Pekoni-varhaisperunasalaatti

Törmäsin Maistuis varmaan sullekin -blogissa kesäkuun puolella hurjan herkulliselta kuulostavaan reseptiin, jonka jemmasin oitis talteen. Ainakin omaan korvaani ”pekoni-varhaisperunasalaatti” kuulosti tosi hyvältä yhdistelmältä. Oikeastaan on kyllä ihan sama mitä muuta resepti pitää sisällään; jos siinä vain on pekonia, niin yleensä ruoka on aina hyvää.

pekoni-varhaisperunasalaatti

Kotimaisia uusia pottuja on saanut nyt jo hyvän tovin kohtuuhintaan, joten vihdoin heinäkuun alussa pääsimme kokeilemaan tätä kevyttä (heheheh) kesäsalaattia lounasaikaan kotosalla. Matkimme Maistuis varmaan sullekin -blogin reseptiä orjallisesti, ainoat muutokset jotka teimme olivat sellaiset, että törkkäsimme salaattiin kaksi pakettia pekonia (sitä ei voi koskaan olla liikaa), jonka lisäksi emme kuorineet/puhdistaneet uusia pottuja kuin kevyesti harjaamalla. Mulla on joku outo päähänpinttymä siitä, että kuorissa on vihannesten yms. kaikki terveelliset osat, joten meillä ei kuorita pottuja koskaan.

Pottujen kuorista tuli mieleen, että aina kun syömme Picnicissä, tilaan minä salaatin ja herra Longfield uuniperunat. Herra syö uuniperunoista vaan sen ällötävän höttösisälmyksen ja jättää mulle rapsakat kuoret. Jestas ne on hyviä oman salaattini rippeiden kanssa! Voisikohan Picnicistä tilata pelkät uuniperunoiden kuoret kolmella täytteellä?

pekoni-varhaisperunasalaatti

Pekoni-varhaisperunasalaatista en jätä perunoita taikka niiden kuoria syömättä. Tämä oli tosi hyvää! Tuhti salaatti sopisi oivasti esim. kesäiseen buffetpöytään. Me popsimme sitä sellaisenaan lounaaksi, mutta ihan omiaan se olisi tosiaan buffetpöydässä muiden herkkujen kaverina.

pekoni-varhaisperunasalaatti

Resepti napattu Maistuis varmaan sullekin -blogista.

Pekoni-varhaisperunasalaatti

4 annosta

  • noin 800 g varhaisperunoita
  • suolaa
  • 2 pkt (á 170 g) pekonia
  • 3 pienehköä varhaissipulia
  • 1 prk (200 g) creme fraichea
  • 1 ps Taffel Ranch -dippijauhetta
  • mustapippuria myllystä

1. Keitä pestyt varhaisperunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Jäähdytä perunat ja kuutioi ne.

2. Paista pannulla pieneksi paloitellut pekonisiivut rapeiksi. Kaada paistettu pekonisilppu talouspaperin päälle jäähtymään, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois.

3. Hienonna kevätsipuli. Kaada perunakuutiot, pekoni ja kevätsipuli tarjoiluastiaan. Jätä pekonia ja kevätsipulia hieman koristeluun.

4. Sekoita creme fraichen joukkoon dippijauhe ja kaada kastike salaatin joukkoon. Sekoita ainekset keskenään sekaisin. Koristele salaatin pinta pekonilla ja kevätsipulilla, rouhi päälle mustapippuria myllystä. Anna makujen tasaantua vielä viileässä ennen tarjoilua.

pekoni-varhaisperunasalaatti

Suositellut

2 Comment

  1. No nyt tuli kyllä viikonlopun rippijuhlien salaatille uusi vaihtoehto 😊

    1. Mahtavaa! Just tollaisiin tilaisuuksiin tämä on ihan omiaan. Mukavia juhlia!

Vastaa