Joulukuu numeroina

1. joulu pienelle ihmeelle

joulukonserttia pienen ihmeen kanssa ennen jouluaattoa

3-vanainen amaryllis tuo jouluntunnelmaa ruokapöydän päällä

kynttelikköä koristaa vihreää Vihervaaraa

pulloa glögiä juotu tähän mennessä

(siis kuusi) kannetaan sisään huomenna, se kaadetaan omasta pihasta

päivän päästä pääsemme herkuttelemaan koko perheen voimin Klaus K:n joululounaalla

erilaista jouluvaloa valaisee vihreää Vihervaaraa sisällä ja ulkona

joululahjaa vielä hommaamatta (miten tässä näin kävi, mun piti olla ajoissa tänä vuonna!)

10 yötä jouluun

11 aitoa kynttilää lämmittää kotiamme

12 yön jälkeen vihreässä Vihervaarassa keitetään kaksi isoa valurautapannullista riisipuuroa

13 joulukoristetta on ripustettuna vihreässä Vihervaarassa

14. joulu kun vietämme joulua yhdessä herra Longfieldin kanssa

15 kuukautta sitten tiesimme, että vuoden 2016 joulu tulee olemaan viimeinen, jonka vietämme ilman pientä ihmettä

16. joulukuuta alkaa herra Longfieldin 4,5 kk loma yhdistettynä hoitovapaaseen

17 vuotta sitten ostin herra Longfieldille ensimmäisen joululahjan

18 vuoden päästä pieni ihme on täysi-ikäinen ja saa juoda aattona terästettyä glögiä sekä viiniä ruoan kanssa. Meidän pieni poika!

19 asteen pakkasessa talsin jokunen joulu sitten lenkkiä Kodan kanssa. Se taitaa olla muistini mukaan kovin pakkanen, jossa olen koiran kanssa kävellyt. Ei se nyt sinänsä jouluun liity, mutta tuli heti mieleen kun näin numeron 19 ammottavan postauksen luonnoksessa tyhjänä. Silloin oli kylmä, ripset sekä kulmakarvat olivat ihan jäässä lenkin päätteeksi.

20. joulukuuta olen päättänyt harjata sekä pestä Horation ihan vimosen päälle

21 päivää ja vanhempainrahakauteni päättyy!

22. joulukuuta laitamme kinkun uuniin, jotta pääsemme syömään sitä jo aatonaattona. Aattona emme ole kotona, joten joulua fiilistellään kotona jo etukäteen.

23 on aatonaatto. Masussa on perhosia, ja ihana kutkuttava jännitys valtaa mielen sekä koko kropan. Illalla koko perhe menee joulusaunaan, vihta on hommattu.

24. joulukuuta vietämme joulua veljeni luona, heidän kotinsa on kuin tehty joulua varten. Tulee varmasti tunnelmallinen ja lämmin joulu kera ison lapsikatraan!

Helmeilevää joulun odotusta jokaiseen kotiin!

2. adventti: Nakkitähti

Nakkitähden piti päästä mukaan jo viime vuoden blogin joulukalenteriin, mutta onnettomien sattumusten kautta se ei sinne ehtinyt, vaikka tein nakkitähden ihan blogia varten viime joulukuussa kahteen otteeseen.

Tänä vuonna sen täytyi siis ihan ehdottomasti päästä tänne blogiin asti!

nakkitähti

Tosin ei se tänäkään vuonna ihan ensimmäisellä kerralla onnistunut. Kävi nimittäin niin, että tehdessäni nakkitähteä itsenäisyyspäiväksi, jätin nakit liian pitkiksi, ja valmis torttu näytti ihan oikeasti siltä, että siinä olisi nököttänyt pystyssä läjäpäin giggeleitä (kuva taideteoksesta löytyy blogin Instagramista). Ei hyvä (vaikka maku hyvä olikin).

Niinpä tein nakkitähden uudestaan kun äitini ja siskoni tuli meille joululounaalle perjantaina. Ja vihdoin, neljännellä kerralla, sain räpsittyä tästä herkullisesta suolaisesta tarjottavasta valokuvat valoisaan aikaan, ilman että tähti olisi näyttänyt liian törkeältä.

nakkitähti

Tätä samaa nakkitähteä väsään vielä ensi viikolla kahteen otteeseen, kun sekä maanantaina että torstaina vihreän Vihervaaran valtaa ihanat mammakaverit. Tiedossa olisi kahdet herkulliset joulukaffet – kotimammaporukan sekä muskarimammojen kanssa. Eli herkuttelua olisi tiedossa ensi viikolla(kin)!

