Chocolatería San Ginésin churrot, Madrid Espanja

Saamme hetken metsästää pienehköllä sivukadulla olevaa Chocolatería San Ginésiä ennen kuin bongaamme sen kelta-vihreät kyltit. Terassipöytiä on kahden kadun kulmassa useampia – ja kaikissa niissä syödään legendaarista annosta nimeltään chocolate con churros. Näky on aika hauska, erimaalaiset turistit ovat selkeästi jokainen löytäneet paikan Madridin matkaoppaista, aivan kuten mekin.

san gines churro madrid

Pieni ihme on terassialueen valkoisin otus, hän näyttää varsin hauskalta Sherlock Holmes -kesähatussaan ja saa tuttuun tapaan osakseen hymyjä ja lässytystä. Löydämme rauhallisen sivupöydän, jossa saatan imettää pikkuisen mikäli hänelle tulee nälkä kesken herkuttelutuokion. Sivukadulla soittaa reipasta espanjalaista musiikkia kaksi katusoittajaa, jotka ovat varsin eteviä ja saavat churrojaan syövät turistitkin taputtamaan ja heiluttamaan jalkojaan musiikin tahdissa. Mekin kaivamme muutaman kolikon ja heitämme ne kitarakoteloon.

san gines churro madrid

Chocolatería San Ginés on Madridin tunnetuin paikka popsia munkkitikkuja paksun kaakaon kera. Kahvila sijaitsee kivenheiton päässä suurelta Plaza Mayorilta, josta mekin tupsahdimme herkuttelemaan. Paikalliset popsivat churroja yleisesti aamupalan ja lounaan välissä, festareilla taikka pitkäksi venyneen bileillan päätteeksi (silloin kun meille maistuu snägärin nakkikukkaro kaikilla mausteilla).

san gines churro madridsan gines churro madrid

Churrot ovat rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Niissä ei ole meidän tuntemien munkkien tapaan päällä sokeria, vaan tikut törkätään paksuun kaakaoon. Ilman paksua, suklaista kaakaota churrot eivät maistu miltään. Rapsukka kuori on kuitenkin varsin miellyttävä suussa suklaisen kastikkeen kera.

Tilasimme kaksi annosta churroja ja se oli jopa kaltaisillemme sokerihiirille liikaa. Yhden annoksen voi hyvin jakaa kaverin kanssa, sen verran tuhti ja makea annos on kyseessä. Kaikista kovimmat sokerihiiret voivat lusikoida churrojen syönnin jälkeen lopun lämpimän suklaajuoman vielä sisuksiinsa, meistä ei siihen 40 asteen helteessä ollut.

san gines churro madrid

Annoksen hinta on San Ginésissä varsin kohtuullinen, olisikohan se ollut 3,5 euroa jos en aivan väärin muista. Churroja täällä on voinut syödä jo vuodesta 1894, joten ei ihme, että paikka on päätynyt jokaisen mahdollisen matkaoppaan sivuille.

Tiedä sitten johtuuko turistien suuresta määrästä vai mistä, mutta tottahan toki kahvilan viereen on avattu suklaamyymälä, josta voi ostaa tuliaisiksi San Ginésin omalla reseptillä tehtyä suklaata. Suklaan on sanottu olevan ihanteellista juuri churrojen kanssa nautittavaksi. Me jätimme helteen vuoksi ostokset tällä kertaa väliin ja jatkoimme matkaa vatsat täysinä kohta kuninkaallista palatsia.

san gines churro madridsan gines churro madrid

Julki-imetys Espanjassa

Aloitetaan reissupostausten purkaminen hieman erikoisemmalla aiheella kuin mihin on normaalisti totuttu. Nimittäin imetysasioilla!

imettäminen ulkomailla, espanja

Haaveilin salaa kuuden kuukauden täysimetyksestä. Ihan siihen ei päästy, sillä lääkärin ja muutamien muiden alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan kiinteiden maistelut vajaan 5 kk iässä. Tämä ihan siitä syystä, että koska olen itse varsinainen ruoka-allergikko ja siihen päälle omistan vielä ongelmavatsan, saattaisi olla fiksua aloittaa maistelut hyvin rauhalliseen tahtiin ennen 6 kuukauden ikää. Puolivuotiaalle pitää nimittäin alkaa tarjota uusia ruoka-aineita hurjan kovaa vauhtia, ja silloin voi olla hankalampi huomata mahdollisia allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.

imettäminen ulkomailla, espanja

Kiinteiden maistelut aloitettiin siis elokuun alussa. Korviketta en ole kuitenkaan vieläkään pienelle ihmeelle pystynyt antamaan. Miksi? Se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja väärältä. Tätä on kyllä täysin mahdotonta selittää, koska missään selityksessä ei ole mitään järkeä omasta mielestänikään. Joku käsittämätön äiti-hormoni-juttu taustalla täytyy kuitenkin olla. Mulla tekee ihan fyysisesti pahaa katsoa jo sitä kun herra Longfield juottaa pientä ihmettä pullosta, jossa on mun itse pumppaamaani maitoa! Itse en ole tainnut kuin kerran kokeilla pullosta syöttämistä pienelle ihmeelle, sekin päättyi mun kyyneliin samalla kun rintoja alkoi pakottaa valtavasti. Sama homma kävi rintakumin kanssa aivan imetystaipaleen alussa. Rinnanpää vuosi verta, itkin ja imetin, sillä se teki niin kipeää. Muistin ostaneeni valmiiksi muutaman rintakumin ja testasin niitä. Sama fyysinen pahoinvointi alkoi heti kun näin pienen suun hamuavan kumista päätä, rintakumi lensi roskiin ja jatkoin kivuliasta imetystä. Kyllä on äitiys aivan outo juttu!

