjota uusia ruoka-aineita hurjan kovaa vauhtia, ja silloin voi olla hankalampi huomata mahdollisia allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.

imettäminen ulkomailla, espanja

Kiinteiden maistelut aloitettiin siis elokuun alussa. Korviketta en ole kuitenkaan vieläkään pienelle ihmeelle pystynyt antamaan. Miksi? Se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja väärältä. Tätä on kyllä täysin mahdotonta selittää, koska missään selityksessä ei ole mitään järkeä omasta mielestänikään. Joku käsittämätön äiti-hormoni-juttu taustalla täytyy kuitenkin olla. Mulla tekee ihan fyysisesti pahaa katsoa jo sitä kun herra Longfield juottaa pientä ihmettä pullosta, jossa on mun itse pumppaamaani maitoa! Itse en ole tainnut kuin kerran kokeilla pullosta syöttämistä pienelle ihmeelle, sekin päättyi mun kyyneliin samalla kun rintoja alkoi pakottaa valtavasti. Sama homma kävi rintakumin kanssa aivan imetystaipaleen alussa. Rinnanpää vuosi verta, itkin ja imetin, sillä se teki niin kipeää. Muistin ostaneeni valmiiksi muutaman rintakumin ja testasin niitä. Sama fyysinen pahoinvointi alkoi heti kun näin pienen suun hamuavan kumista päätä, rintakumi lensi roskiin ja jatkoin kivuliasta imetystä. Kyllä on äitiys aivan outo juttu!

imettäminen ulkomailla, espanja

Espanjan matkalle otimme kuitenkin kasan korviketta varmuudeksi mukaan. En yhtään tiennyt miten maitobaarini toimii 30-40 asteen helteissä ja kuinka usein pienelle ihmeelle tulee semmoisissa helteissä nälkä. Hyvin oma maito kuitenkin riitti ja korvikkeet jätin hotellihuoneeseen.

Miten imetys sitten hoidettiin jättimäisessä Madridissa sekä pikkuruisessa Vigossa?

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Tähän kysymykseen teistäkin varmaan moni sanoisi vastaukseksi, että mitä siinä nyt on niin ihmeellistä. Tissit esiin ja imettämään – paikasta ja ajasta riippumatta. Mutta siinä se ongelma just onkin: paikasta ja ajasta riippumatta. Kaltaiseni siveyden sipuli kun ei koe mielekkääksi kaivaa rintavarustustaan esiin ihan missä vain, ei edes mammatapaamisilla, jossa rintoja ja nännejä vilahtaa tuon tuosta. Eikä niissä muiden rinnoissa ja nänneissä ole mitään kummalista, eivät ne mua häiritse, mutta itse en pidä vilauttelusta missään muualla kuin perheen kesken kotona. Mulla ei ole mitään ongelmaa imettää ystävien tai heidän puolisoidensa vieressä, kunhan varustus pysyy piilossa. Ongelmana ei myöskään ole imettää ravintoloissa, kaupoissa, museoissa tai missään muuallakaan, mutta en myöskään halua aiheuttaa muille vaivaannuttavaa oloa tai närkästystä.

imettäminen ulkomailla, espanja

Reissussa imetin kerran vessassa, kerran siirryin ravintolasta puistonpenkille imettämään, ja lisäksi jätin imettämättä kirkossa, sillä en pitänyt sitä soveliaana. Muuten imetin siellä missä nälkä yllätti, siirtyen kuitenkin aina johonkin hieman syrjään tai valiten jo etukäteen esim. terassilta sellaisen pöydän, jossa pääsen mahdollisesti imettämään rauhassa.

Vessassa imettämistä vihaan, se on minusta jollain tasolla jopa alistavaa. Istua nyt syöttämässä (nuhjuisessa ja epäsiistissä) julkisessa vessassa, josta kuuluu ällöttäviä ääniä ohuen seinän takaa ja jatkuva vessanpönttöjen vetäminen sekä käsien kuivauslaitteiden hurina häiritsee herkkää hetkeä. Vessaan kuitenkin pakenin imettämään suuressa ostoskeskuksessa, jossa nälkä yllätti pienen ihmeen. Ostosten tekeminen oli kesken ja en löytänyt mistään sopivaa penkkiä, jolle olisin voinut käydä istumaan. Niinpä suuntasin vessaan, yök.

imettäminen ulkomailla, espanja

Madridin ruuhkaisilla kaduilla, toreilla sekä nähtävyyksillä julki-imettäminen tuotti eniten ongelmia. Vapaita penkkejä oli vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista olisi saanut koko penkin omaan käyttöön ilman, että aivan kiinni kyljessä olisi istunut joku vieras ihminen. Lisäksi en kehdannut käyttää ravintoloiden terasseja vain imettämiseen, enkä kokenut järkeväksi tilata aina juomaa/pientä purtavaa, että pääsisin imettämään pikkuista. Niinpä Madridissa imetettiin mm. pusikoiden takana, seisoen ruuhkaisella kadulla talon nurkkaan kääntyen, siellä ällöttävässä vessassa, puistoissa, sivukaduilla sekä lounaan että päivällisen aikoihin ravintoloiden terasseilla (rauhallisissa sivupöydissä).

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Madridissa koin imettämisen välillä hieman haastavaksi. Mutta toki se johtui vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, moni muu olisi varmaan hoitanut asian paljon vähemmällä sekoilulla. Kukaan ei Madridin kuumuudessa ja ihmispaljoudessa minua kertaakaan ns. pahalla silmällä imetyshommissa katsonut, saimme hoitaa asian pienen ihmeen kanssa aina täysin rauhassa.

Matkamme jatkui jättimäisestä Madridista pikkuruiseen Vigoon, jossa odotinkin julkisesti imettämisen helpottavan. Ja niin se myös teki.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa oli kaikkialla rauhallista, tyhjiä penkkejä (kokonaisia rivejä) vapaana siellä täällä, suhteellisen hiljaiset terassit (ainakin siihen aikaan kun turisteina nälkä yllätti) ja hotelli oli aina lähellä, niin pikkuinen söpö Vigo oli.

Vigossa imetin ravintoloissa enemnän kuin Madridissa. Terassit ja sisätilat olivat rauhallisempia, mutta silti odotin aina, että sain tehtyä ruokatilauksen ja tilaamani juomat tuotiin pöytään. Sitten sain ilman häiriötekijöitä imettää ennen kuin ruoka saapui.

