Suomi 100 – sata asiaa mitä tehdä Suomessa

Sain hurjan kauniita kuvia pursuavasta Suvin blogista idean – tai ei se mikään idea ollut, vaan räikeä postauksen matkiminen – tähän sadan asian listaan. Suomihan juhlii tänä vuonna 100-vuotiasta taivaltaan, ja sen kunniaksi saamme törmätä koko vuoden kaiken maailman ”Suomi 100”-tempauksiin. Tämä olkoon nyt sitten minun tempaukseni upean, kauniin ja arvokkaan kotimaani juhlavuoden kunniaksi!

Sen pidemmittä puheitta minun sadan asian listani siitä, mitä kaikkea upeaa voi tehdä Suomessa. Ison osan olen näistä tehnyt tai kokenut, mutta joukkoon mahtuu myös juttuja, jotka voisi hyvin yrittää toteuttaa Suomen syntymävuoden aikana.

Mikä asia pääsisi sinun listaasi?

Suomi 100 – sata asiaa mitä tehdä Suomessa:

1. Hiihdä järven jäällä

2. Nauti kesäillasta Haukilahden Paviljongin terassilla

3. Ryntää metsään aina kun se on mahdollista, luonnosta saa voimaa

4. Käristä notskimakkaraa Porkkalanniemessä

5. Nauti piknikistä Soukan Kasavuorella Espoossa

6. Patikoi Nuuksiossa, reittejä löytyy jokaiseen makuun

7. Mene sieneen, myös marjastus on sallittu, mutta sienestys on parasta

8. Syö brunssia Klaus K:ssa

9. Tutustu Vanhaan Raumaan

10. Koe Linnanmäen valokarnevaali lokakuussa

11. Grillaa koko kesä

12. Tee lumiukko joka talvi

13. Osallistu Forsmann teen teekoulutukseen

14. Yövy Westerby Gårdissa Inkoossa

15. Yövy Pariisin Villessä Porvoossa

16. Yövy Hotelli Onnissa Porvoossa

17. Suosi aina suomalaista

18. Käy savusaunassa

19. Syö härkäpastaa Gastonessa Helsingissä

20. Mene Chjokon suklaabrunssille ystäväsi kanssa

21. Opettele sytyttämään nuotio

22. Käy Lapissa

23. Tutustu porojen hoitoon

24. Aja täyttä häkää moottorikelkalla

25. Käy baletissa, oopperassa sekä teattereissa

26. Osallistu työkaverien kanssa Dragonmelontaan

27. Suppaa (paras paikka on meistä Bodominjärvellä)

28. Käy melonnan peruskurssi

29. Souda ja/tai melo nauttien kesästä mereltä käsin

30. Käy kesäkinossa, eli katso leffaa tähtien alla

31. Askartele karkkisushia

32. Maista mämmiä

33. Leivo itse karjalanpiirakoita

34. Opettele tekemään maukasta karjalanpaistia

35. Syö sushia LN-Sushi Artissa

36. Tilaa Kilon Peshawarista Lamb Karahi -lammasannos, et pety

37. Retkeile Orinoron rotkolla

38. Katsele revontulia

39. Pyöri alasti lumessa

40. Osta kunnolliset ulkoiluvaatteet ja -kengät jokaiselle vuodenajalle. Ulkoilu on välillä varustelukysymys.

41. Tutustu Suomenlinnaan oppaan kanssa

42. Katso Uuno Turhopuro -leffat

43. Syö Varkaudessa kotimaista kaviaaria

44. Lumikenkäile

45. Syö Hookin siipiä mahdollisimman tulisella kastikkeella

46. Juo kaffet Bembölen kahvituvassa

47. Kierrä Ähtärin eläinpuisto kaikessa rauhassa

48. Pulahda Flamingo Span aikuisten puolella

49. Lue Kalevala, lastenkin versio käy

50. Lue Sinuhe Egyptiläinen

51. Käy moikkaamassa Oulun Toripoliisia

52. Syö Lordin kebab Rovaniemellä

53. Syö Vety ja Atomi Lappeerannassa

54. Hakkaa itseäsi ja kavereitasi koivuvihdalla saunassa

55. Tarvo suolla

56. Kävele pitkospuilla

57. Nauti maisemista ja hyvästä ruoasta Haukilahden vesitornissa (ravintola Haikaranpesä)

58. Tutustu Kallen Gallelan kotimuseoon

59. Osallistu opastetulle kierrokselle Alvar Aallon ateljeehen

60. Vieraile Fazerin opastetulla kierroksella ja syö itsesi ähkyyn ilmaisista herkuista

61. Dippaa itsesi kylpytynnyriin

62. Vieraile Kirkkonumella Rehndahlin kotieläinpihalla

63. Kolua Fiskarsin pienet putiikit

64. Suomenlinnan kesäteatteri on syytä kokea vaikka joka kesä

65. Nauti kesäpäivästä Leppävaaran maauimalassa

66. Vietä rauhallinen rantsupäivä Helsingin Mustasaaressa

67. Syö Pizza Hutin pannupitsaa

68. Koe kesäinen Naantali ja siinä samassa Muumimaailma

69. Ylitä napapiiri

70. Nauti perinteisestä suomalaisesta joulusta

71. Juo drinkit Clarion-hotellin Skybarissa Helsingin Jätkäsaaressa

72. Paista muurikkalettuja, ja toki myös syö niitä

73. Syö hampurilainen koulubussissa Lahdessa (ravintola Bus Burger)

74. Tilaa suolainen tai makea vohveli Harjupaviljongissa Heinolassa

75. Vieraile lammassaarella Helsingin edustalla

76. Moikkaa kesälaitumella olevia lampaita ja lehmiä

77. Lennä Sirius-tuulitunnelissa

78. Osta Minna Parikan kengät

79. Riehu Angry Birds -puistoissa

80. Kata pöytä ulos elokuun pimeinä, mutta lämpiminä iltoina

81. Ihaile maisemia Stadionin tornin huipulta

82. Käy pissalla Hotelli Tornin vessassa

83. Tee lumilinna

84. Syö venäläinen illallinen Saslikissa Helsingissä

85. Lounasta Puijon Tornissa Kuopiossa

86. Vieraile Design-museossa Helsingissä

87. Nauti brunssia Sipoon Gumbostrand Konst & Formissa, vieraile sen jälkeen taidenäyttelyn puolella ja shoppaile lopuksi ihanassa museokaupassa

88. Koe Liuskaluodon Skiffer kesällä. Tilaa Aperol Spritz ja liuska. Ei sitä paljon muuta tartte.

89. Katso Ässien kotipeli Porin Isomäen jäähallin seisomakatsomossa

90. Käy kesällä festareilla. Jos olet uhkarohkea, kokeile telttamajoitusta festarialueella.

91. Valvo juhannuksena läpi yön ja lämmittele siinä sivussa kokon lämmössä

92. Tutustu Turun merimuseon edustalla oleviin miinalaivoihin. Suomen Joutsen -niminen purjelaiva kannattaa myös katsastaa samalla, ja museokin totta kai.

93. Seuraa sivusta tai osallistu kaljakelluntaan

94. Kesämökkeile

95. Hemmottele itseäsi Helsinki Day Spassa

96. Koe vappuaatto ja itse vappu. Aattona Espalle viinipullojen ja vappuna Kaivariin piknikneväiden (ja viinipullojen) kera. Älä unohda valkolakkia!

97. Ui avannossa keskellä talvea

98. Hurraa Suomen puolesta ihan missä tahansa Suomi-Ruotsi -lätkäpelissä

99. Toljota monta tuntia 6.12. telkkarin ääressä katsomassa kun presidentti kättelee ihmisiä.

100. Ihaile Imatran koskea

Eniten aviopuolisossa ärsyttää…

Törmäsin Mutsis on -blogissa hauskaan Puolisoni on ärsyttävä, koska… -postaukseen. Meillä on tässä meneillään juuri kuudes hääpäivä, jonka kunniaksi oli pakko ottaa mallia Emilian mainiosta postausideasta ja laatia listat siitä mikä tuossa maailman ihanimmassa aviopuolisossa eniten ärsyttää. Kuudennen hääpäivän (jota kutsutaan myös sopivasti sokerihääpäiväksi) kunniaksi mietimme molemmat omissa oloissamme kuusi toisessa eniten ärsyttävää piirrettä/asiaa.

Rakkauden täyteistä ja unelmat toteuttavaa uutta vuotta 2017 koko lukijakunnallemme!

wedding picture

Herra Longfieldissä ärsyttää eniten..

