Joulukalenteri 18: Vaniljainen riisipuuro

Tämän päiväisessä postauksessa palataan vuoteen 2013. Postaus on julkaistu blogissa alunperin 22.12.2013, mutta tämä on pakko jakaa uudestaan, niin hyvää vaniljainen riisipuuro on. Hurjan rauhallista ja tunnelmallista 4. adventtia jokaiseen kotiin.

♥♥♥

Postaus vuodelta 2013 kuulosti tältä..

Vesisateisesta ja harmaasta säästä huolimatta olemme edenneet jo 4. adventtiin. Ylihuomenna on jouluaatto, joten tässä vaiheessa taitaa olla jo liian myöhäistä unelmoida valkeasta joulusta. Onneksi aurinko on täysin piilossa neljän pintaan, joten ei sinne ulos edes näe – laitetaan ikkunoille kynttilät palamaan unohtaen musta maa ja rentoudutaan viettämään tunnelmallista ja herkullista joulua.

vaniljainen riisipuuro

Itse joudun kipittämään huomenna töihin (kuten käy myös perjantaina ja lauantaina, yök!), mutta kolmen vapaapäivän ajan aion nauttia joulusta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Joulutunnelmaan päästiin ihanasti virittäytymään jo eilen illalla. Aloitimme päivän reippailemalla salilla ja jumpassa, jonka jälkeen kävimme tekemässä jouluruokaostokset. Iltapäivällä laitoin lanttulaatikon uuniin ja illalla sitten vain oltiin ja möllöteltiin yhdessä.

punainen amaryllis

Tänä aamuna joulufiilis valtasi mahan. Nukuimme pitkään ja pötköttelimme vielä herättyämme sängyssä pitkän tovin (tätä tapahtuu kyllä järjestään jokainen aamu). Noustuamme vihdoin ylös, alkoi riisipuuron valmistus. Riisipuuro ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta törmättyäni vuoden 2008 Kotivinkissä olleeseen vaniljaisen riisipuuron reseptiin, päätin antaa jouluisalle puurolle mahdollisuuden.

Kannattiko? Kyllä! Vanilja antoi riisipuurolle ihanan makean säväyksen ja söin koko lautasen ihan tyhjäksi. Oli muuten eka kerta koko elämäni aikana kun riisipuurolautanen tyhjeni kokonaan. Hyvä minä.

Neljä palavaa kynttilää ja punaisesta Taika-kulhosta syöty puuro aloitti päivän ihanasti. Tästä on hyvä jatkaa joulukuusiostoksille. Illalla on sitten aika mennä testaamaan BodyCombatin uusittu ohjelma – ou jee!

vaniljainen riisipuuro

vaniljainen riisipuuro

Vaniljainen riisipuuro

4-5 annosta

  • 5 dl valmista riisipuuroa
  • 1 pkt (2,5 dl) Valio vaahtoutuva vaniljakastike 9 %
  • vaniljatanko koristeeksi

1. Valmista riisipuuro (kts. resepti esim. Risellan puuroriisipaketin kyljestä).

2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita valmiin puuron joukkoon (valmista vaahtoa tulee noin 3-4 dl).

3. Koristele halutessasi vaniljatangolla (sitä ei kannata syödä).

vaniljainen riisipuuro

Joulukalenteri 11: Lucia-pullat

Tiistaina vietetään Lucian päivää. Nyt ehtii vielä hyvin leipoa sahramiset pullat tiistaiksi, joten eiköhän aleta hommiin!

Etsin internetistä hieman tietoa näistä pullista, ja niiden alkuperä kuulostaa erään tarinan mukaan aika hurjalta. Tarinan mukaan Lucia kantaa tarjottimella kahvia ja sahramilla keltaiseksi värjättyjä luciapullia tarjotakseen niitä häntä ahdistelevalle nuorukaiselle. Tosin tarinan mukaan Lucian tarjoamat pullat eivät vain olekaan ihan tavallisia pullia, vaan ne ovat Lucian silmät, jotka hän on repinyt päästään. Luciapulla jäljittelee muodollaan lautasella olevia silmiä.

lussebullar

Tässä siis Lucian silmistä tehtyjen pullien ohje.

Lucia-pullat

noin 40 kpl

  • 200 g voita
  • 5 dl kevytmaitoa
  • ½ g sahramia
  • ½ kuumaa vettä
  • 50 g tuorehiivaa
  • 1½ dl sokeria
  • ½ suolaa
  • 2 kananmunaa
  • n. 16 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1 ½ rusinoita

Lisäksi voiteluun 1 kananmuna ja koristeluun n. ½ dl rusinoita.

1. Sulata rasva mikroaaltouunissa. Sekoita sula rasva maitoon.

2. Sekoita sahrami kuumaan veteen ja lisää seos rasvamaitoon. Kuumenna nestettä tarvittaessa lisää, niin että se on kädenlämpöistä.

3. Murenna hiiva nesteen joukkoon. Lisää myös sokeri, suola, munat, rusinat sekä puolet jauhoista. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista.

4. Kohota taikinaa leivinliinan alla 60 minuuttia.

5. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja nujerra hyvin. Jaa taikina 40 osaan ja muotoile palat sormenpaksuisiksi tangoiksi (noin 20 cm) ja rullaa tangon päät eri suuntiin kierteelle. Kohota pullia pellillä liinan alla vielä noin 30 minuuttia.

6. Voitele pullat munalla ja koristele rusinoilla. Paista 225 asteessa 8–10 minuuttia.

Vinkkki!
Liuota rusinoita hetki vedessä. Tällöin rusinat eivät pala niin helposti uunissa. Yksi luciapulla sisältää noin 150 kaloria.

luciapullat

 

 

lucia

Pullien leipomisen ohessa voit vielä leikata Lucia-paperinuken ja leikkiä sillä.


Valoisaa Lucian päivää!

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 11. luukut!

Vuoden 2011 11. luukku: Joululauluja

Vuoden 2012 11. luukku: Pipari-tiramisulasi

Vuoden 2015 11. luukku: Wanhan ajan joulu Vihervaarassa

Joulukalenteri 4: Muhkean maukkaat juustopallot


Pyöräytettiin jokunen vuosi sitten itsenäisyyspäivänä kolme mahtavan muhkeaa juustopalloa.

juustopallot

Muhkeiden juustopallojen reseptit ovat kotoisin ihanilta Martha Stewartin sivuilta, joilta kuolailen vähän väliä upeita ja hauskasti toteutettuja reseptejä. Varsinkin eri teemoittain ja juhlapyhittäin listatut reseptit ovat ihan huippuja.

Juustopallojen reseptiin törmäsin jo pidemmän aikaa sitten ja päätin heti, että kyseisiä palleroita tehdään meillä itsenäisyyspäivänä. Puolitimme reseptien ainekset, sillä alkuperäinen resepti on mitoitettu 10 hengelle. Juustopalloista voisi hirmuisen hyvin tehdä vaikka illanistujaisiin monen monta pientä palloa, jolloin kaikki juhlavieraat pääsisivät niihin käsiksi helpommin. Meillä nimittäin tuli jo ihan kahdestaan hieman skabaa cheddarjuustopallosta (joka oli siis ehdottomasti paras näistä kolmesta).

juustopallot

Roquefort-juustopallon reseptin jätän tästä postauksesta pois, sillä meidän mielestämme Roquefort-juusto oli liian voimakasta, ja kyseinen juustopallo jäi melkein kokonaan syömättä. Jälkikäteen mietittynä Roquefortin voisi hyvin korvata vaikka perinteisellä Aura-juustolla, jolloin juustopallon maku olisi hieman kiltimpi. Mutta jos te pidätte tästä ällövoimakkaasta juustosta, kurkatkaa resepti Martha Stewartin sivuilta.

Juustopallojen pohja

  • 0,6 dl huoneenlämpöistä voita
  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 tl sitruunamehua
  • ¼ tl Worchestershire-kastiketta
  • muutama tippa Tabascoa
  • hyppysellinen suolaa sekä valkopippuria

1. Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi mössöksi.