Vigossa kävimme myös herra Longfieldin työkaverin kanssa rannalla sekä rantaravintolassa syömässä. Imetin sekä rannalla että ravintolassa aivan herran työkaverin vieressä, eikä meistä kumpikaan ollut asiasta moksiskaan, keskustelu jatkui täysin normaalisti imetyksen aikana. Olin kyllä varta vasten valinnut tapaamiselle sellaiset vaatteet, että imettäminen onnistuu helposti eikä minun tarvitse alkaa säätää suojahuivien kanssa.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa vietin päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, joten auttavia käsiä ja huivin pitelijää ei ollut käytettävissä. En tykkää/osaa oikein imettää huivin kanssa, joten esim. lentokoneessa ja Madridissa herra Longfield piteli huivia suojana muutamaan kertaan kun tarpeeksi rauhallista paikkaa en juuri sillä hetkellä löytänyt. Huivin käyttö oli myös kuumuuden takia matkalla aika hankalaa. Yli 30 asteen helteissä ei kukaan halua, että pään päälle laitetaan turhia huiveja.

imettäminen ulkomailla, espanja

Yllättyin, etten törmännyt koko reissumme aikana yhteenkään toiseen imettävään äitiin. Kuvittelin, että heitä olisi katukuvassa näkynyt, erityisesti siitä syystä, että Espanjaa pidetään niin kovin lapsirakkaana maana, jossa lapset ovat tervetulleempia esim. ravintoloihin kuin täällä Suomessa. Vaunujen kanssa kärryttelijöitä oli erityisesti Vigossa runsaasti, mutta imettäviin äiteihin en tosiaan törmännyt.

imettäminen ulkomailla, espanja

Toivottavasti kovin moni ei nyt ajattele, että miten teen ehkä maailman luonnollisemmasta asiasta näin suuren numeron. Postauksen mielipiteet ovat täysin minun omia, eikä minua itseäni hetkauta pätkääkään miten ja missä muut omia vauvojaan imettävät. Tai edes se, imettävätkö he ollenkaan. Jokainen tavallaan!

Reissu meni pienen ihmeen syöttöjen osaltakin varsin mallikkaasti, vaikka välillä sopivan rauhallista imetyspaikkaa etsiessäni mielessäni kävi ajatus miten helppoa olisi vain kaataa korviketta pulloon ja nakata se vauvan suuhun – ajasta ja paikasta riippumatta.

imettäminen ulkomailla, espanja

Herra Longfield työmatkailee: Galicia, Espanja

Monqistador, Herra Longfield täällä.

Galicia, spain8_c_matka_

Pakistanien sun muiden Qatarien vastapainoksi oon tässä viime aikoina päässyt välillä ihan inhimillisiin ja normaaleihinkin paikkoihin matkustelemaan työn merkeissä. Espanjan Galiciassa sijaitsevasta Vigosta oon täällä aiemminkin hölissyt, ja nyt menin samalle seudulle taas pariksi viikoksi asustelemaan, mutta ekaa yötä lukuunottamatta majailin tällä kertaa Pontevedra-nimisessä kaupungissa.

Galicia, spain2

Pontevedra olikin oikein mukava pieni kaupunki, yksi harvoista työmatkakohteista jonne voisin ihan hyvin kuvitella tuovani Hulinkin joskus mukanani jos tilaisuus aukenee. Pontevedrasta on hyvä tietää semmonen pieni knoppi, että siellä muinoin rakennettiin semmonen laiva ku Santa Maria. Tällä botskilla sitten eräs kaunis päivä tuossa viitisensataa vuotta sitten kaveri nimeltään Kristoffer Kolumbus lähti kavereidensa ja parin muun venhon kanssa vähän purjehtimaan, ja he saivat päähänsä että hei, mennäänpä nyt niin pitkälle tota Atlanttia kun kyetään, ja siinä tohinassa tulivat vahingossa löytäneeksi Amerikan.

Galicia, spain7

Hotelli, missä asustelin, sattui sijaitsemaan ihan Pontevedran vanhan kaupungin rajalla, joten mikäs sieltä oli tehdä iltaisin pistohyökkäyksiä vanhoja katuja ja taloja ihmettelemään. Ei haitannut, vaikka useimmiten työpäivät menivät tosi myöhään, ja hotellille pääsi vasta joskus iltakahdeksan jälkeen. Kaduilla oli iltaisinkin mukavan leppoisa meininki. Siellä pelattiin futista ja turistiin niitä näitä ja juotiin katukahviloissa kahvia tai jotain vahvempaa vielä iltayhdenkintoista aikaan arkipäivinä. Oikeastaan haittasi, jos töistä pääsi joskus normaaliin skandinaaviseen aikaan, koska sitten piti odottaa monta tuntia ennen kuin ravintolat aukaisivat ovensa. Espanjassa tuntuu edelleen olevan valloillaan aikoinaan siestasta johtunut elämäntapa, eli se että ihmiset tekevät asioita vasta hemmetin myöhään illalla. Se taas aiheuttaa sen, että mm. ravintolat avaavat ovensa vasta joskus iltakasin jälkeen, koska ennen sitä ei asiakkaita tule. Ennen, kun siestaa vielä vietettiin, työpäivä ihmisillä katkesi aina joskus lounasajan jälkeen pariksi kolmeksi tunniksi. Sitten käytiin himassa, syötiin perheen kanssa ja vähän ehkä jotain muutakin siinä puuhailtiin, ja sitten mentiin takaisin töihin ja töitä jatkettiin iltaan asti. Nykyään ei siestaa enää vietellä, mutta silti työpäivien pituus ei kuulemma ole entisajoista juurikaan lyhentynyt, ja normaali elämä keskittyy sen takia yhä hyvinkin painavasti myöhäisiltoihin. Turisteille ja muille vierailijoille toki kiva asia tuollainen, kun voi sitten myöhään illallakin lampsia pitkin paikkoja mukavassa ihmisvilinässä, mutta parin paikallisen suusta kuultuna tuo meininki on kuulemma ihan älytöntä. Ihmiset on vaan töissä eivätkä pysty olemaan perheidensä ja kavereidensa kanssa, unet jää vähiin ja viikonloppuna sitten lähinnä levätään että jaksaa taas viikolla olla espanjalainen. Yksi paikallinen kaveri oli ollut Norjassa joskus vaihdossa, ja häntä oli siellä alkanut oikein ärsyttämään miten ihmiset oli jo viiden aikoihin perheidensä kanssa jossain puistoissa tai ravintoloissa tai jossain. Miksi nuo voi tehdä tuolla tavalla, mutta meidän pitää olla 12 tuntia vuorokaudesta töissä?