imettäminen ulkomailla, espanja

Espanjan matkalle otimme kuitenkin kasan korviketta varmuudeksi mukaan. En yhtään tiennyt miten maitobaarini toimii 30-40 asteen helteissä ja kuinka usein pienelle ihmeelle tulee semmoisissa helteissä nälkä. Hyvin oma maito kuitenkin riitti ja korvikkeet jätin hotellihuoneeseen.

Miten imetys sitten hoidettiin jättimäisessä Madridissa sekä pikkuruisessa Vigossa?

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Tähän kysymykseen teistäkin varmaan moni sanoisi vastaukseksi, että mitä siinä nyt on niin ihmeellistä. Tissit esiin ja imettämään – paikasta ja ajasta riippumatta. Mutta siinä se ongelma just onkin: paikasta ja ajasta riippumatta. Kaltaiseni siveyden sipuli kun ei koe mielekkääksi kaivaa rintavarustustaan esiin ihan missä vain, ei edes mammatapaamisilla, jossa rintoja ja nännejä vilahtaa tuon tuosta. Eikä niissä muiden rinnoissa ja nänneissä ole mitään kummalista, eivät ne mua häiritse, mutta itse en pidä vilauttelusta missään muualla kuin perheen kesken kotona. Mulla ei ole mitään ongelmaa imettää ystävien tai heidän puolisoidensa vieressä, kunhan varustus pysyy piilossa. Ongelmana ei myöskään ole imettää ravintoloissa, kaupoissa, museoissa tai missään muuallakaan, mutta en myöskään halua aiheuttaa muille vaivaannuttavaa oloa tai närkästystä.

imettäminen ulkomailla, espanja

Reissussa imetin kerran vessassa, kerran siirryin ravintolasta puistonpenkille imettämään, ja lisäksi jätin imettämättä kirkossa, sillä en pitänyt sitä soveliaana. Muuten imetin siellä missä nälkä yllätti, siirtyen kuitenkin aina johonkin hieman syrjään tai valiten jo etukäteen esim. terassilta sellaisen pöydän, jossa pääsen mahdollisesti imettämään rauhassa.

Vessassa imettämistä vihaan, se on minusta jollain tasolla jopa alistavaa. Istua nyt syöttämässä (nuhjuisessa ja epäsiistissä) julkisessa vessassa, josta kuuluu ällöttäviä ääniä ohuen seinän takaa ja jatkuva vessanpönttöjen vetäminen sekä käsien kuivauslaitteiden hurina häiritsee herkkää hetkeä. Vessaan kuitenkin pakenin imettämään suuressa ostoskeskuksessa, jossa nälkä yllätti pienen ihmeen. Ostosten tekeminen oli kesken ja en löytänyt mistään sopivaa penkkiä, jolle olisin voinut käydä istumaan. Niinpä suuntasin vessaan, yök.

imettäminen ulkomailla, espanja

Madridin ruuhkaisilla kaduilla, toreilla sekä nähtävyyksillä julki-imettäminen tuotti eniten ongelmia. Vapaita penkkejä oli vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista olisi saanut koko penkin omaan käyttöön ilman, että aivan kiinni kyljessä olisi istunut joku vieras ihminen. Lisäksi en kehdannut käyttää ravintoloiden terasseja vain imettämiseen, enkä kokenut järkeväksi tilata aina juomaa/pientä purtavaa, että pääsisin imettämään pikkuista. Niinpä Madridissa imetettiin mm. pusikoiden takana, seisoen ruuhkaisella kadulla talon nurkkaan kääntyen, siellä ällöttävässä vessassa, puistoissa, sivukaduilla sekä lounaan että päivällisen aikoihin ravintoloiden terasseilla (rauhallisissa sivupöydissä).

imettäminen ulkomailla, espanjaimettäminen ulkomailla, espanja

Madridissa koin imettämisen välillä hieman haastavaksi. Mutta toki se johtui vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, moni muu olisi varmaan hoitanut asian paljon vähemmällä sekoilulla. Kukaan ei Madridin kuumuudessa ja ihmispaljoudessa minua kertaakaan ns. pahalla silmällä imetyshommissa katsonut, saimme hoitaa asian pienen ihmeen kanssa aina täysin rauhassa.

