Illallinen Gordon Ramsayn La Cantinassa Toscanassa

Mon appetiitto, Herra Longfield tässä.

Viime kesänä oltiin Italiassa hölmöilemässä, ja sieltä on jäänyt vaikka mitä kaikkea jännää vielä kirjoittamatta tänne blogiin. Yksi jänskä juttu oli vierailu itsensä Gordon Ramsayn omistamassa ravintolassa, La Cantinassa, siitä mun on jo pitkään pitänyt vähän kirjoitella, ja nytpä se sitten tapahtuu viimein.

La Cantina Toscana4_c_matka_

Tänne ravintolaan alettiin varausta häsäämään heti kun oli tiedossa, että Toscanassa meinataan jonkun verran aikaa viettää. Ravintola sijaitsee melko lähellä majapaikkaamme, ja aiemmin paikassa vierailleet olivat aiemmilla kerroilla miettineet, että joskus pitäisi tuolla Gordoninkin paikassa käydä kattomassa meininkiä, ja nyt sitten sai luvan olla se joskus. En tiedä mitä tapahtui, mutta pöytävarauksen aikaansaaminen lankesi mun harteilleni, ja jotenkin sain varauksen teosta aikaan melkoisen härdellin. Onnistuin tekemään yhden pöydän varaamisesta ihan hemmetin vaikeata, mutta täytyy tosin kyllä antaa kunniamaininta myös ravintolan henkilökunnalle ja niiden varaussysteemille ja säännöille, kyllä ne siinä varauksen hankaloittamisessa ihan hienosti minua auttoivat.

Meidän matkaryhmän kesken piti toki ensin selvittää, että kuinka moni olisi ravintolaan menosta kiinnostunut. Ravintolasta kertoivat heti kättelyssä, että päivä ja aika pitää varata nyt, koska ravintolassa järjestetään kesäisin kaikenlaista juhlaa ja tapahtumaa, eikä sieltä välttämättä löydy meidän ryhmälle tilaa ellei päivämäärää ja aikaa lyödä heti lukkoon. Sitten, kun osallistujia oli joku tietty määrä, ja oltiin saatu joku sopiva päivä haarukoitua, pyysi ravintola meitä kertomaan minkä menun haluamme noin 4 kuukautta etukäteen. Lisäksi, koska osallistujia oli yli 8, ravintola käsitteli pöytävaraustamme vähän niinku tilavarauksena, ja ilmoitti että meidän on maksettava etukäteen koko roska jotta varaus varmistetaan.

La Cantina Toscana3

Minä vähän tätä tämmöstä järjestelyä ihmettelin, ja sain matkaryhmältäkin sen verran tukea ihmetykseeni, että rohkaistuin kirjoittamaan ravintolaan että mitäs tää nyt on, me oltais tulossa sinne vaan syömään, ei olla varaamassa koko mestaa vaan vain yksi iso pöytä. Ei me olla mikään hiton matkanjärjestäjätoimisto, vaan joukko suomalaisia ihmisiä jotka ei ees tunne kaikki toisiaan, kommunikointi ja rahojen siirto ja kaikki tämmönen on siksi hieman haastavaa, joten tarviiko tämmösestä ihan normaalista pöytävarauksesta nyt tehdä näin hemmetin hankalaa. Keulimiseni jälkeen ravintola suostui lieventämään varausehtojaan siten, että vain 50 % hinnasta pitää maksaa 30 päivää etukäteen, ja 30 päivää ennen varausta voidaan myös osallistujien määrää vielä muuttaa jos tarvitsee – sen jälkeen hinta on se mitä on maksettu, vaikka sitten kävisi niin että kaikki kuoltaisiin ebolaan eikä päästäisi paikalle.

