Helppo ja nopea tonnikalamousse ruisnapeille

Voih! Näin kotiäitinä sitä on opinnut rakastamaan kaikkea helppoa. Jos meidän entinen motto oli jotain suunnitellaan kolme päivää, tehdään toiset kolme päivää, ja jos ei mene täydellisesti, tehdään kaikki alusta niin kauan kunnes on täydellistä niin nykyään motto voisi olla helpoimman kautta.

Enää ei vaan ehdi viikata sukkia täydellisiin pinoihin, lajitella vaatteita kaappiin hihanpituuksien mukaan (värien mukaan saa nykyään riittää), jynssätä koiran kuolaa seinistä joka viikko, tehdä valokuva-albumeita yötä myöten, suunnitella matkoja kuukausitolkulla (Espanjan reissua varten olen sentään ostanut yhden matkaoppaan, ei sitä kyllä ennen reissua ehditty avata kertaakaan..), nyppiä rikkaruohoja perennapenkistä useita kertoja viikossa jotta puutarha näyttäisi täydelliseltä (ehtisi edes nurmikon leikata) tai edes kaivaa hiusharjaa ja meikkejä joskus esiin.

tonnikalamousse

Tässä äitiyden ja vanhemmuuden alkutaipaleella on ollut pakko jättää tekemättä kaikki sellainen turha, jota on ennen pitänyt välttämättömänä. Vaikka voisi kuvitella, että kaltaiseni järjestysfriikki olisi hermostuneempi taikka kiukkuisempi kuin ennen, niin päinvastoin. En rehellisesti sanottuna edes muista milloin olisimme riidelleet herra Longfieldin kanssa pienen ihmeen syntymän jälkeen, en muista edes kiukutelleeni kovinkaan paljon. Semmoiseen turhaan ei vain ole aikaa, eikä kallista yhteistä aikaa kannata todellakaan tuhlata ärräpäiden viljelemiseen. Ihan kasvattava kokemus on siis vauvan tulo ollut senkin osalta!

Nykyään meillä ei ole enää kolmen ruokalajin illallista tarjolla vieraille, eikä pöytä notku omatekemiä herkkuja kun kavereita saapuu kylään. Nykyään ostetaan paljon valmista ja tehdään itse jaksamisen rajoissa iisejä juttuja. Näin mennään nyt sen hetken kun vauva-arki alkaa asettua (asettuuko se koskaan?!) ja pieni ihme ei vaadi aivan jatkuvaa huomiota osakseen.

tonnikalamousse

Helposta puheenollen, nyt tulisi kyllä ehkä maailman nopein ja herkullisin suolainen tarjottava vieraille. Söin näitä täytettyjä ruisnappeja kälyni luona ja jäin totaalisesti koukkuun. Reseptiä muokkasin ihan vain vähän, jottei se nyt täysin samanlaisena pärähdä tänne kuin mitä se on kälyn Tasty Travellisimo -blogissa.

tonnikalamousse

Tonnikalaruisnapit

noin 20 kpl

  • ruisnappeja
  • 1 prk tonnikalaa (meillä oli öljyssä)
  • 1 dl Hellmann’s majoneesia
  • 2 rkl sitruunan mehua (meillä oli purkkitavaraa)
  • Santa Marian Chili Explosion -mausteseosta
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Valuta tonnikalasta öljy pois.

2. Kaada tonnikala astiaan ja sekoita mukaan kaikki muut ainekset. Maista ja lisää tarvittaessa Chili Explosionia, suolaa, mustapippuria ja/tai sitruunan mehua.

3. Anna seoksen maustua hetki jääkaapissa ja täytä ruisnapit vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät mene liian vetisiksi. Täyttäminen onnistuu helposti pienellä lusikalla.

Psssst.. Jos haluat nappeihin enemmän väriä ja kauniimman ulkonäön, leikkaa päälle tuoretta ruohosipulia.

tonnikalamousse

Videopäiväkirja Madridista

Terkut helteisestä Madridista!

Pienen ihmeen ensimmäinen ulkomaanreissu on lähtenyt oikein hyvin käyntiin! Säätämistä ja opettelua on toki ollut, mutta mukavasti ollaan päästy käymään nähtävyyksillä, museoissa, ostoksilla sekä syömässä.

Barcelonan tapahtumat näkyvät myös Madridissa. Espanjan liput ovat puolitangossa, Merimuseossa vietettiin hiljainen hetki turman uhreille, televisioissa ei näy kuin videokuvaa La Ramblalta ja paikallisten lehtien kansissa on sydäntä raastavia kuvia ruumiista ja haavoittuneista La Ramblalla. Järkyttävää. Aamupalalla herra Longfield mietti ihan tosissaan mitä meidän tulee tehdä, mikäli jotain samankaltaista tapahtuisi täällä. Olemme kuitenkin yrittäneet nauttia lomasta sekä auringosta ja laittaa ikävät ajatukset taka-alalle.

Huomenna matka jatkuu lentäen kohti Vigoa, jonne herra menee töihin ja me vietämme pienen ihmeen kanssa aikaa ihan kahdestaan. Jännittävää, mutta odotan viikkoa kuitenkin innolla!

Aurinkoisia päiviä myös Suomeen!

Tuorepastaa pikana vauva-arjen keskellä

Olen tämän viikon työmatkaleskenä. Viimeksi olin yksin vauvan kanssa vielä silloin, kun pienellä ihmeellä oli kovat koliikit päällä. Taltioin tuon viikon blogiinkin 8 päivää yksin koliikkivauvan kanssa -postauksen muodossa. Viikko ei ollut helpoin mahdollinen, ja siihen mahtui kovasti kyyneleitä sekä minulta että pieneltä ihmeeltä.

Mutta nyt kaikki on toisin! Meillä menee pikkuisen kanssa niin paljon paremmin kuin viimeksi! Koliikit on selätetty, huuli- ja kielijänteet on leikattu ja elämä on viimein alkanut tuomaan ihanan hömppäistä vauva-arkea vihreään Vihervaaraan. Herra Longfieldin lähtiessä reissuun mua ei pelottanut tuleva viikko enkä tirauttanut kyyneleitä, olo oli luottavainen sekä jopa vähän odottava, sillä pieni ihme on niin valloittava tyyppi, että hänen kanssaan viettää aikaa enemmän kuin mieluusti.

vegaanipasta

Tuttuun tapaan olin tehnyt yksinäisen viikon osalle muutamia lupauksia. En pese pyykkiä yhtään koneellista, en imuroi, en pese lattioita, käytän mahdollisimman vähän astioita (viimeksi käytin kertiksiä, mutta ihan niin seko en ole enää), en stressaa vaate-/tavararöykkiöistä yhtään, en kirjoita blogia (ellei siihen tule mahdottoman hyvää mahdollisuutta pitkien päiväunien muodossa) enkä muutenkaan tee mitään ylimääräistä.

Ruokapuolen kanssa teimme jälleen yhdessä herran kanssa pakastimeen ruokaa valmiiksi. Siellä majaili jo valmiina viime viikolla postaamaani mac&cheesea, jonka lisäksi teimme ison kattilallisen mun herkkuruokaa – punakastiketta.

vegaanipasta

Punakastikkeen ollessa valmiina pakastimessa, ei mun tarvinnut tehdä lounaan eteen muuta kuin ottaa kastike jääkaapin puolelle edellisenä iltana ja keittää nopsaan tuorepastat kun nälkä pääsi yllättämään.

Ja tällä kertaa ei muuten ollut lautasella ihan mitä tahansa tuorepastaa, vaan gluteeniton, munaton, maidoton ja geenimuunnelluista viljoista vapaa vegaanituote. Kyllä! Luitte ihan oikein, nämä kaikki sanat käyvät toteen Glut0-tuorepastoissa (*pasta saatu blogin kautta). Totta puhuakseni en odottanut, että vegaanipasta yltää maultaan tai suutuntumaltaan kovin lähelle normaalia pastaa, mutta jestas olin väärässä. Glut0-tuorepasta näytti ihan normaalilta tuorepastalta, se keitettiin ihan normaalien tuorepastojen tapaan (kolme minuuttia kiehuvassa vedessä ja pasta on valmis) ja ennen kaikkea se maistui ihan normaalilta pastalta! Lisäksi suutuntuma oli kivan rapsakka, ikään kuin al dente. Mun lautaselle päätyi muuten Glut0:n Rigatoni-tuorepasta.

vegaanipastavegaanipasta

Onhan tää toki vähän hassua kertoa vegaanipastasta postauksen yhteydessä, jonka toisena päätähtenä on tomaattinen jauhelihakastike.. Mutta tätä yhdistelmää olen kuitenkin tällä viikolla kahdesti jo syönyt.

Tai ei se ole hassua, punakastikkeen voi hyvin toteuttaa myös korvaamalla jauhelihan vaikkapa Härkiksellä tai soijarouheella.

Mutta nyt mun täytyy jatkaa laatuajan viettämistä pikkuisen poikani kanssa. Ai että hän on ihana pakkaus! ♥

vegaanipasta

Brunssi: Vanha Viilatehdas, Kuninkaan lohet 29.7.2017 (Vantaa)

Moni blogiani pidempään seurannut varmasti tietääkin, että olemme tavanneet herra Longfieldin kanssa hurjan nuorina. Niin nuorina, että olen viettänyt herran kanssa jo yli puolet elämästäni. Olin vasta viidentoista, kun päätimme alkaa olla yhdessä. Heinäkuun viimeisenä päivänä meillä oli 17. vuosipäivä, ja samaisena päivänä juhlimme myös 8. kihlajaispäivää.

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Yhdessä tallustettuihin vuosiin mahtuu niin paljon muistoja, että niistä voisi kirjoittaa kirjasarjan. Tietyltä kantilta kun asiaa ajattelee, niin on täysin käsittämätöntä, että kaksi näinkin erilaista ihmistä on pitänyt yhtä aivan teiniajoista asti.

Suhteessamme taidan rakastaa eniten sitä, että olemme ihan aidosti kasvaneet yhteen. Tunnemme toisemme läpikotaisin, meillä ei ole varmasti mitään sellaista mitä toinen ei toisesta tietäisi, ja tärkeimpänä kaikista pidän sitä, että meillä on hyvä olla yhdessä. Emme kaipaa suuremmin omaa aikaa erossa toisistamme, vaan tykkäämme tehdä ja olla yhdessä.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Muistan, kun olimme neuvolan järjestämässä perheillassa odottaessani pientä ihmettä. Pariskunnat, joista kaikki siis odottivat esikoistaan, kertoivat tilaisuuden alussa toisistaan, ja satuimme olemaan viimeiset jotka pääsivät ääneen. Kun kerroimme olleemme yhdessä pian 17 vuotta, kuului huoneessa muutama yllättynyt äännähdys. Tilaisuuden vetäjä onnitteli meitä sanoen, että taisimme tehdä hänen järjestämien esikoisperheiltojen ennätyksen. Se tuntui hassulta, sillä yhdessä viettämämme aika ei tunnu pitkältä ajalta.

Lapsia meille olisi toki voinut tulla tässä ajassa jo vaikka vähän suurempikin katras, mutta pienen ihmeen aika tuli vastaan reilun 16 vuoden jälkeen.

mywear Citymarket

Tämän vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä emme siis olleet enää kahdestaan, joten vuosipäivän juhlistaminen ei käynyt ihan niin helposti kuin edellisinä 16 vuotena. Pieni ihme ei ole ollut hoidossa, sillä alun koliikkihuudot olivat sen verran rajut, ettemme yksinkertaisesti halunneet viedä vauvaa hoitoon. Eikä meillä muutenkaan ole ollut mitään tarpeita lähteä kahdestaan mihinkään, joten hoitotarpeita ei ole edes ollut. Mutta nyt sellainen tuli vastaan.

Päätimme lähteä viettämään vuosipäivää brunssin merkeissä. Olemmehan hurjia brunssifaneja jo usean vuoden takaa, ja vauvan vieminen hoitoon tuntui jotenkin iisimmältä päivä- kuin ilta-aikaan. Hoitajaksi valikoitui ihana anoppini, ja brunssipaikkaa aloimme metsästää anopin lähimaastosta. Herra Longfield löysi lopulta Vantaalta minulle täysin tuntemattoman paikan, joka osoittautui ihan nappivalinnaksi.

Paikan nimi oli Vanha Viilatehdas, ja sen tiloissa toimii Kuninkaan lohet -niminen ravintola. Ravintolassa tarjoillaan brunssia aina silloin tällöin, ja sattumalta 29.7. brunssi oli ohjelmistossa. Seuraavan kerran brunssia taitaa olla tarjolla syyskuun 9. päivä, jonka lisäksi Isänpäivänä katetaan runsas lounas ravintolan tiloihin.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

En ollut itse koskaan kuullutkaan koko paikasta, vaikka olen asunut Vantaalla reippaasti yli 20 vuotta.

Vanha Viilatehdas on kuitenkin nököttänyt Vantaankosken vieressä jo vuodesta 1888 asti. Viilatehdas oli tuohon aikaan puinen tehdasrakennus, jossa toimi varsinaisen viilatehtaan (ei ne varmaan siellä kynsiviiloja kuitenkaan tehneet) lisäksi mylly ja saha. Vuonna 1903 hirsirakenteinen viilatehdas sai väistyä uuden, tiilisen rakennuksen tieltä. Uusi rakennus tehtiin tismalleen alkuperäisen paikalle, ja on sittemmin laajentunut useaan otteeseen.

Viilatehtaan toiminta lakkasi 1960-luvulla ja sen jälkeen viilatehtaan alue myytiin perikunnan toimesta Vantaan kaupungille. Sitten eivät asiat menneet ihan putkeen, kaupunki ei keksinyt rakennukselle käyttöä, ja vuonna 1984 tehdas tuhopoltettiin, mutta ponnekkaiden vantaalaisten ansioita vuonna 1985 viilatehtaalle ja sen alueelle myönnettiin museoviraston suojelupäätös. Kaupunki alkoi kunnostaa aluetta ja vuonna 2002 löytyi vielä sopiva vuokralainen, joka aloitti ravintolatoiminnan Vanhan Viilatehtaan tiloissa elokuussa 2002.

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Ja nyt tässä kauniissa ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa voi brunssitella. Miten mahtavaa!

Brunssi koostuu ikään kuin jättimäisestä salaattipöydästä. Jokainen voi koota mieluisensa kokonaisuuden – enemmän tai vähemmän salaattimaisen. Toki brunssipöydästä löytyy myös croissantit, karjalanpiirakat, kahvit, teet sekä jälkkärit, mutta minusta oli oikein virkistävää huomata, että jotkut keksivät vielä uusia juttuja brunsseille.

Varsinaisia lämpimiä ruokia ei pinaattimunakasta lukuunottamtta ollut tarjolla ollenkaan. Kauniisti katettu, ja upeilla kukka-asetelmilla koristeltu noutopöytä notkuikin freeseistä salaateista, joihin oli piilotettu niin kalaa, kanaa kuin läjäpäin kasviksia ja hedelmiä. Lisukkeita oli vaikka kuinka, ja ensimmäistä kertaa törmäsin brunsseilla murennettuun Aurajuustoon. Jestas se maistui hyvältä perunasalaatin kanssa, nam!

brunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaabrunssi vanha viilatehdas vantaaa

Ei olla herran kanssa yhdessä brunssiteltukaan sitten pienen ihmeen syntymän, joten ei oikein muistettu miten paljon lautaselle ruokaa kannattaa hamstrata. Liikaahan sitä taas otettiin ja masut alkoivat olla tupaten täynnä jo ennen jälkkäreihin siirtymistä. Urhoollisesti kuitenkin hain muutamia herkkuja lisää, mm. savulohisalaatti, perunasalaatti, puolikuivatut kirsikkatomaatit sekä leikkeleet maistuivat minulle oikein hyvin. Ja jotenkin ihmeen kaupalla sain vielä ahdettua sisääni pari palaa pannukakkua jälkkäriksi. Olipahan hyvää!

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Odotimme molemmat, että ensimmäinen kerta ulkona ilman vauvaa tuntuisi jotenkin oudolta ja erikoiselta, mutta ei se kyllä tuntunut miltään. Ihan normaalilta. Puhelintakaan emme tuijottaneet sen enempää kuin normaalisti, sillä anoppi osaa kyllä hommansa. Katsoimme itse asiassa liudan Horation pentukuvia brunssilla, sillä Horatio tupsahti meille suunnilleen tasan kaksi vuotta sitten. Vitsit Horatio on ollut söpö!

Ruoan jälkeen päätimme tehdä vielä pienen kierroksen Vanhan Viilatehtaan ympäristössä, sillä se näytti varsin kutsuvalta. Lisäksi olimme syöneet tuttuun tapaamme tosi nopeasti, joten ajattelimme kaiken olevan täysin okei anopin tykönä. Köpöttelimme käsi kädessä Vantaanjoen rantoja kunnes oli aika lähteä takaisin.

