Ristiäiset ja brunssi Kaisankodissa 21.5.2017 (ESP)

Viime sunnuntaina juhlimme perheen ja kummien kesken pienen ihmeen ristiäisiä aurinkoisessa säässä viehättävässä hyvinvointikartano Kaisankodissa Bodomjärven pohjoispäässä.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Pohdimme pitkään pitäisimmekö ristiäiset kotona vai jossakin muualla. Tykkään järjestää juhlia kotosalla, mutta jokin ääni pääni sisällä hoki, että nyt voisi olla aika antaa ohjakset toisten käsiin. Aloin tutkia ja tehdä listaa varteenotettavista paikoista jo äitiysloman alussa, kun pieni ihme möllötti vielä vatsani sisällä. Tiedustelin kaiken maailman facebook-ryhmissä vinkkejä tunnelmallisista sekä pienistä juhlatiloista Espoossa. Sain hurjasti hyviä vinkkejä ja sitten alkoi karsiminen. Lopulta päädyimme ottamaan yhteyttä Kaisankotiin. Kaisankodissa näytti olevan varattavissa sopivan pieniä juhla- sekä kokoustiloja ja tärkeimpänä kriteerinä oli se, että Kaisankodissa tarjoillaan sunnuntaisin brunssia. Kyllähän kahden brunssiharrastajan täytyy viedä juhlakansa brunssille!

Kaisankoti brunssi

Olen niin iloinen, että emme alkaneet häsätä kastejuhlaa omin päin vihreässä Vihervaarassa. Pieni ihme on ollut alusta asti päivisin niin kovin itkuinen, ettei juhlien järjestämisestä olisi ihan aidosti tullut mitään. Pieni poika on ollut käytännöllisesti katsoen täysin sylivauvana kaiken hereilläoloaikansa (eli paljon, sillä meillä on nukuttu pääsääntöisesti yhdet 2 tunnin päiväunet ja se on sitten siinä), joten siivoaminen, kaupassa käynti, ruokien valmistaminen, koristeiden yms. väsääminen olisi ollut todella hankalaa toteuttaa. Vihreänä kateudesta olen kuunnellut meidän alueen muiden äitien kertomuksia siitä kuinka heidän samanikäiset vauvansa nukkuvat lähes koko päivän, eivät itke juuri yhtään ja kuinka he nököttävät täysin tyytyväisinä sitterissä taikka leikkimatolla useiden tuntien ajan putkeen. Juu, ei meillä..

Kaisankoti brunssi

Itkuisen alun takia jännitimme herra Longfieldin kanssa kastepäivänä ilmojakin enemmän sitä kuinka itkuinen pieni ihme olisi juhlissa. Kastepäivän aamu ei luvannut hyvää, pikkuinen poika sai kahdet ihan kunnolliset ja rajut itkukohtaukset ennen kuin pääsimme lähtemään, ja tottahan toki autossa piti vielä karjua kolmannet huudot. Huh. Aamun aikana taisin sanoa herralle jokusen kerran, että perutaanko koko bileet ja otetaan kuukauden päästä uudestaan. Yritin ehdottaa, että valehdellaan vieraille, että mulle tuli yöllä oksennustauti. Herra pysyi kovana ja ilmoitti, että poika kastetaan tänään, ihan sama vaikka pieni ihme huutaisi koko juhlien ajan kurkku suorana.

Kaisankoti brunssi

No niin ne juhlat sitten pidettiin. Saavuimme hyvissä ajoin Kaisankodin pihalle ja voi jestas miten kaunista paikan päällä oli! Kevät näytti parastaan, luonto oli silmiinpistävän vihreää ja meille varattu juhlatila oli ihan täydellinen. Yksi iso kauniisti katettu pöytä, ja suuret ikkunat, jotka avautuivat suoraan vihreään puutarhaan samalla kun aurinko porotti taivaalla.

Kaisankoti brunssi

Vieraita alkoi saapua paikalle samalla kun minä imetin pienen ihmeen täyteen maitoa ja sitten vaihdettiin päivän tähdelle juhlavaatteet päälle. Instagramin puolella kastepäivän aamuna jo kerroinkin, että pieni ihme kastettiin herra Longfieldin vaarin kastemekossa. Tässä suvussa kiertäneessä mekossa on kastettu ensimmäisen kerran herra Longfieldin vaari vuonna 1922, ja sen jälkeen mm. appiukko sekä tietenkin myös herra Longfield sisaruksineen. Niin ja liuta muitakin herra Longfieldin sukulaisia.

Kaisankoti brunssikastemekko

Kasteseremonia eteni hyvin. Pieni ihme kitisi vain ihan alkuun jokusen minuutin ennen kuin nukahti isänsä syliin. Mikä helpotus! Sen jälkeen saimme nauttia papin lämpimistä sanoista ja julistaa vihdoin juhlavieraille pienen ihmeen nimen (jonka olin kämmännyt etukäteen paikalla olevista juhlavieraista vain äidilleni).

Olemme nyt sen verran tylsiä tyyppejä, että pidämme pikkuisen miehen täällä blogin puolella jatkossakin pienenä ihmeenä. Toivottavasti se sopii teille?

Kaisankoti brunssi

Kasteseremonian jälkeen menimme ottamaan pihalle muutamia perhepotretteja samalla kun ohjasimme vieraat brunssiherkkujen äärelle.

Kaisankodin kartanoravintolan brunssi on katettuna jokaisena sunnuntaina kello 12-15. Näin kesäaikaan brunssista voi nauttia joko kartanon sisällä taikka pihamaalla, jonne on aseteltu nurmikon päälle terassipöytiä sekä tuoleja. Näin idyllisissä maisemissa emme ole brunssia kovin montaa kertaa saaneet syödä.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Brunssi löytyy kokonaisuudessaan noutopöydästä. Se on runsas ja valikoimassa on pyritty sesonkiherkkuihin. Menu vaihtuu kuukausittain ja sen voi kurkata etukäteen Kaisankodin nettisivuilta. Toukokuussa brunssi piti sisällään osuvasti hyvin keväisiä makuja: parsaa, kevätsipulia, uusia perunoita, savustettua lohta, mummonkurkkuja, nokkos-munakasrullaa (nokkosia kannattaa muuten kerätä pihalta nyt kun ne ovat täysin tuoreita), luonnonjogurttia kartanon omalla granolalla, pariloituja kauden kasviksia, kasvis-kevätkääryleitä, focacciaa sekä tapenadea (jota ainakin minä ja äitini luultiin suklaamousseksi. Äitini tunki suolaista tapenadea croissanttien väliin ja hänen ilmeensä oli hauska tajutessaan, ettei kyseessä ollutkaan makeaa tahnaa), mansikka- ja suklaakakkua, juustoja, hedelmiä sekä mm. raparperi-hunajasmoothieta.

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

Vaikka pieni ihme olikin juhlien pääpisteenä ja vaikka anoppi otti pienen ihmeen hellään syliinsä niin, että me saimme syödä rauhassa (suuret kiitokset siitä ihanalla anopille!), ei rauhassa syömisestä tullut oikein mitään. Oli mukava vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa ja hotkia siinä sivussa ruokaa ripeästi suuhunsa. Niin ja samalla kuunnella milloin pieni ihme saa itkuraivarit, sillä silloin anoppi tulisi mennä pelastamaan. On kyllä tosi harmi, että meillä on ollut pienen ihmeen kanssa karikkoinen ja itkuinen alku. Emme osaa herra Longfieldin kanssa rauhoittua missään kodin ulkopuolella, pelkäämme jatkuvasti, että pieni poika aloittaa kipuitkun, jota ei saa sitten millään loppumaan. Tämä toki tarkoittaa sitä, että kotoa lähtemiselle on asetettu aivan liian suuret muurit. Eikä kotoa lähtemistä autolla helpota yhtään se, että pieni ihme ei viihdy ollenkaan turvakaukalossa, vaan huutaa valehtelematta naama punaisena, hiki hatussa sekä melkein omaan itkuunsa tukehtuen helposti sellaiset 15-30 minuuttia. Yritä siinä sitten ajaa rauhassa määränpäähän keskittyen liikenteeseen ja yrittäen nauttia matkasta. Niin ja arvatkaa kelpaako pikku miehelle tutti..?