Matkamme jatkui jättimäisestä Madridista pikkuruiseen Vigoon, jossa odotinkin julkisesti imettämisen helpottavan. Ja niin se myös teki.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa oli kaikkialla rauhallista, tyhjiä penkkejä (kokonaisia rivejä) vapaana siellä täällä, suhteellisen hiljaiset terassit (ainakin siihen aikaan kun turisteina nälkä yllätti) ja hotelli oli aina lähellä, niin pikkuinen söpö Vigo oli.

Vigossa imetin ravintoloissa enemnän kuin Madridissa. Terassit ja sisätilat olivat rauhallisempia, mutta silti odotin aina, että sain tehtyä ruokatilauksen ja tilaamani juomat tuotiin pöytään. Sitten sain ilman häiriötekijöitä imettää ennen kuin ruoka saapui.

Vigossa kävimme myös herra Longfieldin työkaverin kanssa rannalla sekä rantaravintolassa syömässä. Imetin sekä rannalla että ravintolassa aivan herran työkaverin vieressä, eikä meistä kumpikaan ollut asiasta moksiskaan, keskustelu jatkui täysin normaalisti imetyksen aikana. Olin kyllä varta vasten valinnut tapaamiselle sellaiset vaatteet, että imettäminen onnistuu helposti eikä minun tarvitse alkaa säätää suojahuivien kanssa.

imettäminen ulkomailla, espanja

Vigossa vietin päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, joten auttavia käsiä ja huivin pitelijää ei ollut käytettävissä. En tykkää/osaa oikein imettää huivin kanssa, joten esim. lentokoneessa ja Madridissa herra Longfield piteli huivia suojana muutamaan kertaan kun tarpeeksi rauhallista paikkaa en juuri sillä hetkellä löytänyt. Huivin käyttö oli myös kuumuuden takia matkalla aika hankalaa. Yli 30 asteen helteissä ei kukaan halua, että pään päälle laitetaan turhia huiveja.

imettäminen ulkomailla, espanja

Yllättyin, etten törmännyt koko reissumme aikana yhteenkään toiseen imettävään äitiin. Kuvittelin, että heitä olisi katukuvassa näkynyt, erityisesti siitä syystä, että Espanjaa pidetään niin kovin lapsirakkaana maana, jossa lapset ovat tervetulleempia esim. ravintoloihin kuin täällä Suomessa. Vaunujen kanssa kärryttelijöitä oli erityisesti Vigossa runsaasti, mutta imettäviin äiteihin en tosiaan törmännyt.

imettäminen ulkomailla, espanja

Toivottavasti kovin moni ei nyt ajattele, että miten teen ehkä maailman luonnollisemmasta asiasta näin suuren numeron. Postauksen mielipiteet ovat täysin minun omia, eikä minua itseäni hetkauta pätkääkään miten ja missä muut omia vauvojaan imettävät. Tai edes se, imettävätkö he ollenkaan. Jokainen tavallaan!

Reissu meni pienen ihmeen syöttöjen osaltakin varsin mallikkaasti, vaikka välillä sopivan rauhallista imetyspaikkaa etsiessäni mielessäni kävi ajatus miten helppoa olisi vain kaataa korviketta pulloon ja nakata se vauvan suuhun – ajasta ja paikasta riippumatta.

imettäminen ulkomailla, espanja

Tunnin pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan

Moomen, Herra Longfield tässä.

Vietin tuossa tovi sitten pari viikkoa työmatkalla Espanjan Galiciassa. Kaksiviikkoisen reissun väliin osunut viikonloppu piti sisällään reissuni ainoan vapaapäivän, kun 16-tuntiseksi venyneen lauantain jälkeen sain sunnuntain pitää vapaata. Majapaikastani Pontevedrasta ei ollut kovinkaan pitkä matka läheisien ja melko kuuluisienkin pyhiinvaellusreittien päätekohteena sijaitsevaan Santiago de Compostelaan, joten sinne minäkin päätin sitten lähestyvän pääsiäisen kunniaksi tehdä vuokra-autollani pyhiinvaellusreissun moottoriteitä pitkin. Itse asiassa minä en ollut vielä jokin aika sitten koskaan kuullutkaan mistään Santiago de Compostelasta, mutta eräs kerta Hulin vanhempien luona vieraillessamme anoppini tästä paikasta kertoi, ja paikan nimi oli sitten jäänyt jonnekin aivonystyröihin muhimaan. Kun huomasin että hemmetti, toihan on tossa ihan vieressä, oli vapaapäivän suhailukohde nopeasti selvillä.

Santiago de Compostela1

Tarinan mukaan joskus vuoden 800 paikkeilla paimenukko tuli kiihkoissaan jonkun piispan juttusille lähellä Santiago de Compostelaa. Piispa piirteli siinä just tikku-ukkoja Raamatun takakanteen, ja kuunteli sivukorvalla kuinka paimen kertoi että oli nähnyt metsässä kummia valoja. Yhtäkkiä piispalla välähti. Kynä tippui kädestä, ja piispanhattukin varmaan kaatui tohinassa lattialle, kun piispa nousi ylös, ja kertoi että kuule paimenukko, sinä löysit Jeesuksen opetuslapsen haudan, Jaakoppi tai joku semmonen on varmana haudattu just siihen missä ikinä niitä valoja näitkään. Näiden kiistattomien todistusten valossa paikalle riensi oitis joukko ihmisiä, jotka paimenen neuvojen ja piispan valvovien silmien alla rakensivat kirkon siihen missä niitä valoja oli ollut, ja missä aivan varppina on Jaakkiman hauta. Vielä nykyäänkin tuossa samassa paikassa seistä nököttää kirkko, ja oikein todella hieno ja iso sellainen nököttääkin. Ja siellä kirkon kellarissa on yhä sen Jarpin hautakin, se toimii samalla näppärästi näiden kuuluisien pyhiinvaellusreittien päätepisteenä. Tuonne kirkkoon minäkin sitten noin tunnin mittaisen pyhiinvaellusmatkani päätin.