Nakkitähteen kannattaa käyttää hieman mausteisempia nakkeja, ettei siitä tule liian pliisun makuista. Viime vuonna kaupasta oli kerran loppuneet kaikki maustenakit, ja tarjolla oli vain perusnakkeja. Tällöin viskasin täytteiden sekaan chilirouhetta, jotta sain nakkitähteen vähän potkua. Juustoraasteeksikin voi hyvin valita jonkun vähän tujumman juuston, sekin antaa kivaa makua!

Ja vielä sellainen vinkki, että nakeiksi kannattaa ottaa suoria nakkeja, ei kovin käyriä, sillä suorat istuvat vuokaan paljon paremmin kuin käyrät.

nakkitähti

Nakkitähti

  • 2 pkt lehtitaikinaa
  • sinappia (tavallista taikka Dijonia)
  • 100 g juustoraastetta (valitse juusto oman maun mukaan)
  • 500-600 g nakkeja (meillä on tänä vuonna ollut Atrian Rehti Chorizo-nakkeja, tosi hyviä ja suoria)
  • 1 kpl kananmuna
  • öljyä/voita vuoan voiteluun

1. Sulata lehtitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Voitele esim. tähden mallinen vuoka _kunnolla_ voilla/öljyllä. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

2. Sivele taikinalevyille ensin sinappia sellainen sopiva kerros, älä jätä kulmia/reunoja sivelemättä, sinappia tulee olla koko taikinalevyn alueella. Ripottele sen jälkeen päälle juustoraastetta maltillinen määrä.

3. Leikkaa nakit tarvittaessa saman pituisiksi kuin lehtitaikinalevyn leveys on (eli levyn lyhyempi reuna). Rullaa nakki taikinalevyyn, ja leikkaa levy pidemmältä sivulta puolesta välistä poikki. Eli siis yhteen taikinalevyyn menee kaksi nakkia. Leikkaa nakkirullat tämän jälkeen vielä puoliksi, ja nosta ne sen jälkeen pystysuunnassa voideltuun vuokaan. Jatka kunnes vuoka on täynnä. Nakkirullia ei ole syytä laittaa liian tiukkaan, taikina turpoaa uunissa aika paljon ja kolot kyllä menevät umpeen.

4. Voitele koko komeus lopuksi rikotulla kananmunalla ja ripottele päälle loput juustoraasteet.

5. Paista uunin keskitasolla noin 30-45 minuuttia. Tarkkaile paistosta, se saa tulla kunnolla rusehtavaksi, jotta myös keskusosa kypsyy kunnolla.

6. Anna jäähtyä vuoassa kunnolla ennen tarjoilua. Lämmin nakkitähden tulee kuitenkin tarjoiltaessa olla.

nakkitähti

1. adventti: Nutella-taatelikuusi

Neljä viikkoa jouluun (edit. eiku KOLME)!

nutella-taatelikuusi

Eilen kävi ihan mahtava juttu. Olin ensimmäistä kertaa 8,5 kuukauteen yksin kotona monta tuntia! Herra Longfield otti ja lähti äitinsä luokse, ja nappasi vielä pienen ihmeenkin mukaan. Tässä on oma jaksaminen ollut vähän kortilla, ja ihan asiantuntijoiden mukaan mulle pitää nyt järkätä omaa aikaa. Siispä sitä alettiin järkätä.

Siellä ruutujen toisella puolella varmaan useampi ajattelee, että miten voi olla edes mahdollista, etten ole omaa aikaa yksin kotona tätä aiemmin järjestänyt. En osaa kysymykseen edes vastata. Olen niin kiintynyt pieneen ihmeeseen, ja koska hän tissittelee vielä yli 10 kertaa päivässä, eikä pullo kelpaa, olen vähän niin kuin päättänyt etten voi olla vauvasta erossa kovin pitkää aikaa. Tottahan se toisaalta on, mutta kuten mulle on nyt vakuuteltu, ei vauva kuivu pois muutaman hassun tunnin aikana.

nutella-taatelikuusi

Heidi, kun hoidat itseäsi, hoidat vauvaasi.