Kotimatkalla saimme anopilta viestin, että pieni ihme on herännyt ja pullo ei kelpaa. Heh! Sitten vain tuhatta ja sataa pelastamaan anoppi. Kuulimme jo pihalle asti tutun huudon (pienellä ihmeellä on valtavan kova ääni!) ja melkein naureskellen kipitimme pimpottamaan ovikelloa. Anoppi sanoi iloisesti, että oli meillä hyviäkin hetkiä!

No se oli vasta eka kerta, ensi kerralla menee varmasti (TOIVOTTAVASTI) paremmin!

brunssi vanha viilatehdas vantaaa

Tarjoushaukka lastenvaateostoksilla K-Citymarketissa & 50 € lahjakortin arvonta


Kaupallinen yhteistyö K-Citymarketin mywearin kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli tutustua syksyn kynnyksellä lanseerattaviin K-Citymarketien mywear-malliston vaatteisiin. Uudesta mallistosta löytyy laadukkaita, värikkäitä, mukavia sekä ennen kaikkea edullisia vaatteita koko perheelle.

mywear Citymarket

Moni tuttuni kutsuu minua tarjoushaukaksi. Olen tästä lempinimestä varsin otettu, sillä taidan totisesti olla sellainen. Rakastan penkoa alerekkejä tuntitolkulla ja tehdä niistä järisyttävän upeita löytöjä, joilla brassaillen sitten kavereilleni. Kuumimmat alennusmyyntiajat ovat vuodenvaihteen sekä heinäkuun tienoilla, mutta tarjoushaukan ei tarvitse olla muutakaan aikaa vuodesta toimettomana, sillä hän osaa bongata alerekit tutuista kaupoista mihin vuodenaikaan tahansa. Kauppakeskus Sellossa, jossa piipahdan nykyään useimmiten, mulla on ihan selkeä reitti jonka kipitän läpi kun menen kauppakeskukseen pörräämään. Tiedän tasan mistä lähden etsimään esim. uusia tennareita, korkokenkiä, mekkoja, takkeja, urheiluvaatteita, alusvaatteita jne..

Ennen kuin Sellon K-Citymarket uudistui, oli ehkä koko kauppakeskuksen parhaat alerekit Cittarissa (okei, Halosenkin urheiluostolla on myös törkeän hyvät aletangot ja -hyllyt). Tein ennen ruokaostoksille siirtymistä ihan mielettömiä löytöjä naistenvaateosastolta. Pitkiä villaneuleita viidellä eurolla, kesävaatteita lomareissuille muutamalla eurolla, istuvia housuja vähän pulleammalle kropalle kympillä.. Lähes aina löytyi jotain kivaa. No sitten Sellon Cittari uudistui ja sieltä katosi kokonaan naistenvaatteet. Harmitti.

mywear Citymarket

Mutta sitten syntyi pieni ihme! Ja voi kuulkaas, hänelle ostettiin vaatteita jo ennen ensimmäistä ultraa (siis ennen varhaisultraa, heh). Minulle avautui aivan uusi maailma, kun pääsin tutustumaan lastenvaatteiden valtavaan valikoimaan. En ole mikään merkkivaatteiden perässä juoksija, vaan arvostan vaatteissa (niin omissa kuin vauvankin) laadukkaita materiaaleja, kivoja kuoseja, istuvuutta, värikkyyttä, poikkeavia malleja ja muutenkin sellaisia vähän erilaisia kuin mitä muilla on. Vaatteiden merkkien suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, pienelle ihmeelle on esimerkiksi hommattu vaatteita niin Mololta, Mini Rodinilta, Reimalta kuin Lindexiltä, KappAhlista, kirppareilta ja hypermarketeista. Kaikki käy, kunhan laatu ja hinta kohtaavat!

mywear Citymarket

Pääsin tämän kampanjan avulla tutustumaan uuteen mywear-mallistoon, joka on pärähtänyt K-Citymarketeihin vain vähän aikaa sitten. Sellon cittari on minulle tosiaan jo ennestään tuttu paikka niin vaatteiden kuin ruokaostostenkin osalta, mutta koska sieltä ei enää naistenvaatteita löydy, piti minun lähteä hieman tuntemattomille vesille ja matkustaa Vantaalle kauppakeskus Jumbon isoon K-Citymarketiin.

Jumbon K-Citymarketista löysin helposti mywear-vaatteet, sen verran isosti niitä eri vaateosastoilla mainostettiin. Kolusin ensin naistenvaatteet ja viskelin ostoskärryyn julmetun ison kasan mukavalta vaikuttavia vaatteita. Lopulta kotiin asti rantautui kahdet jegginsit (tummansiniset ovat päälläni alla olevissa kuvissa), roosa bolero (sekin näkyy kuvissa), kukalliset tennarit (niin ikään kuvissa), musta pitkä neuletakki sekä ihanan pehmeä luumunvärinen huppari vetoketjulla (kotiäitinä sitä arvostaa mukavia kotivaatteita aika tavalla).

mywear Citymarketmywear Citymarket

Kun omaan vaatekaappiin oli löydetty sopivasti uutta sisältöä, oli aika siirtyä lastenvaateosastolle. Siellä minua odotti värikkäät bodyt, sisähousut, leggarit, yökkärit, mekot ja paidat. Aloin hiplailla valikoimaa ja ilokseni huomasin, että iso osa mywear-malliston lastenvaatteista oli miellyttävää materiaalia, joka koostuu puuvillasta (95 %) sekä elastaanista (5 %). Tämän yhdistelmän olen todennut toimivan vauvanvaatteissa kaikista parhaiten. Pieni joustavuus helpottaa vaatteiden päälle- ja poispukemista, ja sen lisäksi kovasti liikkumista harjoitteleva pieni ihme pääsee kääntymään ja kaatumaan ilman, että vaatteet tuottavat turhaa lisävastusta.

mywear Citymarketmywear Citymarketmywear Citymarket

Meillä ei vielä päästä eteenpäin omin avuin senttiäkään, mutta yritys on valtaisaa (ja raivo sen mukana, sillä turhautuminen alkaa melkein heti kun poika kääntyy vatsalleen eikä pääse siitä mihinkään). Tähän asti kaikki liian pieneksi jääneet vaatteet ovat olleet kuin uusia, sillä eihän ne sylissä möllöttävällä vauvalla mihinkään kulu. Mutta odottakaas vaan kun aloitamme tosissaan kiinteiden harjoittelun sekä sen hetken, kun pikkuinen tajuaa miten niitä jalkoja ja käsiä pitää liikutella, että pääsee eteenpäin. Silloin alkaa vaatteetkin kulua aivan uudella tavalla.

Niinpä olin kaukaa viisas ja hamstrasin mywear-mallistosta pienelle ihmeelle ison kasan koon 74, 80 ja 86 vaatteita jo varastoon. Tällä hetkellä meillä käytetään 68 kokoa, mutta eipä aikaakaan kun 74-koon vaatteet saa jo kaivaa esille.

mywear Citymarketmywear Citymarketmywear Citymarket

Muutamia juttuja ostin toki myös koossa 68, jotta pääsimme heti testaamaan osaa vaatteista. Kuvissa näkyvää raidallista bodya taisin ostaa jopa kolmessa eri koossa, sen verran laadukkaalta tämä alle 8 euron body vaikutti! Eikä laatu pettänyt kotona käytön sekä pesun jälkeen. Näitä voisin hakea vielä jokaista väriä muutamassa eri koossa varastoon. Ehkäpä haenkin niitä näppärästi seuraavan kauppareissun yhteydessä (onneksi lastenvaatteita löytyy vielä Sellonkin Cittarista iso kasa).

mywear Citymarketmywear Citymarket

Mitenkäs te muut? Mitä asioita arvostatte lastenvaatteiden ja kenkien hankinnassa? Olisi kiva kuulla teidän mietteitä, sillä minähän olen vasta aivan alussa tässä lastenvaatteiden maailmassa, ja kaikki vinkit ja niksit ovat enemmän kuin tervetulleita!

