Lukihäiriö ja lukemisen tärkeys vauvalle


Kaupallinen yhteistyö Sandviksin kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli tutustua Vaukirja-kirjakerhoon ja kertoa lukijoille lukemisen iloista ja hyödyistä omien kokemusten kautta.

vaukirja

Osa saattaa muistaa kuinka kerroin jo aivan blogin alkuaikoina lukihäiriöstäni. Minulla on keskivaikea lukihäiriö, joka huomattiin vasta yläasteelle siirryttyäni. Äidinkielenopettajani luki ensimmäisen aineeni ja tuli sen tarkistettuaan juttelemaan kanssani. Hän epäili, että minulla saattaisi olla lukihäiriö ja passitti minut lukitesteihin.

Testien tulos oli selvä: keskivaikea lukihäiriö, joka minun tapauksessani näkyi erityisesti luetun ymmärtämisessä, matematiikan oppimisessa, kielien opiskelussa sekä oikeinkirjoituksessa. Testin tulos auttoi minua ymmärtämään, miksi olin tuntenut itseni jo vuosia erilaiseksi – lukeminen ei kiinnostanut ollenkaan, sillä se oli hidasta, riveillä oli vaikea pysyä enkä siihen päälle pysynyt lukiessa sängyssä hereillä paria minuuttia kauempaa (viimeisestä saa kyllä syyttää hyviä unenlahjoja, ei lukihäiriötäni). Lisäksi olin aina ollut hurjan huono pänttäämään mitään ulkoa. Olin todella surkea esim. kielten sanakokeissa sekä historian tapahtumien vuosissa. Jos halusin oppia jotain ”ulkoa”, piti minun aina lukea koealue sataan ja yhteen kertaan, tehdä tuhottomasti muistiinpanoja (tiivistää ja kirjoittaa kaikki ylös) ja piirtää esim. historian tapahtumista huoneeni seinällä olevalle taululle aikajanoja.

vaukirja

Jouduin koko kouluajan tekemään ihan tosissaan töitä, että sain kokeista kaseja. En ole ollut luokan priimus, mutta en ihan huonokaan, sellainen keskiverto-oppilas. Töitä olen kuitenkin niiden kasien eteen tehnyt varmasti jopa enemmän kuin mitä kympin oppilas on joutunut tekemään.

vaukirja

Itseä (tai geenejä) täytyy kiittää siitä, että olen sen verran jästipää, etten ole antanut lukihäiriön häiritä koulu- taikka työuraani. Olen sen verran kunnianhimoinen, että olen halunnut käydä kouluja jotta töissä on ollut mahdollisuus edetä sinne asti minne olen itse halunnut. Ja sinne asti olen myös päässyt. Töitä nykyisen ”asemani” eteen on toki tullut tehtyä, mutta se on ehdottomasti kannattanut.

vaukirja

Pienen ihmeen myötä osallistuimme koko perheen kanssa Lukivauva-tutkimukseen, jossa tutkitaan lyhyesti tiivistettynä lukivaikeuden periytymistä sekä sitä, kuinka aikaisessa vaiheessa vauvasta/lapsesta on mahdollisuus nähdä mahdollinen lukivaikeus.

Pienellä ihmeellä on nelinkertainen mahdollisuus saada lukivaikeus, sillä hänen toisella vanhemmallaan sellainen sattuu olemaan. Ei kiva. Mutta mitä aikaisemmassa vaiheessa lukihäiriö voidaan havaita, sitä paremmat mahdollisuudet lasta on tukea oppimisessa läpi koko koulu- ja työelämän. Tukitoiminnoilla lukivaikeutta voidaan joidenkin tutkimusten mukaan jopa ehkäistä.

Meillä aloitettiin yksi tukitoiminto melkein samantien kuin pieni ihme saapui kotiin. Lukeminen.

vaukirja

Lukihäiriöstä löytyy valtavasti tietoa niin internetistä kuin kirjastonkin hyllyiltä. Kaikesta aiheeseen liittyvästä tiedosta löytyy kuitenkin selkeä punainen lanka: lukihäiriöön auttaa lukeminen. Me voimme pienen ihmeen vanhempina tukea häntä, ja alkaa jo ihan vauvasta asti tutustuttaa häntä kirjoitettuun tekstiin.

vaukirja

Aivan pienten vauvojen kirjoissa pääosaa näyttelee värikontrastit sekä siinä rinnalla riimitetty ja rytmikäs teksti, josta vauva saa tuttujen äänien (vanhempien ja muiden läheisten) avulla turvaa. Juuri vauvakirjojen erilaiset ja värikkäät ilmaisut sekä riimit ruokkivat vauvaa jokapäiväisen arkikielen lisäksi. Lisäksi niiden avulla saadaan ainakin meidän kovin itkuinen vauva aina silloin tällöin unohtamaan kiukku, ja keskittymään edes muutamaksi minuutiksi johonkin muuhun.

Näin koliikkivauvan äitinä kiintyminen ja tietyllä tapaa myös rakastuminen vauvaan on ollut ajoittain hankalaa, enemmän on joutunut kamppailemaan riittämättömyyden tunteiden kanssa. Yhteisten lukuhetkien aikana on kuitenkin ollut ihanaa huomata, että pieni ihme keskittyy kirjan kuviin ja jokeltelee, kun minä luen kirjan sivuilta rytmikkäitä riimejä hänelle höpsöllä äänellä. On niin palkitsevaa kaiken sen huutokonsertin keskellä saada edes välillä osakseen ihania hymyjä sekä maailman söpöintä jokeltelua. Se auttaa jaksamaan, vaikka hyvät hetket kestäisivätkin vain jokusen minuutin!

vaukirja

Saimme Sandviksin kampanjan yhteydessä kotiin ison kasan kirjoja, joita olemme pienen ihmeen kanssa lueskelleet jo viikkoja. Osa kirjoista laitettiin vielä jemmaan odottamaan, että pieni ihme kasvaa hieman. Tällä hetkellä kirjassa pitää olla isoja, värikkäitä kuvia sekä sopivan lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita, joita vauva jaksaa kuunnella. Myös erilaiset rapisevat sivut sekä peilit ovat pienen ihmeen mieleen – omaa kuvaa on varsin hauska katsella hymyssä suin (eikä ole haittaa jos äidin tai isin naamakin vilahtaa peilissä välillä, se vasta hymyn saakin huulille).

vaukirjavaukirja

Sandviksin kirjakerhon ideana on tarjota jokaiseen lapsiperheeseen oikeita kirjoja oikeaan aikaan. Meidän juttu on tällä hetkellä Vaukirja-kirjakerhon kirjat. Onko Vaukirjat teille entuudestaan tuttuja? Jos ette ole vielä kerhon jäseniä, niin blogikampanjan ajan aloituspaketin voi tilata kotiin ilman postikuluja!

Kurkkaa omaan perheeseesi parhaiten sopiva aloituspaketti osoitteessa https://www.vaukirja.fi/lifie/, täytä yhteystiedot ja ei aikaakaan kun paketti tupsahtaa kotiisi. Tarjous on voimassa heinäkuun loppuun asti, joten nyt on mahtavasti aikaa saada kotiin kesälomien ajaksi kivaa lukemista! Aloituspaketin jälkeen voit jatkaa kirjakerhon jäsenenä ja saada kotiisi kerran kuussa kattavan kirjapaketin. Kirjakerhon jäsenyys ei velvoita mihinkään, siinä ei ole minimiostopakkoa eikä muitakaan kiemuroita, ja jäsenyyden voi lopettaa kun siltä tuntuu – vaikka heti tutustumispaketin saapumisen jälkeen.

vaukirja

Näin kesän alussa haluamme pienen ihmeen kanssa toivotella kaikkiin koteihin ihanaa kesää! Nauttikaa yhdessäolosta leikkien, touhuten ja tietenkin myös lukien. Ja hei, jos tuloillaan on yhtä huono kesä kuin viime vuonna, niin aina voi käpertyä lapsen kanssa sohvan perukoille lukemaan hyvää kirjaa. Syli on vauvalle maailman turvallisin paikka, ja sieltä voi matkata äidin ja isän kanssa kirjojen avulla vaikka minne mielenkiintoisiin paikkoihin!

vaukirja

Ristiäiset ja brunssi Kaisankodissa 21.5.2017 (ESP)

Viime sunnuntaina juhlimme perheen ja kummien kesken pienen ihmeen ristiäisiä aurinkoisessa säässä viehättävässä hyvinvointikartano Kaisankodissa Bodomjärven pohjoispäässä.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Pohdimme pitkään pitäisimmekö ristiäiset kotona vai jossakin muualla. Tykkään järjestää juhlia kotosalla, mutta jokin ääni pääni sisällä hoki, että nyt voisi olla aika antaa ohjakset toisten käsiin. Aloin tutkia ja tehdä listaa varteenotettavista paikoista jo äitiysloman alussa, kun pieni ihme möllötti vielä vatsani sisällä. Tiedustelin kaiken maailman facebook-ryhmissä vinkkejä tunnelmallisista sekä pienistä juhlatiloista Espoossa. Sain hurjasti hyviä vinkkejä ja sitten alkoi karsiminen. Lopulta päädyimme ottamaan yhteyttä Kaisankotiin. Kaisankodissa näytti olevan varattavissa sopivan pieniä juhla- sekä kokoustiloja ja tärkeimpänä kriteerinä oli se, että Kaisankodissa tarjoillaan sunnuntaisin brunssia. Kyllähän kahden brunssiharrastajan täytyy viedä juhlakansa brunssille!

