Brunssi: Kampin Sandro 25.2.2017 (HKI)

Sandron menestykselle ei näy loppua. Taapersimme ensimmäisen kerran Sandroon vuonna 2014, jolloin kävimme testaamassa hurjasti kehuja keränneen vegebrunssin Kalliossa. Vuosien saatossa Sandro on avannut ovet Kallion lisäksi Eiraan sekä Kampin kauppakeskukseen. Eikä tule espoolaisena unohtaa kertoa, että Sandro on juuri avannut ovensa myös Espoossa, Tapiolan Ainoa-ostoskeskuksessa!

Ajan kuluessa Sandro on siirtynyt käsittääkseni Royal-ravintoloiden alle, mutta alkuperäiset herrat Sandron takana puuhaavat taustajoukoissa kyllä edelleenkin.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Helmikuun lopussa oli aika suunnistaa testaamaan Sandron lauantaibrunssi Kampin kauppakeskukseen muutaman ystävän kera. Ennen brunssia osallistuimme Alvar Aallon ateljeen opastettuun kierrokseen Munkkiniemessä, josta olikin hyvä jatkaa matkaa vatsat muristen kohti Kamppia.

Kampissa on tarjolla lauantaisin lihainen vaihtoehto brunssista kello 10-16. Tosin brunssin lihapuoli on lähes olematon (siis hyvällä tavalla), eli sinne voi vegeilijätkin mennä oikein hyvin herkuttelemaan. Nälkä ei varmasti jää kellekkään, tai no ehkä mun isälle, jonka makunystyrät ovat niin omituiset, ettei hän löytäisi Sandrossa varmasti kovin montaa sopivaa ruokaa lautaselleen. Heh!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Brunssin hintaan kuuluu muuten edelleen skumpat, joka on oikein kiva lisä. Alkoholitontakin skumppaa löytyi allekirjoittaneelle möhömahalle, joten siitä isot kiitokset Sandrolle. Olisi ollut tylsää kippistellä vesilasilla kaverien kiskoessa kuplajuomaa.

Ei niin kiva lisä on se, ettei Sandron sivuilta löydy brunssin hinnasta mitään tietoja. Enkä minäkään enää muista mitä brunssi kustansi (olikohan se vähän yli 30 euroa, vai vähän alle..?). Muutenkin mua ehkä vähän ärsyttää Sandron nettisivut. Ymmärrän kyllä, että on tosi coolia (ja varmasti myös hyödyllistä), että ravintolan nettisivut ovat englanniksi, mutta eikö rinnalla voisi olla myös ihan suomenkieliset nettisivut? Lisäksi Sandron nettisivut ovat suunniteltu vieritysnäytöksi (eli siis selattavaksi esim. tableteilla ja älypuhelimilla), ja se ei omasta mielestäni toimi yhtään jos ja kun sivuja selaa perinteisellä tietokoneella. Mutta saanen syyttää tästä vain itseäni, on tullut opiskeltua sen verran paljon tietojärjestelmien käytettävyyttä, että tämmöiset asiat tuppaavat ärsyttämään välillä aivan turhaan.

sandro brunssi kamppiidsandrobrunssikamppisandro brunssi kamppi

Ruokapuolihan Sandrossa toimii törkeän hyvin. Kaikki ihanat salaatit, mössöt, falafelit ja kastikkeet ovat tosi herkullisia. Lautaselle ei melkein mahdu kaikkia brunssipöydän herkkuja samaan aikaan, vaikka just parasta on tunkea haarukkaan kaikkea mahdollista sekaisin ja sitten vain nauttia eksoottisista mauista. Ainakaan meidän kotikeittiössä ei Sandrossa saatavia makuyhdistelmiä ole tarjolla oikeastaan koskaan.

Ainoa brunssin pettymys oli lammas, jota sai jäystää kuin kengänpohjaa. Kaikki muut sapuskat upposivat meidän kolmen hengen leidiporukan vatsoihin enemmän kuin hyvin. Meille oli lisäksi varattu päheä paikka ikkunoiden vierestä ja pöydästä avautui ihan komeat näkymät Narinkkatorin yli.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Sandro sijaitsee siis Kampin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. En ollut edes tajunnut, että siellä on nykyään niin valtava ravintolamaailma! Sekavahan ravintolamaailma on, ja mekin etsimme Sandroa ihan tosissaan useamman minuutin ajan ennen kuin tajusimme sen olevan piilossa erään kulman takana. Jotain opasteita voisi kyllä Kampin yläkertaan nälkäisiä asiakkaita varten laittaa.

Ilo oli kuitenkin tajuta, että Kampista löytyy niin monia houkuttelevalta näyttäviä kahviloita sekä ravintoloita, jonne ei tarvitse tulla juhlakoltut päällä. Erityisesti ilahduin nähdessäni usean ravintolan ”terassilla” vanhempia lastenvaunujen kanssa. Tänne me tullaan varmasti pienen ihmeen kanssa moikkaamaan kavereita kun sen aika hieman myöhemmin keväällä on! Kamppiin on meidän kotiovelta niin hitsin kätevä bussimatkakin, enää pitää opetella käyttäytymään bussissa lastenvaunujen kanssa. Voi apua!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Kurkkaa perään myös aiemmat postaukset Sandrosta!

Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Spisin pitkä vegaaninen maistelumenu epäpätevän ruokabloggarin kertomana

Spis on pieni, 18-paikkainen ravintola Helsingissä. Spis keskittyy puhtaisiin, pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Menujen pääosaa näyttelevät kasvikset. Saatavilla on maistelumenut jokaiseen makuun: vegaaneille, kasvissyöjille sekä lihan että kalan ystäville. Me olemme herra Longfieldin kanssa käyneet Spisissä kerran aiemmin, silloin herra veti lihamenun ja minä kasvismenun. Tykästyimme paikkaan hurjasti.

Aivan joulukuun lopussa suuntasin Spisiin uudemman kerran, tällä kertaa leidiporukassa. Olimme ostaneet lähes vegaanille ystävällemme syntymäpäivälahjaksi pitkän vegaanisen maistelumenulahjakortin, ja luvanneet lähteä hänen mukaansa kiskomaan vegaaninen menu lihansyöjämasuihimme. Tiedossa oli siis kahdelle leidille uusia ruokakokemuksia.