Kaisankoti brunssiKaisankoti brunssi

No mutta takaisin siihen brunssiin. Pidin brunssilla ehdottomasti eniten alkuruoista, salaatit, tuore focaccia, savustettu lohi sekä kauden kasvikset maistuivat tälle mammalle enemmän kuin hyvin. Lisäksi tykkäsin hurjasti tuhdista suklaakakusta sekä keittiömestarin juustovalikoimasta croissanttien kera. Nam! Useampi vieras kehui kartanon omaa granolaa sekä luonnonjogurttia, ja näin jälkikäteen minua harmittaa, etten suurena jogurtin ja myslien ystävänä maistanut niitä ollenkaan! Täytyy varmaan piipahtaa brunssilla kesällä vielä toistamiseen heti kun pienen ihmeen itkuisuus saadaan päättymään ja meillä voi alkaa aivan normaali vauva-arki, josta koko perhe nauttii (Horatiota myöten).

Niin ja kun uudemman kerran brunssille menemme, voisin minä jatkaa brunssilta suoraan hemmoteltavaksi! Kaisankodissa voi nimittäin saunoa, pulahtaa uima- taikka porealtaaseen sekä nauttia erilaisista hemmotteluhoidoista. Sain itseasiassa herralta yhdeksi äitienpäivälahjaksi lahjakortin kauneushoitoihin, ehkäpä käytän lahjakortin Kaisankodissa.

Kaisankoti brunssi

Tiesittekö muuten, että Kaisankoti on saanut nimensä presidenttirouva Kaisa Kallion mukaan? Kaisa Kallio halusi perustaa lepokodin naisille, jotka ”elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa”. Kuulostaa siltä, että minäkin sovin tähän kategoriaan tällä hetkellä oikein hyvin, heh! Naisten lepokoti perustettiin alunperin vuonna 1950 Kauniaisiin, kunnes vuonna 1958 se siirtyi nykyiselle paikalle Bodomjärven pohjoispäähän vanhan Bäckbyn kartanon tiloihin. Nykyisin Kaisankotiin ovat tervetulleita niin naiset kuin miehetkin. Paikalle voi tulla nauttimaan kauniista luonnosta, syömään hyvin taikka mennä keräämään voimia hemmotteluhoitojen parissa.

Lisäksi Kaisankodissa voi viettää oikein viehättävät sekä lämminhenkiset ristiäiset! ♥

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut Hän ei muuta tehnytkään..

kaisankoti espoo

Yhteistyössä Kaisankoti

 

Ravintola Holiday 27.4.2017, Helsinki

Kuljin viime kesänä ainakin pari kertaa Sipuli-ravintolan ohi ihaillen sen vieressä olevaa Holiday-kylttiä ja nättejä ulkovaloja. Kuvittelin, että kyseessä on jokin biletila, jota voi vuokrata itselleen ja järjestää siellä juhlat. Toisella ohikulkumatkalla aloin hieman ihmetellä, että onpas hassua kun jo toinen bileporukka on koristellut juhlatilan terassin täysin samoilla kylteillä ja valoilla kuin se porukka, joka juhli paikassa kun edellisen kerran paikan ohi kuljin.

holiday helsinki

Vasta pitkän ajan jälkeen sain kuulla, ettei kyseessä ole mikään varattavissa oleva juhlatila, vaan ravintola, jonka nimi on Holiday. Ajattelin heti, että ravintola jonka terassi on niin kivasti laitettu, pitää ehdottomasti käydä testaamassa. Viime kesä kuitenkin loppui ennen kuin pääsin kurkistamaan Holidayn sisään, joten ravintolan testaus piti jättää tällä kesälle.

Tämän vuoden kesää (saati edes kevättä) ei olla saatu vielä kunnolla käyntiin, mutta minäpäs astelin jo Holiday-ravintolaan syömään eräänä aurinkoisena päivänä työkaverien kanssa. Hyvin ihastuttava työkaveri (ja ystävä myös) otti ja lähti uusiin työhaasteisiin, joten hänelle järjestettiin läksiäiset. Läksiäisten viettopaikaksi työkaverit olivat valinneet Holidayn ja sehän passasi mulle enemmän kuin hyvin.

holiday helsinki

Pumppasin herra Longfieldille kasan maitoa, kävin pitkässä suihkussa jynssäten jokaisen kuivuneen maito- ja puklutahran ihosta sekä hiuksista pois, meikkasin ja valitsin vaatekaapista mekon, jossa EI VOI imettää (arjen luksusta nykyään) ja sitten olin valmis lähtemään!

Karautin paikalle autolla, sillä kotiin olisi lähdettävä heti jos herra Longfield soittaisi ja sanoisi, että maito alkaa loppua. Lisäksi ilman pumppua en voisi olla poissa kotoa kuin sellaisen neljä tuntia ennen kuin tissit räjähtäisivät.

Ihan ensiksi on pakko sanoa, että oli varsin mahtavaa nähdä työkavereita! Jollain sairaalla tavalla mulla on tosi ikävä töihin.. Ekana päivänä kun herra lähti isyyslomien jälkeen töihin, olin täysin valmis vaihtamaan hänen kanssaan paikkoja. Uusi yksinäinen päiväarki jännitti kovasti, jonka lisäksi yksinolo ei kovasti huutavan vauvan kanssa tuntunut alkuun lainkaan miellyttävältä. Mutta ihanan joustavasti on herra saanut työnsä aloitettua, aamulla hänellä ei useimmiten ole kiire töihin, etäpäiviä voi tehdä joustavasti ja pari kertaa hän on lähtenyt kesken päivän kotiin kun huutava vauva on ottanut minusta yliotteen. Päivä päivältä arkipäivät alkavat rullata paremmin, opin tuntemaan ja lukemaan pientä ihmettä paremmin, ja sen lisäksi olemme uskaltaneet lähteä liikkeelle, vaikka masuvaivat voivat alkaa vaivata milloin vain. Ja se tarkoittaa sellaista huutokonserttia, ettei ole totta.

No mutta asiaan.

holiday helsinki

Oli tosiaan ihana nähdä työkavereita! Kyselin heti työkuulumisia muutamien isoimpien projektien osalta ja kerroin seuranneeni niiden kehitystä myös kotoa käsin mm. lehtien palstoilta. Seko mikä seko!

Pian meidät ohjattiin omaan pöytäämme rennosti sisustetun ravintolasalin läpi. Saimme tosi kivan ovaalin muotoisen pöydän, jossa ajattelimme kaikkien kuulevan hyvin toistemme jutut. Toisin kuitenkin kävi. Ravintolan sisällä soi DJ:n soittama musiikki niiiin kovaa, että hyvä jos vierustoverin äänen kuuli.. Sanoimme tästä asiasta pari kertaa tarjoilijalle, joka kävi huomauttamassa asiasta levyjä räpeltävälle herrasmiehelle. DJ laski äänti hetkellisesti, mutta heti kun seuraava biisi alkoi soida, oli melutaso entisellään. Se oli vähän harmi, olisi ollut tosi kiva jutella koko pöytäseurueen kanssa!

Mutta jos melutasosta tulee negatiivista palautetta, ei ruokapuolesta ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa! Siis tsiisus mitkä safkat!

holiday helsinki

Olen syönyt elämäni parhaimman alkupalan Singaporessa Pete’s Place -nimisessä ravintolassa. Popsin italialaisessa ravintolassa alkupalaksi burrata-juustoa, ja ihastuin siihen ikihyvikseni! Tuon ravintolaillan jälkeen en ole törmännyt burrataan kertaakaan Suomessa, vaikka olen sitä yrittänyt etsiä sekä ravintoloiden listoilta että markettien juustohyllyiltä. Burrataa saanee Suomessa tosi hankalasti käsiinsä (ymmärrykseni mukaan sitä saa muutamalta hassulta juustomyyjältä Hakaniemen kauppahallista), jonka lisäksi se on hurjan kallista.