  1. Ei-asenne. Tämä ärsytyksen aihe on samalla yksi niistä syistä, miksi sovimme niin pirun hyvin yhteen. Minä olen meistä se, joka rakastaa säheltää, suunnitella, miettiä ja toteuttaa. Herra Longfield on taasen järjen ääni (murrr, miten ärsyttävä sana..), joka toppuuttaa ja yrittää ohjailla yli-innokasta vaimoaan taivaita hipovista suunnitelmista edes hieman alaspäin. Mutta jatkuva toppuuttelu käy kyllä hermonkin päälle. Vaikka luulen, että kaksi kaltaistani sekoilijaa ei voisi toimia ikinä hyvin yhdessä – tai ainakaan kovin kauan, sillä konkurssi siinä tulisi vastaan hyvinkin pian.
  2. Herran mielestä pyyhkeitä ei ole syytä pestä koskaan. Ei, vaikka haistan jo metrien päästä oven päällä kuivumassa olevan pyyhkeen. Ja siis haistan! Kyllä kaikki tietää sen hajun kun pyyhettä ei ole pesty yli kuukauteen (hyi hitto) ja siitä leijailee erityisesti kosteana ummehtunut lemu. Yök. Haisevista pyyhkeistä olen huomauttanut 16,5 vuoden yhteiselon aikana varmasti satoja kertoja, vastaukseksi saan usein seuraavan selityksen: Eihän niitä tartte kovin usein pestä, niillähän kuivataan vaan puhdasta ihoa. Just.
  3. Oma-aloitteisuuden puute. Jos jotain pitää tehdä, herra Longfield tekee sen 110 % kotona sekä töissä. Mutta mitään ”turhaa” taikka ”ylimääräistä” on turha odottaa tapahtuvan. Mutta tämä sama taitaa vaivata myös (useita/joitakin) muita miehiä, jotenkin heille riittää paljon vähempi kuin naisille (yleistämättä sen enempää). Sellainen idearikkaus puuttuu lähes kokonaan, mutta onneksi herralla on kovin idearikas vaimo, heh.
  4. Ruoan laittaminen just eikä melkein ohjeiden mukaan. Kun herra kokkaa, reseptit luetaan pilkuntarkasti. Niin tarkasti, että jos ohjeessa sanotaan, että ainekset pitää sekoittaa puuhaarukalla teräskulhossa, niin niitähän ei voi sekoittaa missään tapauksessa muovilusikalla muoviastiassa, ei siis millään.
  5. Säästeleväisyys. Enkä tarkoita tällä rahan säästämistä (sitä ei osata kumpikaan), vaan ihan kaikkea muuta. Pari esimerkkiä. On todella ärsyttävää kun herra ostaa kaupasta talouspaperia, jonka yksi arkki on jaettu kahtia. Ja sitten kotona herra alkaa pestä keittiöntasoja sillä yhdellä talouspaperiarkin puolikkaalla. Hän kääntelee arkin puolikasta säntillisesti niin, että puhdasta pintaa riittää mahdollisimman pitkään. Ei tsiisus, siinä vaiheessa mun on pakko poistua keittiöstä. Toinen paperiin liittyvä ärsytys koskee vessapaperia. Jos herra joskus sattuu näkemään (tai kuulemaan vessanoven läpi) kuinka paljon rullaan vessapaperia pyyhkimishommiin, saan sellaiset arvostelut osakseni ettei totta. Kyllä sanon ihan suoraan, että on aivan eri asia pyyhkäistä joku pieni vuorenhuippu yhdellä arkilla kuin kokonainen kraateri! Siinä ei yhden arkin kanssa pitkälle pötkitä. Kolmas tähän kategoriaan liittyvä ärsytys koskee herran kännykkää. Hän on saanut töiden kautta Lumian (en tajua miten kukaan normaali ihminen ostaa ikinä Lumiaa..), ja se on niin p*ska! Herra kiroaa puhelinta viikoittain, mutta ei suostu sitten millään ostamaan omilla rahoillaan uutta normaalien ihmisten puhelinta. Minä olen viime vuosien aikana jouluna ja merkkipäivien alla kysynyt, josko ostaisin herralle HYVÄN puhelimen lahjaksi, mutta vastaus on aina tiukka EI. Kuulemma tällä p*skalla pärjää ihan hyvin, onhan se sentään ilmainen. En ymmärrä..
  6. Väkivaltaisten videoiden katselu. En voi ymmärtää miksi joku haluaa varta vasten katsella ISIS-videoita sekä muita väkivaltaisia videoita netistä. Siis oikeasti väkivaltaisia. Melkein suutuin kun kuulin, että herra oli katsonut jotain kamalia ISIS-videoita, joissa joukkomurhattiin ihmisiä. Kysyin häneltä, että mitä hemmetin järkeä niitä on toljottaa, maailmassa on ihan tarpeeksi pahaa ilman, että sillä pitää ruokkia aivoja ihan oma-aloitteisesti. Kuulemma sen takia, että tietää oikeasti miten kamalia esim. terroristijärjestöt ovat. Ettei ne ole mitään leikin asioita. Ai jaa, no tiesin sen kyllä jo ihan teurastusvideoita katsomattakin. Ennen ISIS-videoita ollaan juteltu myös väkivaltaisista elokuvista. Herra on niitä ilmeisesti katsellut aika vapaasti pienestä asti, minulla kun taas oli tiukat ehdot, ettei mitään K16-leffoja katsota ennen kuin olen täyttänyt 16. Näiden osalta herra on kyllä kallistunut minun kanssani samoille linjoille siitä, ettei niitä ikärajoja ihan turhaan leffoihin ja videoihin ole laitettu. Muutamista elokuvista on herralla sen verran kovat pelkotilat nuorempana jäänyt.

Hulissa ärsyttää eniten..

  1. Huli ei hyväksy sairastelua, ainakaan minussa. Oon kylläkin vähän taipuvainen miesflunssailuun, ja välillä suurentelen vaikkapa pienestä nuhasta johtuvia kestämättömiä tuskiani, ja silloin jotenkin salaa hyväksynkin sen jos Huli tuhahtelee kun oon vaikkapa imuroimisen tai tiskien laiton sijasta maannut himassa 8 tuntia Family Guyta katsoen. Mutta silloin kun oon oikeesti kipeä, kyrsii kun Huli hermostuu siitä etten ole keuhkokuumekoomassa maatessani tajunnut omaehtoisesti ryhtyä etsimään hyviä salaattireseptejä huomiselle päivälle. Kyllä se välillä on oikein hoivaavainenkin kun oon kipeä, mutta silloinkin siitä jotenkin aistii semmosen kevyen roolinvetämisen ja kaiken takana kytevän tukahdutetun raivon kun ei toi vätys oo verhojakaan ees viitsinyt silitysraudalla suoristaa, ota tästä teetä sitten niin, voi voi, muista nyt levätä, lepää oikein perkeleesti nyt sitten, älä missään nimessä tee yhtään mitään hyödyllistä enää ikinä koska sulla on ehkä o,1 astetta kuumetta.
  2. Huli on kova tekemään ja häseltämään kaikenlaista, mutta vaikeampaa on jälkien korjaaminen kun tekemiset on tehty ja häseltämiset häselletty. Tai no, kyllä ne aikanaan korjataan, mutta minua ärsyttää kun tuntuu että yhden voileivän laiton jälkeenkin keittiö on täynnä jauhoja ja granaatinomenan räjähdysjälkiä ja likaisia astioita, kaikkia hemmetin taikinaisia kulhoja ja möhnäisiä kauhoja lojuu tasoilla ja joskus lattioillakin. Niitä sitten joudun minä raukka pois korjailemaan vaikka olisin vasta viime viikolla kerran melkein aivastanut.
  3. Hammastahnatuubien käyttö on Hulille haasteellista. Nykyisin onneksi on keksitty semmosia tuubeja missä se korkki on sillee jännästi kiinni siinä tuubissa, niiden kanssa Huli osaa toimia, mutta niiden semmosten kanssa mistä pitää korkki kiertää auki, niin se korkin kiinni kiertäminen ei onnistunut ikinä, tuubi jäi aina auki ja se korkki pöydälle vielä sillee että se hammastahnainen puoli on pöytää vasten. Ja sitten kun rikospaikalle illalla palasi, auki jätetty tuubi olikin hammastahnan sijaan täynnä betonia, ja kylppärin tasolle oli hammastahnaisesta korkista jäänyt valkonen renkula jonka saa irti ehkä liekinheittimellä. Sille, joka keksi ne semmoset napsukorkkiset hammastahnatuubit, pitäisi myöntää Nobelin kaikki palkinnot kymmenen vuotta putkeen.
  4. Jos ajellaan jonnekin missä ei olla aiemmin oltu, ja ei meinaa osoite syystä tai toisesta löytyä, Huli alkaa jostain syystä ajamaan aina ihan helvetin lujaa. Se on vielä siitä ikävä juttu, että yleensähän siinä loppuvaiheessa ollaan jossain asuinalueella tai muualla pienellä tiellä. Lue siinä nyt sit karttaa kun Huli kaahaa jossain tuntemattomassa risteysviidakossa 80 km/h ja huitelee samalla kädellä oikealle että olikohan se tuolla vasemmalla, ja ihan sama mitä sanot, käännynpä tästä nyt tänne random-tielle missä on näköjään umpikuja ja vauhti kiihtyy 110 km/h. Nykyään yritän aina ite päästä auton rattiin jos ollaan johonkin vähän vieraaseen paikkaan menossa.
  5. Jos Huli mielestään tietää jonkun asian, on suunnilleen kirkonkirouksen ja Jokeri-faniksi julistamisen veroinen loukkaus alkaa sitä asiaa tarkastamaan. No, onhan se myönnettävä että 9 kertaa kymmenestä tämmösissä tilanteissa Huli sitten lopulta on tiennytkin sen asian ihan oikein, mutta ei se tarkastaminen silti mitään haittaisi, ja aina välillä tulee sit se kymmeneskin kerta vastaan ja se huomataankin sitten vasta perillä kun ollaan ajettukin ihan väärään paikkaan, koska varmana oikeaksi tiedetty osoite olikin jotain ihan muuta. En oo vielä ollut niin itsetuhoisella tuulella, että olisin kokeillut, mitä kävisi jos näissä tilanteissa alkaisin ääneen meuhaamaan ”mitäs mä sanoin”, ja toivon terveyteni tähden etten koskaan moista erehdykään tekemään. Huli kyllä tietää näissä tilanteissa jo muutenkin, että mielessäni myhäilen itsetyytyväisenä ja näytän voitto-silmää, ja siis riitahan meillä on jo muutenkin valmiiksi käynnissä koska olen osoitteen tarkastusta julennut mennä ehdottamaan aiemmin.
  6. Hulin mielestä on selvää säästöä ostaa mitä tahansa 100 eurolla, jos sen oikea hinta on joskus ollut 200 euroa. Oon kanssa alkanut tässä epäilemään, että Hulilla saattaa olla tapana näissä tämmösissä ostelujutuissa tehdä sillee, että eka se kertoo että kato, täältä sais tämmösen jutun 5000 eurolla, vaikka se oikeesti maksaa 8000 euroa, eikö kantsuiskin nyt ostaa hei? Sitten kun oon oksentanut järkytyksestä lattialle, Huli myöntyy että joo, onhan se aika paljon, no, on täällä tämmönenkin, maksaa 1500 euroa, oikee hinta ois 3500 euroa, tää nyt ois tosi hyvä jo. Sitäkin kun sitten olen kakistellut aikani, ladataan tämä kolmas vaihtoehto mikä maksaa VAIN 100 euroa ja se on hei 50% alennuksessa nyt, ja aattele miten paljon halvempi tää on ku ne 5000 ja 1500 euron jutut, ja nytkin kun tätä tällee kirjottelen tähän niin huomaan aattelevani että joo, onhan se 100 euroa kyllä aika vähän kun ei oo sentään se 5000 euroa, ja 50% alennus, on se kyllä hyvä, siinähän vähän niinku säästää toisen 100 euroa.. voi hitto. Mua on vedätetty kaikki nämä vuodet.

hääkuva

Greenwichin nollameridiaani Lontoossa

Moridiaan, Herra Longfield tässä.

