Raskauden ensimmäinen kolmannes on selätetty

Raskauden ehkä jännittävin ja pelottavin vaihe on viimein selätetty. Tällä hetkellä huidellaan turvallisilla (tai no, ainakin hiukan turvallisimmilla) vesillä kuin viikoilla 1-13.

Raskausviikoista on ennen postauksen varsinaista sisältöä pakko kertoa sellainen vähän hauskempi juttu. Mähän olen siis melkein näihin päiviin asti kuvitellut, että RV28 tarkoittaa jotain aivan muuta kuin raskausviikko 28. Kehtaankohan edes kertoa.. No, siis olen ihmetellyt aina, että miksi hitossa jengi käyttää #RV28 tai allekirjoittaa jonkin keskustelupalstan kommentin ”RV28”. Mä kun olin luullut, että se tarkoittaa ROUVA 28 vuotta. Mietin, että ehkä ihmisillä on tapana kertoa minkä ikäisenä vauvaa odottavat. Heh. Ja paras oli nää RV28+5 -merkinnät. Niiden kuvittelin tarkoittavan sitä, että ROUVA 28 vuotta odottaa nyt uutta vauvaa, ja kotona on jo viisi muuta. Että näin. Mutta olisihan se nyt aika loogista, eikö?

Olen koonnut tähän postaukseen omia fiiliksiä raskauden ensimmäiseltä kolmannekselta. Päiväkirjaa alettiin pitää heti kun raskaustesti oli tehty, siitähän kerroinkin teille jo omassa postauksessa viime viikolla. Halusin kirjata ylös, miltä tämä jännittävä ja ajoittain hurjan pelottava vaihe elämässä minusta tuntuu. Asiat tuppaavat unohtumaan melko pian, ja tämä jos joku on asia, jota en halua unohtaa. Haluan muistaa miltä elämämme isoin, tärkein ja eittämättä upein päätös on matkan varrella tuntunut.

Oletteko valmiita käymään läpi raskauden ensimmäisen kolmanneksen kanssani?

pregnancy announcement

Positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen alkoi aika pian väsymys, mutta ei niin pahasti kuin olin odottanut. Lisäksi ensimmäiset väsymyskerrat saattoivat johtua venyneestä lauantai-illasta tai ihan vain siitä, että ajattelin, että nyt pitää olla väsynyt, kun olen kerran raskaana.

Eräänä päivänä raskausviikolla 5 simahdin töiden ja 27 kilometrin pyörälenkin päätteeksi sängylle niin totaalisesti, että yrittäessäni avata silmiä parin tunnin päikkärien jälkeen, tuntuivat silmäluomeni siltä, että ne olisivat painaneet valehtelematta tonnin. Silmiä ei vain saanut auki. Väsymys tuntui raskauden ensimmäisillä viikoilla erilaiselta kuin normaali väsymys. Se oli todella vahvaa väsymystä, sellaista joka valtasi koko kropan. Onneksi olin kuitenkin pääsääntöisesti pirteä, jaksoin liikkua, urheilla ja touhuta kotona suhteellisen normaaliin tapaan.

Aika pian alkoi myös huimaus. Useamman kerran tuolilta tai maasta noustessa päässä pyörähti jokunen tähti ja tukea piti ottaa lähettyvillä olevista pöydistä sekä seinistä.

Raskausviikolla 5 tuli myös ensimmäinen (ja oikeastaan myös ainoa) ruokaällötys. Olin syömässä tonnikalaa ennen kuin lähdin pyörällä töistä kotiin, mutta en vain pystynyt syömään tonnikalapurkista kuin neljäsosan. Haju ei tehnyt niinkään pahaa, tonnikala vain jostain syystä etoi. Etominen tuntui ihan uudelta, sellaiselta jota en ollut ennen kokenut. Tonnikalapurkki lensi roskiin ja söin sen sijaan kaksi juustonmakuista riisikakkua, nam!

