Pekoni-perunasalaattia mammatreffeillä

Tuhti ja muhkea pekoni-perunasalaatti olisi varmasti oikeaoppisesti varsin pätevä kaveri grilliherkuille, mutta minäpäs tein sitä mammakaverille ihan vain patongin kanssa syötäväksi. Olisi kylkeen voinut toki jotain hyvää lihaakin grillata, mutta terassi oli tuolloin käyttökiellossa siellä majailevan ampiaispesän vuoksi.

pekoni-perunasalaatti

Pirullisia kavereita nuo ampiaiset – varsinkin kun terassilla häärää koira ja pieni taapero. Pistosriskiä ei toki voi ottaa, joten täytyi kiltisti pitää terassin ovi kiinni muutaman päivän ajan, ennen kuin ampiaiset oli varmasti saatu hengiltä ja pesä tuhottua.

Eilen herra Longfield huomasi, että toinen ampiaispesä on ilmestynyt talon päätyyn kattorakenteiden sisään. Siellä se saa olla rauhassa, koska tuota puolta tontista emme oikeastaan koskaan käytä.

pekoni-perunasalaatti

pekoni-perunasalaatti

Mammakaverin sekä kahden tomeran yksivuotiaan pojan kanssa herkuttelimme siis jokunen viikko sitten ihan sisätiloissa, vaikka ilma oli varsin upea.

Hauska kyllä seurata tämmöisten yksivuotiaiden leikkejä. Pojat olivat ihan vierekkäin ja leikkivät samoilla leluilla, mutta kumpikaan ei ottanut minkäänlaista kontaktia toiseen lapseen – paitsi meidän jässikkä siinä vaiheessa, kun mammakaverin poika oli kiinnostunut samoista leluista meidän pojan kanssa. Missäköhän vaiheessa lapset alkavat ihan oikeasti leikkiä toistensa kanssa? Joskus kolmevuotiaana?

No, ennen niitä hetkiä ehdimme puputtaa vielä monta kertaa tätä herkullista pekoni-perunasalaattia! Kannattaa kokeilla grilliherkkujen kaverina tai sitten ilman. Molempi parempi.

pekoni-perunasalaatti

pekoni-perunasalaatti

Resepti napattu Yhteishyvä-lehdestä. Alkuperäistä reseptiä muokattu hieman.

Pekoni-perunasalaatti

4-6 annosta

  • 800 g varhaisperunoita
  • 4 kananmunaa
  • 2 pakettia (á 170 g) pekonia
  • 2 dl pakasteherneitä
  • 1 prk (57/35 g) kapriksia
  • 3 kevätsipulia varsineen
  • 1 tl suolaa
  • 0,25 tl (¼ tl) rouhittua mustapippuria

Kastike

  • 0,5 dl sitruunan mehu
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 2 rkl turkkilaista jogurttia
  • 2 tl vahvaa sinappia
  • 0,5 tl kuivattua rakuunaa

1. Keitä perunat kypsiksi suolatussa vedessä. Valuta vesi ja anna perunoiden jäähtyä. Minä keitin perunat edellisenä iltana, jotta ne olivat aamulla valmiina.

2. Laita kananmunat kiehuvaan veteen ja keitä 6 minuuttia. Viilennä kylmän veden alla.

3. Paista pekonit pannulla rapeiksi ja siirrä talouspaperin päälle valumaan.

4. Leikkaa perunat suupaloiksi. Kuori ja halkaise kananmunat. Murenna pekonit. Sulata herneet. Valuta kaprikset. Hienonna sipulit. Yhdistä salaatin ainekset kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla.

5. Tee lopuksi kastike. Purista sitruunan mehu pieneen kulhoon. Lisää loput ainekset ja sekoita. Sekoita kastike salaattiin.

6. Tarjoile sellaisenaan esim. tuoreen patongin kanssa. Maistuu myös grillilihojen lisukkeena.

pekoni-perunasalaatti

Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty possurulla

Lapsi on saatu nukkumaan. Vanhempien yhteinen aika voi alkaa. Ehkä koko päivän paras hetki, vaikka niitä upeita hetkiä mahtuu toki päivään myös pienen ihmeen ollessa hereillä. Mutta jotenkin se hetki kun lastenhuone hiljenee, on illasta iltaan yhtä ihana. Olo rentoutuu, päivä on saatu pakettiin ja voi rauhassa tehdä ihan omia juttuja jokusen tunnin ajan ennen kuin käpertyy sänkyyn nukkumaan – mikäli nukutussessio on edennyt kivasti.

possurulla

Mun omaan iltafiilikseen vaikuttaa tosi paljon se, miten nukutus menee. Meillä on ollut alusta asti vaikeuksia erityisesti nukahtamisen kanssa – ne ovat olleet ajoittain raivokkaita, pitkiä sekä itkuisia hetkiä koko perheelle. Jos kaikki menee iltatoimien jälkeen päin prinkkalaa, kiehun raivosta kun lapsi on viimein saatu nukahtamaan (esimerkiksi perjantaina siihen meni 2,5 tuntia ja viskoin makuuhuoneemme tyynyjä koko episodin jälkeen pitkin seiniä itkien villisti). Näiden iltojen jälkeen olen täysin toimintakyvytön ja painun pehkuihin samantien.

Mutta kun kaikki etenee hieman paremmin, on olo tosi kevyt ja onnellinen. Näitäkin iltoja vihreään Vihervaaraan mahtuu koko ajan vain enemmän, jokusen vuoden päästä noita toisenlaisia on varmasti hurjan paljon vähemmän kuin onnistuneita nukahtamishetkiä. Kaikki hyvä aikanaan.

possurullapossurulla

Ne onnistuneimmat illat pitävät yleensä sisällään rauhallista oleskelua miehen kanssa, hyvää ruokaa, Netflixiä taikka sitten ihan vain to do -listan asioiden tekemistä. Niitä on viime aikoina ollut erityisesti pihalla sekä puutarhassa.

Joku aika sitten hoidin pienen ihmeen iltarumbat kokonaan itse samalla kun herra Longfield hääräsi keittiössä. Tuona iltana kaikki meni lastenhuoneessakin tosi mallikkaasti ja sieltä marssi hymyilevä äiti kohti valmista ruokapöytää.

Mitä ihanaa me sitten syötiin kaikessa rauhassa? No maukasta ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä possua. Nam nam!

possurulla

Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty possurulla

4 annosta

  • yksi pitkula pötkäle porsaan sisäfilettä
  • 1-2 pkt ilmakuivattua kinkkua
  • kuivattuja (taikka tuoreita) salvian lehtiä
  • rouhittua mustapippuria
  • oliiviöljyä

Kastike

  • 0,5 dl valkoviiniä
  • 2 kpl salottisipulia
  • 2 dl kanalientä
  • 1 rkl kokojyväsinappia
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 2 rkl silputtuja tuoreita salvian lehtiä (kuivattuja ei tarvitse ihan yhtä paljon)
  • 0,5 dl (ruoka)kermaa
  • rouhittua mustapippuria
  • suolaa

Lisäksi jotain pakastealtaan perunoita, saa myös keittää normaaleja pottuja.

1. Kuumenna uuni 220 asteeseen.

2. Poista porsaan sisäfileestä suurimmat rasvapaakut. Aseta lihapötkäle uunivuokaan siten, että käännät pötkäleen ohuemman pään paksumman osan alle. Tämä siitä syystä, ettei ohut lihakaistale kuivu uunissa liikaa.

3. Asettele kuivat taikka tuoreet salvian lehdet possurullan päälle. Asettele lehdet jonossa lihan päälle päästä päähän. Ripottele päälle rouhittua mustapippuria (älä lisää suolaa, sillä ilmakuivattu kinkku sisältää tarpeeksi suolaa). Kierrä yhden salvianlehden päälle aina yksi siivu ilmakuivattua kinkkua. Etene näin koko possurulla päästä päähän, älä jätä possua yhtään näkyviin vaan peitä koko liha ilmakuivatulla kinkulla. Voitele possurulla kevyesti öljyllä.

