Joulukalenteri 2: Bokeh-kuvaus


Boke on japania ja tarkoittaa sumeutta. Ja siihen sanaan kiteytyykin koko bokeh-kuvaus. Bokeh-kuvia on yleisesti ottaen kahdenlaisia – joko koko kuva-ala on sumea (lue: epätarkka) tai tausta on sumea ja kuvan pääkohteesta tehdään terävä lyhyen syvyysterävyyden avulla (lue: pääkohde on ”aivan” linssin edessä ja tausta mahdollisimman kaukana pääkohteesta).

Onnistuneiden bokeh-kuvien salaisuus on hyvä ja valovoimainen objektiivi. Itse omistan 35mm F1.8, ja tällä optiikalla bokeh-kuvien ottaminen onnistuu tosi hyvin. Jos sulta löytyy kameralaukusta vaikka 50mm F1.8 (tai F1.6-F1.2), niin linssi runkoon kiinni ja hommiin! Bokeh-kuvaus on ihan älyttömän ihanaa ja hauskaa puuhaa.

Bokeh-efektin luomista varten kannattaa käyttää mahdollisimman pientä ISO-arvoa, ISO 100 tai ISO 200 on paras, ISO 400 on maksimi. Mikäli käyttää tätä suurempaa ISO-arvoa alkaa taustan kuvakohina pilata bokeh-efektiä. Eli kaiken A ja O on objektiivin valovoima sekä pieni ISO herkkyys – niin ja luovuus! Kuvat voi hyvin ottaa käsivaralta, suljinaika tulee vain asettaa maksimissaan 1/8 s., jotta kuva ei tärähdä. Bokeh-kuvaan ei haluta tärähtäneisyyttä vaan sumeutta. Ne on kaksi eri asiaa.

Mutta kurkataanko mun eräällä valokuvauskurssilla ottamia bokeh-kuvia? Tähän alkuun ihan harjoittelukappaleita jouluvaloista, lopussa lisätään hieman vaikeusastetta.

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

Jouluvalojen sumeus saadaan aikaan ihan vain tarkennuksen avulla. Kamerasta kannattaa laittaa päälle manuaalitarkennus ja sitten vain kokeilla kuinka sumea lopputulos miellyttää omaa silmää missäkin tilanteessa. Tätä on hieman hankala yrittää selittää kirjoittamalla.. Itse olin aivan sekaisin eilisen opetustuokion jälkeen, mutta kun pääsin kameran kanssa hommiin,  alkoi homma valjeta. Kolmen tunnin aikana kuultiinkin usean eri kuvaajan suusta ”aaaa, jooo jooo, nyt mä tajuun” -lausahduksia.

Lopputunnista aloin askarrella. Olin nähnyt etukäteen hauskoja bokeh-kuvia, joissa valotäplät ovat muuttuneet mystisesti esim. sydämen tai tähden muotoisiksi. Opettajan avustuksella sain käsiini mustaa pahvia ja sakset. Pahvista piti leikata objektiivin eteen pala, ja sitten siihen palaan piti askarrella jokin kuvio. Mä tein tietenkin sydämen, hyvin pienen sydämen, jonka leikkaaminen isoilla Fiskarsin saksilla vaati kyllä hieman hermoja. Kun pahviin oli saatu haluttu kuvio, piti se vielä saada kiinnitettyä keskelle objektiivia. Lopulta olin teipannut pahvipalan objektiiviin kiinni ja sitten vain hommiin. Jos selitykseni oli hieman hankalasti ymmärrettävä, niin kurkatkaa ihmeessä DIY Cozy Home -sivuston linkki, jossa homma selkenee havainnollistavien kuvien avulla varmasti paremmin.

Lopputulokset olivat aika hauskoja, vai mitä mieltä olette?

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

Harjoitukset on saatu täällä nyt käyntiin, ja ideoita siihen, missä kaikessa bokeh-kuvausta voisi käyttää, on jo pää täynnä. Luulenpa, että saatte jossain välissä vielä toisenkin kuvakollaasin bokeh-kuvistani!

Jos jollakulla on joulukortit vielä tekemättä, niin bokeh-efektin avulla saa aikaan upeita joulukorttikuvia. Meidän joulukorteissa komeili jokunen vuosi sitten bokeh-tekniikalla otettu kuva. Kuva on minusta hyvin jouluinen, vaikka oikeasti kuvassa on vain kivennäisvesipullon pisaroita.

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 2. luukut!

Vuoden 2011 2. luukku: Rakas joulupukki

Vuoden 2012 2. luukku: Käpyletkakoriste

Vuoden 2015 2. luukku: Gluteeniton ranskalainen suklaatorttu

Maailmanpyörä nimeltään London Eye

Matka 135 metrin korkeuteen, läpinäkyvässä kananmunanmuotoisessa kapselissa, kolmen korkeapaikankammoisen kanssa, oli syyskuisen Lontoon reissun viimeisen päivän kohokohta. Ainakin minulle, ainoalle ei-korkeanpaikankammoiselle henkilölle.

london-eye6london-eye8london-eye1

Thamesin rannalla, aivan Big Beniä vastapäätä, nököttää Lontoon ehkä kuuluisin maamerkki, London Eye. Lontoon silmässä käy vuosittain 3,5 miljoonaa kävijää, ja tällä kävijämäärällä se on koko Britannian suosituin turistinähtävyys (se on kyllä vääryys, jokaisen turistin pitäisi käydä ennemmin katsomassa upeat kruununjalokivet Tower of Londonissa).

Me emme olleet ostaneet maailman neljänneksi korkeimpaan maailmanpyörään lippuja etukäteen, eikä siihen olisi ollut tarvetta – ainakaan visiittimme aikana syyskuussa. Paikalla oli toki runsaasti ihmisiä, mutta jonot etenivät hyvin. Lisäksi ns. fast track -jono oli lähes samanmittainen kuin meidän rahvaankin jono. Yhden hengen (rahvaan) lippu maksoi noin 25 puntaa, joten ihan halvasta lystistä ei ole kyse.

london-eye3london-eye4london-eye10

Valkoinen hökötys istuu yllättävän hyvin South Bankin rannalle. Se kohoaa kaikessa komeudessaan jopa 135 metriin. Ihan vertailun vuoksi on pakko kertoa, että Suomen tunnetuin maailmanpyörä, Linnanmäen Rinkeli, on 34 metriä korkea ja Kauppatorilla sijaitseva Skywheel on puolestaan 40 metriä korkea. Jokusen metrin ylemmäs Lontoon serkku siis kohoaa.

London eyetä kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa myös pimeään aikaan. Maailmanpyörä on valaistu upeasti, ja se näyttää iltaisella ehkä jopa paremmalta kuin päiväsaikaan.

london-eye11london-eye5

Lontoon maailmanpyörä avattiin 31.12.1999 silloisen pääministerin toimesta. Toivotaan, ettei Tony Blair kärsi yhtä pahasta korkeapaikankammosta kuin ystäväpariskuntamme jäsenet. Olisi avajaiset voineet olla vähän pakkopullaa, mikäli Blair olisi hymyillyt kuvissa väkinäisesti ja pysynyt lähes koko puolen tunnin kierroksen ajan kaukana läpinäkyvistä kapselien seinistä. Meidät ystävät olivat kyydissä kyllä hurjan rohkeasti – hatunnosto siitä heille!

london-eye7london-eye2

On varmaan sanomattakin selvää, että maailmanpyörän kyydistä aukeaa hulppeat näkymät koko Lontooseen. Lontoo avautuu ylhäältä aivan uudesta näkövinkkelistä, ja aurinkoisina päivänä voi nähdä aina 40 kilometriä etelään North Downs -kukkuloille, itään Elisabeth II Bridgelle ja länteen Windsorin linnalle. Hassua on myös se, etteivät suurkaupungin isot välimatkat nähtävyyksien välillä tunnu ylhäältä katsottuina yhtään niin pitkiltä. Melkein tuntui siltä, että koko Lontoon olisi voinut ihan tosta noin vaan kävellä päästä päähän. Niin vissiin!