2. Jaa tuorejuustomössö kolmeen eri kippoon (huom! vähennä pohjan määrää kolmanneksella, mikäli et tee pahaa Roquefort-juustopalloa).

juustopallot

Cheddarjuustopallo

  • noin 140 g raastettua cheddarjuustoa
  • 1 rkl mangochutneyta
  • 1 dl kuivattuja karpaloita

1. Yhdistä cheddarjuusto sekä mangochutney juustopallojen pohjaan (ohje yllä).

2. Muotoile mössöstä pallo ja laita se elmukelmutettuna jääkaappiin pariksi tunniksi kovettumaan.

3. Pyörittele juustopallo kuivatuissa karpaloissa.

4. Tarjoile erilaisten suolakeksien kera.

Vuohenjuustopallo

  • noin 140 g laadukasta vuohenjuustoa
  • 1 rkl pieneksi silputtua kevätsipulia
  • noin 1 dl silputtua persiljaa

1. Yhdistä vuohenjuusto sekä kevätsipuli juustopallojen pohjaan (ohje yllä).

2. Muotoile mössöstä pallo ja laita se elmukelmutettuna jääkaappiin pariksi tunniksi kovettumaan.

3. Pyörittele juustopallo silputussa persiljassa.

4. Tarjoile viipaloitujen kurkkujen kera.

juustopallot

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 4. luukut!

Vuoden 2011 4. luukku: Joulukortit vuosimallia 2011

Vuoden 2012 4. luukku: Muhkea lahjatoivelista

Vuoden 2015 4. luukku: Mieleenpainuvimmat joululahjat

Joulukalenteri 2: Bokeh-kuvaus


Boke on japania ja tarkoittaa sumeutta. Ja siihen sanaan kiteytyykin koko bokeh-kuvaus. Bokeh-kuvia on yleisesti ottaen kahdenlaisia – joko koko kuva-ala on sumea (lue: epätarkka) tai tausta on sumea ja kuvan pääkohteesta tehdään terävä lyhyen syvyysterävyyden avulla (lue: pääkohde on ”aivan” linssin edessä ja tausta mahdollisimman kaukana pääkohteesta).

Onnistuneiden bokeh-kuvien salaisuus on hyvä ja valovoimainen objektiivi. Itse omistan 35mm F1.8, ja tällä optiikalla bokeh-kuvien ottaminen onnistuu tosi hyvin. Jos sulta löytyy kameralaukusta vaikka 50mm F1.8 (tai F1.6-F1.2), niin linssi runkoon kiinni ja hommiin! Bokeh-kuvaus on ihan älyttömän ihanaa ja hauskaa puuhaa.

Bokeh-efektin luomista varten kannattaa käyttää mahdollisimman pientä ISO-arvoa, ISO 100 tai ISO 200 on paras, ISO 400 on maksimi. Mikäli käyttää tätä suurempaa ISO-arvoa alkaa taustan kuvakohina pilata bokeh-efektiä. Eli kaiken A ja O on objektiivin valovoima sekä pieni ISO herkkyys – niin ja luovuus! Kuvat voi hyvin ottaa käsivaralta, suljinaika tulee vain asettaa maksimissaan 1/8 s., jotta kuva ei tärähdä. Bokeh-kuvaan ei haluta tärähtäneisyyttä vaan sumeutta. Ne on kaksi eri asiaa.

Mutta kurkataanko mun eräällä valokuvauskurssilla ottamia bokeh-kuvia? Tähän alkuun ihan harjoittelukappaleita jouluvaloista, lopussa lisätään hieman vaikeusastetta.

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

Jouluvalojen sumeus saadaan aikaan ihan vain tarkennuksen avulla. Kamerasta kannattaa laittaa päälle manuaalitarkennus ja sitten vain kokeilla kuinka sumea lopputulos miellyttää omaa silmää missäkin tilanteessa. Tätä on hieman hankala yrittää selittää kirjoittamalla.. Itse olin aivan sekaisin eilisen opetustuokion jälkeen, mutta kun pääsin kameran kanssa hommiin,  alkoi homma valjeta. Kolmen tunnin aikana kuultiinkin usean eri kuvaajan suusta ”aaaa, jooo jooo, nyt mä tajuun” -lausahduksia.

Lopputunnista aloin askarrella. Olin nähnyt etukäteen hauskoja bokeh-kuvia, joissa valotäplät ovat muuttuneet mystisesti esim. sydämen tai tähden muotoisiksi. Opettajan avustuksella sain käsiini mustaa pahvia ja sakset. Pahvista piti leikata objektiivin eteen pala, ja sitten siihen palaan piti askarrella jokin kuvio. Mä tein tietenkin sydämen, hyvin pienen sydämen, jonka leikkaaminen isoilla Fiskarsin saksilla vaati kyllä hieman hermoja. Kun pahviin oli saatu haluttu kuvio, piti se vielä saada kiinnitettyä keskelle objektiivia. Lopulta olin teipannut pahvipalan objektiiviin kiinni ja sitten vain hommiin. Jos selitykseni oli hieman hankalasti ymmärrettävä, niin kurkatkaa ihmeessä DIY Cozy Home -sivuston linkki, jossa homma selkenee havainnollistavien kuvien avulla varmasti paremmin.

Lopputulokset olivat aika hauskoja, vai mitä mieltä olette?

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

bokeh

Harjoitukset on saatu täällä nyt käyntiin, ja ideoita siihen, missä kaikessa bokeh-kuvausta voisi käyttää, on jo pää täynnä. Luulenpa, että saatte jossain välissä vielä toisenkin kuvakollaasin bokeh-kuvistani!

Jos jollakulla on joulukortit vielä tekemättä, niin bokeh-efektin avulla saa aikaan upeita joulukorttikuvia. Meidän joulukorteissa komeili jokunen vuosi sitten bokeh-tekniikalla otettu kuva. Kuva on minusta hyvin jouluinen, vaikka oikeasti kuvassa on vain kivennäisvesipullon pisaroita.

Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 2. luukut!

Vuoden 2011 2. luukku: Rakas joulupukki

Vuoden 2012 2. luukku: Käpyletkakoriste

Vuoden 2015 2. luukku: Gluteeniton ranskalainen suklaatorttu

Neljä kohtuuhintaista ravintolavinkkiä Lontooseen

Lontoon ravintolatarjonta on järjetön. Niin järjetön, etten jaksanut tutkia sitä yhtään ennen syyskuista reissuamme. Ajattelin, että eiköhän sieltä ruokaa löydy ilman tuntien ja taas tuntien etukäteistä googletteluakin. Toisena syynä laiskuuteeni oli vatsassa kasvava pieni ihme, joka aiheutti ensimmäisellä kolmanneksella sen verran paljon väsymystä, että kaikesta ylimääräisestä oli pakko päästää irti, ja antaa kropan levätä aina kuin siltä tuntui. Tämän postauksen kuvatkin ovat samasta syytä osittain aika mitäänsanomattomia, napsin Lontoon matkalla nimittäin ennätyksellisen vähän kuvia, jotenkin kameran kaivaminen repustakin tuntui reissussa välillä liian raskaalta.

Ruoan osalta tein ennen matkaa ainoastaan yhden päätöksen – haluan syödä fish and chips -annoksen. Arvaatka söinkö? No en.

lontoo-edullinen-ravintola3

Tähän postaukseen kokosin neljä syyskuussa kokeilemaamme ravintolaa, jossa söimme herkullista ruokaa kohtuuhinnalla. Kohtuuhinta tarkoittaa tässä yhteydessä alle 20 punnan pääruoka-annoksia. Nämä voi napata talteen, jos joku reipas tutustuu jo ennen matkaa Lontoon ravintolatarjontaan.

1. Maroush

Voi Maroush minkä teit. Veit meidän kaikkien neljän kielet mennessään! Minun kieleni lähes sanan varsinaisessa merkityksessä, niin mahtavan tulisen lammasannoksen tässä aidossa libanonilaisessa ravintolassa söin.

Maroush on yksi Lontoon Edware Roadin monen monesta libanonilaisesta ravintolasta. Maroush on nököttänyt tällä paikalla jo vuodesta 1981, ja voi hyvin olla mahdollista, että muut libanonilaiset kahvilat sekä ravintolat seurasivat Maroushia Edware Roadille.

lontoo-edullinen-ravintola8

Marouf Abouzakin sekä hänen Houda-vaimonsa tarkoituksena oli vuodesta 81 alkaen tarjota lontoolaisille autenttista libanonilaista ruokaa, joka on valmistettu perinteisin tavoin. Ihan puskiin eivät ole Maroufin ja Houdan toiveet menneet. Lontoossa on nimittäin tällä hetkellä 16 Maroush-ravintolaa, joissa teemat ja tyylit vaihtelevat ravintoloittain.