Kaisankoti brunssi

Olen niin iloinen, että emme alkaneet häsätä kastejuhlaa omin päin vihreässä Vihervaarassa. Pieni ihme on ollut alusta asti päivisin niin kovin itkuinen, ettei juhlien järjestämisestä olisi ihan aidosti tullut mitään. Pieni poika on ollut käytännöllisesti katsoen täysin sylivauvana kaiken hereilläoloaikansa (eli paljon, sillä meillä on nukuttu pääsääntöisesti yhdet 2 tunnin päiväunet ja se on sitten siinä), joten siivoaminen, kaupassa käynti, ruokien valmistaminen, koristeiden yms. väsääminen olisi ollut todella hankalaa toteuttaa. Vihreänä kateudesta olen kuunnellut meidän alueen muiden äitien kertomuksia siitä kuinka heidän samanikäiset vauvansa nukkuvat lähes koko päivän, eivät itke juuri yhtään ja kuinka he nököttävät täysin tyytyväisinä sitterissä taikka leikkimatolla useiden tuntien ajan putkeen. Juu, ei meillä..

Kaisankoti brunssi

Itkuisen alun takia jännitimme herra Longfieldin kanssa kastepäivänä ilmojakin enemmän sitä kuinka itkuinen pieni ihme olisi juhlissa. Kastepäivän aamu ei luvannut hyvää, pikkuinen poika sai kahdet ihan kunnolliset ja rajut itkukohtaukset ennen kuin pääsimme lähtemään, ja tottahan toki autossa piti vielä karjua kolmannet huudot. Huh. Aamun aikana taisin sanoa herralle jokusen kerran, että perutaanko koko bileet ja otetaan kuukauden päästä uudestaan. Yritin ehdottaa, että valehdellaan vieraille, että mulle tuli yöllä oksennustauti. Herra pysyi kovana ja ilmoitti, että poika kastetaan tänään, ihan sama vaikka pieni ihme huutaisi koko juhlien ajan kurkku suorana.

Kaisankoti brunssi

No niin ne juhlat sitten pidettiin. Saavuimme hyvissä ajoin Kaisankodin pihalle ja voi jestas miten kaunista paikan päällä oli! Kevät näytti parastaan, luonto oli silmiinpistävän vihreää ja meille varattu juhlatila oli ihan täydellinen. Yksi iso kauniisti katettu pöytä, ja suuret ikkunat, jotka avautuivat suoraan vihreään puutarhaan samalla kun aurinko porotti taivaalla.

Kaisankoti brunssi

Vieraita alkoi saapua paikalle samalla kun minä imetin pienen ihmeen täyteen maitoa ja sitten vaihdettiin päivän tähdelle juhlavaatteet päälle. Instagramin puolella kastepäivän aamuna jo kerroinkin, että pieni ihme kastettiin herra Longfieldin vaarin kastemekossa. Tässä suvussa kiertäneessä mekossa on kastettu ensimmäisen kerran herra Longfieldin vaari vuonna 1922, ja sen jälkeen mm. appiukko sekä tietenkin myös herra Longfield sisaruksineen. Niin ja liuta muitakin herra Longfieldin sukulaisia.

Kaisankoti brunssikastemekko

Kasteseremonia eteni hyvin. Pieni ihme kitisi vain ihan alkuun jokusen minuutin ennen kuin nukahti isänsä syliin. Mikä helpotus! Sen jälkeen saimme nauttia papin lämpimistä sanoista ja julistaa vihdoin juhlavieraille pienen ihmeen nimen (jonka olin kämmännyt etukäteen paikalla olevista juhlavieraista vain äidilleni).

Olemme nyt sen verran tylsiä tyyppejä, että pidämme pikkuisen miehen täällä blogin puolella jatkossakin pienenä ihmeenä. Toivottavasti se sopii teille?

Kaisankoti brunssi

Kasteseremonian jälkeen menimme ottamaan pihalle muutamia perhepotretteja samalla kun ohjasimme vieraat brunssiherkkujen äärelle.

Kaisankodin kartanoravintolan brunssi on katettuna jokaisena sunnuntaina kello 12-15. Näin kesäaikaan brunssista voi nauttia joko kartanon sisällä taikka pihamaalla, jonne on aseteltu nurmikon päälle terassipöytiä sekä tuoleja. Näin idyllisissä maisemissa emme ole brunssia kovin montaa kertaa saaneet syödä.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Brunssi löytyy kokonaisuudessaan noutopöydästä. Se on runsas ja valikoimassa on pyritty sesonkiherkkuihin. Menu vaihtuu kuukausittain ja sen voi kurkata etukäteen Kaisankodin nettisivuilta. Toukokuussa brunssi piti sisällään osuvasti hyvin keväisiä makuja: parsaa, kevätsipulia, uusia perunoita, savustettua lohta, mummonkurkkuja, nokkos-munakasrullaa (nokkosia kannattaa muuten kerätä pihalta nyt kun ne ovat täysin tuoreita), luonnonjogurttia kartanon omalla granolalla, pariloituja kauden kasviksia, kasvis-kevätkääryleitä, focacciaa sekä tapenadea (jota ainakin minä ja äitini luultiin suklaamousseksi. Äitini tunki suolaista tapenadea croissanttien väliin ja hänen ilmeensä oli hauska tajutessaan, ettei kyseessä ollutkaan makeaa tahnaa), mansikka- ja suklaakakkua, juustoja, hedelmiä sekä mm. raparperi-hunajasmoothieta.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Vaikka pieni ihme olikin juhlien pääpisteenä ja vaikka anoppi otti pienen ihmeen hellään syliinsä niin, että me saimme syödä rauhassa (suuret kiitokset siitä ihanalla anopille!), ei rauhassa syömisestä tullut oikein mitään. Oli mukava vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa ja hotkia siinä sivussa ruokaa ripeästi suuhunsa. Niin ja samalla kuunnella milloin pieni ihme saa itkuraivarit, sillä silloin anoppi tulisi mennä pelastamaan. On kyllä tosi harmi, että meillä on ollut pienen ihmeen kanssa karikkoinen ja itkuinen alku. Emme osaa herra Longfieldin kanssa rauhoittua missään kodin ulkopuolella, pelkäämme jatkuvasti, että pieni poika aloittaa kipuitkun, jota ei saa sitten millään loppumaan. Tämä toki tarkoittaa sitä, että kotoa lähtemiselle on asetettu aivan liian suuret muurit. Eikä kotoa lähtemistä autolla helpota yhtään se, että pieni ihme ei viihdy ollenkaan turvakaukalossa, vaan huutaa valehtelematta naama punaisena, hiki hatussa sekä melkein omaan itkuunsa tukehtuen helposti sellaiset 15-30 minuuttia. Yritä siinä sitten ajaa rauhassa määränpäähän keskittyen liikenteeseen ja yrittäen nauttia matkasta. Niin ja arvatkaa kelpaako pikku miehelle tutti..?

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

No mutta takaisin siihen brunssiin. Pidin brunssilla ehdottomasti eniten alkuruoista, salaatit, tuore focaccia, savustettu lohi sekä kauden kasvikset maistuivat tälle mammalle enemmän kuin hyvin. Lisäksi tykkäsin hurjasti tuhdista suklaakakusta sekä keittiömestarin juustovalikoimasta croissanttien kera. Nam! Useampi vieras kehui kartanon omaa granolaa sekä luonnonjogurttia, ja näin jälkikäteen minua harmittaa, etten suurena jogurtin ja myslien ystävänä maistanut niitä ollenkaan! Täytyy varmaan piipahtaa brunssilla kesällä vielä toistamiseen heti kun pienen ihmeen itkuisuus saadaan päättymään ja meillä voi alkaa aivan normaali vauva-arki, josta koko perhe nauttii (Horatiota myöten).

Niin ja kun uudemman kerran brunssille menemme, voisin minä jatkaa brunssilta suoraan hemmoteltavaksi! Kaisankodissa voi nimittäin saunoa, pulahtaa uima- taikka porealtaaseen sekä nauttia erilaisista hemmotteluhoidoista. Sain itseasiassa herralta yhdeksi äitienpäivälahjaksi lahjakortin kauneushoitoihin, ehkäpä käytän lahjakortin Kaisankodissa.

