Herra Longfield työmatkailee: Vuoden yöt numeroina

Moxcel, Herra Longfield tässä.

Jos olette siellä ruudun toisessa päässä näitä blogin juttuja lueskelleet, olette ehkä saattaneet rivien välistä bongata ajoittaisia huomioita minun viimeaikaisten työmatkojen lukumäärästä. Niitä on nimittäin tuntunut sekä minun että Hulinkin mielestä olevan tässä viime aikoina vähän normaalia enemmän, suoraan sanottuna vähän liikaakin.

qatar7

Koska tilastot on kivoja, tein vuoden ajalta exceliin oikein listan että missä maissa ja kaupungeissa olen öitäni viettänytkään. Työmatkojen lisäksi setvin ja muistelin myös ihan omakivamatkojenkin takia muualla kuin kotona vietettyjä öitä, koska aloin miettimään että olenkohan ollut kokonaisuudessa enemmän öitä poissa kuin kotona. Aikaväliksi oli pakko ottaa 19.6.2015 – 19.6.2016, koska tuolloin sain listaukseen mukaan viime kesän Italian omakivareissun kaikki jännät kohteet, ja vielä pari yötä tämänvuotisesta Sveitsi-reissustakin.

italy firenze (18)

Muualla kuin kotona vietetyiden öiden maalistasta tuli tämmönen:

Matkayöt

Yli puolet vuoden 365 yöstä olen siis sentään ihan kotona kuitenkin viettänyt. Tuosta 166 muualla vietetyn yön kokonaissaldosta 35 kpl on ollut omakivamatkailua, joten työmatkaöiden määräksi tuosta jää 131. Siinä on kyllä mielestäni jo pikkasen liikaa, yli kolmasosan koko vuodesta oon herännyt jostain kummasta mestasta työmatkailun takia. Siihen kun vielä laittaa tuon rapean kuukauden omakivamatkailuöitä, niin ei paljoa jää puuttumaan siitä että olisi puolet vuodesta herännyt himasta, ja puolet jossain muualla. Mutta koti kuitenkin niukasti voitti muun maailman.

Kaupungeittain matkayöt jakaantuivat seuraavasti. Punaisella merkatut paikat on olleet työmatkakohteita, vihreällä taas omakivamatkojen jutskia:

Matkapaikat

Kaupunkien top5-listan muodostavat Qatarin Doha (28 yötä), Pakistanin Kasur (24), Suomen Varkaus (17) ja Espanjan Vigo (13) sekä Pontevedra (10). Omakivamatkojen ajan eniten öitä vietin Luostolla (7) ja Italian Bucinessa (6), muuten omakivamatkayöt oli yhden tai kahden yön visiittejä. Kuusi yötä vietin myös jossain päin maapalloa liikkuen, neljä lentokoneen kyydissä koomaillen ja kaksi Helsingin ja Tukholman väliä seilaavassa laivassa.

pakistan16

Ikimuistoisempien öiden joukkoon pääsee parin viikon pakistanilaisessa kontissa vietetyn rupeaman jälkeinen kotimatka, jonka aikana vietin ensimmäisen yön puoliksi Lahoressa ja puoliksi Lahoren lentokentällä seisoskelevassa lentokoneessa, ja sen jälkeisen yön vielä Qatarin Dohan lentokentällä nuokkuen. Tuon parin vuorokauden mittaisen kohtalaisen rasittavan matkan jälkeen lähdin vielä suoraan ruotsinlaivalle pariksi melko vähäunisiksi jääneeksi yöksi, ja sieltä kotiin päästyäni lähdin yhden kotona vietetyn yön jälkeen Espanjaan. Siinä kohtaa vähän mietitytti että onko missään mitään järkeä.

pakistan17

Lentokoneissa ja pakistanilaisissa konteissa vietettyjen öiden vastapainoksi on toki ollut sitten öitä oikein tasokkaissakin paikoissa, Qatarin Dohan luksuspilvenpiirtäjähotellit oli näistä varmaan hulppeimmat. Englannin Chesterissäkin oli melko päheä hotelli, ja oikeastaan Pakistania ja lentokoneita ja -kenttiä lukuun ottamatta kaikki nuo muutkin työmatkayösijat ovat olleet oikein hyviä ja inhimillisiä paikkoja kaikki.

Qatar, Doha

Euroopan ulkopuolisia matkoja oli vuoden aikana yhteensä 8 kpl, Qatarissa kävin 4 kertaa, Pakistanissa kahdesti ja USA:ssakin kahdesti. USA:n kahdella matkalla onnistuin jotenkin ripottelemaan yöni viiteen eri osavaltioon, Etelä-Carolinan Hartsvillessä tuli tuolla puolen Atlanttia vietettyä eniten öitä. Siellä myös ekan kerran oikein tosissani sairastuin kesken työmatkailun, kun sain jonkun ihme kuumetaudin itseeni iskostettua, se ei ollut kauhean mukavaa. Kuten ei ollut sitten se toinenkaan kerta, joka tuli melko pian sen ensimmäisen kerran jälkeen; Pakistanin kontissa vietetty oksenteluvuorokausi ei ollut sekään kaikkein hohdokkain hetki elämässä.

pakistan2työmatka usa new york (7)

Omakivamatkailun takia muualla vietetyt yöt ovat kaikki olleet pelkästään mukavia, Italiassa kaikki käydyt kohteet oli huikeita mestoja, ja ihan mukavasti on vuoden aikana näköjään tullut piipahdeltua ympäri koti-Suomeakin. Kahta laiva- ja yhtä Tampere-yötä lukuunottamatta Huli on ollut kaikilla näillä omakivamatkoilla mukana, which is nice.

venetsia14_c_matka_

Semmonen tilastokatsaus tällä kertaa. Matkailu avartaa, sanotaan jossain, ja kyllähän se sitä tekee, mutta toisinaan oon huomannut että sellainenkin jostain bongaamani mietelause kuin ”Matkailu v*tuttaa” pitää kyllä sekin joskus aika hyvin paikkansa – ainakin jos tuon ajatelman ekaan sanaan lisäisi vielä etuliitteen ”Työ”. Mutta onneksi ei kuitenkaan ihan aina!

bali nusa lembongan devils tears (7)

Jaakkolan porotila Luostolla

Moro, Herra Longfield täällä.

Lapin lomareissumme aikana hortoilimme eräs päivä Luoston lähellä sijaitsevalla Jaakkolan porotilalle tutustumaan porotilan toimintaan, ja tietty toiveissa oli myös päästä ihmettelemään niitä poroja ihan näppituntumalta. Porotilalle täytyi soittaa ja sopia vierailuajasta, sinne ei ihan ex tempore sovi paukahtaa pihalle, koska porotila on paitsi Jaakkolan perheen työpaikka, myös koti, ja vierailuja varten täytyy aina tilalla tehdä pieniä valmisteluja.

Jaakkolan porotila2

Meidät otti tilalla vastaan reipas kesä- tai siis talvityöläinen, ja ensi töiksemme kävelimme oppaamme ja isojen jäkäläpussien kanssa sisään poroaitaukseen. Porot tulivat tottuneesti meidän pussit kädessä tönöttävien turistien luokse, ja rauhallisesti odottelivat että saivat meiltä jäkälänpalasia narskuteltavakseen. Opastyttö samalla kertoili meille porojen hoidosta ja esitteli muutamia tilan poroja nimeltä. Laumassa on selvä hierarkia, ja kovimmat sarvipäät tulivat nytkin ensimmäisinä hakemaan turisteilta jäkälät, ja hierarkiassa alempana olevat joutuivat katselemaan sivusta – jos joku vähän alempitasoinen yritti vaivihkaa hiipiä jäkälöitä hakemaan, pomoporot ajoivat ne heti tiehensä. Me kyllä yritettiin vähän pomoporoja huijata, ja teimme yksittäisiä pistohyökkäyksiä niiden alempiarvoistenkin porojen luokse jotta nekin saivat vähän jäkälää syödäkseen. Poronhoitajat toki pitävät tarkasti huolen siitä, että kaikki pahnanpohjimmaisetkin saavat päivittäiset ruoka-annoksensa syödäkseen, turistien jakama jäkälä on sitten vähän niinku ekstraa.

Jaakkolan porotila6

Kun jäkäläpussit oli tyhjät, vietiin meidät hienoon vieraskotaan, jossa tarjolla oli pannukahvia ja kampanisut. Eväitä särpiessämme katselimme kotaan viritetyllä videotykillä pientä esitelmää ja kuvakoostetta Jaakkolan porotilan historiasta ja nykyhetkestä, sekä yleisemminkin porojen hoitoon liittyvistä kommervenkeistä.

Minulla oli mielikuva, että porot ovat Lapissa vähän samanlaisessa asemassa kuin pyhät lehmät Intiassa, ja että niitä vaeltaa pitkin poikin Lappia valtoimenaan ihan hirveitä määriä. Liikenne ei välillä kulje kun porotokka on päättänyt pysähtyä ottamaan tirsat keskelle moottoritietä, ja lähes jokaisella aukealla pitäisi pystyä bongaamaan muutamia kymmeniä poroja jäkälää syömässä. Todellisuus ei ihan tätä mielikuvaa vastannut, mutta ei se kaikilta osin ihan täysin metsässäkään ollut.

