Äidin lihapiirakka uunissa

En nyt uskalla edes veikata kuinka kauan sitten uunipeltilihapiirakat olivat tosi in. Niitä putkahteli monessa blogissa tuolloin vastaan, ja muistan miettineeni, että meidän kotona vastaavaa popsittiin kun olin ihan pieni tyttö. Tuolloin buumin aikaan lihapiirakka jäi kuitenkin tekemättä, vaikka se to do -listalla olikin.

lihapiirakka uunissa

Meidän kotona äiti ei tehnyt lihapiirakkaa uuninpellille, vaan uunivuokaan. Päälle laitettiin yleensä jokin koriste ylijäämätaikinasta – kerran se oli isäni nimi kun piirakkaa syötiin hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Meillä ei olla koskaan kiskottu mitään hienoja ruokia viinien kera vanhempien synttärien aikaan, pöytään on nostettu ihan tavallista kotiruokaa ja ruokajuomana on ollut maito.

rylee + cru

Maitoa olen varmasti juonut tuhansia ja taas tuhansia litroja elämäni aikana. Nythän tässä ollaan pian aika jännän edessä, kun pieni ihme täyttää vuoden ja hänelle pitäisi alkaa jonkinlaista maitoa juottaa – siis muuta kuin (tai ainakin rinnalla jotain muuta kuin) äidinmaitoa. Jos imetys aiheuttaa aikamoisia tunnepuuskia lähes jokaisessa äidissä, niin samoja fiiliksiä on havaittavissa myös taaperoikäisten maidon valinnasta puhuttaessa. Että onko se oikea valinta nyt sitten rasvaton maito, kevyt maito, täysmaito, luomu maito vai kenties kaura- tai soijamaito.

Mekin olemme asiaa jonkin verran miettineet, ja tulleet siihen järkevään ratkaisuun, että pieni ihme alkaa vuoden ikäisenä juoda ihan samaa maitoa kuin me vanhemmatkin. Ruokajuomana pidetään pääsääntöisesti vesi, mutta onhan se vain taivaan tosi, että joidenkin ruokien kanssa on pakko juoda maitoa. Tämmöisiä ruokia ovat esimerkiksi maksalaatikko, letut, suklaa (kaikissa olomuodoissa), pulla, hernekeitto, nakkimössö sekä äidin paksupohjainen jauhelihapitsa. Niin ja tietenkin äidin lihapiirakka.

lihapiirakka uunissa

Tekaisin lihapiirakan herra Longfieldin tädille, jonne kokoonnuimme ison köörin kanssa eräänä viikonloppuna. Pienen ihmeen uusin serkkupoika oli tuohon aikaan Tasty Travelissimo -blogin Martinan masussa, joten meidän poika oli ison lapsikatraan nuorin edustaja. Siellä meidän pieni touhottoja ähisi FMAMin nahkatöppösissä sekä rusetissa. Päälle valikoitui tällä kertaa Rylee + Crun ihastuttava ketturomper, josta tilasin ensin liian pienen koon, mutta koska kuosi oli niin nätti, oli toinenkin tilaus pakko tehdä.

rylee + cru

Kyllä oli taas mukava kaikkia sukulaisia nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Pieni ihmekin oli yllättävän rohkea kyläilijä! Hyvä tästä vielä tulee, tosi hyvä.

Äidin lihapiirakka uunissa

  • 400 g jauhelihaa
  • 2 kpl sipulia hienonnettuna
  • suolaa maun mukaan
  • 1 kpl lihaliemikuutio
  • 1-2 tl paprikaa jauhettuna
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 dl kermaa (tai vettä)
  • 3 dl keitettyä riisiä
  • 2 kpl kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 2 kpl Pirkka esikaulittu ja laskostettu voitaikina 500 g
  • 1 kpl kananmuna voiteluun

1. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää mukaan hienonnettu sipuli, mausteet, lihaliemi ja neste. Hauduta. Lisää riisit. Anna jäähtyä. Lisää paloitellut kovaksi keitetyt kananmunat.

2. Kauli sulaneesta voitaikinasta pohjaksi isompi levy ja kanneksi pienenpi.

3. Aseta isompi levy laakean, voidellun uunivuoan pohjalle. Pohjapalan reunat saavat tulla uunivuoan reunojen yli, ne nostetaan myöhemmin kannen päälle. Levitä päälle täyte tasaisesti. Nosta kansilevy täytteen päälle. Nosta pohjalevyn reunat kannen päälle ja nipistä ne kauniisti kanteen kiinni. Apuna voi käyttää vettä, joka toimii liiman tapaan.

4. Koristele halutessasi ylijäämätaikinalla. Minä tein suurella karhupiparkakkumuotilla voitaikinasta lihapiirakan päälle karhukuvion. Voitele lihapiirakka kananmunalla ja pistele sen jälkeen haarukalla ilmareikiä sinne tänne.

5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Lihapiirakka on valmis kun se on pinnalta kauniin rusehtava.

lihapiirakka uunissa

Kurkkaa vielä lopuksi postaus Lappeenrannan perinneherkuista – Vetystä ja Atomista. Eli paikallisista lihiksistä.

Area da Cruz, Galicia Espanja

Tällä rannalla ei varmasti kovin moni suomalainen turisti ole upottanut varpaitaan tulikuumaan hiekkaan. Saati pieni suomalainen 5-kuukautinen poikavauva.

imettäminen ulkomailla, espanja

Area de Cruz on ranta Espanjan luoteiskulmassa sijaitsevan Galicia-itsehallintoalueen O Grove -kunnassa. Emme olisi herra Longfieldin kanssa tätä totaalisesti paikallisten suosimaa rantaa löytäneet etsimälläkään. Mutta eipä meidän tarvinnut aloittaa edes etsimistä, sillä herran entinen paikallinen työkaveri vei meidät sinne viime kesän reissullamme.

Herra Longfield oli töissä tuolloin Vigossa, josta oli noin tunnin ajomatka O Groveen. Eräs herran entinen työkaveri tiesi, että olemme tulossa koko perheen voimin Vigoon, ja otti meihin sitten yhteyttä kun olimme Vigoon saapuneet. Sovimme treffit eräälle iltapäivälle herran työkaverin kotikaupunkiin O Groveen, jossa meidän oli tarkoitus kierrellä vähän paikkoja ennen kuin suuntaisimme rannalle.

Pulpo a feira_vigo

Ette voi uskoa kuinka ihana tämä espanjalainen Pablo oli! Nuori mies, ja silti ymmärsi heti mistä me naiset tykkäämme – shoppailusta! Saatuamme auton parkkiin hän tiedusteli heti haluaisinko piipahtaa muutamassa lastenvaateliikkeessä. No kyllä halusin! Siellä sitä Visaa sitten vingutettiin elokuisten alennusten huumassa.

Lopulta pääsimme sitten lähtemään kohti Area da Cruzia. Meillä ei ollut herran kanssa ihan käsitystä mitä ”we can go to the beach” tarkoitti (varsinkaan kun mukana oli 5-kuukautinen pieni ihme), joten emme sitten pohdinnan jälkeen ottaneet mukaan pyyhkeitä taikka uikkareita. Olisi kannattanut, sillä ihan oikeasti me mentiin rannalle. Uimaan.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Onneksi herra tiedusteli tätä Pablolta hänen kotikylässään kierrellessämme, ja kipaisimme vielä sitten Pablon vanhempien luona hakemassa herralle uikkarit, meille kaikille yhteisen aurinkovarjon sekä kasan pyyhkeitä.

Kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi, ja istuskelin takapenkillä huonosti autossa viihtyvän pienen ihmeen kanssa hieman jännittynein fiiliksin. Laulellessani siinä a-ram-sam-saa-laulua, kääntyi Pablo etupenkiltä kertoen, että hänen äitinsä oli laulanut hänelle tuota samaa biisiä lapsuudessaan. Se jotenkin helpotti omaa oloa ja ajattelin, että kyllä tästä illasta selvitään – meni miten myöhään meni.

area da cruz beach_galicia

Rannalle saavuttuamme olin haltioissani. Suomen kökkö kesä (mm. rankan koliikkijakson säestämänä) sai väistyä mielestä, ja kaunis pitkä ranta tulikuuman hiekan kera sai hengitykseni melkein salpaantumaan. En voinut uskoa, että seison siinä hetkessä pienen vauvan kanssa – mieheni ja hänen entinen työkaverinsa vierelläni.

Pablo valitsi meille paikan, tökkäsi aurinkovarjon maahan, levitti pyyhkeet ja vaihtoi uikkarit shortsien tilalle ihan siinä meidän edessä. Herra Longfield (joka tunnetaan myös varsinaisena siveyden sipulina) oli hetken hämillään, mutta alkoi sitten itsekin vaihtaa uikkareita kaiken kansan edessä. Me tutkimme pienen ihmeen kanssa samalla kuumaa hiekkaa. Hiekka ja koko ranta taisi laittaa vauvankin mielen sekä vatsan sekaisin, sellaiset jöötit hän rannalla veti, että kaikki vaatteet meni vaihtoon, heh.

area da cruz beach_galicia

Siinä istuskellessamme Pablo kertoi, että perheet kokoontuvat rannoille iltapäivisin sekä iltaisin kun lämpötilat alkavat laskea. Rannoilla vietetään iltaisin aikaa useita tunteja.

Koko Galicia on pitkälti sellaista aluetta, jonne lomaansa suuntaavat viettämään lähinnä espanjalaiset isommista sisämaan kaupungeista, joissa hellelukemat ovat päätä huimaavia mm. juuri elokuussa. Meille suomalaisille Galician lämpötilat muistuttavat mukavasti kotopuolen lämpimiä kesäpäiviä.

area da cruz beach_galiciaarea da cruz beach_galicia

Kun miehet lähtivät uimaan, kipitimme me pienen ihmeen kanssa myös aivan vedenrajaan tunnustelemaan varpailla Atlantin kylmää vettä. Totisesti Area da Cruz -rannalle huuhtoutuva vesi oli kylmää. Pablo selitti, ettei täällä suunnalla ole Golf-virtaa lämmittämässä vettä, joten hyytävän kylmä Atlantin valtameressä lilluva vesi iskee Espanjan luoteisosaan kohtuullisen viileänä. Minua ei olisi ikimaailmassa saanut mereen pulahtamaan, niin vilpoista vesi oli. Mutta siellä ne kaikki iloiset espanjalaiset uivat perheidensä kanssa varsin sujuvasti samalla kun herra Longfield sanoi dippaavansa itsensä kylmävesialtaaseen.

Pienen ihmeenkin naama meni hassulle ilmeelle kun kastelin hänen varpaitaan rantavedessä. Taltioimme tämän hetken kameralla ja lähetimme kyseisen kuvan korttina kotiin kummeille sekä isovanhemmille myöhemmin illalla hotellihuoneesta käsin.

Rannalla möllöttelyn jälkeen Pablo vei meidät vielä rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Tosin ei se espanjalaisista ilmeisesti ravintola ollut, Pablo puhui nimittäin koko ajan paikasta termillä ”kiosk”. Mutta kyllä se meistä ihan rantaravintolalta vaikutti, sellaiselta rennolta ja mukavalta paikalta.

Kurkataan ”kioskiin” sekä sen antimiin kuitenkin toisessa postauksessa. Maistelimme ”kioskissa” nimittäin paikallisia mereneläviä, ja haluan niistä kertoa teille hieman enemmän.

Tämän postauksen myötä jäädään sitten vain odottamaan Suomen kesää – toivotaan, että siitä tulee viime kesää lämpöisempi ja mekin pääsemme nauttimaan kesästä koko perheen voimin hymyssä suin.

area da cruz beach_galicia

Rekiajelulla

Isäni on kova poika kiertämään huutokauppoja. Pienenä tyttönä kiersin isäni kanssa huutokauppoja mielelläni – niissä oli jotain jännittävää ja ilmapiiri oli mukavan leppoisa. Joskus pääsin itsekin nostamaan käteni jonkin pienen kipon ollessa huudon kohteena. Eräästä konkurssipesästä huusin itselleni laatikkollisen krääsää, ja penkoessani 20 markan laatikkoani, löysin sieltä selkeästi hieman piilotetun esineen. Kävi ilmi, että se oli norsunluusta veistetty koriste-esine. Kilttinä tyttönä kävin näyttämässä esinettä huutokaupan pitäjälle, ja hän nappasi sen minulta hieman nolostuneena eikä selkeästi tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jotain puhui laittomasta tavarasta ja ettei sitä olisi saanut myydä. Sinne meni minun hurjin huutokauppalöytöni!

rekiajelu

Isäni on tehnyt valtavasti upeita löytöjä huutokaupoista, ja jokunen niistä majailee myös vihreässä Vihervaarassa. Yksi niistä on kuvissakin näkyvä lasten reki. Reki on peräisin 1800-luvulta, ja siinä oleva samettinen istuinosa on alkuperäinen ja uskomattoman hyvässä kunnossa sen ikäiseksi. Reki on ollut alunperin musta, se on maalattu 1950-luvulla. Maali alkaa jo hieman hapertua, mutta toisaalta se tuo rekeen aika kauniin ja eläväisen pinnan. Isäni osti reen mieheltä, jonka perhe oli saanut sen lahjaksi vuonna 1918 Kankaisten kartanosta.

rekiajelurekiajelu

Reessä on tässä vuosien saatossa työnnelty Kodaa, ja sen lisäksi useampi kaverin lapsi on halunnut istua siinä meillä kyläillessään. Eilen reki pääsi ensimmäistä kertaa ihan tositoimiin! Nappasimme pienen ihmeen untuvapussin sisään ja istutimme pienen pojan reen kyytiin. Olimme lähes varmoja, ettei takorautainen reki kulje mihinkään, mutta sehän luisti kuin unelma!

rekiajelurekiajelu

Viipotimme pitkin Espoon keskuspuistoa ja kyllä siinä oli hymy herkässä kun ajattelimme miltä meidän kokoonpano näyttää! Horatio sekoili reen vieressä ja me lykimme pientä ihmettä antiikkireessäämme ylä- ja alamäissä hurjaakin vauhtia. Pieni ihme nautti menosta niin paljon, että otti ja nukahti reen kyytiin! Aamupäikkärit nukuttiin sitten pitkän metsälenkin aikana ihanan kirpsakassa talvisäässä.

