Alkoholiton juhannus vauvan kanssa & arvonta

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy

Koko odotusaika oli luonnollisesti alkoholiton. Vaikeuksia tuo aika ei tuottanut, taisin olla lisäksi sen verran tylsä, etten oikeastaan himoinnut raskausaikana mitään kiellettyjä ruoka-aineita. Jouluna tosin harmitti kun emme voineet ostaa joulupöytään kylmäsavustettua lohta, mutta ne himot oli siinä. Edes sushin perään en raskausaikana osannut itkeä.

No sitten pieni ihme putkahti maailmaan ja alkoi imetys, joka onneksi lähti käyntiin ja alkusekoilujen jälkeen toimii edelleen. Meillä on menty täysimetyksellä, ja salaisena haaveenani olisi saada 6 kk täysimetystä onnistumaan. Paineita en tuosta ajasta ota, katson ensin 4 kk asti ja sitten päätetään jatkosta. Pieni ihme kasvaa pelkillä maitobaarin antimilla oikein hyvin (3 kk neuvolassa vaaka näytti lähes grammalleen 7 kiloa), joten senkään vuoksi korvikkeelle taikka kiinteiden aloitukselle ei ole juuri nyt mitään tarvetta.

Koska pieni ihme on täysimetyksellä, pitää mun jo ihan imetyksen takia olla edelleen alkoholin kanssa tarkkana. Annoksen tai kaksi voin silloin tällöin nauttia ilman tunnon tuskia, mutta silloinkin pyrimme siihen, että toinen meistä vanhemmista on vesiselvä. Vauvan käsittely on meille molemmille kuitenkin vielä niin uutta, että on turha ottaa ylimääräisiä riskejä sen kanssa, että pari skumppalasia hujahtaisikin päähän, jonka seurauksena omat (tai isän) reaktiot hidastuisivat, jolloin vauvan hoito ei onnistuisikaan kuten selvinpäin. Jos jotain tapahtuisi, ei sitä voisi antaa itselle koskaan anteeksi.

Olen lisäksi lukenut, että pieni vauva tunnistaa vanhempiensa tuoksun, ja se toimii tutun sylin sekä äänen tavoin rauhoittavana tekijänä. Alkoholi muuttaa tuota tuttua ja turvallista tuoksua, ja sekin voi aiheuttaa pienelle vauvalle turhaa sekaannusta.

Näillä viitesanoilla voidaankin sitten hypätä meidän hieman erilaiseen juhannukseen!

Meidän entiset juhannukset eivät ole läheskään aina pitäneet sisällään perinteistä mökkiviikonloppua järvimaisemineen. Ollaan me joku juhannus mökilläkin oltu, mutta yleensä ollaan grillailtu ihan kotipihalla kaverien kanssa taikka istuttu iltaa vanhempieni luona. Saunaankaan ei olla usein jaksettu mennä, mutta alkoholia on kyllä aina pöydässä ollut. Eihän sitä keskikesän juhlaa ilman skumppaa voi viettää. Eihän?

Tämän vuotinen juhannus poikkesi entisistä ihan jokaisella mahdollisella tavalla:

  • meillä oli sylissämme 3-kuukautinen pieni poika
  • olimme matkustamassa Naantalin Muumimaailmaan ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa
  • Horatio vietiin hoitoon koko pitkäksi viikonlopuksi
  • yövyimme hotellissa Turussa vauva mukanamme
  • alkoholia en nauttinut tipan tippaa

Vaikka alkoholia ei sisuksiini mennytkään, skumppaa kyllä join! Nimittäin alkoholitonta Henkell Alkoholfrei Sparkling Blanc -kuohujuomaa. Kyllä keskikesän juhlan aikaan täytyy pari lasia skumppaa saada – oli sitten raskaana taikka imetti.

Ensimmäiset kippistelyt kesälle tehtiin Muumimaailmassa juhannustanssien aikaan. Juhannussalko oli nostettu pystyyn keskelle Muumimaailmaa, ja kaikki muumihahmot hakivat lapsia tanssimaan, samalla kun me kippistelimme kätevillä Henkellin piccolo -pikkupulloilla iloista tanssia katsellen. Pieni ihme nukkui vaunuissa, eikä päässyt katsomaan hassuja muumeja tanssin pyörteissä, mutta ehkä hän pääsee osallistumaan tansseihin jo ensi juhannuksena. Voin nimittäin kertoa tuhannen taalan vinkin: Muumimaailmassa on kohtuullisen rauhallista juhannuksena! Näin ei kuulemma loppukesästä enää ole.

Muumimaailma, Naantali sekä Turku jätettiin taakse lauantaina, kun kotimatkamme alkoi. Kotona koko porukka oli enemmän ja vähemmän väsyneitä ja painuimmekin pehkuihin suhteellisen aikaisin.

Sunnuntaina olikin sitten aika suunnistaa vanhempieni luokse viettämään juhannuksen rippeitä. Horatio tuli meitä häntä heiluen vastaan, ja pian grillikin saatiin kuumenemaan. Keittiössä kiehui kotimaiset uudet perunat, teimme äitini kanssa lihojen kaveriksi kevyttä salaattia ja herra Longfield kaivoi tuliaiskasseista mm. isot pullot alkoholitonta kuoharia esiin.

Ja niin sitä päästiin taas kippistelemään kesälle, joka tulee totisesti olemaan meidän osalta hyvin erilainen kuin koskaan ennen. Ilokseni voin kuitenkin kertoa teille kaikille, että pienen ihmeen koliikki on päättynyt! Se loppui kuin seinään juhannusviikolla, sen kammottavan 8 päivän jälkeen, jonka vietin pikkuisen kanssa kahdestaan. Meillä asustaa nykyisin hurjasti jokelteleva ja hymyilevä poika. Ja voin rehellisesti sanoa, että olen vihdoin nauttinut hänen seurastaan vuorokauden ympäri. Olipahan totisesti aloitus vauva-arjelle, mutta saatiinhan se vaaleansininen vauvakupla vihdoinkin myös vihreään Vihervaaraan.

Lisäksi herra Longfieldin loma alkaa tänään, joten tässähän on monen monta asiaa jolle pitäisi kippistää. Ja mehän kippistetään! Jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa Henkellin alkoholitonta skumppaa, ja kunhan herra saapuu töistä kotiin, pitää meidän ehdottomasti kilistellä herran loman kunniaksi! Samalla voidaan hörpätä isot kulaukset pienen ihmeen koliikin päättymiselle!

Näin mukavien kesäisten tunnelmien lomassa arvomme teidän lukijoiden kesken kuuden kappaleen pullosetin (á 0,75 l) Henkell Alkoholfrei Sparkling Blanc -kuohujuomaa! Teidän pitäisi kommentoida tähän postaukseen mille te tulette tänä kesänä kippistelemään yhdessä ystävien taikka perheen kesken. Vastausaikaa on ensi viikon tiistaihin asti, eli kommentit tulee jättää viimeistään tiistaina 4.7.2017 Muistakaa jättää myös sähköpostiosoitteenne, jotta voin ottaa voittajaan yhteyttä heti keskiviikkona kun olemme saaneet arvonnan suoritettua. Arvottavan paketin arvo on noin 38 euroa (6 * 0,75 l plo).

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy