Rakastunut Raumaan!

Meillä on takana aika upea viikonloppu! Auto starttasi perjantaina kohti Raumaa, jonne saimme kutsun Rakastunut Raumaan -yrittäjien järjestämään bloggaajapäivään. Varsinainen bloggaajapäivä oli lauantaina, jolloin kauniissa Vanhassa Raumassa järjestettiin kesän aloituksen kunniaksi Suvi Päi -tapahtuma. Me otimme herra Longfieldin kanssa kuitenkin varaslähdön, ja saavuimme Raumalle jo perjantaina.

Vanha Rauma Vanha Raumarauma_c_matka_.jpg

Melkein kolmen tunnin ajomatkan aikana satoi rakeita, ja välillä taivas oli pilvetön. Emme oikein tienneet minkälainen sää määränpäässä meitä odotti, mutta kylläpäs meillä kävi tuuri. Ajaessamme Best Western Raumanlinnan parkkipaikoille, tummat pilvet hävisivät, ja tilalle tuli auringonpaiste. Tuuli Raumalla kyllä kävi, mutta mieluummin tuuli ja aurinko kuin rankkasateet rakeiden kera. Heitimme kamat hotellihuoneeseen ja lähdimme heti tutustumaan Vanhaan Raumaan.

Ehdimme iltapäivän ja illan aikana kävellä sikin sokin söpöjä ja kutsuvia Vanhan Rauman katuja. Vanhan Rauman koko yllätti meidät – se on Porvoon vanhaakaupunkia huomattavasti isompi alue, joka on täynnä viehättäviä putiikkeja sekä toinen toistaan kauniimpia pihoja, jotka kutsuvat sisään.

Vanha RaumaVanha RaumaVanha RaumaVanha RaumaVanha RaumaVanha RaumaVanha Rauma

Pääsimme lauantaina osallistumaan kahden tunnin opastetulle kierrokselle Vanhaan Raumaan. Tulette kuulemaan lisää hurmaavan viehättävästä Vanhasta Raumasta omassa postauksessaan, sillä saimme kuulla kierroksen aikana paljon tarinoita Vanhan Rauman historiasta, jotka haluan toki jakaa myös teidän kanssa.

Perjantaina päätimme lähteä Vanhaan Raumaan tutustumisen jälkeen vielä merenrannalle. Raumahan on merenrantakaupunki, jonne merenkulku sekä korkeat ja massiiviset satamien nosturit ovat kuuluneet ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Otimme herran kanssa suunnaksemme Fåfänganniemen, jonka lähistöllä on aikoinaan biletetty mm. Raumanmeren juhannusta. Tai siis ei me olla, mutta aika moni muu on. Fåfänganniemessä sijaitsee kesäteatteri, maauimala, kauniit hiekkarannat, korkea Kiikartorni, venesatama sekä Poroholman leirintäkeskus. Tarkemmin osa näistä paikoista sijaitsee kyllä Otanlahden rannalla, mutta ihan vierekkäin ne kaikki siinä rannan tuntumassa olivat.

RaumaRaumaRaumaVanha RaumaRauma

Ajattelimme, että jäisimme Fåfängaan katsomaan auringonlaskua, mutta aurinkohan laskee jo näin kesän alkumetreillä tosi myöhään! Ei me vanhukset jaksettu siis jäädä odottamaan auringonlaskua merenrannalle, vaan lähdimme takaisin kohti hotellia, jossa käperryimme kuuman suihkun jälkeen pehmeisiin lakanoihin katsomaan telkkarista tullutta leffaa.

Herra Longfield totesi illalla hotellilla Rauman olevan tosi kiva paikka! Taidettiin rakastua Raumaan heti ensimmäisenä päivänä.. ♥

RaumaVanha Rauma

Väkevän makea suklaajuustokakku

Viime sunnuntaina oli eduskuntavaalit, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Me pääsimme ottamaan osaa Carita Orlandon vaalivalvojaisiin, joita vietettiin tunnelmallisessa viinikellarissa Helsingin keskustassa. Paikalle saapui illan aikana reippaat parisenkymmentä ihmistä, joiden kanssa jännitimme niin Caritan kuin koko vaalienkin tuloksia. Carita oli ehdolla ensimmäistä kertaa, ja vielä tällä erää paikka jäi Arkadianmäeltä saamatta. Kova työ kuitenkin jatkuu, ja päämääränä on varmasti seuraavat eduskuntavaalit neljän vuoden päästä.

vaalit (2) vaalit (3) vaalit (1)

Päätin osallistua vaalitalkoisiin leipomalla vaalivalvojaisiin hieman purtavaa. Lopulta päädyin tekemään kaksi makeaa kakkua sekä yhden suolaisen piirakan. Suolainen piirakka oli vanha tuttu katkarapu-vuohenjuustopiirakka, jonka tein tällä kertaa valmiiseen piirakkapohjaan. Makeasta kakkupuolesta piti huolta mehevä mustikka-jogurttikuivakakku, joka maistuu ihanasti kesältä marjojen sekä sitruunan vuoksi. Nam! Koska blogiin pitää saada aina täytettä, piti mun leipoa myös jotain uutta, jonka reseptiä ei blogissa vielä ole. Löysin Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kirjasta Väkevän makean suklaajuustokakun reseptin, joka kuulosti suklaafanin korviin aika täydelliseltä!

Hyvää kakku oli myös vaalivalvojaisiin osallistuneiden mielestä. Suklaajuustokakkua kehuttiin, ja se taidettiin syödä loppuun viimeistä murua myöten. Kannattaa kokeilla!

suklaajuustokakku (3) suklaajuustokakku (2)

Väkevän makea suklaajuustokakku

Keksipohja

  • 200 g Digestive-keksejä
  • 200 g Domino-keksejä
  • 2 rkl Van Houten -kaakaojauhetta
  • 125 g voita sulatettuna

Täyte

  • 500 g Philadelphia-tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tuore vaniljatanko
  • 3 kpl luomu kananmunaa
  • 200 g tummaa leivontasuklaata (kaakaopitoisuus väh. 70 %)
  • 1½ dl kuohukermaa
  • (1½ rkl rommia)

Koristeluun ja tarjoiluun tuoreita vadelmia.

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Murskaa keksit hienoksi esim. tehosekoittimessa. Lisää muruihin kaakaojauhe.

3. Sulata voi ja sekoita hyvin keksimurujen sekaan.

4. Painele keksimuruseos voideltuun, halkaisijaltaan 24 sentin irtopohjavuokaan.

5. Kypsennä pohjaa uunin keskitasolla noin 7 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä. Alenna uunin lämpötila 130 asteeseen.

6. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja halkaistun vaniljatangon sisältä raaputetut siemenet vaahdoksi kulhossa.

7. Sekoita joukkoon kananmunat ja vatkaa lisää.

8. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sulata vesihauteessa (kulhossa kiehuvan veden päällä).

9. Sekoita täytteeseen sulatettu suklaa, kuohukerma ja rommi (me jätimme rommin kakusta pois). Kaada seos keksipohjan päälle ja kypsennä 130-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Jätä kakku jäähtymään ennen tarjoilua. Kakun voi tarjoilla haaleana tai jääkaappikylmänä.

suklaajuustokakku (1)

Nick Brandt – Salon Taidemuseo Veturitalli

Salossa on tämän kevään aikana mahdollista päästä ihailemaan huikeita Nick Brandtin Itä-Afrikassa kuvaamia luonto- ja eläinvalokuvia. Näyttely järjestetään Salon taidemuseo Veturitallissa, jonne on koottu yhteensä 60 massiivista valokuvaa, joissa pääosissa ovat savannien valtiaat. Näyttely koostuu kahdesta eri kokonaisuudesta, On this Earth ja A Shadow Falls.

Näyttelyn kaksi ensimmäistä osaa, jotka ovat nähtävissä Salossa, ylistävät Itä-Afrikan uhattua ja ainutlaatuista villieläinluontoa. Näyttelystä on olemassa myös kolmas osa nimetlään Across the Ravaged Land. Kolmas osa kuvaa Itä-Afrikan villieläinluonnon uhkia raapaisevan brutaaleilla kuvilla. Kolmas osa ei valitettavasti ole nähtävissä Salossa, mutta otteita siitä voi nähdä Veturitallin aulassa myynnissä olevista Nick Brandtin valokuvakirjoista.

nick brandt salon taidemuseo (8)nick brandt salon taidemuseo (12)nick brandt salon taidemuseo (11)nick brandt salon taidemuseo (10)

Nick Brandt syntyi 1966 Lontoossa, jossa hän opiskeli maalaustaidetta ja elokuvaohjausta. Vuonna 1992 hän muutti Yhdysvaltoihin. USA:ssa asuessaan Nick pääsi kuvaamaan Tansaniassa Michael Jacksonin ”Earth Song” -biisin musavideota ja lumoutui tuolla reissullaan Afrikan luonnosta sekä eläimistä. Vuonna 2003 Brandt jätti uransa ohjaajana, perusti luonnonsuojeluyhdistuksen (Big Life Foundation) ja omistautui täyspäiväisesti Afrikan eläinten kuvaamiselle. Ei yhtään pöllömpi uravalinta!

Nick on kertonut, ettei häntä yleensä kiinnosta kuvata eläimiä toiminnan keskellä. Hän haluaa vangita villieläimiä kameralleen syvällisten muotokuvien kautta, niin että kuvista välittyisi villieläinten persoonat, sisin sekä sielu. Esimerkkinä tästä on alla oleva kuva urosleijonasta, joka makoili maassa päiviä ennen kuin havahtui nousevaan myrskyyn nostaen päänsä, ja katsoen savannin yli myrskyn tulosuuntaan.

nick brandt salon taidemuseo (5)nick brandt salon taidemuseo (4)

Salon taidemuosen Veturitallin näyttelyssä kerrottiin myös, että Nick haluaa kuviinsa poikkeuksetta aina pilviä. Pilvetön, aurinkoinen päivä on Brandtin mukaan mahdollisimman epävalokuvauksellinen aika – sininen taivas on yksinkertaisesti ruma ja vailla tunnelmaa. Tämähän on tiedossa jos on yhtään valokuvausta enemmän harrastanut, keskipäivän aurinko on armoton, eikä silloin yleensä kameraa kannata paljon esiin kaivaa.

Pilvet olivat Nickin kuvissa tosiaan paljon esillä – silmä kulki kuvien läpi kiinnittäen aina ensin huomion valokuvan pääkohteeseen, eli eläimeen, mutta kuvan tarkastelu ei jäänyt siihen. Upea sommittelu, kauniin karut maisemat ja hurjan eläväinen taivas antoi silmille ja mielelle mahdollisuuden tutkia kuvia tarkasti. Vaikuttavaa työtä, joka kosketti myös sielua.

nick brandt salon taidemuseo (6) nick brandt salon taidemuseo (7)

nick brandt salon taidemuseo (1)     nick brandt salon taidemuseo (13)

Jos valokuvaus ja eläimet ovat lähellä sydäntä, kannattaa näyttelyyn lähteä hieman pidemmänkin matkan päästä. Täällä viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Valokuvat jatkavat Salosta matkaansa Tukoholmaan ja Moskovaan, joten ihan heti näitä ei Suomessa pääse ihailemaan uudestaan. Näyttely vakuutti minut sen verran vahvasti, että Nick Brandtin valokuvakirjoja olisi ihana saada omaan kirjahyllyyn! Mutta nyt opintovapaalla arvokkaat kirjaostoshaaveet on pakko laittaa jäihin vähäksi aikaa.

Salossa voi saman vierailun aikana käydä vaikka lounaalla Salon Seurahuoneella. Me kävimme siellä herra Longfieldin kanssa, ja voimme suositella söpöä paikkaa isosti. Postauskin on Salon Seurahuoneesta kyllä tulossa.

Kannattaa lukea myös Veikko Halmetojan arvostelu näyttelystä Hesarin verkkosivuilta.

Salon Taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14
24240 Salo
ti-pe 10-18, la-su 11-17
pääsymaksu 5 € (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi)

nick brandt salon taidemuseo_c_matka_.jpg

Leidien saunailta & Lumene Arctic Spa

Saimme leidien saunailtaan Lumenelta testiin Arctic Spa -sarjan tuotteita.

Arctic Spa -sarjan tuotteet pitävät sisällään tupasvillauutetta, jota on alettu käyttää ihonhoitotuotteissa vasta vähän aikaa sitten. Tupasvilla on soiden ja muiden märkien alueiden söpö pieni kasvi, jonka päässä on puuvillaa muistuttava valkoinen kukinto, josta sitä tupasvillaa saadaan.

lumene arctic spa (2) lumene arctic spa (3)

Sarja sisältää neljä tuotetta. Testailimme leidien kanssa tuotteita saunaillan yhteydessä, jonka lisäksi olen käyttänyt tuotteita ihan arjessa nyt muutaman viikon ajan. Sarjan tuotteiden hinnat liikkuvat kymmenen euron hujakoilla, joten tuotteita tohtii tosiaan ostaa. Lisäksi selkeälinjainen ulkonäkö purnukoissa on ehdottomasti hyvä juttu. Kauniit valko-hopeiset purnukat sopivat useaan erisävyiseen kylppäriin.

Arctic Spa Vartalonkuorinta

Ensimmäinen testiin päässeistä tuotteista leidien saunaillassa oli Arctic Spa -vartalonkuorinta. Teimme saunassa leidien kanssa nopeasti erään tärkeän huomion: kuorintavoiteen kiteet eivät sulaneet hetkessä saunan lämmössä, vaan kuorintavoidetta saattoi levittää ja hieroa ihoon pitkän tovin. Saunan valtasi puhdas naisellinen tuoksu ja hieroimme itseemme ja toistemme selkiin kuorintavoidetta. Voide lähti suihkussa helposti pois, ja jätti heti mukavan pehmeän fiiliksen ihoon.

Ihoa uudistavat rakeet aktivoivat mikroverenkiertoa ihon hyvinvointia edistäen ja irroittavat kuollutta solukkoa ihon pinnalta. Ihosi saa takaisin kirkkautensa ja heleytensä. Sisältää kosteuttavaa, suojaavaa ja ravitsevaa suomalaista tupasvillauutetta. Lopputuloksena rentoutunut olo ja ylellisen pehmeä, tasainen iho, joka on valmis vastaanottamaan Arctic Spa -hoitotuotteiden ravitsevat vaikutukset. Naisellisen elegantti tuoksu. Koko 200 ml.

lumene arctic spa (1)

Arctic Spa Suihkugeeli

Saunassa möllöttämisen jälkeen lähdimme omassa tahdissamme pesulle. Iho jynssättiin puhtaaksi Arctic Spa -suihkugeelillä, jonka pehmeän puhdas ja raikas tuoksu miellytti jälleen jokaisen leidin nenää. Suihkugeeli vaahtoaa maltillisesti ja lähtee iholta hyvin suihkun alla pois. Palasaippuoista tuttua ”nihkeää ja natisevaa” oloa tämä suihkugeeli ei tee (itse pidän siitäkin tunteesta, sillä iho tuntuu silloin tosi pestyltä ja puhtaalta), vaan iho jää aavistuksen pehmeäksi ja kosteaksi.