rekiajelurekiajelu

Hieman jo lenkillä juttelimme, että voisiko rekeä kunnostaa ensi talvea varten jollakulla alan asiantuntijalla. Olisi upea saada se alkuperäiseen loistokuntoon (mustaa emme kyllä reestä haluaisi). Tosin en yhtään tiedä suostuuko pieni ihme siinä enää ensi talvena rauhassa istumaan. Mutta jos reen kunnostaisi, olisi se entistä upeampi sisustuselementti. Tällä hetkellä reellä ei kyllä oikein ole sellaista asiallista paikkaa vihreässä Vihervaarassa. Mutta eiköhän sekin järjesty kun pienen ihmeen huone saadaan joskus valmiiksi, ja sen myötä talon muutkin nyt hieman epämääräisissä paikoissa olevat huonekalut löytävät omille paikoilleen.

rekiajelu

Nyt pitää vain kovasti toivoa, että nämä upeat talvikelit kestäisivät etelässäkin edes hetken aikaa! Rekiajelulle haluamme ehdottomasti uudestaan – vielä monta kertaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.

rekiajelu

Kun mies jää hoitovapaalle

Moliikki, Herra Longfield täällä.

Minullapa alkaa piakkoin uusi ura. Olen elämäni aikana normaalien työ- ja opiskeluhommien ja tämän bloggailun lisäksi kokeillut mm. mallin, näyttelijän, rokkitähden, kolumnistin ja tieteislehtitoimittajan uraa. En löytänyt noilta aloilta kutsumustani, mutta ehkä löydän sen seuraavaksi kun tarkoitus olisi kokeilla miten siipeni kestävät kotiäitinä.

isä hoitovapaa

(Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa miten nuo muut urani menivät, niin: malliurani koostui yhdestä hiusmallina olosta Sörnäisissä joidenkin brittiläisten saksiniekkojen leikeltävänä, näyttelijänurallani esitin Juulian Totuudet –tv-sarjassa jääkiekkojoukkueen varamaalivahtia eli seisoin rivissä jäähallissa jääkiekkopaita päälläni samalla kun Reino Nordin ja Martti Syrjä ja jotkut muut näytteli oikeasti, rokkitähtivaiheessani soitin vanhan ala-asteemme limudiskossa bändimme kanssa yhden keikan, kolumnistiurani koostuu yhdestä Mondo-lehteen kirjoitetusta artikkelista ja tieteislehtitoimittajan ominaisuudessa olin mukana kirjoittamassa jotain liirumlaarumia höyryverkkosäädöistä ja niiden simuloinneista johonkin alan lehteen jota lukee ehkä 7 ihmistä maailmassa.)

Kotiäitiurani ei näillä näkymin tule olemaan kovinkaan paljon noita edellisiä urakokeilujani mullistavampi, sillä tarkoitus olisi olla yhdessä pienen ihmeen kanssa kotona kokonaista 3 kuukautta. Sen jälkeen tehdään Hulin kanssa taas läpsystä vaihto, minä menen takaisin töihin ja Huli tulee korjaamaan pienen ihmeen 3 kuukauden aikana särkyneen psyykeen.

isä hoitovapaa

Mutta, kyllä tämä kotiäitiyden kokeileminen hieman enemmän jännittää kuin esimerkiksi aikoinaan jäähallissa rivissä seisominen. Olen nyt tuosta joulukuun puolivälistä lähtien ollut jo täyspäiväisesti kotona Hulin ja pienen ihmeen kanssa, ja entistä kirkkaammaksi on muodostunut kuva siitä että kotiäitiys tulee olemaan aika hemmetin rankkaa puuhaa sitten kun helmikuussa ryhdyn tätä koko palettia yksinäni täällä pyörittämään ja Huli käy arkipäivisin hakemassa leivän pöytään. Pieni ihme on kaikesta mahtavuudestaan huolimatta aika vaativa kaveri, ei laisinkaan sellainen paikallaan köllöttäjä kuin jotkut tapaamani vauvat ovat. Koko ajan on meno ja touhotus päällä, ja itsesuojeluvaistoa kaverilla ei tunnu olevan laisinkaan joten kopsahteluja ja muksahteluja sattuu tuon tuosta jos silmä välttää. Muutamana päivänä oon nyt hengaillut jampan kanssa kahdestaan joitakin tunteja kun Huli on jossain omilla teillään riekkunut, ja ei se kyllä mitään sohvalla makoilua ja telkkarin katselua ole ollut. Päiväunien aikana sentään saa vähän hengähtää, tosin silloinkin yleensä tekee mieli siivota kaikki edellisen hereilläoloajan sotkut ja ehkä jotain ruokaa tehdä tai vastaavaa. Ja koska pienen ihmeen päiväuniajat on keskimäärin semmosta 45 minuutin luokkaa, niin ei siinä paljoa ehdi ostos-tv:tä katsella.

isä hoitovapaa

Huli on melko ahkerasti rampannut pienen ihmeen kanssa ties missä aktiviteeteissa, ja minä kyllä olen ajatellut jatkaa samalla linjalla – kaikki musiikkileikkikoulut, värikylvyt ja vauvauinnit jatkuu samalla tavalla minunkin kotiäitiyteni aikana, ja lisäksi sain joululahjaksi Hulilta vielä jonkun ihme vauvasirkushässäkän aloittamisen joten sinnekin sit mennään piene ihmeen kanssa kekkuloimaan. Olen kyllä käynyt jo ainakin kertaalleen kaikkia näitä jutskia Hulin kanssa kokeilemassa, ja ihan mukavaa puuhaahan se on pienen ihmeen kanssa käydä muita vauvoja ja vanhempia kattelemassa ja siinä sivussa vähän jotain helistimiä heiluttelemassa ja katsomassa kuinka vauvat litistelee mustikoita paperille ja harjoittelevat sukeltamista. Kai me niissä pienen ihmeen kanssa kahdestaankin pärjätään. Huli ja pieni ihme ovat myös sulautuneet osaksi erilaisia kotimammaporukoita jotka jotain kahvitteluhetkiä ja vauvalenkkejä ja tämmösiä järjestävät, ja kovasti mieleni tekisi mennä näihinkin porukoihin kuokkimaan ja ihmettelemään että mitä siellä oikein tapahtuu – luulisin että ainakin kerran pystyisin itseni muljuttamaan kotiäitikahveille mukaan, seuraavalle kerralle saattaa sitten olla uusi erillinen WhatsApp-ryhmä perustettu johon minut on sattumoisin unohdettu kutsua.

