Aurinkoinen aprikoositorttu

Kolme vuotta sitten kerroin blogissa ns. kanamunakakusta, jonka päällimmäisen kiillekerroksen kanssa olin epäonnistunut jo useamman kerran putkeen. Sain postaukseen useita kommentteja ja vinkkejä siitä, miten kiillekerroksen teon tulisi onnistua. Tänä vuonna, kolmen vuoden kanamunakakkutauon jälkeen, otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tarttua pääsiäisen kunniaksi härkää sarvista.

aprikoositorttu4._c_paasiainen_aprikoositorttu6

Selasin teidän vinkit uudemman kerran läpi ja luin alkuperäisen Yhteishyvän reseptin hyvin tarkasti läpi. Siinä reseptin ja postauksen kommenttien lukemisen yhteydessä mulla välähti.. Olin käyttänyt viime kerroilla tortun teossa jostain mystisestä syystä hillosokeria, vaikka olisi pitänyt käyttää hyytelösokeria. Varmaan lukihäiriöinen pääni oli kääntänyt hyytelösokerin jossain välissä hillosokeriksi. Muuta syytä en keksi. Reseptissä nimittäin lukee aivan selkeästi hyytelösokeri, mutta meidän kuiva-ainekaapista löytyi vain vanha hillosokeripaketti. Lisäksi olin kirjoittanut postaukseen hyvin selkeästi kolme vuotta sitten sanan hillosokeri. Näin sitä pitää, ei ihme ettei onnistu!

aprikoositorttu2

Onneksi en kuitenkaan luovuttanut tortun kanssa. Tein värikästä aprikoositorttua ensimmäisen kerran melkein 10 vuotta sitten ja olen aina pitänyt siitä todella paljon. Eniten torttua on väännetty (heheheh) pääsiäisen aikaan, mutta toki raikas ja kauniin oranssi torttu sopii mihin tahansa kevään taikka kesän juhlaan.

Tällä kertaa värikkäällä aprikoositortulla herkutellaan tänään kun äitini sekä siskoni tulevat luokseni kylään. Herra Longfield on työmatkoilla, joten voimme rauhassa hölöttää tyttöjen juttuja. Horatio on taas herran työmatkojen ajan talon ainoa mies. Pikku jässikkä vartioi kotia sekä minua kovasti paljon enemmän nyt kun ollaan kotosalla ihan kahdestaan, mutta välillä pitää myös kerätä voimia, kuten alta näkyy.

aprikoositorttu1aprikoositorttu7aprikoositorttu3

Aurinkoinen aprikoositorttu

Pohja

  • 200 g digestivekeksejä
  • 75 g voita

Täyte

  • 8 kpl liivatelehteä
  • 200 g sitruunalla maustettua tuorejuustoa
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 rkl sitruunamehua
  • 2 dl kuohukermaa

Pinnalle

  • 2 prk (à 425 g) säilykeaprikooseja
  • 2 dl vettä
  • 1 dl hyytelösokeria

1. Vuoraa irtopohjaisen vuoan (halkaisija noin 23 cm) pohja leivinpaperilla.

2. Murenna keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella tai perunasurvimella painellen. Sulata rasva ja sekoita muruihin. Painele seos lusikalla vuoan pohjalle.

3. Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.

4. Sekoita tuorejuusto ja rahka keskenään. Mausta sokerilla, sitruunamehulla ja vaniljasokerilla.

5. Kiehauta noin ½ dl säilykehedelmien lientä ja liuota siihen puristetut liivatteet.

6. Vaahdota kerma. Sekoita haalea liivateliemi täytteeseen. Sekoita kermavaahto tuorejuustoseokseen. Lusikoi seos murupohjan päälle ja tasoita pinta. Pane vuoka peitettynä jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi (tai seuraavaan päivään).

7. Asettele aprikoosit hyytyneen tortun pinnalle. Mittaa kattilaan vesi ja kuumenna. Sekoita kiehuvaan veteen hyytelösokeri, anna kiehahtaa uudestaan ja nosta sitten sivuun. Anna jäähtyä haaleaksi välillä sekoittaen ja kaada sen jälkeen vuokaan aprikoosien päälle. Anna hyytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

8. Irrota vuoan reuna varovasti veitsellä auttaen. Siirrä kakku tarjottimelle.

Vinkki!
Voit halutessasi vaihtaa aprikoosit persikoihin tai pakastemarjoihin, kuten lakkoihin tai vadelmiin.

aprikoositorttu5

Suositellut

2 Replies to “Aurinkoinen aprikoositorttu”

  1. Ihanan aurinkoinen kakku! Täällä on tänään kanssa tarkoitus leipoa aprikoosikakkua vanhalla ohjeella.

    1. Kiitos Riikka! 🙂 Oikein ihanaa pääsiäistä sinne. Niin ja toki myös herkullista. 😛

Vastaa