Venetsia – mikä mesta!

venetsia14_c_matka_

Venetsia. Tuo maailmankuulu uppoava kaupunki, joka on aikoinaan rakennettu parin metrin syvyisen laguunin päälle, ja jonka historiallinen keskusta (vanhakaupunki) koostuu 118 erillisestä saaresta. Vanhassakaupungissa asui vielä vuonna 1953 noin 172 000 asukasta. Väkiluku pienenee jatkuvasti, ja nykyään siellä asuu enää noin 59 000 vakituista asukasta.

Venetsiaa tituleerataan usein yhdeksi maailman romanttisimmista matkakohteista. Siellä käy vuosittain noin 24 miljoonaa turistia, joista neljä viidesosaa käy kaupungissa ainoastaan päivän vierailulla. Me vietimme tässä kanavia halkovassa kaupungissa kolme päivää viime vuoden heinäkuussa uhmaten sekä turistirysiä että polttavan kuumaa aurinkoa.

Kannattiko?

venetsia1venetsia3

Moni oli varoitellut meitä etukäteen Venetsiasta. Sen piti olla haiseva, kuuma ja aivan liian täynnä turisteja. Niin ja toki pirun kallis. Venetsia oli meidän viime kesän Italian matkan viimeinen kohde. Venetsiaan saapuessamme meillä oli takana melkein kaksi viikkoa kaikkea mahdollista: Firenzeä, Toscanan maaseutua ystävien kanssa, hyvää ruokaa, San Marinoa, patikkaretkiä mitä upeimmissa maisemissa, liitovarjoilua Gardajärvellä, Pisaa, Sienaa, Cinque Terreä sekä Veronaa. Mietimme, voiko Venetsia tarjota meille enää mitään uutta näin onnistuneen matkan päätteeksi.

venetsia4venetsia5venetsia18venetsia20

Päätimme ottaa Venetsian ennakkoluulottomasti vastaan, välittämättä kommenteista joita olimme siitä etukäteen kuulleet. Koti-ikävä alkoi jo reissun lopussa painaa, ja lisäksi pikkuinen Horatio odotteli meitä jo Oulussa, mutta siitäkin huolimatta halusimme antaa tarunhohtoiselle Venetsialle mahdollisuuden.

Pakkohan kaupunki oli toisaalta ennakkoluulottomasti ottaakin vastaan, sillä rehellisesti sanottuna, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä meitä paikan päällä odotti. Toki olin nähnyt kaupungista ja sen kanaaleista paljon valokuvia, mutta niidenkään avulla en saanut piirrettyä kovin tarkkaa mielikuvaa päähäni Venetsiasta. Lisäksi emme olleet ehtineet tutustua kaupunkiin kovinkaan tarkasti etukäteen. Hyvä kun ehdimme junamatkalla Veronasta kaivaa Suomesta ostetun matkaoppaan esiin, ja selata sitä hieman, ennen kuin jo olikin aika alkaa haahuilla päämäärättömästi laukkujen ja rinkkojen kanssa Venetsian päärautatieasemalla.

venetsia9venetsia16

Hyppäsimme lopulta oikeaan vesibussiin, ja istuimme kassiemme kanssa alas. Vaporetto (se vesibussi siis) lähti liikkeelle, ja me aloimme ahnaasti vilkuilla ympärillemme.

Pian tupsahdimme Venetsian pääkanavalle – Canale Grandelle – joka on 30-70 metriä leveä ja neljä kilometriä pitkä kanaali. Leuka meinasi loksahtaa meiltä molemmilta paikoiltaan sillä sekunnilla, kun näimme ensi kertaa Venetsian Vaporetton kyydistä. Se oli yhtä aikaa uskomattoman kaunis, kiehtova, kummallinen, hurmaava sekä jopa salaperäinen. Miten missään voi näyttää tältä?

venetsia8

venetsia10venetsia15

Liu’uimme vesibussin kyydissä Rialton sillan alta, ja niskat meinasivat mennä nurin yrittäessämme nähdä kaiken kerralla. Aivan poikkeuksellinen paikka.

Hyppäsimme vesibussin kyydistä oikealla pysäkillä pois ja lähdimme tarpomaan kohti hotelliamme. Majapaikkanamme toimi seuraavien kahden yön ajan Hotel Bella Venezia, jonka etsimisessä meillä meni piiitkä tovi. Minä olen aika surkea karttojen kanssa, mutta herra Longfield löytää perille aina. Tällä kertaa homma ei ollut kuitenkaan ihan helppo. Monesta paikasta olimme lukeneet, että Venetsiassa eksyy varmasti, mutta että herra Longfield..? Kyllä. Hotellille oli oikeasti lyhyt matka, mutta karttaan ei ollut piirretty läheskään kaikkia pienen pieniä katuja, ja kun huonoon karttaan yhdistää yli 30 asteen paahteen, isot matkalaukut sekä järjettömän ahtaat kapeat kujat, saattaa herrakin mennä harhaan. Lopulta se hotelli kuitenkin löytyi.

