Herra Longfield työmatkailee: Qatar, taas

Moottor, Herra Longfield täällä. Joulu on ohi ja nyt olisi aika palata hölisemään blogin puolelle muustakin kuin joulujutuista.

Syksyinen työmatkarupeama jatkui melkeinpä välittömästi Etelä-Carolinan vierailun jälkeen Qatarin reissulla, teknisesti ottaen oikeastaan vieläpä kahdella sellaisella, koska kävin neljän viikon aikana maassa kahdella kahden viikon reissulla. Näiden välissä kävin vain vähän himassa kääntymässä ja sanomassa Hulille ja Horatiolle moi.

qatar14

Qatarissakin olin käynyt joitain kertoja aiemminkin jo, ja kirjoittelin tänne blogiinkin yhdeltä reissulta jorinaa. Koska tällä kertaa olin kuitenkin maassa pidempään, ja pääsin vähän hölmöilemään uusiin paikkoihin, niin ajattelinpa jorista paikasta vielä lisää, ette te sitten sitä halunneet tai ette tosiaankaan.

Vierailujeni aikana majoituin melkoisen hulppeissa hotelleissa maan pääkaupunki Dohassa. En ehkä osannut matkan aikana näitä majoituskohteitani niin paljon arvostaa kuin olisi pitänyt (varsinkin, koska tämä jorina on kirjoitettu vähän eritasoisessa työmatka-asumuksessa, nimittäin pakistanilaisen tehtaan pihalla lojuvassa työmaakontissa). Pyrin asumaan koko matkan ajan Dohan Hilton –hotellissa, jonne meillä oli joku firma-alennus, ja josta saan aina kivoja HiltonHonors-pisteitä kerättyä. Muutama yö tuli tosin pakkovietettyä muissakin hotelleissa, koska Hilton oli molemmilla visiiteilläni niin tukossa että muutamille päiville sieltä ei löytynyt enää vapaata huonetta. Asuin semmoisessakin hotellissa jonka nimi oli Mövenpick, en minä tiennyt ennen että ne tekee hotellejakin siellä jätskipaikassa, mutta niin näköjään on asian laita.

qatar6

Hiltonissa koin hetken, jonka aikana sydämeni meinasi pysähtyä. Eräs ilta kävelin tilaamaan hissiä, ja kun hissin ovet sitten piakkoin avautuivat, siellä hissin sisällä seistä toljotti Diego Serrano. Diego Serrano! Kaikkihan tietää tämän Serranon perheen päämiehen, kaljupäisen partasuun, joka sekoili Madridin tavernassaan ja vaikka missä muuallakin velimiehensä Santiagon sekä lapsuudenkaverinsa Fructuoso ”Fiti” Martinezin kanssa. Huli aikoinaan katsoi koko muun Suomen kansan tavoin ihan tohkeissaan Serranon perheitä, minä en aluksi jaksanut sarjaa katsoa yhtään, mutta kerran tai pari jotenkin jumituin Serranon joukon edesottamuksia seuraamaan, ja kohtapa pitikin sitten alkaa katsoa tätä mainiota sarjaa alusta uudestaan Hulin kanssa. Varsinkin juuri tämä Diegon, Fitin ja Santin muodostama ukkokolmikko on ehkä yksi hauskimmista tv-sarjoista löytyvistä toilailijaporukoista, monet kerrat sai naama irveessä nauraa näiden tyyppien urpoiluille. Ja nyt minä menin Qatarissa samaan hissiin itsensä Diego Serranon kanssa!

Hississä en vielä osannut tehdä muuta kuin keskittyä hengittämään ja esittämään mahdollisimman normaalia, jotta Diego Serrano ja hänen seuranaan ollut naishenkilö – ilmeisesti vaimonsa – eivät olisi ihan kovasti häiriintyneet. Mutta kun Diego tuli vielä samaan hotellin ravintolaankin minun kanssani, oli minun pakko nopean Hulin kanssa käydyn WhatsApp-taktiikkapalaverin jälkeen rohkaistua miehen luokse juttelemaan, kun tämä oli noukkimassa katkarapuja buffet-pöydästä. Harpoin mukamas muina miehinä siitä ohitse, ja kuin ohimennen kysäisin sulavalla englanninkielelläni, että hei, anteeksi että häiritsen hyvä herra, mutta ettekös te olekin näyttelijä Antonio Resines (se on siis sen Diego Serranon näyttelijän nimi, olin sen ravintolan pöydässä äkkiä googlettanut – on olemassa joku oikea Diego Serrano –niminenkin näyttelijä, mutta hän on tietysti täysi turhuus tähän oikeaan – tai siis väärään – Diego Serranoon verrattuna). Diego Serrano – eli Antonio Resines – nosti katseensa katkaravuista, ja kysyi että mitä. Toistin kysymykseni, jonka jälkeen Diego Serranon näyttelijä Antonio Resines pyysi vielä uudestaan toistamaan kysymyksen. Kolmannen kerran kysyin, että niin, olettekos te tämä näyttelijä Antonio Resines, jolloin viimein Diego Serranon näyttelijä Antonio Resines vastasi: En ole. Klassista Diego Serranoa! Ei mukamas edes omaa oikeaa nimeään tiedä! Varmaan oli taas menossa joku pitkäsyinen juoni, jossa Fitin ja Santin näyttelijät olivat saaneet Diegon näyttelijän vakuutettua, että jos joku kysyy siellä Qatarissa sun oikeaa nimeä, niin älä myönnä sitä ikinä, ne on terroristeja!