4. Aseta possurullaan lämpömittari ja paista uunin keskitasolla kunnes lihan sisälämpötila näyttää 65 astetta. Tämä vie noin 25 minuuttia. Vaihda uuniin grillivastukset päälle ja nosta possurulla ylemmälle tasolle uunissa. Jatka paistamista grillivastusten alla niin kauan kunnes ilmakuivattu kinkku on rapsakkaa sekä saanut kauniin värityksen ylleen. Ota vuoka pois uunista, nosta liha sivuun (folion sisään) ja anna vetäytyä ennen tarjoilua ainakin viisi minuuttia.

5. Nosta liedelle kattila, ja riivi sekä raavi uunivuoan pohjalta kaikki sieltä irtoava kattilan pohjalle. Lisää sekaan valkoviini sekä silputtu salottisipuli. Keitä puuhaarukalla sekoittaen kunnes sipuli on pehmentynyt ja sen väritys alkaa olla kullankeltainen.

6. Lisää sekaan kanaliemi, sinapit, salvian lehdet sekä kerma. Keittele hiljalleen niin kauan, että kastikkeesta on haihtunut noin 1/3 osa. Mausta lopuksi mustapippurilla sekä suolalla. Tarjoile possurullan sekä perunoiden kera.

possurulla

Yksivuotisjuhlien tarjottavat

Pienen ihmeen yksivuotissynttärit saatiin juhlittua varsin onnistuneesti maaliskuun lopussa, ja sen jälkeen vauvavuotta on muisteltu blogissa muutamienkin postausten avulla.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Nyt kun malja on nostettu yksivuotiaalle, juhlahumusta on selvitty, yksivuotiskuvia on ihasteltu, vauvavuoden parhaat muistot on paketoitu blogiin ja vauvavuoden turhakkeet sekä hyödykkeet on listattu, voitaisiin kääntää katseeet vielä hetkeksi yksivuotissynttäreihin – tarkemmin sanottuna yksivuotisjuhlien tarjottaviin.

Yksivuotissynttärien ruokapuolta miettiessämme päätimme heti alkuun toteuttaa tarjoilut meidän uudella mahtavalla motolla: helppous edellä.

Herkullista, kaunista, riittoisaa sekä juhlavaa tarjottavaa on täysin mahdollista saada myös helpolla. Ja helposta me nykyään tykätään! Eikä helpolla tarkoita tässä yhteydessä sitä, että tilataan kaikki valmiina Stockan Herkusta, vaan sitä että saadaan hyvää ja halpaa helposti.

alkoholiton kuohuviini

Päätimme jo alkumetreillä ulkoistaa kakun osaaviin käsiin. Eräs mammakaveri tilasi oman tyttärensä yksivuotisjuhliin komean kakun Say It With a Caken kautta ja nähtyäni kakusta kuvan, oli päätös meidänkin kakun osalta tehty. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt pyytää kakun teemaksi pääsiäinen, mutta varausta tehdessäni meidän teemana oli vielä metsä, joten sillä siis mentiin. Koti oli tosin koristeltu varsin pääsiäismäisesti, joten värikäs kakku olisi passannut juhlien teemaan paremmin. Mutta komea oli metsäinen kakkukin! Ja niin ihanan suklainen. Voi nam!

say it with a cake

Ennen kakkua tarjolla oli toki suolaiset purtavat. Niiden kanssa jouduimme istumaan jokusena iltana pienen ihmeen nukkumaanmenon jälkeen alas ja tekemään useammankin listan.

Helppoa ja hyvää piti keksiä.

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Salaattia on aina kiva olla tarjolla, ja niinpä teimme juhliin kaksi satsia meidän luottosalaattia. Maalaiskanasalaatti on toiminut jo vuosien ajan meidän lempparina, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Tämä salaatti on nopea ja helppo tehdä – se pitää sisällään vain muutaman raaka-aineen ja maistuu lisäksi lähes kaikille. Kehuja se on kerännyt jokaisissa kekkereissä joissa sitä on tarjolla ollut.

Maalaiskanasalaatti

  • tarvitsemasi määrä erilaisia salaatteja
  • 1 pussi valkosipulikrutonkeja
  • 1 grillikana
  • iso loraus valmista salaatinkastiketta (esim. Newman’s Ownin Parmesan & Roasted Garlic -kastiketta)
  • 1 pkt parmesaania raastettuna
  • reippaasti rouhittua mustapippuria

1. Raavi ja revi grillattu broileri pieniksi annospaloiksi (tämän voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi, säilö broiskun palat jääkaapissa)

2. Yhdistä salaattiseokseen salaatinkastike ja kumoa seos tarjoilukulhoon.

3. Lisää sekaan krutongit ja sopiviksi suupaloiksi pilkottu grillibroileri.

4. Mausta mustapippurilla ja viimeistele parmesaanilastuilla.

yksivuotisjuhlat

Meidän perheen ykkösherkku juhlissa on äitini tekemät jauhelihapasteijat. On ihan sama kuinka monta pellillistä äitini niitä tekee, joka ikinen pasteija syödään. Aina. Tosin pienen ihmeen synttäreillä tarjoiluastian pohjalle jäi yksi pasteija, minä tosin sen söin juhlien loppusuoralla, joten kyllä ne kaikki taas syötiin vaikka aikamoisen kasan äiti oli pasteijoita tehnyt.

Äidin jauhelipasteijat kuuluvat ensi sijaisesti jouluun, mutta niitä popsitaan sujuvasti mihin vuodenaikaan vaan jos niitä vain käsiin saadaan. Viime jouluna veljeni luona pasteijat loppuivat kesken, eikä esim. herra Longfield saanut ainuttakaan herkkupalaa suuhunsa. Se vähän harmitti herraa ja tästä syystä äiti toi meille ihan oman pussin pasteijoita jemmavarastoon seuraavaa päivää varten.

Äidin lihapasteijat

Täyte

1. Ruskista 200-500 g jauhelihaa ja sen joukossa 1 (tai 2) sipulia. Mausta mielesi mukaan suolalla, paprikalla ja valkopippurilla. Voit lisätä myös 1-2 valkosipulinkynttä pannulle mukaan.

2. Keitä irrallista riisiä 1-2 dl kypsäksi suolaisessa vedessä.

3. Keitä 1-2 kananmunaa kovaksi.

Sekoita maustettu ja ruskistettu jauheliha, riisi sekä silpotut kananmunat keskenään (en keksi millään mikä sen sellaisen kananmunansilppuajan nimi on!).

Kuori

Kauli valmiista voitaikinasta levyjä ja painele taikinasta pyöreällä muotilla pyöreitä paloja. Valmista taikinaa on tärkeä kaulia, jotta siitä saadaan tarpeeksi ohutta.

Lisää täytettä jokaiseen voitaikinapalaan (ei ihan keskelle eikä ihan reunoille, älä myöskään liioittele täytteen määrän kanssa) ja kostuta reunat vedellä, joka toimii liimana.

Asettele voitaikinapalan toinen puoli jauhelihatäytteen päälle kanneksi ja painele reunat haarukalla kiinni. Painele suhteellisen tiukasti, jotta pasteijat pysyvät uunissa varmasti kiinni.

Voitele vielä lopuksi kananmunalla ja pistele haarukalla pieniä reikiä pasteijoiden pintaan. Asettele pasteijat leivinpaperin päälle pellille.

Paista uunissa 200-225 asteessa kypsäksi (tarkempaa aikaa äitini ei ole antanut). Tarkkaile siis uunia, pasteijoiden tulee olla kauniin kullanruskeita!

yksivuotisjuhlatarjottavat

Kaupan pakaste- sekä einesaltaat ovat tulleet meille viime vuoden aikana varsin tutuiksi. Meillä ei ole mitään eineksiä vastaan, joskus aika ja kädet eivät vain riitä ihan kaikkeen, ja silloin on enemmän kuin luvallista sanoa helppous edellä!