Koska tein matkani palmusunnuntaina, oli kirkossa meneillään jumalanpalvelus, ja siellä oli karmea määrä ihmisiä. Minä en siitä toki lannistunut, vaan menin sinne muiden mukana paikkaa ihmettelemään, enkä pahoittanut mieltäni edes siitä että siellä kirkon keskellä seisovalla lavalla oli joukko vanhoja punaviittaisia ukkoja espanjaksi jotain juttujaan kertoilemassa. Tosin vähän kyllä mieleni pahoitin siitä, että Santiago de Compostelan kirkon kuuluisuus, hemmetin iso suitsukeastia, joka parhaimmillaan viuhtoo pitkin kirkkoa ku mikäkin Linnanmäen Viikinkilaiva, oli nyt pysähtyneenä, koska just siinä alla ne punaviittaiset miehet kertoilivat ilmeisen huonoja kaskujaan joille kukaan ei nauranut. Tämä Santiago de Compostelan katedraalin suitsukeastia on lajissaan maailman suurin, se painaa 80 kiloa ja on parin metrin luokkaa halkaisijaltaan. Kun se on käytössä, mötikän sisään lapataan 40 kiloa palavia hiiliä ja suitsukkeita, ja kahdeksan ukkelia keinuttaa sitten astiaa jollain jännällä köysihässäkällä pitkin kirkkoa, niin että suitsukesavu leviää joka paikkaan – parhaimmillaan astia kuulemma kiihtyy jopa 80 km/h vauhtiin heiluriliikkeessään. Suitsukeastiasta piti aikanaan tehdä niin iso, että satojen kilometrien pyhiinvaellusreiteillään likaantuneiden pyhiinvaeltajalaumojen hajut saatiin edes vähän peitettyä suitsukkeen käryyn.

Santiago de Compostela3

Kävin muun juhlakansan mukana myös morjenstamassa sitä Jalmarin hautaakin – Jaakob vanhempi tämä Jeesuksen opetuslapsi oikeasti on Wikipedian mukaan suomalaiselta nimeltään. Jaakob lähti tarujen mukaan kertoilemaan tarinoita Jeesuksesta Espanjaan, ja ikäväkseen sattui matkoillaan törmäämään Herodes Agrippa -nimiseen hahmoon, joka ei ilmeisesti tarinoista vakuuttunut vaan otti ja mestautti Jaakob-raukan. Sitten Jaakobin ruumis makasi maassa muutaman sata vuotta, kunnes paimen sitten viimein näki metsässä valoja, ja piispa tajusi että ne valot merkkaa Jaakobin hautapaikkaa. Jotenkin vähän epäilevin fiiliksin kattelin kirkon kellariin sijoitettua hautaa, että näinköhän sittenkään.. Mutta samapa tuo kai on mitä minä olen mistään asiasta mieltä, tarina on silti ihan jänskä ja kertomisen arvoinen. Kovasti sinne Jaakobin haudalle oli menijöitä, ja hartaasti ihmiset siihen eteen polvistuivat ja taisipa jokunen jopa muutaman kyyneleenkin siinä tirauttaa, tiedä vaikka olisivat juuri saaneet pitkän pyhiinvaelluksensa päätökseen. Minä en ihan samoihin sfääreihin päässyt tunnin ajomatkani jälkeen, mutta tulipa käytyä. Roomassa käytiin aikoinaan tsekkaamassa Pietarin oletettu hautapaikka, nyt olisi siis jo kaksi kahdestatoista opetuslapsen viimeisestä sijasta käyty tsekkaamassa, melkein tekisi mieli kerätä koko sarja.

Santiago de Compostelaan päättyvistä pyhiinvaellusreiteistä kuuluisin on Ranskasta lähtevä noin 750 kilometrin pituinen vaellus Camino Frances. Pyhiinvaellusreitit on merkitty pitkin pientareita keltaisilla nuolilla ja simpukoilla, ja ilmiöstä oli toki otettu ilo irti Santiago de Compostelan kaupungissa, siellä sun täällä myytiin näillä nuolimerkinnöillä ja simpukankuvilla varustettua roinaa. Eräs paikallinen tiesi kertoa, että jossain vähän Santiago de Compostelasta kaueampana on vielä olemassa paikka, johon kunnon true-pyhiinvaeltajien olisi matkan lopulliseksi päätteeksi mentävä polttamaan vaelluksessa käyttämänsä kengät. Ei niillä varmaan paljoa käyttöä olisikaan enää tommosen 750 kilsan yhtämittaisen talsimisen jälkeen. Minä en sinne mennyt autoani polttamaan.