Kaisankoti brunssi

Tiesittekö muuten, että Kaisankoti on saanut nimensä presidenttirouva Kaisa Kallion mukaan? Kaisa Kallio halusi perustaa lepokodin naisille, jotka ”elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa”. Kuulostaa siltä, että minäkin sovin tähän kategoriaan tällä hetkellä oikein hyvin, heh! Naisten lepokoti perustettiin alunperin vuonna 1950 Kauniaisiin, kunnes vuonna 1958 se siirtyi nykyiselle paikalle Bodomjärven pohjoispäähän vanhan Bäckbyn kartanon tiloihin. Nykyisin Kaisankotiin ovat tervetulleita niin naiset kuin miehetkin. Paikalle voi tulla nauttimaan kauniista luonnosta, syömään hyvin taikka mennä keräämään voimia hemmotteluhoitojen parissa.

Lisäksi Kaisankodissa voi viettää oikein viehättävät sekä lämminhenkiset ristiäiset! ♥

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut Hän ei muuta tehnytkään..

kaisankoti espoo

Yhteistyössä Kaisankoti

 

Karhunvatukkajäätelö ilman jäätelökonetta


Kaupallinen yhteistyö St. Dalfourin kanssa. Kampanjan ideana oli kehitellä juhlava resepti St. Dalfourin uudesta karhunvatukkahillosta.

karhunvatukkajäätelö

Viikonloppuna Pekka Poudan ei tarvinnut enää nauraa suorassa lähetyksessä toukokuun kylmille ilmoille, täällä etelässä oli nimittäin aivan törkeän kuuma! Kannoin vaunuraivarit saanutta pientä ihmettä sylissäni metsälenkillä reippaan tunnin paksuissa farkuissa sekä pitkähihaisessa paidassa ja voin kertoa, että olin hiestä märkänä kun vihdoin pääsin kotiin. Siinä samassa varpaisiinkin oli tullut komea vesikello. Vaikka raskauskiloista päästiin eroon jo synnärillä ja omat (vanhat) vaatteet sujahtavat päälle, kengät tuppaavat puristamaan ihan oudoista paikoista. Sovitin esimerkiksi kaapissa olevia korkokenkiä pienen ihmeen ristiäisiin, ja niin vain piti unohtaa korkokengät ja valita jalkaan ballerinat, sillä korkkarit puristivat jaloissa niin kovin. Nähtäväksi jää kasvoiko jo valmiiksi jättimäinen (koon 41) jalkani vielä koon verran raskausaikana..

Saavuin siis kotiin hiestä märkänä. Pieni ihme nukahti syliini jossain metsälenkin loppuvaiheilla ja ajattelin, että pääsen käymään rauhassa suihkussa, jos vain onnistun laittamaan vauvan nukkumaan vaunuihin. Arvaatteko miten kävi? Sillä sekunnilla, kun laskin pienen ihmeen vaunuihin, avautuivat pienen pojan silmät ja suihku oli vain kaunis muisto. Heh!

karhunvatukkajäätelö

Onneksi samana päivänä ei ollut enää muita menoja, joten vauva hoitopöydälle, hikiset vaatteet pois päältä, vauvalle kuiva vaippa sekä minulle uudet vaatteet hikisten tilalle, vauva olalle ja kohti pakastinta! Pakastimessa mua nimittäin odotti maukas ja jääkylmä karhunvatukkajäätelö. Kyllä maistui tuona kuumana päivänä jäätelö hyvältä, vaikka sen joutuikin taiteilemaan kuppiin sekä sen jälkeen vielä suuhun yhdellä kädellä.

Älkää muuten kuvitelko, että postauksen kuvat on napattu tuona hikisenä päivänä. Ehei, ne otettiin jo paljon ennen tuota päivää kaikessa rauhassa herra Longfieldin ollessa vauvan kanssa.

karhunvatukkajäätelö

Jäätelöhän sopii oivasti niin lasten kuin aikuistenkin juhliin. Aikuisten juhlia varten voi pöytään nostaa hieman erikoisemmalta maistuvaa jäätelöä ja panostaa esillepanoon sekä esimerkiksi jäätelön kanssa tarjottaviin lisukkeisiin. Karhunvatukkajäätelön kanssa lisukkeiksi sopivat erilaiset pähkinät, kuivatut kookoksen palat, jogurtilla höystetyt rusinat sekä tietenkin tuoreet marjat. Värikkäät karkit sekä strösselit voi jättää lastenkutsuille.

karhunvatukkajäätelö

Itse jäätelön teko onnistuu enemmän kuin helposti ilman jäätelökonetta. Kananmunien, kerman ja tomusokerin lisäksi tarvitaan vain muutamia aineksia maustamaan jäätelö sekä glukoosisiirappia, joka antaa jäätelölle sellaisen samettisen pehmeän koostumuksen, jota on aika vaikea saavuttaa ilman siirappia. Jäätelö tekeytyy yksinkertaisesti pakastimen uumenissa, jossa sen on hyvä antaa olla vaikkapa yön yli.

karhunvatukkajäätelökarhunvatukkajäätelö

Karhunvatukkajäätelöni maustoi St. Dalfourin uusin hillotulokas: karhunvatukkahillo. Hilloa pitäisi olla saatavilla sekä K- että S-ryhmän kaupoista, mutta jos sitä ei jostain syystä hillohyllyltä löydy, voi asiasta hyvin käydä vinkkaamassa kauppiaalle.

Hillo antoi jäätelölle herkullisen maun lisäksi upean liilan värin! Hillon avulla olisi voinut myös tehdä jäätelöön ”hillovanoja”, mutta minä halusin sekoittaa hillon kunnolla jäätelömassan sekaan, jotta jäätelö värjäytyi kauttaaltaan kauniin väriseksi.

karhunvatukkajäätelö

St. Dalfourin kauniit hillopurkit erottuvat edukseen kaupan hillohyllyllä. Itse olen käyttänyt kyseisiä korkeita ja kapeita hillopurkkeja mm. aterimien säilytysastioina vihreässä Vihervaarassa järjestetyissä juhlissa. Hilloista on toki ilman lasipurkkejakin hyötyä erilaisissa herkuissa kevään ja kesän juhlissa. Vain mielikuvitus on rajana!

Juhlien jälkeen purkin pohjalle jääneen jämähillon voi käyttää vaikkapa suolaisten aamupalaleipien välissä. Otetaan pari palaa vaaleaa leipää ja laitetaan väliin hilloa sekä pehmeää juustoa (esim. brie sopii tähän hommaan enemmän kuin hyvin). Koko komeus sitten vain hetkeksi paistinpannulle lämpiämään ja ei kun herkuttelemaan.

karhunvatukkajäätelö

Mutta koska nyt on kesä, tehdään me jäätelöä! Se ei tosiaan vaadi erillistä jäätelökonetta eikä jätski sisällä mitään ylimääräistä. Makeaa ja jätskintäytteistä kesän alkua kaikille!

Karhunvatukkajäätelö

6 annosta

1. Halkaise vaniljatanko ja keitä sitä hiljalleen vedessä kannen alla noin 10 min.

2. Erottele kulhoihin keltuaiset ja valkuaiset. Siivilöi tomusokeri keltuaisten joukkoon, ja vatkaa seos vaahdoksi.

3. Kiehauta kerma ja glukoosisiirappi liedellä. Anna kiehua koko ajan sekoittaen ainakin pari kolme minuuttia.

4. Vatkaa keltuais-sokeriseos kermaseokseen. Rapsuta keitettyjen vaniljatankojen siemenet jäätelömassaan ja sekoita hyvin.

5. Lisää sekaan vielä karhunvatukkahillo ja sekoita niin kauan, että jäätelömassa on kauttaaltaan värjäytynyt.

6. Kaada seos esim. uunivuokaan ja anna sen jäähtyä ennen kuin laitat sen pakastimeen. Nosta jäähtynyt seos pakastimeen vähintään viideksi tunniksi. Parhaan tuloksen saat reippaalla 12 tunnin pakastamisella. Jäätelöä on tärkeä käydä sekoittamassa kunnolla ensimmäisten tuntien aikana, jotta saadaan aikaan tasainen jäätelömassa.

karhunvatukkajäätelö

Kuinka moni teistä on tehnyt jätskiä itse? Me ollaan kokkailtu jätskejä ennenkin kotosalla. Kurkkaa tähän samaan syssyyn blogiin aiemmin ilmestyneet jäätelöreseptit. Ne on kaikki tehty ilman jäätelökonetta (osassa on käytetty aiemmin mainitsemaani glukoosisiirappia, osassa ei).