Me testasimme neljän hengen porukallamme syyskuussa alkuperäisen ja ensimmäisen Maroush-ravintolan Edware Roadilla. Kaksikerroksinen ravintola kätkee sisäänsä yli 150 istumapaikkaa. Yläkerrassa on rento baarimainen puoli ja alhaalla tilava ravintola, jossa lapsiperheet (ja me) viihtyvät alkuillasta, loppuillasta alakerran valtaavat mm. kaveriporukat, joille on tarjolla ruoan yhteydessä napatanssia libanonilaisen musiikin säestyksellä.

lontoo-edullinen-ravintola7

Kaikkien meidän neljän tilaamat annokset olivat hurjan herkullisia. Omat lammasrullani riisin sekä tulisen tomaattisoosin kanssa olivat täydelliset. Pöytäseuralaiset nyökyttelivät mielissään puputtaessaan mausteisia lihapatoja suuhunsa. Hyvän ruoan lisäksi palvelu pelasi Maroushissa paremmin kuin hyvin. Pöytään kiikutettiin jopa ilmaiset jälkiruoat illallisen päätteeksi.

Illallisen hinta oli neljältä hengeltä juomineen, tippeineen (10 puntaa) sekä ilmaisine jälkkäreineen yhteensä 93,50 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola6

2. Hard Rock Cafe

Hard Rock Cafe ei varmasti esittelyjä sen enempää kaipaa. Hyde Parkin kaakkoiskulmassa vuodesta 1971 asti sijainnut rokkiravintola, on ensimmäinen laatuaan. Nykyään näitä kovakivikahviloita on jo noin 150 kappaletta yli 50 eri maassa.

Jokusessa Hard Rock Cafessa olen käynyt, vaikka kovin suuri fani en olekaan. Jokaiselta matkalta hommaamme kyllä herra Longfieldille t-paidan kyseisen ravintolan rokkikaupasta. Ravintolapuolella minua harmittaa ehkä eniten se, että menu on jokaisessa maailman kolkassa sama. Tiedän jo miltä heidän herkullinen mac and cheese maistuu, ja koska reissuilla on kiva maistella kaikkea uutta, tuntuu vähän urpolta syödä samaa (joskin todella hyvää) mac and cheeseä Lontoossa, Prahassa, Kanadassa ja vaikkapa Singaporessa.

Lisäksi ravintoloissa on ollut jokaisena kertana (Panama oli poikkeus) aivan liian kova meteli. Tai siis musiikki on niin kovalla, että korviin alkaa särkeä. En ymmärrä, miten tarjoilijat kestävät sitä melua monen monta tuntia päivittäin.

Ystäväpariskuntamme ja herra Longfield halusivat Lontoon kovakivikahvilaan, ja toki sinne lähdin mukaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että tarjolla oli hyvän kuuloinen kuukauden spesiaaliannos, ja tilasinkin tämän jättikatkarapupläjäyksen oitis.

Hard Rock Cafesta ei ole kuittia tallella, mutta annosten hinnat pyörivät 20 punnan kieppeillä. Ruoka oli maultaan tuttua ja turvallista. Meidän pöytäämme kannettiin jopa kaksi annosta sitä herkullista mac and cheeseä.

lontoo-edullinen-ravintola5

Safkan jälkeen kipitimme tietenkin vielä ravintolan kaupan puolelle hakemaan herralle t-paidan. Lontoon ravintolan kaupassa oli lisäksi pieni rokkimuseo, jota kävimme myös ihmettelemässä. Oli kyllä vähän noloa, sillä tunsin ehkä vain yhden tai kaksi artistia museon uumenista, samalla kun seurueemme muut jäsenet olivat rokkareiden paidoista, soittimista, paperille rustatuista sanoituksista sekä joistain muista tärkeistä jutuista varsin innoissaan.

3. Il Conte Di Monteforte

Tähän pienehköön italialaiseen ravintolaan tupsahdimme ihan sattumalta järjettömän nälän saattelemana. Olimme pörräneet tunteja Lontoon isoilla ostoskaduilla, ja lopulta putkahdimme Regent Streetiltä Piccadilly Circukselle. Siinä vaiheessa iski jo pieni epätoivo kivan ravintolan löytymisestä. Emme voineet uskoa, että Piccadillyn välittömästä läheisyydestä löytyisi mitään kivaa ja sopuhintaista ravintolaa. Lisäksi nälkä oli kova.

Päätimme lähteä Piccadillyltä yhtä sattumanvaraisesti valittua katua eteenpäin, ja etsiä sieltä ihan minkä tahansa (kohtuuhintaisen) sapuskapaikan. Kävi niin onnekkaasti, että jo muutaman sadan metrin jälkeen eteemme tuli pieni italialainen ravintola, jonka edessä oli muutama puna-valkoraidallisella pöytäliinalla varustettu pöytä. Jäimme ihmettelemään ruokalistaa, ja samalla eräs ohi kulkenut paikallinen nainen sanoi, että menkää ihmeessä sisään, hänestä täältä saa varsin herkullista ruokaa ja hyvää palvelua. Paljon enempää emme ehtineet naisen sanoja kuulla, kun jo tungimme murisevin vatsoin sisään Il Conte Di Monteforte -ravintolaan.

Miehet tilasivat pitsat, ystävättäreni kotitekoista lasagnea ja minä lohipastaa. Hiilaripommit hävisivät lautasilta nopeaa tahtia, ja pian vatsatkin alkoivat olla hiljaa. Mukavan hämyinen ravintola söpöine italialaisine papparaisineen oli meistä kaikista varsin onnistunut valinta.

Annoshinnat pyörivät pitsojen ja pastojen kohdalla noin 11-15 punnassa. Varsin edukasta ja hyvää sapuskaa aivan Lontoon ytimessä!

lontoo-edullinen-ravintola4

4. All Bar One Waterloo

Kun olimme reissun viimeisenä päivänä käyneet aamupäivästä ihailemassa Lontoota yläilmoista käsin, iski lounasnälkä. Lähdimme köpöttelemään South Bankin rannalta Thamesilta poispäin, ja päätimme taas mennä syömään ensimmäiseen mukavan oloiseen ravintolaan.

Oli sunnuntai, ja monessa ravintolassa oli tarjolla vielä aamupalaa/brunssia. Mekin päädyimme istahtamaan All Bar One Waterloo -ravintolaan, jossa sai tilata vielä aamupalaa a la carte -listalta. Ravintola oli omasta mielestäni tosi päheä ja odotin siltä paljon!

lontoo-edullinen-ravintola2

Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että henkilökuntaa oli paikalla aivan liian vähän.. Seurueemme herrat tilasivat aamupalalautaset, leidi-ystäväni otti perinteisen fish and chips -annoksen ja minä päädyin rapeaan ankkasalaattiin. Annoksia saimme odottaa noin tunnin. Palvelu oli kökköä. Ymmärrämme kyllä, jos henkilökuntaa on paikalla sairaustapausten takia liian vähän, mutta hurjan pitkäksi venyneestä odottelusta voisi käydä sanomassa pöytiin aina välillä, tai mainita siitä jopa heti tilauksen teon yhteydessä. Nyt kävi niin, että 10 minuutin välein joku asiakas nousi ylös ja yritti saada jonkun henkilökunnasta kiinni ja kysellä mikä nyt tökkii. Ei hyvä.

No, kun ruoat vihdoin tulivat, alkoi ärsytys väistyä. Kaikki maistui todella hyvältä. Voimme paikkaa siis suositella, tosin sillä varauksella, että henkikökuntaa oli paikalla tosiaankin sairaustapausten takia aivan liian vähän, ja tästä (ja vain tästä) syystä kaikki joutuivat odottamaan.

Meidän neljän hengen aamupala- lounasyhdistelmä maksoi juomineen yhteensä 56,40 puntaa.

lontoo-edullinen-ravintola1

Maailmanpyörä nimeltään London Eye

Matka 135 metrin korkeuteen, läpinäkyvässä kananmunanmuotoisessa kapselissa, kolmen korkeapaikankammoisen kanssa, oli syyskuisen Lontoon reissun viimeisen päivän kohokohta. Ainakin minulle, ainoalle ei-korkeanpaikankammoiselle henkilölle.

london-eye6london-eye8london-eye1

Thamesin rannalla, aivan Big Beniä vastapäätä, nököttää Lontoon ehkä kuuluisin maamerkki, London Eye. Lontoon silmässä käy vuosittain 3,5 miljoonaa kävijää, ja tällä kävijämäärällä se on koko Britannian suosituin turistinähtävyys (se on kyllä vääryys, jokaisen turistin pitäisi käydä ennemmin katsomassa upeat kruununjalokivet Tower of Londonissa).