Galicia, spain4

Yksi syy, miksi Espanjassa on melko kovat työajat, on maan yleinen jama. Se ei ole ihan kovimmassa tikissä meinaan. Suomessa voivotellaan nuorisotyöttömyyttä, mutta Espanjassa se on ihan eri sfääreissä Suomeen verrattuna – jostain luin että 15-24 -vuotiaiden espanjalaisten työttömyysprosentti on luokkaa 50 %, se on ihan karmean paljon enemmän kuin Suomessa (22,1 %, googlasin). Käytännössä siis puolet espanjalaisista vastavalmistuneista junnuista ei saa töitä, ja ne jotka saa, on vähän niinku pakotettuja sitten tekemään mitä pomo käskee, tai muuten tulee lähtö ja oven takana hattu kourassa pyörivästä 4000 innokkaasta odottelijasta valitaan joku toinen korvaamaan. Firmoilla on nykyään tapana ottaa ”trainee”-nimikkeellä koulusta valmistuneita tyyppejä töihin, määräaikaisella vuoden sopimuksella. Näille ympärivuosihessuille ei tarvitse maksaa kuin 600€ kuukausipalkkaa, joten firmoille on kiva juttu napsia innokkaita/epätoivoisia koulusta päässeitä ties mihin hommiin hanttiliksalla, ja vuoden jälkeen heittää kaikki pois ja ottaa uusi satsi tilalle. Jos joku junioreista oikein toden teolla näyttää vuoden aikana kyntensä, se saattaa ehkä saada peräti ihan oikeankin työpaikan, mutta kuulemma melko pienellä prosentilla tommonen onnistuu. Sama homma toki on sitten niillä vanhemmillakin työntekijöillä, jos alkaa hankalaksi ja valittaa että miksi on työaika näin pitkä, se helposti lyhenee nollaan ja sitten on joku innokas nuori siellä tilalla vetämässä naama väkinäisessä hymyssä 14-tuntista työpäivää.

Galicia, spain11

Espanjasta onkin kuulemma tätä nykyä käynnissä jonkinnäköinen pienimuotoinen nuorien maastapako. Se on toki ihan ymmärrettävää, jos ei kotimaasta meinaa töitä löytyä. Etelä-Amerikka varsinkin on espanjalaisille hyvä mesta, koska siellä puhutaan samaa kieltä, ja eurooppalainen koulutus on arvossaan. Tämä muuttoliike kyllä näkyi Pontevedrassakin, siellä nimittäin tuli vastaan huomattavasti enemmän vanhoja, eläkeikäisiä ihmisiä kuin nuoria tai edes keski-ikäisiä. Pitkällä tähtäimellä ei ole kovinkaan hyvä kehityssuunta tämmöinen.

Tiedä sitten johtuiko asia nuorisotyöttömyydestä vai rasismista vai ihan vaan siitä että jollain oli huono päivä ja mulla oli huono tuuri, mutta minä pääsin matkani aikana ehkäpä oikein viharikoksen uhriksi. Tai no, en minä oikeastaan, mutta minun vuokra-autoni kuskinpuoleinen ovi sai eräs päivä työpaikalla ollessani melkoiset avaimella raavitut ristinollanaarmut pintaansa. Tuona päivänä en mitenkään kusipäisesti ollut autoani pysäköinyt edes, joten kiukkukohtauksen syyn on täytynyt olla jotain muuta kuin liian lähelle parkkeerattu auto. Paikallisten kanssa asiaa pohtiessamme emme saaneet mitään selkeää syytä aikaiseksi. Kovasti siellä vakuuttivat, että eihän nyt kellään voi henkilökohtaisesti minua vastaan mitään olla, koska olen niin kiva ja mukava ja kaikenkaikkiaan ihan mahtavan hieno ja super ja paras kaikista ihmisistä. Autossani ei ollut väärän maan kilpiäkään, joten perusrasismikaan ei kuulemma oikein tuntunut uskottavalta selitykseltä, koska mistä joku olisi voinut tietää että se auto on ulkomaalaisen käytössä.

Galicia, spain1

Itse veikkasin, että muiden kivoista sanoista ja kehuista huolimatta varmaan jollain oli minua vastaan jotakin, ja se sitten jotenkin näki joku aamu että tuosta autosta se nyt nousi, ja sitä pitää nyt kolhia koska perkeleen suomalainen täällä vie meidän työt ja naiset tai miehet ja espanja espanjalaisille, rajat kiinni ja paikallinen Timo Soini ja kansa kyllä tietää, ja sitten olikin ovessa jo isot ristit ja ympyrät ja oliko neliökin siihen vielä hahmoteltu. Onneksi asia hoitui minun kannaltani ilmoittamisen jälkeen todella vaivattomasti, paikalliset turvallisuustyypit vähän yritti selvittää että näkyisikö turvakameroista kuka tempun oli tehnyt, ja ilmoittivat sitten että he hoitavat vuokrafirman kanssa asian kuntoon, mun ei enää tarvinnut sen jälkeen tehdä asian eteen yhtään mitään. Eikä kukaan ees tullut räkimään mua naamaan tai puukottamaan loppumatkallakaan.

Galicia, spain6

Vigo, Pontevedra ja Santiago de Compostela kuuluvat kaikki Galician itsehallintoalueeseen. Viimeisenä päivänäni tein suhailumatkan paikallisen junnun kanssa, koska heitin kaverin vähän matkan päässä sijainneeseen kotikyläänsä, jottei hän joutunut bussilla menemään ja sinne pennosiaan haaskaamaan (se oli yksi niistä 600 euron kuukausipalkan traineeista). Vastineeksi jamppa lupasi esitellä mulle mestoja. Se olikin oikein mukava suhailutuokio se, ja siinä erinäisiä rantoja, kukkulanhuippuja ja rannikkokyliä kierrellessä pääsi kaverin juttujen ansiosta vähän paremmin sisään paikallisten sielunelämään. Yksissä tuumin teimme reissun aikana sellaisen johtopäätöksen, että Galicia on Espanjan Suomi, ja Suomi Euroopan Galicia. Molemmat on muista vähän syrjässä olevia, kohtalaisen tuntemattomia kolkkia, joissa asuvat ihmiset eivät ole niin ulospäin suuntautuneita, mutta ovat keskimäärin ihan fiksuja ja ahkeria tyyppejä, ja molemmissa on oikein puhdasta ja nättiä luontoa vaikka muille jakaa.