Kevättä! Parsapasta ja parsaviini

Vappupäivänä kevät tuntui ensimmäisen kerran ihan aidosti iholla. Täällä etelässä nautittiin hurjan aurinkoisesta ilmasta, ja vaikka päälle sai vetää vielä pitkän villakangastakin, saattoi tuona maanantaina ilmassa aistia kevään. Vapun jälkeen otettiin sitten aika monta askelta takapakkia kevään osalta, mutta kyllä se sieltä vielä tulee. Tarttee vaan jaksaa vähän odottaa!

munkkiniemin kartano

Me suuntasimme vapun viettoon tänä vuonna Oxygenol-pariskunnan luokse Munkkiniemeen. Mukana oli myös pieni ihme, Horatio jäi tällä kertaa kotiin, sillä Munkassa asustaa myös eräs pieni pomeranian-koira, jota Horatio ei jätä hetkeksikään rauhaan. Sekä minun että herran kädet ovat pienen ihmeen myötä kohtuullisen sidotut, joten sekopäistä Horatiota (joka olisi halunnut leikkiä pienen karvaisen kaverinsa kanssa koko ajan) meillä ei olisi ollut enää mahdollista vahtia vierailun aikana.

Munkan kadut olivat täynnä valkolakkisia vaeltajia ajaessamme ystäväpariskuntamme asunnolle. Iloisia ihmisiä katsellessa tuli tosi kiva fiilis ja alkoi vähän harmittaa, että jätimme valkolakit tänä vuonna kaapin perukoille, vaikka ne on sieltä edellisinä vuosina aina kaivettu esiin.

urho kekkonen talo

Vappu piti sisällään kuplivaa, maukkaita alkupaloja, pitkän kaupunkikierroksen Munkkiniemen maastossa sekä parin tunnin ulkoilun päätteeksi herkullista parsapastaa, jonka seurana maistelimme keväistä parsaviiniä. Ai niin, ja ison kasan jälkkäreitä! Oli suklaita, juustokakkua sekä itsepaistettuja munkkeja, voi nam!

Teimme ison kattilan pastaa yhdessä. Minä tosin syötin pientä ihmettä melkein koko ruoanlaittoajan, mutta minkäs teet.. Pastan syömiseen osallistuin kuitenkin heti kun iso kattila nostettiin pöytään. Heh. Pastan kanssa juotiin tosiaan ns. parsaviiniä, jonka oikea nimi on: Cuvée René Dopff Muscat (*viini saatu blogin kautta). Klassista Muscatia kuvaillaan sanoilla: keltaluumuinen, kevyen aprikoosinen, kukkainen ja aromikas. On pakko todeta, että kuvaus meni aika nappiin, vaikka usein me naureskellaan viinien hassuille makuadjektiiveille (ei olla mitään viiniasiantuntijoita). Tykkäsimme parsaviinistä kaikki neljä, ja jestas sitä oli mahtava maistella hyvien ystävien (jotka olivat vielä vastanneet samaisena päivänä myöntävästi kummikutsuun) seurassa keväisen auringon paistaessa sälekaihtimien läpi suoraan ruokapöytään. Ei edes haitannut, että söimme herran kanssa vuorotellen toisen pitäessä ja hyssytellessä pientä ihmettä.

parsapasta

Keväinen pasta kätki sisäänsä mm. tuoreita tomaatteja, parsaa sekä ilmakuivattua kinkkua. Pastan teko kävi kuulemani mukaan oikein ripeästi. Tomaatit, parsat sekä kinkut tungettiin uuniin, pasta keitettiin ja sitten kaikki sekoitettiin keskenään. Ehkä tarkempi resepti on kuitenkin tarpeen, se tulee tässä.

Resepti on napattu K-ruoka-lehdestä.

parsapastaparsapasta

Parsapasta

4-6 annosta

  • 2 nippua tuoretta vihreää parsaa
  • 200 g parmankinkkua
  • 2 rs (500 g) miniluumutomaatteja
  • 400 g (täysjyvä)spagettia
  • 1-2 dl pastan keitinvettä
  • 1-2 rkl sitruunan mehua
  • oliiviöljyä
  • 2 dl pecorinoa raastettuna (plus tarjoiluun 1-2 dl)
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus suolaa (maun mukaan, voi jättää myös pois)

1. Huuhtele parsat. Napsauta parsoista varsi katki siitä kohta mistä varsi haluaa katketa kun alat taivuttaa sitä. Veistä ei ole tarvetta käyttää.

2. Levitä parsat, parmankinkkuviipaleet ja tomaatit uuninpellille leivinpaperin päälle. Paahda 225-asteisen uunin ylätasolla noin 10 minuuttia tai kunnes parsat ovat kypsiä ja kinkkuviipaleet rapeita. (Me paistoimme parmankinkut omalla uunipellillään sekä parsat ja tomaatit omallaan, parmankinkkuja 20 minuuttia, parsoja ja tomaatteja 10 minuuttia.)

3. Paloittele parsat ja murenna parmankinkut.

4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Säästä osa keitinvedestä ja valuta pastat lävikössä.

5. Sekoita kattilassa pastan joukkoon muutama desilitra keitinvettä ja sitruunan mehu. Lisää parsat, parmankinkku, tomaatit, oliiviöljy ja pecorinoraaste. Rouhi joukkoon mustapippuria ja tarkista maku (lisää tarvittaessa suolaa). Tarjoa parsapasta välittömästi pecorinoraasteen kanssa.

parsapasta

Vastasyntyneen valokuvaus @Linnolahti Photography

Yhteistyössä Linnolahti Photography.

Pieni ihme oli vasta kuusi päivää vanha, kun pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme kohti Helsingin Niemenmäkeä. Tuoreiden vanhempien kädet tärisivät, vauvan käsittely ei luonnistunut vielä yhtään, automatka jännitti käärön kanssa, pelotti voiko tuttia antaa vai meneekö koko imetysrumba pieleen sillä sekunnilla kun tutin tunkee pienokaisen suuhun.

linnolahti photography

Suurimpana mörkönä oli syy koko lähdölle – vastasyntyneen valokuvaus. Urakka, joka kestäisi 2-4 tuntia. Valokuvausta varten tuore äiti oli lukenut suurennuslasin kanssa kaksi edellistä päivää valokuvaajan lähettämää infolappusta, pakannut tavaroita, valinnut vaatteita, töhrinyt naamaansa pitkästä aikaa meikkiä ja stressanut aivan hurjasti sitä, miten kuvaussessio voi onnistua itkevän vauvan kanssa. Koska tietenkin olin aivan varma, että pieni poika huutaa koko kuvauksen ajan, samalla kun minä hikoilen paniikissa vieressä yrittäen rauhoittaa pientä ihmettä.

linnolahti photography

Lopulta me sitten jännittynein fiiliksin saavuimme Linnolahti Photographyn ovelle Niemenmäkeen. Astuimme kotistudioon sisään, ja jo muutaman minuutin päästän aloin rauhoittua. Kuvaaja, Elina Linnolahti, alkoi selittää aamupäivän kulkua. Hän kertoi, että saatoimme pötkötellä olohuoneen sohvalla telkkaria katsellen, juoda kupposet kahvia, tehdä omia juttuja, käydä vessassa, olla toisin sanoin kuin kotonamme sillä välin kun hän kuvaa pientä ihmettä. Osaan kuvista hän tarvitsisi meidän apua, mutta pyytäisi apua kun sitä tarvitsisi. Saimme myös halutessamme seurata kuvauksia kuvaushuoneessa.

linnolahti photography

Elina Linnolahden kotistudio on kuin koti. Yksi huone on varattu vastasyntyneiden kuvaukseen. Huoneessa on hurjan lämmin, jotta pienet vauvat viihtyvät siellä paremmin kuvauksen ajan. Taustalla soi ns. white noise, joka jäljittelee kohdun äänimaailmaa. Kuvaushuoneessa on kuvausrekvisiitan lisäksi myös iso parivuode, jonka syleilyyn minäkin pötkähdin kuvausten välissä kolmesti imettämään.

linnolahti photography

Linnolahti on kuvannut vastasyntyneitä vauvoja enenemissä määrin viime syksystä asti. Innostus vauvakuvaukseen lähti kahden oman lapsen myötä, joten kuvaajalla on otteet ja konstit hallussa pienten ihmisten kanssa. Me kuuntelimme ja kysyimme ahnaasti vinkkejä vauvan käsittelyyn kuvausten aikana, niin helpolta se osaavissa käsissä näytti! Oli tosiaan upeaa nähdä miten varmoin ottein Linnolahti pientä ihmettä käsitteli. Kyllä siinä tuoreiden vanhempien leuat loksahtivat auki kun Elina sai pojan rauhoittumaan ja nukahtamaan ilman rintaa! Minä kun olin varma viiden päivän äitiyden jälkeen siitä, ettei pieni ihme opi ikinä nukahtamaan ilman rintaa.

linnolahti photography

Kuvaukset etenivät ihanan rauhallisesti. Koko sessio vietiin luonnollisesti läpi täysin vauvan ehtojen ja aikataulun mukaan. Välissä imetettiin ja vaihdettiin vaippa, jonka jälkeen homma pääsi jatkumaan. Kuvattaviin asentoihin Linnolahti asetteli pientä ihmettä uskomattomalla kärsivällisyydellä. Asetteli sormia, varpaita, käsiä ja kasvoja aina vain uudestaan ja uudestaan. Ei sitä työskentelyä voinut kuin ihailla!