Jaakkolan porotila1

Poro-powerpointin aikana kävi selväksi, että Lapissa ei itse asiassa ole lainkaan villejä poroja, joka ikinen poro mikä jossain päin lakeuksia vaeltaa, on jonkun omaisuutta. Kesäisin porot päästetään vapaaksi vaeltelemaan pitkin Lappia, mutta talveksi ne haetaan takaisin aitauksiinsa, ja se ei olekaan mikään ihan sormien napsautuksella tapahtuva juttu. Poronhoitajat yhteistuumin ajavat porot jollain ilveellä isoihin aitauksiin, ja sieltä sitten katsotaan että kuka poro on kenenkin, ja ne kuljetetaan talveksi omiin aitauksiinsa hengailemaan.

Se kuka poro kuuluu kenellekin, tarkistetaan porojen korvissa olevista merkeistä. Jokaisella poronomistajalla on oma yksilöllinen korvamerkkinsä, tyyliin että Seppo Kekkosen (nimi muutettu) poroilla on kolme viiltoa alakorvassa ja puoliympyrän muotoinen merkki korvan päässä, ja Kaarlo Kakkosen (nimi myöskin muutettu) poroilla taas on kaksi kolmion mallista merkkiä yläkorvassa ja yksi viilto alhaalla, ja niin edespäin. Porotilallisilla oli ennen pienet kirjaset mukanaan, joihin oli merkattu jokaisen poro-omistajan korvamerkit, ja sen avulla sitten katseltiin elikoiden korvista että onkos tää nyt Sepon vai Kaarlon poro, vaiko peräti Arto Länsmanin (nimeä ei muutettu, mutta en tiedä omistaako herra poroja) tai itsensä Joulupukin (nimeä ei muutettu, varmana omistaa poroja!) joka on tänne väärälle alueelle jotenkin onnistunut eksymään. Nykyisin pienet vihkot alkavat olla historiaa, ja korvamerkit löytyvät tietokannoista interwebistä. Koskakohan muuten joku tekee jonkun Korvamerkki-appsin, jonka avulla voi ottaa poron korvasta kuvan, ja laite sitten kertoo että tämä on Arton poro, ei sun.

Jaakkolan porotila3

Syksyisin tapahtuvan poroerotuksen lisäksi toinen iso hässäkkä on alkukesästä, kun uudet poronvasat otetaan kiinni ja niiden korvat merkitään, siinäkin saa käyttää luovuutta kun liukkaasti liikkuvia poronvasoja yritetään saada kiinni ja pidetyksi aloillaan sen aikaa että saavat jengimerkit korviinsa. Poronvasoja pitää myös tarkkailla että kenen poron vasa kukin on, ettei vaan käy niin että mennään merkitsemään Sepon poroksi Kaarlon poron vasa.

Porojen omistamisessa on hyvin tarkat säännöt ja määräykset, että kuinka monta poroa saa missäkin poroalueella – paliskunta taitaa olla semmosen alueen oikea nimi – olla, ja kuinka monta poroa kunkin paliskunnan poro-omistajilla saa omassa tokassaan olla. Määriä vahditaan tarkasti, ja voisi kuvitella että laskentojen aikana ja sen jälkeen käydään melko vakavahenkistäkin keskustelua poro-omistajien kesken että kuinka monta uutta elikkoa minulla saa olla ja miksen minä saa pitää neljää uutta kun Kaarlokin sai, ja on se tuolla naapuripaliskunnassa helppoa kun siellä ei ole tota tommosta Kekkosen Seppoa aina kiukuttelemassa, viime vuonna sait seitsemän uutta ja nyt siinä kehtaat kiukutella, mulla sitä paitsi kuoli viime kesänä kaksi poroa liikenneonnettomuuksissa niin voisit vähän miettiä hei.

Jaakkolan porotila5

Pohjois-Lapin saamelaisilla on kuulemma vähän eri säännöt ja löyhemmät kiintiöt porojensa kanssa. Siellä päin saamelaisilla oli vielä jokin aika sitten tapana matkustaa kesäisin porojen kanssa pitkin pientareita ja majoittua kotateltoissa siellä mihin porot kulloinkin pysähtyvät – nykyisin kun on moottorikelkkoja sun muuta apuvälineistöä, on tällainen täysipäiväinen poropaimentolaisuus päässyt saamelaistenkin parissa vähenemään. Ruotsin ja Norjan puolella saamelaisilla on jopa laissa määritetty yksinoikeus poronhoitoon, Suomessa ei tämmöstä lakia ole vaan poroja saa hoitaa vaikka ei olisikaan sellaista hienoa saamelaispukua, minkä väreistä ja raidoista näkee kaikki kantajansa perhesuhteet ja sukupuut ja lempiruoat ja Wifin salasanat, ja jollaisten omistajana on aina hermostuttava jos jossain päin maailmaa joku missi tai Lordi keikaroi ihan väärän värisessä saamelaispuvussa tai typerää informaatiota antavassa neljäntuulenhatussa. Lordiko muka olisi sukua Inarin Kekkosille sekä Nuorgamin Kakkosille, ja lohenmäti kaurapuurossa on miehen lempiruokaa, tämä on väärin ja kaikki on kiellettävä heti!

Jaakkolan porotila4

Esitelmässä kävi myös ilmi, että työläiden poroerottelujen lisäksi ainakin Jaakkolan porotilan väki käy kesäisin Keski-Suomessa asti keräämässä poroille jäkälää. Jäkälä on porojen suurta herkkua ja talviaikana myös tärkein ravinnon lähde, ja sen avulla saadaan myös porot ja turistit tutustumaan toisiinsa lähemmin. Ei ole siis mitään ruusuilla tanssimista porojen hoito, vaan kovaa ympärivuotista työtä.

Jaakkolan porotila8

Muiden paikallisten kanssa poroista juteltaessa pystyi rivien välistä lukemaan, että poroista on ainakin tietyille elinkeinoharjoittajille riesaakin, muutama ihan suoraan sanoi senkin että kesäisin on todella ärsyttävää kun ne porot tosiaan joskus jumittavat autoteillä. Moottorikelkka-ajelullamme opas kertoi, että vaikka porot teoriassa kerätään aina talveksi aitauksiin, ei niitä kaikkia aina saada kuitenkaan kiinni, tai joku saattaa aitauksista päästä karkuun. Ja koska ne on niin tottuneita kuulemaan moottorikelkan ääniä ennen kuin saavat ruokaa, karanneet porot hakeutuvat usein hengailemaan moottorikelkkareittien varrelle. Muutamia kertoja on kuulemma tullut vastaan tilanteita, jolloin kelkkareitin keskellä on maata nököttänyt karkuriporo, eikä sitä sitten saa siitä hevillä siirrettyä, porot kun eivät ole moksiskaan jos moottorikelkkaa revittämällä yrittää ne saada liikkelle.

Jaakkolan porotila7

Tottahan se varmaan on, että poroista on pientä riesaakin, mutta kyllähän porot ja poronhoito kuuluvat ainakin minusta melko keskeisenä osana koko Suomen meininkiin, joten porot laiduntakoot normaaliin tapaan kesäisin pitkin Lappia. Paikalliset ei varmaan viidenkymmenen kerran jälkeen enää kauheasti jaksa tien vallannutta porotokkaa ihastella, mutta turisteja ei varmana haittaa, jos matka tyssää siihen kun porohuligaanit ovat tien vallanneet. Mekin Hulin kanssa välillä autolla ajaessa oikein toivottiin että tulisipa nyt jostain vastaan porojengi, jonka seassa voisi tietä pitkin madella ja ottaa jonnekin Snapgrammiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Koska oli talvi, ei loppupeleissä nähty poroja kuin vain porotilojen aitauksien sisällä, täytyy siis varmaan tulla joskus kesäaikaan takaisin!

Ratia Ranchin ylämaankarjan vasikoita moikkaamaassa

Muistatteko vielä upeat Ratia Ranchin karvalehmät, joita kävimme herra Longfieldin kanssa moikkaamassa viime kesänä Monninkylässä Askolassa? Tuolloin kerroin, että maatilan pitäjät, Asmo ja Johanna, ovat loppuvuoden puolella saamassa ensimmäiset luomuleimalla hyväksytyt tuotteensa ulos markkinoille, ja niin myös tapahtui! Meille kävi niin upea tuuri, että saimme osallistua ensimmäiseen lihatilaukseen, ja eräänä sateisena syyspäivänä karautin autoni Vantaan Ikean parkkipaikalle, josta noudin ison kassin ensiluokkaista ylämaankarjan lihaa.

Elämä tilalla on jatkunut syksyn kautta talven koviin pakkasiin, ja kevään kautta uuteen kesään. Talven aikana noin viisikymmenpäinen luomuylämaankarjalauma on saanut mm. uusia tiloja, jonka lisäksi sekä Asmo että Johanna ovat painaneet paljon hommia tämän keväisten vasikoiden parissa.

Siitossonni Falcon on tällä hetkellä vielä hetkeksi erotettu emolehmistä sekä kevään vasikoista, jotta uusiin petipuuhiin ei ryhdyttäisi ihan vielä. Tämä siitä syystä, että vasikoiden syntymä ei ajoittuisi aivan niin aikaiseen kevääseen kuin tänä vuonna. Tänä keväänä vasikoiden poikimisaika kesti noin 1,5 kuukautta, ja voin uskoa, että töitä on riittänyt maatilalla tuona aikana ihan hurjasti. Jokaisen vasikan syntymä on varmasti upea ja ainutlaatuinen tapahtuma, joka vaatii tarkkaavaisuutta sekä ripauksen onneakin.