Naisellisen elegantti tuoksu ja ainutlaatuinen koostumus viettelevät aistejasi. Suomalainen tupasvillauute kosteuttaa, suojaa ja ravitsee ihoa. Ihostasi tulee raikkaan puhdas ja hemmoteltu. Koko 250 ml.

Arctic Spa Vartalovoi

Vartalovoiteiden kanssa aloimme läträtä saunahetken jälkeen. Kaikki viisi leidiä päätyivät lopulta käyttämään Arctic Spa – vartalovoita, sillä ensimmäinen leidi joka sitä käytti, kehui tuotetta suureen ääneen.

Vartalovoista pitivät siis kaikki, kaksi sanoi jopa ostavansa sitä kunhan vain löytävät purnukan kaupan hyllyltä. Voide levittyi upeasti iholle, siitä ei jäänyt valkoisia ärsyttäviä krantuja pitkin kroppaa, joka on ehkä ärsyttävintä ikinä. Vartalovoi ei imeydy niin nopeasti kuin kevyemmät vartalovoiteet, mutta siitähän osviittaa antaa jo tuotteen nimi – vartalovoi. Tuoksusta pidimme tuttuun tapaan – koko sarjan puhdaslinjainen tuoksu vetosi saunaporukkaamme.

Voiteen sisältämät ihoa pehmentävät öljyt hoitavat ihoasi pitkäkestoisesti. Sopii erinomaisesti kuivan ja erittäin kuivan ihon hoitoon. Karheat kädet, kyynärpäät ja kantapäät pehmenevät välittömästi. Suomalainen tupasvillauute kosteuttaa, suojaa ja ravitsee. Ihostasi tulee täydellisen pehmeä, kosteutettu ja hoidettu. Naisellisen elegantti tuoksu. Koko 100 ml.

lumene arctic spa (6) lumene arctic spa (5)

Arctic Spa Vartalovoide

Koska Arctic Spa -vartalovoidetta ei testattu leidien saunaillassa, sujautin sen jumppakassiini. Olen käyttänyt sitä nyt jumppien jälkeen (siis jumpan sekä suihku- ja saunahetken jälkeen). Jumppien jälkeen tuhti vartalovoi on liian stydiä kamaa, en jaksa odotella sen imeytymistä muiden jumppareiden silmien alla ahtaissa pukuhuonetiloissa. Jumpan ja suihkun jälkeen on tärkeää, että vartalovoide imeytyy nopeasti, jotta vaatteet saa nopsaan päälle ja voi lähteä kotiin sohvalle möllöttämään. Heh! Tämä tuote ajaa sen asian. Ja sitten on vielä se vienon upea tuoksu…

Naisellisen ylellinen tuoksu viettelee mielesi ja suomalainen tupasvillauute kosteuttaa, suojaa ja ravitsee ihoasi. Ihostasi tulee täydellisen pehmeä, kosteutettu ja olostasi erittäin rentoutunut. Koko 200 ml.

lumene arctic spa (4)

Yltäkylläinen leffailta vanhempien luona

Isäni hommasi Elisa Viihteen, ja sen asentamisen kanssa piti käydä vähän auttamassa. Isälläni meni monen monta vuotta ennen kuin hän uskoi, että minä osaan tekniikkaan liittyvät asiat paremmin kuin herra Longfield. Nykyisin teknisissä jutuissa käännytään aina mun puoleen (naisetkin voi osata niitä!), ja äidilleni hän yleensä totetaa, että anna Hempan (isäni lempinimi mulle) hoitaa, se osaa nää jutut. Heh!

leffailta (7)

Elisa Viihde saatiin asennettua, netti toimi, telkkarissa näkyi tuhat kanavaa ja sen päälle tilasimme vielä jonkun lätkäkanavapaketin (siitä herra Longfield kyllä tiesi enemmän kuin minä). Uutena asiakkaana vanhempani saivat yhden leffavuokran veloituksetta Elisa Viihteen valikoimasta, joten niinpä me päätimme pitää jossakin vaiheessa leffaillan kiitokseksi kun autoimme herran kanssa Elisa Viihteen asentamisen kanssa.

Leffailta pidettiin lopulta ystävänpäivänä. Jaoimme herkku- ja juomapuolta niin, että jokainen hommaisi itselleen omia lemppariherkkujaan, jonka lisäksi vanhempani huolehtisivat illan juomista ja suolaisesta puolesta.

leffailta (11)effailta (1)

Kun sitten saavuimme iltapäivällä vanhempieni luokse, notkui keittiön pöytä herkkuja! Siis niitä oli aivan valtavasti! Pöydällä nökötti varmasti 10 erilaista herkkukippoa, oli hedelmäsalaattia ja suklaakastiketta ja jokaiselle oli myös oma popcorn-pussi. Näiden lisäksi isäni kertoi, että pakastimessa oli tosi hyviä jätskituutteja kaikille. What?! Vähänkö siistiä! Herkkumäärästä tuli heti mieleen isäni järjestämä järjettömän runsas brunssi, jota nautittiin noin seitsemän tuntia loppuvuodesta 2012. Lisäsimme herra Longfieldin kanssa omat herkkumme muiden kippojen sekaan (tosin vain osan, sillä isäni oli päättänyt hommata herkut kaikille) ja aloimme miettiä mitä leffaa voisimme katsoa.

Siinä miettiessämme söimme alkuun hieman jotain suolaista. Äitini oli tehnyt pyynnöstäni jauhelihapitsaa, josta pidämme koko sakki hurjan paljon (myös harmaa karvainen piti siitä hurjasti). Ja kuten alla olevasta kuvasta voitte nähdä, harmaa karvainen kaveri oli vielä ystävänpäivänä meidän mukana.. Viikkoa myöhemmin häntä ei sitten enää ollutkaan.. Voi surku!

leffailta (2)leffailta (4)leffailta (9)

Kun pitsat oli saatu mahaan, oli aika kantaa herkut olkkariin, sytyttää kynttilät, laittaa valot kiinni ja alkaa katsoa leffaa. Leffaksi valikoitui lopulta 12 Years a Slave, joka oli kyllä valitettavasti hurjan pitkäveteinen ja tylsä leffa. Miten se on voinut edes voittaa Oscarin?!

Mutta hieman hidastempoisesta leffasta huolimatta meillä oli hurjan kiva, ja todellakin herkullinen ilta! Söimme itsemme järjettömään ähkyyn, jonka lisäksi herra Longfieldin oli ihan pakko maistaa vielä illan päätteeksi isäni ostamia jätskituutteja, koska ne oli kuitenkin kyseistä iltaa varten hommattu. Onneksi jätskiä voi syödä vaikka olisi kuinka täynnä, sillä jätski vaan sulaa suuhun, sen syömisen eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin avata suu. Hah!

Oli myös hurjan mukavaa, että vanhempani, jotka olivat Kodan lemppari-ihmiset (heti meidän jälkeen), saivat rapsutella ja jutella Kodalle vielä viimeisen kerran. Hyvä ja tärkeä ilta siis kaikenkaikkiaan!