Niin kovasti kuin haluaisinkin kattavasti illan menusta kertoa, täytyy tässä kohden tuottaa teille lukijoille pettymys. Kävi nimittäin niin, että ilta vei minut mukanaan. Kuvia räpsin jutustelun välissä jokusen hassun, välittämättä pätkääkään kameran asetuksista. Virhe. En lisäksi ottanut ravintolaan mukaani pientä pinkkiä muistivihkoani, joka kulkee yleensä mukana, jos tiedossa on esim. jokin pidemmän kaavan mukaan vedetty illallinen. Tämä ihan siitä syystä, että pystyn kirjoittamaan kummalliset ruoat ylös jo ravintolassa. No, nyt vihko oli kotona, ja Spisin pöydässä istui vain yksi lahopäinen leidi, jolle lähes kaikki vegaanisen menun sapuskat olivat entuudestaan täysin tuntemattomia. Yritä siinä sitten muistaa yhteensä 13 annoksen kaikki mystiset ainesosat. Ei onnistu. Vihkon kotiin jättäminen oli virhe. Toki olisin voinut kirjoittaa muistiinpanot myös puhelimeen, mutta sekin unohtui siinä räkätyksen keskellä. Ehkei se toisaalta mikään virhe ollutkaan, sainpahan nauttia illallisesta kerrankin ilman tuhottomia kuvaussessioita sekä jatkuvien muistiinpanojen kirjoitttamista kaikessa rauhassa, keskittyen siihen olennaiseen – hyvään seuraan.

Mutta kyllähän Spis pitkän vegaanisen maistelumenunsa kera ansaitsee yhden postauksen verran tilaa blogista. Joten kurkataan seuraavaksi miltä epäpätevän ruokabloggaajan ravintola-arvostelu näyttää ja kuulostaa.

Aluksi pöytään tuotiin alkujuomat sekä leivät. Minä kittasin koko illan alkoholittomia juomia, kun vain muistaisi mitä.. Seljankukka-jotain oli toinen illan aikana juomistani litkuista, ja toinen oli jotain muuta, ehkä mansikka-jotain. Ystäväni tilasivat viinipaketin menun kanssa, se sisälsi valkoisia ja oransseja viinejä. Ei yhden yhtä punaviiniä, josta ystäväni olivat hieman harmissaan. Kasvisruoan kanssa passaa punkkukin kuulemma oikein hyvin.

Alkupalaleivistä mulla ei ole mitään muistikuvaa. Niiden kanssa ei vegaanisessa menussa tarjottu tietenkään voita, vaan olisikohan se ollut kylmäpuristettua öljyä, jonka seassa oli jotain mustaa. Seos maistui aivan maapähkinävoille.

Varsinainen lämmittelyalkupala oli näkkäri, jonka päällä oli kolme pisaraa jotain. Siemennäkkäriä se taisi olla, mutta tuosta vaaleanruskean pisaran mausta ei ole muistikuvaa.

Seuraavaksi pöytään tuotiin jokaiselle kolme söpöä sormipalaa, joista tunnistan jälkikäteen kuvien perusteella ainoastaan punajuuren, se on tuo punainen pieni pala. Muista ei ole mitään muistikuvaa.

Kolmas lämmittelyalkupala lukeutuu myös ”ei mitään muistikuvaa” -kategoriaan. Näyttää ehkä sipulilta, tuosta sipulipalojen alla olevasta juustoraasteen näköisesta jutusta ei ole mitään käsitystä. Tai on sen verran, että olen varma, ettei se ole juustoa.

Sitten oli tiedossa lisää alkupaloja. Punajuurta siinä oli. Annos oli kaunis, mutta en yhtään muista oliko se lämmin vai kylmä.

Seuraava annos oli lämmin, sen muistan. Sienisörsseli oli tosi herkullista. Sieninä oli ainakin suppiksia, ja suppisten maku hallitsi koko annosta. Mutta se ei minua haitannut, sillä suppikset ovat hyviä. Kunhan niitä ei joudu syömään ihan joka viikko.

Sitten tarjoilija toi pöytään jälleen ihan punajuurilta näyttävän annoksen. Mutta menimme halpaan! Tässä annoksessa ei ollut punajuurta ollenkaan, kyseessä oli punaista porkkanaa. Herra osti kotiinkin mulle joku aika sitten erivärisiä porkkanoita ja dippejä. Olin niin urpo, että söin vaan oranssit porkkanat, keltaiset ja punaiset näyttivät sen verran epäilyttäviltä, etten koskenut niihin.

Seuraava annos oli yksi koko maistelumenun suosikeistani. Naurista kolmella tavalla. Älkää kysykö mitkä ne kolme tapaa olivat (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, heh). Tämän annoksen nimi oli ainoa joka jäi mieleeni, ja sekin ihan siitä syystä, etten edes tiennyt mikä on nauris. Ihan oikeasti en tiennyt, mun oli pakko googlata ”nauris” sen jälkeen kun tarjoilija esitteli meille mitä lautasella oli. Lihansyöjä sai totisesti uusia makuelämyksiä!

Nauriksen jälkeen oli välidrinkin aika. En muista yhtään mitä drinkki piti sisällään, mutta pahaa se oli.

Lisää lämpimiä pääruokia oli tiedossa seuraavaksi. Luulin lautasella olevia herkullisia uppopaistettuja juttuja perunaksi, mutta väärin meni. En kylläkään osaa kertoa mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan perunaa. Vihreän lehden alla oleva valkoinen juttu oli jotain vegaanista juustoa, sen nimi oli joku outo, mutta ei sekään muistu enää mieleen. Tämä annos oli kokonaisuudessaan hyvällä tavalla erikoinen, kaikki sen osa-alueet olivat minulle täysin outoja enkä osannut yhtään ajatella miltä ne maistuvat suussani.

Lämpimien ruokien jälkeen siirryttiin jälkiruokien pariin. Ensin piti neutralisoida suu. Se tehtiin lakka-/hillasorbetin (onko ne edes sama asia..?) avulla. Sorbetti oli niin outoa (maistui suoraan sanottuna mädältä), että se jäi syömättä.

Pääjälkiruoka tarjoiltiin ihanista ruskeista lautasista. Sorbettia oli tarjolla tälläkin kertaa, nyt tosin (ehkä) porkkanasta tehtyä. Se oli tosi hyvää, ja kaavin lautasen aivan tyhjäksi.

Viimeiseksi pöytään tuotiin Spisin erikoisuus – suuren legopalikan päällä pieniä makeita herkkuja. Tällä kertaa legopalikalla oli itse tehtyä lakua sekä marmeladia, kolmannesta herkusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.


Että semmoinen illallinen epäpätevän ruokabloggarin kertomana. Eikö ollut avartava ja mielenkiintoinen yhteenveto? Voi jestas sentään. Ensi kerralla muistivihko lähtee mukaan.. Ennen sitä voitte kyllä käydä kurkkaamassa mitä herra Longfield kirjoitti meidän ensimmäisestä Spisin vierailusta blogiin. Herralla oli muistiinpanovälineet mukana, sen saattaa kyllä postauksesta myös huomata.