Holidayn listalta burrataa kuitenkin löytyi 14 euron hintaan. Kermaan sotkettua mozzarellaa tarjoiltiin Holidayssa peston, mojo-kastikkeen sekä leivän kera. Taivaallisen hyvää! Olisin hyvin voinut tilata alkupala-annoksen myös pää- ja jälkiruoaksi. Harmikseni olin kuitenkin ehtinyt tehdä jo pääruokatilauksen.

holiday helsinki

Pääruoaksi valitsin listalta jättikatkarapupastaa, jonka huuhtelin alas valkoviinilasillisen kanssa. Oli muuten ihka ensimmäinen alkoholiannos sitten viime kesän kun sain tietää olevani raskaana. Yhdestä 16 cl annoksesta ei lähtenyt jalat alta, enkä käyttäytynyt nolosti oman esimieheni silmien alla (sen olen kyllä tehnyt jo useasti ennenkin, heh).

Pasta oli alkupalan tavoin tosi hyvää. Ei se burrataa kuitenkaan voittanut, mutta oli silti varsin hyvää. Kuulostelin pöytäseurueen muiden jäsenten fiiliksiä sapuskoista, ja kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa. Erityistä hehkutusta kuulin veefistä (vegaanit syö ainakin sitä, se on tehty jostain mystisestä seitanista), joka näytti ihan kebabilta. Maistui jopa vähän kebabilta, ja sen koostumuskin oli hurjan lihamainen.

holiday helsinki

Illallisen aikana syötiin tosi hyvä ruokaa, vaihdettiin kuulumisia (minä jorisin pienestä ihmeestä ja muut kertoivat työjuttuja), halailtiin ja annettiin työpaikkaa vaihtavalle leidille pieni muisto meistä. Niin tylsää kun hyvät tyypit lähtevät muualle hommiin, mutta minkäs teet. Onneksi tähän kyseiseen leidiin yhteydet säilyvät vaikka emme enää samalla käytävällä töissä istukaan! Siis sitten kun minä siellä taas joskus istun.

Muut jäivät vielä istumaan iltaa kun mun oli pakko lähteä (maitobaari oli sitä mieltä, että nyt äkkiä kotiin). Teki kuitenkin enemmän kuin hyvää päästä vähän tuulettumaan! Ja tiedättekö mikä oli koko reissun parasta antia (burratan ja työtovereiden näkemisen jälkeen)? Autossa täysillä soiva musiikki! Miten siistiä päästä hoilaamaan Spotifyn omaa listaa oikein antaumuksella, sekin tekee hyvää!

holiday helsinki

Pssst.. Holiday sijaitsee aivan Shelterin vieressä. Shelter on kanssa törkeän hyvä mesta, sekin kannattaa käydä testaamassa!

Brunssi: La Torrefazione 15.4.2017, Iso Omena (ESP)

Lähdettiin pääsiäisviikonloppuna käymään Isossa Omenassa. Tarkoituksena oli ostaa uudet suojakuoret tablettiin sekä mun puhelimeen ja käydä siinä sivussa jossain kahvilla. Pakkasimme itsemme, pienen ihmeen, matkarattaat sekä hoitolaukun autoon kun aamutoimet oli saatu tehtyä, yhdet aamupäiväunet oli nukuttu ja maitobaaria oli tankattu sen verran, että meidän pitäisi päästä kauppakeskukseen asti ilman maitoraivoja. Jestas ne turvakaukalossa auton kyydissä tulevat raivarit on pyllystä! Kun et mitään pysty tekemään.. Tuttia yritän tunkea suuhun, mutta harvoin siitä mitään hyötyä on. Yleensä tutti lentää komeassa kaaressa punanaamaisen vauvan suusta ja huuto vain yltyy.

Tällä kertaa pääsimme kuitenkin perille ilman raivareita! Matkarattaisiin pieni ihme ei tosin suostunut menemään matkan päätteeksi pötköttämään, joten sylihommiksi meni. Kipitimme saman tien vaipanvaihtoon ja sen jälkeen lähdimme etsimään jotain kivaa ja rauhallista kahvilaa.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Tupsahdimme ihan sattumalta La Torrefazionen viereen ja iloksemme huomasimme, että tarjolla oli vielä monen tunnin ajan brunssia! Kaiken kukkuraksi La Torressa oli mukavasti tilaa. Löysimme tosi rauhallisen pöydän ja saatoin alkaa heti imetyshommiin.

Olen ollut koulukavereiden kanssa Helsingin keskustan La Torren brunssilla ja kirjoitellut siitä blogiinkin. Tuolloin tarjolla oli brunssilautasia eri maiden teemoilla. En tiedä onko lautausmallista brunssia tarjolla vielä keskustan kahvilassa, mutta Espoon sisarkahvilassa brunssi tarjoillaan buffetpöydästä.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Vajaan 20 euron hintaiseen brunssiin kuuluu sapuskojen lisäksi mehuja ja kaffet sekä teet. La Torrefazione tuo ainakin mulle heti mieleen päheät ja erikoiset kahviannokset, joita baristat tekevät varmoin ottein, joten on hieman tylsää ettei brunssin hintaan kuulu erikoiskahvia. Toki esim. latten saa ostaa brunssin kylkeen kahden euron lisähinnalla, mutta olisi mahtia jos brunssiin kuuluisi perinteisen suodatinkahvin sijasta erikoiskahvi – kun nyt kerran erikoiskahveja myyvässä kahvilassa ollaan.

Ison Omenan brunssivalikoima ei ollut päätä huimaavan runsas, mutta varsin pätevä. Oli lämpimiä ruokaisia juttuja, salaatteja, ihanan rasvaista jogurttia tykötarpeineen, erilaisia leipiä ja hedelmiä sekä aivan törkeän hyvää mutakakkua jälkkäriksi.

La Torrefazione_iso omenaLa Torrefazione_iso omena

Koska pieni ihme nautti maitobaarin aineksista, en päässyt itse hakemaan ruokia, vaan herra Longfield kiikutti mulle juomat sekä ruoat suoraan pöytään. Varsin hyvät ja mun näköiset mätöt herra osasi valita, taitaa tuntea vaimonsa ruokamieltymykset aika hyvin. Lämpimästä chorizopaistoksesta sekä täytetyistä paprikoista pidin paljon, niin ja siitä ihanan tuhdista jogurtista siemensekoituksineen. Nam!

La Torrefazione_iso omena

Tee oli La Torressa semmoista tavallista pussiteetä, teefriikki olisi arvostanut enemmän haudutettua teetä, mutta ei siinä pussiteessäkään mitään sen suurempaa vikaa ollut. Teen pääsin lisäksi nauttimaan ihan kuumana, sillä pieni ihme otti ja nukahti (jee!) oman maitotäytteisen brunssihetkensä jälkeen matkarattaisiin, joka tarkoitti sitä, että saimme syödä brunssin alusta loppuun ihan rauhassa. Unet jatkuivat vielä brunssin jälkeenkin, joten pääsimme ostamaan ne suojakuoret ja ehdin lisäksi kipaista vähän vaatekaapoissa ennen kuin rattaiden uumenissa alkoi peitto liikkua (en voinut kirjoittaa ”peitto heilua”, se olisi kuulostanut liian härskiltä).

La Torrefazione_iso omena

Ison Omenan La Torrefazionen brunssi oli kaiken kaikkiaan ihan jees. Ei huono eikä myöskään mikään järisyttävän hyvä. Hinta oli kuitenkin kohtuullinen, paikka viihtyisä (ja ainakin meidän visiitin aikaan rauhallinen) ja vaunuille oli hyvin tilaa. Lapsiperheitä paikalla oli itse asiassa aika paljon, eli kyseessä on oikein lapsiystävällinen paikka. Sitä osaa nyt pienen vauvan kanssa arvostaa vähän eri tavalla kuin ennen.

Iso Omenan ravintolamaailma M.E.E.T on muuten juuri avattu. Siellä on vaikka mitä mielenkiintoisia paikkoja, joihin meidän täytyy käydä vielä tutustumassa! Uskoisin myös, että kaikki ostoskeskusten ravintolat ovat sellaisia, joihin uskaltaa astua rohkeasti sisään myös lasten kanssa.