Vastasyntyneiden kuvaus tehdään mieluiten vauvan ollessa alle kaksi viikkoa vanha. Tämä ihan siitä syystä, että alle kaksiviikkoisina pienet ihmiset nukkuvat hurjan paljon, ja se taasen edesauttaa kuvaajaa samaan vauvasta kauniita ja levollisia kuvia. Niin ja totta kai se myös helpottaa kuvaajan työtä, vartin välein naama punaisena huutava vauva kun ei ole kovin kuvauksellinen tapaus.

linnolahti photography

Linnolahti Photography tarjoaa asiakkailleen kahta kuvapakettia. Pikkuinen-paketti sisältää 10 kuvaa ja on hinnaltaan 250 euroa. Täydellä sydämellä -paketti taasen pitää sisällään 25 kuvaa ja kustantaa 350 euroa. Kuvat saa muokattuina käyttöönsä 2-4 viikon kuluessa kuvauksista. Kuvat toimitetaan Dropboxissa, ja sieltä ne voi ladata tosi kätevästi omalle koneelle käden käänteessä (omaa Dropbox-tiliä ei tarvitse olla). Sähköpostiin välitetyn Dropbox-linkin voi lisäksi jakaa suoraan esim. isovanhemmille. Kuvat eivät majaile Dropboxissa ikuisuutta, joten kuvat kannattaa ladata omalle koneelle hyvissä ajoin.

Kuvista saa käyttöönsä kahdet versiot, toisissa on vesileima ja niitä voi hyvin jakaa mm. sosiaalisessa mediassa. Toiset ovat kooltaan isot, ja niistä taasen voi tilata vaikka tauluja tai kortteja omaksi ja sukulaisten sekä ystävien iloksi.

linnolahti photography

Meidän saamastamme kuvauspaketista lähtee tilaukseen yksi isompi taulu makuuhuoneen seinälle ja taidanpa teettää kuvista samaan syssyyn myös kutsukortit ristiäisiä varten. Ehkä myös kiitoskortit! Tosin sitä ennen pitäisi päättää pienen ihmeen nimi. Tottahan toki siinä kävi niin, ettei ennalta ”päätetty” nimi ollutkaan pienelle herralle sopiva. Sopivaa nimeä pyöritellään vihreässä Vihervaarassa alvariinsa, ja eiköhän me ristiäisiin mennessä olla joku päätös saatu tehtyä!

Tilaamme toki saamamme kuvat lisäksi isovanhemmille sekä itsellemme muistoksi. Näiden kuvien avulla vauvakirjaan saadaan kohtuullisen suloista täytettä!

linnolahti photography

Osaa kuvista tekin saatte ihailla tämän postauksen yhteydessä. Eivätkö ole loistavia? Niin hellyttäviä, herkkiä ja jopa veikeitä. Pienen ihmeen ilmeet on saatu vangittua hienosti kuviin – meidän jässikkähän ei mikään hymypoika ole, naama on suurimman osan päivästä visusti mutrussa! Mutruisen naaman lisäksi taisimme saada aikaan kohtuullisen temperamenttisen kaverin, pieni ihme on ensi viikkojensa aikana tehnyt ainakin sen selväksi, että hän syttyy (sekä onneksi myös sammuu) nollasta sataan sekunnissa..

linnolahti photography

Olemme herra Longfieldin kanssa tosi iloisia, että kaikesta jännityksestä huolimatta pakkasimme itsemme ja uuden tulokkaan autoon ja kävimme kuvauttamassa vasta viisipäiväisen pienen ihmeen (Elina Linnolahti tekee kuvauksia muuten tarvittaessa myös asiakkaiden kotona). Oikeaa kameraa ei olla kotona vielä juuri jaksettu kaivaa esiin, ja on mahtavaa saada vauva-ajasta myös muitakin kuin puhelimen kameralla napattuja kuvia.

Vastasyntyneen valokuvaus olisi myös varsin ihastuttava lahjaidea tuoreille vanhemmille! Ja heitähän nyt keväällä riittää ihan ruuhkaksi asti, heh!

Huutoa aamuin, illoin, öin,
äiti ja isä hoitaa suurin töin.
Silmän aluset mustina,
järki aivan tuuttina.

Vauvan naama kurtistuu,
vanhemmille ensi hymysuu!
Taas jaksaa äiti ja isä hoivata,
kiitoksesta oivana.

linnolahti photography


Yhteistyössä Linnolahti Photography

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Brunssi: Hotelli Mesikämmen, Ähtäri 19.2.2017

Kaupallinen yhteistyö Hotelli Mesikämmenen kanssa.

Sain viime viikon alkupuolella varsin ihastuttavan sähköpostin Ähtäristä asti. Meitä pyydettiin tulemaan maistelemaan Hotelli Mesikämmenen brunssia, jota tarjoillaan kevään aikana kerran kuussa aina vappuun asti. Tutkin kalenteria, ja näytti siltä, että ainoa varmasti sopiva ajankohta olisi heti saman viikon sunnuntaina. Vaihdoimme muutamia sähköposteja, jonka jälkeen meille oli varattu hotellihuone sekä brunssi Hotelli Mesikämmenestä, ja päälle saimme vielä liput aivan hotellin vieressä sijaitsevaan Ähtärin eläinpuistoon.

Perjantaina olin viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa, ja heti lauantaiaamuna auto starttasi kohti Ähtäriä. Aika mainio tapa aloittaa äitiysloma!

Lauantaina ehdimme loistavasti kiertää sekä Ähtärin eläinpuiston että kotieläinpihan upeassa kevätalven säässä. Herra Longfield jorisikin teille jo aiemmin tällä viikolla eläimistä joihin Ähtärissä törmäsimme, joten ei niistä tässä postauksessa sen enempää. Noin kolmen tunnin ulkoilun jälkeen pulahdimme hotellin kylpylään, josta matka jatkui illalliselle hotellin ravintolan puolelle. Sunnuntaina nukuimme pitkään jättäen aamupalan aivan tarkoituksella väliin. Hotellien aamupalat ovat ihania, mutta nyt se oli pakko jättää väliin, sillä kello 11.00 meillä oli pöytävaraus hotellin brunssille.

Viime sunnuntaina brunssin teemana oli ystävänpäivä. Tallustellessamme ravintolan puolelle oli meitä vastassa kauniisti sisustettu, tilava ravintolasali. Taustalla soi tunnelmallinen, ystävänpäiväteemaan hienosti sopiva musiikki. Lisäksi luminen maisema avautui suurista ikkunoista ja brunssiherkkuja oli vaikka muille jakaa. Erityisesti jälkiruokapöytä sai huomiomme heti käännettyä itseensä. Söpösti asetellut jälkiruokaherkut saivat veden herahtamaan kielelle.

Brunssille kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan mennä heti ensimmäiseen kattaukseen, näin buffetpöydät ovat vielä vimosen päälle laitettuina ennen kuin niihin käydään nälkäisten asiakkaiden toimesta käsiksi.

Jälkiruokapöydän lisäksi suuresta tilasta löytyi oma piste salaateille, jogurtille sekä puurolle ja itse tehdyille granoloille (voi nam!), leiville, juomille (kolmea eri mehua sekä vettä), lämpimille ruoille sekä leikkeleille ja muille kylmille ”alku”paloille. Olimme ruoanpaljouden seassa aluksi hieman hädissämme siitä mistä pöydästä lähtisimme liikkeelle, mutta alkupaniikin jälkeen homma lähti rullaamaan ja lautaset täyttyivät kuin itsestään.

Mitenköhän tähän nyt olisi fiksua kertoa mitä kaikkea oli tarjolla!

Leipäpuolesta pitivät huolta talon leipä, croissantit, juustoskonssit, ruisnapit sekä siemennäkkäri. Leipien kaveriksi saattoi lautaselleen napsia marinoitua kukkakaalia, graavattua lohta, hirven paahtopaistia, savumeetvurstia sekä juustoleikkeleitä. Omassa pöydässään olivat vielä salaatit. Niitä oli kolmea eri sorttia: feta-granaattiomena-couscoussalaattia, pesto-perunasalaattia sekä tietenkin caesarsalaattia.

Croissantit sekä juustoskonssit olivat törkeän hyviä, muita emme maistaneet. Minä tungen usein croissantin väliin juustoa, tomaattia sekä salaattia, ja niin tein nytkin. Hyvää oli. Vastapaistetut, lämpimät juustoskonssit maistuivat myös meille molemmille enemmän kuin hyvin.

Lämpimiä ruokia oli myös reilusti tarjolla. Ne onnistuivat kuitenkin olemaan hyvin aamiaismaisia, eli lohta taikka broilerin nuijia ei ollut tarjolla. Sen sijaan oli nakkeja talon sinapilla (iso nam!), parmesan-rucola-munakasta, vuohenjuusto-paprikamuffinsseja, pekonia, pieniä karjalanpiirakoita (kai ne tunnetaan paremmin Vuoksen piirakoina), falafelejä tsatsikilla sekä herra Longfieldin suureksi iloksi blinejä kaikilla lisukkeilla. Blinit ovat raskauden takia jääneet väliin, ja oli kiva, että herra pääsi niillä nyt brunssin yhteydessä herkuttelemaan!