Tuo lause sai kyynelkanavani auki jokunen viikko sitten. Kuinka totta se voikaan olla.

Joten täälläpäs hoidettiin lauantaina itseä ja omaa mieltä oikein urakalla! Toki piti pienet itkut tirauttaa kun mies ja poika oven takanaan sulkivat, mutta kun sain anopin vinkkien jälkeen skumppalasin käteen niin johan alkoi hymyilyttää!

nutella-taatelikuusi

Lauantaina pääsin leipomaan vähän joulujuttuja. Meille on tulossa kivoja vieraita pitkin joulukuuta, ja halusin testata ensimmäisenä Yhteishyvä-lehdestä löytämääni nutella-taatelikuusen reseptiä. Kuusen väkerrän näillä näkymin vielä kaksille eri mammakahveille joulukuun aikana, sen verran maukas tästä makeasta kuusesta tuli. Kuusi näyttääkin vielä niin hienolta, että sen kehtaa nostaa pöytään esille!

nutella-taatelikuusi

Nutella-taatelikuusi

  • 1 paketti (600 g) pakastelehtitaikinaa
  • 1 kananmuna voiteluun
  • 0,5 dl tomusokeria

Täyte

  • 15 taatelia
  • 1 dl vettä
  • 1 dl Nutellaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua inkivääriä

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Poista taateleista kivet. Keitä taateleita vedessä 3 minuuttia. Soseuta taatelit ja vesi sauvasekoittimella. Sekoita pähkinälevite ja mausteet joukkoon.

3. Yhdistä 4 taikinalevyä ja vaivaa ne käsin yhdeksi taikinapalloksi (en ollut ihan varma pitääkö tämä tehdä näin vai käyttää vain kahta levyä, mutta kahdesta levystä olisi tullut niin pieni kuusi, että päädyin yhdistämään taikinan. Ihan niin ilmava ja lehtävä taikinasta ei näin tullut, mutta oikein siedettävä kuitenkin). Jaa taikina kahteen osaan. Kauli palat jauhotetulla alustalla samankokoisiksi ½ cm paksuiksi levyiksi. Leikkaa palat joulukuusen muotoisiksi kolmioiksi ja muotoile alaosaan kuusen jalka.

4. Laita yksi pala leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä reilusti täytettä taikinalle. Paina toinen pala päälle. Leikkaa kuuselle oksat eli viillot 1 cm:n välein ikään kuin puun rungosta oksankärkeen. Pyöritä oksat kierteelle (minä pyörittelin alaoksia muutamaan kertaa ja yläoksia vain kertaalleen).

5. Leikkaa ylijääneistä taikinapaloista kuuselle tähti ja tee tähtitorttuja taatelitäytteellä.

6. Voitele taikina kevyesti kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä noin 15-30 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

nutella-taatelikuusi

Psssst.. Katso herkkukuusen teko-ohjeet myös alla olevasta Yhteishyvän videolta, jos ohjeet oli muuten hieman sekavat!

Joulu saapui vihreään Vihervaaraan

Niin se vuoden herttaisin aika on vaan taas täällä. Joulu, jestas mä tykkään susta!

joulu

Tänä jouluna ei tonttuilla ja sekoilla ihan yhtä hurjasti kuin edellisinä jouluina, sillä vihreässä Vihervaarassa asustaa nykyään meidän ja Horation lisäksi yksi pienen pieni tonttu, joka määrää tahdin myös jouluna. Tänä jouluna tulemme viettämään enemmän aikaa kotona, jotta vauvan rytmit saadaan pidettyä koossa. Jouluviikolla meillä piipahtaa myös neuvolan kautta perhetyöntekijä, joka tulee kädestä pitäen opastamaan meille unikoulun salat, jotta pienen ihmeen unet nukahtamisineen saataisiin rauhoitettua – mielellään lopullisesti.