Kiertoajelu Lontoon silmässä oli meistä neljästä pääsylipun hinnan arvoinen. Jonot olivat asialliset syyskuussa, kesäkuukausien ruuhkista en uskalla sanoa mitään. Silloin etukäteislipun ostaminen voi olla hyväkin idea.

london-eye9

Gorner Gorge -rotko, Zermatt Sveitsi

Samalla kun Suomessa valmistauduttiin keskikesän juhlaan grillaamalla mökeillä koko suvun voimin, lämmittämällä pihasaunoja ja virittämällä kokkoja tulevaa yötöntä yötä varten, kävelimme me Sveitsin Zermatissa Gorner Gorge -trekin. Trekki vei massiivisen Gorner Gorge -rotkon lävitse, ja tupsahti lopulta upeille kukkiville alppikedoille, joilta keräsimme äitini kanssa seitsemän erilaista (no okei, oli niitä lopulta vähän enemmän) niittykukkaa seuraavaa yötä varten tyynyn alle (no okei, unohdettiin kauniit kimput yöksi maljakkoon ruokapöydälle).

Gorner Gorge Zermatt

Gorner Gorge -rotko on muovaantunut viimeisimmän jääkauden seurauksena, voimakasvirtaisen Gornervispen vesimassojen ansiosta. Kolmen herran joukkio päätti vuosina 1886-1887 rakentaa rotkoon turisteille sopivan polun, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä ihastelemaan tätä luonnon ihmettä.

Gorner Gorge sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päästä Zermatin kylän eteläkärjestä. Opastukset perille olivat suoraan sanottuna aivan törkeän huonot. Harhailimme huonojen ohjeiden ja olemattoman kartan kanssa rotkon ympäristössä jokusen tovin, ennen kuin ymmärsimme minne sinne-tänne sojottavat opaskyltit halusivat meidän tallustavan. Sekoilu kuitenkin kannatti, pienen sisäänpääsymaksun jälkeen astelimme ensimmäiset kapeat portaat alas rotkoon.

Gorner Gorge ZermattGorner Gorge ZermattGorner Gorge Zermatt

Gorner Grogen läpi kulkeva polku on rakennettu isoilta osin kiinni rotkon reunaan, alla vilisevän veden yläpuolelle. Paikka ei sovellu kaikista pienimmille lapsille taikka hurjan iäkkäille ja tosi huonojalkaisille vanhuksille. Puinen polku on osittain kapea, ja portaiden avulla tehtävät nousut sekä laskut ovat lisäksi todella korkeita ja askelmat ovat kapeat. Kävellessä pitää yrittää muistaa kurkkia mihin tassuansa on laittamassa, samalla kun silmät haluavat kuitenkin imeä itseensä sitä kaikkea upeaa luontoa mitä ympärille avautuu.

Gorner Gorge ZermattGorner Gorge ZermattGorner Gorge Zermatt

Gorner Gorgen kävelee läpi noin puolessa tunnissa. Siinä ajassa ehtii hyvin pysähtyä ottamaan kuvia ja katsella komeita vesiputouksia sekä alla olevia vesipyörteitä kaikessa rauhassa. Paikka on rauhallinen, enkä usko siellä olevan kovin suurta yleisöryntäystä oikeastaan koskaan. Kuumilla kesäpäivillä se tarjoaa varjoa ja mukavaa viilennystä.

Gorner Gorge Zermatt

Gorner Gorgen voi yhdistää kätevästi muutamiinkin pidempiin trekkeihin. Trekkimerkit, vaativuustasot sekä pituudet löytyvät joko suoraan maastosta, tai niihin voi tutustua etukäteen info-pisteiltä löytyvien trekkioppaiden avulla. Me jätimme juhannusaattona pidemmät vaellukset väliin, ja kävelimme rotkon näkemisen jälkeen kukkivien alppiketojen läpi takaisin Zermatin viehättävään kylään. Seuraavana päivänä alkoi nimittäin kotimatka, ja halusimme käydä vielä herra Longfieldin kanssa lepuuttamassa väsyneitä kroppiamme yhdessä Zermatin kylpylässä. Se oli aika jees päivä – kuten kaikki päivät Zermatissa!

Gorner Gorge Zermatt Gorner Gorge Zermatt

Matterhorn, Zermatt Sveitsi

Modleridoo, Herra Longfield täällä.

Alkukesästä kävimme Sveitsin Zermatissa viikon verran lomailemassa. Tämän alppikylän tunnusmerkki on lähes joka kylän kolkasta näkyvä, jylhä ja hieno, 4478-metrinen Matterhorn-vuori. Puoliksi Sveitsin ja puoliksi Italian puolella lojuva Matterhorn on yksi Euroopan ja koko maailmankin tunnetuimmista vuorista. Se on muodoltaan juuri sellainen kuin vuoren pitää ollakin, ja millaiseksi ihmiset vuoren paperille piirtävät, eli sellainen kartiomainen, teräväkärkinen mötkö jonka päällä on aina lumihuippu. Toblerone-suklaakin on ottanut mallinsa tästä vuoresta, niissä pötköissähän on jokaisessa tyylitelty Matterhornin kuva, ja sitten sinne vuoren kuvioihin on vielä piilotettu takatassuillaan seisoskeleva karhu sillee jännästi sekaan.

matterhorn zermatt

Matterhorn on ollut jylhyytensä takia suosittu turistikohde jo vaikka kuinka kauan. 1800-luvun lopulla Zermattiin vedettiin isolla vaivalla rautatie, jotta turistimassat pääsivät helposti kylään vuorea ihailemaan. Tuohon aikaan nuorten eurooppalaisten, hyvävaraisten herrojen keskuudessa oli herännyt tarve kiivetä kaikille mahdollisille mäennyppylöille joita maapallolta löytyy, ja läpi Euroopan nämä esi-duudsonit sitten matkailivat ja pyrkivät löytämään aina jonkun vuoren jonka huipulla kukaan ei vielä ollut onnistunut käymään, ja kipuamaan sinne itse ensimmäistä kertaa. On se helppoa kun nykyään voi vuorenhuippujen sijasta keräillä vaikkapa Pokemoneja. Millähän ne silloin on pystyneet edes saavutuksistaan ilmoittamaan, kun ei ole ollut Instagramia minne voisi pistää yhden selfien hashtageilla followyourdreams, justdoit ja yolo? Jonnekin sanomalehteenkö ne on sähköttäneet että kävin tossa eilen ensimmäisenä ihmisenä Mont Monterstornilla, viittitkö ottaa lipastosta sulkakynän ja mustepullon ja kirjottaa tapauksesta artikkelin, tuun kahden viikon päästä höyrylaivalla sinne otatuttamaan itsestäni valokuvan sillä semmosella pölähtävällä kameralla ellen kuole matkalla keripukkiin.

matterhorn zermattzermatt_matterhorn_swissalps

Jylheä ja kuuluisa Matterhorn oli toki myös näiden vuorenvalloittajien listoilla melko korkealla. Ehkä eniten sekaisin koko vuoresta oli kaveri nimeltä Edward Whymper, parikymppinen englesmanni, joka oli italialaisen Carrel-nimisen herrasmiehen kanssa päättänyt valloittaa vuoren ensimmäisenä. Carrel oli jo vuodesta 1857 yrittänyt päästä Matterhornin huipulle siinä onnistumatta, ja vuosina 1861-1865 Whymper-Carrel -kaksikko teki useita nousuyrityksiä Italian puolelta, mutta joutuivat kerta toisensa jättämään leikin kesken. Kaksikon välille syntyi lopulta skismaa, ja lopulta Carrel oli sitä mieltä että Matterhornin valloituksen kunnia kuuluu italialaiselle eikä jollekin brittiturhakkeelle. Yhdeksännelle vuorellenousuyritykselle valmistautunut Whymper saikin yhtäkkiä kuulla Carrelilta, että tämä onkin tällä kertaa menossa toisen, pelkistä italialaisista koostuvan porukan kanssa, ja Whymper ei tähän seurueeseen mahdu.

matterhorn zermattmatterhorn zermatt

Kiukustunut Whymper löysi vuorilta sattumalta toisen Matterhornin valloitusta tavoittelevan brittiherrasmiehen, ja he päättivät lähteä kiiruusti Sveitsin puolelle tavoittelemaan nousua sieltä puolelta. He hankkiutuivat Zermattiin, ja hommasivat sieltä sveitsiläisen Taugwalder-nimisen eräjorman reissuoppaakseen. Sveitsiläinen otti vielä poikansakin matkalle mukaan, ja matkavalmisteluja tehdessään tämä nelikko sattumalta törmäsi vielä toiseen brittikaksikkoon, jotka olivat värvänneet erittäin kokeneen ranskalaisen Crozin omaksi oppaakseen. Seurueet päättivät lyödä hynttyyt yhteen, ja yhdessä tämä seitsemänhenkinen ryhmä lähti sitten Matterhornin huippua valloittamaan, tietoisena siitä että samaan aikaan Italian puolelta oli Whymperin pettäneen Carrelin italialaisista koostuva ryhmä yrittämässä samaa.

matterhorn zermatt

Niinhän siinä sitten kävi, että aikaisemmin mahdottomaksi luultu Sveitsin puolen rinne osoittautuikin sitä Italian puolen nousua helpommaksi, ja Whymperin ryhmä saavutti kuin saavuttikin huipun ensimmäisenä 14. heinäkuuta vuonna 1865. Kun huipulle oli matkaa enää parisataa metriä, Whymper irrotti itsensä muusta seurueesta ja lähti into piukeana juoksemaan huipulle, koska halusi saavuttaa sen ensimmäisenä. Ranskalainen Croz huomasi tämän, ja myös irrotti itsensä ja pinkaisi juoksuun, mutta liian myöhään, ja Whymper sinne huipulle sitten ihan ensimmäisenä ehti. Ja jotta Whymperin riemu olisi ollut täydellinen, huipulla ilkamoidessaan hän vielä pääsi näkemään vuoren toisella puolella, muutama sata metriä alempana nousua tekevän Carrelin ryhmän. Carrel kuuli, kuinka jostain päin kantautui sekapäistä kiljuntaa, ja huipulle katsoessaan Carrel pystyi suunnattomaksi harmikseen erottamaan siellä seisovan miehen, jonka tunnisti tämän housuista Whymperiksi. Carrelin ryhmä lannistui tästä niin paljon, että he lähtivät takaisin alas – tosin Carrel ilmeisesti tuli matkalla vielä toisiin aatoksiin, koska hän lopulta vielä kääntyi takaisin, ja valloitti huipun kolme päivää Whymperin seurueen jälkeen. Mahtoi Carrelia kismittää, 8 vuotta hän oli yrittänyt päästä ekana Matterhornin huipulle Italian lippua heiluttamaan, ja lopulta sitten kolmella päivällä hävisi juuri sille brittikaverille jonka kanssa oli vuosikaudet turhaan yrittänyt huipulle päästä, ja jonka oli lopulta ryhmästään ulos heittänyt.

matterhorn zermattmatterhorn zermatt

Kun koko Whymperin joukkio oli päässyt Matterhornin huipulla käymään ja siellä oli tarpeeksi kauan aikaa saavutusta fiilistelty, lähti ryhmä laskeutumaan alaspäin. Jo nousun aikana oli huomattu, että yksi seurueen briteistä, kokematon, nuori kaveri nimeltään Douglas Hadow, ei oikein pysynyt muiden mukana, ja joutui koko ajan turvautumaan muiden apuun. Sama meno jatkui vuorelta alaspäin tultaessa, ja lopulta Hadow kompastui ja lensi päin jonon ensimmäisenä kulkenutta Crozia. Kaksikko syöksyi alas vuorenrinteeltä, ja veti ryhmän yhdistäneen köyden takia mukaansa kaksi muutakin brittiä. Seitsikon yhdistänyt köysi sattui menemään katki vanhemman, kokeneen vuorikiipeilijä Taugwalderin kohdalta, ja näin Taugwalderin isä ja poika sekä Edward Whymper säästyivät, mutta kaikki muut heidän seurueensa jäsenet liukuivat alas Matterhornilta ja kuolivat.

matterhorn zermattmatterhorn zermatt

Myöhemmin on paljon spekuloitu siitä, vetäisikö kokenut herra Taugwalder tilanteen tajutessaan köyden itse veitsellä katki pelastaakseen itsensä ja poikansa, ja sattumalta Whymperinkin siinä samalla. Tuo katkennut köydenpätkä on tänäkin päivänä nähtävillä Zermatin Matterhorn-museossa, ja mekin sitä tietenkin mentiin ihmettelemään – sellainen rimpulahan se naru oli, kuulemma joku oli erehdyksessä ottanut ihan väärän köyden vuorelta alas tultaessa, ja ainakin se museossa näytillä ollut naru oli kyllä napsahtanut poikki, ei sitä oltu millään puukolla leikattu. Mutta koska vuorelta alas valuneesta nelikosta löydettiin lopulta kaikkien muiden ruumiit, paitsi juuri neljäntenä alas valuneen lordi Francis Douglasin, ei katkenneen köyden toista päätä koskaan löydetty, ja siitä heräsi epäilys että Taugwalder oli jonkun ihan muun köyden antanut turmaa selvittäneille tahoille, ja ehkäpä se puukolla poikki leikattu naru oli siinä vaiheessa jo syötetty vuohille.