Blinit tosiaan maistuivat herralle, minä pidin taasen hurjasti munakkaasta ja nakeista talon sinapin kera.

Puuroja masuihimme ei mahtunut, niitä muut brunssivieraat kyllä ahkerasti söivät. Tarjolla oli luomukaurapuuroa sekä pitkään haudutettua vaniljaista kookos-ohrapuuroa. Puurojen kanssa tarjolla oli tuoreita mustikoita. Ei huono.

Puurojen sijaan vedimme isot kulholliset paksua maustamatonta jogurttia itse tehtyjen granoloiden kanssa. Jessus, että maistui hyvältä. Kipasimme hakemaan jogurtin ja granolan päälle vielä jälkkäripöydästä tuoreita vadelmia. Olisin ollut tyytyväinen jo ihan pelkästään tähän jogurttiannokseen! Kotonakin syön ihan jokaisena aamuna Valion kreikkalaista jogurttia granaattiomenan siemenien kanssa, aivan törkeän hyvää.

No joko olisi niiden jälkiruokien aika! Kauniisti katettu jälkiruokapöytä jäi varmasti jokaisen brunssittelijan mieleen. Upeat punaherukka-valkosuklaakakut kruunasivat koko pöydän. Kakkua minun möhömahaani ei brunssin loppusuoralla enää mahtunut, mutta sydänkeksejä, suklaa-vadelma kuppikakkuja sekä suklaista marenkia vedin kyllä niin, että napa paukkui. Herra maistoi kakun lisäksi myös kääretorttua ja kehui ruokaa alituiseen tahtiin.

Makean osuuden lisäksi jälkiruoaksi saattoi nauttia myös juustoja (Herra Longfield piti hyvin paljon yhdestä tarjolla olleista juustoista, mutta juuston merkki ja malli on päässyt unohtumaan vaikka oikein erikseen käytiin se kysymässä), hedelmiä sekä marjaista smoothieta. Että kyllä varmasti jokaiselle löytyi jotain!

Yleensä näin runsaiden brunssien akilleen kantapää on juuri liika runsaus. Alkaa olla mahdotonta pitää korkeaa tasoa ja laadukkaita raaka-aineita yllä, jos tarjolla on tuhat ja sata eri lajiketta. Mutta Hotelli Mesikämmenen brunssi ei kaatunut tähän, päinvastoin, valikoiman laajuudesta huolimatta myös laatu oli enemmän kuin kohdillaan! Ehkä tähän on syynä se, ettei brunsseja ole Hotelli Mesikämmenessä tarjolla joka viikonloppu, ja jokaisen brunssin ympärillä on teema, jonka avulla brunssien sisältöä mietitään varmasti tarkemmin kuin ns. perusbrunsseja.

Seuraavan kerran Hotelli Mesikämmenessä brunsseillaan sunnuntaina 5.3.2017. Sen jälkeen 9.4.2017 ja kevään viimeinen brunssi on tarjolla vappuna 1.5.2017. Tarkemmat tiedot löytyvät Hotelli Mesikämmenen nettisivuilta. Meiltä lähtee ainakin tosi isot suositukset!


Ja hei, ettehän unohda arvontaa, joka on käynnissä 4.3.2017 asti! Meillä olisi herra Longfieldin kanssa teille jemmassa yhteensä viisi sisäänpääsyranneketta Ähtäri Zoohon. Rannekkeilla pääsee villieläin- sekä kotieläinpuistoon, ja ne ovat voimassa vuoden päivät. Rannekkeita arvotaan yhteensä kolmelle onnekkaalle: kaksi kahden rannekkeen lippupakettia ja yksi yhden rannekkeen paketti. Lippupakettien arvontaan osallistut jättämällä kommentin herra Longfieldin kirjoittamaan Ähtäri Zoo -postaukseen (ei siis tähän postaukseen) viimeistään lauantaina 4.3.2017. Lippupaketit arvotaan sunnuntaina 5.3.2017.

Yhteistyössä Hotelli Mesikämmen

Vegemunakas salsalla


Kaupallinen yhteistyö Apetitin kanssa. Kampanjan ideana oli tutustua tarkemmin yhteen Apetitin uuteen Kasvisjauhis-tuoteperheeseen kuuluvaan ruokapakasteeseen ja kehitellä tuotteen ympärille resepti.

Kehittelemäni vegemunakasresepti osallistuu kampanjan aikana reseptikisaan, joka on käynnissä 28.2.2017 asti. Kaikki kisaan osallistuneet reseptit ovat nähtävissä Apetitin kisasivuilla, jossa te voitte käydä antamassa parhaalle reseptille äänenne. Kaikkien äänestäneiden kesken Apetit Ruoka Oy arpoo yhteensä viisi kappaletta 100 euron ravintolalahjakortteja – eli nyt vaan kaikki äänestämään (äänestysaikaa on 28.2.2017 asti)! En muuten suutu, jos äänenne ei mene vegemunakkaalleni, vaikkakin sen maku pääsi yllättämään itsenikin todella positiivisesti. Niin helppoa ja hyvää!

Apetit Kasvisjauhis-pakastetuotteisiin kuuluu kasvisjauhispihvit, kasvisjauhispihvit crispy, sekä kasvisjauhispyörykät, joihin minä tutustuin tarkemmin. Pyörykät ovat koostumukseltaan hyvin pitkälti lihaisten valmispullien oloisia, suutuntuma on kuitenkin selkeästi kevyempi ja sellainen falafelimäinen (eli siis hyvä). Kasvisjauhispyöryköitä voi nakella suuhunsa kylminä, mutta ihan yhtä hyvin ne voi lämmittää mikrossa, paistinpannulla taikka uunissa.

Koko Kasvisjauhis-sarja on sopiva niin sekasyöjille kuin myös vegaaneille. Tuotteet ovat lisäksi laktoosittomia, gluteenittomia, soijattomia, munattomia, runsaskuituisia ja runsasproteiinisia. Mutta mauttomia ne eivät ole! Ja mikä parasta (omalla kohdallani ainakin), tuotteita voi popsia myös möhömahainen odottava äiti, ihan yhtä hyvillä mielin kuin perheen pienimmätkin otukset. Luulen, että jopa erityisen nirso isäni voisi näitä syödä, toki hänelle ei missään nimessä saisi kertoa, että kyseessä on vegaaninen kasvislihapulla – ei, semmoista virhettä ei pitäisi mennä tekemään, sen jälkeen pyörykät jäisivät häneltä aivan varmasti syömättä.

Pyörittelin tovin jos toisenkin päässäni kolmea eri ideaa, joissa uusia Kasvisjauhispyöryköitä olisi voinut käyttää. Lopulta päädyin ehkä listan arkisimpaan ruokaan – munakkaaseen. Meillä kuitenkin syödään yllättävän paljon munakkaita, ne maistuvat sekä aamulla että lounaalla, ja munakkaaseen voi jemmata jääkaapin perukoilta melkeinpä mitä tahansa.

Vegemunakkaaseen tungin Kasvisjauhispyöryköiden lisäksi kasan kasviksia, jonka lisäksi munakkaan lisukkeina toimivat rucola sekä hieman tulinen salsakastike. Kombo toimi yllättävän hyvin, ja vetelin vegemunakasta kahtena päivänä peräkkäin suurella ruokahalulla.

Vegemunakkaan resepti on nähtävissä alla. Sitä saa tosiaan käydä äänestämässä Apetitin kisasivuilla, josta löytyy muuten yhteensä 15 herkullista vegereseptiä! Ne kannattaa käydä kurkkaamassa, jos on vailla uusia vege- tai vegaanisia reseptejä. Vegemunakasta pääsee äänestämään mm. klikkaamalla tätä suoraa linkkiä. Sitten vain onnea 100 euron lahjakorttien arvontaan ja oikein herkullista viikonloppua!

Vegemunakas salsalla

2 annosta

  • ½ pkt Apetit Kasvisjauhispyöryköitä
  • 1 kpl punainen suippopaprika
  • ½ kpl sipuli (isohko)
  • 150 g kirsikkatomaatteja
  • öljyä
  • 4 kpl luomu kananmunaa
  • loraus maitoa (meillä oli rasvatonta luomua)
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • Tabasco-maustekastiketta
  • 2 kourallista rucolaa
  • raastettua parmesaania
  • 1-2 dl Santa Maria Garlic Salsa -kastiketta

1. Kuori sipuli ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Poista suippopaprikan sisältä siemenet ja pilko sekin pienehköiksi paloiksi. Puolita vielä kasvisjauhispyörykät sekä kirsikkatomaatit veitsellä.

2. Paista ensin paistinpannulla tilkassa öljyä kasvisjauhispyörykät. Nosta pyörykät hetkeksi sivuun paistinpannulta. Kuullota pannulla sen jälkeen tilkassa öljyä sipuli sekä paprika.