joulu

Varsin erityinen joulu tästä on tulossa. Toki pieni ihme ei tule ensimmäisestä joulustaan muistamaan yhtikäs mitään, mutta äiti sekä isä kyllä muistaa. Jo näin ennen joulukuun alkua olen tallentanut muutamia ihastuttavia muistoja talteen. Pieni ihme on esimerkiksi ihmetellyt valtavasti kotiimme ilmestyneitä jouluvaloja. Lucia-kynttelikkö sekä sohvan yläpuolella möllöttävä suuri tähti ovat suosikkeja – niitä voisi toljotella sekä osoitella vaikka kuinka pitkään. Niin ja pitää niille myös ähistä – kovasti toinen yrittää minulle hienoista koristeista jutella, mutta tähän mennessä suusta tulee vain ”ähh”, tiedä sitten mitä se tarkoittaa.

joulu

Joulukoristeet tosiaan valtasivat vihreän Vihervaaran jo hieman ennen 1. adventtia. Ihan jokaista punaista tonttu-ukkoa en koristeiden joukosta tänä jouluna esiin kaivanut. Ajattelin, että on loppiaisena sitten hieman pienempi homma kerätä koristeet pois. Mutta kaikki rakkaimmat koristeet pääsivät tutuille paikoilleen. Kun ilta pimenee, pääsevät kynttilät sekä jouluvalot luomaan kotiin aivan ihanan tunnelman. Tekee mieli vain laittaa glögi tulille ja hypätä sohvan uumeniin (heti kun pieni ihme on saatu nukkumaan). Tätä reseptiä olemme tällä viikolla aika pitkälti iltaisin herra Longfieldin kanssa noudattaneetkin. Ihan parasta. Vielä kun maahan sataisi valkoinen lumi, olisi tuloillaan oleva joulukuu enemmän kuin paras kuukausi koko vuodesta.

joulu

Joulukuusikin on oman pihan kuusista jo valittu. Aito kuusi on pakko saada, vaikka onhan se vähän riski tuon pikkuisen pojan kanssa, joka haluaa kiivetä ihan jokaiseen paikkaan ja napata käteensä ihan kaiken – ja maistaa vielä siihen päälle ihan kaikkea, mutta aito kuusi tekee joulun, ei siitä vain yli pääse. Olen suunnitellut laittavani kuusen korkeaan rottinkikoriin, jonka ansiosta kuusi ja sen alaoksat saavat ehkä olla rauhassa. Katsotaan miten käy! Tosin kyllä täällä semmoista vauhtia nytkin kaikki päivät pikkuisen perässä kipitetään, ettei olohuoneen lattialla oleva kuusi tilannetta varmasti kovin paljon muuta. Ja toisaalta ihmettelen sitä kuusta pienen ihmeen kanssa mieluummin kuin pesukoneen rumpua taikka astiapesukoneen koreja, hehheh!

joulu

Nyt täytyy kipittää kuuman glögin kanssa sinne sohvalle! Toivon teille kaikille hurjan tunnelmallista joulukuun alkua. Ripustelkaa koristeita, juokaa glögiä, tehkää ensimmäiset joulutortut, syökää pipareita sekä vihreitä kuulia, sytyttäkää muutamia kynttilöitä ja hoitakaa joululahjaostokset hyvissä ajoin, ettei tarvitse sitten aattoviikolla säheltää ihan niin paljon!

 

Joulukalenteri 23 & 24: Pieni ihme

Joulu tunnetaan suuren ihmeen juhlana. Meitä odottaa alkukeväästä ihan oma ihme, pieni ihme, joka mullistaa varmasti pienuudestaan huolimatta meidän elämät kertaheitolla.

Haluamme toivottaa vihreästä Vihervaarasta tämän joulutervehdyksen myötä kaikille tavattoman upeaa joulua!

Sydämessä pienessäkin
asuu joulun taika.
Pysähdy siis Sinäkin,
nyt on juhlan aika.

it's a boy

Joulukalenteri 19: Oi juustopuu

Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
Sä vihannoitset kesäisin, tuot lehväs talven tuiskuihin.
Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan sä saavut meidän majahan.
Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!

juustokuusi

Meillä oli eilien leidien pikkujoulut. Paikalle pääsi lopulta kymmenen leidiä, ja voitte uskoa, että Vihervaaran täytti illan aikana nauru, puhe ja musiikki!

Pikkujoulut järkättiin nyyttäriperiaatteella. Jokainen sai tuoda halutessaan mukanaan omia bravuureitaan, ja niistä sitten koottiin herkullinen ja kostea pikkujoulupöytä.