Synttäreillä tarjolla oli Dr. Oetkerin pikkupitsoja sekä täytettyjä pikkupatonkeja (*saatu blogin kautta). Saimme Dr. Oetkerin kautta hommattua lähes kaikkia Bistro Mini Baguette sekä Ristorante Piccolissima -makuvaihtoehtoja.

dr.oetker

Jestas miten nämä pikkupurtavat olivat helppoja! Sen kuin vain nappasi paketit pakastimesta, repi paketit auki, laittoi uunin päälle, levitti uunipellille leivinpaperin, asetteli jäiset pitsat sekä minipatongit leivinpaperin päälle ja tunki uunin täyteen! Kolme pellillistä paistui meidän kiertoilmauunissa yhtä aikaa. Siitä sitten vain vartin päästä valmiit herkut tarjoilualustoille ja siinä kaikki.

Näitä naposteltiin vielä juhlien jälkeisinäkin päivinä – koko perheen voimin, nämä maistuivat myös pienelle ihmeelle enemmän kuin hyvin.

dr.oetkeryksivuotisjuhlatarjottavat

Sopivan pientä ja helppoa purtavaa ovat myös ruisnapit tonnikalamoussella. Yleensä täytämme ruisnapit jo valmiiksi moussella, mutta nyt oiottiin siinäkin. Tein moussen erilliseen lasiastiaan, jonne törkkäsin pitkävartisen lusikan sekaan. Lasiastian viereen kaadoin ruisnapit ja taas säästettiin aikaa. Tein moussen jo edellisenä iltana valmiiksi kolminkertaisella määrällä. Mukaan lorahti aika paljon sitruunaa, ja äitini ainakin totesi, että sitä oli ehkä liiankin paljon. Muistakaa siis maistella moussea ja lisätkää mausteita pikkuhiljaa mukaan!

Tonnikalaruisnapit

noin 20 kpl

  • ruisnappeja
  • 1 prk tonnikalaa (meillä oli öljyssä)
  • 1 dl Hellmann’s majoneesia
  • 2 rkl sitruunan mehua (meillä oli purkkitavaraa)
  • Santa Marian Chili Explosion -mausteseosta
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Valuta tonnikalasta öljy pois.

2. Kaada tonnikala astiaan ja sekoita mukaan kaikki muut ainekset. Maista ja lisää tarvittaessa Chili Explosionia, suolaa, mustapippuria ja/tai sitruunan mehua.

3. Anna seoksen maustua hetki jääkaapissa ja täytä ruisnapit vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät mene liian vetisiksi. Täyttäminen onnistuu helposti pienellä lusikalla.

Psssst.. Jos haluat nappeihin enemmän väriä ja kauniimman ulkonäön, leikkaa päälle tuoretta ruohosipulia.

tonnikalamousse

Salaatin kaveriksi teimme suolaista piirakkaa. Tomaatti-vuohenjuustopiirakkaa olen tehnyt vuodesta 2012 alkaen useita kertoja vuodessa. Pienen ihmeen yksivuotissynttäreille tein kaksi piirakkaa jo edellisenä päivänä valmiiksi. Juhlapäivänä lämmitin piirakat vain nopeasti uunissa ennen vieraiden saapumista. Juhlia edeltävänä päivänä siskoni sekä äitini oli meillä siivoamassa, ja piirakat sattuivat unohtumaan uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, samalla kun roudasimme valtavan isoa mattoa äitini autoon. Piirakat ottivat tuona viitenä minuuttina vähän liikaa väriä pintaan, mutta minkäs teet! Ei sillä niin väliä. Tuore timjamikin unohtui tällä kertaa piirakoiden päältä, mutta ei anneta senkään haitata.

Tomaatti-vuohenjuustopiirakka

  • 1 kpl pyöreä ruis-kaura piirakkataikina (Myllyn paras)
  • n. 300 – 350 g kirsikkatomaatteja
  • n. 200 – 300 g pehmeää vuohenjuustoa
  • muutama oksa tuoretta timjamia
  • ripaus sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Sulata piirakkataikina ohjeen mukaan. Kauli jäähtynyt taikina sopivan kokoiseksi, ja painele se sen jälkeen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

2. Huuhtele tomaatit ja leikkaa kukin tomaatti kolmeksi viipaleeksi. Pehmennä vuohenjuustoa hieman, ja levitä se sitten taikinan päälle. Asettele päälle tasaisesti tomaattiviipaleet. Ripota piirakan päälle tuoretta timjamia, sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria.

3. Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia (pohja on kypsä ja pinta kauniin paahtunut). Nosta piirakka jäähtymään ritilälle ennen vuoasta irrottamista.

yksivuotisjuhlatarjottavat

Kakun ja suolaisten herkkujen lisäksi pitkin poikin vihreää Vihervaaraa oli erilaisia värikkäitä karkkiastioita, vaahtokarkkeja ja iso kasa äitini tuomia Jaffa-keksejä. Näillä eväillä saatiin vedettyä yksivuotissynttärit varsin mallikkaasti läpi!

linnolahti photograpgy yksivuotiskuvaus

Sirkkabrunssi Klaus K:ssa 21.4.2019 & brunssilahjakortin arvonta

Kuukausi sitten saimme lukea Hesarista, että Finnjävel sulkee ovensa huhtikuun alussa ja paikalla aloittaa toukokuussa Henri Alénin luotsaama sirkkaravintola. Sirkat tuntuvat olevan juuri nyt kaikkien huulilla (ja rohkeimpien suussa siinä samalla). On Fazerin sirkkaleipää, jonka avulla sirkkoja ei tarvitse hakea enää eläinkaupasta, vaan niitä voi napata mukaansa lähikaupasta. Sitten on näitä ravintoloita ja ravintoloiden ”takapihoilla” kasvattamia sirkkafarmeja – todellista lähiruokaa.

klaus K sirkkabrunssi

Me emme ole sirkkaleipää maistaneet, ensimmäinen ja viime lauantaihin mennessä viimeinen sirkkakokemus on vuodelta 2012, jolloin Tasty Travelissimo -blogin Martina raahasi niitä jouluna appiukon luokse kaikkien maistettavaksi. Taisivat Martina ja Henkka olla aikaansa edellä, vuodesta 2012 on jo ihan mainittavan pitkä aika.

klaus K sirkkabrunssi

Vuonna 2018 sirkkoja ei tosiaan tarvitse enää eläinkaupoista kotikeittiöihin ostaa. Nyt niiden mukaan on jo nimetty meidän lemppariravintolan brunssikin. Kyllä, Klaus K -ravintola tarjoaa huhtikuun kahden viimeisen viikonlopun aikana lauantaisin sekä sunnuntaisin sirkkabrunssia. Mehän änkesimme sinne totta kai heti sirkkabrunssin ensimmäisenä päivänä! Toimme väkisin mukanamme myös pienen ihmeen kummit. Niin ja oli mukana tietenkin reipas taaperommekin.

klaus K sirkkabrunssi

Sirkkabrunssin menua (kurkkaa menu täältä) kävimme etukäteen tarkasti läpi. Tiedossa oli, ettei sirkkoja ole tungettu ihan jokaiseen ruokaan, vaan muutamiin valikoituihin annoksiin.

Hetken listaa selattuamme olimme löytäneet menusta seuraavat sirkka-annokset:

  • heinäsirkkaskagen mallasleivällä
  • Samu Sirkka -parmesaanimunakasta
  • chilillä maustettua kotisirkka-karpalo rocky road

Toivoimme kovasti, että sirkat olisivat annoksissa selkeästi näkyvissä – eivätkä täysin jauhettuna mössönä. Herra Longfield totesi jo ennen brunssia, että varmasti ovat kokonaisina tarjolla/esillä, eihän brunssia muuten olisi mitään järkeä mainostaa sirkkabrunssina.

Ja miten oikeassa herra olikaan! Siellähän ne sirkat olivat aivan selkeästi erotettavissa. Lisäksi pöydissä odotti keittiön tervehdys, joka piti sisällään mausteseoksessa paistettuja sirkkoja (niitä oli PALJON) vihreän dippisoosin kanssa. Nam!

klaus K sirkkabrunssi

Tilasimme alkuun koko porukan kanssa Aperol Spritzit kevään kunniaksi. Eipä ole ennen tullut nautittua tätä kesän ykkösdrinkkiä paistettujen sirkkojen kera!