Nollameridiaani. Sellasesta nyt sitten täytyy kirjottaa.

Nollameridiaani on pituuspiiri, jonka pituusaste on määritelty nollaksi. Mitä se nyt sitten tarkoittaa edes? No en minä tiedä, mutta onneksi Wikipedia tietää.

greenwich-nollameridiaani-london1

Maapallohan on semmonen mötkäle, että se on jaettu pallon pituussuunnassa 360 pituuspiiriin, ja leveyssuunnassa 180 leveyspiiriin. Näiden avulla ihminen voi sitten ilmoittaa olinpaikkansa ihan missä tahansa maapallolla seisookin, Helsinki esimerkiksi sijaitsee semmosessa paikassa kun 60 astetta pohjoista leveyttä, ja 25 astetta itäistä pituutta. Jos oikein alkaa hiuksia halkomaan, niin nämä piirit on vielä jaettu jokainen 60 yhtä suureen osaan joita sanotaan minuuteiksi, ja nämä minuutitkin on jaettu vielä 60 yhtä suureen osaan, joita sanotaan sekunneiksi. Eli jos vaikka meet Helsingissä Presidentinlinnan pihalle seistä toljottamaan, niin voit tarkentaa sijaintiasi sanomalla että oot kohdassa 60 astetta, 10 minuuttia ja 5 sekuntia pohjoista leveyttä, ja 24 astetta, 57 minuuttia ja 23 sekuntia itäistä pituutta, ja jo tietävät poliisit neliömetrien tarkkuudella mistä tulevat sinut hakemaan vankilaan.

Leveyspiireistä semmonen ku päiväntasaaja on melko kuuluisa, se sijaitsee tasan keskellä maapalloa, siitä on yhtä pitkä matka molemmille navoille ja se on maapallon levein kohta. Kaikki muut 180 leveyspiiriä on sitten jaettu siten, että päiväntasaajan yläpuolella on 90 kpl pohjoisia leveyspiirejä, ja alapuolella 90 kpl eteläisiä leveyspiiriä. Jokainen päiväntasaajasta kaikkoava leveyspiiri on aina edellistä lyhyempi, koska maapallo on pallo, niin se ympärysmitta sit sillee pienenee mitä lähemmäs pallon napoja mennään. Viimeisimmät eli ne 90. piirit sijaitsee ihan tasan pohjois- ja etelänavalla, eli jos joku joskus sanoo että kävinpä tossa 91. leveyspiirillä niin älkää uskoko, ei voi olla yli 90, älä mene halpaan!

greenwich-nollameridiaani-london3

Päiväntasaajalla ja muilla leveyspiireillä on siis vähän niinku fyysiset syyt olla sillee miten ne nyt on, mutta pituuspiireilläpä on eri tilanne. Pituuspiirit on kaikki yhtä pitkiä, ne menee jokainen pohjoisnavalta etelänavalle, eikä ole olemassa mitään järkevää tieteellistä syytä että missä nyt pitäisi olla semmonen päiväntasaajan tapainen julkkispituuspiiri minkä avulla voidaan sitten määrittää kaikkien muiden pituuspiirien numerot. Niinpä aikojen saatossa kaikenlaiset sankarit on sitten kuka milloinkin päättäneet, että se nollapituuspiiri menee sit just tästä, ja kaikki muut pituuspiirit jaetaan sitten tän kohdan mukaan. Nollapituuspiirin itäiselle ja läntiselle puolelle voidaan sitten alkaa lätkiä muita pituuspiirejä silleen että siellä nollapituuspiirin ihan vastakkaisella puolella on 180. pituuspiiri, ja kaikki nollan ja 180. piirin väliin jäävät sitten ovat jotain siitä väliltä, joko itäistä tai läntistä pituutta.

Ekana pituuspiirit keksi joku kreikkalainen, joka jostain syystä halusi laittaa nollapituuspiirin Kap Verden saaren poikki kulkemaan. Tän Ptolemaios-nimisen häiskän pituuspiirin kanssa eleltiinkin suhteellisen sopuisasti monta vuosisataa, kunnes sitten Amerikassa ekana käväissyt länsimaalainen Kristoffer Kolumbus kertoili tarinoita että Atlantin poikki kun kulkivat niin jossain kohtaa kompassin neula osoitti ihan millimetrilleen just tasan tarkkaan pohjoiseen, ja siitä innostuttiin sitten laskemaan että siellä missä Kolumbus katto kompassia niin just siinä onkin kivempi nollapituuspiiri.

Ei siitäkään viivasta sit kuitenkaan globaalisti tykätty, Espanja ja Portugali tosin jakoivat tän Kolumbuksen viivan mukaan maapallon kahtia, ja sopivat että Portugali saa kaikki viivan itäpuoliset Euroopan ulkopuoliset maat, ja Espanja saa kaikki viivan länsipuoliset Euroopan ulkopuoliset maat. Muilta mailta tai niiden Euroopan ulkopuolisten maiden asukeilta ei toki vaivauduttu kysymään että sopisko tämmönen jako teillekin. No ei se maapallon jako sitten ihan näin sitten lopulta toteutunut, mutta sen verran sen Kolumbuksen viivan olinpaikka on vaikkapa Etelä-Amerikkaan vaikuttanut, että ainoa Etelä-Amerikan maa missä tätä nykyä vielä portugalia puhutaan on Brasilia, ja siitä osui semmonen sopivan kokoinen kolkka just sen viivan Portugalin puoleiselle osalle, koko muu mantere meni Espanjalle ja espanjaahan siellä nykyään sitten muualla puhutaankin.

Kolumbuksen jälkeen vähän jokamaalaiset sankarit julistelivat että nollapituuspiiri on tässä missä meidän maa just sattuu sijaitsemaan, ja asiasta päästiin yksimielisyyteen vasta vuonna 1884, kun Washingtonissa järjestettiin oikein meridiaanikonferenssi, missä äänestettiin että se helvetin nollameridiaani sijaitsee nyt Lontoossa ja se menee Greenwichissä sijaitsevan Kuninkaallisen Tähtitornin poikki ja sillä hyvä, nyt loppuu se omien mielivaltaisten viivojen vetely! Ranskalaiset ei tosin tätäkään äänestystulosta vielä tahtoneet kunnioittaa, koska ne halus että se nollameridiaani ois menny jossain kivemmassa kohtaa Ranskaa, ja ruojat käyttivät väkisin omaa meridiaaniaan vielä vuoteen 1911 asti kunnes vihdoin myöntyivät olemaan samaa mieltä muun maailman kanssa.

greenwich-nollameridiaani-london6

Mitä väliä niillä pituuspiireillä ja niiden sijainnilla sitten on? No, kellonajat ja päivämääräkin ainakin katsotaan vaihtuvan sen mukaan miten pituuspiirit vaihtelee, näiden mukaan suunnilleen määräytyy nykyisetkin aikavyöhykkeet, tosin ne ei oikein missään muualla ku jossain merillä seuraa orjallisesti pituuspiirejä, lähinnä aikavyöhykkeet on maiden rajojen mukaan meneviä juttuja. Aikavyöhykkeistähän aiheutuu vaikka semmonen jännä ilmiö, että jos meet Helsinki-Vantaalla lentokoneeseen kello 8.00 aamulla ja lennät Ruotsiin, oot perillä ennen ku oot lähtenytkään, eli 7.50, koska kello on siellä Ruotsissa tunnin vähemmän, ja lentokoneella pääsee niin nopsaan kulkemaan että käy noin hassusti. Tälleen kun miettii semmosta tilannetta, että mitä käy jos sitten vaan matkaisit aina tunnissa yhden aikavyöhykkeen eteenpäin, niin eikö se aika sitten ikinä muutu, aina vaan on kello 8.00? No niinhän siinä käy, kellonaika ei tämmösessä touhussa muuttuisi, mutta siinä nollameridiaanin vastakkaisella puolella sijaitsevalla 180. meridiaanilla on sovittu olevan semmonen jännä vaikutus, että siitä kun meet yli, niin päivämäärä muuttuu. Tämä sovittiin, koska ekana maapallon ympäri purjehtineet heebot ihmettelivät kotiin päästyään että miksi kaikki on huomisessa päivässä jo, nyt on 12. päivä meidän kalenterin mukaan mutta kivenkovaan täällä kaikki väittävät että eikä oo ku 13. päivä. Sitten tarkistettiin lokikirjat ja kalenterit että missä on ryssitty, mutta missään ei oltu mokattu, ja viimein tajusivat että jos maapallon ympäri mennään niin on vaan jossain kohtaa pakko vaihtaa päivämäärää tai muuten menee koko ajanlaskusta järki, ja sitten sovittiin että siellä nollameridiaanin vastapuolella sit aina vaihdetaan päivää, eiks vaan. Jos meet päivämäärärajan yli idästä länteen, hyppäät 24 tuntia eteenpäin huomiseen, ja jos meet lännestä itään, matkustatkin ajassa vuorokauden verran taaksepäin eiliseen.

greenwich-nollameridiaani-london4

Minulla meinasi aivot nyrjähtää kun yritin ajatella tuota asiaa, ja näiden päivämäärien ja aikavyöhykkeiden kanssa on aikojen saatossa nyrjäytelty muutenkin aivoja oikein urakalla. Mm. vuonna 1867, kun Venäjä möi Alaskan Yhdysvalloille, oli Alaska vähän niinku Venäjän ajassa, mutta Yhdysvalloille siirryttyään se piti kiireesti siirtää samaan aikaan muun Jenkkilän kanssa. Koska se nollameridiaanin vastainen päivämääräraja meni ennen Alaskan halki, oli Venäjän aikainen Alaska aina eri vuorokaudella kuin muu Pohjois-Amerikka, ja jotta Alaska saatiin samalle vuorokaudelle muun USA:n kanssa, sovittiin maapallon kanssa siirtää sitä päivämäärärajaa USA:n ja Venäjän väliselle Beringinsalmelle niin että Alaska mahtuu samalle puolikkaalle muun Pohjois-Amerikan kanssa. Viivan siirron seurauksena Alaskassa sitten oli lokakuussa 1867 kaksi perjantaita peräkkäin. Ja koska venäläisillä vielä oli eri kalenteri, oli näistä tuplaperjantaista ensimmäinen 6. lokakuuta, ja sitten kun entiset venäläisalaskalaiset tämän 6. lokakuuta perjantain jälkeisenä aamuna heräsivät amerikanalaskalaisina, lukikin kalenterissa että nyt on taas perjantai, ja ihan loogisesti 6. lokakuuta jälkeen tuli tietysti 18. lokakuuta. On siinä varmaan mennyt alaskalaisilla siirron jälkeen aikansa ennen ku ne on tajunneet yhtään mikä viikonpäivä ja kuukausi on kyseessä ja minkäs valtion osa nyt tänään ollaan, vai onko tänään eilinen vai mitä helvettiä. Myös Samoan saarilla jotain kikkailivat tuon päivämääräasian kanssa, ja väkisin pitivät itseään eri päivämäärässä kuin muut lähiseudun alueet. Vasta kun USA:n kauppiaat kiltisti pyysi että voisitteko nyt olla normaaleja kun menee kaikki systeemit teidän takia sekaisin, vuonna 1892 Samoan kuningas leppyi ja päätti siirtää päivämäärää, tämän johdosta vuonna 1892 oli Samoalla 367 päivää, ja 4. heinäkuuta oli sinä vuonna kahtena päivänä peräkkäin.