Kommentti kannattaa jättää myös sen takia, että kaikkien kommentin jättäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti K-Citymarketiin. Pääsee sitten joku toinenkin onnekas shoppailemaan mywear-malliston vaatteita lapselle (taikka itselle). Arvonnan säännöt voi käydä lukaisemssa linkin takaa. Kommentointiaikaa on lauantaille 12.8.2017 asti.

mywear Citymarketmywear Citymarket

Hanikan luontopolku, Espoo

Espoo on siitä mahtava paikka, että täällä pääsee varsin helposti metsään. Ihan oikeisiin metsiin. Espoon keskuspuisto on meille varsin tuttu, sitä on koluttu vuosien saatossa juosten, hiihtäen, Horation kanssa köpötellen sekä nykyään myös pienen ihmeen kanssa vaunulenkkien muodossa. Vaikka neljän vuoden aikana on Keskuspuistoon muodostunut ns. omat reitit, osaa iso metsäpläntti yllättää edelleen. Jos en nyt varsinaisesti enää eksy sinne, niin aina välillä olen ihan ällikällä lyötynä siitä mihin ihmeeseen tupsahdin.

Hanikan luontopolku espoo

Espoon keskuspuiston lisäksi sekä Nuuksion että Luukin metsiköt ovat meille tuttuja. Niissä on tullut seikkailtua jo melkein kymmenen vuotta herra Longfieldin sekä Kodan että Horation kanssa. Metsiköt tulevat myös pienelle ihmeelle aivan varmasti tutuiksi, hänen pitää vain ensin vähän kasvaa, että päästään patikoimaan yhdessä ihan tosissaan. Haluan ehdottomasti opettaa ja näyttää lapsellemme miten kaunis ja arvokas Suomen upea luonto on.

Hanikan luontopolku espoo

Pieni ihme tutkii ympäristöään jo nyt varsin suurella mielenkiinnolla kantorepusta käsin (vaunuista ei oikein näe mitään, sillä ratasosa ei ole vielä käytössä). Metsässä kävellessämme pikkuisen pää kääntyy silmät ammollaan hänen ihmetellessään kaikkia metsän puita, vahvoja vihreän sävyjä, uusia ääniä sekä tuoksuja. Uudet ihmeelliset asiat tuppaavat kyllä väsyttämään, ja pieni ihme nukahtaa kantorepussa hyvin nopsaan makoisille päiväunille.

Näin kävi myös Hanikan luontopolulla, jossa seikkailimme koko perheen voimin heinäkuun alussa.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Hanikan luontopolku löytyy Soukan kaakkoispuolelta, Espoosta. Soukka on aivan Suvisaariston kupeessa, ja noin viiden kilometrin pituisella luontopolulla saa ihailla yllättävän upeita sekä vaihtelevia maisemia, vaikka välistä reitti kulkee kerrostalojenkin ohi.

Reitti kulkee osin suhteellisen jyrkissä kalliomaisemissa (hyvät kengät ovat reitillä arvokkaat), lisäksi pitkospuita pitkin saa tallustaa toooosi paljon ja eipä reitin varrelta ole kauniita merimaisemiakaan unohdettu.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Luontopolku on merkitty maastoon maalatuilla keltaisilla palloilla. Muutamaan otteeseen saimme hieman etsiskellä seuraavaa palloa. Reitti on niin lähellä asutusta, että sen varrelle on muodostunut aikojen saatossa useitakin eri koiranulkoilutusreittejä ja muita epämääräisiä polkuja, joten jos varsinaisella reitillä haluaa pysyä, niin hieman pitää tarkkailla mitä polkua lähtee milloinkin seuraamaan.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Maisemien lisäksi reitin varrella voi ihailla suuren suurta siirtolohkaretta (jättimäisen kiven päälle pääsee myös kiipeämään) sekä pronssikautisia hautaröykkiöitä. Me olemme törmänneet hautaröykkiöihin eräällä Turun lähistöllä tehdyllä patikointimatkalla. Onni sinänsä, sillä Hanikan luontopolun varrelta löytyvät haudat jouduimme tällä kertaa jättämään välistä, sillä pieni ihme alkoi kitistä kantorepussa sen verran paljon, että reitin loppupää kipitettiin hieman nopeampaa reittiä kuntopolkua pitkin takaisin autolle.

Hanikan luontopolku espoo

Meillä meni luontopolun kiertämiseen (pieni pätkä jäi tosin välistä) reippaat pari tuntia. Pieni ihme kulki meidän molempien sylissä kantorepussa, ja pidetiin keskellä matkaa myös yksi maitobaaritauko. Kuumana päivänä reitillä sai vauva kantorepussa hieman hikoillakin, erityisesti kallioisemmalla osuudella. Meillä oli myös Horatio mukana, jolle maistui iso satsi vettä retken päätteeksi auton luona.

Hanikan luontopolku espooHanikan luontopolku espoo

Hanikan luontopolulta matkamme jatkui vielä Haukilahden Paviljongin terassille, joka kuuluu meidän jokakesäisiin käyntikohteisiin. Ravintolan terassi on upealla paikalla venesataman tuntumassa ja se on koiraystävällinen. Horatio piipahti siellä jo ihan pentuna, ylisöpöt kuvat pienestä Horatiosta voi kurkata linkin takaa löytyvästä postauksesta.

Jos pieni patikkareissu alkoi kiinnostaa, niin kurkkaa Hanikan luontopolun info-lehtinen Espoon nettisivuilta. Info-lehtisessä on mm. ajo-ohjeet paikalle.

Hanikan luontopolku espoo

Alkoholiton juhannus vauvan kanssa & arvonta

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy

Koko odotusaika oli luonnollisesti alkoholiton. Vaikeuksia tuo aika ei tuottanut, taisin olla lisäksi sen verran tylsä, etten oikeastaan himoinnut raskausaikana mitään kiellettyjä ruoka-aineita. Jouluna tosin harmitti kun emme voineet ostaa joulupöytään kylmäsavustettua lohta, mutta ne himot oli siinä. Edes sushin perään en raskausaikana osannut itkeä.

No sitten pieni ihme putkahti maailmaan ja alkoi imetys, joka onneksi lähti käyntiin ja alkusekoilujen jälkeen toimii edelleen. Meillä on menty täysimetyksellä, ja salaisena haaveenani olisi saada 6 kk täysimetystä onnistumaan. Paineita en tuosta ajasta ota, katson ensin 4 kk asti ja sitten päätetään jatkosta. Pieni ihme kasvaa pelkillä maitobaarin antimilla oikein hyvin (3 kk neuvolassa vaaka näytti lähes grammalleen 7 kiloa), joten senkään vuoksi korvikkeelle taikka kiinteiden aloitukselle ei ole juuri nyt mitään tarvetta.

Koska pieni ihme on täysimetyksellä, pitää mun jo ihan imetyksen takia olla edelleen alkoholin kanssa tarkkana. Annoksen tai kaksi voin silloin tällöin nauttia ilman tunnon tuskia, mutta silloinkin pyrimme siihen, että toinen meistä vanhemmista on vesiselvä. Vauvan käsittely on meille molemmille kuitenkin vielä niin uutta, että on turha ottaa ylimääräisiä riskejä sen kanssa, että pari skumppalasia hujahtaisikin päähän, jonka seurauksena omat (tai isän) reaktiot hidastuisivat, jolloin vauvan hoito ei onnistuisikaan kuten selvinpäin. Jos jotain tapahtuisi, ei sitä voisi antaa itselle koskaan anteeksi.

Olen lisäksi lukenut, että pieni vauva tunnistaa vanhempiensa tuoksun, ja se toimii tutun sylin sekä äänen tavoin rauhoittavana tekijänä. Alkoholi muuttaa tuota tuttua ja turvallista tuoksua, ja sekin voi aiheuttaa pienelle vauvalle turhaa sekaannusta.

Näillä viitesanoilla voidaankin sitten hypätä meidän hieman erilaiseen juhannukseen!

Meidän entiset juhannukset eivät ole läheskään aina pitäneet sisällään perinteistä mökkiviikonloppua järvimaisemineen. Ollaan me joku juhannus mökilläkin oltu, mutta yleensä ollaan grillailtu ihan kotipihalla kaverien kanssa taikka istuttu iltaa vanhempieni luona. Saunaankaan ei olla usein jaksettu mennä, mutta alkoholia on kyllä aina pöydässä ollut. Eihän sitä keskikesän juhlaa ilman skumppaa voi viettää. Eihän?

Tämän vuotinen juhannus poikkesi entisistä ihan jokaisella mahdollisella tavalla:

  • meillä oli sylissämme 3-kuukautinen pieni poika
  • olimme matkustamassa Naantalin Muumimaailmaan ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa
  • Horatio vietiin hoitoon koko pitkäksi viikonlopuksi
  • yövyimme hotellissa Turussa vauva mukanamme
  • alkoholia en nauttinut tipan tippaa

Vaikka alkoholia ei sisuksiini mennytkään, skumppaa kyllä join! Nimittäin alkoholitonta Henkell Alkoholfrei Sparkling Blanc -kuohujuomaa. Kyllä keskikesän juhlan aikaan täytyy pari lasia skumppaa saada – oli sitten raskaana taikka imetti.