Pöydässä olevat sirkat maistuivat enimmäkseen mausteille, dippikastike oli herkullista, mutta söimme sirkkoja enemmän ilman dippiä, jotta niiden mausta ja rakenteesta sai enemmän irti. Varmaan jokainen arvaakin, etteivät sirkat sellaisenaan juuri miltään maistu – niihin saadaan makua ihan samoin kuin muihinkin hieman perinteisiin ruoka-aineksiin: mausteiden, lisukkeiden sekä dippien/kastikkeiden avulla.

Muutamien sirkkamaistiaisten jälkeen päätimme rynnätä brunssipöydän herkkujen pariin. Tarjolla oli jälleen tuttuun tapaan taattua Klaus K:n laatua. Leikkeleet, kalat, leivät, hedelmät, myslit, nakit, munakokkelit sekä salaatit olivat juuri niin hyviä kuin jokaisella edelliselläkin kerralla kun olemme ravintolan tuoleihin istahtaneet. Ei tarvinnut pettyä, tälläkään kertaa.

klaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssi

Alkupalapöydistä löytyi kahta sirkkaruokaa. Heinäsirkkaskagen mallasleivällä maistui varsin hyvältä. Skagen-mössö oli niin tuhtia, ettei siellä viliseviä kokonaisia sirkkoja juuri suussa edes huomannut. Samu Sirkka -parmesaanimunakas maistui parhaiten pienelle ihmeelle. Hän veteli sitä varmaan kolme tai neljä palaa! Munakkaassa maistui eniten parmesaani, mutta siinä kyllä pääsi jo totisesti sirkkojen makuun. Sirkat oli aseteltu munakkaan päälle, ja pakko se on sanoa, etteivät munakaspalat näyttäneet ensikertalaisen silmiin kovin houkuttelevilta. Ehkä se on sirkkojen väri, sellainen aneeminen maantienharmaa ei herätä suuremmin mielenkiintoa. Pienen ihmeen kummitäti tunnusti pöydässä, että valitsi munakkaasta sellaisia paloja, joissa oli vähiten sirkkoja. Itseltäni jäi yksi kulmapala syömättä, siinä oli tosi iso sirkka ihan siipineen ja jalkoineen päivineen. Se oli liian rohkea pala omaan suuhuni. Seurueemme miespuoliset yksilöt pistelivät sirkkaskagenit ja -munakkaat reippaasti parempiin suihin.

klaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssi

Pääruoaksi valitsimme nieriää sekä tuoremakkaraaa. Annokset olivat sopivan kokoiset, yhtään enempää ei olisi mahtunut herkullisten alkuruokien jälkeen mahaan. Tässä on pienen ihmeen syntymän jälkeen käyty selkeästi liian vähän brunsseilla, koska meinasi lapanen lähteä käsistä alkuruokien kanssa! Mutta minkäs teet, ne ovat tällä brunssilla vain niin törkeän hyviä ja laadukkaita.

klaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssi

Jälkiruokapöytä oli aivan pöytämme vieressä, ja siellä ne kakut, keksit, sirkkasuklaat sekä pannacotta huuteli nimiämme koko brunssin ajan. Chilillä maustettu kotisirkka-karpalo rocky road maistui oikein pätevältä. Suklaafani tykkäsi isosti! Rocky roadista sirkkoja piti hieman silmäillä, ennen kuin niiden päät, jalat sekä siivet osuivat silmiin. Sirkkasuklaan lisäksi omia suosikkejani olivat ehdottomasti hieman tahmeat croissantit sekä piimäpannacotta, voi nam miten herkullista se oli.

klaus K sirkkabrunssiklaus K sirkkabrunssi

Jälkiruokiin mennessä pieni ihme alkoi olla jo sitä mieltä, että pitäisi päästä jaloittelemaan, joten söimme jälkkärit kahdessa osassa. Toinen köpötteli ympäri ravintolaa taaperon kanssa, samalla kun toinen hörppi kahvin ja kiskoi makeat herkut suuhunsa. Sitten läpsystä vaihto. Todella hienosti pieni ihme kyllä jaksoi pitkän brunssin ajan syöttötuolissa istua! Mutta mikäs siinä oli istuessa kun eteen kannettiin jatkuvasti hyvää ruokaa (erityisesti se sirkkamunakas). Pieni ihme on selvästi tullut vanhempiinsa koska veteli niin tyytyväisenä Klaus K:n tarjottavia naamariinsa.

Sirkkabrunssi oli tosi kiva ja uusi kokemus. Ja uusia ruokakokemuksia on aina mukava nauttia! Pienen ihmeen kummit laskeskelivat pöydässä, että ovat tainneet meidän kanssa istua Klaus K:n brunssilla jo viitisen kertaa tässä vuosien saatossa. Aika hyvin! Mehän ollaan oltu täällä toistakymmentä kertaa, ja varmasti menemme taas uudestaan.

klaus K sirkkabrunssi

Alkoiko sirkkabrunssi kiinnostaa? Nyt olisi ihan tuhannen taalan mahdollisuus päästä testaamaan Klaus K:n sirkkabrunssi! Sitä tarjoillaan vielä ensi viikon lauantaina sekä sunnuntaina (28.- 29.4.2018) kello 12-15. Ostin teille (omilla rahoillani) lahjakortin Klaus K:n brunssille, ja se arvotaan tämän postauksen kommentoijien kesken. Haluisin kuulla, onko teillä sirkkaruokakokemuksia, ja jos on niin minkälaisia. Jos ei ole, niin kerro ihmeessä aikoisitko rohkeasti niitä Klaus K:n brunssilla viikonloppuna maistaa. Kommentointiaikaa on vain tiistaihin 24.4.2018 asti! Lahjakortti ehtii näin vielä viikonlopuksi voittajalle perille. Eikä hätää, jos sirkkabrunssi ei kiinnosta, voi brunssilahjakortin käyttää Klaus K:ssa 30.10.2018 asti.

Kurkkaa vielä meidän kaikki brunssiarvostelut alla olevan linkin takaa, niitä on siellä varmaan sata, ehkä vähän ylikin.

Brunssiarvostelut

klaus k

Yhteistyössä Klaus K

Kolmen aineksen mämmimutakakku

Pääsiäinen sekä ihanasti lämmittävä aurinko ovat vihdoin täällä! Kevät on varmasti jo aivan nurkan takana, vaikka mystiset lumimyräkät ovat yrittäneet masentaa kevättä odottavia kansalaisia tällä viikolla.

mämmimutakakku

Yritimme muistella aamulla herra Longfieldin kanssa viime pääsiäistä, mutta emme ihan aidosti muista siitä mitään. Emme mitään. Tuolloin pieni ihme oli noin 3 viikkoa vanha ja tuoreet vanhemmat olivat päästään aivan sekaisin kaiken uuden ja ihmeellisen edessä. Emme siis yhtään tiedä olimmeko viime pääsiäisenä sukulaisilla kylässä, söimmekö mämmiä, rötkötimme koko perheen voimin sohvalla, paistoiko aurinko vai oliko maassa yli metri lunta.

mämmimutakakku

Vuoden 2018 pääsiäinen muistetaan toivottavasti vielä ensi vuonnakin. Tänä vuonna pieni ihme on saavuttanut maagisen yhden vuoden rajapyykin, olemme menossa vanhemmilleni syömään, katsomaan Sampo Nukketeatteriin pienen ihmeen kummivanhempien kanssa MIAU!-pääsiäisesitystä, syömään kreikkalaiseen El Greco –ravintolaan, moikkaamaan karvaisia otuksia sekä pääsiäisnoitia Rehndahlin pääsiäisriehaan sekä olemaan rennosti kotona. Blogia toivon ehtiväni kirjoittaa tosissaan, olen ollut töiden jälkeen iltaisin niin väsynyt, että olen mennyt pienen ihmeen kanssa samoihin aikoihin nukkumaan, jotta jaksan tohottaa päivät töissä ja riehua illat pikkuisen taaperon kanssa.

