Rieskarullat, savulohiset sekä poroiset

Pienen ihmeen ensimmäiset synttärit tekevät kovasti tuloaan, ja juhlajärkkäilyjä ollaan pohdittu viime aikoina aika paljon. Mitään megabileitä meille ei ole tulossa, juhliin on kutsuttu kummit, isovanhemmat sekä sisarukset. Pientä ohjelmanumeroa olisi luvassa, mutta muuten juhlien pääteemana ovat herkuttelu sekä rento yhdessäolo.

rieskarullat

Olemme käyneet viime elo-syyskuusta lähtien pienen ihmeen kanssa värikylvyssä, ja se on noussut vauvauinnin lisäksi ihan lemppariharrastuksiimme. Jokunen viikko sitten kokoonnuimme värikylpyporukan kanssa kirjastoon, jonne värikylvyn vetäjä oli koonnut näyttelyn vauvojen värikylvystä. Näyttely piti sisällään viime syksyn teosten lisäksi infoa sekä valokuvia siitä mitä kaikkea vauvojen värikylvyssä tehdään sekä touhutaan.

rieskarullat

Pienen ihmeenkin työ pääsi mukaan näyttelyyn. Työ oli mustavalkoinen taideteos ja se oli lasivitriinissä. Meillä on kotona seinällä pienen ihmeen ensimmäinen värikylpyteos oikein raameissa, ja se on saanut osakseen ihastusta. Kävi tuuri, että värikylvyn ensimmäisellä kerralla käytetyt värit passasivat meidän kodin värimaailmaan just eikä melkein. Näyttelyssä esillä ollut mustavalkoinen työ ei esimerkiksi sopisi vihreän Vihervaaran seinille mitenkään.

Tein näyttelyyn pientä suolaista purtavaa. Ajattelin testata muutamaa eri rieskarullaa pienen ihmeen syntymäpäiviä varten – tietäisin sitten ovatko ne sen verran hyviä, että samoja kannattaa väsätä myös omiin juhliin.

Kyllä kannattaa! Savulohi- sekä porotäytteisiä rieskarullia maistellaan hyvin todennäköisesti myös pienen ihmeen synttäreillä maaliskuun lopussa. Menua pitää vielä hieman hioa, joten ihan varmasti en uskalla sanoa, että rullat juhlapöytään päätyvät. Makunsa puolesta niiden pitäisi ehdottomasti päästä mukaan, mutta kun kaikkea muutakin olisi jo tyrkyllä!

rieskarullat

Päätyivät nämä suolaiset suupalat juhlapöytään tai ei, oli hyvä, että testasin ne ennakkoon. Opin nimittäin muutaman jutun, jotka kannattaa ottaa huomioon. Ensinnäkin tuorejuuston määrässä ei kannata hintsailla, sitä saa olla reilusti jotta rullat eivät jää kuivahkoiksi. Toiseksi rieskarullat kannattaa tehdä valmiiksi juuri ennen tarjoilua, rieskan pinta kun alkaa kuivua yllättävän nopeasti rullaamisen jälkeen.

Rieskarullien ohje on napattu Kinuskikissan-blogista.

Pororieskarullat

noin 25 kappaletta

  • Fazerin rullarieskaa (3 rieskaa)
  • 1 pkt chili-paprikatuorejuustoa
  • 1 pkt poron kylmäsavupaistia (ohuen ohut)

1. Levitä koko rieskan pinnalle reilusti tuorejuustoa. Laita päälle porosiivuja, jättäen noin 2 cm levyinen suikale pitkästä yläreunasta ilman leikkeleitä. Rullaus onnistuu näin paremmin, rullasta saa napakamman sekä se ”sulkeutuu” paremmin.

2. Kääri tiukalle rullalle. Leikkaa rullat sopiviksi annospaloiksi (noin 1,5 cm). Tarjoile heti.

rieskarullat

Lohirieskarullat

noin 20 kappaletta

  • Fazerin rullarieskaa (2 rieskaa)
  • 1 pkt ruohosipulituorejuustoa
  • tuoretta tilliä
  • noin 150 g kylmäsavulohta

1. Levitä rieskan pinnalle reilusti tuorejuustoa. Silppua tuorejuuston päälle tilliä ja lado sen jälkeen lohisiivut tillin päälle. Jätä noin 2 cm levyinen kaistale pitkästä yläreunasta ilman lohisiivuja. Rullaus onnistuu näin paremmin, rullasta saa napakamman sekä se ”sulkeutuu” paremmin.

2. Kääri rullalle. Leikkaa rullat sopiviksi annospaloiksi (n. 1,5 cm). Tarjoile heti.

rieskarullat

Lapsihoroskooppi: Oinaslapsi täytti 11 kuukautta

Muistan kun kerroin töissä pienen ihmeen lasketun ajan. Muutama nainen sanoi naureskellen, että tsemppiä, teille on tulossa oinaslapsi. Uudemmat tsempit sain osakseni samoilta naisilta kertoessani hieman myöhemmin, että meille on tulossa poika.

mimi design

Itse en tiedä horoskoopeista mitään, eivätkä ne minua edes suuremmin kiinnosta, mutta joskus niitä on hauska lueskella naureskellen sitä, miten jokainen kappale noin pääpiirteissään sopii jokaiselle ihmiselle.

Töissä saamieni tsemppitoivotusten jälkeen oli kyllä pakko kaivaa tietoa oinaksesta. Olin ihan unohtanut koko jutun, kunnes pienen ihmeen kummitäti alkoi lueskella meille oinaksen lapsihoroskooppia muutama viikko sitten. Kumman moni juttu sieltä meidän vahvatahtoiseen vauvaan sopi, joten katsotaanpas hieman tarkemmin minkälainen oinaslapsen tulisi olla, ja minkälainen veitikka meidän 11-kuukautisesta pojasta on kuoriutunut.

mimi design

Sinullako on elämää varten valmisteltavana Oinaslapsi? Oinas on alkavan kevään merkki ja siksi Oinas-lapsesi on tunnistettavissa samasta periksiantamattomuudesta kuin luonnon ensimmäiset kasvit niiden työntyessä esiin kylmästä ja osin vielä jäisestä maasta. Ihanan vilkas ja omatoiminen lapsi, sanovat vieraat nähdessään hänet ensimmäistä kertaa. Älä turhaan ala selittää asian nurjempaa puolta, sillä he tulevat sen kyllä huomaamaan viivyttyään luonanne hiukan pidempään. Kukaan Oinaslapsen lähellä elävä ei voi välttyä hänen intohimoltaan kokeilla kaikkia uusia asioita ja metkuja, etenkin kun on vieraita talossa.

Periksiantamattomuus on vain hyvä juttu! Ja sen pieni ihme on perinyt äidiltään. Tai ehkä myös isältään, mutta herra Longfieldillä tämä piirre on kovin piilossa. Se kytee pinnan alla, mutta hän ei tuo sitä esiin kuten minä. Periksiantamattomuus näkyy tällä hetkellä enemmänkin raivopuuskina, jos kaikki ei mene niin kuin pieni ihme haluaa (gröhöm miten tutulta kuulostaakin). Pieni ihme on vielä niin pieni, etten osaa sanoa onko hän vilkas taikka omatoiminen. Se on kuitenkin selvää, että hän ei ole mikään pötköttelijä – koko ajan pitää olla menossa.