  Ratia ranch_highlandcattle3

Me karautimme viime perjantaina Itä-Uudellemaalle moikkaamaan Johannaa sekä rapsuttelemaan kevään söpöjä uusia vasikoita. Samalla noudimme uusimman lihatilauksemme – nyt pakastimessa on myös monta kiloa luomuylämaankarjanjauhelihaa, josta kokkaamme varmasti bloginkin puolelle jotain herkkuja. Mikä on teidän jauhelihaherkku? Itse ajattelin tehdä pakastimen lihoista ainakin perinteistä makaronilaatikkoa, äidin reseptillä tietenkin.

Ratia ranch_highlandcattle3

Pääsimme tänäkin vuonna Johannan kanssa emolehmien sekä vasikoiden aitaukseen. Viime kesänä olimme vierailulla hieman myöhemmin kesällä ja vasikat olivat tuolloin jo ehtineet hieman tottua ihmisiin. Mutta kyllä näin alkukesästäkin löytyi jo muutama utelias vasikka, jotka tulivat ensiksi varovasti nuuhkimaan ja pian sen jälkeen annettiin jo karhean märkiä pusuja isolla kielellä! Pusuja sai ensin maistaa herra Longfield, joka sai kyllä napattua tän kesän hellyyttävimmät selfiet itsestään ja noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista. Katsokaa nyt, eikö ole jo melkein liian sokerisia kuvia?

Ratia ranch_highlandcattle3

Ratia ranch_highlandcattle3

Laitumella köpöttelyn päätteeksi joimme vielä teet, ennen kuin lähdimme kotia kohti. Johanna lähetti Horatiollekin tervehdyksen. Meidän pikku prinssi sai kolme isoa haikkujen jalkaluuta (älkää kysykö mikä luu), jossa oli vielä maistuvia kalvoja ja vähän lihaakin jäljellä. Voitte varmaan uskoa kuinka paljon Horatio sekosi kun tulimme säkkien kanssa kotiin ja anoimme jässikälle yhden luista. Jestas, sellaista touhotusta ja intoa ei ole ennen Horatiosta irronnutkaan! Luu on Horation suurin saalis. Olisi ehkä pitänyt antaa ensimmäinen luu sille vasta ensi viikolla kun meidän pikku prinssi täyttää yhden vuoden! Nähtäväksi jää minkä lahjan Horatiolle keksin..

Lopuksi on vielä pakko mainita, että Ratia Ranchilla järjestetään
lauantaina 18.6.2016 avoimet ovat kello 11-15!

Menkää ihmeessä paikalle! Johanna kertoi, että avoimien ovien aikaan on mahdollista tutustua tilan elämään, ihailla Johannan ottamia upeita kuvia haikuista sekä maistella miltä se haikkujen luomuliha nyt sitten maistuu. Me ei valitettavasti päästä itse avoimiin oviin mukaan, mutta voimme molemmat lämpimästi suositella vierailua Monninkylässä. Linkin takaa löytyy Facebookin tapahtumakutsu Avoimiin oviin. Laittakaa ihmeessä kalentereihinne ylös!

Six Word Memoirs

En tiedä oletteko te törmänneet jossain välissä Six Word Memoirsiin. Kaikki lähti liikkeelle tosi kauan sitten, kun Ernest Hemingway keksi vedonlyönnin tuloksena kuuden sanan tarinan, jota on tituleerattu mm. Hemingwayn parhaaksi teokseksi. Itse olen lukenut Hemignwayltä yhden ainoan teoksen, Vanhus ja Meri, josta pidin sen oudoista ”Minä rakastan sinua, kala” -jutuista huolimatta. Mutta kyllä osasi Hemingway ujuttaa vain kuuteenkin sanaan aika paljon, vai mitä mieltä te olette. Osu ja upposi tämäkin.

For sale: baby shoes, never used.

Hemingway on innoittanut monia muitakin keksimään omia kuuden sanan tarinoitaan. Ylioppilaslehti on tehnyt oman koosteensa suomalaisten kirjoittajien kuuden sanan novelleista, jonka lisäksi aiheesta on tehty myös kirja, jonne julkisuudenhenkilöt ovat raapustaneet omat elämäkertansa – vain kuudella sanalla.

Aiheesti juteltiin menneellä viikolla myös Radio Aallon Dynastiassa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Minäkin halusin paketoida oman, tähän astisen elämäni kuudella sanalla.

Me olemme tehneet kodin. Tulevaisuus, tule!

Turha kai sitä on enempää alkaa selittää. Siinähän se lukee, mustaa valkoisella.

Tartu sinäkin haasteeseen, minkälainen on sinun kuuden sanan elämänkertasi?

pssst. Herra Longfield keksi myös oman elämäkertansa:

Olipa kerran minä. Sen pituinen se.

lumi

Aurinkoenergia: onko siinä nyt sitä järkeä vai ei?

Moff, Herra Longfield tässä.

Tässä kuluvan vuoden aikana olen päässyt kirjoittelemaan aurinkovoimasta ja sähköstä sun muusta jännittävästä. Nämä hölinäni ovat kirvoittaneet oikeastaan yllättävänkin paljon kommentteja ja mielipiteitä tänne blogiin, facebookiin sun muualle, pari kertaa olen oikein naamatustenkin päässyt asioista horisemaan ihmisten kanssa.

Syy postauksien kirjoittamiseen oli alunperin se, että Helen – eli entinen Helsingin Energia – on kovaa vauhtia vääntämässä itsestään Suomen ja varmaan piakkoin Pohjoismaidenkin isointa aurinkoenergian tuottajaa, ja he tahtoivat tällaiseen blogiyhteistyöhönkin asian tiimoilta ryhtyä, jotta aurinkoenergiasta heräisi keskustelua ja tietoisuus aiheesta lisääntyisi. Minusta oli Heleniltä alun alkujaan jo ihan rohkeaa hyväksyä minutkin heidän aurinkoenergiaprojekteistaan kirjoittamaan, vaikka ilmoitin että olen aurinkoenergiaan hyvin skeptisesti suhtautuva, energia-alalla insinöörin/konsultin hommia tekevä tyyppi, ja että tahtoisin tylsän insinöörimäisesti, faktoihin paneutuen ja objektiivisesti aiheesta kirjoittaa. Mutta niin vain sieltä tuli vihreää valoa että sen kun kirjoitat, ei paljoa pelota.

sun

Postaussarjan neljättä ja samalla viimeistä postausta varten Helenin oli tarkoitus viedä meidät blogikirjoittelijat katsomaan upouutta Kivikkoon valmistuvaa Helenin toista aurinkovoimalaa, ja samalla reissulla olisimme saaneet naamatusten kysellä Helenin edustajilta kiperiä kysymyksiä. Valitettavasti en omien työhässäköideni takia vierailulle sitten päässytkään, mutta Helen suostui järjestämään ihan minua varten oman pikku kysely/juttelutuokion toimistollaan. Keräilin edellisistä postauksista heränneistä keskusteluista, kommenteista sekä oman pääkoppapuuroni pyörimisen aiheuttamista ajatuksista viiden melko hyökkäävänkin kysymyksen patterin, jonka sitten Helenin viisaille ihmisille pääsin esittämään. Seuraavaksi siis seuraisi omien mölinöideni ja pohdintojeni lisäksi ihan oikeaa ja timantinkovaa faktaa Helenin viisailta ihmisiltä! Kysymykseni, ja Helenin väeltä saamani vastaukset olivat seuraavanlaisia.

1. Tekeekö aurinkopaneeleilla talvikuukausina mitään, kun auringonvalo on vähäistä ja paneelit on mahdollisesti lumen alla?

Talvikuukausina, kun auringonvalo on vähäistä, aurinkopaneeleiden tuottama sähköteho on kieltämättä hyvin pieni. Saman asian näkee suoraan Helenin sivuiltakin löytyvistä taulukoista, joissa kuvataan insinöörimäisen tarkasti sähköenergian mittaustulokset, joita jo pystytetty Suvilahden aurinkovoimala joka päivä suoltaa. Mitään ei piilotella tai kaunistella, mistä minä kovasti tylsänä insinöörinä tykkään. Paneeleita ei itse asiassa tulla talvisin edes puhdistamaan lumesta, koska puhdistamisessa on olemassa vaara, että paneelit saattavat mennä vahingossa rikki jos niiden seassa joku Osmo heiluu lumikolan kanssa harva se päivä. Tämä riski yhdessä puhdistuksesta muutenkin aiheutuvien kulujen kanssa on Helenin laskujen mukaan suurempi kuin puhdistuksen avulla talvisin tuotettavan aurinkoenergian määrän lisäämisen aiheuttama tuotto olisi.

Kesällä paneelit sitten tuuttaavatkin sähköä sitäkin enemmän, koska vastavuoroisesti kesällä aurinko hengailee Suomen kesätaivaalla pitkiä aikoja, eikä puhdistusongelmaakaan kesäisin ole. Kun katsellaan Helenin antamia aurinkoenergian vuosituottolukemia, onkin syytä muistaa, että ne ovat keskiarvolukemia koko vuoden ajalta: talvisin tuotto on paljon pienempää, ja kesäisin paljon suurempaa kuin vuosittainen keskiarvolukema.

sun

2. Onko Helenillä kehitteillä mitään ratkaisua sähkön varastointia koskien (akkuja ym.) joilla voisi tasata esim. tuuli- ja aurinkosähkön epäsäännöllisestä tuotannosta aiheutuvia tuotantomuutoksia?