Kiitos vanhemmille! ♥

leffailta (10)

Yks olut -ilta Graniittilinnassa

Satun tekemään töitä hurjan upeassa kymmenhenkisessä tiimissä. Paiskoimme hiton paljon töitä viime vuoden lopulla, joten emme millään ehtineet järjestää tiimin pikkujouluja missään välissä. Siispä päätimme siirtää bileet tammikuulle, jolloin työtahti on hieman rauhoittunut, ja ihmisillä ei ole jokaikinen viikonloppu jotain muuta tekemistä.

graniittilinna Yks olut_c_ravintola_.jpg

Illanistujaisia miettiessä allekirjoittanut touhupetteri sai idean! Mennään syömään Graniittilinnaan herkkuja, ja yritetään saada paikalle Yks Olut -kirjan kirjoittanut Aniko kertomaan meille oluista. Idea kuulosti kaikista hyvältä, ja sitten aloinkin naputtaa viestejä ympäri ämpäri. Aikataulut passasivat kuin ihmeen kaupalla kaikilla osapuolilla, ja niin olin varannut meille aivan tammikuun lopulle Sandels-kabinetin Graniittilinnasta, jonka lisäksi Aniko lupautui tulemaan paikalle. Huippukivaa!

Kun tammikuun lopun perjantai sitten koitti, odotimme työpäivän jälkeen toimistomme aulassa tilataksia työkaverien kanssa. Körötimme hyvissä fiiliksissä Juttutupaan, jossa hörppäsimme illan ensimmäiset juomat.

Juttutuvasta siirryimme Graniittilinnan puolelle Sandels-kabinettiin, jonne meille oli katettu astiat kauniisti valmiiksi. Anikokin oli jo paikalla, ja hän alkoi asettelemaan mukanaan tuomiaan olutpulloja pitkän pöydän päähän. Seuraavan kahden tunnin aikana saimme kuulla hurjan mielenkiintoisia faktoja oluista ja niiden historiasta. Itse en tiennyt oluista oikeastaan mitään ennen Anikon luentoa, mutta muu porukka esitti kyllä tosi hienoja kysymyksiä Anikolle!

graniittilinna yks olut (3)graniittilinna yks olut (2)graniittilinna yks olut (4)graniittilinna yks olut (1)graniittilinna yks olut (5)

Anikon shown aikana kirjasin muutamia juttuja muistiin. Tässä teillekin niistä otos:

  • juustot ja bisse sopivat yhteen, erityisen hyvä kombo on Anikon mielestä juustot vaalean Leffen, Duvelin, Chimayn tai Grimbergen -oluiden kanssa. Blogin Instagramia seuraavat tietävätkin jo, että testasimme herra Longfieldin kanssa eräänä viikonloppuna just näitä bissejä juusto- ja tapaslautasen kanssa. Palataan herkkuiltaan tarkemmin myöhemmin.
  • bisse maistuu pullosta juotaessa aina laimeammalta kuin lasista. Syy on siinä, että pullonsuu on niin kapea, ettei hajuaisti pääse mukaan vaikuttamaan makuelämykseen.
  • jenkkiläiset bisset, esim. meidän maistamamme Brooklyn American Ale, ovat nyt suurinta hottia bissemaailmalla. Jenkkiläisten oluiden kylkeen sopii mainiosti rasvainen ruoka, kuten esim. purilaiset, ranskalaiset ja ribsit.
  • Koffin samettinen Porter on Suomen palkituin kalja maailmalla. Yönmusta porter-olut sopii Anikon mukaan loistavasti tumman suklaan sekä mutakakun kanssa nautittavaksi. Eräs työkaveri sanoi, että heillä juodaan porteria joulupöydässä.
  • Hoegaarden-olut passaa hyvin vuohenjuustosalaatin kanssa. Tämän mä testaan jossakin välissä.
  • mitä vaaleampi olut, sitä kylmempänä se tulee juoda.
  • Hyviä alkoholittomia bissejä ovat Becks sekä ”Vahesteiner” (tän nimi meni vähän ohi, mutta joku vahe se oli).

Anikon luennon aikana maistelimme neljää olutta, joista omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Grimbergen-luostariolut. Aniko kertoi muuten hauskan tarinan siitä kun luostarimunkit tulivat vierailulle Sinebrychoffille. Munkeilta kysyttiin mitä he haluvat vierailunsa aikana tehdä (ennalta sovittujen esiintymisten ja luentojen lisäksi siis), ja vastaus oli, että syödä ja juoda hyvin. Niinpä munkkien kanssa koluttiin Helsingin parhaita ravintoloita läpi oikein olan takaa. Ei yhtään pöllömpi duuni!

Anikon shown jälkeen napsimme vielä hänen kanssaan yhteiskuvia. Moni osti samalla Anikon Yks Olut -kirjan, jonne saimme tietenkin hauskat omistuskirjoitukset. Suuren suuret kiitokset Anikolle kattavasta ja kiinnostavasta esityksestä koko meidän tiimin puolesta!

graniittilinna yks olut (6)

Anikon lähdettyä meidän kaikkien masut murisivat hurjasti. Onneksi apu oli lähellä – kilautimme pöydällä olevaa tarjoilijakelloa, ja sitten päästiin jatkamaan mukavaa iltaa ruoan (ja lisäjuomien) merkeissä.

Alkuruoat jätimme tällä kertaa väliin, ja hyppäsimme suoraan pääruokien kimppuun. A la carte -listalta tilattiin kermaista herkkutattipappardellepastaa, Graniittilinnan surf&turf burgeria, pippuripihviä, maalaiskanan rintafileetä, valkoviinissä haudutettua merilohta sekä Ahvenanmaan karitsan entrecotea. Aika kattavasti kolusimme Graniittilinnan pääruoat lävitse!

Kaikki kehuivat ruokiaan, annokset olivat riittävän isoja ja maku Graniittilinnan varmaa laatua. Minä popsin herkkutattipastaa kahden muun työkaverin kanssa, ja siinä syödessämme ilta jatkui mukavan leppoisissa tunnelmissa viini- ja olutlaseja aina välillä kilistellen.

graniittilinna (1) graniittilinna (6) graniittilinna (5) graniittilinna (4) graniittilinna (3) graniittilinna (2)

Pääruokien jälkeen osa porukasta tarttui vielä jälkkärilistan kimppuun. Huusin melkein naama punaisena muille tiimiläisille, että nyt tilaatte salmiakkibruleeta, se on tosi hyvää! Kaikki eivät huudoista huolimatta uskoneet mua, joten sairaan hyvän salmiakkibruleen lisäksi herkuttelimme jäätelöillä sekä viettelysten vaunulla.

Viettelysten vaunu pitää sisällään pieniä annoksia useista jälkkärilistan jälkkäreistä. Viettelysten vaunu on syytä jakaa yhden tai kahden kaverin kanssa, syötävää on nimittäin hurjan paljon. Minä pienoisena romantikkona ajattelin heti, että viettelysten vaunu olisi aivan täydellinen herkkupala treffeille. Graniittiilinnaan voisi mennä syömään rakkaan kanssa vain tämän kyseisen jälkkärin ja tilata kylkeen lasit kuohuvaa, tai jotain hyvää jälkkäriviiniä. Itse olisin ainakin ihan sulaa vahaa viettelysten vaunun jälkeen. Hah!

graniittilinna (9) graniittilinna (8) graniittilinna (10) graniittilinna (7)

Kun jälkkärilautaset oli nuoltu puhtaiksi, oli aika kiittää ja kumartaa Graniittilinnan väelle, ja jatkaa iltaa pelkän juoman merkeissä. Suunnistimme lopulta Oivaan, josta meille löytyi iso pöytä, johon koko porukkamme mahtui istumaan. Siinä me sitten turistiin lisää oluiden ja viinien merkeissä kunnes tuli väsy. Väsyn tultua soitin kotiin, ja sieltähän se mun ikioma taksikuski tuli hakemaan mut kotiin, heittäen vielä kolme muutakin samoilla seuduilla asuvaa työkaveria koteihinsa. Pitänee siis kiittää Anikon ja Graniittilinnan lisäksi myös herra Longfieldiä oikein kivasta illasta!