Me emme olleet ostaneet maailman neljänneksi korkeimpaan maailmanpyörään lippuja etukäteen, eikä siihen olisi ollut tarvetta – ainakaan visiittimme aikana syyskuussa. Paikalla oli toki runsaasti ihmisiä, mutta jonot etenivät hyvin. Lisäksi ns. fast track -jono oli lähes samanmittainen kuin meidän rahvaankin jono. Yhden hengen (rahvaan) lippu maksoi noin 25 puntaa, joten ihan halvasta lystistä ei ole kyse.

london-eye3london-eye4london-eye10

Valkoinen hökötys istuu yllättävän hyvin South Bankin rannalle. Se kohoaa kaikessa komeudessaan jopa 135 metriin. Ihan vertailun vuoksi on pakko kertoa, että Suomen tunnetuin maailmanpyörä, Linnanmäen Rinkeli, on 34 metriä korkea ja Kauppatorilla sijaitseva Skywheel on puolestaan 40 metriä korkea. Jokusen metrin ylemmäs Lontoon serkku siis kohoaa.

London eyetä kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa myös pimeään aikaan. Maailmanpyörä on valaistu upeasti, ja se näyttää iltaisella ehkä jopa paremmalta kuin päiväsaikaan.

london-eye11london-eye5

Lontoon maailmanpyörä avattiin 31.12.1999 silloisen pääministerin toimesta. Toivotaan, ettei Tony Blair kärsi yhtä pahasta korkeapaikankammosta kuin ystäväpariskuntamme jäsenet. Olisi avajaiset voineet olla vähän pakkopullaa, mikäli Blair olisi hymyillyt kuvissa väkinäisesti ja pysynyt lähes koko puolen tunnin kierroksen ajan kaukana läpinäkyvistä kapselien seinistä. Meidät ystävät olivat kyydissä kyllä hurjan rohkeasti – hatunnosto siitä heille!

london-eye7london-eye2

On varmaan sanomattakin selvää, että maailmanpyörän kyydistä aukeaa hulppeat näkymät koko Lontooseen. Lontoo avautuu ylhäältä aivan uudesta näkövinkkelistä, ja aurinkoisina päivänä voi nähdä aina 40 kilometriä etelään North Downs -kukkuloille, itään Elisabeth II Bridgelle ja länteen Windsorin linnalle. Hassua on myös se, etteivät suurkaupungin isot välimatkat nähtävyyksien välillä tunnu ylhäältä katsottuina yhtään niin pitkiltä. Melkein tuntui siltä, että koko Lontoon olisi voinut ihan tosta noin vaan kävellä päästä päähän. Niin vissiin!

Kiertoajelu Lontoon silmässä oli meistä neljästä pääsylipun hinnan arvoinen. Jonot olivat asialliset syyskuussa, kesäkuukausien ruuhkista en uskalla sanoa mitään. Silloin etukäteislipun ostaminen voi olla hyväkin idea.

london-eye9

Ravintola Shelter, Helsinki

Eräänä perjantaina kolme leidiä törmäsi toisiinsa sovitusti Kanavarannassa, jonne on avattu syksyn alussa päheä Shelter-ravintola. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tuulessa tuntui jo syksy. Kipitimme nopeasti koleaa tuulta pakoon lämpimään Shelteriin, jonka sisustus vakuutti ainakin minut heti ensi silmäyksellä.

shelter_helsinki10

Tyylikäs ravintola kätkee sisäänsä 70 asiakaspaikkaa. Mestan ehdoton katseenvangitsija on suuri valokyltti ravintolan takaseinällä. Siinä lukee isolla SHELTER ja se valaisee valehtelematta koko ravintolan. Tämä valokyltti on myös varmasti Shelterin kuvatuin kohde, Instagramista siitä löytyi ainakin hurjasti kuvia (ja tokihan munkin oli laitettava kyltistä sinne yksi kuva).

shelter_helsinki9

Shelterin häärääjinä ovat Mia Stjerna, Antti Asujamaa, Teemu Laurell sekä Lennu Sukapää. Ilmeisen nimekkäitä tyyppejä kaikki, mulle entuudestaan tuttu nimi oli tosin vain Teemu Laurell.

Shelter tarjoaa asiakkailleen kolmen tai viiden menun kokonaisuutta, jossa käytetään parhaita sesongin raaka-aineita. Ystäväni tilasivat meidän vierailun aikana kolmen ruokalajin menut samalla kun minä tilasin annokset suoraan a la carte -listalta, sillä vatsassa kasvava pieni ihme ei tykkää ihan kaikista ruokaylläreistä, ja menujen sisältöä ei saanut kuulla etukäteen.

Ennen sapuskoja kilistelimme kuitenkin Shelterin omalla limonadilla mm. pienelle ihmeelle. Olin nimittäin saanut kerrottua ystävilleni alkupaloja ihmetellessämme meidän suuresta uutisesta. Tällä kertaa vauvasta kerrottin siten, että aloin luetella ystävilleni mitä kaikkia alkupaloja en voi syödä. Jossain vaiheessa toisen kaverin naama näytti siltä, että homma oltiin tajuttu. Sitten taas onniteltiin ja kaikki oli yhtä suurta hymyä. Ja sen jälkeen alettiin syödä!

shelter_helsinki7

Ystävien alkupalalautanen piti sisällään kalaa, omani taasen etanoita, munakokkelia sekä kanttarelleja. Voi tsiisus miten hyvää se oli! Kuka olisi ikinä voinut uskoa, että munakokkeli sekä etanat sopivat yhteen? Olin heti alkupalan jälkeen aivan myyty Shelterille, ja odotin jo malttamattomana pääruokaa. Kotonakin kerroin herra Longfieldille, että saatoin syödä Shelterissä ehkä parhaan alkupalan ikinä. Herra kysyi, että mitä se oli. Vastasin, että munakokkelia ja etanoita. Herran naama vääntyi hassulle ilmeelle ja hän tiedusteli, että maistuiko se muka oikeasti hyvältä. No maistui, aivan tautisen hyvältä.

shelter_helsinki5shelter_helsinki6

Ja niin maistuivat muuten pääruoatkin. Jessus!

Siika, kukkakaali, paahdettu voi sekä hassu pasta sulivat suussa järisyttävän nopeasti. Olisin halunnut nuolla lautasen putipuhtaaksi ja harmittelimme kaikki, ettei alkupaloja ennen pöytään tuotuja leipiä ollut enää yhtään jäljellä. Niillä olisi voinut kaapia lautasen pohjalta viimeisetkin rippeet herkullisesta annoksesta.

Ystävieni yllärimenut pitivät sisällään vasikanposkea, jotain pyrettä, yllätyspikkuporkkanoita, paria eri kastiketta, joista toisena oli lihan keitinliemi. Myös he kehuivat annoksiaan kilpaa.

shelter_helsinki3shelter_helsinki4

Vaikka olen päässyt raskaudesta tähän asti todella helpolla, eikä oikeastaan mitään outoja hormonioikkuja ole ilmaantunut, on yksi asia josta saanen syyttää ihan puhtaasti pientä ihmettä. Mun ei nimittäin tee mieli enää makeaa. Jokusen keksin, karkin tai jätsiannoksen kyllä syön, mutta mitään kakkuja, leivoksia tai muuta ylimakeaa ei tee yksinkertaisesti ollenkaan mieli. Niinpä tilasin Shelterissäkin jälkiruoan sijaan kupin vihreää teetä.

Ystävieni menuihin jälkiruoka kuului. Jos en ihan väärin muista, niin jälkiruoka piti sisällään puolukkajäätelöä, paahdettua valkosuklaata sekä vispipuuroa. Vispipuurosta he molemmat totesivat, etteivät saa siitä kotioloissa läheskään yhtä samettista ja pehmeää. Muutenkin jälkiruoka sai tuttuun tapaan vain kehuja osakseen.

shelter_helsinki2

Shelter oli mahtava. Palvelu pelasi ja olihan se aika hauskaa kun komeat kokkimiehet tulivat köökin puolelta meille hihittäville leideille kertomaan mitä annokset pitivät sisällään. Arvostan!

Menkää ihmeessä testaamaan! Me ollaan menossa uudestaan marraskuussa, pöytävaraus kannattaa ainakin viikonlopuille tehdä, itse sain varattua pöydän lauantai-illalle kuukauden päähän.

Shelter, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki

shelter_helsinki1 shelter_helsinki8

Raskauden ensimmäinen kolmannes on selätetty

Raskauden ehkä jännittävin ja pelottavin vaihe on viimein selätetty. Tällä hetkellä huidellaan turvallisilla (tai no, ainakin hiukan turvallisimmilla) vesillä kuin viikoilla 1-13.

Raskausviikoista on ennen postauksen varsinaista sisältöä pakko kertoa sellainen vähän hauskempi juttu. Mähän olen siis melkein näihin päiviin asti kuvitellut, että RV28 tarkoittaa jotain aivan muuta kuin raskausviikko 28. Kehtaankohan edes kertoa.. No, siis olen ihmetellyt aina, että miksi hitossa jengi käyttää #RV28 tai allekirjoittaa jonkin keskustelupalstan kommentin ”RV28”. Mä kun olin luullut, että se tarkoittaa ROUVA 28 vuotta. Mietin, että ehkä ihmisillä on tapana kertoa minkä ikäisenä vauvaa odottavat. Heh. Ja paras oli nää RV28+5 -merkinnät. Niiden kuvittelin tarkoittavan sitä, että ROUVA 28 vuotta odottaa nyt uutta vauvaa, ja kotona on jo viisi muuta. Että näin. Mutta olisihan se nyt aika loogista, eikö?