Heti synnyttyään tämä terhakka vauveli tervehtii maailmaa tavallista kovemmalla äänellä. Eikä äänen hiljenemiselle kannata asettaa liian suuria odotuksia jatkossakaan. Tämä lapsi tulee ilmaisemaan omat mielitekonsa ja halunsa hyvin selkeästi läpi koko elämänsä. Ei tarvitse huolehtia ruoka-ajoista; kuulet varmasti milloin hänellä on nälkä. Sama pätee siihen asti, kun hän päättää lentää pois kotipesästä, mikä sekin tapahtuu tavallista kovemmalla rytinällä. Älä kuvittelekaan voivasi varjella tarmonpesääsi elämän kovilta kolhuilta hänen lapsuudessaan. Lukuisista kuhmuista ja haavoista huolimatta hän tulee selviämään muita merkkejä paremmin ja jopa paranee sairauksistaan tavallista nopeammin. Pahin, mitä voit tehdä, on holhota häntä liikaa. Älä säikähdä hänen törmäilyjään, sillä vain niiden avulla hän voi oppia hengissä pysymisen jalon taidon ja on myös aikuisena aina ensimmäisenä toteuttamassa uusia, ennen kokemattomia ideoita. Sinun on hyvä tietää muutamia syvempiäkin totuuksia tästä pioneriteetin merkistä.

Tässä kohden repesin! Kun pieni ihme putkahti maailmaan, sanoi kätilö oitis, että ”sinullahan on isot ja vahvat keuhkot”. Karjaisu oli valtaisa. Olemme monesti herran kanssa ihmetelleet miten pientä ääntä toiset vauvat pitävät! Meidän pikkuinen nimittäin pitää kovaa ääntä: huutaa, itkee, nauraa, kiljuu, hölöttää ja pölisee aina suurilla desibeleillä. Jestas meillä on Peltoreita tarvittu, ensimmäiset kahdeksan kuukautta kun olivat enemmän ja vähemmän jatkuvaa itkemistä ja huutamista. Automatkoilla mittasin voimakkuutta oikein desibelimittarilla, viisari heilahti hetkessä yli 100 desibelin. Niitä aikoja ei ole ikävä..

mimi design

Pahimmilta kolhuilta ja kaatumisilta olemme (vielä) välttyneet. Vaikka jässikkä lähti kävelemään suhteellisen aikaisin (juuri ennen kuin täytti 11 kk), on hän pysynyt yllättävän hyvin pystyssä. Menohaluja on ollut aivan alusta asti. Pieni ihme kiljui kovasti lattialla, kun oppi kierähtämään ympäri, sillä harmitushan siinä alkoi kun eteenpäin ei päässyt sitten millään.

Oma tahto hänellä on kova. Se on täysin selvää. Jotenkin olen hirmu iloinen ja otettu, kun meille on suotu tämmöinen tarmonpesä. Toivon niin, ettei tämä ominaisuus katoa mihinkään. Voimakkaalla tahdolla pääsee elämässä yllättävän pitkälle, saavuttaa asioita, joita jotkut eivät tohdi edes yrittää ja vastoinkäymiset on helpompi käsitellä kun mukana on hieman sellaista suomalaista sisua.

Mutta että ei saisi holholta liikaa.. Apua, haluaisin vain kietoa pienen poikani kiinni minuun, enkä koskaan ikinä päästää häntä luoltani pois!

Oinaslapsi syntyy maailmaan tullakseen mahdollisimman riippumattomaksi ja voidakseen toteuttaa itseään vapaasti ja impulsiivisesti. Ilman näitä peruselementtejä hän ei koskaan tule tuntemaan oloaan onnelliseksi. Varttuessaan hän tarvitsee esimerkkiä näille Oinaan piirteilleen. Palataanpa tuohon esimerkin etsimiseen ja keinoihin, joilla lapsi pyrkii saamaan sen esille. Koko asetelma pohjautuu siihen elämäntilanteeseen, jonka vallitessa Oinaslapsi syntyy. Sinulla on menossa voimakas itsenäistymisen ja riippumattomuuden etsimisen jakso. Lapsesi seuraa kuin haukka jokaista liikettäsi nähdäkseen kuinka saavutat näitä päämääriä, voidakseen myöhemmin toimia itse samalla tavalla. Ei ole väliä oletko isä vai äiti, hän ei halua mitään niin paljon kuin nähdä sinut toteuttamassa itseäsi vapaasti ja riippumattomasti. Lapsi ei 15 ikävuoteen saakka tee mitään pahaa tahallaan. Hän vain seuraa alitajuntansa täysin ehdottomia käskyjä saadakseen oikean mallin oinasmaiselle persoonallisuudelleen. Sinulla aikuisena on valinnan mahdollisuus, josta lapsi ei voi nauttia. Siksi Oinaslapsen kannalta on tärkeintä, mitä sinä teet, miten sinä uskallat nauttia elämästä, miten sinä pystyt ottamaan vastaan uusia vaativia haasteita. Oinaslapsi on herkempi kuin osaat ikinä kuvitella. Peräänantamattomasta taistelutahdostaan huolimatta hän kokee jokaisen moittivan sanan viiltävänä tuskana sydämessään.

Miten ihanaa olisikaan jos pieni ihme löytäisi ammatin ja harrastuksia, joissa saisi toteuttaa itseään. Olemme herra Longfieldin kanssa luvanneet tarjota hänelle mahdollisuuden tehdä ja harrastaa juuri niitä asioita mitä hän itse haluaa. Vaihtoehtoja tullaan tarjoamaan, ja olemme varmasti tukemassa häntä kaikessa mitä vastaan tulee.

mimi design

Olen itse varsin herkkä, ja en koskaan ikinä halua tuottaa pojalleni moittivien sanojen vuoksi pahaa mieltä. Niitä olen itse saanut kokea ihan tarpeeksi niin sukulaisilta kuin koulu- ja harrastuselämässä. Voin vieläkin kuulla edesmenneen mummoni sanat, kun hän totesi minulle, ettei tuommoinen pullukka varmasti osaa kuperkeikkaa tehdä, samalla kun hoikka ja urheilullinen serkkuni teki melkein voltteja mummoni sängyllä. Se tuntui kovin pahalta – että joku niinkin läheinen ihminen voi sanoa pienelle lapselle niin rumasti. Siinä tilanteessa olisin toivonut, että äitini olisi tullut tilanteeseen, ottanut syliin ja sanonut mummolleni, ettei noin saa sanoa, teepä itse se kuperkeikka jos se on niin kovin helppoa. Toivon sydämeni pohjasta, etteivät pienen ihmeen isovanhemmat koskaan tule pahoittamaan hänen mieltään – se jättää ikuiset arvet.

mimi design

Herkkä saa olla. Näin pojan äitinä sitä toki vähän jännittää miten saisi kasvatettua pojan, joka uskaltaa näyttää tunteitaan. Onneksi kotona häärää myös herra Longfield, joka on täysin vapaa kaikista miehisistä machoiluista ja antaa omalla terveellä itsetunnollaan pienelle ihmeelle valtavan upeaa esimerkkiä miehenä olemisesta.