Raskausviikolla 5 osallistuin ystäväni synttäribileisiin. Ne olivatkin hauskat. Suunnittelimme kuumeisesti herran kanssa miten bileissä olisin. Olin tehnyt vain muutama päivä sitten positiivisen raskaustestin, ja homma oli vielä niin kovin alussa, ettei asiasta vain voinut huutaa koko maailmalle. Lisäksi juhlakalu en ollut minä, vaan synttäreitä viettävä ystäväni. Lopulta ratkaisimme homman niin, että haimme mulle pieniä alkoholittomia skumppapulloja Alkosta. Jemmasin pullot kassiini, josta sitten aina sopivin väliajoin kaadoin juomaa lasiini niin, ettei se herättänyt suurempaa huomiota. Onnittelumaljat otimme vastaan, mutta vaihdoimme herran kanssa laseja sitä mukaa, kun herra oli lipittänyt omat onnittelujuomat sisuksiinsa.

skumppa

Raskausviikko 6 alkoi itkulla Subwayssä. Onhan se aika surullista, kun joutuu jättämään subin välistä juuston pois, kun ei jaksa alkaa tiedustella, onko juusto pastöroitua vai ei. Itku tuli siinä vaiheessa, kun herra sanoi myyjälle, että hänen subinsa väliin tulisi tulista juustoa (jota minäkin olisin halunnut).

Raskausviikolla 6 aloin myös odotella pahoinvointia ja aamuisia oksennustiloja. Eräänä aamuna piti ihan googletella, että koska pahoinvoinnin tulisi alkaa. Muutenkin alkuviikot olivat jotenkin hieman stressaavia. Sen suuremmin minulla ei mitään oireita ollut, ja sen seurauksena aloin jännittää sitä, onko kaikki masussa ok, vai onko siellä tuulimuna. Painelin rintoja pitkin päivää vain todetakseni, että ne olivat varmasti vielä (toooosi) arat. Tässä vaiheessa päädyimme myös varaamaan ajan varhaisultraan. Halusimme varmistaa asian, jotta päässä vellova epävarmuus saataisiin loppumaan.

Varhaisultran ja ensimmäisen neuvolakerran varaaminen oli jännää. Oli ihan hassua sanoa ääneen, että olen raskaana. Kun ei sitä ollut itsekään sisäistänyt vielä yhtään. Puhelimen toisesta päästä onniteltiin iloisesti, enkä osannut yhtään vastata onnitteluihin – totesin vain, että toivotaan nyt, että kaikki menee hyvin lääkäriin ja neuvolaan asti. Mahassa myllersi näiden kahden puhelun jälkeen monta tuntia, ja jotenkin koko homma konkretisoitui ainakin muutaman askeleen verran.

akileija

Raskausviikolla 6 kävimme ystävien luona kylässä. Kävi sitten niin, että tarjolla oli suolaisina paloina lohileipiä! Katsoin herraa silmiin ja molempien silmät näyttivät siltä, että mitä hittoa me nyt tehdään. Onneksi pöytään nostettiin myös makeita herkkuja, joten pelkkien lohileipien ääressä ei tarvinnut olla. Valkoviinipullo avattiin myös, mutta sen kanssa ei ollut ongelmia, sillä juon usein alkoholittomia juomia, vaikka tarjolla viiniä olisikin. Mutta ne lohileivät – kylmäsavulohesta tai graavilohesta tehdyt. Päässä pyöri listeriariski ja kaikki paniikki raa’asta kalasta. Sitten otin järjen käteen. Ei saamari tämä homma voi yhteen pieneen lohileipään kaatua. Söin yhden taivaallisen hyvän lohimousseleivän, ja sen jälkeen vaihdoin makeaan.

Raskausviikolla 7 tunsin kunnolla olevani raskaana. Pahoinvointi sekä väsymys puskivat päälle. Nukuin lähes päivittäin kolmen tunnin päiväunet, ja tunsin olevani töissä kuin muumio. Väsymys teki tiukkaa kaltaiselleni touhuttajalle, joka on tottunut saamaan asioita aikaan, ja paljon. Pahoinvointi oli myös ihan uusi (ärsyttävä) juttu. Nälkä tuli kuin puskista kovempana kuin koskaan ja olo oli hyvä. Lounaalle piti melkein juosta. Mutta kun sain ruoan eteeni ja söin pari ensimmäistä haarukallista, alkoi etominen, jota jatkui monta tuntia syömisen jälkeen. Tämä sama toistui tietenkin kaikkien päivän aterioiden kanssa.

