Hampurilaiset kanapekonipihvillä

Muistatteko kun kerroin teille Werner-ravintolasta? Saksassa tällä hetkellä asuva ystäväni tuli käymään Suomessa ja meidän piti mennä liuskoille (eli pitsoille) Skifferiin, mutta sitten herra Longfield lähtikin käymään just sinä päivänä työreissussa. Päätimme tulla meille grillaamaan, mutta se kaatui Suomen kesään ja monien vaiheiden jälkeen kävimme lopulta Skifferin sijasta Wernerissä, ja paistoimme hampparipihvit grillin sijaan paistinpannulla vihreän Vihervaaran keittiössä.

Kanahampurilaiset

Kävimme koko perheen voimin alkukesästä Teurastamolla maistelemassa Naapurin Maalaiskanan tuotteista tehtyjä grilliherkkuja. Söimme Teurastamolla törkeän hyviä hamppareita, joiden väliin oli piilotettu Naapurin Maalaiskanan kanapekonipihvi, salsaa, tulista majoneesia sekä iäkästä cheddaria oikein sellainen paksu siivu. Päätimme tuolloin, että näitä tehdään myös kotona.

Kanahampurilaiset

Saimme Teurastamolta mukaamme paketillisen kanapekonipihvejä, ja tarkoituksena oli ostaa niitä lisää ystävilleni hamppari-iltaa varten. Kävi vaan niin ikävästi, ettemme löytäneet pihvejä neljästä eri meidän lähialueen ruokakaupasta, joten lopulta tein itse jauhelihasta loput pihvit. En tiedä mistä näitä herkullisia kanapekonipihvejä saisi käsiinsä, yritimme nimittäin metsästää niitä toistamiseen kahdesta uudesta kaupasta tuloksetta tällä viikolla. Harmi, sillä piffit ovat tosi hyviä ja mehukkaita erityisesti hampurilaisten välissä.

No, pihvejä saatiin siis kuitenkin lopulta sopiva määrä tyttöjen hamppari-iltaa varten, vaikkakin kaikki eivät olleet samanlaisia.

Kanahampurilaiset

Kotona tehtävien hamppareiden heikoin lenkki on yleensä hampurilaissämpylät (ellei niitä tee itse). Höttöiset valmissämpylät eivät vain tee oikeutta hyvillä hampurilaisille. Tähän ongelmaan löysin kuitenkin niin ikään alkukesästä ratkaisun törmätessäni Leipomo Keisarin Instagram-tilillä kuvaan, jossa he mainostivat heidän omia hampurilaissämpylöitään. Näitä briossi(maisia) sämpylöitä voi ostaa Leipomo Keisarin myymälöistä koko kesän aina maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin sekä lauantaisin. (Toki olisimme tällä viikolla tarvinneet niitä tiistaina. Mutta se ei nyt liity tähän postaukseen.)

Leipomo Keisarin hampparisämpylät ovat totisesti hyviä! Ihanan ilmavia ja koostumukseltaan sellaisia, että hampurilaista on miellyttävä syödä sekä käsin että haarukalla ja veitsellä. Iso suositus!

Kanahampurilaiset

Eiköhän nyt voitaisi jo käydä hampurilaisten reseptin kimppuun! Nämä hampparit valmistuvat kivuttomasti sekä suhteellisen pienellä vaivalla. Niin, ja niiden teko onnistuu myös samalla kun vauva nököttää rintarepussa. Testattu on!

Hampurilaiset kanapekonipihvillä

  • Naapurin Maalaiskanan kana-pekonipihvejä
  • Leipomo Keisarin omia hampurilaissämpylöitä
  • majoneesia
  • Spice Up! -punaista chilitahnaa
  • Santa Marian chunky salsaa (tulisuusasteen saa päättää itse)
  • vanhaa cheddaria (kysy tarvittaessa apua juustotiskin myyjiltä)
  • (pekonia, jos haluaa; hampparit ovat kyllä hyviä myös ilman pekonia)

1. Sekoita majoneesi sekä punainen chilitahna sekaisin. Omaa makua miellyttävän tulisuuden saa aikaan vain maistamalla, aloita esim. sekoittamalla 1 dl majoneesia ja 2-4 rkl punaista chilitahnaa.

2. Kaada salsat lävikköön ja anna suurimpien nesteiden valua viemäriin. Chunky salsa on suoraan purkista otettuna vielä sen verran vetistä, ettei se ole sellaisenaan kovin käytännöllinen hampurilaisten välissä.

3. Leikkaa cheddarista tuhdit viipaleet jokaiselle pihville.

4. Paista/grillaa pihvit ja aseta juustoviipale pihvien päälle juuri ennen kuin ne ovat kypsät. Anna juuston sulaa hieman pihvien päälle.

5. Grillaa/lämmitä uunissa sämpylöitä hetken verran. Varo, etteivät ne pala.

(6. Paista/grillaa pekonit rapeiksi.)

7. Laita lämpimien sämpylöiden väliin, tulista majoneesia, pihvi juustolla sekä salsaa (ja pekonia). Sitten vain herkuttelemaan! Hampurilaisten kanssa sopii tarjottavaksi esim. raikas salaatti.

Kanahampurilaiset

Suositellut

Vastaa