Raskauden viimeinen kolmannes

Raskauden ensimmäinen kolmannes oli yhteen sanaan tiivistettynä mieleenpainuva, ja alkutaipaleen fiilikset kokosin blogiin lokakuussa. Toisen kolmanneksen tiivistin sanaan odottava, ja tunnelmat raskauden keskivaiheelta koottiin blogiin joulun aikoihin. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että koko uskomaton matka on saatu pakettiin! Pieni ihme on putkahtanut vihreään Vihervaaraan ja me – uunituoreet äiti sekä isä – opettelemme olemaan vanhempia. Pää on pyörällä, tunteet vispaavat ristiin sekä rastiin ja tuleva jännittää!

Tuleva pyritään kuitenkin ottamaan vastaan pää kylmänä päivä kerrallaan. Ja ennen kuin sinne tulevaan päästään, on aika kurkistaa menneeseen, raskauden viimeiseen kolmannekseen. Niin ja millä sanalla minä viimeistä kolmannesta kuvaisin? Helppo. Raskauteni oli kokonaisuutena hurjan helppo. Viimeinen kolmannes ei tuonut mukanaan oikeastaan mitään ihmeempiä oireita taikka kipuja. Vain muutamaa viikkoa ennen synnytystä voin sanoa, että aloin tuntea kehossa selkeitä muutoksia entiseen, mutta menoa ei kuitenkaan tarvinnut hidastaa ja kaikki meni loppuun asti enemmän kuin hyvin. Tuleva otetaan vastaan kiitollisin mielin, ja nyt kurkataan miltä se viimeinen kolmannes tuntui.

kukat

Raskausviikko 27

Joulu oli ovella, tuli ovesta sisään ja meni samaa reittiä ulos raskausviikolla 27. Meidän viimeinen joulu ilman pientä ihmettä. Ajattelin etukäteen, että viimeinen joulu ilman pikkuista olisi tuntunut jotenkin erilaiselta ja ihmeelliseltä. Mutta ei se tuntunut, sellaiselta ihanan normaalilta joululta se tuntui. Enemminkin välillä mieleen kumpusi ajatus siitä, että olisipa ihanaa jos pieni ihme olisi jo täällä. Viettäisi joulua meidän ja vanhempieni kanssa, köllöttelisi sylissämme, maistelisi ensimmäistä kertaa jouluisia makuja ja nauttisi pitkästä jouluaaton lenkistä pulkan kyydissä (no okei, tänä jouluna ei olisi täällä etelässä paljon pulkkaa tarvinnut varastosta kaivaa, sadevarusteet riittivät). Mutta ehtiihän sitä ensi vuonna! Tänä jouluna pieni ihme piti vain siitä huolen, ettei minun vatsaani paljon ruokaa mahtunut, ähky yllätti jo alkupalojen kohdalla..

raskauden viimeinen kolmannes

Ennen joululomia kävimme herra Longfieldin kanssa 3D-ultrassa, tai siis 4D-ultrassa. Veljeni kehui Mehiläisen Felicitasissa työskentelevän Tapio Kurjen maasta taivaisiin, joten olihan pikkusiskonkin pakko päästä Tapion vastaanotolle. Kokemus oli jokaisen kehun arvoinen. Saimme pällistellä pientä ihmettä kaikessa rauhassa 45 minuutin ajan, samalla kun Tapio Kurki kertoi hyvinkin ymmärrettävällä tavalla vaikka mitä mystisiä juttuja sikiön kehityksestä. Meidän kannalta upeinta oli tietenkin kuulla, että kaikki on vatsan uumenissa edelleen niin kuin pitää. Tai no ainakin melkein. Tapio mittaili pienen ihmeen kokoa ja lopulta ruudulle ilmestyi arvio vauvan koosta, 1062 g. Heh – reippaan viikon verran ”liian iso”. Tapio ihmetteli painoa ja sanoi, että miten ihmeessä tuollainen jötikkä mahtuu pieneltä näyttävään vatsaani. Kohtuni oli asettunut ilmeisen hyvin tilavaan (lue: leveään ja pitkään) kroppaani piilottaen isohkon vauvan jonnekin syvälle sisääni. Eihän siinä koossa mitään hälyttävää toki ollut, mutta Tapio kertoi juurta jaksaen miten minun kannattaa nyt vähentää sokerin käyttöä loppuraskauden ajaksi, sillä tällä kasvuvauhdilla pusken maaliskuun lopussa sisältäni reipasta 4,5 kiloista”pientä” herraa. Kerroin Tapiolle että sekä minä että siskoni olemme olleet syntyessämme 4,5-kiloisia vaikka äitini oli hoikka ja pieni molempien raskauksien ajan. Tähän lääkäri totesi, että tässä tapauksessa sokerin määrää kannattaa ehdottomasti vähentää, sillä isot vauvat kulkevat kuulemma eräiden tutkimusten mukaan äidiltä tyttärelle yllättävän isolla prosentilla. Pakkohan se oli uskoa, edessä oli lähes sokeriton joulu!

