Kaksi viivaa

Joista toinen oli haalea.

Elellään heinäkuun loppua. Olen käynyt apteekissa edellisenä päivänä ja hieman sekavasta kierrostani huolimatta menkkojen olisi pitänyt alkaa viimeistään tänä aamuna. Herään kahdelta yöllä, vessaan pitää päästä. Nappaan pahvisen paketin keittiön tasolta ja menen sen kanssa vessaan. Heinäkuinen raskaustesti ei ole ensimmäinen tekemäni, joten en viitsi herättää herra Longfieldiä. Näitä on tehty yksin herran työmatkojenkin aikana viime syksystä asti.

Luen ohjeet kertaalleen tarkasti läpi, vaikka olen lukenut ne melkein joka kuukausi reilun kuuden kuukauden aikana. Silmät eivät ole kunnolla auki, väsyttää ja vessahätä on kova.

Sain testin kuitenkin tehtyä. Suljen korkin ja hoidan vessahommat loppuun pimeässä vessassa, jonne oli kyllä tosi fiksua hommata himmentimet, sillä silmät eivät revähdä silmäpusseista ulos kun yöllä käy vessassa. Voi tavallaan jatkaa unia koko vessareissun ajan.

Katson testin tulosta käsien pesun jälkeen. Siinä näkyy vain yksi vahva viiva. Selvä – ajattelin sen enempää asiaa murehtimatta.

Jostain syystä nappaan testin kuitenkin mukaani sänkyyn, tyynyn viereen. Selaan hieman nettiä sillä uni ei tule ihan heti takaisin. Muutaman minuutin päästä nostan testiä, ja valaisen sitä puhelimen näytöllä. Nyt silmät meinaavat tosissaan revähtää silmäpusseista ulos. Siis näinkö tosiaan yksinäisen vahvan viivan vieressä toisen, hyvin vaalean viivan, vai harittaako silmäni!?

Kääntelen testiä pimeässä huoneessa ja sohin sitä kännykällä. Ei hemmetti, on siinä toinen viiva, joskin hyvin vaalea. Alan hymyillä. Olen sanaton, käännyn nukkuvan herran viereen miettien tohdinko herättää häntä vain yhden vaalean viivan takia. Ennen kuin teen mitään, herra jostain syystä herää yhtäkkiä, avaa silmänsä, ja kysyy yllättävän virkeänä MITÄ? En saa pariin sekuntiin mitään sanottua, hymyilen vain pilkkopimeässä huoneessa, jota valaisee pinkin kännykän haalea valo.

Sitten kerron mistä on kyse. Ihmettelemme haaleaa viivaa, ja päätämme tehdä toisen testin heti seuraavana aamuna, tai ehkä kuitenkin vasta sitä seuraavana. Emme osaa päättää.

Nukahdamme uudestaan, ja aamulla katsomme jälleen testiä. Viiva on yön aikana tummentunut, tai sitten emme vain nähneet sitä unihiekkaisten silmien läpi keskellä yötä. Tai ehkä neljä tuntia on saanut viivan tummenemaan.

Aamutoimet sujuvat normaaliin tapaan. Toki siinä sivussa mietimme, että tuleekohan Horatiosta nyt isoveli ja sitä, että olipas onni ettemme varanneet matkaa helmikuulle alkuviikosta. Samalla emme ole testin tuloksesta yhtään varmoja. Herra sanoo käyvänsä apteekissa illalla.

Aamupalaa syön yksin, samalla kun herra ulkoiluttaa Horatiota. Yritän kaksi kertaa alkaa itkeä, mutta en saa kyyneleen kyyneltä ulos. Ajattelen, että olenpas kylmä äiti.

Töihin lähden yksin autolla. Popitan täysillä Jason Derulon ja Jennifer Lopezin Try me -biisiä ja jossain Turun motarilla itku tulee. Kylläpäs oli oikein romanttinen biisi joka sai tunteet pintaan. Hah! Kyyneleet valuvat aurinkolasien alta, ja toivon niin kovasti, että toinen testi näyttäisi jo vahvemman viivan, sen haalean sijaan.