Olin heti juonessa mukana, ja kerroin Diego Serranoa esittävälle Antonio Resinekselle, että ahaa, vai niin, anteeksi että häiritsin, mutta muistutatte hyvin paljon Antonio Resinestä. Diego Serrano sanoi ”No problem”, ja minä jatkoin kulkuani katkarapujen vieressä sijainneelle jälkiruokapöydälle, josta täysin sulavasti ja normaalia tapaa noudattaen noukin ateriani aluksi muutamia jälkiruoka-annoksia pöydästä mukaani ottamalleni keittolautaselle. Hiivin niiden kanssa yhä katkarapuja valikoimaan jääneen Antonio Resineksen eli Diego Serranon ohi pöytäni ääreen, laitoin selfie-tilaan asetetun kamerapuhelimeni vaivihkaa pois päältä, ja aloin syömään keittolusikalla syvälle lautaselle asettamiani keksejä ja melonin palasia. Onnittelin vielä siinä itseäni että hyvin meni hei! Suoritukseni olisi ihan sellaisenaan kelvannut suoraan Serranon perheeseen.

Eräs aamu luin jotain paikallista lehteä, ja sieltä pomppasi silmään mainos illalla pelattavasta jalkapallo-ottelusta Qatar-Kiina. Qatarhan on lahjomalla ja määrätietoisella korruptiolla onnistunut saamaan järjestettäväkseen vuonna 2022 pelattavat jalkapallon MM-kisat, ja rakennuttaa para-aikaa orjatyövoimalla aavikolle useita tuliteriä, täysin ilmastoitavia jalkapallostadioneita, joilla muutaman viikon ajan vuonna 2022 pelataan jalkapalloa, ja sitten ne hyvin todennäköisesti jäävät suurin piirtein tyhjälle käytölle. Ajattelin, että olisipa siis eettisesti hieno valinta mennä katsomaan Qatariin jalkapallo-ottelua, ja sinne myös sitten menin. Hyvä Qatar ja korruptio ja orjatyö!

qatar4

Otin hotellilta autokyydin, ja pyysin kuskia viemään minut jalkapallostadionille. Yritin myös tiedustella, että kuinkakohan paljon ennakkoon olisi hyvä aika soittaa paluukyydistä, mutta kuski sanoi, että jos herra tahtoo, niin hän voi jäädä sinne parkkipaikalle odottamaan pelin loppumista, jotta voi sitten viedä minut suoraan stadikalta takaisin hotellille. En minä tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa, joten sanoin vaan että OK. Stadionin ulkopuolella hulmusi sekavissa muodostelmissa hirveät määrät miehiä valkoisissa arabivaatteissaan, se näytti kauempaa katsottuna ihan siltä kuin lauma hattivatteja yrittäisi vallata stadionia. Minulle muuten selitettiin, että oikeat ja hienot hattivattipuvut, jotka niskassaan arabit käyvät kaikki tärkeimmät bisnes-neuvottelut ja edustustehtävät, itse asiassa maksavat useita tuhansia euroja. Ne teetetään japanilaisesta silkistä, ja hattivattipukuun kuuluu pöytäliinapäähineen lisäksi oleellisesti statuksesta kertovat symbolit, joita ovat kalvosinnapit (mieluusti sellaiset joissa on kultaa ja jalokiviä), hattivattipuvun rintataskusta sopivasti esiin pilkottava huippukallis kynä, ja länsimaiseenkin bisnes-kekosteluun oleellisesti kuuluva ranteessa killittävä ökykello. Aloin suunnittelemaan, että jospa tekisin itse itselleni hotellin lakanasta jonkunnäköisen toogan, lainaisin lähiravintolasta ruudullisen pöytäliinan ja sitoisin sen USB-johdolla pääni ympärille hatuksi, laittaisin kalvosinnappeja mallaamaan nippusiteet, teippaisin rintataskun kohdalle toogaani lyijykynän ja laittaisin ranteeseen muovisen muropaketista saadun digitaalikellon, ja tässä asussa polleana astelisin vaikkapa Lamborghini-kauppaan. Iskisin muutaman viisisenttisen tiskiin ja huutaisin että palvelua palvelua, ettekö te tiedä kuka minä olen? Varmana eivät tietäisi.

qatar2

No, kävelin kuitenkin sinne stadionin piirittäneiden hattivattien sekaan, ja etsiydyin lippuluukulle. Lippuluukulta minulta kysyttiin että Qatar vai Kiina, johon vastasin ”I dont care”. Lippumyyjä meni vähän hämilleen, mutta ojensi sitten minulle jonkun lipun. Kun kysyin että miten maksu järjestyy, myyjä ihmetteli että mitä, nää on ilmasia. Mene sisään siitä! Hyvä Qatar ja korruptio ja orjatyö!