Pitkäperjantaina suuntaamme vanhempieni luokse syömään ja noutamaan papan syntymäpäivälahjaa, joka ei ehtinyt edellisen viikonlopun synttäreille.

mämmimutakakkumämmimutakakku

Leivoin vanhemmilleni valtavan yksinkertaisen kolmen aineksen mämmimutakakun, jonka reseptiin törmäsin uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä. Simppelit ja nopeat leivonnaiset ovat kovin kova juttu meillä nykyään, joten jos kakun voi tehdä kolmesta aineksesta, se on just meitä varten!

mämmimutakakku

Kolmen aineksen mämmimutakakku

  • 100 g tummaa suklaata
  • 0,5 rasiaa (à 700 g) mämmiä
  • 5 kpl luomu kananmunaa

Koristeluun esim. suklaamunia ja tomusokeria.

1. Säädä uuni 175 asteeseen.

2. Voitele irtopohjavuoan (halk. 20 cm) pohja ja reunat kevyesti voilla. Korppujauhota vuoan pohja ja reunat.

3. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, välillä sekoitellen. Sekoita mämmi suklaasulaan.

4. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset mämmi-suklaaseokseen.

5. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Nostele vaahto hellästi käännellen mämmiseokseen.

6. Levitä kakkutaikina vuokaan ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia (meillä meni 40 minuuttia). Anna jäähtyä ennen koristelua.

7. Tarjoa kakun kanssa vaniljajäätelöä tai -kastiketta.

mämmimutakakku

Ravintola Wanha Mylly, Helsinki

Moravia, Herra Longfield täällä.

Minä pääsin eräs arki-ilta karkaamaan raskasta kotiäidin arkea helsinkiläiseen Wanha Mylly -ravintolaan, jossa järjestettiin riistaviinien ja siinä sivussa myös parin riista-annoksen koemaistelutilaisuus. Ah, kyllä se teki hyvää heittää puklurätit ja vauvanruokaan kiinni kivettyneet lusikat seinään ja lähteä tukka auki vähän humputtelemaan ja jättää uraohjus-Huli vuorostaan katsomaan pienen lapsemme perään!

Ravintola Wanha Myllykuva lainattu: www.vanhamylly.fi

Wanha Mylly on siitä hauska paikka, että siitä täytyy olla jo jotain 15 vuotta kun saimme Hulin veljen vaimolta vahvan suosituksen mennä sinne syömään maailman parhaat pippuripihvit. Olimme olleet lapsenvahteina heidän esikoispojalleen, ja he olivat Wanhassa Myllyssä käyneet nuo pihvit vetäisemässä jonkun vuosipäivän tai vastaavan merkeissä ja kotiin palattuaan vuolaasti paikkaa ja pihvejä suosittelivat. Tuo vahtimamme esikoispoika on kohta täysi-ikäinen, ja veljelläkin on nykyään eri vaimo jo, mutta niin vain emme ole tähän päivään asti koskaan saaneet aikaiseksi mennä niitä superpippuripihvejä maistamaan. Nyt sentään minä pääsin paikkaa katsastamaan, ja siellä ruokalistallahan se pippuripihvi yhä oli, yhdessä lankkupihvin ja paistetun maksan kaverina paikan klassikkoannoksien joukossa.

Ravintola Wanha MyllyRavintola Wanha Myllykuva lainattu: www.vanhamylly.fi

Wanha Mylly on Herttoniemen kartanon mailla sijaitseva ravintola, jota on vuodesta 2001 asti ohjannut yksi ja sama perhe; nyt siellä on juuri sukupolven vaihdos menossa, mutta meidän maistajaisiltaamme oli vielä tullut nykyisen omistajan vanhemmat eli se 2001 vuodesta asti paikkaa luotsannut pariskunta isännöimään ja emännöimään. Ravintola on tunnettu etenkin kesäajan upeista maisemistaan kartanon mailla sijaitsevien puistojen ja läheisen sorsalammen takia, mutta on myös tavallaan hieman kärsinyt tästä maineesta koska ilmeisen moni – myös minä – on jotenkin mieltänyt että Wanha Mylly olisi vain kesäisin auki, vaikka paikka on todellisuudessa ihan ympärivuotisessa käytössä.

Ravintola sijaitsee vanhassa pehtoorintuvassa, jossa sijaitsi jo lähes sata vuotta sitten kahvitupa, ja joka sai ylennyksen ravintolaksi vuonna 1971. Ravintola on kerännyt mainetta eritoten pihviravintolana, kuten klassikkoannoksistakin voi päätellä, mutta yksi ravintolan suosituimmista annoksista on silti myös päivän kala. Ja kuten illan aikana kävi ilmi, ravintolassa on ilmeisen erinomainen viinitarjonta kiitos asiaan varsin vahvasti vihkiytyneen omistajapariskunnan. Viiniasiantuntijamme tiesi kertoa, että ravintolasta saa tiettyjä huippuviinejä maailman mittakaavassa todella edulliseen hintaan, sillä isossa maailmassa joistain ravintolassa tarjolla olevista viineistä voi joutua maksamaan nelinumeroisia summia – näihin verrattuna Wanhasta Myllystä noita samoja viinejä saa jopa naurettavan halvalla, kiitos pariskunnan, joka on vuosikymmenien ajan pulloja kellariin keräillyt pieteetillä ja hartaasti, ja joista sitten osa on yhtäkkiä lävähtänyt kaikkien viiniveijojen listoissa ihan sinne kärkisijoille asti.

Ravintola Wanha Mylly

Kuuluisien pihviannosten ja päivän kalojen sijaan me söimme viihtyisän kodikkaassa ravintolasalissa riistaa. Riistakin varmaan herättää sanana tiettyjä mielikuvia, vaikka sehän itse asiassa pitää sisällään aika hemmetin monenlaista lihaa – kaikenlaiset vipeltäjät hirvistä ja peuroista jäniksiin ja lintuihin tuupataan kaikki saman riista-nimikkeen alle. Meidän eteemme kiikutettiin alku- ja pääruoaksi hirveä, ja niiden seurana meillä olisi alkutietojen mukaan pitänyt olla neljää erilaista viiniä, mutta jokin oli valitettavasti mennyt vikaan ja viinejä olikin harmillisesti kuutta erilaista. Hammasta purren kestimme tämän kohtalon julman oikun.

Ravintola Wanha Mylly

Oli todella jännä kokemus maistella viinejä ensin ihan sellaisenaan, ja sitten taas uudestaan ensin pöytään tuodun karpalokastikkeen kanssa tarjoillun hirvifileen ja lopuksi vielä fileeseen verrattuna hyvin erilaisen, tomaattisen ja yrttisen hirvi osso bucco –annoksen kanssa. Ne viinit, jotka olivat sellaisenaan olleet hyviä, eivät hirvifileen kanssa enää ollutkaan niitä parhaita, vaan sieltä nousi joku yksin vähän vaisuksi jäänyt viini selkeästi muita parempana esiin. Ja sitten kun taas syötiin sitä tomaattista osso buccoa, mielipide parhaasta viinistä vaihtui jälleen. Minä olen viininjuonnissa vielä sen verran noviisitasolla että taisi olla ensi kerta kun näin selkeästi itse koin miten paljon ruoka ja viini toisiinsa vaikuttavat. No, nyt olikin kyllä sen verran kovat kanuunat tarjoilemassa helmiä sioille että kunnia kyllä kuuluu sinne, eikä minun yhtäkkisesti kehittyneille makunystyröilleni. Kuten todettua, Wanhan Myllyn pariskunta nimittäin harrastaa viinejä suurella vimmalla ja kokemuksella, ja heillä on jopa oma pieni (pieni ja pieni, oliko se nyt vajaa 3 hehtaaria ja vuosituotto semmonen liki 10000 pulloa) viinitilansa Tsekkien Määrin alueella.