greenwich-nollameridiaani-london2

greenwich-nollameridiaani-london5

Nyt kun olette kaikki ihan perillä siitä mitä ovat pituus- ja leveyspiirit, niin käykääpä tekin joskus Lontooseen mentyänne siellä Greenwichin Kuninkaallisessa Tähtitornissa, missä se nollameridiaani yhä tänäkin päivänä maapalloa halkoo. On sitä muutaman karttapalloon vedetyn viivan takia väännetty aikanaan sen verran ahkerasti että ihan hyvä se on mennä itse paikan päältä tarkistamaan että missä se viiva nyt ihan oikeasti kulkee. Tosin, koska maapallon mannerlaatat liikkuu, se Lontoon maaperään uurrettu viivakaan ei enää oikeasti olekaan siinä nollameridiaanin kohdalla, vaan se on siirtynyt muutaman senttimetrin verran sivuun. On tää vaikeeta!

greenwich-nollameridiaani-london7

Apulanta & Teit meistä kauniin -leffa: Mikho hyväksyy, niin minäkin

Monk as mock, Herra Longfield tässä.

Apulanta, onko tuttu asia? Minulle on. Bändihän on ollut tässä viime aikoina melko urakalla tapetilla. On tullut elokuvaa, on avattu museota, on julkaistu uusi tuplajäähallikeikka ensi tammikuulle. Vähän joka tuutista on saanut lukea Apulannasta erinäisiä juttuja: Tuukka Temosta on kyrsinyt, kun joku kriitikko on mölissyt ilkeyksiä tai pääsyliput on laskettu väärin tai joku on sanonut hampurilainen. Sipe Santapukki taas on ollut mehuissaan kun on saatu vihdoin vanhat bändiaarteet lasivitriineihin kaiken kansan töllisteltäviksi ihkaomaan Apulanta-museoon, ja Toni Wirtanen on ollut sitä mieltä että sekä leffa että museo on järjettömiä ajatuksia, mutta silti molemmat tuumat on pantu toimeen. Lisäksi tuossa äsken tuli julki myös Apulannan uudet jäähallikeikat, vissiin viime tammikuun vastaavilla oli sen verran mukavaa, että kannattaa järjestää uudet, ja ehkä niiltä ekoilta jäi sitten kaikkien trapetsitaiteilijoiden, kauko-ohjattavien lennokkien ja zombie-laumojen jälkeenkin vielä jotain muita järjettömiä spinal tap –henkisiä ideoita, jotka on vielä saatava toteutukseen.

apulandia6

Olen havainnut jo kansassa pientä ärsyyntymistäkin että mitä noi vanhat sedät nyt koko ajan on jossain itsestään kertomassa, mutta minuapa tämä viimeaikainen hässäkkä ei ole millään määrin haitannut, oikeastaan päinvastoin. On ollut oikein hauska huomata, että jostain 16-vuotiaasta asti fanittamani bändi on yhtäkkiä saanut taas mediahässäkkää osakseen – Tuukka Temosen kohdalla on päästy jopa siihen, että miekkosen yksittäiset Facebook-lauseetkin kelpaavat uutisiksi. Itse jotenkin miellän Apulannaksi nimenomaan kolmikon Toni, Sipe ja Tuukka, vaikka alkuaikoina bändin kanssa häsäsikin Anttia ja Mandyä, eikä Tuukka ole enää pitkään aikaan bändissä soittanut – muutamia satunnaisia encoreita lukuun ottamatta. Aikoinaan Tuukan bändin basistina korvannut Parta-Samikin on jo ehtinyt vaihtua vanhaan Bomfunk MC-käkkäräpää Villeen.

apulandia9

On toki myönnettävä, että enää en ihan niin kiukulla bändin tekemisiä seuraa kuin junnumpana, jolloin joka päivä hain Altavistasta uusia uutisia Apulannasta, luin teorioita että mistä se Ilona-biisi oikein kertoo, hölisin loputtomat määrät sekavia horinoitani anonyymin nimimerkkini takaa Apulannan keskusteluboardilla, ja joka hemmetin kouluaineeseenkin oli tungettava Apulanta kun se nyt vaan oli maailman kiinnostavin asia. Ruotsin tehtävissä yritin aina saada ujutettua lauseen ”Jag såg en flicka som är vacker som en blomma” jonnekin väliin ainetta, koska Apulanta oli jossain ruotsinkielisessä ohjelmassa laulanut Mato-biisin ruotsiksi, ja tuo lause oli jäänyt siitä biisistä takaraivoon. Se oli myös siitä hyvä lause, että siinä ei koskaan ollut mitään punaisia merkintöjä kielioppivirheiden tai muiden takia, joten sain aina ainakin yhden täysin oikein kirjoitetun lauseen aineeseen. Usein se oli ainoa, muissa meni aina vähintään joku från väärään paikkaan.

Vaikka kerkkopäisin into bändiä kohtaan onkin tässä vuosien varrella laantunut, on bändin tekemisiä tullut silti melko tarkasti seurattua yhä tähän päivään asti. Teit meistä kauniin, eli Apulannan alkuajoista 90-luvun lama-Suomessa kertova leffakin mentiin Hulin kanssa katsomaan heti ensi-iltana. Oikeastaan siitä asti, kun ekan kerran kuulin että Temonen on tämmöstä projektia kaavailemassa, olin odottanut että kunpa homma onnistuisi ja pääsisi leffateatteriin tekelettä katsomaan. Projektin edetessä kävin aina uudet trailerit ja haastattelut bongaamassa – jaksoinpa seurata Youtubestakin lähetystä, jossa Tuukka yhdessä Sipen ja leffan näyttelijöiden kanssa pisteytti leffaa varten pystyyn pistetyn katsojakilpailun satoa, jossa oli pyydetty ihmisiä tekemään cover-versioita bändin Teit meistä kauniin –biisistä, ja joista paras lopulta valittiin leffan tunnusbiisiksi.

apulandia3

Hyvissä ajoin varasin itselleni ja Hulille sitten leffan ensi-illaksi liput, ja hämmästelin paikan päällä että miksi täällä on näin vähän väkeä – teatterissa oli vain joku 30 tyyppiä. Muistin jostain lukeneeni, että leffan ohjaaja Tuukka Olga-vaimoineen – jotka myös yhdessä elokuvan tuottajina toimivat – olivat peräti pankista ottaneet lainaa asuntoaan vastaan, ja jopa toisen anopinkin kämppä oli siinä hötäkässä kiinnitetty, koska sponsori- ja tukirahoja ei projektille ollut jossain vaiheessa vielä riittävästi kertynyt – ja ilman lainoja olisi homma jäänyt kesken. Espoolaiseen ensi-iltaan vaivaantuneiden ihmisten lukumäärää laskiessani pohdin, että näinköhän joutuu Temosten perhe anoppeineen kadulle asumaan. Sittemmin on käynyt ilmi, että alussa nihkeästi projektiin suhtautunut Suomen Elokuvasäätiö lopulta lupautuikin elokuvaa tukemaan, ja sen verran paljon ihmisiä on käynyt leffaa katsomassa, että nätisti ilman konkurssia Temoset hommasta sittenkin näyttävät selviävän. Kyllähän sitä on arvostettava tommosta rohkeutta, että tosissaan ja vähän riskilläkin panostetaan hommaan täysillä, ja hulluna luotetaan että kyllä tästä hyvä tulee.

apulandia5

Elokuvasta oli kasvanut itselleni projektin etenemistä seuratessa melko suuret odotukset, mutta ne kyllä täyttyivät, tykkäsin leffasta tosi paljon. Apulannan tarina on melko erikoinen ja mielestäni kertomisen ja kuulemisen arvoinen, vaikkei bändi itsessään niin kiinnostaisikaan. Tarina oli saatu minusta hienosti kerrottua, ja kokonaisuutena leffa oli pieniä lapsuksia lukuun ottamatta laadukkaasti tehty. Näyttelijöistä eritoten Tonin ja Tuukan hahmoja näytelleet Tatu Sinisalo ja Iiro Panula vetäisivät ihan huikeat roolisuoritukset. Leffassa oli hölmöilykohtauksia, jotka oikeasti nauratti eikä ollut sellaista vaivaannuttavaa fiilistä että nytkö tässä pitäisi nauraa. Oli myös koskettavia juttuja, joiden aikana tuntui että olin vissiin vahingossa nielaissut omenankodan kokonaisena ja silmässä oli puolikas joulukuusi. Ja vaikka bändin tarina olikin minulle entuudestaan jo hyvin tuttu, oli sinne sekaan ripoteltu myös tämmöselle niilollekin uusia juttuja – muun muassa se Ilona-biisin alkuperä tuli leffassa esille, se oli huikea ahaa-elämys ja päätti vuosikymmeniä sitten velloneen arvailun siitä että kertooko biisi hamsterista vai tyttöystävästä vai onko kyseessä vain hassu kilpailu Apulannan ja Tehosekoittimen kesken. Kaikki nuo meni väärin, jos Tuukkaan on luottaminen.

apulandia7

Niistä lapsuksista täytyy mainita, että muutamissa kohdissa tökki, kun leffan muutoin erinomainen musiikki oli niin kovalla, ettei näyttelijän repliikeistä saanut selvää. Ne piti lukea ruotsinkielisestä tekstityksestä. Pari kertaa huomasin myös, että ääni ja kuva ei ollut ihan synkassa muutamissa soittokohtauksissa, laulu meni eri tahtiin kun laulajan huulet liikkui. Hulia taas alkoi leffan edetessä ärsyttää kun koko ajan tuli ilmakuvaa teistä ja rautateistä ja ties mistä, olisi kuulemma voinut vähän rajoittaa sitä helikopterin käyttöä tai millä niitä hienoja kuvia olikaan saatu aikaiseksi – itse en tosin tuota asiaa edes huomannut.

