Herra Longfield työmatkailee: Alabama ja Mississippi

Moccamaster, Herra Longfield tässä.

Viimeaikainen työmatkasarjatuli jatkui eräs kaunis sunnuntaipäivä matkalla ison meren väärälle puolelle, Ameriikan Yhdysvaltoihin.

Tällä kertaa tarkoitus oli käydä piipahtamassa tuttuakin tutummassa Alabaman Selmassa moikkailemassa ja jotain työasioitakin siellä piti viikon verran tehdä. Sieltä piti sitten siirtyä jollain ilveellä Louisianaan seuraavaa viikkoa viettämään, sielläkin kohteena oli jo aiemmin tutuksi tullut paikka nimeltään Natchitoches. Ja koska valitsin siirtymisilveekseni autolla köröttelyn, ajattelin näiden viikkojen välisen viikonlopun oleilla jossain Alabaman ja Louisianan osavaltioiden väliin jäävässä Mississippin osavaltiossa. En googlettelulla löytänyt paikasta oikein mitään erityisen mielenkiintoista mestaa, joten valitsin viikonloppuasuinpaikakseni osavaltion pääkaupungin virkaa tekevän Jacksonin.

amerikka_herra longfield2

Matkan ensimmäisen yön tosin vietin sellaisessa paikassa kuin Montgomery. Se sijaitsee Selman tapaan Alabaman osavaltiossa, ja siellä on sellainen jännä juttu kuin lentokenttä. Montgomeryn kaupunki ei ole mikään maailmoja järisyttävän iso paikka, joten paikan lentokenttäkin on melko pikkuinen. Minusta on aina kiva päättää lentomatka johonkin tämmöseen pikkukenttään, missä ei oo mitään hirveetä härdelliä eri terminaaleineen ja käytäväkilometreineen, ei oo ryysiksiä, ei oo kiirettä. On vain yksi matkalaukkuhihna, pari pikku vuokra-autokojua ja ei yhtään jonoa missään. Jenkkilään meno on aina pienimuotoinen urakka jo itsessään, joten on kiva jos lentelyiden jälkeen pääsee nopeasti ja kivuttomasti kentältä ulos. Useimmiten nämä mun työmatkakohteet sijaitsee kaukana myös näistä ihan pieniäkään lentokenttiä omistavista kaupungeista, joten tavaksi on tullut mennä ekaksi yöksi nukkumaan johonkin lentokentän lähellä olevaan hotelliin. Yleensä sitä on menomatkan jälkeen sen verran väsymyksestä pöllyssä, että ei oo hyvä idea lähteä siitä vielä autolla suhailemaan jonnekin kauemmas. Niinpä tälläkin kertaa etsiydyin vain Montgomeryn lentokenttää lähimpään Hampton Inniin, kirjauduin sisään ja kaaduin sängylle korisemaan.

Seuraavana aamuna reippaana poikana sitten matkasin Montgomerystä Selmaan. Selmahan on tätä nykyä huippukuuluisa mesta, koska joku amerikkalainen tyyppi teki sellaisen leffan, jonka nimi on Selma. Ja se Selma-leffa ei kerro Marge Simpsonin siskosta, vaan ihan oikeesti tästä liian usein varakotinani toimineesta alabamalaisesta pikkukylästä, ja siitä mitä siellä kerran tapahtui kaupunkiin piipahtamaan tulleelle Martin Luther King Jr. -nimiselle herrasmiehelle ja hänen seurueelleen. Martin Luther King Jr. on tullut näiden jenkkimatkojeni aikana hyvinkin tutuksi, olenhan Selman lisäksi käynyt Washingtonissa katsastamassa jampalle pystytetyn massiivisen muistomerkin, kuin myös Memphisissä ihmettelemässä kaverin viimeiseksi lepopaikaksi jäänyttä motellia. Selmassa tummaihoisten kansalaisoikeuksien puolesta tapellut Martti seurueineen lähti eräs päivä marssimaan Montgomeryyn, mutta päästyään Selman Edmund Pettus -sillan yli, otti marssiväen vastaan valkoihoisten poliisisetien ryhmä, jotka hyökkäsivät marssijoiden kimppuun pampuin ja kyynelkaasuin. Väkivallattomuuteen viimeiseen asti vannonut Martti joukkoineen ei tehnyt vastarintaa, joten hommasta muodostui aika yksipuolinen ja ruma näytös, joka sai lehdistössä nimen Bloody Sunday. Tapaus oli tietenkin omiaan kasvattamaan Martin aatteiden ja myös sen Selman sillan kuuluisuutta, ja nyt monta vuotta tapauksen jälkeen, joku sitten meni ja teki koko Selmasta ja sillanylityksestä oikein leffankin.