Ensimmäiset kippistelyt kesälle tehtiin Muumimaailmassa juhannustanssien aikaan. Juhannussalko oli nostettu pystyyn keskelle Muumimaailmaa, ja kaikki muumihahmot hakivat lapsia tanssimaan, samalla kun me kippistelimme kätevillä Henkellin piccolo -pikkupulloilla iloista tanssia katsellen. Pieni ihme nukkui vaunuissa, eikä päässyt katsomaan hassuja muumeja tanssin pyörteissä, mutta ehkä hän pääsee osallistumaan tansseihin jo ensi juhannuksena. Voin nimittäin kertoa tuhannen taalan vinkin: Muumimaailmassa on kohtuullisen rauhallista juhannuksena! Näin ei kuulemma loppukesästä enää ole.

Muumimaailma, Naantali sekä Turku jätettiin taakse lauantaina, kun kotimatkamme alkoi. Kotona koko porukka oli enemmän ja vähemmän väsyneitä ja painuimmekin pehkuihin suhteellisen aikaisin.

Sunnuntaina olikin sitten aika suunnistaa vanhempieni luokse viettämään juhannuksen rippeitä. Horatio tuli meitä häntä heiluen vastaan, ja pian grillikin saatiin kuumenemaan. Keittiössä kiehui kotimaiset uudet perunat, teimme äitini kanssa lihojen kaveriksi kevyttä salaattia ja herra Longfield kaivoi tuliaiskasseista mm. isot pullot alkoholitonta kuoharia esiin.

Ja niin sitä päästiin taas kippistelemään kesälle, joka tulee totisesti olemaan meidän osalta hyvin erilainen kuin koskaan ennen. Ilokseni voin kuitenkin kertoa teille kaikille, että pienen ihmeen koliikki on päättynyt! Se loppui kuin seinään juhannusviikolla, sen kammottavan 8 päivän jälkeen, jonka vietin pikkuisen kanssa kahdestaan. Meillä asustaa nykyisin hurjasti jokelteleva ja hymyilevä poika. Ja voin rehellisesti sanoa, että olen vihdoin nauttinut hänen seurastaan vuorokauden ympäri. Olipahan totisesti aloitus vauva-arjelle, mutta saatiinhan se vaaleansininen vauvakupla vihdoinkin myös vihreään Vihervaaraan.

Lisäksi herra Longfieldin loma alkaa tänään, joten tässähän on monen monta asiaa jolle pitäisi kippistää. Ja mehän kippistetään! Jääkaapissa odottaa vielä pari pulloa Henkellin alkoholitonta skumppaa, ja kunhan herra saapuu töistä kotiin, pitää meidän ehdottomasti kilistellä herran loman kunniaksi! Samalla voidaan hörpätä isot kulaukset pienen ihmeen koliikin päättymiselle!

Näin mukavien kesäisten tunnelmien lomassa arvomme teidän lukijoiden kesken kuuden kappaleen pullosetin (á 0,75 l) Henkell Alkoholfrei Sparkling Blanc -kuohujuomaa! Teidän pitäisi kommentoida tähän postaukseen mille te tulette tänä kesänä kippistelemään yhdessä ystävien taikka perheen kesken. Vastausaikaa on ensi viikon tiistaihin asti, eli kommentit tulee jättää viimeistään tiistaina 4.7.2017 Muistakaa jättää myös sähköpostiosoitteenne, jotta voin ottaa voittajaan yhteyttä heti keskiviikkona kun olemme saaneet arvonnan suoritettua. Arvottavan paketin arvo on noin 38 euroa (6 * 0,75 l plo).

Yhteistyössä Henkell & Co Suomi Oy

8 päivää yksin koliikkivauvan kanssa

Äitini on sanonut minulle seuraavat sanat useampaan kertaan viime vuosien aikana:

Vauvat ovat niin ihania, ne vaan nukkuvat, syövät ja tuhisevat.

Viime viikolla olin pienen ihmeen kanssa kahdeksan päivää yksin kun herra Longfield suunnisti ensimmäiselle pidemmälle työmatkalleen vauvan syntymän jälkeen. Näiden kahdeksan päivän jälkeen, en voi edelleenkään yhtyä äitini tokaisuun siitä, että vauvat vain nukkuvat, syövät ja tuhisevat.. Kurkataanpas seuraavaksi miten meidän viikko eteni.

Sunnuntai 11.6.

Hyvinpä lähti tämä 8 päivän yksinelo liikkeelle. Päätin, että pysyn kasassa ja hoidan hommat rauhallisesti ilman stressiä. No ei se ihan niin mennyt.

Olin ollut yksin 7 tuntia ja kaikki oli mennyt päin persettä. Aamupäivällä meni 50 minuuttia eteisessä pienen ihmeen kanssa, ennen kuin päästiin Horation kanssa aamulenkille (yleensä 2 minuutin homma). Vauva oli silmät ummessa sylissäni, mutta kun laitoin hänet vaunuihin, alkoi silmitön huuto. Hytkytin rattaita 15 sekuntia ja nappasin huutavan vauvan syliini. Rauhoitin hänet ja nakkasin uudestaan vaunuihin, mutta huuto alkoi samantien uudestaan. Sitten taas 15 sekunnin hytkytykset ja uudestaan syliin. Tätä kesti 50 minuuttia kunnes vauva nukahti omaan huutoonsa. Ärähdin vauvalle 3 kertaa, ja itkin itse vikat 20 minuuttia vauvan kanssa kilpaa.

Kun pääsimme vihdoin lähtemään, oli Horatio rikkonut pihalta ison lyhdyn (koira oli ollut pihalla yksikseen remmissä huutokonsertin ajan, ja jotenkin onnistunut kaatamaan lyhdyn joka oli mennyt rikki). Lisäksi otin itselleni ”palkinnoksi” (ja upean sään takia) jätskin mukaan, mutta kun avasin sen, siitä tippui koko toisen puolen suklaat maahan. Sitten räjähdin. Huusin täysiä naapuritalojen edessä ”no ei sitte v*ttu” ja jäätelö sai sen jälkeen kyytiä. Menin etsimään sitä lenkin jälkeen ja löysin sulaneen jätskin pitkältä nurmikolta.

Pieni ihme on nukkunut ihan alusta asti (ainoat pitkät) päiväunet lähes kellontarkasti klo 10-12. No eipä tietenkään tehnyt sitä sunnuntaina. Oltiin vain puolen tunnin lenkillä, ja kun tulin takaisin kotipihaan, alkoi vaunuista sillä sekunnilla kuulua huutoa. Kärryttelin pihassa vaunuja jonkin aikaa, mutta itku ei ottanut laantuakseen, joten ei siinä muu auttanut kuin tuoda vaunut sisään ja vauva syliin.

Herra Longfield soitti minulle ennen pisintä lentoaan, ja romahdin soiton aikana täysin. Itkin lähes hysteerisesti ja olin aivan varma, etten tule selviämään seuraavista 8 päivästä elävänä. Tai elävänä kyllä, mutta tuona hetkenä 8 päivää tuntui vuodelta ja olo oli sanoinkuvaamattoman raskas.

Sunnuntai jatkui, ja oikeastaan koko päivä oli enemmän ja vähemmän täynnä huutoa. Todella raskas päivä. Pieni ihme oli niin kärttyinen, ettei ollut toivoakaan, että olisin onnistunut viemään Horation iltapisulle vauvan kanssa. Niinpä juoksin Horation kanssa maailman lyhyimmälle iltalenkille kun pieni ihme oli viimein unessa, eikä ollut 30 minuuttiin herännyt. Tämä aiheutti tietenkin jäätävän huonon omatunnon, joka sopi totisesti sunnuntain yleiseen ilmapiiriin enemmän kuin hyvin.

Maanantai 12.6.

Koska sunnuntaina oli mennyt k a i k k i pieleen, heräsin tuskanhiessä maanantaiaamuun. Mun piti nimittäin lähteä käymään työpaikalla kympin pintaan. Eniten jännitin automatkaa, sillä pieni ihme ei ole vielä kertaakaan ollut koko automatkaa hiljaa, vaan pääsääntöisesti huuto alkaa heti kun hänet nakkaa turvakaukaloon ja huuto laantuu kun pääsee siitä pois. Ja nyt mun pitäisi olla autossa vielä kahdestaan pikkuisen kanssa.