Otetaan nyt ensiesittelyyn juustoinen kuusipuu. Eikö ole upea? Törmäsin ideaan ensimmäisen kerran Pinterestissä ja ajattelin, että kysinen juustokuusi olisi ihana päästä toteuttamaan heti tämän joulun aikana. Onnekseni sain myytyä idean punasukkaiselle leidille, joka vastasi illan aikana juustoista. Punasukkainen leidi toi mukanaan kasan erilaisia juustoja, joista sitten askartelimme hienon ja herkullisen juustokuusen!

juustokuusi

Juustopuun tekeminen on hirmuisen helppoa. Siihen tarvitaan kasa erilaisia juustoja (suht kovat toimivat parhaiten) pilkottuina sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Lisäksi kuuseen tulee viinirypäleitä (myös pienet luumutomaatit toimisivat hyvin), tuoretta timjamia (rosmariini olisi vielä paremman näköistä, mutta se on paljon kalliimpaa kuin timjami), pieni kurkunpala kuusenjalaksi sekä cocktailtikkuja, joilla juustopaloja sekä viinirypäleitä voi napata syötäväksi. Parasta juustokuusessa on se, että siitä voi tehdä tarvittaessa todella ison tai sitten hieman pienemmän – riippuen ihan juhlakansan määrästä.

Meidän leidiporukalle juustopuu maistui todella hyvin. Siivotessani pöytää aamulla, ei kuusesta ollut jäljellä kuin pari hassua viinirypälettä, kurkun pala, timjamin oksia sekä leipäjuustosta askarreltu tähti. Tähden annoin harmaalle karvaiselle kaverille, sekin tykkää juustoista ihan hulluna.

juustokuusi

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 19. luukut!

Vuoden 2011 19. luukku: American Christmas Grill

Vuoden 2012 19. luukku: Vispipuuron värinen suukko

Vuoden 2015 19. luukku: Paahdettu punajuurisalaatti vuohenjuustolla

Joulukalenteri 18: Vaniljainen riisipuuro

Tämän päiväisessä postauksessa palataan vuoteen 2013. Postaus on julkaistu blogissa alunperin 22.12.2013, mutta tämä on pakko jakaa uudestaan, niin hyvää vaniljainen riisipuuro on. Hurjan rauhallista ja tunnelmallista 4. adventtia jokaiseen kotiin.

♥♥♥

Postaus vuodelta 2013 kuulosti tältä..

Vesisateisesta ja harmaasta säästä huolimatta olemme edenneet jo 4. adventtiin. Ylihuomenna on jouluaatto, joten tässä vaiheessa taitaa olla jo liian myöhäistä unelmoida valkeasta joulusta. Onneksi aurinko on täysin piilossa neljän pintaan, joten ei sinne ulos edes näe – laitetaan ikkunoille kynttilät palamaan unohtaen musta maa ja rentoudutaan viettämään tunnelmallista ja herkullista joulua.

vaniljainen riisipuuro

Itse joudun kipittämään huomenna töihin (kuten käy myös perjantaina ja lauantaina, yök!), mutta kolmen vapaapäivän ajan aion nauttia joulusta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Joulutunnelmaan päästiin ihanasti virittäytymään jo eilen illalla. Aloitimme päivän reippailemalla salilla ja jumpassa, jonka jälkeen kävimme tekemässä jouluruokaostokset. Iltapäivällä laitoin lanttulaatikon uuniin ja illalla sitten vain oltiin ja möllöteltiin yhdessä.

punainen amaryllis

Tänä aamuna joulufiilis valtasi mahan. Nukuimme pitkään ja pötköttelimme vielä herättyämme sängyssä pitkän tovin (tätä tapahtuu kyllä järjestään jokainen aamu). Noustuamme vihdoin ylös, alkoi riisipuuron valmistus. Riisipuuro ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta törmättyäni vuoden 2008 Kotivinkissä olleeseen vaniljaisen riisipuuron reseptiin, päätin antaa jouluisalle puurolle mahdollisuuden.

Kannattiko? Kyllä! Vanilja antoi riisipuurolle ihanan makean säväyksen ja söin koko lautasen ihan tyhjäksi. Oli muuten eka kerta koko elämäni aikana kun riisipuurolautanen tyhjeni kokonaan. Hyvä minä.