amerikka_herra longfield9

Ensimmäisiä kertoja Selmassa haahuillessani menin eräs päivä kylän pikkuiseen keskustaan autollani, ja lähdin kamera kädessä haahuilemaan paikan katuja pitkin. Kuvia räpsiessäni yhdeltä talon terassilta alettiin huutelemaan, pelkäsin jo että kuka naapurivahti sieltä tulee haulikon kanssa räiskimään, mutta huutelija osoittautuikin ihan ystävälliseksi alabamalaiseksi, joka muuten vaan tervehti satunnaista ohikulkijaa. Kaverille vastatessani jotakin jamppa kutsui minut oitis terassilleen, koska aksenttini oli kuulemma niin vänkä että nyt oli otettava selvää missä päin maailmaa tuollaista mongerrusta oikein harrastetaan. Minähän toki terassille menin kun kerran pyydettiin, huutelijalla oli siellä vaimonsa, lapsensa ja vielä naapurin vanhempi ukkokin seuranaan, ja piakkoin istuskeltiinkin siellä terassilla kukin omalla keinutuolillamme olutta särpien. Lapsen kanssa katottiin karttakirjasta, että missä se semmonen Finland oikein on, ja muistaakseni valehtelin siinä taas Suomesta kaikenlaista yliampuvaa samalla kun keinutuoleissamme eestaas kiikuttiin. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että terassilla kiikkusteleva tummaihoinen, vanhahko huutelijan naapuri, oli ollut mukana tässä Martin Luther Kingin kuuluisassa marssissa, ja muutenkin oli aikoinaan pyörinyt Martin mukana ties missä. Silloin en oikein osannut muuta kuin sanoa ”oh, thats great”, koska en oikein edes tiennyt että mistä hiton marssista nyt oli kyse. Martin nimen nyt sentään tunnistin silloinkin, joten osasin vähän päivitellä että onpas upeeta ja mahtavaa, kuten asiaan kuuluu. Selma-leffasta viisastuneena osaisin nykyään olla paljon vakuuttavammin ihmeissäni, jos Martin marssille osallistuneen kaverin kanssa vielä joskus pääsen keinutuolissa terassille istumaan.

amerikka_herra longfield8

Selmassa ei tällä kertaa käynyt mitään Martin marssin tapaista merkittävää, ainoa merkillepantava tapahtuma oli kun paikallisen tehtaan lähellä sijaitsevassa Hog Heaven –grilliruokahökkelissä kävi viikon aikana monta kertaa joku ulkomaalainen tahvo tilaamassa rallienglannilla Parpekjuu Sändvitsiä ja Daiet Dokhtor Peppäriä. Viikon selmailun jälkeen olikin aika pakata kimpsut ja kampsut vuokra-autoon, kirjoittaa navigaattoriin Mississippin Jacksonissa sijaitsevan hotellin osoite, ja suhailla pitkin interstate-teitä sinne. Olen joskus aiemminkin tainnut hösöttää siitä kuinka mukavaa Ameriikassa on ajella autolla, ja niin oli nytkin, jokusen tunnin ajelujen jälkeen huomasin olevani Jacksonissa, ja melko kivuttomasti löysin hotellini edustallekin. Ja koska hotellilla oli valet-parking meininki, pomppasin hotellin etuovilla autosta ulos, otin kampsut ja kimpsut kantoon ja annoin parkkipoitsun ajella autoni jonnekin. Se on kyllä aina ihan kätevää kun ei itse tarvitse lähteä jonnekin parkkikompleksiin hätiköimään.

Mississippi ei ole sieltä kaikkein mielenkiintoisimmasta päästä kun Jenkkilän osavaltioita aletaan laittaa riviin. Pinta-alaltaan USA:n 32. ja väkiluvultaan 31. isoin osavaltio on saanut nimensä Pohjois-Amerikan pisimmän joen mukaan, joka myötäilee osavaltion länsirajaa. Osavaltiolla ei ole mitään hienoa ja kuuluisaa seuraa oikein missään urheilulajissa, eikä sieltä tahdo oikein mitään tunnettua kaupunkiakaan löytyä – pääkaupunki Jackson on isoin, enkä minulle ainakaan tullut kaupungista minkäänlaista mielikuvaa kun yritin osavaltiosta jotain viikonloppuviettopaikkaa etsiä. Joskus kävin Mississippin ja Louisianan rajalla sijaitsevassa Vicksburgissa, missä oli ihan hieno Amerikan sisällissotaa käsittelevä kansallispuisto, joka piti sisällään joitain sodanaikaisia taistelutantereitakin. Osavaltion lainsäädännössä on jotenkin määritelty, että uhkapelaaminen on Mississippin maiden alueella kielletty, mutta koska vesialueista ei sanota laissa mitään, Mississippi-joella ja osavaltion etelärannikolla lilluu useita kasinolaivoja, jotka jonkun verran turisteja ja rahaa sentään vetävät, mutta siinäpä se sitten melkein onkin.

