Välimeren salaatti

välimeren salaatti3

Postaustahti on hiljentynyt hurjasti. Kesä pukkaa yksinkertaisesti päälle. Lisäksi painan tällä hetkellä töitä kuin viimeistä päivää ennen ensi lauantaista deadlinea isossa projektissa. Kesälomaankin on vielä kaksi viikkoa, ja voi pojat, taidan olla ensi viikon loppurutistuksen jälkeen töiden osalta aika naatti. Onneksi aikaa on löytynyt työmatkapyöräilylle, Leppävaaran maauimalassa polskuttelulle, ystäville, perheelle ja salillakin olen päässyt käymään kaiken häsän keskellä. Niin ja vähän aleostoksilla, heh.

välimeren salaatti4välimeren salaatti5

Tänään vanhempani tulivat meille kyläilemään. Grillailtiin, syötiin hyvin, istuttiin iltaa terassilla ja isä antoi kädestä pitäen neuvoja miten terassin alaosan rimoitus tehdään. Huomenna mennään rautakauppaan puutavaraostoksille, ja toivottavasti rimoitus saadaan valmiiksi ennen kesäloman alkua. Lisäksi toivon, että avioliittomme ei lopu rimoitusurakan tiimellyksessä. Olemme kyllä näissä hommissa herran kanssa niiiiiin tavattoman erilaisia, että kärhämää on ainakin aivan varmasti luvassa. Luulen, että meidän tarvitsee tehdä jälleen kerran hyvin tarkka työnjako, jotta saamme säheltää omaan tyyliimme omien askareidemme parissa astumatta liikaa toisen tontille. Onneksi isä sanoi, että soittakaa heti jos tulee ongelmia vastaan, hän on lomalla joten pääsee auttamaan nopeasti.

välimeren salaatti1välimeren salaatti2

Grillissä kuumeni tänään broileria ja makkaraa. Lihan kaveriksi herra Longfield kokkasi meille tosi herkullista välimeren salaattia, johon makua antoi grillattu halloumi sekä mukavan makuinen öljykastike. Reseptin herra nappasi vanhasta Yhteishyvä-lehdestä. Nam nam nam.

Välimeren salaatti

4 annosta

  • 1 kpl pieni kesäkurpitsa
  • 1 paketti (200 g) halloumia
  • 1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
  • 1 ruukku rucolasalaattia
  • nippu hienonnettua tuoretta basilikaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • ripaus rouhittua mustapippuria

1. Huuhtele kesäkurpitsa ja leikkaa vinottain ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele halloumi kylmällä vedellä ja kuivaa se. Viipaloi annospaloiksi.

2. Grillaa kesäkurpitsat ja halloumiviipaleet kuumassa grillissä molemmin puolin.

3. Halkaise kirsikkatomaatit. Siirrä salaatinainekset tarjoiluvadille.

4. Sekoita öljystä, viinietikasta ja pippurista kastike. Pirskota salaatin pinnalle. Tarjoile esim. grillatun kanan kaverina.

välimeren salaatti6

Suositellut

Vastaa