Tämä sähkönvarastointiin liittyvä ongelma on yksi suurimmista esteistä, joka vielä tätä nykyä aiheuttaa ongelmia esim. tuuli- ja aurinkosähkön kaltaisiin epäsäännöllisiin ja hankalasti säädettävissä oleviin energiantuotantomuotoihin. Tätä asiaahan sivuttiin jo täällä meidän blogissammekin aurinkoenergiapostaussarjan ensimmäisessä osassa. Teknologia on vielä toistaiseksi sillä tasolla, että sähkön varastoinnista ei saa mitenkään kustannustehokasta nykyisillä sähkön ja energian hinnoilla. Tämä ei silti Heleniä lannista, vaan he ovat toteuttamassa Suvilahteen Pohjoismaiden suurinta sähkövarastoa. Kuulostaa melko massiiviselta, eikö vain? Sähkövarasto on pelkistetysti hemmetin iso akku, johon voi ladata sähköä ja purkaa sitä tarvittaessa. Tämä Helenin Pohjoismaiden suurin sähkövarasto pystyy lataamaan tai purkamaan 600 kWh määrän sähköä puolen tunnin ajan, ja tulee maksamaan Helenille noin 2 miljoonaa euroa. Määränä tuo puolen tunnin kertaluontoinen 600 kWh (tai pidempiaikainen mutta vähäisempi sähkömäärä) on valitettavasti sen verran pieni, että sillä ei pysty esim. vuorokausivaihtelun aiheuttamia sähköntuotanto ja -kulutuseroja tasaamaan mitenkään. Itse asiassa Helen on alustavasti laskenut, että vaikka kaikki sujuisikin ihan nappiin, ja uutta hienoa sähkövarastoa voitaisiin käyttää sähköntuotannon ja -kulutuksen erojen tasaamisen lisäksi myös häiriöreservikäyttöön, siitä saatava rahallinen tuotto riittää siltikin vain niukasti maksamaan itsensä takaisin ennen kuin sähkövaraston käyttöikä tulee täyteen. Mutta Helen silti kokee, että on tärkeää panostaa teknologian kehitykseen, jossa tämänkin sähkövaraston rakentaminen ja käytön seuraaminen tulee väistämättä auttamaan. Varastoa siis tullaan toki sen valmistuttua käyttämään ihan tosissaan sähköntuotannon apuna, mutta lähinnä tämä Pohjoismaiden suurin sähkövarastokin tehdään vielä tutkimus- ja kehitystyötä silmälläpitäen.

3. Miten Helenin sähköntuotanto nykyisin reagoi jos esim. aurinkoisena päivänä Helsinki menee pilveen, ja aurinkovoimaloiden tuotto yhtäkkiä tipahtaa nopeasti? Kuinka suuren sähköntuotantoromahduksen kyseinen tilanne aiheuttaa?

Helenillä on Kellosaaressa varavoimalaitos, jonka käynnistämiseen menee joitakin minuutteja, ja lisäksi Helen pystyy myös pelaamaan omaa sähkönkulutustaan väliaikaisesti pienentämällä ja kasvattamalla, ja siten tasaamaan sähköntuotannossa esiintyviä häiriöitä. Tosin Helenin nykyisten aurinkovoimaloiden tuotannot ovat vielä niin pieniä verrattuna Helenin kokonaissähköntuotantoon, että häiriöistä johtuvat muutokset auringonsähköntuotantoon ovat kokonaiskuvassa sen verran olemattomia, että niitä ei käytännössä edes havaita, eivätkä siten vaadi mitään ihmeellisiä säätökommervenkkejä. Toki tilanne voi muuttua, mikäli Helen pääsee yhä lisäämään aurinkosähkötuotantoaan tulevaisuudessa – isompi määrä aurinkosähköä tarkoittaisi isompia häiriöitäkin, ja tällöin esimerkiksi sähkövaraston antama tuki sähköntuotannon säätöön olisi hyvinkin käyttökelpoista.

sun

4. Onko Helen valmis tekemään niin paljon aurinkovoimaloita kuin kysyntää riittää? Ja jos on, onko aurinkovoimaloiden rakentaminen ja paneeleiden ”vuokraaminen” taloudellisesti kannattavaa Helenille, vai onko kyseessä vain markkinointi-/maailmanpelastustemppu?

Helen tahtoisi jo olemassaolevan Suvilahden ja piakkoin valmistuvan Kivikon aurinkovoimalankin jälkeen vielä kovasti omaa aurinkosähkötuotantoaan yhä lisätä, ja on sitoutunut rakentamaan vaikka 10 miljoonaa aurinkopaneelia lisää mikäli asiakkaat niitä niin monta tahtovat! Aurinkopaneeleiden rakentaminen ja vuokraaminen on itse asiassa hinnoiteltu siten, että vuokrauksesta saatavilla tuotoilla pystytään juuri ja juuri korvaamaan voimaloiden rakentamis- ja ylläpitokustannukset; käytännössä siis Helen ei tee yhtään voittoa paneeleillaan, oikeastaan päinvastoin: mikäli esim. aurinkosähkön myyntiin, markkinointiin sun muuhun oheistoimintaan (kuten vaikkapa niiden moneen kertaan hehkuttamieni Helenin aurinkovoimanettisivujen ylläpitoon ja pyörimiseen) menevät kulut otettaisiin laskuihin mukaan, Helen tekisi selkeästi tappiota paneeleillaan. Mutta Helen uskoo, että tulevaisuudessa teknologian ja Helenin omankin ymmärryksen kehittyessä aurinkosähköstäkin tulee vielä jossain vaiheessa kannattavaa myös taloudellisesti isossa mittakaavassa. Sen Helen tahtoi tuoda ilmi, että on eri asia kun kannattavuudesta puhutaan Helenin tai peruskuluttajan näkökulmasta. Yhden paneelin vuosittainen tuotto vastaa 11 % peruskuluttajan koko vuoden sähkön kulutuksesta, ja Helen kyllä hyvittää paneelin vuokraajille jokaikisen watin, mitä vuokrapaneeli verkkoon tuuttaa, oli se sitten Helenille kannattavaa tai ei.

5. Onko Helenillä suunnitteilla muita ns. vihreän sähkön projekteja aurinkovoimaloiden lisäksi?

Helenillä on paljonkin erilaisia vihreän sähkön projekteja suunnittelussa ja toteutuksessakin aurinkoenergian lisäksi, mm. vihreä kaukolämpö on yksi suurimpia kehitys- ja tutkimuskohteita. Lisätietoa Helenin tulevaisuuden projekteista löytyy vaikkapa täältä, näistä aiheista voisin hölistä jokaisesta varmaan tämmösen uuden neljän postauksen sarjan verran, mutta nyt on lienee paikallaan keskittyä pelkästään aurinkovoimaloihin – näistäkin kun tätä tarinaa tuntuu syntyvän jo ihan riittävästi ja vähän ylikin. Mutta siis pelkkään aurinkoenergian kehitykseen ei ole Helen voimavarojaan keskittänyt, vaan siellä operoidaan intensiivisesti jos jonkinlaisten muidenkin vihreän energian kehityskohteiden kimpussa.

sun

Siinähän sitä oli tykitystä kerrakseen. Itse pääsin kysymys-vastaus-sessiomme aikana yllättymään siitä, miten suorapuheisesti ja rehellisesti Helenin edustajat paikoin melko raflaaviinkin kysymyksiini vastasivat. Rehellisesti sieltä myönnettiin, että nykyinen aurinkosähkötoiminta on kuin onkin vielä lapsenkengissään, mutta taustalta olin huomaavinani lujaa uskoa siihen, että tähän hommaan on ihan oikeasti järkevää panostaa, ja tehdä vaikka sitten vielä näin alkuvaiheessa vähän tappiolla pioneerityötä kehityksen eteen. Ja tottahan se on, että niinhän tämmöstä touhua on yrityksen näkökulmasta tehtävä: Jos ihmisiltä kysyttäisiin kadulla, että onko sinusta esim. hyvä ajatus kehittää energiantuotantoa saasteettomampaan suuntaan, uskoisin että valtaosa huutaisi kovaan ääneen että totta kai on, sehän on ihan pakko, muistakaa Al Gore ja hiilijalanjälki! Mutta jos saman kysymyksen jälkeen kysyttäisiin, että oletko sitten valmis myös osallistumaan kehitykseen omalla rahallasi, olisikin paljon hiljaisempaa. Helen on valmis panostamaan asiaan taloudellisesti, mutta antaa samalla myös kaikille meille meuhkaajille mahdollisuuden osallistua omalla pienellä panoksellamme maailmanpelastukseen – sitten voi hyvällä omatunnolla vaikkapa keitellä aurinkoisena päivänä kahvia ja ajatella että tässä minä nyt hyvänä ihmisenä käytän omalla vuokrapaneelillani tuotettua aurinkosähköä, yhtään ei kissanraatoja polteta nyt minun kahvinkeittoni eteen, kyllä minä sitten olenkin mahtava ihminen, näetkö Al Gore?

sun (4)

