Tsatsiki & helpot kanavartaat grillissä

Joko teillä on grillikausi avattu? Me kaivoimme terassin nurkassa nököttävän kaasugrillin talviunilta viime sunnuntaina. Aamupäivästä vettä satoi osan aikaan ihan kaatamalla, mutta ilta oli upean aurinkoinen ja lämmin. Hieman ennen Suomen peliä mahassa alkoi murista, vaikka olin ollut ystävien kanssa aamupäivällä herkuttelemassa Weeruskan brunssilla. Pieni nälkä piti saada kuitenkin taltutettua, joten päätimme grillata jotain pientä, helppoa ja nopeaa ennen sohvalle säntäämistä.

tsatsiki ja kanavartaat

Kaivoimme kaapista pari pakettia Atrian Perhetilan broilerituotteita (*lihat saatu Atrialta) ja tekaisimme tsatsikin jääkaappiin tekeytymään. Tsatsikin kanssa onnistuin ensimmäistä kertaa todella hyvin. Luulen, että salaisena aseena oli hunaja sekä kurkkuviipaleiden itkettäminen ennen kuin sekoitin ne jogurtin ja muiden ainesten joukkoon. Tsatsiki ei ollut yhtään vetistä ja hunaja antoi muuten kohtuullisen suolaiselle kastikkeelle kivaa pehmeyttä. Tungin tsatsikiin muuten yhtä maailman parhaimmista (ja samalla myös kalleimmista) hunajista. Kyseessä on herra Longfieldin mukana Qatarista tuotu Balqees Honeyn Raw Yemeni Sidr Do’ani -hunaja, jota hänen oli eräältä työmatkaltaan aivan pakko tuoda kotiin. Vajaan 300 g lasipurkki maksoi herran muistin mukaan noin 40 euroa. Mutta siis ihan saman asian ajaa normaalitkin hunajat, ettei kenenkään nyt tartte lähteä Qatariin hakemaan 40 euron hunajaa tsatsikia varten.

tsatsiki ja kanavartaat

Broileriksi valitsimme Atrian Perhetilan valkosipuli broilerin ohut fileeleikkeleitä sekä pintamaustettua broiskun sisäfileetä. Valkosipuliset leikkeet olivat sen verran isoja, että puolitin ne kahteen osaan pituussuunnassa ennen vartaisiin pujottamista. Pintamaustetut fileet olivat pienempiä, eikä niille tarvinnut tehdä mitään muuta kuin törkätä vartaisiin ja sen jälkeen grilliin.

Grillissä herra Longfield antoi vartaiden grillaantua vajaan puoli tuntia (minä kuvasin kukkivaa puutarhaa sen aikaa). Herra piti grilliä kohtuullisen pienellä lämmöllä, jottei broiskut palaneet karrelle. Niin meillä nimittäin aika usein grillisafkojen kanssa käy – varsinkin silloin jos on kova nälkä tai meillä on vieraita syömässä. No nyt broiskut grillaantuivat täydellisiksi, ne olivat läpikypsiä ja ihanan meheviä ja pehmeitä. Tsatsikin kanssa sopi meistä molemmista paremmin valkosipulinen versio, vaikkei toisissakaan lihoissa mitään sen suurempia valituksen aiheita ollut.

tsatsiki ja kanavartaat1tsatsiki ja kanavartaat

Ennen kuin aloimme säheltää lihojen kanssa, tein tsatsikin, jotta sain sen tekeytymään noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Ja kuten jo aiemmin totesin, tämä tsatsiki toimi todella hyvin. Eikun testaamaan ja kaivamaan grillit talviunilta!

Tsatsiki

noin 6-8 annosta

  • 400 g Valion turkkilaista jogurttia
  • 1 kpl kurkku kuorittuna ja raastettuna
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli (vähennä määrää jos et ole valkosipulin ystävä)
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • rouhittua mustapippuria
  • 1-2 rkl hunajaa
  • kourallinen tuoretta minttua raastettuna

1. Raasta kurkku. Laita kurkku (matalaan) astiaan ja sekoita joukkoon suola. Anna ”itkeä” noin 20 minuuttia. Kaada itkettämisen jälkeen kurkkuraaste siivilään ja painele esim. talouspaperin avulla ylimääräinen vesi raasteesta pois. Tämä on tärkeä vaihea, raasteen tulee olla mahdollisimman kuivaa, jotta tsatsikista ei tule vetistä.

2. Sekoita kurkkuraasteen sekaan muut ainekset, maistele välissä ja lisää mausteita oman maun mukaan. Anna tsatsikin tekeytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia ennen tarjoilua.

tsatsiki ja kanavartaat

Suositellut

2 Replies to “Tsatsiki & helpot kanavartaat grillissä”

  1. Aivan mielettömän herkullisen kuuloista. Testiin menee, mä niin rakastan vartaita! Aurinkoista viikkoa 🙂

    1. No kyllä kannattaa testata. Niin helppoa, nopeaa ja hyvää. 😛 Siitä on kesäsafka tehty!

Vastaa