Lipun saanti sujui siis oikein sutjakkaasti, mutta stadionille meno olikin sitten vaikeampaa, ja se varmaan oli syy kaikkialla vellovaan hattivattimassaankin. Astelin lippuni kanssa lipussa lukeneelle portille, mutta sieltä sanottiin että ei ei, tää on armeijan portti, mene tuonne stadionin toiselle puolelle portille 8. Menin portille 8, ja näytin siellä lippuani, jolloin minulle sanottiin että ei ei, mene tuonne toiselle portille. Menin sinne, ja näytin siellä lippuani, jolloin minulle sanottiin että ei ei, mene tuonne portille mikä lipussasi lukee, eli siis sinne josta ensin olin sisään yrittänyt ja joka kuulemma oli armeijan portti. En minä enää tiennyt mitä tehdä, joten menin sitten mellakka-aitojen takana päivystäneille turvamiehille lippuni kanssa elämöimään ja tunkemaan valkoihoista naamaani sinne ja ihmettelemään että miksi en pääse sisään vaikka olen valkoinen ja on minulla tämmönen lippukin. Siinä kun olin aikani mölöttänyt ja käsiäni levitellyt, ne päästivät minut siitä aitojen läpi sisään. Hattivatit ja muu juhlakansa jäivät ulkopuolelle, niitä otettiin tipoittain vähän kerrallaan sinne sisälle, suuri osa oli vielä ulkopuolella siinäkin vaiheessa kun peli jo alkoi. Vähän on qatarilaisilla vielä tekemistä järjestelyjen kanssa ennen kuin voivat rahalla ja stadiontyöläisten verellä maksettuja kisojaan järjestää, jos näin vaikeaa oli saada n. 10 000 henkeäkin katsomaan yhtä alkusarjapeliä.

qatar3

Ottelutapahtuma oli kaikkineen melkoinen elämys. Lipuissa ei ollut paikkanumerointia, joten haahuilin vain jonnekin lähimpään katsomoon istuskelemaan. Kaikkialla ympärillä oli niitä valkopukuisia hattivatteja, lukuun ottamatta kiinalaisten puna-asuista faniryhmää, jotka oli kaikki istutettu yhteen ja samaan katsomoon – jos olisin vastannut lippujenojentajan kysymykseen Kiina, olisin varmaan saanut piljetin tuohon osastoon. Valkoasuisten ihmisten katsomonosassa meteliä piti megafonien kanssa joku porukka, ja ne tosiaan pitivät meteliä, koko pelin ajan ne jodlasivat jotain käsittämätöntä jollotustaan niihin megafoneihin, ja toiset hakkasivat rumpuja. Ainoastaan n. 20 peliminuutin kohdalla tuli ihan hiljaista. Hetken ihmettelin että miksi, kentällä ei tapahtunut mitään merkittävää tuolloin, mutta sitten katsoin valotaululle. Sinne oli ilmestynyt teksti ”Praying time” ja kuva jossa megafonin päälle oli vedetty ruksit. Osa ihmisistä siitä poistui sitten kesken pelin käytäville rukoilemaan, näyttipä jotkut ihan siellä katsomossakin kumartelevan länteen eli Mekkaan päin, vaikka peliä pelattiin koillisen suunnassa. Qatarin pelaajat ei sentään valotaulua totelleet, siellä rukousten keskelläkin peli jatkui kentällä ihan normaalisti. Se oli jotenkin hyvin kummallinen hetki elämässä. Sitten kun oli tarpeeksi rukoiltu, megafonit napsautettiin taas takaisin päälle, ja jollotus jatkui.

qatar1

Stadion tosiaan oli ilmastoitu, sitäkin pelin aikana välillä mainostettiin että ulkona on 33 astetta, mutta sisälläpä on 21 koska air condition. Stadionissa ei ollut kattoa, joten minä en tajua miten ilmastointi voi siellä toimia, mutta rahalla varmaankin. Itse futispeli oli ihan viihdyttävä, Qatarin jengi oli parempi ja voittikin pelin 1-0. Pelin jälkeen astelin ulos stadionilta, ja aloin soittaa kuskilleni, mutta siinä hän sattuikin seisoskelemaan ihan ulostuloporttini edessä. Kaveri oli tosiaan odottanut koko pelin ajan eli parisen tuntia minua siellä parkkipaikalla. Normaalisti en oikein osaa tippejä antaa, mutta tuolle tyypille annoin aika paljon ylimääräistä kun hän minut hotellille takaisin heitti.