La Cantina Toscana7La Cantina Toscana2

No, se ei vielä ollut mielestäni mikään kovin iso lievennys, ja ilmoitettuani matkaseurueelleme näistä uusista ehdoista, muutama kokikin homman vielä niin hankalaksi että päättivät jättää ravintolassa käynnin väliin. Nytpä olikin sitten tilanne, että osallistujamäärä oli tippunut alle tuon maagisen 8 henkilön rajan, joten koko varausrumba ja ehdot ja kaikki vääntö alkoi alusta. Nyt ei 50 % etukäteismaksua enää tarvittukaan – toki tässä vaiheessa minulla jo oli tililläni ravintolaan vielä tulevilta ihmisiltä karhuttu 50 % menun hinnasta, mutta turhaksi osoittautui sitten se työ. Pienemmän varauksen kanssa ravintolaan piti antaa luottokorttitiedot, ja jos ei 7 päivää ennen varausta peruttaisi koko hommaa eikä tultaisi paikalle, luottokortilta velotettaisiin se 50 % menujen hinnasta. Sovittiin ravintolaseurueemme kanssa, että pidän ne jo maksetut 50 % itselläni, ja niillä maksetaan sitten puolet koko roskasta siellä ravintolassa. Ravintolaan taas annoin luottokorttini tiedot, mutta sitten sekään ei vielä riittänyt, vaan mun piti vielä joku ihme lomake täyttää ja lähettää kopio passistani. Ei oo helppoa mennä Gordon Ramsayn ravintolaan syömään! Jossain välissä kun olin vihdoin onnistunut ottamaan passistani kopion ja täyttämään ja lähettämään sen hiton lomakkeen, oli varaus lopulta valmis. Jee!

La Cantina Toscana1

No, paikan päällä Italiassa oli koko varausrumba jo onnellisesti unohtunut, ja hyvin tyylikkäinä herrasnaisina ja rouvasmiehinä sitten ajeltiin majapaikastamme kahden vuokra-auton armadallamme kohti melko lähellä sijainnutta Castel Monasteroa, jossa Gordonin La Cantina -ravintola pyöritti touhuaan. Castel Monastero itsessään on entinen nunnaluostari, joka nykyisin toimii hotellina. Hotelli on siitä vähän epätavanomainen, että siellä on majoitusalueiden lisäksi ei yhtä vaan peräti kaksikin Gordon Ramsayn ravintolaa: luostarin viinikellariin kyhätty La Cantina, johon meillä siis oli varaus, ja sitten vielä astetta fiinimpi Contrada. La Cantina kun on kuulemma sellainen vähän rennompi ravintola, niin sinne ei ole pukukoodia, Contradassa varmaan sitten on – enkä halua ees ajatella että kuinka hemmetin hankalaa sinne olisi varata pöytää, jos tänne rentoon viinikellariinkin piti jo lomakkeet ja passikopiot toimittaa. Sinne jos oltaisiin yli 8 hengen seurueella yritetty niin olis varmaan pitänyt maksaa etukäteen 400-kertainen hinta siltä varalta että poltamme koko ravintolan, ja toimittaa elinluovutustestamentti, 6000 euron shekki ja Facebookin salasana vain jotta saadaan oikeus keskustella varausjärjestelmää ylläpitävän henkilön avustajan kanssa oikeudesta katsella ravintolan Internet-sivuja.

La Cantina Toscana6La Cantina Toscana8

Sen verran toki osasin La Cantinan varauksemme kanssa vielä itsekin sössiä, että muistin varauksen alkamisajan väärin, ja oltiin sitten tuntia aikaisemmin siellä Castel Monasterossa ihmettelemässä että jaa, ravintola on vielä kiinni. Mutta siinä kävi oikeastaan onni onnettomuudessa, meillä oli sitten nimittäin ravintolan aukeamista odottaessamme tunti aikaa istuskella Monasteron idyllisellä sisäpihalla drinkkejä hörpsien ja sekavia hölöttäen, ei siinä yhtään harmittanut että hemmetti kun tässä nyt joudutaan olemaan, päinvastoin.

La Cantina Toscana9La Cantina Toscana5

Kun ravintola sitten aukaisi ovensa, meidät johdatettiin hyvin ystävällisesti kellariin, ja saimme käydä sitä Contradaakin katselemassa. Hulppeat tilathan sielläkin oli, mutta kyllä minä itse tykkäsin enemmän siitä La Cantinasta. Viimeisen päälle sisustettu, tiiliseinäinen vanha nunnien viinikellari oli tosi makea paikka ravintolalle. Pöytään päästyämmekin meitä yhä kohdeltiin ylitsevuotavan ystävällisesti, ehkä Gordon on käynyt siellä aika ajoin huutamassa ja haukkumassa kaikki idiooteiksi, sen verran säyseitä ja mukavia kaikki henkilökunnan edustajat olivat. Tarjoilijat toi kaikki lautaset ja pelit ja pensselit hanskat kädessä, ja yksi kaveri kävi aina siinä pöydässä vähän mukavia juttelemassa, kertomassa paikasta ja selostamassa että mitä ollaan milloinkin syömässä.