Olen koonnut tähän postaukseen omia fiiliksiä raskauden ensimmäiseltä kolmannekselta. Päiväkirjaa alettiin pitää heti kun raskaustesti oli tehty, siitähän kerroinkin teille jo omassa postauksessa viime viikolla. Halusin kirjata ylös, miltä tämä jännittävä ja ajoittain hurjan pelottava vaihe elämässä minusta tuntuu. Asiat tuppaavat unohtumaan melko pian, ja tämä jos joku on asia, jota en halua unohtaa. Haluan muistaa miltä elämämme isoin, tärkein ja eittämättä upein päätös on matkan varrella tuntunut.

Oletteko valmiita käymään läpi raskauden ensimmäisen kolmanneksen kanssani?

pregnancy announcement

Positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen alkoi aika pian väsymys, mutta ei niin pahasti kuin olin odottanut. Lisäksi ensimmäiset väsymyskerrat saattoivat johtua venyneestä lauantai-illasta tai ihan vain siitä, että ajattelin, että nyt pitää olla väsynyt, kun olen kerran raskaana.

Eräänä päivänä raskausviikolla 5 simahdin töiden ja 27 kilometrin pyörälenkin päätteeksi sängylle niin totaalisesti, että yrittäessäni avata silmiä parin tunnin päikkärien jälkeen, tuntuivat silmäluomeni siltä, että ne olisivat painaneet valehtelematta tonnin. Silmiä ei vain saanut auki. Väsymys tuntui raskauden ensimmäisillä viikoilla erilaiselta kuin normaali väsymys. Se oli todella vahvaa väsymystä, sellaista joka valtasi koko kropan. Onneksi olin kuitenkin pääsääntöisesti pirteä, jaksoin liikkua, urheilla ja touhuta kotona suhteellisen normaaliin tapaan.

Aika pian alkoi myös huimaus. Useamman kerran tuolilta tai maasta noustessa päässä pyörähti jokunen tähti ja tukea piti ottaa lähettyvillä olevista pöydistä sekä seinistä.

Raskausviikolla 5 tuli myös ensimmäinen (ja oikeastaan myös ainoa) ruokaällötys. Olin syömässä tonnikalaa ennen kuin lähdin pyörällä töistä kotiin, mutta en vain pystynyt syömään tonnikalapurkista kuin neljäsosan. Haju ei tehnyt niinkään pahaa, tonnikala vain jostain syystä etoi. Etominen tuntui ihan uudelta, sellaiselta jota en ollut ennen kokenut. Tonnikalapurkki lensi roskiin ja söin sen sijaan kaksi juustonmakuista riisikakkua, nam!

Raskausviikolla 5 osallistuin ystäväni synttäribileisiin. Ne olivatkin hauskat. Suunnittelimme kuumeisesti herran kanssa miten bileissä olisin. Olin tehnyt vain muutama päivä sitten positiivisen raskaustestin, ja homma oli vielä niin kovin alussa, ettei asiasta vain voinut huutaa koko maailmalle. Lisäksi juhlakalu en ollut minä, vaan synttäreitä viettävä ystäväni. Lopulta ratkaisimme homman niin, että haimme mulle pieniä alkoholittomia skumppapulloja Alkosta. Jemmasin pullot kassiini, josta sitten aina sopivin väliajoin kaadoin juomaa lasiini niin, ettei se herättänyt suurempaa huomiota. Onnittelumaljat otimme vastaan, mutta vaihdoimme herran kanssa laseja sitä mukaa, kun herra oli lipittänyt omat onnittelujuomat sisuksiinsa.

skumppa

Raskausviikko 6 alkoi itkulla Subwayssä. Onhan se aika surullista, kun joutuu jättämään subin välistä juuston pois, kun ei jaksa alkaa tiedustella, onko juusto pastöroitua vai ei. Itku tuli siinä vaiheessa, kun herra sanoi myyjälle, että hänen subinsa väliin tulisi tulista juustoa (jota minäkin olisin halunnut).

Raskausviikolla 6 aloin myös odotella pahoinvointia ja aamuisia oksennustiloja. Eräänä aamuna piti ihan googletella, että koska pahoinvoinnin tulisi alkaa. Muutenkin alkuviikot olivat jotenkin hieman stressaavia. Sen suuremmin minulla ei mitään oireita ollut, ja sen seurauksena aloin jännittää sitä, onko kaikki masussa ok, vai onko siellä tuulimuna. Painelin rintoja pitkin päivää vain todetakseni, että ne olivat varmasti vielä (toooosi) arat. Tässä vaiheessa päädyimme myös varaamaan ajan varhaisultraan. Halusimme varmistaa asian, jotta päässä vellova epävarmuus saataisiin loppumaan.

Varhaisultran ja ensimmäisen neuvolakerran varaaminen oli jännää. Oli ihan hassua sanoa ääneen, että olen raskaana. Kun ei sitä ollut itsekään sisäistänyt vielä yhtään. Puhelimen toisesta päästä onniteltiin iloisesti, enkä osannut yhtään vastata onnitteluihin – totesin vain, että toivotaan nyt, että kaikki menee hyvin lääkäriin ja neuvolaan asti. Mahassa myllersi näiden kahden puhelun jälkeen monta tuntia, ja jotenkin koko homma konkretisoitui ainakin muutaman askeleen verran.

akileija

Raskausviikolla 6 kävimme ystävien luona kylässä. Kävi sitten niin, että tarjolla oli suolaisina paloina lohileipiä! Katsoin herraa silmiin ja molempien silmät näyttivät siltä, että mitä hittoa me nyt tehdään. Onneksi pöytään nostettiin myös makeita herkkuja, joten pelkkien lohileipien ääressä ei tarvinnut olla. Valkoviinipullo avattiin myös, mutta sen kanssa ei ollut ongelmia, sillä juon usein alkoholittomia juomia, vaikka tarjolla viiniä olisikin. Mutta ne lohileivät – kylmäsavulohesta tai graavilohesta tehdyt. Päässä pyöri listeriariski ja kaikki paniikki raa’asta kalasta. Sitten otin järjen käteen. Ei saamari tämä homma voi yhteen pieneen lohileipään kaatua. Söin yhden taivaallisen hyvän lohimousseleivän, ja sen jälkeen vaihdoin makeaan.

Raskausviikolla 7 tunsin kunnolla olevani raskaana. Pahoinvointi sekä väsymys puskivat päälle. Nukuin lähes päivittäin kolmen tunnin päiväunet, ja tunsin olevani töissä kuin muumio. Väsymys teki tiukkaa kaltaiselleni touhuttajalle, joka on tottunut saamaan asioita aikaan, ja paljon. Pahoinvointi oli myös ihan uusi (ärsyttävä) juttu. Nälkä tuli kuin puskista kovempana kuin koskaan ja olo oli hyvä. Lounaalle piti melkein juosta. Mutta kun sain ruoan eteeni ja söin pari ensimmäistä haarukallista, alkoi etominen, jota jatkui monta tuntia syömisen jälkeen. Tämä sama toistui tietenkin kaikkien päivän aterioiden kanssa.

Samalla viikolla oli myös anoppini yllärisynttärit. Siinä olikin vähän miettimistä että miten selviän juhlista, joissa tarjolla oli juustopöytä ja ohjelmanumerona mm. viinitasting. Juhlat menivät kuitenkin hyvin. Viinitastingin ajan kasasin juustopöytää, joten sain hyvän syyn olla osallistumatta tastingiin. Lisäksi yksin keittiössä häärätessäni saatoin helposti kaataa alkoholitonta viiniä salapaikastani viinilasiin, ja mennä sen jälkeen muina miehinä viinilasi kädessä kuuntelemaan viinitastingiä terassillemme.

viinitasting_hardys5_c_perhejuhlat_

Se juustopöytä oli sitten toinen juttu. Olimme ostaneet neljää juustoa, joista kolme oli pastöroitua. Mutta eihän mulle tullut mieleen, että brie-juusto on pehmeä juusto, vaikka pastöroidusta maidosta onkin valmistettu. Vetelin brietä sekä manchegoa ihan antaumuksella illan ajan jättäen vain SINIhomejuuston sekä parmesaanin väliin. Hyvä minä. Onneksi en ole näissä asioissa hysteerinen, ja kun tajusin asian muutama viikko juhlien jälkeen, kohautin vain olkapäitäni.

juustolautanen6

Raskausviikolla 8 alkoi kesäloma, vihdoinkin! En tiedä vaikuttiko loma, pitkät yöunet sekä stressitön olotila siihen, että väsymys sekä pahoinvointi vähenivät. Oli kuitenkin ihana saada kroppaan taas energiaa. Loma osui oikeasti tänä vuonna hurjan hyvään koloon, sillä sain vain olla kotona, tehdä juttuja sen verran kuin jaksoin, ja nukkua just niin paljon kuin huvitti. Olympialaisia katseltiin paljon, ja huomasin itkeväni aika usein, kun mestaruus selvisi ja onnelliset mitalistit tuulettivat riemuissaan. Laitan sen hormonien piikkiin.