Koska Helen on yritys, ei sekään toki ihan pelkkää hyvää hyvyyttään tätä hommaa tee. Olin Helenin tyyppien kanssa käymästämme jutustelutuokiosta ja muusta kaivamastani informaatiosta ymmärtäväni, että Helen tosiaan tahtoo hyvin voimakkaasti osallistua tulevaisuuden energiantuotannon kehitykseen, ja antaa insinöörien unelmoida ja kehittää uusia energiantuotantotapoja ja -kikkoja tulevaisuutta silmälläpitäen. Maailmanpelastuksen lisäksi taustalla tietenkin piilee ajatus, että nyt kun asiaa eturivissä kehitellään, voi se tulevaisuudessa myös avata rahahanoja Helenin suuntaan. Kun teknologia kehittyy sen verran, että esim. ne surullisen kuuluisat sähkövarastot alkavat olemaan käytettävyydeltään ja hinnoiltaan järkevämmällä tasolla, on Helenillä siinä vaiheessa jo hyvää käytännön kokemusta ja ymmärrystä aiheesta. Ja minä ainakin toivon että Helen tulee tässä kehitystyössä ja tulevaisuuteen valmistautumisessa onnistumaan, koska jos näin tapahtuu, ei siitä ole kuin hyötyä myös meille tavallisille suomalaisille kaduntallaajillekin: Helenin mahdollisista voitoista valuu kuitenkin verotuloina sun muina osa Helsingin, mutta myös Suomen ja sitä kautta meidän kaikkien yhteiseen kirstuun, eikä välttis tarvii tulevaisuuden sipilöiden, stubbien ja soinien tapella että mistä me nyt tänään leikataan, heitetäänkö vanhukset ja/tai lapset ojaan, vai laitetaanko veroprosentiksi 98 %? Niin ja joo, se maailmakin siinä saattaa epähuomiossa pelastua, jos hiilen, kissanraatojen ja muun fossiilisen kaman polttoa päästään isolla kädellä vähentämään. Ei sekään huono bonus olisi.

Hemmetti sentään, melkein tässä tekisi itsekin mieli vuokrata yksi paneeli. Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta niin vain taisi minun skeptisyyteni ja kyynisyyteni aurinkoenergiaa kohtaan kääntyä orastavaan optimismiin. Vielä on paljon matkaa jotta hommasta tulee isossa mittakaavassa järkevää, mutta sen Helen ja heidän viisas väkensäkin ilmeisesti tiedostaa oikein hyvin. Jos se ei silti saa heitä lannistumaan, niin miksi hitossa minunkaan sitten pitäisi vajavaisten tietojeni perusteella kyräillä nurkassa ja sanoa että ei tuosta mitään tule kuitenkaan? No ei pitäisikään! Hyvä tästä tulee! Hyvä Helen! Hyvä unelmoivat insinöörit! Maailma vielä pelastuu joku päivä!

Postaussarjan muut postaukset löytyvät hölinöineen seuraavien linkkien takaa.

  1. Aurinkovoima – järkeä vai ei?
  2. Helsinkiläistä aurinkosähköä – kohta sitä taas saa!
  3. Aurinkoenergiaa ja sähkönsäästöä

sun

Yhteistyössä Helen
Yhteistyössä Helen

Aurinkoenergiaa ja sähkönsäästöä

Molar, Herra Longfield tässä. Nyt olisi taas aika jutskailla aurinkoenergiasta ja sähköntuotannosta ja -kulutuksesta noin yleensäkin. Aiemmat jorinat löytyvät tuttuun tapaan blogin arkistoista. Toukokuussa pohdin onko aurinkovoimassa järkeä vai ei, ja kesäkuussa oli vuoro ottaa hieman omia mielipiteitä takaisin ja kertoa aurinkovoimasta enemmän tarkistettujen faktojen valossa. Käy toki tutustumassa myös edellisiin postauksiin, jos et ole niin jo tehnyt, tämä on jännää ja mielenkiintoista! On se!

Syksy saa, ja sehän tietää sitä, että kohta tuo taivaalla päivisin möllöttävä valopallo tekee enää vain lyhyitä piipahduksia Suomen taivaalle. Aurinkoenergian tuotannon kannalta tämä on toki valitettavaa, koska valoisien tuntien vähetessä myös aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön määrä vähenee – jos ette minua usko, niin käykää katsomassa Helenin erinomaisilta sivuilta kuinka vuodenaikojen vaihtelu ja vuorokauden aikakin vaikuttaa paneelien sähköntuotantoon! Harmillista kyllä, valon vähetessä samalla ilmat kylmenee, mikä taas tietää sitä että lämmitystarve lisääntyy, ja se tarkoittaa kokonaissähkönkulutukseen kasvua.

syksy

Mitäs tässä nyt sitten voisi tehdä? No, energiankulutusta ainakin voisi jokainen pyrkiä vähentämään. Täytyy tunnustaa, että minä ja Huli ollaan tässä hommassa todella huonoja. Yksi yleinen sähkönsäästövinkki on kodin sisälämpötilan laskeminen. Se ei onnistu meillä. Meidän talossa täytyy pitää lämpö 23 asteessa, tai muuten Huli kuolee hypotermiaan. Se kun toisinaan hytisee jo 23 asteenkin talossa villasukat jalassa ja kahden peiton alla. Yksikin aste pois niin siitä varmaan alkaisi kasvaa jääpuikkoja. Eikä nyt voi ihan pelkästään Hulia syyttää, minäkin tykkään kun kotona on lämmintä. Me toki saamme pienen synninpäästön siinä mielessä, että talomme peruslämmitys hoituu maalämmöllä, eli kissanraatoja ei meidän lämpömme eteen normaalisti polteta. Tosin, kylminä talvipäivinä maalämpöpumppumme ei yksinään kykene riittävästi lämpöä tuottamaan, vaan silloin pumppuhässäkkämme joutuu toisinaan turvautumaan sähköavusteiseen lisälämmitykseen, joten joudumme elämään sen tosiasian kanssa että meidän 23-asteisen talomme takia talvisin joudutaan jossain heittämään muutama ylimääräinen kissanraato nuotioon – ainakin iltaisin ja öisin, kun Helenin aurinkosähköpatteristot eivät verkkoon wattejaan tykitä.

aurinkovoima (2)

Toinen sähkönsäästövinkki jonka tästä lonkalta muistan, on sähkölaitteiden kytkeminen pois valmiustilasta. Siis sillee, että kun vaikkapa telkkaria kattelee, ja sitten päättää että en minä jaksa enää tuota laatikkoa toljotella, ja painaa kaukosäätimestä virta pois -nappulaa, niin se ei vielä riitä. Telkkari kun jää senkin jälkeen vielä valmiustilaan väijymään, että koska sieltä nyt joku losahtaa tuohon sohvalle taas ja painaa kaukosäädintä, minä olen sitten heti valmiina menemään päälle. Ja se valmiustilassa väijyminen kuluttelee koko ajan sähköä. Sähkönkulutuksen määrä ei ole iso, mutta jos kämpässä on vaikkapa parikin telkkaria ja tietokonetta tai vastaavia valmiustilaväijyjiä, niin kyllä niiden yhteenlaskettu väijymissähkö alkaa pitkässä juoksussa jo tuntumaan sähkölaskussakin. Jostain muistan lukeneeni, että kätsy keino lopettaa laitteiden väijyminen olisi kytkeä ne semmoseen pistorasiaan, josta saa virran kytkettyä pois nappulaa painamalla. Sitten kun telkkaria mielii katsella tai tietokonetta näpytellä, on toki nähtävä se suunnaton ylimääräinen vaiva, että menee napsauttamaan siitä pistorasian nappulasta virran päälle. Auta armias, jos vaikka sohvalle menee lösähtämään, ja onnesta myhäillen alkaa kaukosäätimen nappuloita painamaan, ja sitten muistaakin että voi taivas, unohdin sen virtanappulan käydä painamassa, täytyykö minun nyt nousta tästä sohvalta sitä painamaan, en ala, kutsukaa kansalliskaarti ja Hannu Karpo paikalle! Tässäkin sähkönsäästölajissa me ollaan Hulin kanssa surkeita. Telkkaria ei katella ees kun tosi harvoin, mutta aina se on meillä siinä väijymistilassa. Tietokoneita saatetaan joskus juoksuttaa päällä ihan huvin vuoksi yöt läpeensä kaksinkin kappalein, koska sitten aamulla on kiva kun ei tarvii odottaa sitä kamalan pitkää aikaa mikä tietokoneelta käynnistymiseen menee. Noloa nyt kun sen näin ääneen kirjoittaa.

aurinkovoima (3)

Yksi mikä kanssa voisi auttaa olisi jonkunnäkönen liikkeen- ja/tai pimeäntunnistin pihavaloihin. Meillä ei moisia kotkotuksia tällä hetkellä ole. Koska Huli varsinkin tykkää pitää pihavaloja aina päällä, koska silloin meidän talo näyttää niin kivalta, niin valot saattaa joskus palaa vuorokausiakin putkeen jos ei muisteta tai huomata käydä niitä pois napsauttamassa. Päivällähän pihavalojen poltto on täysin hyödytöntä, pimeäntunnistimella voisi estää niiden polttelun silloin kun se taivaan valopallokin riittää valoisuutta tuottamaan. Yöllä taas valot saisi liiketunnistimen avulla napsumaan päälle aina kun pihalla itse heiluu, muuten olisi piha pimeänä ja sähköä säästyisi. Toki sitten kuumottaisi todella paljon herätä keskellä yötä siihen, että pihavalot pläjähtää päälle – heti lähtisi aivo miettimään että kuka hemmetti siellä nyt pyörii ja millä asioilla, ei se ainakaan voi olla mikään kissa tai rusakko tai muu looginen vaihtoehto, ei, sen on pakko olla vähintään joku pelottava hirviö vai aseistautunut varas.