Meillä on kotona myös uusi sääntö. Lapsen kuullen ei saa koskaan itseään (taikka muita ihmisiä) haukkua. Ei lihavaksi, rumaksi, näppylänaamaksi, möhömahaksi, isopeppuiseksi, selluliittireisiseksi tai miksikään vastaavaksi. Uskon vahvasti siihen, että aikuisen omalla käyttäytymisellä ja itsensä arvostamisella lapsi saa hyvän pohjan terveen itsetunnon kehittymiselle. Helppoa tämän säännön noudattaminen ei tule olemaan, mutta teemme sen eteen töitä.

Selviä sääntöjä ja rajoituksia tämä lapsi kaipaa ja niitä hän käyttäytymisellään etsii. Uskalla asettaa nuo rajat omien tarpeittesi pohjalta ja pysy niissä rakkaudella lastasi kasvattaen. Lapsellesi on tärkeämpää nähdä sinut vahvana, kuin saada kulloisetkin vaatimuksensa läpi. Vain sinulla on mahdollisuus ymmärtää tämä ja antaa sama ymmärrys lahjana lapsellesi. Haluatko, että hänestä kehittyy valoisa, innokas, rohkea ja huomaavainen uusien mahdollisuuksien toteuttaja? Ole sitten itse sellainen!

Rajojen asettamisessa ja niiden kiinni pitämisessä en ole kovin hyvä. Tämän asian kanssa joudumme varmasti vielä jossain vaiheessa istumaan herra Longfieldin kanssa alas, ja miettimään missä asioissa voimme antaa periksi ja minkä asioiden kanssa ei pelleillä, vaikka mikä tulisi. Emme olisi kumpikaan uskoneet ennen vauvan syntymää, että minusta kuoriutuisi perheen hyvä poliisi herra Longfieldin ollessa paha kyttä. Olimme varmoja, että roolit olisivat menneet automaattisesti toisinpäin.

Ensimmäiset 11 kuukautta ovat nyt takana. Pienestä ihmeestä on kehittymässä varsin reipas, touhukas ja kovatahtoinen taapero, jonka kanssa olemme varmasti vielä monesti helisemässä. Mutta ihan yhtä varmasti olemme hänen kanssaan paljon useammin onnesta ja rakkaudesta sekaisin. Miten me saatoimmekaan saada aikaan jotain näin upeaa! ♥

mimi design

Psssst.. Jos joku siellä ihailee pienen ihmeen vaatteita, niin tiedoksi, että päheäkuvioiset body sekä haaremihousut ovat virolaisen Mimi Disainin käsialaa. Suunnittelu- sekä valmistustyö tehdään kokonaan Virossa, ja näitä ihanuuksia saa käsiinsä kotimaisen Lily & Noa -verkkokaupan kautta. Mimi Disainin tuotteet ovat tehty mahdollisimman luonnonystävällisistä materiaaleista, mutta silti niiden hinta ei päätä huimaa! Pienen ihmeen päällä oleva setti kustantaa yhteensä esimerkiksi 35 euroa (*minä satuin voittamaan Lily & Noan järjestemässä kilpailussa vapaavalintaisen tuotteen heidän verkkokaupastaan, ja sain suureksi iloksi vielä voiton lisäksi setin toisen osan blogin kautta).

Äidin lihapiirakka uunissa

En nyt uskalla edes veikata kuinka kauan sitten uunipeltilihapiirakat olivat tosi in. Niitä putkahteli monessa blogissa tuolloin vastaan, ja muistan miettineeni, että meidän kotona vastaavaa popsittiin kun olin ihan pieni tyttö. Tuolloin buumin aikaan lihapiirakka jäi kuitenkin tekemättä, vaikka se to do -listalla olikin.

lihapiirakka uunissa

Meidän kotona äiti ei tehnyt lihapiirakkaa uuninpellille, vaan uunivuokaan. Päälle laitettiin yleensä jokin koriste ylijäämätaikinasta – kerran se oli isäni nimi kun piirakkaa syötiin hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Meillä ei olla koskaan kiskottu mitään hienoja ruokia viinien kera vanhempien synttärien aikaan, pöytään on nostettu ihan tavallista kotiruokaa ja ruokajuomana on ollut maito.

rylee + cru

Maitoa olen varmasti juonut tuhansia ja taas tuhansia litroja elämäni aikana. Nythän tässä ollaan pian aika jännän edessä, kun pieni ihme täyttää vuoden ja hänelle pitäisi alkaa jonkinlaista maitoa juottaa – siis muuta kuin (tai ainakin rinnalla jotain muuta kuin) äidinmaitoa. Jos imetys aiheuttaa aikamoisia tunnepuuskia lähes jokaisessa äidissä, niin samoja fiiliksiä on havaittavissa myös taaperoikäisten maidon valinnasta puhuttaessa. Että onko se oikea valinta nyt sitten rasvaton maito, kevyt maito, täysmaito, luomu maito vai kenties kaura- tai soijamaito.

Mekin olemme asiaa jonkin verran miettineet, ja tulleet siihen järkevään ratkaisuun, että pieni ihme alkaa vuoden ikäisenä juoda ihan samaa maitoa kuin me vanhemmatkin. Ruokajuomana pidetään pääsääntöisesti vesi, mutta onhan se vain taivaan tosi, että joidenkin ruokien kanssa on pakko juoda maitoa. Tämmöisiä ruokia ovat esimerkiksi maksalaatikko, letut, suklaa (kaikissa olomuodoissa), pulla, hernekeitto, nakkimössö sekä äidin paksupohjainen jauhelihapitsa. Niin ja tietenkin äidin lihapiirakka.

lihapiirakka uunissa

Tekaisin lihapiirakan herra Longfieldin tädille, jonne kokoonnuimme ison köörin kanssa eräänä viikonloppuna. Pienen ihmeen uusin serkkupoika oli tuohon aikaan Tasty Travelissimo -blogin Martinan masussa, joten meidän poika oli ison lapsikatraan nuorin edustaja. Siellä meidän pieni touhottoja ähisi FMAMin nahkatöppösissä sekä rusetissa. Päälle valikoitui tällä kertaa Rylee + Crun ihastuttava ketturomper, josta tilasin ensin liian pienen koon, mutta koska kuosi oli niin nätti, oli toinenkin tilaus pakko tehdä.

rylee + cru

Kyllä oli taas mukava kaikkia sukulaisia nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Pieni ihmekin oli yllättävän rohkea kyläilijä! Hyvä tästä vielä tulee, tosi hyvä.