Raskausviikolla 9 lomailtiin kaikessa rauhassa. Nukuin ja lepäsin paljon, kävin jumpissa, teimme lomajuttuja ilman suunnitelmia taikka kiirettä. Väsymyksen sekä ajoittaisen huonon olon lisäksi voin hyvin, niin hyvin, että mieltä alkoi taas painaa ajatus siitä oliko kaikki sittenkään hyvin.. Googletin kuin hullu tuulimunista ja keskenmenoista. Ajattelin, että miksi meidän kohdalla kaikki mukamas menisi hyvin. Varmaan aika perusmietintöjä jokaisella raskauden alkuvaiheessa. Onneksi raskausviikolla 9 oli varhaisultra. Ennen aamuista ultraa nukuin edellisenä yönä ehkä 4 tuntia, vaikka mua ei mukamas jännittänyt..

Ultraan menin omalle tutulle gynekologille Diacoriin. Nopeasti siinä juteltiin ja sitten vain pöydälle makaamaan. Hetken lääkäri tutki ruutua ja sitten hän sanoi ”täällä näkyy yksi alkio, jonka sydän sykkii hienosti”. Sitten ruutu käännettiin niin, että mekin saimme ihastella 1,6 senttistä ihmettä, jonka rinnassa sykki vimmatusti pienen pieni sydän. Lääkäri esitteli pienen otuksen kädet, jalat, sydämen, pään sekä vartalon. Me emme ihan niin tarkasti osanneet kuvaa tulkita, mutta pääasia oli, että kaikki oli juuri niin kuin pitää ja raskausviikot täsmäsivät omiin laskelmiini.

Saimme kolme kuvaa muistoksi, isot onnittelut ja sepustuksia tulevaan. Tästä oli hyvä jatkaa neuvolaan ja toivoa, että kaikki menee hyvin ensimmäisen kolmanneksen loppuun asti.

varhaisultra

Seuraavana yönä näinkin sitten aivan järkyttäviä painajaisia. Heräsin tuskanhiessä omaan huutooni ja olin sängyssä melkein poikittain. Taisi pienen ihmeen näkeminen saada pään hieman sekaisin, vaikka tunnekuohuilta ultran aikana vältyttiinkin.

En tiedä oliko syynä psykologiset jutut, mutta varhaisultran jälkeen olo huononi huomattavasti. Etominen lisääntyi, väsymys kasvoi, olo oli todella turvonnut ja vatsa oli jumissa.. Ehkä asian konkretisoituminen sai aikaan sen, että raskausoireet puskivat vimmatusti päälle. Nyt oli varmaa, että sisälläni kasvoi toinen ihminen, ja se varmasti sai alitajunnassa myrskyn aikaan.

Raskausviikolla 10 väsymys jatkui. Onneksi kesälomakin jatkui. Nukuin, nukuin ja nukuin. Herra Longfield ahersi kotona, teki ruokaa, vei Horatiota, siivosi jne. samalla kun minä vain nukuin. Raahauduimme kuitenkin kuumailmapalloajelulle, jonne olimme yrittäneet varata aikaa koko kesäloman ajan. Sieltäkin tietenkin myöhästyttiin aluks hieman, koska en vain päässyt sängystä ajoissa ylös..

Kuumailmapalloajelu oli toki huikea kokemus, mutta multa se ei mennyt ihan putkeen. Ensimmäisen vartin liitelin kopassa haltioituneena. Sitten tuli vähän kuuma ja vähän huono olo. Sitten tuli vähän enemmän kuuma ja vähän enemmän huono olo. Reilun puolen tunnin jälkeen noususta vääntelin itseäni kopassa ahdistuneesti – mahaan sattui, hikoilin, oksetti, pää oli kipeä. Homma eteni siihen pisteeseen, että herra Longfieldin oli pakko pyytää kuskilta muovipussia (jota hänellä ei ollut), jotta olisin voinut oksentaa. Koska pussia ei ollut, sanoi kuski, että anna mennä laidan yli. Ei hitto, ajattelin! Kyydissä oli meidän lisäksi 14 muuta matkustajaa hyvin tiiviissä muodostelmassa, ja minä alan vääntää laattaa laidan yli samalla kun meinaan pyörtyä.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun sitten yököttelin ja sain jonkun desin oksennuspallon suustani ulos, päästin siinä hässäkässä myös komean paukun. Kuski huusi siihen kannustavasti, että ei mitään hätää, anna mennä vaan.

kuumailmapallo2

Ei sitä noloutta siinä tilanteessa kyllä oikeasti edes tajunnut, olo oli niin kamala. Paniikissa aloin huutaa, että ei tässä mitään hätää, olen raskaana! Pahoinvointi on ihan normaalia. MIKSI huusin mitään? No ajattelin, että koko retki lopetetaan mun takia kesken jos kuski luulee, että sain jonkun sairauskohtauksen.. Ja se olisi muuten ollut noloa!

Kävin siinä sitten vielä ihan murto-osa sekunnin päässä pyörtymisestä, jonka onneksi vältin. Maisemat, ja sen värit sekoittuivat jo täysin silmissä ja muiden puhe alkoi kuulostaa oudolta mongerrukselta, mutta jostain kaivoin sen verran voimia, että sain lätkittyä itseäni naamaan ja sain virkeyden takaisin. Sen jälkeen iski sitten sellainen hiki, ettei ole totta. Niskasta ja selästä valui hikeä norona, samoin kävi rinnoille ja vatsalle, ja pian tuntui jopa siltä, että olin kussut housuun. Se olisikin vielä koko hommasta puuttunut..

Jossain välissä kuumailmapallo sitten laskeutui. Nolouden määrä alkoi vasta tässä vaiheessa selkeytyä – kuumailmapallon kuski sanoi, etten saa tehdä enää mitään, ja muut hoitavat ilman minua pallon kasaamisen takaisin kuljetusvaunuun. Lisäksi naiset alkoivat jutella mulle ja kertoa omista RASKAUSKOKEMUKSISTAAN. EIIIIIII!!

Tämän lisäksi tiedossa oli vielä kuumailmapallokaste sekä reippaan puolen tunnin yhteinen piknik, ennen kuin 45 minuutin kotimatka alkoi pienessä minibussissa. Jestas. Olisin halunnut vain kadota paikalta heti laskeutumisen jälkeen.. Mutta eiköhän jäänyt se kuumailmapallomatka muidenkin kuin minun mieleeni ikuisesti! Heh.

En kyllä oikeasti tiedä, oliko oudolla kohtauksellani mitään tekemistä raskauden kanssa, mutta muutakaan syytä en keksi. Mua ei pelota korkeat paikat, eikä siellä kyydissä jännittänyt muutenkaan yhtään. Ahdasta kyllä oli ja pirun kuuma, mutta tiedä sitten olivatko ne oikea syy kohtaukselleni. Oli miten oli, niin nyt meni näin.

kuumailmapallo1

Raskausviikolla 11 osallistuin vapaaehtoisesti verikokeisiin, joista selviteltiin onko vauvalla kaikki hyvin. Kävin myös uimassa, poljin fillarilla töihin ja isoveljelleni syntyi pieni poika. ♥ Sinä sunnuntaina olisi tehnyt mieli laittaa viestiä veljelle, että perässä tullaan! Mutta vielä ei ihan ollut sen aika, ultraan oli vielä reilut kaksi viikkoa ja olimme päättäneet pitää suut supussa siihen asti (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta).

Päivittäiset päikkärit jatkuivat edelleen. Odotin joka päivä, ettei päikkäreitä olisi tarvinnut enää ottaa. Mutta jokaisena päivänä töistä tullessa sänkyyn oli aivan pakko päästä. Oikeastaan kaikki muut oireet olivat tipotiessään, vain väsymys ei hellittänyt sitten millään. Mietin kyllä usein sitä, kuinka onnekas olen, pelkkä väsymys raskauden ensimmäisellä kolmanneksella ei ole kovin kummoinen vaiva. Varsinkin kun nukkuminen on niin valtavan mukavaa, paljon mukavampaa kuin oksentelu taikka jatkuva paha olo sekä mielialavaihtelut.