Ravintola Wanha MyllyRavintola Wanha Mylly

Valitettavasti meille ei ollut nyt tarjolla Wanhan Myllyn omista viineistä kumpaakaan – valkoviini Cuvee Bambi ja punaviini Cuvee Muflon – mutta melko tujakkaa ja mainiota kamaa saimme silti laseihimme. Itse tykkäsin pelkkiä viinejä maistellessamme eniten sellaisesta mönjästä kuin Ville Di Antane Valpolicella Ripasso Doc Villa Ca’Vendri – ja nimitystä mönjä käytti myös meille viineistä kertonut asiantuntija, tosin hän kertoi että Ripasso-viinien valmistuksessa käytetään Amarone-viinien valmistuksessa ylijääneet pohjamönjät, joissa on valtavasti makua, mutta minä unohdin kaiken muun kuin sanan mönjä ja mönjäviiniksi tämä juoma sitten tampion suussa kääntyi. Mutta sitten kun saimme eteemme aivan tajuttoman herkullisen hirvifileen, sen kanssa parhaiten omasta mielestäni sopi AOC Chateauneuf-du-Pape nimellä kulkeva tavara, joka on kuulemma ollut Alkon valikoimissa iät ja ajat sellaisena vähän parempana punaviininä. Viinihirmut tiesivät kertoa, että syy tähän on se että tämä viini on aikoinaan ollut Venäjän ylimystön suosiossa, ja sieltä sen maine on sitten Suomen maaorjienkin pariin aikojen saatossa kulkeutunut. Tämä viini oli kyllä ollut sellaisenaankin ihan hyvää, ja asiantuntijaraatimme mielestä sekä tämä että se mönjäviini sopivat hirvifileen kanssa parhaiten, ja molemmat saivat kyllä ihan hyvät arvosanat sellaisenaan juotuinakin. Mutta kun siirryimme tomaattisen osso buccon kimppuun, olikin nämä suosikkiviinit aika kökön oloisia, ja parhaiksi viineiksi nousi 2004 vuodelta kotoisin ollut Cornas Renaissance – joka oli viiniasiantuntijan listalle pakottama vaihtoehto ja sellaisenaankin hyvä viini – mutta melkeinpä senkin edelle kiiri yksinään ja hirvifileen kanssa juotuna muihin tarjottaviin verrattuna melko öklö Augusta Barbera D’Asti DOCG Superiore Nizza (vuodelta 2012). Kuten jo tuolla jossain sanoin niin itselleni oli ihan ajukopan avaava kokemus huomata tällaisella hauskalla makutestillä miten suuri vaikutus viinillä ja sen kanssa tarjottavalla ruoalla toisiinsa on.

Ravintola Wanha MyllyRavintola Wanha Mylly

Jälkkäriksi saimme vielä todella raikkaan ja maukkaan tyrnivanukkaan marinoitujen lakkojen kanssa – sen kanssa punaviinit ei oikein iskeneet enää – ja sitten olikin aika lähteä takaisin kohti kotiäidin arkea, vaippoja ja uusia hampaita ja vauvanruokien maistelua joita ei varmaan millään superviinilläkään saa mielekkääksi.

Wanhasta Myllystä jäi oikein hyvä kuva – niin miljöön, tarjottujen herkkujen kuin eritoten tilaisuuttamme isännöivien ja emännöivien mahtavan pariskunnan takia – ja sinne on nyt aikuisten oikeasti vaan mentävä Hulin ja pienen ihmeen kanssa kesällä kokeilemaan se pippuripihvikin ja katsastamaan ne paljon kehutut kartanomaisemat. Ravintola, kartano ja kaikki puistot ja lammet sijaitsevat näppärästi keskellä Helsinkiä hyvien kulkuyhteyksien päässä eikä missään kahden tunnin automatkan päässä. Ja vaikka paikasta saakin maailmankuuluja viinejä, ei se silti todellakaan ole mikään pelottava viinihifistelijöiden kappeli jossa katsotaan kieroon jos ei asiakas osaa pitää lasista oikein kiinni tai lausuu väärin ranskankielisiä sanoja. Päinvastoin, paikka oikein huokui sellaista rauhallista ja kodikasta meininkiä, ja jopa minun kaltaistani törppöä kohdeltiin siellä ihan ihmisenä ihmisten joukossa. Todella iso suositus, ja älkää nyt hyvät ihmiset venatko tänne menemistä 15 vuotta, kuten jotkut pölvästit ovat tehneet.

Ravintola Wanha Myllykuva lainattu: www.vanhamylly.fi

Korealainen kassler – maukasta pataruokaa iisisti

Herra Longfield häärää tällä hetkellä kotona pienen ihmeen kanssa. Tehtiin vanhempainvapaan loputtua läpsystä vaihto, ja niin mies jäi 10,5 kuukautta vanhan vauvan kanssa hoitovapaalle minun suunnatessa takaisin töihin alle vuoden tauon jälkeen. Herra Longfield kirjoitteli blogiin fiiliksiä juuri ennen hoitovapaansa alkamista, mutta taisi jättää tuossa postauksessa kertomatta hänen kolmesta päämäärästään hoitovapaan aikana.

korealainen kassler

Ensimmäiseksi herra haluisi tehdä kotona pullaa, koska kaikki kotiäidit kuulemma tuoksuvat (minua lukuunottamatta) tuoreelta pullalta. Toiseksi hän halusi kokata ison määrän makaronilaatikkoa, koska makaronilaatikkoa kuuluu kuulemma tehdä ja syödä lapsiperheissä. Kolmanneksi herra halusi tehdä pitkään haudutettua pataruokaa, joka valmistuu kuin itsestään uunin hellässä syleilyssä.

korealainen kassler

Pullat sekä pataruoka on tehty ja hoitovapaata on vielä puolet jäljellä! Tämä lupaa hyvää.

Pataruoaksi herra valitsi Yhteishyvä-lehdestä löytämänsä korealaisen kasslerin reseptin. Tämä pataruoka on ollut meistä niin hyvää, että herra on kokannut sitä jo kahdesti. Viimeksi hän teki sitä tupla-annoksen, jotta ruoasta riittäisi edes muutamaksi päiväksi kunnon annokset koko porukalle. Myös pieni ihme tykkää tästä pataruoasta hurjasti, eikä Horatiolle lennä lattialle juurikaan meheviä ja mureita lihanpaloja, ainoastaan riisiä, joista nirso koiramme yrittää saada kaiken mehevän liemen maun irti.

korealainen kassler

Korealainen kassler

4 annosta

  • 800 g porsaan kassleria
  • 2 kpl sipuli
  • 6 kpl valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 – 2 rkl voimakasta chilikastiketta
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl silputtua inkivääriä
  • 2 rkl fariinisokeria
  • ½ tl mustapippuria
  • 2 dl vettä tai mietoa lihalientä

1. Leikkaa liha isoiksi kuutioiksi, sipulit lohkoiksi ja valkosipulinkynnet viipaleiksi. Pane ainekset uunivuokaan.

2. Lisää tomaattisose, chilikastike, soijakastike, mausteet ja sen verran vettä, että lihapalat miltei peittyvät. Sekoita.