Näimme ultrassa myös sitä 4D-kuvaa. Etupuolella oleva istukkani sumensi hieman kuvaa, mutta kyllä sieltä erotti useamman kerran erään pulleaposkisen ja nöpönenäisen pienen ihmeen. Jestas miten söpöltä hän näytti! Jalat olivat ristikkäin ja potkuja sateli melkein koko ultrauksen ajan. On se vaan käsittämätöntä miten hienoa teknologiaa nykyään on olemassa..

raskauden viimeinen kolmannes

Vielä on pakko jatkaa raskausviikon 27 turinoilla. Joulupäivänä sattui nimittäin niin mahtava juttu. Pieni ihme potki ehdottomasti eniten iltaisin sekä aamuisin kun heräilin. Herra Longfield oli miettinyt koko raskauden ajan, että milloinkohan hän voisi tuntea pienen ihmeen potkut ensimmäisen kerran. No se ihme tapahtui joulupäivänä, ihan aamusta.

Olimme heräilemässä ja paijaamassa pientä ihmettä vatsan päältä. Tämä operaatio tehtiin joka aamu. Oli hauska huomata miten eri asennoissa pienokainen vatsassa aamuisin oli. Joskus oltiin pitkittäin, joskus poikittain, joskus pylly edellä ja joskus vatsani näytti ihan omituiselta – navan toinen puoli oli ihan löysä ja toinen puoli kivikova ja selkeästi koholla. Luulen, että näinä kertoina pieni ihme oli selkä vatsaan päin ja ikään kuin pyöristi selkäänsä. Tai sitten se koholla oleva osa oli pikkuisen pylly. Jouluaamuna vatsan sisällä oltiin meille perinteisemmässä asennossa, jalat (suorina) aivan alavatsassa ja sitten jotenkin hassusti kroppa oikealla puolella vatsaa ja pää navan yläpuolella – melkein kiinni kylkiluissa. Siinä sitten tunsin ensin yhden voimakkaan potkun aivan vatsan vasemmassa alakulmassa, ja tarrasin äkkiä herran käteen ja pistin sen kohtaan jossa tunsin potkun. Hetken päästä potkuja tuli vielä kaksi lisää! Herra huudahti, että oliko toi oikeasti Niilo (Niilo on työnimi) vai työnsitkö vatsaasi ylöspäin? Sanoin, etten tehnyt mitään, Niilo se oli joka pisti aikamoiset potkut pienillä viiden sentin kintuillaan. Olihan se mahtava tunne, erityisesti herra Longfieldille. Ensimmäiset potkut jäivät varmasti hänen mieleensä ikuisiksi ajoiksi.

Raskausviikko 28

Jumpat jatkuivat töitä paisuneen syksyn ja talven jälkeen taas täydellä teholla. Jumppiin olin hirmu huonosti ehtinyt viime kuukausien aikana, sillä töissä istuttiin valehtelematta joka päivä melkein kuuteen. Onneksi sali on auki myöhään ja metsään pääsi lenkille Horation kanssa milloin vain.

