Ärsyttävimmät hokemat raskausaikana

Pieni ihme on saamassa alkukeväästä uuden serkun! ♥ Ja ei, se ei ole Sauli Niinistön vauva.

Herra Longfieldin siskon perhe on kasvamassa! Nähdessäni kälyni sekä hänen ihanan masunsa vähän aikaa sitten, tuli omaa raskausaikaa oikein ikävä!

Samalla muistin, että olin joskus viime vuoden puolella aloitellut postauksen ärsyttävistä ja mukavista hokemista raskausaikana. Mukavien hokemien postauksen viskasin jo pitkän aikaa sitten roskiin, koska siihen kertyi noin kolme hokemaa. Hah! Mutta näitä ärsyttäviä oli hieman enemmän, joten tätä postausta en ollut viskannut roskakoriin, vaan jemmannut ja unohtanut sen luonnosten sekaan.

Palataan siis hetkeksi noin vuosi taaksepäin ja katsotaan mitkä kommentit mua ärsytti raskaana ollessani.

Älä koske mun vatsaan

Tämä ei kyllä ole varsinaisesti mikään hokema, mutta mua ärsytti suunnattomasti kun vatsaa tultiin hiplaamaan tuosta noin vaan lähes tuntemattomien ihmisten toimesta. Tuli vaivaantunut olo ja vaistomaisesti vedin itseäni aina taaksepäin. Olisi ollut kiva, että hiplailijat olisivat edes kysyneet ensin lupaa. Toisaalta en kyllä keksi miten olisin osannut nätisti sanoa, että ”pidä kätesi minusta erossa, en minäkään tule sinun pyllyä hiplaamaan”.

En ihan saa kiinni siitä, miksi pyöristynyt vatsa on yhtäkkiä kaikkien yhteistä omaisuutta.

raskauden viimeinen kolmannes

Juo nyt aamukahvisi lämpimänä vielä kun voit

Olin kirjoittanut postaukseen seuraavan tekstin valmiiksi

Ensinnäkin en juo kahvia. Teen voin lämmittää aamun aikana vaikka 10 kertaa uudestaan. Ja eiköhän sen pienen ihmisen tarpeet mene noin niin kuin oletuksena kymmenen kertaa jonkun hemmetin lämpimän teen/kahvin edelle.

Komppaan omaa kommenttiani edelleen. Sen verran pitää lisätä, että olen kyllä synnytyksen jälkeen saanut ihan jokaisena aamuna juoda teeni kuumana.

Lisäsin tämän hokeman postauksen luonnokseen, kun olin käynyt kaupungin järjestämässä fyssarin tapaamisessa. Taisin olla tapaamisen jälkeen hieman hormonipäissä, sillä sain lähes raivarin kun olimme tekemässä lähtöä ja kolmen lapsen äitinä toiminut fyssari sanoi tämän aamukahvikommentin meille kaikille raskaana oleville äideille. Ettei hän sitten mitään muuta lopetuskommenttia ensimmäistä kertaa raskaina oleville naisille keksinut sanoa. Jestas, puhisin ja pihisin kun pääsin tapaamisesta pois.

Pian et saa syödä lounasta lämpimänä etkä rauhassa moneen vuoteen

Tähän alkuun pitää laittaa taas näkyville kommenttini jonka olin kirjoittanut postaukseen valmiiksi noin vuosi sitten:

No mutta hyvä, ehkä karistan raskauskilot siten nopeammin. Plus oikeasti kuinka moni nainen on Suomessa kuollut nälkään äidiksi tulemisen jälkeen? Veikkaan nolla. Rauhassa? Mitä sekin tarkoittaa? Jos menen töissä joskus harvoin yksin syömään, ahdan lounaan sisuksiini jälkkärin kera valehtelematta alle vartissa. Eiköhän pieni ihme anna minulle edes sen vartin omaa aikaa lounasaikaan? Ja jos ei anna, niin jätän jälkkärin väliin. Silloin kuluu vain 10 minuuttia.

Hahah, onpas tuo kirjoitettu varsin tuohtuneena!

raskauden viimeinen kolmannes

Lämpimänä olen lounaani kyllä saanut syödä, mutta en useinkaan rauhassa. Pieni ihme osoittautui alkuun varsin vaativaksi ja huomionkipeäksi tyypiksi, joten lounaan syön hyvin usein hänen (ja Horation) kanssa lattialla. Siinä on molemmat poikani ihan lähietäisyydellä ihmettelemässä mitä äiti oikein tekee. Jossain vaiheessa sanoin kyllä herra Longfieldille, että rauhallisia lounashetkiä on ikävä. Onneksi niistä pääsee nauttimaan aina silloin tällöin, kun pieni ihme nukkuu päiväunia, ja oma nälkä osuu juuri sille ajalle.