Äidin lihapiirakka uunissa

  • 400 g jauhelihaa
  • 2 kpl sipulia hienonnettuna
  • suolaa maun mukaan
  • 1 kpl lihaliemikuutio
  • 1-2 tl paprikaa jauhettuna
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 dl kermaa (tai vettä)
  • 3 dl keitettyä riisiä
  • 2 kpl kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 2 kpl Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina 500 g
  • 1 kpl kananmuna voiteluun

1. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää mukaan hienonnettu sipuli, mausteet, lihaliemi ja neste. Hauduta. Lisää riisit. Anna jäähtyä. Lisää paloitellut kovaksi keitetyt kananmunat.

2. Kauli sulaneesta voitaikinasta pohjaksi isompi levy ja kanneksi pienenpi.

3. Aseta isompi levy laakean, voidellun uunivuoan pohjalle. Pohjapalan reunat saavat tulla uunivuoan reunojen yli, ne nostetaan myöhemmin kannen päälle. Levitä päälle täyte tasaisesti. Nosta kansilevy täytteen päälle. Nosta pohjalevyn reunat kannen päälle ja nipistä ne kauniisti kanteen kiinni. Apuna voi käyttää vettä, joka toimii liiman tapaan.

4. Koristele halutessasi ylijäämätaikinalla. Minä tein suurella karhupiparkakkumuotilla voitaikinasta lihapiirakan päälle karhukuvion. Voitele lihapiirakka kananmunalla ja pistele sen jälkeen haarukalla ilmareikiä sinne tänne.

5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Lihapiirakka on valmis kun se on pinnalta kauniin rusehtava.

lihapiirakka uunissa

Kurkkaa vielä lopuksi postaus Lappeenrannan perinneherkuista – Vetystä ja Atomista. Eli paikallisista lihiksistä.

Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Rekiajelulla

Isäni on kova poika kiertämään huutokauppoja. Pienenä tyttönä kiersin isäni kanssa huutokauppoja mielelläni – niissä oli jotain jännittävää ja ilmapiiri oli mukavan leppoisa. Joskus pääsin itsekin nostamaan käteni jonkin pienen kipon ollessa huudon kohteena. Eräästä konkurssipesästä huusin itselleni laatikkollisen krääsää, ja penkoessani 20 markan laatikkoani, löysin sieltä selkeästi hieman piilotetun esineen. Kävi ilmi, että se oli norsunluusta veistetty koriste-esine. Kilttinä tyttönä kävin näyttämässä esinettä huutokaupan pitäjälle, ja hän nappasi sen minulta hieman nolostuneena eikä selkeästi tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jotain puhui laittomasta tavarasta ja ettei sitä olisi saanut myydä. Sinne meni minun hurjin huutokauppalöytöni!

rekiajelu

Isäni on tehnyt valtavasti upeita löytöjä huutokaupoista, ja jokunen niistä majailee myös vihreässä Vihervaarassa. Yksi niistä on kuvissakin näkyvä lasten reki. Reki on peräisin 1800-luvulta, ja siinä oleva samettinen istuinosa on alkuperäinen ja uskomattoman hyvässä kunnossa sen ikäiseksi. Reki on ollut alunperin musta, se on maalattu 1950-luvulla. Maali alkaa jo hieman hapertua, mutta toisaalta se tuo rekeen aika kauniin ja eläväisen pinnan. Isäni osti reen mieheltä, jonka perhe oli saanut sen lahjaksi vuonna 1918 Kankaisten kartanosta.

rekiajelurekiajelu

Reessä on tässä vuosien saatossa työnnelty Kodaa, ja sen lisäksi useampi kaverin lapsi on halunnut istua siinä meillä kyläillessään. Eilen reki pääsi ensimmäistä kertaa ihan tositoimiin! Nappasimme pienen ihmeen untuvapussin sisään ja istutimme pienen pojan reen kyytiin. Olimme lähes varmoja, ettei takorautainen reki kulje mihinkään, mutta sehän luisti kuin unelma!

rekiajelurekiajelu

Viipotimme pitkin Espoon keskuspuistoa ja kyllä siinä oli hymy herkässä kun ajattelimme miltä meidän kokoonpano näyttää! Horatio sekoili reen vieressä ja me lykimme pientä ihmettä antiikkireessäämme ylä- ja alamäissä hurjaakin vauhtia. Pieni ihme nautti menosta niin paljon, että otti ja nukahti reen kyytiin! Aamupäikkärit nukuttiin sitten pitkän metsälenkin aikana ihanan kirpsakassa talvisäässä.

rekiajelurekiajelu

Hieman jo lenkillä juttelimme, että voisiko rekeä kunnostaa ensi talvea varten jollakulla alan asiantuntijalla. Olisi upea saada se alkuperäiseen loistokuntoon (mustaa emme kyllä reestä haluaisi). Tosin en yhtään tiedä suostuuko pieni ihme siinä enää ensi talvena rauhassa istumaan. Mutta jos reen kunnostaisi, olisi se entistä upeampi sisustuselementti. Tällä hetkellä reellä ei kyllä oikein ole sellaista asiallista paikkaa vihreässä Vihervaarassa. Mutta eiköhän sekin järjesty kun pienen ihmeen huone saadaan joskus valmiiksi, ja sen myötä talon muutkin nyt hieman epämääräisissä paikoissa olevat huonekalut löytävät omille paikoilleen.

rekiajelu

Nyt pitää vain kovasti toivoa, että nämä upeat talvikelit kestäisivät etelässäkin edes hetken aikaa! Rekiajelulle haluamme ehdottomasti uudestaan – vielä monta kertaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.

rekiajelu

Kun mies jää hoitovapaalle

Moliikki, Herra Longfield täällä.

Minullapa alkaa piakkoin uusi ura. Olen elämäni aikana normaalien työ- ja opiskeluhommien ja tämän bloggailun lisäksi kokeillut mm. mallin, näyttelijän, rokkitähden, kolumnistin ja tieteislehtitoimittajan uraa. En löytänyt noilta aloilta kutsumustani, mutta ehkä löydän sen seuraavaksi kun tarkoitus olisi kokeilla miten siipeni kestävät kotiäitinä.

isä hoitovapaa

(Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa miten nuo muut urani menivät, niin: malliurani koostui yhdestä hiusmallina olosta Sörnäisissä joidenkin brittiläisten saksiniekkojen leikeltävänä, näyttelijänurallani esitin Juulian Totuudet –tv-sarjassa jääkiekkojoukkueen varamaalivahtia eli seisoin rivissä jäähallissa jääkiekkopaita päälläni samalla kun Reino Nordin ja Martti Syrjä ja jotkut muut näytteli oikeasti, rokkitähtivaiheessani soitin vanhan ala-asteemme limudiskossa bändimme kanssa yhden keikan, kolumnistiurani koostuu yhdestä Mondo-lehteen kirjoitetusta artikkelista ja tieteislehtitoimittajan ominaisuudessa olin mukana kirjoittamassa jotain liirumlaarumia höyryverkkosäädöistä ja niiden simuloinneista johonkin alan lehteen jota lukee ehkä 7 ihmistä maailmassa.)