Isoin kiitos kuitenkin meidän upealle työtiimille!

Isänpäivän rallycrossit *Wrooom*

Minä ja mun isä ollaan aika temperamenttisia yksilöitä. Meillä on äiti ihmetellyt vieressä kun isä ja tytär raivoaa toisilleen niin, että kattilat lentää lattialle. Tunteita on näytetty. Ilmeisesti sen verran paljon, että herra Longfield oli aivan äimen käkenä meidän yhteisten ensimmäisten kunnon riitojen aikana – minä karjuin ja viskelin maitotölkkejä, samalla kun herra halusi lähteä ulos 3 tunnin lenkille miettimään asioita. Ei riidoissa ole mitään miettimistä, silloin raivotaan ja sitten sovitaan. Piste. Jos lähtee 3 tunnin lenkille, voi kotona odottaa jättimäinen vaatekasa eteisessä (raivoa on pakko purkaa johonkin, ja vaatteiden viskely ei riko mitään, mutta raivo helpottaa), tai sitten itkuinen Huli etsii miestään autolla pitkin lähiseutuja. No, nyt noin 15 vuoden yhdessäolon jälkeen mekin osataan riidellä niin, että se on molemmille okei. Isän kanssa ei tarvitse enää riidellä – tai no, emmä sano mitään. Joskus pientä sanaharkkaa saattaa syntyä. Heh!

elämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ek

Isäni opetti mut ajamaan autoa. Siinä säästettiin vielä vuonna 2000 joku iso summa rahaa, jonka lisäksi sain harjoitella ajamista hurjan paljon. Ajoin joka paikkaan, jonka lisäksi kävimme harjoittelemassa kässärikäännöksiä isoilla jäisillä parkkipaikoilla ja isoveljeni avustuksella teimme lähes hengenvaarallisen pimeäajoharjoittelun Sotungin pienillä metsäteillä. Se oli niin hauskaa! No, kesken autokoulun meille tuli isän kanssa riitaa, ja siihen jäi autokoulu puoleksi vuodeksi. Kumpikaan ei voinut antaa periksi, ja koska olin tehnyt päätöksen, etten nouse enää rattiin isäni kanssa, oli päätöksestä pidettävä kiinni. Jääräpää mikä jääräpää (oikeastaan meitä oli kaksi jääräpäätä).

En oikeasti enää muista, miten kyseinen riita saatiin sovittua, mutta lopulta puolen vuoden jälkeen nousin taas rattiin, ja autokoulu vedettiin kunnialla loppuun. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Minä ja mun isä ollaan molemmat hyviä ajajia. Isä omistaa ajotaidon lisäksi päänsisäisen navigaattorin, jonka avulla hän löytää minne vaan ilman karttaa. Tätä ominaisuutta en ole isältäni valitettavasti perinyt, mä tarviin navigaattorin, perinteisen kartan ja mieluusti vielä jonkun pelkääjän paikalle huutamaan ohjeita siitä minne pitää mistäkin risteyksestä kääntyä.

elämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ek

Tämän kaiken yhteisen ajohistorian vuoksi ojensin isälleni isänpäivälahjaksi viime marraskuussa Elämyslahjojen Rallycross-tutustumisajon, joka suoritettiin Saukkolan EK:ssa Lopella tammikuussa. Lopen Topenolta löytyy maatila, jossa viljellään ja ajetaan rallia. Paikkaa pyörittää Sari ja Hannu Saukkola. Juttelimme käsittääkseni Sarin kanssa lounaalla ralliajon jälkeen, ja hän oli kyllä hurjan mukava ja leppoisa ihminen!

Ralliajon ohessa maatilan yhteydessä toimii ruokailu-, kokous- sekä saunatilat, joten Lopella voi hyvin viettää polttareita, häitä, kokoustilaisuuksia sekä vaikka nuorten synttäreitä. Me jäimme syömään isän rallycrossin jälkeen maatilan ravintolaan lounasta, joka piti sisällään hyvää kotiruokaa alkuruoasta aina jälkkäriin asti.

elämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ek

Isä piti rallycrossista paljon! Hän omaa suhteellisen kovan kilpailuvietin (ties mistä olen senkin perinyt, heh), joten ajon jälkeen me jo suunnittelimme perheen keskeistä rallipäivää Lopella. Itse tahtoisin kyllä kovasti ralliauton kyytiin, sillä isän ajoa katsoessa en meinannut paikoillani pysyä, olisin kovasti halunnut hypätä auton rattiin itse. Äitikin oli rallipäivän kannalla, joten katsotaan jos me keväällä lähdetään koko perhe ajamaan kisaa! Herra Longfield saa tulla mukaan, vaikka hän ei omaa sitten minkäänlaista kilpailuviettiä. Se ei kyllä haittaa, sillä ne jää äitini kanssa kuitenkin kisan viimeisiksi, heh!

Lopen keikka oli siis oikein onnistunut. Jos teillä on perheessä miehiä, tai naisia, joita rallycross voisi kiinnostaa, nappaa tästä kiva ja hieman erilainen lahja läheisellesi! *Wrrooooom!!*

Postaus on toteutettu yhdessä Elämyslahjojen kanssa.

elämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ekelämyslahjat-rallycross-saukkolan-ek

Sipuli on vuoden vihannes – ja ravintola Helsingissä

Morooo, Herra Longfield tässä taasen.

Tuossa joku päivä sitten kävin Sassossa, jossa pääsin ensimmäistä kertaa yksin edustamaan blogiamme. No, siitähän ei mennyt kuin muutama päivä, kun jo toinen yksinäänedustamiskertani näki päivänvalon. Sain Sasso-vierailulla kutsun toisenkin Royal Ravintoloihin kuuluvan ravintolan eli Sipulin lehdistötilaisuuteen, ja tokihan sinnekin oli mentävä kun kerran tilaisuus tuli. Huli ei taaskaan päässyt töistään irtoamaan, joten keskenäni astelin loskaisena maanantaina Sipulin ovista sisälle, valmiina jatkamaan kuuluisan ruokabloggarin uraani.

ravintola sipuli (2) ravintola sipuli (1) ravintola sipuli (3)

Sipulissa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, joten siellähän oli lysti pyöriä paikkoja ihmettelemässä. Meidät johdateltiin aluksi toisessa kerroksessa sijaitsevaan baari/ravintolatilaan, joka on varsin muikea paikka merihenkisine sisustuksineen. Kuvia paikoista räpsiessäni ravintolapäällikkö Pertti Huhtilainen tuli vielä esittelemään hulppeat kabinettitilat, ja kertoi että vaikka Sipuli on jo kovaa vauhtia kolmekymppiseksi tulossa, paikkaa ei ole remontoitu kertaakaan, siksi pieteetillä ja laadukkaista materiaaleista paikka on alun alkujaan kyhätty. Puuverhoilut mm. ovat Nicaraguan mahonkia. Ettäs tiedätte.

ravintola sipuli (4) ravintola sipuli (5)

