Taaperon iloiset hetket Espanjassa

Olipahan onnistunut reissu!

taaperon kanssa matkustus

Jännitin niin kovin ennen matkaa lentoja, mutta ihan turhaahan se oli. Lennot sujuivat Madridiin sekä sieltä Vigoon varsin mallikkaasti. Virikkeitä kyllä piti olla ja touhua riitti, mutta taaperon korvat eivät kipeytyneet ja vasta tulomatkalla pieni ihme sai pienen väsykiukkukohtauksen ennen kuin nukahti syliini.

Onhan se hieman erilaista matkustaa vilkkaan taaperon kanssa, mutta siitäkin selviää kun varustautuu lennoille hyvin ja ainakin yrittää astella koneeseen astetta rennommalla fiiliksellä.

taaperon kanssa matkustus

Vaikka pieni ihme ei näistä ensimmäisten vuosien matkoistaan tule isona mitään muistamaan, uskon silti vahvasti, että kaikki kokemukset, uudet ärsykkeet aisteille sekä sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin auttavat pientä poikaa kasvamaan aikanaan vahvemmaksi, varmemmaksi sekä itsenäisemmäksi pojaksi, mieheksi, isäksi, vaariksi jne.

taaperon kanssa matkustus

Ilman että mietin reissua ja sen tapahtumia mitenkään erityisen tarkasti, päätin koota tähän postaukseen spontaanisti reissun sellaiset hetket, joissa koin pienen ihmeen aistivan sekä kokevan jotain uutta. Jotain sellaista mitä emme välttämättä pystyisi hänelle kotioloissa tarjoamaan. Ei nämä asiat yhtään sen kummempia ole kokea Suomessa tai Espanjassa tai missä vain, mutta nämä nyt olivat meidän taaperolle matkan aikana eteen tulleita uusia juttuja ja niiden aikana pystyin itse aistimaan, että lapsi on onnellinen kaiken uuden ja ihmeellisen edessä.

taaperon kanssa matkustus

Lentokentän omituiset kulkuvälineet

Lentokentän suurista ikkunoista pieni ihme pystyi tarkkailemaan vaikka minkämoisia kulkuvälineitä. Suurien lentokoneiden lisäksi ihastuneita kiljahduksia sekä ärähtelyjä aiheuttivat trukit, lentokenttäbussit, kiitorata-alueella hurjastelevat autot, matkalaukkuautot sekä omituiset kulkuvälineet, jotka kuljettivat mukanaan portaita, joilla pääsee lentokoneista ulos. Pojat on poikia, ei siitä mihinkään pääse.

Pallomeri

Madridin lentokentällä on tosi iso leikkialue lapsien käyttöön. Samaisella alueella on myös pimeä huone täynnä pinnasänkyjä sekä isot pesutilat lapsille. Viime elokuun reissulla oleilimme samassa tilassa mutta vain siellä pimeässä huoneessa, pääsin sinne imettämään pientä ihmettä kaikessa rauhassa. Nyt kun pienestä vauvasta on kasvanut taapero, pääsimme testaamaan myös leikkialueen. Leikkialueen suurin hitti oli isohko ja yllättävän syvä pallomeri, jonne uppouduimme lopulta koko perheen voimin.

Pulut sekä lokit

Madridissa, Vigossa, Pontevedrassa, Santiago de Compostelassa sekä Portugalin puolella Caminhan kaupungissa oli paljon puluja sekä lokkeja. Kaupunkien aukioilla parveili erityisen paljon puluja, ja jestas kun niitä oli mukava jahdata. Pieni ihme jaksoi juosta lintujen perässä tosi pitkiä aikoja. Ähinä vaan kuului kun taapero mennä metkotti pulujen perässä sormi tiukasti uusia tuttavuuksia osoitellen. Harmittavasti poika ei yhtään lintua ennättänyt kiinni saada.

Lokkeja katseltiin enemmän matkarattaiden kyydistä. Mummu heitteli muutamalle lokille leipääkin ja se vasta kummallista olikin. Me aikuiset matkittiin lokkien ääntä sekä siipien heilutusta pitkin koko reissua. Se jaksoi hymyilyttää sekä naurattaa poikaa koko matkan ajan.

taaperon kanssa matkustustaaperon kanssa matkustustaaperon kanssa matkustus

Aamupalan jälkeiset jaloitteluhetket

Viikonloppuja lukuunottamatta kävimme syömässä aamupalaa äitini sekä pojan kanssa. Herra Longfield lähti töihin sen verran aikaisin, ettemme olisi millään ehtineet työpäivisin hänen kanssaan aamupalalle. Meille tuli äitini kanssa heti ensimmäisestä päivästä alkaen tavaksi mennä nauttimaan viimeinen kahvikuppi hedelmäpalojen kera hotellin kattoterassille. Kattoterassi oli kompakti ja ennen kaikkea suljettu tila, joten taapero saattoi juoksennella siellä ihan vapaasti. Tepasteluhetket venyivät usein melkein tunnin mittaisiksi. Suunnittelimme päivän ohjelmaa, nautimme aamupäivän auringosta ja annoimme pienen ihmeen kuluttaa energiaa ennen kuin törkkäisimme hänet matkarattaisiin istumaan.