matterhorn zermattmatterhorn zermattmatterhorn zermatt

Whymperistä tuli tapahtuneen myötä maailmankuulu, ja hän valloitti vielä monia muitakin vuoria sekä kirjoitti useita menestyneitä vuorikiipeilykirjoja ja matkusteli pitkin maailmaa kertomassa kaikille ilman hashtageja että followyourdreams, justdoit ja yolo. Jostain syystä Whymperin kirjoissa syytettiin rivien välissä Matterhornin onnettomuudesta ennen kaikkea kompastunutta Hadowia, mutta myös sitä vanhempaa Taugwalderia, josta Whymper antoi hyvin epäpätevän kuvan. Taugwalderit olivat molemmat onnettomuudesta järkyttyneitä, ja he eivät mielipiteitään sen aikaiselle lehdistölle juurikaan antaneet, joten julkisuuden valokeilasta kaiken irti repineen, itsekkään Whymperin selostukset ovat ainoita todisteita tapahtuneesta. Minä olen sitä mieltä, että selkeästi inhottava, kusipäinen Whymper oli itse töninyt kaikki muut sieltä vuorelta alas, Taugwalderit se oli säästänyt koska vanha isäukko oli niin koskettavasti  vedonnut oman ja poikansa hengen puolesta, ja oli vannonut kautta Alppien ja kannon ettei koskaan sano mitään todellisista tapahtumista jos Whymper vain heidät vuorelta elävänä alas päästää. Näin siinä varmasti kävi, perustan tämän väitteen vahvaan mutuun ja mielikuvitukseen ja siihen että Edward Whymper näyttää julmalta kaverilta.

matterhorn zermattmatterhorn zermatt

Matterhorn on vaatinut ensimmäisestä valloituksestaan asti monia kuolonuhreja aina näihin päiviin asti, arviolta 500 vuorikiipeilijää on Matterhornin jylhille rinteille kuollut vuodesta 1865 alkaen. Matterhornia pidetäänkin yhtenä maailman vaarallisimmista vuorista. Tästä on joku tilastokin tehty, jonka mukaan maailman vaarallisin vuori on Himalajalla sijaitseva Annapurna. Matterhorn on tässä tilastossa kuudentena.

Me emme viitsineet lähteä Matterhornin huippua tavoittelemaan koska tahdoimme kaikki vielä elää, joten tyydyttiin ihailemaan tätä Toblerone-vuorta kauempaa. Parhaiten vuoren näki Zermatista lähtevän köysiradan päätepysäkkinä toimivalta Klein Matterhornilta. Meidän siellä vieraillessamme sattui olemaan täysin pilvetön sää, ja pääsimme sen takia ihailemaan auringonpaisteista Matterhornia vähän eri vinkkelistä ja korkeammalta kuin Zermatin kylän tasolta. Klein Matterhornilta näki myös muita Alppien korkeimpia huippuja, mm. Euroopan korkein vuori, Ranskan puolella sijaitseva Mont Blanc, erottui siellä horisontissa. Klein Matterhornilla kannattaa ehdottomasti käydä, jos joskus Zermattiin eksyy, ja itse ainakin viihdyin myös Matterhorn-museossa, jossa oli kunnon CSI-tasoiset tutkimukset tästä Whymperin jengin noususta ja onnettomuudesta tehty. Jossain luki, että vasta kun on omin silmin käynyt katsomassa Whymperin seurueen katkennutta köydenpäätä, voi sanoa käyneensä Alpeilla. Niin! Me ollaan käyty Alpeilla!

matterhorn zermattmatterhorn zermatt

Botanischer Lehrpfad -trekki, Zermatt Sveitsi

Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä Zermatissa suuntasimme harmaasta säästä huolimatta patikoimaan Alpeille. Valitsimme opaskirjasta Botanischer Lehrpfad -nimisen trekin ihan vain siitä syystä, että sille pääsi kätevästi suoraan Zermatin kylästä – hissilippuja ei tarvittu, trekin alkuun pääsi ihan kävelemällä. Ennen patikointia kävimme vuokraamassa äidilleni koko viikoksi vaellussauvat. Minäkin mietin pitkään, olisinko ostanut itselleni yhden hienon kokoontaitettavan sauvan, jonka olisin voinut tuoda kotiin asti, mutta otin lopulta järjen käteen ja jätin sauvan hankkimatta. Normaalisti kotona metsässä kulkee aina mukana Horatio sekä kamera, joten yritä siinä sitten coolisti kävellä sauvan kanssa, kun koira sinkoilee sinne tänne ja kuviakin pitäisi pystyä ottamaan.

zermatt, switzerlandzermatt, switzerland

Sää oli tosiaan harmaa ja osittain jopa sateinen. Lähdimme kuitenkin reippaasti kapealle niittypolulle, joka johdatti meidät ensi kertaa konkreettisesti kauniisiin alppimaisemiin. Trekin alkuosuus oli helppoa ja kevyttä nousua niityllä. Tätä onnea ei kovin kauaa kestänyt. Polku muuttui pikkuhiljaa aina vain jyrkemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Jokaista askelta piti miettiä märillä kivillä, ja taukoja pidettiin sitä mukaan kun siltä tuntui.

zermatt, switzerland

Vastaan tuli paljon lampaita, jotka söivät onnellisina niityiltä tuoretta heinää kuin viimeistä päivää. Törmäsimme myös suomalaiseen alppioppaaseen, joka oli trekkaamassa vanhan ulkomaalaisen naisen kanssa. Kyllä siinä kunnioitus kasvoi, kun varmasti yli kasikymppinen mummeli pisti reippaasti tassua toisen eteen tuosta noin vaan, samalla kun itse puuskutti  kolmekymppisenä hiki hatussa rinnettä ylöspäin. Alppiopas kertoi meille hyviä vinkkejä lopputrekille – vanhempani passitettaisiin alas toista reittiä hieman ylempää, sillä trekki kävisi pian todella rankaksi ja ylämäkivoittoiseksi. Me päätimme herra Longfieldin kanssa jatkaa kuitenkin vielä kahdestaan matkaa ylös, aina Edelweiss Alterhaupt -hotellille asti, jossa tankkaisimme paluumatkaa varten.

Kyseinen hotelli/ravintola näkyi Zermatin kylään monesta eri paikasta. Se näytti nököttävän aivan korkean ja jyrkän vuoren rinteellä, ja halusimme ehdottomasti käydä siellä herran kanssa.

zermatt, switzerlandzermatt, switzerlandzermatt, switzerland

Trekin upeimman osuuden sanottiin alkavan itse asiassa vasta Edelweiss Alterhaupt -hotellin jälkeen, mutta me olimme päättäneet, että kipuaminen 1961 metriin riittäisi meille ensimmäisenä päivänä. Tai no, jos ilma olisi ollut parempi, niin ehkä me olisimme vielä jatkaneet matkaamme eteenpäin hotellin ravintolassa vietetyn varikkopysähdyksen jälkeen. Vettä tuli kuitenkin hotellilla olomme aikana niin rankasti, että päätimme lähteä takaisin alas taukomme jälkeen. Saimme jopa todistaa ihan kunnon raekuuroakin, onneksi tosin sieltä hotellin sisätiloista käsin.

zermatt, switzerland

Ennen kuin passitimme vanhempani paluumatkalle, ihastelimme yhdessä suurta vesiputousta, jonka mukana suuret sulamisvesimassat vuorten huipuilta valuivat alaspäin. Vesiputouksia saimme päivitellä useaan otteeseen reissumme aikana. Elettiin aivan kesäkuun loppua, ja ylärinteillä pystyi vielä laskettelemaan, mutta siitäkin huolimatta lunta oli jo sulanut paljon, ja loputkin jatkoivat sulamistaan hurjaa vauhtia mitä pidemmälle kesää päästiin.