Lehdistötilaisuuden aluksi kaikille tarjottiin kuumat juomat. Haistoin juomaa, ja yllätyin kun se haisi sieniltä. Syykin moiseen selvisi: juoma oli tattilientä. Varsin erikoinen tuttavuus, mutta kieltämättä maistui mukavalle loskassa tarpomisen jälkeen. Sipuli oli ennen tupakkalakien kiristymistä varsin maineikas sikarinpolttelumesta, ja tuosta muistutuksena tattiliemen kanssa tarjottiin myös sikarinmallinen keksipötkö, jonka sisällä oli jotain sienituorejuuston tapaista möhnää. Lientä litkiessämme ja sikarinkorvikkeita pureskellessamme, Pertti kertoili meille hieman Sipulin taustasta ja sen uusista tuulista. Sipuli on tullut tutuksi varsin elitistisestä ja pompöösistä meiningistään. Tapana on mm. ollut, että hovimestari (ei tarjoilija, huom!) ottaa tilaukset vastaan toisen kerroksen baaritilassa, josta sitten siirrytään kolmannen kerroksen varsinaiseen ruokasaliin. Kaikki ruoat on tavattu tarjoilla kuvuilla, välineistö on ollut pitkälti hopeaa ja olipa tarjoilijoita jopa joskus ohjeistettu tarjoilemaan siten, ettei asiakkaille koskaan käännetä selkää, koska sehän olisi vulgaaria! Eli tarjoilijat on kävelleet salista pois takaperin – tämä kuulemma mahdollisti myös kaikenlaisiin hassutteluihin ja jekkuihin tarjoilijoiden kesken, ei ollut tavatonta että kipot ja kupot sinkoili pitkin seiniä kun joku teki pikku jäynäkampin takaperin astelevalle kollegalleen.

ravintola sipuli

Mutta, nytpä Sipuli on karistamassa harteiltaan turhan jäykkyyden, ja pyrkii vuonna 2015 vaihtamaan suuntaansa vähän rennompaan ja krouvimpaan menoon. Ruokalistaa on moukaroitu uuteen uskoon, kuulemma turhasta piiperryksestä on haluttu päästä eroon, ja sen sijaan panostetaan Sipulin klassikkoannoksiin ja hyviin raaka-aineisiin. Hovimestari oli ymmärtääkseni nyt meidän kanssamme viimeistä kertaa ottamassa tilauksia vastaan toisen kerroksen baaritilassa, kupuja ei enää käytetä, joskin jotkin annokset tarjoillaan vielä lautasille tarjoiluvadeilta. Tarjoilijatkin saa nykyään kävellä etuperin, olkoon selän kääntäminen asiakkaille sitten kuinka epäkohteliasta tahansa.

ravintola sipuli (7)ravintola sipuli (6)

Kolmannessa kerroksessa sijaitseva ravintolasali oli toisen kerroksen tilan tapaan todella hulppea. Paikalle antaa valoisuutta valtava kattoikkuna, jonka takana komeilee Uspenskin katedraali kultaisine sipuleineen. Ei haitannut edes räntäsade tätä näkymää. Uusi juttu Sipulissa oli ravintolasaliin perustettu viinipöytä, jonka ääreen ihmiset saa mennä katselemaan ja ihmettelemään tarjolla olevia viinipulloja, tavailla niiden etikettejä ja hiplailla pulloja. Kiva idea, saahan sillä tavalla tämmöset noviisitkin ihan erilailla fiilistä viineihin kuin vain mystisiä vieraskielisiä nimiä listalta lukiessaan. Meille oli vielä järkätty joku viiniasiantuntija pöydän viereen, ja häneltä saimme käydä kyselemässä viineistä ja valitsemassa alkuruoalle haluamamme valkoviinin. Minun valintani oli ”se mitä sä suosittelit noille edellisille, joo toi se kai oli, joo, sitä just joo”. Kysymyksiä en uskaltanut esittää, ne olisi kuitenkin olleet jotain luokkaa ”miksi tämän pullon etiketti on musta, ja tämän valkoinen?”.

ravintola sipuli (8)ravintola sipuli (9)

Alkuruokana tarjottiin yksi Sipulin klassikoista, eli karamellisoitu sipulipiiras, jonka seurana oli vuohenjuustoa ja hummeria. Todella hyvä setti, tykkäsin eritoten hummerista joka oli jollain yrtillä maustettu, oisko se ollut rosmariini? Ei varmaankaan ollut, mutta sen olin kirjottanut kännykkään kysymysmerkin kanssa, joten kirjoitin sen siksi tähänkin. Ja se valittu valkoviinikin sopi hyvin alkuruoan kanssa. Onnittelin oikein itseäni kun osasin niin hyvin valita.

Pääruokia valitessani olin päätynyt johonkin lihavaihtoehtoon, tarjolla olisi ollut myös kuhaa tai naudanmaksaa, mutta minä otin liha-annoksen, jonka nimessä oli sen verran vaikea vieraskielinen sana etten minä osannut kirjoittaa sitä ylös. Mutta Sipulin nettisivuilta lunttasin että sen nimi oli Coeur de filet. Liha ja sen lisukkeena toimineet perunaviipaleet ja kasvikset tarjoiltiin isolta vadilta suoraan lautaselle, ja perään annoksen päälle heitettiin vielä valkosipulivoikiekko. Liha oli tajuttoman hyvin kypsennetty, se oli heti ruskistetun pinnan alla kauttaaltaan mukavan pinkkiä, mutta ei valuttanut yhtään nesteitä lautaselle.

ravintola sipuli (12) ravintola sipuli (11) ravintola sipuli (10)

Pääruoan jälkeen olikin sitten yllätysohjelmanumeron vuoro. Meidät vietiin tunnelmallisesti valaistuun huoneeseen, jossa pianisti ja sellisti soittivat, ja kohta paikalle ilmestyi myös oopperalaulaja sekä akrobaatti, joka vänkyröi näyttävästi kaikenlaista volttia ja kierrettä katossa roikkuvasta renkaasta sillä välin kun muu esiintyjäkolmikko musisoi kauniisti keskenään. Hieno esitys, ei siinä, mutta vähän pisti mietityttämään että jos tämä on Sipulin uusi rento ilme, mimmonen show täällä on aiemmin ollut tapana esittää asiakkaille pää- ja jälkiruokien välissä? Sinfoniaorkesteri ja Cirque du Soleil?

Esityksen jälkeen huoneen pimennysverhot avattiin, ja Pertti kertoili taas tarinoita Sipulissa järkätyistä tapahtumista, perus häiden ja hautajaisten lisäksi paikka on nähnyt jos jonkinlaista muotinäytöstä ja renesanssitapahtumaa ja vaikka mitä. Sipuli oli myös aikoinaan varsin tunnettu automerkkien julkistamistilaisuuksistaan, jolloin ravintolasaleihin ajettiin autohissien avulla monenlaista kaaraa ihmisten näytille. Nykyään autohissi ei enää ole käytössä.

ravintola sipuli (13)

Sipulin rakennus on toiminut aikanaan ihan ihmisten asuntonakin, siitä ajasta on jäljellä tarina, jonka mukaan tallipoika oli rakastunut rakennuksessa asuneen aatelismiehen tyttäreen. Tytär vastasi huutoon, mutta isukki ei, ja päätti ratkaista kiusallisen ongelman heittämällä tallipojan rakennuksen ylimmän kerroksen ikkunan läpi alas kadulle. Tallipoika kuoli, mutta jäi kummittelemaan rakennukseen. Sipulin henkilökunnalle onkin käynyt kaikenlaista jännää, omituisin juttu oli naisten pukuhuoneeseen ilmestynyt iso kokkiveitsi, joka oli lämätty täysillä oveen törröttämään. Liekö sitten syypää ollut tallipojan kummitus vai kiukkuinen kokki, sitä ei kukaan tiedä vieläkään. Minä syytän Nils Gustafssonia – sehän sanoi Bodom-murhien oikeudenkäyntien aikaan kuuluisan puolustuslauseensa: ”Olen syytön ja sillä sipuli” SIPULI! Hahaa! Kiinni jäit!