Aamulla kaikki meni hyvin. Jopa niin hyvin, että pieni ihme nukahti ensimmäisen kerran ihan itse pinnasänkyyn ensimmäisten päiväunien aikaan. Sovitin vaatteita, sillä vaatekriisihän siinä iski kun piti töihin mennä! Pieni ihme huusi sängyssään ensin naama punaisena, sitten vähän vähemmän punaisena, sitten itku muuttui kitinäksi, joka muuttui hymyksi ja seuraavassa hetkessä jässikkä oli unessa! En voinut uskoa tätä todeksi! Olin ihan varma, että olen kämmännyt kaiken kun olen nukuttanut vauvaa (muita vaihtoehtoja ei koliikkivauvan kanssa ole vaan ollut) syliin sekä rinnalle, emmekä saisi häntä koskaan nukahtamaan itse omaan sänkyyn. No sinne hän kuitenkin nukahti. Historiallinen päivä.

Juuri ennen töihin lähtöä tankkasin pienen ihmeen täyteen maitoa ja yritin nukuttaa häntä. Siitä ei tullut mitään, ja turvakaukalossakin kitistiin vähän, mutta vain vähän. Nakkasin kamat autoon ja sitten lähdettiin. Takapenkillä oli pelottavan hiljaista, ja sitä hiljaiseloa jatkui koko matkan! Olin varma, että vauva oli nukahtanut kaukaloon, mutta ei – hän katseli ja tökki nyrkeillään ystävältäni saamaansa turvakaukalon lelua! Uskomatonta!

Töissäkin kaikki meni yllättävän hyvin. Ensin oltiin vähän hereillä ja kierrettiin työkavereiden syleissä, ja minä pälpätin kuin viimeistä päivää. Oli niin kivaa olla töissä! Sitten juuri ennen lounasaikaa pieni mies nukahti ja pääsin työkaverin kanssa lounaalle. Mahtavaa! Lounaan jälkeen piti vauvankin saada ruokaa, ja sen jälkeen menin juttelemaan esimieheni kanssa töihinpaluusta. Palaan töihin helmikuussa (JEEEE!) ja herra Longfield jää vauvan kanssa kotiin. Olen niin ylpeä miehestäni ja siitä, että hän haluaa jäädä pienen ihmeen kanssa kotiin. Uskon, että heidän siteestään tulee vahvempi kun he saavat olla pidemmän pätkän kahdestaan ja opettaa toinen toisiaan.

Maanantai meni kaiken kaikkiaan tosi kivasti. Työpaikalla vierailu väsytti pikkuista selkeästi, ja kotona nukuttiin yhdessä 2,5 tunnin päikkärit vierekkäin. Se oli kivaa. Iltakin meni mukavasti. Sain kaiken kukkuraksi Horatiolle iltalenkittäjän keskiviikkoon asti, joten meidän iltarutiinit hoituivat hurjan paljon helpommin. Onnea on ihanat kotiäitikaverit.

Tiistai 13.6.

Tiistai lähti hyvin käyntiin. Nukuttiin ensimmäistä kertaa seiskaan asti (yleensä täällä herätään joka aamu kuudelta) ja saatiin kaikki aamutoimet hoidettua ilman kiukkuja. Aamupäivälenkki saatiin tehtyä ilman sadetta. Käveltiin kaupalle, tehtiin ruokaostoksia ja lähdettiin kotiin. Kotimatka tehtiin metsän kautta kiertäen ja kyllä hieman huvitti – koira yhdessä kädessä, vauva kantorepussa, ruokaostokset olkapäällä ja toisessa kädessä jättimäinen paistopisteen suklaacookie. Niin ja korvissa soi Sinuhe Egyptiläinen. Tuli vähän sellainen fiilis, että tätäkö mä ihan oikeesti halusin? No sen cookien ja metsässä samoilun kyllä!

Tiistai sujui rauhallisissa merkeissä. Iltapäivälenkillä suunnattiinkin toiseen lähikauppaan hakemaan Elloksen pakettia. Silloin tosin satoi. Pientä ihmettä ei voi missään tapauksessa laittaa vaunuihin ellei hän ole simahtanut ensin syliin, ja koska Horation teki mieli jo pissata sisälle, oli pakko ottaa kantoreppu taas käyttöön. Vedin itseni ja kantorepun päälle sadetakin, joka meni just ja just kiinni. Vauvan pään päälle vedin vielä ulkona kantorepun suojan ja oltiin varmasti outo näky pihalla. Mutta eihän se ulkoilu ole kuin vaatetus- ja asennekysymys!

Illalla Horatio haettiin taas ulos, ja minä kipitin samalla pienen ihmeen kanssa suihkuun ja sieltä syöttöhommiin. Horatio palautettiin puolen tunnin päästä ja minä huikkasin kiitokset sängynpohjalta, ja sitten koko porukka nukahti.

Keskiviikko 14.6.

Aamu lähti ihan hyvin käyntiin. Pieni ihme heräsi kuudelta vääntämään kakkaa, mutta ei siitä tullut mitään. Sitä siinä ihmeteltiin puolisen tuntia ja sitten tainnutettiin tyyppi tissillä takaisin uneen. Puoli kahdeksan aikaan noustiin sitten ylös ja kaikki näytti menevän hyvin.

Siskoni oli tulossa käymään, ja aamulenkillä mun piti hakea meille kaupasta jotain purtavaa. Pieni ihme nukahti vaunuihin, ja lähdettiin reippaalle aamulenkille. Tiedä sitten mikä meni vikaan, mutta vartin päästä poika heräsi ja alkoi huutamaan kurkku suorana. Nälkä ei voinut olla, eikä muutenkaan minkään pitänyt olla vikana. Jatkoin kärräämistä ja otin jässikän kolme kertaa syliin reilun 30 minuutin aikana, mutta ei siitä mitään tullut. Huuto ei laantunut. Niinpä kauppa jäi ja kärräilimme takaisin kotiin. Laitoin siskolleni viestin, että jos haluat syödä niin tuo mukanasi jotain tai sitten tilataan pitsat, sillä mä en päässyt nyt kauppaan.

Siskoni haki meille eväät ja päätin lähteä häntä vastaan kun hänen bussinsa oli tulossa. Tiedä sitten taas mikä tuli, mutta maitobaarin tankkauksen jälkeen alkoi taas aivan jäätävä huuto. Niin jäätävä, että piti hakea Peltorit korvien suojaksi ja laittaa pienen ihmeen ympärille suojia ja juosta aina välistä mahdollisimman kauas huutavasta vauvasta. Horatio kipitti makuuhuoneen perälle piiloon ja minä menin perässä. Huuto ei vaan loppunut. Jätkä oli aivan yliväsynyt, huusi puoliksi unessa 40 minuuttia putkeen ennen kuin kuupahti. Ja ei, me ei keritty siskoa vastaan, vaan sisko sai todistaa huutokonserttia hetken aikaa (ja kävellä yksin bussipysäkiltä).

No sitten kävi niin ihanasti, että pieni mies nukkui reippaat kaksi tuntia putkeen. Heräsi hän kyllä kaksi kertaa huutamaan, mutta sain tainnutettua kärryttelemällä vauvan uudestaan uneen. Mikä helpotus. Unien jälkeen oli ruoka-aika, ja sitten oltiin ihan hyvällä päällä ja päästiin jopa saattamaan sisko kantorepussa möllöttävän vauvan kanssa pysäkille.

Mä en tiedä mikä keskiviikkona oli pielessä, mutta illalla taas huudettiin, ihan h*lvetisti. Minä hytkytin vauvaa vuoroin sylissä ja sitten taas sitterissä ne tutut Peltorit päässä ja manasin elämääni lähettäen herra Longfieldille oikein mukavia viestejä toiselle mantereelle. Meillä on sellainen sopimus, että saan purkaa tuntoja aivan rauhassa. Mun pitää saada kaikki harmitus ulos. Koliikkivauvan äitinä ei oikeasti ole aina kovin kivaa. Keskiviikkona istuin viidestä kahdeksaan rääkyvä vauva sylissäni (välillä sitterissä) Peltorit päässä ja ikään kuin suljin itseni siitä tilanteesta pois. Tuijotin vain seinää ajattelematta mitään.

Keskiviikko oli huono päivä. Ihan hemmetin huono. Onneksi sisko kävi moikkaamassa ja jässikkä nukkui ison osan tuosta vierailusta, joten saatiin pälpättää siskon kanssa ihan rauhassa.

Torstai 15.6.