zermatt, switzerlandzermatt, switzerlandzermatt, switzerland

Vesiputoukselta alkoikin sitten trekin kovin osuus. Kiemurteleva polku oli jyrkkä ja sitä noustiin askel askeleelta metsässä. Puurajaa ei oltu vielä ylitetty, joten sadekaan ei nousun aikana suuremmin haitannut, sillä suuret puut toimivat toisinaan hyvinä sateensuojina. Puuskutus kävi kovana, ja olihan se upeaa rankan ja pitkän nousun jälkeen astua sisään lämpimään Edelweiss Alterhaupt -hotellin ravintolaan, jossa saimme otettua pahimmin kastuneet vaatteet pois päältä ja kiedottua ympärillemme viltit.

zermatt, switzerland

Ruokalistat tuotiin nälkäisille eräjormille pian. Minä päädyin tilaamaan kuumaa minestronekeittoa, sillä vilu oli päässyt yllättämään. Herra Longfield otti röstin paksulla juustokerroksella. Rösti osoittautui todella herkulliseksi, ja niitä popsittiin pitkin lomaa siellä ja täällä erilaisilla täytteillä (makkaroilla, juustoilla, kananmunilla, kinkuilla yms.). Valmiita röstipaketteja ostettiin iso kasa myös kotiin ja tuliaisiksi. Vielä ei olla ehditty kotosalla röstejä maistella, mutta kun kesäloma pian vihdoin alkaa, niin varmasti järkkäämme rösti-illan jonain sateisena iltana kotona.

röstizermatt, switzerlandzermatt, switzerland

Söimme kaikessa rauhassa, ja ihmettelimme ulkona pauhaavia ajoittaisia raekuuroja. Paluumatkan aloitimme vasta sitten, kun suurimmat sateet olivat ohitse. Paluumatkalla palasimme vesiputoukselle samaa reittiä mitä olimme ylös kavunneet, ja siitä eteenpäin lähdimme alppioppaan mainitsemaa toista reittiä alas Zermatin kylään. Sateet olivat siinä vaiheessa ohi, ja viimeiset kilometrit saimme kävellä aivan kahdestaan kukkivilla alppiniityillä vain lampaat seuranamme. Oli aika jees.

zermatt, switzerlandzermatt, switzerland

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta iisisti Luostolla

Jäljellä olisi vielä kaksi reseptiä Luoston keväiseltä matkaltamme. Tällä kertaa vuorossa on iisi vuohenjuusto-pinjansiemenpasta, joka taltutti meiltä nälän varsin aktiivisena ulkoilupäivänä.

luosto7

Rauhallisen aamun jälkeen lähdimme valloittamaan Ukko-Luostoa. Ukko-Luoston näköalapaikalta kuulemma piti avautua lumisen kauniit maisemat Luoston alueelle, ja lisäksi siellä piti olla valkoinen, isohko sääpallo. Maarit, Pää Pilvissä -blogista, on valloittanut miehensä kanssa Ukko-Luoston kesäaikaan, ja voi taivas miten erilaiselta paikka Maaritin blogissa näyttää – käy vaikka kurkkaamassa. Piiitkistä puisista portaista ei meidän alkukeväisellä reissulla ollut tietoakaan, saati että olisimme onnistuneet kammeta itsemme nelinkontin lumituiskussa aina sinne sääpallon luokse asti. Homma tyssähti hieman ennen tunturin lakea yksinkertaisesti siihen, että jalat upposivat jatkuvasti lähes reiteen asti, joka teki konttaamisesta aika raskasta. Raskasta saa toki olla, mutta kun lumen alla oli jemmassa Maaritin kuvissa näkyvät kivilohkareet, päätimme pysähtyä, hörpätä eväskahvit melkein tunturin laella ja lähteä sen jälkeen alaspäin. Nilkka olisi ollut ikävä taittaa keskellä lumipyryistä tunturia.

luosto2

Koska lumi tosiaan upotti ylempänä niin paljon, keksin fiksumman tavan alastuloon kuin kävelyn. Ensin liu’uimme pyllymäkeä ja sen jälkeen pyörimme peräkkäin tunturia alas niin kovasti, että pää meni sekaisin. Olimme alhaalla tuota pikaa.

luosto3luosto4_c_matka_

Hikisen kiipeilyn ja patikoinnin aikana nälkä oli päässyt yllättämään. Kipitimme kelomökkimme lämpöön, jossa valmistui muutamassa silmänräpäyksessä herkullinen vuohenjuusto-pinjansiemenpasta.

Lounaan jälkeen makoilimme hetken sängyllä, ennen kuin päivän toinen reippailuhetki pääsi alkamaan. Kävimme vuokraamassa meille loppupäiväksi lumikengät! Emme olleet kumpikaan kokeilleet lumikenkiä aiemmin, vaikka olen niiden ostosta jopa haavaillut useamman vuoden. Karautimme autolla semmoisen metsän viereen, jossa emme olleet reissun aikana vielä käyneet. Kiskoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme umpimetsään.

luosto9luosto8luosto10

Lumikenkäily oli mahtavaa hommaa metsässä, jossa ei ollut meidän lisäksi ketään muita. Olimme melko väsyneitä ja juttujen taso oli normaaliakin huonompaa. Nauroimme ratketaksemme tyhmille jutuillemme tyhjässä metsässä. Lisäksi meidän piti tietenkin kokeilla lumikengillä juoksemista sekä sitä kuinka hyvin kengät kannattelevat koskemattomalla hangella – hyvin ja hyvin huonosti. Itse onnistuin myös kaatumaan lumikengillä aivan suorilta jaloilta kahdesti, ja se sitten olikin hauskaa.

Kun vihdoin pääsimme illansuussa mökin ja saunan lämpöön, oli olo just niin ihanan vetämätön kun vaan voi olla. Uni tuli sekunnissa, ja reisilihakset kertoivat olemassa olostaan seuraavana aamuna.

luosto5

Mutta nyt sen reseptin pariin. Tässä olisi tosi iisin, nopean ja lihattoman pinjansiemen-vuohenjuustopastan resepti. Nam!

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta

2 reilua annosta

  • spaghettia kahdelle
  • ¾ dl pinjansiemeniä
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 kpl sitruuna
  • 2-3 kpl valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl ruoka- tai kuohukermaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 200 g vuohenjuustoa (paksusta tangosta)

1. Keitä spaghetti paketin ohjeiden mukaisesti. Tee kastike spaghettin kiehuessa.

2. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Siirrä ne lautaselle jäähtymään.

3. Hienonna basilika, raasta sitruunan kuori ja purista mehu lasiin. Kuori ja hienonna valkosipuli.

4. Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä keskilämmöllä kypsäksi. Lisää kerma ja anna sen lämmetä. Lisää sen jälkeen mukaan basilika, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta mustapippurilla maun mukaan.

5. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeeseen. Murustele juusto pastan joukkoon ja ripottele päälle pinjansiemeniä. Tarjoa ja nauti heti.

luosto6

Gornergrat-Winkelmatten patikoiden, Zermatt Sveitsi

Zermatt_sveitsi42

Zermatt tarjoaa kaikentasoisille eräjormille henkeäsalpaavia maisemia, treeniä alavartalon lihaksille sekä unohtumattomia hetkiä luonnon helmassa.