isä hoitovapaa

Vaikka nykyaikana tämmöinen perheen isän suorittama kotiäitiysjakso ei nyt enää mitään ihan tavatonta ole – kaveripiirissä ja työelämässä vastaan tulleista isukeista aika moni muukin on tätä kokeillut – niin olen huomannut että kyllä tähän vielä vähän jännästi suhtaudutaan. Varsinkin naisväeltä tulee herkästi ylistäviä ja kannustavia kommentteja että on se hienoa että tämmöseen ryhdyt ja kyllä se onkin mainiota että uskallat ja voi että mikä sankari olet, patsas sinulle tulisi pystyttää ja paraati ja kansallinen liputuspäivä perustaa. En usko että naiset saa hirveästi mitään tämmösiä kommentteja kun kertovat, että minä sitten kotiin jään lapsia hoitamaan, mutta sitten kun mies jää muutamaksi kuukaudeksi puuroja keittämään ja vaippoja vaihtamaan ja kärrylenkkejä tekemään, niin se onkin Nobel-palkinnon arvoista itsensä uhraamista. Päin naamaa en ole tainnut kuulla vielä kertaakaan mitään tämmösiä ”kai sä pidät hametta sit kanssa päällä” –kommentteja, joita kuulemma vielä melko lähimenneisyydessä kotiin jäävät isät varsinkin muilta miehiltä herkästi saivat, eli sillä osastolla on sitten kai jotain kehitystä tapahtunut  (paitsi omalla kohdallani, koska itse tituuleeraan itseäni kotiäidiksi). Ehkä tasa-arvon ja yleisen järkevyyden lisääntymisen lisäksi tää tämmönen koti-isukkien kuolemattomiksi sankareiksi kohottaminen on myös niitä kommentteja hillinnyt, mutta nyt saattais sitten olla aika jo kääntää sitäkin kelkkaa, ei tässä nyt kuitenkaan mitään raajoja olla itseltään amputoimassa.

isä hoitovapaa

Mutta vaikkei käsiä irti sahatakaan, niin kyllä tämä kotiäitiyteen heittäytyminen silti tosiaan hieman jännittää. Sitä miettii että pärjätäänkö me kahdestaan vai voiko pieni ihme jotenkin saada itsensä lukittua pesukoneen sisään ja entä jos joskus epähuomiossa syötänkin sille aamupuuron sijaan mikrotettua erikeeper-liimaa ja mitä hittoa minä sitten teen jos pieni ihme alkaa kesken musiikkileikkikoulun huutamaan kuin palosireeni ja voiko se tukehtua kuumuuteen jos lähdetään plussakeleillä vaunulenkille ja olen pukenut sille neljät talvihaalarit päälle. Olen kyllä yrittänyt kuunnella Hulin ohjeita ja myös välillä koittanut työntää sitä syrjään ja tehdä itse ja sitä kautta sitten oppia näitä tämmösiä pukemiskommervenkkejä ja syöttämistekniikoita kantapään kautta, ja joka päivä tässä luotto kasvaa että ehkä me kuitenkin selviämme tästä kaikki melkein täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja kenties jopa ilman yhtään lastensuojeluilmoitusta.

isä hoitovapaa

Yhtään en kyllä ihmettele sitä mitä työterveydenhoitajalta kuulin kun hänelle kotiinjäämisaikeistani kerroin. Hän nimittäin tiesi kertoa, että vaikka aika moni mies nykyään kotiäitiyttä kokeileekin, on kuitenkin vielä paljon niitäkin jotka eivät hommaan ryhdy, ja he usein perustelevat sitä sillä että perheen talous ei kestä jos minä en ole tienaamassa ja ei pysty nyt just kun projektia pukkaa ja oon niin tärkee jätkä kato että maailma kaatuu jos jäisin himaan ja mitä näitä nyt on. Toki varsinkin tämmöset taloussyyt saattaa usein olla ihan relevanttejakin, varsinkin jos mies tienaa paljon naista enemmän, koska nää tämmöset kotihoidon tuet ja mitä lie kuntalisiä siinä kotiin jäädessä saakaan on kyllä sen verran pikkusia summia, että hankalahan niillä on toimeen tulla jos toisen puolison tulot on kovastikin paljon pienemmät. Usein kuitenkin kun asiasta sitten enemmän keskustelee, tulee ilmi että talous- ja työkiireasioiden sijaan useammin on kyse ihan vaan siitä, että miehet ei uskalla jäädä himaan, koska se tuntuu jotenkin niin isolta muutokselta ja ajatus siitä että sitten minulla on vastuu siitä lapsesta ja minähän en osaa enkä tiedä mitään enkä pärjää, en tahdo, en uskalla. Siihen ajatusmaailmaan pystyn kyllä hyvin samaistumaan, koska on tässä kuitenkin aika isosta asiasta ja vastuusta kyse kun omaa lasta jää hoitamaan ja hengissä pitämään. Tosin odotan kyllä kaiken kauhun seassa kotiin jäämistä myös ihan innolla ja mielenkiinnollakin, koska tällaista tilaisuutta meille tuskin enää tulee (ainakin just nyt tuntuu siltä että pieni ihme ei tule sisaruksia saamaan), joten tästä mahdollisuudesta on nyt otettava kaikki irti. Viime aikoina on tuntunut, että joka viikko pieni ihme keksii jotain uutta ja ihmeellistä, ja tuntuu mukavalta päästä seuraamaan tätä kehitystä ihan lähietäisyydeltä ja herkeämättä edes nyt sitten 3 kuukauden ajaksi. Pieni ihme tulee kotiinjäämisjaksoni aikana viettämään ensimmäisiä syntymäpäiviään ja kukaties ottamaan ensi askeliaan ja kehittämään kommunikointiaan nykyisestä ähkimisestä ja sormella osoittamisesta ihan oikeihin sanoihin asti, ja ties vaikka osaisi musiikkileikkikoulussa tamburiiniakin heiluttaa melkein tahdissa. Ja on kyllä kiva hypätä työasioistakin ihan ulos muutamaksi kuukaudeksi, ei tässä varmaan ennen eläkkeellä jääntiä tämmöstäkään mahdollisuutta enää tule.

isä hoitovapaa

Saapa nähdä. Minun pitäisi kotiinjäämisjaksoni aikana vielä kirjoittaa fiiliksistäni tänne blogiin, ja vielä kerta kiellon jälkeen rustata joku yhteenveto koko ruljanssista sittenkin kun taas työelämään siirryn takaisin. Ihan mielenkiintoista nähdä onko tämän hetken kauhukuvat muodostuneet todellisuudeksi ja olen jossain lataamossa kun 3 kuukautta on lusittu, vai sujuuko kaikki kuin tanssi ja minä pakotan Hulin jäämään töihin ja otan itse loparit jotten vaan tipahda kotimammojen uusimmista juoruista ulos.

isä hoitovapaa

Vuosi 2018 – haaveet ja toiveet

Viime keväänä, pienen ihmeen syntymän jälkeen, tuntui täysin mahdottomalta, että kesä saapuisi joskus – saati joulu. Mutta niin ne rankat päivät, viikot sekä myös kuukaudet kuluivat vauvan kanssa. Ensin selätettiin imetyksen kivulias alkutaival, sitten koliikki, sitten leikattiin kireät huuli- sekä kielijänteet, sen jälkeen vuorossa olivat hampaat, jotka saivat pienen pojan varsin kiukkuiseksi. Sen jälkeen alettiin vierastaa kaikkia muita paitsi äitiä ja isää, jossain välissä vain äiti kelpasi. Vauvan itkuisuus jatkui. Päiväunia nukuttiin kaksi kertaa 30 minuuttia 15-60 minuutin huutokonsertin päätteeksi. Öisin herättiin sentään vain pari kertaa. Äidin paino alkoi nousta ja tulevaisuus ei näyttänyt ihanan aurinkoiselta – hyvä kun jaksoi ajatella seuraavaa itkuista päivää. Tässä välissä taisi tuoreen äidin pää hajota ja piti käydä lääkärin luona purkamassa omia tuntoja. Neuvolan täti alkoi viimein uskoa, ettei kaikki ole ihan okei ja vanhemmat alkavat näyttää aika väsyneiltä. Saimme perhetyöntekijän kylään auttamaan unikoulun kanssa, hoitoapuakin olisimme saaneet, mutta en ollut valmis ottamaan sitä vastaan. Kaikki aikanaan. Samassa rytäkässä suuntasimme kotimammakavereiden vinkkien toimesta yhdelle etelä-Suomen ”parhaalle” allergialääkärille, ja vihdoin alkoi aurinko paistaa vihreään Vihervaaraankin. Kun vielä joulun aikoihin pienen ihmeen eroahdistus alkoi lieventyä, saatamme nyt vihdoin sanoa, että tiedämme miltä siellä vaaleansinisessä vauvakuplassa oikein tuntuu olla. Siihen vain meni meidän tapauksessa noin kahdeksan kuukautta. ♥

vuosi 2018

Vuosi 2017 piti sisällään niin paljon kyyneleitä, raskaita päiviä, huolta pienestä sekä omasta jaksamisesta, että otan uuden vuoden enemmän kuin mielelläni vastaan.