Lapsuksien olemassaolokin on kuitenkin pakko antaa anteeksi, kun tietää että leffa oli monelle sen tekijälle ihan ensimmäinen kerta näin ison projektin kimpussa painiessa. Tuntui, että töitä on kokemuksen ja rutiinin sijaan tehty suurella innolla, sydämellä ja lämmöllä – tästä kertoo mielestäni sekin, että sinne oli leffan työryhmän jäsenten ja muiden tuttujen lisäksi pestattu niin bändin henkilöt kuin näiden paremmat puoliskotkin jotain pikkurooleja vetämään. Kaikesta välittyi semmonen lämmin ja sopivan kotikutoinen meininki, mutta silti työn laatu ei ollut muutamia pikkufiboja lukuun ottamatta kärsinyt. Jos olisin asemassa, jossa voisin uskottavasti jakaa elokuville tähtiä, antaisin tälle 18/5. Heti leffan jälkeen teki mieli nähdä se uudestaan. Leffasta pitäisi myös melkein tehdä jatko-osa ihan vaan sen takia, että näkisi kuka tulisi esittämään pelkkiin sinisiin housuihin ja aurinkolaseihin pukeutunutta keikkakitaristi Sami Ylä-Pihlajaa, joka hokisi Tommi Mäkistä ja saisi välillä sydänkohtauksen.

apulandia4

Kauan odotetun ja suunnitellun leffaensi-illan lisäksi samalle viikolle sattui osumaan vielä ihan vahingossa toinenkin hauska Apulantaan liittynyt juttu. Meidät oli nimittäin kutsuttu viikonlopuksi Lahteen kavereiden häitä juhlistamaan, ja sattumalta samalla viikolla oli avattu Lahteen upouusi Apulandia-museo. Jo aikaisemmin olin uutisista huomannut, että Sipe ja Toni ovat avanneet uuden Lahdessa sijaitsevan treenikämppänsä yhteyteen jostain helvetin syystä oman kahvilan, missä myydään Apulanta-kahvia ja kassakoneiden kuiteissa lukee ”Mikhon hyväksymä” niinku kaikessa Apulannan julkaisemassa kamassa tapana on. Olin jo maanitellut Hulia tekemään hääreissun aikana käännöksen kahvilassa, mutta sattumalta pääsin siellä vastikään avatussa Apulanta-museossakin sitten samalla reissulla piipahtamaan. Tuosta museostakin on kaikenlaista nillitystä saanut lukea, että mitä järkeä ja onpa turhaa ja pojat tykkää itsestään. Itse en ihan pääse sisälle että mikä tämmösessä on harmin aihe. Suomesta löytyy kuitenkin museot vaikkapa sellaisistakin aiheista kuin perämoottorit, tapetti ja silli, eikä ketään kai harmita niidenkään olemassaolo. Miksi siis täytyisi harmistua Apulanta-museostakaan? Jos ei aihealue kiinnosta niin sittenhän voi museossa käynnin jättää väliin ja jatkaa elämää onnellisena, ei kannata turhaan asiasta murjottaa. En minäkään nyt vaikkapa sitten tapettimuseoon ihan riemusta kiljuen menisi, mutta varmana sinnekin on menijöitä ja hyvä että on.
apulandia8apulandia2

Minähän toki syynäsin koko Apulandian hyvinkin tiheällä kammalla läpi, kattelin festaripasseja ja Toni Wirtasen ruutupaperille väännettyjä luonnoksia tutuksi tulleista biiseistä, lueskelin juttuja musiikkivideoiden teosta ja muita pitkin museota ripoteltuja jänniä anekdootteja bändin uran vaiheilta, kattelin vitriiniin laitettua reppua jossa luki Misfits ja jonka avulla bändiin saatiin aikoinaan Mandy basistiksi, ja kävin kurkkimassa Heinolasta Lahteen väkisinmuutetun treenikämpän seiniä. Absurdi fiilishän siellä toki oli, viimeistään siinä vaiheessa kun museokierroksen jälkeen oli rustattu nimi ja vanha boardi-nimimerkki tiiliseinään, ja join sitä Apulanta-kahvia ja mietin että pitäiskö ostaa pala Sipen leipomaa sienipiirakkaa samalla kun mies itse pelmahti kahvilaan sisälle myhäilemään. Minusta on jotenkin mahtavaa, että ne vuosikymmenten nettistalkkauksen ja nykyään Teit meistä kauniin -leffan myötä taas etäältä tutuksi tulleet pojankoltiaiset, jotka ovat aikoinaan matkanneet pitkin Suomea paskalla Datsunilla bassorummut ja vahvistimet sylissä ja kiukutelleet kun ei isot levy-yhtiöt noteeraa kaverin perustaman firman kautta ennätyshalvalla myytyjen levyn myyntilukemia, tekevät nykyään itsestään elokuvia ja museoita jonne voi sitten leipoa ihmisille sienipiirakkaa. Mikho hyväksyy, niin minäkin.

apulandia1

 

Herra Longfield aviovaimon silmin

infinity pool marina bay sands singapore (13)

Viime kesänä herra Longfield kertoili blogin puolella minusta tiukkoja faktoja. Tänä kesänä on minun vuoroni kertoilla asioita herrasta. Kirjoitamme blogia tiiviisti yhdessä, joten varmasti teitäkin kiinnostaa edes hieman että kuka ihme tämä työmatkaileva herra Longfield oikein on. Heh!

Eipä tässä muuta, tiedossa olisi 25 kysymystä herrasta, joihin minä olen vastannut juttelematta niistä sanaakaan herran kanssa.

bali Pura Lempuyang (1)

1. Jos miehesi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

Game of Thrones, lätkä tai fudis. Tai sitten herra Longfield nauraa räkättää tosi hauskoille videopätkille, ja pakottaa mutkin niitä välillä katsomaan. Kuulemma osa videoista on ihan pakko nähdä, koska niistä juttelee kaikki. Enpä nyt tiedä, harvoin on meidän työpaikan lounaspöydässä juteltu Voi juma-, Kahen kilon siika-, vuohien huuto-, Jimmy Carr-, Carpool Karaoke-, yms. videoista. Tai oon mä joskus yrittänyt, mutta se keskustelu tyrehtyy aika nopeasti, sillä ei niitä ole kukaan muu nähnyt. Enkä mä sitten kauheesti viitti alkaa siellä ruokalassa esittää vuohien huutamista.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Ei mitään. Herra Longfield ei ole yhtään kastike- eikä dippi-ihminen. Herran suurin inhokki on hollandaisekastike, en tajua, sehän on aivan törkeän hyvää! Kuulemma liian voista, pöh sanon minä.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Kastikkeiden lisäksi ei tule ihan heti mitään mieleen. Herra on pitkälti kaikkiruokainen, mutta pakkohan mun on jotain keksiä. KEKSIN! Herra ei tykkää salaateista, siis siitä vihreästä rehuosuudesta. Ne jää hyvin usein lautasen reunoille epämääräisiksi keoiksi.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Juomaksi yleensä cokis lightia tai vichyä. Mutta jos oikeen laitetaan jalalla koreaksi, niin sitten herra tilaa vaalean vehnäoluen taikka lonkeroa. Ja koska näiden drinkkien kanssa ei tarjoilla cocktail-kirsikoita, saattaa hän pienessä hiprakassa napata niitä baaritiskin yli kourallisen. Näin on käynyt, baarimikko ei tykännyt hyvää.

Ruokapuolella herra Longfield on hyvin äijämäinen, hänelle maistuu tosi usein purilaiset, pitsat sekä pihvit. Lisukkeina on lähes aina ranskikset.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?

42. Melkeen voidaan käyttää samoja kenkiä, sillä mun popot on kokoa 41. 42 on muuten oikein hyvä kengän koko miehelle, sillä niitä löytyy aina alekoreista. Sama pätee naisten kokoon 41. Harvoin meidän tarttee ostaa normaalihintaisia kenkiä.

högberget sotunki (4)

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Soittimia – kitaroita, bassoja, ksylofoneja, pianoja ja urkuja nyt ainakin. Onneksi meillä on tilaa rajallisesti. Heh! Tosin yksi kappale ksylofoneja olisi aika jees, niistä lähtee kamalan kaunis ääni. Ja siis herra osaa soittaa vaikka mitä vemputtimia.

Eri maiden rahoja hän keräilee ihan oikeasti. Niitä karttuu mukavasti työmatkoilta, jonka lisäksi hän on saanut niitä aikoinaan jonkin verran isältään ja tämän työkavereilta. Olen ostanut hänelle hienot kansiot kolikoita sekä seteleitä varten, ja niissä ne rahat on jämptissä järjestyksessä.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Salmiakkia, toffeeta, maapähkinävoita sekä suklaata. Ihan tommosia terveellisiä juttuja.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

Hyvin on kaikkiruokainen myös musiikin suhteen. Lemppareihin kuuluu ainakin Apulanta, Muse, Coldplay ja Chisu. Voin paljastaa, että nuoruudessaan herralla oli kovin syvä elektronisen musan kausi, Scooter oli kovin juttu koskaan tuohon aikaan. Teininä herra ravasi myös festareita pitkän avainkettingin sekä lävistetyn silmäkulmansa kanssa.

Kurkatkaa muuten ihmeessä herran kirjoittama kooste 10 maailman parhaasta biisistä! Sieltä löytyy lisää tämän miehen lempimusaa.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Ihan oudoista! Heti tulee mieleen kaksi elokuvaa, joita herra kehui maasta taivaisiin. Toisen nimi oli Drive. Tän leffan päätähtenä on ylikuuma Ryan Gosling, joten päädyttiin katsomaan leffa herran suosituksesta kahden ystäväni kanssa. Meinattiin nukahtaa kesken. Tajuttoman tylsä ja pitkäveteinen leffa.