Pakko myös vielä todeta, että Spis on cool ja makea paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä astetta päheämmällä illallisella!

Joulukalenteri 6: Toscaninin joululounas


Moerinco 2016, Herra Longfield Frutti di Mare – ESPOO tässä.

Itsenäisyyspäivän aatto eli eilinen oli jännä päivä. Helsinki nimittäin vastaanotti silloin suuria mediajulkkiksia, eli minut ja Hulin. Meillä sattui olemaan molemmilla vapaapäivä, ja moista ihmettä juhlistaaksemme suunnistimme Helsingin Toscaniniin joululounasta syömään. Ilolla panimme merkille, että kaupunkiin saapumisemme takia kaupungissa pyöri ties mitä Ylen rekkaa ja uutistiimiä, en vaan ymmärrä miksei ne tulleet kuvaamaan meitä siihen Toscaninin edustalle, vaan menivät sen sijaan kaikki Senaatintorin suuntaan. Varmaan olivat saaneet väärän uutisvinkin meidän liikkeistämme.

Toscaninissa on jouluaatonaattoon eli 23.12. asti tarjolla joululounasmenu. Olemme ravintolassa muutamia kertoja aiemminkin käyneet syömässä, paikka on tunnelmaltaan mukava, henkilökunta on aina ollut asiantuntevaa ja ystävällistä, ja ruoka todella hyvää. Lisäksi siellä on maailman hienoin katto!

toscanini-helsinki5

Tällä kertaa minä ryhdyin syömisen lomassa oikein juopottelemaan, sillä otin lounasmenun ruoille suunnitellun viinipaketin. Huli ei sitä jostain syystä tahtonut ottaa (no siis ku se on raskaana), mutta Toscaninin ystävällinen väki toi Hulillekin kuitenkin alkoholitonta Zero-skumppaa. Se oli oikein hyvää, kyselin tarjoilijalta että mahtaisikohan sitä saada ihan Alkostakin, mutta ei kuulemma saa. Käytiin loppukesästä muutamia kertoja Hulin kanssa Alkoista etsimässä alkoholittomia huijausviinejä erinäisiin tapahtumiin, joita lipittämällä Huli pystyi silloin vielä salassa pidettyä raskauttaan piilottelemaan. Kovin laajaa alkoholittomien viinien valikoimaa ei Alkoista löytynyt, ei kai niitä sitten kauheesti ihmiset tuppaa juoda.

toscanini-helsinki6

Alkuruokana joululounasmenussa tarjoiltiin hernekeittoa, mutta sepä ei ollutkaan ihan normitorstain hernesoppaa, vaan rosmariinilla maustettua kikhernekeittoa, jonka sekaan oli vielä viskelty mustekalaa, tiikerirapuja ja valkosipulikrutonkeja. Tai no, ei niitä tosiaankaan oltu lautaselle viskelty, vaan kaikki oli millilleen oikeassa kohdassa, lautasille oli jopa aseteltu niistä kikherneistä hieno kaarimainen muodostelma. Ajatuksena hernekeitto, johon on sotkettu mereneläviä, kuulosti melko oudolta, mutta oikein hyvin ne keskenään toimivat, tiikeriravut varsinkin maistuivat kikhernekeiton kanssa todella hyviltä. Keiton kaverina tarjoiltu valkoviini ei ollut minun makuuni, se oli hyvin kuivaa ja minä en kuivia viinejä useinkaan ymmärrä. Viini oli semmosta ku ”Campo Maccione 2015, Rocca delle Macie Vermentino – TOSCANA”. (Hirveesti sanoja yhden viinin nimessä, luulen että noista toi 2015 on vuosikerta, ja capslock päällä kirjoitettu Toscana paikka mistä viini oli kotoisin. Muiden sanojen epäilen olevan italian kieltä.)

toscanini-helsinki4

Pääruokaa odotellessa minulle tuotiin lasillinen punaviiniä, Hulille tuotiin lisää Zeroa, ei kokista vaan sitä alkoholitonta kuoharia. Muistelin kesäistä viininmaistelukoulutustamme, ja huljuttelin punaviiniä kuin mikäkin ammattilainen ennen kuin nuuhkaisin sitä ja hörppäsin pienen kulauksen. Viini maistui ihan märälle villakankaalle, mutta en vaipunut epätoivoon, sillä muistin myös sen seikan että punaviinin on syytä antaa tehdä tuttavuutta ilman kanssa ennen kuin sitä alkaa ihan toden teolla tuomitsemaan, joten annoin punaviinille vähän lisäaikaa.

Pääruokana oli karitsanniskaa polentalla ja luumu-punaviinikastikkeella, ja huhhuh miten hyvää karitsa oli! Lihaa oli pitkään ja hartaasti kypsytelty, ja se oli niin mureaa että sen olisi melkein voinut saada rikki puhaltamalla. Annos oli myös melkoisen iso, Huli ei jaksanut ihan kaikkea omalta annokseltaan syödä, minä sitten vedin itseni väkisin lähes ähkyyn koska se liha oli niin hyvää että sitä ei sopinut jättää yhtään syömättä. Myös se aluksi villatakilta maistunut punaviinikin muuntui ilmaannuttuaan hemmetin hyväksi, helpoksi punkuksi, joka sopi murean karitsan kanssa messevästi yhteen. Punaviinin kutsumanimi oli ”Barbaresco DOCG 2013, Carlo Boffa Nebbiolo – PIEMONTE”, ja uskoakseni numerosarja oli taas vuosikerta ja viimeinen capslock-teksti paikka mistä viini oli. Tuo DOCG lienee jotain nuorisokieltä, näitä tämmösiä YOLO ja LOL ja mitä niitä on, ja sitten ehkä tuo Carlo oli jonkun viiniveijarin etunimi.

toscanini-helsinki3

Jälkkärikin lounasmenuun toki kuului, sen seuraksi minulle tuotiin jälkkäriviiniä, ja koska Huli ei sitä voinut juoda, mukava tarjoilijasetä kaatoi minun lasiini kaksinkertaisen annoksen ihan vahingossa, hassusti se vielä sanoi oho ennen kuin oli lopettanut kaatamistaan. Jälkiruokana pöytään tuotiin oikein nätti lautanen, johon oli ripoteltu Castagnaccio-kakun palasia, valkosuklaamoussea sekä marjoja. Paahdetuilla pinjansiemenillä varustettu kakku ei ollut niin kuivaa miltä se näytti, ja kakku-mousse-yhdistelmä oli oikein hyvää, ruoka-aineita kannatti sotkea toisiinsa, erikseen syötyinä kumpikaan ei ollut oikein mainittavaa mutta kun ne yhdisti ja vielä haarukoi jonkun mustikan siihen kaveriksi niin aijai! Jälkiruokaviini haisi ihan marmeladille, eikä se makeudeltaankaan sille paljoa hävinnyt. Ihan kun olisi jotain nestemäistä karkkia juonut! Oikein mukava jälkkäriviini siis oli sellainen asia kuin ”Dindarello 2014, Maculan Moscato – VENETO”. Nyt varmaan osaatte jo itsekin tulkita tuosta rimpsusta kaiken oleellisen kun olen aikaisempien viinien kanssa antanut jo niin hyvää tulkkausapua.