Kattoterassilla pieni ihme tepasteli varsin onnellisena. Terassilla oli lämmin, sieltä saattoi ihmetellä lokkeja, pöllökoristetta sekä palmuja ja muutamia koristekasveja. Niin ja kiipeillä löhönurkkauksen sohvilla. Jaloitteluhetken jälkeen pieni mies jaksoi istua kiltisti matkarattaissa vaikka kuinka kauan ennen seuraavaa tepasteluhetkeä.

Eläintarha

Vigon eläintarha oli ihastuttava! Kerron siitä tarkemmin omassa postauksessakin hieman myöhemmin. Eläintarhassa poika oli niin hyvillään useita kertoja. Isot kalat tiikeriaitauksen altaassa olivat t o d e l l a jännittäviä – niille ähistiin aivan villinä. Me aikuiset yritimme näyttää pojalle kahta komeaa tiikeriä, mutta ei – kalat olivat paljon mielenkiintoisempia.

Ihan kunnon räkätysnaurut saatiin aikaan lampaiden aitauksen luona. Syötimme lampaille ruohoa, kun paikalle saapui kaksi isoa pässiä, jotka puskivat komeilla sarvillaan pienemmät lampaat sivuun ruohoapajilta. Tämäkös se vasta pientä ihmettä nauratti! Aina kun jompikumpi pässeistä puski sarvillaan toisia lampaita tai kopautti päällään aitaa, poika räkätti innoissaan.

Laamat olivat pojasta myös varsin lystikkäitä, niiden hassuille naamoille jaksettiin kikattaa pitkään.

taaperon kanssa matkustus

Uimarantojen hiekka

Ollaan mietitty jo tovi kannattaako meidän hommata jo täksi kesäksi pihaan hiekkalaatikko. Reissun jälkeen päätös on selvä, hiekkalaatikko on saatava. Ei sitä voi näin aikuisena käsittää miten upeaa hiekka voi pienestä lapsesta olla. Sitä kaavittiin, heiteltiin, viskottiin, syötiin, laitettiin ämpäriin sekä lippalakkiin, kauhottiin kaksin käsin housut ja taskut täyteen. Ja kun oli pakko lopettaa ja jatkaa matkaa eteenpäin, tuli raivokiukut.

taaperon kanssa matkustustaaperon kanssa matkustus

Simpukat

Simpukoita pieni ihme ei ollut ennen nähnyt. Hän oli aivan ihmeissään kun Ciesin saarilla niitä rannalta löysimme. Voi sitä kulmien kohottelua kun poika tutki vaaleanpunaista simpukkaa täysin haltioituneena. Tuo simpukka (sekä pari muuta) oli pakko pakata matkamuistoksi kotiin.

Erilaiset kävelyalustat

Oli hauska seurata kuinka innoissaan poika oli kävellessään erilaisilla alustoilla. Pehmeässä rantahiekassa hän ei oikein ensin osannut edes askeleita ottaa kunnes tajusi jujun. Sitten oli pehmeä nurmikko sekä puinen terassi, josta pieni ihme oli hiekan jälkeen eniten innoissaan. Vigon satama-alue on lähes kokonaan puisen boardwalkin reunustama. Osa laudoista oli hieman irrallaan, lautojen välistä kasvoi pieniä kukkia ja jotkut nauloista törrötti vähän koholla. Onhan siinä lapselle jo aika paljon tutkittavaa. Varsin hassua oli katsella kun poika oikein tamppasi lautoja jalkojensa alle tuntien varmasti miten laudat vähän joustivat.

taaperon kanssa matkustustaaperon kanssa matkustus

Koirat

Horatio on pienelle ihmeelle niin tärkeä otus. Reissussa jokainen koira sai osakseen hymyn, sormella osoittamisen sekä söpön äännähdyksen. Se oli söpöä.