Esityksen ja historiatarinoinnin jälkeen syötiin jälkkäri, joka oli aprikoosisavariini (mikä hitto on savariini, kysyin minä: se on hedelmäkakku, sanoi Google) jonka lisukkeena oli mustikkajäädykettä. Jottei ihmisten olo vaan olisi käynyt tylsäksi, valeltiin savariinit vielä palavalla cointreaulla. Kakku ja jäädyke toimi kivasti yhdessä, ja likööripoltosta jäi kakkuun kiva lisämaku.

ravintola sipuli (14)

Jälkkäreiden jälkeen käytiin vielä katsomassa Sipulin talvipuutarhaa, josta on vielä upeammat näkymät Uspenskin katedraalille kuin ravintolasalin kattoikkunasta. Kesäisin puutarhan ikkunoiden takaisilla kallioilla on vielä kuulemma vesiputoukset fiilistä tuomassa, ei varmaan pöllömpi paikka pitää hääjuhlia – varsinkin jos häät vielä sattuisi olemaan siinä viereisessä katedraalissa, ei olisi pitkä matka siirtyä juhlapaikkaan.

Semmosta tarjosi Sipuli. Ruoka ja juomat oli hyviä, ja tilaisuudessa oli oikein leppoisa ja rento tunnelma, vaikka minulle rentoa meininkiä ei välttämättä parhaiten edusta oopperalaulut, ruoat joiden nimiä en osaa kirjoittaa, ja viinipöytä jonka ääressä Sommelier (se on vieraalla kielellä viiniasiantuntija) odottaa kiivaasti jotain kiperiä kysymyksiä tarjolla olevista viineistä. Mutta tänne täytyy kyllä ehdottomasti tulla joskus Hulin kanssa, tilat oli niin hienot ja ruoka hyvää, että Hulinkin on päästävä paikka testaamaan. Saa nähdä näyttäytyykö rentous ja krouvius sitten paremmin, nythän meillä oli vain tätä lehdistötilaisuutta varten poikkeuksena vielä hovimestarit sun muut sommelierit mukana menossa – ja luulen jotenkin että ihan joka illallisvierasta ei viedä ennen jälkkäriä katselemaan live-säestettyä akrobatiaesitystäkään.

P.S. Sipuli on vuoden 2015 vihannes, tiesittekö sitä? Minä en ennen tätä tilaisuutta sitä tiennyt, mutta nyt tiedän, se kun tuotiin tilaisuudessa esille ehkä n. 7400 kertaa. 🙂 Ja koska minulla on huono ja sairas huumorintaju, jäin miettimään että olikohan viime vuoden vihannes sitten Michael Schumacher? ..okei, oli huono, anteeksi, haen takkini.

ravintola sipuli (15)

Pasquaa Sassossa

Mongiorno, Herra Longfield tässä.

Viime keskiviikkona kävi sellainen kummallisuus, että minut päästettiin yksinään edustamaan tätä blogia ihan julkiseen tapahtumaan. Minähän lähinnä vaan kirjoittelen mun työmatkoista tänne silloin tällöin, ja välillä stunttaan Hulia kun pitäisi jostain tapahtumasta tai ravintolasta kirjoittaa jossa ollaan yhdessä oltu ja josta Huli ei ehdi tai sitä ei nappaa siitä kirjoittaa. Muutamaan blogitapahtumaan olen toki aiemminkin osallistunut, mutta aina Hulin siivellä.

Nyt vaan sitten kävi niin, että sain Hulin armollisella siunauksella lähteä keskenäni blogiamme edustamaan Royal Ravintoloiden järkkäämään lehdistötilaisuuteen, joka pidettiin Helsingin Sasso-ravintolassa. Otin töistä oikein vapaapäivän, koska onhan se nyt kokopäivähomma käydä syömässä ruokia ja juomia ja siinä vielä samalla kuunnella kun jotkut ihmiset puhuu.

sasso helsinki (2)

Lehdistötilaisuuden syynä oli Sasson vuoden 2015 teema ”Kotiseudulle Pohjois-Italiaan”, jonka takia ihmisille pakkosyötettiin maistiaismielessä neljän ruokalajin lounas. Ravintolassa pyöräytetään vuoden aikana 4 eri Pohjois-Italiaa sivuavaa teemaa, joista ensimmäisestä, Venetsiasta, meille eli arvoisalle kutsuvierasyleisölle siis tarjottiin maistiaiset.

Paikalle oltiin saatu Italian suurlähettiläs vähän kertomaan Italian ruokakulttuurista ja sen yhtäläisyyksistä ja eroista suomalaiseen. Ja koska ruoan kanssa on pakko juoda viiniä, oli paikalla myös italialaisen viinitalo Pasquan (hihi, Pasqua, hihihi, hassu nimi, hihihihi) edustaja Cecilia Pasqua (ihih), joka esitelmöi viinitalosta ja sen tuotteista, joita toki lipiteltiin ruokien kanssa. Cecilia meni puheensa aikana möläyttämään, että jos olette Italiaan menossa, niin tulkaa toki vierailemaan heidän viinitilallaan Veronassa, kunhan vaan ensin ilmoitetaan Cecilialle niin järkkäävät sinne sitten viini-tastingin ja kaikki systeemit. Me ollaan kuin ollaankin kesän aikana Italiaan menossa, joten täytyypä katsoa jos saisi Veronan matkareitille mukaan. Se olisi sitten Pasqua-reissu, mutta tulisipa tehtyä (hihihihihi).

sasso helsinki (4)sasso helsinki_c_ravintola_.jpgsasso helsinki (7)

Tilaisuuden alkaessa minäkin sitten pokkana marssin Sassoon ja yritin esittää asiantuntevaa bloggaria, napsin kuvia vähän sieltä sun täältä, ja kirjoittelin kännykkään muistiin juttuja ruoista ja vieraiden kertomuksista, ja kovasti nyökyttelin ja ynähtelin myöntävästi kun pöytäseurueessamme keskusteltiin tarjolla olleiden viinien vaniljaisuudesta, Italian eri viinitalojen tuotteista ja perustajista ja muistakin aiheista jotka menivät itseltäni melko korkealta yli, mutta joita kyllä oli oikein mielenkiintoista tämmösen noviisin kuunnella ja ottaa oppia.

Tarjolla ollut ruoka oli todella hyvää, oma suosikkini oli pääruokana toiminut, loistavasti kypsennetty ankanrinta, joka tarjoiltiin porkkanoiden ja inkiväärisen kastikkeen kanssa. Sen kanssa oli tarjolla semmosta viiniä kuin… (oottakaas nyt kun katon tosta kännykästä mitä sinne kirjotin..) ..Valpolicella Ripasso! Ja hetkinen, Cecilia Beretta vielä siihen perään pitää kirjottaa. Se oli sekä minun, että myös pöytäseurastani hiukkasen enemmän viineistä ymmärtävien ihmisten mieleen. Lukekaapa vaikka Andalusian auringossa -blogista ammattilaisen kommentit, minun kommenttini kun ovat: viini oli punaista, se ei ollut yhtään Pasquempaa (hihihihi) ja sitä oli helppo juoda. Täytyy tätä tavaraa joskus Alkosta käydä napsimassa. Sitten voi sanoa, että Pasquan möivät (hihihihi).

sasso helsinki (13)