Samalla viikolla oli myös anoppini yllärisynttärit. Siinä olikin vähän miettimistä että miten selviän juhlista, joissa tarjolla oli juustopöytä ja ohjelmanumerona mm. viinitasting. Juhlat menivät kuitenkin hyvin. Viinitastingin ajan kasasin juustopöytää, joten sain hyvän syyn olla osallistumatta tastingiin. Lisäksi yksin keittiössä häärätessäni saatoin helposti kaataa alkoholitonta viiniä salapaikastani viinilasiin, ja mennä sen jälkeen muina miehinä viinilasi kädessä kuuntelemaan viinitastingiä terassillemme.

viinitasting_hardys5_c_perhejuhlat_

Se juustopöytä oli sitten toinen juttu. Olimme ostaneet neljää juustoa, joista kolme oli pastöroitua. Mutta eihän mulle tullut mieleen, että brie-juusto on pehmeä juusto, vaikka pastöroidusta maidosta onkin valmistettu. Vetelin brietä sekä manchegoa ihan antaumuksella illan ajan jättäen vain SINIhomejuuston sekä parmesaanin väliin. Hyvä minä. Onneksi en ole näissä asioissa hysteerinen, ja kun tajusin asian muutama viikko juhlien jälkeen, kohautin vain olkapäitäni.

juustolautanen6

Raskausviikolla 8 alkoi kesäloma, vihdoinkin! En tiedä vaikuttiko loma, pitkät yöunet sekä stressitön olotila siihen, että väsymys sekä pahoinvointi vähenivät. Oli kuitenkin ihana saada kroppaan taas energiaa. Loma osui oikeasti tänä vuonna hurjan hyvään koloon, sillä sain vain olla kotona, tehdä juttuja sen verran kuin jaksoin, ja nukkua just niin paljon kuin huvitti. Olympialaisia katseltiin paljon, ja huomasin itkeväni aika usein, kun mestaruus selvisi ja onnelliset mitalistit tuulettivat riemuissaan. Laitan sen hormonien piikkiin.

Raskausviikolla 9 lomailtiin kaikessa rauhassa. Nukuin ja lepäsin paljon, kävin jumpissa, teimme lomajuttuja ilman suunnitelmia taikka kiirettä. Väsymyksen sekä ajoittaisen huonon olon lisäksi voin hyvin, niin hyvin, että mieltä alkoi taas painaa ajatus siitä oliko kaikki sittenkään hyvin.. Googletin kuin hullu tuulimunista ja keskenmenoista. Ajattelin, että miksi meidän kohdalla kaikki mukamas menisi hyvin. Varmaan aika perusmietintöjä jokaisella raskauden alkuvaiheessa. Onneksi raskausviikolla 9 oli varhaisultra. Ennen aamuista ultraa nukuin edellisenä yönä ehkä 4 tuntia, vaikka mua ei mukamas jännittänyt..

Ultraan menin omalle tutulle gynekologille Diacoriin. Nopeasti siinä juteltiin ja sitten vain pöydälle makaamaan. Hetken lääkäri tutki ruutua ja sitten hän sanoi ”täällä näkyy yksi alkio, jonka sydän sykkii hienosti”. Sitten ruutu käännettiin niin, että mekin saimme ihastella 1,6 senttistä ihmettä, jonka rinnassa sykki vimmatusti pienen pieni sydän. Lääkäri esitteli pienen otuksen kädet, jalat, sydämen, pään sekä vartalon. Me emme ihan niin tarkasti osanneet kuvaa tulkita, mutta pääasia oli, että kaikki oli juuri niin kuin pitää ja raskausviikot täsmäsivät omiin laskelmiini.

Saimme kolme kuvaa muistoksi, isot onnittelut ja sepustuksia tulevaan. Tästä oli hyvä jatkaa neuvolaan ja toivoa, että kaikki menee hyvin ensimmäisen kolmanneksen loppuun asti.

varhaisultra

Seuraavana yönä näinkin sitten aivan järkyttäviä painajaisia. Heräsin tuskanhiessä omaan huutooni ja olin sängyssä melkein poikittain. Taisi pienen ihmeen näkeminen saada pään hieman sekaisin, vaikka tunnekuohuilta ultran aikana vältyttiinkin.