Arvaatteko miten sen toisen testin kanssa kävi..?

pregnancy announcement

Suositellut

36 Replies to “Kaksi viivaa”

  1. Voi miten ihanaa! Iloa ja hyvää oloa odotukseen.

    1. Kiitos Merituuli! <3 Olo on ollut onneksi hyvä, toivotaan, että kaikki jatkuu loppuun asti yhtä hyvin.

  2. Aivan mielettömästi onnea ❤❤❤

  3. Aivan mielettömästi onnea ❤❤❤

    1. Siis mä menin ihan sekaisin tästä uutisesta ja tuli ihan kahteen kertaan onnen toivotukset, ensi anonyyminä ja nimellä. Ja kolmas kertahan on aina hyväksi, joten onnea kolmasti 🙂

      1. Ei haittaa yhtään! Kommentit ovat aina ihania. <3 Kolminkertaiset kiitokset Peggy!

  4. Paljon onnea! <3
    Horatiosta tulee varmasti hyvä isoveli! =D

    1. Kiitos! Horatio on kyllä osoittanut jo nyt aikamoisia isoveljen elkeitä vartioimalla mua kuin sekopää. Varsin omistaunut kaveri. 😀

  5. Onnea onnea isoveljelle ja muulle perheelle!

    1. Kiitos Lumo! Mulla on täysi usko Horatioon, se hoitaa oman pestinsä varmasti upeasti. 😉

  6. Ihania uutisia täällä ja kovasti onnea! Mukavaa seurata tätä uutta elämänvaihetta 🙂

    1. Voi kiitos Anna! Eiköhän tästä uudesta ja jännittävästä vaiheesta saada bloginkin puolella lukea ihan riittämiin. 🙂

  7. Ihan hirmuisesti onnea! <3

    1. Kiitos hurjasti Jonna!

  8. Ihanaa, paljon paljon onnea!! <3 Ihan kostui silmät 😀

    1. No jestas sentään, ei tässä ketään pitänyt saada itkemään. <3

  9. Onnea, ihanaa! ?

    1. On se kyllä aika ihanaa. Kiitos paljon! 🙂

  10. Oi, ihanaa, onnea! <3 Joskus mietinkin, että eivätköhän Huli ja herra Longfield vain halua lapsia ja että eihän asia toisaalta minulle millään tavalla kuulu. Sinänsä hassu juttu, että me olis voitu olla raskaana yhtä aikaa, tein nimittäin itsekin positiivisen testin heinäkuun lopulla. Meille vain kävi niin harmillisesti, että sain keskenmenon tuossa reilu kuukausi sitten. Mutta olettaisin, että teillä nuo kriittiset ajat taitaa olla takanapäin ja Horatiosta tulee varmasti superhyvä isoveli <3

    1. Kyllä tätä paljon on viime vuosina mietitty ja pohdittu. Varmasti päädyttiin siihen ainoaan ja oikeaan vaihtoehtoon. 🙂

      Voi miten ikävä kuulla keskenmenostasi.. Sitä samaa täällä pelätään melkein päivittäin, jotenkin on todella vaikea uskoa, että meidän kohdalla kaikki menisi hyvin, ihan sinne loppuun asti. Pelottaa ja jännittää paljon. Voimia sinulle ja perheellesi! Uutta matoa vaan onkeen. <3

  11. Ihanaa! Paljon onnea teille molemmille!!!

    1. Kiitos Laura! <3

    1. Kiitos kiitos! Aika jännät ajat ovat edessä.

  12. IIK miten ihana postaus, paljon onnea koko perheelle! <3

    1. No todella aika iiiiik-juttu. 😀 Kiitos paljon Riitta!

  13. Onnea! Ihana postaus ja ihana kuva ?

    1. Horatio kiittää kuvan kehuista. Jässikkä oli kuvaussession ajan mahdottoman hienosti aloillaan, taisi arvata, että kyseessä on tärkeä kuva. 😉

  14. Ihana kirjoitus, hurjasti onnea! Ei tuota kokemusta unohda itsekään. Näinköhän blogisi aihepiirit muuttuvat vähitellen…?! 😉

    1. Kiitos Anna! Blogini on sellainen sekametelisoppa, että varmasti mukaan mahtuu vähän odotus- ja vauvajuttuja. 😉 Tervetuloa lukemaan niitäkin jatkossa!

  15. Järjettömän ihana uutinen <3 Olen niin hengessä mukana ja toivotan ihanaa raskausaikaa sinulle!

    1. Kiitos Taru! Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, pian varmaan alkaa mahakin kasvaa ja sitä kautta koko homma tulee paljon todemmaksi. 🙂

  16. no kyllä hieman tuli kyynel silmään täälläkin 🙂 onnea ihanaiset <3

    1. Kiitos Erja! <3 Onnenkyyneleet on onneksi paljon kivempiä kuin ne toiset. Aurinkoista syksyä sinulle!

  17. Paljon onnea! <3 Olipa ihania uutisia. 🙂

    1. Voi kiitos! 🙂

Vastaa