Santiago de Compostela4

Kirkkoon tutustuttani etsin jostain ravintolan, ja tilasin sieltä annoksen nimeltään Pulpo a Feira. Tämä annos oli kuulemma Santiago de Compostelan ja myös koko Galician kuuluisuus, ja se pitää sisällään mustekalaa, joka on maustettu oliiviöljyllä ja paprikamausteella. Ei kuulosta oikein miltään, mutta voi hyvä ihme, miten hyvää se oli! Minä en normaalisti ole mustekalan ystävä ollenkaan, mutta tätä herkkua olisin voinut vetää muutaman pesuvadillisen verran! Mustekalojen lisäksi muutkin merenelävät olivat sekä Santiagossa että Pontevedrassa arvossaan, merellä kalastettiin jos jonkinlaista otusta, ja eritoten Vigon ja Pontevedran välissä sijanneissa vuonomaisissa lahdelmissa oli kuulemma oikein hyvät olosuhteet simpukoiden viljelyyn. Näitä viljeltiin semmosilla keskellä merta möllöttävillä laitureilla, joita saattoi olla vieri vieressä kymmeniä, jopa satoja. Niistä sitten riippui merenpinnan alla jotain ihme köysi- tai kettinkiviritelmiä, joihin kiinnittyneinä simpukat elelivät elämäänsä, eli söivät mitä kiinni saivat ja kasvoivat tarpeeksi isoiksi.

Santiago de Compostela5

Lähestyneen pääsiäisen takia törmäsin sekä Santiago de Compostelassa että pariin otteeseen myös Pontevedrassa kulkueeseen, jota vähemmän tietävä olisi voinut kuvitella paikallisen Ku Klux -klaanin kevätmuotinäytöksen ja jonkunnäköisen X-factor -karsinnan yhdistelmäksi. Kaduilla tuli nimittäin aina silloin tällöin vastaan kulkueita, joissa normaaleja kukluxklaani-asusteita huomattavasti värikkäämmissä huppu-kaapu-yhdistelmissä joukko ihmisiä musisoi milloin säkkipilleillä, milloin marssirummuilla, tai sitten ihan vaan perinteisesti laulamalla. Niiden perässä tuli aina joukko voimailijoita, jotka kannattelivat harteillaan isoa aasilla ratsastavaa Jeesusta esittävää patsasta. Palmusunnuntain paraatia Santiago de Compostelaan katselemaan tulleet paikalliset olivat vieläpä varustautuneet ties minkälaisilla saniaisen oksilla tai ruohokimpuilla kulkueelle huiskuttelemaan, kai siinä mallattiin sitä kuinka aikoinaan Jeesus tuli aasilla ratsastellen mestoille ja miestä fanittaneet tytöt ja varmaan pojatkin viskoivat jampan ratsun eteen innoissaan palmunlehtiä. Siitä se nimikin, palmusunnuntai. Pientä on varmana tämä nykypäivän puljujärvien ja laineiden ja ahojen saama huomio siihen verrattuna kun on itse Jumalan poika tullut kadulla vastaan! Varmana olisivat palmunlehtien heittelyn sijaan ottaneet Jeesuksenkin fanit tapahtuneesta johonkin Instagramiin videota, jos vain älypuhelimet ja internetit oltais keksitty vähän aiemmin, ja nyt ei oiskaan palmusunnuntaita vaan Snapchat-sunnuntai. Tämä Santiagoon lopulta mestatuksi tullut Jaakobkin siellä on Jeesuksen perässä jollain klenkkaavalla kopukalla painanut menemään, salettiin on sillekin jotain voikukan lehtiä heitetty eteen, vaikka onkin varmaan jäänyt Jaakob vielä enemmän Nasaretin Jessen varjoon kuin vaikkapa joku Sami Niku jäi junnulätkän MM-kultajuhlissa sen toisen, alkuperäistä paljon hymyileväisemmän Puljujärven Jessen varjoon. Mutta sentään on jälkikäteen nevahöörd-Jaakobillekin tehty omat kirkot ja pyhiinvaellusreitit, ties vaikka siis Sami Nikustakin vielä tulee Stanley Cup -voittaja!

Santiago de Compostela2_c_matka_

Espanjalainen papukeitto

Monjo, Herra Longfield tässä.