No mutta, jumpista kuitenkin tykkään hurjasti, joten oli mahtia päästä taas porukalla treenaamaan. Spinningissä etukenoasento alkoi ajoittain tuntumaan inhottavalta, välillä oli pakko nostaa selkä ylös ja poljeskella selkä suorana, sillä pieni ihme oli sitä mieltä, että etukenossa hän meni liian lyttyyn. Muutenkin tunneilla joutui toki hölläämään jo näillä viikoilla. Vaikeaahan se oli olla innostumatta ja vetämättä liian kovaa. Mutta jos innostui, niin kyllä sen alavatsassa pian tunsi ja sitten olikin pakko höllätä. Entinen eturivin leidi karkasikin masunsa kanssa takariviin ja sekoili siellä minkä pystyi.

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 29

Huomasin pitkän tauon jälkeen olevani erityisesti iltaisin hurjan väsynyt. Tiedä sitten johtuiko väsymys selkeästä liikunnan lisäämisestä jumppien muodossa vai siitä, että viimeinen kolmannes oli tosiaan täällä!

Unet alkoivat rauhoittua, näin pitkän aikaa mystisiä unia, ja olin aamulla melkein uuvuksissa yöllisistä seikkailuista ja kaikesta mahdollisesta sekopäisestä mitä unissa vaan voi tapahtua. Parin viimeisen viikon aikana olin myös alkanut nähdä ihania unia pienestä ihmeestä. Hänen kasvojaan en aamuisin koskaan muistanut, mutta muistin hymyn ja sen kuinka onnelliselta minusta unissa tuntui pitää pienokaista sylissä ja leikkiä hänen kanssaan lentokonetta yms.

Eniten odotin sitä, miltä meidän pieni poika näyttää. Sitä on vain niin mahdotonta edes ajatella.

Pienen ihmeen huonetta alettiin myös laittaa kuntoon. Hankintoja oli tehty läpi raskauden, ja vaikka vielä puuttuu monia juttuja, alkoi tässä vaiheessa varmaan sellainen peruskama olla aika pitkälti hankittu. Ehkä. Tai ei varmaan ollut. Ei kyllä ollut, sillä aina kun aloin yhtään miettiä listaa kaikista jutuista, niin kyllä sieltä vielä aika paljon kaikkea puuttui. Enkä ollut vielä edes äitiyspakkausta tilannut!

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 30

Tämän rajapyykin saavuttaminen tuntui hurjalta. Vaikka laskettuun aikaan oli vielä 10 viikkoa, alkoi tuntua siltä, että maali on jo todella lähellä.

Vatsassa alkoi tapahtua myös ihan uusia juttuja. Hyvin rauhallinen ja söpöjä pieniä potkuja tehnyt pieni ihme alkoi sekoilla vatsassa päivä päivältä enemmän. Vatsan muoto muuttui pitkin päivää, ja erilaiset nipistykset ja kivistykset tulivat tutuiksi. Vointi oli edelleen hurjan hyvä, mutta näillä main kyllä tunsin olevana melkein kellon ympäri raskaana, eikä sitä raskautta enää unohtanut useiksi tunneiksi. Olo oli siis hyvä sekä energinen, mutta samalla huomasin nukkuvani lyhyitä päiväunia töiden jälkeen ja tuntevani itseni jotenkin erilaiseksi, ehkä paras sana kuvaamaan oloa oli se, että tunsin olevani raskaana – ensimmäisiä kertoja koko 30 viikon aikana. Oli jo aikakin!