La Torrefazione_iso omena

Vauvan kanssa Cafe Tarinassa (HKI)

Parisen viikkoa siihen meni, että vauvan käsittely alkoi tuntui luonnolliselta eikä koko ajan ollut varomassa ja panikoimassa miten päin vauvan nostaa ja laskee, ja missä asennossa häntä sylissä pitää. Parisen viikkoa meni myös siihen, että mun pää alkoi hajota neljän seinän sisällä. Oikeastaan siihen meni ehkä viikko, ja sen jälkeen ovesta oli pakko päästä ulos – vauvan kanssa tai ilman, edes ihan pieneksi hetkeksi. Olen siitä onnekas, että en kärsinyt synnytyksen jälkeen mistään kivuista, ja pääsin siis heti kotiutumisen jälkeen tekemään Horation kanssa pienehköjä metsälenkkejä. Ekat lenkit olivat tosiaan lyhyitä pyrähdyksiä metsään, sillä pieni ihme tuntui niin hurjalta ja ihmeelliseltä, että hetkikin hänestä erossa sai hormonit pyörimään päässä niin hurjasti, ettei ole totta. Pyöri ne kyllä muutenkin pari ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen pääkin alkoi tajuta sen, että meillä on ihan oikeasti vauva.

kahvila tarina munkkiniemi

Kun kaksiviikkoisen kanssa oli käyty neuvolassa ja sieltä saatu ihan virallinen lupa lähteä ihmisten ilmoille, oli olo ensin tosi helpottunut, mutta hyvin nopeasti aloin stressata vauvan kanssa liikkumista. Toki olimme käyneet lähes päivittäin vaunulenkeillä, mutta lähteminen autolla (saati bussilla!) jonnekin vähän pidemmälle tuntui (ja tuntuu edelleen) vähän pelottavalta. Pyörittelin päässä kaikkia mahdollisia skenaarioita, joita reissun päällä voi tulla – mitä jos vauva alkaa raivota silmittömästi julkisella paikalla, enkä saa häntä rauhoittumaan, mitä jos joku katsoo pahalla silmällä kun imetän itkuista vauvaa keskellä Selloa, mistä löydän vessat jos pissaa ja kakkaa valuu joka kolosta yli äyräiden, mitä jos maitobaari ei kelpaa hälyn keskellä jne jne jne.. Aloin hikoilla pelkästä ajatuksesta! Lisää hikeä ei kyllä tarvittaisi, imetyshiki riittää vallan mainiosti.

kahvila tarina munkkiniemi

Sitten meillä kävi Oxygenol-pariskunta kylässä ja he pyysivät meitä Cafe Tarinaan joku päivä kaffelle. Sovimme treffit viime viikon lauantaille. Tarkkaa kellonaikaa emme voineet sopia, koska pienen ihmeen rytmi on vielä täysin hakusessa, emmekä voi yhtään tietää missä vaiheessa päivää on ns. rauhallinen hetki lähteä liikkeelle. Niinpä sovimme sillä tavalla, että me ilmoittaisimme kun aika olisi passeli.

Passeli aika koitti yhden aikaan lauantaina. Pieni ihme tankkasi maitobaarin antimia antaumuksella ja alkoi sen jälkeen painaa simmuja kiinni. Äkkiä viestiä ystäville, vauvalle ulkovaatteet päälle ja autoon! Olimme jo aamusta pakanneet hoitolaukun sekä päättäneet mitkä vaunut ja muut härpäkkeet otamme mukaan. Jestas mitä kaikkea sitä pitääkin ajatella nykyään ennen lähtöä..

kahvila tarina munkkiniemi

Automatka meni kivasti ja saimme kuin ihmeen kaupalla siirrettyä pienen ihmeen turvakaukalosta matkarattaisiin ilman, että hän heräsi. Ensimmäinen paniikki vältettiin hienosti! Sitten kärräsimme itsemme Cafe Tarinan oville ja olimme kovin helpottuneita kun kahvilassa oli useampi tyhjä pöytä ja saimme valita rauhallisen sivupöydän vessojen läheltä. Toinen paniikki selätetty! Odottelimme hetken ystäväpariskuntaa ja ainakin minä olin koko ajan varpaillani sen suhteen, että kohta vaunuista alkaa kuulua huutoa ja sen jälkeen kahvit jäähtyvät, ruokahetki menee ohi suun, hyssyttelemme itkuista vauvaa emmekä voi jutella mistään. Lisäksi en oikein tiennyt olisiko pieni ihme pitänyt riisua ulkovaatteista vai ei. Katselin ympärilleni ja huomasin, että Tarinassa oli meidän lisäksi kahdet muutkin vaunut ja näiden pienokaisten vaatteisiin ei koskettu. Otin mallia, poistin vauvan päältä peiton ja vain avasin villatakkia sen verran, ettei pikkuinen herännyt.

kahvila tarina munkkiniemi

Cafe Tarina on avoin, valoisa ja miellyttävä paikka. Tiskin takaa löytyy suuri määrä niin suolaisia kuin makeita herkkuja, joilla taltuttaa pienen ja vähän isommankin nälän. Minä tilasin salaatin neljällä täytteellä, chai latten sekä pääsiäisunelmakakun. Siis nam! Salaatti oli tosi runsas ja kakku suli suussa. Herra Longfield maisteli lohipiirakkaa, litki isoimman kahvin mitä sai (yöheräämiset, äiti- ja isäihmiset tietää) ja herkutteli omalla suosikillaan, perunaleivoksella. Ystäväpariskunnan lautasilla oli karjalanpiirakka, täytetty sämpylä, sitruunamarenkitorttu sekä marjajuustokakku.

Koko kööri popsi herkkuja hymyssä suin, eikä tainnut keltään jäädä lautasille montaakaan murua.

kahvila tarina munkkiniemi

No miten se ruokahetki vajaa kolmeviikkoisen vauvan kanssa lopulta meni? Yllättävän hyvin! Sain syötyä lähes koko salaatin ennen kuin vaunuista alkoi kuului kitinää. Sitten hyssyteltiin pientä miestä herran kanssa vuoronperään niin kauan kunnes maitohanat piti avata. Mietin hetken imetänkö pöydässä vai menenkö vessaan, ja lopulta päädyin menemään aluksi vessaan, sillä julkista imettämistä en ollut vielä harjoitellut. Vessassa hörpittiin kaikessa rauhassa pieni hetki ja vaihdoin vaipan. Jotenkin siellä vessassa istuskelu tuntui kuitenkin hölmöltä, joten siirryin rohkeasti pöytään, peitin maitobaarin liinalla ja imetin pienen ihmeen kakkua syöden. Se meni tosi hyvin! Hyvää treeniä mulle sekä vauvalle.

Pieni mies ei enää nukahtanut uudestaan, mutta oli maitotankkauksen jälkeen ihan kiltisti sylissä ihmetellen ympärillä olevia tuoksuja ja hälinää. Vaikka silmät olivatkin apposen auki, ei pikkuinen vielä kovin pitkälle näe. Ehkä hän kuitenkin aisti ulkoa tulvivan valon ja katseli siinä sivussa hölmistyneenä meidän muiden naamoja.

kahvila tarina munkkiniemi

Kahvilassa istuskelun jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin Munkkiniemessä yrittäen saada pikkuisen rauhoittumaan vaunuihin. Turha toive. Syli oli ainoa paikka jossa oli hyvä olla. Mikäs siinä, kyllä tätä nelikiloista kääröä kantaa sylissä vielä ihan mielellään! Lenkin jälkeen pakkasimme itsemme takaisin autoon ja hurautimme kotiin.

Olipahan seikkailu! Ensimmäinen kerta ihmisten ilmoilla meni oikein hyvin ja takoi ainakin tuoreeseen äitiin uskoa siitä, että kotoa voi lähteä ihan rohkeasti pikkuhiljaa liikkeelle. Ennen kuin herra Longfield palaa töihin, pitää meidän vielä yhdessä harjoitella bussilla liikkumista. Ajattelin alkaa käydä vauvakerhoissa, joita järjestetään tässä meidän lähellä sekä kirkon että erään päiväkodin toimesta. Bussimatka olisi lyhyt, ja kerhoissa tapaisi varmasti uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voisi sitten mennä kahvittelemaan vaikka Tarinaan uudemman kerran!

kahvila tarina munkkiniemi

Brunssi: Kampin Sandro 25.2.2017 (HKI)

Sandron menestykselle ei näy loppua. Taapersimme ensimmäisen kerran Sandroon vuonna 2014, jolloin kävimme testaamassa hurjasti kehuja keränneen vegebrunssin Kalliossa. Vuosien saatossa Sandro on avannut ovet Kallion lisäksi Eiraan sekä Kampin kauppakeskukseen. Eikä tule espoolaisena unohtaa kertoa, että Sandro on juuri avannut ovensa myös Espoossa, Tapiolan Ainoa-ostoskeskuksessa. EDIT 30.3.: Sandro avaa ovensa Ainoassa kesäkuussa!