Ja ne raskauskilot? No ne kaikki 8 jäi synnärille, mutta jotenkin niitä on alkanut nyt tulla lisää! Mitä ihmettä?! Eikö sen imettämisen pitänyt kuluttaa kaikki ylimääräinen energia..? Heheh!

Nuku varastoon

Kun ei varastoon voi nukkua! Ja ainakin omalla kohdallamme olemme kyllä nämä jutut miettineet, tai ainakin tiedostaneet ennen kuin tähän hommaan päätimme ryhtyä. Väsymystä on tiedossa, se lienee täysin selvää. Kuinka kovasti se iskee? En voi tietää, enkä ala kauhistella muiden kokemuksilla. Otetaan vastaan mitä tulee ja mietitään keinoja sitten siinä tilanteessa. Apukäsiä meillä on onneksi lähellä. Siitä olemme kiitollisia jo näin etukäteen.

Näin totesin viime vuoden puolella. Nukkumispuolesta kirjoittelin blogiin just vähän aikaa sitten oman postauksen, sen voi kurkata tämän linkin takaa.

raskauden viimeinen kolmannes

Vaikka meillä ei täysiä öitä ole nukuttu vielä kertaakaan, niin rehellisesti voin sanoa, etten siitä huolimatta ole ollut väsynyt kuin ehkä parina päivänä. Hormonit varmaan jeesaavat minua, sillä herra Longfield on ollut päiväunien tarpeessa useammin kuin minä.

Kyllä ne vaivat ja kivut vielä tulevat

Tästä sain kuulla kaikista eniten! Pahimpiin voivottelijoihin törmäsin erilaisissa perhevalmennuksissa, joissa muut raskaana olevat naiset ihan kilpailivat siitä, kenellä oli eniten vaivoja, närästystä, selkäkipuja, turvotusta, oksentelua, mielitekoja jne jne jne. Eniten mieleen on jäänyt synnytysvalmennus, jossa edessämme istuvien naisten keskustelu eteni suunnilleen näin:

Nainen 1: Jos tää raskaus on tosiaan näin kamalaa, niin kyllä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi raskaudeksi.

Nainen 2: Joo, ihan sama. Mua närästää niin paljon, että söin eilen yhden koko levyn Rennietä.

Nainen 1: No äläpä! Mä söin eilen melkein kaksi levyllistä.

Itse kirjoittelin postauksen luonnokseen raskausaikana seuraavasti:

Ilmeisesti on täysin epätavallista voida raskauden aikana hyvin ja nauttia siitä? Eihän tässä mitään sairautta podeta, vaan eletään elämän yhtä ihmeellisintä ja upeinta aikaa! Yhdeksän kuukautta on ihmiselämästä varsin lyhyt aika.

idraskaudenviimeinenkolmannes

Mulla oli tosiaan maailman iisein raskaus. Nautin lähes joka sekunnista! Aina kun näen raskausmasun valtaa mut suunnaton onni ja samalla haikea olo. Se kaikki on omalta osaltani tällä hetkellä takana päin. Se, että sisälläsi kasvaa toinen ihminen, on jotain ihan käsittämätöntä – niin upeaa ja ainutlaatuista. En todellakaan tahdo mennä sitä aikaa keneltäkään muulta pilaamaan pelottelemalla niillä kivuilla ja vaivoilla jotka varmasti ihan just kohta sullekin iskee päälle, ja minä muuten söin sitten enemmän Rennietä kun sinä, ettäs tiedät.

Mitens Horatio?

Viimeisenä tähän listaan pääsee Horation ihmettelijät. Tai siis ne, jotka olivat vahvasti sitä mieltä, että Horatio ja pieni vauva ei jostain ihmeen syystä mahtuisi saman katon alle. Että mitähän v*ttua?

Horatio on ollut alusta asti ihan paras karvainen isoveli.

Horatio on lempeä, laiska, pehmeä, karvainen, suloinen, rauhallinen ja valtavan tunnollinen. Horatio asettuu hyvin usein pienen ihmeen viereen lattialle (pari kertaa on mätkähdetty myös osittain vauvan päälle), tulee lähes aina jalkojeni juureen kun imetän poikaa, ottaa rehvakkaan asennon vaunujen ja vastaantulevien juttelemaan jäävien ihmisten väliin, nukkuu pienen ihmeen pinnasängyn vieressä ja vartioi kotiamme terhakkaammin kuin koskaan ennen.

chow chow

Toki koiraa sekä vauvaa täytyy pitää silmällä, oli kyseessä sitten kuinka lepsu karvainen kaveri tahansa. Koskaan ei tiedä mitä voi sattua kun pikkuinen kiskaisee yllättäen viiksikarvoista tai tunkee sormensa koiran avonaiseen silmään. Lapselle on tärkeää opettaa jo pienestä pitäen eläinten kunnioittamista sekä oikeanlaista käsittelyä.