3. Kypsennä lihaa ensin 200-asteisessa uunissa ilman kantta 30 minuuttia. Laske lämpö 160 asteeseen, peitä kannella ja anna kypsyä 3 tuntia tai kunnes liha on aivan pehmeää. Tarjoa riisin ja vokattujen porkkanasuikaleiden (tai wokki-kasvisten) kanssa.

korealainen kassler

Rieskarullat, savulohiset sekä poroiset

Pienen ihmeen ensimmäiset synttärit tekevät kovasti tuloaan, ja juhlajärkkäilyjä ollaan pohdittu viime aikoina aika paljon. Mitään megabileitä meille ei ole tulossa, juhliin on kutsuttu kummit, isovanhemmat sekä sisarukset. Pientä ohjelmanumeroa olisi luvassa, mutta muuten juhlien pääteemana ovat herkuttelu sekä rento yhdessäolo.

rieskarullat

Olemme käyneet viime elo-syyskuusta lähtien pienen ihmeen kanssa värikylvyssä, ja se on noussut vauvauinnin lisäksi ihan lemppariharrastuksiimme. Jokunen viikko sitten kokoonnuimme värikylpyporukan kanssa kirjastoon, jonne värikylvyn vetäjä oli koonnut näyttelyn vauvojen värikylvystä. Näyttely piti sisällään viime syksyn teosten lisäksi infoa sekä valokuvia siitä mitä kaikkea vauvojen värikylvyssä tehdään sekä touhutaan.

rieskarullat

Pienen ihmeenkin työ pääsi mukaan näyttelyyn. Työ oli mustavalkoinen taideteos ja se oli lasivitriinissä. Meillä on kotona seinällä pienen ihmeen ensimmäinen värikylpyteos oikein raameissa, ja se on saanut osakseen ihastusta. Kävi tuuri, että värikylvyn ensimmäisellä kerralla käytetyt värit passasivat meidän kodin värimaailmaan just eikä melkein. Näyttelyssä esillä ollut mustavalkoinen työ ei esimerkiksi sopisi vihreän Vihervaaran seinille mitenkään.

Tein näyttelyyn pientä suolaista purtavaa. Ajattelin testata muutamaa eri rieskarullaa pienen ihmeen syntymäpäiviä varten – tietäisin sitten ovatko ne sen verran hyviä, että samoja kannattaa väsätä myös omiin juhliin.

Kyllä kannattaa! Savulohi- sekä porotäytteisiä rieskarullia maistellaan hyvin todennäköisesti myös pienen ihmeen synttäreillä maaliskuun lopussa. Menua pitää vielä hieman hioa, joten ihan varmasti en uskalla sanoa, että rullat juhlapöytään päätyvät. Makunsa puolesta niiden pitäisi ehdottomasti päästä mukaan, mutta kun kaikkea muutakin olisi jo tyrkyllä!

rieskarullat

Päätyivät nämä suolaiset suupalat juhlapöytään tai ei, oli hyvä, että testasin ne ennakkoon. Opin nimittäin muutaman jutun, jotka kannattaa ottaa huomioon. Ensinnäkin tuorejuuston määrässä ei kannata hintsailla, sitä saa olla reilusti jotta rullat eivät jää kuivahkoiksi. Toiseksi rieskarullat kannattaa tehdä valmiiksi juuri ennen tarjoilua, rieskan pinta kun alkaa kuivua yllättävän nopeasti rullaamisen jälkeen.

Rieskarullien ohje on napattu Kinuskikissan-blogista.

Pororieskarullat

noin 25 kappaletta

  • Fazerin rullarieskaa (3 rieskaa)
  • 1 pkt chili-paprikatuorejuustoa
  • 1 pkt poron kylmäsavupaistia (ohuen ohut)

1. Levitä koko rieskan pinnalle reilusti tuorejuustoa. Laita päälle porosiivuja, jättäen noin 2 cm levyinen suikale pitkästä yläreunasta ilman leikkeleitä. Rullaus onnistuu näin paremmin, rullasta saa napakamman sekä se ”sulkeutuu” paremmin.

2. Kääri tiukalle rullalle. Leikkaa rullat sopiviksi annospaloiksi (noin 1,5 cm). Tarjoile heti.

rieskarullat

Lohirieskarullat

noin 20 kappaletta

  • Fazerin rullarieskaa (2 rieskaa)
  • 1 pkt ruohosipulituorejuustoa
  • tuoretta tilliä
  • noin 150 g kylmäsavulohta

1. Levitä rieskan pinnalle reilusti tuorejuustoa. Silppua tuorejuuston päälle tilliä ja lado sen jälkeen lohisiivut tillin päälle. Jätä noin 2 cm levyinen kaistale pitkästä yläreunasta ilman lohisiivuja. Rullaus onnistuu näin paremmin, rullasta saa napakamman sekä se ”sulkeutuu” paremmin.

2. Kääri rullalle. Leikkaa rullat sopiviksi annospaloiksi (n. 1,5 cm). Tarjoile heti.

rieskarullat

Äidin lihapiirakka uunissa

En nyt uskalla edes veikata kuinka kauan sitten uunipeltilihapiirakat olivat tosi in. Niitä putkahteli monessa blogissa tuolloin vastaan, ja muistan miettineeni, että meidän kotona vastaavaa popsittiin kun olin ihan pieni tyttö. Tuolloin buumin aikaan lihapiirakka jäi kuitenkin tekemättä, vaikka se to do -listalla olikin.

lihapiirakka uunissa

Meidän kotona äiti ei tehnyt lihapiirakkaa uuninpellille, vaan uunivuokaan. Päälle laitettiin yleensä jokin koriste ylijäämätaikinasta – kerran se oli isäni nimi kun piirakkaa syötiin hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Meillä ei olla koskaan kiskottu mitään hienoja ruokia viinien kera vanhempien synttärien aikaan, pöytään on nostettu ihan tavallista kotiruokaa ja ruokajuomana on ollut maito.

rylee + cru

Maitoa olen varmasti juonut tuhansia ja taas tuhansia litroja elämäni aikana. Nythän tässä ollaan pian aika jännän edessä, kun pieni ihme täyttää vuoden ja hänelle pitäisi alkaa jonkinlaista maitoa juottaa – siis muuta kuin (tai ainakin rinnalla jotain muuta kuin) äidinmaitoa. Jos imetys aiheuttaa aikamoisia tunnepuuskia lähes jokaisessa äidissä, niin samoja fiiliksiä on havaittavissa myös taaperoikäisten maidon valinnasta puhuttaessa. Että onko se oikea valinta nyt sitten rasvaton maito, kevyt maito, täysmaito, luomu maito vai kenties kaura- tai soijamaito.

Mekin olemme asiaa jonkin verran miettineet, ja tulleet siihen järkevään ratkaisuun, että pieni ihme alkaa vuoden ikäisenä juoda ihan samaa maitoa kuin me vanhemmatkin. Ruokajuomana pidetään pääsääntöisesti vesi, mutta onhan se vain taivaan tosi, että joidenkin ruokien kanssa on pakko juoda maitoa. Tämmöisiä ruokia ovat esimerkiksi maksalaatikko, letut, suklaa (kaikissa olomuodoissa), pulla, hernekeitto, nakkimössö sekä äidin paksupohjainen jauhelihapitsa. Niin ja tietenkin äidin lihapiirakka.

lihapiirakka uunissa

Tekaisin lihapiirakan herra Longfieldin tädille, jonne kokoonnuimme ison köörin kanssa eräänä viikonloppuna. Pienen ihmeen uusin serkkupoika oli tuohon aikaan Tasty Travelissimo -blogin Martinan masussa, joten meidän poika oli ison lapsikatraan nuorin edustaja. Siellä meidän pieni touhottoja ähisi FMAMin nahkatöppösissä sekä rusetissa. Päälle valikoitui tällä kertaa Rylee + Crun ihastuttava ketturomper, josta tilasin ensin liian pienen koon, mutta koska kuosi oli niin nätti, oli toinenkin tilaus pakko tehdä.

rylee + cru

Kyllä oli taas mukava kaikkia sukulaisia nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Pieni ihmekin oli yllättävän rohkea kyläilijä! Hyvä tästä vielä tulee, tosi hyvä.

Äidin lihapiirakka uunissa

  • 400 g jauhelihaa
  • 2 kpl sipulia hienonnettuna
  • suolaa maun mukaan
  • 1 kpl lihaliemikuutio
  • 1-2 tl paprikaa jauhettuna
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 dl kermaa (tai vettä)
  • 3 dl keitettyä riisiä
  • 2 kpl kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 2 kpl Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina 500 g
  • 1 kpl kananmuna voiteluun

1. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää mukaan hienonnettu sipuli, mausteet, lihaliemi ja neste. Hauduta. Lisää riisit. Anna jäähtyä. Lisää paloitellut kovaksi keitetyt kananmunat.