En tiedä oliko syynä psykologiset jutut, mutta varhaisultran jälkeen olo huononi huomattavasti. Etominen lisääntyi, väsymys kasvoi, olo oli todella turvonnut ja vatsa oli jumissa.. Ehkä asian konkretisoituminen sai aikaan sen, että raskausoireet puskivat vimmatusti päälle. Nyt oli varmaa, että sisälläni kasvoi toinen ihminen, ja se varmasti sai alitajunnassa myrskyn aikaan.

Raskausviikolla 10 väsymys jatkui. Onneksi kesälomakin jatkui. Nukuin, nukuin ja nukuin. Herra Longfield ahersi kotona, teki ruokaa, vei Horatiota, siivosi jne. samalla kun minä vain nukuin. Raahauduimme kuitenkin kuumailmapalloajelulle, jonne olimme yrittäneet varata aikaa koko kesäloman ajan. Sieltäkin tietenkin myöhästyttiin aluks hieman, koska en vain päässyt sängystä ajoissa ylös..

Kuumailmapalloajelu oli toki huikea kokemus, mutta multa se ei mennyt ihan putkeen. Ensimmäisen vartin liitelin kopassa haltioituneena. Sitten tuli vähän kuuma ja vähän huono olo. Sitten tuli vähän enemmän kuuma ja vähän enemmän huono olo. Reilun puolen tunnin jälkeen noususta vääntelin itseäni kopassa ahdistuneesti – mahaan sattui, hikoilin, oksetti, pää oli kipeä. Homma eteni siihen pisteeseen, että herra Longfieldin oli pakko pyytää kuskilta muovipussia (jota hänellä ei ollut), jotta olisin voinut oksentaa. Koska pussia ei ollut, sanoi kuski, että anna mennä laidan yli. Ei hitto, ajattelin! Kyydissä oli meidän lisäksi 14 muuta matkustajaa hyvin tiiviissä muodostelmassa, ja minä alan vääntää laattaa laidan yli samalla kun meinaan pyörtyä.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun sitten yököttelin ja sain jonkun desin oksennuspallon suustani ulos, päästin siinä hässäkässä myös komean paukun. Kuski huusi siihen kannustavasti, että ei mitään hätää, anna mennä vaan.

kuumailmapallo2

Ei sitä noloutta siinä tilanteessa kyllä oikeasti edes tajunnut, olo oli niin kamala. Paniikissa aloin huutaa, että ei tässä mitään hätää, olen raskaana! Pahoinvointi on ihan normaalia. MIKSI huusin mitään? No ajattelin, että koko retki lopetetaan mun takia kesken jos kuski luulee, että sain jonkun sairauskohtauksen.. Ja se olisi muuten ollut noloa!

Kävin siinä sitten vielä ihan murto-osa sekunnin päässä pyörtymisestä, jonka onneksi vältin. Maisemat, ja sen värit sekoittuivat jo täysin silmissä ja muiden puhe alkoi kuulostaa oudolta mongerrukselta, mutta jostain kaivoin sen verran voimia, että sain lätkittyä itseäni naamaan ja sain virkeyden takaisin. Sen jälkeen iski sitten sellainen hiki, ettei ole totta. Niskasta ja selästä valui hikeä norona, samoin kävi rinnoille ja vatsalle, ja pian tuntui jopa siltä, että olin kussut housuun. Se olisikin vielä koko hommasta puuttunut..

Jossain välissä kuumailmapallo sitten laskeutui. Nolouden määrä alkoi vasta tässä vaiheessa selkeytyä – kuumailmapallon kuski sanoi, etten saa tehdä enää mitään, ja muut hoitavat ilman minua pallon kasaamisen takaisin kuljetusvaunuun. Lisäksi naiset alkoivat jutella mulle ja kertoa omista RASKAUSKOKEMUKSISTAAN. EIIIIIII!!

Tämän lisäksi tiedossa oli vielä kuumailmapallokaste sekä reippaan puolen tunnin yhteinen piknik, ennen kuin 45 minuutin kotimatka alkoi pienessä minibussissa. Jestas. Olisin halunnut vain kadota paikalta heti laskeutumisen jälkeen.. Mutta eiköhän jäänyt se kuumailmapallomatka muidenkin kuin minun mieleeni ikuisesti! Heh.