Aloitetaan meidän Zermatin trekkien läpikäynti patikoinnilla Gornergratista Winkelmatteniin. Matkaa kertyi reipas 10 kilometriä, ja se taitettiin 95 % alamäkeen, ajoittain hyvin jyrkkää ja kivikkoista alamäkeä.

zermatt_matterhorn_swissalps

Jotta pääsimme laskeutumaan vuorelta alas, piti ensin päästä ylös. Ylös Gornergratin asemalle matkasimme ratasjunalla. Matka kesti reippaat puoli tuntia, ja junamatkan jälkeen olimme päätepysäkillä 3089 metrin korkeudessa pilvien yläpuolella. Junan ikkunoista avautui jo hulppeat maisemat. Jos joskus eksytte Gornergratiin vievään junaan, kannattaa napata paikat menomatkalla junan oikealta puolelta, niin pääsette ihailemaan Matterhornia useaan kertaan matkan aikana.

zermatt_matterhorn_swissalpszermatt_matterhorn_swissalps

Ylhäällä Gornergratissa kannattaa ihan ensin ihailla maisemia näköalatasanteella ja napsia hitosti kuvia. Ylhäältä näkee kirkkaalla säällä 29 kappaletta yli 4000-metristä vuorenhuippua. En tiedä mihin asti Gornergratissa on lunta, mutta vielä kesäkuun 22. päivä siellä pääsi viskelemään lumipalloja, maistamaan alppilunta (kyllä, maistoimme sitä koko poppoo) ja kävelemään hangilla. Kesäkuun lopussa sää oli kuitenkin aurinkoinen ja niin lämmin, että t-paita ja shortsit olisivat riittäneet vaatetukseksi.

zermatt_matterhorn_swissalps

Maisemien ihailun sekä Euroopan korkeimmalla sijaitsevassa ostoskeskuksessa suoritetun pienen shoppailukierroksen jälkeen oli aika aloittaa patikointi alaspäin. Olimme tosiaan noin 3100 metrissä, ja maali siinsi 1620 metrissä. Taivallettavaa riitti, mutta jestas me nautimme jokaisesta askeleesta, sillä näistä maisemista ei pääse nauttimaan muualla.

Aloitetaanpa matka alaspäin..

zermatt_matterhorn_swissalps

Gornergrat – Riffelberg

Gornergratista lähtee useampikin eritasoinen reitti kohti Riffelbergin kaunista vuoristojärveä. Me valitsimme kaikista helppokulkuisimman (taso 1), sillä tälle trekkiosuudelle lähti mukaan myös vanhempani.

Sitten kävi vain niin ikävästi, että trekin ensimmäinen osa oli vielä suljettu. Tämän osuuden polut olivat vielä täysin lumen peitossa, vaikka elettiin kesäkuun loppua. Äääh! No hätä ei ollut kovin iso, saimme ohjeeksi ajaa junalla yhden pysäkin alemmas Rotenbodeniin, josta pääsisimme jatkamaan matkaa jalan. No ei siinä sitten muu auttanut kuin nousta takaisin junaan, ajaa Rotenbodenin pysäkille ja aloittaa patikointi sieltä. Trekin pituus lyheni junaosuuden vuoksi noin 1,5 kilometrillä.

zermatt_matterhorn_swissalps

Ensimmäisen osuuden reitiksi valitsimme numeron 21. Tämä reitin nimi on Riffelseeweg. Reitti oli merkitty luontoon yllättävän huonosti. Saimme olla koko porukka tarkkana, että pysyimme valitsemallamme tason 1 reitillä, emmekä harhautuneet tason 3 reitille. Ei sillä olisi ollut niin paljon väliä jos olisimme olleet trekillä kahdestaan, mutta nyt mukana oli tosiaan vanhempani, joiden kanssa emme halunneet turhaan eksyä tasolle kolme.

zermatt_matterhorn_swissalps

Maisemat olivat trekkimme ensimmäisellä osuudella unohtumattoman upeat. Henkeäsalpaavat jopa. Polku oli pääosin helppokulkuista, joskin jokunen lumikinos häiritsi menoa ja jouduimmekin kiertämään lumiset kinokset, sillä märkää lunta oli paikoittain jopa polveen asti ja jalassa allekirjoittaneella oli vain kesäisille vaelluksille sopivat kengät.

Reitin kuvatuin paikka on ehdottomasti Riffelsee-järven alue. Tältä kohdin pystyy näkemään myös ne aiemmin mainitsemani 29 yli 4000-metristä vuoren huippua päätään kääntämällä. Aika upeaa. Lisäksi tyynellä säällä järven pintaan piirtyy horisontissa kohoavan Matterhornin peilikuva.

zermatt_matterhorn_swissalps

Reitti päättyy kätevästi Riffelbergin juna-asemalle, josta voi jatkaa matkaa alas junalla, mikäli jalat sanovat tässä vaiheessa itsensä irti. Reitti jatkuu tästä alaspäinkin ykköstasoisena, mutta meidän on kyllä sanottava, ettei seuraava etappi ollut ihan iisein.

zermatt_matterhorn_swissalps

Riffelberg – Riffelalp

Riffelbergistä (2582 m.) Riffelalpiin (2211 m.) johtaa kaksi eritasoista etappia. Me valitsimme reitin numero 18, joka kulkee nimellä Mark Twain Weg. Vanhempani hyppäsivät tässä kohden junaan, ja jatkoimme herra Longfieldin kanssa matkaa kahden. Mietimme pitkään, valitsemmeko rankemman ja lyhyemmän vai iisimmän ja pidemmän reitin, ja päädyimme lopulta iisimpään ja pidempään. Tämä ihan siitä syystä, että halusimme saada kilometrejä alle ja nauttia reissusta ja maisemista mahdollisimman paljon.

zermatt_matterhorn_swissalps

Maisemista saimme totisesti tällä etapilla nauttia. Matterhorn oli mukana koko ajan, mutta sen lisäksi reitin varrelta avautui mahtavat maisemat alas Zermatin kylään. Kesäkuun lopussa lumet sulivat vuorien yläosista kovaa vauhtia ja tämä johti siihen, että saimme ihailla pitkin matkaa useista pienemmistä ja isommista vesiputouksista. Osa putouksista oli niin korkealla, ettei katse edes erottanut putouksen alkua. Veden solina oli isojen putousten lähettyvillä kova, ja pienempien putousten ääni solahteli vain kauniisti taustalla. Kun putouksia ei ollut näköetäisyydellä, ympäröi meidät täysi hiljaisuus. Ketään ei ollut missään – vain me ja Sveitsin alpit. Niin täydellistä.

zermatt_matterhorn_swissalps

Mark Twain Weg oli vuoristovaellustasoinen trekki, ja vaikka sen taso oli 1, oli reitti ajoittain vaativa. Vaikka patikoimme reitin ylhäältä alas, oli kivikkoinen, jyrkkä ja kapea polku vaikeakulkuinen. Hiki nousi pintaan, mutta hymy oli herkässä kaikkien niiden ympärillä olevien maisemien takia.