Nukuin todella hyvin, erityisesti niinä öinä joita edeltävinä päivinä olin urheillut. Vessassa piti toki ravata pari kertaa yössä, mutta eivät ne yöunia häirinneet. Hyvin nukuttujen öiden takia olin tosiaan energinen. Herra Longfied kysäisi eräänä iltana, että miksi ihmeessä olen heittämässä kaikkea mahdollista krääsää roskiin tai antamassa niitä kierrätyskeskukseen. En ollut edes huomannut, että olin käynyt viikon aikana tuhottoman määrän kotimme kaappeja läpi, järkkäillyt niitä onnesta soikeana ja viskannut ison määrän roinaa pois kaappien perältä. Havahduin herran kommenttiin ja tajusin, että nyt se pesänrakennusvietti on sitten aktivoitu.

Se tosiaan aktivoitiin. Siivosin, järkkäsin, tein pienelle ihmeelle ostoksia, suunnittelin ja mietin, pesin ja silitin verhoja, sisustin lastenhuonetta, kävin varastoja läpi, kasasin valtavan pinon roinaa kierrätyskeskusta varten, viikkasin pienet bodyt ja muut vaatteet pienen ihmeen vaatekaappiin, ostimme lapsivakuutuksen, hain äitiysrahan sekä lapsilisän Kelalta, harjoittelimme kantorepun sekä turvakaukalon valjaiden käyttöä nukella. Turvakaukalon jalustakin asennettiin autoon. Sitä ei pitänyt sinne kyllä jättää, mutta ei heti keksitty miten sen saa irti, eikä tietenkään oltu luettu ohjeita niin pitkälle, joten telakka jäi auton takapenkille.

Eräänä iltana äitini soitti minulle. Hän on enemmän kuin kätevä käsistään ja pienelle ihmeelle onkin valmistumassa tulevalta mummilta aikamoinen kasa mahtavia juttuja, neulottuja vaatteita, alus- sekä pussilakanoita sekä reunapehmusteet kehtoon. Ideoiden määrä on valtava, ja äitini oli mahtava soittaessaan ja sanoessaan, että tässä käy Huli kuules aika vähiin, joten pitäisi osata jo sanoa minkä sävyisiä lakanoita pienelle ihmeelle pitäisi tehdä. Hahahhaah! Ihan mahtavaa. Aika käy vähiin.. Hui, pakko se on varmaan itsekin jo tajuta!

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 31

Päiväunet jatkuivat. Herra Longfield huiteli työmatkoilla ja huomasin peitteleväni itseni lähes jokaisena arkipäivänä töiden, päivällisen ja Horation kanssa tehdyn pidemmän lenkin jälkeen peiton alle. Torkahdin yleensä 1-2 tunniksi. Tai sitä miksikään torkahtamiseksi voinut sanoa, nukuin kuin tukki. Ihmettelin yht’äkkisiä päiväunia, ja ajattelin josko hemoglobiinini olisi laskussa ja sen takia illalla tulee väsy jo seitsemän aikaan. Neuvola oli sopivasti samalla viikolla ja siellä testattiin myös hemoglobiini. Se mitään laskenut ollut – se oli noussut! Hemoglobiinini oli 138, joten rautakuuria ei tarvinnut aloittaa.

Iltaväsymys vaivasi vain arkisin. Lopulta ajattelin sen johtuvan ihan vain siitä, että pieni ihme oli vatsassa ja pyöritin arkea yksin. Näillä viikoilla tämä yhdistelmä alkoi olla jo sen verran raskasta, että unta tarvittiin tunti-kaksi lisää.

Pienelle ihmeelle alkoi myös olla kohtuullisen selkeät hereilläoloajat. Aamuisin, töissä kahvipaussin aikaan, alkuillasta kotona ja juuri ennen nukkumaanmenoa vatsassa riehuttiin entistä kovempaa. Se oli kyllä hauskaa! Pieniä ja vähän isompiakin potkuja ja pyörähtämisiä tulee varmasti eniten ikävä raskausajalta. On uskomatonta ajatella, että joku asuu sisälläni – kehittyy ja kasvaa siellä pieneksi ihmiseksi. Naisen ruumis on niin upea kapistus!