Toinen leffa oli nimeltään Unelmien pelikirja. Tämän leffan herra oli katsonut monien muiden leffojen tapaan lentokoneessa työmatkoillaan. Mutta koska kyseessä piti olla saaaairaaaan hyvä pätkä, päädyttiin katsomaan sitä myös yhdessä. No joo, enpä nyt tiedä. Bradley Cooper on toki kuuma mies, mutta hikisessä paidassa katuja juoksevana möllinä hänkään ei saanut leffaa tuntumaan yhtään mielenkiintoisemmalta.

Ja sitten herra tykkää myös katsoa kaikkia räiskintäpätkiä, niitä joissa joku robotti tai kivinen jättiläinen lätkii turpaan pahiksia. Niitä me ei edes yritetä katsoa yhdessä.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

Hassut, ei siniset, ei vihreät, ei harmaat. Mutta jotain niiden väliltä. Mustan osan lähellä silmät ovat tummemmat, ja hassulla tavalla väri haalenee mitä ulommas silmän keskiosasta mennään.

NaantaliNaantali

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Herra Longfieldillä on muutamia tosi pitkäaikaisia ystäviä. Hän ei ole mikään suupaltti, joka tutustuu kaiken maailman kavereihin tuosta noin vaan. Lisäksi hän ei suuremmin välitä äijistä, ihmisessä pitää olla jotain aitoa jotta saa herran kiinnostuksen heräämään.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Jätän tavaroita sinne tänne. Tämä saattaa tulla isolle osalle mun tuttuja yllätyksenä, sillä mut tunnetaan hyvin järjestelmällisenä ja siistinä tyyppinä. Mutta kun olen kotona, jää multa esim. ruokailuvälineet lähes poikkeuksetta pöydille, ja ne saattaa olla siinä monta päivää jos herra Longfield sattuu olemaan työmatkoilla ja mun luokse ei ole tulossa ketään vieraita. Ja kun teen ruokaa niin eniten koko hommassa ärsyttää jälkien siivoaminen. Yök! Mun jäljiltä keittiö näyttää kamalalta – jauhot on pitkin pöytiä, mausteita on siellä täällä, lattialle on tippunut niin leivänmurut kuin pari kurkun palastakin.

Toiseksi herraa ärsyttää suunnattomasti kun en välillä kuuntele häntä kun olen omissa ajatuksissani tai prälään nettiä. Vastailen kyllä sujuvasti ”joo joo”, mutta en silti mitään kuule. Huono tapa, pakko myöntää.

13. Missä hän on syntynyt?

Helsingissä. Muutti tosin sieltä aika äkkiä Vantaan puolelle, jossa oleili yli kaksikymppiseksi, ennen kuin muutimme yhdessä Espoon puolelle.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Täytteenä olisi pelkkiä perunaleivoksia ja päälle levittäisin 5 sentin kerroksen paksua kinuskia.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

Soittimien parissa. Tällä hetkellä hän vääntää myös omia biisejä iPadilla. Niitä tehdessä on kulunut kuulemma moni pidempi työmatkalentokin ihan tosta noin vaan. Herralla on isot kuulokkeet jotka blokkaavat muun melun pois, ja silloin hän voi keskittyä vain biisien tekoon. Jestas kun saan välillä huutaa naama punaisena aivan herran vieressä kun toinen on ihan muissa maailmoissa biisiensä kanssa.

Herra ei muuten laula, koskaan. Eli biiseissä ei ole sanoja ollenkaan. Tosin pariin biisiin minä olen päässyt hoilottamaan. Se ei ole kaunista, mutta hauskaa yhteistä tekemistä joka tapauksessa.

kivenlahti (6)amed bali (4)

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Olla rauhallinen, olla kiihtymättä, olla näyttämättä ärtymystään ja tehdä reklamaatioita kasvotusten ja puhelimitse (=olla oikeassa paikassa oikealla tavalla jämäkkä ja periksiantamaton). Näitä ominaisuuksia en omaa itse, en sitten yhtään.

Parasta on kuitenkin se, että hän on aina uskaltanut olla oma itsensä. Sitä arvostan valtavasti.

17. Mikä on oudointa ruokaa mistä hän pitää?

No ne cocktailkirsikat. Herra Longfield voisi vedellä niitä litratolkulla. Hyi hitto!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Puhelin, läppärilaukku sekä mun valokuva sydämen muotoisessa kehyksessä (tosin se kehys taisi mennä jollain työmatkalla rikki, pitääkin tarkistaa onko kuva vielä matkoilla mukana).

Luosto (9)

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Itsekkyys, katkeruus, norjalaiset urheilijat, Alonso, valehtelu sekä epäaidot ihmiset.

20. Entä piristymään?

Kuulisitte miten onnelliselta hän kuulostaa päivää ennen kuin työmatka on ohi ja kotimatka on alkamassa. Jestas!

Niin ja Horatio. ♥

kannustalo_vihervaara_talvi9

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Varmaan Apulannan Tonia. Tai emmä tiedä. Ei herra Longfield ihaile musta ketään. Mutta varmaan ihannoi Toni Wirtasen elämäntyyliä – saa pimputella soittimia kaikki päivät ja kuunnella rokkia.

22. Millainen hän on miehenä?

Toisia arvostava, viisas, luotettava, kiltti, helppo, mukava, hyvin mustan huumorin ystävä.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?

Se on aika hauska tarina. Me oltiin molemmat nuorina tosi ujoja tapauksia. Itse olin 15-vuotias, kun aloin hengata 17-vuotiaan herra Longfieldin kanssa. Ensimmäinen visiitti kotiini ei mennyt vanhempieni mielestä ihan nappiin. Mulla oli omassa huoneessa ulko-ovi ja sisäovessa oli lukko. Eräänä kesäisenä päivänä herra tuli sitten ekaa kertaa mun luo kylään. Olin siivonnut kuin hullu pientä soppeani, ja mahassa oli perhosia enemmän kuin koskaan ennen. Kävelin herraa bussipysäkille vastaan, ja kun menimme meille, kuljimme mun huoneeseen oman ulko-oveni kautta ja sen jälkeen lukitsin oman huoneeni oven. Mitään semmoisia juttuja me ei todellakaan suljetussa tilassa tehty. Juteltiin vaan, pelattiin pleikkaria ja katottiin telkkaria. Ovi pysyi kuitenkin lukossa.

Jossain välissä lähdimme hakemaan jotain purtavaa. Olin niin jännittynyt, että kuljimme vain äänettöminä keittiöön vanhempieni ohi ja sitten takaisin mun huoneeseen. Minä en uskaltanut esitellä herraa, eikä hän liioin uskaltanut mennä käsi ojossa kättelemään vanhempiani.

Sain sitten myöhemmin kuulla isältäni, että herra taitaa olla täysi hampuusi kun ei tule rohkeasti itseään esittelemään. Kyllä oli vielä silloin niin ujo poika kyseessä, ettei varmasti uskaltanut lähestyä korstoa isääni.

Nykyisin asiat on jo toisin. Kun kyselen vanhempiani meille kylään, tiedustelee isäni toisesta päästä luuria onko herra kotona vai työmatkoilla. Jos hän on työmatkoilla, ei isäni viitsi tulla kylään, sillä mitäs hän kahden naisen kanssa hölöttäisi jos ei ole miesseuraa tarjolla. Heh!

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Pakkoa sanoa jo aiemmin hölöttämäni iPad-appsi, jolla voi tehdä omaa musaa. Sitä hän räplää tosi paljon.

25. Millainen on hänen kotilookinsa?

Rento, verkkarit ja t-paita. Boksereillaan herra Longfield ei kotona vietä aikaa. Vähän hei siveellisyyttä!

venetsia16

Herra Longfield työmatkailee: Vuoden yöt numeroina

Moxcel, Herra Longfield tässä.

Jos olette siellä ruudun toisessa päässä näitä blogin juttuja lueskelleet, olette ehkä saattaneet rivien välistä bongata ajoittaisia huomioita minun viimeaikaisten työmatkojen lukumäärästä. Niitä on nimittäin tuntunut sekä minun että Hulinkin mielestä olevan tässä viime aikoina vähän normaalia enemmän, suoraan sanottuna vähän liikaakin.

qatar7

Koska tilastot on kivoja, tein vuoden ajalta exceliin oikein listan että missä maissa ja kaupungeissa olen öitäni viettänytkään. Työmatkojen lisäksi setvin ja muistelin myös ihan omakivamatkojenkin takia muualla kuin kotona vietettyjä öitä, koska aloin miettimään että olenkohan ollut kokonaisuudessa enemmän öitä poissa kuin kotona. Aikaväliksi oli pakko ottaa 19.6.2015 – 19.6.2016, koska tuolloin sain listaukseen mukaan viime kesän Italian omakivareissun kaikki jännät kohteet, ja vielä pari yötä tämänvuotisesta Sveitsi-reissustakin.

italy firenze (18)

Muualla kuin kotona vietetyiden öiden maalistasta tuli tämmönen:

Matkayöt

Yli puolet vuoden 365 yöstä olen siis sentään ihan kotona kuitenkin viettänyt. Tuosta 166 muualla vietetyn yön kokonaissaldosta 35 kpl on ollut omakivamatkailua, joten työmatkaöiden määräksi tuosta jää 131. Siinä on kyllä mielestäni jo pikkasen liikaa, yli kolmasosan koko vuodesta oon herännyt jostain kummasta mestasta työmatkailun takia. Siihen kun vielä laittaa tuon rapean kuukauden omakivamatkailuöitä, niin ei paljoa jää puuttumaan siitä että olisi puolet vuodesta herännyt himasta, ja puolet jossain muualla. Mutta koti kuitenkin niukasti voitti muun maailman.