aurinkovoima (8)

Yksi asia saatiin sentään tehtyä sähkönsäästömielessä viisaasti kun taloamme rakennutettiin. Halusimme nimittäin ehdottomasti taloomme varaavan takan, vaikka sen hyöty onkin maalämpölämmitteisessä talossa vähän niin ja näin. Muistaakseni perusteltiin varaavaa takkaa toisillemme ja muille jotenkin siten, että vaikka emme takkaa lämmitykseen niin hirveästi tarvitsekaan, haluamme silti poltella puita koska se on kivaa ja luo fiilistä taloon, ja varaavasta takasta puunpolton aiheuttama lämpö leviää paljon tasaisemmin ja miellyttävämmin kämppään kun semmosesta pienemmästä ja halvemmasta takasta. Jos totta puhutaan, halusimme varaavan takan kuitenkin eniten lähinnä siksi, koska se näyttää meistä paljon komeammalta. Mutta nyt kun varaava takka on, niin sen fiilispolttelukin talvella kyllä vähentää sähkönkulutusta, koska takasta lähtevä lämpö vähentää maalämpöpumppuraukkamme tarvitsemaa lisäsähköä, ja kämppä pysyy 23 asteessa vähäisemmällä kissanraatojen polttelulla. Ja joka tapauksessa se on järkevämpää, kuin kommervenkki, jolla aikanaan lämmitimme Vantaan opiskelijakämppäämme. Siellä kun meinasi asteet olla liian alhaalla, pistettiin uuni täysille ja luukku auki, parikin tuntia saatettiin uunia posottaa jottei Huli paleltunut kuoliaaksi. Siinä sitä oli sähkönsäästö huipussaan!

takkamakkara

uunisepät kaakelitakka

Mitäs muita näitä tämmösiä sähkönsäästövinkkejä tulee mieleen? Olisi tosi metkaa jos viitsisitte kommentoida ja kertoa, millä tavalla teidän huushollissa sähköä säästetään. Ehkä mekin niistä Hulin kanssa saataisiin plokattua joitain keinoja, jotka ei tuota niin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kuin nämä sisälämpötilan laskut ja väijymistilan lopetukset!

Ensi kerralla pääsen toivottavasti kertomaan aurinkoenergiasta vähän enemmän timantinkovaan tietoon perustuen – meidät on nimittäin kutsuttu tutustumaan Helenin uuden aurinkovoimalan katolle käymään, ja sinne meidän mukaamme luultavasti tulee myös ihmisiä, jotka toivottavasti osaavat ja jaksavat vastata minun hölmöihin kysymyksiini. Minua kovasti ainakin kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea Helen tulevaisuudessa suunnittelee. Kovasti heillä tuntuu olevan meininki panostaa uusiutuvaan energiaan, ja uskon että siellä on mietitty tämän touhun mukanaan tuomia haasteitakin melkoisella intensiteetillä. Nyt täytyy vaan toivoa, että minun ja Helenin aikataulut osuvat sen verran kivasti yhteen, että visiitti järjestyy – minä kun olen pakotettu viettämään vielä muutamat seuraavat viikot työmatkoilla Qatarissa ja Pakistanissa, ja Helenillä on toki omat kommervenkkinsä aurinkovoimalan pystytyksen kanssa. Jos teillä muuten tulee mieleen jotain kysymyksiä joita Helenille voisi aurinkoenergiasta ja muustakin heidän toiminnastaan kysyä, niin laittakaa toki niitäkin tuonne kommentteihin, niin minä voin sitten omien tyhmien kysymyksieni loputtua pommittaa Helenin reipasta väkeä teidän viisailla kysymyksillä!

Yhteistyössä Helen
Yhteistyössä Helen

Tänään olen nuorempi kuin enää koskaan

Minä olen syntynyt Aleksis Kiven päivänä, ja tänään minä olen 31-vuotias aikuinen leidi.

birthday new york

Minä olen järjestelmällinen, rakastettu, rakastava, innokas, laiskottelija, nauravainen, helposti itkevä, hauska, mielensäpahoittaja, reipas, bloggaaja, sosiaalinen, aikaansaava, pohjimmiltaan ujo, Combattia rakastava, päättäväinen, onnistuja, irtokarkkihirmu, retkeilijä, aviovaimo, tytär, sisko, ystävä, kaveri, serkku, täti, miniä, käly, lapsenlapsi, valokuvaaja, innostuja, hyvä työssään, onnellinen, kostonhimoinen, tyytyväinen, ylpeä itsestään, unelmoija, totaalisen elämäntapamuutoksen läpikäynyt, kunnianhimoinen, pullea, sopiva, pudottanut 47 kiloa, lihonut 10 kiloa, kaunis, reissaaja, pimeiden iltojen ystävä, auttavainen, tekijä, kateellinen, entinen kilpauimari, hyvä laittamaan ruokaa, söpö, ihastuttava, kanavasurffailija, ruskeasilmäinen, pitkähiuksinen, hapsutukkainen, sinne-päin-tyyppi, pilkuntarkka, kilpailuhenkinen, värikäs, erikoinen, eläväinen, luonnossaliikkuja, huonomuistinen, materialisti, esteetikko, asioihin tarttuva, romantikko, perhekeskeinen, itsevarma, tarjoushaukka, lenkkeilijä, pyöräilijä, salilla kävijä, jumppapirkko, epävarma, tukea tarvitseva, tukea antava, kannustava, rehellinen, ärsyttävä, organisoiva, kokeileva, testaaja, excel-velho, nopea, hidas, räjähdysherkkä, aikaansaava, eläinrakas, lässyttäjä, joulufriikki, järjestelijä, ruokaa rakastava, yllätyksistä pitävä, viherpeukalo, matkustelija, seikkailija, sienestäjä, epävarma, erittäin varma, kaikkitietävä, Horation mamma, pelokas, leikkimielinen, yllytyshullu, toteuttaja, siisti, silmälasipäinen, tekniikan ihmelapsi, suorittaja ja ennen kaikkea ihana oma itseni.

Kukaan ei ole täydellinen, joten miksi edes yrittää olla? Siispä oikein hyvää syntymäpäivää epätäydellisen täydelliselle itselleni.

birthday angry birds park

Kiitokset epätäydellisen täydelliselle Gialle hauskasta postausideasta. Kopsasin törkeästi idean myös tänne oman blogin puolella.

Huli aviomiehen silmin

Vietimme herra Longfieldin kanssa heinäkuun 31. päivä kihlajaisvuosipäiväämme sekä samana päivänä yhteistä, 15 vuotta kestänyttä, yhteiseloa. Satuin törmäämään samoihin aikoihin Panun matkat -blogissa kivaan haasteeseen, jossa bloggarin vaimo/mies vastaa bloggaria koskeviin kysymyksiin. Bloggari voi vielä halutessaan vastata puolisonsa antamiin vastauksiin, mutta minä päätin jättää selittelyt tällä kertaa väliin, ja antaa herra Longfieldin vastata rauhassa kysymyksiin, sillä herra taitaa kuitenkin tuntea mut 15 vuoden jälkeen aika hyvin. Turha siis enää tässä vaiheessa alkaa selitellä mitään. Heh!

monte faeta

1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

Varmaan joku sarja HBONordicilta, sieltä tulee kaikenlaista kateltua yhdessä. Ei Huli muuten taida telkkaria oikein katsoakaan nykyään. Leffojakin kyllä välillä yritetään, mutta niiden kesken se aina nukahtaa. Nyt ois kanssa tarkoitus jossain vaiheessa alkaa katsoa Serranon perhe alusta asti uudestaan, joten sekin sieltä vois tulla.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

No voi hitto. En minä tiedä. Salaatti itse on varmastikin caesarsalaattia kanalla, mutta enpä tiedä yhtään mitä mömmöä sinne sekaan pitäisi Hulin mielestä laittaa. Vastaan että ei mitään, koska Elina on sanonut että ei saa.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Jaa. Joku rasva-möykky, tyyliin uppopaistettu voipaketti. Burgeri tulee viimeaikaisten tapahtumien vuoksi kanssa mieleen, mutta sekin on nyt vissiin joku väliaikainen vaihe vaan. Toivottavasti. Vastaan Saarioisten lättypizza.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Ei ainakaan kaljaa. Kaikista kalleimman ja hienoimman drinkin, josta voi ottaa hienon kuvan Instagramiin ja Facebookiin ja blogiin. Jos se drinkki on alkoholillinen, niin sitten siitä juodaan muutama siemaus ja mä juon sen loppuun koska se maistuu liikaa viinalta. Sit jos ei jaksa kuvailla, niin valkoviinin ja vissyn sekotuksen.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?