Juuri ennen kuin saavuimme Riffelalpiin, törmäsimme mieheen, joka oli kävellyt trekkiä meidän edellä. Hänkin oli hiestä märkänä ja naureskeli meille, että ei ollut ihan sunnuntaikävely. No ei ollut, mutta ehdottomasti jokaisen hikipisaran arvoinen.

zermatt_matterhorn_swissalps

Riffelalp – Winkelmatten

Riffelalpista matkamme jatkui tämän trekin tylsimmän osuuden merkeissä. Saavuimme puurajaan, joka tarkoitti sitä, että loppumatka kierrettiin mutkaista polkua syvällä metsässä. Näkymät rajoittuivat puihin, joita oli sen verran paljon, ettei maisemista päässyt enää nauttimaan. Tai no olihan ne männyt ja lehtikuusetkin komeita, mutta ei ne trekin alkuosan maisemille vertoja vetäneet.

zermatt_matterhorn_swissalps

Reitiksi Winkelmatteniin valitsimme Arvenwegin (numero 14), joka tupsahti kätevästi lähes meidän majoituspaikkamme pihaan. Kämpillä meitä odottivat vanhempani, jotka halusivat kovasti kuulla loppumatkastamme. Kerroimme trekin kohokohdat, näytimme valokuvia ja sen jälkeen kipitimme vuoronperään tutisivien jalkojemme kanssa lämpimään suihkuun. Sen jälkeen maistui ruoka, sitten EM-futispeli ja sitten uni, jota ei tarvinnut touhurikkaan päivän jälkeen kovin kauaa odotella.

zermatt_matterhorn_swissalps

Orinoron rotko, Leppävirta Savo

Orinoro, Pohjois-savo15

Ilma on kostea. Hyttysiä vilisee siellä täällä. Kaikkialla on hurjan vihreää. Taustalla solisee niin kauniisti, että voisi luulla olevansa kaukana ulkomailla – vaikkapa aidossa japanilaisessa puutarhassa. Mutta ei. Nyt ollaan Pohjois-Savossa upean Orinoron rotkon pohjalla Leppävirralla.

Orinoro, Pohjois-savo7Orinoro, Pohjois-savo11

Olemme köpötelleet kumisaappaat jalassa herra Longfieldin sekä Horation kanssa reilun kilometrin, pienen hiekkaisen Hanhiahontien vieressä olevalta parkkipaikalta hyvin merkittyä luontopolkua pitkin. Olemme juuri saapuneet noin 200 metriä pitkän Orinoron rotkon pohjalle. Rotkon pohja on ajoittain vain 5 metriä leveä, ja pystyseinäinen kallio kohoaa ympärillämme lähes 20 metriin. Näky on hyvin vaikuttava.

Rotkon pohjalla pulppuaa lähde, jalkojemme alla on liukkaat ja märät pitkospuut sekä osittain hyvin kivikkoista maastoa. Horatio hakee tassuilleen sopivia askelmia ja me tasapainoilemme koiran perässä. Minä yritän vielä siinä sivussa napsia rotkosta kuvia. Ihme, että pysymme pystyssä.

Orinoro, Pohjois-savo12Orinoro, Pohjois-savo8Orinoro, Pohjois-savo2Orinoro, Pohjois-savo3

Soisalon saaressa Mustinmäessä Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotko on suosittu luontoretkikohde, jonka sanotaan olevan yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Kukaan ei tunnu tietävän niitä kuutta muuta ihmettä, mutta samapa tuo. Orinoro on ihmeellinen.

Orinoron rotko on vanha, hyvin vanha. Sen alkuperäistä ikää on vaikea määrittää, mutta nykyisen muotonsa rotko on saanut viimeisen jääkauden sulamisvesien virtaamisen myötä. Luoteesta kaakkoon virrannut sulamisvesivirta on mannerjään vetäytyessä huuhtonut Orinoron puhtaaksi irtaimesta maa-aineksesta noin 10 000 vuotta sitten.

Orinoro, Pohjois-savo14Orinoro, Pohjois-savo4Orinoro, Pohjois-savo6_c_matka_

Satumainen valo, rauhallinen soliseva vesi ja metsän upea vihreä väri sekä ympäröivä rauhallisuus ovat totisesti kokemisen arvoiset.

Pohjois-Savoon voisi tulla hyvin visiitille ihan vain Orinoron takia (ja sammen ja kaviaarin, mutta siitä lisää myöhemmin). Mukaan kannattaa ehdottomasti pakata kumisaappaat, monessa paikassa on nimittäin pitkospuiden ympärillä suota, jonne ei ole kiva pludata lenkkareilla. Koirakin on syytä pitää remmissä jos sillä on tapana poukkoilla pitkospuilta sinne tänne.

Lisätietoja Orinorosta sekä selkeän vaelluskartan löydtä tämän linkin takaa.

Orinoro, Pohjois-savo9 Orinoro, Pohjois-savo10 Orinoro, Pohjois-savo13

Ratia Ranchin ylämaankarjan vasikoita moikkaamaassa

Muistatteko vielä upeat Ratia Ranchin karvalehmät, joita kävimme herra Longfieldin kanssa moikkaamassa viime kesänä Monninkylässä Askolassa? Tuolloin kerroin, että maatilan pitäjät, Asmo ja Johanna, ovat loppuvuoden puolella saamassa ensimmäiset luomuleimalla hyväksytyt tuotteensa ulos markkinoille, ja niin myös tapahtui! Meille kävi niin upea tuuri, että saimme osallistua ensimmäiseen lihatilaukseen, ja eräänä sateisena syyspäivänä karautin autoni Vantaan Ikean parkkipaikalle, josta noudin ison kassin ensiluokkaista ylämaankarjan lihaa.

Elämä tilalla on jatkunut syksyn kautta talven koviin pakkasiin, ja kevään kautta uuteen kesään. Talven aikana noin viisikymmenpäinen luomuylämaankarjalauma on saanut mm. uusia tiloja, jonka lisäksi sekä Asmo että Johanna ovat painaneet paljon hommia tämän keväisten vasikoiden parissa.

Siitossonni Falcon on tällä hetkellä vielä hetkeksi erotettu emolehmistä sekä kevään vasikoista, jotta uusiin petipuuhiin ei ryhdyttäisi ihan vielä. Tämä siitä syystä, että vasikoiden syntymä ei ajoittuisi aivan niin aikaiseen kevääseen kuin tänä vuonna. Tänä keväänä vasikoiden poikimisaika kesti noin 1,5 kuukautta, ja voin uskoa, että töitä on riittänyt maatilalla tuona aikana ihan hurjasti. Jokaisen vasikan syntymä on varmasti upea ja ainutlaatuinen tapahtuma, joka vaatii tarkkaavaisuutta sekä ripauksen onneakin.

  Ratia ranch_highlandcattle3

Me karautimme viime perjantaina Itä-Uudellemaalle moikkaamaan Johannaa sekä rapsuttelemaan kevään söpöjä uusia vasikoita. Samalla noudimme uusimman lihatilauksemme – nyt pakastimessa on myös monta kiloa luomuylämaankarjanjauhelihaa, josta kokkaamme varmasti bloginkin puolelle jotain herkkuja. Mikä on teidän jauhelihaherkku? Itse ajattelin tehdä pakastimen lihoista ainakin perinteistä makaronilaatikkoa, äidin reseptillä tietenkin.