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 32

Raskausviikolla 32 hermo oli töissä aika kireällä. Kalenterissa oli useana päivänä epämiellyttäviä palavereita, joissa istuminen ärsytti ja/tai sai mielen kuohumaan. Ja koska olen minä, reagoin näihin epämiellyttäviin sosiaalisiin tilanteiisiin vatsan kautta. Blogissakin olen avautunut useamman postauksen kera (osa 1 ja osa 2) mysteerisestä vatsastani, joka oikuttelee, kramppaa ja turpoaa kuin ilmapallo kun sille päälle saattuu. Vatsa oli ollut koko raskauden ajan rauhallinen, rauhallisempi kuin koskaan. Krampit ja turpoamiset ovat olleet vain ”kaukainen” muisto, jonka lisäksi vatsa oli toiminut koko raskauden ajan kuin unelma. No raskausviikolla 32 krampit ja koko muu paketti palasivat. Vatsa kipeytyi aina inhottavien palaverien aikana,ja rauhoittui vasta useiden tuntien jälkeen kotona sängyssä maatessani. Kipu oli ajoittain niin kova, että vääntelehdin palaveripenkissä naama vääränä, en päässyt penkiltä ylös, kävelin kumarassa ja huudahdin ajoittain todella kovan kivun yllättäessä ilman ennakkovaroitusta. Ei kiva.

Reagoin useaan asiaan vatsan kautta, ja tällä viikolla aloin myös pakata ja siivota työhuonetta. Olen aivan varma, että huoneen pöydillä olevat muuttolaatikot sekä 10 vuotta (!) vanhojen kansioden läpikäynti ja roskiin heittäminen vaikuttivat vatsaani. Minähän en siis oikeastaan edes haluaisi jäädä äitiyslomalle, töissä on niin mahtavia tyyppejä ja itse työkin ihan mukiinmenevää, että tuntuu suoraan sanottuna aika kurjalta jättää se yhteisö ”kokonaan” pidemmäksi aikaa. Tiedän, että pääsen tästä tunteesta kyllä irti, mutta vielä se tuntuu kovin raadolliselta.. Okei, olen mä vähän outo. Mutta ehkä joku saa tästä tunteesta kiinni?

Onneksi vatsakrampit hellittivät noin neljässä päivässä ja sen jälkeen olo oli taas normaali, liian normaali jos uskoo kaikkien muiden raskaana olevien tuntemuksia näillä viikoilla. Vatsa ei ole sen kummemmin tiellä, se ei haittaa juurikaan elämää, kipuja ei ole missään, jaksan edelleen käydä useamman kerran viikossa jumpissa, nukun hyvin (päikkäreillä ja yöllä) ja lisäksi nautin uudesta hassusta ulkomuodostani kovasti. Vatsa on aika cool!

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 33

Seitsemän viikkoa h-hetkeen. Tai viisi tai yhdeksän. Tai jotain sinnepäin. Työpäivät voi laskea jo kahden käden sormilla, huh! Seitsemän viikkoa kuulostaa omaan korvaan vielä hurjan pitkältä ajalta, mutta kun sitä ajattelee hieman tarkemmin, on se aika pirun lyhyt aika.

Hamstraan edelleen maailman söpöimpiä vauvanvaatteita alennusmyynneistä ja kauhulla ajattelen olenko ostanut niitä jo aivan liikaa. Ei niitä kyllä voi kamalasti olla liikaa, kokohaarukka on 50-86, joten pienellä ihmeellä alkaa olla aika kattavasti ensimmäisen vuoden vaatekerrasto jo hommattuna. Onkohan tässä mitään järkeä..? Heh!

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 34

Raskausviikko 34 alkaa kovin tavallisesti. Herra Longfield on työmatkoilla, minä käyn töissä ja nukun tunnin tai kahden päiväunet joka päivä töiden ja Horation kanssa tehdyn lenkin jälkeen. Jumppiin en yksinkertaisesti ehdi, sillä herään yleensä kahdeksan aikaan illalla (vaikka olisi mikä herätyskello ollut soimassa ennen seitsemää) ja silloin on turha enää toivoa ehtivänsä yhteenkään jumppaan. Viikon loppupuolella herra kotiutuu vihdoin kahdeksi viikoksi!