Horatio on vielä niin nuori poika, että pieni ihme saa kokea sen kanssa montaa upeaa ja kivaa hetkeä. Hullua ajatella, että Horatio on luultavammin meidän kanssa vielä silloinkin kuin pieni ihme astelee kouluun! Ja Horatio tulee olemaan myös se koira, josta pieni ihme saa ensimmäiset muistonsa ja tulee muistamaan Horation varmasti koko loppuelämänsä ajan. Niin minäkin muistan ikuisesti meidän ensimmäisen kissan sekä koiran – jotka asustelivat meillä kun itse olin aivan pieni vauva.

chow chow

Tätä postausta viilatessani herra Longfield kiikutti eteeni kirjekuoren, jossa meitä pyydettiin kälyni lapsen kummeiksi! Oih, kyllä oli ihana kirje se. Saa meidän pieni ihme sitten alkukeväällä lainasisaruksen, ja varmaan koetaan serkusten kanssa monia kivoja hetkiä tässä vuosien saatossa! Nyt pitää vain malttaa hetki vielä odotella pienokaisen syntymää sekä ehkä siihen päälle vielä jokunen vuosi, että päästään kunnolla rymyämään porukalla!

Elämä on. ♥

chow chow

Suositellut

4 Replies to “Ärsyttävimmät hokemat raskausaikana”

  1. Ihana postaus. <3 Nuo kommentit ovat tuttuja ainakin joiltain osin. Mahan lääppijät eivät ole häirinneet mua, sillä tuttujen koskeminen ei haittaa ja puolitutut ja osa tutuistakin on kysynyt luvan saako koskea. Silloin se on musta ok ja jopa mukavan tuntuista. Vaivoja ja kipuja mulla on ollut, mutta toivon etten ole pelotellut ketään niistä valittaessani. Ja Horation ja vauvan suhdetta en ole hetkeäkään epäillyt! Päinvastoin, koira on mitä parasta seuraa lapselle. 🙂 Me ollaan edelleen tosi iloisia että Ytte saa hyvät kummit. Serkuksista tulee olemaan vielä paljon iloa toisilleen. 🙂

    1. Voi kiitos kommentista!

      Omista vaivoista saa ja pitää kertoa, sehän jo helpottaa oloa kun niistä puhuu! Mutta sellainen ärsyttävä ”kyllä ne vielä sullekin tulee, odota vaan” kommentointi pisti kyllä korvaan. No sain osani sitten synnytyksen jälkeen, eli kyllähän niitä ongelmia sitten tuli tähänkin tupaan. 😀 Mutta kaikesta selviää, tämmöset jutut on koko elämän mittapuussa kuitenkin niin kovin lyhyitä ajanjaksoja. Ja mitäpä sitä ei oman lapsen edestä kestäisi. <3

  2. Siis nuo kommentit! Mulla oli aivan samat fiilikset kaikista – joskus kyllä toden teolla pihis raivosta! Sitten siihen päälle vielä tämä ”hormoonit hyrrää..”. Ei hyrrää! Vituttaa suoraansanottuna!
    Ja sitten tuo koira-asiakin! Meille kerrotiin kuinka meidän koira tulee olemaan tosi stressaantunut siitä kun vauva oppii liikkumaan ja alkaa sitten _kokoajan_ vaan jahdata koiraa. Ei Karmel kyllä Ukia jahtaa eikä Uki kyllä ole stressaantunutkaan, välillä tulee ihan itse viereen pötköttelemään, välillä lähtee toiseen huoneeseen jos tyttö menee hänen lähelle.

    1. Vitsit mä unohdin ton HORMONIT HYRRÄÄ! 😀 Se oli kyllä aika rasittava!

      En usko, että näitä koiraperheessä olevia vauvoja tulee koskaan ihan hirveästi perheessä asuva koira kiinnostamaan, sillä se on niin arkipäivää vauvalle. Meillä on saanut Horatio olla kanssa ihan rauhassa, välillä käydään koskettamassa tassuja tai repimässä vähän karvoja, mutta sitten jatketaan matkaa jonnekin ihan muualle. Enemmän musta Horatio hakeutuu vauvan seuraan, kuin toisinpäin.

Vastaa