Galicia, spain10

Galicialaiset kuulemma inhoavat madridilaisia, jotka ovat leuhkoja ja ylimielisiä ja haukkuvat Galician asukkaita junteiksi ja pölvästeiksi. Kaikesta näki, että tämä galicialainen junnu oli kotiseudustaan ylpeä, vaikka esittelikin paikkoja välillä semmosen pienen itseironian ja ehkä noloudenkin häive äänessään, vähän niinku suomalaisilla tiettekö, mitä ne nyt meistä ajattelee. Kaveri oli selkeästi oikein ajatuksen kanssa miettinyt että mitä paikkoja käydään katsomassa ja missä järjestyksessä. Jänskin paikka ja tarina oli eräällä kukkulan huipulla sijainneella puulla, johon paikkakunnan asukkaat olivat kuulemma joskus kauan aikaa sitten hirttäneet paikallisen aatelisen, jota kukaan ei voinut sietää. Kun paikalle oli tullut viranomaiset murhaa selvittämään, oli sitten paikallisilta alettu kysymään että kukas tän jätkän nyt oikein meni tähän puuhun hirttämään. Ylitsevuotavassa yhteishengessään paikalliset oli kuulemma kaikki vastanneet ”Me kaikki murhasimme aatelisen”, ja koska viranomaiset eivät koko kylää voinut oikein vankilaankaan passittaa, painettiin koko murha lopulta villaisella. Tuo puu kasvaa paikalla vieläkin, tosin se on nykyään jotenkin käpristynyt joksikin valkoista, puolikuollutta pensasta muistuttavaksi oksaryppääksi.

Galicia, spain5

Toinen jänskä paikka oli rantabaari, jonka terassille mekin mentiin muun väkijoukon sekaan istumaan. Siinä aikamme odoteltuamme lähdimme sisätiloihin katselemaan että missäs henkilökunta oikein luuraa, mutta baari oli sisältä ihan tyhjä, lukuunottamatta esiintymislavalla makoilevia kahta isoa koiraa. Se oli jotenkin absurdi tilanne, terassilla oli kymmeniä ihmisiä, kaikilla niillä oli juomat tai ruoat edessään mutta henkilökuntaa ei ollut, ainoat olennot baarin sisällä oli kaksi koiraa. Kyllä sitä henkilökuntaakin jostain sitten lopulta paikalle pelmahti, mutta ennen sitä baariin tuli vielä kolmaskin koira, jonka kanssa ne lavalla makoilleet hurtat alkoivat temmeltämään.

Galicia, spain12

Jampan kanssa tuli lopulta ajettua ympyrää koko ilta, pääsin näkemään mm. simpukankuorikirkon ja aasiaitauksen ja kiviveistoksia täynnä olleen rannan, ja siinä samalla tuli Galician ja Suomen lisäksi hölistyä myös muunmuassa koripallosta, Jari Litmasesta, ISISistä, Apocalypticasta, Wire-TV-sarjasta, appelsiineista ja Laplace-muunnoksista. Oikein mukavat suhailut oli, vaikkei meille käynytkään niin hyvin kuin Kristofferille, Amerikan sijaan löydettiin perille sinne minne pitikin. Mutta Galiciasta kyllä löytyi katseltavaa ja ihmeteltävää, seudulle voisi ihan tosissaan joskus jonkun turisteerausreissun Hulinkin kanssa joskus tehdä. Tee sinäkin! Tai jos et Hulia mukaasi tahdo, niin mene sit ilman.

Galicia, spain9

Tunnin pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan

Moomen, Herra Longfield tässä.

Vietin tuossa tovi sitten pari viikkoa työmatkalla Espanjan Galiciassa. Kaksiviikkoisen reissun väliin osunut viikonloppu piti sisällään reissuni ainoan vapaapäivän, kun 16-tuntiseksi venyneen lauantain jälkeen sain sunnuntain pitää vapaata. Majapaikastani Pontevedrasta ei ollut kovinkaan pitkä matka läheisien ja melko kuuluisienkin pyhiinvaellusreittien päätekohteena sijaitsevaan Santiago de Compostelaan, joten sinne minäkin päätin sitten lähestyvän pääsiäisen kunniaksi tehdä vuokra-autollani pyhiinvaellusreissun moottoriteitä pitkin. Itse asiassa minä en ollut vielä jokin aika sitten koskaan kuullutkaan mistään Santiago de Compostelasta, mutta eräs kerta Hulin vanhempien luona vieraillessamme anoppini tästä paikasta kertoi, ja paikan nimi oli sitten jäänyt jonnekin aivonystyröihin muhimaan. Kun huomasin että hemmetti, toihan on tossa ihan vieressä, oli vapaapäivän suhailukohde nopeasti selvillä.

Santiago de Compostela1

Tarinan mukaan joskus vuoden 800 paikkeilla paimenukko tuli kiihkoissaan jonkun piispan juttusille lähellä Santiago de Compostelaa. Piispa piirteli siinä just tikku-ukkoja Raamatun takakanteen, ja kuunteli sivukorvalla kuinka paimen kertoi että oli nähnyt metsässä kummia valoja. Yhtäkkiä piispalla välähti. Kynä tippui kädestä, ja piispanhattukin varmaan kaatui tohinassa lattialle, kun piispa nousi ylös, ja kertoi että kuule paimenukko, sinä löysit Jeesuksen opetuslapsen haudan, Jaakoppi tai joku semmonen on varmana haudattu just siihen missä ikinä niitä valoja näitkään. Näiden kiistattomien todistusten valossa paikalle riensi oitis joukko ihmisiä, jotka paimenen neuvojen ja piispan valvovien silmien alla rakensivat kirkon siihen missä niitä valoja oli ollut, ja missä aivan varppina on Jaakkiman hauta. Vielä nykyäänkin tuossa samassa paikassa seistä nököttää kirkko, ja oikein todella hieno ja iso sellainen nököttääkin. Ja siellä kirkon kellarissa on yhä sen Jarpin hautakin, se toimii samalla näppärästi näiden kuuluisien pyhiinvaellusreittien päätepisteenä. Tuonne kirkkoon minäkin sitten noin tunnin mittaisen pyhiinvaellusmatkani päätin.