Alkuruokina olleet friteeratut ravut ja uppomuna pinaatin kanssa toimivat oikein hyvin, mustekalarisotto oli mun mielestä hiukkasen turhan suolaista, mutta risoton päällä nököttäneet mustekalan palaset taas olivat parasta mustekalaa mitä mä oon syönyt. Jälkkärinä ollut tuhti kardemummakreemimunkki oli tosi hyvää ja mun mielestä aika mukavan kodikas veto tämmöseen vähän fiinimpään ravintolaan. Tosin en hirveämmin perustanut sen kanssa tarjolla olleesta jälkiruokaviinistä, mutta enpä ole tainnut kuin pari kertaa jostain jälkiruokaviinistä aiemminkaan perustaa, mä en ihan ymmärrä niiden hienoutta.

sasso helsinki (9)sasso helsinki (12)sasso helsinki (10)

Sassohan on kyllä ravintolana oikein päheä paikka: mukavan hillitysti ja tyylillä sisustettu, ja kiva sijainti Pohjois-Esplanadilla meren lähettyvillä. Sasson Venetsia-teema, jonka toisena ideana on panostaa raaka-aineisiin ajalta ennen Kolumbuksen ja kumppanien Amerikan-matkoja (mm. ei perunaa, ei tomaattia) on voimassa tammi-huhtikuun. Sen jälkeen vuoron saa nykyaikaan ja hieman tulevaisuuteenkin kurkkaava Milano, joka pyörii touko-kesäkuun. Siitä siirrytään riistaan ja metsäsieniin nojaavaan La Langheen elo-marraskuun ajaksi, ja marras-tammikuun ajaksi mennään Bolognaan isoäitien keittiöiden pariin. Me meinataan ainakin Bologna käydä testaamassa, mutta kaikista kovimmat jätkät ja jätkättäret toki käy kaikki teemat kokeilemassa. Et varmaan sinä uskalla! Et varmana!

sasso helsinki (8)sasso helsinki (5)sasso helsinki (6)

Kaiken kaikkiaan oli kyllä todella mukava lounashetki. Todella hyvien ruokien ja juomien lisäksi tarjolla oli myös live-musiikkia, ja Sasson henkilökunta kokista lähtien olivat oikein mukavaa ja asiansa osaavaa sakkia. Siellä hulppeassa ympäristössä, gourmet-ruokia horiessa, viinien sielunelämien hienouksia pöytäseurueeltani opetellessa ja Italian suurlähettilään ja maan suurimman yksityisomisteisen viinitalon kolmannen sukupolven edustajan juttuja kuunnellessa tuli mieleen että miten ne minut tänne päästi sisään. Mutta niin siinä vaan kävi, ja tulipahan ainakin minulle selväksi että Sasso on Pasqua-paikka, ja että se on positiivinen asia (hihihi).

sasso helsinki (3)

Viikonloppu sanoin ja kuvin

Viime viikonloppuna ehdimme tehdä yhtä sun toista. Sunnuntai-iltana sohvalla mötkötti kaksi niin väsynyttä reissaajaa, että piti jättää ihanista ihanin tanssituntikin väliin.. Jumpan sijaan katsoimme monen monta Luther-sarjan jaksoa keräten voimia seuraavaan viikkoon.

apulanta barona areena (1)apulanta barona areena (3) apulanta barona areena (4)

Perjantaina istuin koko päivän todella tylsässä seminaarissa laskien minuutteja työpäivän päättymiseen. Onneksi tapahtuman järjestäjät olivat reiluja, ja pääsimme kaikki lähtemään kotiin jo puoli kolmen aikaan. Kotona söin hiukan, ja sitten jatkoimme herra Longfieldin kanssa matkaa kohti Barona Areenaa, jossa Apulanta heitti komean keikan! Keikan aikana multa valui jopa kyyneleet pitkin poskia Maanantai-biisin soidessa.. Hyvä biisi yhdistettynä teinivuosien muistoihin sekä kännykänvaloja tuikkivaan pimeään jäähalliin, oli mulle vähän liikaa. Hah! Kyyneleiden lisäksi valui myös hiki pitkin selkää. Hypin ja pompin sen verran ahkerasti kolmetuntisen keikan aikana, että vaatteet menivät keikan jälkeen suoraan pesukoneeseen. Olipahan show!

apulanta barona areena (5)apulanta barona areena (2)

Lauantaina suuntasimme Lahden seudulle ystäväpariskunnan luokse kylään. Matkalaukkuun pakattiin mukaan pullo vuoden 2014 punkkua ja toinen pullo Bollingeria. Niin ja uikkarit.

Määränpäässä kävimme ensin shoppailemassa. Shoppailu vaan kuuluu ystäväni ja mun yhteisiin harrastuksiin. Emme ole tainneet edes kovin montaa kertaa tavata ilman muutamassa kaupassa pyörähtämistä. Heh. Tällä(kin) kertaa teimme kaikki kivoja löytöjä. Herra Longfield löysi uuden talviurheilutakin, lämpökerraston sekä paidan. Ystäväni hamstrasi tarjousrekkien paitoja ja minä löysin pipon, lämpökerraston, ihanan pitkän villatakin, oudon punasävyisen kimonon sekä kullanhohtoisen mekon. Itse asiassa ostimme ystäväni kanssa molemmat kullanhohtoiset mekot. Ne olivat vaan niin kivat, ja niin hyvässä tarjouksessa.

karisto (1)karisto (4) karisto (3) karisto (6) karisto (5)

Ostoshuuman ja ystäväni olohuoneessa tehdyn vaate-esittelyshown jälkeen aloimme valmistaa illallista. Teimme joulukinkun (se on sellainen hassu perinne), jota söimme hampurilaisten kanssa. Oi nam! Laseihin kaadettiin vuoden 2014 punkkua (ei ollut kyykkyviini meistä kovinkaan erikoista) ja sitten vain oltiin ja möllötettiin yhdessä. Juteltiin, vaihdettiin kuulumisia, juoruiltiin, suunniteltiin tulevaa, mietittiin kesää ja unelmoitiin uusista autoista.

Illan pimetessä jääkaapista kaivettiin esiin Bollinger-pullo, joka korkattiin ja sitten kilisteltiin hymyssä suin (Bollinger oli törkeän hyvää, kyllä Cheek tietää). Loppuilta pelattiin Scattergories-lautapeliä, kunnes yhdeltä yöllä sauna ja ulkona oleva poreallas olivat lämpimiä.

Saunasta juoksimme kuumaan porealtaaseen, jonka syleilyssä oli aika päheetä makoilla keskellä nousevaa lumimyrskyä. Tulipa siinä kahden aikaan yöllä tehtyä myös lumienkeleitä ensimmäistä kertaa mun elämän aikana. Hauskaa oli!

karisto (7) karisto (8) karisto (2)

Aamulla (lue aamupäivällä) väsyneet riehujat tapasivat tukka pystyssä keittiössä, johon taiottiin herkullinen aamupala. Aamupalan jälkeen rojahdimme kaikki sohvalle vaaka-asentoon katsomaan luonto-ohjelmia sekä hiihtokisoja. Mäkäräinen veti hienosti, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvin voittaakseen koko kisan. Siinä sohvalla makoillessa ystäväni pompahti jossain vaiheessa ylös, ja meni paistamaan meille vohveleita! En tiedä mitä siinä oikein tapahtui, mutta yhtäkkiä keittiöstä kantautui huuto, että nyt syömään vohveleita hillon ja kermavaahdon kanssa. Totta kai me mentiin! Mä niin tykkään reippaista ihmisistä!

Kahden pintaan kävimme herran kanssa pakkaamassa kamamme ja läksimme kotia kohti. Mä taisin nukkua reiluna koko automatkan, ja sama homma jatkui kotona sohvalla. Onneksi silloin myös herra Longfield sai laittaa simmut kiinni.

karisto (9) karisto (10)