Olen tosi huono tekemään lupauksia jotka myös pidän, ja sen lisäksi minulle on kerrottu, että minun tulisi pyrkiä eroon kaikista täydellisistä mielikuvistani, joita olen varsin hyvä luomaan pienen pääni sisällä. Sen sijaan minun tulisi näin vauvan saapumisen jälkeen pyrkiä ajattelemaan, että asiat menevät miten menevät. Niinpä en tehnyt yhden yhtä lupausta vuodelle 2018, mutta haaveita ja toiveita kaikilla saa toki olla. Haluatteko kuulla minun toiveeni vuodelle 2018?

vuosi 2018

Ensinnäkin odotan aidosti todella paljon helmikuuta, jolloin palaan hetkeksi töiden pariin. On ihanaa päästä hengähtämään tämän kaiken vauva-arjen keskeltä täysin toisenlaiseen ympäristöön, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa ikään kuin puhtaalta pöydältä toukokuussa jäädessäni hoitovapaalle. Lisäksi on helpottavaa tietää, että pieni ihme on hyvässä hoidossa isänsä kanssa kotona.

Kuinka upeaa onkaan, että isä voi viettää pienen poikansa kanssa tiivistä aikaa kolmen kuukauden ajan aivan kahdestaan? Se tekee meille kaikille kolmelle todella hyvää. Herra Longfield saa opetella itse omat rutiininsa pienen ihmeen kanssa ilman, että minä olen koko ajan kertomassa miten asiat tulisi tehdä. He voivat tehdä ihan mitä lystäävät, tulla ja mennä miten haluavat ja näin tiivistää keskenäistä suhdettaan aivan uudella tavalla. Ja mikä parasta – samalla minä saan kaivattua omaa aikaa, joskin toki töiden ääressä, mutta tällaiselle suorittajalle (oli kyse sitten työntekijänä olemisesta taikka äitydestä) tekee enemmän kuin hyvää irrottautua arkisin työpäivien ajaksi vauvasta ihan kokonaan.

vuosi 2018

Toukokuusta alkaen on sitten taas minun vuoroni jäädä kotiin. Tosin aika pian sen jälkeen herra Longfield pitää kesälomansa sekä isyysvapaansa ja salaa haaveilemme kesällä yhteisestä reissusta. Siis koko perheen voimin (miinus Horatio). Mutta reissun kohtalo selviää kun kevät etenee, ja näemme mihin ihmeeseen kotihoidon tuki riittää. Meillähän oli suuret suunnitelmat suunnata koko tammikuuksi reissuun, mutta ne suunnitelmat kuopattiin jo aikoja sitten kun vauva-arjen todellisuus iski päin kasvoja ihan tosissaan. Reissujen aika on sitten kun on. Nyt on hyvä olla kotona kaikessa rauhassa.

vuosi 2018

Toivon, että imetystaival ei päättyisi vielä ihan pian. Toki en osaa sanoa miten töihinpaluuni asiaan vaikuttaa, mutta jos vain maitoa tulee entiseen tahtiin, niin imettämisen lopettamisen kanssa ei ole kiirus. Mutta tosiasia on varmaan se, että tämän vuoden aikana saan kroppani taas kokonaan ihan vain omaan käyttööni. Sitä minä kyllä odotan. Odotan, että saan viskata KAIKKI kauhtuneet imetysliivit sekä -vaatteet roskiin (parasta olisi polttaa ne roviolla) ja ostaa uusia alusvaatteita niin paljon kuin vain pankkitili antaa myöten. Aion uskaltautua ensimmäisen kerran elämässäni liiviasiantuntijan käsittelyyn ja paljastaa hänelle itseni. Se jännittää jo nyt.

vuosi 2018

Nyt pitää kyllä perua aiemmin sanomaani. Yhden lupauksen olen nimittäin itselleni salaa vuodelle 2018 tehnyt. Rankan vauva-arjen keskellä itsestä huolehtiminen jäi jonnekin risukasan pohjalle, ja paino nousi synnytyksen jälkeen ihan liikaa. Pakko se on tunnustaa, että rankkojen aikojen aikana ainoa huvi oli iltaisin avattu karkkipussi, sillä sai jotenkin nollattua rankan päivän, vaikka joskus karkit suussakin vollotin ihan tosissaan.

Sain omasta toiveestani joululahjaksi kolmen kuukauden tapaamiset ravintoterapautin kanssa, ja huomenna meillä on ensimmäinen tapaaminen. Ruokavalio on laitettava nyt kuntoon. Totuus on se, etten yksinkertaisesti ehdi käymään nyt jumpissa (ainakaan kun palaan töihin), joten mitään PT-tapaamisia minun on aivan turha ottaa, tekemättömistä treeneistä saisin vain lisää stressiä ja sitä en totisesti tähän elämänvaiheeseen kaipaa. Jumppien aika on sitten kun on. Juuri nyt liikunta rajoittuu lähinnä vaunulenkkeihin ja sen kanssa on vain elettävä.

Paino laitetaan tämän vuoden aikana ruotuun. Hidasta se tulee olemaan, sillä imettämisen yhteydessä laihduttaminen on vähän niin kuin kiellettyä, mutta katsotaan mitä saamme ravintoterapeutin kanssa aikaan. Hän tietää tilanteeni varsin yksityiskohtaisesti, ja odotan hurjasti meidän huomisia treffejä. Minun tulee olla kunnossa – sekä henkisesti että fyysisesti. Pieni ihme on ansainnut sen. Eiku MINÄ olen ansainnut sen.

vuosi 2018

Blogin osalta elettiin loppuvuonna hauraalla pohjalla. Mietin jo kesän jälkeen pitäisikö pillit laittaa pussiin. Haluan antaa kaikkeni pienelle ihmeelle, olla aidosti läsnä, olla mahdollisimman hyvä äiti ja näiden vahvojen tunteiden sekamelskassa blogi alkoi tuntua täysin turhalta ajankäytöltä, sillä haluan olla myös mahdollisimman hyvä vaimo rakkaalle miehelleni, jota rakastan niin syvästi, ettei sitä voi oikein edes selittää. Yhteinen aika on kortilla ja kaikki koneella vietetty aika kutistaa tuota aikaa entisestään.