Ajan kuluessa Sandro on siirtynyt käsittääkseni Royal-ravintoloiden alle, mutta alkuperäiset herrat Sandron takana puuhaavat taustajoukoissa kyllä edelleenkin.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Helmikuun lopussa oli aika suunnistaa testaamaan Sandron lauantaibrunssi Kampin kauppakeskukseen muutaman ystävän kera. Ennen brunssia osallistuimme Alvar Aallon ateljeen opastettuun kierrokseen Munkkiniemessä, josta olikin hyvä jatkaa matkaa vatsat muristen kohti Kamppia.

Kampissa on tarjolla lauantaisin lihainen vaihtoehto brunssista kello 10-16. Tosin brunssin lihapuoli on lähes olematon (siis hyvällä tavalla), eli sinne voi vegeilijätkin mennä oikein hyvin herkuttelemaan. Nälkä ei varmasti jää kellekkään, tai no ehkä mun isälle, jonka makunystyrät ovat niin omituiset, ettei hän löytäisi Sandrossa varmasti kovin montaa sopivaa ruokaa lautaselleen. Heh!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Brunssin hintaan kuuluu muuten edelleen skumpat, joka on oikein kiva lisä. Alkoholitontakin skumppaa löytyi allekirjoittaneelle möhömahalle, joten siitä isot kiitokset Sandrolle. Olisi ollut tylsää kippistellä vesilasilla kaverien kiskoessa kuplajuomaa.

Ei niin kiva lisä on se, ettei Sandron sivuilta löydy brunssin hinnasta mitään tietoja. Enkä minäkään enää muista mitä brunssi kustansi (olikohan se vähän yli 30 euroa, vai vähän alle..?). EDIT 30.3.: Brunssin hinta on lisätty nyt nettisivuille. Brunssi kustantaa 29,90 euroa, ja hintaan sisältyy Mimosa-drinkki. Muutenkin mua ehkä vähän ärsyttää Sandron nettisivut. Ymmärrän kyllä, että on tosi coolia (ja varmasti myös hyödyllistä), että ravintolan nettisivut ovat englanniksi, mutta eikö rinnalla voisi olla myös ihan suomenkieliset nettisivut? Lisäksi Sandron nettisivut ovat suunniteltu vieritysnäytöksi (eli siis selattavaksi esim. tableteilla ja älypuhelimilla), ja se ei omasta mielestäni toimi yhtään jos ja kun sivuja selaa perinteisellä tietokoneella. Mutta saanen syyttää tästä vain itseäni, on tullut opiskeltua sen verran paljon tietojärjestelmien käytettävyyttä, että tämmöiset asiat tuppaavat ärsyttämään välillä aivan turhaan.

sandro brunssi kamppiidsandrobrunssikamppisandro brunssi kamppi

Ruokapuolihan Sandrossa toimii törkeän hyvin. Kaikki ihanat salaatit, mössöt, falafelit ja kastikkeet ovat tosi herkullisia. Lautaselle ei melkein mahdu kaikkia brunssipöydän herkkuja samaan aikaan, vaikka just parasta on tunkea haarukkaan kaikkea mahdollista sekaisin ja sitten vain nauttia eksoottisista mauista. Ainakaan meidän kotikeittiössä ei Sandrossa saatavia makuyhdistelmiä ole tarjolla oikeastaan koskaan.

Ainoa brunssin pettymys oli lammas, jota sai jäystää kuin kengänpohjaa. Kaikki muut sapuskat upposivat meidän kolmen hengen leidiporukan vatsoihin enemmän kuin hyvin. Meille oli lisäksi varattu päheä paikka ikkunoiden vierestä ja pöydästä avautui ihan komeat näkymät Narinkkatorin yli.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Sandro sijaitsee siis Kampin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. En ollut edes tajunnut, että siellä on nykyään niin valtava ravintolamaailma! Sekavahan ravintolamaailma on, ja mekin etsimme Sandroa ihan tosissaan useamman minuutin ajan ennen kuin tajusimme sen olevan piilossa erään kulman takana. Jotain opasteita voisi kyllä Kampin yläkertaan nälkäisiä asiakkaita varten laittaa.

Ilo oli kuitenkin tajuta, että Kampista löytyy niin monia houkuttelevalta näyttäviä kahviloita sekä ravintoloita, jonne ei tarvitse tulla juhlakoltut päällä. Erityisesti ilahduin nähdessäni usean ravintolan ”terassilla” vanhempia lastenvaunujen kanssa. Tänne me tullaan varmasti pienen ihmeen kanssa moikkaamaan kavereita kun sen aika hieman myöhemmin keväällä on! Kamppiin on meidän kotiovelta niin hitsin kätevä bussimatkakin, enää pitää opetella käyttäytymään bussissa lastenvaunujen kanssa. Voi apua!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Kurkkaa perään myös aiemmat postaukset Sandrosta!

Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Spisin pitkä vegaaninen maistelumenu epäpätevän ruokabloggarin kertomana

Spis on pieni, 18-paikkainen ravintola Helsingissä. Spis keskittyy puhtaisiin, pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Menujen pääosaa näyttelevät kasvikset. Saatavilla on maistelumenut jokaiseen makuun: vegaaneille, kasvissyöjille sekä lihan että kalan ystäville. Me olemme herra Longfieldin kanssa käyneet Spisissä kerran aiemmin, silloin herra veti lihamenun ja minä kasvismenun. Tykästyimme paikkaan hurjasti.

Aivan joulukuun lopussa suuntasin Spisiin uudemman kerran, tällä kertaa leidiporukassa. Olimme ostaneet lähes vegaanille ystävällemme syntymäpäivälahjaksi pitkän vegaanisen maistelumenulahjakortin, ja luvanneet lähteä hänen mukaansa kiskomaan vegaaninen menu lihansyöjämasuihimme. Tiedossa oli siis kahdelle leidille uusia ruokakokemuksia.

Niin kovasti kuin haluaisinkin kattavasti illan menusta kertoa, täytyy tässä kohden tuottaa teille lukijoille pettymys. Kävi nimittäin niin, että ilta vei minut mukanaan. Kuvia räpsin jutustelun välissä jokusen hassun, välittämättä pätkääkään kameran asetuksista. Virhe. En lisäksi ottanut ravintolaan mukaani pientä pinkkiä muistivihkoani, joka kulkee yleensä mukana, jos tiedossa on esim. jokin pidemmän kaavan mukaan vedetty illallinen. Tämä ihan siitä syystä, että pystyn kirjoittamaan kummalliset ruoat ylös jo ravintolassa. No, nyt vihko oli kotona, ja Spisin pöydässä istui vain yksi lahopäinen leidi, jolle lähes kaikki vegaanisen menun sapuskat olivat entuudestaan täysin tuntemattomia. Yritä siinä sitten muistaa yhteensä 13 annoksen kaikki mystiset ainesosat. Ei onnistu. Vihkon kotiin jättäminen oli virhe. Toki olisin voinut kirjoittaa muistiinpanot myös puhelimeen, mutta sekin unohtui siinä räkätyksen keskellä. Ehkei se toisaalta mikään virhe ollutkaan, sainpahan nauttia illallisesta kerrankin ilman tuhottomia kuvaussessioita sekä jatkuvien muistiinpanojen kirjoitttamista kaikessa rauhassa, keskittyen siihen olennaiseen – hyvään seuraan.

Mutta kyllähän Spis pitkän vegaanisen maistelumenunsa kera ansaitsee yhden postauksen verran tilaa blogista. Joten kurkataan seuraavaksi miltä epäpätevän ruokabloggaajan ravintola-arvostelu näyttää ja kuulostaa.