Koska tein matkani palmusunnuntaina, oli kirkossa meneillään jumalanpalvelus, ja siellä oli karmea määrä ihmisiä. Minä en siitä toki lannistunut, vaan menin sinne muiden mukana paikkaa ihmettelemään, enkä pahoittanut mieltäni edes siitä että siellä kirkon keskellä seisovalla lavalla oli joukko vanhoja punaviittaisia ukkoja espanjaksi jotain juttujaan kertoilemassa. Tosin vähän kyllä mieleni pahoitin siitä, että Santiago de Compostelan kirkon kuuluisuus, hemmetin iso suitsukeastia, joka parhaimmillaan viuhtoo pitkin kirkkoa ku mikäkin Linnanmäen Viikinkilaiva, oli nyt pysähtyneenä, koska just siinä alla ne punaviittaiset miehet kertoilivat ilmeisen huonoja kaskujaan joille kukaan ei nauranut. Tämä Santiago de Compostelan katedraalin suitsukeastia on lajissaan maailman suurin, se painaa 80 kiloa ja on parin metrin luokkaa halkaisijaltaan. Kun se on käytössä, mötikän sisään lapataan 40 kiloa palavia hiiliä ja suitsukkeita, ja kahdeksan ukkelia keinuttaa sitten astiaa jollain jännällä köysihässäkällä pitkin kirkkoa, niin että suitsukesavu leviää joka paikkaan – parhaimmillaan astia kuulemma kiihtyy jopa 80 km/h vauhtiin heiluriliikkeessään. Suitsukeastiasta piti aikanaan tehdä niin iso, että satojen kilometrien pyhiinvaellusreiteillään likaantuneiden pyhiinvaeltajalaumojen hajut saatiin edes vähän peitettyä suitsukkeen käryyn.

Santiago de Compostela3

Kävin muun juhlakansan mukana myös morjenstamassa sitä Jalmarin hautaakin – Jaakob vanhempi tämä Jeesuksen opetuslapsi oikeasti on Wikipedian mukaan suomalaiselta nimeltään. Jaakob lähti tarujen mukaan kertoilemaan tarinoita Jeesuksesta Espanjaan, ja ikäväkseen sattui matkoillaan törmäämään Herodes Agrippa -nimiseen hahmoon, joka ei ilmeisesti tarinoista vakuuttunut vaan otti ja mestautti Jaakob-raukan. Sitten Jaakobin ruumis makasi maassa muutaman sata vuotta, kunnes paimen sitten viimein näki metsässä valoja, ja piispa tajusi että ne valot merkkaa Jaakobin hautapaikkaa. Jotenkin vähän epäilevin fiiliksin kattelin kirkon kellariin sijoitettua hautaa, että näinköhän sittenkään.. Mutta samapa tuo kai on mitä minä olen mistään asiasta mieltä, tarina on silti ihan jänskä ja kertomisen arvoinen. Kovasti sinne Jaakobin haudalle oli menijöitä, ja hartaasti ihmiset siihen eteen polvistuivat ja taisipa jokunen jopa muutaman kyyneleenkin siinä tirauttaa, tiedä vaikka olisivat juuri saaneet pitkän pyhiinvaelluksensa päätökseen. Minä en ihan samoihin sfääreihin päässyt tunnin ajomatkani jälkeen, mutta tulipa käytyä. Roomassa käytiin aikoinaan tsekkaamassa Pietarin oletettu hautapaikka, nyt olisi siis jo kaksi kahdestatoista opetuslapsen viimeisestä sijasta käyty tsekkaamassa, melkein tekisi mieli kerätä koko sarja.

Santiago de Compostelaan päättyvistä pyhiinvaellusreiteistä kuuluisin on Ranskasta lähtevä noin 750 kilometrin pituinen vaellus Camino Frances. Pyhiinvaellusreitit on merkitty pitkin pientareita keltaisilla nuolilla ja simpukoilla, ja ilmiöstä oli toki otettu ilo irti Santiago de Compostelan kaupungissa, siellä sun täällä myytiin näillä nuolimerkinnöillä ja simpukankuvilla varustettua roinaa. Eräs paikallinen tiesi kertoa, että jossain vähän Santiago de Compostelasta kaueampana on vielä olemassa paikka, johon kunnon true-pyhiinvaeltajien olisi matkan lopulliseksi päätteeksi mentävä polttamaan vaelluksessa käyttämänsä kengät. Ei niillä varmaan paljoa käyttöä olisikaan enää tommosen 750 kilsan yhtämittaisen talsimisen jälkeen. Minä en sinne mennyt autoani polttamaan.

Santiago de Compostela4

Kirkkoon tutustuttani etsin jostain ravintolan, ja tilasin sieltä annoksen nimeltään Pulpo a Feira. Tämä annos oli kuulemma Santiago de Compostelan ja myös koko Galician kuuluisuus, ja se pitää sisällään mustekalaa, joka on maustettu oliiviöljyllä ja paprikamausteella. Ei kuulosta oikein miltään, mutta voi hyvä ihme, miten hyvää se oli! Minä en normaalisti ole mustekalan ystävä ollenkaan, mutta tätä herkkua olisin voinut vetää muutaman pesuvadillisen verran! Mustekalojen lisäksi muutkin merenelävät olivat sekä Santiagossa että Pontevedrassa arvossaan, merellä kalastettiin jos jonkinlaista otusta, ja eritoten Vigon ja Pontevedran välissä sijanneissa vuonomaisissa lahdelmissa oli kuulemma oikein hyvät olosuhteet simpukoiden viljelyyn. Näitä viljeltiin semmosilla keskellä merta möllöttävillä laitureilla, joita saattoi olla vieri vieressä kymmeniä, jopa satoja. Niistä sitten riippui merenpinnan alla jotain ihme köysi- tai kettinkiviritelmiä, joihin kiinnittyneinä simpukat elelivät elämäänsä, eli söivät mitä kiinni saivat ja kasvoivat tarpeeksi isoiksi.

