Vauvan kanssa Cafe Tarinassa (HKI)

Parisen viikkoa siihen meni, että vauvan käsittely alkoi tuntui luonnolliselta eikä koko ajan ollut varomassa ja panikoimassa miten päin vauvan nostaa ja laskee, ja missä asennossa häntä sylissä pitää. Parisen viikkoa meni myös siihen, että mun pää alkoi hajota neljän seinän sisällä. Oikeastaan siihen meni ehkä viikko, ja sen jälkeen ovesta oli pakko päästä ulos – vauvan kanssa tai ilman, edes ihan pieneksi hetkeksi. Olen siitä onnekas, että en kärsinyt synnytyksen jälkeen mistään kivuista, ja pääsin siis heti kotiutumisen jälkeen tekemään Horation kanssa pienehköjä metsälenkkejä. Ekat lenkit olivat tosiaan lyhyitä pyrähdyksiä metsään, sillä pieni ihme tuntui niin hurjalta ja ihmeelliseltä, että hetkikin hänestä erossa sai hormonit pyörimään päässä niin hurjasti, ettei ole totta. Pyöri ne kyllä muutenkin pari ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen pääkin alkoi tajuta sen, että meillä on ihan oikeasti vauva.

kahvila tarina munkkiniemi

Kun kaksiviikkoisen kanssa oli käyty neuvolassa ja sieltä saatu ihan virallinen lupa lähteä ihmisten ilmoille, oli olo ensin tosi helpottunut, mutta hyvin nopeasti aloin stressata vauvan kanssa liikkumista. Toki olimme käyneet lähes päivittäin vaunulenkeillä, mutta lähteminen autolla (saati bussilla!) jonnekin vähän pidemmälle tuntui (ja tuntuu edelleen) vähän pelottavalta. Pyörittelin päässä kaikkia mahdollisia skenaarioita, joita reissun päällä voi tulla – mitä jos vauva alkaa raivota silmittömästi julkisella paikalla, enkä saa häntä rauhoittumaan, mitä jos joku katsoo pahalla silmällä kun imetän itkuista vauvaa keskellä Selloa, mistä löydän vessat jos pissaa ja kakkaa valuu joka kolosta yli äyräiden, mitä jos maitobaari ei kelpaa hälyn keskellä jne jne jne.. Aloin hikoilla pelkästä ajatuksesta! Lisää hikeä ei kyllä tarvittaisi, imetyshiki riittää vallan mainiosti.

kahvila tarina munkkiniemi

Sitten meillä kävi Oxygenol-pariskunta kylässä ja he pyysivät meitä Cafe Tarinaan joku päivä kaffelle. Sovimme treffit viime viikon lauantaille. Tarkkaa kellonaikaa emme voineet sopia, koska pienen ihmeen rytmi on vielä täysin hakusessa, emmekä voi yhtään tietää missä vaiheessa päivää on ns. rauhallinen hetki lähteä liikkeelle. Niinpä sovimme sillä tavalla, että me ilmoittaisimme kun aika olisi passeli.

Passeli aika koitti yhden aikaan lauantaina. Pieni ihme tankkasi maitobaarin antimia antaumuksella ja alkoi sen jälkeen painaa simmuja kiinni. Äkkiä viestiä ystäville, vauvalle ulkovaatteet päälle ja autoon! Olimme jo aamusta pakanneet hoitolaukun sekä päättäneet mitkä vaunut ja muut härpäkkeet otamme mukaan. Jestas mitä kaikkea sitä pitääkin ajatella nykyään ennen lähtöä..

kahvila tarina munkkiniemi

Automatka meni kivasti ja saimme kuin ihmeen kaupalla siirrettyä pienen ihmeen turvakaukalosta matkarattaisiin ilman, että hän heräsi. Ensimmäinen paniikki vältettiin hienosti! Sitten kärräsimme itsemme Cafe Tarinan oville ja olimme kovin helpottuneita kun kahvilassa oli useampi tyhjä pöytä ja saimme valita rauhallisen sivupöydän vessojen läheltä. Toinen paniikki selätetty! Odottelimme hetken ystäväpariskuntaa ja ainakin minä olin koko ajan varpaillani sen suhteen, että kohta vaunuista alkaa kuulua huutoa ja sen jälkeen kahvit jäähtyvät, ruokahetki menee ohi suun, hyssyttelemme itkuista vauvaa emmekä voi jutella mistään. Lisäksi en oikein tiennyt olisiko pieni ihme pitänyt riisua ulkovaatteista vai ei. Katselin ympärilleni ja huomasin, että Tarinassa oli meidän lisäksi kahdet muutkin vaunut ja näiden pienokaisten vaatteisiin ei koskettu. Otin mallia, poistin vauvan päältä peiton ja vain avasin villatakkia sen verran, ettei pikkuinen herännyt.

kahvila tarina munkkiniemi

Cafe Tarina on avoin, valoisa ja miellyttävä paikka. Tiskin takaa löytyy suuri määrä niin suolaisia kuin makeita herkkuja, joilla taltuttaa pienen ja vähän isommankin nälän. Minä tilasin salaatin neljällä täytteellä, chai latten sekä pääsiäisunelmakakun. Siis nam! Salaatti oli tosi runsas ja kakku suli suussa. Herra Longfield maisteli lohipiirakkaa, litki isoimman kahvin mitä sai (yöheräämiset, äiti- ja isäihmiset tietää) ja herkutteli omalla suosikillaan, perunaleivoksella. Ystäväpariskunnan lautasilla oli karjalanpiirakka, täytetty sämpylä, sitruunamarenkitorttu sekä marjajuustokakku.