40. Tai 39. Menisköhän 41 joskus kanssa? 42 on ainaskin liian iso. Ja 38 varmaankin pieni. Niiden väliltä siis joku.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Maita joissa on käynyt. Possuaiheisia tavaroita joskus keräsi hän, mutta ne on jäänyt. Nykyään kerätään lasipurkkeja, niistä aina liotetaan etiketit pois eka ja sitten ne laitetaan semmoseen vetolaatikkoon keittiössä. Niistä voi juoda, ja sitten niihin voi laittaa kaikkea ruoka-aiheista juttua, ja laittaa etikettejä ja naruja, ja ottaa sit mukamas puolihuolimattomasti kuvia pöydästä, jossa ne millintarkasti asetellut purkit on tarkan suunnitelman mukaisesti huolettomasti asetellun näköisesti sillee että kultainen leikkaus osuu hyvään kohtaan, etiketti on kameraan päin ja narun rusetti on kivasti sivussa. Sitten ne kuvat laitetaan Instagramiin ja siihen johonkin juttuun missä on vaan kuvia ihan hitosti. Ei se ollut Snapchat se, joku Picture.. eiku Pinterest, joo, sinne menee aina ne lasipurkkikuvat muiden muassa.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Maksalaatikkoa. Tai siskonmakkarakeittoa. Ja Oululaisen jälkiuunipaloja. Ja jogurttia ja marjoja marjoja marjoja.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

Semmosta kauheeta moskaa lähinnä, mitä soi aina kaikilla radiokanavilla. R’n’b:tä, Jennifer Lopezia ja Pirates of Caribbean -biisiä (sitä kuunnellessa pitää välillä tehdä naama irvessä BodyCombat -liikkeitä). Välillä kyllä sitten Apulantaakin ja Musea, koska olen vähän onnistunut aivopesemään Hulia kunnon musiikinkin pariin.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Semmosista joita katsellessa voi itkeä. Tosin itkeä voi melkein missä leffassa tahansa, kun joku vaan sanoo jollekin jotain kivaa ja samalla taustalla soi tunteellinen musiikki. Romanttiset komediat aika hyvin aina toimii. Viimeksi katsottiin kyllä Moneyball, se oli kuulemma tosi mielenkiintoinen, mutta niin vaan sen katsominen jakautui kolmelle illalle kun Huli nukahti aina kesken kaiken. Taru Sormusten Herrasta -leffoista Huli innostui niin paljon, että rupesi leffateatterissa huitomaan ilmaa kuvitteellisella miekalla kun Rohanin ratsuväki rynnisti rinnettä alas örkkien kimppuun. Varmaan se itkikin siinä samalla.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

Ruskeat. Ne on kivat.

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Minä tietenkin. Jos mua ei lasketa, niin varmaan edesmennyt Harmaa karvainen kaveri ja Horatio, niille se aina juttelee ääneen, ja ne vastailee sille myös, tosin jostain syystä Hulin äänellä. Jos harhaisia koirahahmojakaan ei lasketa, niin sitten on vähän tasaisempaa. Kaksi vaihtoehtoa tulee mieleen, mutta en mä tiedä onko niistä toinen jotenkin paras vai onko molemmat yhtä hyviä, ja onko niitä sit vielä lisääkin. Melko varma olen siitä, että Teemu Selänne se ei ole.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Unohtelen asioita ja kyselen miljoonatta kertaa että miten joku asia meni tai missä joku juttu on ja mitä meidän nyt piti silloin ja silloin tehdä. Pyyhkeiden kanssa en myöskään osaa yhtään toimia oikein, jätän ne aina jonnekin lojumaan, tai käytän semmosta liian kauan ennen ku laitan pesuun, tai laitan sen liian aikaisin pesuun. Helvetin pyyhkeet, ne on vaikeita kapistuksia.

13. Missä hän on syntynyt?

Sairaalassa veikkaisin. Öhö-höhö! Vantaalla Huli on koko lapsuutensa asunut, samassa talossa ekat 18 vuotta elämästään.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Varmaan aika ruma, en oo kovin taitava koristelemaan. Mutta suklaata siinä pitäisi olla, ja varmasti se maistuisi hyvältä. Instagramiin siitäkin kyllä varmaan tulisi kuva, olisi se sitten kuinka ruma hökötys tahansa.

verona (3)

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

Blogin. Ja valokuvauksen, eritoten kuvien käsittelyn. Nyt sillä on joku uusi ohjelma, en muista mikä, millä se vääntää kuvista jotain värisävyjä ja valaistuksia ja ties mitä kondikseen illat toisensa jälkeen. Sitten se esittelee niitä mulle että kato miten hienoja näistä tuli. Mä en ikinä näe niissä mitään ihmeellistä, yhtä hienoja ne on kun tähänkin asti ilman sitä uutta superohjelmaa. Sitten se kanssa tykkää järjestellä asioita kaappeihin, välillä se menee innoissaan jonnekin kavereillensakin tätä harrastamaan. Joskus teen sille vielä yllätyksen, ja kerään kaikki tavarat meidän kaapeista isoksi keoksi olohuoneen lattialle. Sitten saa Huli innosta puhkuen laittaa ne kaikki takas kaappeihin hienoon järjestykseen. Tai sitten minä saan ottaa siitä keosta omani ja muuttaa muualle.

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

No valokuvauksessa se on tosi hyvä mun mielestä. Ja ylipäätään semmosessa asioiden hoitamisessa ja järkkäämisessä. Ja ihmisten kanssa oleminen sujuu kanssa ihan luonnostaan. Ruokaakin se tekee tosi hyvin. Kauheen taitava se on kyllä monessa asiassa.

17. Mikä on oudointa ruokaa mistä hän pitää?

Kaikki missä on korianteria. Hyi hitto, en ymmärrä miten kukaan voi syödä mitään missä on tuota sonnalta haisevaa ruohoa. Mutta Huli syö. Mitenhän jos Saarioisten roiskeläppään laittaisi korianteria päälle, niin menisiköhän se? Baradoks!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

No kännykkää nyt ainaskin, et voi kattoo Instagramista 500 kuvaa minuutissa tai kuunnella WhatsAppin viestimerkkiääntä ja ehkä jopa lukea ja vastailla niihin viesteihin. Lompakko välillä sopivasti unohtuu, viimeistään autoon siinä vaiheessa kun mennään kauppaan, mutta aika usein sekin kyllä on mukana. Kamera vois sit olla kolmas, vaikka ei se nyt kyllä aina ole mukana, mutta en jaksa sanoa jotain meikkejä tai niitä semmosia hiuksiin laitettavia ihme metallipinnejä joita kaikkialta aina löytyy. Kotiavaimet on semmonen normaalisti ihmisten mukanaan kuljettama asia, jota Huli aika harvoin vie talosta ulos. En oikein tiedä miten se selviytyy aina niillä viikoilla kun oon matkoilla. Onkohan se joskus ollut koko viikon lukittuna ulkopuolelle, ja sit kun tuun himaan niin se mukamas just on siellä pihalla jotain ruusupuskia siistimässä tai harjaamassa terassin portailta hiekkaa?

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Jos oon unohtanut ottaa pyykit koneesta. Tai joku arvostelee Hulin työpaikkaa. Tai kun joku on avuton jonkun Hulin mielestä ihan arkipäiväisen asian kanssa. Tai kun kone tökkii, kun sillä on siinä 530 tuhatta kuvaa käsittelyssä ja neljätoista muistikorttia ja 68 ulkoista kovalevyä siirtelemässä 34 teran edestä kuvia toisiinsa yhtä aikaa. Tai Teemu Selänne. Jos Teemu Selänne tulis joskus selittämään Hulille, että se ei osannut ottaa pyykkejä koneesta, koska Hulin työpaikassa on jotain väärin, samalla kun Huli tuskailee tökkivän koneensa kanssa ja lattialla on liian monta kertaa käytetty pyyhe, niin maailma räjähtäisi.

20. Entä piristymään?

Se kun Teemu Selänne kerää hampaitaan lattialta. Tai jos kotona on siistiä, tai lähdetään piknikille, tai on tuotu kukkia, tai on ollut kivat juhlat, tai Horatio on näköpiirissä, tai on ollut Elinan BodyCombat, tai joku on sanonut jotain kivaa Hulista, tai ruoka on valmista. Aika pienilläkin jutuilla. Vielä kun osais laittaa pyyhkeen just optimaaliseen aikaan pyykkiin.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Jennifer Lopezia. Jostain yläasteelta asti on JLo ollut maailman ihmeellisin ihminen. Joku vuosi sitten Jennifer käväisi Suomessakin, Huli ja yksi toinen Jenniferiä yläasteelta asti fanittanut kaverinsa menivät toki ennen keikkaa Kämpin eteen päivystämään, josko Jenskusta näkisi vilauksen. Ja näkihän siitä, siellä ne oli jossain seuraavan päivän lehtien kuvissakin kuvaajien seassa kun Jennifer hotellista lähti ulos ja siitä oli sitten jotain paparazzi-otoksia otettu.

22. Millainen hän on naisena?

Mitähän ihmettä tähän nyt pitäisi sanoa. Ei niinku että millainen hän on, tai millainen hän on ihmisenä, vaan että millainen naisena? Ööö.. no siis.. ihan onnistunut nainen hän kyllä on, ei siinä. Naisten vaatteet osaa hienosti pukea aina päälleen, ja sitten muutenkin on kyllä ulkoisesti naisen näköinen otus. En kyllä lähtisi yhtään arvostelemaan että huonosti on Huli nainen, ehei, oikein hyvin se sujuu. En sit tiedä tuleeko siitä miinusta että Huli tekee kyllä semmosia ehkä vähän enemmän miehisiksi puuhiksi luokiteltaviakin asioita, nikkaroi kaikenlaista muunmuassa (tikkataulun taustan ja tukipylvään se tuolla pihalla viimeksi laudankappaleista väsäsi), ja kaikista teknisistä vempeleistä on paljon paremmin perillä kuin esim. minä. Mutta en mä kyllä siitäkään lähtis mitään miinus-naispisteitä antamaan. Tosi outo kysymys. Kysyppä joku toinen.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?