Santiago de Compostela5

Lähestyneen pääsiäisen takia törmäsin sekä Santiago de Compostelassa että pariin otteeseen myös Pontevedrassa kulkueeseen, jota vähemmän tietävä olisi voinut kuvitella paikallisen Ku Klux -klaanin kevätmuotinäytöksen ja jonkunnäköisen X-factor -karsinnan yhdistelmäksi. Kaduilla tuli nimittäin aina silloin tällöin vastaan kulkueita, joissa normaaleja kukluxklaani-asusteita huomattavasti värikkäämmissä huppu-kaapu-yhdistelmissä joukko ihmisiä musisoi milloin säkkipilleillä, milloin marssirummuilla, tai sitten ihan vaan perinteisesti laulamalla. Niiden perässä tuli aina joukko voimailijoita, jotka kannattelivat harteillaan isoa aasilla ratsastavaa Jeesusta esittävää patsasta. Palmusunnuntain paraatia Santiago de Compostelaan katselemaan tulleet paikalliset olivat vieläpä varustautuneet ties minkälaisilla saniaisen oksilla tai ruohokimpuilla kulkueelle huiskuttelemaan, kai siinä mallattiin sitä kuinka aikoinaan Jeesus tuli aasilla ratsastellen mestoille ja miestä fanittaneet tytöt ja varmaan pojatkin viskoivat jampan ratsun eteen innoissaan palmunlehtiä. Siitä se nimikin, palmusunnuntai. Pientä on varmana tämä nykypäivän puljujärvien ja laineiden ja ahojen saama huomio siihen verrattuna kun on itse Jumalan poika tullut kadulla vastaan! Varmana olisivat palmunlehtien heittelyn sijaan ottaneet Jeesuksenkin fanit tapahtuneesta johonkin Instagramiin videota, jos vain älypuhelimet ja internetit oltais keksitty vähän aiemmin, ja nyt ei oiskaan palmusunnuntaita vaan Snapchat-sunnuntai. Tämä Santiagoon lopulta mestatuksi tullut Jaakobkin siellä on Jeesuksen perässä jollain klenkkaavalla kopukalla painanut menemään, salettiin on sillekin jotain voikukan lehtiä heitetty eteen, vaikka onkin varmaan jäänyt Jaakob vielä enemmän Nasaretin Jessen varjoon kuin vaikkapa joku Sami Niku jäi junnulätkän MM-kultajuhlissa sen toisen, alkuperäistä paljon hymyileväisemmän Puljujärven Jessen varjoon. Mutta sentään on jälkikäteen nevahöörd-Jaakobillekin tehty omat kirkot ja pyhiinvaellusreitit, ties vaikka siis Sami Nikustakin vielä tulee Stanley Cup -voittaja!

Santiago de Compostela2_c_matka_

Espanjalainen papukeitto

Monjo, Herra Longfield tässä.

Viime aikoina olen viettänyt aikaa Espanjan luoteiskolkassa sijaitsevassa Galician alueella, lähinnä Vigon ja Pontevedran kaupungeissa. Yhdeltä matkalta toin kotiin lentokentältä mukaani kaappaamani setin, joka piti sisällään asturialaisen papupadan ainekset. Söin tätä muhennosmaista mössöä eräs päivä töissä, ja se oli aika hemmetin hyvää, joten kun paketti lentokentällä vastaan tuli, oli se toki kaapattava ostoskoriin jotta Hulikin pääsee tätä herkkua himassa kokeilemaan.

espanjalainen papukeitto1

Papumuhennos, joka pitää sisällään valkoisia papuja, possunlapaa, verimakkaraa, mausteista kastiketta ja sahramia, on tunnettu nimellä Fabada Asturiana. Se siis jo nimessään viittaa Galician sijaan viereiseen Asturian maakuntaan. Siellä en ole käynyt edes piipahtamassa matkoillani, mutta tämä möhnä on kuulemma hyvin suosittua ja perinteistä purtavaa myös Galiciassa, ja vaikka ilmeisesti galicialaisessa versiossa on jotain vähän erilailla kuin kuuluisammassa asturialaisessa, niin nyt saa asturialainen turistilaatikkoversio luvan edustaa myös Galiciaa, olkoon se sitten kuinka iso pyhäinhäväistys tahansa.

Himassa kun sitten alettiin pakettia availemaan, paljastui sieltä vakuumipakattu pussi täynnä isoja valkoisia raakoja papuja, ja kunnon viipaleet rasvaista possunlapaa ja verimakkaraa. Ruoan valmistus piti aloittaa jo edellisenä päivänä kumoamalla kovat valkoiset pavut kylmään veteen, ja antamalla niiden lillua siellä yön yli. Pavut rypistyivät siellä kylmässä vedessä kummallisesti, mutta se kai siinä oli tarkoituskin.

Paketissa olleet ruoanvalmistusohjeet oli ilmeisesti jollain Google-kääntäjällä käännetty sen verran hämärästi (ohjeissa luki mm. ”Ensuring that the beans are always coveder in water (but it was well add cold water)”, ”Serve the beans in a soup source and compango all cut into small pieces in a bowl” ja ”Some people do not seasoned because cured meat gives salt”), että oli pakko googletella vähän tolkummin käännettyjä reseptejä, eritoten jotta tajuaisin mitä niille possunpalasille ja verimakkaralle oikein piti tehdä. Jossain ohjeissa sanottiin, että niitäkin piti liotella vedessä, toisissa ne taas piti huuhtaista ja jossain ei mainittu esikäsittelystä mitään. Minä heitin possunpalat hetkellisen panikoinnin jälkeen vesikulhoon, ja annoin niiden lillua siellä varmaan joku puolisen tuntia ennen kuin huuhtelin ne veden alla, ja sen jälkeen pyörittelin myös sitä verimakkaraa juoksevan veden alla.