toscanini-helsinki1

Toscaniniin muuten tuli muitakin mediajulkkiksia meidän lisäksemme, Risto Siilasmaa asteli sinne meidän tapaamme lounasta popsimaan, ja lisäksi ikkunamme ohi meni Mira Kasslin ja Minttu Mustakallio. Kyllä niitä Ylen rekkoja ja Maikkarin uutistiimejä varmaan harmittaa nyt kun eivät tulleet siihen Toscaninin edustalle, meidän lisäksemme olisivat saaneet bonuksena videokuvaa muistakin julkimoista. Nyt joutuivat sitten vaan kuvaamaan brittiläisen mediakoneiston kanssa Senaatintorille sattumalta ilmestynyttä Saara Aaltoa ja monituhatpäistä ihmismerta.

toscanini-helsinki2

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 6. luukut!

Vuoden 2011 6. luukku: Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2012 6. luukku: Kotikutoinen Itsenäisyyspäivä

Vuoden 2015 6. luukku: Itsenäinen Suomi

Espoon ravintolat

Ai että Espoossa ei ole yhtään hyvää ravintolaa? PAH sanon minä!

Tässä olisi teille 11 Espoosta löytyvää ravintolaa sekalaisessa järjestyksessä. Listasta puuttuu muutama ravintola, joista ei ole blogiin asti postausta tullut. Näitä ovat mm. Sellosta löytyvä ravintola Retro sekä Lime Leaf, Haukilahden vesitorniravintola Haikaranpesä sekä Tapiolan keskustassa sijaitseva ravintola Kylä. Näitä voimme myös suositella.

Kerrothan kommenttiboksiin omat suosikkisi! Uusia espoolaisia ravintoloita lähdemme testaamaan aina mieluusti.

Espoon ravintolat

Fuku Supreme, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Sushibuffet, joka pitää sisällään myös lämpimän ruoan sekä jälkkärin. Sushit ovat kuitenkin Fuku Supremen juttu. Arkisin on tarjolla hieman edullisempi lounasbuffet (14,50 euroa) ja iltaisin sitten iltabuffet (22,50 euroa). Iltabuffet pyörii samalla hinnalla myös viikonloppuisin, jolloin tarjolla on lisäksi lounasbuffet hintaan 19,50 euroa.

Sushia voi hakea myös take away -meiningillä. Saat käteesi boksin, jonne voit haalia susheja suoraan buffetpöydästä. Hinnat edullisemmat kuin koko buffet.

Missä?

Viaporintorilla, Kauppakeskus Sellon 2. kerroksessa. Sisäänkäynti Viaporintorilta.

Plussat

+ Sushit ovat yllättävän laadukkaita buffetpöydästä huolimatta
+ Tilaa on aina, pöytävarausta ei tarvitse tehdä
+ Sushipöytää täydennetään ripeästi

Miinukset

– Arkisin iltabuffet alkaa vasta 17.00. Joskus olisi mukava lähteä töistä esim. kolmelta, ja nähdä kavereita sushin äärellä heti töiden jälkeen

Fuku Supreme Sello Espoo_c_ravintola_.jpg

KG, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

KG eli Kilo on rento ja sporttinen ruokaravintola. Listalta löytyy pihvejä, pizzoja ja burgereita. KG ei ole välttämättä laihduttajan paikka. Mutta mitäs väliä sillä on, välillä tekee mieli suolaa ja rasvaa samalla kertaa.

KG:n seinillä roikkuu paljon urheilukamaa ja useampi telkkari, joissa pyörii urheiluohjelmia. Nykyisin tarjolla on myös sunnuntaibrunssia (se meidän täytyy käydä herra Longfieldin kanssa jossakin välissä testaamassa).

Missä?

Nihtisillassa, osoitteessa Nihtisillantie 1, 02630 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Palvelu on ollut jokaisella kerralla ystävällistä
+ Syömään mahtuu aina, ravintolasali on tilava ja avara

Miinukset

– Listalta ei montaa kevyempää annosta löydy

Scandic Kilo KG (7)

Haukilahden paviljonki, Haukilahti

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy linkin takaa. Vuoden 2014 arvostelu löytyy tämän linkin takaa. Ja vuoden 2015 arvostelu löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Meistä ehdottomasti ainoastaan kesäravintola (on auki ympäri vuoden). Terassi meren äärellä on ihana. Tarjolla kepeitä salaatteja, muhkeita burgereita sekä jonkin verran kalaa. Passelia ja maistuvaa kesäterassiruokaa. Tänne on kiva mennä ystävien kanssa, sillä maisemat ovat niin kauniit ja safkan jälkeen voi tehdä pienen kävelylenkin rannalla.

Missä?

Espoon Haukilahdessa pienvenesatamassa. Osoite on Mellstenintie 12, 02170 Espoo.

Plussat

+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Maisemat ovat upeat
+ Ruoka on ollut jokaisella kerralla hyvää
+ Terassi on koiraystävällinen

Miinukset

– Terassilta on parhaina kesäpäivinä hieman haastavaa löytää tilaa, aina ollaan kyllä pöytä saatu ilman varauksia
– Palvelu on ruuhkaisimpina kesäaikoina hieman kiireistä ja kireääkin

haukilahden paviljonki (8)

Moms, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2012 löytyy tämän linkin takaa. Vuoden 2013 arvostelu taasen löytyy seuraavan linkin takaa.

Mitä?

Momsissa on tullut istuttua useasti. Ravintolan yhteydessä on myös (urheilu)baari, mutta se on jemmattu hienosti ravintolan taakse, joten täällä viihtyy hyvin lapset, äidit, iskät, mummit sekä ukit. Ruokalistaan ilmestyy sopivin väliajoin uutuuksia ilman, että klassikkoannokset lähtevät mihinkään.

Momsista saa maittavaa ruokaa. On pastaa, salaattia, pitsaa, burgereita, keittoja yms. Kaikille jotain, liioittelematta kuitenkaan turhan massiivisella a la carte -listalla. Me tykätään Momsista tosi paljon.

Missä?