Raskausviikolla 12 suuntasimme Lahteen ystävien häihin. Jaksoin bailata limun voimalla 22.30 asti. Sen jälkeen tuli noutaja. Onneksi olimme ottaneet Lahdesta hotellin, sain nukuttua valtavan pitkät yöunet ja siihen päälle vielä lähes koko tulomatkan kotiin asti.

Wanha Bäckby häät

Raskausviikolla 13 osallistuimme herra Longfieldin siskon lapsen nimijuhlaan sekä kävimme moikkaamassa kahden viikon ikäistä veljenpoikaani. Meidän teki molemmissa paikoissa mieli huutaa ääneen, että teidän vauva saa serkun keväällä! Vatsassa kasvava salaisuus ei näkynyt vielä ulospäin mitenkään, joten mölyt pidettiin kirjaimellisesti tiukasti mahassa. Ja hyvä niin, näissäkään tilaisuuksissa ei ollut meidän aika olla jalustalla.

Samaisella viikolla kävin ensimmäisessä sokerirasitustestissä sukurasitteen vuoksi. Olin vähän jännittänyt testiä ja sitä miltä sokerilitku maistuu. Hyvältä se maistui, ja parituntinen meni laboratoriossa yllättävän nopeasti Better Call Saulia herran kanssa katsellessa. Samana iltana herra lähti työmatkoille.

Seuraavana aamuna ohjelmassa olikin sitten odotettu ensimmäinen virallinen ultraäänitutkimus. Herra ei päässyt ultraan mukaan, joten tallustin rohkeasti paikalle yksin. Käytävillä istui useampi pariskunta, mutta hekään eivät saaneet oloani epämukavaksi. Olin ultrassa yksin ja sillä selvä, turha siitä oli tehdä mitään ongelmaa.

Kätilö oli todella mukava. Alkujutustelun jälkeen oli aika käydä asiaan. Housut alas ja paita ylös. Ultraa alettiin ensin tehdä vatsan päältä mutta ei siitä mitään tullut. Kohtuni oli kätilön mukaan kallellaan taaksepäin, joten sisähommiksi se meni. Ensimmäiset viisi minuuttia kätilö jutteli niitä näitä ja tutki kuvaa tarkasti. Itse sain seurata kuvaa omalta telkkariruudulta, joka roikkui seinällä edessäni. Pieni ihme möllötti kuvassa mahallaan sikiöasennossa ja oli aivan paikallaan. Kuuntelin tarkasti mitä kätilö puhui ja en kuullut sanoja ”kaikki on ok” yms., joten toki siinä alkoi mielikuvitus laukata. Näin ruudulla täysin liikkumattoman sikiön ja odotin vain kuumeisesti, että kätilö olisi sanonut jotain siitä, että kaikki on hyvin. Viiden minuutin kohdalla olin jo ihan varma, että pieni ihme on kuollut kohtuun ja avasin suuni. Kun kysyin onko kuvassa makaava otus hengissä, kätilö alkoi pyydellä kovasti anteeksi ja sanoi, että kaikki on hienosti! Sen jälkeen katseltiin sykkivää sydäntä yhdessä pitkä tovi.

Kätilö yritti saada pienen ihmeen heräämään, mutta ei sitä huvittanut herätä, noin 20 minuutin kohdalla tyyppi alkoi vähän vispata käsiä ja jalkoja, käänsi kylkeä ja jatkoi unia. Kätilö sanoi, että eiköhän tämä ollut tässä, kaveri ei halua että häntä häiritään enempää.

ultra-rv-13

Ultrasta lähdin hymyillen pois. Kaikki oli hyvin. Laukussa poltteli uusia kuvia meidän pienestä ihmeestämme. Istahdin autoon ja soitin herralle jonnekin päin maailmaa. Juttelimme pitkään. Se oli ihana puhelu.

Ultran jälkeen asiasta saattoi vihdoin alkaa puhua! Ensimmäisenä syöksyin kahden esimieheni luokse. Heidän aito ilonsa ja kostuneet silmät kertoivat minulle enemmän kuin tuhat sanaa. Töiden takia minun olisi turha stressata nyt taikka tulevaisuudessa. Tärkeintä on, että minä voin hyvin valtavan kiireisestä loppuvuodesta huolimatta. Pyysin, etteivät esimiehet puhuisi asiasta vielä eteenpäin. Halusin saada uutisen kerrottua ensin perheelle sekä lähimmille ihmisille, ennen kuin alkaisin puhua siitä työpaikan käytävillä. Salassapitosopimus sinetöitiin, ja minä lähdin katsomaan tarkemmin ultrassa otettuja kuvia. Työn teosta ei tuona päivänä tullut juuri mitään.

Kukka

Näin kului raskauden ensimmäinen kolmannes omalla kohdallani. Kun luin postauksen nyt lokakuussa uudestaan, olin jo unohtanut kaiken muun paitsi armottoman väsymyksen. Pääsin totisesti helpolla ensimmäisestä kolmanneksesta. Tämän ensimmäisen jakson aikana en oikeastaan edes tajunnut koko raskautta. Maha ei juuri kasvanut, en tuntenut vatsassa mitään tuntemuksia ja olo oli väsymyksestä huolimatta yllättävän normaali. Tämä harmitti ajoittain, olisi ollut mukavaa tuntea olevansa raskaana, vaikka varmasti sitä tulen vielä seuraavien kuukausien aikana ihan riittävästi kokemaan.

Kurkataan raskauden toisen kolmanneksen kuulumisiin sitten kun siitä taipaleesta on päästy kunnialla ohi!

Terveisin RV 17+0 (ikä ei ihan täsmää, lasten lukumäärä kylläkin, heh!)

Brunssi: Uusittu Primula (HKI)

Primulan brunssi oli meille vuonna 2010 pettymys. Erityisesti muistan, että leipä oli brunssilla ihan kökköä. Koska Primulassa oltiin, olin odottanut taivaallisen tuoretta ja maukasta leipää, mutta brunssilla meitä odotti kuivahkot ja parhaat päivänsä nähneet leivänkannikat. Primulan brunssille ei pettymyksen jälkeen tullut mentyä uudestaan vuosiin – tarkasti ottaen tasan kuuteen vuoteen.

Kuuden vuoden tauon jälkeen olikin sitten ihan ok käydä vetämässä masuunsa Primulan uusittu brunssi kahtena sunnuntaina peräkkäin!

Itse asiassa brunssi on tainnut uudistua omistajamuutoksen seurauksena jo noin vuosi sitten. Viisikulman paraatipaikalla oleva ravintola ei onneksi ole menettänyt charmiaan. Sisustus on edelleen ihanan rosoinen, seiniä koristaa punaiset tiilet ja ikkunalaudoilla suurien lyhtyjen sisällä palaa kynttilät. Tunnelma on mukavan lämmin ja kodikas.

primula-brunssi3

Mutta mennään sitten itse asiaan, eli siihen ruokaan.

Brunssi koostuu suolaisesta sekä makeasta noutopöydästä, sekä erikseen tilattavasta lämpimästä pääruoasta. Noutopöytien (erityisesti suolaisen) valikoima on laadultaan perussettiä. Tarjolla on muutamia salaatteja, katkarapuja, savulohta, perunasalaattia yms. Ei mitään kovin kummoista tai makuhermoja hivelevää. Tähän voisi omasta mielestäni panostaa hieman enemmän.

primula-brunssi6

Kahtena peräkkäisenä sunnuntaina näin melkein jokaisen erikseen tilattavan pääruoka-annoksen. Itse söin niistä kahta, brunssiseuralaiset söivät molemmat eri vaihtoehdon ja sen lisäksi tiirailin vieraisiin pöytiin ahkerasti.

Viime sunnuntaina pääruokatilauksen kanssa kävi aika hauskasti. Olin viimeisen kahden viikon aikana sopinut useammat treffit ystävien kanssa, jotta sain kerrottua suuren uutisen heille kasvotusten ennen kuin asia pärähti blogiin ja sitä kautta kaikkien tietoisuuteen. Sunnuntaina brunssilla oli mukana pitkäaikainen ystävä yläasteelta asti, ja hänelle halusin kertoa uutisen ehdottomasti kasvotusten.