3. Kasvisten ollessa pannulla, riko kananmunat kulhoon, sekoita joukkoon tilkka maitoa sekä suola ja mustapippuri. Vispaa reippaasti sekaisin noin minuutin ajan.

4. Kaada munaseos sipuleiden ja paprikoiden päälle. Asettele munakkaan päälle kasvisjauhispyöryköiden sekä kirsikkatomaattien puolikkaita, ja anna munakkaan hautua sen jälkeen miedolla lämmöllä paistinpannulla noin 10-15 minuuttia.

5. Siirrä valmis vegemunakas tarjoiluastialle. Ripottele päälle muutamia pisaroita tabascoa. Asettele vegemunakkaan päälle pari kourallista rucolaa, ja raasta päälle hieman parmesaania. Tarjoile valmis munakas medium-tulisuusasteen Santa Maria Garlic Salsan kanssa.

Yhteistyössä Apetit

Testissä Sannan ruokakassi (sis. alennuksen)


Postaus on toteutettu yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa. Kampanjan ideana oli tutustua 5 päivän perheruoka- sekä hedelmäkassiin, ja kertoa kyseisestä palvelusta teille lukijoille omien kokemusten pohjalta. Postauksen lopussa odottaa alennuskoodi, joka oikeuttaa 8 euron alennukseen mistä tahansa kotiovelle kannetusta Sannan ruokakassin ruokakassipalvelusta. Erilaiset ruokakassit ovat nähtävissä tuossa hieman alempana.

sannan ruokakassi

Heti tähän alkuun täytyy kertoa, että Sannan ruokakassia toimetaan tällä hetkellä jo varsin laajalle alueelle! Pääkaupunkiseutu lähialueineen (esim. Tuusula ja Nurmijärvi) on jo katettu, ja ihan uutukaisina tulokkaina ovat Tampere, Turku sekä Lahti. Vaasan ja Jyväskylän tarvitsee odottaa vielä pieni tovi, mutta ei hätää, pian myös Sportin ja JYPin kannattajat voivat tilata ruokakassia omalle kotiovelleen. Sannan ruokakassin nettisivuilta voi tarkistaa tarkemmin toimitusalueet oman postinumeron avulla (tätä varten jokin ruokakassi tulee lisätä ostoskoriin, jonka jälkeen pääsee tarkistamaan toimituksen onnistumisen omalla postinumerolla).

sannan ruokakassi

No mutta asiaan. Eiku alustetaan vielä hieman.

Meitä asuu vihreässä Vihervaarassa kaksi aikuista sekä Horatio, joka on 35-kiloinen chow chow, eli siis koira. Pian mukana häärää myös pieni ihme, mutta hänen ruokakulunsa jäävät kaiketi aika pieniksi, jos vain rinta pojalle alkaa maistua. Meidän talouden tarkoista ruokamenoista mulle ei ole mitään käsitystä. Syömme molemmat työpaikalla runsaan lounaan, joten kotona ei iltaisin varsinaisesti mitään illallista kokata. Paistellaan vaan jauhelihaa tai kanaa, popsitaan porkkanaa, levitetään oivariinia jälkiuunileivälle ja mussutetaan jogurttia (ja karkkia ja sipsiä ja popcornia) – semmoista iisiä ja helppoa. Horatio syö kahdesti päivässä kuivamuonaa, joita höystetään usein meidän ruokatähteillä, jotta hävikkiä tulisi vähemmän. Horation ruokakulut tiedän tasan tarkkaan, 70 euron 12 kilon ruokasäkki kestää melkeinpä tasan kuukauden.

sannan ruokakassi

Mitenkäs sitten meidän ihmisten ruokakulut? Veikkaan ihan hatusta, että meidän taloudessa liikutaan noin 200-400 euron kuukausitasolla. Tämä summa ei pidä sisällään ulkosyömisiä, joita harrastetaan jonkin verran. Kuukausisummaan vaikuttaa ehkä eniten se, kuinka paljon meillä käy kuukaudessa vieraita. Tykkään laittaa vieraille hyvää purtavaa, joten jos vieraita lappaa joka viikko, nousee ruokakustannukset huomattavasti siihen verrattuna, että kökötämme herran kanssa kahdestaan kotosalla. Niinä viikkoina, kun olen yksin kotona (eli aika usein), ruokakulut voivat olla pyöreä nolla ihan vain siitä syystä, että en liiemmin välitä käydä ruokakaupoissa.

sannan ruokakassi

Nämä faktat nyt ihan vain tiedoksi siitä syystä, että kun keskustellaan erilaisista ruokakassipalveluista, nousee hinta totta kai aina ensimmäisenä mieleen. Kotiovelle kiikutettuja ruokakasseja pidetään ainakin omasta mielestäni lähes poikkeuksetta kalliina, ja usein voi kuulla mietintöjä siitä, saako ruokakasseilla aidosti vastinetta rahoille, kuinka paljon halvempaa olisi hakea ainekset itse kaupasta jne… Tämähän riippuu aivan täysin palvelun tilaajasta. Jotkut ovat halukkaita maksamaan ekstraa ajan säästämisestä. Eikä sen aina tarvitse olla suurperheen äiti, joka haluaa viettää hieman enemmän aikaa perheensä kanssa, ajan säästäminen voi olla hurjan tärkeää myös lapsettomille pariskunnille, pitkiä päiviä työpaikalla painaville tai vaikka paljon urheilua harrastavalle yksinasujalle. Meitä on moneksi.

Toiset kiittelevät ja maksavat auliisti ekstraa monipuolisista resepteistä sekä siitä, että saavat valmiiden ruokakassien avulla vinkkejä köökin puolelle. Jotkut ovat onnesta soikeana, kun kauppaan ei tarvitse rynnätä ruuhka-aikoina, ja joku kolmas tekee tilauksen ihan vain siitä syystä, että kaveri kehui palvelua. Jokaisella on syynsä.

sannan ruokakassisannan ruokakassi

Meille ruokakassipalvelut ovat entuudestaan hieman tuttuja. Olemme tilanneet ruokakassin kaksi kertaa Anton & Antonilta, ja nyt pääsimme siis testaamaan Sannan ruokakassia, jonka idea on hyvin pitkälti sama kuin Anton & Antonilla. Yksinkertaisesti sanottuna: kuriiri tuo kotiovelle etukäteen sovittuna ajankohtana (Sannan ruokakassi kiikutetaan kotiin maanantai-iltana) ruokakassin, joka pitää sisällään x-määrän aineksia arkiruokiin. Ruokakassin hinta määräytyy pitkälti sen mukaan, kuinka monen päivän illalliset kassi pitää sisällään. Me testasimme perhekassia, joka piti sisällään viiden päivän illalliset neljälle hengelle. Kassin hinta on 95 euroa (huom! ensimmäinen tilaus tarjoushinnalla 79 euroa). Lisäksi pääsimme myös testaamaan 15 euron hintaista hedelmäkassia, joka pitää sisällään 3,5 kiloa kauden parhaita etelän hetelmiä (voi ne olla myös kotimaisia).

sannan ruokakassi

Jo tässä vaiheessa voin todeta, ettei hinta ole minusta liioiteltu. Pitkän matikan lukeneena osaan laskea, ettei meidän normaalilla ruokakuluilla päästä liiemmin plussalle taikka miinukselle, vaikka tilaisimme ruokakassia neljästi viikossa. Tämä olisi meidän tarpeisiin nähden aivan liikaa, pitkälle pötkittäisiin jo sillä, että ruokakassi toimitettaisiin meille joka toinen viikko. Tällöin kuluja tulisi noin 200 euroa kuussa.

Meitä on kaksi aikuista ja tämä neljän hengen perhekassi oli meidän ruoankulutukseen nähden valtava. Teimme osan resepteistä vain puolikkaina, ja tungimme pakastimeen kaiken (mahdollisen) ylimääräisen. Keittoa söimme kolmena päivänä, ja silti sitä laitettiin rasiallinen pakastimeen, kanaa söin yksin kolmena päivänä peräkkäin ja herra Longfield veti tacoja myöskin kolme päivää putkeen. Hedelmiä popsimme aamuisin ja pitkin päivää välipalaksi. Kyllä ei oltu muutamaan viikkoon nälässä!

sannan ruokakassisannan ruokakassi

Missä olisi meistä parantamisen varaa?

  • Ruokakassi toimii parhaiten kaikkiruokaisessa perheessä, ellei sitten kovasti halua alkaa reseptejä muokkaamaan, mutta siinä menee vähän koko ruokakassin idea pilalle. Eli jos perheessä on useampi ruoan suhteen kovin nirso tapaus, voi ruokakassin sisältö olla pettymys. Siis nirsoille.
  • Sannan ruokakassin tulevien viikkojen reseptejä ei valitettavasti näe netistä etukäteen, siitä pitää antaa miinusta (kahden seuraavan viikon menut näkee reseptivihkosta, mutta sitähän ei ole saatavilla, ellei ole tilannut ruokakassia edellisellä viikolla).
  • Kassissa oli tomaattikeiton kaverina paketti näkkileipää. Ihan jees, mutta tuore ja rapea maalaisleipä tai tuhti jälkiuunileipä olisi ollut vielä parempi. Ja sitä olisi voinut puputtaa myös aamuisin, näkkäri ei ainakaan meillä kulu kovin kovaa vauhtia.

sannan ruokakassisannan ruokakassi

Mistä me tykättiin?

