Viisi vinkkiä Helsinkiin, Hesaan tai Stadiin

Minä olen se juntti ulkopaikkakuntaltainen maalta, joka on kutsunut Helsinkiä aina Hesaksi. Omaan korvaan syntyperäläisten hesalaisten käyttämä Stadi taas kuulostaa juntilta. Stadi – eihän siinä viitata mitenkään itse kaupungin nimeen! Siksi olinkin varsin iloinen lukiessani, että syntyperäiset nuoret helsinkiläiset käyttävät nykyään yhä enemmän Hesa-sanaa. Hyvä syntyperäiset nuoret helsinkiläiset!

Ebookers kokosi muutamien bloggareiden toimesta vinkkejä Hesaan. Vinkit koottiin Stadilaisten opas Helsinkiin -sivulle, jonne ilmestyi omasta mielestäni aika kattava lista ravintoloita, museoita, kahviloita, shoppailupaikkoja, nähtävyyksiä, luontokohteita (näistä erityisesti plussaa) sekä drinkkipaikkoja.

Minäkin pääsin mukaan antamaan omat vinkkini Hesaan. Minun listalta löytyy tietty aika paljon ruokaa ja brunsseja. Näitä viittä kohdetta ei mielestäni kannata Hesassa ohittaa. Mikä on sinun lempparipaikkasi Hesassa?

Mustasaari

Vietä kesäpäivä rauhallisella Helsingin seurakuntien omistamalla saarella, jossa on matala ja turvallinen ranta. Mustasaari on päihteetön. Saarelta pääsee siltaa pitkin luonnontilaiselle Hevossaarelle, jossa kuljeksii kesäisin vapaana lauma lampaita. Löydätkö ne metsän ja puskien siimeksestä?

Linkki Mustasaari-postaukseen (kesältä 2014)

Linkki Mustasaaren toimintakeskuksen sivuille

Saslik

Virittäydy tunnelmalliseen venäläiseen iltaan Saslikissa. Tummanpuhuva sisustus, kauniit lasimaalaukset ikkunoissa, aito venäläinen ruoka sekä mainiot trubaduurit takaavat onnistuneen ja herkullisen illan.

Linkki ravintolan nettisivuille

Chjokon Chocolate High Tea

Nappaa ystävä kainaloon ja suuntaa lauantaisin Chjokon Chocolate High Tealle herkuttelemaan makeilla ja suolaisilla herkuilla. Paljon makeampaa yllätystä ei voi ystävälle järjestää.

Linkki Chjokon Chocolate High Tea -postaukseen (vuodelta 2015)

Linkki Chjokon nettisivuille

Klaus K:n brunssi

Bulevardin Klaus K -hotelli tarjoilee laadukasta ja runsasta brunssia viikonloppuisin. Päheän hotellin aulan jatkeena olevan ravintolan sisustus hivelee silmiä ja brunssiherkut vievät kielen mennessään. Me olemme brunsseilleet täällä lähes lukemattomia kertoja.

Linkki 2011 arvosteluun & linkki 2013 arvosteluun & linkki toiseen 2013 arvosteluun & linkki 2014 arvosteluun & linkki 2015 arvosteluun & linkki 2017 arvosteluun

Linkki Klaus K:n nettisivuille

Krog Roban brunssi

Runsas, värikäs ja hurjan herkullinen brunssi ei jätä ketään kylmäksi. Kaunis ravintolasali sekä ystävällinen ja hymyilevä palvelu pitävät huolta siitä, ettei Krog Roban penkeistä halua nousta kovin nopeasti ylös.

Linkki arvosteluun (vuodelta 2017)

Linkki ravintolan nettisivuille

 

Yhteistyössä ebookers

Suositellut

2 Replies to “Viisi vinkkiä Helsinkiin, Hesaan tai Stadiin”

  1. Tämä toisen polven helsinkiläinen kutsuu kotikaupunkiaan yksinkertaisesti Helsingiksi😉

    1. Sekin on hyvä! Mun suuhun on aina istunut parhaiten Hesa, Stadi ei koskaan. Ja kyllä mä puhun muuten myös ihan ”keskustasta”.

Vastaa