amerikka_herra longfield7

Viikonloppuna Jacksonin keskustassa hortoillessani sain taas törmätä muissakin USA:n isommissa kaupungeissa tutuksi tulleeseen ilmiöön, eli ihmisiä ei ainakaan viikonloppuna tullut oikein missään kaupungin kaduilla vastaan. Kaupunkia pitkin vaellellessani laskeskelin huvikseni, että näenkö kaduilla enemmän ihmisiä vai oravia. Oravat pitivät kärkitilaa melko pitkään, mutta lopulta törmäsin sentään yhteen hääkuvia ottavaan seurueeseen, ja eräällä muistomerkillä tuli vastaan myös tämmösen naisten hassun Rollerderby-jengin jonkunnäköiset kalenterikuvaussessiot, joiden avulla ihmiset veivät lopulta tilaston kärkipaikan itselleen.

Hääkuvausjengi otti kuviaan jonkun paikallismuseon pihalla, ja minä kävin ovia vähän kiskomassa ja kokeilemassa että onkohan mesta auki. Olihan se, joten sinne sitten menin Mississippin ja Jacksonin historiaan tutustumaan. Ihan hyvää tarinaa siellä oli varsinkin Amerikan sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista.

Mississippi oli yksi ns. orjaosavaltioista, joiden rikkaat, valkoihoiset plantaasiomistajat ei yhtään tykänneet pohjoisemmassa USA:ssa heränneestä ajatuksesta, että ruoskapalkalla töitä tekeviä tummaihoisia voitaisiinkin yhtäkkiä alkaa kohtelemaan kuten ihmisiä. Tämä pienimuotoinen erimielisyys johti siihen, että muutamat näistä etelän osavaltioista irtaantuivat koko USA:sta, ja homma eskaloitui lopulta ihan aseelliseen sotaan asti pohjoisten ja eteläisten osavaltioiden välille. Etelän orjavaltion reipas väki siinä leikissä sitten lopulta otti edistyneemmiltä pohjoisen pojilta koteloonsa, mutta vaikka orjuus tavallaan USA:sta sodan seurauksena lakkautettiinkin, oli tummaihoisten kohtelu maassa senkin jälkeen melko kammottavaa vielä pitkään. Vaadittiin vielä monta vuotta aikaa ja mm. se yksi Martti marssimaan ihmisten kanssa alabamalaisten siltojen yli päin valkoihoisten poliisien pamppuja, jotta hommasta tuli edes jotenkuten tolkullista.

amerikka_herra longfield4amerikka_herra longfield5

Vaikka maan presidenttinä kikkaileekin nykyään jo samanvärinen kaveri kuin nämä aikoinaan ruoskaa syöneet, ja ihmisten asenteessa on toki menty kovastikin paljon inhimillisempään suuntaan niistä ajoista, kun vielä oli ihan OK käydä viikonloppuostoksien lomassa nappaamassa pari heräteosto-orjaa, on rasismi silti vielä melko voimissaan varsinkin näissä etelävaltioiden syvissä sopukoissa. Jotkut yhä jaksavat toisten amerikkalaisten ihonväristäkin kitistä, mutta enimmäkseen nykyään kiukutellaan muiden maiden kansalaisten olemassaolosta USA:n mahtavan ja hienon maaperän alueella. Jännä nähdä, saako ne nyt sen yhden peruukkipäisen kaverin sinne Valkoiseen taloon Obaman tilalle, tiedättekö sen tyypin, joka telkkarissa aina ennen huusi potkuja kaikille. Sillä tuntuu olevan aika jänniä ideoita, jotain jättimäistä muuriakin se on suunnittelemassa USA:n ja Meksikon väliin koska sillä tavalla Amerikasta tulee taas suuri tai jotain.

amerikka_herra longfield6amerikka_herra longfield1

Jackson oli hiljaisuudestaan huolimatta – tai ehkä juuri siksi – ihan mukava paikka vähän latailla akkuja, ja sunnuntaina lähdin hyvissä ruumiin ja mielen voimissa ajelemaan kohti seuraavan viikon asuinpaikkaa, joka oli Louisianan osavaltiossa sijaitseva kylä nimeltä Natchitoches. Tässä mestassa – mikä muuten jostain syystä lausutaan jotenkin tyyliin näketesh – olin aikoinani yhden parin viikon rupeaman viettänytkin. Sen samaisen visiitin aikana kävin siellä Vicksburgissakin silloin, mutta muuten en muistanut paikasta oikeastaan yhtään mitään.

Näketeshistä kuitenkin lisää seuraavalla kerralla. Postauksen toinen osa julkaistaan tasan viikon päästä sunnuntaina. Tämä romaani loppui nyt tähän.

amerikka_herra longfield3

Suositellut

Vastaa