Lomarahat on tilillä! Jeeeee!

Keskiviikko vielä kovin vahvasti mielessä aloin jo heti aamusta stressata illan Taste of Helsinkiä. Samalla mua alkoi ärsyttää itseni ja se, että stressaan niin paljon vauvan kanssa liikkumista. Kun en mä ole sellainen! Mutta totuus on kuitenkin se, ettei hiestä märkänä huutavan vauvan kanssa ole kovin kivaa liikkua. Toki mua harmittaa myös se, etten yksinkertaisesti pysty nauttimaan kaikkien hehkuttamasta vauva-ajasta, sillä kävelen koko ajan kuin heikoilla jäillä koliikkisen vauvan kanssa. Koskaan ei tiedä milloin hymy ja jokeltelu muuttuu jäätäväksi huudoksi.

Lähdetiin aamulenkille Horation ja vaunujen kera kymmeneltä. No tänäkään aamuna vaunuissa ei viihdytty 20 minuuttia pidempään, ja koko kotimatka huudettiin vaunuissa. Kotimatkalla mulla tuli mieleen, että voisiko pienellä ihmeellä olla nälkä. Vaikka mulla tulee maitoa hyvin, en yhtään tiedä onko se näin hellepäivinä tarvittavan tujua ja tuleeko sitä nyt sitten ihan oikeasti tarpeeksi kasvavan vauvan tarpeisiin. Neuvolassahan meillä on 7 viikon tauko, joten eipä voi sielläkään asiaa tarkistaa ihan toviin (joo voisin kyllä soittaa ja varata ajan).

Kolmen pintaan aloimme tehdä lähtöä Taste of Helsinkiin. Otettiin kunnon hörpyt maitoa ja sitten lähdettiin. Koko menomatkan pieni ihme oli autossa hiljaa. Uskomatonta, jo toisen kerran! Nukkumaan hän ei kuitenkaan käynyt, istuskeli vain leluaan katsellen. Olisin kovin halunnut työntää ruokatapahtumassa vaunuja, mutta sen verran kova kitinä alkoi turvakaukalon uumenista piakkoin kuulua, että heti kun pääsimme alueelle sisään, nakkasin pienen ihmeen kantoreppuun.

Pieni ihme nukkui repussa reippaat puolisen tuntia ja sen jälkeen loppuaika oli erinäistä kitinää ja tissittelyä yms. Tapahtuma ja safkat meni vähän ohi, kun oli pelko persuksissa koko ajan. Kotimatkalle lähdettiin puoli kahdeksan aikaan, ja se taitettiin normaaliin tapaan huutokonsertin säestyksellä kotiovelle asti.

Ilta meni tutulla kaavalla, suihku ja sen jälkeen sänkyyn ja maitobaarin hanat auki. Siihen pieni kultainen poikani nukahtaa vartissa, ja nukkuu hyvin koko yön. Heräillään yhdessä yleensä yhden ja viiden aikaan, tankataan maitoa ja jatketaan unia vierekkäin. Yöt on mun lemppareita, nukkuva vauva on aivan tajuttoman söpö.

Perjantai 16.6.

Perjantai alkoi kuten muutkin päivät. Möyrittiin sängyssä noin puoli kahdeksaan, vaihdettiin vaipat ja valittiin vaatteet. Sen jälkeen pieni ihme sai aamupalaa ja sitten oli äidin vuoro. Ruoan päälle ”leikittiin” vähän aikaa, kunnes tankattiin lisää maitoa ja sitten Horatio alkoikin olla siinä pisteessä, että ulos pitäisi päästä.

Anoppi oli tulossa töidensä jälkeen hoitamaan pientä ihmettä, jotta minä saisin hetken hengähdystauon. Ajattelin ensin lähteväni salille (en jumppaan, vaan pitkään suihkuun ja saunaan), mutta sitten keksin paljon parempaa tekemistä. Mulla oli vihdoin mahdollisuus pestä ja puunata Horatio. Toki en pääsisi pois kotoa, mutta suihkuhuoneen uumenissa en itkua kuulisi. Iltapäivän pesuhetkeä ajatellen lähdin aamulenkille vaunujen kera. Otin mukaan myös Horation harjat ja ajattelin sutivani koirasta vielä pahimmat irtokarvat pois. Vaunujen pohjalta herättiin kuitenkin taas aika pian, joten kovin paljon en ehtinyt Horatiota harjata, mutta sentään hiukan.

Anoppi tuli kolmen jälkeen ja olin juuri saanut pienen ihmeen nukkumaan. Ehdimme syödä yhdessä, ja taisin minä pari kyyneltäkin ruokailun yhteydessä tirauttaa kun juttelimme näistä rankoista ensimmäisistä kuukausista. Se oli ehkä vähän noloa.

Sitten lähdin pesemään Horatiota ja sainkin koiran pestyä ja föönattuakin aika pitkälle, ennen kuin anoppi tuli oven taakse koputtelemaan. Pienen ihmeen huuto oli lähtenyt taas ihan käsistä, ja anoppi tiedusteli olisiko jo aika antaa tissiä. No kellon mukaan ei olisi, mutta huuto oli niin kovaa, että pakko oli jotain keksiä. Taas mieleeni tulvahti ajatus siitä, että saakohan vauva yksinkertaisesti liian vähän ruokaa. Syötin pikkuisen ja kävin sen jälkeen suihkussa. Kitinä alkoi uudestaan, mutta anoppi vapautti minut vielä sen verran, että ehdin viedä Horation metsälenkille. Kotiin tullessa kuulin jo oven takaa, että huuto on aikamoista.

No siinä sitten vaihdeltiin syliä ja yritettiin saada huuto lakkaamaan, mutta ei siitä tullut mitään. Vapautin anopin puoli kahdeksan aikaan sanoen, että me pärjätään kyllä ja kiittelin että tästä iltapäivästä oli ihan tosi iso apu!

Kahdeksan aikaan mentiin sitten kylpyyn ja siellä vaahtojen keskellä pikkuinen mies vihdoin rauhottui hymyillen minulle niin valtavan kauniisti. Iltapesun jälkeen oli aika kömpiä sänkyyn ja nukkua tuttuun tapaan parilla nopealla syötöllä aamuun asti.

Lauantai 17.6.

Lauantaina päätin ruveta antaa pienelle ihmeelle maitoa just niin paljon kuin hän haluaa. Mehän olimme saaneet kahdelta lääkäriltä ja kahdelta neuvolatädiltä ohjeen, että meidän täytyy pitää kolmen tunnin syöttövälit, jotta pienen ihmeen masu saa rauhoittua ruokailujen välissä. Maitoa minulta tulee niin paljon, ettei vauva voi kuulemma alkaa huutaa nälkää tunnin päästä. Lauantaina ajattelin, että hitot tästä ohjeesta. Itku oli ollut minusta tällä viikolla hieman erilaista kuin ennen, ja sen lisäksi vauvan vatsa oli alkanut toimia paljon paremmin. Niinpä ajattelin, että jos kyseessä on 3 kuukauden tiheän imun kausi, niin onpa mahtavaa, että olen antanut vauvan olla nälässä. Ja sitä paitsi, syteen tai saveen, ei se huutomäärä voisi tästä enää pahemmaksi mennä.

Yhdentoista aikaan pakkasin pienen ihmeen autoon ja lähdimme mammatreffeille Haagan alppiruusupuistoon. Reissu meni oikein hyvin! No okei, pieni ihme huusi aika raivokkaasti koko menomatkan, mutta nukahti kun pääsimme perille ja nukkui sen jälkeen koko reissun kotiin asti. Uskomatonta!

Kotona imettelin pikkuista lähes tunnin välein, joskus jopa tiheämpään. Rinnat olivat kyllä omasta mielestäni jo täysin tyhjät, mutta en hermostunut, vaan annoin vauvan olla rinnalla aina kun hän halusi. Huutokonsertteja saatiin pitkin iltapäivää ja iltaa, mutta ehdittiin siinä välissä myös harjoitella masullaan oloa sekä tutkia leluja. Päivän paras hetki oli se, kun pieni ihme tuijotti itseään peilistä ja yhtäkkiä sieppasi peilin aivan naamaansa kiinni ja alkoi villisti nuolla omaa peilikuvaansa, se oli niin söpöä!

Muuten lauantaina ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Olin kyllä aika väsynyt, mutta se johtui varmaan ihan siitä, että tiesin herra Longfieldin tulevan kotiin seuraavana päivänä ja tämä viikon urakka saataisiin päätökseen.

Sunnuntai 18.6.