Eräänä viikonloppuna käväisin myös Dohan islamilaisen taiteen museossa, vaikka islamilaisuus ja taide ei kummatkaan kuulu ihan kärkiharrastuksiini. Mutta tämä museo jostain syystä aina tuli vastaan kun googlettelin että mitä Dohassa voi tehdä, joten pakko sinne oli painostuksen takia mennä. Rakennuksena museo oli hieno, kuten rakennuksen yhteydessä ollut puistoaluekin, mutta en mä oikein jaksanut siellä museossa mitään katsella. Vanhoja ruukkuja ja sen sellasta siellä oli. Kun lähdin museosta pois, menin odottamaan rantaan pimeän tuloa, jotta saisin kuvia Dohan keskustan pilvenpiirtäjien muodostamasta skylinesta, se kun sijaitsi näppärästi ja komean näköisesti siinä semmosen lahdelman toisella puolella. Ei niistä kuvista mitään tietenkään minun kuvaustaidoillani ja kännykän kameralla tullut, mutta tulipa otettua. Hauska juttu oli, että kun kävelin iltapimeällä puiston läpi autolle, puistoon pakkaantui koko ajan enemmän ja enemmän väkeä. Eritoten lapsiperheitä kokoontui pimeään puistoon piknikkejä viettämään, ja pienessä puiston vieressä olleessa leikkipuistossa oli isien ja äitien valvovien, oletettavasti pimeässä näkevien silmien alla varmaan satoja lapsia keinumassa ja liukumäkeä laskemassa ja muuten vaan juoksentelemassa ja leikkimässä. Päivällä kun aurinko paistaa, on vissiin vielä näin talviaikaankin liian kuuma tehdä mitään, joten vasta illan pimeydessä tullaan puistoon aikaa viettämään. Jännä tapa.

qatar10qatar11qatar7qatar13

Toisena vapaapäivänä kävin vuokra-autollani ajelemassa aiemmassakin Qatar-postauksessa ihmettelemälläni The Pearl –alueella. Muutama vuosi ja arvatenkin karmea rahakasa oli ehtinyt kulua viime visiitistäni, mutta ei se Pearl vieläkään ollut lähelläkään valmista. Rakennustyömaita oli yhä kaikkialla, toki nyt oli muutama sellainenkin alue jo ihan tiptop-kunnossa, jotka muistin viime visiittini aikana olleen yhä remontissa. Pearlin feikki-Venetsiassa kävin taas pyörimässä, enkä oikein voinut taaskaan käsittää että mitä hemmetin järkeä tässä on. Alue on kieltämättä todella vaikuttava, feikki-Venetsiaa riittää useita kortteleita ja talot ja kanaalit on komeita, mutta kun siellä iltapäivän aikaan kävelin ristiin rastiin, näin yhteensä neljä muuta ihmistä kadulla, näistäkin kaksi oli siivoojia. Miksi tämmönen on tehty, ja vieläpä väkisin ja isolla rahalla keskelle merta? Kai niissä taloissa jotain ihmisiä asuu, oli siellä valoja päällä ja jotain telkkarin mölinää jostain kuului, mutta ketään ei näkynyt missään. Rakennusten kivijaloissa oli jotain liiketiloja, mutta ne oli joko suljettu tai tyhjillään kaikki, yhtäkään kauppaa ei ollut viikonloppuna iltapäiväaikaan auki. En ymmärrä.

qatar16qatar18qatar19qatar20qatar21

Enkä kyllä ymmärrä monia muitakaan asioita Qatarissa. Näiden neljän viikon aikana sain huomata moneen kertaan, että byrokratia on joko vuosien saatossa maassa kasvanut, tai sitten olen vain aiemmilla lyhyillä visiiteilläni ollut onnekas, enkä ole ilmiöön törmännyt. Mutta nyt siitä sai nautiskella oikein kunnolla. Jotta pääsin tekemään töitä, minun piti normaalien viisumijuttujen lisäksi käydä lääkärintarkastuksessa. Tarkastus oli alun perin tarkoitus tehdä Qatarissa, mutta jotenkin vierastin ajatusta ja otin selvää voisiko sen tehdä Suomessa, ja kyllähän se onnistui. Työpaikkalääkärillä sitten katseltiin Qatarista tullutta testilappunivaskaa, ja lääkärin kanssa ihmeteltiin molemmat että mitä tämä on. Kaikki piti tarkistaa. Verenpaine, verensokeri, keuhkot, kurkku, nenä, korvat, kauko- ja lähinäkö, nivelten liikkuvuudet, motoriset kyvyt, painoindeksi, kusitesti, kaikki. Enhän minä edes tee mitään oikeita töitä, istun ja puhun ja näpyttelen vähän tietokonetta. Myös peräsuolen tarkastus kuului listaan, mutta sen armollinen lääkäri jätti väliin, ja kirjoitti vain paperiin että OK. Ja siltikin kun näiden nivaskojeni kanssa sitten paikalliselle lääkärille menin todistamaan, että olen elävien kirjoissa, minulla ei ole ruttoa eikä koleraa, näen oikein hyvin sekä lähelle että kauas, olkapääni liikkuvat normaalisti ja osaan kävellä kantapäilläni, en silti saanut työlupaa, koska minulla ei ollut mukanani keuhkoröntgen-kuvaa ja niiden kusitestien tuloksia. Väliaikaisesti sain sentään töissä olla, mutta kun tulisin takaisin, pitäisi minun tulla esittämään röntgen-kuvat ja muut systeemit tai muuten ei työlupaa enää heru. No, viikonloppuvisiittini aikana Suomessa onnistuimme kuin onnistuimmekin työpaikkalääkärin kanssa hoitamaan minut röntgeniin ja kaikki muutkin jutut saatiin kuntoon, mutta sitten kun menin röntgen-kuvieni ja testituloksieni kanssa takaisin, ne ei enää kiinnostaneetkaan ketään, vaan minulle oli jostain syystä myönnettykin se työlupa tällä kertaa ilman mitään tarkistuksia. En ymmärrä.