Aluksi pöytään tuotiin alkujuomat sekä leivät. Minä kittasin koko illan alkoholittomia juomia, kun vain muistaisi mitä.. Seljankukka-jotain oli toinen illan aikana juomistani litkuista, ja toinen oli jotain muuta, ehkä mansikka-jotain. Ystäväni tilasivat viinipaketin menun kanssa, se sisälsi valkoisia ja oransseja viinejä. Ei yhden yhtä punaviiniä, josta ystäväni olivat hieman harmissaan. Kasvisruoan kanssa passaa punkkukin kuulemma oikein hyvin.

Alkupalaleivistä mulla ei ole mitään muistikuvaa. Niiden kanssa ei vegaanisessa menussa tarjottu tietenkään voita, vaan olisikohan se ollut kylmäpuristettua öljyä, jonka seassa oli jotain mustaa. Seos maistui aivan maapähkinävoille.

Varsinainen lämmittelyalkupala oli näkkäri, jonka päällä oli kolme pisaraa jotain. Siemennäkkäriä se taisi olla, mutta tuosta vaaleanruskean pisaran mausta ei ole muistikuvaa.

Seuraavaksi pöytään tuotiin jokaiselle kolme söpöä sormipalaa, joista tunnistan jälkikäteen kuvien perusteella ainoastaan punajuuren, se on tuo punainen pieni pala. Muista ei ole mitään muistikuvaa.

Kolmas lämmittelyalkupala lukeutuu myös ”ei mitään muistikuvaa” -kategoriaan. Näyttää ehkä sipulilta, tuosta sipulipalojen alla olevasta juustoraasteen näköisesta jutusta ei ole mitään käsitystä. Tai on sen verran, että olen varma, ettei se ole juustoa.

Sitten oli tiedossa lisää alkupaloja. Punajuurta siinä oli. Annos oli kaunis, mutta en yhtään muista oliko se lämmin vai kylmä.

Seuraava annos oli lämmin, sen muistan. Sienisörsseli oli tosi herkullista. Sieninä oli ainakin suppiksia, ja suppisten maku hallitsi koko annosta. Mutta se ei minua haitannut, sillä suppikset ovat hyviä. Kunhan niitä ei joudu syömään ihan joka viikko.

Sitten tarjoilija toi pöytään jälleen ihan punajuurilta näyttävän annoksen. Mutta menimme halpaan! Tässä annoksessa ei ollut punajuurta ollenkaan, kyseessä oli punaista porkkanaa. Herra osti kotiinkin mulle joku aika sitten erivärisiä porkkanoita ja dippejä. Olin niin urpo, että söin vaan oranssit porkkanat, keltaiset ja punaiset näyttivät sen verran epäilyttäviltä, etten koskenut niihin.

Seuraava annos oli yksi koko maistelumenun suosikeistani. Naurista kolmella tavalla. Älkää kysykö mitkä ne kolme tapaa olivat (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, heh). Tämän annoksen nimi oli ainoa joka jäi mieleeni, ja sekin ihan siitä syystä, etten edes tiennyt mikä on nauris. Ihan oikeasti en tiennyt, mun oli pakko googlata ”nauris” sen jälkeen kun tarjoilija esitteli meille mitä lautasella oli. Lihansyöjä sai totisesti uusia makuelämyksiä!

Nauriksen jälkeen oli välidrinkin aika. En muista yhtään mitä drinkki piti sisällään, mutta pahaa se oli.

Lisää lämpimiä pääruokia oli tiedossa seuraavaksi. Luulin lautasella olevia herkullisia uppopaistettuja juttuja perunaksi, mutta väärin meni. En kylläkään osaa kertoa mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan perunaa. Vihreän lehden alla oleva valkoinen juttu oli jotain vegaanista juustoa, sen nimi oli joku outo, mutta ei sekään muistu enää mieleen. Tämä annos oli kokonaisuudessaan hyvällä tavalla erikoinen, kaikki sen osa-alueet olivat minulle täysin outoja enkä osannut yhtään ajatella miltä ne maistuvat suussani.

Lämpimien ruokien jälkeen siirryttiin jälkiruokien pariin. Ensin piti neutralisoida suu. Se tehtiin lakka-/hillasorbetin (onko ne edes sama asia..?) avulla. Sorbetti oli niin outoa (maistui suoraan sanottuna mädältä), että se jäi syömättä.

Pääjälkiruoka tarjoiltiin ihanista ruskeista lautasista. Sorbettia oli tarjolla tälläkin kertaa, nyt tosin (ehkä) porkkanasta tehtyä. Se oli tosi hyvää, ja kaavin lautasen aivan tyhjäksi.

Viimeiseksi pöytään tuotiin Spisin erikoisuus – suuren legopalikan päällä pieniä makeita herkkuja. Tällä kertaa legopalikalla oli itse tehtyä lakua sekä marmeladia, kolmannesta herkusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.


Että semmoinen illallinen epäpätevän ruokabloggarin kertomana. Eikö ollut avartava ja mielenkiintoinen yhteenveto? Voi jestas sentään. Ensi kerralla muistivihko lähtee mukaan.. Ennen sitä voitte kyllä käydä kurkkaamassa mitä herra Longfield kirjoitti meidän ensimmäisestä Spisin vierailusta blogiin. Herralla oli muistiinpanovälineet mukana, sen saattaa kyllä postauksesta myös huomata.

Pakko myös vielä todeta, että Spis on cool ja makea paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä astetta päheämmällä illallisella!

Joulukalenteri 6: Toscaninin joululounas


Moerinco 2016, Herra Longfield Frutti di Mare – ESPOO tässä.

Itsenäisyyspäivän aatto eli eilinen oli jännä päivä. Helsinki nimittäin vastaanotti silloin suuria mediajulkkiksia, eli minut ja Hulin. Meillä sattui olemaan molemmilla vapaapäivä, ja moista ihmettä juhlistaaksemme suunnistimme Helsingin Toscaniniin joululounasta syömään. Ilolla panimme merkille, että kaupunkiin saapumisemme takia kaupungissa pyöri ties mitä Ylen rekkaa ja uutistiimiä, en vaan ymmärrä miksei ne tulleet kuvaamaan meitä siihen Toscaninin edustalle, vaan menivät sen sijaan kaikki Senaatintorin suuntaan. Varmaan olivat saaneet väärän uutisvinkin meidän liikkeistämme.

Toscaninissa on jouluaatonaattoon eli 23.12. asti tarjolla joululounasmenu. Olemme ravintolassa muutamia kertoja aiemminkin käyneet syömässä, paikka on tunnelmaltaan mukava, henkilökunta on aina ollut asiantuntevaa ja ystävällistä, ja ruoka todella hyvää. Lisäksi siellä on maailman hienoin katto!

toscanini-helsinki5

Tällä kertaa minä ryhdyin syömisen lomassa oikein juopottelemaan, sillä otin lounasmenun ruoille suunnitellun viinipaketin. Huli ei sitä jostain syystä tahtonut ottaa (no siis ku se on raskaana), mutta Toscaninin ystävällinen väki toi Hulillekin kuitenkin alkoholitonta Zero-skumppaa. Se oli oikein hyvää, kyselin tarjoilijalta että mahtaisikohan sitä saada ihan Alkostakin, mutta ei kuulemma saa. Käytiin loppukesästä muutamia kertoja Hulin kanssa Alkoista etsimässä alkoholittomia huijausviinejä erinäisiin tapahtumiin, joita lipittämällä Huli pystyi silloin vielä salassa pidettyä raskauttaan piilottelemaan. Kovin laajaa alkoholittomien viinien valikoimaa ei Alkoista löytynyt, ei kai niitä sitten kauheesti ihmiset tuppaa juoda.

toscanini-helsinki6

Alkuruokana joululounasmenussa tarjoiltiin hernekeittoa, mutta sepä ei ollutkaan ihan normitorstain hernesoppaa, vaan rosmariinilla maustettua kikhernekeittoa, jonka sekaan oli vielä viskelty mustekalaa, tiikerirapuja ja valkosipulikrutonkeja. Tai no, ei niitä tosiaankaan oltu lautaselle viskelty, vaan kaikki oli millilleen oikeassa kohdassa, lautasille oli jopa aseteltu niistä kikherneistä hieno kaarimainen muodostelma. Ajatuksena hernekeitto, johon on sotkettu mereneläviä, kuulosti melko oudolta, mutta oikein hyvin ne keskenään toimivat, tiikeriravut varsinkin maistuivat kikhernekeiton kanssa todella hyviltä. Keiton kaverina tarjoiltu valkoviini ei ollut minun makuuni, se oli hyvin kuivaa ja minä en kuivia viinejä useinkaan ymmärrä. Viini oli semmosta ku ”Campo Maccione 2015, Rocca delle Macie Vermentino – TOSCANA”. (Hirveesti sanoja yhden viinin nimessä, luulen että noista toi 2015 on vuosikerta, ja capslock päällä kirjoitettu Toscana paikka mistä viini oli kotoisin. Muiden sanojen epäilen olevan italian kieltä.)