Kauniaisen ytimessä. Kauppakeskus Grani, Promenadi 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Pöytä on saatu aina ilman varausta
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon

Miinukset

– Ei niitä ole

Moms

Il Gabbiano, Leppävaara (Sello)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Meidän mielestä Il Gabbianosta saa maailman parasta pasta carbonaraa. Tilaamme sitä tässä ravintolassa jokaisena kertana. No okei, muutaman kerran ollaan hairahduttu tilaamaan jotain muutakin, mutta ei olisi pitänyt. Pasta carbonara on täällä törkeän hyvää (kunhan siihen lisää itse pöytämaustepurkeista suolaa sekä mustapippuria ja sekoittaa sen jälkeen vimmatusti kaikki sekaisin).

Il Gabbiano taitaa olla myös ainoa ravintola, jonne olen lähtenyt yksin kotoa varta vasten vain syömään. Arvaatte varmaan minkä annoksen tilasin?

Missä?

Sellon Vapaa-ajankeskuksen tiloissa. Käynti Viaporintorilta. Samassa rakennuksessa on myös Finnkino ja liuta muita ravintoloita.

Plussat

+ Isot annokset, nälkä kyllä lähtee
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on Sellossa paljon

Miinukset

– Ei tule mieleen

il gabbiano

LN-Sushi Art, Tapiola ja Iso Omena

Olen kirjoittanut LN-Sushista neljästi. Kahdesti vuonna 2012 (postaus 1 ja postaus 2), yhden kerran 2013 ja viimeisen kerran viime vuonna.

Mitä?

Heittämällä parasta sushia mitä olen Suomessa syönyt. Tähän yhtyy useampi tuttavani, joten vain mun sanaan ei tarvitse luottaa. Menkää testamaan jos sushi maistuu. Oikeesti, menkää jo.

Sushit saa tilattua myös etukäteen kotiin, kotiinkuljetusta ravintola ei (valitettavasti) tarjoa, joten tilaus pitää noutaa ravintolasta itse.

Missä?

LN-Sushi Art sijaitsee Espoon Tapiolassa, Tapiolan Kinon vieressä (ei Tapiolan keskustassa) ja toinen ravintola sijaitsee Espoon Matinkylässä, Ison Omenan vieressä.

Plussat

+ Törkeän hyvää sushia
+ Palvelu pelaa ja se on ystävällistä
+ Tilaa on aina

Miinukset

– Suomen kieli ei taitu kaikilta ravintolan työntekijöiltä parhaalla mahdollisella tavalla
– Ei kotiinkuljetusta

sushi (7)

Sumo, Tapiola (Ainoa)

Meidän arvostelu vuodelta 2013 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Jos sushinälkä iskee Tapiolassa ostoksia tehdessä, voi suunnata Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerrokseen Sumo-ravintolaan. Täältä saa hyvää sushia. Sushien lisäksi ruokalistalta löytyy myös muuta japanilaista ruokaa.

Missä?

Ainoa-kauppakeskuksen 3. kerros.

Plussat

+ Hyvää sushia
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon

Miinukset

– Ei voita LN Sushi Artin susheja

Sumo Tapiola Ainoa

Peshawar, Nihtisilta/Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Peshawar on pelastanut meidät nälkäkuolemalta tosi monta kertaa. On suoranainen ihme, että olen kirjoittanut tästä Nihtisillan helmestä blogiin vain kerran. Olemme käyneet Peshawarissa valehtelematta varmasti 20 kertaa. Eiku nyt kyllä valehtelin, emme ole syöneet paikan päällä koskaan, vaan hakeneet sapuskat aina mukaan, sillä ravintolan sisustus ja yleisilme on vähän sellainen.. No miten sen nyt sanoisi.. Nuhjuinen?

Peshawar tarjoilee massiivisen listan pakistanilaista ruokaa. Itse popsin täällä aina lammasta, olen tainnut testata jokaisen lammasruoan heidän listaltaan. Lamb Chili sekä Lamb Karahi ovat ehkä omat suosikkini.

Missä?

Nihtisillan S-marketin vieressä, osoite on Kutojantie 3, 02630 Espoo.

Plussat

+ Törkeän hyvät lammasruoat
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on paljon
+ Annokset ovat isoja, nälkä lähtee aivan varmasti

Miinukset

– Ravintolan yleisilme ei miellytä
– Ei kotiinkuljetusta

peshawar

Chalupa, Kauniainen

Meidän arvostelu vuodelta 2014 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Chalupa tarjoaa rentoa meksikolaista (pika)ruokaa Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä. Ruoan saa eteensä nopeasti, ja maku voittaa mäkkärin purilaiset 100-0. Kastikkeilla ja muilla lisukkeilla voi säätää annosten tulisuutta omalle maulle sopivaksi.

Ravintolan sisustus on värikäs ja pirteä. Annokset saa tilattua kassalta myös kotiin, jos haluaa viettää vaikkapa meksikolaista iltaa kotona.

Missä?

Kauniaisten keskuksen välittömässä läheisyydessä osoitteessa Tunnelitie 1, 02700 Kauniainen.

Plussat

+ Ruoan saa yhtä nopeasti kuin mäkkärissä
+ Mukavan tuliset maut
+ Koiraystävällinen (Horatio on ollut meidän mukana kerran syömässä)

Miinukset

– Autopaikkoja on aivan ravintolan läheisyydessä vähän

chalupa5

Pohjaanmaan grilli, Kilo

Meidän arvostelu vuodelta 2015 löytyy linkin takaa.

Mitä?

Pohjaanmaan grilliltä saa rehellistä grillisafkaa. Ei siinä taida mitään muuta lisättävää olla. Paitsi, että myös Arman Alizad diggaa Pohjanmaan grillistä.

Missä?

Espoon Kilon poliisiaseman lähettyville osoitteessa Nihtisillankuja 2, 02630 Espoo.

Plussat

+ Nälkä lähtee
+ Palvelu on iloista ja ystävällistä
+ Autolla pääsee ihan viereen

Miinukset

– Hampurilaisten litteä sämpylä ei ollut omasta mielestäni paras mahdollinen (maku oli hyvä, mutta sämpylä oli kovin litteä)

pohjanmaan grilli (5)

Makaronitehdas, Iso Omena

Meidän ihan tuore arvostelu (vuodelta 2016) löytyy linkin takaa.

Mitä?

Vihdoinkin Makaronitehdas tuli etelä-Suomeen! Olemme käyneet tässä lähiviikkoina sekä Jumbon että Ison Omenan Makaronitehtaassa, ja jestas on ollut herkullista.

Pastat maistuvat just niin hyvältä kuin odotinkin. Pastat eivät ui kastikkeissa, suolaa ei ole liikaa, pastan kypsyys on täydellinen ja pastan seassa olevia sattumia on riittävästi. Ihan täydellistä.

Missä?

Ison Omenan laajennusosan ravintolamaailmassa.