La Cantina Toscana10La Cantina Toscana12

Ensimmäinen ruokalaji oli siitä jännä, että se piti sisällään monta eri ruokalajia. Pöytään tuotiin koko seurueellemme yhteiseksi lautasia ja vateja, joissa oli munakoisoa ja kesäkurpitsaa hunajan kanssa, panzanellaa muussatun leivän kanssa, mustekalaspelttiä, erilaisia leikkeleitä sekä juustoja. Ruokaa oli ihan järjetön määrä, oltiin vähän kuviteltu että onkohan ruoka semmosta gourmet-piperrystä, mutta eipä siltä näyttänyt. Oli todella hankala olla syömättä itseään jo alkuruoista ihan tukkoon, sen verran hyviä juttuja sieltä pöydästä löytyi. Leikkeleistä, juustoista ja hunajasta sai sairaan hyviä kokonaisuuksia aikaan, ja panzanella oli myös erinomaista. Laseihin kaadettiin viinejä, ne kuuluivat myös menun hintaan, ja oikein mielellään niitä siinä syömisen ohella ryypiskeli.

La Cantina Toscana13La Cantina Toscana11

Taktisen pohdinnan jälkeen jätettiin hirveää itsehillintää osoittaen hyväksi katsomamme määrä alkuruokia syömättä, jotta jaksettaisiin vielä seuraaviakin ruokalajeja naamaamme tunkea. Alkuruokien jälkeen oli pastan vuoro. Pasta oli tietty paikan päällä käsin tehtyä, ja annos näytti sen verran simppeliltä, että varsinkin alkuruokakasan jälkeen vähän ihmeteltiin että tuleeko tähän vielä jotain vai onko tämä tässä. Pastassa oli tosi kiva purutuntuma, se ei ollut yhtään semmosta vetistä mähnää. Pastaa kun oli aikamme mussutettu, tuotiin pöytään sitten seuraava annos, joka olikin ehkä koko menun paras. Se oli nimeltään pappa pomodoro, ja se oli käytännössä paksua tomaattikeittoa, jonka sekaan on mussutettu leipää. Ei kuulosta oikein miltään, mutta voi elämä miten hyvää se oli! Sen kanssa ei itsehillintä pitänyt, vaan kattilat oli pakko vetää tyhjäksi. Sovellettiin sen verran että kokeiltiin syödä pappa pomodoroa vähän sen pöytään jätetyn pastankin kanssa, eikä se huonoa senkään kanssa ollut, mutta ihan omana itsenään se oli kyllä parasta. Tätä ruokaahan me yritettiin Hulin kanssa tehdä himassakin, siitä on täällä blogissa resepti tässä.

La Cantina Toscana14

Järkyttävän hyvän tomaattileipäkeittomössön jälkeen tuli sitten varsinainen pääruoka, joka oli tilalla kasvatettu kukonpoika perunoiden, sitruunan ja ruohosipulin kanssa. Ähky alkoi tässä vaiheessa jo tehdä tuloaan, ja vähän siinä meinasi alahuuli alkaa väpättämään kun katsottiin jokaisen lautasella nököttävää omaa kokonaista kukonpoikaa, vähempikin kun olisi tässä vaiheessa iltaa jo riittänyt. Mutta jokaiselle oli nyt kuitenkin sitten erikseen käyty tilan kanalasta väkivalloin iloinen ja elämästään nauttiva kukonpoika saalistamassa ja tappamassa, ja sitten niistä oli Gordonin haukkumat kokit valmistaneet meille parhaan taitonsa mukaan pääruoka-annoksen. Pakkohan moista uhrausta oli kunnioittaa, ja vimmalla yritimme kaikki oman kukkomme lautaselta pois syödä. Ei se kyllä mitenkään vastenmielistä ollut, kukonpoika oli nimittäin ihan sairaan hyvää, ja toimi todella kivasti sitruunan ja ruohosipulin kanssa.