Kun lihanpalat oli huuhdeltu, otin papukattilan ja kaadoin sieltä haalenneen veden viemäriin, ja kaadoin uutta kylmää vettä tilalle. Sitten laitoin kattilan liedelle porisemaan. Melkeinpä kaikissa ohjeissa sanottiin, että papuja keittäessä veden päälle muodostuu vaahtoa, joka pitäisi jollain ilveellä saada sieltä pois haravoitua, joten sohin sitä vedenpintaa sitten semmosella reikäkauhasysteemillä ja suuresti iloitsin joka ainoasta vaahtohaituvasta, jonka osasin kattilasta pois onkia. Ne olisi varmana pilanneet koko ruoan jos ne ois sinne jääneet.

espanjalainen papukeitto2

Kun pavut oli kiehuneet ekan kerran, ja olin kerännyt reikäkauhalla ainakin 2 senttilitraa vaahtoa talteen, heitin sekaan vedessä liotetut ja veitsellä pienemmiksi palaksi leikellyt possunpalaset, ja annoin niiden ja papujen siellä keittyä keskenään joku puolisentoista tuntia. Pidin myös keittoprosessin edetessä huolen, että pavut oli aina veden alla, ja lisäsin vettä jos pavut meinasi sieltä paljastua (but it was well add cold water). Sitten heitin sekaan vielä makkaranpalat, ja annoin niidenkin siellä keitoksen seassa porista puolisen tuntia. Joissain ohjeissa kehoitettiin ottamaan muutamia papuja keitosta pois, ja soseuttamaan ne tehosekoittimella ja laittaa takaisin kattilaan, jotta sopasta tulisi enemmän muhennosmaista, mutta mun pavut oli keittelyn loppuvaiheessa jo muutenkin semmosta höttöä että ne hajosi pelkästä katseesta, ei niitä minnekään tehosekoittimeen tarvinnut sieltä ruveta onkimaan.

Sitten olikin edessä vaikein osuus, sillä se kattilan sisälle muodostunut papu-liha-möhnä piti syödä poiskin. Kyllä se oikein hyvää oli, vaikka olikin valmistettu turistilaatikkoon pakatuista aineksista, enkä lisännyt yhtään sahramia joukkoon vaikka ohjeissa käskettiin, kun ei meillä semmosta jauhetta ollut missään kaapissa. Syötiin Hulin kanssa soppaa vielä seuraavinakin päivinä, ja sen maku oikeastaan vain parani ajan kanssa. Tämä tosin luki paketin ohjeissakin: ”If you cook fabada the day before, it will be tastier.” Oikeassa oli!

Fabadan kanssa syötiin leipää, ja olin kanssa ostanut lentokentältä toisen turistilaatikon, jonka sisällä oli jotain ihmeellistä espanjalaista juustopannukakkua, ja sitäkin sitten tämän papumössön kanssa jälkkäriksi horittiin. Se oli sitten vähän niinku espanjalainen versio hernekeitto-pannari-kombosta. Toisin kuin suomessa, siellä Espanjassa tätä yhdistelmää ei tosin kyllä joka torstai ollut saatavilla. Täytyy yrittää opettaa niille tämmönen tapa seuraavalla visiitillä.

espanjalainen papukeitto3

Herra Longfield työmatkailee – Vigo, Espanja

Mola, Herra Longfield tässä. Kesäloma oli ja meni, ja kun se oli mennyt, olikin heti suorilta lähdettävä työreissulle. Tällä kertaa kohde oli ihan Euroopassa vain, nimittäin Espanjassa Vigon kaupungin lähettyvillä oli eräs paikka minne pääsin viikoksi elämää ihmettelemään.

vigo (5)

Espanjassa en ollut aiemmin työmatkalla käynytkään. Maa kyllä oli saatu jo ruksittua pois valtionkeruulistaltamme, Kanarian saarilla meinaan käytiin Hulin kanssa meidän ihka ekalla yhteisellä ulkomaanmatkallamme joskus vuonna miekka ja serpentiini, ja lisäksi Barcelonassakin ollaan joskus käyty lomaa viettämässä. Mulla on jotenkin ollut aina vähän nuiva suhtautuminen espanjalaisiin. En tiedä tuleeko se siitä, että Barcelonan matkalla mua alkoi pariin otteeseen ärsyttämään kun ihmiset ei osanneet jonottaa tai muuten vaan asiat ei toimineet, vai jostain historian tunnilta kun on kerrottu espanjalaisten touhuista löytöretkien aikaan. Jostain kohtalaisen turhasta kuitenkin on tämmönen pieni tympääntynyt asenne Espanjaa kohtaan pääkoppaani pesiytynyt. Kovin isosta asennevammasta ei kyllä ole kyse, koska olen kyennyt kuitenkin tykkäämään Espanjan maajoukkueen edesottamuksista jalkapallon saralla, ja lisäksi pystyn auliisti myöntämään että Espanjasta tulee yksi kovimmista TV-sarjoista koskaan – Serranon perhe. Diegon, Santin ja Fitin toilailuja pystyi oikein hyvin kattelemaan, yhtään ei harmittanut että hemmetin spaniardit, mitään ette osaa. No, ei se kolmikko kyllä oikeastaan mitään osannutkaan.

vigo (7)vigo (6)vigo (8)

Työmatka alkoi melko dramaattisesti, sillä kotipihalta taksiin astuttuani ei oltu keretty ajamaan kuin parisataa metriä, kun jo taksi ajoi liikenneympyrässä pyöräilevän pojan päälle. Mitään törmäyksessä ei onneksi käynyt, mitä nyt taksikuski puhalteli jonkun aikaa ja soimasi tuuppaisusta itseään sen jälkeen kun oli tarkistanut että pojalla oli kaikki OK eikä pyörällekään ollut käynyt mitään. Ja varmaan sitä poikaakin vähän nolotti kun kaverinsa edessä joutui tommoseen tilanteeseen, mutta naarmuitta kuitenkin selvittiin.