Kotiäitiurani ei näillä näkymin tule olemaan kovinkaan paljon noita edellisiä urakokeilujani mullistavampi, sillä tarkoitus olisi olla yhdessä pienen ihmeen kanssa kotona kokonaista 3 kuukautta. Sen jälkeen tehdään Hulin kanssa taas läpsystä vaihto, minä menen takaisin töihin ja Huli tulee korjaamaan pienen ihmeen 3 kuukauden aikana särkyneen psyykeen.

isä hoitovapaa

Mutta, kyllä tämä kotiäitiyden kokeileminen hieman enemmän jännittää kuin esimerkiksi aikoinaan jäähallissa rivissä seisominen. Olen nyt tuosta joulukuun puolivälistä lähtien ollut jo täyspäiväisesti kotona Hulin ja pienen ihmeen kanssa, ja entistä kirkkaammaksi on muodostunut kuva siitä että kotiäitiys tulee olemaan aika hemmetin rankkaa puuhaa sitten kun helmikuussa ryhdyn tätä koko palettia yksinäni täällä pyörittämään ja Huli käy arkipäivisin hakemassa leivän pöytään. Pieni ihme on kaikesta mahtavuudestaan huolimatta aika vaativa kaveri, ei laisinkaan sellainen paikallaan köllöttäjä kuin jotkut tapaamani vauvat ovat. Koko ajan on meno ja touhotus päällä, ja itsesuojeluvaistoa kaverilla ei tunnu olevan laisinkaan joten kopsahteluja ja muksahteluja sattuu tuon tuosta jos silmä välttää. Muutamana päivänä oon nyt hengaillut jampan kanssa kahdestaan joitakin tunteja kun Huli on jossain omilla teillään riekkunut, ja ei se kyllä mitään sohvalla makoilua ja telkkarin katselua ole ollut. Päiväunien aikana sentään saa vähän hengähtää, tosin silloinkin yleensä tekee mieli siivota kaikki edellisen hereilläoloajan sotkut ja ehkä jotain ruokaa tehdä tai vastaavaa. Ja koska pienen ihmeen päiväuniajat on keskimäärin semmosta 45 minuutin luokkaa, niin ei siinä paljoa ehdi ostos-tv:tä katsella.

isä hoitovapaa

Huli on melko ahkerasti rampannut pienen ihmeen kanssa ties missä aktiviteeteissa, ja minä kyllä olen ajatellut jatkaa samalla linjalla – kaikki musiikkileikkikoulut, värikylvyt ja vauvauinnit jatkuu samalla tavalla minunkin kotiäitiyteni aikana, ja lisäksi sain joululahjaksi Hulilta vielä jonkun ihme vauvasirkushässäkän aloittamisen joten sinnekin sit mennään piene ihmeen kanssa kekkuloimaan. Olen kyllä käynyt jo ainakin kertaalleen kaikkia näitä jutskia Hulin kanssa kokeilemassa, ja ihan mukavaa puuhaahan se on pienen ihmeen kanssa käydä muita vauvoja ja vanhempia kattelemassa ja siinä sivussa vähän jotain helistimiä heiluttelemassa ja katsomassa kuinka vauvat litistelee mustikoita paperille ja harjoittelevat sukeltamista. Kai me niissä pienen ihmeen kanssa kahdestaankin pärjätään. Huli ja pieni ihme ovat myös sulautuneet osaksi erilaisia kotimammaporukoita jotka jotain kahvitteluhetkiä ja vauvalenkkejä ja tämmösiä järjestävät, ja kovasti mieleni tekisi mennä näihinkin porukoihin kuokkimaan ja ihmettelemään että mitä siellä oikein tapahtuu – luulisin että ainakin kerran pystyisin itseni muljuttamaan kotiäitikahveille mukaan, seuraavalle kerralle saattaa sitten olla uusi erillinen WhatsApp-ryhmä perustettu johon minut on sattumoisin unohdettu kutsua.

isä hoitovapaa

Vaikka nykyaikana tämmöinen perheen isän suorittama kotiäitiysjakso ei nyt enää mitään ihan tavatonta ole – kaveripiirissä ja työelämässä vastaan tulleista isukeista aika moni muukin on tätä kokeillut – niin olen huomannut että kyllä tähän vielä vähän jännästi suhtaudutaan. Varsinkin naisväeltä tulee herkästi ylistäviä ja kannustavia kommentteja että on se hienoa että tämmöseen ryhdyt ja kyllä se onkin mainiota että uskallat ja voi että mikä sankari olet, patsas sinulle tulisi pystyttää ja paraati ja kansallinen liputuspäivä perustaa. En usko että naiset saa hirveästi mitään tämmösiä kommentteja kun kertovat, että minä sitten kotiin jään lapsia hoitamaan, mutta sitten kun mies jää muutamaksi kuukaudeksi puuroja keittämään ja vaippoja vaihtamaan ja kärrylenkkejä tekemään, niin se onkin Nobel-palkinnon arvoista itsensä uhraamista. Päin naamaa en ole tainnut kuulla vielä kertaakaan mitään tämmösiä ”kai sä pidät hametta sit kanssa päällä” –kommentteja, joita kuulemma vielä melko lähimenneisyydessä kotiin jäävät isät varsinkin muilta miehiltä herkästi saivat, eli sillä osastolla on sitten kai jotain kehitystä tapahtunut  (paitsi omalla kohdallani, koska itse tituuleeraan itseäni kotiäidiksi). Ehkä tasa-arvon ja yleisen järkevyyden lisääntymisen lisäksi tää tämmönen koti-isukkien kuolemattomiksi sankareiksi kohottaminen on myös niitä kommentteja hillinnyt, mutta nyt saattais sitten olla aika jo kääntää sitäkin kelkkaa, ei tässä nyt kuitenkaan mitään raajoja olla itseltään amputoimassa.

isä hoitovapaa

Mutta vaikkei käsiä irti sahatakaan, niin kyllä tämä kotiäitiyteen heittäytyminen silti tosiaan hieman jännittää. Sitä miettii että pärjätäänkö me kahdestaan vai voiko pieni ihme jotenkin saada itsensä lukittua pesukoneen sisään ja entä jos joskus epähuomiossa syötänkin sille aamupuuron sijaan mikrotettua erikeeper-liimaa ja mitä hittoa minä sitten teen jos pieni ihme alkaa kesken musiikkileikkikoulun huutamaan kuin palosireeni ja voiko se tukehtua kuumuuteen jos lähdetään plussakeleillä vaunulenkille ja olen pukenut sille neljät talvihaalarit päälle. Olen kyllä yrittänyt kuunnella Hulin ohjeita ja myös välillä koittanut työntää sitä syrjään ja tehdä itse ja sitä kautta sitten oppia näitä tämmösiä pukemiskommervenkkejä ja syöttämistekniikoita kantapään kautta, ja joka päivä tässä luotto kasvaa että ehkä me kuitenkin selviämme tästä kaikki melkein täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja kenties jopa ilman yhtään lastensuojeluilmoitusta.