2. Kauli sulaneesta voitaikinasta pohjaksi isompi levy ja kanneksi pienenpi.

3. Aseta isompi levy laakean, voidellun uunivuoan pohjalle. Pohjapalan reunat saavat tulla uunivuoan reunojen yli, ne nostetaan myöhemmin kannen päälle. Levitä päälle täyte tasaisesti. Nosta kansilevy täytteen päälle. Nosta pohjalevyn reunat kannen päälle ja nipistä ne kauniisti kanteen kiinni. Apuna voi käyttää vettä, joka toimii liiman tapaan.

4. Koristele halutessasi ylijäämätaikinalla. Minä tein suurella karhupiparkakkumuotilla voitaikinasta lihapiirakan päälle karhukuvion. Voitele lihapiirakka kananmunalla ja pistele sen jälkeen haarukalla ilmareikiä sinne tänne.

5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Lihapiirakka on valmis kun se on pinnalta kauniin rusehtava.

lihapiirakka uunissa

Kurkkaa vielä lopuksi postaus Lappeenrannan perinneherkuista – Vetystä ja Atomista. Eli paikallisista lihiksistä.

Galicialaisia merenherkkuja Area Da Cruzin rannalla

Kerroin teille viime postauksessa pienen ihmeen ensimmäisestä kosketuksesta rantaelämään. Pääsimme tuolloin nauttimaan elokuisen iltapäivän ja illan auringosta O Groven -kaupungissa sijaitsevalla Area da Cruzin rannalla kauniin vehreässä Galiciassa, Espanjan luoteisosassa.

Rantahetken jälkeen suuntasimme herra Longfieldin työkaverin, paikallisen Pablon, perässä rannalla sijaitsevaan ravintolaan, jossa pääsimme maistelemaan Pablon opastuksella paikallisia merenherkkuja, joista osa oli nostettu aivan kyseisen rannan tuntumasta.

area da cruz_galicia_seafood

Galiciasta on sanottu saavan espanjan parasta ruokaa, sen vehreyden sekä suhteellisen suurien sademäärien vuoksi. Siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kyllähän melkein 1500 kilometrin rantaviiva antaa ainakin odottaa kohtuullisen herkullisia sekä tuoreita merenantamia. Merenherkut näyttelevät Galiciassa odotetusti suuren suurta osaa paikallisten ruokavaliossa.

Pablo kehotti meitä tilaamaan rantaravintolan listalta tiettyjä paikallisia herkkuja ja tottahan toki me häntä tottelimme. Siinä me sitten pian popsimme sisuksiimme tuoreita mereneläviä sekä padron pepperseitä. Kyllä vähän harmitti pienen ihmeen osalta, hän oli reissun aikaan vielä niin pieni, ettei hänelle voinut paikallisia herkkuja antaa edes maistettavaksi.

Pulpo a feira_vigoarea da cruz_galicia_seafood

Padron Peppers

Padron peppersit olivat hauskoja suupaloja. Ne ovat suhtellisen pieniä vihreitä paprikoita, joita kasvatetaan perinteisesti Padronin alueella Galiciassa. Paprikoiden syömisessä on eräs jännittävä puoli – hieman alle 10 prosenttia paprikoista on ihan tosissaan tulisia muiden ollessa täysin iisejä suupaloja. Espanjalaisilla on sanonta Unos Pican Otros No, joka viittaa juuri paprikoiden tulisuuteen: Toiset ovat tulisia, toiset eivät.

Meille kävi onneksi niin hyvä tuuri, että saimme herra Longfieldin kanssa puraista kumpainenkin tulista paprikaa, ja olihan se totisesti yllättävää – varsinkin kun Pablo kertoi meille tästä (ihan suunnitellusti) vasta sen jälkeen kun aloimme ihmetellä miksi suussa alkoi yllättäen polttaa hurjasti.

Paikalliset syövät näitä söpöjä pieniä paprikoita tapaksina, valmistaen ne simppelisti oliiviöljyssä paistamalla sekä suolaa päälle viskelemällä. Linkin takaa löytyy resepti, jos satutte jostain tuoreita padronin paprikoita löytämään.

area da cruz_galicia_seafood

Sinisimpukat

Sinisimpukat sekä niiden kasvatus on paikallisen talouden tukipilari Vigon alueella ja sen lähettyvillä. Herra Longfield kertoi minulle jo ensimmäisten Vigoon kohdistuvien työmatkojensa jälkeen, että rantojen läheisyydessä möllötti satoja ja taas satoja lauttoja, joiden tarkoitusta herra ihmetteli muutaman päivän ennen kuin kysyi asiasta työpaikalla.

Kävi ilmi, että näiden kelluvien lauttojen alla kasvatetaan luonnollisessa ympäristössä pääasiallisesti sinisimpukoita. Toki muistettiin myös mainita, että Galiciassa kasvatetut sinisimpukat ovat maailman parhaimpia, me emme ota siihenkään asiaan sen enempää kantaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy harmaita/vaalean ruskeita neliötä iso liuta vastarannalla, ne ovat juuri niitä simpukkalauttoja. Harmi kun emme parempia kuvia tajunneet lautoista ottaa!

kuva lainattu Terveisiä Espanjasta -blogista

Sinisimpukat eivät ole varmaan monelle kovin uusi tuttavuus, saahan niitä ihan koti-Suomestakin vaikka minkä ravintolan listoilta. Galician alueella sinisimpukoita syödään tuttuun tapaan höyrytettyinä tuoreiden sitruunalohkojen kera. Sinisimpukoita voi syödä myös raakoina osterin tapaan. Meidän nauttimamme simpukat oli höyrytetty ja niiden päälle puristettiin aimo annos sitruunaa.

Pablo osasi kertoa, että syömämme sinisimpukat on nostettu aivan rannan tuntumassa olevilta simpukkalautoilta. Eipä sitä paljon tuoreempia simpukoita voisi edes toivoa pääsevänsä syömään.

No miltä ne sitten maistuivat? Suolaiselta mereltä, ihan niin kuin niiden pitääkin.

 

area da cruz_galicia_seafood

Partaveitsisimpukat (navajas)

Hauskat pitkulaiset simpukat tunnetaan Espanjassa nimellä navajas. Suomalainen käännös on partaveitsisimpukka, joka tulee muotonsa lisäksi myös varsin terävistä simpukankuorien reunoista.

Nämä simpukat asustelevat pystyasennossa merenpohjamudassa ja sukeltajat nappaavat ne yksitellen koreihinsa. Koska simpukat nököttävät mudassa, tulee ne huuhdella varsin hyvin ennen keittämistä, jotta hiekkaa ei päädy ruokalautaselle taikka suuhun asti.

Partaveitsisimpukat voivat kasvaa jopa 23 senttimetrisiksi jötkäleiksi, me herkuttelimme Area Da Cruzin rannalla noin 15-senttisillä simpukoilla, joka lienee yleisin pituus.

Me söimme partaveitsisimpukat keitettyinä sitruunalohkojen kera. Maku oli hyvin simpukkamainen, pitkulainen muoto oli välillä haaste kun emme olleet ihan varmoja pitääkö koko lihaosuus tunkea kerralla suuhun vai paloitella se osiin. Erityisesti herra Longfield piti partaveitsisimpukoista hurjasti. Niiden kaverina ollut leipäkori tyhjeni kokonaan, sillä välillä suuhun piti saada muutakin makua kuin suolaista Atlantin valtamerta.

area da cruz_galicia_seafoodarea da cruz_galicia_seafood

Pulpo a feira

Pablo suositteli meitä maistamaan myös mustekalasta tehtyä pulpo a feiraa, mutta tätä paikallista herkkua olimme maistelleet aiemmin samalla viikolla Vigossa. Herra Longfield oli ihastunut pulpo a feiraan jo ensimmäisellä Vigon työmatkallaan, ja on hän kirjoittanut siitä myös oman postauksen blogiimme, sen voi kurkata seuraavan linkin takaa.

Pulpo a feira oli aivan tautisen hyvää! Mutta niin oli kaikki muutkin tämän postauksen herkut – voi mikä matkakuume täällä riehuu. Olisinkohan minä voinut mitenkään voittaa sitä 90 miljoonan eurojackpottia?!

Pulpo a feira_vigo