Käyn viikon aikana moikkaamassa ystäviä Horation kanssa Kulosaaressa ja paiskin töitä vielä ihan tosissaan – torstaina sekä lauantaina saatiin vielä viimeiset minun vastuulla olleet projektit päätökseen ennen äitiysloman alkua, joten viimeisen työviikon saisin lasketella ihan rauhassa alkavaa äitiyslomaa kohti.

Sunnuntai ei ollutkaan sitten ihan tavallinen. Silloin mulle järkättiin nimittäin täydellisenä yllätyksenä vauvakutsut. Kirjoittelin helmikuun puolessa välissä vauvakutsuista oman postauksen, tunnelmia voi käydä kurkkaamassa tämän linkin takaa.

raskauden viimeinen kolmannesraskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 35

Raskausviikolle 35 osui viimeinen työpäivä. Se oli aika rankka. Kirjoittelin viimeisen työpäivän fiiliksiä suklaisen kakkureseptin ohella myös blogiin. En tule koskaan unohtamaan sitä fiilistä, kun suljin rakkaan (ja kovin tyhjältä näyttävän) työhuoneeni valon ja lähdin kotiin. Kyyneleetkin kostuttivat silmät päivän aikana, mutta ajattelin koko ajan, että ikävä ja tyhjä olo loppuvat kotona ollessa muutamien viikkojen jälkeen – tai ainakin siinä vaiheessa kun pieni ihme päättää saapua maailmaan.

Vaikka olo oli vielä näillä viikoilla hurjan hyvä, alkoi yksi selkeä raskausoire puskea päälle. Nimittäin hengästyminen. Sellainen ihan outo hengästyminen. Istuessa pidempään tai pidempää metsälenkkiä tehdessä alkoi tuntua siltä, että hengitys kävi pinnalliseksi ja välillä piti tosissaan pysähtyä ja oikein imeä keuhkot täyteen ilmaa. En puuskuttanut tai hikoillut, mutta happi vaan tuntui loppuvan.

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 36

Raskausviikko 36 oli äitiysloman ensimmäinen viikko. Suursiivosin kotia ja ruksin to do -listalta joka päivä jonkin askareen pois. Tuntui hyvältä saada asioita aikaan. Siivoilun ohessa kävelin pitkiä lenkkejä Horation kanssa, otin päiväunia kun siltä tuntui ja kävin jumpissa.

Eräänä yönä heräsin siihen, että sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Pelästyin hieman. Tuntui kuin sydän olisi tullut rintakehästä ulos. Päässä alkoi vilistä kuvat tulevasta synnytyksestä ja ajattelin, että nytkö se alkaa, kuuluiko avautumisvaiheeseen jäätävä sydämen tykytys, vai mistä tässä nyt on kyse, saanko mä sydänkohtauksen?! Herätin herra Longfieldin ja sanoin, että mun sydän puskee rintakehästä ulos. Otin puhelimen käteen ja googletin mistä oikein on kyse. Ei mistään vaarallisesta, ilmeisesti edellisillan pitkät saunailut olivat tehneet tepposet. Vaikka juon vettä reippaat kolme litraa päivässä, ei se selkeästi ollut riittävästi pitkän saunaillan lisäksi. Litkin keskellä yötä litran vettä ja odottelin, että syke tasaantui ennen kuin nukahdin uudestaan.