Kaikkihan sen tietää, että tässä tilassa ei voi suuhunsa aivan kaikkea tunkea. Yksi ruoka, jonka kanssa pitää olla tarkkana, ovat juustot. Halusin ottaa sunnuntaina brunssilla Punavuori-nimisen annoksen, joka piti sisällään Comte-juustoa (joka ei tasan tarkkaan ole pastöroitua). Tilasin annoksen tarjoilijalta ihan normaaliin tapaan ”yksi Punavuori, ilman Comte-juustoa”. Ystäväni ei huomannut mitään. Mutta sitten tarjoilija tulikin parin minuutin päästä takaisin ja kysyi, että ”hei, haluisitko sä sen annoksen oikeasti kokonaan ilman juustoa, vai korvataanko Comte-juusto jollain toisella juustolla”? Siinä sitten mongersin, että kun sen juuston pitäisi olla pastöroitua. Tarjoilija kysyä kovahkoon ääneen ”mitä?!” ja kun toistin asian, alkoi ystäväni päässä raksuttaa. Se oli oikeastaan hauska tilanne, tarjoilija oli aivan ihmeissään, minä pidätin hymyä ja ystäväni näytti siltä, että on juuri laskenut yhteen yksi plus yksi, ja hänen suustaan alkoi tulvia ”mitäh”, ”ei oo totta”, ”siis oikeesti”, ”voi onnea” yms.

Ei mennyt tämä paljastus ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta ei sillä niin väliä. Tämä kerta jäi ainakin tosi hauskana sattumana mieleen!

primula-brunssi2

Pääruoat ovat ehdottomasti Primulan brunssin parhaimmistoa. Annokset ovat reiluja, ne ovat näyttäviä ja maistuvat hyviltä. Ensimmäisellä kerralla syömäni perinteinen Eggs Benedict oli uppomunineen ja rapeine pekoneineen oikein herkullista mussutettavaa (miinusta tulee vain omaan makuuni liian höttöisestä vaaleasta leivästä). Toisella kerralla söin tosiaan Punavuori-annoksen, joka piti sisällään ihanan rapeaa maalaisleipää, kinkkua, uppomunia sekä jotain pastöroitua juustoa.

primula-brunssi5

Brunssiseuralaiseni söivät Kungliga Segelklubbenin sekä Kylmä ja savuava olo -annokset. Kungliga Segelklubben oli kuulemma liian suolainen, siinä oli liikaa mätiä ja liian vähän vuolukermaa, joka olisi peittänyt suolaisten mätien makua. Kylmä ja savuava olo näytti ainakin omiin silmiin todella herkulliselta. Ja oli se ystäväni mielestä myös hurjan hyvän makuista. Kylmäsavulohta tulee varmasti seuraavan vajaan kuuden kuukauden aikana vielä tosi kova ikävä, ihan viimeistään jouluna saatan tirauttaa kyyneleitä kun en voikaan hotkia kylmäsavulohta sinappikastikkeen kera masuuni. Nyyh..

primula-brunssi1primula-brunssi4

Primulan brunssilla voi tilata erikseen lisähintaan (6 euroa) pirtelön. Brunssin hintaan (23 euroa) kuuluu kaikki muut juomat: vedet, mehut, teet sekä kahvit. En tiedä kuinka usein pirtelön maku vaihtuu (jos edes vaihtuu), mutta molempina kertoina kun minä brunssilla istuin, oli tarjolla mansikka-vaniljapirtelö. Molempina sunnuntaina pirtelön myös tilasin. Tämä ihan siitä syystä, että mystiset hormonit ovat saaneet aikaan sen, ettei mulle maistu (lainkaan) makea. Kakut, irtokarkit, keksit, suklaa sekä leivonnaiset eivät saa aikaan pahaa oloa, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti tee yhtään mieli. Kotona on monta pussia karkkia ja useampi suklaalevy, joihin en halua koskea pitkällä tikullakaan. Jäätelö on ainoa herkku, jota tekee ajoittain hieman mieli. Pirtelö toimi brunssilla jälkiruokanani, sillä yhtäkään kakkua ei makeasta noutopöydästä tehnyt mieli. Hormonit on niin outoja..

Ystäväni kehui jälkkäripöydän brownieta hurjasti. Itse mussutin samaan aikaan tuoreita hedelmiä sekä imin sitä pirtelöäni, hyvää oli!

primula-brunssi7

Kaiken kaikkiaan Primulan uusittu brunssi toimii paljon paremmin kuin edellinen versio. Ehkä en Viisikulmaan ryntää enää kolmantena sunnuntaina putkeen, mutta voisin hyvin istahtaa kodikkaaseen ravintolaan vielä uudemmankin kerran kivalla porukalla.

Rohkeasti siis vain testaamaan Primulan uusittua brunssia!

primula-brunssi8

Kaksi viivaa

Joista toinen oli haalea.

Elellään heinäkuun loppua. Olen käynyt apteekissa edellisenä päivänä ja hieman sekavasta kierrostani huolimatta menkkojen olisi pitänyt alkaa viimeistään tänä aamuna. Herään kahdelta yöllä, vessaan pitää päästä. Nappaan pahvisen paketin keittiön tasolta ja menen sen kanssa vessaan. Heinäkuinen raskaustesti ei ole ensimmäinen tekemäni, joten en viitsi herättää herra Longfieldiä. Näitä on tehty yksin herran työmatkojenkin aikana viime syksystä asti.

Luen ohjeet kertaalleen tarkasti läpi, vaikka olen lukenut ne melkein joka kuukausi reilun kuuden kuukauden aikana. Silmät eivät ole kunnolla auki, väsyttää ja vessahätä on kova.

Sain testin kuitenkin tehtyä. Suljen korkin ja hoidan vessahommat loppuun pimeässä vessassa, jonne oli kyllä tosi fiksua hommata himmentimet, sillä silmät eivät revähdä silmäpusseista ulos kun yöllä käy vessassa. Voi tavallaan jatkaa unia koko vessareissun ajan.

Katson testin tulosta käsien pesun jälkeen. Siinä näkyy vain yksi vahva viiva. Selvä – ajattelin sen enempää asiaa murehtimatta.

Jostain syystä nappaan testin kuitenkin mukaani sänkyyn, tyynyn viereen. Selaan hieman nettiä sillä uni ei tule ihan heti takaisin. Muutaman minuutin päästä nostan testiä, ja valaisen sitä puhelimen näytöllä. Nyt silmät meinaavat tosissaan revähtää silmäpusseista ulos. Siis näinkö tosiaan yksinäisen vahvan viivan vieressä toisen, hyvin vaalean viivan, vai harittaako silmäni!?

Kääntelen testiä pimeässä huoneessa ja sohin sitä kännykällä. Ei hemmetti, on siinä toinen viiva, joskin hyvin vaalea. Alan hymyillä. Olen sanaton, käännyn nukkuvan herran viereen miettien tohdinko herättää häntä vain yhden vaalean viivan takia. Ennen kuin teen mitään, herra jostain syystä herää yhtäkkiä, avaa silmänsä, ja kysyy yllättävän virkeänä MITÄ? En saa pariin sekuntiin mitään sanottua, hymyilen vain pilkkopimeässä huoneessa, jota valaisee pinkin kännykän haalea valo.

Sitten kerron mistä on kyse. Ihmettelemme haaleaa viivaa, ja päätämme tehdä toisen testin heti seuraavana aamuna, tai ehkä kuitenkin vasta sitä seuraavana. Emme osaa päättää.

Nukahdamme uudestaan, ja aamulla katsomme jälleen testiä. Viiva on yön aikana tummentunut, tai sitten emme vain nähneet sitä unihiekkaisten silmien läpi keskellä yötä. Tai ehkä neljä tuntia on saanut viivan tummenemaan.

Aamutoimet sujuvat normaaliin tapaan. Toki siinä sivussa mietimme, että tuleekohan Horatiosta nyt isoveli ja sitä, että olipas onni ettemme varanneet matkaa helmikuulle alkuviikosta. Samalla emme ole testin tuloksesta yhtään varmoja. Herra sanoo käyvänsä apteekissa illalla.

Aamupalaa syön yksin, samalla kun herra ulkoiluttaa Horatiota. Yritän kaksi kertaa alkaa itkeä, mutta en saa kyyneleen kyyneltä ulos. Ajattelen, että olenpas kylmä äiti.

Töihin lähden yksin autolla. Popitan täysillä Jason Derulon ja Jennifer Lopezin Try me -biisiä ja jossain Turun motarilla itku tulee. Kylläpäs oli oikein romanttinen biisi joka sai tunteet pintaan. Hah! Kyyneleet valuvat aurinkolasien alta, ja toivon niin kovasti, että toinen testi näyttäisi jo vahvemman viivan, sen haalean sijaan.

Arvaatteko miten sen toisen testin kanssa kävi..?

pregnancy announcement