  • Reseptivihkosta. Ohjeet olivat selkeitä ja vihkonen oli laadukas kuvineen, teksteineen ja paksuine sivuineen päivineen.
  • Ruoista! Ruoat valmistuivat järjestään puolessa tunnissa. Resepteissä ei ollut liikaa hienostelua tai hifistelyä, sitä emme ainakaan me arkisafkoissa kaipaa. Ruoat maistuivat hyviltä, se kai on se tärkein juttu (tomaattikeitto sekä kananpojat kermakastikkeessa olivat törkeän hyviä!).
  • Hedelmäkassista. Kasa herkullisia omenoita, iso keltainen meloni, makeita mandariineja (tai klementtiinejä tai satsumoita) sekä pehmeät päärynät katosivat hedelmävadista hyvää vauhtia. Herra Longfield ei ole suuremmin salaattien ystävä, mutta hedelmiä hän popsi ennätysvauhtia kun niitä oli kerrankin rutkasti saatavilla.
  • Turskasta. Söin elämäni ensimmäisen kerran turskaa. Eikä jäänyt viimeiseksi kerraksi, toinen turskapaketti odottaa nimittäin pakastimessa äitiysloman alkua (enää alle 20 työpäivää jäljellä!).
  • Helppous. Onhan se aika mahtavaa kun räntää tulee taivaan täydeltä, istut sohvalla, ovikello soi ja rännän peitossa oleva kuriiri tuo isot kassit safkaa kotiovelle asti. Ei tartte kuin nousta sohvalta, avata ovi, kiittää, laittaa ovi kiinni, tunkea ostokset jääkaappiin ja palata sohvalle.
  • Hävikin määrä on pieni.
  • Kotimaisuus. Kassissa käytetään aina kotimaista lihaa ja kanaa, sesongin mukaan kotimaisia kasviksia ja nämä kaikki mahdollisuuksien mukaan luomuna.

Alkoiko kiinnostaa?

Jos mielenkiinto heräsi, niin ei muuta kuin kokeilemaan! Meidän blogin lukijat saavat 8 euron alennuksen koodilla LONGFIELD17. Alennuskoodin voi käyttää tarjoushintaisesta ensimmäisestä tilauksesta. Koodi annetaan tilauslomakkeen yhteydessä. Tilauksen voi tehdä kätevästi Sannan ruokakassi -sivustolla.

sannan ruokakassi

Yhteistyössä Sannan ruokakassi

Joulukalenteri 12: Punainen & valkoinen sillileipä


Postaus on toteutettu yhteistyössä Ahti-sillien kanssa. Kampanjan ideana oli tutustua Ahti Perinteinen -sillifileisiin sekä Ahti matjessillifileisiin, ja kehitellä niistä yhdessä tai erikseen jouluinen herkku.

ahti-sillit

Kala on kuulunut iät ja ajat olennaisena osana suomalaiseen joulupöytään. Tuossa 1700-luvulla ja sen jälkeen kaloja alettiin säilöä suolaamalla. Samoihin aikoihin suolan käyttö alkoi yleistyä tavistenkin keskuudessa. Näinä päivinä suomalaisessa joulupöydässä tavataan edelleenkin hyvin usein erästä suolakalaa, silliä.

Oma sillin käyttöni toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen. Kesän alussa vedetään uusia pottuja sillin sekä voin kanssa, ja jouluna toistetaan sama setti sillä erotuksella, että potut eivät ole uusia. Olen huono syömään mitään mössöjä, joissa silli on silputtu pieneksi. Pidän perinteisestä sillistä ilman ylimääräisiä mausteliemiä taikka muita härpäkkeitä.

ahti-sillit

Joulupöydän kalaosastolta suosikkini on ollut jo vuosien ajan kylmäsavulohi (ei graavattu, se on pahaa) sinappisella mestarikastikkeella. Tänä jouluna kyseinen herkku jää minulta väliin vatsassa kasvavan pienen ihmeen vuoksi, ja se on ihan ok (ainakin vielä). Silliä saa kuitenkin kiskoa sisuksiinsa möhömahankin kanssa, joten täksi jouluksi joulupöytään piti kehitellä uusia sillireseptejä niiden iän ikuisten Ahti Perhesilli -palojen, perunoiden ja voin lisäksi.

Reseptin kehittely ei tällä kertaa käynyt ihan hetkessä. Päätin käyttää reseptissä sekä Ahti Perinteinen -sillifileitä että Ahti matjessillifileitä, sillä sillien käyttö ruoissa ei ollut minulle entuudestaan tuttua ja halusin tutustua niihin kunnolla.

ahti-sillitahti-sillit

Molemmat sillifileet on valmistettu Turussa, ja paketeista löytyy MSC-merkintä, joka kertoo kuluttajalle, että kala on pyydetty ekologisesti kestävällä tavalla.

Ahti Perinteinen -sillifilee tunnettiin ennen nimellä Boy kevytsuolattu silli. Tuote on edelleen täysin sama, vain paketissa oleva nimi on muuttunut. Uusi nimi kertoo aika yksiselitteisesti mistä on kyse, perinteisestä suolatusta sillistä. Ahti matjessillifilee taasen on maustettu suolainen silli. Koska molemmat sillifileet ovat varsin suolaisia (erityisesti perinteinen sillifilee), kannattaa niitä liottaa vedessä tunnin taikka pari ennen käyttöä. Näin sormukset saattavat mennä sormiin vielä seuraavana aamuna, heh.

ahti-sillit

Mutta nyt käydään mun kehittelemien sillileipien kimppuun! Joulun kunniaksi suunnittelin valkoisen sekä punaisen sillileivän. Valkoisessa versiossa sillinä toimi Ahti Perinteinen -sillifilee, ja punaisessa versiossa Ahti matjessillifilee. Olin täysin varma, että valkoinen sillileipä on enemmän omaan makuuni, mutta niin vain pääsi punainen versio yllättämään ja se nousi näistä kahdesta omaksi suosikikseni. Ei valkoisessakaan mitään vikaa ollut, punainen nyt vain veti tällä kertaa himpun verran pidemmän korren.

Kumman ajattelisit olevan oma suosikkisi? Lisäinspiraatiota erilaisiin silliresepteihin löytyy Sillikoulun nettisivuilta.

ahti-sillit

Valkoinen sillileipä

noin 10 kappaletta

  • ohuita viipaleita saaristolaisleipää
  • 1 pkt Ahti Perinteinen -sillifileetä
  • 120 g smetanaa
  • ½ kpl sipuli
  • 1 kpl suolakurkku
  • 2 rkl dijon-sinappia
  • 1 rkl piparjuuritahnaa (horseradish)
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl silputtua ruohosipulia ja toinen mokoma leipien päälle koristeeksi

1. Liota sillifileitä vedessä muutaman tunnin ajan.

2. Silppua silli, sipuli, suolakurkku sekä ruohosipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi.

3. Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja laita seos maustumaan jääkaappiin vähintään yön yli.

4. Leikkaa saaristolaisleivästä ohuita viipaleita ja nosta valkoista silliseosta leipäviipaleille. Koristele leivät lopuksi silputulla ruohosipulilla.

ahti-sillit

Punainen sillileipä

noin 10 kappaletta

  • ohuita viipaleita saaristolaisleipää
  • 1 pkt Ahti matjessillifileetä
  • 2-3 pienehköä punajuurta (semmoisesta kaupan isosta liemiastiasta noukittuja)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 5 kpl luomu kananmunia keitettynä
  • 120 g smetanaa
  • tuoretta tilliä silputtuna

1. Keitä kananmunat läpikypsiksi.

2. Soseuta sauvasekoittimella punajuuret sekä oliiviöljy tasaiseksi seokseksi. Sekoita punajuuritahnan sekaan smetana.

3. Leikkaa kananmunat viipaleiksi munaleikkurilla. Leikkaa saaristolaisleivästä ohuita viipaleita. Leikkaa sillifileestä noin 1-1½ cm paksuisia viipaleita.

4. Lado leipäviipaleen päälle ensin kananmunaviipaleita, sen jälkeen punajuuri-smetanatahnaa ja lopuksi vielä sillipaloja. Viimeistele annos silputulla tuoreella tillillä.

ahti-sillit ahti-sillit

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 12. luukut!

Vuoden 2011 12. luukku: Joulupierut a.k.a chilisuklaa-jauhelihakierteet

Vuoden 2012 12. luukku: Huopapallokuusi

Vuoden 2015 12. luukku: Petollisen hyvä valkosuklaafudge

foodlover

Yhteistyössä Ahti-sillit