Kävin viikonloppuna ystävien kanssa Sandron brunssilla. Vatsa tuli täyteen ennätysvauhtia, mutta siitäkin huolimatta kiskoin buffetpöydän antimia lähes normaaliin tahtiin. VIRHE. Iso virhe. Kotimatkalla bussissa huono olo sitten alkoi, ja sitä jatkui koko päivän ja illan.. Kotona kieriskelin tuskissani sängyn pohjalla etsien jotakin hyvää asentoa, sitä kuitenkaan löytämättä. Litkin vettä, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Kamalin ähky koko elämäni aikana. Olo normalisoitui vasta yön aikana ja aamulla ähky oli enää ikävä muisto. Mutta kyllä tämän jälkeen pitää olla tarkkana, ettei syö liikaa! Mutta onhan se ihan hassua, että minä täytyn kahdesta voileivästä. Siis MINÄ.

idraskaudenviimeinenkolmannes

Raskausviikko 37

Raskausviikko 37 meni oikeastaan kokonaisesti Kuopiossa. Lähdettiin Horation kanssa herra Longfieldin seuraksi sinne herran työmatkalle. Laskettuun aikaan oli vielä sen verran pitkä aika, että ei nähty mitään ongelmia lähdön kanssa. Otimme kyllä varmuudeksi turvakaukalon ja pienelle ihmeelle muutamat vaatekerrat mukaan, mutta muuten ei synnytystä Kuopiossa mietitty. Viikko Kuopiossa teki hyvää! Sain vain olla, ei tarvinnut olla koko ajan miettimässä mitä sitä kotona seuraavaksi siivoaisi tai laittaisi valmiiksi ennen pienen ihmeen tuloa, sen kun vain oli. Heräsin, kävin syömässä aamupalaa, kävelin Horation kanssa 1-2 tunnin aamulenkkejä, otin päiväunet, katsoin Lahden MM-hiihtoja, kävin shoppailemassa, kauneushoidoissa, uimassa, hotellin salilla, uudestaan Horation kanssa ulkona ja iltaisin sitten tehtiin herran kanssa vaikka mitä. Kävimme mm. syömässä illallista Puijon Tornissa, savusaunomassa Rauhalahden Jätkänkämpällä ja eräänä iltana kävimme paikallisten chow chowien kanssa lenkki- ja koirapuistotreffeillä. Ihan parasta.

Pitkien kävelyiden aikana huomasin ensimmäistä kertaa askeleen hidastuneen selkeästi normaalista. Horatio kiskoi 8 metrin flexin päässä ja minä sain jarrutella koiran menoa. Reippaan puolen tunnin jälkeen aloin myös tuntea selkeää paineen tunnetta (tiedätte kyllä missä). Kivuliaalta askellus ei tuntunut, mutta selkeä ero kuitenkin aiempaan.

raskauden viimeinen kolmannesraskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 38

Kuopion jälkeiselle viikolle olin sopinut monet treffit ystävien, siskon, vanhempien sekä anopin kanssa. Juoksin siellä täällä, söin ulkona, näin ystäviä ja kävin päiväleffassa. Tein viimeisiä ostoksia pientä ihmettä varten (niin varmaan!) ja nukuin ihanan pitkiä päiväunia just silloin kuin teki mieli. Bussissa tuli tällä viikolla istuttua aika paljon, ja se ei tuntunut aina enää ihan kivalta. Jotenkin en saanut penkiltä millään hyvää asentoa ja aina oli liian kuuma. Kiskoin takkia pois päältä ja yritin vaihtaa asentoa, mutta silti 30 minuutin bussimatkat eivät olleet lemppareita.

Tällä viikolla oli sen verran paljon ohjelmaa, etten ehtinyt ajatella lähestyvää synnytystä oikeastaan ollenkaan. Vatsa oli lisäksi edelleen yllättävän pieni eikä häirinnyt menoa juurikaan, joten touhuamiselle riitti energiaa vielä oikein hyvin.

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 39

Raskausviikolla 39 herra Longfield lähti viimeiselle työmatkalleen ennen synnytystä. Kohteena oli Rauma, josta hän pääsisi tarpeen vaatiessa ajamaan tuhatta ja sataa kotiin. Voin jo paljastaa, ettei herran tarvinnut rikkoa nopeusrajoituksia, sillä pieni ihme pysyi vatsassa piilossa koko viikon.