En kyllä oikeasti tiedä, oliko oudolla kohtauksellani mitään tekemistä raskauden kanssa, mutta muutakaan syytä en keksi. Mua ei pelota korkeat paikat, eikä siellä kyydissä jännittänyt muutenkaan yhtään. Ahdasta kyllä oli ja pirun kuuma, mutta tiedä sitten olivatko ne oikea syy kohtaukselleni. Oli miten oli, niin nyt meni näin.

kuumailmapallo1

Raskausviikolla 11 osallistuin vapaaehtoisesti verikokeisiin, joista selviteltiin onko vauvalla kaikki hyvin. Kävin myös uimassa, poljin fillarilla töihin ja isoveljelleni syntyi pieni poika. ♥ Sinä sunnuntaina olisi tehnyt mieli laittaa viestiä veljelle, että perässä tullaan! Mutta vielä ei ihan ollut sen aika, ultraan oli vielä reilut kaksi viikkoa ja olimme päättäneet pitää suut supussa siihen asti (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta).

Päivittäiset päikkärit jatkuivat edelleen. Odotin joka päivä, ettei päikkäreitä olisi tarvinnut enää ottaa. Mutta jokaisena päivänä töistä tullessa sänkyyn oli aivan pakko päästä. Oikeastaan kaikki muut oireet olivat tipotiessään, vain väsymys ei hellittänyt sitten millään. Mietin kyllä usein sitä, kuinka onnekas olen, pelkkä väsymys raskauden ensimmäisellä kolmanneksella ei ole kovin kummoinen vaiva. Varsinkin kun nukkuminen on niin valtavan mukavaa, paljon mukavampaa kuin oksentelu taikka jatkuva paha olo sekä mielialavaihtelut.

Raskausviikolla 12 suuntasimme Lahteen ystävien häihin. Jaksoin bailata limun voimalla 22.30 asti. Sen jälkeen tuli noutaja. Onneksi olimme ottaneet Lahdesta hotellin, sain nukuttua valtavan pitkät yöunet ja siihen päälle vielä lähes koko tulomatkan kotiin asti.

Wanha Bäckby häät

Raskausviikolla 13 osallistuimme herra Longfieldin siskon lapsen nimijuhlaan sekä kävimme moikkaamassa kahden viikon ikäistä veljenpoikaani. Meidän teki molemmissa paikoissa mieli huutaa ääneen, että teidän vauva saa serkun keväällä! Vatsassa kasvava salaisuus ei näkynyt vielä ulospäin mitenkään, joten mölyt pidettiin kirjaimellisesti tiukasti mahassa. Ja hyvä niin, näissäkään tilaisuuksissa ei ollut meidän aika olla jalustalla.

Samaisella viikolla kävin ensimmäisessä sokerirasitustestissä sukurasitteen vuoksi. Olin vähän jännittänyt testiä ja sitä miltä sokerilitku maistuu. Hyvältä se maistui, ja parituntinen meni laboratoriossa yllättävän nopeasti Better Call Saulia herran kanssa katsellessa. Samana iltana herra lähti työmatkoille.

Seuraavana aamuna ohjelmassa olikin sitten odotettu ensimmäinen virallinen ultraäänitutkimus. Herra ei päässyt ultraan mukaan, joten tallustin rohkeasti paikalle yksin. Käytävillä istui useampi pariskunta, mutta hekään eivät saaneet oloani epämukavaksi. Olin ultrassa yksin ja sillä selvä, turha siitä oli tehdä mitään ongelmaa.

Kätilö oli todella mukava. Alkujutustelun jälkeen oli aika käydä asiaan. Housut alas ja paita ylös. Ultraa alettiin ensin tehdä vatsan päältä mutta ei siitä mitään tullut. Kohtuni oli kätilön mukaan kallellaan taaksepäin, joten sisähommiksi se meni. Ensimmäiset viisi minuuttia kätilö jutteli niitä näitä ja tutki kuvaa tarkasti. Itse sain seurata kuvaa omalta telkkariruudulta, joka roikkui seinällä edessäni. Pieni ihme möllötti kuvassa mahallaan sikiöasennossa ja oli aivan paikallaan. Kuuntelin tarkasti mitä kätilö puhui ja en kuullut sanoja ”kaikki on ok” yms., joten toki siinä alkoi mielikuvitus laukata. Näin ruudulla täysin liikkumattoman sikiön ja odotin vain kuumeisesti, että kätilö olisi sanonut jotain siitä, että kaikki on hyvin. Viiden minuutin kohdalla olin jo ihan varma, että pieni ihme on kuollut kohtuun ja avasin suuni. Kun kysyin onko kuvassa makaava otus hengissä, kätilö alkoi pyydellä kovasti anteeksi ja sanoi, että kaikki on hienosti! Sen jälkeen katseltiin sykkivää sydäntä yhdessä pitkä tovi.