isä hoitovapaa

Yhtään en kyllä ihmettele sitä mitä työterveydenhoitajalta kuulin kun hänelle kotiinjäämisaikeistani kerroin. Hän nimittäin tiesi kertoa, että vaikka aika moni mies nykyään kotiäitiyttä kokeileekin, on kuitenkin vielä paljon niitäkin jotka eivät hommaan ryhdy, ja he usein perustelevat sitä sillä että perheen talous ei kestä jos minä en ole tienaamassa ja ei pysty nyt just kun projektia pukkaa ja oon niin tärkee jätkä kato että maailma kaatuu jos jäisin himaan ja mitä näitä nyt on. Toki varsinkin tämmöset taloussyyt saattaa usein olla ihan relevanttejakin, varsinkin jos mies tienaa paljon naista enemmän, koska nää tämmöset kotihoidon tuet ja mitä lie kuntalisiä siinä kotiin jäädessä saakaan on kyllä sen verran pikkusia summia, että hankalahan niillä on toimeen tulla jos toisen puolison tulot on kovastikin paljon pienemmät. Usein kuitenkin kun asiasta sitten enemmän keskustelee, tulee ilmi että talous- ja työkiireasioiden sijaan useammin on kyse ihan vaan siitä, että miehet ei uskalla jäädä himaan, koska se tuntuu jotenkin niin isolta muutokselta ja ajatus siitä että sitten minulla on vastuu siitä lapsesta ja minähän en osaa enkä tiedä mitään enkä pärjää, en tahdo, en uskalla. Siihen ajatusmaailmaan pystyn kyllä hyvin samaistumaan, koska on tässä kuitenkin aika isosta asiasta ja vastuusta kyse kun omaa lasta jää hoitamaan ja hengissä pitämään. Tosin odotan kyllä kaiken kauhun seassa kotiin jäämistä myös ihan innolla ja mielenkiinnollakin, koska tällaista tilaisuutta meille tuskin enää tulee (ainakin just nyt tuntuu siltä että pieni ihme ei tule sisaruksia saamaan), joten tästä mahdollisuudesta on nyt otettava kaikki irti. Viime aikoina on tuntunut, että joka viikko pieni ihme keksii jotain uutta ja ihmeellistä, ja tuntuu mukavalta päästä seuraamaan tätä kehitystä ihan lähietäisyydeltä ja herkeämättä edes nyt sitten 3 kuukauden ajaksi. Pieni ihme tulee kotiinjäämisjaksoni aikana viettämään ensimmäisiä syntymäpäiviään ja kukaties ottamaan ensi askeliaan ja kehittämään kommunikointiaan nykyisestä ähkimisestä ja sormella osoittamisesta ihan oikeihin sanoihin asti, ja ties vaikka osaisi musiikkileikkikoulussa tamburiiniakin heiluttaa melkein tahdissa. Ja on kyllä kiva hypätä työasioistakin ihan ulos muutamaksi kuukaudeksi, ei tässä varmaan ennen eläkkeellä jääntiä tämmöstäkään mahdollisuutta enää tule.

isä hoitovapaa

Saapa nähdä. Minun pitäisi kotiinjäämisjaksoni aikana vielä kirjoittaa fiiliksistäni tänne blogiin, ja vielä kerta kiellon jälkeen rustata joku yhteenveto koko ruljanssista sittenkin kun taas työelämään siirryn takaisin. Ihan mielenkiintoista nähdä onko tämän hetken kauhukuvat muodostuneet todellisuudeksi ja olen jossain lataamossa kun 3 kuukautta on lusittu, vai sujuuko kaikki kuin tanssi ja minä pakotan Hulin jäämään töihin ja otan itse loparit jotten vaan tipahda kotimammojen uusimmista juoruista ulos.

isä hoitovapaa

Vuosi 2018 – haaveet ja toiveet

Viime keväänä, pienen ihmeen syntymän jälkeen, tuntui täysin mahdottomalta, että kesä saapuisi joskus – saati joulu. Mutta niin ne rankat päivät, viikot sekä myös kuukaudet kuluivat vauvan kanssa. Ensin selätettiin imetyksen kivulias alkutaival, sitten koliikki, sitten leikattiin kireät huuli- sekä kielijänteet, sen jälkeen vuorossa olivat hampaat, jotka saivat pienen pojan varsin kiukkuiseksi. Sen jälkeen alettiin vierastaa kaikkia muita paitsi äitiä ja isää, jossain välissä vain äiti kelpasi. Vauvan itkuisuus jatkui. Päiväunia nukuttiin kaksi kertaa 30 minuuttia 15-60 minuutin huutokonsertin päätteeksi. Öisin herättiin sentään vain pari kertaa. Äidin paino alkoi nousta ja tulevaisuus ei näyttänyt ihanan aurinkoiselta – hyvä kun jaksoi ajatella seuraavaa itkuista päivää. Tässä välissä taisi tuoreen äidin pää hajota ja piti käydä lääkärin luona purkamassa omia tuntoja. Neuvolan täti alkoi viimein uskoa, ettei kaikki ole ihan okei ja vanhemmat alkavat näyttää aika väsyneiltä. Saimme perhetyöntekijän kylään auttamaan unikoulun kanssa, hoitoapuakin olisimme saaneet, mutta en ollut valmis ottamaan sitä vastaan. Kaikki aikanaan. Samassa rytäkässä suuntasimme kotimammakavereiden vinkkien toimesta yhdelle etelä-Suomen ”parhaalle” allergialääkärille, ja vihdoin alkoi aurinko paistaa vihreään Vihervaaraankin. Kun vielä joulun aikoihin pienen ihmeen eroahdistus alkoi lieventyä, saatamme nyt vihdoin sanoa, että tiedämme miltä siellä vaaleansinisessä vauvakuplassa oikein tuntuu olla. Siihen vain meni meidän tapauksessa noin kahdeksan kuukautta. ♥

vuosi 2018

Vuosi 2017 piti sisällään niin paljon kyyneleitä, raskaita päiviä, huolta pienestä sekä omasta jaksamisesta, että otan uuden vuoden enemmän kuin mielelläni vastaan.

Olen tosi huono tekemään lupauksia jotka myös pidän, ja sen lisäksi minulle on kerrottu, että minun tulisi pyrkiä eroon kaikista täydellisistä mielikuvistani, joita olen varsin hyvä luomaan pienen pääni sisällä. Sen sijaan minun tulisi näin vauvan saapumisen jälkeen pyrkiä ajattelemaan, että asiat menevät miten menevät. Niinpä en tehnyt yhden yhtä lupausta vuodelle 2018, mutta haaveita ja toiveita kaikilla saa toki olla. Haluatteko kuulla minun toiveeni vuodelle 2018?

vuosi 2018

Ensinnäkin odotan aidosti todella paljon helmikuuta, jolloin palaan hetkeksi töiden pariin. On ihanaa päästä hengähtämään tämän kaiken vauva-arjen keskeltä täysin toisenlaiseen ympäristöön, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa ikään kuin puhtaalta pöydältä toukokuussa jäädessäni hoitovapaalle. Lisäksi on helpottavaa tietää, että pieni ihme on hyvässä hoidossa isänsä kanssa kotona.