Kommellukset menomatkalla päättyivät onneksi siihen, lento Madridiin ja vaihto sieltä Vigoon menivät ihan normaalisti, ja hotellillekin löysin näpsäkästi. Vigo oli kaupunkina yksi viihdyttävimmistä paikoista missä oon näiden työjuttujen takia joutunut asumaan. Paikka sijaitsee merenrannalla, ja on ihan kunnon kokoinen kaupunki. Pääsin kerrankin turisteeraamaan ihan siinä kaupungissa missä asuin, hortoilin pitkin rantaa ja kapusin keskustasta löytyvälle mäennyppylälle ja siellä sijaitsevalle linnalle, josta avautui hienot näkymät kaupungin yli Atlantille sekä vuorille. Aamuisin mereltä tuli pariin otteeseen todella sankka sumu, jonka läpi oli jotenkin hieno ajella merenrantaa ja kukkuloiden rinteitä pitkin meneviä teitä.

vigo (2)vigo (3)

Myös työkohde sijaitsi normaalista poiketen meren rannalla, en oo aiemmin pystynyt töissä kattelemaan ikkunasta delfiinien pomppelehtimista, mutta nytpä semmonenkin tapaus kävi. Lisäksi oli metka katella, kuinka meri laskuveden aikana vetäytyi, ja veden alta paljastuneille hiekkasärkille pelmahti iso kasa porukkaa keräilemään simpukoita tai jotain. Siellä ne kyykki korien kanssa niinku meillä mummot mustikassa. Onkohan Espanjassa semmosta sanontaa, että mummot meni simpukkaan, mutta toinen ei mahtunutkaan?

Paikallisturisteerauksen lisäksi yksi ilta pääsin niin aikaisin töistä, että ajelin Portugaliin, koska se oli aika vieressä, ja siellä en ollut vielä aiemmin käynyt. Katoin kartasta vaan jonkun kaupungin, mikä oli ihan siinä Espanjan ja Portugalin rajan takana – Valenca oli sen paikan nimi – ja ajoin sinne. Aattelin että käyn vähän syömässä ja etsimässä josko paikassa ois jotain näkemisen arvoista.

Mutta siellä Valencassapa olikin aika messevä linna! Linnat on kivoja, monessa semmosessa oon aina matkoillani käynyt jos moisia vastaan tulee, joten toki menin sitten Valencankin linnaan. Vähän jännitti körötellä sinne sisälle vuokra-autolla, koska tie kulki linnan muurit puhkovien hemmetin kapeiden porttien läpi. Niistä aukoista mahtui yksi auto just ja just kerrallaan, porttien molemmilla puolilla oli liikennevalot ohjailemassa ettei jotkut yrittäneet samaan aikaan porttien molemmilta puolilta tulla, muuten ois tuloksena ollut nokkakolari. Linnan sisällä ajoin auton jonnekin kentälle parkkiin, ja haahuilin Valencassa aikani. Siellä linnanmuurien keskellä oli kapeilla kaduilla kaikenlaista kojua ja kauppaa, joissa lähinnä myytiin jotain rihkamaa, mutta portviiniä sieltä kävin semmosesta hauskannäköisestä viinikaupasta ostamassa, koska se myyjä jotain tuli niitä portviinejä siinä sormella tökkimään ja kovasti melttosi niistä. Aattelin että ovatkohan ne sitten Portugalista, kun nimessä on port, ja ostin pari pulloa vähän niinku tuliaisiksi. Hulille muuten ostin kanssa Valencasta tuliaisen, semmosen jostain ihme nahkasta tehdyn laukun, siitä tehtyjä tavaroita yksi kauppa oli väärällään, ja aattelin että sieltä pitää joku juttu Hulille ottaa. Ilmeisesti se laukku ei ollut kovin onnistunut valinta, koska laukku päätyi suoraa päätä kirppistavaroihin. Viesti itselle: älä osta Hulille ikinä mitään omin päin, ostat kuitenkin väärin ja hukkaan menee rahat. No, laukku päätyi lopulta Hulin äidille, joten ei se ihan hukkaan mennyt.

vigo (11)vigo (1)vigo (10)

Tuli sitä espanjalaistakin meininkiä Vigossa vastaan, niin hyvässä kuin pahassa. Kerran jäin hotellin parkkihalliin jumiin, kun puomi ei auennut, ja melkein puoli tuntia kesti ennen kun löysin jonkun joka jaksoi lähteä asiaa kanssani selvittämään ja pääsin hallista pakoon. Hotellissa, missä yövyin, myös oli jostain syystä vain yksi silityssetti. Sitä kyselin viikon aikana varmaan kuusi kertaa, mutta se oli aina lainassa jollain muulla hotellivieraalla. Semmoset ei kauheesti luulis maksavan, jos vaikka toisen laudan ja raudan varalle hommaisi. No, en sitten ryppysissä kauluspaidoissa mennyt siellä, onneksi oli t-paitojakin sen verran että niillä selvisi.

Mutta olihan niissä paikallisissa kyllä jotenkin aika hellyyttävääkin sakkia. Tuli ihan Serranon perhe –fibat välillä, kun töissä joku nainen kävi välillä vähän itkemässä toimistossaan, tai äijä tuli ruokatunnilta ihan viinalta haisten, tai kun jollekin jutellessa se toinen tulee ihan kiinni ja kauheen tomerana selittää jotain ihan tavallista asiaa käsiä heilutellen ja voluumit korkealla. Sellasella intensiteetillä välillä juteltiin jostain yhdentekevistä numeroista että jos niiden kanssa joku menisi väärin, maailma tuhoutuisi. Hauska, joskin mun mielestä epäkäytännöllinen, oli myös sellanen tapa, että työkohteessa ihmiset liikkui aina työunivormuissa ja –varusteissa, mutta kun lähdettiin syömään, kaikki vaihtoi siviilivaatteet päälle. Ruokalaan ei saanut ees mennä jos ei ollut siviilivaatteet niskassa. Sit siellä pitkin toimistoja jampat hillui kalsareissaan kun ruoka-aika lähestyi. Naispuoliset henkilöt harmillisesti vaihtoi vaatteensa jossain muualla kun keskellä käytäviä.

vigo_c_matka_.jpg

Kaiken kaikkiaan Vigon matka sujui oikein hyvin, ja sai kyllä itseni loiventamaan nuivaa asennettani espanjalaisia kohtaan. Ei kai se oo niin justiinsa jos on silitysraudat vähän hukassa ja parkkihallista ei pääse pois. T-paidassa on mukavampi mennä, ja kaikki siellä parkkihallissakin vietetty aika oli kuitenkin pois töistä. Liikennekin sujuu siellä selvästi paljon paremmin kuin Suomessa – kertaakaan ei Espanjassa taksikuski ajanut polkupyöräilevän ihmisen päälle.

vigo (9)