venetsia6venetsia7venetsia19venetsia2venetsia17venetsia11venetsia12

Kanaalien yli kaartuvat sillat yhdistävät toisiinsa Venetsian vanhankaupungin 118 pientä saarta. Osa silloista – joita on Venetsiassa yhteensä 354 – johtaa suoraan paikallisten asukkaiden kotioville, kun taas osa ohjaa valtavia turistimääriä tutustumaan kaupunkiin tarkemmin aina vain uusien ja taas uusien kanaalien yli. Siltoja ylittäessä ei voi olla huomaamatta kaupungin kanaaleissa viliseviä gondoleita, jotka kuljettavat turisteja (romanttisesti) keula kiinni edellä menevän mustan gondolin perässä. Gondolit ovat tosiaan nykyään kaikki mustia, ja kyydeillä on kiinteät hinnat. Näin turisteja ei päästä huijaamaan liian kovilla kuljetusmaksuilla, eikä kilpavarustelujakaan pääse tekemään.

Me jätimme gondolikyydin reissullamme väliin. Mutta jestas me kävelimme, eksyimme ja ihastuimme Venetsiaan. Tästä viehättävästä kaupungista tulette kuulemaan vielä lisää..

Ainiin, kannattiko?

Totta hitossa!

venetsia13

Suositellut

43 Comment

  1. Ehkä mun on annettava Venetsialle myös uusi mahdollisuus! Olen juurikin päiväretkellä käynyt miljoonan muun turistin kanssa, ja silloin oli +40’c lämmintä ja kanaaleissakin haisi. Kaunista oli, mutta jatkuvassa tungoksessa siitä ei pystynyt nauttimaan. Näistä kuvista välittyy ihan toisenlainen kaupunki. Tosin kauniilla valollakin on varmasti osuutta asiaan. Italia on ihana ^^

    1. Välillä pitää vain yrittää sulkea silmät tuhansilta turisteilta ja poiketa ehkä sivukadun sivukadulla, siellä on yleensä jo paljon rauhallisempaa. Meillä toki oli hyvin aikaa kaupaungissa, joten sekin varmaan osaltaan auttoi pääsemään hieman paremmin kiinni Venetsian fiilikseen.

      Me söimme muuten eräänä iltana ihan kahdestaan eräässä ravintolassa, se oli aika utopista. <3

  2. Onpa kaunista. En ole koskaan ollut Venetsiassa, mutta se on to do-listalla.

    1. Et koskaan? Olisin veikannut, että olet käynyt siellä parikin kertaa. Ja ihan varmasti olisin arvannut, että olisitte käyneet Muranossa. 🙂

  3. Huoh, miten ihania kuvia! 🙂 Venetsia kyllä houkuttelisi kovasti tutustumaan, sehän on aivan poikkeuksellinen kaupunki. Tästähän tulikin nyt salamana oikea Venetsia-kuume! 🙂

    1. Voi kiitos Maarit. <3 Poikkeuksellinen totisesti, hyvin kuvaava sana!

  4. Venetsia kuuluu kyllä niihin paikkoihin, joissa täytyisi käydä. En siis vielä ole käynyt. Näyttää kyllä ihan lupaavalta 🙂

    1. Samaa mieltä olen, kyllä täällä edes kerran elämässä pitäisi yrittää käydä. Sen verran erikoinen paikka on kyseessä.

  5. Uppouduin kyllä vähäksi aikaa Horatioon, aivan oikein sivulla on annettu söpöysvaroitus! Mun olisi varmasti vaikea lähteä millekään matkalle, kun tuollainen odottaa kotipuolessa!
    Mutta siis joo, Venetsiassa olen käynyt kahdesta ja ainakin mun aikaan oli kilpagondoleita, jotka olivat riisuttu versio turregondolista ja värikin saattoi olla esimerkiksi punainen.

    1. Horatio. <3 Pitäisikin taas tehdä postaus jossa kertaisi Horation kuulumisia. 🙂 Täytyy kyllä tunnustaa, että reissusuunnitelmat ovat jääneet hieman vähemmälle ihan Horationkin takia, ei tommosta karvanaamaa tohtisi millään jättää hoitoon. 🙂

  6. Venetsia on kyllä sellainen kaupunki, joka kaikessa kliseisyydessään on kiinnostanut pitkään. Jostain syystä sinne ei ole kuitenkaan koskaan tullut ehdittyä. Kiva kuulla, että kannatti käydä. Kyllä se vaan täytyy tuonne lähteä vielä lähitulevaisuudessa!