Kätilö yritti saada pienen ihmeen heräämään, mutta ei sitä huvittanut herätä, noin 20 minuutin kohdalla tyyppi alkoi vähän vispata käsiä ja jalkoja, käänsi kylkeä ja jatkoi unia. Kätilö sanoi, että eiköhän tämä ollut tässä, kaveri ei halua että häntä häiritään enempää.

ultra-rv-13

Ultrasta lähdin hymyillen pois. Kaikki oli hyvin. Laukussa poltteli uusia kuvia meidän pienestä ihmeestämme. Istahdin autoon ja soitin herralle jonnekin päin maailmaa. Juttelimme pitkään. Se oli ihana puhelu.

Ultran jälkeen asiasta saattoi vihdoin alkaa puhua! Ensimmäisenä syöksyin kahden esimieheni luokse. Heidän aito ilonsa ja kostuneet silmät kertoivat minulle enemmän kuin tuhat sanaa. Töiden takia minun olisi turha stressata nyt taikka tulevaisuudessa. Tärkeintä on, että minä voin hyvin valtavan kiireisestä loppuvuodesta huolimatta. Pyysin, etteivät esimiehet puhuisi asiasta vielä eteenpäin. Halusin saada uutisen kerrottua ensin perheelle sekä lähimmille ihmisille, ennen kuin alkaisin puhua siitä työpaikan käytävillä. Salassapitosopimus sinetöitiin, ja minä lähdin katsomaan tarkemmin ultrassa otettuja kuvia. Työn teosta ei tuona päivänä tullut juuri mitään.

Kukka

Näin kului raskauden ensimmäinen kolmannes omalla kohdallani. Kun luin postauksen nyt lokakuussa uudestaan, olin jo unohtanut kaiken muun paitsi armottoman väsymyksen. Pääsin totisesti helpolla ensimmäisestä kolmanneksesta. Tämän ensimmäisen jakson aikana en oikeastaan edes tajunnut koko raskautta. Maha ei juuri kasvanut, en tuntenut vatsassa mitään tuntemuksia ja olo oli väsymyksestä huolimatta yllättävän normaali. Tämä harmitti ajoittain, olisi ollut mukavaa tuntea olevansa raskaana, vaikka varmasti sitä tulen vielä seuraavien kuukausien aikana ihan riittävästi kokemaan.

Kurkataan raskauden toisen kolmanneksen kuulumisiin sitten kun siitä taipaleesta on päästy kunnialla ohi!

Terveisin RV 17+0 (ikä ei ihan täsmää, lasten lukumäärä kylläkin, heh!)

Suositellut

17 Comment

  1. Ihan hulvattoman hauska ja liikuttava kirjoitus! Tuli muistojen kätköistä mieleen omat 2 alkuraskautta ❤️ T. rva38+2 😂

    1. Voi kiitos Anna! 🙂 Näitä juttuja on hyvä laittaa muistiin, ihan itseäkin varten. Nytkin oli muutamassa kuukaudessa jo moni asia unohtunut kokonaan. Tosin kuumailmapallolentoa en unohda koskaan. Jessus sitä häpeän määrää! 😉

  2. Voi Huli!! Ihana kirjoitus. T. Rv38+2 😀 😀 😀

    1. Kiitos Anne! 🙂 Sä meet jo komeilla viikkoluvuilla. 😉

  3. lauranniina says: Vastaa

    Hauska postaus, apua tota kuumailmapallolentoa 😂 Aika samantyyppisesti meni omakin eka kolmannes, armotonta väsymystä lukuunottamatta ei juuri muita oireita ollut mullakaan.