qatar5

Auton vuokraus oli toinen byrokratian ja sekavuuden yhdistelmä: ensimmäisellä kerralla en saanut ajaa autoa kuin 2 päivää, koska minulla ei ollut kansainvälistä ajokorttia tai Qatarissa suoritetun ajotestin tulosta. Navigaattoria en autoon saanut koska en nyt vaan saanut, ja vakuutuksenkin myönsivät vain melko kovalla omavastuulla­. Toisella kerralla sain auton navigaattorilla kahdeksi viikoksi ja ihan OK omavastuulla, suomalainen ajokortti körkort kävi ihan hyvin, eikä mitään qatarilaisen autokoulun todistusta kyselty yhtään. En ymmärrä.

Byrokratian ja turhalta tuntuvan rahalla pelleilyn sijaan eniten Qatarissa kuitenkin häiritsee sinne Intiasta, Indonesiasta, Nepalista ja Afrikan maista sun muualta tulleiden työläisten kohtelu. Jalkapallostadionien ja pilvenpiirtäjien rakennustöissä kuolee viikottain väkeä onnettomuuksissa, ja työläiset tekevät maan hintatasoon nähden orjapalkalla töitä huonoissa olosuhteissa ja ovat täysin työnantajansa armoilla. Joiltain jopa kerätään maahantulon yhteydessä passit talteen, jottei niillä ole mitään mahdollisuutta päästä maasta pois ellei työnantaja niin päätä. Jouduin työlupani takia myös käymään jonkun ihme kaasunaamarikoulutuksen paikallisessa koulutuskeskuksessa. Olin siellä ainoa valkoihoinen, muut olivat jostain päin Aasiaa ja Afrikkaa tulleita miesporukoita, joita paimennettiin tiskeiltä toiselle ja luokkahuoneesta seuraavaan ryppäissä joissa ihmiset pitivät edelläkulkevia olkapäistä kiinni ja harppoivat puolijuoksua seuraavaan kohteeseen kärsimättömien ohjaajien käskyttäminä. Ihan vankileirimeininkiä. Työpaikalla, autokuljetuksissa ja tankkaushetkillä juttelin joidenkin näiden ilmeisen huonoissa oloissa töitään tekevien ihmisten kanssa. Yksi nepalilainen kaveri, joka työkseen seisoskeli huoltoasemalla bensan huurussa ja tankkasi autoja, kertoi että hän on nyt seitsemän vuotta ollut huoltoasemalla töissä, parin vuoden jälkeen alkoi keuhkoihin sattumaan ja nykyään yskittää koko ajan, mutta ei töitä voi lopettaa koska perhe Nepalissa elää hänen palkallaan, eikä hän mitään muuta työtäkään mistään saa. Yksi autokuski oli ajanut autoa Qatarissa 15 vuotta, ja hänkin sanoi että ei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin ajaa niin kauan kuin pystyy, jotta perhe Intiassa saa rahaa ja ruokaa. Todella paska fiilis tuli näitä tarinoita kuunnellessa. En todellakaan ymmärrä.

qatar15qatar12

Rasismi myös kukoistaa oikein voimakkaana Qatarissa, mutta normaalin ”noi on huonoja kun ne ei oo täältä”-ajattelun sijaan rasismi oli vähän erilaista. Erä sentään oikein hyvään työpaikkaan edennyt indonesialainen kaveri kertoi, että hänelle oli lapsesta asti toitotettu sekä kotona että koulussa, että me olemme indonesialaisia, ei me olla yhtä hyviä ihmisiä kuin nuo eurooppalaiset ja amerikkalaiset, joten käyttäytykää sen mukaan. Katsokaa nyt kuviakin niistä, ne on isoja, voimakkaita ja komeita, me ollaan tämmösiä apinan näköisiä, kitukasvuisia ali-ihmisiä, ei me osata ja ymmärretä sitä mitä nuo kalpeaihoiset puolijumalat. Pari intialaista kaveria taas kertoi, että eniten maailmassa he inhoavat intialaisia. Niiden kanssa ei kuulemma tule työnteosta mitään, intialainen esimies ei muuta tee kun keskittyy mollaamaan ja tönköttämään alaisiaan, ja intialaiset työntekijät ovat laiskoja ja saamattomia ja ne yrittää luistaa hommista kaikella tavalla. Kuuntelin näitä juttuja ihan ihmeissäni, teki mieli kysyä että kai te muuten olette passeistanne huomanneet että tekin olette intialaisia. Sanoin näille ja sille indonesialaiselle sentään että en oo pahempiin rasisteihin törmännyt missään, olkoonkin että olette muualta tulleiden sijaan itseänne ja maanmiehiänne kohtaan rasistisia. En ymmärrä tätäkään.