toscanini-helsinki4

Pääruokaa odotellessa minulle tuotiin lasillinen punaviiniä, Hulille tuotiin lisää Zeroa, ei kokista vaan sitä alkoholitonta kuoharia. Muistelin kesäistä viininmaistelukoulutustamme, ja huljuttelin punaviiniä kuin mikäkin ammattilainen ennen kuin nuuhkaisin sitä ja hörppäsin pienen kulauksen. Viini maistui ihan märälle villakankaalle, mutta en vaipunut epätoivoon, sillä muistin myös sen seikan että punaviinin on syytä antaa tehdä tuttavuutta ilman kanssa ennen kuin sitä alkaa ihan toden teolla tuomitsemaan, joten annoin punaviinille vähän lisäaikaa.

Pääruokana oli karitsanniskaa polentalla ja luumu-punaviinikastikkeella, ja huhhuh miten hyvää karitsa oli! Lihaa oli pitkään ja hartaasti kypsytelty, ja se oli niin mureaa että sen olisi melkein voinut saada rikki puhaltamalla. Annos oli myös melkoisen iso, Huli ei jaksanut ihan kaikkea omalta annokseltaan syödä, minä sitten vedin itseni väkisin lähes ähkyyn koska se liha oli niin hyvää että sitä ei sopinut jättää yhtään syömättä. Myös se aluksi villatakilta maistunut punaviinikin muuntui ilmaannuttuaan hemmetin hyväksi, helpoksi punkuksi, joka sopi murean karitsan kanssa messevästi yhteen. Punaviinin kutsumanimi oli ”Barbaresco DOCG 2013, Carlo Boffa Nebbiolo – PIEMONTE”, ja uskoakseni numerosarja oli taas vuosikerta ja viimeinen capslock-teksti paikka mistä viini oli. Tuo DOCG lienee jotain nuorisokieltä, näitä tämmösiä YOLO ja LOL ja mitä niitä on, ja sitten ehkä tuo Carlo oli jonkun viiniveijarin etunimi.

toscanini-helsinki3

Jälkkärikin lounasmenuun toki kuului, sen seuraksi minulle tuotiin jälkkäriviiniä, ja koska Huli ei sitä voinut juoda, mukava tarjoilijasetä kaatoi minun lasiini kaksinkertaisen annoksen ihan vahingossa, hassusti se vielä sanoi oho ennen kuin oli lopettanut kaatamistaan. Jälkiruokana pöytään tuotiin oikein nätti lautanen, johon oli ripoteltu Castagnaccio-kakun palasia, valkosuklaamoussea sekä marjoja. Paahdetuilla pinjansiemenillä varustettu kakku ei ollut niin kuivaa miltä se näytti, ja kakku-mousse-yhdistelmä oli oikein hyvää, ruoka-aineita kannatti sotkea toisiinsa, erikseen syötyinä kumpikaan ei ollut oikein mainittavaa mutta kun ne yhdisti ja vielä haarukoi jonkun mustikan siihen kaveriksi niin aijai! Jälkiruokaviini haisi ihan marmeladille, eikä se makeudeltaankaan sille paljoa hävinnyt. Ihan kun olisi jotain nestemäistä karkkia juonut! Oikein mukava jälkkäriviini siis oli sellainen asia kuin ”Dindarello 2014, Maculan Moscato – VENETO”. Nyt varmaan osaatte jo itsekin tulkita tuosta rimpsusta kaiken oleellisen kun olen aikaisempien viinien kanssa antanut jo niin hyvää tulkkausapua.

toscanini-helsinki1

Toscaniniin muuten tuli muitakin mediajulkkiksia meidän lisäksemme, Risto Siilasmaa asteli sinne meidän tapaamme lounasta popsimaan, ja lisäksi ikkunamme ohi meni Mira Kasslin ja Minttu Mustakallio. Kyllä niitä Ylen rekkoja ja Maikkarin uutistiimejä varmaan harmittaa nyt kun eivät tulleet siihen Toscaninin edustalle, meidän lisäksemme olisivat saaneet bonuksena videokuvaa muistakin julkimoista. Nyt joutuivat sitten vaan kuvaamaan brittiläisen mediakoneiston kanssa Senaatintorille sattumalta ilmestynyttä Saara Aaltoa ja monituhatpäistä ihmismerta.

toscanini-helsinki2

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 6. luukut!

Vuoden 2011 6. luukku: Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2012 6. luukku: Kotikutoinen Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2015 6. luukku: Itsenäinen Suomi

Espoon ravintolat

Ai että Espoossa ei ole yhtään hyvää ravintolaa? PAH sanon minä!

Tässä olisi teille 11 Espoosta löytyvää ravintolaa sekalaisessa järjestyksessä. Listasta puuttuu muutama ravintola, joista ei ole blogiin asti postausta tullut. Näitä ovat mm. Sellosta löytyvä ravintola Retro sekä Lime Leaf, Haukilahden vesitorniravintola Haikaranpesä sekä Tapiolan keskustassa sijaitseva ravintola Kylä. Näitä voimme myös suositella.

Kerrothan kommenttiboksiin omat suosikkisi! Uusia espoolaisia ravintoloita lähdemme testaamaan aina mieluusti.

Espoon ravintolat

Fuku Supreme, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Sushibuffet, joka pitää sisällään myös lämpimän ruoan sekä jälkkärin. Sushit ovat kuitenkin Fuku Supremen juttu. Arkisin on tarjolla hieman edullisempi lounasbuffet (14,50 euroa) ja iltaisin sitten iltabuffet (22,50 euroa). Iltabuffet pyörii samalla hinnalla myös viikonloppuisin, jolloin tarjolla on lisäksi lounasbuffet hintaan 19,50 euroa.

Sushia voi hakea myös take away -meiningillä. Saat käteesi boksin, jonne voit haalia susheja suoraan buffetpöydästä. Hinnat edullisemmat kuin koko buffet.

Missä?

Viaporintorilla, Kauppakeskus Sellon 2. kerroksessa. Sisäänkäynti Viaporintorilta.

Plussat

+ Sushit ovat yllättävän laadukkaita buffetpöydästä huolimatta
+ Tilaa on aina, pöytävarausta ei tarvitse tehdä
+ Sushipöytää täydennetään ripeästi

Miinukset

– Arkisin iltabuffet alkaa vasta 17.00. Joskus olisi mukava lähteä töistä esim. kolmelta, ja nähdä kavereita sushin äärellä heti töiden jälkeen

Fuku Supreme Sello Espoo_c_ravintola_.jpg

KG, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

KG eli Kilo on rento ja sporttinen ruokaravintola. Listalta löytyy pihvejä, pizzoja ja burgereita. KG ei ole välttämättä laihduttajan paikka. Mutta mitäs väliä sillä on, välillä tekee mieli suolaa ja rasvaa samalla kertaa.

KG:n seinillä roikkuu paljon urheilukamaa ja useampi telkkari, joissa pyörii urheiluohjelmia. Nykyisin tarjolla on myös sunnuntaibrunssia (se meidän täytyy käydä herra Longfieldin kanssa jossakin välissä testaamassa).

Missä?

Nihtisillassa, osoitteessa Nihtisillantie 1, 02630 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Palvelu on ollut jokaisella kerralla ystävällistä
+ Syömään mahtuu aina, ravintolasali on tilava ja avara

Miinukset

– Listalta ei montaa kevyempää annosta löydy

Scandic Kilo KG (7)

Haukilahden paviljonki, Haukilahti

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy linkin takaa. Vuoden 2014 arvostelu löytyy tämän linkin takaa. Ja vuoden 2015 arvostelu löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Meistä ehdottomasti ainoastaan kesäravintola (on auki ympäri vuoden). Terassi meren äärellä on ihana. Tarjolla kepeitä salaatteja, muhkeita burgereita sekä jonkin verran kalaa. Passelia ja maistuvaa kesäterassiruokaa. Tänne on kiva mennä ystävien kanssa, sillä maisemat ovat niin kauniit ja safkan jälkeen voi tehdä pienen kävelylenkin rannalla.