Mutta jokin suurempi voima minua koneelle kuitenkin vetää. Ei läheskään niin usein kuin ennen, mutta kuitenkin. Kameraa raahaan mukanani enää harvoin, mutta kyllä se hoitolaukkuun sujahtaa uusien postausideoiden toiveissa aina silloin tällöin.

Blogin kohtalolla en sen suuremmin mieltäni rasita. Eihän tämä nyt ihan oikeasti ole kuin yksi blogi miljoonien muiden joukossa, mutta toki minulle ja herra Longfieldille varsin rakas sellainen.

Mitäs muuta? Ennen kaikkea toivon vuodelta 2018 itselleni mielenrauhaa, luottamusta olla sellainen äiti kuin olen, rakkautta rakkaimpiani kohtaan, ikimuistoisia hetkiä pienen perheeni kanssa ja kaivattua rakkautta itseltäni itselleni. Se oli vuonna 2017 vähän kadoksissa.

Eiköhän tästä aika upea vuosi vielä saada!

vuosi 2018

Villahääpäivä 1.1.18

janne miettinen hääkuva

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni – ja jäädä niihin kiinni.

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä, ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itse itsellenikin olen sietämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro Rakkaani, kerro silti. Kerro usein, jotta rakkaudenkipeä korvani kuulisi sen, minkä vapiseva sydämeni jo tietää.

♥♥♥

1.1.12 Paperihääpäivä

1.1.13 Pumpulihääpäivä

1.1.14 Nahkahääpäivä

1.1.15 Keramiikkahääpäivä

1.1.16 Puuhääpäivä

Vuoden 2017 vähiten kiinnostavimmat postaukset

Vuosi 2017 vetelee viimeisiään. Täällä vihreässä Vihervaarassa on eletty heittämällä erikoisin, tunnerikkain sekä rankin vuosi koskaan. Odotan vuotta 2018 hurjalla innolla! On ihanaa päästä helmikuussa hetkeksi takaisin töihin hengähtämään, ja aloittaa pienen ihmeen kanssa kotona oleskelu ihan puhtaalta pöydältä taas toukokuussa.

Mutta ennen kuin vuosi 2018 otetaan vastaan, kurkataan hieman vuoteen 2017. Tällä kertaa en listaa vuoden suosituimpia postauksia, vaan niitä vähemmän suosittuja! Alla olisi 500 luetuimman postauksen 10 vähiten luettua postausta. Suosituinta postausta on luettu vuoden 2017 aikana yli 30 000 kertaa, näitä loppupään postauksia alle 60 kertaa.

Sijalla 10, 56 katselukertaa

Aakkoset: C niin kuin Chow chow

Aakkos-postaukset.. Jestas olin niiden kanssa innoissani kun viimein pitkän pohdiskelun jälkeen laitoin blogin pystyyn kesäkuussa 2011. Kovin pitkälle aakkosia en kuitenkaan päässyt, kun into näiden postausten tekoon romahti.

Meidän matkassa kulkee tällä hetkellä Horatio, mutta ennen tätä reipasta chowipoikaa meitä ilahdutti 10 vuoden ajan harmaa Koda, jota rakastimme ihan hurjasti. Chow Chow on rotuna mitä mainioin, ja näitä karvapalloja tulee meillä olemaan uudempia vauvoja varmemmin vielä useita kappaleita! Pentukuume on ainainen.

Sijalla 9, 56 katselukertaa

Joulukalenteri 19: Oi juustopuu

Juustopuu koristi eräänä jouluna leidien pikkujouluja. Herkullinen juustopuu oli minusta kiva ja erityisesti herkullinen idea. Ensi jouluna juustopuu voisi hyvin koristaa taas tarjoilupöytiä joulun alla. Harmi etten tajunnut jakaa postausta joulukuussa blogin facebookissa, se olisi voinut päätyä ilahduttamaan jonkun teidän lukijan joulupöytää!

Sijalla 8, 56 katselukertaa

Kukkakaalipyre

Tämän herkullisen lisukkeen olin unohtanut ihan täysin! Kokkailin sitä eräässä blogitapahtumassa Raakel Lignellin kanssa. Raakel oli ihan mahtava tyyppi! Ja on sitä varmasti edelleen. Kukkakaalipyreen nappasin heti to do -listalle, ja tammikuussa aion sitä tehdä pitkän tauon jälkeen, tehkää tekin. Pienien säätöjen avulla myös pieni ihme pääsee maistelemaan tätä herkkua!

Sijalla 7, 56 katselukertaa

Pimeät illat Sinnessä

Pimeä ilta Helsingin Sinnessä oli varsin erilainen ja lämminhenkinen kokemus. Liekitetty jälkiruoka on jäänyt komeana lopetuksena mieleeni. Helsingin Sinne on sittemmin sulkenut ovensa, joten ei tästä sen enempää.

Sijalla 6, 56 katselukertaa

Kurkistus muuton keskelle

Tämän(kin) postauksen olin tyystin unohtanut! Jestas vihreä Vihervaara näyttää hassulta yli 4 vuotta vanhoissa kuvissa. Ja miten hurjaa ajatella, että olemme asuneet täällä jo 4,5 vuotta! Vastahan kannoimme ensimmäiset muuttolaatikot sisään. Postauksen kuvissa taitaa ainoastaan sohva sekä työhuoneen pöytä olla samoilla paikoilla, kaikki muu onkin sitten muuttunut.

Miltäköhän täällä näyttää 4,5 vuoden päästä? Leluja on ainakin ihan pirusti joka puolella – sen voin luvata!

Sijalla 5, 56 katselukertaa

Kylmäsavukirjolohilasagne purjosipulilla Anton&Antonin tyyliin

VÄÄRYYS! Siis niin iso vääryys, että tämä herkullinen resepti on kerännyt vain 56 katselukertaa vuonna 2017. Kylmäsavulohilasagne on varmasti top kympissä lempparireseptieni osalta. Tätä tehdään meillä tasaisin väliajoin ja aina se on yhtä hyvää.

Nyt klikkaatte tuota linkkiä ja testaatte tätä, ihan totta!

Sijalla 4, 55 katselukertaa

eShop: Essin maailma

Tämä postaus on ehkä koko blogihistorian huonoimpia. Harmi kyllä, että Essin maailma on lopettanut hauskojen korujen teon. Minulla on niitä edelleen (kuvassa näkyvät korvikset ovat lempparini) ja ne saavat osakseen vieläkin kivoja kommentteja.

Sijalla 3, 55 katselukertaa

Videopäiväkirja Vigosta, Espanja

Vigon videopäiväkirja oli luokattoman huono. Oltiin ihan puhki herra Longfieldin kanssa kiivettyämme varmaan tuhat porrasta Vigon vanhan linnoituksen päälle pieni ihme kantorepussa. Muistimme yhtäkkiä, ettemme ole tehneet reissusta videopäiväkirjaa ja sen enempää videon sisältöä miettimättä painon rec. Ei hyvä idea.

Sijalla 2, 54 katselukertaa

Brunssi: SIS.Deli + Café (ESP)

Espoon WeeGee-näyttelykeskus on meille kahdelle museohullulle varsin tuttu paikka. Kävin siellä myös pienen ihmeen kanssa varmaan viisi kertaa syksyn aikana vaunutreffeillä, ja kerran kiersimme näyttelyt vauvan ja siskoni kanssa läpi. Brunssilla emme ole täällä pitkään aikaan käyneet, mutta syksyn aikana lounastin kahvila-ravintolassa jokaisena kertana kun siellä kävin.