Reissun loppua kohden aloin olemaan jo niin täynnä koko maata ja sen epäreilua ja käsittämätöntä kulttuuria, että olin oikeastaan mielissäni kun ajattelin että kohta pääsen sentään seuraavaan työmatkarupeamani kohteeseen eli Pakistaniin karkuun tätä hulluutta. Takaisinhan tänne Qatariin on vielä todennäköisesti tultava, melkeinpä tässä toivoo että niissä mun keuhkoröntgen-kuvissa ois joku ebola jemmassa tai muuten vaan joku keksisi jonkun kumman byrokraattisen käänteen jonka takia en maahan enää pääsisikään. En ihan hirveästi olisi sellaisesta käänteestä pahoillani.

qatar9qatar17

Suositellut

41 Comment

  1. Todella mielenkiintoinen tarina Quatarista herra Longfield, kiitos! Ymmärrän hyvin tuon tunteesi, että alkaa aikalailla kyllästyttämään koko touhu. Sen joutuu valitettavasti kohtaamaan muuallakin kuin Quatarissa 🙁 Kuulemmeko Pakistanistakin pian?

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos Suvi! Pakistanista en ole kirjoittamassa tällä kertaa mitään, mutta samasta paikasta on kyllä olemassa kaksi vanhaa postausta, tässä niihin linkit:

      https://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2014/06/14/herra-longfield-tyomatkailee-pakistan-12/

      https://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2014/06/22/herra-longfield-tyomatkailee-pakistan-22/

      Tämänkertainen matka ei oikeastaan pitänyt sisällään mitään uutta, paitsi että asuin koko kaksiviikkoisen työmaakontissa, ja sain ruokamyrkytyksen tai jonkun kivan mahataudin jonka ansiosta pyörin pitkin konttiani oksennellen yhden tosi kivan päivän 🙂 muu aika meni töissä tai kontissa kökkiessä, eikä niistä oikein mitään kirjoiteltavaa irtoa. Kuvaaminenkin oli kaikkialla kielletty niin ei ole oikein kuviakaan, paitsi liikenteestä mutta ne on samanlaista sekamelskaa kuin noissa aiemmissakin postauksissa.

      t. Herra Longfield

      1. Hienoa, katson nuo aiemmat postaukset! Apua tuo kontti kuulostaa kyllä aika karulta 😛

  2. Diego Serrano! Hattivattipuku! Pöytäliinapäähine! Orjatyövoima! Peräsuolitarkastus! Olen sanaton 🙂 Sun matkareportaasit on kyllä ihan omassa luokassaan! Qatarin matkailutoimisto varmasti arvostaisi tätäkin 🙂

    Mielenkiinnolla pistin merkille, miten merkillistä vanhaa välimerellisyyttä henkiviä taloja olivat saaneet sillä kovalla rahalla ja orjatyövoimalla sinne pystytettyä. Hassu maa.

    PS. En saa ehkä ensi yönä unta, kun joudun tätä miettimään, mutta oliko se nyt sitten kuitenkin se Diego Serrano? Olihan?

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Olen asiaa pohtinut, ja tullut siihen lopputulokseen että kyllä se oli oikea Diego Serrano, mutta se vaan ei jaksanut siinä katkarapujen ääressä alkaa jonkun urpon kanssa juttelemaan. Kaikki eleet ja ilmeet ja ääni oli ihan yks yhteen Diego Serranon kanssa, ei semmosta ukkoa voi toista olla. Vielä myhäili siinä että ai kuka, mikä mun nimi on, ei, en oo se ja sitten se hymyili itsekseen siinä. Ketku!

      t. Herra Longfield

  3. Tässä oli jotain sellaista, että painii omassa luokassaan – kerrassaan mukavaa luettavaa. En nyt tiedä saako nämä tarinat oikeuttaan matkablogissa, mutta näistä saisi H******n hyvän kirjan! Seuraavaa postausta odotellessa…

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos kivasta kommentista! Määränsä puolesta näitä matkajuttuja ainakin alkaa olemaan jo varmaan yhden kirjan verran täällä, laadusta en oo ihan varma 🙂

  4. Oliko se Diego?? Aivan loistava postaus, jonka luetutin miehellänikin, joka ei yleensä jaksa kaiken ihanuutta hehkuttavia matkablogeja lukea (ei siis minunkaan :P). Qatar on kyllä absurdi maa, huh…

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kyllä sen oli pakko oikea Diego olla, mutta se vaan jekutteli siinä menemään jotain omiaan. Se on minun tulkintani ja pidän siitä 100% kiinni! 🙂

      t. Herra Longfield

  5. Tosi mielenkiintoista, kiitos!

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos!

  6. Olipa mielenkiintoinen raportti.Vai ei Señor Serrano suostunut myöntämään että oli hän;D
    Hieno tuo feikki-Venetsia,vaikkei aito olekaan;kaikkea sitä saakin rahalla tehtyä….

