Raparperisiirappi ja siitä tehty alkoholiton kesäjuoma

Tämän kauden raparperit alkavat olla valmiita vanhempieni pihalla, samalla kun pakastimen perukoilta löytyy vielä muutama rasia viime kesän satoa. Niille piti keksiä jotain käyttöä.

raparperisiirappi

Blogiin olen postannut vuosia sitten tosi herkullisen raparperipiirakan ohjeen, ja sen kyllä teen vielä viime kesän raparpereista, mutta ennen sitä halusin kokeilla jotain uutta. Ystäväni vinkkasi minulle jo aikaisin keväällä kesäjuomasta, joka maustetaan itse tehdyllä raparperisiirapilla. Siirappia en ole koskaan ennen tehnyt mistään aineksista itse, joten raparperista sellaista piti ehdottomasti päästä kokeilemaan.

raparperisiirappi

Raparperi on latinaksi Rheum rhabarbarum. Sen nimi juontaa juurensa ikivanhasta kauppaväylästä, jota pitkin sitä kuljetettiin Uralin rinteiltä Välimeren maihin. Tämä kauppaväylä oli nimeltään barbaarien joki (Rha Barbarum), tunnetummin Volga.

Tuona aikoina raparperista ei tehty piirakoita taikka siirappia, vaan sitä käytettiin lääkekasvina. Vielä 1700-luvulla tätä isolehtistä kasvia pidettiin syötäväksi kelpaamattomana, kunnes jotkut uskaliaat kokeilivat tehdä siitä ensimmäistä kertaa piirakkaa. No okei, ei siitä varmaan ensimmäisenä piirakkaa tehty, mutta joku sitä jossain vaiheessa suuhunsa laittoi todeten, että siitä olisi muuhunkin kuin lääkkeeksi.

raparperisiirappi

Tekaisin raparperisiirappia ja tein siitä viileää kesäjuomaa terassin avajaisiin kotiäitiporukalle. Juoma oli viileää sekä raikasta, ja se passaa alkoholittomaksi kesäjuomaksi koko perheelle, joten nyt vain siirapin tekoon!

Pssss.. Tosi moni on kysellyt minulta, mistä kuvissakin näkyvä hanallinen juoma-astia on kotoisin. Se on ostettu Finnmarilta vuosia sitten, mutta sitä on saatavilla naurettavan halpaan hintaan (12,90 euroa) heiltä edelleen (linkki tässä). Astia vetää 6 litraa, joten se on aika iso. Finnmarilta löytyy myös vastaava asia hieman pienempänä (3,8 litraa), linkki tässä.

raparperisiirappiraparperisiirappi

Resepti on mukailtu Jotain maukasta -blogin reseptistä.

Raparperisiirappi

noin 5 dl valmista siirappia

  • 1,5 l raparperia paloiksi pilkottuna
  • 5 dl sokeria
  • 2 dl ruokosokeria
  • 7 dl vettä
  • 1 kpl vaniljatanko halkaistuna

1. Pilko raparperit. Halkaise vaniljatanko.

2. Laita kaikki ainekset isoon kattilaan kiehumaan ilman kantta. Keitä 25 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi raparperit pois ja keitä vielä 40 minuuttia välillä sekoittaen.

3. Siirappi säilyy jääkaapissa, mutta me tehdään siitä nyt heti kesäjuomaa. Anna siirapin kuitenkin jäähtyä huoneenlämmössä ennen kuin alat tehdä siitä kesäjuomaa.

raparperisiirappi

Kesäjuoma raparperisiirapista

noin 5 litraa valmista juomaa

  • 5 dl valmista raparperisiirappia (ks. ohje yllä)
  • 3 kpl 1,5 litran maustamatonta kivennäisvettä
  • 1 l pakastettuja/jäisiä raparperin paloja

1. Kaada juoma-astiaan kivennäisvedet ja sekoita siirappi joukkoon. Mikäli siirappi on kovin paksua, kannattaa se sekoittaa kivennäisveden sekaan esim. käsivatkaimen avulla.

2. Nosta juoma jääkaappiin ja ota se esiin juuri ennen tarjoilua. Viimeistele juoma jäisillä raparperinpaloilla, jotka tuovat makua sekä pitävät juoman hieman pidempään kylmänä.

raparperisiirappi

Suositellut

Vastaa