Viime aikoina olen viettänyt aikaa Espanjan luoteiskolkassa sijaitsevassa Galician alueella, lähinnä Vigon ja Pontevedran kaupungeissa. Yhdeltä matkalta toin kotiin lentokentältä mukaani kaappaamani setin, joka piti sisällään asturialaisen papupadan ainekset. Söin tätä muhennosmaista mössöä eräs päivä töissä, ja se oli aika hemmetin hyvää, joten kun paketti lentokentällä vastaan tuli, oli se toki kaapattava ostoskoriin jotta Hulikin pääsee tätä herkkua himassa kokeilemaan.

espanjalainen papukeitto1

Papumuhennos, joka pitää sisällään valkoisia papuja, possunlapaa, verimakkaraa, mausteista kastiketta ja sahramia, on tunnettu nimellä Fabada Asturiana. Se siis jo nimessään viittaa Galician sijaan viereiseen Asturian maakuntaan. Siellä en ole käynyt edes piipahtamassa matkoillani, mutta tämä möhnä on kuulemma hyvin suosittua ja perinteistä purtavaa myös Galiciassa, ja vaikka ilmeisesti galicialaisessa versiossa on jotain vähän erilailla kuin kuuluisammassa asturialaisessa, niin nyt saa asturialainen turistilaatikkoversio luvan edustaa myös Galiciaa, olkoon se sitten kuinka iso pyhäinhäväistys tahansa.

Himassa kun sitten alettiin pakettia availemaan, paljastui sieltä vakuumipakattu pussi täynnä isoja valkoisia raakoja papuja, ja kunnon viipaleet rasvaista possunlapaa ja verimakkaraa. Ruoan valmistus piti aloittaa jo edellisenä päivänä kumoamalla kovat valkoiset pavut kylmään veteen, ja antamalla niiden lillua siellä yön yli. Pavut rypistyivät siellä kylmässä vedessä kummallisesti, mutta se kai siinä oli tarkoituskin.

Paketissa olleet ruoanvalmistusohjeet oli ilmeisesti jollain Google-kääntäjällä käännetty sen verran hämärästi (ohjeissa luki mm. ”Ensuring that the beans are always coveder in water (but it was well add cold water)”, ”Serve the beans in a soup source and compango all cut into small pieces in a bowl” ja ”Some people do not seasoned because cured meat gives salt”), että oli pakko googletella vähän tolkummin käännettyjä reseptejä, eritoten jotta tajuaisin mitä niille possunpalasille ja verimakkaralle oikein piti tehdä. Jossain ohjeissa sanottiin, että niitäkin piti liotella vedessä, toisissa ne taas piti huuhtaista ja jossain ei mainittu esikäsittelystä mitään. Minä heitin possunpalat hetkellisen panikoinnin jälkeen vesikulhoon, ja annoin niiden lillua siellä varmaan joku puolisen tuntia ennen kuin huuhtelin ne veden alla, ja sen jälkeen pyörittelin myös sitä verimakkaraa juoksevan veden alla.

Kun lihanpalat oli huuhdeltu, otin papukattilan ja kaadoin sieltä haalenneen veden viemäriin, ja kaadoin uutta kylmää vettä tilalle. Sitten laitoin kattilan liedelle porisemaan. Melkeinpä kaikissa ohjeissa sanottiin, että papuja keittäessä veden päälle muodostuu vaahtoa, joka pitäisi jollain ilveellä saada sieltä pois haravoitua, joten sohin sitä vedenpintaa sitten semmosella reikäkauhasysteemillä ja suuresti iloitsin joka ainoasta vaahtohaituvasta, jonka osasin kattilasta pois onkia. Ne olisi varmana pilanneet koko ruoan jos ne ois sinne jääneet.

espanjalainen papukeitto2

Kun pavut oli kiehuneet ekan kerran, ja olin kerännyt reikäkauhalla ainakin 2 senttilitraa vaahtoa talteen, heitin sekaan vedessä liotetut ja veitsellä pienemmiksi palaksi leikellyt possunpalaset, ja annoin niiden ja papujen siellä keittyä keskenään joku puolisentoista tuntia. Pidin myös keittoprosessin edetessä huolen, että pavut oli aina veden alla, ja lisäsin vettä jos pavut meinasi sieltä paljastua (but it was well add cold water). Sitten heitin sekaan vielä makkaranpalat, ja annoin niidenkin siellä keitoksen seassa porista puolisen tuntia. Joissain ohjeissa kehoitettiin ottamaan muutamia papuja keitosta pois, ja soseuttamaan ne tehosekoittimella ja laittaa takaisin kattilaan, jotta sopasta tulisi enemmän muhennosmaista, mutta mun pavut oli keittelyn loppuvaiheessa jo muutenkin semmosta höttöä että ne hajosi pelkästä katseesta, ei niitä minnekään tehosekoittimeen tarvinnut sieltä ruveta onkimaan.

Sitten olikin edessä vaikein osuus, sillä se kattilan sisälle muodostunut papu-liha-möhnä piti syödä poiskin. Kyllä se oikein hyvää oli, vaikka olikin valmistettu turistilaatikkoon pakatuista aineksista, enkä lisännyt yhtään sahramia joukkoon vaikka ohjeissa käskettiin, kun ei meillä semmosta jauhetta ollut missään kaapissa. Syötiin Hulin kanssa soppaa vielä seuraavinakin päivinä, ja sen maku oikeastaan vain parani ajan kanssa. Tämä tosin luki paketin ohjeissakin: ”If you cook fabada the day before, it will be tastier.” Oikeassa oli!