Tällä viikolla lähestyvä synnytys alkoi kuitenkin puskea mieleen enemmän kuin ennen. Tähän oli varmasti syynä se, että kropassa alkoi (vihdoin) tuntua ja näkyä muutoksia joita oletin tapahtuvan jo paljon aiemmin. Aamulla sormien nivelet olivat kipeät ja sormet olivat turvonneet (muuten en turvotuksesta kärsinyt), olo oli useana päivänä outo, syömisen jälkeen saattoi vähän aikaa oksettaa, vatsa muuttui äkillisesti kivikovaksi eikä mennyt enää takaisin semmoiseksi pehmeäksi. Luulen, että pieni ihme laskeutui ja se johti vatsan kovettumiseen (siis vatsa oli päältä koskettaessa tosi kova). Vatsan muoto muuttui hieman ja oli tosiaan sellainen pinkeä ympärivuorokautisesti. Lisäksi vatsa toimi vähän liiankin hyvin, mutta ei siitä sen enempää.

Odotin ensimmäisiä supistuksia ihan tosissaan, mutta ei sellaisia tullut.. Tylsää! Niin ja sitten oli vielä se kaikista oudoin raskausoire, nimittäin kuolaus! Aloin kuolata ihan hurjasti. Herätessä päiväunilta tyyny/peitto oli aivan märkä kuolasta – sitä tosiaan oli tullut useita desejä. Kerran jopa heräsin niin, että suuni oli kiinni ja kuola ei ollut päässyt valumaan sieltä pois, joten herätessä suussani oli valehtelematta noin desi kuolaa. Siihen olisi voinut oikeasti vaikka tukehtua!

Pienen ihmeen liikkeet olivat jo jokunen viikko sitten muuttuneet hyvin erilaisiksi. Enää en saanut nauttia niistä ihanista karatepotkuista, vaan vatsassa myllerrettiin. Tuntui ihan siltä, ettei tilaa enää ollut liiemmin ja liikehdintä tosiaan muuttui sellaiseksi myllerrykseksi. Eräänä yönä heräsin vessaan ja sen jälkeen ihmettelin sängyssä noin parin tunnin ajan sekavaa myllerrystä. Taisi olla hyvät bileet toisella.

raskauden viimeinen kolmannes

Raskausviikko 40

Raskausviikkoa 40 ei kovin pitkälle ehditty edetä. Ensimmäiset supistukset alkoivat 39+0 kello 23.45. Pieni ihme putkahti maailmaan seuraavana päivänä (39+1) kello 16.34. Mutta se onkin sitten ihan eri tarina!

raskauden viimeinen kolmannes

 

Suositellut

6 Replies to “Raskauden viimeinen kolmannes”

  1. Sulla on kyllä ollut söpö pieni vatsa ihan tonne 37 viikolla asti! Onnea ihan hirmuisesti! <3

    1. Kiitos kovasti! 🙂 Oli kyllä pieni vatsa ja helppo raskaus kokonaisuudessaan. En olisi uskonut, että näin upeasti saadaan homma pakettiin. 🙂

  2. Pakko kysyä tuliko miten paljon raskauskiloja?

    1. Viimeisessä neuvolapunnituksessa (reilu viikko ennen synnytystä) oli tullut 8 kiloa. Ne lähti kaikki synnytyksessä ja nyt kotona paino on tippunut vielä kolme-neljä kiloa, johtunee imetyksestä. Pikkupoika on hurjan kova imemään! Jos laskee vielä, niin täytyy tarkastella mitä syön, sillä eihän painon olisi hyvä pudota paljon imetyksen aikana. Siis niiden raskauskilojen jälkeen. Ensi viikolla on neuvola, siellä voin kysellä lisää, jos paino vielö putoaa.

  3. Hurjasti onnea,hän on niin suloinen?

    1. Kiitos Jael tätäkin kautta. 🙂

Vastaa