Koko kööri popsi herkkuja hymyssä suin, eikä tainnut keltään jäädä lautasille montaakaan murua.

kahvila tarina munkkiniemi

No miten se ruokahetki vajaa kolmeviikkoisen vauvan kanssa lopulta meni? Yllättävän hyvin! Sain syötyä lähes koko salaatin ennen kuin vaunuista alkoi kuului kitinää. Sitten hyssyteltiin pientä miestä herran kanssa vuoronperään niin kauan kunnes maitohanat piti avata. Mietin hetken imetänkö pöydässä vai menenkö vessaan, ja lopulta päädyin menemään aluksi vessaan, sillä julkista imettämistä en ollut vielä harjoitellut. Vessassa hörpittiin kaikessa rauhassa pieni hetki ja vaihdoin vaipan. Jotenkin siellä vessassa istuskelu tuntui kuitenkin hölmöltä, joten siirryin rohkeasti pöytään, peitin maitobaarin liinalla ja imetin pienen ihmeen kakkua syöden. Se meni tosi hyvin! Hyvää treeniä mulle sekä vauvalle.

Pieni mies ei enää nukahtanut uudestaan, mutta oli maitotankkauksen jälkeen ihan kiltisti sylissä ihmetellen ympärillä olevia tuoksuja ja hälinää. Vaikka silmät olivatkin apposen auki, ei pikkuinen vielä kovin pitkälle näe. Ehkä hän kuitenkin aisti ulkoa tulvivan valon ja katseli siinä sivussa hölmistyneenä meidän muiden naamoja.

kahvila tarina munkkiniemi

Kahvilassa istuskelun jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin Munkkiniemessä yrittäen saada pikkuisen rauhoittumaan vaunuihin. Turha toive. Syli oli ainoa paikka jossa oli hyvä olla. Mikäs siinä, kyllä tätä nelikiloista kääröä kantaa sylissä vielä ihan mielellään! Lenkin jälkeen pakkasimme itsemme takaisin autoon ja hurautimme kotiin.

Olipahan seikkailu! Ensimmäinen kerta ihmisten ilmoilla meni oikein hyvin ja takoi ainakin tuoreeseen äitiin uskoa siitä, että kotoa voi lähteä ihan rohkeasti pikkuhiljaa liikkeelle. Ennen kuin herra Longfield palaa töihin, pitää meidän vielä yhdessä harjoitella bussilla liikkumista. Ajattelin alkaa käydä vauvakerhoissa, joita järjestetään tässä meidän lähellä sekä kirkon että erään päiväkodin toimesta. Bussimatka olisi lyhyt, ja kerhoissa tapaisi varmasti uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voisi sitten mennä kahvittelemaan vaikka Tarinaan uudemman kerran!

kahvila tarina munkkiniemi

Suositellut

4 Comment

  1. Asuin aikoinaan Munkkiniemessä, sinne on tullut sen jälkeen kivoja kahviloita ja ravintoloita. Pitäisi köydä joskus verestämässä muistoja.

    1. Voi miten olet malttanut muuttaa sieltä joskus pois? Munkkiniemi oli ennen ystävien sinne muuttoa mulle täysin vieras alue, mutta jestas se on ihana, nyt kun sen olemassaolosta edes tietää! 🙂

  2. Ihanan rohkeasti ja reippaasti lähditte beben kanssa liikkeelle 🙂 muistot tulvahti mieleen tuosta lähtösäätämisestä, oli se aikamoista silloin kuin vauva oli pieni. Mä kävin aika paljon tuossa läheisessä kauppakeskuksessa kahvittelemassa ja lounaalla kun minikokki oli ihan mini, lähes joka kerta kotimatkalla tyyppi veti raivarit ja istuin aina saman kerrostalon pihassa imettämässä että selvittiin kotiin asti. Sitä tottuu kyllä imettämään mitä ihmeellisimmissä paikoissa, mm. Vanhan kauppahallin takana betoniporsaalla, lentokentällä rappusilla, kerrostalojen pihoissa.. 😀

    1. Mun on pakko päästä ulos, pää hajoo muuten! 🙂 Täytyy vielä tutustua tohon ulkona imettämiseen, onko sitä ”turvallista” tehdä minkälaisissa lämpötiloissa yms. Yritän tehdä kaikkeni, että välttyisin rintatulehdukselta. Vappupiknik pitänee syödä sisätiloissa tänä vuonna, kaverien olohuoneen lattia on onneksi jo varattu! Mutta vitsit odotan kesää ja sitä, että voidaan vähän reissata ja voin imettää heti kun raivarit alkaa! Koluan kaikki kesäkohteet tänä kesänä. 🙂

Vastaa