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      No ei suostunut, oisin niin halunnut ukon kanssa selfien, se ois ollu mun eka ja todennäköisesti myös vika selfie mutta jäi nyt sitten ottamatta 🙂 ja juu kyllä rahalla ja orjatyöllä ihan hienoja juttuja saa aikaan. Pyramidit ja Kiinan muurikin esimerkiksi, niin ja Qatarin feikki-Venetsia 🙂

  7. Haahhaaha! Viihdyttävintä blogitekstiä pitkään aikaan! Kiitos 🙂 En tiedä kuka on Diego Serrano, mutta olipas kettu kun ei voinut myöntää olevansa se!

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos! 🙂 mutta sulla on nyt kyllä serranonkinkun kokoinen aukko yleissivistyksessä!

  8. Diego Serrano, johtuuko siitä että olen vasta-alkaja, vai miksi ei soita kelloja? Mikä on tarina tämän miehen takana? 😀

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Heh, kyseessä on siis tän tämmösen espanjalaisen hölmöilysarjan yhdestä päänäyttelijästä https://fi.wikipedia.org/wiki/Serranon_perhe joitain vuosia sitten tämä oli jonkunnäköinen hitti Suomessa 🙂 minä ja Huli aika tulessa kateltiin tota sarjaa ja tunnistaisin muutaman noista sarjan näyttelijöistä ihan missä tahansa, vaikka sitten qatarilaisen hotellin hississä 🙂

  9. Mikä tarina ja mikä merkillinen maa kummallisine byrokratiakiemuroineen!

    Las Vegasin feikkikulisseissa on vitsiä, ne on tehtykin vähän kieli poskessa, kun taas tuolla päin maailmaa kulissimaisemissa ei paljoa ole taidettu vitsikkyyttä ajatella.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Juu ei, tuolla ymmärtääkseni ollaan aika tosissaan noiden projektien kanssa, pitää näyttää maailmalle että täällä meillä on rahaa ja lisäksi arabimailla on ymmärtääkseni aika kova keskinäinenkin kilpailu että kuka keksii hienoimmat ja kalleimmat jutut omiin kaupunkeihinsa. Arabiemiraattien Dubai ja Abu Dhabi taitaa vielä olla kärjessä, mutta Qatarin Doha ja Bahrainin Manama ainakin yrittää kovasti tulla perästä ohi.

  10. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus 🙂 Tuo Diego-kohta tosi meni aivan yli multa, en ole ko. sarjaa koskaan nähnyt/kuullut, taisi tulla niinä vuosina kun en Suomessa ollut 🙂

    Tuota rasisimia on kyllä kamalasti muuallakin kuin täällä Pohjolassa, yleensä se vaan tuppaa ihmisiltä unohtua.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Heh, joo, ehkä ei kyseessä kuitenkaan ollut mikään superjulkkis paitsi mun näkökulmasta 🙂 en tiedä onko toi Serranon perhe ollut mikään menestys missään muualla maailmassa, Suomessa siitä jostain syystä silloin aikaa sitten tuli tosi suosittu. Ja rasismi ei tosiaan oo ns. hyvinvointivaltioiden yksinoikeus, se jotenkin tuppaa monilta unohtumaan kun huudellaan että on tämä kamala ja suvaitsematon paikka tämä Suomi. Osataan sitä muuallakin, ja vähän rajummin vieläpä.

  11. Jumankekka, että Serranon perheen tarina koukutti ja vei mennessään ja niin teki myös tämä kirjoituksesi Mr. Longfield! Nämä matkatarinat kun printtaat kirjoihin ja kansiin niin tilaaja nro 1 on täällä. 😀

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos 🙂 nyt on ainakin 3 ihmistä jo sanonut että tee kirja, sehän meinaisi että ainakin 3 sen ostaisi!

  12. Hauska postaus ja mielenkiintoista luettavaa 🙂 Näistähän kokoaisi kirjan, kuten moni muukin jo ehti sanoa!

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Sä oot neljäs, ei hemmetti, nyt pitää alkaa soittelee kustantajille. Mitä niitä on, WSOY on joku, onks Gummerus kanssa? Saavat alkaa tappelemaan keskenään että kumpi saa kunnian tehdä näistä jutuista kirjan.

  13. Voi, kiva nähdä Qatarista kuvia, kun en ole kauheasti maata googletellut. Olenkohan mä muuten ainut, joka ei olisi tietänyt tätä näyttelijää.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Olihan tuossa ylempänä muitakin joille ei Diego Serrano ollut tuttu 🙂 kummallista!