    Tosi söpöjä kuvia. <3

    1. Kiitos Lotta! Ei sinne Venetsiaan turhaan kaikilla ole kiirettä. Kyllä kaupunki on niin erikoinen, että se olisi hyvä päästä kokemaan edes kerran.

  7. Ihania kuvia! Niin kauniit värit etenkin viimeisessä. Venetsia on yhä ruksimatta bucket listalta, pakko pakko pakko päästä! Vaikkakin oon kuullut ristiriitaisiakin mielipiteitä paikasta, on se sen verran klassinen kohde, että siellä on käytävä. Ja onhan tuolla nyt vaan niin kaunista, kuvat ei varmasti valehtele:)

    1. Totta, klassinen kohde jonne kyllä on tungosta ihan syystä. Huikean erikoinen ja kaunis kaupunki. Kerran elämässä tämä tulisi kokea.

  8. pschildt says: Vastaa

    Tuo eksyminen on kyllä niin Venetsiaa. Aikoinaan siellä jo muutaman päivän oltuamme ja kuvitellessamme jo löytävämme jostakin johonkin, löysimme taas itsemme jostain ihan muualta! Mutta toisaalta se on osa kaupungin viehätystä.

    1. Komppaan! Eksyminen Venetsiassa kuuluu vaan asiaan, pikkuisia katuja on tuhottomasti ja osaa ei tosiaan ole edes viitsitty karttoihin merkitä. Niin Venetsiaa. 🙂

  9. Niin se on vienyt minunkin sydämeni. Eksyminen Venetsiassa tuntuu hyvältä 🙂

    1. Niin tuntuu! Taitaa meitä rakastuneita olla aika monta. 🙂 Soraäänet kuuluvat asiaan, mutta niistäkin huolimatta Venetsia tulisi kokea.

  10. Venetsiaan en ole vielä ehtinyt mutta kyllä siellä pitää ainakin kerran elämässä käydä 🙂 Mulla on tällä hetkellä menossa tietynlainen inho paikkoja kohtaan, jotka ovat tukossa ihmisistä (varsinkin turisteista), joten ihan kuumimman kesäkauden aikaan varmasti tuolla palaisi mulla käämi. Mutta vaikka keväällä voisin tuolla käydäkin päivän-pari ihmettelemässä menoa!

    1. Liika on likaa, ja tämä koskee myös turistien määrää. Mutta Venetsiassa on se hyvä puoli, että iso osa ihmisistä käy siellä vain päiväretkellä. Kadut hiljenevät suuresti auringon laskiessa. Venetsiassa kannattaa ehdottomasti viettää yö tai pari – kovista hotellihinnoista huolimatta.

  11. Anna / Muuttolintu says: Vastaa

    Me mentiin kihloihin muutama vuosi sitten Venetsiassa, joten sillä tulee aina olemaan erityinen paikka meidän sydämissä 🙂 Onhan se täynnä turisteja, mutta siihen on syynsä! Joskus tulevaisuudessa täytyy lähteä uudestaan muistelemaan viime matkaa, ja vaikka viettämään vuosipäivää.

    1. Voi miten upea paikka kihlautua! <3 Puhut kyllä asiaa, on tosiaan ihan syy siihen miksi Venetsia on niin turistinen. Onhan se aivan sairaan upea paikka!

  12. Upeita kuvia! Venetsiaan pitää vielä joskus päästä. Täytyyhän se ainakin kerran elämässä kokea ja nämä kuvat kyllä vahvistavat sen asian.

    1. Sinne vaan, kyllä siellä jokaisen matkailusta pitävän olisi syytä edesä kerran käydä. Me tykkäsimme, jos se ei vielä postauksen osalta selvinnyt. 😉

  13. Ennakkoluuloton asenne on aina paras tapa lähteä reissaamaan, mutta ei se ole aina niin helppoa, varsinkaan Venetsian kaltaisten kohteiden ollessa kyseessä. Hienoa, että teidän reissun loppuhuipennus ei mennyt mönkään! 🙂

    1. Ei se ihan helposti nytkään mennyt. Reissuväsymystä oli jo havaittavissa, mutta se onneksi haihtui kuin tuhkana tuuleen sillä sekunilla kun Venetsia ihastutti meidät itseensä. <3

  14. Venetsia on tosiaan yksi niistä paikoista, joista kuulee paljon etukäteisvaroituksia. Olen itse viettänyt kaupungissa vain kaksi päivää, ja lähtisin takaisin milloin vain: vaikka olimme paikalla keskikesällä, mitään ongelmia ei ollut, ja onnistuimme jopa löytämään hiljaisia paikkoja ja kohtuuhintaisen ravintolan :). Kivoja kuvia!