Kaupungeittain matkayöt jakaantuivat seuraavasti. Punaisella merkatut paikat on olleet työmatkakohteita, vihreällä taas omakivamatkojen jutskia:

Matkapaikat

Kaupunkien top5-listan muodostavat Qatarin Doha (28 yötä), Pakistanin Kasur (24), Suomen Varkaus (17) ja Espanjan Vigo (13) sekä Pontevedra (10). Omakivamatkojen ajan eniten öitä vietin Luostolla (7) ja Italian Bucinessa (6), muuten omakivamatkayöt oli yhden tai kahden yön visiittejä. Kuusi yötä vietin myös jossain päin maapalloa liikkuen, neljä lentokoneen kyydissä koomaillen ja kaksi Helsingin ja Tukholman väliä seilaavassa laivassa.

pakistan16

Ikimuistoisempien öiden joukkoon pääsee parin viikon pakistanilaisessa kontissa vietetyn rupeaman jälkeinen kotimatka, jonka aikana vietin ensimmäisen yön puoliksi Lahoressa ja puoliksi Lahoren lentokentällä seisoskelevassa lentokoneessa, ja sen jälkeisen yön vielä Qatarin Dohan lentokentällä nuokkuen. Tuon parin vuorokauden mittaisen kohtalaisen rasittavan matkan jälkeen lähdin vielä suoraan ruotsinlaivalle pariksi melko vähäunisiksi jääneeksi yöksi, ja sieltä kotiin päästyäni lähdin yhden kotona vietetyn yön jälkeen Espanjaan. Siinä kohtaa vähän mietitytti että onko missään mitään järkeä.

pakistan17

Lentokoneissa ja pakistanilaisissa konteissa vietettyjen öiden vastapainoksi on toki ollut sitten öitä oikein tasokkaissakin paikoissa, Qatarin Dohan luksuspilvenpiirtäjähotellit oli näistä varmaan hulppeimmat. Englannin Chesterissäkin oli melko päheä hotelli, ja oikeastaan Pakistania ja lentokoneita ja -kenttiä lukuun ottamatta kaikki nuo muutkin työmatkayösijat ovat olleet oikein hyviä ja inhimillisiä paikkoja kaikki.

Qatar, Doha

Euroopan ulkopuolisia matkoja oli vuoden aikana yhteensä 8 kpl, Qatarissa kävin 4 kertaa, Pakistanissa kahdesti ja USA:ssakin kahdesti. USA:n kahdella matkalla onnistuin jotenkin ripottelemaan yöni viiteen eri osavaltioon, Etelä-Carolinan Hartsvillessä tuli tuolla puolen Atlanttia vietettyä eniten öitä. Siellä myös ekan kerran oikein tosissani sairastuin kesken työmatkailun, kun sain jonkun ihme kuumetaudin itseeni iskostettua, se ei ollut kauhean mukavaa. Kuten ei ollut sitten se toinenkaan kerta, joka tuli melko pian sen ensimmäisen kerran jälkeen; Pakistanin kontissa vietetty oksenteluvuorokausi ei ollut sekään kaikkein hohdokkain hetki elämässä.

pakistan2työmatka usa new york (7)

Omakivamatkailun takia muualla vietetyt yöt ovat kaikki olleet pelkästään mukavia, Italiassa kaikki käydyt kohteet oli huikeita mestoja, ja ihan mukavasti on vuoden aikana näköjään tullut piipahdeltua ympäri koti-Suomeakin. Kahta laiva- ja yhtä Tampere-yötä lukuunottamatta Huli on ollut kaikilla näillä omakivamatkoilla mukana, which is nice.

venetsia14_c_matka_

Semmonen tilastokatsaus tällä kertaa. Matkailu avartaa, sanotaan jossain, ja kyllähän se sitä tekee, mutta toisinaan oon huomannut että sellainenkin jostain bongaamani mietelause kuin ”Matkailu v*tuttaa” pitää kyllä sekin joskus aika hyvin paikkansa – ainakin jos tuon ajatelman ekaan sanaan lisäisi vielä etuliitteen ”Työ”. Mutta onneksi ei kuitenkaan ihan aina!

bali nusa lembongan devils tears (7)

Jaakkolan porotila Luostolla

Moro, Herra Longfield täällä.

Lapin lomareissumme aikana hortoilimme eräs päivä Luoston lähellä sijaitsevalla Jaakkolan porotilalle tutustumaan porotilan toimintaan, ja tietty toiveissa oli myös päästä ihmettelemään niitä poroja ihan näppituntumalta. Porotilalle täytyi soittaa ja sopia vierailuajasta, sinne ei ihan ex tempore sovi paukahtaa pihalle, koska porotila on paitsi Jaakkolan perheen työpaikka, myös koti, ja vierailuja varten täytyy aina tilalla tehdä pieniä valmisteluja.

Jaakkolan porotila2

Meidät otti tilalla vastaan reipas kesä- tai siis talvityöläinen, ja ensi töiksemme kävelimme oppaamme ja isojen jäkäläpussien kanssa sisään poroaitaukseen. Porot tulivat tottuneesti meidän pussit kädessä tönöttävien turistien luokse, ja rauhallisesti odottelivat että saivat meiltä jäkälänpalasia narskuteltavakseen. Opastyttö samalla kertoili meille porojen hoidosta ja esitteli muutamia tilan poroja nimeltä. Laumassa on selvä hierarkia, ja kovimmat sarvipäät tulivat nytkin ensimmäisinä hakemaan turisteilta jäkälät, ja hierarkiassa alempana olevat joutuivat katselemaan sivusta – jos joku vähän alempitasoinen yritti vaivihkaa hiipiä jäkälöitä hakemaan, pomoporot ajoivat ne heti tiehensä. Me kyllä yritettiin vähän pomoporoja huijata, ja teimme yksittäisiä pistohyökkäyksiä niiden alempiarvoistenkin porojen luokse jotta nekin saivat vähän jäkälää syödäkseen. Poronhoitajat toki pitävät tarkasti huolen siitä, että kaikki pahnanpohjimmaisetkin saavat päivittäiset ruoka-annoksensa syödäkseen, turistien jakama jäkälä on sitten vähän niinku ekstraa.

Jaakkolan porotila6

Kun jäkäläpussit oli tyhjät, vietiin meidät hienoon vieraskotaan, jossa tarjolla oli pannukahvia ja kampanisut. Eväitä särpiessämme katselimme kotaan viritetyllä videotykillä pientä esitelmää ja kuvakoostetta Jaakkolan porotilan historiasta ja nykyhetkestä, sekä yleisemminkin porojen hoitoon liittyvistä kommervenkeistä.

Minulla oli mielikuva, että porot ovat Lapissa vähän samanlaisessa asemassa kuin pyhät lehmät Intiassa, ja että niitä vaeltaa pitkin poikin Lappia valtoimenaan ihan hirveitä määriä. Liikenne ei välillä kulje kun porotokka on päättänyt pysähtyä ottamaan tirsat keskelle moottoritietä, ja lähes jokaisella aukealla pitäisi pystyä bongaamaan muutamia kymmeniä poroja jäkälää syömässä. Todellisuus ei ihan tätä mielikuvaa vastannut, mutta ei se kaikilta osin ihan täysin metsässäkään ollut.

Jaakkolan porotila1

Poro-powerpointin aikana kävi selväksi, että Lapissa ei itse asiassa ole lainkaan villejä poroja, joka ikinen poro mikä jossain päin lakeuksia vaeltaa, on jonkun omaisuutta. Kesäisin porot päästetään vapaaksi vaeltelemaan pitkin Lappia, mutta talveksi ne haetaan takaisin aitauksiinsa, ja se ei olekaan mikään ihan sormien napsautuksella tapahtuva juttu. Poronhoitajat yhteistuumin ajavat porot jollain ilveellä isoihin aitauksiin, ja sieltä sitten katsotaan että kuka poro on kenenkin, ja ne kuljetetaan talveksi omiin aitauksiinsa hengailemaan.

Se kuka poro kuuluu kenellekin, tarkistetaan porojen korvissa olevista merkeistä. Jokaisella poronomistajalla on oma yksilöllinen korvamerkkinsä, tyyliin että Seppo Kekkosen (nimi muutettu) poroilla on kolme viiltoa alakorvassa ja puoliympyrän muotoinen merkki korvan päässä, ja Kaarlo Kakkosen (nimi myöskin muutettu) poroilla taas on kaksi kolmion mallista merkkiä yläkorvassa ja yksi viilto alhaalla, ja niin edespäin. Porotilallisilla oli ennen pienet kirjaset mukanaan, joihin oli merkattu jokaisen poro-omistajan korvamerkit, ja sen avulla sitten katseltiin elikoiden korvista että onkos tää nyt Sepon vai Kaarlon poro, vaiko peräti Arto Länsmanin (nimeä ei muutettu, mutta en tiedä omistaako herra poroja) tai itsensä Joulupukin (nimeä ei muutettu, varmana omistaa poroja!) joka on tänne väärälle alueelle jotenkin onnistunut eksymään. Nykyisin pienet vihkot alkavat olla historiaa, ja korvamerkit löytyvät tietokannoista interwebistä. Koskakohan muuten joku tekee jonkun Korvamerkki-appsin, jonka avulla voi ottaa poron korvasta kuvan, ja laite sitten kertoo että tämä on Arton poro, ei sun.

Jaakkolan porotila3

Syksyisin tapahtuvan poroerotuksen lisäksi toinen iso hässäkkä on alkukesästä, kun uudet poronvasat otetaan kiinni ja niiden korvat merkitään, siinäkin saa käyttää luovuutta kun liukkaasti liikkuvia poronvasoja yritetään saada kiinni ja pidetyksi aloillaan sen aikaa että saavat jengimerkit korviinsa. Poronvasoja pitää myös tarkkailla että kenen poron vasa kukin on, ettei vaan käy niin että mennään merkitsemään Sepon poroksi Kaarlon poron vasa.

Porojen omistamisessa on hyvin tarkat säännöt ja määräykset, että kuinka monta poroa saa missäkin poroalueella – paliskunta taitaa olla semmosen alueen oikea nimi – olla, ja kuinka monta poroa kunkin paliskunnan poro-omistajilla saa omassa tokassaan olla. Määriä vahditaan tarkasti, ja voisi kuvitella että laskentojen aikana ja sen jälkeen käydään melko vakavahenkistäkin keskustelua poro-omistajien kesken että kuinka monta uutta elikkoa minulla saa olla ja miksen minä saa pitää neljää uutta kun Kaarlokin sai, ja on se tuolla naapuripaliskunnassa helppoa kun siellä ei ole tota tommosta Kekkosen Seppoa aina kiukuttelemassa, viime vuonna sait seitsemän uutta ja nyt siinä kehtaat kiukutella, mulla sitä paitsi kuoli viime kesänä kaksi poroa liikenneonnettomuuksissa niin voisit vähän miettiä hei.