Fabadan kanssa syötiin leipää, ja olin kanssa ostanut lentokentältä toisen turistilaatikon, jonka sisällä oli jotain ihmeellistä espanjalaista juustopannukakkua, ja sitäkin sitten tämän papumössön kanssa jälkkäriksi horittiin. Se oli sitten vähän niinku espanjalainen versio hernekeitto-pannari-kombosta. Toisin kuin suomessa, siellä Espanjassa tätä yhdistelmää ei tosin kyllä joka torstai ollut saatavilla. Täytyy yrittää opettaa niille tämmönen tapa seuraavalla visiitillä.

espanjalainen papukeitto3

Herra Longfield työmatkailee – Vigo, Espanja

Mola, Herra Longfield tässä. Kesäloma oli ja meni, ja kun se oli mennyt, olikin heti suorilta lähdettävä työreissulle. Tällä kertaa kohde oli ihan Euroopassa vain, nimittäin Espanjassa Vigon kaupungin lähettyvillä oli eräs paikka minne pääsin viikoksi elämää ihmettelemään.

vigo (5)

Espanjassa en ollut aiemmin työmatkalla käynytkään. Maa kyllä oli saatu jo ruksittua pois valtionkeruulistaltamme, Kanarian saarilla meinaan käytiin Hulin kanssa meidän ihka ekalla yhteisellä ulkomaanmatkallamme joskus vuonna miekka ja serpentiini, ja lisäksi Barcelonassakin ollaan joskus käyty lomaa viettämässä. Mulla on jotenkin ollut aina vähän nuiva suhtautuminen espanjalaisiin. En tiedä tuleeko se siitä, että Barcelonan matkalla mua alkoi pariin otteeseen ärsyttämään kun ihmiset ei osanneet jonottaa tai muuten vaan asiat ei toimineet, vai jostain historian tunnilta kun on kerrottu espanjalaisten touhuista löytöretkien aikaan. Jostain kohtalaisen turhasta kuitenkin on tämmönen pieni tympääntynyt asenne Espanjaa kohtaan pääkoppaani pesiytynyt. Kovin isosta asennevammasta ei kyllä ole kyse, koska olen kyennyt kuitenkin tykkäämään Espanjan maajoukkueen edesottamuksista jalkapallon saralla, ja lisäksi pystyn auliisti myöntämään että Espanjasta tulee yksi kovimmista TV-sarjoista koskaan – Serranon perhe. Diegon, Santin ja Fitin toilailuja pystyi oikein hyvin kattelemaan, yhtään ei harmittanut että hemmetin spaniardit, mitään ette osaa. No, ei se kolmikko kyllä oikeastaan mitään osannutkaan.

vigo (7)vigo (6)vigo (8)

Työmatka alkoi melko dramaattisesti, sillä kotipihalta taksiin astuttuani ei oltu keretty ajamaan kuin parisataa metriä, kun jo taksi ajoi liikenneympyrässä pyöräilevän pojan päälle. Mitään törmäyksessä ei onneksi käynyt, mitä nyt taksikuski puhalteli jonkun aikaa ja soimasi tuuppaisusta itseään sen jälkeen kun oli tarkistanut että pojalla oli kaikki OK eikä pyörällekään ollut käynyt mitään. Ja varmaan sitä poikaakin vähän nolotti kun kaverinsa edessä joutui tommoseen tilanteeseen, mutta naarmuitta kuitenkin selvittiin.

Kommellukset menomatkalla päättyivät onneksi siihen, lento Madridiin ja vaihto sieltä Vigoon menivät ihan normaalisti, ja hotellillekin löysin näpsäkästi. Vigo oli kaupunkina yksi viihdyttävimmistä paikoista missä oon näiden työjuttujen takia joutunut asumaan. Paikka sijaitsee merenrannalla, ja on ihan kunnon kokoinen kaupunki. Pääsin kerrankin turisteeraamaan ihan siinä kaupungissa missä asuin, hortoilin pitkin rantaa ja kapusin keskustasta löytyvälle mäennyppylälle ja siellä sijaitsevalle linnalle, josta avautui hienot näkymät kaupungin yli Atlantille sekä vuorille. Aamuisin mereltä tuli pariin otteeseen todella sankka sumu, jonka läpi oli jotenkin hieno ajella merenrantaa ja kukkuloiden rinteitä pitkin meneviä teitä.

vigo (2)vigo (3)

Myös työkohde sijaitsi normaalista poiketen meren rannalla, en oo aiemmin pystynyt töissä kattelemaan ikkunasta delfiinien pomppelehtimista, mutta nytpä semmonenkin tapaus kävi. Lisäksi oli metka katella, kuinka meri laskuveden aikana vetäytyi, ja veden alta paljastuneille hiekkasärkille pelmahti iso kasa porukkaa keräilemään simpukoita tai jotain. Siellä ne kyykki korien kanssa niinku meillä mummot mustikassa. Onkohan Espanjassa semmosta sanontaa, että mummot meni simpukkaan, mutta toinen ei mahtunutkaan?

