Lohipullat & sitruunainen kermaviilikastike

Yhteishyvä Ruoka -lehdestä olemme kokkailleet vuosien saatossa tosi monia simppeleitä ja herkullisia ruokia. Selasin tuttuun tapaani uusimman lehden reseptit viime viikolla läpi, ja sieltä osui silmiin helpon oloisten sitruunaisten lohipullien ohje.

lohipullat

Helppoja ja nopeita ruokia kaivataan juuri nyt kipeästi! Vauva pitää ottessaan meitä molempia vielä tosi paljon ja luppoaikaa ei paljon ole. Pakkaseen ehdin tehdä vain ison satsin punakastiketta ennen kuin pieni ihme päätti putkahtaa maailmaan viikkoa ennen laskettua aikaa. Pastakastike on popsittu parempiin suihin jo aika päivää sitten, ja vaikka pitsaa sekä muuta noutoruokaa on ihan mukava syödä, ei kotiruoan voittanutta (tällä hetkellä) ole.

Kalan syömistä pitäisi jatkaa imetyksen aikana muutamana päivänä viikossa. Jo raskausaikana juuri kalan riittävä saanti oli vaikeinta toteuttaa. Blogissa on muutamia tosi hyviä kalareseptejä valmiina, mutta silti tuntuu etten osaa tehdä mitään muuta kuin paistaa lohta. Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja kaivaa blogin arkistoista kalareseptit esiin!

kermaviilikastike lohelle

Ennen kuin hieman eksoottisemmat kalat päätyvät lautaselle, voin popsia näitä lohipullia vaikka kaksi viikkoa putkeen. Siis aivan törkeän hyviä! Herra Longfield kaivoi lohipullien kaveriksi vielä tosi hyvän sitruunaisen kermaviilikastikkeen reseptin, jonka kaveriksi lohipullat passasivat paremmin kuin hyvin. Lisukkeeksi teimme Mummon muusia (nam!) ja lautasen reunalle leikattiin vielä kurkunpaloja.

Kun koko komeus oli valmiina lautasella, nälkä kurni vatsassa, ihanat tuoksut valtasivat nenän, ja ajattelin ”ah miten ihanaa syödä kahdestaan ihan rauhassa kun pieni ihme vetää sikeitä sohvalla”, kuului sohvalta ”byäääääääääh”. Tietty. Vedin pullat lisukkeineen nassuun viidessä minuutissa ja sen jälkeen juoksin sohvan uumeniin täyttämään pienen ihmeen massun.

idlohipullat

Lohipullat & sitruunainen kermaviilikastike

4 annosta

Lohipullat

  • 600 g kypsää savulohta
  • 2 kpl sitruunaa
  • 2 dl korppujauhoja
  • 2 dl vettä
  • 2 kpl kananmunia
  • valkopippuria
  • suolaa

1. Säädä uuni 220 asteeseen. Riivi lohi pieneksi ja poista mahdolliset ruodot. Pese sitruunat ja raasta toisen sitruunan kuori hienoksi raasteeksi.

2. Mittaa korppujauhot ja vesi kulhoon, lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Purista sitruunoiden mehu ja lisää kuoriraaste seokseen. Mausta valkopippurilla. Jos lohi ei ole kovin suolaista, lisää myös hieman suolaa. Sekoita lohi joukkoon ja anna tekeytyä 10 minuuttia.

3. Pyörittele lohipullat käsin ja aseta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 20 minuuttia tai kunnes pullat ovat kiinteitä ja hieman ruskistuneita.

lohipullat

Sitruunainen kermaviilikastike

  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 kevätsipuli
  • ½ dl tuoretta tilliä
  • 1 rkl sinappia
  • sitruunan mehua maun mukaan
  • ripaus suolaa
  • ripaus pippurisekoitusta

1. Silppua kevätsipuli ja tilli, sekoita ne ja muut mausteet kermaviiliin, anna maustua hetken jääkapissa.

kermaviilikastike lohelle

Suositellut

2 Comment

  1. Sama vika, kala on lähinnä lohta ja sekin yleensä paistettuna tai uunissa tehtynä. Tässä on kiva vaihtoehto.

    1. Lohipullat olivat kyllä tosi hyviä, kannattaa kokeilla jos on uusia kalareseptejä vailla! 😛

Vastaa