Missä?

Espoon Haukilahdessa pienvenesatamassa. Osoite on Mellstenintie 12, 02170 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Maisemat ovat upeat
+ Ruoka on ollut jokaisella kerralla hyvää
+ Terassi on koiraystävällinen

Miinukset

– Terassilta on parhaina kesäpäivinä hieman haastavaa löytää tilaa, aina ollaan kyllä pöytä saatu ilman varauksia
– Palvelu on ruuhkaisimpina kesäaikoina hieman kiireistä ja kireääkin

haukilahden paviljonki (8)

Moms, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy tämän linkin takaa. Vuoden 2013 arvostelu taasen löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Momsissa on tullut istuttua useasti. Ravintolan yhteydessä on myös (urheilu)baari, mutta se on jemmattu hienosti ravintolan taakse, joten täällä viihtyy hyvin lapset, äidit, iskät, mummit sekä ukit. Ruokalistaan ilmestyy sopivin väliajoin uutuuksia ilman, että klassikkoannokset lähtevät mihinkään.

Momsista saa maittavaa ruokaa. On pastaa, salaattia, pitsaa, burgereita, keittoja yms. Kaikille jotain, liioittelematta kuitenkaan turhan massiivisella a la carte -listalla. Me tykätään Momsista tosi paljon.

Missä?

Kauniaisen ytimessä. Kauppakeskus Grani, Promenadi 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Pöytä on saatu aina ilman varausta
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon

Miinukset

– Ei niitä ole

Moms

Il Gabbiano, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Meidän mielestä Il Gabbianosta saa maailman parasta pasta carbonaraa. Tilaamme sitä tässä ravintolassa jokaisena kertana. No okei, muutaman kerran ollaan hairahduttu tilaamaan jotain muutakin, mutta ei olisi pitänyt. Pasta carbonara on täällä törkeän hyvää (kunhan siihen lisää itse pöytämaustepurkeista suolaa sekä mustapippuria ja sekoittaa sen jälkeen vimmatusti kaikki sekaisin).

Il Gabbiano taitaa olla myös ainoa ravintola, jonne olen lähtenyt yksin kotoa varta vasten vain syömään. Arvaatte varmaan minkä annoksen tilasin?

Missä?

Sellon Vapaa-ajankeskuksen tiloissa. Käynti Viaporintorilta. Samassa rakennuksessa on myös Finnkino ja liuta muita ravintoloita.

Plussat

+ Isot annokset, nälkä kyllä lähtee
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on Sellossa paljon

Miinukset

– Ei tule mieleen

il gabbiano

LN-Sushi Art, Tapiola ja Iso Omena

Olen kirjoittanut LN-Sushista neljästi. Kahdesti vuonna 2012 (postaus 1 ja postaus 2), yhden kerran 2013 ja viimeisen kerran viime vuonna.

Mitä?

Heittämällä parasta sushia mitä olen Suomessa syönyt. Tähän yhtyy useampi tuttavani, joten vain mun sanaan ei tarvitse luottaa. Menkää testamaan jos sushi maistuu. Oikeesti, menkää jo.

Sushit saa tilattua myös etukäteen kotiin, kotiinkuljetusta ravintola ei (valitettavasti) tarjoa, joten tilaus pitää noutaa ravintolasta itse.

Missä?

LN-Sushi Art sijaitsee Espoon Tapiolassa, Tapiolan Kinon vieressä (ei Tapiolan keskustassa) ja toinen ravintola sijaitsee Espoon Matinkylässä, Ison Omenan vieressä.

Plussat

+ Törkeän hyvää sushia
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina

Miinukset

– Suomen kieli ei taitu kaikilta ravintolan työntekijöiltä parhaalla mahdollisella tavalla
– Ei kotiinkuljetusta

sushi (7)

Sumo, Tapiola (Ainoa)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Jos sushinälkä iskee Tapiolassa ostoksia tehdessä, voi suunnata Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerrokseen Sumo-ravintolaan. Täältä saa hyvää sushia. Sushien lisäksi ruokalistalta löytyy myös muuta japanilaista ruokaa.

Missä?

Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerros.

Plussat

+ Hyvää sushia
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon

Miinukset

– Ei voita LN Sushi Artin susheja

Sumo Tapiola Ainoa

Peshawar, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Peshawar on pelastanut meidät nälkäkuolemalta tosi monta kertaa. On suoranainen ihme, että olen kirjoittanut tästä Nihtisillan helmestä blogiin vain kerran. Olemme käyneet Peshawarissa valehtelematta varmasti 20 kertaa. Eiku nyt kyllä valehtelin, emme ole syöneet paikan päällä koskaan, vaan hakeneet sapuskat aina mukaan, sillä ravintolan sisustus ja yleisilme on vähän sellainen.. No miten sen nyt sanoisi.. Nuhjuinen?

Peshawar tarjoilee massiivisen listan pakistanilaista ruokaa. Itse popsin täällä aina lammasta, olen tainnut testata jokaisen lammasruoan heidän listaltaan. Lamb Chili sekä Lamb Karahi ovat ehkä omat suosikkini.

Missä?

Nihtisillan S-marketin vieressä, osoite on Kutojantie 3, 02630 Espoo.

Plussat

+ Törkeän hyvät lammasruoat
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Annokset ovat isoja, nälkä lähtee aivan varmasti

Miinukset

– Ravintolan yleisilme ei miellytä
– Ei kotiinkuljetusta

peshawar

Chalupa, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Chalupa tarjoaa rentoa meksikolaista (pika)ruokaa Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä. Ruoan saa eteensä nopeasti, ja maku voittaa mäkkärin purilaiset 100-0. Kastikkeilla ja muilla lisukkeilla voi säätää annosten tulisuutta omalle maulle sopivaksi.

Ravintolan sisustus on värikäs ja pirteä. Annokset saa tilattua kassalta myös kotiin, jos haluaa viettää vaikkapa meksikolaista iltaa kotona.

Missä?

Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä osoitteessa Tunnelitie 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoan saa yhtä nopeasti kuin mäkkärissä
+ Mukavan tuliset maut
+ Koiraystävällinen (Horatio on ollut meidän mukana kerran syömässä)

Miinukset

– Autopaikkoja on aivan ravintolan läheisyydessä vähän

chalupa5

Pohjaanmaan grilli, Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Pohjaanmaan grilliltä saa rehellistä grillisafkaa. Ei siinä taida mitään muuta lisättävää olla. Paitsi, että myös Arman Alizad diggaa Pohjanmaan grillistä.

Missä?

Espoon Kilon poliisiaseman lähettyville osoitteessa Nihtisillankuja 2, 02630 Espoo.

Plussat

+ Nälkä lähtee
+ Palvelu on iloista ja ystävällistä
+ Autolla pääsee ihan viereen

Miinukset

– Hampurilaisten litteä sämpylä ei ollut omasta mielestäni paras mahdollinen (maku oli hyvä, mutta sämpylä oli kovin litteä)

pohjanmaan grilli (5)

Makaronitehdas, Iso Omena

Meidän ihan tuore arvostelu (vuodelta 2016) löytyy linkin takaa.

Mitä?

Vihdoinkin Makaronitehdas tuli etelä-Suomeen! Olemme käyneet tässä lähiviikkoina sekä Jumbon että Ison Omenan Makaronitehtaassa, ja jestas on ollut herkullista.

Pastat maistuvat just niin hyvältä kuin odotinkin. Pastat eivät ui kastikkeissa, suolaa ei ole liikaa, pastan kypsyys on täydellinen ja pastan seassa olevia sattumia on riittävästi. Ihan täydellistä.

Missä?

Ison Omenan laajennusosan ravintolamaailmassa.

Plussat

+ Todella hyvää ja tuoretta pastaa
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon
+ Kookkaat annokset

Miinukset

– Ruuhkaa on, ja pöytää voi joutua odottamaan

hangon-makaronitehdas3