Paikallisturisteerauksen lisäksi yksi ilta pääsin niin aikaisin töistä, että ajelin Portugaliin, koska se oli aika vieressä, ja siellä en ollut vielä aiemmin käynyt. Katoin kartasta vaan jonkun kaupungin, mikä oli ihan siinä Espanjan ja Portugalin rajan takana – Valenca oli sen paikan nimi – ja ajoin sinne. Aattelin että käyn vähän syömässä ja etsimässä josko paikassa ois jotain näkemisen arvoista.

Mutta siellä Valencassapa olikin aika messevä linna! Linnat on kivoja, monessa semmosessa oon aina matkoillani käynyt jos moisia vastaan tulee, joten toki menin sitten Valencankin linnaan. Vähän jännitti körötellä sinne sisälle vuokra-autolla, koska tie kulki linnan muurit puhkovien hemmetin kapeiden porttien läpi. Niistä aukoista mahtui yksi auto just ja just kerrallaan, porttien molemmilla puolilla oli liikennevalot ohjailemassa ettei jotkut yrittäneet samaan aikaan porttien molemmilta puolilta tulla, muuten ois tuloksena ollut nokkakolari. Linnan sisällä ajoin auton jonnekin kentälle parkkiin, ja haahuilin Valencassa aikani. Siellä linnanmuurien keskellä oli kapeilla kaduilla kaikenlaista kojua ja kauppaa, joissa lähinnä myytiin jotain rihkamaa, mutta portviiniä sieltä kävin semmosesta hauskannäköisestä viinikaupasta ostamassa, koska se myyjä jotain tuli niitä portviinejä siinä sormella tökkimään ja kovasti melttosi niistä. Aattelin että ovatkohan ne sitten Portugalista, kun nimessä on port, ja ostin pari pulloa vähän niinku tuliaisiksi. Hulille muuten ostin kanssa Valencasta tuliaisen, semmosen jostain ihme nahkasta tehdyn laukun, siitä tehtyjä tavaroita yksi kauppa oli väärällään, ja aattelin että sieltä pitää joku juttu Hulille ottaa. Ilmeisesti se laukku ei ollut kovin onnistunut valinta, koska laukku päätyi suoraa päätä kirppistavaroihin. Viesti itselle: älä osta Hulille ikinä mitään omin päin, ostat kuitenkin väärin ja hukkaan menee rahat. No, laukku päätyi lopulta Hulin äidille, joten ei se ihan hukkaan mennyt.

vigo (11)vigo (1)vigo (10)

Tuli sitä espanjalaistakin meininkiä Vigossa vastaan, niin hyvässä kuin pahassa. Kerran jäin hotellin parkkihalliin jumiin, kun puomi ei auennut, ja melkein puoli tuntia kesti ennen kun löysin jonkun joka jaksoi lähteä asiaa kanssani selvittämään ja pääsin hallista pakoon. Hotellissa, missä yövyin, myös oli jostain syystä vain yksi silityssetti. Sitä kyselin viikon aikana varmaan kuusi kertaa, mutta se oli aina lainassa jollain muulla hotellivieraalla. Semmoset ei kauheesti luulis maksavan, jos vaikka toisen laudan ja raudan varalle hommaisi. No, en sitten ryppysissä kauluspaidoissa mennyt siellä, onneksi oli t-paitojakin sen verran että niillä selvisi.

Mutta olihan niissä paikallisissa kyllä jotenkin aika hellyyttävääkin sakkia. Tuli ihan Serranon perhe –fibat välillä, kun töissä joku nainen kävi välillä vähän itkemässä toimistossaan, tai äijä tuli ruokatunnilta ihan viinalta haisten, tai kun jollekin jutellessa se toinen tulee ihan kiinni ja kauheen tomerana selittää jotain ihan tavallista asiaa käsiä heilutellen ja voluumit korkealla. Sellasella intensiteetillä välillä juteltiin jostain yhdentekevistä numeroista että jos niiden kanssa joku menisi väärin, maailma tuhoutuisi. Hauska, joskin mun mielestä epäkäytännöllinen, oli myös sellanen tapa, että työkohteessa ihmiset liikkui aina työunivormuissa ja –varusteissa, mutta kun lähdettiin syömään, kaikki vaihtoi siviilivaatteet päälle. Ruokalaan ei saanut ees mennä jos ei ollut siviilivaatteet niskassa. Sit siellä pitkin toimistoja jampat hillui kalsareissaan kun ruoka-aika lähestyi. Naispuoliset henkilöt harmillisesti vaihtoi vaatteensa jossain muualla kun keskellä käytäviä.

vigo_c_matka_.jpg

Kaiken kaikkiaan Vigon matka sujui oikein hyvin, ja sai kyllä itseni loiventamaan nuivaa asennettani espanjalaisia kohtaan. Ei kai se oo niin justiinsa jos on silitysraudat vähän hukassa ja parkkihallista ei pääse pois. T-paidassa on mukavampi mennä, ja kaikki siellä parkkihallissakin vietetty aika oli kuitenkin pois töistä. Liikennekin sujuu siellä selvästi paljon paremmin kuin Suomessa – kertaakaan ei Espanjassa taksikuski ajanut polkupyöräilevän ihmisen päälle.

vigo (9)