Kahvila on käsittääkseni juuri nyt vähän aikaa kiinni omistajamuutoksen takia, mutta avaa ovensa taas vuodenvaihteen jälkeen. Toivottavasti entistä ehompana. Ja toivottavasti sieltä saa edelleen mantelicroissantteja – ne on siis niin törkeän hyviä!! Oletteko koskaan maistaneet? Saakohan niitä mistään muualta kuin täältä? Kävimme loppuvuodesta kummitätini luona Haukilahdessa kylässä, ja koukkasimme WeeGeen kautta, jotta saimme viemisiksi mantelicroissantteja. Onko vähän noloa jos tunnustan ostaneeni yhden ylimääräisen croissantin, sen vedimme herran kanssa autossa jo ennen vierailua. Heh!

Sijalla 1, 54 katselukertaa

Brunssi: Alia (HKI)

Alian brunssipostauksen huono sijoitus on myös vääryys. Alia on aivan huikean upea paikka! Olemme ostaneet brunssille myös lahjakortteja tuttaville lahjaksi. Jos joku miettii siellä kesän brunssipaikkoja jo nyt, niin menkää hyvät ihmiset Aliaan!

Pehmeän ihon hellä kosketus & kahden tuotepaketin arvonta


Kaupallinen yhteistyö Medisoftin kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli tutustua uuteen kotimaiseen ihonhoitosarjaan ja kertoa sen käyttökokemuksista lukijoille.

medisoft

En ole koskaan ollut mikään ihonhoitotuotteiden suurkuluttaja. Erilaisissa ihorasvoissa, öljyissä, kasvovesissä, seerumeissa ja kaikenmoisissa ihon pesuaineissa on omaan makuuni aivan liikaa hommaa. En jaksa olla läträämässä niiden kanssa aamuin illoin.

Harrastin uintia (ihan kisoissa asti) vuosikausia nuorempana, ja silloin äitini törkkäsi käteeni putkilon mallisen rasvapurkin ja kehoitti käyttämään sitä, sillä olin uima-altaassa kuutena päivänä viikossa. Treenien jälkeen kaivoin putkilon sitten esiin ja aloin levittää sitä iholleni. T o d e l l a raivostuttavaa: rasva ei levinnyt millään, ja mitä enemmän sitä levitin, sitä valkoisemmaksi käsivarteni tulivat. Siihen jäi sen ihovoiteen käyttö.

Onneksi omaan varsin hyvän ihon. Se on suhteellisen kimmoisa, elastinen ja luonnostaan varsin kostea. Hyvä iho on antanut minulle ikään kuin luvan olla läträämättä rasvojen kanssa sen kummemmin.

medisoft

Nuoruusvuosien jälkeen olen kyllä tullut riippuvaiseksi kunnon kasvorasvasta sekä käsivoiteista. Levittelen myös iholle rasvaa lähes jokaisen suihkukerran jälkeen – tai siis levittelin ennen pienen ihmeen syntymää.

Vauvan tulon jälkeen itsestäni huolehtiminen on jäänyt ajoittain jonnekin romukopan pohjalle. Alun kuukausien koliikkijakso, kipeä vatsa sekä sen jälkeen varsin paljon äidin sylissä viihtyvä vauva on vienyt minusta ajoittain mehut ihan totaalisesti. Kun on uupunut, ei itsestään vaan jaksa huolehtia kuten ennen.

Ensimmäiset oireet ihossani huomasin, kun pienen ihmeen syntymästä oli jokunen kuukausi. Ensin kämmenet alkoivat kuivua. Jatkuva vaipanvaihto ja niihin kuuluvat pesuoperaatiot saivat ihoni kuivumaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli aika kaivaa käsirasvatuubit esiin.

medisoftmedisoft

Kun ilmat alkoivat viilentyä, huomasin seuraavan ongelmakohdan: sääret. Säärien iho alkoi näyttää enemmän krokotiilin kuin ihmisen iholta. Tässä kohden sain kuulla, että pääsisin mukaan Lifien ja Medisoftin kampanjaan. Ei olisi paljon parempaan vaiheeseen voinut tämä kampanja tulla!

Sain kotiini neljä Medisoftin uutuustuotetta, joita minun tuli testailla kaikessa rauhassa.

medisoft

Desinfioivan käsihuuhteen heitin heti jonnekin sivupöydälle. En ole koskaan osannut käsidesejä käyttää, ja jopa esim. ulkomailla vähän katsonut käsidesiä käsiinsä hinkkaavia turisteja oudolla silmällä. Ajattelin, etten keksi käsidesille mitään käyttöä, sillä en sitä useaan viikkoon osannut kotonani lainkaan käyttää.

Mutta sitten kävin kirppiksellä ja ostin sieltä pienelle ihmeelle uusia leluja. Pikkuisella pojalla menee aivan kaikki tällä hetkelle suuhun, ja vaikka annan hänen maistella lähes kaikkea missä vain olemmekaan, niin kotiin kirpparilta tulevien lelujen kohdalla tuli mieleen, että pitäisikö näitä pestä jotenkin.

Hetken päästä olin hinkkaamassa puisia leluja nukkaamattomalla liinalla, johon oli ruiskinut Medisoftin desinfioivaa käsihuudetta. En oikein tiennyt olisiko vauvan hyvä maistella käsidesiä, joten varmuudeksi pyyhin lelujen pinnat vielä lopuksi liinalla, joka oli kasteltu vain vedellä.

medisoft

Muita sarjan tuotteita olen käyttänyt nyt jo pidemmän aikaa vauva-arjen keskellä tuntematta, että joutuisin läträämään purkkien ja purnukoiden kanssa aamuin illoin.

Sarjan hoitava pesuneste nököttää suihkuhuoneessa. Pumppaan siitä aina suihkussa ollessani käteeni jokusen pumppauksen miedolta tuoksuvaa pesunestettä, jolla sitten pesen itseni. Pesuneste tuoksuu raikkaalta ja puhtaalta, levittyy iholle hyvin sekä lähtee suihkun alla iholta mukavan helposti pois.

Pesen pesunesteellä myös kasvoni, mikäli minulla ei kyseisenä päivänä ole meikkiä ollut (eli siis lähes aina, meikkini kuivuvat kaapin perukoilla tällä hetkellä). Jos meikkiä on naamalle aamulla päätynyt, pesen kasvoni kasvopesuaineillani.

Pesunesteen, kuin myös sarjan muiden tuotteiden (paitsi käsidesin) pH-arvo on 5,5, joten niillä voi huoletta läträtä vaikka joka päivä. Sen suuremmin kemiasta mitään ymmärtämättä, osaan kuitenkin sanoa, että jos pesen kasvoni/kroppani vain vedellä, tuntuu iho ihan fyysisesti kuivalta ja kireältä pesun jälkeen.

Tämä johtuu siitä, että veden pH-arvo on 7, ja näin ollen se on ihon luontaista pH-arvoa emäksisempi. Ja koska iholla pH-arvo on normaalisti noin 5, nostaa vesipesu ihon omaa pH-arvoa, ja siksi iho tuntuu kuivalta. Iho ikään kuin menettää sen vastustuskykyä, ja sen luontainen kosteus pääsee haihtumaan kuin tuhka tuuleen.