    1. Meille kävi ihan samoin. Olimme Venetsiassa kuumimpana ja ruuhkaisimpana aikana. Menoa se ei onneksi haitannut, ja menkin onnistuimme syömään pitkälti edullisesti ja hyvin. 😛

  15. Kumppanini on kehunut Venetsiaa todella paljon ja on luvannut viedä minut sinne joku kerta. Sitä odotellessa 🙂 Kyllähän se näyttää niin ihanalta paikalta, että on pakko nähdä myös omin silmin!

    1. Muista pitää huoli, että lupaus pidetään! Venetsiassa kannattaa käydä ja antaa sille mahdollisuus. Niin ja viettää siellä pari päivää, jotta pääsee kokemaan Venetsian illat ja rauhallisemman ilmapiirin.

  16. Minultakin Venetsia on vienyt perusteellisesti jalat alta. Ihastuin erityisesti tammikuiseen Venetsiaan, mutta näytti se suloiselta myös noissa kesäisissä kuvissa! Upea.

    1. Oi tammikuinen Venetsia. Kelpaisi! 🙂

  17. Mä olen ollut Venetsiassa 13 vuotta sitten, ja mulla on sieltä todella ihanat ja lämpimät muistot, sekä muutama ihana filmikameralla otettu kuva! Lähtisin ihan koska vaan uudestaan, varsinkin sen jälkeen kun olen tullut vähän vahingossa lukeneeksi muutaman Venetsiaan sijoittuvan kirjan.. <3

  18. On se kyllä huikean erikoinen ja kaunis kaupunki! Olen siis käynyt vain yhden päivän ajan siellä, mutta tykkäsin, isosti!

  19. Olimme Venetsiassa viime kesänä 25-v hääpäivää viettämässä. Me emme ihastuneet massaturismin pilaamaan paikkaan. Meidät sytytti Lido ja Murano. Toki nyt kun jälkeenpäin katselee kuvia näyttää paikka aivan todella kauniilta ja ihanalta!

  20. jpkukkonen says: Vastaa

    Mä olen pitkään miettinyt, että lähteäkö, vai ei? Siis Venetsiaan. Puolet käyneistä ihastelee ja puolet ei suosittele. Ehkä se on koettava itse 🙂 // Sir Bizler

  21. OI miten kauniita kuvia! Niin kaunis valo. Minä olen käynyt kahdesti Venetsiassa. Ensin päiväsiltään, toisella kerralla viettetiin muutama päivä. Ja on se kyllä vaan niin romanttinen paikka. Eikä siellä kyllä haissut yhtään! Haluan vielä joskus mennä Venetsiaan talvella. Voisin kuvitella, että silloin siellä olisi taas aivan omanlaisensa lumoava tunnelma.

  22. Olen käynyt kahdesti Venetsiassa, mutta juuri eilen katselin kolmatta reissua sinne. Homma kaatui huonoihin yhteyksiin. Haluaisin mennä paikalle aikaisin keväällä, en kuumimpaan kesäaikaan, jolloin kaupnki voi olla hyvinkin ahdistava.

    Kauniita kuvia.

  23. Minä ihastuin Venetsiaan jo tämän postauksen perusteella, voin vain kuvitella mitä se olisi jos pääsisin paikanpäälle. Venetsiasta ei tällä hetkellä ole muuta kokemusta kuin lentokentältä, josta kuitenkin matka jatkui viime kesänä välittömästi kohti Pohjois-Italiaa joten aikaa kaupungin tutkimiseen ei ikävä kyllä jäänyt ja niimpä se odottelee vuoroaan tuolla loputtomalla bucket-listallani. 🙂

  24. Itse olin kanssa viime kuussa Venetsiassa – huippu mesta! Ei aikaisemmallakaan kerralla kanaalit haisseet, ei nytkään. Venetsian hienous tulee esiin vasta iltaisin, kun päiväturistit on lähteneet. Upea kävellä kujilla ilman päämäärää, arvuutella missä on ja lopulta todeta gps:n avulla missä oikeasti on 🙂

  25. No olette te kyllä ihania kuvia ainakin todisteiksi saaneet 🙂 Venetsia on itselläni vielä näkemättä, kun juurikin nuo tursitimassat yhdistettynä kapeisiin kujiiin saa ihmiskammoni niin pörhistymään, että suostuisin itse menemään sinne varmaan keskellä pimeintä marraskuuta… jolloin jopa tuosta kaupungista voisi jäädä aika paljon saamata irti…

  26. Oijoijoi! Varasin juuri äsken lennot Venetsiaan, ja googlehauilla törmäsin tähän juttuun. Ihan mahtavia kuvia!

    Miten maltan odottaa syksyyn?

    1. Voi sinä onnekas! Kyllä jaksat odottaa, suunnittelet reissun hyvin ja tutustut paikkoihin kattavasti etukäteen – se on musta aina puolet reissusta!

Vastaa