    Ja mitä tulee noiden juustojen syöntiin niin voin kertoa et en minäkään paljon kysellyt Toscanassa työmatkalla ollessani, et oliko nää juustot nyt pästoroituja. En ees tajunnut! Ja ihan hyvä vauva tuli 😉

    1. Kuumailmapallolento jäi lähtemättömästi mieleen, ai kauhee.. 🙂 Eviran lista aiheuttaa kamalasti (turhaa) stressiä. Onneksi en ole kovin sekopää ruoan suhteen, maalaisjärjen käyttö on varmasti sallittu! Hyvää vauvaa täälläkin odotellaan. ❤️

  4. Hih, miten ovelaa toimintaa tuo omien skumppapullojen osto laukkuun ja toi ilmapallolento oli jotain legendaarista. 😀

    1. Omat pullot toimivat tosi hyvin, niitä käytettiin useissa pirskeissä! Nyt on tosin kivempaa kun voi vaan sanoa, että ei kiitos alkoholille. Salailu tuntui välillä ihan hölmöltä.

  5. Tällainen muistelukirjoitus on varmaan sellainen, jota on kiva itsekin lueskella monesti jälkeenpäin 🙂 Niin monta tuttua tunnetta ja fiilistä muistui itsellekin mieleen. Ensimmäisen kolmanneksen aikana Googlen pitäisi olla kielletty. Ja se sokerirasitus. Itse kävin siinä keskiraskauden aikana enkä ymmärrä, miten joku kestää hereillä siinä parin tunnin aikana litkun juomisen jälkeen 😀 Mulla oli ihan kamala taistelu itseni kanssa, etten nukahtanut. Tsemppiä tuleville viikoille 🙂

    1. Mä joudun sokrutestiin vielä uudestaan, onneksi ensimmäisen testit arvot olivat hyvät! Upeaahan se on, että meistä odottavita pidetään näin hyvää huolta. Saa olla onnekas, että asustaa Suomessa. 🙂 Google ja kaikki vauvapalstat pitäisi tosiaan kieltää odotusaikana. Onneksi ympärillä on paljon äitejä, joilta voi kysyä apua ennen kuin siirtyy vauvapalstoille. 🙂

    2. Meillä täällä Ranskassa tarjotaan sokerirasitustestin aikana odottavalle äidille mahdollisuutta pikku tirsoille, aika hyvä idea!

      1. No kuulostaa kyllä mahtavalta palvelulta! 🙂

  6. Kuulostavaa niin tutulta nuo monet kohdat 🙂 Itsellä täsmälleen sama rv 17+0 tänään ja nuo alkuraskauden väsymykset ja pahoinvoinnit tuli koettua. En tosin oksentanut, mutta monen viikon ajan oli välillä sellainen olo, että ihan just tulee ylös. Kuljin koko ajan muovipussi taskussa, varmuuden vuoksi. Kuumailmapallolentoa ei onneksi ollut suunnitelmissa, tosin nyt mulla ei ookaan noin ikimuistoista raskaustarinaa kerrottavaksi kuin sulla 😀 Niin ja ruokarajoitusten suhteen en ole itsekään ihan kirjan mukaan mennyt, varsinkin nyt Thaimaassa ei voi aina olla kaikesta ihan varma. Yritän stressata asiasta vaan silleen suhteellisuuden rajoissa…

    1. Oi, me mennään siis ihan samassa ajassa, hauskaa! Mä en myöskään oksentanut kertaakaan, ja ei ollut edes lähellä. Enemmän pahoinvointi oli sellaista etomista, ruokaa ei vain tehnyt mieli. Olin jo unohtanut koko pahoinvoinnin, eli ei sitä varmaan kestänyt kuin viikon tai pari. Stressitön tila on nyt se paras tila, eli jatketaan samaan malliin turhia murhetimatta! Onnellista odotusta! <3

  7. Ihana postaus, kiitos sekä nauruista että liikutuksen kyynelistä! (Rv 7+5, hyshys…)

    1. Olkaa hyvä vaan! Ja voi jestas miten paljon onnea lähetän myös sinne. <3 Hurjia aikoja eletään molemmat, ja en toki kerro kellekkään. 😉

  8. […] oli yhteen sanaan tiivistettynä mieleenpainuva, ja alkutaipaleen fiilikset kokosin blogiin lokakuussa. Toisen kolmanneksen tiivistin sanaan odottava, ja tunnelmat raskauden keskivaiheelta koottiin […]

Vastaa