Neljä palavaa kynttilää ja punaisesta Taika-kulhosta syöty puuro aloitti päivän ihanasti. Tästä on hyvä jatkaa joulukuusiostoksille. Illalla on sitten aika mennä testaamaan BodyCombatin uusittu ohjelma – ou jee!

vaniljainen riisipuuro

vaniljainen riisipuuro

Vaniljainen riisipuuro

4-5 annosta

  • 5 dl valmista riisipuuroa
  • 1 pkt (2,5 dl) Valio vaahtoutuva vaniljakastike 9 %
  • vaniljatanko koristeeksi

1. Valmista riisipuuro (kts. resepti esim. Risellan puuroriisipaketin kyljestä).

2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita valmiin puuron joukkoon (valmista vaahtoa tulee noin 3-4 dl).

3. Koristele halutessasi vaniljatangolla (sitä ei kannata syödä).

vaniljainen riisipuuro

Joulukalenteri 17: Suklaaleivät

Eilen jäi joulukalenteri väliin. En jaksaisi enää jauhaa työkiireistä, mutta kuukahdin toissapäivänä heti kasin jälkeen sängynpohjalle hektisen työpäivän päätteeksi, vaikka mun oli tarkoitus vain käydä vähän pötköttämässä suihkun jälkeen ja katsoa mitä somen ihmeellisessä maailmassa oli päivän aikana tapahtunut. No niinhän siinä kävi, että nukahdin parissa minuutissa kännykkä kädessä jouluradion soittaessa taustalla suloisia joulusävelmiä. Herra Longfield saapui jossain välissä katsomaan mitä touhuan, ja siinä minä kuulemma nukuin kuin tukki pyyhkeeseen käärittynä, puhelin edelleen tiukasti kädessä.

Eilen olinkin sitten varsin pirteä, erittäin hyvin nukutun yön jälkeen. Siispä joulukalenteriinkin jaksoi ruustata uuden postauksen.

SONY DSC

Tänään on vuorossa suklaaleipien resepti. Resepti on peräisin ystäväni äidin äidiltä (jos en nyt ihan väärin muista). Suklaaleipiä leivotaan ystäväni kotona joka joulu, ja niitä tehdään iso satsi kerralla (tästäkin reseptistä suklaaleipiä tekaisee noin 100 kappaletta).

Suklaaleipien tekoon pitää varata pari päivää, sillä voisen taikinan pitää antaa kovettua jääkaapissa yön yli, jotta sitä voi kaulia. Taikina on hurjan rasvaista, ja olin itse aivan varma, että taikinassa meni joku pieleen kun törkkäsin sen ennen leidien joululeivontapäivää jääkaapin perukoille kannelliseen Orthexin muovikulhoon (*saatu blogin kautta). Taikina oli tosiaan hyvin voista ja tuntui, ettei sitä ole mahdollista kaulita. Mutta jääkaappikylmänä taikinan kauliminen kävi kuin tanssi. Ja niinpä joululeivontapäivässä tehtiin iso kasa suklaisia pikkuleipiä, joista ei voita taikka sokeria puutu!

SONY DSC

Suklaaleivät

noin 100 kappaletta

  • 400 g voita tai margariinia
  • 400 g sokeria (n. 4,5 dl)
  • 2 kpl luomu kananmunaa
  • 6 rkl Van Houten -kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 600 g vehnäjauhoja (noin 10 dl)

Pinnalle

  • haarukalla rikottua kananmunaa
  • sokeria

1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää kananmunat.

3. Sekoita keskenään kaakaojauhe, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja osa jauhoista ja lisää taikinaan sekoittaen. Lisää lopuksi loputkin jauhot.

4. Jäähdytä taikina jääkaappikylmäksi yön yli, jotta sitä on helpompi kaulia.

5. Leipoessa taikina kaulitaan ohuehkoksi levyksi, josta leikataan taikinapyörällä vinoneliön muotoisia paloja (koko noin 6 cm * 6 cm). Palat nostetaan leivinpaperille, voidellaan kananmunalla ja päälle ripotellaan sokeria.

6. Paista suklaaleipiä 200 asteessa 12 – 15 minuuttia tai kunnes suklaaleivät ovat reunoilta hiukan rapeita.

SONY DSCSONY DSC

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 17. luukut!