Plussat

+ Todella hyvää ja tuoretta pastaa
+ Paikalle pääsee helposti autolla, ilmaista parkkitilaa on kauppakeskuksen alla paljon
+ Kookkaat annokset

Miinukset

– Ruuhkaa on, ja pöytää voi joutua odottamaan

hangon-makaronitehdas3

Neljä kohtuuhintaista ravintolavinkkiä Lontooseen

Lontoon ravintolatarjonta on järjetön. Niin järjetön, etten jaksanut tutkia sitä yhtään ennen syyskuista reissuamme. Ajattelin, että eiköhän sieltä ruokaa löydy ilman tuntien ja taas tuntien etukäteistä googletteluakin. Toisena syynä laiskuuteeni oli vatsassa kasvava pieni ihme, joka aiheutti ensimmäisellä kolmanneksella sen verran paljon väsymystä, että kaikesta ylimääräisestä oli pakko päästää irti, ja antaa kropan levätä aina kuin siltä tuntui. Tämän postauksen kuvatkin ovat samasta syytä osittain aika mitäänsanomattomia, napsin Lontoon matkalla nimittäin ennätyksellisen vähän kuvia, jotenkin kameran kaivaminen repustakin tuntui reissussa välillä liian raskaalta.

Ruoan osalta tein ennen matkaa ainoastaan yhden päätöksen – haluan syödä fish and chips -annoksen. Arvaatka söinkö? No en.

lontoo-edullinen-ravintola3

Tähän postaukseen kokosin neljä syyskuussa kokeilemaamme ravintolaa, jossa söimme herkullista ruokaa kohtuuhinnalla. Kohtuuhinta tarkoittaa tässä yhteydessä alle 20 punnan pääruoka-annoksia. Nämä voi napata talteen, jos joku reipas tutustuu jo ennen matkaa Lontoon ravintolatarjontaan.

1. Maroush

Voi Maroush minkä teit. Veit meidän kaikkien neljän kielet mennessään! Minun kieleni lähes sanan varsinaisessa merkityksessä, niin mahtavan tulisen lammasannoksen tässä aidossa libanonilaisessa ravintolassa söin.

Maroush on yksi Lontoon Edware Roadin monen monesta libanonilaisesta ravintolasta. Maroush on nököttänyt tällä paikalla jo vuodesta 1981, ja voi hyvin olla mahdollista, että muut libanonilaiset kahvilat sekä ravintolat seurasivat Maroushia Edware Roadille.

lontoo-edullinen-ravintola8

Marouf Abouzakin sekä hänen Houda-vaimonsa tarkoituksena oli vuodesta 81 alkaen tarjota lontoolaisille autenttista libanonilaista ruokaa, joka on valmistettu perinteisin tavoin. Ihan puskiin eivät ole Maroufin ja Houdan toiveet menneet. Lontoossa on nimittäin tällä hetkellä 16 Maroush-ravintolaa, joissa teemat ja tyylit vaihtelevat ravintoloittain.

Me testasimme neljän hengen porukallamme syyskuussa alkuperäisen ja ensimmäisen Maroush-ravintolan Edware Roadilla. Kaksikerroksinen ravintola kätkee sisäänsä yli 150 istumapaikkaa. Yläkerrassa on rento baarimainen puoli ja alhaalla tilava ravintola, jossa lapsiperheet (ja me) viihtyvät alkuillasta, loppuillasta alakerran valtaavat mm. kaveriporukat, joille on tarjolla ruoan yhteydessä napatanssia libanonilaisen musiikin säestyksellä.

lontoo-edullinen-ravintola7

Kaikkien meidän neljän tilaamat annokset olivat hurjan herkullisia. Omat lammasrullani riisin sekä tulisen tomaattisoosin kanssa olivat täydelliset. Pöytäseuralaiset nyökyttelivät mielissään puputtaessaan mausteisia lihapatoja suuhunsa. Hyvän ruoan lisäksi palvelu pelasi Maroushissa paremmin kuin hyvin. Pöytään kiikutettiin jopa ilmaiset jälkiruoat illallisen päätteeksi.

Illallisen hinta oli neljältä hengeltä juomineen, tippeineen (10 puntaa) sekä ilmaisine jälkkäreineen yhteensä 93,50 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola6

2. Hard Rock Cafe

Hard Rock Cafe ei varmasti esittelyjä sen enempää kaipaa. Hyde Parkin kaakkoiskulmassa vuodesta 1971 asti sijainnut rokkiravintola, on ensimmäinen laatuaan. Nykyään näitä kovakivikahviloita on jo noin 150 kappaletta yli 50 eri maassa.

Jokusessa Hard Rock Cafessa olen käynyt, vaikka kovin suuri fani en olekaan. Jokaiselta matkalta hommaamme kyllä herra Longfieldille t-paidan kyseisen ravintolan rokkikaupasta. Ravintolapuolella minua harmittaa ehkä eniten se, että menu on jokaisessa maailman kolkassa sama. Tiedän jo miltä heidän herkullinen mac and cheese maistuu, ja koska reissuilla on kiva maistella kaikkea uutta, tuntuu vähän urpolta syödä samaa (joskin todella hyvää) mac and cheeseä Lontoossa, Prahassa, Kanadassa ja vaikkapa Singaporessa.

Lisäksi ravintoloissa on ollut jokaisena kertana (Panama oli poikkeus) aivan liian kova meteli. Tai siis musiikki on niin kovalla, että korviin alkaa särkeä. En ymmärrä, miten tarjoilijat kestävät sitä melua monen monta tuntia päivittäin.

Ystäväpariskuntamme ja herra Longfield halusivat Lontoon kovakivikahvilaan, ja toki sinne lähdin mukaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että tarjolla oli hyvän kuuloinen kuukauden spesiaaliannos, ja tilasinkin tämän jättikatkarapupläjäyksen oitis.

Hard Rock Cafesta ei ole kuittia tallella, mutta annosten hinnat pyörivät 20 punnan kieppeillä. Ruoka oli maultaan tuttua ja turvallista. Meidän pöytäämme kannettiin jopa kaksi annosta sitä herkullista mac and cheeseä.

lontoo-edullinen-ravintola5

Safkan jälkeen kipitimme tietenkin vielä ravintolan kaupan puolelle hakemaan herralle t-paidan. Lontoon ravintolan kaupassa oli lisäksi pieni rokkimuseo, jota kävimme myös ihmettelemässä. Oli kyllä vähän noloa, sillä tunsin ehkä vain yhden tai kaksi artistia museon uumenista, samalla kun seurueemme muut jäsenet olivat rokkareiden paidoista, soittimista, paperille rustatuista sanoituksista sekä joistain muista tärkeistä jutuista varsin innoissaan.