Jaakkolan porotila5

Pohjois-Lapin saamelaisilla on kuulemma vähän eri säännöt ja löyhemmät kiintiöt porojensa kanssa. Siellä päin saamelaisilla oli vielä jokin aika sitten tapana matkustaa kesäisin porojen kanssa pitkin pientareita ja majoittua kotateltoissa siellä mihin porot kulloinkin pysähtyvät – nykyisin kun on moottorikelkkoja sun muuta apuvälineistöä, on tällainen täysipäiväinen poropaimentolaisuus päässyt saamelaistenkin parissa vähenemään. Ruotsin ja Norjan puolella saamelaisilla on jopa laissa määritetty yksinoikeus poronhoitoon, Suomessa ei tämmöstä lakia ole vaan poroja saa hoitaa vaikka ei olisikaan sellaista hienoa saamelaispukua, minkä väreistä ja raidoista näkee kaikki kantajansa perhesuhteet ja sukupuut ja lempiruoat ja Wifin salasanat, ja jollaisten omistajana on aina hermostuttava jos jossain päin maailmaa joku missi tai Lordi keikaroi ihan väärän värisessä saamelaispuvussa tai typerää informaatiota antavassa neljäntuulenhatussa. Lordiko muka olisi sukua Inarin Kekkosille sekä Nuorgamin Kakkosille, ja lohenmäti kaurapuurossa on miehen lempiruokaa, tämä on väärin ja kaikki on kiellettävä heti!

Jaakkolan porotila4

Esitelmässä kävi myös ilmi, että työläiden poroerottelujen lisäksi ainakin Jaakkolan porotilan väki käy kesäisin Keski-Suomessa asti keräämässä poroille jäkälää. Jäkälä on porojen suurta herkkua ja talviaikana myös tärkein ravinnon lähde, ja sen avulla saadaan myös porot ja turistit tutustumaan toisiinsa lähemmin. Ei ole siis mitään ruusuilla tanssimista porojen hoito, vaan kovaa ympärivuotista työtä.

Jaakkolan porotila8

Muiden paikallisten kanssa poroista juteltaessa pystyi rivien välistä lukemaan, että poroista on ainakin tietyille elinkeinoharjoittajille riesaakin, muutama ihan suoraan sanoi senkin että kesäisin on todella ärsyttävää kun ne porot tosiaan joskus jumittavat autoteillä. Moottorikelkka-ajelullamme opas kertoi, että vaikka porot teoriassa kerätään aina talveksi aitauksiin, ei niitä kaikkia aina saada kuitenkaan kiinni, tai joku saattaa aitauksista päästä karkuun. Ja koska ne on niin tottuneita kuulemaan moottorikelkan ääniä ennen kuin saavat ruokaa, karanneet porot hakeutuvat usein hengailemaan moottorikelkkareittien varrelle. Muutamia kertoja on kuulemma tullut vastaan tilanteita, jolloin kelkkareitin keskellä on maata nököttänyt karkuriporo, eikä sitä sitten saa siitä hevillä siirrettyä, porot kun eivät ole moksiskaan jos moottorikelkkaa revittämällä yrittää ne saada liikkelle.

Jaakkolan porotila7

Tottahan se varmaan on, että poroista on pientä riesaakin, mutta kyllähän porot ja poronhoito kuuluvat ainakin minusta melko keskeisenä osana koko Suomen meininkiin, joten porot laiduntakoot normaaliin tapaan kesäisin pitkin Lappia. Paikalliset ei varmaan viidenkymmenen kerran jälkeen enää kauheasti jaksa tien vallannutta porotokkaa ihastella, mutta turisteja ei varmana haittaa, jos matka tyssää siihen kun porohuligaanit ovat tien vallanneet. Mekin Hulin kanssa välillä autolla ajaessa oikein toivottiin että tulisipa nyt jostain vastaan porojengi, jonka seassa voisi tietä pitkin madella ja ottaa jonnekin Snapgrammiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Koska oli talvi, ei loppupeleissä nähty poroja kuin vain porotilojen aitauksien sisällä, täytyy siis varmaan tulla joskus kesäaikaan takaisin!

Ratia Ranchin ylämaankarjan vasikoita moikkaamaassa

Muistatteko vielä upeat Ratia Ranchin karvalehmät, joita kävimme herra Longfieldin kanssa moikkaamassa viime kesänä Monninkylässä Askolassa? Tuolloin kerroin, että maatilan pitäjät, Asmo ja Johanna, ovat loppuvuoden puolella saamassa ensimmäiset luomuleimalla hyväksytyt tuotteensa ulos markkinoille, ja niin myös tapahtui! Meille kävi niin upea tuuri, että saimme osallistua ensimmäiseen lihatilaukseen, ja eräänä sateisena syyspäivänä karautin autoni Vantaan Ikean parkkipaikalle, josta noudin ison kassin ensiluokkaista ylämaankarjan lihaa.

Elämä tilalla on jatkunut syksyn kautta talven koviin pakkasiin, ja kevään kautta uuteen kesään. Talven aikana noin viisikymmenpäinen luomuylämaankarjalauma on saanut mm. uusia tiloja, jonka lisäksi sekä Asmo että Johanna ovat painaneet paljon hommia tämän keväisten vasikoiden parissa.

Siitossonni Falcon on tällä hetkellä vielä hetkeksi erotettu emolehmistä sekä kevään vasikoista, jotta uusiin petipuuhiin ei ryhdyttäisi ihan vielä. Tämä siitä syystä, että vasikoiden syntymä ei ajoittuisi aivan niin aikaiseen kevääseen kuin tänä vuonna. Tänä keväänä vasikoiden poikimisaika kesti noin 1,5 kuukautta, ja voin uskoa, että töitä on riittänyt maatilalla tuona aikana ihan hurjasti. Jokaisen vasikan syntymä on varmasti upea ja ainutlaatuinen tapahtuma, joka vaatii tarkkaavaisuutta sekä ripauksen onneakin.

  Ratia ranch_highlandcattle3

Me karautimme viime perjantaina Itä-Uudellemaalle moikkaamaan Johannaa sekä rapsuttelemaan kevään söpöjä uusia vasikoita. Samalla noudimme uusimman lihatilauksemme – nyt pakastimessa on myös monta kiloa luomuylämaankarjanjauhelihaa, josta kokkaamme varmasti bloginkin puolelle jotain herkkuja. Mikä on teidän jauhelihaherkku? Itse ajattelin tehdä pakastimen lihoista ainakin perinteistä makaronilaatikkoa, äidin reseptillä tietenkin.

Ratia ranch_highlandcattle3

Pääsimme tänäkin vuonna Johannan kanssa emolehmien sekä vasikoiden aitaukseen. Viime kesänä olimme vierailulla hieman myöhemmin kesällä ja vasikat olivat tuolloin jo ehtineet hieman tottua ihmisiin. Mutta kyllä näin alkukesästäkin löytyi jo muutama utelias vasikka, jotka tulivat ensiksi varovasti nuuhkimaan ja pian sen jälkeen annettiin jo karhean märkiä pusuja isolla kielellä! Pusuja sai ensin maistaa herra Longfield, joka sai kyllä napattua tän kesän hellyyttävimmät selfiet itsestään ja noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista. Katsokaa nyt, eikö ole jo melkein liian sokerisia kuvia?

Ratia ranch_highlandcattle3

Ratia ranch_highlandcattle3

Laitumella köpöttelyn päätteeksi joimme vielä teet, ennen kuin lähdimme kotia kohti. Johanna lähetti Horatiollekin tervehdyksen. Meidän pikku prinssi sai kolme isoa haikkujen jalkaluuta (älkää kysykö mikä luu), jossa oli vielä maistuvia kalvoja ja vähän lihaakin jäljellä. Voitte varmaan uskoa kuinka paljon Horatio sekosi kun tulimme säkkien kanssa kotiin ja anoimme jässikälle yhden luista. Jestas, sellaista touhotusta ja intoa ei ole ennen Horatiosta irronnutkaan! Luu on Horation suurin saalis. Olisi ehkä pitänyt antaa ensimmäinen luu sille vasta ensi viikolla kun meidän pikku prinssi täyttää yhden vuoden! Nähtäväksi jää minkä lahjan Horatiolle keksin..

Lopuksi on vielä pakko mainita, että Ratia Ranchilla järjestetään
lauantaina 18.6.2016 avoimet ovat kello 11-15!

Menkää ihmeessä paikalle! Johanna kertoi, että avoimien ovien aikaan on mahdollista tutustua tilan elämään, ihailla Johannan ottamia upeita kuvia haikuista sekä maistella miltä se haikkujen luomuliha nyt sitten maistuu. Me ei valitettavasti päästä itse avoimiin oviin mukaan, mutta voimme molemmat lämpimästi suositella vierailua Monninkylässä. Linkin takaa löytyy Facebookin tapahtumakutsu Avoimiin oviin. Laittakaa ihmeessä kalentereihinne ylös!

Six Word Memoirs

En tiedä oletteko te törmänneet jossain välissä Six Word Memoirsiin. Kaikki lähti liikkeelle tosi kauan sitten, kun Ernest Hemingway keksi vedonlyönnin tuloksena kuuden sanan tarinan, jota on tituleerattu mm. Hemingwayn parhaaksi teokseksi. Itse olen lukenut Hemignwayltä yhden ainoan teoksen, Vanhus ja Meri, josta pidin sen oudoista ”Minä rakastan sinua, kala” -jutuista huolimatta. Mutta kyllä osasi Hemingway ujuttaa vain kuuteenkin sanaan aika paljon, vai mitä mieltä te olette. Osu ja upposi tämäkin.

For sale: baby shoes, never used.

Hemingway on innoittanut monia muitakin keksimään omia kuuden sanan tarinoitaan. Ylioppilaslehti on tehnyt oman koosteensa suomalaisten kirjoittajien kuuden sanan novelleista, jonka lisäksi aiheesta on tehty myös kirja, jonne julkisuudenhenkilöt ovat raapustaneet omat elämäkertansa – vain kuudella sanalla.

Aiheesti juteltiin menneellä viikolla myös Radio Aallon Dynastiassa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Minäkin halusin paketoida oman, tähän astisen elämäni kuudella sanalla.

Me olemme tehneet kodin. Tulevaisuus, tule!

Turha kai sitä on enempää alkaa selittää. Siinähän se lukee, mustaa valkoisella.

Tartu sinäkin haasteeseen, minkälainen on sinun kuuden sanan elämänkertasi?

pssst. Herra Longfield keksi myös oman elämäkertansa:

Olipa kerran minä. Sen pituinen se.

lumi