Ratia ranch_highlandcattle3

Pääsimme tänäkin vuonna Johannan kanssa emolehmien sekä vasikoiden aitaukseen. Viime kesänä olimme vierailulla hieman myöhemmin kesällä ja vasikat olivat tuolloin jo ehtineet hieman tottua ihmisiin. Mutta kyllä näin alkukesästäkin löytyi jo muutama utelias vasikka, jotka tulivat ensiksi varovasti nuuhkimaan ja pian sen jälkeen annettiin jo karhean märkiä pusuja isolla kielellä! Pusuja sai ensin maistaa herra Longfield, joka sai kyllä napattua tän kesän hellyyttävimmät selfiet itsestään ja noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista. Katsokaa nyt, eikö ole jo melkein liian sokerisia kuvia?

Ratia ranch_highlandcattle3

Ratia ranch_highlandcattle3

Laitumella köpöttelyn päätteeksi joimme vielä teet, ennen kuin lähdimme kotia kohti. Johanna lähetti Horatiollekin tervehdyksen. Meidän pikku prinssi sai kolme isoa haikkujen jalkaluuta (älkää kysykö mikä luu), jossa oli vielä maistuvia kalvoja ja vähän lihaakin jäljellä. Voitte varmaan uskoa kuinka paljon Horatio sekosi kun tulimme säkkien kanssa kotiin ja anoimme jässikälle yhden luista. Jestas, sellaista touhotusta ja intoa ei ole ennen Horatiosta irronnutkaan! Luu on Horation suurin saalis. Olisi ehkä pitänyt antaa ensimmäinen luu sille vasta ensi viikolla kun meidän pikku prinssi täyttää yhden vuoden! Nähtäväksi jää minkä lahjan Horatiolle keksin..

Lopuksi on vielä pakko mainita, että Ratia Ranchilla järjestetään
lauantaina 18.6.2016 avoimet ovat kello 11-15!

Menkää ihmeessä paikalle! Johanna kertoi, että avoimien ovien aikaan on mahdollista tutustua tilan elämään, ihailla Johannan ottamia upeita kuvia haikuista sekä maistella miltä se haikkujen luomuliha nyt sitten maistuu. Me ei valitettavasti päästä itse avoimiin oviin mukaan, mutta voimme molemmat lämpimästi suositella vierailua Monninkylässä. Linkin takaa löytyy Facebookin tapahtumakutsu Avoimiin oviin. Laittakaa ihmeessä kalentereihinne ylös!

Prahan vanha juutalainen hautausmaa

Prahan vanha juutalainen hautausmaa7

Jos minun pitäisi mainita yksi Prahan nähtävyys, jota ei kannata jättää väliin edes lyhyellä Prahan visiitillä, olisi se Prahan vanha juutalainen hautausmaa. En oikeastaan osaa kovin tarkasti edes selittää, mikä kyseisessä paikassa minua niin suuresti viehättää. Ehkä se on paikan mykistävä ilmapiiri kolhoine hautakivineen, jotka ovat jokainen enemmän tai vähemmän vinossa ja sammaleen peitossa. Tai sitten syy piilee siinä, että hautausmaa vetää hiljaiseksi. Sen ympärillä olevat korkeat muurit tekevät kävelyhetkestä vielä astetta suljetumman ja muurien sisällä unohtaa hetkeksi olevan Tsekin pääkaupungissa, jossa tepastelee noin 1,3 miljoonaa asukasta.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa13Prahan vanha juutalainen hautausmaa12

Prahan vanha juutalainen hautausmaa4

Prahan vanha juutalainen hautausmaa sijaitsee Josefovin juutalaiskorttelissa, joka on Euroopan vanhimpia. Alueen historia alkaa jo yli 800 vuoden takaa. 1200-luvulla alue eristettiin portein sekä matalin muurein ja se jopa suljettiin yöaikaan. Alueen tiedetään myös kukoistaneen aikojen saatossa, mutta 1800-luvun lopulla Josefov oli päässyt slummiutumaan pahasti. Alueen mittavissa uudistustöissä purettiin suurin osa korttelin rakennuksista, vain hautausmaa, raatihuone sekä synagogat säästyivät purkutöiltä.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa1_c_matka_Prahan vanha juutalainen hautausmaa2

Vanha juutalainen hautausmaa oli käytössä vuosina 1439-1787. Alueella ikuista untaan nukkuvien vainajien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, villien veikkausten mukaan niitä voi olla pienellä alueella jopa 100 000. Tilanpuutteen vuoksi vainajia on jouduttu hautaamaan useampaan kerrokseen, jopa 12 kerrokseen. Hautausmaalla kävellessä vastaan tulee satoja ja taas satoja sojottavia hautakiviä, joiden päällä näkee paljon pikkukiviä sekä pikkuriikkisiä paperikääröjä. Pikkukivet eivät ole hautojen päällä sattumalta. Juutalaisen tradition mukaan kukat kuihtuvat, mutta kivi säilyy ikuisesti. Kiviin ei tule siis koskea, vaikka saisi kuinka mahtavan idean viedä niistä yhden matkamuistona kotiin.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa10Prahan vanha juutalainen hautausmaa8Prahan vanha juutalainen hautausmaa9

Suurimmassa osassa hautakivistä on näkyvissä vainajan nimi sekä kuolinhetki. Juutalaiset hautakivet tunnistaa yleensä Daavidin tähdestä sekä hepreankielisestä kirjoituksesta. Naisten haudoilla on menora, eli seitsenhaarainen kynttilänjalka. Hautakivissä saattaa olla myös vainajan isän nimi sekä runollisia viestejä, jotka liityvät usein vainajan elämään.

Hautausmaalle hautaaminen lopetettiin kieltolailla vuonna 1787, sillä alueen pelättiin levittävän ruttoa. Toisen maailmansodan aikana natsit tuhosivat Prahan juutalaisväestön lähes kokonaan. Hitler säästi kuitenkin juutalaiskorttelin synagogat ja hautausmaan, sillä tämä herra suunnitteli ihan omaa museota ns. sammuneelle rodulle. Hitler lähetti Prahaan museotaan varten paljon juutalaisten esineistöä, ja auttoi näin tietämättään nykysen juutalaisen museon perustamista.

Tänä päivänä suurin osa hautakivistä on kallellaan tai kaatunut kokonaan. Tunnelma hautausmaalla on karu, unohdetut ja hylätyt haudat ovat surullisen näköisiä nojatessaan toisiinsa. Aika on pysähtynyt.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa14Prahan vanha juutalainen hautausmaa3Prahan vanha juutalainen hautausmaa11

Lisätietoja löytyy Prahan juutalaismuseon nettisivuilta.

Ruotsalainen runoilija Oscar Levertin (1862-1906) on kuvaillut eräässä runossaan osuvasti Prahan vanhaa juutalaista hautausmaata seuraavin sanoin.

At the Jewish cemetery in Prague

Do not lay flowers, fringes, ribbons
on monuments above their bones,
life did not choose green wreaths to give them
but stones. On monuments lay stones.

As did the forefathers, those hounded
from land to land with taunts and shame
who’ve seen through centuries unrounded
their line by ghetto’s curse so maimed.

Where to the weary rest is given
from homeless roaming’s path of thorns,
and anxious heart no more is riven
by self-shed tears and others’ scorn.

Where summer promises if spoken
won’t fool death’s quietness now full-known.
Do not lay flowers as love’s token
on monuments, or wreaths. Lay stones.

Prahan vanha juutalainen hautausmaa6