3. Il Conte Di Monteforte

Tähän pienehköön italialaiseen ravintolaan tupsahdimme ihan sattumalta järjettömän nälän saattelemana. Olimme pörräneet tunteja Lontoon isoilla ostoskaduilla, ja lopulta putkahdimme Regent Streetiltä Piccadilly Circukselle. Siinä vaiheessa iski jo pieni epätoivo kivan ravintolan löytymisestä. Emme voineet uskoa, että Piccadillyn välittömästä läheisyydestä löytyisi mitään kivaa ja sopuhintaista ravintolaa. Lisäksi nälkä oli kova.

Päätimme lähteä Piccadillyltä yhtä sattumanvaraisesti valittua katua eteenpäin, ja etsiä sieltä ihan minkä tahansa (kohtuuhintaisen) sapuskapaikan. Kävi niin onnekkaasti, että jo muutaman sadan metrin jälkeen eteemme tuli pieni italialainen ravintola, jonka edessä oli muutama puna-valkoraidallisella pöytäliinalla varustettu pöytä. Jäimme ihmettelemään ruokalistaa, ja samalla eräs ohi kulkenut paikallinen nainen sanoi, että menkää ihmeessä sisään, hänestä täältä saa varsin herkullista ruokaa ja hyvää palvelua. Paljon enempää emme ehtineet naisen sanoja kuulla, kun jo tungimme murisevin vatsoin sisään Il Conte Di Monteforte -ravintolaan.

Miehet tilasivat pitsat, ystävättäreni kotitekoista lasagnea ja minä lohipastaa. Hiilaripommit hävisivät lautasilta nopeaa tahtia, ja pian vatsatkin alkoivat olla hiljaa. Mukavan hämyinen ravintola söpöine italialaisine papparaisineen oli meistä kaikista varsin onnistunut valinta.

Annoshinnat pyörivät pitsojen ja pastojen kohdalla noin 11-15 punnassa. Varsin edukasta ja hyvää sapuskaa aivan Lontoon ytimessä!

lontoo-edullinen-ravintola4

4. All Bar One Waterloo

Kun olimme reissun viimeisenä päivänä käyneet aamupäivästä ihailemassa Lontoota yläilmoista käsin, iski lounasnälkä. Lähdimme köpöttelemään South Bankin rannalta Thamesilta poispäin, ja päätimme taas mennä syömään ensimmäiseen mukavan oloiseen ravintolaan.

Oli sunnuntai, ja monessa ravintolassa oli tarjolla vielä aamupalaa/brunssia. Mekin päädyimme istahtamaan All Bar One Waterloo -ravintolaan, jossa sai tilata vielä aamupalaa a la carte -listalta. Ravintola oli omasta mielestäni tosi päheä ja odotin siltä paljon!

lontoo-edullinen-ravintola2

Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että henkilökuntaa oli paikalla aivan liian vähän.. Seurueemme herrat tilasivat aamupalalautaset, leidi-ystäväni otti perinteisen fish and chips -annoksen ja minä päädyin rapeaan ankkasalaattiin. Annoksia saimme odottaa noin tunnin. Palvelu oli kökköä. Ymmärrämme kyllä, jos henkilökuntaa on paikalla sairaustapausten takia liian vähän, mutta hurjan pitkäksi venyneestä odottelusta voisi käydä sanomassa pöytiin aina välillä, tai mainita siitä jopa heti tilauksen teon yhteydessä. Nyt kävi niin, että 10 minuutin välein joku asiakas nousi ylös ja yritti saada jonkun henkilökunnasta kiinni ja kysellä mikä nyt tökkii. Ei hyvä.

No, kun ruoat vihdoin tulivat, alkoi ärsytys väistyä. Kaikki maistui todella hyvältä. Voimme paikkaa siis suositella, tosin sillä varauksella, että henkikökuntaa oli paikalla tosiaankin sairaustapausten takia aivan liian vähän, ja tästä (ja vain tästä) syystä kaikki joutuivat odottamaan.

Meidän neljän hengen aamupala- lounasyhdistelmä maksoi juomineen yhteensä 56,40 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola1

Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

shelter_helsinki10

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

shelter_helsinki9

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

shelter_helsinki7

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

shelter_helsinki5shelter_helsinki6

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

shelter_helsinki3shelter_helsinki4

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

shelter_helsinki2

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

shelter_helsinki1 shelter_helsinki8

Sampea ja kaviaaria Varkaudessa

Moluga, Herra Longfield tässä.

Tuossa kesälomia ennen minulla oli työjuttuja suuressa ja mahtavassa Varkauden kaupungissa. Se sijaitsee maassa nimeltä Savo, joka joidenkin maantieteilijöiden mukaan on osa Suomea. Varkaudessa olen tässä viime aikoina viettänut melkoisen montakin yötä, kun noita matkaöitäni yhteen ynnäilin niin kesälomia edeltäneiden 12 kuukauden ajalta olin laskujeni mukaan herännyt täältä yhteensä 17 kertaa.

Mutta tämä kesälomia edeltänyt työreissu oli siitä erikoinen, että sain jollain ilveellä houkuteltua Hulinkin matkaan, ja otimmepa vielä Horationkin reissulle mukaan. Huli on joskus muinaishistoriassa ollut kerran Belgiaan suuntautuneella työmatkallani mukana, ja nyt sitten siis jo toisen kerran sain Hulista seuraa, ja ihan Varkauteen asti jopa tällä kertaa mentiin.

Huli ei tosin ihan vain lomailumielessä mukaan tullut, vaan sen aikaa kun minä porhalsin pitkin pientareita talonmiesvaatteissani, Huli majaili Horation kanssa hotellihuoneessa ja teki jotain mystisiä työjuttujaan sieltä käsin. Iltapäivisin toki sitten oli aikaa tehdä jotain järkevääkin, lähinnä käytiin Horation kanssa lähiseuduilla hortoilemassa. Kerran löydettiin jännä rotko läheisestä metsästä ja toisen kerran taas törmättiin paikalliseen chow chow –laumaan.

caviar_varkaus6

Rotkojen, satunnaisten kiinalaiskoirajengien ja Esa Pakarisen puiston lisäksi Varkaudessa on myös semmosia jänniä otuksia kuin sampia. Sampi on kala, joka voi kasvaa hillittömän suureksi, jopa 400-kiloiseksi jötkäleeksi. Niitä oli ennen siellä sun täällä pitkin Euroopan vesiä, mutta nykyään se on valitettavasti hyvin uhanalainen otus. Uhanalaisuus ja sammen tunnettavuus johtuu sampien mädistä, eli kaviaarista, tuosta mustasta töhnästä jota kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa kaikki karikatyyrisen rikkaat hahmot horii hanhenmaksapallojen ja shampanjan kanssa. Kaviaarinkalastuksen myötä ihminen onnistui lähestulkoon hävittämään sammet koko maapallolta, ja nykyään kaviaarin keräilyyn ja myyntiin on tiukat maailmanlaajuiset kiintiöt, joiden avulla pyritään estämään liikakalastus ja koko lajin kuoleminen sukupuuttoon.