Kuinka upeaa onkaan, että isä voi viettää pienen poikansa kanssa tiivistä aikaa kolmen kuukauden ajan aivan kahdestaan? Se tekee meille kaikille kolmelle todella hyvää. Herra Longfield saa opetella itse omat rutiininsa pienen ihmeen kanssa ilman, että minä olen koko ajan kertomassa miten asiat tulisi tehdä. He voivat tehdä ihan mitä lystäävät, tulla ja mennä miten haluavat ja näin tiivistää keskenäistä suhdettaan aivan uudella tavalla. Ja mikä parasta – samalla minä saan kaivattua omaa aikaa, joskin toki töiden ääressä, mutta tällaiselle suorittajalle (oli kyse sitten työntekijänä olemisesta taikka äitydestä) tekee enemmän kuin hyvää irrottautua arkisin työpäivien ajaksi vauvasta ihan kokonaan.

vuosi 2018

Toukokuusta alkaen on sitten taas minun vuoroni jäädä kotiin. Tosin aika pian sen jälkeen herra Longfield pitää kesälomansa sekä isyysvapaansa ja salaa haaveilemme kesällä yhteisestä reissusta. Siis koko perheen voimin (miinus Horatio). Mutta reissun kohtalo selviää kun kevät etenee, ja näemme mihin ihmeeseen kotihoidon tuki riittää. Meillähän oli suuret suunnitelmat suunnata koko tammikuuksi reissuun, mutta ne suunnitelmat kuopattiin jo aikoja sitten kun vauva-arjen todellisuus iski päin kasvoja ihan tosissaan. Reissujen aika on sitten kun on. Nyt on hyvä olla kotona kaikessa rauhassa.

vuosi 2018

Toivon, että imetystaival ei päättyisi vielä ihan pian. Toki en osaa sanoa miten töihinpaluuni asiaan vaikuttaa, mutta jos vain maitoa tulee entiseen tahtiin, niin imettämisen lopettamisen kanssa ei ole kiirus. Mutta tosiasia on varmaan se, että tämän vuoden aikana saan kroppani taas kokonaan ihan vain omaan käyttööni. Sitä minä kyllä odotan. Odotan, että saan viskata KAIKKI kauhtuneet imetysliivit sekä -vaatteet roskiin (parasta olisi polttaa ne roviolla) ja ostaa uusia alusvaatteita niin paljon kuin vain pankkitili antaa myöten. Aion uskaltautua ensimmäisen kerran elämässäni liiviasiantuntijan käsittelyyn ja paljastaa hänelle itseni. Se jännittää jo nyt.

vuosi 2018

Nyt pitää kyllä perua aiemmin sanomaani. Yhden lupauksen olen nimittäin itselleni salaa vuodelle 2018 tehnyt. Rankan vauva-arjen keskellä itsestä huolehtiminen jäi jonnekin risukasan pohjalle, ja paino nousi synnytyksen jälkeen ihan liikaa. Pakko se on tunnustaa, että rankkojen aikojen aikana ainoa huvi oli iltaisin avattu karkkipussi, sillä sai jotenkin nollattua rankan päivän, vaikka joskus karkit suussakin vollotin ihan tosissaan.

Sain omasta toiveestani joululahjaksi kolmen kuukauden tapaamiset ravintoterapautin kanssa, ja huomenna meillä on ensimmäinen tapaaminen. Ruokavalio on laitettava nyt kuntoon. Totuus on se, etten yksinkertaisesti ehdi käymään nyt jumpissa (ainakaan kun palaan töihin), joten mitään PT-tapaamisia minun on aivan turha ottaa, tekemättömistä treeneistä saisin vain lisää stressiä ja sitä en totisesti tähän elämänvaiheeseen kaipaa. Jumppien aika on sitten kun on. Juuri nyt liikunta rajoittuu lähinnä vaunulenkkeihin ja sen kanssa on vain elettävä.

Paino laitetaan tämän vuoden aikana ruotuun. Hidasta se tulee olemaan, sillä imettämisen yhteydessä laihduttaminen on vähän niin kuin kiellettyä, mutta katsotaan mitä saamme ravintoterapeutin kanssa aikaan. Hän tietää tilanteeni varsin yksityiskohtaisesti, ja odotan hurjasti meidän huomisia treffejä. Minun tulee olla kunnossa – sekä henkisesti että fyysisesti. Pieni ihme on ansainnut sen. Eiku MINÄ olen ansainnut sen.

vuosi 2018

Blogin osalta elettiin loppuvuonna hauraalla pohjalla. Mietin jo kesän jälkeen pitäisikö pillit laittaa pussiin. Haluan antaa kaikkeni pienelle ihmeelle, olla aidosti läsnä, olla mahdollisimman hyvä äiti ja näiden vahvojen tunteiden sekamelskassa blogi alkoi tuntua täysin turhalta ajankäytöltä, sillä haluan olla myös mahdollisimman hyvä vaimo rakkaalle miehelleni, jota rakastan niin syvästi, ettei sitä voi oikein edes selittää. Yhteinen aika on kortilla ja kaikki koneella vietetty aika kutistaa tuota aikaa entisestään.

Mutta jokin suurempi voima minua koneelle kuitenkin vetää. Ei läheskään niin usein kuin ennen, mutta kuitenkin. Kameraa raahaan mukanani enää harvoin, mutta kyllä se hoitolaukkuun sujahtaa uusien postausideoiden toiveissa aina silloin tällöin.

Blogin kohtalolla en sen suuremmin mieltäni rasita. Eihän tämä nyt ihan oikeasti ole kuin yksi blogi miljoonien muiden joukossa, mutta toki minulle ja herra Longfieldille varsin rakas sellainen.

Mitäs muuta? Ennen kaikkea toivon vuodelta 2018 itselleni mielenrauhaa, luottamusta olla sellainen äiti kuin olen, rakkautta rakkaimpiani kohtaan, ikimuistoisia hetkiä pienen perheeni kanssa ja kaivattua rakkautta itseltäni itselleni. Se oli vuonna 2017 vähän kadoksissa.

Eiköhän tästä aika upea vuosi vielä saada!

vuosi 2018

Villahääpäivä 1.1.18

janne miettinen hääkuva

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni – ja jäädä niihin kiinni.

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä, ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itse itsellenikin olen sietämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro Rakkaani, kerro silti. Kerro usein, jotta rakkaudenkipeä korvani kuulisi sen, minkä vapiseva sydämeni jo tietää.