  14. Kiva ja mielenkiintoinen juttu! Kovin paljoa ei nää juttuja Qatarista. Serranon Perhettä katsoin minäkin joskus, mutta voi olla etten olisi enää tunnistanut yhtäkään näyttelijää 😛

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos! Eipä Qatar taida mikään matkailumagneetti olla, ehkä muutaman vuoden päästä kun futiskisat alkaa lähestyä ja noi niiden suuruudenhullut projektit valmistua alkaa Qatarkin vetämään tyyppejä jotka muuten menis Dubaihin tai jonnekin Abu Dhabiin. Mä tunnistaisin Diegon lisäksi ainakin Fructuoso Martinezin ja Santiagon ihan missä vaan 🙂 junnut ja naiset voi olla kovastikin erinäköisiä vuosien jälkeen, mutta tommoset vanhat ukot ei paljoa enää ehdi muuttumaan 🙂

  15. pschildt says: Vastaa

    Osassa kuvissasi on tuttuja (?) maisemia muutaman vuoden takaiselta muutaman päivän Qatarissa pistäytymiseltä, mutta parissa päivässä ei tietenkään ehdi noin paljoa.
    Qatar on minusta kyllä näkemisen arvoinen, eli kun Dubai ja Abu Dhabi on nähty, niin tuonne sitten vaan seuraavaksi!

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Niinpäs olikin, tai siis tutun näköisiä kuvia ja tarinoita teidänkin blogissa 🙂 mä oon kuullut että jos on Dubai ja Abu Dhabi nähty niin ei Lähi-Idän muut ökykaupungit enää oikein uutta tarjoaisi, mutta koska en oo noissa paikoissa ite käynyt niin enpä osaa sanoa. Qatariin en kyllä itse lähtisi lomailemaan koskaan 🙂

  16. Haha en minäkään tiedä kuka on Diego Serrano, mutta oletan että liittyy johonkin tv-sarjaan 😀 Mutta olipas loistava postaus! Ei muuta kuin kirjaa kirjoittamaan 😉

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kamalaa miten moni ei oo kuullu Serranon perheestä 🙂 kiitos! Tuo on kyllä niin hassu ajatus että tekis kirjan, joka painettaisiin ja jota myytäis kirjakaupassa, että melkein tekisi mieli alkaa selvittämään oisko moinen tosiaan mahdollista 🙂

  17. Ai siis kamala miten nauroin tätä lukiessa! Aivan mahtava postaus! Paras sarjassaan!

    Kuule, näillä kirjoittajanlahjoilla kannattaa kirjoittaa paljon muutakin. PS. Jäin kaipaamaan paljon sitä selfietä, mihin se oikein jäi?

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      No kiitos paljon kehuista 🙂 internetin ihmeelliseen maailmaan kyllä tulee kirjoiteltua jos jonnekin kaikenlaista jorinaa, mutta olisi kyllä metkaa jos voisi kirjoittaa kirjan. Selfie jäi sitten ottamatta lopulta, kun Diego Serrano niin vakuuttavasti valehteli olevansa joku muu kuin Diego Serrano. Valehteltin tuolla jossain että se ois ollu mun eka selfie, mutta kyllä se ois ollu toka, ekan otin vahingossa Washingtonissa Lincolnin patsaalla ku painoin jotain väärää nappulaa puhelimesta.

  18. Mielenkiintoinen postaus, mutta päällimmäisenä mulle jäi tästä postauksesta mieleen kuvat stadionilta. 😀

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos, ei se väärin ole 🙂

  19. teppotamamatka says: Vastaa

    Mukavaa luettavaa, sopivasti faktaa ja fiiliksiä. Onkohan se oman vanhan kulttuurin puute, joka pistää rakentamaan Venetsioita ja Alppikyliä Kiinaankin. Onhan siellä UAE:ssä vanhaa kulttuuria ja etenkin Kiinassa, jopa Vegasissa, mutta se ei ole Länsi Eurooppalaista vanhaa ’korkeakulttuuria’. Siitä rasismista ja riistosta on hyvä kirjakin. Laitan tänne jatkoksi kun löydän nimen. Minkä maan asukkaista alle 16% on kansalaisia?

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Oisko siinä jotain eurooppalaisten ihannointia, onhan tosiaan Qatarissa ja eritoten Kiinassa yllin kyllin omaakin historiaa ja kulttuuria mistä voisi ammentaa. Täällä Qatarissakin aika kuvainnollisesti vielä tekivät tuon vale-Venetsiansa ja muut ökysaaret vanhoille helmenkalastusalueille, joista Qatar oli aikoinaan kuuluisa. Mutta nyt ne on peitetty ja tilalla on autio feikki-Venetsia 🙂

      Kerro toki tuon kirjan nimi jos vaan muistat!

  20. Kiitos tästä hulvattomasta ja toisaalta kiukkua herättävästä postauksesta! Siis en ole sinulle kiukkuinen vaan niille orjatyövoiman käyttäjille.
    Muistan Diego Serranon ja kaverinsa erittäin hyvin, en olisi varmaan saanut sanaa suustani jos olisin törmännyt häneen jossain.
    Minä liityn joukon jatkoksi vaatimaan sinulta kirjaprojektia 🙂

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos kehuista! 🙂 orjatyövoiman käytön pitääkin kiukuttaa. Oon itse asiassa taas täällä Qatarissa tällä hetkellä, Diego Serranoa en oo tällä visiitillä nähnyt, enkä Fitiä ja Santiakaan 🙂

Vastaa