caviar_varkaus4

Sampia eleli joskus Suomenkin vesillä, muistan mökillä pienenä lukeneeni jostain luontokirjasta sammista ja sen jälkeen haaveilin aina saavani mökkirannasta mato-ongella monisatakiloisen sammen, mutta ei niitä koskaan tullut mun matoja syömään, pelkkiä ahvenia ja särkiä sieltä vain nousi. Luonnonvaraisena sampea ei Suomesta ole saatu pitkään aikaan, mutta Varkauteen joku vekkuli on keksinyt perustaa kalankasvattamon, missä näitä otuksia polskii, ja mistä saadaan hallitusti kerättyä sopiva määrä kaviaaria. Kalankasvattamo käyttää hyödyksi läheisen tehtaan lämpöenergiaa, ja Varkaus taitaakin olla ainoa paikka Suomessa, missä kaviaari voidaan luokitella lähiruoaksi.

caviar_varkaus5

Suurin osa Varkauden kaviaarista menee vientiin, mutta kyllä sitä saa Varkaudesta ostettua mukaansakin erinäisistä paikoista. Kaupungissa sijaitsevasta Scandic Oscarista saa lähikaviaaria ostettua ihan ravintolastakin. Me majoituimme Scandiciin, ja tokihan sitä kaviaaria piti sitten yksi ilta mennä ravintolasta tilaamaan. Hintaa annoksella on sen verran, että ihan joka ilta ei tätä herkkua tohdi naamaansa tunkea, mutta kyllä sitä kertaalleen piti kokeilla. Annoksessa tuli mukana kaviaarin kaverina kasa paahtoleipää, sekä smetanaa ja sipulisilppua, ja voi hyvänen aika että kaviaarileivät oli hyviä! En yhtään ihmettele että joku Englannin kuningaskin oli joskus julistanut sammen kuninkaalliseksi kalaksi, ja määräsi kaikki Englannin vesiltä löytyvät sammet kuninkaan omaisuudeksi. Maistoimme kaviaaria myös ihan sellaisenaan, sillä tavalla se ei mielestämme oikein hyvää ollut, lähinnä semmoista karmean suolaista mähnää, mutta paahtoleivän kanssa, smetanalla ja sipulisilpulla höystettynä toimi erittäin hyvin.

caviar_varkaus3

Kaviaarin lisäksi Oscarista saa myös sitä sampea lautaselleen jos niin tahtoo. Huli tykästyi tähän annokseen sen verran, että taisi vetää niitä useammankin kappaleen matkamme aikana. Oscarin väki selvästi tiesi mitä sammelle piti tehdä, kala oli hyvin maustettu ja lisukkeet mietitty viimeisen päälle. Sampiannos ei myöskään ollut ihan niin tyyris kuin kaviaari, tosin ei sekään sieltä listan halvimmasta päästä ollut.

caviar_varkaus1

Suomalainen lähikaviaari ja –sampi on ihan kokeilemisen arvoinen makuelämys, jos joskus satutte Varkauteen eksymään niin käykääpä testaamassa. Eräs ilta ravintolaan tuppautui iso kasa saksalaisia turisteja, jotka olivat tulleet paikalle isolla bussilla. Sen verran joukkiota vakoiltiin, että kaviaaria ja sampea siinäkin porukassa hyvin ahkerasti syötiin, liekö sitten ihan vain sen takia koko kööri ollut Varkauteen matkustanut. Ei ne varmaan ainakaan Esa Pakarisen puiston takia olleet paikalle tulleet.

caviar_varkaus2

Hangon Makaronitehdas saapui Espooseen

Olen lukenut jo vuosia sitten Hangossa sijaitsevasta Makaronitehtaasta. Olen leikannut pari juttua ruokalehdistä jopa talteen, etten varmasti unohda ravintolaa, jonka pastoja on kehuttu vaikka kuinka.

Unohdin silti. Mutta sitten Isoa Omenaa laajennettiin valtavasti sinne (pian) puksuttavan metron takia. Selasin uuden Ison Omenan esitelehteä kesälomalla, ja bongasin sieltä varsin iloisen uutisen: Makaronitehdas avaa siellä ovensa! Aiemmin todella heikon ravintolatarjonnan omaava Omena sai laajennuksen jälkeen monta mielenkiintoista ravintolaa lisää.

hangon-makaronitehdas7hangon-makaronitehdas8

Pääsimme vihdoin tällä viikolla testaamaan Makaronitehtaan tuoreet ja herkulliset luomupastat. Istahdimme tunnelmalliseen ravintolaan sisään ennen leffailtaa. Herra Longfield on kova Apulanta-fani, ja bändistä kertova uusi Teit meistä kauniin -leffa piti päästä katsomaan heti ensi-iltana.

Pähkäilimme herkullisten kuuloisten pastojen äärellä pitkän tovin ennen kuin saimme tilauksen tehtyä. Minä päädyin lopulta kana-kookospastaan, jossa oli mukana korianteria (nammm!) ja herra otti lammaspastan. Sitten jäimme vain nälkäisinä odottamaan pastojamme, jotka valmistettiin aivan selkämme takana avonaisessa keittiössä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mahtavat tuoksut keittiöstä kantautui neniimme..

Alkupalaleivät kiskottiin tyhjiin vatsoihin nopeasti, ihan sama vaikka hiilareita oli tiedossa pian aimo annos lisää. Nälkä oli hirmuinen.

hangon-makaronitehdas5hangon-makaronitehdas6

Hyvin maltillisen odottamisen jälkeen tarjoilija kantoi pöytäämme isot pasta-annokset! Olin odottanut pienempiä annoksia, mutta kyllä hymy oli aika mairea kun tajusin, että koko tuo annos oli minua varten.

Pastat maistuivat odotetusti todella herkullisilta. Pastat eivät uineet kastikkeessa, suolaa ei ollut liikaa, pastan kypsyys oli täydellinen, lihapaloja oli riittävästi, eivätkä ne loppuneet kesken. Niin ja jestas, että omassa annoksessani maistui ihanasti korianteri!

hangon-makaronitehdas3hangon-makaronitehdas2

Saimme lautaset kuin ihmeen kaupalla tyhjiksi. Ennen leffaa ehdimme vielä köpötellä pitkin uudistunutta Isoa Omenaa ja sulatella muhkeaa annosta ennen kuin istahdimme leffateatterin pehmeille penkeille katsomaan Teit meistä kauniin -leffaa.

hangon-makaronitehdas1