Keinut

Keinuissa ollaan kiikuttu Suomessakin, mutta silti kipusimme jokaisen leikkipuiston keinuun joka vain vastaan tuli. Mentiin myös yhdessä hämähäkkikeinuun kiikkumaan. Komeimmat maisemat olivat Bouzasissa, jossa keinuista sai ihailla täydellistä maisemaa merelle. Maisemista ei pieni ihme toki tajunnut mitään, mutta me aikuiset kyllä tajuttiin!

taaperon kanssa matkustus

Kiipeäminen

Tämä uusi taito opittiin reissulla. Pieni ihme oppi kiipeämään ihan itse portaalle. Alastuloa pitää treenata vielä joku tovi kotona, mutta kyllä oli ylpeä ja muikea poika kun pääsi ”suorin jaloin” kapuamaan esim. kiviportaiden päälle. Todella söpöä seurattavaa oli toisen ähellys ja reisitreeni! Ja totisesti se onnistumisen riemu oli meistä kaikista ihan käsin kosketeltavaa.

taaperon kanssa matkustus

Uiminen

Uiminenkaan ei ole meidän taaperolle uusi juttu. Olemme käyneet viime kesästä asti vauvauinnissa, ja pieni ihme nauttii uimisesta kovasti. Porealtaissa emme olleet ennen päässeet käymään, mutta nyt on sekin testattu! Porealtaat olivatkin tosi kiva juttu, pieni ihme pääsi jopa vähän kävelemään niissä ilman, että pidän hänestä koko ajan kiinni. Kyllä oli muikea poika allasalueella! Huomiotakin hän herätti varsin paljon ylisöpössä punaisessa Muumi-uikkarissaan. Jestas mikä söpöläinen!

taaperon kanssa matkustus

Meri

Meren aaltoja poika katseli tarkkaan. Hän osoitti merta tiukasti ja katsoi minuun käskien ”anna, anna, anna”. Hän olisi halunnut päästä mereen laiturilta. Mutta eihän se toki passannut, vaan piti odottaa retkipäivää Cies-saarille. Kun meri sitten oli ihan siinä varpaiden edessä, otti poika reippaasti askeleen kohti tuntematonta ja sitten kylmä Atlantin valtameri osui jalkoihin. Naama vääntyi ihan nurinkurin, mutta itkua ei tullut. Mutta se riitti, talviturkkia vaippahousu ei sentään heittänyt Cies-saaren kauniilla rannalla. Ciesin saarista on tulossa blogiin myös oma postaus jossain välissä.

taaperon kanssa matkustustaaperon kanssa matkustus

Autot, bussit, rekat, moottoripyörät sekä skootterit

Pojat. Kaikki nämä hökötykset olivat vain niin siistejä. Erityisesti bussit sekä motskarit ovat tällä hetkellä tosi kova juttu.

Puut sekä palmut

Pieni ihme osaa neljä sanaa: äiti, isi, anna ja puu. Hän myös ymmärtää näiden sanojen merkityksen ja osoitteli innoissaan useita puita kun reissasimme rattailla siellä täällä. Matkarattaiden uumenista kuului pitkin päivää ”puu, puu, puu, puu” samalla kun sormi viittoili palmuihin sekä muihin puihin joita vastaan tuli.

taaperon kanssa matkustus

Lepertelevät espanjalaiset, aasialaiset ja kaikki muutkin

Viime elokuussa pellavapäinen viisikuukautinen sai Vigossa osakseen valtavasti huomiota. Ja niin sai edelleen. Pojan kiharoita hiuksia, suuria sinisiä silmiä sekä veikeää hymyä kehuttiin päivittäin, ja lentokoneessa eräs aasialainen nainen toi pienen ihmeen toljotteluista ja temppuiluista ihastuneena pojalle origamilinnun. Mutta kyllä osaa pieni ihmekin nykyään lirkutella ihmisille takaisin – vieno hymy, silkosilmät sekä vastustamattoman kauniit silmät kertoivat meille vanhemmille, että poika oli tosiaan haltioissaan saamastaan huomiosta. Toisinaan hän jopa vilkutteli tuntemattomille omatoimisesti ja oli kovasti mielissään kun hänelle vilkutettiin takaisin. Reippaasti hän myös taapersi muutamien nuorten naisten luokse, nosti heidän hameenhelmaa ylös ja lähti pois. Että näin!

taaperon kanssa matkustus

Oletko sinä huomannut pienissä matkakumppaneissa jotain hassuja ilon- sekä onnenhetkiä? Sellaisia joista ei välttämättä enää isona osaa niin isoa iloa ottaa irti?

Suositellut

Vastaa