Vuoden 2011 17. luukku: Joulukukat

Vuoden 2012 17. luukku: Perinteinen joulukinkku

Vuoden 2015 17. luukku: Horatio ja tonttupuku

Joulukalenteri 15: Terveellinen dippilautanen jouluun

Kun joulun raskaat mätöt alkaa tulla kurkusta ylös ja ruokatorvessa majailee jatkuva närästys, on aika alkaa kaivaa jääkaapin alaosan vihanneslaatikoita!

Leidien joululeivontapäivässä kokkailtiin myös muutamaa terveellistä herkkua. Hauska joulupukin päätä muistuttava kasvisdippilautanen on helppo ja nopea tehdä. Uskoisin, että lautasen kokoamisesta nauttii myös perheen pienimmät, ja ehkä heille maistuu suklaaövereiden välissä myös muutama kukkakaalin tai paprikan palanenkin, kun niistä on koottu tutun (ja vähän jännittävän) olennon naama.

Ystävieni tekemä dippilautanen onnistui hurjan hienosti kukkakaalin, paprikan, kurkun, minitomaattien ja muutaman mustan oliivin avulla. Meidän pukki muistutti hieman Grinchiä vihertävän naamansa takia, eikö totta?

dippilautanen jouluun

Dippilautasen kaverina tarjottiin Ranch-dippikastiketta. Ihan semmoista valmista dippiseosta, joka sekoitetaan kermaviiliin ja annetaan maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Arvaatteko mikä joululeivontapäivän herkuista syötiin viimeistä murua myöten loppuun? Kyllä, tämä dippilautanen. Kaikki meni silmiä, nenää ja suuta lukien. Ehkä jouluna voisi panostaa välillä hieman enemmän myös terveellisiin vaihtoehtoihin, niillä voi olla yllättävän kova menekki kaiken mässäilyn ja herkuttelun ohessa.

Tätäkin dippilautasta popsisi tosi mielellään joulun alla sohvalla joululeffoja katsellen!

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 15. luukut!

Vuoden 2011 15. luukku: Papá Noel de fresa & Sombreros de Papá Noel

Vuoden 2012 15. luukku: Salutorgetin brunssilla jouluostosten lomassa

Vuoden 2015 15. luukku: Saagan Lappilainen joulupöytä

Joulukalenteri 14: Glögillä maustettu taatelikakku

Siitä asti kun olemme asuneet vihreässä Vihervaarassa, on talomme lähimpänä olevasta kauppakeskittymästä löytynyt Leipomo Keisarin liike. Kyseinen leipomo oli meille molemmille entuudestaan täysin tuntematon, mutta siitä on tullut viime vuosien aikana meille melkein kantispaikka. Leipomo Keisarista haetaan yllätysvieraille paniikkipullia, viedään herkullisia makeita sekä suolaisia yllätyksiä sukulaisien ja ystävien tykö, sekä ostetaan joulun alla taatelikakkuja.

glögi-taatelikakku

Erityisesti taatelikakut ovat jääneet Leipomo Keisarista mieleen. Ostamme niitä joulun alla useita, syöden itse osan ja vieden osan mukanamme vieraiden luo. Leipomo Keisarin taatelikakut ovat kooltaan juuri sopivia – eivät liian isoja eivätkä liian pieniä. Lisäksi kakun maku on enemmän kuin kohdallaan, kostean makea (kuiva)kakku on ollut jokaisella puraisulla täydellisyyttä hipovaa, ja parasta syömääni taatelikakkua, kunnes..

glögi-taatelikakku

Niin, kunnes tein taatelikakkua itse.

Tai siis kunnes sain maistaa ystävieni tekemää glögillä maustettua taatelikakkua.

Leidien joululeivontapäivässä kokkailtiin taatelikakkua Valion reseptillä. Sähelsin joululeivontapäivänä sen verran ahkerasti pitkin vihreää Vihervaaraa, etten juuri itse osallistunut leivontakarkeloihin, mutta katsoin kyllä tarkasti vierestä mm. taatelikakun valmistumista. En voinut uskoa, että niin mystisestä ja oudon värisestä taikinasta saisi aikaan jotain niin hyvää, mitä lopputulos lopulta oli.