Kuivalta tuntuva iho kaipaa kosteutusta, ja kun siihen sipaisee Medisoftin hoitavaa vartalovoidetta, katoaa kireä olo rasvauksen jälkeen. Medisoftin vartalovoide levittyy muuten iholle varsin upeasti, ei tarvitse hinkata pitkään ja vaatteetkin voi viskata päälleen heti rasvauksen jälkeen. Ja mikä parasta, krokotiilinnahkasääret ovat historiaa! Enää pitäisi jaksaa sheivata sääriä yhtä tiiviisti kuin ennen, heh!

medisoftmedisoft

Medisoftin ihonhoitosarjan suosikkituotteeni taitaa kuitenkin olla hoitava käsivoide. Sitä kuluu niin paljon joka päivä. Vaikka peppupesut ovat pienen ihmeen kanssa vähentyneet huomattavasti, on tilalle tullut kiinteiden ruokien (ja sormiruokailun) aloittamisen jälkeen jatkuvat pienen pojan käsien ja naamapesut. Vedellä läträtään useita kertoja päivässä, ja jos en heti pesusessioiden jälkeen saa käsiini rasvaa, tuntuvat ne heti karheilta.

medisoft

Käsivoide levittyy vartalovoiteen tavoin tosi kivasti käsiin, jättämättä valkoisia rantuja sinne tänne. Voide imeytyy nopeasti, ja kädet voivat taas tarttua vikkelään vauvaan, joka tuntuu ehtivän nykyään joka paikkaan yllättävän nopeasti.

Vaikka oma ihoni ei ihan yhtä pehmeä ole kuin pikkuisen vauvan superpehmeä iho, on se kuitenkin uupumuksesta ja ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta terveen näköinen, ja niin pehmeä kuin kotiäidillä voi olla. Kyllä näillä käsillä kelpaa pikkuista vauvaa silitellä poskista ja nenänpäästä.

medisoft

Medisoftin tuotteita on saatavana varsin kohtuulliseen hintaan ihan päivittäistavarakaupoista. Ne passaavat hyvin koko perheelle, ja pumppupullojen seesteiset värit ja simppeli ulkonäkö sopivat varmasti useamman kodin suihku- ja pesutiloihin.

Mikäli mun höpötyksistä heräsi edes pieni mielenkiinto Medisoftin tuotteita kohtaan, niin nyt kannattaa jättää kommentti tämän postauksen alle viimeistään keskiviikkona 13.12. Kerro minulle vaikka mikä Medisoftin neljästä tuotteesta sopisi sinun arkeesi kaikista parhaiten. Kaikkien kommentoijien kesken arvontaan kaksi Medisoftin tuotepakettia. Kurkkaa arvonnan säännöt tarvittaessa linkin takaa.

medisoft

Sitten vain helliä ja pehmeitä kosketuksia jakamaan rakkaimpien ihmisten kesken!

1. adventti: Nutella-taatelikuusi

Neljä viikkoa jouluun (edit. eiku KOLME)!

nutella-taatelikuusi

Eilen kävi ihan mahtava juttu. Olin ensimmäistä kertaa 8,5 kuukauteen yksin kotona monta tuntia! Herra Longfield otti ja lähti äitinsä luokse, ja nappasi vielä pienen ihmeenkin mukaan. Tässä on oma jaksaminen ollut vähän kortilla, ja ihan asiantuntijoiden mukaan mulle pitää nyt järkätä omaa aikaa. Siispä sitä alettiin järkätä.

Siellä ruutujen toisella puolella varmaan useampi ajattelee, että miten voi olla edes mahdollista, etten ole omaa aikaa yksin kotona tätä aiemmin järjestänyt. En osaa kysymykseen edes vastata. Olen niin kiintynyt pieneen ihmeeseen, ja koska hän tissittelee vielä yli 10 kertaa päivässä, eikä pullo kelpaa, olen vähän niin kuin päättänyt etten voi olla vauvasta erossa kovin pitkää aikaa. Tottahan se toisaalta on, mutta kuten mulle on nyt vakuuteltu, ei vauva kuivu pois muutaman hassun tunnin aikana.

nutella-taatelikuusi

Heidi, kun hoidat itseäsi, hoidat vauvaasi.

Tuo lause sai kyynelkanavani auki jokunen viikko sitten. Kuinka totta se voikaan olla.

Joten täälläpäs hoidettiin lauantaina itseä ja omaa mieltä oikein urakalla! Toki piti pienet itkut tirauttaa kun mies ja poika oven takanaan sulkivat, mutta kun sain anopin vinkkien jälkeen skumppalasin käteen niin johan alkoi hymyilyttää!

nutella-taatelikuusi

Lauantaina pääsin leipomaan vähän joulujuttuja. Meille on tulossa kivoja vieraita pitkin joulukuuta, ja halusin testata ensimmäisenä Yhteishyvä-lehdestä löytämääni nutella-taatelikuusen reseptiä. Kuusen väkerrän näillä näkymin vielä kaksille eri mammakahveille joulukuun aikana, sen verran maukas tästä makeasta kuusesta tuli. Kuusi näyttääkin vielä niin hienolta, että sen kehtaa nostaa pöytään esille!

nutella-taatelikuusi

Nutella-taatelikuusi

  • 1 paketti (600 g) pakastelehtitaikinaa
  • 1 kananmuna voiteluun
  • 0,5 dl tomusokeria

Täyte

  • 15 taatelia
  • 1 dl vettä
  • 1 dl Nutellaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua inkivääriä

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Poista taateleista kivet. Keitä taateleita vedessä 3 minuuttia. Soseuta taatelit ja vesi sauvasekoittimella. Sekoita pähkinälevite ja mausteet joukkoon.

3. Yhdistä 4 taikinalevyä ja vaivaa ne käsin yhdeksi taikinapalloksi (en ollut ihan varma pitääkö tämä tehdä näin vai käyttää vain kahta levyä, mutta kahdesta levystä olisi tullut niin pieni kuusi, että päädyin yhdistämään taikinan. Ihan niin ilmava ja lehtävä taikinasta ei näin tullut, mutta oikein siedettävä kuitenkin). Jaa taikina kahteen osaan. Kauli palat jauhotetulla alustalla samankokoisiksi ½ cm paksuiksi levyiksi. Leikkaa palat joulukuusen muotoisiksi kolmioiksi ja muotoile alaosaan kuusen jalka.

4. Laita yksi pala leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä reilusti täytettä taikinalle. Paina toinen pala päälle. Leikkaa kuuselle oksat eli viillot 1 cm:n välein ikään kuin puun rungosta oksankärkeen. Pyöritä oksat kierteelle (minä pyörittelin alaoksia muutamaan kertaa ja yläoksia vain kertaalleen).

5. Leikkaa ylijääneistä taikinapaloista kuuselle tähti ja tee tähtitorttuja taatelitäytteellä.

6. Voitele taikina kevyesti kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä noin 15-30 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

nutella-taatelikuusi

Psssst.. Katso herkkukuusen teko-ohjeet myös alla olevasta Yhteishyvän videolta, jos ohjeet oli muuten hieman sekavat!