Jaa. Kai se oli joskus siinä 2000-luvun alussa. Äidin varmaan Huli tapasi ekaksi, kun kävi meillä joskus mun siskon vieraana, mutta kyllä isäkin siinä aika nopeasti tuli tavattua. I-S-Ä, noin, nyt minäkin tavasin sen, melko nopeasti sujui kyllä minultakin. Hyvin ovat tulleet onneksi toimeen keskenään, äiti varsinkin aina muistaa Hulia ylistää kun sai minut potkittua ruotuun ja ojennukseen.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Horatio on melko kokopäiväinen villitys just nyt. Sit jumpasta ja juoksusta sille on tullut kauhea into, ja vielä on tää uus mahtava superkuvankäsittelyohjelma. Ja nyt se sai valmistumisjuhlista kavereiltaan pyytämänsä aikuisten värityskirjan, sitä se on alkanut nyt värittelemään. Joku aika sitten palapelit oli kanssa kauhea hitti, mutta sitten kun ostin sille joululahjaksi semmosen palapelimaton ja hemmetin ison palapelin, niin se into vähän kuivahti kasaan ennen kuin palapeliä oli saatu valmiiksi. Jossain vaatekomeron lattialla se matto ja puoliksi koottu jättipalapeli vieläkin on, niitä ei oo sentään kirppikselle vielä viety.

25. Millainen on hänen kotilookinsa?

No semmonen rento, yllättäen. Töistä kun tullaan himaan niin taitaa se aika usein käydä vaihtaa jotkut semmoset kivemmat vaatteet päälle. Viikonloppuisin se saattaa haahuilla yöpaidassa vaikka kuinka pitkään. Paitsi talvella kun talossa on vaan 22 astetta lämmintä, eli ihan sairaan kylmä, silloin kotilookiin kuuluu villasukat, semmonen joku villakaapusysteemi, ja kaksi päälle heitettyä peittoa. Karvahattu varmaan vielä jossain vaiheessa tulee, ja semmonen lämpöpuku joka päällä voi hypätä vaikka talvisin mereen ja killua siellä pari tuntia ilman että tulee hypotermiaa.

verona (1)

Ratia Ranchin upeat karvalehmät

Ratia Ranch_c_matka_.jpg

Ratia Ranch on maatila Askolassa, ja siellä Asmo ja Johanna Ratia pitävät karvalehmiään, eli oikealta nimeltään ylämaankarjaa. Nämä otukset ovat veikeän näköisiä pitkän karvansa ja otsatukkiensa takia, ja me ollaankin seurattu Ratian lehmien eloa jo pitkän aikaa mm. Instagramin kautta. Tänä kesänä meille avautui mahdollisuus käydä ihan livenä tutustumassa näihin karvapalloihin, ja tokihan se mahdollisuus käytettiin hyväksi!

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattle

Askolaan ei ole kauhean pitkä ajomatka meiltä, joten ripeähkön ajomatkan sekä pienen eksyilyn jälkeen löydettiin maatilan pihalle, missä Johanna jo olikin meitä vastassa. Pienten esittelyiden jälkeen lähdettiin kävelemään kohti lehmien aitausta. Kävelyreitti kulki maatilan luomukanalan ohi, missä kukko, kasa kanoja ja tipuja elelivät mukavan näköisissä tiloissa. Myös pari koiraa maatilalta löytyy, vielä näistä ei kuulemma ihan merkittävää hyötyä ole ollut lehmien paimentamiseen, mutta ehkä joskus vielä on.

Kun sitten päästiin lehmien aitauksille, oli koko lehmäkonkkaronkka aitauksen toisessa päässä, mutta huomattuaan että Johanna tulee, koko lauma lähti juosta tömistelemään meitä kohti. Se oli melko upea näky! Isojen lehmien seassa juoksentelivat myös hellyyttävän näköiset vasikat, joita oli tänä vuonna syntynyt useita. Saatiin pian huomata, että lehmät olivat hyvin kesyjä ja uteliaita, ne tulivat meitäkin kahta kummajaista oikein rohkeasti tutkimaan. Toki eläimissä oli eroja, toiset tunki mitään miettimättä ihan lähelle rapsutuksien toivossa, toiset vähän varautuneemmin katselivat ensin kauempaa ennen kuin tulivat nuuhkimaan, ja toisia ei kiinnostanut meidän olemassaolo ollenkaan. Oli kiva huomata, että lehmät olivat niin ihmisrakkaita, varsinkin vasikkojen joukkoihmettelyn kohteena oleminen oli hauskaa – pieniä vasikannaamoja tunki joka puolelta meitä ihmettelemään.

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattle

Asmo ja Johanna aloittivat tilanpidon vuonna 2012, aluksi 9 hieholla. Sittemmin lauman koko on tasaisesti kasvanut, nyt eläimiä on ja vajaa 50 kun kaikki uudet vasikat lasketaan mukaan. Sonneja laumassa on vain yksi, muitakin poikalehmiä Ratian jengiin toki kuuluu, mutta ne olivat ainakin kesäksi viety viettämään aikaa jonnekin Porvoon saaristossa sijaitseville laitumille, jottei lauman siitossonni Falconin ja näiden nuorempien jätkien kanssa tule mitään sarvienkalistelua. Falcon erottuikin laumasta kokonsa ja alaspäin kaarevien sarviensa takia, ja Johannan mukaan Falcon on ollut mahtava siitossonni, lehmät tulevat tiineiksi ja Falcon tuo leppoisalla olemuksellaan rauhaa koko laumaan. Johanna kertoi, että aina jos lehmiä hoitaessa jollain lehmällä alkaa vähän kierrokset nousemaan, hänkin hakeutuu aina Falconin luokse, koska Falcon on aina rauhallinen. Hieno sonniherra!

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattle

Karvalehmillä on Ratia Ranchilla ihan mahtavat tilat. Laitumia on useita, kuten saimme oppia että lehmillä aina pitää olla; kun yksi laidun on nyherretty lyhyeksi, lehmät päästetään seuraavalle, ja sitten lehmät kiertävät laitumia sen mukaan kun ruoho on taas päässyt edellisillä kasvamaan. Jokaisella Ratian laitumella on myös metsää, minne lehmät pääsevät halutessaan suojaan. Talvellakin lehmät ovat ulkona, niiden pitkä karva pitää ne lämpiminä eikä ne ole lumesta moksiskaan. Talvea varten lehmillä on toki silti myös katos, jota pitäisi kuulemma vielä ennen talvea laajentaa, koska niitä vasikoita putkahteli tänä vuonna niin paljon.

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattle

Ratiat ovat opettaneet ja totuttaneet omat lehmänsä kesyiksi: ylämaankarja on yksi maailman vanhimmista lehmäroduista, ja vaikka ne ovatkin perusluonteeltaan säyseitä, on ne silti totutettava ihmisiin jo pelkästään sen takia, että niiden käsittely on jatkossa helppoa. Osa Ratian tilan elukoista on niinkin kesyjä, että niiden kanssa meinaa mennä välillä hermot kun ne eivät millään lopeta rapsutuksien ruinaamista. Meidänkin visiittimme aikana pari lehmää seurasi Johannaa hyvinkin tiiviisti, ja myös Falcon-sonni piti jatkuvasti seuraa. Lehmät myös ovat kuulemma oppineet seuraamaan semmosta muovikippoa, missä Johanna pitää herkkuja, ne tulevat mistä tahansa aina sen kipon luokse jos sitä alkaa heiluttelemaan. Aika hauskoja otuksia!

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattle

Tila on vielä melko nuori, ja alkuvuodet on keskitytty lauman kasvattamiseen, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus aloittaa myös lihan myynti. Jos kaikki sujuu hyvin, ensimmäiset lihat tulevat myyntiin vielä tämän vuoden lopulla. Ratiat ovat tehneet ison työn muuttaessaan vanhan viljelytilan luomutilaksi. Prosessi on työläs ja kestää aina jonkin aikaa ennen kuin mitään uuden luomutilan tuottamaa voidaan myydä luomuna. Luomuun siirtyminen (ja siinä pysyminen) vaatii paljon tarkastuksia, joiden takia tilan kirjanpidon on oltava tarkkaa ja huolellista. Lisäksi esimerkiksi peltojen osalta luomutuotantoon siirtymisessä on 3 vuoden siirtymäaika, jonka aikana peltoja on viljeltävä luomuehtojen mukaan, mutta niiden tuotteita ei voida vielä virallisena luomutuotteina markkinoida. Tuo siirtymäaika alkaa Ratialla olla täynnä, joten tulevaisuudessa Ratia Ranchilta saadaan virallistenkin leimojen mukaista luomukamaa. Meitä ainakin alkoi kiinnostaa myös tilalla aloitettava lihanmyynti, olisi kiva ostaa täyttä luomulihaa eläimistä, jotka ovat taatusti saaneet elää hyvän elämän. Toivottavasti kaikki sujuu Ratia Ranchilla yhtä hyvin kuin tähänkin asti, ja kova ja tinkimätön työ alkaa tuottaa hedelmää!

Ratia Ranch ylämaankarja highland cattleRatia Ranch ylämaankarja highland cattle