La Cantina Toscana15La Cantina Toscana16

Kukkojen koluamisen jälkeen olikin sitten vielä jälkiruoan vuoro. Jälkiruokiakin tuotiin pöytään muutamaa erilaista, tiedä sitten oliko siinä vaiheessa jo syöty ihan riittävästi liikaa, vai oliko rima noussut aiempien lajien parissa jo sen verran korkealle, mutta jälkiruoista ei mitään ihan ihmeellisiä makuelämyksiä saatu revittyä. Hedelmiä siinä taidettiin enimmäkseen syödä, ja sitten oli kiva doppailla semmosia keksejä jälkiruokaviiniin, jotkut pöytäseurueemme kylttyrellimmistä jäsenistä tämän tempun tiesivät tehdä, ja innolla me muutkin sitten viinilaseihin keksejä tungettiin kun ei kukaan niistä hanskakäsistä tullut nyrpistelemään. Jälkiruokien jälkeen yksi seurueemme varsin ansiokkaasti ruokaa syöneistä jäsenistä näytti olevan kuolemaisillaan ähkyyn, ja hän joutuikin hetkeksi poistumaan pöydästä ja meni ulos hoipertelemaan, hengittämään ja kävelemään jotta sai olonsa tokenemaan. Se on tietty ravintolalle merkki onnistuneesta ruoasta, kun ihminen syö niin paljon että meinaa kuukahtaa!

La Cantina Toscana17La Cantina Toscana18

Semmonen oli Gordon Ramsayn ravintola, ei harmittanut yhtään että oli vähän joutunut varauksen kanssa aluksi taistelemaan. Ruoka oli sairaan hyvää, sitä oli enemmän kuin riittävästi ja miljöö ja henkilökunta olivat aivan erinomaisia. Ilta oli kaikkineen aika hemmetin kiva, olkoonkin että tultiin liian ajoissa ja lopuksi oli ähkykuolema lähellä. Jos nyt jostain jaksaa valittaa, niin Gordon vois kokkien sijaan mennä vähän niille varaustyypeille raivoamaan, jotta saisivat vielä senkin puolen vähän parempaan kuosiin! Kuulitko Gordon, senkin idiootti!

La Cantina Toscana19

Suositellut

7 Replies to “Illallinen Gordon Ramsayn La Cantinassa Toscanassa”

  1. Olipa kiva kirjoitus! Uskomatonta, miten vaikeaa tuonne oli päästä. Voi olla, että olisin kyllä itse luovuttanut, kuulosti niin kamalan hankalalta. Söisin mielellään vaikka pelkästään noita ihania alkupaloja, nam.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Juu, ravintolassa oli sitä paitsi vielä ihan hyvin tilaa lisäasiakkaillekin silloin kun siellä oltiin, että sinne ois varmaan voinut kävellä ilman varauksiakin syömään, mutta kai niillä on joku sääntö että varauksien kanssa pitää tollee hankalasti toimia. Onneksi ne ruoat oli niin hyviä että kannatti vähän nähdä vaivaa varauksenkin kanssa:-)

  2. Repesin aivan täydellisesti useampaankin kertaan! Ja tuli nälkä.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Hyvä 🙂 mee syömään!

  3. Hienon näköinen paikka, olisi tosin Gordonin kanssa bisnekset jääneet tekemättä ihan periaatteesta noilla vaatimuksilla. Gordon olisi saanut pitää tunkkinsa f***!

    Joitain vuosia sitten varasin pöytää Brooklynin Peter Lugerista puhelimitse ja luulin sen olevan vaikeaa. Varaukset aukesivat kahta kuukautta aiemmin ja heti piti olla varaamassa, että sai pöydän. Tiettyyn aikaan piti soittaa, että varauskirjan pitäjä oli paikalla. Ihmettelin itsekseni eikö nyt kuka tahansa osaa raapustaa varauskalenteriin nimen ja seurueen koon, mutta kun paikan päällä näin kaksi massiivista varauskirjaa ja daamit niitä hoitamassa, ymmärsin, että ravintolan varaukset olivat tiedettä ja taidetta.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Juu, kai siinä on syynsä miksi varsinkin vähän fiinimpien ravintoloiden tapauksissa ollaan varauksien kanssa hankalia ja nihkeitä. Jos ei oltaisi niin sitten kaiken maailman Luigit ja Jacksonit varaisi pöydän joka illalle ihan vaan siltä varalta että sattuisi tulemaan nälkä, ja ilmoittamatta jättäisi menemättä jos ei tulisi. Ja sitten ois Gordonin haukkumat kokit turhaan käyneet kukonpoikia listimässä.

  4. […] 1.postaus ja 2.postaus – Exploras – Liza in London – Meanwhile in Longfield: 1.postaus, 2.postaus, 3.postaus, 4.postaus, 5.postaus, 6.postaus ja 7.postaus – Muru Mou – […]

Vastaa