glögi-taatelikakku

Ostaessani muutamaa päivää ennen leidien joululeivontapäivää kaupasta aineksia kaikkiin kokattaviin resepteihin, en löytänyt isosta marketista kivettömiä taateleita. Niinpä ostin kivellisiä. Mutta onneksi ostin, kyseiset taatelit olivat niin tuoreita, ettei niihin voinut melkein koskea. Taatelit valehtelematta sulivat suuhun, ja ystäväni saivat puristettua kivet kuin itsestään taateleiden sisältä ennen kakkutaikinan tekoa. Jos siis päädyt (suosittelen isosti) kokkaamaan taatelikakkua, yritä saada käsiisi mahdollisimman tuoreita taateleita. Uskon, että niillä on lopputuloksen pehmeyden ja makeuden kanssa ainakin jotain tekemistä.

glögi-taatelikakku

Meidän komea taatelikakkumme piti joulun hengessä sisällään glögiä. En tiedä, käyttääkö Leipomo Keisari samaa kikkaa omissa taatelikakuissaan, mutta jos eivät käytä, niin kannattaisi alkaa käyttää. Glögillä taatelikakkuun saa helposti oman makuvivahteen riippuen käytetystä glögistä. Minulla olisi ollut iso kasa maustettuja alkoholillisia glögejä kotona, mutta vatsassa kasvava pieni ihme sai minut kuitenkin valitsemaan kakkuun alkoholittoman glögin, ihan vain varmuuden varoiksi. Kakkuun lurahti Blossan alkoholitonta glögiä (*saatu blogin kautta), jota käytin myös glögi-suklaajuomaan saman illan aikana. Tämä runsas sekä täyteläinen glögi maistuu glögiltä, ja se toi kakkuun pienen ripauksen lisää joulun fiilistä. Suosittelen kokeilemaan!

glögi-taatelikakku

Me tuplasimme ystävieni kanssa alla olevan reseptin, jotta taikinaa riitti yhteen isoon ja kahteen pieneen taatelikakkuun. Kuvissa näkyvä Orthexin torvivuoka (*saatu blogin kautta) on kooltaan 1,8 litraa, ja alla olevilla aineksilla syntyy kyseisen vuoan kokoinen taikina.

Taatelikakku

1,8 litran torvivuoan kokoinen taikina

  •  1 pak (250 g) (kivettömiä) taateleita
  • 2 dl Blossan alkoholitonta glögiä
  • 1 dl sokeria
  • 200 g voita
  • 2 kpl luomu kananmunia
  • 1 prk (200 g) kermaviiliä
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 4 dl vehnäjauhoja

Vuokaan

  • korppujauhoja
  • öljyä/voita

1. Aloita kakun valmistaminen keittämällä taateleita miedolla lämmöllä kannen alla glögissä. Mikäli taateleissa on kivet, poista ne ennen keittämistä. Sekoita välillä. Keitä kunnes taatelit soseutuvat, noin 15 minuuttia taateleista riippuen. Hienonna tarvittaessa vielä sauvasekoittimella. Meidän käyttämämme taatelit olivat niin kypsiä ja pehmeitä, ettei sauvasekoittimella tehnyt mitään. Hieman kuivemmat taatelit voi olla hyvä mörssätä sauvasekoittimella tasaiseksi.

2. Lisää sokeri. Sekoita huoneenlämpöinen, pehmeä voi vähän jäähtyneeseen seokseen. Lisää kananmunat, sekoita tasaiseksi esim. puuhaarukalla. Lisää kermaviili sekä viimeisenä kuivat aineet.

3. Kaada kakkutaikina huolella voideltuun ja korppujauhotettuun 1,8 litran torvivuokaan.

4. Paista kakkua uunin alimmalla paistotasolla 175 asteessa noin 60 min. Peitä kakku leivinpaperilla, kun paistoaikaa on jäljellä 15 – 20 min, ettei pinta tummu liikaa.

5. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ennen kumoamista. Ripota halutessasi taatelikakun pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

Vinkki!

Kakku kestää hyvin myös pakastamista, joten niitä voi leipoa valmiiksi vaikkapa tusinan verran, ja napata aina yhden mukaan joulun alla sukulaisiin lähtöä varten.

glögi-taatelikakku

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 14. luukut!

Vuoden 2011 14. luukku: Joulukoristeet

Vuoden 2012 14. luukku: Joulukoristeet sekä söde asu

Vuoden 2015 14. luukku: Näin ne granaattiomenat perataan