Sunnuntaina jatkoin edelleen lapsentahtista imetystä. Imetin aamupäivän tunnin välein, jonka jälkeen pieni mies nukahti vaunuihin ilman itkuja. Ajattelin, että nyt on hyvä tilaisuus tehdä pitkä metsälenkki, sillä vauva nukkuu varmasti pari tuntia, sillä on syönyt niin paljon. No mitenkäs kävi? 45 minuutin jälkeen pieni ihme heräsi vaunuista ja me oltiin jossain hiton metsän keskellä ja kotiin oli matkaa vielä toiset 45 minuuttia.

Herättyään pieni poikani aloitti tietenkin aika kovan metelin, ja siinä minä sitten pohdin kaksi kertaa, että mitä ihmettä teen. Kuin lahjana taivaalta kulman takaa paljastui penkki (siis penkki keskellä metsää!) ja siihen minä sitten istuuduin ja kaivoin maitobaarin ensimmäistä kertaa ulkona esiin. Oli se jännää! Horatio tuli istumaan jalkojeni päälle ja vahti, että imetyshetki oli rauhallinen sekä turvallinen.

Evästauon jälkeen jatkettiin matkaa ja huudoksihan se aika pian meni. Päätin, että nyt me jatketaan matkaa ja juttelin huutavalle vauvalle ja paijasin häntä minkä ehdin. Noin kymmenisen minuutin päästä huuto lakkasi ja sen jälkeen kärryteltiin kotiin kaikessa rauhassa. Pieni ihme katseli vaunuista vihreää metsää (laskin vaunujen kuomun kokonaan alas) ja jokelteli. Aivan parasta!

Kotona kaikki sujui loppupäivän yllättävän hyvin. Kunnon päiväunetkin pieni mies päätti vihdoin ottaa! Nappasin vauvan jossain välissä viereeni sohvalle, tungin tissin suuhun ja aloin katsella House of Cardsin uusinta tuotantokautta. Sain katsottua melkein kaksi kokonaista jaksoa, ennen kuin herra Longfield saapui kotiin. Voi onnea! Olin niin onnellinen ja helpottunut. Horatio heilutti häntäänsä enemmän kuin koskaan, ja sai kyllä sellaiset rapsutukset herralta, ettei ole totta. Pieni ihme jatkoi vielä tirsojaan sohvalla ja me ehdimme halailla ja vaihtaa puolin ja toisin viikon hurjat kuulumiset.

Niin ne kahdeksan päivää olivat takana. Ja me selvisimme niistä. Nyt pitää sinnitellä vielä pari viikkoa ennen herran kesälomia ja sitten voidaan viettää koko perhe yhdessä aikaa. Nähtäväksi jää, ovatko ne viikot vihdoin itkuttomia vai vieläkö koliikki pitää pientä ihmettä otteessaan. Pääasia kuitenkin on, että olemme koko perhe kasassa, silloin kaikki voivat paremmin ja vaikeatkin päivät tuntuvat iisimmiltä.

Nakkikakku 2-vuotiaalle Horatiolle

Horatio täytti viime perjantaina kaksi vuotta! ♥

idchow chow nakkikakku

Horatio-reppana on ollut niin ihana vauvan tulon jälkeen. Se on jaksanut kiltisti kuunnella koliikkivauvan huutoa ja odottanut omaa rapsutusvuoroa. Huutoa Horatio on kyllä välistä mennyt pakoon vaatehuoneseen sekä suihkuhuoneeseen, mutta ymmärtäähän sen. Ollaanhan me vanhemmatkin laitettu korvien suojaksi Peltorit, ja koiralla on kuitenkin paljon parempi kuulo kuin ihmisillä, eikä koirien vastamelukuulokkeita taida vielä markkinoilla olla.

chow chow nakkikakku

Vaunulenkeillä Horatio on oppinut kävelemään suhteellisen sievästi vaunujen vieressä kun tarpeeksi monta kertaa jäi vaunujen ”alle”. Tuore äitikään ei vispaa rattaita enää tuhatta ja sataa eteenpäin, sillä on ymmärtänyt, ettei pieni ihme herää vaikka vaunut hetkeksi pysähtyvätkin Horation oksien nuuhkuttamishetkillä (niitä on muuten paljon).

Rankat kuukaudet on takana koko perheellä, mutta eiköhän se tästä! Uutta on jouduttu ja saatu opetella hurjasti, eikä oppiminen varmasti pääty tähän.

chow chow nakkikakku

Horation synttäreiden kunniaksi kärräiltiin vaunujen ja Horation kanssa aamulenkillä Alepaan, ostettiin Saarioisten maksalaatikko sekä paketti nakkeja. Kotona vauva jäi nukkumaan ulos vaunuihin, ja me lähdettiin Horation kanssa tekemään nakkikakkua, joka koristeltiin lopuksi koirien kekseillä. Makoisan nakkikakun mamman kultapoika söi kaikessa rauhassa terassilla, ja sai päälle vielä pitkän rapsutustuokion. Vielä kun ehtisi jossain välissä pestä Horation oikein juurta jaksaen.

chow chow nakkikakku

Viime vuoden synttäritunnelmia voi käydä kurkkaamassa Nakkikakku 1-vuotiaalle Horatiolle -postauksesta.

Neljän aineksen tuliset salamipasteijat

Viime viikolla oli taas aika kahvitella meidän mahtavalla kotiäitiporukalla. Tai oikeastaan kahvitella on vähän väärä sana, sillä pöytä notkuu kahvitapaamisissa aina suolaisia ja makeita herkkuja. Viime viikollakin tarjolla oli ainakin mutakakkua, karjalanpiirakoita munavoilla, pavlovaa, keksejä, suklaata, croissantteja, donitseja, hedelmiä, smoothieita sekä minun väsäämiäni tulisia salamipasteijoita.

salamipasteijat

Nämä tuliset salamipasteijat väsättiin ripeällä aikataululla heti kun vauva saatiin ysin aikaan edellisenä iltana nukkumaan. Niitä lämmitettiin seuraavana päivänä juuri ennen tarjoilua hetki mikrossa, eikä maku muuttunut juurikaan yön aikana. Jos aikaa on hieman enemmän, niin pasteijat voi toki lämmittää uudestaan myös uunissa.

Pasteijat pitävät sisällään vain neljää ainesta, joten ne tekee vauva-arjenkin keskellä helposti. Lisäksi pasteijat keräsivät monilta äideiltä kehuja, vaikka hieman jännitin miten ne menevät kaupaksi, sillä tulinen ruoka ja imetys voi olla huono yhdistelmä. En nimittäin muistanut miten ärhäkkää jalopeno on – sehän antoi pasteijoille totisesti potkua!

salamipasteijat salamipasteijat

Pasteijoiden helpon reseptin olen kaivanut vuosia sitten Yhteishyvä-lehdestä, resepti löytyy myös heidän nettisivuiltaan. Minä tuplasin ainesten määrät, jotta sain aikaiseksi 30 pasteijaa. Meidän mammaryhmä on sen verran iso, että pitää tehdä vähän isompi satsi herkkuja, heh! Jestas on kyllä mahtavaa, että ihan tästä vierestä löytyi niin iso kasa muitakin kotiäitejä! Pienellä ihmeellä tulee olemaan kasa ystäviä kunhan hän hieman kasvaa, alkuvuoden aikana tänne meidän lähistölle on syntynyt niin iso määrä vauvoja – yhdellä pikkuisella neidillä on pienen ihmeen kanssa vain päivän ikäero. Viime tapaamisella juuri naurettiin, että saadaan aikamoisia alkukevään kaverisynttäreitä aikaan jokusen vuoden päästä. Silloin pitää varmaan leipoa pasteijoita ainakin nelinkertainen määrä!

salamipasteijat

Tuliset salamipasteijat

30 pasteijaa

  • 2 pkt (a 400 g) ruis-perunataikinaa
  • 200 g salamitankoa
  • 5-6 rkl hienonnettua jalapenoa
  • 100-200 g salaattijuustoa (tai fetaa)

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Pilko salami pieniksi paloiksi ja sekoita täytteen ainekset.

3. Kauli taikina ohueksi levyksi. Paina pyöreällä pasteijamuotilla tai lasilla kiekkoja.

4. Nosta täytettä kiekkojen toiseen reunaan ja valele puolet kiekon reunasta vedellä. Käännä kiekot puolikuun muotoisiksi pasteijoiksi ja painele reunat hyvin kiinni, esim. haarukalla.

5. Paista pasteijoita 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

salamipasteijat