♥♥♥

1.1.12 Paperihääpäivä

1.1.13 Pumpulihääpäivä

1.1.14 Nahkahääpäivä

1.1.15 Keramiikkahääpäivä

1.1.16 Puuhääpäivä

Vuoden 2017 vähiten kiinnostavimmat postaukset

Vuosi 2017 vetelee viimeisiään. Täällä vihreässä Vihervaarassa on eletty heittämällä erikoisin, tunnerikkain sekä rankin vuosi koskaan. Odotan vuotta 2018 hurjalla innolla! On ihanaa päästä helmikuussa hetkeksi takaisin töihin hengähtämään, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa kotona oleskelu ihan puhtaalta pöydältä taas toukokuussa.

Mutta ennen kuin vuosi 2018 otetaan vastaan, kurkataan hieman vuoteen 2017. Tällä kertaa en listaa vuoden suosituimpia postauksia, vaan niitä vähemmän suosittuja! Alla olisi 500 luetuimman postauksen 10 vähiten luettua postausta. Suosituinta postausta on luettu vuoden 2017 aikana yli 30 000 kertaa, näitä loppupään postauksia alle 60 kertaa.

Sijalla 10, 56 katselukertaa

Aakkoset: C niin kuin Chow chow

Aakkos-postaukset.. Jestas olin niiden kanssa innoissani kun viimein pitkän pohdiskelun jälkeen laitoin blogin pystyyn kesäkuussa 2011. Kovin pitkälle aakkosia en kuitenkaan päässyt, kun into näiden postausten tekoon romahti.

Meidän matkassa kulkee tällä hetkellä Horatio, mutta ennen tätä reipasta chowipoikaa meitä ilahdutti 10 vuoden ajan harmaa Koda, jota rakastimme ihan hurjasti. Chow Chow on rotuna mitä mainioin, ja näitä karvapalloja tulee meillä olemaan uudempia vauvoja varmemmin vielä useita kappaleita! Pentukuume on ainainen.

Sijalla 9, 56 katselukertaa

Joulukalenteri 19: Oi juustopuu

Juustopuu koristi eräänä jouluna leidien pikkujouluja. Herkullinen juustopuu oli minusta kiva ja erityisesti herkullinen idea. Ensi jouluna juustopuu voisi hyvin koristaa taas tarjoilupöytiä joulun alla. Harmi etten tajunnut jakaa postausta joulukuussa blogin facebookissa, se olisi voinut päätyä ilahduttamaan jonkun teidän lukijan joulupöytää!

Sijalla 8, 56 katselukertaa

Kukkakaalipyre

Tämän herkullisen lisukkeen olin unohtanut ihan täysin! Kokkailin sitä eräässä blogitapahtumassa Raakel Lignellin kanssa. Raakel oli ihan mahtava tyyppi! Ja on sitä varmasti edelleen. Kukkakaalipyreen nappasin heti to do -listalle, ja tammikuussa aion sitä tehdä pitkän tauon jälkeen, tehkää tekin. Pienien säätöjen avulla myös pieni ihme pääsee maistelemaan tätä herkkua!

Sijalla 7, 56 katselukertaa

Pimeät illat Sinnessä

Pimeä ilta Helsingin Sinnessä oli varsin erilainen ja lämminhenkinen kokemus. Liekitetty jälkiruoka on jäänyt komeana lopetuksena mieleeni. Helsingin Sinne on sittemmin sulkenut ovensa, joten ei tästä sen enempää.

Sijalla 6, 56 katselukertaa

Kurkistus muuton keskelle

Tämän(kin) postauksen olin tyystin unohtanut! Jestas vihreä Vihervaara näyttää hassulta yli 4 vuotta vanhoissa kuvissa. Ja miten hurjaa ajatella, että olemme asuneet täällä jo 4,5 vuotta! Vastahan kannoimme ensimmäiset muuttolaatikot sisään. Postauksen kuvissa taitaa ainoastaan sohva sekä työhuoneen pöytä olla samoilla paikoilla, kaikki muu onkin sitten muuttunut.

Miltäköhän täällä näyttää 4,5 vuoden päästä? Leluja on ainakin ihan pirusti joka puolella – sen voin luvata!

Sijalla 5, 56 katselukertaa

Kylmäsavukirjolohilasagne purjosipulilla Anton&Antonin tyyliin

VÄÄRYYS! Siis niin iso vääryys, että tämä herkullinen resepti on kerännyt vain 56 katselukertaa vuonna 2017. Kylmäsavulohilasagne on varmasti top kympissä lempparireseptieni osalta. Tätä tehdään meillä tasaisin väliajoin ja aina se on yhtä hyvää.

Nyt klikkaatte tuota linkkiä ja testaatte tätä, ihan totta!

Sijalla 4, 55 katselukertaa

eShop: Essin maailma

Tämä postaus on ehkä koko blogihistorian huonoimpia. Harmi kyllä, että Essin maailma on lopettanut hauskojen korujen teon. Minulla on niitä edelleen (kuvassa näkyvät korvikset ovat lempparini) ja ne saavat osakseen vieläkin kivoja kommentteja.

Sijalla 3, 55 katselukertaa

Videopäiväkirja Vigosta, Espanja

Vigon videopäiväkirja oli luokattoman huono. Oltiin ihan puhki herra Longfieldin kanssa kiivettyämme varmaan tuhat porrasta Vigon vanhan linnoituksen päälle pieni ihme kantorepussa. Muistimme yhtäkkiä, ettemme ole tehneet reissusta videopäiväkirjaa ja sen enempää videon sisältöä miettimättä painon rec. Ei hyvä idea.

Sijalla 2, 54 katselukertaa

Brunssi: SIS.Deli + Café (ESP)

Espoon WeeGee-näyttelykeskus on meille kahdelle museohullulle varsin tuttu paikka. Kävin siellä myös pienen ihmeen kanssa varmaan viisi kertaa syksyn aikana vaunutreffeillä, ja kerran kiersimme näyttelyt vauvan ja siskoni kanssa läpi. Brunssilla emme ole täällä pitkään aikaan käyneet, mutta syksyn aikana lounastin kahvila-ravintolassa jokaisena kertana kun siellä kävin.

Kahvila on käsittääkseni juuri nyt vähän aikaa kiinni omistajamuutoksen takia, mutta avaa ovensa taas vuodenvaihteen jälkeen. Toivottavasti entistä ehompana. Ja toivottavasti sieltä saa edelleen mantelicroissantteja – ne on siis niin törkeän hyviä!! Oletteko koskaan maistaneet? Saakohan niitä mistään muualta kuin täältä? Kävimme loppuvuodesta kummitätini luona Haukilahdessa kylässä, ja koukkasimme WeeGeen kautta, jotta saimme viemisiksi mantelicroissantteja. Onko vähän noloa jos tunnustan ostaneeni yhden ylimääräisen croissantin, sen vedimme herran kanssa autossa jo ennen vierailua. Heh!

Sijalla 1, 54 katselukertaa

Brunssi: Alia (HKI)

Alian brunssipostauksen huono sijoitus on myös vääryys. Alia on aivan huikean upea paikka! Olemme ostaneet brunssille myös lahjakortteja tuttaville lahjaksi. Jos joku miettii siellä kesän brunssipaikkoja jo nyt, niin menkää hyvät ihmiset Aliaan!