Perinteiset kaurakeksit pelastivat sadonkorjuujuhlat

Meillä oli töissä viime viikon perjantaina jo perinteeksi muodostuneet sadonkorjuujuhlat. En tiedä mikä mun päässä on vikana, mutta väännän sadonkorjuun aina päässäni sadonkerjuuksi. Outoa.

kaurakeksit

kaurakeksit

Mutta asiaan. Viime vuoden sadonker.. eiku sadonkorjuujuhliin leivoin suklaisia punajuurikuppikakkuja, jotka onnistuivat hitsin hyvin – ne näyttivät komeilta ja maistuivat herkullisilta. Ihan samaa ei voi sanoa tämä vuoden sadonkorjuujuhlien kokeilustani.. Mullahan on käynnissä piiiitkä ja uuvuttava herkkulakko, jonka vuoksi halusin tehdä työpaikan juhliin jotain suolaista. Pohdintojen jälkeen päätin ottaa härkää sarvista kiinni, ja kokeilla tehdä kesäkurpitsasipsejä muutamankin työkaverin varoittelevista kommenteista huolimatta. Kesäkurpitsasipsien teossa kun ei kuulemma voi onnistua mitenkään, niistä on mahdoton saada rapeita kotikonstein jne.. Haistatin kommenteille pitkät, ja päätin onnistua!

Heh.. Eipä olisi kannattanut lähteä soitellen sotaan. Ensinnäkin silppusin kesäkurpitsasta (VIIDESTÄ sellaisesta) ilmeisesti aivan liian ohuita viipaleita hienon silppurini avulla. Toiseksi maustoin sipsit ilmeisesti ihan päin honkia, sillä ne maistuivat kamalilta. Kolmanneksi ihan turhaan niitä edes maistoin, sillä noin 99 % kesäkurpitsasipseistäni oli 2 tunnin uunissa möllöttämisen jälkeen pilalla. Ne olivat yksinkertaisesti jotenkin sulaneet yhteen leivinpaperin kanssa. Eivät ne olleet varsinaisesti palaneet, mutta niistä ei vain ollut mitään muuta jäljellä kuin reunat. Saakelin saakeli. Sipsien piti olla uunissa ohjeen mukaan 6 tuntia, mutta homma oli kyllä sinetöity jo reilun kahden tunnin kohdalla.

kesäkurpitsasipsi

Kello oli tässä vaiheessa jo 22.30. Viskasin leivinpaperit roskiin ja lähdin Horation kanssa ulos. Lenkillä pohdin mitä hittoa saan seuraavaan aamuun menneessä kasaan nopeasti, helposti ja vieläpä kaapista löytyvillä aineksilla. Ja siitä se ajatus sitten lähti..

Jääkaapissa oli voita ja kaksi kananmunaa. Kuivamuonakaapista löytyi sokeria, vaniljasokeria, kaurahiutaleita (suoraan Mörbyn tilalta), vehnäjauhoja ja leivinjauhetta. Tiedättekö mitä niistä saa kasaan? Kyllä, taivaallisia kaurakeksejä!

Laitoin kellon soimaan 4.30, ja aamutuimaan kokkasin nopeat, helpot, rapeat ja niin herkulliset kaurakeksit ettei ole totta. Työmatkalla kävin vielä Alepassa hakemassa vaniljajäätelöä, jonka kanssa vielä hieman lämpimät keksit maistuivat todella hyviltä. Onni onnettomuudessa!

kaurakeksit

Kaurakeksit vaniljajäätelöllä

kaksi pellillistä keksejä

  • 160 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 4 dl luomu kaurahiutaleita
  • 2 kpl luomu kananmunia
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • vaniljajäätelöä

1. Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

2. Sulata voi mikrossa tai pienessä kattilassa liedellä. Sekoita sulan voin sekaan sokerit ja anna niiden hieman sulaa voin sekaan.

3. Lisää sekaan loput aineet ja sekoita hyvin sekaisin esim. puuhaarukalla.

4. Nostele lusikalla pienehköjä nokareita leivinpaperin päälle. Kaurakeksit paisuvat uunissa yllättävän paljon, joten jätä nokareiden väliin tarpeeksi paljon tilaa.

5. Paista keksejä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes ne tuoksuvat ihanilta ja ovat kauniin kullanruskeita. Anna keksien jäähtyä ennen kuin siirrät ne leivinpaperin päältä, etteivät ne mene rikki.

6. Tarjoile keksien kanssa vaniljajäätelö, herkkua on, lupaan sen!

p.s. Sipsit ostan jatkossa ihan suosiolla kaupasta.

kaurakeksit

kaurakeksit

9 Replies to “Perinteiset kaurakeksit pelastivat sadonkorjuujuhlat”

  1. Huh, aikamoinen selkkaus, hienosti kyllä selvisit katastrofista kunnialla! Minä olen tehnyt kesäkurpitsasipsejä kasvikuivurilla, jossa niitä piti todellakin kuivattaa ainakin se 5-6 tuntia. SIipseistä tuli pelkällä kuivaamisella nahkeita, joten friteerasin ne vielä öljyssä. Aikamoinen homma ko sipseissä kyllä oli, ei ihan joka juhliin jaksa väsätä. Heh, tästä tulikin mieleen, että omien ”keittiökatastrofien” joukosta löytyy myös kaurakeksiepisodi; en tajunnut jättää keksien väliin riittävästi rakoa ja tuloksena oli yksi iso keksi. 😀

    1. Eräässä toisessa reseptissä puhuttiin kanssa just tosta kasviskuivurista, mutta mä päätin yrittää rohkeasti uunilla – ei olisi kannattanut. Tai kyllä kannatti, tiedän nyt, että ostan sipsit jatkossa suosiolla kaupan hyllyltä. 🙂

      Yhdestä isosta kaurakeksistä luin myös ja osasin välttää sen katastrofin, tosin silti keksien tursuaminen yllätti. Mutta jätskin kanssa syötynä yksi pellillinenkin olisi ihan ok, siitä voisi jokainen nakertaa sitten sopivan palan jätskin sekaan. 😛

  2. hei. olen ihaillut teidän postauksia talonne sisustuksesta ja nyt ne on melkein loppuneet kokonaan…voitteko taas näyttää teidän talonne sisustusta vaikka ihan vain siinä arjen tohinoissa!!
    kiitos
    t. Hanna

    1. Kiitos kommentista Hanna! Otetaan työn alle. 🙂

  3. Oluiden kaurakekdien ohje lähtee talteen. Ehkä väännön siitä gluteenittomat version.

  4. Tulipas kirjoitusvirheitä …

    1. Ei haittaa mitään. 🙂 Ota vaan resepti talteen, nämä ovat tosi simppelit ja oikeasti hurjan hyviä!

  5. Maaria Harmaasta Aurorasta says: Vastaa

    Tietäisitpä miten monesta hädästä nää on mut pelastaneet… 😉

    Kiitos!

    1. Voi miten ihana kuulla! <3 Kaurakeksit ovat kyllä ihan parhaita hätävaroja.

Vastaa